Kojuvuorossa Tupuna. Leena Bågman. Lapsen oikeuksienpäivän. työntekijöitä tauolla, päivän aikana he jakoivat ilmapalloja



Samankaltaiset tiedostot
RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ

KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa

puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen.

PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE

SUPERSANKARITAPAHTUMA

Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli

Kidsrock 2012-kiertue

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 /

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat

Vapaaehtoistoiminnan viikko Kumppanuuskeskuksessa

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake:

AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä

TOHINAA TIUKULASSA. Taiteiden yön innovaattori palkittiin. PeLaPaLat

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari

Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat

LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN LAPSUUDEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMISYKSIKKÖ- HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUKSESTA. Paikalla: Laiho Olli Nurmijärvi puheenjohtaja

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

LASTEN KAUPALLINEN SEKSUAALINEN RIISTO JA SEKSUAALIVÄKIVALTA SUOMESSA

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SUPER-ILLAT KEVÄT 2014

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

II valtakunnalliset SILTA-ohjaajien päivät

Lasten lomakotitoiminta

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

Hei hulinaa! KESÄ & LEIRI. Saaristoon tutustumassa. Kapteeni Kahvitahra miehistöineen vapaaehtoistemme palveluksessa. PeLaPaLat

POP UP kahvilapäivä

Jenni Haukio vierailulla

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

Kuvassa yhdistyksen varapuheenjohtaja Pirkko Parvela ja sihteeri Mervi Auvinen avustamassa onkijoita. Silloin vappuna

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

SANKARINA Matti Mononen

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

Yhdessä enemmän hyvinvointia RAY:n strategiakiertue

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

ADOPTIOKOULUTUS

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Räiskälettä ei parempaa

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUKSET 2010

Tammikuu Helmikuu Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu Etelä-Pohjanmaan jaosto

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2013

Testamenttilahjoitus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Elokuu UNI. voimavara jota ei tule hukata

Saako uhri oikeutta?

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

JÄSENTIEDOTE 1/2015

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

Terveisiä Islannista!

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli PaKaste

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! Forssa

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2012 /

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus Sivu 1 / 5

Maanantai , klo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kirkon alat ry; liiton esittely

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN ROAD SHOW

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Kaikki OmaisOiva-toiminnat ovat osallistujille ilmaisia!

Transkriptio:

Ministerivierailu Kojuvuorossa Tupuna Mäntysaari-Laaksonen ja Leena Bågman. Toritunnelmissa HELSINKI Tuomaan markkinoilla joulukuussa satoi vettä ja sitten satoi vielä vähän enemmän vettä, ja näin järjestömme myyntikojun menekkituotteeksi nousi punainen sateenvarjo! Järjestömme läsnäolo huomioitiin ja saimme paljon spontaania palautetta markkinoilla kävijöiltä. Esilletulokärkenä meillä oli tukiperheet ja sitä jonottavat lapset. Näin markkinoilla kävijöiden kertomat omakohtaiset kokemukset järjestömme toiminnasta liittyivätkin lomakotikokemuksiin omassa lapsuudessa. Toinen esiin noussut ihmetyksen aihe oli toimintamme laaja-alaisuus niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Delhissä Pelastakaa Lasten työntekijä Mukesh Lath (toinen vasemmalta) osallistui ministeri Heidi Hautalan tapaamiseen. INTIA Ministeri Hautala vieraili viime vuoden lopulla laajemmin Aasiassa. Suomen suurlähetystöt järjestivät matkan aikana ministerille tapaamisia, jonne myös kansalaisjärjestöjen edustajia oli kutsuttu. Heidi Hautala tapasi Pelastakaa Lasten työntekijän Delhissä, Intiassa, sekä kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön Nepalin maatoimiston edustajan Kathmandussa. Ministeri sai hyvän kuvan siitä työstä, jota kansalaisjärjestöt tekevät. Ministeri oli myös kiinnostunut kansalaisjärjestöjen näkemyksistä valtioiden kahdenvälisiä neuvotteluja silmällä pitäen. KATUNÄKYVYYTTÄ Lapsen oikeuksienpäivän työntekijöitä tauolla, päivän aikana he jakoivat ilmapalloja ja yhdistyksemme esitteitä sekä kaduilla että torilla. Me tuemme Pelastakaa Lapset ry:tä! Copyright 2011 Symantec Corporation. Kaikki oikeudet pidätetään. Symantec, Symantec-logo, Norton, Norton-logo ja LiveUpdate ovat Symantec Corporation -yhtiön tai sen tytäryhtiöiden tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja muissa maissa. Muut tuotemerkit voivat olla omistajiensa tavaramerkkejä. Suojaa sitä mikä merkitsee eniten. Kuva: Pelastakaa Lapset / Rea Noponen Suojaa sitä mikä merkitsee eniten. Lahjoitamme 1 jokaisesta ostetusta Norton-kampanjatuotteesta Pelastakaa Lapset ry:lle. Olemme sitoutuneet lahjoittamaan yhteensä 50 000. Käy osoitteessa www.pelastakaalapset.fi ja katso miten sinä voit auttaa. www.norton.com/savethechildren Norton-kampanja: Tukea LASTENSUOJELUTYÖLLEMME NAANTALI Naantalin Pelastakaa Lapset paikalliset toimivat 20.11. 2011 näyttävästi katukuvassa ja torimyymälässä, lipaskeräystä unohtamatta. Toritapahtuma uusittiin vielä jokusen kerran ennen joulua. Symantec Finland järjesti vuodenvaihteessa kampanjan, jossa yritys lahjoitti jokaisesta Norton-kampanjatuotteesta euron lastensuojeluun. Yhteispohjoismainen kampanja tuotti yhteensä 50 000 euroa Pelastakaa Lasten kansainväliseen lastensuojelutyöhön. 10 Pelastakaa Lapset / OMAT

KALENTERI Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie 38, 00610 Helsinki Turun toimipiste Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku Vasemmalla on KM Maarit Koskinen, keskellä Jari Sinkkonen ja oikealla TtM Sanna Mäkipää. YLEISÖTILAISUUS Finado-tuloksia esiteltiin Tiukulassa HELSINKI Suuren suomalaisen adoptiotutkimuksen tähänastisia tuloksia esiteltiin jälleen Tiukulassa. Päivätilaisuus pidettiin asiantuntijoille, iltatilaisuus tutkimukseen osallistuneille. Molemmat tilaisuudet vetivät salin täyteen kuulijoita. Tilaisuudessa asiantuntijat avasivat eri- ikäisten, eri maista lähtöisin olevien, eri sukupuolta olevien lasten kehitysvaiheista kerättyä tietoa. NENÄPÄIVÄTEMPAUS KUOPIO Kuopion Pelastakaa lapset viettivät nenäpäivää kaiken kansan nähden. 20.3.12 klo 14.00 alkuinformaatiotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Tiukulassa Helsingissä 26.3.12 klo 16 19.30 Elämää adoptiolapsen kanssa Adoptiotilaisuus perheiden läheisille Tiukulassa Helsingissä Huhtikuussa alkaa tukiperhevalmennus Tiukulassa Helsingissä (ennakkoilmoittautuminen) 22.5.12 klo 14.00 alkuinformaatiotilaisuus uusille sijais- ja adoptioperheille Tiukulassa Helsingissä 24.5.12 klo 14 16 alkuinformaatiotilaisuus uusille adoptioperheille Turussa Heidekenillä Itä-Suomen aluetoimisto Suvantokatu 2, 2. krs, 80100 Joensuu 13.3.2012 tukihenkilövalmennus Joensuussa alkaa, ennakkoilmoittautuminen 16 17.3.2012 tukihenkilövalmennus Kuopiossa, ennakkoilmoittautuminen 24.3.2012 ja 14.4.2012 klo 9-15 tukiperhevalmennus Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen 10.5.2012 täydennyskoulutusilta tuki- ja lomaperheille sekä tukihenkilöille Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen 24.3.2012 ja 14.4.2012 klo 9 15 tukiperhevalmennus Joensuussa, ennakkoilmoittautuminen Svenska Barndaghemmetin lapset virittivät aikuisten mi e- let kaamoksen keskellä valoisiksi. Valon juhlaa TAMPERE Länsi-Suomen aluetoimistossa koettiin valon juhla aivan konkreettisesti, kun ruotsinkielisen päiväkodin esikouluryhmän ihanat lapset kävivät Lucia -kulkueena tuomassa valon juhlan Tampereen työntekijöillemme. Päivärannan Citymarketilla näkyvyys on taattu. Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C, 33100 Tampere 25.2.2012 alkaen Pride -valmennus Tampereella 17.3., 21.3. ja 28.3.2012 tukiperhevalmennus Tampereella. 10.3 ja 20.3.2012 Tampereella tukihenkilövalmennus. 30.3 ja 31.3.2012 tukihenkilövalmennus Raumalla. 4.4.2012 klo 17.30 19.30 iltakahvit tukiperheille ja tukihenkilöille Tampereella 14.4.2012 perheiden koulutuspäivä Myötätuulta vuorovaikutukseen Helmikuu 2012 11 >>

Kalenteri jatkuu: Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, 40100 Jyväskylä 9.3.2012 klo 13 adoption alkuinformaatiotilaisuus Jyväskylässä 17.3. ja 24.3.2012 tukiperhevalmennus Pieksämäellä 6.3, 13.3, 20.3. ja 27.3.2012 aikuisystävävalmennus Jyväskylässä 19.4, 25.4, 2.5, 9.5, 15.5 ja 23.5.2012 erityistukiperheiden valmennus Jyväskylässä 11.5.2012 klo 13 alkaen adoption alkuinformaatiotilaisuus Jyväskylässä Toukokuussa perinteinen virkistyspäivä tukiperheille ja aikuisystäville Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, 90100 Oulu HELSINKI Lappset ja Rovio lahjoittivat järjestöllemme Angry Birds -puuha-alueen. Lapsille rakennettava puuhapaikka toteutetaan Pelastakaa Lasten osoittamaan paikkaan keväällä. 14.3, 21.3., 28.3. ja 11.4.2012 klo 18.00 21.00 Tukiperheryhmävalmennus (12 h) Oulussa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Anne Kirkonpelto 050 432 9832. 27.3.2012 klo 18.00 20.00 loma- ja tukiperheinfo Raahessa, Palvelutalo Kreivinajassa, Brahenkatu 14 16. Maalis-toukokuussa erityistukiperhevalmennus Kemissä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Anne Kirkonpelto tai Merja Alm 040 840 5130. 20.4.2012 klo 14.00-16.00 alkuinfo uusille perheille aluetoimistolla, ilmoittautuminen aluetoimistoon. 23.5.2012 klo 12.00 yhteistyötapaaminen aluetoimistolla kuntien sosiaalitoimien yhteistyökumppaneiden kanssa Kansainvälinen adoptiopalvelu Marja Nybacka Luottamusnainen hommissa Järjestömme luottamusmiehet ovatkin naisia. Luottamusmiehenä toimii Marja Nybacka, Pohjois-Suomen aluetoimistosta, sekä varaluottamusmiehenä Jaana Räisänen, Helsingin toimipisteestä. Molemmat aloittivat toimikautensa 1.1.2012. 19.3. 2012 klo 10-16 Venäjä kohdemaana -tilaisuus Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen 12.3.2012 mennessä 31.3.2012 Adoptiolapsen terveydentila -luento, Tiukula talo, Helsinki. Ilmoittautuminen 11.3. mennessä 23. 4. 2012klo 13 16 kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi -tilaisuus, Tiukula-talo, Helsinki. Ilmoittautuminen 16.4.2012 mennessä 7.5. 2012 klo 16:30 19:00 Odottajien luentoilta Tiukula-talo, Helsinki, ilmoittautuminen 30.4. mennessä 9.5. 2012 klo 13 16 Avoin tiedotustilaisuus Kiina erityistarve ohjelmasta, Tiukula-talo, Helsinki ilmoittautuminen 2.5. mennessä 4.6. 2012 klo 13 16 kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi tilaisuus, Pohjois-Suomen aluetoimisto, Oulu, ilmoittautuminen 25.5.2012 mennessä Naantaliin matkaajat huomio! NAANTALI Ravintola Trap julkisti paikallisyhdistyksensä innoittamana Menu, jolla autat - hyväntekeväisyysmenuun. Menu on voimassa alustavasti vuoden 2012 loppuun. Ravintola luovuttaa osan menun tuotosta paikallisyhdistyksen toimintaan. Raha välittyy näin naantalilaisten lasten ja lapsiperheiden tukemiseen. 12 Pelastakaa Lapset / OMAT

Viestintäpäällikkö paikalla HELSINKI Uusi viestintäpäällikkö Carita Päivänen on aloittanut työnsä Pelastakaa Lasten keskustoimistossa Helsingissä. Hän vastaa organisaation ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä, sekä mediasuhteista. Aiemmin hän on työskennellyt toimittajana sekä toimituspäällikkönä ja tuottajana. Lisäksi hän on toiminut usean vuoden ajan lääketeollisuuden alalla viestintäpäällikkönä. HOPEINEN ANSIOMERKKI HELSINKI Talousjohtaja Petri Tammisto vastaanotti joulukuussa järjestömme hopeisen ansiomerkin 15 -vuoden työskentelystä järjestömme hyväksi. Rasisminvastainen työ HELSINKI Tiukulassa järjestettiin seminaari rasisminvastaisesta työstä verkossa. Paikalle ilmaantui nuoriso-, opetus-, terveydenhuolto- ja sosiaalialan ammattilaisia ja asiantuntijoita, sekä järjestöjen ja virastojen edustajia. Seminaari antoi tietoa rasismin eri muodoista, keskittyen kuitenkin rasismin vastustamisen lähtökohtiin ja käytäntöihin erityisesti verkossa. Pankin toimitusjohtaja Marjo Partio (vasemmalla) yhdessä iloisesti yllättyneiden Kuusankosken yhdistyksen sihteerin Virpi Aallon, Kouvolan yhdistyksen puheenjohtajan Eliina Vatasen ja Valkealan yhdistyksen puheenjohtajan Pirjo Mattilan kanssa. Pankkitukea KOUVOLA Kouvolan Seudun Osuuspankki lahjoitti vuoden 2011 joululahjavaransa toimialueensa Pelastakaa Lasten paikallisyhdistyksille. Seminaaria emännöinyt Satu Kanninen (vasen) kertomassa, ketkä osallistuvat kahvitauon jälkeen alkavaan paneelikeskusteluun. Vieressä kansalaistoiminnan päällikkö Riitta Kauppinen. Helmikuu 2012 13

MUSIIKKI kuulijaa myöden KUOPIO Kuopion Pelastakaa Lapset juhlisti lapsen oikeuksien päivää koko perheen urkukonsertilla Puijon kirkossa. Lapsille oli järjestetty oma konsertti. Tämän jälkeen kaikille oli varattu pientä syötävää. Lapset lähtivät kotiin aikuistensa ja lapsen oikeuksien ilmapallon kanssa. Outi Orava (Outi Keskisipilä) ja Anu Amppari (Anu Pulkkinen) musisoivat lapsille. 20 VUOTTA YHTEISTYÖTÄ Karjalan adoptioviranomaiset Anna Anatoljevna Moshanina (vasen), Karjalan tasavallan opetusministeriön johtava asiantuntija Marina Mihailovna Zvereva, Karjalan tasavallan lapsiasiainvaltuutettu ja Nina Konstantinovna Lyskova Petroskoin kaupunginhallinnon lastensuojeluosaston päällikkö olivat tulleet kuuntelemaan laadukkaita seminaarialustajia. HYVINKÄÄ Adoptioyhteistyö Venäjän kanssa on jatkunut 20 vuotta. Venäjältä on adoptoitu näiden vuosien aikana Suomeen lähes 850 lasta, ja ainakin jälkipalvelun alalla maiden keskinäistä yhteistyötä tarvitaan vielä vuosikymmenien ajan. Tilaisuuteen osallistui 150 aikuista ja yli sata adoptoitua lasta. Venäjältä saapuneiden juhlavieraiden joukossa oli mm. Professori Rifkat J. Muhamedrahimov, joka kertoi muutoksista pietarilaisessa pienten lasten lastenkodissa, jossa henkilökuntaa on koulutettu kontaktien pysyvyyteen, sekä herkkyyden ja tunnepitoisuuden lisäämiseen pienten lasten kanssa. Huom! Kansainvälisen adoption sopimuskäytäntöä ollaan uudistamassa Venäjällä adoptioon luovuttamiseen ja valvontaan liittyvien ongelmien vähentämiseksi. Uusi teos Rasismi ja nuorisotoiminta Mitä ennakkoluulot ovat? Mitä rasismi on ja millaisia muotoja se saa verkossa? Kirja antaa toimintamalleja nuorten kanssa toimiville rasisminvastaiseen toimintaan ja erilaisuuden käsittelyyn niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin. Rasisminvastaisesta nuorisotyöstä on julkaistu kirja R-sana. Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta. Kirja on vapaasti luettavissa pdf-versiona: www.pelastakaalapset.fi/nora 14 Pelastakaa Lapset / OMAT

KUTSU PELASTAKAA LAPSET RY:N LIITTOKOKOUS kutsutaan koolle 21.-22. huhtikuuta 2012 alkaen klo 12.00 Turkuun (Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6). Varsinainen kokous on sunnuntaina 22. huhtikuuta 2012 alkaen klo 10.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen lounas. Kansanedustaja Kari Tolvanen, entinen Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikön johtaja ja rikosylikomisario, toivotti seminaarivieraat tervetulleeksi. Hyväksikäyttö digitaalisessa mediassa HELSINKI Yhä useampi lasten ja nuorten parissa toimiva ammattilainen on kohdannut työssään digitaaliseen mediaan liittyvää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Finlandia-talolle yli 200 kuulijaa kerännyt Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö digitaalisessa mediassa -seminaari järjestettiin vastaamaan eri alojen ammattilaisten kysymyksiin. Asiantuntijapuheenvuoroja pitivät Mari Laiho, Pelastakaa Lapset ry, Tuija Kivinen, Helsingin väkivaltarikosyksikkö, Maija Aunio, Helsingin väkivaltarikosyksikkö, Kirsi Porras, Väestöliitto ja Yrsa Holmberg, Helsing in Sosiaalitoimi. Liittohallitus Tervetuloa! KALLELSE RÄDDA BARNEN RF:S FÖRDUNDSMÖTE sammankallas den 21-22 april 2012 från och med kl. 12.00 till Åbo (Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6). Själva mötet äger rum söndagen den 22 april 2012 från och med kl. 10.00. På mötet behandlas stadgeenliga ärenden. Lunch efter mötet. Förbundsstyrelsen Välkommen! Helmikuu 2012 15