AUTOCALL SUOMI TAUUUPONI. Autocall Suomi Takuukuponki on räätälöity näkemykseen, jossa kohde-etuutena olevan osakekorin neljän suomalaisen osakkeen kurssit voivat laskea maltillisesti, pysyä paikallaan tai nousta seuraavan viiden vuoden aikana. Tuote maksaa vuosittain 7 % 1 takuukupongin nimellisarvoiselle sijoitukselle vuosittaisena kuponginmaksupäivänä riippumatta osakekorin osakkeiden kurssikehityksestä. Jos osakekorin huonoiten menestynyt osake on vähintään lähtöarvossaan jonain vuosittaisena havaintopäivänä (arvostuspäivänä), tuote erääntyy ennenaikaisesti nimellisarvoonsa ja sijoittajalle maksetaan 9 % 2 lisätuotto jokaiselta kuluneelta vuodelta. Mikäli tuote erääntyy lisätuotolla, 7% 1 takuukuponkia ei makseta erääntymisvuodelta. Ensimmäinen ennenaikainen erääntymispäivä (lunastuspäivä) on noin vuoden päästä liikkeeseenlaskupäivästä, minkä jälkeen erääntymispäiviä on vuoden välein. orkein mahdollinen tuotto sijoitetulle pääomalle toteutuu, jos sijoitus ei ole erääntynyt ennenaikaisesti ja osakekorin huonoiten menestyneen osakkeen osakekurssi on vähintään alkuarvossaan viimeisenä havaintopäivänä viiden vuoden kuluttua alkuarvon määrityspäivästä. Sijoittajalle palautetaan nimellisarvoinen sijoitus eräpäivänä viiden vuoden kuluttua, mikäli tuote ei ole erääntynyt ennenaikaisesti ja viimeisenä havaintopäivänä osakekorin huonoiten menestynyt osake on vähintään 65 % tasolla (suojataso) alkuarvostaan. Jos huonoiten menestynyt osakekorin osake on viimeisenä havaintopäivänä alle 65 % alkuarvostaan, on sertifikaatin erääntymisarvo nimellisarvo vähennettynä huonoiten kehittyneen osakkeen prosentuaalisella kurssikehityksellä. Tuote ei ole pääomaturvattu ja sijoittaja voi menettää koko sijoittamansa nimellispääoman. Tuotteeseen liittyy myös riski liikkeeseenlaskijan ja takaajan takaisinmaksukyvystä. 1 TAUUUPONI ON alustavasti 7 %, MUTTA VÄHINTÄÄN 6 %. TAUUUPONI VAHVISTETAAN liikkeeseenlaskupäivänä 21.12.2015. 2 LISÄTUOTTO ON alustavasti 9 %, MUTTA VÄHINTÄÄN 8 %. LISÄTUOTTO VAHVISTETAAN liikkeeseenlaskupäivänä 21.12.2015. ohde-etuutena neljä SUOMALAISTA osaketta. Alla oleva kuva esittää osakekorin osakkeiden historiallista kehitystä viimeisen viiden vuoden ajalta. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta kehityksestä. Sertifikaatin tuotonlaskennassa ei oteta huomioon osakkeiden maksamia osinkoja, mutta odotetut osinkotuotot huomioidaan tuotteen ehdoissa. 300 % YHTIÖ TOIMIALA 250 % 200 % FORTUM OYJ Julkiset palvelut 150 % NESTE OYJ Energia 100 % 50 % NOIA OYJ Informaatioteknologia 0 % NOIAN RENAAT OYJ Sykliset kulutushyödykeyhtiöt NESTE OYJ NOIAN RENAAT OYJ NOIA OYJ fortum oyj Lähde: Bloomberg 2.11.2015, aikasarja 2.11.2010-2.11.2015. Lähtötaso indeksoitu sataan prosenttiin. Sijoitus SERTIFIAATTIIN ei ole sama kuin suora sijoitus osakekorin OSAEISIIN. HISTORIALLINEN TUOTTO EI OLE TAE TULEVASTA. FORTUM on vahvasti kestävään kehitykseen sitoutunut, Pohjoismaiden johtavimpia energiayhtiöitä. Yhtiö tuottaa ja myy vähäpäästöistä sähköä ja lämpöä sekä tarjoaa energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön strategian kulmakiviä ovat vahva osaaminen CO2-päästöttömässä vesi- ja ydinvoimatuotannossa sekä tehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Fortumin tase on toimialan vahvimpia ja yhtiön uuden, pitkää kokemusta kansainvälisen pörssiyhtiön johtamisesta omaavan toimitusjohtajan odotetaan selkeyttävän yhtiön strategiaa edelleen. NESTE on Itämeren alueen johtava toimija vähähiilisten ratkaisujen tarjoajana sekä uusiutuvan dieselin tuotannossa globaali markkinajohtaja. Yhtiön ainutlaatuisessa tarjonnassa yhdistyvät sekä raakaöljypohjaiset öljytuotteet että uusiutuvat tuotteet. Yhtiö on keskittynyt lisäjalostusmarginaalin parantamiseen joustavan raaka-ainekäytön, tuottavuuden kasvun ja tuotteen arvon maksimoinnin avulla, mikä vähentää yhtiön herkkyyttä markkinoiden muutoksille. Nesteen kilpailuetuina ovat muun muassa globaali toimitusketju, joustava raaka-ainevalikoima sekä modernit tuotantolaitokset Suomessa, Euroopassa ja Aasiassa. OSAEEEN HISTORIALLINEN EHITYS JA SUOJATASO OSAEEEN HISTORIALLINEN EHITYS JA SUOJATASO 30 30 OSAEEN HINTA (EUR) 26 22 18 14 10 OSAEEN HINTA (EUR) 25 20 15 10 5 6 0 Lähde: Bloomberg 2.11.2015, aikasarja 2.11.2010-2.11.2015. Sijoitus SERTIFIAATTIIN ei ole sama kuin suora sijoitus osakekorin OSAEISIIN. OSAEIDEN SUOJATASOT ON HAVAINNOLLISTETTU 2.11.2015 OSAEURSSIEN PERUSTEELLA. SUOJATASOT MÄÄRITETÄÄN LIIEESEENLASUPÄIVÄNÄ 21.12.2015. HISTORIALLINEN EHITYS EI OLE TAE TULEVASTA.
NOIA on yksi maailman johtavista verkkoinfrastruktuurin ja kehittyneiden teknologioiden edelläkävijöistä. Yhtiö sijoittaa tulevaisuuden teknologioihin. Tällä hetkellä yhtiöllä on kaksi vahvaa liiketoimintaa; verkkoinfrastruktuuriyhtiö Nokia Networks sekä teknologiakehitykseen ja lisensointiin keskittyvä Nokia Technologies. Yhtiön elokuussa 2015 ilmoittaman HERE -kaupan toteutumisen myötä yhtiö pystyy jatkossa keskittymään jäljelle jääviin kahteen pääliiketoimintoihinsa sekä suunniteltuun yhdistymiseen Alcatel-Lucentin kanssa, mikä toteutuessaan toisi yhtiölle huomattavia synergiaetuja ja vahvistaisi Nokian asemaa johtavana verkkoyhtiönä. NOIAN RENAAT on maailman johtava talvirenkaiden valmistaja. Yhtiön tuotanto on suurelta osin maailman moderneimmassa rengastehtaassa Venäjällä. Nokian Renkaiden kannattavuus on monin kerroin parempi kuin suurien globaalien rengasvalmistajien yhtiön keskittyessä premium-renkaisiin, jotka on suunniteltu erityisesti pohjoisiin olosuhteisiin. Yhtiön Vianor-rengaskauppaketjuun kuuluu yli 1300 myyntipistettä 27 maassa. Yhtiö on nettovelaton. 10 OSAEEEN HISTORIALLINEN EHITYS JA SUOJATASO 45 OSAEEEN HISTORIALLINEN EHITYS JA SUOJATASO OSAEEN HINTA (EUR) 8 6 4 2 OSAEEN HINTA (EUR) 40 35 30 25 20 0 15 Lähde: Bloomberg 2.11.2015, aikasarja 2.11.2010-2.11.2015. Sijoitus SERTIFIAATTIIN ei ole sama kuin suora sijoitus osakekorin OSAEISIIN. OSAEIDEN SUOJATASOT ON HAVAINNOLLISTETTU 2.11.2015 OSAEURSSIEN PERUSTEELLA. SUOJATASOT MÄÄRITETÄÄN LIIEESEENLASUPÄIVÄNÄ 21.12.2015. HISTORIALLINEN EHITYS EI OLE TAE TULEVASTA. SERTIFIAATIN TUOTON MÄÄRÄYTYMINEN. Sertifikaatin tuotto määräytyy osakekorin huonoiten menestyneen osakkeen kehityksen perusteella. Tuote maksaa vuosittain 7 %:n 1 takuukupongin mikäli huonoiten menestynyt osake on alle alkuarvonsa vuosittaisena havaintopäivänä. Mikäli huonoiten menestynyt osake on vähintään alkuarvossaan vuosittaisena havaintopäivänä, erääntyy tuote nimellisarvoisena ja sijoittajalle maksetaan lisätuotto. Lisätuotto on alustavasti 9 % 2 ja se maksetaan kuluneilta vuosilta. Mikäli tuote erääntyy lisätuotolla, erääntymisvuodelta ei makseta takuukuponkia. Ensimmäinen havaintopäivä on vuoden kuluttua liikkeeseenlaskusta, minkä jälkeen havaintopäiviä on vuoden välein. Vuosittaisina havaintopäivinä (vuodet 1-4) on kaksi mahdollista lopputulemaa, jotka on kuvattu alla: ERÄÄNTYMInen ennenaikaisesti vuodet 1-4: HUONOITEN MENESTYNYT OSAE VÄHINTÄÄN LÄHTÖARVOSSAAN HAVAINTOPÄIVÄNÄ YLLÄ ei ENNENAIAINEN ERÄÄNTYMINEN LISÄTUOTOLLA ( 100 % + 9 % 2 x ULUNEET HAVAINTOPÄIVÄT ) Sijoitus jatkuu ja SERTIFIAATTI MASAA 7 % 1 TAUUUPONGIN Jos sertifikaatti ei ole erääntynyt ennenaikaisesti, eräpäivänä viiden vuoden päästä on kolme mahdollista lopputulemaa, jotka on kuvattu alemmassa kaaviossa. Takaisinmaksuun liittyy riski liikkeeseenlaskijan ja takaajan takaisinmaksukyvystä. Lopputulemavaihtoehdot esitetään seuraavassa ottamatta kantaa kunkin lopputuleman toteutumistodennäköisyyteen. ERÄÄNTYMINEN ERÄPÄIVÄNÄ: ERÄÄNTYMINEN LISÄTUOTOLLA HUONOITEN MENESTYNYT OSAE VÄHINTÄÄN LÄHTÖARVOSSAAN VIIMEISENÄ HAVAINTOPÄIVÄNÄ YLLÄ ei ( 100 % + 9 % 2 x 5 = 145 % ) HUONOITEN MENESTYNYT OSAE ON VIIMEISENÄ HAVAINTOPÄIVÄNÄ ALLE ALUARVONSA, MUTTA VÄHINTÄÄN 65 % ALUARVOSTAAN YLLÄ ei ERÄÄNTYMINEN NIMELLISARVOISENA LISÄT- TYNÄ TAUUUPONGILLA ( 100 % + 7 % 1 = 107 % ) ERÄÄNTYMINEN TAPPIOLLISENA, ERÄÄNTYMISARVO ON NIMELLISARVO x (100 % + HUONOITEN MENESTYNEEN OSA- EEN URSSIEHITYS). LISÄSI SIJOITTAJAL- LE MASETAAN VIIMEISEN VUODEN 7 % 1 TAUUUPONI. 1 TAUUUPONI ON alustavasti 7 %, MUTTA VÄHINTÄÄN 6 %. TAUUUPONI VAHVISTETAAN liikkeeseenlaskupäivänä 21.12.2015. 2 LISÄTUOTTO ON alustavasti 9 %, MUTTA VÄHINTÄÄN 8 %. LISÄTUOTTO VAHVISTETAAN liikkeeseenlaskupäivänä 21.12.2015.
SERTIFIAATIN ERÄÄNTYMISARVO Alla olevassa kuvassa ja esimerkkilaskelmissa on havainnollistettu erääntymisarvon ja tuoton määräytyminen Autocall Suomi Takuukuponki sertifikaatin hankintahinnaltaan 50 500 euron arvoiselle merkinnälle, joka vastaa tuotonlaskennassa 50 000 euron nimellisarvoista sijoitusta. Esimerkkilaskelmat ovat esimerkinomaisia eivätkä kuvasta kohde-etuusosakekorin osakkeiden historiallista tai odotettua kehitystä.esimerkeissä on otettu huomioon 1 %:n merkintäpalkkio 3 muttei verovaikutuksia. Esimerkkilaskelmat on tehty alustavalla 7 % takuukupongilla ja 9 % lisätuotolla, jotka vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä. Mikäli vahvistettu takuukuponki tai lisätuotto on yli tai alle alustavasti ilmoitetun, sijoittajan lopullinen tuotto on suurempi tai pienempi kuin esimerkeissä. Takaisinmaksuun liittyy riski liikkeeseenlaskijan ja takaajan takaisinmaksukyvystä. ESIM. 1 ERÄÄNTYMINEN LISÄTUOTOLLA OSAEIDEN ALUARVO 100 % ERÄÄNTYMINEN NIMELLISARVOISENA ERÄÄNTYMINEN TAPPIOLLISENA UPONGINMASU ESIM. 2 ESIM. 3 ESIM. 4 ESIM. 5 ERÄÄNTYMISTASO 100 % SUOJATASO 65 % ( VIIMEISENÄ HAVAINTOPÄIVÄNÄ) 1 V. 2 V. 3 V. 4 V. 5 V. HAVAINTOPÄIVÄT Esimerkki 1: ENNENAIAINEN ERÄÄNTYMINEN VUODEN PÄÄSTÄ Osakekorin huonoiten menestynyt osake on vähintään alkuarvossaan 1. havaintopäivänä ja tuote erääntyy 1. ennenaikaisena erääntymispäivänä. Erääntymisarvo: 50 000 x (100 % + 9,0 % 2 x 1) = 54 500. Tuotto sijoitetulle pääomalle: 7,9 % (7,4 % p.a.) Esimerkki 2: ENNENAIAINEN ERÄÄNTYMINEN OLMEN VUODEN PÄÄSTÄ Osakekorin huonoiten menestynyt osake on vähintään alkuarvossaan 3. havaintopäivänä ja tuote erääntyy 3. ennenaikaisena erääntymispäivänä. Erääntymisarvo: 50 000 x (100 % + 9,0 % 2 x 3) = 63 500. Lisäksi sijoittajalle on maksettu 7 % 1 takuukuponki vuosilta 1 ja 2. Tuotto sijoitetulle pääomalle: 70 500 / 50 500-1 = 39,6 % (11,5 % p.a.) Esimerkki 3: ERÄÄNTYMINEN VOITOLLISENA ERÄPÄIVÄNÄ Osakekorin huonoiten menestynyt osake on vähintään alkuarvossaan viimeisenä havaintopäivänä ja erääntymisarvo: 50 000 x (100 % + 9,0 % x 5) = 72 500. Lisäksi sijoittajalle on maksettu 7 % takuukuponki vuosilta 1-4. Tuotto sijoitetulle pääomalle: 86 500 / 50 500-1 = 71, 3 % (11, 2 % p.a. ) Esimerkki 4: ERÄÄNTYMINEN NIMELLISARVOON ERÄPÄIVÄNÄ Osakekorin huonoiten menestynyt osake on viimeisenä havaintopäivänä alle alkuarvonsa, mutta vähintään 65 % alkuarvostaan. Erääntymisarvo: 50 000. Lisäksi sijoittajalle on maksettu 7 % takuukuponki vuosilta 1-5. Tuotto sijoitetulle pääomalle: 67 500 / 50 500-1 = 33,7 % ( 5,9 % p.a.) Esimerkki 5: ERÄÄNTYMINEN TAPPIOLLISENA ERÄPÄIVÄNÄ Osakekorin huonoiten menestynyt osake on viimeisenä havaintopäivänä alle 65 % Suojatason ja sertifikaatin erääntymisarvo on nimellisarvo x (huonoiten menestyneen osakkeen loppuarvo / huonoiten menestyneen osakkeen alkuarvo). uvan esimerkissä on huonoiten menestyneen osakkeen oletettu olevan 40 % lähtöarvostaan, jolloin sertifikaatin erääntymisarvo on nimellisarvo x 40% = 20 000. Lisäksi sijoittajalle on maksettu takuukuponki vuosilta 1-5. Tuotto sijoitetulle pääomalle: 37 500 / 50 500-1 = -25,7 % (-5,7 % p.a.) TIETOJA LIIEESEENLASIJASTA SG ISSUER, TAAAJA SOCIéTÉ GÉNÉRALE Ranskalainen, yli 150-vuotias Société Générale on yksi Euroopan johtavia finanssipalvelukonserneja. Société Généralella on runsaat 148 000 työntekijää ja konttoreita ympäri maailmaa, yhteensä 76 maassa. Yhtiön 30 miljoonan asiakkaan asiakaskunta koostuu yksityis- ja yritysasiakkaista sekä rahoituslaitoksista. Société Généralen luottoluokitus on Moody silta A2 vakaalla näkymällä ja Standard & Poor silta A negatiivisella näkymällä. Liikkeeseenlaskijan ja takaajan taloudellista asemaa ja luottoluokitusta koskevat tiedot voivat muuttua sijoituskohteen myynti- ja sijoitusaikana. 3 Merkintäpalkkio: Merkintä alle 50 000 euroa, palkkio 20 euroa /sertifikaatti (2% sertifikaatin nimellisarvosta). Merkintä vähintään 50 000 euroa, palkkio 10 euroa / sertifikaatti ( 1 % sertifikaatin nimellisarvosta).
EHDOISTA LYHYESTI TUOTONLASENTA Liikkeeseenlaskija: SG Issuer, takaaja Société Générale (A2/A) k Osake k ISIN-koodi k Bloomberg-koodi k Liikkeeseenlaskun luonne: Yleisön merkittäväksi tarkoitettu pääomasuojaamaton osakesidonnainen sertifikaatti. Liikkeeseenlaskuohjelma: 26.10.2015 päivätty Base Prospectus, Debt Instruments Issuance Programme. ohdeetuus: Osakekori 1 Neste Oyj FI0009013296 NESTE FH 2 Fortum Oyj FI0009007132 FUM1V FH 3 Nokia Oyj FI0009000681 NOIA FH Liikeeseenlaskuohjelman täydennykset: Alkuperäistä liikkeeseenlaskuohjelmaa voidaan muuttaa liikkeeseenlaskijan toimesta julkaisemalla sitä koskevia täydennyksiä, jotka voivat sisältää esimerkiksi päivityksiä liikkeeseenlaskijan taloudellisiin tietoihin, tuotteiden verokohteluun tai sovellettavaan lainsäädäntöön liittyen. Jos liikkeeseenlaskuohjelmaa täydennetään tuotteen merkintäajan kuluessa, on asiakkaalla oikeus perua tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän kuluessa tiedon julkistamisesta ilmoittamalla siitä kirjallisesti Finlandia Group Oyj:lle. Finlandia Group Oyj julkaisee täydennysliitteet Internet-sivuillaan muiden tuotekohtaisten dokumenttien yhteydessä välittömästi saatuaan tiedon täydennyksestä. Vakuus: Sertifikaatille ei ole asetettu erillistä vakuutta ISIN-koodi: FI4000176631 Pörssilistaus: Sertifikaatille haetaan listaus Helsingin Pörssistä (Nasdaq OMX Helsinki) Merkintäaika: 6.11. - 4.12.2015 (Liikkeeseenlaskija voi päättää merkintäajan ennenaikaisesti, mikäli liikkeeseenlaskun ehtojen turvaaminen sitä vaatii) Merkintäpaikat: Finlandia Group Oyj ja sen sidonnaisasiamiehet Liikkeeseenlaskupäivä: 21.12.2015 Eräpäivä: 15.1.2021 (jos sertifikaatti ei ole erääntynyt ennenaikaisesti) Nimellisarvo: 1 000 euroa / sertifikaatti MERINTÄHINTA: 1 000 euroa / sertifikaatti Merkintäpalkkio: Merkintä alle 50 000 euroa, palkkio 20 euroa /sertifikaatti (2% sertifikaatin nimellisarvosta). Merkintä vähintään 50 000 euroa, palkkio 10 euroa / sertifikaatti (1 % sertifikaatin nimellisarvosta) Minimimerkintä: 10 sertifikaattia (vastaa 10 000 euron sijoitettavaa määrää) Strukturointikustannus: Merkintähinta sisältää strukturointikustannuksen; noin 1,0 % p.a. nimellisarvosta. Sertifikaatista ei peritä erillistä hallinnointipalkkiota. Selvitys- ja säilytysjärjestelmä: Euroclear Finland Oy Sovellettava laki: Suomen laki Verotus: atso kohta Verotuksesta yleensä Liikkeeseenlaskun peruutus: Liikkeeseenlaskijalla on oikeus peruuttaa liikkeeseenlasku perustuen muutoksiin taloudellisissa olosuhteissa, merkintävilkkauden jäädessä alhaiseksi alle 2 000 000 euroa tai jos tapahtuu jotain sellaista, mikä liikkeeseenlaskijan harkinnan mukaan voi vaarantaa järjestelyn. Liikkeeseenlaskija yhdessä Finlandia Group Oyj:n kanssa peruuttavat liikkeeseenlaskun, mikäli takuukuponkia ja lisätuottoa ei voida vahvistaa vähintään sertifikaattikohtaisten ehtojen mukaisiin vähimmäistasoihin. Mikäli liikkeeseenlasku peruutetaan, palautettavalle merkintäsummalle ei makseta korkoa. Liikkeeseenlaskun peruuntuessa ilmoitus sijoittajille julkaistaan Finlandia Group Oyj:n Internet-sivuilla www.finlandiagroup.fi. Jälkimarkkina: Liikkeeseenlaskija tarjoaa sertifikaatille normaaleissa markkinaolosuhteissa jälkimarkkinan 10 000 euron ja sen ylittävälle nimellismäärälle. Jälkimarkkinahinta voi olla yli tai alle merkintähinnan. 4 Nokian Renkaat Oyj FI0009005318 NRE1V FH TAUUuponI: Alustavasti 7,0 %, mutta vähintään 6,0 %. Lopullinen vahvistettu Takuukuponki ilmoitetaan 21.12.2015 internet-sivuillamme www.finlandiagroup.fi. Takuukuponki maksetaan vuosittain kuponginmaksupäivänä, mikäli tuote ei ole erääntynyt ennenaikaisesti tai eräpäivänä Lisätuotolla. lisätuotto: Alustavasti 9,0 %, mutta vähintään 8,0 %. Lopullinen vahvistettu Lisätuotto ilmoitetaan 21.12.2015 internet-sivuillamme www.finlandiagroup.fi Osakkeen k = 1-4 alkuarvo: Osakkeen k alkuarvo määrietään liikkeeseenlaskupäivän 21.12.2015 sulkemisarvona Osakkeen k = 1-4 loppuarvo: Osakkeen k loppuarvo määritetään viimeisen havaintopäivän 21.12.2020 sulkemisarvona Huonoiten MENESTYNYT OSAE: Huonoiten menestyneellä osakkeella tarkoitetaan osaketta k jonka suhdeluku (osakkeen k arvo havaintopäivänä i /osakkeen k alkuarvo) kunakin havaintopäivänä i on pienin. i HAVAINTOPÄIVÄ i = 1-5 (ARVOSTUSPÄIVÄ) 1 21.12.2016 15.1.2017 2 21.12.2017 15.1.2018 3 21.12.2018 15.1.2019 4 21.12.2019 15.1.2020 UPONGINMASUPÄIVÄ i = 1-5 / ENNENAIAINEN ERÄÄNTYMISPÄIVÄ i = 1-4 5 21.12.2020 15.1.2021 (Eräpäivä) Erääntymisarvot ennenaikaisina erääntymispäivinä (i=1-4): Jos huonoiten menestyneen osakkeen päivän sulkemisarvo on vähintään alkuarvossaan havaintopäivänä i = 1-4, sertifikaatti erääntyy ennenaikaisesti nimellisarvoonsa ja maksaa lisätuoton kaikilta kuluneilta havaintopäiviltä. Sertifikaatin erääntymisarvo on: nimellisarvo x (100 % + i x lisätuotto) Suojataso: 65 % x (viimeisenä havaintopäivänä i=5 huonoiten menestyneen osakkeen k alkuarvo) Erääntymisarvo eräpäivänä: Jos sertifikaatti ei ole erääntynyt ennenaikaisena erääntymispäivänä, tuotteen erääntymisarvo eräpäivänä määräytyy seuraavasti: Jos viimeisenä havaintopäivänä i=5 huonoiten menestyneen osakkeen k päivän sulkemisarvo on vähintään alkuarvonsa suuruinen, sertifikaatin erääntymisarvo on: nimellisarvo x (100 % + 5 x lisätuotto) Jos viimeisenä havaintopäivänä i=5 huonoiten menestyneen osakkeen k päivän sulkemisarvo on alle alkuarvonsa, mutta vähintään 65 % alkuarvostaan, palautetaan nimellisarvo kokonaisuudessaan ja sertifikaatin erääntymisarvo on: nimellisarvo x 100 % Jos viimeisenä havaintopäivänä i=5 huonoiten menestyneen osakkeen k päivän sulkemisarvo on alle 65 % alkuarvostaan, sertifikaatin erääntymisarvo on: nimellisarvo x (huonoiten menestyneen osakkeen k loppuarvo / huonoiten menestyneen osakkeen k alkuarvo)
eskeiset riskit. Arvopaperimarkkinoilla sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Tämä tuote on suunnattu erityisesti korkeaa riskiä sietäville sijoittajille. Tuotteeseen liittyvät keskeisimmät riskitekijät on kuvattu lyhyesti alla. Esitetyt riskit eivät ole tärkeysjärjestyksessä, eikä kyseessä ole kattava riskien kuvaus. Tuotteen riskialttiin rakenteen vuoksi on suositeltavaa, etteivät sijoitukset tähän tuotteeseen muodosta huomattavaa osaa sijoittajan kokonaisvarallisuudesta. Sijoittaja vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista. Sijoittajan tulee tästä syystä ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustua huolellisesti tämän markkinointimateriaalin lisäksi sijoituskohteena olevan tuotteen liikkeeseenlaskijan ohjelmaesitteeseen ja tuotekohtaisiin ehtoihin kokonaisuudessaan. Tuottoriski: Tässä asiakirjassa esitellyn tuotteen tuotto riippuu valittujen kohde-etuuksien kehityksestä ja tuottorakenteesta. Tuottorakenne voi joskus olla monimutkainen, minkä vuoksi sijoitusta voi olla vaikea verrata muihin sijoituskohteisiin. ohdeetuuksien arvo voi vaihdella sijoitusaikana. Jos kohde-etuus ei kehity toivotusti, tuotto voi jäädä pieneksi tai olla negatiivinen. ohde-etuuksien arvot tiettynä päivänä eivät myöskään välttämättä kuvasta sijoituskohteen tuoton toteutunutta tai tulevaa kehitystä. Sijoitus strukturoituun tuotteeseen ei ole sama asia kuin suora sijoitus joihinkin tai kaikkiin kohdeetuuksiin. Tietyissä erityistapauksissa, kuten kohdeetuuden liikkeeseenlaskijan yritysjärjestelytilanteissa, sijoitustuotteen kohde-etuus voi myös muuttua tai vaihtua, tuotekohtaisten ehtojen mukaisesti. Riski pääoman menettämisestä: Tämä tuote on pääomaturvaamaton. Sijoittaja voi siis menettää tuotteeseen sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan, jos osakekorin tuotekohtaisten ehtojen mukainen huonoiten menestyneen osakkeen arvo on alle Suojatason (65 % alkuarvosta) sijoituksen viimeisenä havaintopäivänä. Sijoittaja menettää pääoman ja mahdollisen tuoton lisäksi myös mahdollisen merkintäpalkkion. Liikkeeseenlaskijariski ja takaajan maksukykyyn liittyvä riski: Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvällä riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että liikkeeseenlaskija tulee maksukyvyttömäksi eikä pysty vastaamaan sitoumuksistaan sijoittajalle eli maksamaan sijoittajalle mahdollista erääntynyttä pääomaa ja/tai tuottoa eräpäivänä. Takaajan maksukykyyn liittyvä riski tarkoittaa riskiä siitä, että myös takaaja joutuu maksukyvyttömyystilaan, jolloin sillä ei ole kykyä suoriutua takauksen asettamista velvotteista sijoittajia kohtaan. Liikkeeseenlaskijan ja takaajan mahdollisen maksukyvyttömyyden johdosta sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman sekä mahdollisen tuoton osittain tai kokonaan riippumatta sijoituskohteen arvonkehityksestä. Sijoittajan tulee kiinnittää huomiota liikkeeseenlaskijan ja takaajan taloudelliseen asemaan ja luottokelpoisuuteen sijoituspäätöstä tehdessään. Ohjelmaesitteessä annetaan tiedot liikkeeseenlaskijan ja takaajan taloudellisesta asemasta ja liiketoimintaan kohdistuvista riskitekijöistä. Luottoluokituslaitoksen myöntämä luottoluokitus ilmaisee liikkeeseenlaskijaan/takaajaan kohdistuvaa luottoriskiä perustuen liikkeeseenlaskijan vakavaraisuuteen ja liikkeeseenlaskijan arvioituun kykyyn vastata pitkäaikaisista maksusitoumuksistaan. Sijoittajan tulee ottaa huomioon se, että liikkeeseenlaskijan taloudellista asemaa ja luottoluokitusta koskevat tiedot voivat muuttua sijoituskohteen myynti- ja sijoitusaikana. Jälkimarkkinariski: Tässä asiakirjassa esitelty tuote tulee nähdä ensisijaisesti sijoitusajan loppuun asti pidettävänä sijoituksena, eikä se siten välttämättä sovellu lyhytaikaiseksi sijoitukseksi. Jälkimarkkinariski voi toteutua, jos sijoittaja haluaa realisoida sijoitustuotteen kesken sen juoksuajan. Riskinä tällöin on, että sijoitustuotteelle ei löydy ostajaa tai että siitä tarjottava hinta on sen merkintähintaa tai todellista arvoa alhaisempi esimerkiksi poikkeuksellisesta markkinatilanteesta johtuen. Jälkimarkkinahintaan vaikuttaa mm. jäljellä oleva sijoitusaika, yleinen korkotaso, kohde-etuuden tai kohde-etuuksien arvonkehitys sekä tämän tai näiden arvojen keskinäinen riippuvuus. Jälkimarkkinat voivat poikkeustapauksissa olla epälikvidit tai kaupankäynti voi jopa tilapäisesti olla mahdotonta epänormaalin markkinatilanteen tai liikkeeseenlaskijan, välittäjän, selvitystahon, listauspörssin tai muun kaupankäyntikanavan mahdollisen teknisen ongelman vuoksi. Ennenaikaisen lunastuksen riski: Liikkeeseenlaskija voi tuotteen tuotekohtaisissa ehdoissa määritellyissä erityistilanteissa, kuten esimerkiksi lainsäädännön muutoksen tai tuotteen kohde-etuutta koskevan poikkeustilanteen johdosta, lunastaa tuotteen takaisin ennen eräpäivää. Tällaisen ennenaikaisen lunastuksen tapahtuessa sijoittajalle tuotteesta maksettava lunastushinta määräytyy tuotekohtaisten ehtojen mukaisesti. Ennenaikaisen lunastuksen johdosta sijoittajalla on riski menettää sijoittamansa pääoma ja sille mahdollisesti kertynyt tuotto joko osittain tai kokonaan. Tietyissä erityistapauksissa liikkeeseenlaskija/laskenta-asiamies voi myös oman harkintansa mukaisesti korjata ehtoja ilman tuotteen omistajan suostumusta tuotekohtaisten ehtojen mukaisesti. Verotusriski: Verotusriskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että sijoitustuotteen verotuksellinen tai lainsäädännöllinen asema voi muuttua sijoitusaikana, ja muutokset voivat vaikuttaa sijoittajan saamaan nettotuottoon. Verotuksesta yleensä: Tässä markkinointiesitteessä kuvataan ainoastaan lyhyesti sijoitustuotteen tämänhetkistä verotusta Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön kohdalla. Finlandia Group Oyj ei toimi asiakkaan veroasiantuntijana ja sijoittaja vastaa kaikista sijoitustuotteeseen liittyvistä veroseuraamuksista itsenäisesti. Tarvittaessa kunkin sijoittajan tulee kääntyä veroasiantuntijan puoleen selvittääkseen sijoitustuotteen verokohtelun. Lisää sijoitustuotteiden verotuksesta Verohallinnon sivuilta www.vero.fi. Sertifikaatin liikkeeseenlaskijan ollessa ulkomainen, korkotulon lähdeverosta annetun lain (28.12.1990/1341) säännökset eivät sovellu. Lainalle maksettavaa tuottoa käsiteltäneen siis verotuksessa tuloverolain 33 (30.12.1992/1535) mukaisena pääomatulona. Sertifikaatille maksettavasta tuotosta toimitetaan ennakonpidätys, jonka suuruus on tällä hetkellä 30 %. Mikäli sijoittaja myy lainan ennen eräpäivää, luovutus käsiteltäneen verotuksessa tuloverolain luovutusvoittoa ja -tappiota koskevien säännösten mukaisesti. Tuotteen erääntyessä syntyvää tappiota käsiteltäneen verotuksessa luovutustappiona. Myyntirajoitukset: Tätä tuotetta ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa tai muissa valtioissa, joissa laki tai muu sääntely voivat rajoittaa arvopapereiden myyntiä tai kieltää sen. Myöskään tämän markkinointimateriaalin levittäminen tällaisiin valtioihin ei ole sallittua.