Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta, joka vaihtelee oppiaineesta, opetuspaikasta ja kurssin luonteesta johtuen. Oppitunnin hinta sisältää opetuksen, hallinnon, tilat, tapahtumat ja muut toimintaan liittyvät kustannuserät. Laskentaperusteena käytetään keskimääräistä oppitunnin hintaa, joka on myös valtionosuuden peruste. Opiskelijoilta perittävän kurssimaksun suuruus perustuu edellä esitettyyn oppitunnin tuotantohintaan. Tavoitteena on, että kurssimaksujen tasossa päästään lukuvuonna 2008 2009 yhdistyvissä opistoissa lähelle samaa tasoa. Tämä tapahtuu siten, että Kouvolassa kurssimaksuja lasketaan kurssista riippuen 10-20 %. Muissa opistoissa kurssimaksuja nostetaan kurssista riippuen vastaavasti 10-20 %. Täydelliseen kurssimaksujen harmonisointiin ei opistokohtaisista suurista eroista johtuen vielä kuitenkaan päästä tulevana lukuvuonna. Erityisryhmille annettavista alennuksista luovutaan kaikissa yhdistyvissä opistoissa, lukuun ottamatta opetusministeriön myöntämää opintoseteliavustusta, jolla opistot tukevat senioriväestön, työttömien, maahanmuuttajien ja oppimisvaikeuksista kärsivien opintoja. Opintoseteliavustuksia voidaan myöntää syyskaudella 2008 alkaville kursseille. Avustuksen suuruus on 25 /henkilö. Pelkästään em. erityisryhmille suunnatuissa kursseissa avustus otetaan huomioon jo kurssimaksussa, joka on tällöin alennettu. Osallistuessaan muille kursseille erityisryhmiin kuuluvat voivat hakea opintosetelialennusta opiston toimistosta. Kurssien maksut on esitetty liitteessä nro 2.
Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 KOUVOLAN KANSALAISOPISTON TOIMINTAVUODEN 2008-2009 MAKSUT Toimintavuoden 2008-2009 kurssimaksut Hinta lukuvuosi 2007-2008 1.8.2008 alkaen Kurssin pituus oppitunteina Kurssit yleensä 3 /tunti 3 Enintään tunnin kurssi tai luentotilaisuus 5 5 Luentosarjan yksittäinen ilta, 2 tuntia 6 6 Luentosarjan yksittäinen ilta, 3 tuntia (25 ) 22 10-12 tunnin luentokurssi (35 ) 30 20-24 tuntia ATK-kurssit (39 ) 35 16 tuntia (145 ) 123 kansalaisen @-kortin 4 osakurssin kokonaisuus 85 A-ajokortin moduulit Liikuntakurssit (25 ) 22 12 tuntia 26 16 tuntia (35 ) 30 20-22 tuntia 32 24 tuntia Tanssikurssit (35 ) 30 12-15 tuntia (40 ) 38 16-20 tuntia Osassa tanssikursseja on erityisiä lisäkustannuksia ( esim. opettaja ulkopaikkakuntalainen) Musiikkikurssit (35 ) 35 15 tuntia (Muskari) (45 ) 38 15 tuntia (Musiikkileikkikoulu) (50 ) 42 15 tuntia (Muskari, sisarusryhmä-2 lasta) (27 ) 23 30 tuntia (Kouvolan naiskuoro) (122 ) 110 60 tuntia (Yksinlaulu) (61 ) 55 45 tuntia (Yksinlaulu) (61 ) 55 30 tuntia (Pianonsoitto, Rumpukurssi) 55 65 tuntia (Poikkihuilunsoitto) (80 ) 68 40 tuntia (Kitaransoitto) (45 ) 38 15 tuntia (Lasten ja nuorten harmonikkaryhmä)
(42 ) 38 24 tuntia (Harmonikkaryhmä) (42 ) 38 28 tuntia (Harmonikkaorkesteri, Puhallinpiiri)
Kuvataidekurssit 5 lisämaksua kurssimaksuun elävää mallia käyttävältä kuvataidekurssilta (42 ) 38 31-39 tuntia (55 ) 52 30 tuntia (Lasten ja nuorten kuvataidekoulu, perusopinnot) (60 ) 56 45 tuntia (kuvataidekoulu, syventävät opinnot) Lasten ja nuorten kuvataidekoulun maksuun sisältyvät materiaalikustannukset. Kirjallisuus näyttämö ilmaisu (20 ) 18 12 tuntia (Kehitysvammaisten teatteri) 30 24-35 tuntia 38 36 tuntia Muotoilu ja kädentaidot (21 ) 18 8-13 tuntia (30 ) 25 18-20 tuntia 30 31-38 tuntia 38 39 tuntia 45 52 tuntia Osassa muotoilu ja kädentaitojen kursseja on erityisiä lisäkustannuksia. Merenkulku 50 40 tuntia Terveys terveydenhuolto (35 ) 30 16 tuntia Valmennuskurssit (39 ) 35 30 tuntia (55 ) 50 40 tuntia Avoimen yliopiston kurssit Kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen perusopinnot (JY)/tuutori 150 opiston osuus, lisäksi tulee avoimen yliopiston veloittama osuus Erityispedagogiikan perusopinnot (JY)/ tuutori, lähiopetusta 150 opiston osuus, lisäksi tulee avoimen yliopiston veloittama osuus
Muut maksut Oppimateriaalimaksu Muutamilla kursseilla opettaja hankkii oppimateriaalit keskitetysti opiskelijoille. Tätä varten opiskelijoilta peritään erillinen oppimateriaalimaksu, joka on merkitty ko. kurssin kohdalle. Todistusmaksut Opiskelija saa pyynnöstä säännöllisestä osallistumisestaan (läsnä 2/3 oppitunneista) osallistumistodistuksen, josta peritään 3 euroa/todistus. ATK-ajokorttitodistuksista veloitetaan valtakunnallisesti voimassaolevat todistusmaksut. Tenttimaksut Opistossa järjestettävien avoimen yliopiston tenttien (sisältyvät opinto-ohjelmaan) lisäksi opisto voi järjestää tarvittaessa valvottuja tenttitilaisuuksia. Opiskelija suorittaa korkeakoulun tai muun oppilaitoksen maksut sekä valvonnasta 13 euroa/tenttitunti. Peruminen ja maksut Kursseille ilmoittautuminen on sitova, ja peruutukset on tehtävä kirjallisesti opiston toimistoon ennen kurssin alkua. Kursseille, joilla on ilmoittautumisaika: ilmoittautumisen voi perua maksutta ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Lyhytkursseille osallistuminen on peruttava viimeistään kurssin kohdalla mainittuna viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Perumattomista kurssipaikoista veloitetaan koko kurssin hinta. Maksuttomat tilaisuudet ja kurssit 1. Opiston päätoiminen henkilökunta voi osallistua oman opiston järjestämään koulutukseen maksutta (ei avoimen yliopiston, valmennuskurssien eikä taiteen perusopetukseen). 2. Opiston tuntiopettajat voivat osallistua maksutta oman opiston järjestämälle, enintään kahdelle koulutuskurssille ( ei avoimen yliopiston, valmennuskurssien eikä taiteen perusopetukseen) sopimalla kirjallisesti ennen kurssin alkua rehtorin kanssa. 3. Kaupungin virkamiehet Manskilla tilaisuus elokuussa -08, kansalaisopiston opintoneuvontaa klo 11-17. Kansalaisopisto vastaa kuluista. 4. Koulutusillat opistolla kansalaisopiston tuntiopettajille. Kansalaisopisto vastaa kuluista. 5. Luentosarja Kouvolan historiasta 6. Rautatieseminaari Vähimmäisopiskelijamäärä on pääsääntöisesti taajamassa 10 ja haja-asutusalueilla 7 osanottajaa, jatkoryhmissä ja erityisryhmien opintoryhmissä 7 osanottajaa. Jos vähimmäismäärä alittuu toistuvasti, niin kurssi lopetetaan.
Opiston syyslukukausi alkaa pääsääntöisesti viikolla 36 (ma 1.9.), syysloma on viikolla 43 (20.-26.10.2008). Musiikkiryhmät alkavat viikolla 34 ja kuvataide- ja käsityökoulu alkavat viikolla 35. Kevätlukukausi alkaa viikolla 3 (ma 12.1.), hiihtoloma on (23.1.-3.3.2009). Opetusta ei anneta joululomalla 22.12.2008-5.1.2009. Kiirastorstaina (9.4.2009) ja vappuaattona (30.4.2009) ei ole iltaopetusta.