TAMPEREEN TIEDOTE 1(2) ALUEPELASTUSLAITOS Onnettomuuksien ehkäisy / Pir 27.6.2011



Samankaltaiset tiedostot
AVOTULEN TEKOA KOSKEVIA OHJEITA. 1. Avotulella tarkoitetaan. 2. Avotulen tekoa koskevia säädöksiä ovat. TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS Riskienhallinta

Palopupu ja uusi * pelastuslaki

JÄTTEIDEN POLTTO ERI KUNTIEN ALUEELLA / JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Kuntaraportti Mänttä-Vilppula. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät

12 Pirkanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät

Tampereen kaupungin yleiset jätehuoltomääräykset. Kaupunginvaltuusto

Kuntaraportti Virrat. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Orivesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Parkano. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Käytä tulisijaasi oikeinkampanja

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset. Pirkanmaan. maakunta

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Yleisötilaisuuden turvallisuus

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

Tulosyksikköohje

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Raportti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasototeumasta

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA

Transkriptio:

TAMPEREEN TIEDOTE 1(2) ALUEPELASTUSLAITOS Onnettomuuksien ehkäisy / Pir 27.6.2011 AVOTULEN TEKOA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1.7.2011 ALKAEN Uudessa pelastuslaissa (379/2011) tarkennetaan joiltain osin avotulen tekoa koskevia määräyksiä aiempaan pelastuslakiin verrattuna. Avotulen tekoa koskevia määräyksiä on annettu lisäksi mm. kunnallisissa jätehuolto ja ympäristönsuojelumääräyksissä. Tähän tiedotteeseen on keskeiset avotulen käyttöä ulkona koskevat määräykset. Avotulella tarkoitetaan nuotion lisäksi muuta vastaavaa tulen käyttöä, josta tulen on mahdollista päästä irti maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Tällaisia ovat mm. risujen poltto, juhannuskokot, kulotus ja maasta eristämättömät (kertakäyttö)grillit. Avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Avotulta ei myöskään saa sytyttää toisen maalle ilman maanomistajan lupaa. (PelL 6 ) Kulotuksen saa kuitenkin suorittaa kuivanakin aikana erityistä varovaisuutta noudattaen, ellei pelastusviranomainen ole antanut PelL 6 :n mukaista kieltoa avotulen tekoon. Metsämaan kulotus on aina suoritettava kulotuksen käytännön työhön perehtyneen metsäammattilaisen valvonnassa. (PelL 7 ) Kulotuksesta ja muusta tulen käytöstä, josta muodostuu merkittävästi savua, on uuden pelastuslain mukaan ilmoitettava ennakolta pelastuslaitokselle (PelL 8 ). Pirkanmaalla ilmoitus tehdään Tampereen aluepelastuslaitoksen viesti ja johtokeskus Wiviin, p. (03) 565 612. Sen lisäksi, mitä pelastuslaissa on säädetty, on noudatettava kunnallisia jätehuolto ja ympäristönsuojelumääräyksiä. Kunnalliset jätehuoltomääräykset kieltävät jätteen polttamisen. Kuivia risuja ja oksia tai puutarhajätettä saa polttaa taajamien ulkopuolella ja pääosassa Pirkanmaan kuntia taajamissakin vähäisiä määriä riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta noudattaen ja siten, että ei aiheuta häiriötä naapureille. Yhteenveto avotulen tekoon liittyvistä kunnallisista jätehuolto ja ympäristönsuojelumääräyksistä on liitteessä 1. Avotulta tehtäessä on kiinnitettävä huomioita seuraaviin yleisiin velvollisuuksiin: 1) Jokaisen on oltava huolellinen tulipalon tai muun onnettomuuden vaaran ja vahingon välttämiseksi. Jokaisen on mahdollisuuksiensa mukaan valvottava, että hänen määräysvaltansa piirissä noudatetaan tulipalon ja muun onnettomuuden ehkäisemiseksi ja henkilöturvallisuuden varmistamiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. (PelL 4 ) 2) Tulta sekä syttyvää, räjähtävää tai muuta vaarallista ainetta on käsiteltävä huolellisesti ja riittävää varovaisuutta noudattaen. Ryhdyttäessä tulityöhön tai sellaiseen Osoite Puhelin Telefax Sähköposti Satakunnankatu 16 vaihde 03 565 612 03 5656 2099 aluepelastuslaitos@tampere.fi 33100 TAMPERE

korjaustyöhön tai muuhun työhön, jonka johdosta tulipalon tai muun onnettomuuden vaara tuntuvasti lisääntyy, on huolehdittava riittävistä varotoimista. (PelL 5 ) 3) Jokainen, joka huomaa tai saa tietää tulipalon syttyneen tai muun onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan eikä voi heti sammuttaa paloa tai torjua vaaraa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään hätäilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimenpiteisiin (PelL 3 ) LIITE 1 Avotulen teko kunnallisissa jätehuolto ja ympäristönsuojelumääräyksissä Pirkanmaalla

LIITE 1 1(4) Avotulen teko kunnallisissa jätehuolto ja ympäristönsuojelumääräyksissä Pirkanmaalla Kunnalliset jätehuoltomääräykset kieltävät jätteen polttamisen. Kuivia risuja ja oksia tai puutarhajätettä saa polttaa taajamien ulkopuolella sekä taajamissa seuraavassa taulukossa todetusti, pelastuslaissa säädetty kuitenkin huomioiden. Huom: Osassa kuntia on määräyksiä myös ympäristönsuojelumääräyksissä. Mikäli määräykset ovat ristiriidassa, noudatetaan uudemman säännöksen määräyksiä. Pirkanmaan jätehuollon (PJH) jätehuoltomääräyksissä avotulen tekeminen on kielletty metsä ja ruohikkopalovaroituksen aikana myös muualla, kuin metsässä ja sen välittömässä läheisyydessä. Lisätietoja avotulen tekoon liittyvistä asioista saa päivystävän palotarkastajan numerosta 03 5656 2171 tai kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta. AVOTULEN TEKO JÄTEHUOLTO JA YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSSISSÄ PIRKANMAALLA 1.7.2011 KUNTA JÄTE HUOLTO Akaa LHJH Kielletty TAAJAMASSA TAAJAMAN ULKOPUOLELLA Sallittu väh. määrin. Sovittava naapurin kanssa. PERUSTE VOIMAAN Jätehuoltomääräykset 5 1.3.2009 Hämeenkyrö PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Ikaalinen PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Juupajoki PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Kangasala PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Kihniö LE Kielletty Sallittu väh. määrin Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2011 Lempäälä PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2009 Mänttä Vilppula PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Nokia PJH 1.1) Kielletty Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2007 Orivesi PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Parkano PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Pirkkala PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.3.2006 Punkalaidun LHJH Kielletty Sallittu väh. määrin. Sovittava naapurin kanssa Jätehuoltomääräykset 5 1.1.2006 Pälkäne PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 5 1.1.2011 Ruovesi PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.4.2006 Sastamala LHJH Kielletty Sallittu väh. määrin. Sovittava naapurin kanssa Jätehuoltomääräykset 5 1.1.2006 Tampere PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2006 Urjala LHJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 5 1996 Valkeakoski KK Kielletty Sallittu. Jätehuoltom. 5, Ymp. suoj. määr. 11 1.1.2008 Vesilahti PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.1.2010 Virrat PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.12.2006 Ylöjärvi PJH Sallittu väh. määrin Sallittu. Jätehuoltomääräykset 4 1.6.2008 PJH= Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Naulakatu 2, 33100 Tampere puh. 03 240 5111 LHJH = Loimi Hämeen Jätehuolto Oy, Kiimassuontie 127, 30420 Forssa, puh. 03 424 2600 KK = Suomen Kiertokapula Oy, puh. 075 753 0011 LE= Lakeuden etappi Oy, Laskunmäentie 15, 60760 Pojanluoma, 06 421 4900

LIITE 1 2(4) Otteita kunnallisista jätehuoltomääräyksistä 1) PJH:n alue (kts. taulukko): 4 Jätteiden poltto Jätteiden poltto on tässä pykälässä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta kielletty. Taajaan asutulla alueella saa ulkona avotulella polttaa vähäisessä määrin kuivia risuja ja oksia. Avotulella poltettaessa on huolehdittava, että tuli ei pääse leviämään ja aiheuttamaan vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Tulta valvovalla on oltava käytettävissään tulen kokoon ja olosuhteisiin nähden riittävästi tarkoituksenmukaisia sammutusvälineitä. Metsä ja ruohikkopalovaroituksen aikana tai alueen pelastusviranomaisen antaman kiellon aikana avotulen teko on kielletty. Puhdasta, kuivaa, kyllästämätöntä ja maalaamatonta tai muuten käsittelemätöntä käytöstä poistettua puutavaraa saa polttaa keskuslämmityskattilassa tai muussa kiinteässä lämmityslaitteessa tai uunissa. Paperia ja pahvia saa polttaa vain sytykkeenä. Muun jätteen polttaminen on kielletty. Taajaan asutun alueen ulkopuolella saa polttaa kuivia risuja ja oksia, puutarhajätteitä sekä maa ja metsätaloudessa ja puistojen hoidossa syntyviä myrkyttömiä ja polttokelpoisia jätteitä, kuten olkia ja hakkuutähteitä. Kaikessa polttamisessa on otettava huomioon, etteivät savukaasut saa aiheuttaa haittaa ympäristölle tai naapureille. 1.1) PJH:n alue, Nokia: 4 Jätteiden poltto Jätteiden poltto on tässä pykälässä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta kielletty. Puhdasta, kuivaa, kyllästämätöntä ja maalaamatonta tai muuten käsittelemätöntä käytöstä poistettua puutavaraa saa polttaa keskuslämmityskattilassa tai muussa kiinteässä lämmityslaitteessa tai uunissa. Paperia ja pahvia saa polttaa vain sytykkeenä. Muun jätteen polttaminen on kielletty. Taajaan asutun alueen ulkopuolella saa polttaa kuivia risuja ja oksia, puutarhajätteitä sekä maa ja metsätaloudessa ja puistojen hoidossa syntyviä myrkyttömiä ja poltto kelpoisia jätteitä, kuten olkia ja hakkuutähteitä. Kaikessa polttamisessa on otettava huomioon, etteivät savukaasut saa aiheuttaa haittaa ympäristölle tai naapureille. 2) LHJH:n alue, Urjala 5 Jätteiden poltto Taajama alueella saa lisäksi vähäisessä määrin polttaa avotulella risuja, oksia ja muuta niihin verrattavaa puutarhajätettä. Siitä ei kuitenkaan saa aiheutua minkäänlaista haittaa lähellä oleville kiinteistöille.

LIITE 1 3(4) 3) LHJH:n alue uudet (Akaa, Punkalaidun, Sastamala) 5 Jätteiden poltto Taajama alueella saa polttaa risuja ja oksia sekä puhdasta, kyllästämätöntä ja maalaamatonta käytöstä poistettua puuta sekä sytykkeenä pieniä määriä puhdasta paperia, pahvia ja kartonkia keskuslämmityskattilassa tai muussa kiinteässä lämmityslaitteessa tai uunissa, jollei jäljempänä ole muuta määrätty. Muu jätteenpoltto taajama alueella on kielletty. Taajama alueen ulkopuolella saa lisäksi avotulella polttaa 1 momentissa tarkoitettuja jätteitä, puutarhajätettä sekä maa ja metsätaloudessa ja puistojen hoidossa syntyviä poltettavaksi kelpaavia jätteitä, kuten olkia ja hakkuutähteitä. Muiden jätteiden poltto on kielletty. Avopolton osalta on noudatettava, mitä siitä on erikseen pelastuslaissa (468/2003) säädetty tai määrätty. Poltosta ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa naapureille ja siitä tulee sopia heidän kanssaan ennen polton aloittamista. Tämä määräys ei koske jätteen polttoa, johon on saatu ympäristölupa. 4) Kihniö (voimassa Lakeuden Etapin yleiset jätehuoltomääräykset) 5) Pälkäne 4 Roskien ja jätteiden hävittäminen polttamalla on kielletty. Kiinteistökohtaisissa lämmityskattiloissa tai muissa tulipesissä saa kuitenkin polttaa paine ja pintakäsittelemätöntä, puhdasta ja kuivaa puutavaraa, risuja ja oksia sekä sytykkeenä pieniä määriä puhdasta paperia ja keräyskartonkia. Jätteiden avopoltto kaava alueella on kielletty. Kaava alueen ulkopuolella saa omalla kiinteistöllä polttaa avopolttona vähäisiä määriä kuivia risuja, oksia, olkia, ruokoja ja kaisloja sekä paine ja pintakäsittelemätöntä puutavaraa. Polttaminen tapahtuu polttajan omalla vastuulla ja aiheuttamatta savu, noki ym. haittaa naapurustolle. Tämä määräys ei koske jätteen polttoa, johon on saatu ympäristönsuojelulain mukainen lupa tai ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksyntä. 5 Jätteiden poltto Taajama alueella saa polttaa vähäisessä määrin kuivia risuja ja oksia sekä muuta kuivaa kyllästämätöntä ja maalaamatonta tai muuten käsittelemätöntä käytöstä poistettua puuainesta. Paperia, pahvia ja muuta niihin verrattavaa jätettä saa polttaa kiinteällä polttoaineella toimivissa tulisijoissa. Muu jätteenpoltto on taajama alueella kielletty. Taajama alueen ulkopuolella saa polttaa 1 momentissa tarkoitettuja jätteitä, puutarhajätteitä sekä maa ja metsätaloudessa ja puistojen hoidossa syntyviä myrkyttömiä ja polttokelpoisia jätteitä, kuten olkia ja hakkuutähteitä. Muiden jätteiden poltto on kielletty. Kaikessa jätteiden polttamisessa on otettava huomioon, etteivät savukaasut saa aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristölle. Avotulella poltettaessa on huolehdittava, että tuli ei pääse leviämään ja aiheuttamaan

LIITE 1 4(4) 6) Valkeakoski vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Tulta valvovalla on oltava käytettävissään tulen kokoon ja olosuhteisiin nähden riittävästi tarkoituksenmukaisia sammutusvälineitä. Metsä ja ruohikkopalovaroituksen aikana tai alueen pelastusviranomaisen antaman kiellon aikana avotulen teko on kielletty. 5 Poltto Kiinteistön lämmityksen yhteydessä saa polttaa muun kiinteän polttoaineen joukossa ainoastaan käsittelemätöntä puujätettä sekä vähäisessä määrin puhdasta ja kuivaa paperia, pahvia ja kartonkia. Taaja asutusalueen ulkopuolella saa puutarhan hoidossa, maa ja metsätaloudessa sekä puistojen hoidossa syntyviä myrkyttömiä ja poltettavaksi kelpaavia jätteitä, kuten olkia ja hakkuutähteitä, polttaa avopolttona vähäisessä määrin. Jätteiden polton edellytyksenä on, ettei siitä aiheudu haittaa naapureille tai ympäristölle. Muiden jätteiden poltto on kielletty. Tämä määräys ei koske polttoa, johon on saatu ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Poltosta on annettu tarkempia määräyksiä Valkeakosken kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä. 7) Virrat Ympäristönsuojelumääräykset 11 11.2: Kiinteistöä lämmitettäessä kiinteän polttoaineen joukossa saa polttaa ainoastaan käsittelemätöntä puujätettä, vähäisiä määriä kuivaa ja puhdasta paperi ja pahvijätettä sekä polttoon soveltuvaa muovijätettä. Puutarhassa, maa ja metsätaloudessa sekä puistojen hoidossa syntyneitä myrkyttömiä ja poltettavaksi kelpaavia jätteitä saa polttaa avopolttona vähäisiä määriä. Polttajan on otettava huomioon paloturvallisuusnäkökohdat, varauduttava riittävästi palon leviämisen estämiseen sekä huolehtia alkusammutustoimista. Naapureita tulee informoida poltosta ja huolehtia, ettei naapurustolle synny kohtuutonta haittaa. 6 Jätteen poltto Taajama alueella keskuslämmityskattilassa, muussa kiinteässä tulipesässä tai grillissä saa polttaa puhdasta, kuivaa ja käsittelemätöntä puutavaraa, risuja, oksia sekä kiinteistön lämmityksen yhteydessä vähäisessä määrin paperia ja pahvia. Muu jätteen poltto on kielletty. Taajama alueen ulkopuolella saa polttaa edellä mainittuja jätteitä, puutarhajätettä sekä maa ja metsätaloudesta sekä puistojen hoidossa syntyviä, myrkyttömiä ja polttokelpoisia jätteitä, kuten olkia ja hakkuu tähteitä. Muu jätteiden poltto on kielletty.