Vihreää voimaa vanhuksille Hyvinvointia viherympäristöstä hoivakoti Iltatuulessa VAN 91 Häkkinen Anne Koskelainen Pirjo Martikainen Miia Outila Minna Pohjola Susanna Simonen Kati Vainio Jenni Taustaa: Kehittämistehtävämme keskeisenä aiheena on viherympäristön vaikutus muistisairaiden vanhusten elämänlaatuun. Kehitimme ja suunnittelimme virikkeellistä ja toimivaa pihapiiriä Hoivakoti Iltatuleen, joka on muistihäiriöistä kärsivien vanhusten hoivakoti Kausalassa. Tavoitteenamme oli luoda pihasta ja ympäristöstä helposti hahmotettava, monipuolinen ja viihtyisä hoivakodin asukkaiden, henkilökunnan ja vierailijoiden yhdessäolon paikka. Dementiaa sairastaville puutarhatyö on ihanteellista terapiaa. Vanha tuttu sireeni ja juhannusruusun tuoksu voi aktivoida nuoruuden onnellisia muistoja. Heidän kanssaan voidaan istuttaa esim. kukkasipuleita ja yhdistää siihen muistelua pohtimalla, mitä kasveja potilas muistaa lapsuudenkodistaan. Kaikkiaan puutarhaympäristöt tarjoavat runsaasti tietoa ja vinkkejä ajasta, paikasta sekä tarkoituksista, auttaen näin sopeutumisessa ja toimimisessa. Puutarhassa ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, siellä voi vain olla ja aistia. Kasvivalikoiman tulee olla monipuolinen ja kaikki kasvit tulee olla merkitty nimikyltein, jotta ne auttavat tunnistamaan ja muistelemaan. Kasvien tulee olla myös myrkyttömiä ja piikittömiä turvallisuussyistä. Korotetut kasvatusaltaat helpottavat kasvien hoitoa. Pienetkin viljelykset ja istutukset riittävät, jotta kenellekään ei tulisi niiden hoitamisesta rasitetta. Omien kasvien kasvattamisen on todettu vaikuttavan laitoksissa myönteisemmin kuin yhteisten kasvien kasvattamisen, koska niihin syntyy vahvempi tunneside. Kehittämistehtävä: Varsinainen toteutusvaihe alkoi maaliskuussa 2009 maanmuokkaustöillä. Pinta-alaa aidatulla sisäpihalla on noin 400 m2. Suunnittelimme pihalle 3 erilaista istutuspenkkiä, joista yksi on perennapenkki, toinen lähinnä ikivihreitä kasveja sisältävä penkki ja kolmas on hyötykasvipenkki. Lisäksi pihalle tuli nurmikkoaluetta, johon istutettiin 2 marjapensasta, omena- ja kirsikka-puu. Osa alueesta katettiin soralla, joka päällystettiin hienolla kivituhkalla, jotta kulku alueella olisi vaivatonta. Jäljelle jäävä alue on laatoitettu ja laudoitettu. Pihalle on myös sijoitettu istuma- ja levähdyspaikkoja; 2 katettua keinua ja penkkejä, lisäksi pihalla on yksi puutarhakalusto. Isänmaallisuutta korostamaan pystytettiin pihalle myös lipputanko. Asukkaat osallistuivat istutustöiden lisäksi myös kivien keruuseen, nurmikon kylvöön, pihaalueiden haravointiin, istutusten kasteluun, rikkaruohojen kitkentään ja nurmen leikkuuseen kukin omien voimavarojensa mukaan. Keräsimme kukkia sisälle maljakkoon ja hyötypenkin satoa ruokapöytään ja kuivumaan. Seurasimme myös pihanrakennustöitä ja ympärillä tapahtuvia asioita, kuten kylvö- ja puintitöitä. Lähes jokaisena päivänä asukkaat ulkoilivat vähintään sisäpihan alueella, säiden salliessa myös lähiympäristössä, useimmiten 2 kertaa päivässä. Sisäpihalle tehdään ensi kevääksi myös erillisiä korkeita istutuslaatikoita, joihin asukkaat voivat perustaa oman pienen viljelmänsä. Ne rakennetaan niin, että myös pyörätuolissa istuva asukas
pääsee viljelemään omaa kasvitarhaansa. Laatikoiden korkeuden tulee olla säädettävissä, jotta työskentelyasento saadaan ihanteelliseksi kaikille asukkaille. Piha-alueilla voidaan harrastaa monenlaisia pelejä, kuten mölkkyä, petangueta, krokettia, tikanheittoa ja pallopelejä. Ulkona voidaan myös järjestää esim. yhteislaulutapahtumia ja grilliiltoja. Ulkosalla voidaan myös muistella. Tasapainoa ja koordinaatiokykyjä voidaan harjoitella erilaisten ratojen avulla, esim. laatoille voidaan tehdä katuliiduilla tehtävärata. Pohdinta: Viheraluetta on testattu pitkin kesää asukkaiden kanssa ja todettu se suhteellisen hyvin toimivaksi ja monikäyttöiseksi. Asukkaat ovat pääsääntöisesti mielellään osallistuneet kasvien hoitoon ja oleskelleet sekä ulkoilleet pihalla päivittäin. Toiminta on enimmäkseen kiinni hoitajien motivaatiosta, koska useimmiten varsinkaan dementoitunut ihminen ei ole oma-aloitteinen ja tarvitsee ohjausta kaikessa toiminnassaan. Opastettuna useimmat asiat onnistuvat hyvin ja he voivat kokea onnistumisen ja tarpeellisuuden tunteita. Useimmilla työpaikoilla olisikin varmasti tarpeen muuttaa hieman ajattelutapaa ympäristön hyödyntämisen ja ajankäytön suhteen sekä varata ulkoiluun ja siellä tekemiseen aikaa päivittäin! Näin myös hoitajien työpäivään tulisi vaihtelua ja sisältöä. Todennäköisesti myös yhteistoiminta asukkaiden kanssa helpottuisi. Kehitystehtävää tehdessämme opimme paljon kasveista, niiden istutuksesta ja hoidosta. Mutta ennen kaikkea nautimme suunnattomasti, kun näimme asukkaiden viihtyvän pihalla pihatöitä tehden, keinussa/penkeillä istuskellen, pihapelejä pelaillen ja niistä iloisista ilmeistä asukkaiden kasvoilla, joita saimme todistaa aina kun puuhailimme pihalla. Vaikutus jatkui loppupäivän, asukkaiden mieliala oli hyvä ja uni maittoi yöllä.
KASVILUETTELO PENKKI I Liite 1 NO LAJI VÄRI KPL AIKA KOKO 1 Mirriminttu SIN 1 VI-VII 30-60cm (Nepeta fasseeni) 2 Syyspäivälilja KE 3 VII-VIII 100cm (Hemerocallis citrina) 3 Palavarakkaus PUN 4 VII-VIII 80-100cm (Lychins chalcedonica) Töyhtöangervo VAL 1 VI-VII 150-200cm (Aruncus dioicus) 5 Sammalleimu V-SIN 2 V-VII 5-15cm (Phlox subulata) 6 Ketoneilikka V-PUN 2 VI-VIII 10-20cm (Diathus deltoides) 7 Syysleimu VIO 3 VIII-IX 50-150cm (Pholox paniculata) 8 Syysleimu T-PUN 3 VIII-IX 50-150cm (Pholox paniculata) 9 Syyskaunosilmä KE 3 VIII-X 30-70cm (Coreopsis vertilillata) 10 Ketoneilikka V-PUN 2 VI- VIII 10-20cm (Dianthus deltoides) 11 Alppiasteri VA /T-LI 3 VI- VIII 20-30cm (Aster alpinus) 12 Komeamaksaruoho PUN 3 IX-X 40-60cm (Sedum telephium) 13 Sammaleimu V-PUN 2 V-VI 5-15cm (Phlox subulata)
KASVILUETTELO PENKKI II Liite 2 NO LAJI KPL VÄRI AIKA KOKO 1 Laakakataja 2 kork. 25-30cm (Juniperus horizontalis) lev.200c 2 Pesäkuusi 1 kork. 30-40cm (Picea a. nidiformis) lev. 80-100cm 3 Ruusuangervo 2 V-PUN VII-VIII kork. 50-100cm (Spiraea japonica) lev. 100-150cm 4 Verhoangervo 1 VAL VII-VIII kork.50cm (Spirae beuverdiana) lev.80cm 5 Sepelvarpu 2 V-PUN VII-VIII kork.30-50cm (Stephanandra incisa) lev.100cm 6 Metsäkuusi (kääpiö) 1 kork.100-300cm (Picea abies compact) lev.100-150cm 7 Timanttituija 2 kork.200-400cm (Thuja occ. smaragd ) lev.100cm 8 Vuorimänty 2 kork.30-40cm (Pinus muro-bergvall) lev.100-300cm 9 Komeakuunlilja 3 LILA VI-VIII 50cm. (Hosta fortunei)
KASVILUETTELO PENKKI III Liite 3 1 Köynnöskrassi Yksivuotinen (Tropaeolum majus) 2 Yrttisekoitus Yksivuotinen (Herbes de provence) 3 Tilli Yksivuotinen (Anethum graveoens) 4 Ruohosipuli Monivuotinen (Alium schoenoprasum) 5 Persilja Kaksivuotinen (Petroselinium crispum) 6 Keltasipuli Yksivuotinen (Alium Cepa) 7 Jääsalaatti Yksivuotinen (Lactuca sativa) 8 Keräsalaatti Yksivuotinen (Lactuca sativa) 9 Lehtipersilja Kaksivuotinen (Petroselinium crispum) SIPULIKUKAT HEDELMÄPUIDEN JUURELLA JA PENKKI II: SSA 1. Krookus (Crocus) Mix Monivuotinen 10 cm 2. Narsissi (Narcissus) Mix Monivuotinen 40 cm 3. Tulppaani (Tulipa) Ile de France Monivuotinen 40 cm 4. Tulppaani (Tulipa) Violet purple Monivuotinen 40 cm