Valtakunnansyyttäjänviraston julkaisusarja nro 6 SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUS- RIKOKSISSA Simo Kolehmainen Lisensiaatintutkimus
Valtakunnansyyttäjänvirasto Julkaisusarja nro 6 Simo Kolehmainen & Valtakunnansyyttäjänvirasto ISSN 1458-3488 ISBN 978-951-53-3219-6 (nid.) ISBN 978-951-53-3220-2 (PDF) Ulkoasu Taina Ståhl Paino Edita Prima Oy, Helsinki 2009
Lukijalle Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (13.6.2003/460) 24 :ssä säädetään syyteoikeudesta niin sanotuissa sananvapausrikosasioissa. Pykälän mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta. Pykälässä sanotaan myös, että valtakunnansyyttäjä määrää tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä. Säännös on hyvin tulkinnanvarainen. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että säännöksen keskeistä käsitettä julkaistun viestin sisältöön perustuva rikos ei ole määritelty. Käsitteen merkitystä ei määritelty puheena olevassa säännöksessä tai laissa, johon säännös sisältyy. Edes lain esitöistä ei ole saatavissa riittävän selvää ohjetta tulkinnalle. Kysymyksessä oleva laki perustuu niin sanotun välineneutraalisuuden periaatteelle, päinvastoin kuin sen edeltäjä painovapauslaki (1/1919). Syytesäännöstä on siten sovellettava virallisen syytteen alaisiin julkaistun viestin sisältöön perustuviin rikoksiin siihen katsomatta, onko teko tapahtunut painokirjoituksessa, televisiossa, radiossa tai tietoverkossa. Korkein oikeus on äänestysratkaisussaan KKO:2008:49 katsonut, että syytesäännöstä olisi tullut noudattaa jopa sellaisessa tapauksessa, jossa vastaaja oli ansiotarkoituksessa asettanut kirpputorilla julkisesti yleisön nähtäville elokuvatallenteita, joiden kansissa olevat kuvat olivat sukupuolisiveellisyyttä loukkaavina omiaan herättämään yleistä pahennusta. Kun kihlakunnansyyttäjä kuitenkin oli nostanut syytteen näin tehdystä sukupuolisiveellisyyttä koskevasta markkinoinnista, jätettiin syyte korkeimmassa oikeudessa tutkimatta. Syytesäännös on siten tulkinnanvaraisuudessaan hyvin ongelmallinen. Jos syyttäjä erehtyy oikeasta tulkinnasta seurauksin, että syytettä säännöksen tarkoittamasta rikoksesta nostaa muu kuin ylin syyttäjä, kysymyksessä on puute ehdottomissa prosessinedellytyksissä. Sellainen syyte pitää jättää tutkimatta. Syyteoikeussäännös onkin jo johtanut eräisiin oikeudellisiin havereihin edellä mainitun lisäksi. Hieman karrikoiden voidaan sanoa, että syyteoikeussäännöksestä johtuen kysymys siitä, kenellä on syyteoikeus, muodostuu usein vaativammaksi kuin se, riittääkö näyttö syytteen nostamiseen vai ei. Asiantila on kritiikille altis. Näillä saatesanoilla voin suurella ilolla todeta, että käsillä oleva kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmaisen ansiokas lisensiaatintutkimus tuo kipeästi kaivattua apua edellä selostettuihin tulkintaongelmiin. Koleh-
maisen lisensiaatintutkimuksen nimi on: Syyteoikeudesta sananvapausrikoksissa. Rikosprosessioikeudellinen tutkimus sananvapauden käyttöön liittyvien rikosten syyteoikeuden järjestelyistä erityisesti silmällä pitäen sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 :ää. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto hyväksyi lisensiaatintutkimuksen kokouksessaan 28.5.2009 arvosanoin magna cum laude approbatur. Työn tarkastajina toimivat professorit Juha Lappalainen ja Dan Frände. Kolehmaisen lisensiaatintutkimuksen aihe liittyy syyttäjäntoiminnan ydinalueeseen. Tämän vuoksi, ja koska lisensiaatintutkimukseen sisältyvät johtopäätökset ja tulkintaohjeet on tarpeen saattaa mahdollisimman laajasti lainkäyttötoimintaa harjoittavien lakimiesten tietoisuuteen, Valtakunnansyyttäjänvirasto julkaisee kysymyksessä olevan tutkimuksen julkaisusarjassaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske
tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan syytetoimivallan järjestelyjä sananvapauden käyttöön liittyvissä rikosasioissa. Tutkimus kuuluu rikosprosessioikeuden alaan ja sen kohteena on erityisesti sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003) (jälj. sananvapauslain) 24 :ssä olevan syyteoikeutta koskevan säännöksen tulkinta. Säännöksen mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta. Tutkimuksessa selvitetään, mitkä ovat ne virallisen syytteen alaiset rikokset, jotka kuuluvat erityisen syytetoimivaltasääntelyn piiriin. Lisäksi selvitetään, miten yhtäältä valtakunnansyyttäjän ja alisyyttäjien sekä toisaalta valtakunnansyyttäjän ja virkarikosten erityissyyttäjien, valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen välinen syytetoimivaltajako määräytyy erilaisissa sananvapauden käyttöön liittyvissä rikoksissa. Edelleen tarkastellaan syyttäjän määräämistä sananvapauslain 24 :n nojalla sekä syytettä ajamaan määrätyn syyttäjän toimivaltaa erilaisiin prosessitoimiin nähden sekä oikeusasteellista toimivaltaa. Johdatukseksi edellä kuvattuun tutkimusaiheeseen tutkimuksessa käsitellään myös sananvapautta ja sen rajoittamista rikosoikeudellisesti sekä syyttämistoimivallan yleisiä järjestelyjä. Lisäksi selvitetään sananvapauslain oikeushistoriallista taustaa ja siinä yhteydessä tutkitaan, miten sananvapauden käyttöön liittyvien rikosten syyteoikeus oli järjestetty ennen sananvapauslain voimaantuloa erikseen säännellyissä joukkoviestinnän muodoissa; tässä on erityisen tarkastelun kohteena painovapauslain (1/1919) painokanneasiain syyttämistoimivalta. Lisäksi tutkimukseen sisältyy sananvapauslain yleistä soveltamisalaa koskeva osa. Sananvapauslain erityinen syyteoikeussääntely voi tulla sovellettavaksi vain silloin, kun jokin rikos tai rikokseksi epäilty menettely ylipäänsä kuuluu lain yleiseen soveltamisalaan. Tutkimukseen on liitetty apulaisvaltakunnansyyttäjän sananvapauslain 24.1 :n soveltamista koskevan ratkaisukäytännön kuvaus. Mainittua ratkaisukäytäntöä on käytetty tutkimuksessa kuvaamaan niitä käytännön oikeuselämässä esiin tulleita sananvapauden käyttöön liittyviä syyteharkinta-asioita, jotka ovat ohjautuneet erityisen syytetoimivaltasääntelyn piiriin.
Tutkimuksen keskeisenä johtopäätöksenä on, että kaikki sananvapauden aineellisen alan rajoituksen käsittävät kriminalisoinnit kuuluvat valtakunnansyyttäjän yksinomaiseen syyttämistoimivaltaan silloin, kun rikos on tehty sananvapauslain soveltamisalaan kuuluvassa julkaisu- tai ohjelmatoiminnassa ja se on virallisen syytteen alainen. Sananvapauslain 24 :n säännös on kuitenkin liian tulkinnanvarainen täyttääkseen ehdotonta prosessinedellytystä koskevalta säännökseltä edellytettävän selkeyden vaatimuksen. Virallisen syytteen alaisten sananvapausrikosten syyteharkinta ei eroa asianomistajarikoksina esiintyvien sananvapausrikosten syyteharkinnasta siinä määrin, että erityinen syytetoimivaltasääntely olisi tarpeellinen. Tutkimuksessa päädytäänkin ehdottamaan sananvapauslain 24 :n kumoamista, jolloin virallisen syytteen alaisten ja nyt siis valtakunnansyyttäjän yksinomaiseen syyttämistoimivaltaan kuuluvien sananvapausrikosten syyttämistoimivalta olisi yleisten syyteoikeuden järjestelyjen varassa.
SISÄLLYSLUETTELO Lukijalle 3 Tiivistelmä 5 1. Johdanto 11 1.1 Yleistä 11 1.2 Tutkimustehtävä 12 1.3 Tutkimusmenetelmä 15 1.4 Käsitteistä 18 1.4.1 Sananvapaus, ilmaisuvapaus, lausuntovapaus ja painovapaus 18 1.4.2 Painovapausrikos, sananvapausrikos, ilmaisuvapausrikos ja joukkoviestintärikos 19 1.4.3 Syyttämistoimivalta, syytetoimivalta, syytevalta ja syyteharkintavalta 20 1.5 Tutkimuksen etenemisestä 20 2. SANANVAPAUDEN RAJOITTAMINEN RIKOSOIKEUDELLISESTI 23 2.1 Yleistä 23 2.2 Sananvapaus perus- ja ihmisoikeutena 24 2.3 Sananvapauden sisältö 25 2.4 Sananvapauden rikosoikeudellisesta rajoittamisesta 26 2.5 Sananvapautta rajoittavien rangaistussäännösten tulkinnasta 34 2.6 Sananvapausnäkökohtien vaikutus syyteoikeusjärjestelyihin 36 3. YLEISET SYYTTÄMISTOIMIVALLAN JÄRJESTELYT 37 3.1 Rikosten jako asianomistajarikoksiin ja virallisen syytteen alaisiin rikoksiin 37 3.2 Syyttäjälaitoksen rakenne, syyttäjien toimivalta ja käskyvaltasuhteet 39 3.2.1 Yleiset syyttäjät 39 3.2.2 Erityissyyttäjät 43
4. JOUKKOVIESTINTÄÄ KOSKEVAN RIKOSPROSESSUAALISEN SÄÄNTELYN KEHI TYS 45 4.1 Painovapauden sääntely 45 4.1.1 Yleistä 45 4.1.2 Painovapausrikokset 47 4.1.3 Syyteoikeus 51 4.2 Muun joukkoviestinnän sääntely 55 4.2.1 Yleisradiotoiminta 55 4.2.2 Kaapelilähetystoiminta 56 4.3 Kokoavia havaintoja 58 5. SANANVAPAUSLAKI RIKOSPROSESSUAALISELTA KANNALTA 61 5.1 Yleistä 61 5.2 Sananvapauslain soveltamisala 63 5.2.1 Yleinen soveltamisala 63 5.2.1.1 Sananvapauden käyttö 64 5.2.1.2 Joukkoviestintä 66 5.2.2 Käsitteet 67 5.2.2.1 Yleisö 67 5.2.2.2 Verkkoviesti 68 5.2.2.3 Ohjelma 69 5.2.2.4 Julkaisu 69 5.2.2.5 Aikakautinen julkaisu ja verkkojulkaisu 70 5.2.2.6 Julkaisutoiminta ja ohjelmatoiminta 70 5.2.3 Soveltamisalan rajoitukset 71 5.2.3.1 Suomessa harjoitettava julkaisu- ja ohjelmatoiminta 71 5.2.3.2 Yksityisen henkilön ylläpitämä kotisivu 72 5.2.3.3 Julkaisun tai verkkoviestin tekninen valmistaminen, lähettäminen, välittäminen ja ja kelu 73 5.2.3.4 Muut yleisen soveltamisalan rajoitukset 74 5.3 Sananvapauslain 24 75 6. SYYTEOIKEUS SANANVAPAUSLAIN 24 :n MUKAAN 77 6.1 Yleistä 77 6.2 Tulkintaperiaatteiden alustavaa tarkastelua 77 6.3 Sananvapausrikosten piiri 79 6.3.1 Oikeushistoriallinen tarkastelukulma 79 6.3.1.1 Sääntelyn kielellinen tarkasteleminen 79 6.3.1.2 Sananvapauslain esitöissä mainitut rikokset 80 6.3.1.3 Tunnusmerkistötason tarkastelua 83 6.3.1.4 Johtopäätökset 85
6.3.2 Rikosten yhteys sananvapauden käyttöön 86 6.3.3 KKO 2008:49 87 6.3.4 Johtopäätökset laintulkinnasta 89 6.3.5 Apulaisvaltakunnansyyttäjän ratkaisukäytäntö 94 6.4 Syytetoimivaltajako valtakunnansyyttäjän ja paikallissyyttäjien välillä 100 6.4.1 Yleistä 100 6.4.2 Erittäin tärkeän yleisen edun harkintaa edellyttävät rikokset 100 6.4.3 Sekamuotoiset syyteharkintatilanteet 106 6.4.4 Päätoimittajarikkomus 109 6.5 Syytteen nostamisesta päättäminen 110 6.5.1 Syytteen nostamisen suhde syyttämättä jättämiseen ja eräisiin muihin syyttäjän ratkaisui hin 110 6.5.2 Syytteen sisällöstä ja muiden julkisoikeudellisten vaatimusten esittämisestä päättämi nen 113 6.5.3 Syyttäjän toimivalta hänen ajaessaan syytettä syytemääräyksen perusteella 117 6.5.4 Syytettä ajamaan määrätyn syyttäjän oikeusasteellinen toimivalta 120 6.6 Syyttäjän määrääminen syytettä ajamaan 121 6.6.1 Normin tulkinta 121 6.6.2 Syyttäjän määrääminen prosessinedellytysten kannalta 125 6.7 Syytetoimivaltaa koskevissa prosessinedellytyksissä olevan puutteen paraneminen ja korjaami nen 126 6.8 Sananvapauslain 24 :n suhde yleisten laillisuusvalvojien syyteoikeuteen 128 7. SANANVAPAUSRIKOSPROSESSISTA 133 7.1 Yleistä 133 7.2 Esitutkinta 133 7.3 Rangaistusmääräysmenettely 135 7.4 Oikeudenkäynti 135 7.5 Kokoavia havaintoja 136 8. LOPUKSI 139 8.1 Tutkimuksen keskeiset tulokset 139 8.2 Sananvapausrikosten syyteoikeussääntelyn kriittistä tarkastelua 142 8.3 Eräitä vaihtoehtoja de lege ferenda 146 LIITE 1. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sananvapauslain 24.1 :n soveltamista koskevan ratkaisu käytännön kuvaus 151 LÄHTEET 163 LYHENTEET 175
SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUSRIKOKSISSA 1 Johdanto 1.1 Yleistä Sananvapautta pidetään demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömänä edellytyksenä va paalle kansalaiskeskustelulle ja mielipiteenmuodostukselle. Nykyään erityisesti joukkoviestin nällä on suuri merkitys sille, miten kansalaiset saavat tietoa ja muodostavat käsityk sensä yhteiskunnallisesti kiinnostavista asioista. Sananvapauden käyttäminen painotuotteen välityksellä on eri oikeusjärjestyksissä jo pitkään ollut erityisen sääntelyn alainen. Sääntelyn tavoitteena on ollut järjestää ne menettelymuodot, joita painotuotteita julkaistaessa on noudatettava, vastuu painotuotteen välityksellä tehdystä rikok sesta, sekä muun muassa määrätä, missä prosessuaalisessa järjestyksessä tällainen epäilty rikos on selvitettävä. Yhteiskuntajärjestyksestä riippuen sääntelyssä on korostunut joko sananvapauden suojaaminen valtiovallan oikeudetonta puuttumista vastaan tai yleisen edun suojaaminen yhteiskuntajärjestystä vaarantavilta lausumilta. 1 Länsimaisen demokratian piiriin kuuluvissa valtioissa sananvapauden suojaaminen on ollut korostuneessa asemassa. Nykyään, uuden viestintätekniikan kehittymisen myötä, eri valtioiden oikeusjärjestykset sisältä vät usein (järjestysluontoisia) säännöksiä, jotka koskevat sananvapauden käyttöä painova paut ta laajemmin joukkoviestinnässä yleisesti. Näin on myös meillä, sillä 1.1.2004 on tullut voimaan laki sananvapauden käyttämisestä joukko viestinnässä (460/2003), (jälj. sananvapauslaki, SVL). Laki soveltuu kaikenlaiseen joukko viestintään viestintätekniikasta riippumatta, ja se sääntelee muun ohella julkaisijan ja ohjelmatoiminnan harjoittajan velvollisuuksia, vastine- ja oikaisuoikeuden käyttöä, julkaistun viestin sisältöön perustuvaa rikosvastuuta, lähdesuojaa ja oikeutta anonyymiin ilmaisuun, pakko keinoja epäiltyä rikosta selvitettäessä, syyteoikeuden järjestelyjä sekä rikosoikeudellisia seu raamuksia. 1 Ks. painovapautta koskevan rikosprosessuaalisen sääntelyn osalta Sundström (1924) s. 129: Painovapausrikosten prosessuaalinen käsittely on useiden maiden prosessilainsäädännössä suuremmassa tai pienem mässä mitassa saatettu erikoislainsäädännön alaiseksi. Siihen on osin vaikuttanut pyrkimys luoda siten ta keita painovapauden turvaksi, ja osin se seikka, että on katsottu tarpeelliseksi antaa valtiovallalle erikoiskeinoja painovapauden väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja niihin liittyvien syyllisten saattamiseksi lailliseen edesvastuu seen. 11
1 JOHDANTO 1.2 Tutkimustehtävä Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää syyttämistoimivallan järjestelyjä sananvapau den käyttöön liittyvissä, erityisesti joukkoviestinnässä tehdyissä rikoksissa. Aiemmin, Pai nol:n aikana, oikeusministeriölle kuului painokannevalta, so. valta päättää syytteen nostami sesta painotuotteen välityksellä tehdystä rikoksesta. Oikeusministeriölle kuulunut painokanne valta siirrettiin sananvapauslailla valtakunnansyyttäjälle. Oikeusministeriön painokannevaltaan kuului päättää syytteen nostamisesta painovapausrikok sesta; valtakunnansyyttäjän tehtävänä on päättää syytteen nostamisesta joukkoviestinnässä teh dystä sananvapausrikoksesta. 2 Valtakunnansyyttäjän sanottuun syyttämistoimivaltaan kuulu vat vain virallisen syytteen alaiset rikokset. Myös oikeusministeriön painokannevalta kä sitti käytännössä yksinomaan virallisen syytteen alaiset rikokset. 3 Sananvapauslain 24 :n mukaan [v]altakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön pe rustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liitty västä päätoimittajarikkomuksesta. Valtakunnansyyttäjä määrää tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä. Asianomistajan syyteoikeudesta on voimassa, mitä oikeudenkäynnistä rikos asioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 14 17 :ssä säädetään. Rikosprosessissa syyteoikeus on ehdoton prosessinedellytys. 4 Rikosasiaa ei saa ottaa tuomiois tuimessa tutkittavaksi, ellei syytettä rikoksesta ole nostanut se, jolla on siihen lain mu kaan oikeus (ROL 1:1). Tuomioistuin ei siten saa ottaa tutkittavaksi paikallissyyttäjän 5 nosta maa syytettä, jos se koskee julkaistun viestin sisältöön perustuvaa virallisen syytteen 12 2 Ks. käsitteistä kohdassa 1.4. 3 Ks. HE 54/2002 vp. s. 89 ja Sundström (1924) s. 188. 4 Tirkkonen (1969) s. 387 s. ja alav. 20 pitää asianosaisiin nähden ehdottomana prosessinedellytyksenä sitä, että heillä on asialegitimaatio eli asiavaltuus, mikä merkitsee rikosasian kantajan osalta sitä, että hänellä tulee olla syyteoikeus. Esimerkkinä virallisen syyttäjän syyteoikeuden puuttumisesta Tirkkonen mainitsee tilanteen, että syyt täjä ajaa syytettä asianomistajarikoksesta, vaikkei asianomistaja ole ilmoittanut sitä syytteeseen pantavaksi. Ks. painovapausprosessin osalta Sundström (1924) s. 196: Asianmukaisen määräyksen olomassolo painovapausri kosta koskevaan syytteentekoon niissä tapauksissa, missä se on tarpeen, on absolutinen prosessinedellytys joka tuomioistuimen on siis ex officio todettava. 5 Tutkimuksessa käytetään usein käsitettä paikallissyyttäjä, ja sillä tarkoitetaan YSjäL 8 :n mukaan ko. lain 2 :ssä tarkoitettuja kihlakunnansyyttäjää ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjää sekä KiSL 7 :ssä tarkoitettua apulaissyyttäjää sekä johtavaa kihlakunnansyyttäjää (KiSL 2 ) ja johtavaa maakunnansyyttäjää (AhvMaakSjäL 2 ). KiSL 5 :ssäkin puhutaan paikallisen syyttäjäntoimen järjestämisestä. Soveltuvin osin, mitä tässä tutkimuksessa lausutaan paikallissyyttäjästä, pätee myös valtionsyyttäjään sekä sellaiseen henkilöön, jolle valtakunnansyyttäjä on määräajaksi antanut syyttäjänvaltuudet (YSjäL 3.3 ). Lisäksi, mitä tutkimuksessa todetaan paikallissyyttäjän ja valtakunnansyyttäjän välisestä toimivaltajaosta, on soveltuvin osin voimassa valtakunnan syyttäjän ja erityissyyttäjien väliseen toimivaltajakoon nähden. Tätä viimeksi mainittua kysymystä sii hen liittyvine erityispiirteineen käsitellään myöhemmin erikseen.
SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUSRIKOKSISSA alaista rikosta. 6 Tämän vuoksi on tärkeätä tietää, mitkä rikokset kuuluvat valtakunnansyyttä jän toimivaltaan ja missä rikoksissa paikallissyyttäjä on toimivaltainen. Tarkasteltaessa rikosoikeu denhoitoa yleisen edun ja erityisesti rikosvastuun toteutumisen kannalta on epätyydyttä vää, jos syyte jää tutkimatta syyttäjän toimivallan puutteen vuoksi. 7 Tutkimatta jätet tyä syytettä ei voi nostaa uudelleen laillisessa järjestyksessä, jos rikoksen syyteoikeus on ehtinyt vanhentua (RL 8:3.2). Sananvapauslaissa ei kuitenkaan määritellä täsmällisemmin, mikä rikos tai millä edellytyk sillä jokin rikos on sellainen, että se perustuu julkaistun viestin sisältöön. Tutkimuksen päätehtä vänä on määritellä ne nimetyt virallisen syytteen alaiset rikokset, jotka perustuvat julkais tun viestin sisältöön, tai ainakin ne seikat, joiden käsillä ollessa tällainen rikos perustuu vies tin sisältöön, ts. valtakunnansyyttäjän yksinomaiseen syyteharkintavaltaan kuuluvat sananva pausrikokset. 8 Tutkimuksessa ei pyritä muodostamaan tyhjentävää luetteloa niistä rikok sista, jotka voivat esiintyä sananvapausrikoksina, vaan muodostamaan sellaiset kriteerit, joiden nojalla voidaan voimassaolevien rangaistussäännösten ja myös uusien kriminalisoin tien kohdalla harkita, onko käsillä sananvapausrikos vai ei. VKS määrää SVL 24.1 :n mukaan myös siitä, kenen on ajettava syytettä. Tämän vuoksi tutki taan myös VKS:n yksinomaisen syyteoikeuden käyttämistä syyttäjän määräämisen ja syyt teen ajamisen osalta. On selvitettävä, miten syyttäjän tehtävät hoidetaan esitutkinnan ai kana, minkälaista harkintavaltaa määrätyllä syyttäjällä on tarkistaa tai muuttaa syytettä vai onko sitä, voiko syyttäjä esittää itsenäisesti joitakin vaatimuksia, millaisia toimia syyttäjä voi suorittaa muutoksenhakuun liittyen jne. Oman erityiskysymyksensä muodostaa sen tutkimi nen, mitkä kaikki syyttäjän ratkaisut 9 kuuluvat SVL 24.1 :n soveltamisalaan. Edelleen tutkimuksessa selvitetään ja arvioidaan niitä syitä ja periaatteita, joiden vuoksi syyte oi keus kyseisistä virallisen syytteen alaisista rikoksista on keskitetty VKS:lle. Tutkimuk sen lopussa arvioidaan syytetoimivaltaa koskevan SVL:n sääntelyn selkeyttä ja tarkoituksenmukai- 6 Tirkkosen (1969) mukaan säännönmukaisena seurauksena prosessinedellytyksen puuttumisesta on se, että tuomiois tuimen on jätettävä kanne (syyte) tutkittavaksi ottamatta; ks. mt. s. 389. Ks. myös Rautio (2007) s. 325. Voiko puute syyttämistoimivallassa parantua tai onko se korjattavissa, on kysymys, jota käsitellään jäljempänä tutki muksessa. Ks. myös Sundström (1924) s. 196. 7 Myös paikallissyyttäjän virkavastuun kannalta toimivaltakysymys on merkityksellinen. Ks. esim. AVKS 11.8.2004 (dnro 272/21/04), jossa apulaisvaltakunnansyyttäjä antoi kihlakunnansyyttäjälle huomautuksen toimival lan ylityksestä syyteharkinnan suorittamisessa valtakunnansyyttäjän yksinomaiseen syyttämistoimival taan kuuluvassa asiassa. Kihlakunnansyyttäjä oli jättänyt painotuotteen välityksellä tapahtuneeksi epäillyn julki sen kehottamisen rikokseen syyttämättä. AVKS:n mukaan kysymyksessä oli SVL 24.1 :ssä tarkoitettu rikos. Olen toiminut ko. ratkaisun esittelijänä. 8 Näitä määrittelyitä on tehty useita, ja niihin palataan tutkimuksen edetessä. Valtakunnansyyttäjän asettaman Sananva pausrikostyöryhmän mietinnöstä löytyy eräs tällainen määritelmä. Toinen samaa asiaa koskeva määri telmä on valtakunnansyyttäjän yleisessä ohjeessa ja määräyksessä syyttäjille VKS:2004:1. Apulaisvaltakunnansyyt täjä oli asettanut Sananvapausrikosohjetyöryhmän valmistelemaan muun ohella kyseistä ohjetta ja määräystä. Olen toiminut kyseisten työryhmien jäsenenä ja sihteerinä. 9 Näitä ovat mm. syytteen nostaminen, syyttämättä jättäminen, esitutkinnan rajoittaminen ja rangaistusmääräyk sen antaminen. 13
1 JOHDANTO suutta sille esitettyihin tavoitteisiin nähden. Tutkimuksen lopussa tehtävän arvion perusteella esitetään kannanottoja de lege ferenda. SVL 24.2 :n mukaan [a]sianomistajan syyteoikeudesta on voimassa, mitä oikeudenkäyn nistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 14 17 :ssä säädetään. Asianomistajan syyte oikeuden käyttö on kokonaan rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle sen vuoksi, ettei sillä ole merkitystä virallisen syyttäjistön sisäisen toimivaltajaon määräytymisen kannalta. Asian omistajan syyteoikeuden käyttö on järjestetty sananvapausrikoksissa samoin kuin muissa kin rikoksissa 10, minkä vuoksi sen tutkiminen ei ole tässä yhteydessä tarpeen; asianomista jan syyteoikeuden osalta voidaan viitata aihetta koskeviin rikosprosessioikeuden yleis esityksiin. 11 Myös RL 24 lukuun sisältyy erityinen syytetoimivaltasäännös niitä joukkoviestinnässä tehtyjä yk sityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä, kunnianloukkausta ja törkeää kunnianlouk kausta koskevia tapauksia varten, joissa asianomistaja ei ole ilmoittanut tällaista asianomistaja ri kosta syytteeseen pantavaksi. RL 24:12.2:n mukaan [v]irallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, kunnianloukkauksesta eikä törkeästä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi. Valtakunnansyyttäjä (kurs. tässä) voi kuitenkin antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syyt teen nostamista. Kyseinen erityinen syyteoikeus säädettiin ensi kerran vuonna 1974 (908/1974) oikeusministe riölle, jolta se lainmuutoksella (531/2000) siirrettiin valtakunnansyyttäjälle. Tutkimuksessa on tar koitus selvittää tämän erityisen syyttämistoimivaltasäännöksen asemaa sananvapausrikos ten syytetoimivaltasääntelyssä sekä sen soveltamisalaa. Sananvapausrikosten rikostunnusmerkistöjen sisällön yksityiskohtainen tulkinta on aineelli seen rikosoikeuteen kuuluva kysymys, eikä se ole tutkimuksen kohteena. Joidenkin rangaistussään nösten rikostunnusmerkistöjen yksittäisten sanamuotojen tarkastelulta jatkossa ei voida kokonaan välttyä, mutta silloinkaan tarkoituksena ei ole rangaistussäännöksen aineelli sen sisällön selvittäminen koko laajuudessaan vaan ainoastaan rikosprosessuaalisessa mielessä, so. syyttämistoimivallan määräytymisen kannalta. 12 14 10 Sen sijaan sananvapausrikosten esitutkinnassa muista rikoksista poiketen - asianomistajalla on oikeus tietty jen erikoisten pakkokeinojen käyttöön. Asianomistaja voi tietyin edellytyksin vaatia verkkoviestin tunnistamistietojen luovuttamista (SVL 17 ) ja verkkoviestin jakelun keskeyttämistä (SVL 18 ). Näiden SVL:n pak kokeinojen käsittely on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. 11 Ks. esim. Frände (1999) ss. 443 450, Virolainen (1999) s. 440 ss., Virolainen Pölönen (2004) ss. 187 189, Rautio (2007) ss. 329 331 ja Jokela (2008) ss. 407 423. 12 Tarkastelukulma aineelliseen rikosoikeuteen on siis samantapainen kuin Lappalaisella hänen tarkastellessa rikoksen rakennetta prosessioikeuden näkökulmasta; ks. Lappalainen (2004) ss. 147 167.
SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUSRIKOKSISSA Koska tutkimuksessa on kysymys rikosprosessioikeuden alaan kuuluvasta lisensiaatintutkimuk sesta, tutkimukselle asetetut rajoitukset sen ohjeelliseen laajuuteen näh den ovat pakottaneet jättämään tutkimuksen ulkopuolelle monia sananvapausrikosprosessiin liitty viä erityiskysymyksiä, kuten lähdesuojaan ja oikeuspaikkaan liittyvät kysymykset. Erityi sen mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi ollut selvittää sananvapauslain pakkokeinoja. 13 Mainittu jen kysymysten käsitteleminen tässä tutkimuksessa olisi johtanut siihen, että tutkimus olisi jäänyt pintapuoliseksi ja kuvailevaksi. SVL:n yleistä soveltamisalaa koskeva kysymys on tärkeä ja se on otettava esikysymyksenä huo mioon myös syyttämistoimivaltaa koskevan SVL:n 24.1 :n sovellettavuutta harkittaessa. Jos yksittäistä rikosasiaa käsiteltäessä päädytään siihen, ettei SVL:ia sovelleta tapaukseen, ei sen 24.1 :n soveltaminen myöskään tule kysymykseen. SVL:n yleistä soveltamisalaa kos keva kysymys on lähinnä viestintä- tai mediaoikeuden 14 alaan kuuluva kysymys, eikä sitä ole tarpeen eikä mahdollista käsitellä syvällisesti tässä rikosprosessioikeudellisessa tutkimuksessa. 1.3 Tutkimusmenetelmä Tutkimus kuuluu perinteisessä oikeudenalajaottelussa rikosprosessioikeuden alaan, koska tutkimuk sen tarkoituksena on selvittää syyttämistoimivallan järjestelyä koskevien rikosprosessuaa listen säännösten, SVL 24.1 :n ja RL 24:12.2:n, sisältö ja niiden systemaatti nen asema syyttämistoimivaltaa koskevassa sääntelyssä. Läheinen liittymäkohta tutkimuksella on aineelliseen rikosoikeuteen, sillä tavoitteena on määritellä ne rangaistussäännökset 15, jotka kuu luvat SVL 24.1 :n soveltamisalaan. Koska SVL koskee nimenomaisesti sananvapauden käyttämistä, tutkimuksella on myös valtiosääntöoikeudellinen ulottuvuus. Edellä olevan luonnehdinnan ohella tutkimusta voidaan pitää myös viestintä- tai mediaoikeudellisena, sillä sen tehtävänä on selvittää joukkoviestinnässä tapahtuneeksi epäiltyjen rikosten syyttämistoimival taa. Tutkimusmenetelmä on lainopillinen l. oikeusdogmaattinen. Tehtävänä on systematisoida syyttä mistoimivallan järjestelyä sananvapausrikoksissa koskevaa sääntelyä ja tulkita erityi sesti SVL 24.1 :n sisältö. Tutkimuksessa noudatetaan analyyttis-lainopillista tutkimusmenetel mää sekä perinteistä laintulkinta- ja oikeuslähdeoppia. SVL 24.1 :n sisältöä ei ole mahdollista tulkita pitäytyen vain sen sanamuotoon, vaan tulkinnassa 13 Näitä ovat verkkoviestin tunnistamistietojen luovuttaminen, verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräys ja julkaisun takavarikko (ks. sananvapauslaki 17, 18 ja 20 ). 14 Tässä ei oteta kantaa kysymykseen, voidaanko viestintä(- tai media)oikeutta pitää omana oikeudenalanaan. 15 Tutkimuksessa viitataan RL:n ja muiden lakien rangaistussäännöksiin yleensä ilman mainintaa säädöskokoelmanu merosta. Tämä on katsottu mahdolliseksi viittauksen tarkkuuden siitä oleellisesti kärsimättä, koska tässä tutkimuksessa pelkän rikosnimikkeen perusteella saa usein riittävän käsityksen kyseisestä kriminalisoin nista. 15
1 JOHDANTO on otettava huo mioon säännöksen tarkoitus ja sen suhde eräisiin muihin SVL:n säännöksiin. Kun säännös on tietynlaisen historiallisen kehityksen tulos, laintulkinnassa on kiinnitettävä tähän oikeushistorialli seen kehitykseen huomiota. 16 Lisäksi on tarkasteltava tämän säännöksen suh detta yleisiin syyttämistoimivaltaa koskeviin säännöksiin ja siten yleisiin syyttämistoimivallan jär jestelyihin. Vielä on pohdittava, mikä tulkinnallinen vaikutus on sillä seikalla, että syyttämistoi mivalta on keskitetty VKS:lle perusoikeutena olevan sananvapauden suojaksi. Oikeusministeriön asemaa painokanneasiain syyttäjänä ja painovapausrikosten piiriä ei tie teisopissa ole lähemmin tutkittu; oikeusministeriön asema painovapausrikosten erityissyyttä jänä mainitaan rikosprosessioikeuden yleisesityksissä usein sivumennen. 17 Vaikka SVL on ol lut voimassa yli viisi vuotta, ei SVL:n syyteoikeussääntelyyn ole kohdistettu lainopillista tutki musta muutamaa tieteellistä artikkelia ja oikeuskirjallisuudessa esitettyä mainintaa lu kuun ottamatta. 18 Tämän tutkimuksen tarkoituksena on myös osaltaan jatkaa ja syventää tätä jo virinnyttä oikeustieteellistä keskustelua VKS:n syytetoimivallasta joukkoviestintärikok sissa. 19 SVL:n esitöitä tuntuu luontevalta käyttää apuna säännöstä tulkittaessa, mutta ne eivät ole kysei sen säännöksen kohdalla kovinkaan perusteelliset eivätkä yksiselitteiset. Esitöiden perus teella vaikuttaa siltä, ettei ainakaan nimenomaisesti ole haluttu muuttaa sananvapausrikos ten piiriä siitä, miten painovapausrikosten piiri määräytyi PainoL:n aikana. Tämän vuoksi tulkinnallista johtoa on saatavissa PainoL:n esitöistä, jotka ovat tosin vanhat ja syntyneet aivan erilaisessa historiallisessa vaiheessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin SVL. SVL on ehtinyt olla voimassa vasta niin vähän aikaa, että korkein oikeus on antanut vain yh den oikeuskäytäntöä ohjaavan ennakkopäätöksen lain 24 :n tulkinnasta. 20 Korkeimman oikeu den ennakkoratkaisuja PainoL:n ajalta on vain muutama, ja niitä käytetään tulkinnassa apuna. Alemmissa oikeuksissa on toki ehditty käsitellä SVL:n mukaisia syyteasioita, ja voisi ajatella, että käräjä- ja hovioikeuksien ratkaisukäytännön tutkiminen toisi esiin yhtäältä sellaiset sananva pausrikokset, joissa paikallissyyttäjän on katsottu olleen toimivaltainen, ja toisaalta sellai set rikokset, joissa paikallissyyttäjältä on katsottu puuttuneen syyttämistoimivalta. Tällai sen empiirisen tutkimuksen suorittamiseen liittyy kuitenkin suuria pulmia. Sananvapausrikok sia ei ole mitenkään tilastoitu, ja tutkimusaiheeseen liittyviä tuomioita olisi jossain määrin tuskin kovinkaan kattavasti käytännössä mahdollista saada selville vain jon kinlaisella syyttäjille tai tuomareille lähetettävällä kyselyllä. 21 Toiseksi, alempien oikeuk sien oikeus- 16 16 Ks. Alanen (1965) s. 130. 17 Näihin oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin palataan myöhemmin. 18 Ks. Illman (2004) ss. 655 664, Neuvonen (2005) ss. 97 102, Illman (2006) s. 424 s. ja Neuvonen (2008) ss. 49 52. 19 (Sikäli kuin julkaisemattomalla lisensiaatintutkimuksella voidaan osallistua oikeustieteellisessä tiedeyhteisössä käytä vään keskusteluun.) 20 KKO 2008:49. 21 VKS:2004:1 asettaa paikallissyyttäjille ilmoitusvelvollisuuden VKS:lle muun ohella sellaisesta sananvapausri kosasiaa koskevasta tuomioistuinratkaisusta, jossa syyte on jätetty tutkimatta SVL 24 :n johdosta syyttäjän toimival lan puutteen vuoksi. Näitäkään (alempien oikeuksien) ratkaisuja ei ole käytetty tutkimusaineistona.
SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUSRIKOKSISSA käytännön tutkimiseen liittyy se merkittävä ongelma, että oikeuskäytäntö saattaa olla monestakin syystä virheellistä. Voi olla niin, että sananvapauslain 24 :ää on tulkittu virheelli sesti, tai jopa niinkin, ettei juttua käsiteltäessä kun mitään prosessiväitettäkään ei ehkä ole esitetty ole tullut edes harkittavaksi, edellyttäisikö rikos valtakunnansyyttäjän syyttämis päätöstä. 22 Tutkimuksen tarkoituksena ei ole kuvata SVL 24 :ää koskevaa alempien oikeuksien ratkaisukäytäntöä, vaan tulkita säännöstä voimassa olevan oikeuden kannalta, ts. selvit tää sen normatiivinen sisältö eikä sitä, miten säännöstä alempien oikeuksien praksik sessa sovelletaan. Tämän vuoksi tutkimuksessa ei ole käytetty alempien oikeuksien ratkaisuja oikeuslähteinä. Koska oikeusministeriö toimi aikaisemmin painokanneasiain syyttäjänä, voidaan sen syyteratkaisu käytännön ajatella kuvaavan PainoL:n aikaista syyttämistoimivaltasäännöksen sovel tamiskäytäntöä. Sama on sanottava nykyään AVKS:n ratkaisuista. 23 Tarkasteltaessa näi den syyttäjäviranomaisten ratkaisuja on aina pidettävä mielessä, että syyttämistoimivaltasäännöksen oikean tulkinnan silloin, kun syyttäjän toimivalta on jutussa prosessinedellytyksen asemassa ratkaisee tuomioistuin, viime kädessä korkein oikeus. Tä män vuoksi mainittujen syyttäjien ratkaisuille ei voida antaa sellaista tulkinnallista merkitystä kuin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksillä on. 24 Näiden ratkaisujen oikeuslähdeopilli sesta painoarvosta johtuen oikeusministeriön käytäntöä ei ole selostettu lainkaan. Kyseisiä tutkimusaiheen kannalta merkityksellisiä AVKS:n ratkaisuja selostetaan kuvaamaan sananvapausri kosten erityis syyttäjän käsitystä säännöksen tulkinnasta ja paikoin elävöittä mään esitystä siinä mielessä, että näin saadaan havainnollinen ja kattava kuva niistä käytän nössä esiintyneistä rikoksista, joihin säännöstä on syyttäjäkäytännössä sovellettu. AVKS:n ratkaisukäytännön 25 selostamisella on erityisesti merkitystä arvioitaessa tutkimuksen lopussa syytetoimivaltasäännöksen tarkoituksenmukaisuutta säännökselle sen esitöissä asetettuihin tavoit teisiin nähden. Kun tutkimuksessa on 22 Ks. Tirkkonen (1969) s. 382: -ei prosessinedellytysten puuttuminen aina ole esteenä pääasian (kanteen) käsittelemi selle ja ratkaisemiselle. Sellainen on nimittäin mahdollista, kun tuomioistuin ei ole havainnut prosessinedel lytyksissä olevaa puutetta. Ja jos pääasiasta annettuun päätökseen ei tällöin haettaisi laillisessa järjestyk sessä muutosta, jää tuomio sanotusta puutteesta huolimatta päteväksi. 23 Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksen mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee asiat, jotka koske vat sananvapauslain 24 :ssä tarkoitettua syyteoikeutta; ks. Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestys 7. Käytännössä AVKS ratkaisee myös RL 24:12.2:ssa tarkoitettua VKS:n syyteoikeutta koskevat asiat, vaikkei VKSV:n työjärjestyksessä ole tästä mainintaa. 24 Vaikka valtakunnansyyttäjän ratkaisuilla on suuri syyttämiskäytäntöä ohjaava ja yhtenäistävä vaikutus, ei niillä ole oikeuslähteenä laintulkinnassa suurta merkitystä; niiden asema on rinnastettavissa oikeuskirjallisuu dessa esitettyihin perusteltuihin mielipiteisiin, ts. sallittuihin oikeuslähteisiin. Edellä mainitussa korkeimman oikeu den ratkaisussa KKO 2008:49 sillä seikalla, että valtakunnansyyttäjä oli pitänyt syyteoikeussääntelyä tulkinnanva raisena ja ollut itse samaa mieltä syytteestä kuin syytteen nostanut kihlakunnansyyttäjä, ei ollut vaiku tusta toimivaltaa koskevan kysymyksen arviointiin. 25 Kun SVL on ehtinyt olla voimassa jo yli viisi vuotta, on VKSV:ssa muodostunut runsas AVKS:n ratkaisukäy täntö SVL 24 :n eri soveltamistilanteista. Tutkimusta varten olen pyrkinyt löytämään VKSV:sta kaikki sellaiset ratkaisut tai muut kannanotot, joissa on sovellettu SVL 24.1 :ää ja RL 24:12.2:ia, olivatpa nämä hallinnollisessa diaarissa tai rikosasiain käsittelyjärjestelmässä olevia asioita. Koska osa tässä tutkimuksessa viitatuista ratkai suista on tulostettu VKSV:n sähköisestä arkistosta, voi ratkaisun päivämäärässä suhteessa toimituskirjan oikeaan ja siis ratkaisun todelliseen antopäivään olla pientä epätarkkuutta, mikä ilmeisesti johtuu siitä, että asiakirjassa on ollut esittelyvaiheessa päiväys, jota ei ole muutettu ratkaisun antopäivää vastaavaksi. AVKS:n ratkaisukäytän töä on seurattu 1.1.2004 alkaen aina 27.3.2009 saakka. Tämän empiirisen aineiston laajuutta ja käyttöä tässä tutkimuksessa selostetaan lähemmin kohdassa 6.3.5.1. 17
1 JOHDANTO kysymys lainopillisesta tutkimuksesta, mihinkään tyhjentävään empiirisen aineiston täydelliseen kuvaukseen ei kuitenkaan ole aihetta; ts. ratkai suja selostetaan vain siinä laajuudessa kuin tutkimuksen kannalta on tarpeen. Meikäläinen sananvapausrikosten erityinen syytetoimivaltajärjestely on varsin omintakeinen, eikä siten oikeusvertailevalla tutkimuksella ole merkitystä voimassa olevan oikeuden tulkin nan kannalta. Sen sijaan de lege ferenda kiinnitetään tutkimuksessa asianomaisissa yhteyk sissä huomiota siihen, miten sananvapausrikosten prosessuaalinen käsittely on järjestetty Ruot sissa. 26 1.4 Käsitteistä 1.4.1 Sananvapaus, ilmaisuvapaus, lausuntovapaus ja painovapaus PL:n 12 :n mukaan jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaan ottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Kyseisen perusoi keussäännöksen tarkoituksena on turvata vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäy tön julkiseen kritiikkiin. 27 Toisinaan sananvapautta pidetään yläkäsitteenä, joka kattaa kaikenlaiset ilmaisun muodot. Vä lillä taas sananvapauden on nähty rajoittuvan vain sanalliseen viestintään, jolloin laajem massa merkityksessä ja yläkäsitteenä puhutaan ilmaisuvapaudesta tai ilmaisunvapaudesta. 28 Jos kus käytetään käsitettä lausuntovapaus. Painovapaudella tarkoitetaan oikeutta painaa ja jul kaista painettuja tiedonantoja. Vaikka käsitteiden käyttö oikeuskirjallisuudessa on välillä epämää räistä tai jopa ristiriitaista, käytetystä asiayhteydestä yleensä ilmenee, missä merkityk sessä käsitettä on käytetty niin tässäkin tutkimuksessa. 18 26 Oikeusvertailevan tutkimuksen merkityksestä ks. Alanen (1965) s. 132. Ruotsin sananvapausrikoksia koskevan sääntelyn tarkastelu on valittu oikeusvertailun kohteeksi lähinnä kolmesta syystä. Ensinnäkin voidaan havaita se erilainen kehitys, joka on tapahtunut Ruotsi-Suomen yhteisestä painovapa ussääntelystä rikosprosessuaalisessa suhteessa Suomen vastaavaan sääntelyyn verrattuna. Toiseksi Ruot sin sananvapausrikoksia koskeva rikosprosessuaalinen käsittely poikkeaa meikäläisestä siinä määrin, että oikeus vertaileva tarkastelu on mielekäs; Ruotsissa on erityistä sananvapausrikoksia koskevaa rikosprosessuaalista sääntelyä, joka poikkeaa meikäläisestä sääntelystä monessa suhteessa. Kolmanneksi tutkimusekonomiset syyt eivät ole mahdollistaneet laajempaa ulkomaisen oikeuden vertailua. 27 HE 309/1993 vp. s. 56. Tässä kohdassa ei käsitellä sananvapauden sisältöä, vaan siihen palataan asianomai sessa yhteydessä myöhemmin; ks. jaksossa 2.3. esitettyä. 28 Ks. esim. Neuvonen (2005) s. 9 s.
SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUSRIKOKSISSA 1.4.2 Painovapausrikos, sananvapausrikos, ilmaisuvapausrikos ja joukkoviestintärikos PainoL:n aikana puhuttiin painovapausrikoksista. SVL:n esitöissä käytetään käsitteitä sananvapaus rikos ja ilmaisuvapausrikos toistensa synonyymeinä. Sanan- tai ilmaisuvapauden liittäminen rikoksen käsitteeseen on hieman harhaanjohtavaa, koska teossa (lausumassa), joka on PL:ssa ja EIS:ssa turvatun sananvapauden käyttämistä, ei ole kysymys rikoksesta. 29 Itse asias sa sanan- tai ilmaisuvapausrikoksessa on pikemminkin kyse sananvapauden rangaista vasta väärinkäyttämisestä, ts. sellaisesta ilmaisemisesta tai viestinnästä, joka ei nauti sananvapau den suojaa. 30 Sanavapausrikoksen käsitettä käytetään myös oikeuskirjallisuu dessa. 31 Tässä tutkimuksessa käytetään toiston välttämiseksi myös käsitettä joukkoviestintäri kos sellaisesta sananvapausrikoksesta, joka kuuluu SVL:n soveltamisalaan. 32 Koska tutkimuk sen yhtenä päätehtävänä on määritellä SVL 24.1 :ssä tarkoitettujen rikosten piiri, tutkimuk sessa käytettävä sananvapausrikos - käsite viittaa vain SVL:ssa tarkoitettuihin rikoksiin, ellei asiayhteydestä käy ilmi nimenomaisesti tarkoitettavan SVL:n soveltamisalaan kuulumatonta sananvapauden käyttöön liittyvää rikosta. Esimerkiksi teatteriesityksessä suusanallisesti katso jille esittäen tehty kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ole SVL:n soveltamisalaan kuu luva sananvapausrikos, vaikka siinäkin on kysymys sananvapauden väärinkäytöksen kri minalisoinnista. Painovapausrikokset jaettiin varsinaisiin ja epävarsinaisiin painovapausrikoksiin. Epävarsinai silla painovapausrikoksilla tarkoitettiin rikoksia PainoL:ia vastaan, so. PainoL:n järjestysluontois ten säännösten rangaistavaa rikkomista. Varsinaiset painovapausrikokset oli vat puolestaan rikoksia, jotka oli säädetty rangaistaviksi yleisessä rikoslaissa ja jotka oli tehty painotuotteen välityksellä siten, että tekojen rangaistavuus perustui julkaistun painotuotteen sisäl lykseen. Nykyisinkin voidaan sananvapausrikokset jakaa varsinaisiin ja epävarsinaisiin si ten, että epävarsinaisella sananvapausrikoksella tarkoitetaan SVL:n järjestysluontoisten säännös ten rikkomista. SVL 21 :n joukkoviestintärikkomus on epävarsinainen sananvapausri kos. Varsinaisina sananvapausrikoksina l. joukkoviestintärikoksina pidetään niitä rikoslaissa tai muissa laeissa rangais- 29 Tämän vuoksi Illman suosittelee käytettäväksi sananvapauslain soveltamisalaan kuuluvista rikoksista nimi tystä yttrandebrott begångna genom massmedium ; ks. Illman (2005) s. 11, alav. 61. 30 PainoL sisälsi päätoimittajan toissijaista rikosoikeudellista vastuuta koskevan painovapauden tuottamuksel lista väärinkäyttämistä koskevan nimenomaisen rangaistussäännöksen (32 ). 31 Ks. esim. Neuvonen (2005) s. 97 ss. Myös VKS:2004:1:ssa käytetään sananvapausrikoksen käsitettä. 32 Joukkoviestintärikos on kuvaava lain nimen ja soveltamisalan kannalta sekä sen vuoksi, ettei siihen liity sanaa va paus. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annettua lakia voisi hyvin kutsua joukkoviestintälaiksi, mikä nimitys kuvastaisi paremmin sen soveltamisalaa kuin nyt jo yleisesti ja tässäkin tutkimuksessa käytetty ja ehkä turhankin laajan mielteen sen soveltamisalasta synnyttävä sananvapauslaki. 19
1 JOHDANTO taviksi säädettyjä tekoja, joiden rangaistavuus perus tuu julkaistun viestin sisältöön. 33 Tutkimuksessa joudutaan usein käyttämää pitkähköä käsitettä virallisen syytteen alainen rikos, koska valtakunnansyyttäjän yksinomaiseen syyteharkintavaltaan kuuluvat vain mainitunlaiset varsinaiset sananvapausrikokset. Tästä syystä tällaisesta rikoksesta puhuttaessa käytetään välillä käsitettä SVL 24.1 :ssä tarkoitettu rikos, valtakunnansyyttäjän syyttämistoimivaltaan kuu luva rikos tai vastaavaa käsitettä. 1.4.3 Syyttämistoimivalta, syytetoimivalta, syytevalta ja syyteharkintavalta SVL 24.1 :n mukaan [v]altakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta (kurs. tässä). Jäljem pänä selostetaan lähemmin, että tämä toimivalta tarkoittaa syyteharkintavaltaa koko naan sen lopputuloksesta - syyte tai syyttämättä jättäminen - riippumatta. Jatkossa syytteen nosta mista koskevasta toimivallasta käytetään toiston välttämiseksi käsitteitä syyttämistoimi valta, syytetoimivalta, syytevalta ja syyteharkintavalta. 1.5 Tutkimuksen etenemisestä Tutkimuksen toinen luku käsittelee sananvapautta ja sen rikosoikeudellisia rajoitusperusteita. Luvussa selostetaan sananvapauden asemaa meillä PL:ssa suojattuna perusoikeutena ja EIS:ssa suojattuna ihmisoikeutena, sen sisältöä sekä tuon perus- ja ihmisoikeuden hyväksyttä viä rajoitusperusteita. Lisäksi selvitetään sananvapautta rajoittavien rangaistussäännösten tulkin taa ja sananvapausnäkökohtien sekä EIS:n ja EIT:n ratkaisukäytännön vaikutusta sananvapaus rikosasiain syyteoikeuden järjestelyihin. 34 Tässä yhteydessä pyritään selvittämään, millä tavoin virallisen syytteen alaisten ja asianomistajarikoksina esiintyvien sananvapausrikos ten syyteharkinta eroaa toisistaan muuten kuin syytetoimivallan sääntelyn osalta. Tutkimuksen kolmas luku koskee yleisiä syyttämistoimivallan järjestelyjä. Siinä selostetaan yleis kuvan saamiseksi rikosten jako asianomistajarikoksiin ja virallisen syytteen alaisiin rikok siin. Syyttäjälaitoksen rakenteen osalta kuvataan syyttäjien jako yleisiin ja erityissyyttä jiin, 20 33 Sananvapausrikosten jaottelulle varsinaisiin ja epävarsinaisiin sananvapausrikoksiin on olemassa lainopin systematisointitehtävästä johtuvat perusteensa, mutta käytännön oikeuselämälle jaottelulla ei ole paljon annetta vaa. Syyteoikeussääntelyn osalta on todettava, että epävarsinaiset sananvapausrikokset joukkoviestintärikkomuk set kuuluvat paikallissyyttäjän syyteharkintavaltaan. 34 Koska tutkimus on rikosprosessioikeudellinen, näitä kysymyksiä käsitellään vain siinä laajuudessa kuin tutkimuksen jatkon kannalta on tarpeellista.
SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUSRIKOKSISSA syyttäjien toimivalta sekä syyttämistoimivallan yleiset järjestelyt. Lisäksi tarkastellaan VKS:n tehtäviä ja esimiesasemaa alaisiinsa syyttäjiin nähden. Neljännessä luvussa selostetaan sananvapauslakiin johtanut oikeushistoriallinen kehitys pitäy tyen tutkimusaiheen kannalta oleellisissa kysymyksissä. Tässä yhteydessä tutkitaan painovapausri koksina pidettyjen rikosten piiriä sekä painovapausrikosten syyttämistoimival taa. Lisäksi tarkastellaan muuta joukkoviestintää kuin painoviestintää (radio- ja televisiotoi minta ja kaapelilähetystoiminta) koskenutta erityistä sääntelyä samasta näkökulmasta. Viidennessä luvussa tutkitaan sananvapauslakia rikosprosessuaaliselta kannalta. Luvussa kuva taan SVL:n lain tarkoitus ja sisältö sekä tarkastellaan sen soveltamisalaa lain esitöissä esitetty jen kannanottojen perusteella. Samassa yhteydessä selvitetään SVL:n systematiikkaa sekä 24.1 :n asemaa tuossa sääntelyssä. Kuudes luku muodostaa tutkimuksen pääjakson. Siinä tulkitaan analyyttisen lainopin menetel min SVL 24.1 :ää ja RL 24:12.2:ia ja muita sanottujen säännösten sovellettavuuteen vaikutta via säännöksiä ja näin tulkinnan avulla pyritään löytämään säännöksen sovelta misalaan kuuluvien joukkoviestintärikosten piiri sekä vastaamaan muihin tutkimustehtävää selos tettaessa esitettyihin kysymyksiin. Tutkimuksen seitsemännessä luvussa tarkastellaan sananvapausrikosten käsittelyä rikosproses sin muissa vaiheissa kuin syyteharkinnassa. Tarkoituksena on siten muodostaa koko naiskuva sananvapausrikosten prosessuaalisesta käsittelystä. Lopuksi esitetään yhteenveto tutkimuksen tuloksista sekä arvioidaan nykyistä joukkoviestintäri kosten syyttämistoimivaltaa koskevaa sääntelyä erityisesti silmällä pitäen säänte lyn selkeyttä ja tarkoituksenmukaisuutta. Vielä tarkastellaan eräitä vaihtoehtoja joukkovies tintärikosten syytetoimivaltasääntelyn kehittämiseksi de lege ferenda. 21
SYYTEOIKEUDESTA SANANVAPAUSRIKOKSISSA 2 SANANVAPAUDEN RAJOITTAMINEN RIKOSOIKEUDELLISESTI 2.1 Yleistä Tämän tutkimuksen kohteena ovat sananvapauden käyttöön liittyvien rikosten syyteoikeuden järjestelyt. Sen vuoksi on selvitettävä, mitä sananvapaudella tarkoitetaan, miten se on sään nelty ja mikä tuon sääntelyn asema on suhteessa muuhun oikeudelliseen sääntelyyn. Tässä koh din tulee tarkasteltavaksi ennen muuta sananvapauden suhde rikosoikeudelliseen säänte lyyn, jossa voidaan erottaa kaksi tarkastelukohdetta, yhtäältä lainsäädäntövaiheessa tapahtuva sananvapauden rajoittaminen kriminalisoinnin yhteydessä ja toisaalta lain soveltamistilan teessa tapahtuva sananvapautta rajoittavan rangaistussäännöksen tulkinta. Virallisen syytteen alaisten sananvapausrikosten erityisen syytevaltasääntelyn vuoksi voidaan tutkia, onko sananvapau den ja rikosoikeussääntelyn keskinäinen suhde jotenkin erilainen virallisen syyt teen alaisten rikosten kohdalla verrattuna asianomistajarikoksiin ja eroaako näitä rikoksia kos keva laintulkinta siinä noudatettavien oppien ja periaatteiden osalta toisistaan. Vielä on selvitettävä, mikä vaikutus sananvapautta rajoittavilla kriminalisoinneilla voi olla siihen, mi ten näitä rikoksia koskeva syyteoikeus järjestetään. Sananvapaus on voimassa perustuslaissa suojattuna perusoikeutena sekä EIS:ssa ja KP-sopimuk sessa ja eräissä muissa kansainvälisissä sopimuksissa suojattuna ihmisoikeutena. Sananva pautta ja sen rajoittamisedellytyksiä koskeva tutkimus kuuluu valtiosääntöoikeuden ja kan sainvälisen oikeuden sekä erityisesti rikosoikeudellista rajoittamista koskevilta osin lisäksi ri kosoikeuden alaan, joten tässä rikosprosessioikeudellisessa tutkimuksessa tyydytään viittaa maan asiaa koskeviin yleisesityksiin ja lainvalmisteluasiakirjoihin. 35 Tässä tutkimuksessa ja sananvapautta käsittelevässä oikeuskirjallisuudessa puhutaan varsin ylei sesti sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta rikosoikeuden keinoin. Jos takertuu näihin käsittei siin ja semanttisiin ilmaisuihin, voi kysyä, miten sananvapautta oikein voi rajoittaa; voi daanko puhua enää sanan vapaudesta, jos jokin sen osa-alue erotetaan siitä käsitteen ulkopuo lelle? Voi myös kysyä, miten rikoslailla voidaan rajoittaa 35 Keskeiset kirjallisuuslähteet tässä luvussa ovat Manninen (1999), Pellonpää (2005) ja Tiilikka (2007). 23
2 SANANVAPAUDEN RAJOITTAMINEN RIKOSOIKEUDELLISESTI sananvapautta; eikö sananva paus käsitteellisesti juuri sisällä sellaisten ilmaisujen piiriä, jossa sana on vapaa, so. rajoittamaton ja rangaistusuhan ulkopuolelle jäävä? Ei kai tähän vapaan sanan piiriin rikosoikeuden keinoin sovi kajota? 36 Sananvapautta pidetään tässä tutkimuksessa yleiskäsitteenä sananvapauden käyttöä koske vassa normistossa siten, että sananvapaus perus- ja ihmisoikeutena täsmentyy ja rajautuu asialli seen laajuuteensa nähden ja ulottuvuuksiltaan sen hyväksyttävien rajoitusten kautta. Näin voidaan puhua yhtäältä sananvapaudesta ja sen rikosoikeudellisesta rajoittamisesta, ts. sanan vapauden aineellisen alan rajaamisesta tai täsmentämisestä. Näin ymmärrettynä voidaan sa noa, että toiminta, joka on perus- tai ihmisoikeutena olevan sananvapauden sallimaa, ei voi olla rikos. Myös voidaan sanoa, että sellainen sanankäyttö, joka kuuluu sananvapauden rikosoikeudellisen rajoituksen alaan, ei ole enää sananvapauden suojaamaa ja sananvapauden käyttämistä, vaan sananvapauden väärinkäyttämistä, siis sananvapausrikos. 2.2 Sananvapaus perus- ja ihmisoikeutena PL 12.1 :ssä on säädetty sananvapaudesta perusoikeutena. Säännös kuuluu seuraavasti: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estä mättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättö miä rajoituksia. Ihmisoikeutena sananvapaus on suojattu EIS 10 artiklassa, jossa on määrätty seuraavaa: 1. Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä ra dio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi. 2. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alai seksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yh teiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai ylei sen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, tervey den tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomio istuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi. 24 36 Tämänsuuntaista kritiikkiä on esittänyt Viranko tarkastellessaan RL:n ja PainoL:n välistä suhdetta; ks. Vi ranko (1969) ja (1974).