kesälomamatka 2009 Ristiin rastiin Baltiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa
Kuvat: iphone Matkan tavoitteena oli saada Andylle Latvian ja Baltian muotovaliotittelit sekä Kaisalle Tanskan ja pohjoismaiden muotovaliotittelit. Oman pikku lisämausteensa matkalle antoi Kaisan pari viikkoa ennen lähtöä alkanut totaalinen karvanlähtö...
Villinä ja vapaana maailmalla Matkan kestoksi oli ajateltu noin kaksi viikkoa, ja koirat oli ilmoitettu Rezekneen Latviaan sekä Tanskan erikoisnäyttelyyn. Muutoin aikataulut olivat täysin vapaat, alustavan suunnitelman mukaan kävisimme muutamissa gööttikenneleissä tapaamassa sukulaiskoiria ja hyvällä onnella saisimme niistä muutaman valokuvankin! Matkasuunnitelma onnistui todella hyvin, kilometrejä kertyi yhteensä noin 4500, joten sai siinä hetkosen istua ratin takana, mutta koska majapaikat olivat sopivien ajomatkojen päässä toisistaan ja väliin mahtui useamman päivän seisakki samassa paikassa, ei se pahemmin haitannut. Mukavan kontrastin ja ajattelemisen aihetta antoi Baltian maaseudun vaatimattomuus sekä Ruotsin, Tanskan ja Hollannin ilmiselvä vauraus.
Reitti Tällainen siitä sitten loppujen lopuksi tuli. Gööttikenneleistä käytyä tulivat Tridents, Pihlspetsenst, Stenrikas, Sänningegårdens, Z-ti ja Longrove. Lisäksi vierailin muutaman sukulaiskoiran luona. Kiitokset kaikille vieraanvaraisuudesta!
3
4
6 Ensimmäinen näyttelypaikka Rezekne sijaitsee lähellä Venäjän rajaa ja alueella tuntuukin olevan voimakkaat, vuosisataiset yhteydet siihen suuntaan. Alueella näkyi voimakkaan rakentamisen jäljet, mutta vielä on paljon tehtävää. Koiranäyttelypaikka ja -systeemit sen sijaan eivät suurestikaan eronneet meikäläisistä! Jopa palkinnot olivat loistavia.
7
8
Rezekne, Latvia Niin surkeaa mökkiä ei Latviasta löytynytkään, etteikö katolla tai seinällä olisi komeillut satelliittiantenni tai kaksi! Myös autokalusto oli melko hyvää. Tulikin mieleeni, että tärkeät asiat ensin kuntoon Rezekne 9
10
Riikasta Rezekneen johtava tie oli paikoitellen todella huonossa kunnossa, mutta välillä oli EU-rahalla rakennettua, aivan uutta asfalttitietä. Paikalliset valittivat, että sillä ei ole hyvä ajaa koska ei tunne tietä auton alla :-) - ihmettelinkin, miksi siellä ajettiin niin hiljaa kun muualla maan tapa tuntui olevan hyvinkin aggressiivinen ajotapa.
12
13 Latvia
14 Latvian pääkaupunki Riika on valtava suurkaupunki, jossa kohtaavat keskieurooppalainen hansakaupunkimaisuus sekä ultramoderni city. Sulassa sovussa näiden kanssa ovat kaatumaisillaan olevat hökkelit... Laivalla Riikasta pääsee kätevästi Tukholmaan - suosittelen!
16
Riikassa on muutamia huippumodernej a pilvenpiirtäjiä sekä ostoskeskuksia, jotka kilpailevat minkä tahansa metropolin vastaavien kanssa! IMG_0163 17
18
Laivamatka Riikasta Tukholmaan alkaa kaupungin keskustasta ja jokea pitkin matkataan tunnin verran ennen kuin päästään avomerelle. Se alkaakin sitten samantien, minkäänlaista saaristoa ei Riikan edustalla ole. Satama-alue on todella laaja. 19
20
21
22
24 Pihlspetsens-kennelistä löytyi sitten Andyn äiti Tina, sisko Aminah sekä vähän matkan päästä velipoika Abbe. Toinen veli Acko asui muutaman kymmenen kilometrin päässä Oskarshamissa.
25
26
Kronoberg, Ruotsi Stenrikasissa kukki taas joka puolella - niin sisällä kuin ulkonakin! Miten toiset saavatkin pihansa pidettyä niin hienossa kunnossa, ei voi kuin ihmetellä. Nurmikoltakaan ei löytynyt ainoatakaan rikkaruohoa! Kronoberg 27
28
Eva-Majn, Vivin ja Kallen hoivista löytyi tällä erää 15 aikuista gööttiä sekä 6 pentua. Siinä kävikin aikamoinen vilske kun kaikki nämä tallustelivat kartanolla sulassa sovussa!
30
31 Eva-Maj ja koirat palaavat metsälenkiltä
32 Bessien äiti Lundbydalens Amanda on nyt 12-vuotias arvokas rouva. Sterilisaation jälkeen myös Amandalla on ollut vaikeuksia säilyttää nuoruusvuosien paino ja missimitat. Amanda on kuitenkin edelleen ryhdikäs ja hyvän näköinen!
34
Amandan poika Alrik on varsinainen pelle, ja painoongelmat vaivaavat vähän sitäkin. Tyyppi ja rakenne ovat hyvin samanlaiset kuin äidilläänkin. Stenrikas Alrik Af Dallas 35
36
Vasemmalla Bessien sisko Betagande Bella isossa kuvassa sekä pienemmässä Heddan äiti Cvängiga Cvea. Yläpuolella Stenrikas Enastoende Erik. 37
38
39
40
42 Sukulaisuus näkyi kyllä monen koiran kasvoilta, esimerkiksi yläpuolella oleva Goa Greta muistuttaa ilmeeltään ja olemukseltaan kovasti paljon Kaisaa. Ylhäällä Stenrikas Karska Knutte, sen alla S Juvliga Jennie, oikealla sivulla vasemmalla S Klämmiga Kickie ja oikealla S Livfulla Lilla Liv, joka syntyessään painoi vain 120 g.
43
44
_OIK4320 Vasemmalla nuori uros Luriga Levi Linus, alla Longrove Liberty Bell 13 v, sekä S Incredible Isa-Bella. Oikealla Heddan sisko S Harmoniska Heylsa, jotka kaikki asuvat Hollannissa Robert ja Mariette Fisherin luona. _OIK4320 45
46
Matka jatkui Sänningegårdesin kautta kohti Tanskaa. Sänningegårdens -koirista en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia lainkaan kun sääkään ei suosinut. Ruotsin ja Tanskan välinen sekä Jyllannin ja Fyn -saarten välinen silta olivat mykistyttäviä kokemuksia!
48
49 _OIK4410
50 Tanskassa tapasimme Heddan tyttären Jaxonville Polly Pitsimissin, sekä muutamia Tanskalaisia gööttejä. Niitä ei Tanskassa ole kaikenkaikkiaankaan kuin vähän toista sataa. Polly oli kyllä niin äitinsä näköinen sekin kuin vain olla voi!
52
Kuvissa leikkivät koirat ovat Tanskalaisen Z-ti -kennelin koiria. Fuglebjerg 53
54
Z-ti -göötit vauhdissa 55
56
57
58
60 Nygorgin kaupunki Fyn-saaren pohjoisrannalla oli kauniin maaseudun ympäröimä ja tyyliltään vähän saman tyyppinen kuin pohjois-saksan pienet kaupungit.
61
62
_OIK4590 Z-ti kennelin kantanarttu, sen tytär ja tyttärentytär, jonka isä on Fennican Lännen Lokarin poika Skogsbygdens Hjärter Ess. _OIK4590 63
64
Kuvat: iphone Kuvien laatu on puhelintasoa, mutta ison kameran kanssa toimiminen ei olisi onnistunut millään. Toivottavasti sait edes jonkinlaisen käsityksen pikku lomareissustamme, vaikka kuvasato ei laadullaan päätä huimaakaan.
Näyttely- ja sukulaisvierailumatka elokuussa 2009 Matkalla mukana Oili, Andy ja Kaisa Tuloksena Andylle Latvian ja Baltian sekä Tanskan MVa-tittelit, Kaisalle Tanskan ja Pohjoismaiden MVa-tittelit