Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018

Samankaltaiset tiedostot
Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

Lähetystyö VIHDIN SEURAKUNTA

Keminmaan seurakunnan lähetystyö

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 8/2015 Kirkkoneuvosto

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA /2017

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, Helsinki, viitenumeroluettelo)

Diakoniatyö. Diakoniatyön leivänjako

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/2019 Lähetys- ja aikuistyön johtokunta

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

PIISPAINKOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN JA MUKAISET KIRKON VIRKAAN VAADITTAVAT OPINNOT

Hyvä sana lähellä ja kaukana. kuva: Ari Vitikainen/ Kirkon kuvapankki

Diakoniatyö. Diakoniatyön leivänjako

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA JULISTUSJOHTOKUNTA /2017

1. Päivään sidotut kolehdit

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/ klo

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

Diakoniatyö. taloudellinen apu on näiden jälkeen tulevaa, tarveharkintaista apua.

1. Päivään sidotut kolehdit

Kaikelle kansalle kaikille kansoille. seurakunnan lähetystyö

Lisätietoja: Irma Marttila p ja Kaarina Anttila p

4/42 Suomen Lähetysseuran kanssa solmitun nimikkosopimuksen muuttaminen (liite) 4/43 Vaajakosken alueseurakunnan nimikkolähettisopimukset

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA OTE/PÖYTÄKIRJA Nro 3/2019 Lähetys- ja aikuistyön johtokunta

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 7

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

YSTÄVÄLEHTINEN 2/2015

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 4/2015

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Tikkakosken. alueseurakunnan

Kansanlähetys on toiminut viidellä vuosikymmenellä. Seuraavassa joitakin virstanpylväitä matkan varrelta.

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Kolehtisuunnitelma

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus

MARTINSEURAKUNNAN. Pyhäinpäivästä laskiaiseen

Maanantai klo Teljän kirkko

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

Asialista Maanantai klo _ Joutsenon seurakuntakeskus

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Osallistujat Murto Eija puheenjohtaja, pj 64. Suutari Tero varapuheenjoht., kok.pj, poissa 64.

Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone klo

Asialista Maanantai alkaen klo jouluaterialla

105 Kokouksen avaus ja alkuhartaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

JUMALANPALVELUKSET. HIRVENSALON SRK-KODISSA Su , klo 17 Missiomessu To 9.10., , 6.11., klo 18 Rukouspysäkki

lapset - nuoret perheet

PAAVALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Mannerheiminkatu 1, Lappeenrannan kirkon alasali. Paikka

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 Kirkkoneuvosto (10) Paikka Kirkkoherranvirasto, neuvotteluhuone, Satamatie 1

Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 4/2016. Seurakuntaneuvosto Maanantai klo Teljän kirkko


KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

Kokous 6/2015 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

VUODEN 2017 KIRKKOKOLEHDIT

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015


MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

Kahvi on kokouksen alussa, klo alkaen. Paikka: Neuvoston kokoushuone, srk-keskus II-krs, Koulukatu 6.

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 10/ klo

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2017 Tark: Seurakuntaneuvosto 58

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

KIRKKOKOLEHDIT KUOKKALAN KIRKOSSA LOKA- JOULUKUUSSA 2018 LIITE 2 32

Elämää läpi vuoden. Kaarinan. Kaarinan SEURAKUNTA. seurakunnassa. Tervetuloa! Kirkkokoira Muksis

Lehtonen Kari-Veli Nieminen Timo Oittinen Arja Pahkala Ritva. MUUT SAAPU - Yrjölä Janne KV:n pj., poissa VILLA OLLEET Hellsten Eeva Liisa KV:n vpj

Lähetystyö & raha. Teksti. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslinjaukset

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 4/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 2/2019 Lähetys- ja aikuistyön johtokunta

4/2016. Päätös: Lisättiin asialistaan Lähetysyhdistys Kylväjälle myönnettävän talousarvioavustuksen kohdentaminen

PORIN TELJÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (12) Seurakuntaneuvosto /2017

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2013

Aika 5. kesäkuuta 2017 klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, Helsinki

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Allekirjoitukset VELI-PEKKA JÄRVINEN MARJA OKSANEN

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 5/2015

YVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Transkriptio:

Lähetys kevät 2018

Nimikkolähetit Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Minna on sairaanhoitaja (AMK), diakonissa. Tehtävä Mongoliassa sisältää työtä viittomakielen ja vammaistyön parissa. Satu ja Ilkka Koivisto Thaimaa (Suomen Lähetysseura) Satu on teologian maisteri. Työskentelee Thaimaan kirkon etsivässä diakonia- ja sosiaalityön hankkeessa. Ilkka on psykologian ja teologian maisteri. Toimii Mekongin alueen tiedottajana. 2

Tania ja Mika Lehtinen lapset Noah, Mateo, Natanael, Naomi ja Eden. Etiopia (SEKL) Tania on sairaanhoitaja. Hän toimii neuvonantajana kummilapsiprojekteissa Agaron, Bongan, Limun ja Sokorun paikkakunnilla Mika on diakoni. Tehtävänä diakoniatyön kehittäminen Etiopian Mekane Yesus -kirkossa. Leila ja Kari Pentikäinen Etiopia (Suomen Lähetysseura) Leila on sairaanhoitaja (AMK) ja työskentelee NCES Aids-orpojen tukihankkeessa. Kari on teologian maisteri ja hoitaa yhteyksiä paikallisiin kumppaneihin koordinoiden kirkollisia hankkeita. 3

Parastoo Poortaheri (Medialähetys Sanansaattajat) Rauman seurakunta tukee kristillisen satelliitti-televisio SAT-7 Parsin lastenohjelmia ja juontaja Parastoo Poortaheria. Lastenohjelmat ovat persiankielisiä, joita seurataan Iranissa, Afganistanissa, Tadžikistanissa ja Euroopassa. Ohjelmat tehdään Kyproksella, niitä voi seurata myös Suomessa. Pia ja Tero Ruotsala Viro (Suomen Lähetysseura) Pia on pastori ja nuorisotyönohjaaja. Hän toimii Viron kirkon perhetyön koordinaattorina. Tero on fysioterapeutti. Tehtävänä Viron kirkon nuoriso- ja messumusiikkityön kehittäminen. 4

Nimikkokohteet Kenian työalue (Sley) opetus- ja julistustyö diakoninen työ pioneerityö Kiinan raamattutyö (Suomen Pipliaseura) raamatunkäännöstyö Kiinan vähemmistökielille raamattujulkaisujen tuottaminen raamattupaperin hankkiminen Kiinassa Ranska, Marseillen diakoniatyö (Suomen Lähetysseura) Diakoniakeskus Marhaban ottaa vastaan ja tukee turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. 5

Tansania (Suomen Lähetysseura) Evankeliumia kylille hanke laaja-alainen lähetystyö, kuten Sinema Leo -toiminta Itilimaan ja Ushetun alueilla. Venezuela (Suomen Lähetysseura) Lapset kohti parempaa elämää Hankkeessa tuetaan Venezuelan evankelis-luterilaisen kirkon, Valencian seurakunnan työtä syrjäytymisvaarassa olevien lasten turvallisen kasvun tukemiseksi. poikien turvakoti, Casa Hogar esikoulu, Casa de la Amistad 6

Lähetystyön taloudellinen tukeminen Käytä alla olevia tilitietoja tukiessasi Rauman seurakunnan nimikkotyötä: Saaja: Rauman seurakunta, Lähetysrengas Saajan tilinumero: Nordea FI10 2249 1800 1362 98 Lähettien ja kohteiden viitenumerot 8183 Kylväjä: Mongolia, Minna Aro 8170 Suomen Lähetysseura: Thaimaa, Satu ja Ilkka Koivisto 8277 SEKL: Etiopia, Tania ja Mika Lehtinen 8167 Suomen Lähetysseura: Etiopia, Leila ja Kari Pentikäinen 8303 Medialähetys Sanansaattajat: Parastoo Poortaheri 8316 Suomen Lähetysseura: Viro, Pia ja Tero Ruotsala 6004 SLEY: Kenian työalue 5005 SPS: Kiinan raamattutyö 8361 Suomen Lähetysseura: Ranska, Marseillen diakoniatyö 8251 Suomen Lähetysseura: Tansania, Evankeliumia kylille 8824 Suomen Lähetysseura: Venezuela, Lapset kohti parempaa elämää 7

Lähetyspiirit kevät 2018 MAANANTAISIN Lähetyspiiri Nuortentalolla (Hallikatu 12) joka toinen maanantai 22.1.-7.5. klo 15.00. Yhdessä rakentumista ja virkistymistä veisuun, Sanan ja keskustelun kautta. Kuulumiset lähetyskentiltä ja nimikkolähettien kirjeet tuovat lähetystyön lähelle. Piiri tukee Mafingan orpokotia Tansaniassa (SLS). Yhteyshenkilö Maija Rostedt puh. Lähetyspiiri seurakuntatalolla (Luostarinkatu 1) joka toinen maanantai (parittomat viikot) 15.1.-23.4. klo 14.00. Raamatun sanaa, Siionin kanteleen lauluja ja arvontaa. Tukee Keniassa tehtävää lähetystyötä (Sley). Pirjo Jalava, puh. 02 822 2530 tai 050 555 9012. Murtamon lähetysompeluseura kokoontuu kodeissa maanantai-iltaisin. Tehdään käsitöitä, keskustellaan, kahvitellaan, lauletaan virsiä ja luetaan nimikkolähettien kirjeitä. Alisa Heinilä puh. 050 383 0263 TIISTAISIN Lähetyspiiri Vermuntilan rukoushuoneella (Vermuntilantie 163) joka toinen tiistai alkaen 23.1. klo 18.00. Lauletaan Siionin kannelta lähetystyön hyväksi. Piiri tukee Afrikassa ja Japanissa tehtävää lähetystyötä Sley:n kautta. Anneli Peräntie, puh. 0500 861 532 Lähetysilta Lapin seurakuntakodilla (tai kodeissa) joka toinen tiistai (parittomat viikot) 16.1.-22.5. klo 18.00. Vaihtelevat puhujat, laulua yhdessä ja yksin sekä tarjoilua ja arpajaiset. Tukee Keniassa tehtävää lähetystyötä (Sley). Yhteyshenkilöt Helena Kuusisto puh 040 507 1777 ja Aulis Hännikkälä puh. 045 867 5780 TORSTAISIN Käsillätekijät talkoot joka toinen to 25.1.-5.4. seurakuntatalolla (Luostarinkatu 1) klo 9.30-12. Kierrätysmateriaaleista uusiotuotteita lähetysmyyjäisiin. Yhteyshenkilö Raija Pajuniemi puh. 044 7691 225 Lähetyspiiri Kodistuvalla (Kodisjoentie 1453 A) torstaisin kerran kuussa 25.1., 22.2., 22.3. ja 19.4. klo 18. Vierailevat puhujat, arpajaiset ja kahvit. Tukee oman seurakunnan nimikkolähetystyötä. Yhteyshenkilö Päivi Hurme puh. 044 306 9351 8