2015 Joulumakeiset.fi
tarjoaa maukkaamman joulun Olemme jo usean vuoden ajan valmistaneet ja pakanneet maukkaita makeisia, jotka luovat puitteet hyville suhteille. Messujen ja tapaamisten lisäksi joulu on yksi monista erinomaisista tilaisuuksista tarjota makeisia tai antaa niitä lahjaksi asiakkaille, tavarantoimittajille, yhteistyökumppaneille tai jollekin muulle arvostetulle tai pidetylle henkilölle. 2
Yhdessä menestymme paremmin Maut syöpyvät usein lujasti mieleen ja niistä tulee hyviä muistoja. Makuhermojen kutkuttelu mainosviestin yhteydessä tekee vaikutuksen tärkeissä tilaisuuksissa ja vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Mielestämme uskottavuus ja aitous ovat tärkeitä onnistumisen kannalta. Muun muassa tästä syystä valmistamme oman suklaamme omassa tehtaassamme Ruotsin Borgstenassa..fi
suklaa on arvostettu lahja Joulu on se aika vuodesta, mikä yhdistetään lahjoihin. Suklaa on kuulunut jo kauan niin itsestään selvänä kuin perinteisenäkin osana tähän juhlaan sekä kotona että työpaikalla. Valmistamme oman suklaamme ja tarjoamme erimuotoisia ja -makuisia suklaita erilaisissa pakkauksissa. Niistä löytyy täydellinen lahja lähes jokaiselle.
oman tehtaamme maukkaat herkut Olemme luonnollisesti erittäin ylpeitä suklaatehtaastamme, jonka olemme itse rakentaneet sen oman näkemyksemme perusteella suklaan tuotannosta, maustamisesta ja pakkaamisesta. Olemme valinneet lisensoidun suklaamestarin kanssa erittäin huolellisesti kaikkein parhaimmat raakaaineet luodaksemme ikiomat suklaareseptimme. Valmis lopputulos on Bregmosin laatusuklaa. Tuemme myös World Cocoa Foundation -järjestön toimintaa ympäristöystävällisen ja kestävän kaakaoelinkeinon kehityksen edistämiseksi. Käsityöperinteiden lisäksi suklaamme antaa myös lisää energiaa ja todistettua hyvinvointia. Suklaa sopii täydellisesti tarjottavaksi tai lahjaksi! Herkullista joulua! jouluaiheisia suklaapaloja, irtotavarana Täydellinen lahjana tai joululahjojen lisänä Jouluaiheiseen paperiin käärityt suklaapalat. Yhtä hyviä kahvin kanssa kuin ihan sellaisenaan. Quatre-suklaapalat valmistetaan Bregmosin omassa tehtaassa Ruotsin Borgstenassa. Toimitetaan 100 palan sellofaanipussissa. Saatavana kaksi eri kuva-aihetta ja makua. Sopusointuinen tumma suklaa (57,5 %) ja perinteinen maitosuklaa (33,5 %). Tuotenro 51151, Joulupukki, tumma suklaa Tuotenro 51150, Rusetti, maitosuklaa *Kappalehinta, kun ostetaan 12 kpl. Vähimmäistilaus: 6 kpl Uutuus! LAHJARASIA TUMMA SUKLAA Joulusuklaarasia - heti valmis avattavaksi ja tarjoiltavaksi Olemme täyttäneet tämän rasian Ruotsin Borgstenassa valmistetuilla suklaapaloilla. Rasia aukeaa samalla lailla kuin tulitikkuaski. Sisältää 25 paperiin käärittyä suklaapalaa. Tuotenro 51153, tumma suklaa joulupukki *Kappalehinta, kun ostetaan 99 kpl. Uutuus! LAHJARASIA MAITOSUKLAA Kätevä lahjapakkaus yksittäispakattuja suklaapaloja Olemme täyttäneet tämän rasian Ruotsin Borgstenassa valmistetuilla suklaapaloilla. Rasia aukeaa samalla lailla kuin tulitikkuaski. Sisältää 25 paperiin käärittyä suklaapalaa. Tuotenro 51152, maitosuklaa rusetti *Kappalehinta, kun ostetaan 99 kpl. Vähimmäistilaus: 33 kpl. Vähimmäistilaus: 33 kpl.
borgstenalaista suklaata Olemme valinneet Borgstena Choklad & Lakrits -tuotemerkkimme valikoimasta joitakin suosikkeja, jotka sopivat erittäin hyvin joululahjoiksi. Suklaafonduesetti on yksi niistä ja suljettava metallinen säilykepurkki irrotettavalla kannella on toinen. Tin Can -purkki, joka sisältää yksittäispakattuja lakritseja tai suklaita, voidaan kätevästi käyttää uudelleen.
BORGSTENA TIN CAN Lakritsi makean ja suolaisen sekoitus Lahjapurkki yksittäispakattuja lakritsipaloja. Makuina Sweet Brown ja Sea Salt. Purkki toimii samalla lailla kuin säilykepurkki. Irrotettava kansi. Sisältää 250 g. Tuotenro 1050904-250 *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. BORGSTENA TIN CAN Erimakuiset suklaapalat käärepaperissa Käärepaperisuklaata Tin Can -purkissa. Makuina maitosuklaa, jossa maistuu hunaja ja vanilja, sekä tumma suklaa, jossa maistuu karpalo ja kahvi. Sisältää 250 g. Tuotenro 1021004-250 *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. BORGSTENA TIN CAN Café-palat joissa maistuu karpalo ja kahvi Suositut suklaaneliöt sopusointuista tummaa suklaata, jossa maistuu karpalo ja kahvi. Pakattu Tin Can -säilykepurkkiin. Sisältää 250 g. Tuotenro 1019904-250 *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. fonduesetti Erittäin herkullinen suklaanautinto Fonduesetti on ainutlaatuinen ja arvostettu lahja, joka avaa mahdollisuuksia uusille makuelämyksille. Hedelmien ja marsipaanin dippaaminen sulaan suklaaseen luo uusia makuja ja se on jännittävä tapa nauttia jälkiruokaa. Pakkauksessa on kulho, ohjeet, lämpökynttilä, fonduehaarukka sekä 300 g vaaleaa suklaata ja 300 g tummaa suklaata. Tuotenro 1509305-600 *Kappalehinta, kun ostetaan 25 kpl. Vähimmäistilaus: 10 kpl.
tunnelmallisia joulutervehdyksiä Joulumakeisissa ei ole kyse vain mausta. Yhtä tärkeää on pakkauksen muotoilu ja ulkonäkö sekä lahjan viesti ja tarkoitus. Antaminen on usein vähintään yhtä hauskaa kuin saaminen. Tiedämme, mikä luo tunnelmaa ja miten joulun herkullisiin makuihin liittyvät toiveet täytetään. 8
IKKUNALLINEN RASIA maitosuklaata Jouluista suklaata suklaatehtaalta Borgstenasta Ikkunallisella kannella varustetussa metallirasiassa on suklaapaloja, jotka ovat esimerkiksi joulukuusen, joulupukin ja lumiukon muotoisia. Rasian ympärillä on jouluaiheinen vyöte. Vyöte saatavana omalla painatuksella. Sisältää 350 g suklaata. Tuotenro 51323 *Kappalehinta, kun ostetaan 40 kpl. Vähimmäistilaus: 20 kpl. IKKUNALLINEN RASIA tummaa suklaata Sopusointuista tummaa suklaata jouluaiheisella muotoilulla Ikkunallisessa metallirasiassa on tummaa suklaata paloina, jotka ovat esimerkiksi joulukuusen, joulupukin ja lumiukon muotoisia. Rasian ympärillä oleva vyöte saatavana omalla painatuksella. Sisältää 350 g suklaata, valmistettu suklaatehtaassa Borgstenassa. Tuotenro 51324 *Kappalehinta, kun ostetaan 40 kpl. Vähimmäistilaus: 20 kpl. ikkunallisessa rasiassa kuorrutettuja manteleita Hyvänmakuisia ylellisiä herkkuja ja tarkoin valittuja makuja Suosittu metallinen joulurasia, jossa ikkunallinen kansi. Sisältää arvostetun Maxtrisin erimakuisia kuorrutettuja manteleita. Rasian ympärillä jouluaiheinen vyöte. Saatavana myös omalla painatuksella. Sisältää 350 g kuorrutettuja manteleita. Tuotenro 51325 *Kappalehinta, kun ostetaan 40 kpl. Vähimmäistilaus: 20 kpl. 9
joulun herkullisia sekoituksia Makeiset auttavat aina luomaan tunnelmasta viihtyisämmän. Omaan joulupöytäämme olemme kattaneet erilaisia ja erimakuisia herkkuja. Ruotsalaisella vanhanaikaisella kermatoffeella, vaahtokarkkipukeilla tai italialaisen Verganin laatusuklaalla on helppoa täyttää makeissäkit ääriään myöten. Herkullinen sisältö on arvostettu joululahja. 10
crema chocolate, irtotavarana Täytesuklaakonvehdit ylellisen houkuttelevissa käärepapereissa Toimittajamme Vergani on valmistanut suklaata 1800-luvun lopusta asti. Se on johtava suklaantuottaja, jolla on yksi alan parhaista maineista. Crema Chocolate on sekoitus kuutta erilaista konvehtimakua, joiden valkoisissa käärepapereissa on selkeän ja tyylikkään väriset reunat joka maulle. Konvehdit on valmistettu Italiassa. Pakkauskoko 1 kg. Toimitetaan 4 kilon erissä, joka on vähimmäistilaus. Gran Torino maitosuklaata pehmeällä kahvin ja liköörin makuisella täytteellä. Etneo valkosuklaata sekä pistaasitäytettä. Choco Cremino maitosuklaata sekä hasselpähkinäkreemi- ja mantelikreemitäytettä. Olimpo pehmeää ja mietoa munalikööritäytettä. Monte Bianco maitosuklaata sekä liköörin ja pähkinäisen toffeen makua. Blanco Nero valkosuklaata suklaamoussetäytteellä. VERGANI-KONVEHTI- SEKOITUS, IRTOTAVARANA Suklaa-asiantuntija Verganin konvehdit ovat myyntimenestys Valikoima erimuotoisia, italialaisia konvehteja miedoilla täytteillä. Makuina valkosuklaa, crisp ja pehmeä nugaa, ja päällä tummaa tai vaaleaa suklaata. Konvehdit ovat kääritty värillisiin kultapapereihin ja ne sopivat yhtä hyvin tarjottavaksi kahvin kanssa kuin annettavaksi hienona joululahjana. Valmistettu Italiassa. Pakkauskoko 1 kg. Toimitetaan 4 kilon erissä, joka on vähimmäistilaus. *Kilohinta, kun ostetaan 4 kg. Vähimmäistilaus: 4 kg. Tuotenro 51012 *Kilohinta, kun ostetaan 4 kg. Vähimmäistilaus: 4 kg. Tuotenro 51018 joulutoffee, irtotavarana Täytä vapaavalintainen pakkaus perinteisellä toffeella Oma herkullinen joulusekoituksemme sisältää neljää erilaista perinteistä toffeeta: vadelmatoffee, piparitoffee, minttusuklaatoffee ja kermatoffee. Toimitetaan läpinäkyvässä sellofaanissa 5 kilon erissä. *Kilohinta, kun ostetaan 5 kg. Vähimmäistilaus: 5 kg. Tuotenro 51011 jouluvaahtokarkit, irtotavarana Ruotsissa valmistetut vaahtokarkkijoulupukit iloiseen jouluun Vaaleanpunaisia ja valkoisia vaahtokarkkijoulupukkeja, jotka ovat lapsellisen hyviä. Levittää taatusti herkullista iloa ja joulumieltä sekä kulhossa tarjoiltuna että lahjana. Toimitetaan 1 kilon muovirasiassa, jonka kyljessä on joulupukin kuva. *Kappalehinta, kun ostetaan 30 kpl. Vähimmäistilaus: 10 kpl. Tuotenro 51010 Uutuus! CHOCAO, irtotavarana Täyteläiset suosikit sekä muodoltaan että maultaan Vaaleat italialaiset suklaakonvehdit valikoiduilla mauilla, joista useimmat pitävät. Täydellinen sisältö rasioihimme joulutervehdyksen saattelemana. Pakkauskoko 1 kg. Toimitetaan 4 kilon erissä. *Kilohinta, kun ostetaan 4 kg. Vähimmäistilaus: 4 kg. Tuotenro 51020 11
juhli jouluvaahtokarkeilla ja konvehdeilla Makeislajiemme lisäksi meillä on monia makeisille tarkoitettuja pakkauksia, jotka voidaan mukauttaa asiakkaan oman maun ja toiveiden mukaan Nostalginen peltirasia luo muistoja. Sellofaanipussi on helppo taitella kasaan. Sinkkiämpäri on helppo asettaa esille, ja peltinen säilykepurkki on hauska ja sitä voi käyttää uudelleen. Jokainen pakkaus voi merkitä jotain henkilökohtaista ja kantaa oman sanomansa.
Snowflakesjoulurasia Reilunkokoinen rasia, josta riittää tarjottavaa monille Jouluaiheinen peltirasia, jossa kansi. Valittavana täytteitä vaaleanpunaisista ja valkoisista jouluvaahtokarkeista maukkaisiin suklaasekoituksiin. Toimitetaan yksittäispakattuna. Lisähinnasta saatavana rasian sisään laitettava tervehdyskortti. Purkkiin mahtuu 2 kg. Tuotenro 51055, Snowflakes-joulurasia, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51056, Snowflakes-joulurasia, Crema Chocolate Tuotenro 51057, Snowflakes-joulurasia, Chocao Tuotenro 51357, Snowflakes-joulurasia, Jouluvaahtokarkki joulurasia merry CHRISTMAS Retrorasia täynnä suklaakonvehteja Retrotyylinen rasia, jonka painatuksessa on perinteinen punapukuinen joulupukki. Korkeassa rasiassa on saranoitu kansi. Sopii hyvin kahvipöytään tai lahjaksi. Lisähintaan saatavana myös rasian sisään laitettava tervehdyskortti. Tuotenro 51441, Vergani-konvehtisekoitus 0,5 kg Tuotenro 51442, Crema Chocolate 0,5 kg Tuotenro 51445, Chocao 0,4 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 24 kappaletta sisällöllä Chocao Vähimmäistilaus: 12 kpl. *Kappalehinta, kun ostetaan 10 kappaletta sisällöllä Vergani-konvehtisekoitus Vähimmäistilaus: 5 kpl. Santa-joulurasia Perinteistä joulunostalgiaa kiitokseksi Matala rasia joulupukkipainatuksella. Valitse vaaleanpunaisia ja valkoisia jouluvaahtokarkkeja tai joku italialaisista suklaasekoituksista. Toimitetaan yksittäispakattuna. Lisähintaan saatavana rasiaan sisään laitettava tervehdyskortti. Purkkiin mahtuu 2 kg. Tuotenro 51358, Santa-joulurasia, Jouluvaahtokarkki Tuotenro 51376, Santa-joulurasia, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51379, Santa-joulurasia, Chocao Tuotenro 51396, Santa-joulurasia, Crema Chocolate *Kappalehinta, kun ostetaan 10 kappaletta sisällöllä Jouluvaahtokarkki Vähimmäistilaus: 5 kpl. bambi-joulurasia Talvisessa rasiassa on kaksi kiloa herkkuja Talviaiheinen rasia. Matala malli, jossa saranoitu kansi. Valitse rasian sisällöksi erilaisia Vergani- ja Chocao-konvehteja tai Ruotsissa valmistettuja joulupukkivaahtokarkkeja. Toimitetaan yksittäispakattuna. Lisähintaan saatavana myös rasian sisään laitettava tervehdyskortti. Tuotenro 51355, Bambi-joulurasia, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51356, Bambi-joulurasia, Crema Chocolate Tuotenro 51359, Bambi-joulurasia, Jouluvaahtokarkki Tuotenro 51360, Bambi-joulurasia, Chacao *Kappalehinta, kun ostetaan 100 kappaletta sisällöllä Vergani-konvehtisekoitus Vähimmäistilaus: 5 kpl. 13
jouluämpäri Maaliämpäri ääriään myöten täynnä suklaata tai toffeeta Oikeasta metallisesta maaliämpäristä kansineen ja sankoineen on tullut suosittu lahja. Ämpärissä on lumihiutalepainatus. Lisähintaan saatavana ämpärin kylkeen kiinnitettävä etiketti omalla tervehdyksellä. Valittavana useita makeisvaihtoehtoja. Tuotenro 51281, Joulutoffee 1 kg Tuotenro 51282, Vergani-konvehtisekoitus 1 kg Tuotenro 51288, Crema Chocolate 1 kg Tuotenro 51284, Chocao 1 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 96 kappaletta Vergani-konvehtisekoituksella Vähimmäistilaus: 8 kpl. Uutuus! village, LARGE Korkea joulurasia on varmasti onnistunut lahja Kaunis peltirasia, jossa kansi. Korkea malli vapaavalintaisella sisällöllä. Tuotenro 51464, Village-joulurasia 1 kg, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51465, Village-joulurasia 1 kg, Crema Chocolate Tuotenro 51466, Village-joulurasia 800 g, Chacao village, small Kätevän rasian pieni versio hienosti toteutettuna Pienempi versio samasta rasiasta. Sisältö yhtä vapaavalintainen. Tuotenro 51461, Village-joulurasia 0,5 kg, Vergani-konvehtisekoitus Tuotenro 51462, Village-joulurasia 0,5 kg, Crema Chocolate Tuotenro 51463, Village-joulurasia 0,4 kg, Chacao *Kappalehinta, kun ostetaan 24 kappaletta Village Small -rasioita Vergani-konvehtisekoituksella Vähimmäistilaus: 12 kpl. Village Small sinkkiämpäri Nykyaikainen makeiskori vanhanaikaisella viimeistelyllä Meidän versiomme perinteisestä makeiskorista. Sopii kahvipöytään tai vastaanottotiskille, josta kaikki voivat maistaa. Tai vaikkapa isommaksi henkilökohtaiseksi lahjaksi. 2 ja 3 kilon ämpärissä on avaamattomat pussit. 4 kilon ämpärissä on valmis sekoitus. Tuotenro 40520, 2 kg. Vergani- ja Crema Chocolate -konvehtisekoitus Tuotenro 40519, 3 kg. Vergani-, Crema Chocolate ja Chocao-konvehtisekoitus Tuotenro 40523, 4 kg. Vergani-, Crema Chocolate ja Chocao-konvehtisekoitus *Kappalehinta, kun ostetaan 10 kappaletta ja 2 kiloa. Vähimmäistilaus: 5 kpl. piparirasia Klassinen piparirasia täynnä yllätyksiä Pyöreä peltirasia, jonka ympärillä jouluaiheinen vyöte. Vapaavalintainen sisältö. Rasian vyöte saatavana omalla ainutlaatuisella painatuksella, kun ostetaan vähintään 96 kappaletta. Tuotenro 51031, Joulutoffee 750 g Tuotenro 51032, Vergani-konvehtisekoitus 750 g Tuotenro 51038, Crema Chocolate 750 g Tuotenro 51036, Chocao 650 g *Kappalehinta, kun ostetaan 24 kappaletta sisällöllä Joulutoffee. Vähimmäistilaus: 12 kpl 14
Uutuus! hot chocolate Nosta tunnelmaa suklaalla ja vaahtokarkeilla Anna tummia suklaasydämiä ja minivaahtokarkkeja sellofaanipussissa. Näillä onnistut varmasti ilahduttamaan ja lämmittämään. Borgstenassa valmistettu suklaa antaa juomaan täyteläisen suklaan maun. Lämmitä (runsasrasvainen) maito ja lisää suklaasydämiä oman maun mukaan. Anna sulaa ja sekoita. Viimeistele makuelämys ripottelemalla pinnalle minivaahtokarkkeja. Lisähintaan saatavana pyöreä etiketti, johon voidaan painaa oma tervehdys. Tuotenro 51336 *Kappalehinta, kun ostetaan 60 kpl. Vähimmäistilaus: 30 kpl. Säilykepurkki Jännittävä purkki vapaavalintaisella sisällöllä Suosittu metallipurkki, jossa on kätevä kierrekansi uudelleenkäyttöä varten. Purkki on suljettu säilykepurkin tavoin kannella, joka vedetään irti avattaessa. Vakiona sivussa perinteinen joulupukkipainatus. Lisähintaan purkkiin ripustettava oma tervehdys. Tuotenro 51041, Joulutoffee 300 g Tuotenro 51042, Vergani-konvehtisekoitus 270 g Tuotenro 51047, Chocao 200 g Tuotenro 51048, Crema Chocolate, 260 g *Kappalehinta, kun ostetaan 100 purkkia sisällöllä Joulutoffee. Vähimmäistilaus: 30 kpl. Joulusäkki 0,5 kg Henkilökohtaiseksi lahjaksi pehmeä paketti maukkaalla sisällöllä Siististi ommeltu nyörillinen säkki täyttä puuvillaa. Joulupukkipainatus edessä. Säkkiin ripustettava tervehdyskortti lisähintaan. Tuotenro 51291, Joulutoffee 0,5 kg Tuotenro 51292, Vergani-konvehtisekoitus 0,5 kg Tuotenro 51298, Crema Cocolate 0,5 kg Tuotenro 51293, Chocao 0,5 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 30 säkkiä sisällöllä Joulutoffee. Vähimmäistilaus: 10 kpl. Joulusäkki 1 kg Joulusäkki täynnä makeita juttuja ja jouluisia tervehdyksiä Nyörillinen säkki täyttä puuvillaa. Iloinen joulupukkipainatus edessä. Säkkiin ripustettava tervehdyskortti lisähintaan. Tuotenro 51341, Joulutoffee 1 kg Tuotenro 51342, Vergani-konvehtisekoitus 1 kg Tuotenro 51348, Crema Chocolate 1 kg Tuotenro 51343, Chocao 1 kg *Kappalehinta, kun ostetaan 30 rasiaa sisällöllä Vergani-konvehtisekoitus Vähimmäistilaus: 10 kpl. 15
reilusta kaupasta manteliherkkuun Rasiamme sopivat joululahjoiksi jokaiseen makuun: erikokoisia konvehtirasioita, kauniisti pakattua reilun kaupan suklaa sekä suklaajoulupukin kanssa toimitettavia minisuklaapaloja ja ylellisessä tarjoilurasiassa olevia erimakuisia kuorrutettuja manteleita. Autamme myös mielellämme, jotta henkilökohtaisesta joulutervehdyksestä on jouluna hyötyä oikeassa paikassa. 16
Uutuus! CHOCOLAT du nord Suklaakonvehdit, joita arvostetaan niin suuressa kuin pienessä pakkauksessa Tyylikkäitä lahjapakkauksia on kolme kokoa. Sisältää suklaantoimittajamme taitavasti valmistamia korkealaatuisia ja herkullisia suklaakonvehteja. Kauniit rasiat voidaan antaa sellaisenaan. Helppo avata ja laittaa tarjolle. Pieni rasia herkullisella sisällöllä Sisältää 8 konvehtia, noin 100-115 g. Tuotenro 51091 Keskikokoinen rasia, jossa 16 ihanaa konvehtia Sisältää 16 konvehtia, noin 200-230 g. Tuotenro 51093 Suuri ja pitkä konvehtirasia Sisältää 24 konvehtia, noin 300-345 g. Tuotenro 51095 *Kappalehinta, kun ostetaan 12 kpl 100-115 g rasioita. Vähimmäistilaus: 12 kpl. **Kappalehinta, kun ostetaan 10 kpl 200-230 g rasioita. Vähimmäistilaus: 10 kpl. ***Kappalehinta, kun ostetaan 8 kpl 300-345 g rasioita. Vähimmäistilaus: 8 kpl. Uutuus! belvas fairtrade Reilun kaupan laatusuklaata ylellisessä tarjoilurasiassa Rasiallinen erilaisia ja erimakuisia reilun kaupan suklaakonvehteja yhdeltä Belgian merkittävämmältä suklaan valmistajalta. Reilun kaupan Fairtrade-merkintä on riippumattoman järjestön arvostettu tuotemerkintä. Järjestö pyrkii luomaan viljelijöille ja työntekijöille edellytykset parantaa työolojaan ja elämänlaatuaan. Täydellinen lahja, jonka antaminen sekä ilahduttaa että tukee hyvää tarkoitusta. Tuotenro 51089 *Kappalehinta, kun ostetaan 12 rasiaa Vähimmäistilaus: 6 rasiaa 17
henkilökohtaisia joulutervehdyksiä Meiltä saat joululahjat, jotka voi räätälöidä omien toiveidesi mukaan. Se käy helposti! Valitse yksi valmiista vaihtoehdoista. Ilmoita tilauksessa haluamasi tervehdys. Lähetä logosi. Sovitamme sen pakkaukseen sopivaan muotoon. Lisätietoja on osoitteessa www..fi Halutessasi voit myös suunnitella koko tervehdyksen itse. Vaihtoehto 3 maxtris EXELLENT Vaihtoehto 1 Ylellisiä kuorrutettuja manteleita on saatavana 16 herkullista makua. Maxtrisin tunnetut kuorrutetut mantelit tyylikkään valkoisessa rasiassa, jossa kullanväristä koristelua 16 jännittävää makua! Makuina muun muassa pistaasi, kookos, pähkinä, suklaa, hedelmäjogurtti, päärynä ja ricotta, jotka tekevät jokaisesta mantelista makuelämyksen. Rasian koko on 24 x 24 cm, oma lokero jokaiselle maulle. Lisähintaan saatavana rasian ulkopuolelle tuleva pyöreä etiketti, johon voidaan painaa oma tervehdys. Täydellinen sekä lahjaksi että tarjottavaksi. Vaihtoehto 2 Tuotenro 51421 *Kappalehinta, kun ostetaan 15 rasiaa Vähimmäistilaus: 5 kpl. Uutuus! mini chocolate Uutuus! joulukori Kaunis lahjapakkaus, jossa koristeena rusetti. Sisältää suupalan kokoisia herkullisia suklaapaloja. Eri makuja ja täytteitä. Mukana suklaajoulupukki. Sisältää 230 g. Sellofaaniin kiedottu jouluaiheinen kori. Sisältää makeita herkkuja tunnetuilta eurooppalaisilta toimittajilta. Sisältää yhteensä noin 500 g makeisia. Valmiiksi pakattu rusetilla koristeltu suklaarasia Tuotenro 51090 *Kappalehinta, kun ostetaan vähintään 12 kpl. Vähimmäistilaus: 4 kpl. 18 Valmis lahjakori täynnä jännittäviä makeisia Tuotenro 51101 *Kappalehinta, kun ostetaan vähintään 14 kpl. Vähimmäistilaus: 7 kpl.
olemme luova yhteistyökumppani Hyvän idean ja perusteellisen toteutuksen seurauksena on aina onnistuneempia tuloksia. Vuosien kokemuksen perusteella tiedämme, miten tehokkaita pakatut makeiset voivat olla. Useat tunnetut tuotemerkit ja yritykset ovat olleet erittäin tyytyväisiä pakattuihin makeisiimme ja antaneet mielihyvin painattaa mainosviestinsä näihin pakkauksiin. Olemme siitä erittäin ylpeitä. valmiiksi pakattuja makeisia parempaan liiketoimintaan Ajatus on tärkein. Jos haluttuun ajatukseen lisätään mainosviestiä älykkäällä tavalla vahvistava tuote, voidaan luoda helpommin suhteita ja tehdä parempia kauppoja. Tiedämme, miten joukosta erotutaan, ja meillä on osaamista, minkä ansiosta olemme luotettava kumppani yrityksellesi. in ympäristötyö Teemme kestävän kehityksen mukaista ympäristötyötä ja meilla on ISO 14001 -sertifikaatti. Käytämme vihreää sähköä, ja omassa painolaitoksessamme käytetään vesipohjaisia värejä. FTI:n jäsenenä haluamme varmistaa että pakkauksia kerätään ja kierrätetään parhaalla mahdollisella tavalla. Ota meihin yhteyttä, jos haluat lisätietoja ympäristötyöstämme. Kerromme mielellämme lisää siitä, miten teemme töitä, jotta maapallosta tulisi parempi paikka elää ja asua. maukkaita vinkkejä ja antoisia ajatuksia - Kehitämme, valmistamme ja pakkaamme omat erimakuiset suklaamme suklaatehtaassamme Borgstenassa. - makeiset valmistetaan huolella, niitä valvotaan ja ne pakataan pakkauksiin, jotka on hyväksytty elintarvikekäyttöön. - meille on myönnetty ympäristösertifikaatti. Käytämme painatuksessa elintarvikekäyttöön hyväksyttyä paperia ja vesipohjaisia värejä. - Valmistamme, painamme ja pakkaamme tuotteemme lähialueella, joten palvelu on erittäin hyvää ja toimitukset nopeita. - makeiset ovat aina tuoreita eikä niitä varastoida, sillä ne valmistetaan, pakataan ja toimitetaan tilauksesta. - meillä on kokemusta ideoinnista ja ratkaisuista kaikkeen herkullisista makeisista mainosteksteillä varustettuihin pakkauksiin. - olet aina tervetullut ottamaan meihin yhteyttä, jotta voimme kertoa, miten yrityksesi voi maistua maukkaammalta. - Nähdään!.fi 19
.fi Bregmos Finland AB Puustellinkuja 1 68700 Teerijärvi Suomi (06) 721 0004 tai 050 521 6543 myynti@.fi tai peter@.se www..fi Bregmos Reklamgodis AB Box 75 513 21 Fristad 033-22 23 50 info@.se