Meripartiolippukunta Kupittaan Henrikinpojat SAUVA1/2015. S/y Henrika 25 vuotta Hiihtovaellus Lapissa Koneprojektin vaiheet II



Samankaltaiset tiedostot
Mesikämmen 2/2006 2/2006

Rantasalmenkierros

Matkakertomus Busiasta

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Hailuoto Olsyn ja Helsyn retki

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

Keskiviikko

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Hetta-Pallas

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

SM Kuvagalleria /21

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA /10

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ambulo Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

Tervetuloa. Buffet kilpailukeskuksessa ja Lapin yleisöalueella. Alueet: 3. Kisakeskus (Yleisöras t: 7 14 & 15 21) 4. Ampumarata

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Krav Maga leiri Kroatiassa,

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa

Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

Council Meting Portugal

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

Preesens, imperfekti ja perfekti

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Napapiirin luontokansio

Hirviniemi HIRVINIEMI

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Kalustonkuljetus Sea Catissa.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Eräkärryvaellus Repovedellä

B A LTIA N K IE R R O S

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

matsku 3 JAKO- JA KERTOLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

MYS-kesäretki / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

Transkriptio:

Meripartiolippukunta Kupittaan Henrikinpojat SAUVA1/2015 S/y Henrika 25 vuotta Hiihtovaellus Lapissa Koneprojektin vaiheet II

sisälmykset SAUVA 1/2015 lpkj:n sananen Palstat LPKJ:n sananen Stidit Päätoimittajan kolumni 3 4 6 41. vuosikerta Levikki: 160 kpl Ilmestymispäivä: 3.5.2015 JULKAISIJA Meripartiolippukunta Kupittaan Henrikinpojat ry www.kupittaanhenrikinpojat.fi Koneprojektia on tehty nyt jo noin puolitoista vuotta ja lähes yhtä kauan olen toiminut lippukunnanjohtajana. Molemmat projektit alkavat osaltani lähestyä päätöstään. Ainakin tältä erää. On ollut hienoa toimia johtajana lippukunnassa, jonka jäsenmäärä on kasvanut viimevuosien aikana ja toiminta on kehittynyt monipuolisempaan suuntaan. Toiminnan kasvu ei ole rajoittunut vain nuorimpiin ikäkausiin, vaan veneettömänä aikanakin lippukuntaan on tullut uusia johtajaikäisiä jäseniä ja vanhempiakin johtajia on saatu uudelleenaktivoitua mukaan toimintaan. Sudarit Ruokapalsta Savuton palsta Pääjuttu: S/y Henrika 25 vuotta Retket ja tapahtumat Biohajoavaa ainesta (Hajotus15) Ounas15 etelää paossa Vauhdikasta menoa Teijolla 7 38 39 sivut 8-15 16 20 26 TOIMITUS Päätoimittaja Art director Stiditoimittaja Erik Haapa Seurapiiritoimittaja Pauli Engblom PAINOPAIKKA Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän monistamo, Turku KANSI Jälkiä lumella MAINOSHINNASTO Takakansi: 150 Sisäsivu A4: 100 Sisäsivu A5: 50 Lippukunnan menestymisen kannalta tärkeimmän työn tekevät venekunnajohtajat ja sudenpentuikäkauden johtajat, jotka viikosta toiseen ylläpitävät lasten mielenkiintoa partiotoimintaa kohtaan, ja turhan usein saavat negatiivista palautetta liian monesta suunnasta. On tärkeä muistaa ryhmän vetämisen olevan näille nuorillekin harrastus ja oppimistapahtuma. Projekti, joka ei koskaan tule valmiiksi. Toinen projekti sen sijaan alkaisi olla jo aika saada valmiiksi. Loputtoman tuntuinen koneprojekti alkaa jo lähestyä maalia. Moneen tekijään uskoa valmistumisen mahdollisuudesta valoi huhtikuuun alussa tapahtunut aluksen siirtäminen telakalle hyvin sujuneen telakoinnin ja katsastuksen oheella. Projektiin saatiin samoihin aikoihin lisää tekijöitä ja jotain valmista. Koneprojektin saaminen valmiiksi mahdollisimman pian on tärkeää lippukunnan meripartiotoiminnan säilymisen vuoksi. Nuorempien ikäluokkien kohdalla vuoden tauko tarkoittaa merkittävää puutosta veneilykokemuksesta. Haittana tästä on hankaluus siirtää tarkasti iän mukaan määräytyviä pestejä, kuten vahtipäällikön tehtäviä nuoremmille ikäluokil- Muuta Maaliviiva häämöttää Tarina koneprojektista ja sen vaiheista II 30 Tiedustelut: sauva@kupittaanhenrikinpojat.fi le. Kaikkien kannattaakin osallistua purjehduksille mahdollisimman ahkerasti, kun alus saadaan purjehduskuntoon, niin saadaan lippukunnan meripartiotoiminta taas omalle Koneprojektin todelliset sankarit 36 tasolleen.

stidit Jura Nurminen (KR/LS-P) Koulutettuja Arttu Kahilainen ja Akseli Jaakkola ovat suorittanut veneenohjaajakurssin teoriaosan ja ovat ajoissa valmiina (toivottavasti) pian alkavan, erityisen vilkkaan purjehduskauden haasteisiin. VOK:n käytännönosa järjestetään kesäkuun alussa. Lippukunnan partiojohtajisto on myös kasvanut yhdellä Aku Heinän suoritettua partiojohtaja-peruskurssin. Venekunnanjohtajareserviä on lisäksi kasvatettu Akselin, Artun ja Eemeli Koiviston suoritettua ryhmänohjaakurssin eli ROKin. Henrika Purje-lehden numerossa 2/2015 Videovinkki: Hajotus15-tapahtuman videopäiväkirja http://bit.ly/1o6iktj Koska Lappi oli jo opettanut kaiken Arktista tunnelmaa Menneen talven leutoudesta huolimatta kauden odotetuin vaeltajatapahtuma (18-22-vuotiaille) Arktis lupasi viikonlopuksi hyytäviä extreme-kokemuksia, kuten talvivaellussimulaattorin joka kattoi erilaisia vaellusmetodeita (kuten fatbikella ajoa) ja vaellusmuonien maistelua. Arktikselle osallistui Kohopäistä Pauli Engblom, joka pääsikin loistamaan tuoreilla, aidoilla arktisilla lapinvaelluskokemuksillaan (kts. s. 20). Vastapainona arktiselle teemalle paikalla oli sauna ja jopa palju. KHP rekrytoi Mielekästä toimintaa tarjotakseen ja kaikille halukkaille, mutta halustaan tietämättömille, meripartioelämyksen mahdollistaakseen Kupittaan Henrikinpojat esittelee toimintaansa aktiivisesti partiopiirien ulkopuolellakin. Tulevaisuuden sudenpentu-ja seikkailijaryhmien tungoksen varmistaakseen KHP kävi esittelemässä toimintaansa muutaman johtajan voimin mm. Luolavuoren Iltapäiväkerholle tammikuussa kerhon omasta pyynnöstä. Edellämainitun esittelyillan ja mm. Turun Sanomissa saadun medianäkyvyyden myötä jäsenmäärä tuskin tulee olemaan ongelma. tammikuu helmikuu maaliskuu Henrika mainittu! Huomattavan pitkästä purjehdustauostaan huolimatta (tai juuri sen vuoksi) uljas, tummanpuhuva teräsketsimme s/y Henrika on saanut enemmänkin kuin laitamaininnan useassa julkaisussa tänä vuonna. Turun Sanomat kirjoitti Vesille- liitteessään aukeaman verran KHP:n meripartiotoiminnasta ja Henrikasta, vaikkei KHP:llä ole oikeastaan ollut meripartiotoimintaa yli vuoteen. Ovelan soveltavasti väärinymmärtävää journalismia hyväksikäyttäen Turun Sanomat onnistui kääntämään tilanteen edukseen, ja lehden mukaan KHP purjehtii nytkin vähintään kerran viikossa. Myös purjehduslehti Purje kirjoitti vuoden 2015 2. numerossaan Henrikan ensimmäisestä 25-vuotisesta taipaleesta otsikolla Rautarouvan ensimmäinen neljännes. huhtikuu Lipunnaulaus Vuoden 2014 syksyllä päätettiin KHP:n jo hieman virttyneen lipun uusimisesta. Lippuja tilattiin tällä kertaa muutama ylimääräinen. Siniset piispanhattuliput saatiin tämän vuoden alkupuolella. Virallinen, eli se tangossa killuva lippu naulattiin huhtikuun lopulla arvokkaan perinteikkäässä seremoniassa lipputankoon. Lippuja löytyy nykyään useampia muuhunkin käyttöön, kuten retkille mukaanotettavaksi. KHP on myös saanut uuden vaakunan. Sauva 1/2015 ja kevätjuhla toukokuu kesäkuu heinäkuu Sauvan toimitus toivottaa hyvää alkavaa kesää 2015! 4 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 5

kolumni sudenpennut Vaikka viime purjehduksesta on jo aivan liian pitkä aika ja halu päästä nostamaan suuret valkeat mastoon on kova, ei pitempi kosketus metsään ollut pahitteeksi. Erik Haapa Uusia aluevaltauksia Juuri kun Sauvan todettiin toimivan mainiosti laadukkaana vuosikirjamaisena julkaisuna, ilmestyykin se taas kahdesti ainakin vuonna 2015. Rajutkin muutokset 2010-luvun Sauvan julkaisuaikatauluun tai graafiseen ilmeeseen eivät varmaan ole kenellekään enää suuri yllätys, mutta syy muutokselle on tällä kertaa hyvin positiivinen; Alkuvuonna on yksinkertaisesti ollut niin paljon jutunarvoista toimintaa, että Sauvan jakaminen kahteen numeroon nähtiin tarpeelliseksi. Viime vuonna toiminnasta puuttuivat purjehdukset ja lehdestä tuli silti 48-sivuinen, joten tahdilla jolla tekstiä on kevään aikana tuotettu, olisi yksinumeroinen Sauva 2015 ollut lähemmäs satasivuinen järkäle. Ei järin lukijaystävällistä. Alkuvuonna on toimintaa on tosiaankin piisannut. Uusiakin aluevaltauksia on tehty. Allekirjoittaneen johdolla osa lippukunnan vaeltajista lähti vuodenvaihteessa ikäkaudelleen sopivasti hiihtovaeltamaan Tunturi-Lappiin (s. 20). En ole aikasemmin ollut vaeltamassa, saatika suksin taikka Lapissa talvella, joten opittavaa oli paljon. Lippukuntamme on erittäin vahva meritoiminnassa ja viime vuosina myös retkistä on kehkeytynyt varsin mieleenpainuvia valopilkkuja arjen keskellä, mutta vaellustoimintaa meillä ei ole vuosiin ollut. Se on suuri mahdollisuus, jota ei kannata jättää hyödyntämättä lippukunnan kasvaessa. Samaan tapaan kuin saariston karut luodot ja aavat selät iskevät syvälle sinne jonnekin, niin tekevät myös Suomen lukuisat erämaa-alueet. Vaikka viime purjehduksesta on jo aivan liian pitkä aika ja halu päästä nostamaan suuret valkeat mastoon on kova, ei pitempi kosketus metsään ollut pahitteeksi. Toivottavasti vaellustoiminnalle saadaan jatkoa. Talvella oli vuorossa vaeltajaohjelmaa myös selviytymisteemaisen retken johdosta. Vaeltajaohjelman ilmestyminen toimintakalenteriin onkin tervetullut lisä lippukunnan toimintaan, vaeltajat kun yleensä ovat vain järjestävänä tahona. Myös kevätretkellä kokeiltiin uutta, kun vastuu retken järjestämisestä annettiin vanhemmille, jo aktiivitoiminnasta poistuneille lippukuntalaisille. Tuloksena oli piristävän erilainen kevätretki. Tästä on hyvä jatkaa kohti (toivottavasti) mahtavaa purjehduskautta! Kevätretkellä Kunstenniemessä Aku Heinä Retki alkoi varhain lauantaiaamulla Henrikinkirkolta, josta suuntasimme heti linja-autokyydillä kohti sudenpenturetkien perinteistä paikkaa Kunstenniemeä. Päästyämme perille purimme tavarat linja-autosta ja lähdimme etenemään kohti Ristiniemen mökkiä. Mökille päästyämme suoritimme pikaisen majoittautumisen ja menimme sen jälkeen heti ulos veistelemään sekä leikkimään, olihan sää aivan erinomainen. Veistelyn jälkeen siirryimme ensimmäiseen ohjelmapisteeseen, jossa sudenpennut pääsivät tekemään neljän hengen ryhmissä ruokaa aivan itse. Sudenpennut saivat tehdä ruoaksi italianpataa, tietysti Trangiaa käyttäen.kun herkulliset ateriat oli saatu valmiiksi, siirryttiin päivän toiseen ohjelmapisteeseen. Seuraavaksi oli luvassa kolme mielenkiintoista rastia. Ensimmäisellä rastilla oli vuorossa Viivin kanssa askartelua, jossa omaan partiohuiviin ripustettavaksi tehtiin pieni partiohuivi. Toisella rastilla harjoittelimme tekemään puusta kiehisiä. Kolmas rasti taas oli luontoretki, jonka Eeli ja Eelis pitivät. Luontoretkellä sudenpennut pääsivät lintutorniin ja kuuntelemaan myös kummitustarinan. Rastien jälkeen menimme sytyttämään nuotion poikien itse Matkalla retkipaikkaan, Ristniemen mökkiin Kunstenniemessä veistämien kiehisten avulla. Tämän jälkeen pelasimme lipunryöstöä, jaoilla johtajat vastaan sudenpennut. Illalla pääsimme vielä lopuksi saunaan ja syömään hodareita, jotka olivat todella hyviä. Iltapalan jälkeen siirryimme nukkumaan. Aamulla heräsimme tasan kello kahdeksan pirteinä syömään aamupalaa, joka oli perinteiseen tapaan puuroa. Aamupalan jälkeen menimme vielä ulos hetkeksi leikkimään. Kun leikit oli leikitty, oli lähdettävä kävelemään kohti paikkaa, josta linja-auto tuli hakemaan meidät. Takana oli jälleen yksi onnistunut retki enemmän. Kiitoksia siitä kaikille! Viivi Sydänlammi 6 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 7

S/y Henrika 25 vuotta, Pauli Engblom Koneprojekti on vienyt viimeisen puolentoista vuoden aikana kaiken huomion niin, että arvokkaan aluksemme merkkipäivä melkein unohtui. Rakas rautarouvamme on palvellut meripartiotoimintaa jo kunniakkaan neljännesvuosisadan verran, joten on paikallaan pistää kuluneet vuodet kansien väliin. Tässä on vinssi: tehdään ympärille vene. Näillä sanoilla alkoi legendan mukaan Kupittaan Henrikinpoikien veneprojektikokous vuonna 1985. Lippukunnan koulutusaluksena oli palvellut aikaisemmat viitisentoista vuotta vanha kaljaasi, myös nimeltään Henrika (entinen nimi m/s Marina), mutta se oli 80-luvulle tultaessa peruskorjauksen tarpeessa. Korjauksen kustannusarvio laskettiin tuolloin niin korkeaksi, että uuden aluksen hankinta nähtiin järkevämpänä ratkaisuna. Projektityöryhmä päätyi lopulta kokonaan uuden aluksen rakentamiseen. Australiasta hankittiin Bruce Robertsilta mallin 53 G piirustukset rungolle ja runkomateriaaliksi valikoitui teräs. Alkuperäisisitä suunnitelmista ei kuitenkaan käytetty hyödyksi kuin kaaret. Projektinjohtaja oli Asko Laite. Sisätilojen uudelleensuunnittelusta vastasi Matti Tähkäpää ja koneesta Lauri Harju. Takiloinniltaan uudesta aluksesta päätettiin tehdä bermudaketsi ja sen suunnittelusta vastasi Esa Salminen. Rakentaminen alkoi vuonna 1987 Raisiossa. Viisi vuotta ja tuhansia talkootunteja myöhemmin alus valmistui vuosikymmenen vaihteessa. Kastetilaisuus järjestettiin vuoden 1990 keväällä ja toimituksen 8 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 9

Akseli Silfver suoritti arkkipiispan rouva Bir- kertomaan osallistuneensa Henri- Kesän aikana kellotettiin alukselle komeimmista purjealuksista. Raceen vuonna 2010 myös Poh- hieman hämärän peittoon. git Vikström, kastaen aluksen kan rakentamiseen. Kerran eräs ve- nopeusennätys purjeilla: 10,67 sol- Vuosi 1996 merkitsi käänne- janmeren kisaan. s/y Henrikaksi. Projektiin oli tähän mennessä käytetty rahaa noin 1,3 neenrakentaja löytyi jopa Airistolta ohittaessamme huvivenettä. Ohi- mua. Kympin rikkominen on tästä lähtien ollut jokakesäisenä ta- kohtaa aluksen historiassa. Edessä oli ensi kertaa osallistuminen Vuosituhannen vaihteessa järjestettiin pitkiä pujehduksia myös Suurleirejä ja hävittäjiä miljoonaa markkaa. Suunnitelmat tettavan veneen kippari huikkasi voitteena ja siihen lienee joka kesä Tall Ship s Racesiin. Henrika osal- ilman kilpailuja. Tutuiksi tuli jäl- jatkon osalta olivat ajalleen sopi- tervehdykseksi: päästykin, välillä useampaankin listui kilpailuosuuteen, joka järjes- leen uusia satamia ja maita, ku- Ensimmäiset kymmenen vuot- vasti suuria: tarkoitus oli purjehtia Hei, mä olin muuten rakenta- otteeseen. tettiin Rostockista Pietariin, sekä ten Rønne Tanskassa ja Gdańsk ta Henrika vietti kokovalkoisena, kesäisin Suomessa ja talvisin siir- massa tota venettä! Suunnitelmien mukaisia talvi- jälkimmäisestä järjestettyyn Crui- Puolassa. Myös Perämeri satami- mutta vuoden 2002 alussa runko tää vene Välimerelle. purjehduksia Välimerellä ei kos- se-in-companyyn, joka kulki Kot- neen kartoitettiin. sai nykyisen laivastonsinisen sä- Kun kokemusta kertyy ensin riittämiin, Henrikalla voidaan talvel- Itämeri haltuun kaan järjestetty. Syitä lienee monia, ei vähäisimpänä 1990-luvun kan kautta Turkuun. Kuukauden purjehdusrupeaman aikana Itäme- Henrikan vieraillessa Kemissä vuonna 2001 kirjoitti paikallisleh- vynsä. Asiasta vallitsi erimielisyys lippukunnan johtajistossa, ja ku- la seilata etelään Välimerelle. Es- alun lama. Kesäisin purjehduk- ren aallot etelästä itään tulivat hy- ti suuresta alusvieraasta aukeaman ten historiassa yleensäkin, kan- panjan ranikolle on rakenteille Vesillelaskun jälkeinen kesä ku- sista ei kuitenkaan tingitty. Vuo- vin tutuiksi. Tästä lähtien on ollut jutun. Artikkelin innoittama pai- natti vanhempi sukupolvi tilanteen meripartiolaisten kansainvälinen sa- lui asennustöiden merkeissä, ja sikymmenen alkupuolella järjes- tavoiteena mahdollistaa myös pi- kallinen, reilu-ekiksi ristitty mies, säilyttämistä ennallaan ja nuorem- tama, jota voime käyttää Välime- varsinainen ensimmäinen purjeh- tettiin tasaisesti purjehduksia ja dempien avomerikokemusten tar- tuli satamaan ihastelemaan alusta. pi sukupolvi vaati muutosta. Nuo- ren tukikohtana, sanaili Laite Turun dus päästiin järjestämään syksyl- tutuksi tulivat Turunmaan saaris- joaminen nuorille. Tall Ship s Ra- Pienen juttelun jälkeen hän tarjo- risojärjestön ihanteille sopivas- Sanomissa joulukuussa 1989. Sa- lä 1990. Aluksen todettiin olevan ton joka kolkan lisäksi niin Ruotsin ces on tähän tarkoitukseen oiva si koko aluksen miehistölle kyydit ti nuoremman sukupolven kanta maisessa lehdessä alustyypik- myös purjehdusominaisuuksiltaan itäranikko kuin Gotlantikin. Lip- väline, pääseehän niissä kokemaan paikalliseen merimuseoon omalla voitti ja alus maalattiin nykyiseen si oli mainittu kahteen otteeseen riittävä. Seuraavana vuonna pääs- pukunnan purjehduksien lisäksi myös kilpailutunnelmaa ja sään- autollaan. Teon takana oli kuulem- kuosiinsa. sketsi. Suureen talkooprojek- tiinkin jo tositoimiin. Pisin purjeh- järjestettiin lukuisia lippukunnan nötkin vaativat, että ainakin puo- ma vieraanvaraisuus komean alus- Tuoreen maalipinnan saa- tiin liittyy luonnollisesti paljon dus suuntautui Maarianhaminaan. toimintaa tukevia chartereita, joil- let miehistöstä koostuu nuorista. vieraan miehistölle. Matkalla hän neella aluksella vierailtiin etelä- anekdootteja, mutta yksi on ylit- Kyseessä oli meripartiolaisten es- le osallistui niin ala-asteluokkia, Reissuihin liittyvät siirtopurjeh- kertoi tarinoita, kuten kerrasta, naapurissamme Virossa, Hiiden- se muiden. Alusta rakentaneiden kaaderi, joka on järjestetty useas- nuorisoryhmiä kuin ulkomaisia dukset tarjoavat myös mahdolli- jolloin poliisit olivat unohtaneet maan saarella, peräti kahdesti. määrä nimittäin yllättää joka kesä. ti myöhemminkin. Ensimmäinen vieraitakin Intiasta asti. Purjehti- suuden rennompaan matkapurjeh- sakottaa häntä etsiessään koko au- Saman vuoden kesällä Turunmaan saaristossa ei liene varsinainen purjehduskausi oli lu- misen ja veneilyn ilosanomaa levi- dukseen. Aluksella onkin vuoden ton läpikotaisin epäillessään tut- Henrika osallistui kymmenennel- vierasvenesatamaa, jossa vähin- kujen puolesta vakuuttava: 33 pur- tettiin siis laaja-alaisesti eikä suot- 1996 jälkeen osallistuttu jokaiseen kanpaljastimen olemassaoloa. Ta- le kansainväliselle meripartiolei- tään yksi mies ei tulisi iloisesti jehdusta ja 2 112 meripeninkulmaa. ta, olihan käytössä yksi saariston Itämerellä järjestettyyn Tall Ship s rinoiden opetus jäi kuitenkin rille Satahangalle Hangossa. Noin 10 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 11

Akseli Silfver Akseli Silfver Satahanka, jolle myös Henrika osal- ja B-luokankin isoilta osin taak- maiden Ijmuideniin, josta mie- listui. Siellä purjehduselämyksiä seen. Tulos ilman tasoituskorja- histö kävi tutustumassa pääkau- tarjottiin suomalaisnuorten lisäk- uksiakaan ei olisi ollut hullumpi. pungissa Amsterdamissa junalla. si lukuisille ulkomaalaisille leiri- Kipparina voitokkaalla kisaosuu- Ijmuidenista purjehdus jatkui ki- läisille. Muilta osin vuosi vasta- della toimi Antti Hyssälä. Henrika san lähtökaupunkiin, Belgian si tavallista TSR-vapaata vuotta. osallistui myös Race 2:een Turusta Antwerpeniin, joka on toistaisek- Saaristo koluttiin läpi idästä län- Klaipedaan, mutta tällä kertaa tuu- si eteläisin paikka, missä Henrikalla teen ja etelästä pohjoiseen kaik- let eivät olleet yhtä suotuisia, eikä on koskaan käyty. kiaan 35 purjehduksen aikana. Pe- voittoa onnistuttu uusimaan. Antwerpenistä Tanskan Aal- rinteisiä vuosittaisia kohteita ovat Kaudella 2010 voittoa lähdet- borgiin suuntaununeen Race 1:en muun muassa Kasnäs, Jurmo, Utö tiin etsimään suolaisemmilta ve- aikana olikin sitten aika lunastaa sekä Maarianhamina. Joka vuosi on siltä Henrikan suunnatessa aluk- sekä vuosikymmenen parhaita että tarkoituksena kokeilla myös jotain sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi huonoimpia saavutuksia. Kahdek- viiden vuoden välein järjestettä- muitakin purjehduksia, joten vuo- todistus siitä, että purjehtiessa uutta. Varsinkin kauniita luonnon- Pohjanmeren Tall Ship s Racesiin. san bofoorin tuuli ja viisimetrinen vä suurleiri on ollut aina Henrikan den kokonaismailimääräksi muo- kaikki on mahdollista, myös mah- satamia on upea saaristomme pul- Ennen reissua alusta oli varustel- aallokko kuljettivat alusta melkos- purjehduskalenterissa sen valmis- dostui silloinen ennätys, 3 599 me- dottomalta tuntuva. Hävittäjäko- lollaan, joten niissä riittää läpikäy- tu runsaasti hankimalla muun mu- ta kyytiä. Keskinopeudeksi purjeil- tumisesta asti. Yhtenä määrittä- ripeninkulmaa. Seuraavat kolme neen tarkistuslennon kohteek- tävää kymmeniksi vuosiksi. assa generaattori tuomaan virtaa la mitattiin 10 solmua ja huippuno- vänä tekijänä rakennusvaiheessa vuotta olivat laihempia vuosia ko- si joutuminen ei liene kuitenkaan Vuosi 2009 jää historiaan suu- pitkille avomeripurjehduspätkille. peudeksi lähes 15 solmua aluksen mastonkorkeudelle oli Saimaan konaismaileiltaan, mutta eivät si- niitä jokapäiväisimpiä tapahtumia. ren medianäkyvyyden johdosta. Henrika pääsi viimein lähem- kulkiessa aalloissa surffilla. Ko- kanavan siltojen suurin mahdol- sällöltään. Kuukauden mittaisia Mikojan MiG-29 on äänekäs kone Sen mahdollisti Tall Ship s Racessa mäs 80-luvulla suunniteltua tal- vassa kelissä olivat ylhäällä iso- linen alituskorkeus, 24,5 met- purjehdusrupeamia ei järjestetty, aliäänilennossakin, varsinkin kun napattu luokkavoitto. Henrika osal- vipaikkaa Välimerta poistuessaan purje kakkosreivillä sekä staysail. riä. Näin mahdollistettiin myös mutta peruspurjehdustoiminta säi- se suorittaa ohilennon pelottavan listui Gdyniasta Pietariin järjestet- Itämereltä ensi kertaa 4. heinä- Meri oli käsinkosketeltavan lähel- osallistuminen vuoden 1992 lyi laadukkaana, koostuen lukuisis- läheltä sekä venettä että meren- tyyn Race 1:een saavuttaen tasoi- kuuta Kielin kanavan kautta. Mat- lä, eikä isomaston juurella voinut Satahangalle, joka järjestettiin ta ilta-, viikonloppu- ja matkapur- pintaa. Ilman syytä läheiseen kon- tuskorjatuissa tuloksissa selvän ka oli alkanut jo 18. kesäkuuta ja kommunikoida äänen hävittyä alle Paasivedellä Saimaalla. Suurim- jehduksista. Purjehduselämyksiä taktiin Puolan ilmavoimien kanssa eron oman D-luokkansa muihin kulkenut Visbyn, Rønne, Sass- metrin matkalla aaltojen pauhuun man partiopurjealuksen osallistu- tarjottiin oman lippukunnan jä- ei kuitenkaan päädytty, sillä liik- aluksiin ja ollen jopa kokonaiskil- nitzin ja Kööpenhaminan kautta. ja tuulen suhinaan. Aivan pelkkää minen leireille tarjoaa kokemuk- senistön lisäksi niin veneitä kumisella merisotaharjoituksen pailun 11. kaikkiaan 75 aluksen jou- Kielin kanavan jälkeen matka taittui hurmosta kisapätkä ei ollut, sillä sia suuresta aluksesta myös niille, omistamattomien lippukuntien kovapanosammunta-alueella saat- kosta jättäen C-luokan kokonaan Pohjanmeren aalloissa Alanko- myöhemmin nostettu genaakkeri joiden purjehduskokemukset rajoittuvat vain oman lippukunnan jäsenille kuin koululaisryhmillekin. Järjestettiinpä veneellä yksi toi olla syynsä asiaan. Ampumaalueelle päätymisessä taas oli kyse Akseli Silfver pienempään veneeseen. Vastaavaa hääpurjehduskin. lähinnä väärinymmäryksestä sekä kulttuurinvaihtoa tapahtuu luon- Vuonna 2007 oli vuorossa taas huonosta tiedottamisesta TSR-or- nollisesti myös toiseen suuntaan. osallistuminen Tall Ship s Raceen, ganisaation toimesta. Vuonna 2003 osallistuttiin joka johdatti veneen Tukholmaan jälleen Tall Ship s Raceen, joka johdatti aluksen muun muassa ja sieltä Puolan Stettiniin. Alus pääsi pitkästä aikaa makeampiin Suurien saavutuksien vuodet Gdyniaan, sekä Latvian pääkau- vesiin, Stettin kun sijaitsee 30 me- punkiin Riikaan. Paluumatkalla ripeninkulmaa sisämaassa suuren Vuosituhannen ensimmäisen vuo- pysähdyttiin Saarenmaalla ja tu- haffin sekä joen takana. Paluumat- sikymmenen lopulla saavutet- tustustuttiin Viron länsirannik- ka Stettinistä jäi monien mieleen, tiin Henrikalla suuria saavutuk- koon, muun muassa Haapsaluun. ei vähiten armottoman konettami- sia, niin hyvässä kuin pahassakin. Samana vuonna järjestettiin paljon sen vuoksi. Suurin syy oli kuitenkin Vuonna 2008 järjestettiin jälleen 12 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 13

Akseli Silfver Akseli Silfver on muistona kuninkaan allekirjoi- Koneprojekti ja tulevaisuus tus lokikirjassa. Toistaiseksi viimeinen purjeh- Henrikan vanha pääkone hiljeni vii- duskausi on ollut 2013, joka oli ko- meisen kerran 25. syyskuuta 2013. konaisuutena murheellinen. Al- Jo kuukautta myöhemmin aloitet- kuvuodesta aluksen kytkin hajosi tiin aluksen konehuoneen yläpuo- harmillisesti kesken ensimmäi- listen tilojen purkaminen pääko- sen purjehduksen, joka peruut- neen vaihtamiseksi. Purkutöitä ti osan alkukesän purjehduksis- jatkettiin läpi loppuvuoden. Van- ta. Osallistuminen vuoden 2013 ha kone poistettiin katon kaut- Tall Ship s Racesiin Aarhusista ta 25. lokakuuta. Tiedossa oli, että Helsinkiin ei sekään sujunut on- aluksen vesitankkien takana oli- gelmitta. Kisan keskeytti lähes en- si ruostetta, mutta ruosteen määrä kietoitui förstaagin ympärille niin Kuninkaallista seuraa kaikkiaan 41 kappaletta. Liikkeellä nätysmäärä aluksia, Henrika yhtenä niistä. Tuuli puhalsi kisassa yli ja laatu yllätti kaikki. Pienestä uudelleenmaalausoperaatiosta keh- vesialueet levenevät, on se sekä pahasti, että se jouduttiin leikkaa- oltiin peräti 93 päivänä. Myös kah- 15 m/s ja aiheutti tuhojaan. Iso- keytyikin melkoinen urakka, joka nopea että hauska purjehdittava. maan irti palasina. Samaan aikaan Kalustotappioista ei olla lannis- vin valmistusta tilastoitiin ensim- purjeeseen tuli repeämä ja se jou- on onneksi jo loppusuoralla. Koko Suurella aluksella vallitsevat suu- hajosi mesaanimaston skuuttipis- tuttu, joten Tall Ship s Raceista ei mäisen kerran kyseisenä vuonna ja duttiin poistamaan käytöstä. Hie- konehuone hiekkapuhallettiin ja ret voimat, eikä sitä ole aina help- te ja hieman myöhemmin repey- ole maltettu kuluvallakaan vuosi- kauden aikana keitettiin 117 täyttä man myöhemmin keulapurjeiden maalattiin uudelleen. Samalla uu- po hallita, mutta suuri koko mah- tyi irti isomaston kikkipuomi. Jäl- kymmenellä pysyä erossa. Vuonna pannullista kahvia. skuutin oikeanpuoleinen vinssi re- sittiin ääni- ja paloeristys. Talkoo- dollistaa myös suuret asuintilat kimmäiselle rakennettiin korvike 2011 osallistuttiin Turun kulttuu- Vuonna 2012 aluksella kävi peytyi irti kiinnikkeistään purjeel- työtä on tehty jo yli 130 päivänä ja ja käytettävyyden, joka on ver- kovassa aallokossa ja genaakke- ripääkaupunkivuoden kunniak- myös tavallista korkea-arvoi- le köyden välittävän plokin petet- yhteensä tuhansia miestyötunte- taansa vailla suomalaisten partio- rin tilalle nostettiin tyyntyneeseen si järjestettyyn Culture 2011 Tall sempia vieraita, sillä ruotsin ku- tyä ja koko komeus lensi mereen. ja. Uusi pääkone on jo paikallaan alusten keskuudessa. Aluksella on tuuleen nähden auttamattoman Ship s Regattaan joka purjehdittiin ningas Kaarle XVI Kustaa ja Aluksen alkaessa muistuttaa ro- ja alus liikkuu omin voimin, mutta myös takanaan paljon mielenkiin- pieni staysail. Klaipedasta Turkuun. Purjehdus- kuningatar Silvia vierailivat aluk- muttamoa tehtiin päätös keskeyt- asennus- ja viimeistelytöitä riittää toista historiaa ja mieleenpainuvia Race 2:een ei ollut tar- kausi onnistui tällä kertaa ilman sella osana maailman partiosäätiön tämisestä. Samoihin aikoihin alle vielä tehtäväksi. Halu päästä pur- tapahtumia. koitus osallistua ja rammal- suurempia kalustollisia haavereita. Turussa järjestettyä kokousta. Ku- 15 meripeninkulman päässä norja- jehtimaan on kova, eikä toista pur- Merkittävintä on kuitenkin pa- la veneellä se olisikin ollut turhaa, Kulttuuri-Regatan lisäksi vuonna ningaspari viihtyi salongissa vii- lainen s/y Wyvern upposi vieden va- jehduskautta haluta enää menet- nos nuorisopurjehdukselle ja me- vaikka korjauksia Tanskassa suo- 2011 ei tapahtunut mitään ihmeel- tisen minuuttia. Ehkä Henrikan litettavasti mukanaan hollantilai- tää. Välistä jäi upea kuuma kesä ja ripartiotoiminnalle. Henrikalla on ritettiinkin. Henrika palasi takaisin listä, mutta vuodesta 2012 kehkey- viihtyisät sisätilat ja ruotsinkie- sen auttajan. Henrikalla vältyttiin tapahtumat kuten Gangut Regatta. purjehtinut vuosien saatossa satoja Turkuun suurin piirtein samaa reit- tyi sen sijaan varsinainen purjeh- lentaitoinen miehistö tarjosivat onneksi henkilövahingoilta. Ma- Uusi pääkone ja rungolle suo- nuoria ihmisiä, jotka ovat päässet tiä kuin oli lähtenytkin ja rantau- duksen supervuosi. Vaikka pisin heille mukavan lepohetken lai- teriaalivahingot eivät kuitenkaan ritetut korjaukset mahdollistavat tutustumaan purjehduksen saloi- tui kotikaupunkiinsa 7. elokuuta, yksittäinen purjehdus oli vain vii- turilla tulvineelta väentungok- loppuneet Henrikan osalta kaudel- aluksen käyttämisen jälleen seu- hin niin saaristossa kuin avomerel- eli 50 päivää myöhemmin. Vuo- kon mittainen, oli alus parhaim- selta. Kuningas, joka on itsekin la 2013 vielä tähän. Pääkonetta oli raavan vuosisadan neljänneksen. läkin ja kokeneet elämyksiä, jotka si 2010 jatkui purjehdusten osal- millaan yhtäjaksoisesti liikkees- partiolainen ja maailman partio- suunniteltu vaihdettavaksi jo jon- S/y Henrikalla on vielä paljon an- seuraavat ikuisesti mielissä mu- ta normaalisti ja viimeisen kerran sä kolme viikkoa. Samana kesänä säätiön kunniapuheenjohtaja, on kin aikaa, eikä vaihdon aika to- nettavaa suomalaiselle nuoriso- kana. Sillä tärkeintähän elämässä alus rantautui kotilaituriin loka- järjestettiin niin pitkä matkapur- ollut kiinnostunut suomalaises- dellakaan ollut liian aikaisin, sil- työlle. Alus ei ole avomeriraase- ovat ne merellä vietetyt kymmenet, kuun viimeisenä päivänä. Takana jehdus Ruotsiin, kuin meripartio- ta meripartiotoiminnasta. Vuon- lä vanha pääkone levisi näyttävien ri, eikä suurien ulottuvuuksiensa sadat tai tuhannet tunnit, eivät ne oli mailimäärältään toistaiseksi laisten eskaaderi Ahvenanmaalle. na 2009 kuningas halusi Suomen savuefektien saattelemana vuoden ja valtaisan kryssikulmansa ta- maalla vietetyt sadattuhannet. pisin purjehduskausi 3 971 meripeninkulmalla, jotka kartutettiin 34 purjehduksen aikana. Lisäksi järjestettiin kaksi pienenpää matkapurjehdusta ja lukuisia muita purjehduksia, kaiken vierailullaan tutustua meripartiotoimintaan ja vieraili myös tällöin Henrikalla. Molemmista kerroista viimeisellä purjehduksella ennen rantaan saapumista. Hinausapua ei kuitenkaan tarvittu. kia ole omimmillaan ahtailla saariston väylillä, mutta kunhan tuuli nousee kohtuullisiin lukemiin ja Historiikki julkaistu alun perin lyhennettynä Purje-lehden numerossa 2/2015 14 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 15

Kuljetus kohti tuntematonta: vielä hymyilyttää Myös järjestäjät pääsivät hiomaan yösuunnistustaitojaan Ensimmäisen yön leiripaikka tarvikkeineen Biohajoavaa ainesta Erik Haapa ilman luistimia. Mainittakoon että vain yksi retkeläinen liukastui karkeasti kiroten komeassa kaaressa polvi edellä jäätyneeseen traktorin renkaanuraan. Ville Sahlström KHP:n vaeltajavenekunta Merikarhu Nyt 100% luontoon hajoavana! N. 3 h ja 10-14 km myöhemmin, metsätien vierellä jossain päin Maskua... tai ehkä Auraa..? Yöpymispaikalta löytyi: 1kpl 10 hengen telttoja, 0kpl sopivia telt- Jo ennen joulukuun loskakelejä eräässä johtajaneuvoston kokouksessa tuli esille venekunnanjohtajien huutava oman ikäkauden toiminnan puute. Niinpä itsenäisyyspäiväkir- ja toteuttaisi. Emme tietäisi retkestä yhtään enempää kuin mitä te, lukijamme, tiedätte juuri nyt, ennen kuin päätyisimme keskelle ei-mitään. Eikä oikeastaan silloinkaan. Viiden vaeltajan selviytyjäryh- autoon, silmämme sidottiin ja mitä ihmeellisempien reittivalintojen jälkeen autokunnat liukuivat noin kello yhdeksän aikaan illalla pikkuruisen maalaistien risteykseen. Ihmisten ja tavaroiden purkauduttua autoista lyötiin meille takeppejä, 0kpl keskisalkoja, 0kpl kiiloja, 3 hengelle lihapullapastaa, aamiasta ja pari Trangiaa. Metsästä yhden sopivan koivun teltan keskisaloksi teurastettuamme, telttakepit jotenkuten asennettuamme ja riittämättömän kon jälkeen kaikki me vaeltajaikäi- mä sai ottaa mukaansa retkelle 10 käteen kartta, johon oli merkitty määrän ruokaa syötyämme ryö- set (yli 18-vuotiaat) venekunnan- yhteistä ja 7 henkilökohtaista esi- kyllä seuraava yöpymispaikka, jos- mimme telttaan. Aamu valkeni är- johtajat (Lasse, Risto, Matti, Aku nettä. Kuulostaa ylenpalttisel- ta myös löytyisi ainakin ruokaa ja syttävän ylipirteiden herättäjien ja Erik) kokoonnuimme muutaman ta, eikö vaan. Noh, toisaalta näihin vettä, mutta ei sijaintiamme. Tie- Akselin ja Jukan merkeissä. Saim- muun jokusen vuotta vanhemman esineisiin sisältyvät semmoisetkin simme kävelymatkan olevan 10- me kuulla tämän päivän kävelylen- vaeltajan kanssa kololle ideoimaan luksustuotteet, kuten WC-paperi- 20 kilometriä, mutta lukemattomi- kin olevan ainakin 17km pitkä, ja tulevaa vaeltajatapahtumaa älyttö- rulla, yhdet vaihtosukat, lusikka, en identtisten pikkuteitten seasta että emme saisi jäädä aluetta au- män pizzavuoren äärellä. reppu, makuupussi, laavukangas ja juuri Sen Oikean Tien löytäminen pi- toilla partoiville retken järjestäjil- Tapahtuma määriteltiin sel- rannekello. Muun muassa henki- meässä osoittautui haasteeksi. Pa- le kiinni matkalla. viytymishenkiseksi viikonlopuksi eli lökohtainen muona oli kiellettyjen rinkymmenen minuutin haahuilun Matkan varrelle mahtui muu- partiotermein ihan pirun hooceek- esineiden listalla. ja suunnistuksellisiin yksityiskoh- kalaisten jahtaamista harrastavia si mettälenkiksi jonka neljän van- Pienten alkuvaikeuksien (tar- tiin liittyvän debatoinnin jälkeen paimenkoiria, läheltä-piti- tilan- hemman vaeltajan (Akseli, Ville, kalleen 2 tunnin pituisten) jäl- Tie löytyi, ja päätimme luistella pe- teita, hämääviä reittivalintoja sekä Jukka ja Pauli) ryhmä suunnittelisi keen meidät istutettiin kahteen rille lasiksi jäätynyttä tietä pitkin, kovaa nälkää. 16 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 17

Akseli Silfver Sissitaktiikoita ja silmitön- keiton raakoine perunoineen päi- tä pakoon juoksemista hyödyn- vineen. Eikä semmoisesta litkus- täen vaeltajat saatin tosin mo- ta nälkäkään lähtenyt. Noh, kui- titettua vain kerran matkan tenkin jokusen suossa tarvotun loppukilometreillä. tai ränsistyneiden pitkospuiden Hämärän laskeutuessa tupsah- päällä tasapainoillun tunnin jäl- dimme ensimmäiselle rastille, jos- keen saavuimme maaliin jos- sa järjestäjät ottivat nääntyneet sa saimme makkaraa, laskiaspul- vaeltajat iloisesti karkkia mäys- laa ja jopa autokyydin seuraavaan kyttäen vastaan. yöpaikkaamme. Vastoin kaikkia fantasioita, kuvitelmia ja utooppisia unelmiam- Klo 2.00, keskellä ei-mitään, 10 km me emme saaneet ruokaa, vaan lähimpään asutukseen muovikassinpohjallisen sähkötarvikkeita. Usean sadan lumenin Meidät potkaistiin ulos autoista ja otsalamppumme takavarikoitiin jätettiin etsimään maastosta ehkä ja meidän käskettiin improvisoi- vieläkin palavalla valotikulla mer- da sellainen, sillä meillä olisi vie- kattua majoitettamme. Kävi ilmi lä monta pilkkopimeää, öistä kilo- että majoite tarkoitti vitival- metriä talsittavana. koista, osittain lumeen hautautu- Mainittakoon että meitä käs- nutta isoa pressua. Uupuneina tai- kettiin myös jossain välissä improvisoimaan peltitölkeistä spriikei- toimme suojan kahtia ja sidoimme/ teippasimme sivut umpeen. Tämä metsätielle seisomaan. Verbaaliset reaktiot olivat muun muassa saunakamat mukaan. Eipä siellä olisi koskaan ehtinyt kyllä tin eräaamupalaa varten. Keitintä tacosimulaattoriksi ristitty suo- seuraavia: käymäänkään. ei ikinä tarvittu. ja osoittautui äärimmäisen läm- Ei toi nyt ihan kivaa ollu. Loput 3 tuntia nukuimme, Luo- pimäksi, käteväksi ja mukavaksi Kui ne ny tol viisiin jan kiitos, mökissä. Paluumatka ja N. 4 h ja ~20 autolla sekä 2-3 kä- vaikkakin äärimmäisen kosteaksi Ne tais unohtaa lämmittää meil- siihen littyvien kikkailujen jälkeen vellen kuljettua kilometriä myöhemmin, jossain päin Kuhankuonon kansallispuistoa ratkaisuksi. Mainittakoon, että eräs astetta enemmän järjestäjien oikkuihin Yölliset improvisoidut majoitteet. Herätys tunnin yöunien jälkeen ei saanut suopeaa vastaanottoa. le saunan Edellisten lisäksi joukkoon mahtui paljon koko perheen leh- olimme kaikki kotona ennen neljää, kai. Paitsi se yksi jossain Tampereella asuva Jukka, hah. Edellinen laavun käyttäjä oli ystävällisesti jättänyt meille hiilloksen leipääntynyt johtaja teki itselleen kuitenkin havumajan. Yllättävän mukavien, noin tun- Porukka jäätyään kiinni järjestäjille. Taivallus jatkuu 10 litran vesikanisterin kanssa. dessä painokelvotonta tekstiä. Onneksemme spekuloitu sauna saatiin nopeasti lämpiämään Retki oli paitsi hauska, myös äärimmäisen opettavainen kokemus itselleen vahingollisen häm- kytemään, joten järjestäjien meille suuressa ärsyttävyydessään suomat jauhelihakeiton ainesosat olivat nopeasti kiehumassa. Tai no, lämpenemässä. Viiden hengen kei- nin pituisten yöunien jälkeen meidät tultiin herättämään. Vitsi vitsi, tulkaas ny ni mennään mökkiin saunomaan. Majoitteen purettuamme kuulimme kuin- Taskulampun kokoaminen romusta työn alla. Kuuma kaakao ja laskiaispulla maistuvat pitkän yöllisen vaelluksen jälkeen. ja autot palasivat puolisen tuntia (toim. huom. korkeintaan 15 minuuttia) myöhemmin, juuri kun retkikunta oli lähtemässä tarpomaan kohti viimeistä tunnettua asutet- mennyksen tai ketutuksen määrän tunnistamisen ja minimivarusteilla selviämisen suhteen. Ja vanhempien johtajien sadismin rajattomuuden ymmärtämisen suhteen tolla kun meni 50 minuuttia kie- ka nastat raapivat jäätä ja hais- tua aluetta. myös. hua, ja luoja ties kuinka kauan kyp- toimme kuinka pahoinpidelty Mainittakoon ettei meillä iki- syä. Me emme jääneet ottamaan kytkin sauhuaa. Jäimme puoliuni- nä mitään iltasaunaa ollut. Vaik- Videopäiväkirja: siitä selvää vaan söim- joimme sesti hölmistyneinä monttu auki ka erikseen käskettiin ottamaan http://bit.ly/1o6iktj 18 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 19

Ounas15 etelää paossa Pauli Engblom, Kuvat: 27.12.2014 Klo 21.30, Turku, -8,5 C Päivä kului pakatessa ja viimeisiä hankintoja tehdessä. Nyt on kattotelinne asennettu, vanhojen Ruotsin armeijan ylijäämäsuksien nahkasiteet säädetty sopiviksi ja tavarat pakattu autoon. Huomenna lähtö klo 6. 28.12.2014 Klo 6.58, Yliopiston ja Brahenkadun risteys, -7 C Lähdössä meni ennakoitua enemmän aikaa. Muun muassa suksien kiinnitys kattotelineisiin vei aikaa. Nyt retkikunta ja kamat autossa ja Ounas15 voi virallisesti alkaa. Ennakkotietojen mukaan lämpötila Muoniossa on -31 C. Kylmä voi tulla. Navigaattorin mukaan matkaa jäljellä 1038 kilometriä ja 7,5 tuntia. Takapenkki hukkuu tavaraan, mutta voi alkaa pian nukkua. Vielä renkaiden ilmanpaineen tarkastus. Ottaisin selfien, mutta minua ei näy tavaroiden alta Takapenkki. Jukka, Pauli, Erik ja Tor lähtivät Lappiin ihailemaan talvea ja tunturimaisemia sekä harjoittelemaan talvivaellusta. Matkapäiväkirja kertoo, mitä tapahtui. Klo 16.45, Kempele, -19 C Tankattu 10 litraa, mutta kallista. 1,450 /l. Klo 17.24, Limingantulli, Oulu Pallaslompolon kota: Auringonnousu kirpeänä pakkasaamuna Tankattu tankki täyteen. 707 km ajettu. Keskikulutus 8,3 litraa sadalla kilometrilla. Ostettiin lisää termospulloja. Vaihdettiin Pauli kuljettajaksi. Klo 20.40, Seo, Ylitornio, -21 C Ystävällinen huoltoaseman rouva möi vielä kotiruokaa meille, vaikka sulkemisaika jo lähestyi. Viimeinen sisätila ja sisävessa pariin päivään. Matka-aikaa jäljellä 3 h. Kuskiksi Jukka. Klo 21.14, Napapiiri ylitetty, -22 C Klo 22.54, Muonio, -27 C Ekat porot nähty. Klo 7.12, Irti Sata-Shell, Turku Miksei Moisio voi olla Muonio? Klo 9.00, Valkeakoski Auton matkamittarissa 222 222 kilometria rikki. Klo 23.50, Pallaslompolon kota, -32 C Perillä. Ulkoilman ja auto sisätilan lämpötila ero noin 50 C. Läheisellä autiotuvalla todennäköisesti tsekkejä, jätämme heidät rauhaan ja tyydymme kotaan. 29.12.2014 Klo 10.20, Neste, Jämsä, -14 C Huoltotauko, pakastettuja voileipiä kaivetaan suksiboksista. Klo 12.55, ABC Keskimaa, Äänekoski, -15 C Ruokailu. Erik ja Tor söivät Hesellä, Pauli ja Jukka noutopöydästä. Tauko oli paikallaan ajamisen jälkeen. Törmättiin Paulin tuutoriin #todennäköisyys Klo 14.15, Pihtiputaa, -19 C Aurinko laski viimeisen kerran, seuraavien päivien aikana ei tavata. Apokalyptiset tunnelmat. Klo 14.25 Melkein nokkakolari. Kiitos ohittajille! Ottaisin selfien, mutta minua ei näy tavaroiden alta -Takapenkki Klo 1.32, -32 C (kodassa -13 C) Pukeutuminen autossa vei kauan aikaa. Aluksi ulkoilma tuntui ihan ok:lta, mutta nyt se alkaa tuntua varsin kylmältä. Kodalla puita hyvin, jotka lämmittävät ok, mutta emme aio lämmittää yöllä, joten kylmä tulee. Leipää, makkaraa ja sitten unta. Fiilis nyt hyvä, perille ollaan päästy. Klo 8.45, -29 C Pauli heräsi klo 7.30 kylmään. Teki tulen ja paistoi makkaraa ja Mars-patukan. Klo 10.30, -21 C Herättiin, nuotio paloi vielä, jes! Keitettiin vettä ja syötiin puuroa ym. Ihasteltiin läheisiä tuntureita kodan vierestä. 20 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 21

Klo 13.25, -16 C Auto lähti laakista käyntiin. Pitkällisen vedenkeiton jälkeen retkikunta jatkaa eteenpäin. Menomatkan aikana radiosta seitsemän kertaa soinut Haloo Helsingin Vihaan kyllästynyt alkoi soida heti auton käynnistyttyä. Klo 16.08, Ounasjoen ylittävän sillan viereinen P-paikka, Ketomella, -21 C Purettiin auto ja pakattiin ahkiot. Operaatioon meni ensikertalaisilta parisen tuntia. Ystävällinen lappi-eki tuli juttelemaan ja kertoi pari vinkkiä. Tavoitteena ensin 2,5 km päässä oleva kota, sitten autiotupa. Haaveissa siintää lämmin yö. Opetellaan hiihtämään metsäsuksilla ja vetämään ahkiota. Klo 20.11, Ounasjoen viereinen P-paikka Lähdettiin ajamaan. Hiihto eteni tänään eilistä joutuisammin, valokuvaustauon kanssakin 1,5 h. Hiihto oli kivaa. Kuunvalo loisti kauniisti. Auton pakkauskin sujui jees. Nyt etsimään lämmintä yösijaa. Klo 20.31, Hietajärven kota, -11 C Siirtyminen kesti melkein 2,5 h. Jatkossa vauhti varmaan nopeutuu. Matkalla kaksi moottorikelkka-ekiä kertoi, että tunturilla on myrsky. Ei siis mennä sinne, joten autiotupa jää haaveeksi. Ajateltiin sitten yöpyä tässä kohdassa, mutta noh, se olikin avokota. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätimme yöpyä kodan puuvajassa. Siinä on sentään neljä seinää ja katto. Tuuletusaukot tukitaan laudoilla ja ilmastointiteipillä. Huomenna aamulla uusi päätös, minne mennään. Positiivista: Kodan nuotiopannu, jolla voidaan keittäää vettä. Kaasua säästyy. Sauvan toimitus testaa: maapartio. Ei kannattanut Klo 22.33, Puuvaja -13 C Paljon vaatteita, ilmastointiteipatut tuuletusaukot ja kemialliset lämpöpussit. Kai tästäkin yöstä selvitään. 30.12.2014 Klo 8.05, Puuvaja, -10 C Yllättävän mukavan yön jälkeen järkyttävä kohme. Aamu alkaa valjeta. Lunta satoi yöllä 10 cm. Klo 10.56, Hietajärven kota, -9 C Hietajärven kota: päivä alkaa kuulaana Pimeys ja lumimyräkkä: ei näkyvyyttä Valmistaudutaan lähtöön. Pyritään Pahakurulle, jos olosuhteet sallivat. Jos ei, kodan kautta autolle ja johonkin tien lähellä olevaan autiotupaaan. Tänä yönä olisi hyvä nukkua rakennuksessa. Fiilis: jees. Klo 13.20, Pippoharju, -5 C Komeat maisemat. Arvioitiin mäki väärin. Hyvin raskas nousu. Lunta sataa. Yksi sompa katosi. 31.12. 2014 Klo 20.55, Pallasjärven eteläpuoli, Punaisen hiekan autiotuvan lähistö. Lunta tiellä n. 20 cm. Tsekit edelleen täällä, mennään tsekkaamaan autiotupa. Klo 0.00, Aittolahden autiotupa, 15 C sisällä / -1 C ulkona Pitkäaikainen unelma on täyttynyt. Pääsemme yöpymään autiotuvassa. Autoa lähempänä sijaitseva autiotupa oli kahden tsekkiläisen asuttama. Päätimme suunnata hieman kauempana sijaitsevalle tuvalle. Haimme sukset ja pakkasimme kamat ahkioihin. Matka eteni lauhtuneessa säässä joutuisasti. Matklla näimme revontulia, jotka himmeinä levittäytyivät Pallastunturin takaa järven ylle. Kahden pakkasessa vietetyn yön jälkeen tämä tuntuu paratiisilta. Huomenna olisi tarkoitus tehdä päiväretki. Tähän asti matka on opettanut paljon. Vaelluskokemusta ei saa muuta kuin kokemalla. Paljon on opittu, eikä merkittäviä riskejä ole ollut eikä otettu. Suuria virheitä on ehkä ollut kolme: liian lyhyt valmistautumisaika Turussa, liian myöhään alkanut ajaminen ja tämän päivän järjetön reittivalinta. Kaikki ovat kuitenkin asioita, joista on opittu paljon. Lisäksi olemme alkaneet pohtia, oliko ahkio oikea ratkaisu vai olisiko pitänyt valita rinkat. Erityisesti umpihangessa ja ylä- ja alamäessä ahkio hidastaa tolkuttomasti (ainakin tällä osaamisella). Klo 9.25, -2 C Herättin ihanasti nukutun yön jälkeen. Aamupala saati keitettyä nopeasti. Kohta lähdetään päiväretkelle Pallasjärvelle ilman ahkioita. PS: Pitäkää varanne tai retkipoliisi tulee ja syö teidät! Klo 12.55, Pallaslompolon kota, -3 C Saaviumme suksin ensimmäisen päivän kodalle. Lounastamisen aika. Matkalla tuuli yltyi, mutta ilma on muuten kaunis. Kodan ohi vievä tie oli juuri aurattu, joten huominen poispääsy on varmistettu. Klo 16.15, Hietajärven kota, -4 C Tuuli yltyy, lumisade yltyy. Neljän tunnin hiihto päättyi hasardiin laskeutumiseen järvelle. Noususta ei tullut mitään. 1 kpl siteitä hävisi. Paluu jäätä pitkin kodalle kesti 4 minuuttia! Vaihdetaan lämpimät vaatteet. Sitten kohti autoa. Lapin-Eki ei ilmeisesti tarkoittanut tätä reittiä, vaan tieltä Pippoharjua sivunnutta reittiä. Miksemme tajunneet hiihtää tunturille järven yli? Klo 15.45, Aittolahden autiotupa, -1 C Saavuimme mukavan hiihtoretken jälkeen ja nyt tupa lämpenee lisää. Ensimmäisen ilta, kun on aikaa nauttia elämästä. Ruokaa, lepoa ja vapaa-aikaa. Tänään ehkä ehtii pelata korttiakin. Kun vuosi vaihtuu, mennään polttamaan tähtisädetikkuja. Jos joku kyseenalaistaa meidät, sanotaan, että tää oli meidän salipäivä -Erik 22 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 23

1.1.2015 Klo 0.51, 23 C sisällä / +0 C ulkona Vuosi on vaihtunut. Ennen uloslähtöä pelattiin tusinan verran erää fuskua. Tilanne lopussa voittojen suhteen oli 3-3-3-3. Turistiin myös mukavia. Kellon lähestyessä puolta yötä siirryttiin ulos räntäsateeseen juhlistamaan vuodenvaihtumista tähtisäde- ja valotikuin. Huomenna edessä herätys ja paluu arkeen. Nyt nukkumaan! 2.1.2015 Klo 10.37, 2,5 C Heräsimme klo 10.20. Puurot keitettiin nopeasti termarivedessä ja aloitettiin pakkaus. Ulkona lauhtunut, joten saa nähdä, miten ahkiot luistavat. Lounaaksi luvassa jotain muuta kuin pussiruokaa. Klo 12.00, 3 C Lähdetään hiihtämään kohti autoa. Jukka ja Pauli vetävät ahkiot, Erik ja Tor siivoavat tuvan ja tulevat perässä. Suojasäässä pito on hävinnyt suksista, mutta luistoa löytyy. Klo 14.42, Punaisen hiekan autiotuvan lähistö, -0 C Pakkaus alkaa sujua rutiinilla, ja tavarat on pakattu paljon paremmin kuin menomatkalla. Paluumatka alkaa. Lähdeme etsimää vettä (ei sulattamalla tehtyä). Retkikunta vasemmalta: Tor, Pauli, Erik, Jukka Klo 10.40, Oulu, -0 C Hyvin nukutun yön ja illan fusku-pelin ja saunan jälkeen syötiin aamupalaa. Lähtöä viivästytti ainakin puolella tunnilla television lastenohjelman katsominen. Auto piti pakata uudestaan. Nyt rantaa pitkin kohti Turkua. Klo 11.50 Siv. Järvelänjärvi. Klo 12.20 Neste Yppäri, -0 C Lyhyt tauko. Klo 15.20, Muonion Seo, -3 C Täystankkaus: 532,5 km ajettu, keskikulutus 8,9 litraa sadalla. ¾ tankkia täytetty. Pidettiin tauko ja syötiin panineja, sekä juotiin raikasta kraanavettä. Tarkastetiin myös renkaiden ilmanpaine. Yövymme Oulun Nallikarissa, saunallisessa kaksiossa. Klo 18.45, Haaparanta, Ruotsi. Käytiin Ruotsissa etsimässä kebabia. Ei löytynyt. Palataan Suomeen. Klo 12.46 Kalajoen hiekkasärkät, -0 C Sivistystuokio. Käytiin katsomatssa Kalajoen hiekkasärkkiä. Keli, hirveä. Klo 13.22, ABC Hiekkasärkät, Kalajoki, -1 C Syötiin Hesellä. Epäterveellinen ruoka maistui pussiuonan jälkeen edelleen hyvältä. Tästä eteenpäin ehkä sitten jotain terveellisempää. Sää: räntää, hirveä ajokeli. Vuosi vaihtui rakettien sijaan tähtisäde- ja valotikkujen kanssa Pallasjärvi: vuosi vaihtui tähtisäde- ja valotikuin Klo 19.45, Mario s pizzeria, Tornio Kebab teki hyvää pussimonan jälkeen. Nyt Ouluun. Klo 21.10 Haloo Helsingin Vihaan kyllästynyt soi ekan kerran paluumatkalla vasta nyt. Klo 21.30, Oulu, lämpötila: ei kiinnosta Oulu-Eki Petri luovutti avaimet huoneistohotelliin. Kaksio, jossa SAUNA. Tulee tarpeeseen. Retkikunta nautti viinilasilliset oululaista kraanavettä. Maistui muuten hyvältä keitetyn lumen jälkeen. Vaeltaessa talvella suurin osa ajasta menee lumen keittämiseen. Malja Oululle, malja sivistykselle! Auringonlasku ja tykkylunta: täydellistä Klo 17.00, Närpiön Teboil, +0 C Tuulta arviolta 9 bofooria. Tankattiin täysi tankki 60,9 litraa. 1,388 /l. Ajettu 805,2 kilometriä. Klo 17.20, Tiukka Sähkölinja tulessa, palokunta ohjaa liikennettä. Klo 19.08, Tikkulan ABC, Pori, 2 C Viimeinen ABC-ateria syöty. Nyt sentään jo Lounais-Suomen partiopiirin alueella. Kohta Turussa. Klo 20.06, Laitila Huomio: Laitila näyttää kaupungilta Lapin jälkeen. Klo 21.05, Kolo, Vasaramäki, Turku 24 SAUVA 1/2015 Käytiin Ruotsissa etsimässä kebabia. Ei löytynyt. Palataan Suomeen. Oma kolo kullan kallis. Mukavaa olla kotona. Tavaroiden purku ja sitten kaikki kotiin. Tämä reissu oli tässä. Hieno kokemus ja opittiin paljon! SAUVA 1/2015 25

lähti pyörimään kuitenkin varsin mallikkaasti. Ennen nukkumaanmenoa paistettiin makkarat pikkupakkasessa leiritulilla itse tehdyillä makkaratikuilla. Kenenkään ei tarvinnut mennä nukkumaan nälkäisenä, siitä oli muonitusjaosto pitänyt huolen. Partiopojissa oli energiaa kuitenkin sen verran, että meni vielä tovi, ennen kuin teltat hiljenivät kokonaan. Ehkä joitakin jännitti myös aika ajoin kuuluneet, lähes ihmissudelta kuulostaneet ulvahdukset, jotka kuitenkin osoittautuivat läheiseltä Hamarinjärveltä kantautuneiksi halkeilevan jääkannen ääniksi. Vauhdikasta menoa Teijolla Eemeli Katila Aurinkoa, toimintaa ja herkuttelua KHP:n talviretki Teijon kansallispuistoon 13.-15.3.2015 Keväisenä perjantaina kolon pihassa kävi kova vilinä, kun reippaat partiopojat pakkasivat rinkkojaan ja kassejaan lippukunnan peräkärryyn. Kaikki olivat saapuneet ajoissa paikalle ja niin saapui myös yhteiskuljetuksemme. Pääsimme etuajassa liikkeelle ja kuljettaja suuntasi nokan moottoritielle kohti itää. Alkamassa oli toimintaa täynnä oleva kevätretki kohti Suomen tuoreinta kansallispuistoa, Teijoa. Retkenjohtaja Veikko Pirilä opasti bussissa partiopoikia keventämään vaatetusta ja vastaili poikien moninaisiin kysymyksiin. Paikalle saavuimme orastavassa hämärässä ja peräkärryn purkamisen jälkeen siirryimme jalan polkua pitkin kilometrin matkan Onnelannummen leiripaikalle. Leirissä meitä odotti muutamaa tuntia aiemmin saapunut etujoukko, joka oli jo pystyttänyt teltat valmiiksi ja virittänyt leirikeittiön duurisointuun. Tämä olikin hyvä, sillä perille saavuttuamme pimeys laskeutui varsin pian. Majoittuminen ja puiden kantaminen telttoihin sujui hyvässä järjestyksessä. Kipinämikkojen tehtävät käytiin tarkoin läpi ja etualalla oli paloturvallisuus, mukavuus vasta toisena. Kaikkia eivät ensi alkuun kipinävuorot miellyttäneet, mutta homma Maisemia ja gourmetruokaa Lauantai valkeni aurinkoisena ja pakkasta oli vielä muutama aste. Yö oli sujunut hyvin ja kaikkien kolmen puolijoukkueteltan kaminat oli pidetty hengissä läpi yön. Muonitusjaosto oli loihtinut viiden tähden aamiaisen juuri oikeaoppisesti paistetun pekonin (nice & crispy), munakkaan, leivän, leikkeleiden ynnä muun muodossa. Vaikka aamiainen onkin päivän tärkein ateria, päivän aikana saimme huomata, että lisää herkkuja oli tulossa. Hämtabål on vauhdikas peli Veneiden valmistus käynnissä Teijo tarjosi retkeläisille myös upeita maisemia 26 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 27

Päivä lämpeni mukavasti plus- pojista pyrkinyt uimaan. Seuraa- salle auringon paistaessa siniseltä vana vuorossa oli patikointi takai- taivaalta. Aluksi neljään ryhmään sin leiriin, jossa meille valmistet- jaetut joukkueet saivat tehtäväksi tiin köyhiä ritareita kermavaahdon rakentaa mallin mukaiset purjeve- ja hillon kera. Niitä syödessä use- neet käyttäen apunaan mm. sahaa, ampikin ihmetteli mistä köyhi- puukkoa, neulaa ja kangasta. Seu- en ritareiden nimi oikein juontaa raavaksi vuorossa oli suunnistus juurensa meidän syömämme ri- joukkuettain Hamarinjärven nuo- tarit eivät nimittäin olleet köyhiä tiopaikalle, jossa nautimme mauk- eikä kipeitä vaan suussa sulavan kaita nuotiopannulla paistettuja maistuvia! täytettyjä lettuja. Yksi joukkueista Iltapäivällä oli vapaa-aikaa saapui hieman muita jäljessä va- juuri sopivasti ennen kuin oli aika littuaan hieman pidemmän reitin. täyttää telttojen puuvarastot yötä Taas oli vatsat täynnä gourmet- varten ja syödä päivällinen pih- ruokaa ja joukkueiden matka jatkui viä ja perunamuusia, toki salaattia kohti Nikkallion huippua, josta oli unohtamatta. Jälleen kerran keit- hienot näkymät järvelle. tiö oli ylittänyt itsensä! Näköalapaikalle ei tultu kuitenkaan vain ihmettelemään maisemia vaan tehtävärasteina oli kastliinan heittoa ja noin kilometrin päästä semaforilipuin annettujen viestien vastaanottoa kiikareita Liikettä pimeässä Kun pimeys oli laskeutunut oli aika siirtyä pelaamaan Örkkiä. Peli Itsetehty vene testauksessa Iltanuotiolla saatiin ajatuksillekin apetta Merimieskeinussa riitti haastetta Heittoliinan käyttö vaatii tarkkuutta yrityksen jälkeen jo ensimmäisellä kierroksella lähelle päässyt Miika me täällä koti-suomessa; edes solmunaruja ei ole saatavilla, vaan pakkaaminen ja leirin purku. Kaikki varusteet olivat säilyneet kui- avuksi käyttäen. Aikaisemmin po- muistuttaa lipunryöstöä mutta lip- taituroi itsensä läpi merimieskei- solmuja harjoitellaan siellä jäykkää vina aurinkoisessa säässä ja lu- jille oli jo kerrottu ajasta ilman äly- pujen sijaan joukkueet yrittävät Nuotiopaikan läheisyyteen oli nun haasteen ja turnajaiset oli saa- puhelinlankaa käyttäen. Silti se ei mettomassa maastossa. Lounaan kännyköitä ja miten lippuviestin- löytää vastapuolen metsään kät- rakennettu kahden puun väliin tettu päätökseen. estä partiolaisten iloa, vaan teke- jälkeen oli vuorossa patikointi tien tä saattoi joissain tapauksissa olla kemän myrskylyhdyn. Mukana on merimieskeinu pylpyröin varustet- misessä korostuu aito ilo. Tämä varteen ja varusteiden pakkaami- jopa elintärkeää. Viestien tulkinta koodiavainta hyväksi käyttäen myös Örkkejä, jotka yrittävät riistää molempien joukkueiden pe- tuna. Näimme uskomattomia akrobaattisia suorituksia vuorotel- Ajatuksille apetta iltanuotiolla antoi varmaan ajattelemisen aihetta kaikille ja kiitollisuuden tun- nen peräkärryyn. Pikkubussi saapui hyvissä ajoin paikalle ja matka osoittautui vaativaksi ja harjoitel- laajilta nauhan käsivarresta ja si- len molemmilta joukkueilta, mutta teen siitä, miten hyvin meillä asiat takaisin kololle saattoi alkaa. Use- tavaa jäi vielä mutta jos se olisi- ten lähettää heidät laulukuoroon. ensimmäinen kierros ei tuottanut Iltanuotiolla kypsensimme fo- loppujen lopuksi ovatkaan. alla oli tässä vaiheessa (onneksi) kin helppoa, ei merimies olisikaan Metsä ryskyi ja huuto raikui, kun tulosta maan vetovoima ja pyl- liossa itse ontoksi kovertamiam- Lauloimme myös nuotiolaulun kännykästä akku loppunut ja po- erimies vaan tavallinen pulliainen. joukkueet rynnivät kohti vastusta- pyröiden liukkaat laakerit pitivät me täytettyjä uuniomenoita sekä ja iltanuotio päättyi veljespiiriin. jista itsestäänkin lähtevät desibelit Kardinaali- ja lateraalimerkein jan päätyä etsimään myrskylyhtyä. huolen siitä, että yrittäjä toisen- paistoimme varsipannuilla lättyjä Vaikka ei voidakaan sanoa, että olivat paluumatkalla maltillisem- Hamarinjärven hiekkarannan tun- Tässä lajissa myös varusteilla oli sa jälkeen makasi maassa neulas- kermavaahtoa unohtamatta. Nuo- Teijon karu luonto oli kesyttänyt mat. Kun peräkärry oli kololla tyh- tumaan rakennetusta viittaviida- väliä ne joilla oli tehokkaat lam- ten joukossa lähinnä ylpeys kol- tiolla kuulimme allekirjoittaneen partiopojat, niin raikas ulkoilma ja jennetty ja lippukunnan varusteet kosta joukkueet selvisivät hyvin, put pystyivät sokaisemaan vastaan hun saaneena. Oli aika siirtyä ns. kertoman tositarinan orpokodis- touhuntäyteinen päivä olivat. Tel- kannettu kolon varastoon saat- vaikka muutaman kerran itse ra- tulleet vastustajat. Neljän erän jäl- sudden death sääntöön, jolloin sa toimivasta afganistanilaisesta tat hiljenivät varsin pian ja kipinä- toivat vanhemmat ottaa vastaan kennettujen pursien kölit menivät- keen peli päättyi kuitenkin tasa- riittää, että ensimmäinen meri- partiolippukunnasta, jonka pienet mikot alkoivat hoitaa tehtäviään. uupuneita, mutta montaa koke- kin hipoen karien yli. Vesi oli vie- pisteisiin 2-2 ja Teijon metsän her- mieskeinun selvittänyt pelaaja tuo reippaat partiolaiset eivät nauti Sunnuntaina aamiaisen jäl- musta rikkaampana palanneita lä sen verran kylmää, ettei kukaan ruus ratkaistiin seuraavassa lajissa. joukkueellensa voiton. Muutaman samanlaisesta ylellisyydestä kuin keen oli vuorossa tavaroiden miehenalkuja. 28 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 29

S/y Henrika telakalla 10.4. Käynnissä pohjan pesu ennen uutta myrkkymaalikerrosta Maaliviiva häämöttää Tarina koneprojektista ja sen vaiheista II Vuodenvaihteen jälkeen fiilikset koneprojektin suhteen ovat olleet tasaisesti kasvavan positiivisia. Suuret, viikkoja kestävät työvaiheet ovat takanapäin ja jäljellä on enää yksittäisiä pieniä töitä, vaikkakin suurissa määrin. Henki saada projekti valmiiksi ennen kesää on kuitenkin korkealla, onhan aluksen toimintakuntoisuus tällä purjehduskaudella myös realiteetti, josta ei voi lipsua. Takaraivossa siintää tuleva kesä, mutta myös harmitus siitä, että talvi olisi tänä vuonna tarjonnut purjehdittavaa vuoden ympäri. 30 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 31

Alkuun lyhyt kertaus: S/y Henrikan Koneprojekti alkoi vuoden 2013 syksyllä, juuri ennen kuin vanha pääkone päätti päivänsä. Saman vuoden syksyllä tilattiin uusi pääkone ja purettiin sisustus vanhan koneen nostamiseksi pois konehuoneesta. Seuraavaa suuri vaihe operaatiosta suoritettiin kesällä 2014, kun konehuone hiekkapuhallettiin kauttaaltaan ja maalattiin uudestaan. Uusi kone asennettiin paikalleen kesän lopulla ja saatiin syyskuun ensimmäisenä päivänä käyntiin. Syksyn aikana suoritettiin lähinnä erinäisiä siivoustöitä ja liimattiin äänieristysmattoa konehuoneen katto- ja seinäpintoihin. Juuri vuoden 2014 Sauvan ilmestyessä oli lämmitysjärjestelmää yritetty säätää kuntoon siinä onnistumatta. Lämmitysjärjestelmä saatiin toimintaan heti lehden ilmestymisen jälkeen joulukuun alussa. Pian tämän jälkeen eristettiin kattoluukku suurimman lämpövuodon tukkimiseksi. Vielä kun uuden koneen makeavesikierto saatiin täytettyä glykolilla oli veneen selviäminen talven yli taattu. Sekä perän että keulan sähköpatruunat käynnistettiin pitämään yllä peruslämpöä mahdollistaen samalla siedettävän työntekolämpötilan veneen sisätiloissa. Uusi vuosi, uudet kujeet Heti kuluvan vuoden alussa järjestettiin talkoot, johon myös vuodenvaihteen Lapissa viettäneet vaeltajat ehtivät osallistumaan. Paikalla olivat Akseli Silfver, Jukka Koskelainen, Pauli Engblom, Ville Sahlstöm,Erik Haapa ja Mika Koutu. Talkoiden aikana ruorihytin ja konehuoneen välinen lattia kasattiin puoliksi kuntoon. Lattian metallituet maalattiin ruostesuojamaalilla ja niiden väliin asennettiin puusta koolaukset. Koolausten välit täytettiin palosuojavillalla. Lopuksi varsinaisena lattiana toimiva tiikkivaneri asetettiin paikalleen. Myös sähköjärjestelmän johtohässäkkää selvitettiin talkoiden aikana. Talkoiden yhteydessä koneprojektia lähes yksinoikeudella tallentanut järjestelmäkamera pääsi vahingon seurauksena putoamaan puolitoista metriä suoraan märkään pilssiin. Nopean pelastusoperaation toimesta vesi ei päässyt vahingoittamaan herkkää elektroniikkaa, mutta pudotus särki kameran LCD-paneelin sekä salamalaitteen estäen tehokkaasti monien asetusten käytön. Tämän jälkeen kuvaaminen hämärissä veneen sisätiloissa on ollut hieman haastavaa, joka näkyy valitettavasti myös kuvien laadussa. Viikko talkoiden jälkeen Valtteri Koistinen suoritti veneelle huoltokäynnin, joka tuli tarpeeseen. Vesi oli normaalikorkeudesta koholla yli 80 cm ja Henrika tämän johdosta lähes 10 astetta kallellaan laituria vasten (alus viettää talvet kylkikiinnityksessä). Köydet olivat myös pahasti jäätyneet, joten niiden löysääminen ei ollut helppoa. Helppoa ei myöskään ollut matka Heinänokkaan ja takaisin, sillä tie oli peilijäässä. Auto pysyi sentään tiellä koko matkan. Helmikuussa jatkettiin eristystyötä useampaan otteeseen, niin äänieristeen kuin palosuojavillankin kanssa. Puolivälissä kuuta saatiin ruorihytin lattian toinenkin puolikas paikalleen, joten yksi suuri vaihe koneprojektia oli takana. Konehuone ei näkynyt enää heti alukselle sisään astuttaessa, vaan ongelmat oli saatu rajattua pelkästään konehuoneeseen. Saavutuksen varjopuolena oli se, että konehuoneessa ei enää mahtunut seisomaan. Helmikuussa saatiin pitkästä aikaa jotain valmiiksi, kun viimeiset palosuojavillat lyötiin kattoon kuun lopulla. Myös kattoon tuleva äänieristematto marraskuu 2014 koneprojektin aikajana saatiin kokonaan laitettua. Lisäksi kaksi kolmesta laipioläpiviennistä kiinnitettiin tukevasti paikoilleen pulttien ja sian voimin. Metallista loistetta Konehuoneen katon sulkeuduttua ja mustan äänieristematon kiinnittäminen kattoon merkitsi konehuoneen muuttumista perin pimeäksi paikaksi, varsinkin kun ainoat valonlähteet olivat muutama hassu työvalo koneen päällä. Valaistusongelmaan toi kuitenkin helpotusta, kun jo syksyllä konehuoneeseen tuotuja alumiinisia reikäpeltejä alettiin maaliskuussa asentamaan kattoon, kirkas pelti kun heijastaa hyvin valoa. Pellitys saatiin parin päivän aikana niin hyvään vaiheeseen, että kuun lopulla konehuoneeseen saatiin asennettua kiinteä valaistus. Ja kuinka tasainen se onkaan! Valon tuottamisesta vastaa kolme 9 W LED-nauhaa, joiden lisäksi työvaloina toimii kaksi 10 W LED-spottia. Yhdistettynä LED-nauhojen jo 29.11. apukoneen petiä hitsataan 5.12. Lämmitysjärjestelmää säädetään 7.12. LÄmmitysjärjestelmä toimintaan, siivousta Kattopeltien aluslevyjen valmistus käynnissä valmiiksi tasaiseen valoon konehuoneen heijastavat pinnat, kuten vesitankit ja katon pellitys, luovat konehuoneeseen liki valokuvastudiomaisen tasainen ja voimakkaan valaistuksen. Työnteko uuden valaistuksen kanssa onkin huomattavasti inhimillisempää, sekä koneprojektin yhteydessä että tulevaisuudessa konehuoneessa normaalisti toimittaessa. Huhtikuun alussa järjestettiin jälleen pienimuotoiset talkoot, tai oikestaan kyseessä oli toiminnan voimakas aktivoituminen. Hommia tekemässä olivat Akseli, Jukka, Pauli, Ville, Eelis Vähätalo 10.12. Kattoluukku eristetään joulukuu 32 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 33 12.12. Eristystä, siivousta 17.12. Akkujohdot mitattu 20.12. Koneen makeavesik. glykolit 23.12. Kansiluukkuja puhdistetaan

Sebastian Saarni sekä Ville Ruuskanen. Aivan aluksi virheestä. Tämän jälkeen kone konepilssin puhditus ja ruoste- siitä puupuhtaaksi hiomalla lähes oikeastaan edelleen kesken, joskin asennettiin paikalleen melkoisek- lähtikin käymään virheettä ja kävi suojaus, sekä edelliseen liitty- uudenveroisen näköisen. Puutöi- kyseessä on muutama pieni seinä- si ikuisuusprojektiksi venähtänyt erittäin tasaisesti, kuten asiaan nyt potkuriakselin irrotus ja sii- den osalta myös ruorihytin katto pala, jotka ovat riippuvaisia muis- apukoneen uusi peti. Pitkä hink- kuuluu. Siirto RMR Oy Meriraken- hen kuuluvat työt. Potkuriakselin on edelleen uusimatta, joskin tulee ta asennustöistä, eivätkä kriitti- kaaminen oli kuitenkin kannatta- teen telakalle Pansioon 9. huhti- irrotuksesta muodostui melkoi- tehtäväksi piakkoin. siä purjehduskauden aloituksen vaa, sillä peti istui paikalleen mil- kuuta onnistui ongelmitta kauniis- nen tappelu, sillä laakerin ulom- suhteen. lilleen. Apukone istuukin erittäin tukevasti uudessa paikassaan styy- sa säässä upean auringonlaskun siivittäessä matkaa. Mielen täyt- pi metalliosa oli jumittunut kiinni vannasputken sisäpintaan. Metal- Loppua kohti Tarkoituksena on saada alus täysin valmiiksi ennen kesää, jotta rpuurin lyhennetyn tankin etupuo- ti valtaisa riemun tunne, vaikkei liputkea yritettiin irrottaa tulok- purjehduskausi voidaan tänä vuon- lella. Apukoneen taakse tehdään kyseessä ollutkaan ensimmäinen setta tuntitolkulla erinäisin työ- Telakalta alus siirrettiin takaisin na aloittaa lähes normaaliin ta- vielä akkukotelo apukoneen ja pää- purjehdus, vaan ainoastaan lyhyt kaluin siinä onnistumatta. Lopulta Heinänokkaan 11 päivää myöhem- paan. Tavoite vaikuttaa nyt hyvin koneen käynnistysakkuja varten, konetus. Ajatus tulevasta pitkästä päädyttiin sen tuhoamiseen voi- min 20. huhtikuuta. Myös tällöin realistiselta ja siihen päästäänkin mutta se ei ole vielä valmis. Mui- purjehduskaudesta kuitenkin läm- makeinoin. Myös uuden laakerin matka onnistui ongelmitta. Kun entiseen nähden kevyehköin pon- ta talkoissa suoritettuja töitä olivat mitti mieltä runsain mitoin. kiinnittäminen aiheutti ongelmia, rungon vedenalaisten osien kat- nistuksin. Kun viimeinen puristus muun muassa keulapilssin siivoa- Telakalla alus nostettiin ylös mutta toisaalta on tärkeää että tii- sastus telakoinnin yhteydessä lä- on tehty ja alus voidaan lähettää minen sekä erinäiset asennustyöt rungolle tehtäviä huoltotöi- viste on tiiviisti paikallaan. päistiin, alkaa Henrika olla lähel- ensimmäiselle testipurjehduksel- konehuoneessa. Myös loput reikä- tä varten. Telakoinnin yhteydes- Telakoinnin yhteydessä teh- lä purjehduskuntoisuutta. Jäljellä le, on aika viimein huokaista hel- levyt kiinnitettiin kattoon ja kone- sä projekti eteni kahdella rin- tiin myös korjaustöitä ruorihytis- on edellä mainittujen puutöiden potuksesta. Koneprojekti on ollut huone pestiin. Huhtikuun toisella tamalla. Telakan henkilökunta sä. Ruorihytin lattian korotusosa lisäksi vielä tehtävää, kuten kaa- valtava urakka, mutta tämä ei ole viikolla konetta alettiin herätellä suoritti koneprojektiin varsinai- hiottiin puupuhtaaksi ja lakat- peli- ja letkuvetoja sekä erinäi- vielä tilinpäätös. Siitä saamme lu- talviteloiltaan käyttökuntoon, sil- sesti kuulumattomia rungon huol- tiin kolmeen kertaan. Tämä mah- siä asennustöitä, mutta loppusuo- kea valitettavasti vasta loppuvuo- lä edessä oli siirto telakalle. totöitä, kuten pohjan pesun ja dollisti karttapöydän siirtämisen ra alkaa olla näkyvissä. Positiivista den Sauvasta. maalauksen, sekä keulan ja perän omalle paikalleen keskelle ruori- jäljellä olevissa töissä on se, että Touhua telakalla säilytyslaatikoiden hiekkapuhallustöitä. Samaan aikaan talkoopo- hyttiä. Lattian kulutukselle altis osa odottaa vielä lisäkerroksia lak- lähes joka kerta kun veneellä tehdään jotain, voi hyvillä mielen sa- rukka, johon kuuluivat Akseli, Jukka, kaa ja varsinainen lattia hiomista noa saaneensa jotain valmiiksi. Konetta ei aluksi saatu käyntiin, Pauli, Eelis, Erik, molemmat Vil- ja lakkaamista. Lattia meni projek- Toisin oli suurien kokonaisuuksi- Tehokkuus on päivän sana. Erikoiset työasennot ovat tulleet tutuiksi. Tätä kutsutaan myös Henrika-joogaksi. mutta säätämisen jälkeen todettiin vian olevan lisälaturin asennuksessa sattuneesta pienestä let, Sebastian Saarni sekä Erkki Kari, tekivät koneprojektiin kuuluvia töitä. Näihin lukeutuivat tin aikana suorastaan järkyttävään kuntoon, mutta kiitos vuosikymmenten lakkakerroksen, saatiin en, kuten puhallustyön ja eristeiden laittamisen suhteen, jotka veivät viikkokausia. Jälkimmäinen on 2015 tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu 2.1. 3.1. 4.1. 6.1. 12.1. 24.1. 31.1. 14.2. 15.2. 18.2. 26.2. 27.2. 28.2. 8-9.3. 12.3. 26.3. 29.3. 3.4. 4.4. 5.4. 6.4. 7.4. 8.4. 9.4. 10.4. 11.4. 12.4. 13.4. 14.4. 16.-17.4. 18.4. 20.4. Johtoja selvitetään, maalausta Maalausta, villoitusta Villoitusta, eristämistä Villoitusta, lattian kasausta Huoltokäynti Eristystä Sähköjärjestelmää säädetään Eristystä Eristystä, villoitusta, lattia valmiiksi Eristystä Apukoneen pedin hiekkapuhalletaan Villoitus valmiiksi, apukoneen pedin maalaus Laipioläpiviennit 2/3 kiinnitetään 34 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 35 Pellitystä Kansiluukut huollettavaksi siivousta, Kansiluukut maalaukseen valot asennetaan Apukone uudelle pedilleen Siivousta, eristystä, asennustyötä ruorihytin lattiaa hiotaan pellitystä, siivousta Konehuone pestään Konetta yritetään käynnistää Henrika siirretään telakalle Telakointi, pohja pestään, puhallusta pohja maalataan, konepilssi puhdistetaan Konepilssi kuntoon, potrkuria säädetään katsastus, puhallusta ja maalausta ruorihytin lattian korotusosa lakataan lakkausta siivousta, sekalaisia töitä siirto heinänokkaan

MAINOS Koneprojektin todelliset sankarit Pauli Engblom Henrika-taulu Kuolematon kahvinkeitin S/y Henrikan Braun-merkkinen, alimman hintasegmentin kahvinkeitin ei ole mikä tahansa esine. Kyseessä on nimittäin aluksen kestävin esine. Vuonna 2006 Maarianhaminasta ostettu kahvinkeitin on selvinnyt niin avomeren aallokoista kun keittiössä toheloivista tarpojistakin. Koneprojektin jäjiltä kahvinkeitin oli varsin nuutunut ja hiekkapuhalluksen pölyä löytyi sekä vesisäiliöstä että suodatinpussin pidikkeestä. Silti, pienen puhdistuksen ja huuhtelun jälkeen, kahvinkeitin onkin jälleen täydessä kunnossa toteuttamaan partiolaisten uljasta mottoa: aina valmiina tarjoamaan kahvia kofeiininpuutteessa uurastaville merenkävijöille. Yllättävä leipäveitsi Jos haluat vaihtaa yli 18-metrisen teräsveneen pääkoneen, mikä on paras työkalu töiden tekemiseen? Vastaus saattaa yllättää, sillä käyttökelpoisimmaksi kaikista työvälineistä koneprojektissa osoittautui Fiskarsin sahalaitainen leipäveitsi. Haluatko leikata eristevillaa, äänieristysmattoa tai alumiinipeltiä? You name it! Tämä leipäveitsi leikkaa kaiken ja pesee mennen tullen eristeiden leikkaamiseen varsinaisesti tarkoitetut työkalut. Peräänantamaton vesi-imuri Lippukunnan johtajaikäisten joukosta on kuulunut koko koneprojektin ajan valitusta siitä, kuinka stressaavaa kaikki on. Ei kuitenkaan ole epäilystäkään, mikä on kantanut raskaimman taakan projektista. Tämä Kärcher-merkkinen vesi-imuri on imuroinut kymmeniä kiloja hiekkapuhallushiekkaa, litroittain glykolia, dieseliä ja kaikkea muutakin kuviteltavissa olevaa ja sellaistakin, johon keskiverron maapartiolaisen mielikuvitus ei riitä, kuten kokonaisen pilssistä löytyneen hiiren. Vaikka laitteen nimi on vesi-imuri, on sillä imetty niin kiinteää, kaasumaista kuin nestemäistä substanssia. Onpa se toiminut hitsausimurinakin. Ajoittain Kärcer on ollut kärsineen oloinen. Kun letkut on taas puhdistettu tukoksista, suodattimet vaihdettu ja säiliö puhdistettu, imuri on jälleen kunnossa pelastamaan maailman tai ainakin koneprojektin. Maalaus: Håkan Sjöström Koko: A3 pystysuunnassa Kehykset: hopeoitua puuta Hinta: 140 Henrika-tauluja edelleen saatavilla! S/y Henrikan koneprojekti on viimeistelyä vaille valmis, mutta kaikki mahdollinen tuki otetaan edelleen kiitollisena vastaan. Kanna oma kortesi kekoon ja ole osana mahdollistamassa laadukasta purjehdustoimintaa tuleviksi vuosikymmeniksi. Toiminnan tukemisesta saatavan hyvän mielen lisäksi saat tietenkin itse taulun, joka on komea lisä seinälle kuin seinälle. Tilaukset sähköpostilla osoitteeseen henrika-taulut@kupittaanhenrikinpojat.fi Lisätietoja lippukunnan kotisivuilla www.kupittaanhenrikinpojat.fi 36 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 37

ruokapalsta savuton palsta 51 tapaa paistaa makkaraa Ville Ruuskanen Vuoden henkilö Osa 1/51: Kuumailmapuhallin Viittamies Mitä tehdä, kun kaasupullo paljastuu tyhjäk- Asioita, joita kukaan ei koskaan sano: si ja venetalkooporukka alkaa jo valittaa nälkäänsä? Vastaus on ilmiselvä turvaudu Juuri tänään haluaisin tehdä koneprojektia. kuumailmapuhaltimeen. Näillä neuvoilla onnistut Olipas kiva päivä koneprojektin kanssa. kypsentämään niin bratwurstit, ryynimakkarat kuin tavallisetkin makkarat kätevästi joka kodin Sanottua varustukseen kuuluvalla kuumailmapuhaltimella. Saattaa tulla pikku jes. Ainekset Erik Haapa Makkara Mä en pysy kartalla viidenkympin nopeudessa. Ketsuppi Ei se haittaa, me ajetaan kuitenkin Sinappi jo yli seittemääkymppiä. Jäinen hiekkatie klo 2 Valmistusohje 1. Etsi turvallinen valmistuspaikka sähköpistokkeen läheisyydestä. 2. Aseta makkarat vuokaan. Vinkki: Saat kypsennettyä makkarat nopeammin, kun teet alumiinifoliosta ikään kuin kannen vuoan päälle. 3. Kytke kuumailmapuhallin pistokkeeseen ja aloita kypsentäminen. Sopiva etäisyys oli testilaitteella noin 10 cm päästä. Viittamies on ääreistärkeä hommia, mutta eri asioita. Mä oon sitä mieltä, että tehdään samoja TÖTTÖRÖÖ! Akseli Silfver 4. Suuntaa kuuma ilma kuhunkin makkaran vuorollaan ja käännä makkaroita sekä pituus- että Olette onnellisessa tilanteessa, pystyakselinsa ympäri. Näin varmistat tasaisen kun olette suomalaisia ja kuulut- kypsennyksen. te sellaisiin valiojoukkoihin nimeltä 5 Kun kypsentäminen on valmis, nauti makkarat Kupittaan Henrikinpojat. Eelis Vähätalo sinapin ja/tai ketsupin kera. En tiiä lippukunnasta enää mitään. Sauva-raadin arvio Lippukunta tietää susta kaiken. Parempaa kuin nuotiomakkara. Tässä on kaikki nuotion hyvät puolet, eli makkara kypsyy tasaisesti, mutta ei huonoja puolia, kuten kuoren palaminen. Ei, se ei ole selfie! 38 SAUVA 1/2015 SAUVA 1/2015 39