työmarkkinailmasto Työmarkkinailmasto kevät 2002



Samankaltaiset tiedostot
Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto kevät 2006

4/2001. Työmarkkinailmastotutkimus. Syksy Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Sisällys: Suhtautuminen etujärjestöihin... 5 SAK:n työtä arvostetaan eniten... 5 Voimakkain edunvalvoja Vahva ja vastuuntuntoinen toimija...

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Gorilla / David Trood

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

3/2009. Työmarkkinailmasto 2009

3/2003. Työmarkkinailmasto syksy Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

MITÄ ASIOITA PITÄÄ TODELLA TÄRKEINÄ ASETETTAESSA TAVOITTEI- TA SEURAAVILLE TULONEUVOTTELUILLE (%).

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto. syksy 2004

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta. Akavan Erityisalat TNS Gallup

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella ?

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Tutkimusosio Julkaistavissa Puolueiden kokonaisimagoissa ei suuria eroja järjestys: SDP, kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

SDP suosituin puolue hallitukseen

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto. Kevät 2007

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

Rinnakkaislääketutkimus 2009

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

Transkriptio:

työmarkkinailmasto Työmarkkinailmasto kevät

Sisällys: Suhtautuminen etujärjestöihin... SAK:n arvostus huippukorkealla... Voimakkaimmin jäsenten asialla... SAK saa kansalaisilta hyvän yleisarvosanan... Työelämää ja verotusta koskevat mielipiteet... Usko työehtosopimuksiin voimistunut entisestään... Työttömyys ei ole työttömän syytä... Tuloeroja tasoitettava... Ei veroalea huippuosaajille... Tulopolitiikkaa koskevat mielipiteet... Palkankorotusvaatimukset kasvussa... Enemmistö tupon kannalla... Suhtautuminen kevään eduskuntavaaleihin ja seuraavaan hallitukseen... Hallitukselta odotetaan hyvää yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa... Käsitykset työllisyystoimista... Työttömät luottavat ay-liikkeeseen... Puolueiden palkansaajaidentiteetti... SDP:n kannattajat tyytyväisimpiä...

Työmarkkinailmasto KEVÄT SUOMEN GALLUP OY

Työmarkkinailmasto kevät Suomen Gallup on keväästä seurannut suomalaista työmarkkinailmastoa ja sen kehittymistä kahdesti vuodessa. Tutkimuksella selvitetään suomalaisten suhtautumista työmarkkinoiden etujärjestöihin sekä yleisimpiä työmarkkina- ja yhteiskuntapoliittisia näkemyksiä. Tutkimus tehdään Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n toimeksiannosta. Tutkimusaineisto kerättiin Suomen Gallup Oy:n Omnibus -tutkimuksen yhteydessä..... Haastatteluja tehtiin yhteensä. Vastaajat edustavat koko maan vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tällä kertaa tutkimuksen aiheena olivat mm. kansalaisten käsitykset verotuksesta ja tuloeroista, tuloneuvottelujen tavoitteista ja palkankorotuksista sekä siitä, miten palkansaajien asioiden hoitaminen vaikuttaa kansalaisten äänestyspäätökseen tulevissa eduskuntavaaleissa. Tutkimuksessa on myös säännöllisesti seurattu suomalaisten suhtautumista etujärjestöjen työhön ja yhteiskunnan eri toimijoiden toimiin työllisyyden hyväksi sekä puolueiden palkansaajaidentiteetin kehittymistä. SAK nauttii suomalaisessa yhteiskunnassa ennätyskorkeaa arvostusta: kolme neljästä sanoo arvostavansa järjestön työtä paljon tai melko paljon. Suomalaisten etujärjestöjen joukossa SAK:n arvostus on omaa luokkaansa. SAK saa tämän kevään mittauksessa myös toista kertaa peräkkäin ennätyksellisen korkean yleisarvosanan: peräti kahdeksan kymmenestä antaa SAK:lle hyvän yleisarvosanan. Suomalaiset ovat hyvin yksimielisiä siitä, että työsuhteen vähimmäisehdot on sovittava työehtosopimuksilla. Näin ajattelee lähes yhdeksän kymmenestä. Usko työehtosopimusten tarjoaman vähimmäissuojan merkitykseen on aina ollut suurta, mutta on kahdessa viimeksi toteutetussa tutkimuksessa vahvistunut entisestään. Valtaosa suomalaisista, prosenttia, ei ole valmis alentamaan verotusta sosiaaliturvan kustannuksella sosiaaliturvaa puolustava näkemys on entisestään vahvistunut. Kaksi kolmasosaa kansalaisista ei myöskään hyväksy ajatusta, että huippuosaajien ja yritysten pitämiseksi maassa olisi yritysten ja hyvätuloisten verotusta kevennettävä. Tulopoliittisen kokonaisratkaisun kannatus on pysynyt vakaana: edelleen noin kaksi kolmesta suomalaisesta pitää tupoa liittokohtaista ratkaisua parempana. Tuloneuvottelujen tärkeimpinä tavoitteina pidetään edelleen työllisyydestä ja sosiaaliturvasta huolehtimista. Kansalaisten palkankorotusvaatimukset ovat kuitenkin selvässä kasvussa. Erityisesti korotuksia peräävät työntekijät ja alemmat toimihenkilöt. Työllisyyden hoidossa suomalaiset luottavat ammattiyhdistysliikkeeseen. Kaksi kolmesta uskoo ammattiyhdistysliikkeen tekevän vakavaa työtä työttömyyden voittamiseksi. Toiseksi vakavammin työllisyyden puolesta on kansalaisten mielestä toiminut presidentti Tarja Halonen. Puolueista palkansaajien hyväksi toimii suomalaisten mielestä parhaiten SDP. Useampi kuin kaksi kolmesta pitää SDP:tä parhaimpana palkansaajien asioiden hoitajana. Seuraavalle sijalle nousee Vasemmistoliitto. SDP ja Vasemmistoliitto ovat puolueista ainoat, jotka saavat kansalaisilta enemmän kiitosta kuin kritiikkiä tässä asiassa. Kolmannelle sijalle asettuu keskusta, joka syksyllä ensimmäisen kerran ohitti kokoomuksen. Valtaosa suomalaisista odottaa, että tulevien eduskuntavaalien jälkeen muodostettava hallitus hakee hyvää yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Enemmistö ilmoittaa myös, että, puolueiden toiminta palkansaajien asemaa koskevissa asioissa vaikuttaa heidän äänestyspäätökseensä

Suhtautuminen etujärjestöihin SAK:N ARVOSTUS HUIPPUKORKEALLA Suomalaisilla on erittäin korkea käsitys SAK:n toiminnasta. Kolme kansalaista neljästä ( %) sanoo arvostavansa SAK:n tekemää työtä. Kansalaisten kuva SAK:sta on kaikkien aikojen myönteisin. STTK:n panosta pidetään toiseksi arvostettavimpana ( %). Suomen Yrittäjät ry:n, Akavan sekä Palvelutyönantajat ry:n työtä arvostaa runsaat kuusikymmentä prosenttia väestöstä. Joukon viimeiseksikin jäävät MTK ja TT:kin nauttivat kansalaisten enemmistön ( %) luottamuksesta. SAK:n työtä arvostetaan myös järjestön luonnollisten vastustajien joukossa, määriteltiinpä asia poliittis-ideologisten tai edunvalvonnallisten vastakkainasettelujen perusteella. Esimerkiksi kokoomuksen kannattajista prosenttia tunnustaa SAK:n työn arvon. Keskustan kannattajien joukossa vastaavalla tavalla ajattelevien osuus on prosenttia. Johtavassa asemassa tai ylempänä toimihenkilönä työskentelevistä prosenttia antaa arvoa SAK:n työlle. Myös yrittäjien ( %) ja maanviljelijöiden ( %) enemmistö arvostaa SAK:n työtä. SAK saa melkoisesti tunnustusta omilta jäseniltään. Peräti prosenttia sanoo arvostavansa järjestönsä työtä. SAK:n työn jälki herättää kunnioitusta myös useimpien STTK:n ja Akavan jäsenten mielissä. MTK:n ja Suomen Yrittäjät ry:n jäsenet ovat hieman kriittisempiä, mutta enemmistö näidenkin järjestöjen jäsenistä arvostaa SAK:ta. Puolueittain tarkasteltuna SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajat arvioivat SAK:ta myönteisimmin. SDP:n kannattajien joukossa järjestön arvostus on prosenttia ja Vasemmistoliiton prosenttia. STTK:n työstä ajattelevat keskimääräistä myönteisemmin keski-ikäiset sekä toimihenkilöammateissa työskentelevät. Myös moni eläkeläinen kertoo arvostavansa järjestöä ja sen toimintaa. Sosialidemokraateilta riittää SAK:n lisäksi myönteisiä ajatuksia myös STTK:lle. Myös muiden puolueiden kannattajat ovat pääosin positiivisia kommenteissaan. STTK:n omat jäsenet tunnustavat järjestön työn merkityksen helpommin kuin muiden työmarkkinajärjestöjen jäsenet. Akavalaisista hieman useampi kuin SAK:n jäsenistä arvioi STTK:ta myönteisesti. Vähiten järjestöä arvostetaan työttömien, -vuotiaiden sekä Suomen Yrittäjät ry:n jäsenten parissa. Suomen Yrittäjät ry:tä arvostavat eniten järjestön omat jäsenet, yrittäjätaustan omaavat sekä yrittäjä-/tulosvastuulla toimivat. Suurimpien puolueiden kannattajien mielipiteet ovat melko lailla koko väestön suhtautumisen mukaisia poikkeuksen muodostavat vasemmistoliittolaiset, joilla on keskimääräistä kriittisempiä näkemyksiä. Työmarkkinajärjestöjen jäsenistä SY:tä arvostavat eniten akavalaiset ja MTK:laiset. Palvelutyönantajat ry saa enemmän arvostusta toimihenkilöiden, työntekijöiden ja eläkeläisten joukossa kuin maanviljelijöiden ja yrittäjien keskuudessa. Puolueista SDP:n kannattajat arvostavat järjestöä enemmän kuin muiden suurempien puolueiden kannattajat. Palkansaajakeskusjärjestöjen jäsenten näkemykset ovat keskenään melko samantyyppiset, joskin akavalaiset suhtautuvat keskimääräistä useammin kriittisesti PT:n tekemään työhön. Myös Akavan jäsenet arvioivat omaa järjestöään myönteisesti. Keskimääräistä akavamyönteisempiä ovat ylemmät toimihenkilöt, kuten myös alemmat toimihenkilöt ja eläkeläiset. Akavaa arvioidaan myönteisemmin pääkaupunkiseudulla kuin muissa kaupungeissa tai maaseudulla. TT:n työtä arvostavat tällä hetkellä eniten yli -vuotiaat, ylemmät toimihenkilöt ja pohjoissuomalaiset. Kriittisempiä kannanottoja kuulee vasemmistoliittolaisilta, työttömiltä ja -vuotiailta.

MTK:lle myötämielisimpiä ovat maatalousyrittäjät, MTK:n jäsenet ja Suomen Keskustan kannattajat. Myös keskimääräistä useampi itä- ja pohjoissuomalainen, iäkkäämpi ja maaseudulla asuva on taipuvainen arvostamaan järjestön työtä. Vaikka tietty maaseutumaisuus painottuu vastauksissa, on sanottava, että MTK kerää arvostusta yllättävänkin paljon kaikissa ryhmissä. Kielteiset näkemykset MTK:sta ovat hieman muita väestöryhmiä yleisempiä ns. nuorten keski-ikäisten ja vasemmistoliittolaisten joukossa kuin muissa väestöryhmissä. Taulukkoon on kerätty neljän etujärjestön jäsenten arviot omastaan ja kolmesta muusta organisaatiosta. Kullakin sarakkeella kerrotaan kyseisen järjestön jäsenten ilmaisema arvostus riveillä mainituista etujärjestöistä. Itseisarvoltaan suuri ja etumerkiltään positiivinen luku tarkoittaa siten sitä, että ko. järjestön jäsenissä on selvästi enemmän myönteisesti kuin kielteisesti ajattelevia, negatiivisella etumerkillä varustetut, itseisarvoltaan vastaavankokoiset luvut päinvastaisesta tilanteesta. Arviot omasta järjestöstä on lihavoitu. Vaikuttaa siltä, että kaikilla järjestöillä on tällä hetkellä paljon tyytyväisiä jäseniä. Lisäksi voi panna merkille, että STTK:n ja Akavan jäsenet arvostavat varsin paljon SAK:n työtä, mutta SAK:laiset eivät läheskään samassa määrin näitä kahta järjestöä. Ainoa negatiivinen etumerkki liittyy MTK:n jäsenten mielipiteisiin Akavasta. Taulukko. Etujärjestöjen jäsenten eräisiin etujärjestöihin kohdistama arvostus (melko vähän+ei lainkaan osuuksien erotukset paljon+melko paljon osuuksista). SAK STTK AKAVA MTK SAK + + + + STTK + + + + AKAVA + + + - MTK + + + + Työmarkkinailmasto / MISSÄ MÄÄRIN ARVOSTAA ERI ETUJÄRJESTÖJEN TYÖTÄ (%). MELKO MELKO LAIN- PALJON VÄHÄN KAAN PAL- JON SAK STTK PT SY Akava MTK TT Suomen Gallup Oy by PGraphics

/ / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / MISSÄ MÄÄRIN ARVOSTAA ERI ETUJÄRJESTÖJEN TYÖTÄ (%). SAK STTK Akava MTK SY/SYKL TT MELKO LAIN- PAL- JON KAAN MELKO VÄHÄN PALJON Työmarkkinailmasto / Suomen Gallup Oy by PGraphics

/ / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / MISSÄ MÄÄRIN ARVOSTAA ERI ETUJÄRJESTÖJEN TYÖTÄ (%). MELKO LAIN- PAL- JON KAAN MELKO VÄHÄN PALJON Työmarkkinailmasto / MTK SY/SYKL TT PT Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / MISSÄ MÄÄRIN ARVOSTAA ERI ETUJÄRJESTÖJEN TYÖTÄ: SAK (%). MELKO MELKO LAIN- PALJON VÄHÄN KAAN PAL- JON Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

VOIMAKKAIMMIN JÄSENTENSÄ ASIALLA Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten etujärjestöt ovat suomalaisten mielestä onnistuneet huolehtimaan jäsenkuntansa eduista. Vastausvaihtoehdot muotoiltiin niin, että kritiikkiä voi esittää kahdella tavalla: järjestöjen edunvalvonnan saattoi arvioida liian heikoksi, mutta sen pystyi toteamaan myös liiankin vahvaksi. SAK:ta pidetään etujärjestöistä vahvimpana edunvalvojana. Suomalaisista prosenttia on sitä mieltä, että järjestö ajaa jäsentensä etuja hyvin. SAK:n edunvalvontavoimaa koskevat mielipiteet ovat vielä myönteisemmät kuin aikaisemmin. Kaikkien muidenkin järjestöjen edunvalvonnan arvostus on noussut tasaisesti. SAK:n jälkeen seuraavaksi parhaimpina edunvalvojina suomalaiset pitävät tällä hetkellä TT:tä ( %) ja STTK:ta ( %). Akavankin edunvalvontavoimaan usko lähes yhtä moni ( %). Palvelutyönantajien voimaan uskoo prosenttia, MTK:n prosenttia ja SY:n prosenttia. SAK on onnistunut huolehtimaan jäsenkuntansa eduista erityisesti alempien toimihenkilöiden mielestä. Myös ylemmät toimihenkilöt, työntekijät ja eläkeläiset jakavat tämän mielipiteen. Ylemmistä toimihenkilöistä, yrittäjistä ja maatalousyrittäjistä löytyy niitäkin, joiden mielestä etuja on kyetty puolustamaan turhankin hyvin. SAK:n liian voimakasta asemaa korostavat henkilöt ovat usein kokoomuslaisia tai keskustalaisia sekä erityisesti MTK:n ja Suomen Yrittäjät ry:n jäseniä. Suomalaisten mielestä STTK on järjestö, joka ajaa jäsentensä etuja varsin sopivasti. Keskimääräistä enemmän tällä tavoin ajattelevia on järjestön omissa sekä Akavan jäsenissä. Myös toimihenkilöväestö, maatalousyrittäjät ja eläkeläiset ovat taipuvaisia pitämään STTK:n edunvalvontakykyä hyvänä. Akavaa koskevat näkemykset vaihtelevat hieman enemmän kuin mielipiteet STTK:sta. Pohjoissuomalaiset arvostavat järjestön edunvalvontatoimia enemmän kuin etelässä asuvat. Myös iän karttuessa mielipiteet muuttuvat myönteisemmiksi. Akavan omat jäsenet ovat pääosin järjestön takana, mutta runsas neljäsosa jäsenistä kaipaa kohennusta tehoon, jolla heidän eduistaan pidetään huolta. Maatalousyrittäjät jakaantuvat kahteen ryhmään, joista suurempi ( %) on tyytyväinen MTK:n edunvalvontakykyyn ja hieman pienempi ( %) tyytymätön. Puoluekannan mukaiseen tarkasteluun tilanne heijastuu siten, että keskustalaisista keskimääräistä useampi on tyytymätön MTK:hon. Työnantajapuolen järjestöt TT, PT ja SY ovat päässeet asemaan, jossa kovaa kritiikkiä ei tule edes vasemmistopuolueilta. Parempaa edunvalvontaa haikailevia löytyy kuitenkin erityisesti Suomen Yrittäjät ry:n jäsenistöstä. Työmarkkinailmasto / KUINKA HYVIN ERI ETUJÄRJESTÖT OVAT ONNISTUNEET HUOLEHTIMAAN JÄSENKUNTANSA EDUISTA (%). LIIANKIN MELKO MELKO LIIANKIN HYVIN HYVIN HKOSTI HKOSTI SAK TT STTK Akava PT MTK SY Suomen Gallup Oy by PGraphics

/ / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / SAK STTK Akava MTK SY/SYKL TT MITEN ETUJÄRJESTÖT OVAT ONNISTUNEET HUOLEHTIMAAN JÄSENKUNTANSA EDUISTA (%). LIIANKIN LIIANKIN MELKO MELKO HKOSTI HYVIN HYVIN HKOSTI Työmarkkinailmasto / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / ONNISTUNUT HUOLEHTIMAAN JÄSENKUNTANSA EDUISTA: SAK (%). LIIANKIN MELKO MELKO LIIANKIN HYVIN HYVIN HKOSTI HKOSTI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

SAK SAA KANSALAISILTA HYVÄN YLSARVOSANAN Suomalaisten yleiskuva SAK:sta on pysynyt erittäin myönteisenä. SAK on suuren yleisön silmissä sekä paras edunvalvoja että työnsä puolesta kaikkein arvostettavin. Kansalaiset antavat SAK:lle jo toisena vuonna peräkkäin erittäin myönteisen yleisarvosanan: prosenttia suomalaisista ilmoittaa olevansa SAK:hon tyytyväinen. Edellinen huipputulos, prosenttia, mitattiin vuonna. Vielä keskimääräistä paremman arvosanan SAK:lle antavat toimihenkilöt, työntekijät ja eläkeläiset. Puolueista SDP:n kannattajien näkemys SAK:sta on vielä myönteisempi (%) kuin muiden puolueiden. Kokoomuslaisten ja vihreiden arviot ovat aavistuksen verran myönteisemmät kuin vasemmistoliittolaisten ja keskustalaisten. Parhaan yleisarvosanan SAK saa omilta jäseniltään. STTK:n ja Suomen Yrittäjät ry:n jäsenten arviot ovat kuitenkin lähes yhtä positiiviset. SAK:n eri tehtävien hoitamisesta saamat arvosanat ovat johdonmukaisesti parantuneet seitsemän vuoden mittausjakson aikana. Suomalaisten enemmistö antaa SAK:lle tunnustusta tehtävässä kuin tehtävässä. Järjestön toiminta työajoista ja lomista sovittaessa sekä kyky turvata jäsentensä ansiotaso on hyvä jopa kolmen neljäsosan mielestä. Kaksi kolmasosaa pitää tarjottavia jäsenpalveluetuja hyvätasoisina. SAK:n kyky ottaa huomioon jäsentensä mielipiteet miellyttää sekin useita ( %). Käytännössä yhtä moni ( %) arvioi järjestön toiminnan työpaikoilla yhtä hyväksi. Varsinkin sosialidemokraatit kehuvat SAK:n toimintaa työpaikoilla. Samasta syystä voi mainita myös ylemmät toimihenkilöt sekä Suomen Yrittäjät ry:n ja STTK:n jäsenet. SAK:n omista jäsenistä asiaan kriittisesti suhtautuvia löytyy aavistuksen verran enemmän kuin koko väestöstä yleensä. Kolme suomalaista neljästä ( %) uskoo, että SAK:lla on pätevät johtohenkilöt. He pystyvät johtamaan järjestöä siten, että se pitää hyvää huolta jäsenistään ( %). Edunvalvontatyö hoidetaan kuitenkin niin, että järjestön toiminta on kansalaisten selkeän enemmistön ( %) mielestä yhteiskunnallisesti vastuuntuntoista. Kun toiminnan lähtökohdat koetaan näinkin hyviksi, ei ole ihme, että prosentin mielestä SAK kykenee vastaamaan ajan haasteisiin. Kansalaisten enemmistö pitää järjestöä lisäksi demokraattisena ( %) ja uskoo sen huolehtivan myös naisten asioista ( %). Yhtä lailla suuri joukko kieltää sen olevan heikko ( %) tai liian joustava ja periksiantava ( %). Mielipiteet jakaantuvat lähes täysin puolesta ja vastaan kysyttäessä SAK:n mahdollisesta liiallisesta vanhakantaisuudesta: prosenttia ajattelee SAK:n olevan sitä, kun prosenttia kieltää asian. Lähes yhtä paljon mielipiteitä jakaa SAK:n toiminta työttömien puolesta. Puolet suomalaisista ( %) ajattelee SAK:n toimivan myös työttömien hyväksi, epäilee asiaa. Myös tässä kysymyksessä ovat näkemykset kehittyneet myönteiseen suuntaan. Tuorein mittaus on siinä mielessä historiallinen, että ensi kertaa suurempi joukko kansalaisista antaa asiasta järjestölle hyvän arvosanan. Kysymys työttömien asioiden ajamisesta jakaa mielipiteitä myös silloin kun asiaa kysytään toiminnan tuloksellisuuden näkökulmasta: kuinka hyvin tai huonosti SAK on selviytynyt työttömien

asioiden hoitamisesta. Hyvän tai erittäin hyvän arvosanan antoi, huonon tai melko huonon prosenttia. Vertailu aiemmin tehtyihin tutkimuksiin kertoo, että lisääntynyt myönteinen asennoituminen heijastuu myös SAK:n ajateltuihin ominaisuuksiin. Positiiviset piirteet ovat vahvistuneet ja negatiiviset heikentyneet. prosenttiyksikköä useampi kuin vuonna uskoo nyt SAK:n pystyvän vastaamaan ajan haasteisiin, prosenttiyksikköä useampi pitää sitä yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisena, prosenttiyksikköä useampi ajattelee sen huolehtivan myös naisten asioista ja prosenttiyksikköä useampi pitää SAK:n johtohenkilöitä pätevinä. Kaikkien tutkittujen väestöryhmien enemmistöt pitävät SAK:ta niin yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisena kuin kykenevänä vastaamaan ajan haasteisiinkin. Järjestön omat jäsenet ja sosiaalidemokraatit ovat aivan erityisen vakuuttuneita kummastakin asiasta. Lähes yhtä suuri osa STTK:n jäsenistä on samaa mieltä ja akavalaistenkin valtaosa korostaa erityisesti yhteiskunnallisen vastuuntuntoisuuden toteutumista SAK:n toiminnassa. Osa MTK:n jäsenistä ei allekirjoita jälkimmäistä, mutta tämä joukko muodostaa vain neljäsosan järjestön koko jäsenistöstä. Ammattiryhmistä SAK:lle antavat eniten tukea työntekijät, eläkeläiset sekä toimihenkilöt. Työmarkkinailmasto / ARVOSANAT SAK:lle ERÄISTÄ ASIOISTA (%). ERITTÄIN MELKO MELKO ERITTÄIN HYVÄ HYVÄ HUONO HUONO Yleisarvosana SAKlle Työajoista ja lomista sopiminen Jäsenten ansiotason turvaaminen Jäsenpalveluetuuksien tarjoaminen SAKn toiminta työpaikoilla Jäsenten mielipiteiden huomioon ottam. Työttömien asioiden ajaminen Suomen Gallup Oy by PGraphics Suomen Gallup Oy by PGraphics

/ / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / ARVOSANAT SAK:lle ERÄISTÄ ASIOISTA (%). Yleisarvosana SAKlle Jäsenten ansiotason turvaaminen Työajoista ja lomista sopiminen Työttömien asioiden ajaminen Jäsenten mielipiteiden huom. ottam. Jäsenpalveluetuuksien tarjoaminen SAKn toiminta työpaikoilla ERITTÄIN ERITTÄIN MELKO MELKO HUONO HYVÄ HYVÄ HUONO Työmarkkinailmasto / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / ARVOSANAT SAK:lle: YLSARVOSANA (%). ERITTÄIN MELKO MELKO ERITTÄIN HYVÄ HYVÄ HUONO HUONO Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / KUINKA HYVIN ERI OMINAISUUDET SOPIVAT KUVAAMAAN SAK:ta (%). SOPII HYVIN KOHTA- LAISESTI SOPII HUO- NOSTI SOVI LAINKAAN Pystyy vastaamaan ajan haasteisiin / / / / / / / Liian vanhakantainen / / / / / / / Huolehtii hyvin jäsentensä eduista / / / / / / / Pätevät johtohenkilöt / / / / / / / Yhteiskunnallisesti vastuuntuntoinen / / / / / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / KUINKA HYVIN ERI OMINAISUUDET SOPIVAT KUVAAMAAN SAK:ta (%). SOPII HYVIN KOHTA- LAISESTI SOPII HUO- NOSTI SOVI LAINKAAN Huolehtii myös naisten asioista / / / / / / / Heikko / / / / / / / Demokraattinen / / / / / / / Liian joustava ja periksiantava / / / / / / / Toimii myös työttömien hyväksi / / / / / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / SAK:ta KUVAAVAT OMINAISUUDET: PYSTYY VASTAAMAAN AJAN HAASTSIIN (%). SOPII HYVIN KOHTA- LAISESTI SOPII HUO- NOSTI SOVI LAINKAAN Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / SAK:ta KUVAAVAT OMINAISUUDET: YHTSKUNNALLISESTI VASTUUNTUNTOINEN (%). SOPII HYVIN KOHTA- LAISESTI SOPII HUO- NOSTI SOVI LAINKAAN Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / ARVOSANAT SAK:lle: TOIMINTA TYÖPAIKOILLA (%). ERITTÄIN MELKO MELKO ERITTÄIN HYVÄ HYVÄ HUONO HUONO Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työelämää ja verotusta koskevat mielipiteet USKO TYÖEHTOSOPIMUKSIIN VOIMISTUNUT ENTISESTÄÄN Suomalaiset ovat hyvin yksimielisiä ( %) siitä, että työsuhteen vähimmäisehdoista on sovittava työehtosopimuksilla, sillä yksittäinen työntekijä ei pysty tasavertaisesti sopimaan palkastaan työnantajan kanssa. Usko työehtosopimusten tarjoaman vähimmäissuojan merkitykseen on pysytellyt vakaana vuodesta lähtien, mutta on kuitenkin kahdessa viimeksi toteutetussa tutkimuksessa asettunut vielä korkeammalle tasolle kuin aiempina vuosia. Työsuhteen vähimmäisehdoista on sovittava kansalaisten mielestä, koska työntekijöiden koetaan jäävän heikoille jos sopiminen siirtyisi kokonaisuudessaan työpaikoille ( %). Kansalaisten yksimielisyys on tässä asiassa korkeammalla tasolla kuin yhdessäkään aiemmassa tutkimuksessa. Selvä vähemmistö eli noin kolmannes suomalaisista ( %) antaisi työnantajille oikeuden palkata työntekijöitä työsuhteeseen niillä ehdoilla, joilla työntekijät henkilökohtaisesti suostuvat töitä tekemään ilman mitään työehtosopimuksia. Selvä enemmistö puolestaan torjuu tällaisen mahdollisuuden ( %). Kansalaiset puolustavat nyt työehtosopimista voimakkaammin kuin kertaakaan aikaisemmin koko tutkimussarjan aikana. Enemmistö kaikissa väestöryhmissä vaatii työsuhteen vähimmäisehtojen sopimisesta työehtosopimuksin. Keskimääräistä voimakkaammin työehtosopimista puolustavat SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajat, palkansaajat, pääkaupunkiseudulla asuvat sekä kolmen palkansaajakeskusjärjestön jäsenet. TYÖTTÖMYYS OLE TYÖTTÖMÄN SYYTÄ Suomalaisten enemmistö ( %) tyrmää edelleen väittämän, jonka mukaan nykyään on työpaikkoja tarjolla niin paljon, että on ihmisen oma vika, jos työtä ei löydy. Vain reilu neljännes ( %) Työmarkkinailmasto / "TYÖSUHTEEN VÄHIMMÄISEHDOISTA ( ESIM. PALKAT JA IRTISANOMISAJAT ) TULEE SOPIA TYÖEHTOSOPIMUKSILLA, SILLÄ YKSITTÄINEN TYÖNTEKIJÄ PYSTY TASAVERTAISESTI SOPIMAAN PALKASTAAN TYÖNANTAJAN KANSSA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / / / / / / / / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

kansasta arvelee työttömyyden jonkin verran johtuvan työttömän omasta kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta. Työttömiä syyllistävät mielipiteet ovat vähentyneet viimeksi kuluneen vuoden aikana ja palautuneet vuoden tasolle. Yrittäjien, maanviljelijöiden, kokoomuksen kannattajien, MTK:n jäsenten, pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla asuvien keskuudessa on keskimäärää enemmän niitä, jotka syyllistävät työttömiä. Kuitenkin myös näissä ryhmissä enemmistö hylkää ajatuksen siitä, että työttömyys olisi ihmisen oma vika. TULOEROJA TASOITETTAVA Selvä enemmistö väestöstä on huolestunut tuloerojen kasvusta. Valtaosa ( %) katsoo, että ammattiyhdistysliikkeen pitäisi toimia rivakammin tuloerojen tasoittamiseksi. Mielipiteissä ei ole tapahtunut muutosta vuoden takaiseen. Rivakampia toimia ay-liikkeeltä odottavat etenkin työntekijät, alemmat toimihenkilöt, eläkeläiset, vasemmistopuolueiden ja vihreiden kannattajat. On kuitenkin tärkeätä huomata, että väestöryhmien mielipide-erot ovat asiallisesti vähäisiä. Kuvaavaa on se, että selvä enemmistö yrittäjistä ja Suomen Yrittäjien jäsenistä kannustaa ay-liikettä riuskempiin otteisiin tuloerojen tasaamiseksi. Vain neljännes ( %) kansasta uskoo tuloerojen kasvun siunauksellisuuteen. Sen sijaan prosenttia torjuu ajatuksen, että mikäli tuloerot kasvaisivat vielä nykyisestään, hyötyisi siitä pitkällä tähtäimellä koko yhteiskunta. Tuloerojen lisääntymisen hyötyihin ei uskota yhdessäkään väestöryhmässä. Näin kysyttäessä voimakkaimmin tuloerojen kasvattamista vastaan asettuvat ehkä yllättäen akavalaiset ( %). VEROALEA HUIPPUJILLE Tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten käsityksiä verotuksesta. Jo useampana vuonna on saatu tulokseksi se, että kansalaisten enemmistön ( %) mielestä palkkatulojen verotusta on kevennettävä ja verotuksen painopistettä siirrettävä kiinteistö- pääoma- ja ympäristöverojen suuntaan. Valtaosa ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että verotusta ei ole järkevää alentaa, jos se merkitsee sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden Työmarkkinailmasto / "TYÖNTEKIJÄT OVAT HKOILLA, JOS PALKOISTA JA MUISTA TYÖSUHTEEN EHDOISTA SOVITAAN KOKONAISUUDESSAAN TYÖPAIKOILLA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / / / / / / / / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

heikkenemistä. Tämä sosiaaliturvaverkkoja puolustava näkemys on voimistunut kansalaisten keskuudessa johdonmukaisesti vuodesta. Pelko siitä, että huippuosaajat Suomessa äänestävät jaloillaan ja siirtyvät kevyemmän verotuksen maihin, on viime aikoina noussut julkisen keskustelun kohteeksi. Keinoksi lisätä osaajien houkutusta jäädä Suomeen töihin on ehdotettu verotuksen keventämistä. Kaksi kolmesta suomalaisesta ( %) vastustaa kuitenkin ajatusta, että hyvätuloisten ihmisten ja yritysten verotusta tulisi keventää, jotta maamme säilyisi houkuttelevana yritysten ja huippuosaajien kotipaikkana. Näkemys yhdistää kaikki väestöryhmät; vain maanviljelijöistä puolet on hyvätuloisten ja yritysten verokevennysten kannalla ja yhtä moni niitä vastaan. Niin yrittäjistä kuin johtavassa asemassa olevistakin enemmistö vastustaa hyväosaisten verokevennyksiä. Vankimmin vastaan ovat työntekijät, työttömät, Itä-Suomessa asuvat, Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat sekä SAK:n jäsenet. Etujärjestöjen jäsenistä eivät myöskään MTK:n ja Akavan jäsenet kannata hyvätuloisten veroalea. Samansuuntaisesti suomalaiset reagoivat toiseen samaa aihetta sivunneeseen kysymykseen. prosenttia kansalaisista on sitä mieltä, että maan hallitus ei saa alistua suuryritysten johtajien vaatimuksiin verotuksen keventämisestä, vaikka nämä uhkaisivat vetää pääkonttorinsa pois Suomesta. Tätä mieltä on selvä enemmistö kaikkien hallituspuolueiden ja keskustan kannattajista. "TYÖNANTAJILLA PITÄISI OLLA OIKEUS PALKATA TYÖNTEKIJÖITÄ TYÖSUHTEESEEN NIILLÄ EHDOILLA (ESIM. PALKAT JA IRTISANOMISAJAT), JOILLA TYÖNTEKIJÄT HENKILÖKOHTAISESTI SUOSTUVAT TÖITÄ TEKEMÄÄN ILMAN MITÄÄN TYÖEHTOSOPIMUKSIA (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / / / / / / / / / "NYKYÄÄN ON TYÖPAIKKOJA TARJOLLA NIIN PALJON, ETTÄ ON IHMISEN OMA VIKA JOS TYÖTÄ LÖYDY" (%) SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "NYKYÄÄN ON TYÖPAIKKOJA TARJOLLA NIIN PALJON, ETTÄ ON IHMISEN OMA VIKA JOS TYÖTÄ LÖYDY" (%) SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN PITÄISI TOIMIA RIVAKAMMIN TULOEROJEN TASOITTAMISEKSI" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "MIKÄLI TULOEROT KASVAISIVAT VIELÄ NYKYISESTÄÄN, HYÖTYISI SIITÄ PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ KOKO YHTSKUNTA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "PALKKATULOJEN VEROTUSTA ON KEVENNETTÄVÄ JA VEROTUKSEN PAINOPISTETTÄ SIIRRETTÄVÄ KIINTSTÖ-, PÄÄOMA- JA YMPÄRISTÖVEROJEN SUUNTAAN" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / / / / / Työmarkkinailmasto / "VEROTUSTA OLE JÄRKEVÄÄ ALENTAA, JOS SE MERKITSEE SOSIAALITURVAN JA JULKISTEN PALVELUIDEN HKKENEMISTÄ" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / / / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "PALKKATULOJEN VEROTUSTA ON KEVENNETTÄVÄ JA VEROTUKSEN PAINOPISTETTÄ SIIRRETTÄVÄ KIINTSTÖ-, PÄÄOMA- JA YMPÄRISTÖVEROJEN SUUNTAAN" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "VEROTUSTA OLE JÄRKEVÄÄ ALENTAA, JOS SE MERKITSEE SOSIAALITURVAN JA JULKISTEN PAL- VELUIDEN HKKENEMISTÄ" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "HYVÄTULOISTEN IHMISTEN JA YRITYSTEN VEROTUSTA TULISI KEVENTÄÄ, JOTTA MAAMME SÄILYISI HOUKUTTELEVANA YRITYSTEN JA HUIPPUJIEN KOTIPAIKKANA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / Työmarkkinailmasto / "MAAN HALLITUS SAA ALISTUA SUURYRITYSTEN JOHTAJIEN VAATIMUKSIIN VEROTUKSEN KEVENTÄMISESTÄ, VAIKKA NÄMÄ UHKAISIVAT VETÄÄ PÄÄKONTTORINSA POIS SUOMESTA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "HYVÄTULOISTEN IHMISTEN JA YRITYSTEN VEROTUSTA TULISI KEVENTÄÄ, JOTTA MAAMME SÄILYISI HOUKUTTELEVANA YRITYSTEN JA HUIPPUJIEN KOTIPAIKKANA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "MAAN HALLITUS SAA ALISTUA SUURYRITYSTEN JOHTAJIEN VAATIMUKSIIN VEROTUKSEN KEVENTÄMISESTÄ, VAIKKA NÄMÄ UHKAISIVAT VETÄÄ PÄÄKONTTORINSA POIS SUOMESTA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Tulopolitiikkaa koskevat mielipiteet PALKANKOROTUSVAATIMUKSET KASVUSSA Kansalaisten käsityksiä tuloneuvottelujen tavoitteista on seurattu pitkään. Tavoitelistan kärjessä on vuodesta lähtien ollut työllisyydestä huolehtiminen. Tässäkin tutkimuksessa työllisyystavoite asettuu kärkeen ( %). Joka toinen ( %) katsoo, että palkansaajien sosiaaliturvasta huolehtiminen kuuluu myös todella tärkeisiin tavoitteisiin. Runsas kolmannes ( %) korostaa palkankorotusten merkitystä. Kun tuloksia verrataan vuoden tutkimukseen käy ilmi, että palkankorotusvaatimukset ovat lisääntyneet. Sen sijaan verohelpotuksiin liittyvät odotukset ovat jonkin verran vaimentuneet aiemmasta. SAK:n ( %) ja STTK:n ( %) jäsenet pitävät muita useammin todella tärkeinä asioina palkankorotuksia seuraavissa tuloneuvotteluissa. Ammatin mukaan tarkasteltuna palkankorotusten merkitys korostuu etenkin työntekijöiden ja alempien toimihenkilöiden keskuudessa. Toimihenkilökeskusjärjestöjen jäsenten mielipiteet ovat muuttuneet syksystä. Nyt aiempaa useampi STTK:n ja Akavan jäsen pitää tärkeänä tavoitteena palkankorotuksia ja palkkaukseen liittyvien etuuksien parantamista. SAK:n jäsenten palkankorotusodotukset ovat kutakuinkin ennallaan. ENEMMISTÖ TUPON KANNALLA Joka toinen suomalainen ( %) on sitä mieltä, että työllisyyden kohentamiseksi on seuraavalla tulosopimuskierroksella tehtävä vakauttava tulopoliittinen ratkaisu, jossa työssäkäyvät tyytyvät pieniin palkankorotuksiin. Yli kaksi viidesosaa ( %) torjuu ehdotuksen pienistä palkankorotuksista. Työllisyystalkoot kokevat tärkeäksi keskimäärää useammin yrittäjät, maanviljelijät ja opiskelijat. Alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden keskuudessa suhtautuminen on jo varauksellisempaa Palkansaajien keskusjärjestön jäsenten mielipiteet jakaantuvat kahtia. Puolet jokaisessa keskusjärjestössä kannattaa ja puolet vastustaa ratkaisua, jossa työntekijät tyytyvät pieniin korotuksiin. Toimihenkilöiden keskusjärjestöjen jäsenten suhtautuminen vakauttavaan tulosopimukseen pienin palkankorotuksin on muuttunut vuodesta. Vakauttavan ratkaisun suosio on vähentynyt STTK:n ja etenkin Akavan jäsenten keskuudessa. Enemmistö kansasta ( %) torjuu ehdotuksen suurista palkankorotuksista, mutta tällä tavalla asennoituvien määrä on vähentymään päin. Taulukko. Palkankorotukset ja palkkaukseen liittyvät etuudet todella tärkeänä tavoitteena palkansaajien keskusjärjestöjen jäsenten keskuudessa vuosina ja (%). / / SAK STTK AKAVA Taulukko. Työllisyyden kohentamiseksi on seuraavalla tulosopimuskierroksella tehtävä vakauttava tulopoliittinen ratkaisu, jossa työssä käyvät tyytyvät pieniin palkankorotuksiin. Samaa mieltä olevien osuudet vuosina ja (%). / / SAK STTK AKAVA

Kansalaisista kolmannes ( %) vaatii reiluja palkankorotuksia seuraavalla sopimuskierroksella sillä perusteella, ettei palkankorotusten suuruudella heidän mielestään ole vaikutusta kilpailukykyyn tai työllisyyteen. Työntekijät ja ehkä yllättäen eläkeläiset pitävät muita useammin roimia palkankorotuksia oikeutettuina tulevalla sopimuskierroksella, joskin enemmistö myös näistä suhtautuu torjuvasti suuriin korotusvaatimuksiin. Toiveet suurista palkankorotuksista ovat kasvaneet STTK:n ja Akavan jäsenten keskuudessa. Nyt keskusjärjestöjen jäsenten välillä ei ole eroja kuten oli vielä vuonna. Tuolloin SAK:laisten odotukset olivat muita korkeammalla. Tällä hetkellä kaikkien keskusjärjestöjen jäsenistä noin kolmannes arvioi isotkin korotukset oikeutetuiksi enemmistön asettuessa vastahankaan. Erilaisista työllisyyteen, sosiaaliturvaan ja palkankorotuksiin liittyvistä odotuksista huolimatta tupon kannatus on pysynyt vakaana. Enemmistö ( %) kansasta suosii edelleen tuloneuvotteluissa tulopoliittista kokonaisratkaisua, jossa sopimus voi palkkaratkaisun lisäksi sisältää lainsäädäntöön ja valtion budjettiin liittyviä asioita kuten työllisyyden hoito, hinnat, sosiaalipolitiikka ja verotus. Liittokohtaisen palkkaratkaisun taakse asettuu vain prosenttia suomalaisista. Taulukko. Suuretkin palkankorotukset ovat seuraavalla tulokierroksella oikeutettuja, koska palkankorotusten suuruudella ei ole vaikutusta kilpailukykyyn tai työllisyyteen. Samaa mieltä olevien osuudet vuosina ja (%). / / SAK STTK AKAVA Työmarkkinailmasto / MITKÄ ASIAT OVAT TODELLA TÄRKTÄ ASETETTAESSA TAVOITTTA SEURAAVILLE TULONEUVOTTELUILLE (%). Työllisyyden parantaminen Palkansaajien sosiaaliturvasta huolehtiminen Inflaation eli hintojen nousun hillitseminen Palkka- ja (...) muiden perusehtojen tak. kaikille Palkansaajien työttömyysturvasta huolehtiminen Palkansaajien verohelpotukset Palkankorotukset ja (...) etuuksien parantaminen Työaikojen lyhentäminen Ei mitään näistä Ei osaa sanoa Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / MITKÄ ASIAT OVAT TODELLA TÄRKTÄ ASETETTAESSA TAVOITTTA SEURAAVILLE TULONEUVOTTELUILLE (%). Palkankorotukset ja (...) etuuksien parantaminen Työaikojen lyhentäminen Palkansaajien sosiaaliturvasta huolehtiminen Työllisyyden parantaminen / / / / / / / Inflaation eli hintojen nousun hillitseminen Palkansaajien verohelpotukset Palkansaajien työttömyysturvasta huolehtiminen Palkka- ja (...) muiden perusehtojen tak. kaikille (ei kysytty) Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / KUMPI VAIHTOEHTO OLISI PAREMPI SYKSYN TULONEUVOTTELUISSA (%). Tulopoliittinen kokonaisratkaisu Liittokohtainen ratkaisu Ei osaa sanoa / / / Työmarkkinailmasto / "TYÖLLISYYDEN KOHENTAMISEKSI ON SEURAAVALLA TULOSOPIMUSKIERROKSELLA TEHTÄVÄ VAKAUTTAVA TULOPOLIITTINEN RATKAISU, JOSSA TYÖSSÄKÄYVÄT TYYTYVÄT PIENIIN PALKANKOROTUKSIIN" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / Työmarkkinailmasto / "SUURETKIN PALKANKOROTUKSET OVAT SEURAA- VALLA TULOSOPIMUSKIERROKSELLA OIKEUTET- TUJA, KOSKA PALKANKOROTUSTEN SUURUUDEL- LA OLE VAIKUTUSTA KILPAILUKYKYYN TAI TYÖL- LISYYTEEN" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "TYÖLLISYYDEN KOHENTAMISEKSI ON SEURAAVALLA TULOSOPIMUSKIERROKSELLA TEHTÄVÄ VAKAUTTAVA TULOPOLIITTINEN RATKAISU, JOSSA TYÖSSÄKÄYVÄT TYYTYVÄT PIENIIN PALKANKOROTUKSIIN" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "SUURETKIN PALKANKOROTUKSET OVAT SEURAAVALLA TULOSOPIMUSKIERROKSELLA OIKEUTETTUJA, KOSKA PALKANKOROTUSTEN SUURUUDELLA OLE VAIKUTUSTA KILPAILUKYKYYN TAI TYÖLLISYYTEEN" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Suhtautuminen kevään eduskuntavaaleihin ja seuraavaan hallitukseen HALLITUKSELTA ODOTETAAN HYVÄÄ YHTSTYÖTÄ TYÖMARKKINA- JÄRJESTÖJEN KANSSA Tutkimuksessa selvitettiin kolmella eri kysymyksellä kansalaisten kevään eduskuntavaaleihin liittyviä näkemyksiä. Valtaosa ( %) suomalaisista patistaa tälläkin kertaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen hakemaan hyvää yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen varmistamiseksi. Ainoastaan kymmenesosa ( %) kansalaisista on eri mieltä. Enemmistö ( %) kansalaisista lähettää puolueille viestin, jonka mukaan heidän äänestyspäätökseensä vaikuttaa puolueiden toiminta palkansaajien asemaa koskevissa asioissa. Tämä mielipide on yleistynyt vuodesta. Viime eduskuntavaalien alla puolet ( %) suomalaisista arvioi puolueiden toiminnan palkansaajien asioissa vaikuttavan heidän äänestyspäätökseensä. Nuoret aikuiset, keski-ikäiset, palkkatyötä tekevät sekä SDP:n, Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpänä äänestyspäätöksen kriteerinä puolueiden toimintaa palkansaajien asioissa. Kolme neljäsosaa ( %) väestöstä odottaa, että ammattiyhdistysliike patistaisi rivakalla otteella äänestäjiä käyttämään äänioikeutta kevään eduskuntavaaleissa. Ammattiyhdistysliikkeen äänestyskampanjaa kannattaa enemmistö kaikissa väestöryhmissä. Keskimäärää enemmän ay-liikkeen äänestyskampanjointia odottavat työttömät, vasemmistopuolueiden kannattajat sekä SAK:n ja Akavan jäsenet. Ainoastaan yrittäjien ja SY:n jäsenten keskuudessa ilmenee enemmän vastustusta. Työmarkkinailmasto / "ENSI VUODEN KEVÄÄN EDUSKUNTAVAALIEN JÄLKEEN MUODOSTETTAVAN HALLITUKSEN TULEE HAKEA HYVÄÄ YHTSTYÖTÄ TYÖMARKKINAJÄRJESTÖJEN KANSSA HYVÄN TALOUS- JA TYÖLLISYYSKEHITYKSEN VARMISTAMISEKSI" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "ENSI VUODEN KEVÄÄN EDUSKUNTAVAALIEN JÄLKEEN MUODOSTETTAVAN HALLITUKSEN TULEE HAKEA HYVÄÄ YHTSTYÖTÄ TYÖMARKKINAJÄRJESTÖJEN KANSSA HYVÄN TALOUS- JA TYÖLLISYYSKEHITYKSEN VARMISTAMISEKSI" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "ÄÄNESTYSPÄÄTÖKSEENI SEURAAVISSA EDUSKUNTAVAALSSA VAIKUTTAA SE, MITEN PUOLUEET TOIMIVAT PALKANSAAJIEN ASEMAA KOSKEVISSA ASIOISSA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / / / / Työmarkkinailmasto / "AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN PITÄISI RIVAKALLA OTTEELLA PATISTAA KANSALAISIA KÄYTTÄMÄÄN ÄÄNIOIKEUTTA ENSI VUODEN KEVÄÄN EDUSKUNTA- EDUSKUNTAVAALSSA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI / Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "ÄÄNESTYSPÄÄTÖKSEENI SEURAAVISSA EDUSKUNTAVAALSSA VAIKUTTAA SE, MITEN PUOLUEET TOIMIVAT PALKANSAAJIEN ASEMAA KOSKEVISSA ASIOISSA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Työmarkkinailmasto / "AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN PITÄISI RIVAKALLA OTTEELLA PATISTAA KANSALAISIA KÄYTTÄMÄÄN ÄÄNIOIKEUTTA ENSI VUODEN KEVÄÄN EDUSKUNTAVAALSSA" (%). SAMAA KIN SAMAA KIN ERI ERI Kaikki Miehet Naiset - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Maatalousyrittäjä Yrittäjä Johtava/ylempi toimihenk. Alempi toimihenkilö Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija Työssä Työtön/lomautettu Työelämän ulkopuolella Uusimaa Etelä-Suomi Itä-Suomi Väli-Suomi Pohjois-Suomi Pääkaupunkiseutu Muu kaupunki Maaseutu SDP KESK KOK VAS VIHR SAK STTK Akava MTK SY Ei nyt, aiemmin kyllä Ei nyt, myöhemm. kyllä Ei nyt eikä tulevais. Suomen Gallup Oy by PGraphics

Käsitykset työllisyystoimista Työmarkkinailmastotutkimuksessa on vuodesta lähtien seurattu kansalaisten näkemyksiä siitä, mitkä toimijat yhteiskunnassa ovat vakavimmin tehneet työtä työttömyyden vähentämiseksi. Arviota on pyydetty työnantajien, ammattiyhdistysliikkeen, tasavallan presidentin, Paavo Lipposen hallituksen, oppositiopuolueiden sekä Suomen Pankin toimista työllisyyden hyväksi. Suomalaisten mielestä ammattiyhdistysliike taistelee edelleen kaikkein vakavimmin työttömyyttä vastaan. Kaksi kolmesta ( %) uskoo ammattiyhdistysliikkeen tekevän vakavaa työtä työttömyyden voittamiseksi. Erityisen vahvasti tätä mieltä on työllisyystalkoiden aikana valmistuneiden ja työelämään astuneiden sukupolvi: - vuotiaat ( %). Toiseksi totisimmaksi työttömyyden kukistajaksi nousee tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka saa taakseen prosenttia väestöstä. Tarja Halonen on askel askeleelta lähestynyt ammattiyhdistysliikkeen johtoasemaa uskottavana työllisyyden edistäjänä. Häntä koskevat arviot ovat kohentuneet johdonmukaisesti syksystä, ja ne ovat nyt paremmat kuin kertaakaan aiemmin. Paavo Lipposen hallituksen työllisyyden hoitoon uskoo prosenttia kansalaisista, opposition ponnistuksiin prosenttia. Maan hallituksen uskottavuus asiassa on ollut nousujohteista viime keväästä lähtien. Työnantajiin luottaa nyt prosenttia suomalaisista. Työnantajien työllisyystoimien uskottavuuteen on tullut kolhu sitten viime syksyn. Viime syyskuussa prosenttia kansalaisista luotti siihen, että työnantajat taistelevat vakavissaan työttömyyttä vastaan. Tälläkin kertaa jumbosijalle asettuu Suomen Pankki, jonka työllisyystoimiin luottaa vain viidesosa ( %) kansalaisista. Suomen Pankki saa työllisyystoimistaan huonomman arvosanan kuin viime syksynä. Mielipiteet poliittisten vaikuttajien työllisyystoimista heilahtelevat ajassa huomattavasti enemmän kuin käsitykset ammattiyhdistysliikkeen uskottavuudesta. Pitkällä aikavälillä luottamus ammattiyhdistysliikkeeseen on ollut kaikkein vakainta. Edellisessä taulukossa kunkin toimijan vilpittömyyteen uskovien prosenttiosuudesta on vähennetty niiden osuus, jotka ovat päinvastaista mieltä. Eli mitä suurempi ja etumerkiltään positiivinen luku on, sitä useampi uskoo kyseessä olevan tahon olevan tosissaan. Sama periaate pätee myös päin vastoin. Taulukko kertoo konkreettisesti tasavallan presidenttiä ja hallitusta koskevien näkemysten uudelleensuuntautumisesta. Usko näihin poliittisiin toimijoihin on lisääntynyt viimeksi toteutetussa kahdessa tutkimuksessa. Taulukko. Käsitykset eri tahojen toiminnasta työttömyyden vähentämiseksi (vakavasti - ei vakavasti -osuudet) (%). k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ Ay-liike + - + + + + + + + + + + + Tasavallan Pres.** - - - - - - - - + + + + + Hallitus* - - - - - + - - + - - - - Työnantajat - - - - - - - - - - - - - Oppositio - - - - - - - - - - - - - Suomen Pankki - - - - - - - - - - - - - s=syystutkimus ; k=kevättutkimus * s/ eteenpäin Paavo Lipposen II hallitus, sitä ennen hänen I hallituksensa. ** s/ eteenpäin Tarja Halonen, sitä ennen Martti Ahtisaari.

TYÖTTÖMÄT LUOTTAVAT AY-LIIKKEESEEN Myös työttömillä on vahva usko ay-liikkeeseen. Heistä prosenttia luottaa ammattiyhdistysliikkeen ponnistuksiin työllisyyden hyväksi. Käsitys ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta on pysynyt viime syksyn huippulukemissa. Nyt työttömien enemmistö ( %) antaa tunnustusta myös tasavallan presidentille. Tasavallan presidentti saa tällä kertaa työttömiltä kiitosta enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Hallitus ja oppositio kulkevat työttömien mielikuvissa yhtä jalkaa. Runsas kolmannes ( %) arvostaa näiden molempien tahojen ponnisteluja. Suomen Pankki on kokenut arvonalennuksen työttömien keskuudessa. Enää prosenttia luottaa siihen, että Suomen Pankki toimii vakavissaan työttömyyden vähentämiseksi. Kun myönteisistä ajatuksista vähennetään kielteiset, vain ammattiyhdistysliike ja tasavallan presidentti selviävät plussan puolelle. Vain kerran aiemmin tasavallan presidentti on yltänyt plussan puolelle työttömien keskuudessa. Työttömien mielestä yhteiskuntaa vaivaava vitsaus ei ratkea puolueiden ja politiikan voimin eikä työnantajien keinoin. Taulukko. Työttömien käsitykset eri tahojen toiminnasta työttömyyden vähentämiseksi (todella vakavissaan + jokseenkin vakavissaan -osuudet) (%). k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ Ay-liike Tasavallan Pres.** Oppositio Hallitus* Työnantajat Suomen Pankki s=syystutkimus ; k=kevättutkimus * s/ eteenpäin Paavo Lipposen II hallitus, sitä ennen hänen I hallituksensa. ** s/ eteenpäin Tarja Halonen, sitä ennen Martti Ahtisaari. Taulukko. Työttömien käsitykset eri tahojen toiminnasta työttömyyden vähentämiseksi (vakavasti - ei vakavasti -osuudet) (%). k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ s/ k/ Ay-liike + - + + + + + + + + + + + Tasavallan Pres.** - - - - - - - - - - + - + Työnantajat - - - - - - - - - - - - - Oppositio - - - - - - - - - - - - - Hallitus* - - - - - - - - - - - - - Suomen Pankki - - - - - - - - - - - - - s=syystutkimus ; k=kevättutkimus * s/ eteenpäin Paavo Lipposen II hallitus, sitä ennen hänen I hallituksensa. ** s/ eteenpäin Tarja Halonen, sitä ennen Martti Ahtisaari.