Tampereen kaupungin yleiset jätehuoltomääräykset. Kaupunginvaltuusto
|
|
- Ahti Niemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PERUSTELUT 1 (5) JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 Soveltamisala Näissä jätehuoltomääräyksissä annetaan jätelainsäädäntöä tarkentavia määräyksiä ja toimintaohjeita. Jätelain muutoksessa syyskuussa 2004 on selkiinnytetty tuottajanvastuuta jätehuollossa. Yleinen jätteiden lajitteluvelvoite koskien tuottajanvastuulla olevia jätteitä on siis jätelain pohjalta voimassa. Tuottajanvastuusta on annettu jätelain mukaiset määräykset paperin, renkaiden, sähkö ja elektroniikkaromun, romuautojen sekä osittaisena pakkausten osalta. Luettelo voi kasvaa vielä jatkossa. 2 II Määritelmät 3 Kompostointi 4 Jätteiden poltto Tällä määräyksellä kannustetaan puutarha ja muun biojätteen omatoimiseen käsittelyyn. Biojätteen erilliskeräily harvaan asutuilla seuduilla ei ole taloudellisesti järjestettävissä. Näillä alueilla kiinteistökohtainen kompostointi on suositeltavaa. Käymäläjätteen osalta ei ole oleellisia muutoksia aiempiin määräyksiin. Tavalliset kiinteistökohtaiset tulisijat eivät sovellu jätteen polttamiseen. Puhtaan, kuivan, kyllästämättömän ja maalaamattoman tai muuten käsittelemättömän, käytöstä poistetun puutavaran polttaminen on kuitenkin mahdollista samoin kuin paperin ja pahvin käyttö sytykkeenä. Määräyksellä ei kielletä puun polttamista esimerkiksi pihagrillissä. Vähäinen kuivien risujen polttaminen on katsottu mahdolliseksi taajaan asutulla alueella. Pykälässä kuitenkin korostetaan aiempaa voimakkaammin polttajan vastuuta tulen leviämisen ja mahdollisten savuhaittojen estämisessä. Naapureille tai ympäristölle haittaa aiheuttava polttaminen ei ole missään tilanteessa sallittua. Tampereen aluepelastuslaitoksen kannan mukaisesti on luovuttu vaatimuksesta hankkia poltolle paloviranomaisen lupa. Haja asutusalueella on mahdollista kuivien risujen ohella polttaa puutarhajätettä sekä maaja metsätaloudessa ja puistojen hoidossa syntyviä myrkyttömiä ja polttokelpoisia jätteitä, kuten olkia ja hakkuutähteitä. Haitattomuusvaatimus koskee myös tätä polttoa, joten ongelmatapauksissa asiaan voidaan tarpeen mukaan puuttua. 5 Jätteiden hautaaminen Jätteiden hautaaminen ei ole jätelain mukaista jätteiden käsittelyä. Vähäisen puutarhajätteen hautaamisesta oman tontin maaperään ei kuitenkaan voida olettaa aiheutuvan vaaraa tai haittaa terveydelle, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta vaaraa tai haittaa. Kuolleiden eläinten hautaamisesta on määrätty 32 :ssä.
2 PERUSTELUT 2 (5) 6 Puutarhajäte Vaikkakin pihojen ja puutarhajätteiden vienti yleisille alueille on roskaamista ja siten jätelain vastaista, on se silti taajaan asutulla alueella valitettavan yleistä. Määräyksellä kielletään toiminta yksiselitteisesti. 7 Jätteiden keräys kiinteistökohtaisen jätteenkeräyksen alueella Jätteiden keräykseen on kiinteistöllä oltava jätteiden keräämiseen soveltuva keräysväline. Biojäte on lajiteltava erilleen niissä kunnissa, joissa biojätettä kerätään, mikäli kiinteistössä on vähintään viisi huoneistoa. 8 Jätteiden keräys kiinteistökohtaisen jätteenkeräyksen alueen ulkopuolella Jätteenkeräys kiinteistökohtaisen alueen ulkopuolella perustuu aluejätepisteisiin. Mahdollisuuksien mukaan kiinteistö voidaan ottaa mukaan jätteiden keräykseen omalla jäteastiallaan. 9 Muiden kiinteistöjen jätteenkeräys Määräys ei poikkea aiemmasta lukuun ottamatta keräyspaperia koskevaa määräystä, joka on tästä kohdasta poistettu. 10 Rakennustoiminnan jätteen keräys 11 Keräysvälinetyypit järjestetyssä jätteenkuljetuksessa 1 kohta Varsinaisen jätteenkeräyksen työturvallisuuteen ei ole aikaisemmin kiinnitetty juuri huomiota keräysastioiden tyhjentäjän näkökulmasta. Keräyksessä on sattunut useita työtapaturmia, joissa jätesäkkiin piilotettu lasi tai piikki aiheutti kuljettajan alaraajoihin viillon. Näissä tapaturmissa jouduttiin kuljettajan jalkaa ompelemaan ja seurauksena oli viikkoja kestävä sairasloma. Jätesäkkien paino ylittyy myös useissa tapauksissa. Painavien säkkien keräyksessä on kuljettajaan kohdistuva nyrjähdys tai venähdysvaara todennäköinen. Lisäksi säkkien materiaali ei kestä niiden ylipainoa, vaan jätteet putoavat ja leviävät ympäristöön. Säkkitelineet ovat yleensä vanhoja, eikä niiden kuntoa ole ylläpidetty asianmukaisesti. Säkkitelineinä käytetään myös täysin keräykseen soveltumattomia astioita. Tampereen teknillisessä yliopistossa tehdyn tutkimuksen (S. Isoaho 2000) mukaan tietyt jätteenkeräysvälineet ovat työtapaturmariski jätteen kerääjälle. Jätesäkkien muuttamiseksi on määräaika vuoden 2007 loppuun, joka katsotaan riittäväksi siirtymäajaksi uuden astian hankkimiseksi. 2 kohta Täysin metallisten astioiden käyttö on selvä työturvallisuusriski. Usein astia painaa enemmän, kuin sen sisällä oleva jäte. Astioiden tyhjentämisessä on erittäin suuri vaara kuljettajan selän venähdykseen tai astian kaatumiseen. Metallisten jäteastioiden käyttökieltoon ei tarvita lisäaikaa, koska käytössä olevien astioiden määrä on vähäinen. Muilta osin määräykset eivät poikkea aiemmista. 12 Keräysvälineiden värit
3 PERUSTELUT 3 (5) Keräysvälineiden värissä noudatetaan valtakunnallista suositusta. Astia tulee varustaa selkeällä jätelajin mukaisella tarralla, mikäli astian väri ei vastaa ko. jätelajia. 13 Keräysvälineiden täyttö Määräyksellä halutaan ohjata jäteastian oikeaan täyttämiseen. Samalla pyritään vähentämään niitä jätteenkeräykseen liittyviä riskitekijöitä, jotka aiheutuvat jäteastioiden väärästä täyttämisestä. 14 Eräiden jätejakeiden sijoittaminen 15 Keräysvälineiden tyhjennys 16 Keräysvälineen kunnossapito Jäteastian kunnossapito on olennainen osa jätehuoltoa. Jäteastia ei saa aiheuttaa terveydellistä haittaa, ympäristöhaittaa eikä työturvallisuusriskiä käyttäjille tai kuljettajille. 17 Keräysvälineiden sijoitus Jätteen keräystyön sujuvuus varmistetaan oikealla jäteastian paikan valinnalla. Sijoittamisessa on otettava huomioon myös kuljettajaan kohdistuva tapaturmariski silloin, kun keräysvälinettä haetaan kiinteistön piha alueelta. Tämän vuoksi on aiheellista määrätä jäteastioiden sijoittamiseen liittyvistä työtapaturmariskejä pienentävistä asioista. 18 Jätetilat ja keräysvälineiden suojaus Jätetilojen rakentaminen on hyvin kirjavaa. Jopa uusiin kohteisiin tehdään tarkoitukseen soveltumattomia jätetiloja. Määräyksellä ohjataan jätetilojen suunnittelua, rakentamista ja käyttöä niin, että tiloista saadaan toimivat sekä käyttäjien että jätteenkerääjän kannalta. 19 Jätehuoneen lukitus järjestetyssä jätteenkuljetuksessa Jätehuoneiden lukot ovat lisääntyneet. Kuljettaja tarvitsee jokaiseen lukkoon oman avaimen, jolloin kuljetusurakoitsijalla voi olla mukana satoja kiinteistöjen avaimia. Määräyksellä rajataan mukanaolevien avainten määrä muutamaan sarja avaimeen. Samalla nopeutetaan jätteenkeräystyötä. Lukkojen asennukseen tarvitaan siirtymäaika. 20 Keräysvälineiden siirtoväylät Jätteenkeräykseen liittyvät kulkutiet ja siirtoväylät on mitoitettava riittäviksi. Hankalat olosuhteet hidastavat keräystä ja lisäävät tapaturmariskiä. 21 Yhteisen keräilyvälineen käyttö järjestetyssä jätteenkuljetuksessa Yhteisen keräilyvälineen salliminen on perusteltua jätehuollon sujuvan toteuttamisen kannalta.
4 PERUSTELUT 4 (5) 22 Hyöty ja muun jätteen keräys yleisillä alueilla 23 Aluejätepisteet Määräyksellä on tarkennettu toiminnan järjestäjän vastuuta yleisillä alueilla tapahtuvan jätteenkeräyksen osalta. Keräysvälineiden merkitsemisellä varmistetaan, ettei yleisillä alueilla ole isännättömiä astioita ja voidaan tarvittaessa olla yhteydessä toiminnan järjestäjään. Määräyksellä tarkennetaan aluejätepisteen käyttöä. 24 Yleisötilaisuuksien jätehuolto Jätelain 20 :n mukaan roskaajana pidetään huvi tai muun sellaisen tilaisuuden järjestäjää, jos ympäristö roskaantuu tilaisuuden seurauksena. Yleisötilaisuuksista aiheutuva roskaantuminen on ongelma erityisesti kesäaikana suurten huvitilaisuuksien yhteydessä. Pykälän määräyksillä korostetaan järjestäjän vastuuta alueen jätehuollosta ja säädetään alueen puhdistustaajuudesta. Tilaisuuksissa syntyy usein merkittäviä määriä hyötykäyttöön soveltuvaa jätettä. JL 6 :n mukaan jäte on hyödynnettävä, jos se teknisesti on mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Pykälässä velvoitetaan ne tilaisuudet, joissa muodostuu hyötyjätettä yli 50 kg/tapahtuma, erottelemaan pahvi, biojäte ja energiajätteeksi sopivat erät muusta jätteestä. Tätä pienemmille tilaisuuksille lajittelusta katsotaan muodostuvan kohtuuton kustannus. Yleisesti korostetaan järjestäjän vastuuta hyötyjätteiden erottelua koskevasta ohjauksesta ja neuvonnasta. 25 Järjestetty jätteenkuljetus Määräyksellä tarkennetaan, mitä järjestetyllä jätteenkuljetuksella tarkoitetaan. 26 Jätteiden kuormaaminen Taajama alue on muutettu termiksi taajaan asuttu alue maankäyttö ja rakennuslain mukaisesti. 27 Jätteiden kuljettaminen 28 Ongelmajätteiden keräys ja varastointi 29 Ongelmajätteiden keräyspisteet 30 Asbestijäte
5 PERUSTELUT 5 (5) Yksityiskohtaisilla määräyksillä ongelmajätteiden keräyksen ja varastoinnin järjestämisestä, niiden keräyspisteistä sekä asbestijätteistä selvennetään jätelain säännöksiä ja pyritään turvaamaan, ettei toiminnasta aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. 31 Sako ja umpikaivolietteet 32 Kuolleet eläimet Sako ja umpikaivolietteiden käsittelyn määräys on yhdenmukainen niistä muutoin annettujen säädösten kanssa. Kuolleen eläimen hautaamisesta säädetään muussa kuin jätelainsäädännössä, mm. sivutuoteasetuksessa. Säännökset ovat astuneet voimaan koko EU alueella. Asiaa ohjeistaa maa ja metsätalousministeriö. 33 XI YLEISET JÄTTEIDEN HYÖDYNTÄMIS JA KÄSITTELYPAIKAT Ei muutosta aiempaan. 34 XII MUUT MÄÄRÄYKSET Ei muutosta aiempaan. Sovelletut oikeusohjeet: Jätelaki 1072/1993 4, 6 14,17,18b, 19, 20,38 ja 66 Ympäristönsuojelulaki 86/ VnA talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 542/2003
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT MULTIAN KUNTA
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT MULTIAN KUNTA Hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.10.2014 64 Voimaan 1.1.2015 1 Sisällysluettelo JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT... 4 LUKU 1 SOVELTAMISALA JA YLEISET VELVOITTEET...
KANGASALAN KUNTA Jätehuoltomääräykset 1 (11)
KANGASALAN KUNTA Jätehuoltomääräykset 1 (11) I. SOVELTAMISALA II. MÄÄRITELMÄT III. JÄTTEIDEN HYÖDYNTÄMINEN JA KÄSITTELY KIINTEISTÖLLÄ 3 Kompostointi 4 Jätteiden poltto 5 Jätteiden hautaaminen 6 Puutarhajäte
PÄLKÄNEEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Annettu jätelain 17 :n nojalla. Pälkäneen kunnanhallituksen päätös 14.6.2010
PÄLKÄNEEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain 17 :n nojalla Pälkäneen kunnanhallituksen päätös 14.6.2010 Sisällys I YLEISET MÄÄRITELMÄT JA MÄÄRÄYKSET... 2 1... 2 2... 2 3 Kiinteistön haltijan
Lapin Jätehuolto kuntayhtymä
1 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Pelkosenniemen kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Pelkosenniemen kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle
AVOTULEN TEKOA KOSKEVIA OHJEITA. 1. Avotulella tarkoitetaan. 2. Avotulen tekoa koskevia säädöksiä ovat. TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS Riskienhallinta
TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS Riskienhallinta AVOTULEN TEKOA KOSKEVIA OHJEITA 1. Avotulella tarkoitetaan Tulta, joka voi levitä ympäristöön. Avotulta on esimerkiksi nuotio, risujen poltto, juhannuskokko
TAMPEREEN TIEDOTE 1(2) ALUEPELASTUSLAITOS Onnettomuuksien ehkäisy / Pir 27.6.2011
TAMPEREEN TIEDOTE 1(2) ALUEPELASTUSLAITOS Onnettomuuksien ehkäisy / Pir 27.6.2011 AVOTULEN TEKOA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1.7.2011 ALKAEN Uudessa pelastuslaissa (379/2011) tarkennetaan joiltain osin avotulen
Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta
Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Jätehuoltoon liittyminen Jokaisella kiinteistöllä on velvollisuus liittyä jätehuoltojärjestelmään, ei poikkeuksia.
Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen
Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,
Lapin Jätehuolto kuntayhtymä
1 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Kittilän kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Kittilän kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco) 1.1.2006
ONKO TYÖ HSY:N JÄTTEENKULJETUSURAKOISSA TURVALLISTA? Juho Nuutinen
ONKO TYÖ HSY:N JÄTTEENKULJETUSURAKOISSA TURVALLISTA? Juho Nuutinen MÄÄRITELMÄ Työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen, on riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta,
Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019
Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen
Lapin Jätehuolto kuntayhtymä
1 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Savukosken kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Savukosken kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco)
PAIMION KAUPUNGIN JA SAUVON KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
1/11 PAIMION KAUPUNGIN JA SAUVON KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Peimarin ympäristönsuojelulautakunnassa 30.5.2006 50. Voimassa 1.1.2007 alkaen 2/11 PAIMION KAUPUNGIN
Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:
Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena
KEMIÖNSAAREN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET ROUSKIS OY:N OSAKASKUNTANA 1.1.2009 ALKAEN
KEMIÖNSAAREN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET ROUSKIS OY:N OSAKASKUNTANA 1.1.2009 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1/10 1 LUKU SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT...2 1 Soveltamisala... 2 2 Määritelmät... 2 2 LUKU
ROUSKIS OY:N OSAKASKUNTIEN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
ROUSKIS OY:N OSAKASKUNTIEN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kunta Voimaantulo Halikko 1.7.2006 Kiikala 1.1.2007 Kisko 1.9.2006 Kuusjoki 1.6.2006 Muurla 12.6.2006 Paimio 1.1.2007 Perniö 1.9.2006 Pertteli 1.7.2006
Jätehuoltomääräyksiin liittyvä Hyvä lukija osuus
Jätehuoltomääräyksiin liittyvä Hyvä lukija osuus Sisällysluettelo Hyvä lukija Yleisiä ohjeita Määräysten keskeiset muutokset Lisätietoa jätehuoltoa säätelevästä lainsäädännöstä Lisätietoa jätehuollosta
Vastine ehdotuksesta jätehuoltomääräyksiksi saatuihin lausuntoihin
Vastine ehdotuksesta jätehuoltomääräyksiksi saatuihin lausuntoihin Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat ovat pyytäneet lausuntoja ehdotukseen uusiksi jätehuoltomääräyksiksi. Ehdotus on valmisteltu
Lapin Jätehuolto kuntayhtymä
1 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Enontekiön kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Enontekiön kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco)
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Uuraisten kunta
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Uuraisten kunta Jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. Kunnanvaltuusto hyväksynyt 22.1. 2007, astuvat voimaan 22.2. 2007 Uuraisten kunta 1 Jätehuoltomääräykset I YLEISET
Jätehuoltomääräysten lukijalle
Jätehuoltomääräysten lukijalle Päijät-Hämeen jätehuoltomääräyksiä sovelletaan Päijät-Hämeen jätelautakunnan toimialueella Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Kärkölässä, Lahdessa, Myrskylässä, Orimattilassa,
MYNÄMÄEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
MYNÄMÄEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. Määräykset on hyväksytty kunnanvaltuustossa 17.12.2007 79. Ympäristönsuojeluviranomainen ja jätehuollon valvontaviranomainen
Jätehuoltomääräykset 2015. 21.5.2015 Esittäjän nimi 1
Jätehuoltomääräykset 2015 21.5.2015 Esittäjän nimi 1 Jätehuoltomääräykset Jätelain (646/2011) 91 :n mukaisesti kunta voi antaa lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista oloista johtuvia, kuntaa
TIIVISTELMÄ LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ SEKÄ VASTAUS NIIHIN
TIIVISTELMÄ LAUSUNNOISTA JA MIELIPITEISTÄ SEKÄ VASTAUS NIIHIN Lausunnot 1) Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy, joka edustaa myös Suomen Kuitukierrätys Oy:tä, Suomen Keräyslasiyhdistys ry:tä, Mepak-Kierrätys
Kymenlaakson ja Lapinjärven. Jätehuoltomääräykset
1 Kymenlaakson ja Lapinjärven Jätehuoltomääräykset 2 Sisällysluettelo Yleiset jätehuoltomääräykset Soveltamisala Määräysten pääsisältö 1 Määritelmät Jätteiden keräys, hyödyntäminen ja käsittely kiinteistöllä
Turun kaupunki KUNNALLISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
Turun kaupunki KUNNALLISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. Määräykset on hyväksytty kaupunginhallituksessa 17.10.2005 Ympäristönsuojeluviranomainen ja jätehuollon
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 6 LIIKETOIMI HARJAVALLAN KAUPUNGIN YLEISET 2011 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu) jätelain 17 :n nojalla Hyväksytty kaupunginvaltuusto 27.9.2010/48 Voimaantulo
Nämä jätehuoltomääräykset korvaavat 30.6.1994 annetut ja 27.11.1997 muutetut jätehuoltomääräykset. 19 jätteen poltto on muuttunut 17.5.2005.
ASIKKALAN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET annettu jätelain 17 :n nojalla Nämä jätehuoltomääräykset korvaavat 30.6.1994 annetut ja 27.11.1997 muutetut jätehuoltomääräykset. 19 jätteen poltto on muuttunut
Lapin Jätehuolto kuntayhtymä
1 Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Inarin kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Inarin kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco) 1.1.2006
Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta
Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Isännöitsijöiden koulutustilaisuus Kierrätys tehostuu, hyötykäyttö paranee, Lasi, Metalli ja Kartonki Lasin, metallin ja kartongin kierrätys tehostuu Uudet jätehuolto
Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos
Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta
Tekninen lautakunta Jätehuoltomääräykset 358/ /2016
Tekninen lautakunta 60 04.05.2016 Jätehuoltomääräykset 358/00.01.01.00/2016 TELA 60 Kunnalliset jätehuoltomääräykset ovat paikallisia, sitovia säännöksiä, jotka annetaan jätelain (646/2011) 91 :n nojalla.
Naantalin kaupunki Jätehuoltomääräykset 1.12.2010 alkaen 1(13)
Naantalin kaupunki Jätehuoltomääräykset 1.12.2010 alkaen 1(13) Sisältö: KUNNALLISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. Määräykset on hyväksytty Naantalin kaupunginvaltuustossa
Nurmijärven kunnan yleiset jätehuoltomääräykset
Page 1 of 9 Nurmijärven kunnan yleiset jätehuoltomääräykset Annettu jätelain 17 :n nojalla. Valtuuston hyväksymä 15.11.2006 85 Voimaantulo 1.1.2007 1 LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Jätehuoltomääräysten soveltamisala
VAKKA-SUOMEN SEUDUN KUNTIEN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kustavi, Laitila, Pyhäranta, Taivassalo, Uusikaupunki, Vehmaa
1(10) VAKKA-SUOMEN SEUDUN KUNTIEN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kustavi, Laitila, Pyhäranta, Taivassalo, Uusikaupunki, Vehmaa Hyväksytty tekn ltk 10.08.2006, khall 6.11.2006, Kvalt 13.11.2006 Voimaantulo
jätteen kuljetuksen suorittajalla luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka vastaa jätteen kuljetuksesta jätteen haltijan tai kunnan lukuun;
EURAJOEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA 1 Jätehuollon järjestämisessä, jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä sekä jätehuollon valvonnan on sen lisäksi,
JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN
Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien
Biojätteellä eloperäistä kokonaisuudessaan biologisesti hajoavaa jätettä.
1 SIIKAISTEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kunnanvaltuusto15.11.2007 65 Voimaantulo 1.1.2008 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Tavoite Jätehuollon järjestämisestä, jätteiden terveydelle tai ympäristölle
Liite Yt 11/15.11.2005 KIRKKONUMMEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
Liite Yt 11/15.11.2005 1 KIRKKONUMMEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 2005 SISÄLLYSLUETTELO 2 KIRKKONUMMEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Määritelmät 3 Jätteiden hyödyntäminen
Kunnalliset jätehuoltomääräykset
Kunnalliset jätehuoltomääräykset Eura, Huittinen, Köyliö ja Säkylä Alueellinen jätelautakunta Hyväksytty 10.12.2014 11 2 SISÄLTÖ 1. luku: Soveltamisala ja yleiset velvoitteet... 4 1 Soveltamisala...4 2
LIITE 4. Lisätietopyyntö Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie Kerava. Hakemus 11030/ /2015
LIITE 4 1 Jätekonsultointi Sawa Oy Pekka Soini Angervontie 8 04260 Kerava Hakemus 11030/14.06.02/2015 Mehiläinen Oy:n sekä Mediverkko-yhtiöiden poikkeuslupahakemus Olemme vastaanottaneet edustamanne Mehiläinen
Toholammin kunnan jätehuoltomääräykset
Toholammin kunnan jätehuoltomääräykset Hyväksytty Maaseutu- ja ympäristölautakunta 01.12.2009 39 Kunnanhallitus 14.12.2009 278 Kunnanvaltuusto 08.02.2010 2 2 3 SISÄLLYS 1. Yleistä...4 2. Jätteiden hyödyntäminen
UTAJÄRVEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LAITILANTIE 5 91600 UTAJÄRVI P. 08-58755701 sähköposti: kirjaamo@utajarvi.fi JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
UTAJÄRVEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LAITILANTIE 5 91600 UTAJÄRVI P. 08-58755701 sähköposti: kirjaamo@utajarvi.fi JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Utajärven kunnan jätehuoltomääräykset. Laatijana Lupa- ja valvontalautakunta,
Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta
Kaavoitus- ja 18 02.03.2017 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 89 20.03.2017 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 687/11.01.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 02.03.2017 18 Ympäristöpäällikkö
Jätehuoltomääräykset. Pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen yleiset jätehuoltomääräykset
Jätehuoltomääräykset Pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen yleiset jätehuoltomääräykset 1 2 Sisällysluettelo sivu Hyvä lukija 4 Pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen yleiset jätehuoltomääräykset 8 Soveltamisala
LAIHIAN KUNTA JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
LAIHIAN KUNTA JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Hyväksytty kunnanvaltuustossa 14.11.2005 SISÄLLYSLUETTELO LAIHIAN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 4 1. LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET... 4 1 SOVELTAMISALA... 4 2 TAVOITTEET...
JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki
JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto
KEURUUN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 2013
1(16) KEURUUN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 2013 Annettu jätelain 91 perusteella Tekninen lautakunta 10.4.2013, 25 Voimassa 1.5.2013 alkaen Pekka Palokärki on Keuruun kaupungin jätehuollon maskotti.
Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN
Jätehuoltomääräykset KOKOEKO-SEMINAARI SAIJA PÖNTINEN 18.2.2016 Jätehuollon tehtävät ja roolit kunnassa Jätehuollon järjestämisen viranomaistehtävät Jätehuollon palvelutehtävät Omistajaohjaus (kunnat)
Kärsämäen Kunnan jätehuoltomääräykset
Kärsämäen Kunnan jätehuoltomääräykset Kuntien ympäristöviranomaisten ja Vestia Oy:n yhteisen työryhmän esitys kunnallisiksi jätehuoltomääräyksiksi, hyväksytty työryhmässä 6.10.2008 Hyväksytty Kärsämäen
Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta
Ympäristöjaosto 103 19.11.2015 Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta 409/14.06/2015 Ympäristöjaosto 19.11.2015 103 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö Liitetiedostolla
KARKKILAN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
TEKLA 29.5.2007 65 Liite 26 KARKKILAN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Nämä jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. Määräykset on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.5.2007 65. Jätehuoltomääräykset
Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?
Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan? 1 Jätehuoltomääräysten tavoite Jätehuoltomääräysten tavoitteena on edistää jätelain (646/2011) toimeenpanoa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen.
Isännöitsijän jäteopas
Isännöitsijän jäteopas www.kiertokapula.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Lainsäädäntö... 4 3. Jätejakeet... 5 Hyötyjätteet... 5 Biojäte... 5 Kuivajäte / Sekajäte... 5 Erikseen kuljetettavat jätejakeet...
LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame
LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2020 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Laukaa Muurame Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa xx.xx.20xx SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE
Nämä määräykset ovat voimassa Isonkyrön, Korsnäsin, Maalahden, Mustasaaren, Vähänkyrön ja Vöyrin kunnissa sekä Vaasan kaupungissa.
1 YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1.11.2012 Nämä määräykset ovat voimassa Isonkyrön, Korsnäsin, Maalahden, Mustasaaren, Vähänkyrön ja Vöyrin kunnissa sekä Vaasan kaupungissa. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ...
- JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
HAKEMISTO: 1. YLEISET SÄÄNNÖKSET JA MÄÄRITELMÄT 1 Tavoitteet................................... 5 2 Soveltamisala................................ 5 3 Yleiset huolehtimisvelvoitteet................... 5
Vastineet yritysten ja yhteisöjen lausuntoihin
Vastineet yritysten ja yhteisöjen lausuntoihin Sivu 1 / 8 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Määritelmässä (2, s. 5) kuljetusjärjestelmäpäätös todetaan seuraavasti: Jos päätöstä ei ole, on jätehuoltomääräysten
Nurmijärven kunnan jätehuoltomääräykset
Nurmijärven kunnan jätehuoltomääräykset Annettu jätelain (646/2011) 91 :n nojalla Sisältö 1 Luku Soveltamisala ja yleiset velvoitteet... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Jätehuollon tavoitteet...
Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta
2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n
Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte
Palvelu Taso Huomiot Järjestetty jätteenkuljetus, yhdyskuntajäte 1. Jätehuollon järjestäminen a) kiinteistökohtainen keräys b) usean kiinteistön yhteinen keräysväline (kimppa) a)kiinteistön haltija järjestää
LUONNOS 14.2.2013 PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
LUONNOS 14.2.2013 PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kemi, Tornio, Keminmaa, Ylitornio, Tervola SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Soveltamisala... 2
Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen
Opas jätehuoltomääräysten laatimiseen Kehittämisinsinööri Tuulia Innala Keskkonnafoorum Tallinna 26.3.2014 Kuntaliiton laatima jätehuoltomääräysten malli julkaistu Jätehuoltomääräysten laatiminen - Opas
TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame
LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...
Jätehuollon varaukset kaavoituksessa
Savo-Pielisen jätelautakunta Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Alueen kuntien kaavoituksessa huomioon otettavaksi Huhtikuu 2015 Jätehuollon toimijoiden mukana olo kaavoitusprosessissa Savo-Pielisen
Kymenlaakson ja Lapinjärven. Jätehuoltomääräykset
Kymenlaakson ja Lapinjärven Jätehuoltomääräykset Sisällysluettelo Hyvä lukija Yleisiä ohjeita Jätteen synnyn ehkäisy 8 Paljonko minun tarvitsee lajitella? 8 Tuottajanvastuu 9 Keräysvälineiden värit ja
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua
Jätehuoltomääräykset HINNASTO. HSY Jätehuollon Pääkaupunkiseudun. palveluhinnat ja Kirkkonummen. 1.7.2010 alkaen yleiset jätehuoltomääräykset
Jätehuoltomääräykset HINNASTO HSY Jätehuollon Pääkaupunkiseudun palveluhinnat ja Kirkkonummen 1.7.2010 alkaen yleiset jätehuoltomääräykset Sisältö 2 Hyvä lukija 3 Lasi-, metalli- ja kartonkipakkausten
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Nämä jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 17 :n nojalla. Määräykset on hyväksytty Länsi-Uudenmaan jätelautakunnassa 28.2.2007, 5. Jätehuoltomääräykset ovat voimassa Hangossa, Inkoossa,
Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan
Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset. Opastamme, autamme ja tiedotamme kaikissa jätehuoltoon liittyvissä asioissa.
Jätehuoltomääräysten ajankohtaiset muutokset Alueen kunnat perustivat 2013 Asukaspohja n. 56 000 1 viranhaltija, 8 henkilön lautakunta Talousarvio n. 100 000 Isäntäkuntana Iisalmi Hoitaa jätehuollon viranomaistehtävät
ESITYS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI JÄRVISEUDUN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA
PERUSTELUMUISTIO 1 (11) ESITYS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI JÄRVISEUDUN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEELLA YLEISET PERUSTELUT Kunnallisia jätehuoltomääräyksiä uudistetaan ja ajanmukaistetaan 1.5.2012 voimaan tulleen jätelain
PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
LUONNOS 7.8.2012 PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET muutokset ja lisäykset voimassa olevin jätehuoltomääräyksiin on tehty punaisella ja poistettavat yliviivattu JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
Lapin Jätehuolto kuntayhtymä
Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Muonion kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Muonion kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco) 1.4.2007
Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi
Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1.5.2012
JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1.5.2012 Kunnat ovat hyväksyneet nämä jätehuoltomääräykset noudatettavaksi Askolassa, Loviisassa, Pornaisissa, Porvoossa ja Sipoossa. SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 MÄÄRITELMÄT...
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset Jätelautakunta hyväksynyt 16.6.2015 Voimaantulo 1.8.2015 alkaen Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen
Jätehuoltomääräysten perustelut
Jätehuoltomääräysten perustelut Pykäläkohtaiset perustelut 1 Soveltamisala Jätehuollon velvoitteet perustuvat jätelakiin (646/2011), jäteasetukseen (179/2012), muihin jätelain nojalla annettuihin asetuksiin
Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal
Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät 30.6.2018 / Merja Rosendal TIETOA YHTIÖSTÄ Kahdeksan kunnan vuonna 1996 perustama jätelaitos Jurva liitetty Kurikkaan 2009 Pinta-ala 4825 km 2
Tekn.ltk 24.11.2010 liite 1 Kh 7.12.2010 liite n:o 3 Valtuusto 16.12.2010 liite n:o 4 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Pudasjärvi Annettu jätelain 17 :n nojalla
Tekn.ltk 24.11.2010 liite 1 Kh 7.12.2010 liite n:o 3 Valtuusto 16.12.2010 liite n:o 4 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Pudasjärvi Annettu jätelain 17 :n nojalla JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Pudasjärvi SISÄLLYSLUETTELO 1.
Jätelautakunta voi antaa täydentäviä ohjeita lajittelusta, keräyksestä ja kuljetuksesta.
Jätehuoltomääräykset SOVELTAMISALA 1 Jätehuollon järjestämisessä, jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä sekä jätehuollon valvonnassa on sen lisäksi, mitä muualla on säädetty
JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS
JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja
TOIMIVAN JÄTETILAN OPAS
TOIMIVAN JÄTETILAN OPAS JÄTETILA JÄTETILAN SIJAINTI Jätetila Vaasassa jätekatoksille ja rakennelmille tarvitaan toimenpidelupa tai rakennuslupa. Jätetila on yleensä aitaus, katos tai huone. Toimiva jätetila
Jätehuolto Etelä-Karjalassa
Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme
Kunnalliset jätehuoltomääräykset
Kunnalliset jätehuoltomääräykset 2 SISÄLLYS 1. Yleistä... 3 Soveltamisala... 3 Tavoitteet... 3 2. Jätteiden hyödyntäminen ja käsittely kiinteistöllä... 4 Kompostointi... 4 Jätteiden polttaminen... 4 Jätteiden
Rovaniemen kaupungin sekä Ranuan ja Pellon kuntien JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
2014 Rovaniemen kaupungin sekä Ranuan ja Pellon kuntien JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1 Sisällysluettelo YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET...3 1 Soveltamisala...3 2 Tavoitteet...3 3 Määritelmät...3 JÄTTEEN LAJITTELU,
MÄNTYHARJUN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET
MÄNTYHARJUN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain 17 :n nojalla. Tekninen lautakunta on 14.11.2011 71 hyväksynyt nämä jätehuoltomääräykset ja määrännyt ne tulemaan voimaan 01.01.2012. 1. Luku YLEISET
Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014
Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.
Haja- ja loma-asutusalueiden jätehuollon palvelutaso -opas
Haja- ja loma-asutusalueiden jätehuollon palvelutaso -opas Haja-asutusalueiden jätehuollon haasteet KOKOEKO 2.2.2005 Ylitarkastaja Tarja-Riitta Blauberg, YM Esityksen sisältö Taustaa, jätelain muutos Vastuut
MÄÄRÄYKSET. Riihimäen kaupunki RIIHIMÄEN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Annettu jätelain 17 :n nojalla.
Riihimäen kaupunki MÄÄRÄYKSET RIIHIMÄEN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain 17 :n nojalla. Ympäristölautakunta vahvistanut 29.11.2007 Voimaantulo 1.1.2008 1 LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tavoite
Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015
Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen
Vaasan seudun jätelautakunta VAASAN SEUDUN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1.5.2015
VAASAN SEUDUN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1.5.2015 1 SISÄLLYS 1 luku Soveltamisala ja yleiset velvoitteet... 3 2 luku Kunnan jätehuoltojärjestelmään liittyminen... 5 3 luku Jätteiden kerääminen kiinteistöllä...
LAVIAN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET JA TAKSA. Tekninen ltk 17.11.2011 58 Kunnanhallitus 8.12.2011 330 Kunnanvaltuusto 19.12.2011 63
LAVIAN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET JA TAKSA Tekninen ltk 17.11.2011 58 Kunnanhallitus 8.12.2011 330 Kunnanvaltuusto 19.12.2011 63 1. YLEISET SÄÄNNÖT JA LAIN PERUSKOHDAT Jätelain peruskohdat 2. JÄTTEIDEN
HYVÄ JÄTEKATOS. katon lape kulkusuunnasta. riittävän leveä oviaukko. ei ovea. luiska, ei kynnystä
HYVÄ JÄTEKATOS t o i m i v a j a t u r v a l l i n e n katon lape kulkusuunnasta poispäin riittävän leveä oviaukko ei ovea luiska, ei kynnystä auto pääsee esteettä ja turvallisesti jätekatoksen välittömään
Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella
Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen
Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä
Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,
Jätehuoltomääräysten perustelut, 1.1.2015
Jätehuoltomääräysten perustelut, 1.1.2015 Sisällys 1 SOVELTAMISALUE, MÄÄRITELMÄT JA TAVOITTEET... 2 1 Soveltamisala... 2 2 Määritelmät... 3 3 Jätehuollon tavoitteet... 3 2 KUNNAN JÄTEHUOLTOJÄRJESTELMÄÄN
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset Jätelautakunta hyväksynyt 16.6.2015 Voimaantulo 1.8.2015 alkaen Muutokset jätelautakunta 29.9.2015 39 Loimi-Hämeen
Kunnalliset jätehuoltomääräykset
Kunnalliset jätehuoltomääräykset SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNTA Hyv. 20.2.2019 4 Voimaantulo 1.4.2019 Savo-Pielisen jätelautakunta 2019 Sisältö 1. YLEINEN OSA 8 1.1 Yleistä jätehuoltomääräyksistä ja niiden
Jätehuolto tärkeä tehtävä
Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys