Varsinaisen koeajon hoitaa Rutinoffin kuski kumppaneineen, joten annettakoon puheenvuoro heille.



Samankaltaiset tiedostot
Auton koeajajana toimii Rutinoffin kuski, joten annetaanpa puheet hänelle:

Varsinaisen koeajotarinan äänenä on Rutinoffin kuski, joten annetaanpas hänen jatkaa ja jakaa kokemuksiaan omalla tyylillään. Nissan Leaf Haltialassa.

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Rutinoffin kuski körötteli: Mazda 2

Dacia Duster 4x4 2014

Nykymuodin mukaan väritetty Qashqai tammikuun lumilla.

C1-kauppakassi Jumbon parkkihallissa.

Uutukainen Nissan Pulsar ensilumillaan.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Varsinaisen koeajon suorittaa Rutinoffin kuski, joten annetaan hänen kertoa kokemuksistaan ranskattaren ratissa.

Elena haluaa uuden auton

GT Poloinen Hietaniemen kärjessä.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Rutinoffin kuski körötteli Opel Kadett Cityllä

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

Jeesus parantaa sokean

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Rutinoffin kuski körötteli Volvo 240 farmarilla

Rutinoffin kuski körötteli Nissan Micralla

- KORVIKEAUTOT KOEAJOSSA -

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

kevään ja kesän ohittamattomat lisävarusteet

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

Työssäoppimassa Tanskassa

Rutinoffin kuski körötteli: Nissan Note

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Saa mitä haluat -valmennus

Rutinoffin kuski körötteli Peugeot 307:lla

Miten minä voisin ansaita rahaa

Joka kaupungissa on oma presidentti

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Rutinoffin kuski körötteli: Citroën C5

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Kissaihmisten oma kahvila!

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Tehtävä Vastaus

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Rutinoffin kuski körötteli Nissan Cherryllä.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Anni sydäntutkimuksissa

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

Preesens, imperfekti ja perfekti

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Ohjeita Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015)

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

IDEA. Manimiitti Järvenperän Julkaistu Viety eteenpäin Espoon nuorisopalvelut LISÄTIETOA KOMMENTIT (59)

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Heippa. Jari Vanhakylä

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

4.1 Samirin uusi puhelin

Bulgaria, Pazardzhik

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Tämän leirivihon omistaa:

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

KOJELAUTA MITTARISTO. A Nopeusmittari B Polttoainemittari C Moottorin lämpömittari D Kierroslukumittari E Monitoiminäyttö (perus/laajennettu)

Rutinoffin kuski körötteli Toyota Avensis farkulla

Matkustaminen Liikkuminen

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Rutinoffin kuski körötteli: Subaru Legacy

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) luokka

Matkustaminen Liikkuminen

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Citroën C4 Cactus 2014

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

Transkriptio:

- KORVIKEAUTOT KOEAJOSSA - Skoda Fabia 2015 Rutinoffin kuski tekee silloin tällöin autojen koeajoja. Koeajoista kirjoitetaan koeajotarina ja niistä kuvataan myös koeajovideo, joka löytyy Rutinoffin kuskin YouTube-kanavalta. Autojen koeajot ovat nimeltään Korvikeautojen koeajot sen vuoksi, että Rutinoffin kuskille vain Rutinoff on se ainoa oikea auto. Tämä Skoda Fabian koeajo on ajettu oikealla autolla, mutta tekstin koeajajana on kuvitteellinen Rutinoffin kuski, sekä kuvitteelliset kumppanit Oskari Närä ja Jarno Koikkala. Auton faktat ovat oikeita, mutta muuten tapahtumat ja henkilöt ovat keksittyjä. Tämä koeajo on tehty harrastuspohjalta ja se liittyy Rutinoffin kuskin tarinoihin osoitteessa www.rutinoff.net. Varsinaiset Korvikeautojen koeajot löytyvät osoitteesta www.korvikeautot.net. 1

Rutinoffin kuski koeajaa: Skoda Fabia 2015 Fabia Sompasaaressa. Uutta rautaa kehiin, eli tällä kertaa koeajossa on uutukainen Skoda Fabia. Auto tuli myyntiin vuoden 2015 alussa. Koeajossa on auto, joka on tarkalta mallimerkinnältään Skoda Fabia 1.2 TSI 110 Style DSG. Kyseessähän on tonnikaksisatasella turbokoneella varustettu viisiovinen Fabia, jossa on automaattilaatikko ja Style-varustelutaso. Auto ryntää nollasta sataan 9,4 sekunnissa ja vääntöä koneesta löytyy 175 Nm. Fabia saatiin koeajoon Arita Herttoniemestä, joka on täysin uusi Skoda-autoliike Helsingissä. Kiitokset heille auton koeajomahdollisuudesta. Varsinaisen koeajon hoitaa Rutinoffin kuski kumppaneineen, joten annettakoon puheenvuoro heille. Arita Herttoniemi 2

Pari kuvaa Arita Herttoniemen sisätiloista. Sätin itseäni aamulla siitä, että olin sopinut koeajon kello yhdeksäksi. Minun piti herätä herätyskellon mukaan, mikä ei ole minulle luonnollista. Luonnollista sen sijaan oli lähteä tutustumaan uudistuneeseen Skoda Fabiaan uudessa autoliikkeessä Helsingin Herttoniemessä. Liikkeen avajaiset olivat olleet vasta edellisenä viikonloppuna, joten tiedossa oli kaikkea mahdollista uutta. Toive siitä, että saisin ajaa autoja yksin, oli haudattu jo aikaisemmin. Tapasin Oskari Närän, tuon Toyota-jäärän ja Jarno Koikkalan, vaimonsa kuskaamaa Qashqaita puunaavan tossukan, taloyhtiömme parkkipaikalla. Nousimme Närän Yarikseen ja suuntasimme tankille. Istun kuulemma niin raskaasti kyydissä, että saan tankata aina kun liikumme hänen autollaan. Matka Vantaalta Herttoniemeen otti aikaa vähemmän kuin olin osannut arvioida, sillä Närän vanha nahkasaapas oli aika raskastekoinen. Olimme liikkeen luona ennen sovittua aikaa. Pyysin kaksikkoa odottelemaan autossa, kun käyn itse noutamassa koeajoauton. Tapasinkin yllättäen kontaktihenkilöni liikkeen pihalla. Menimme sisälle ja kävimme tekemässä tutustumiskierroksen yläkerran autonäyttelytiloissa. Nautimme samalla kupit mokkaa, mikä piristää mukavasti aamuisin. Teimme sen jälkeen pakolliset paperityöt, että sain koeajoluvan ja auton avaimet. Itse auto odottelikin jo liikkeen edessä kadun varressa. Kävimme myyjän kanssa pikaisesti läpi auton ominaisuudet, ja hän toivotteli hyviä koeajoja. Fabia Arita Herttoniemen edessä. 3

Koska auto oli pesty, otin siitä heti muutaman kuvan liikkeen edessä. Suomen talvisää oli kääntynyt taas sellaiselle kantille, että vartti motarilla ajoa, niin autosta saa kuvata vain kuraa. Tuo mielessäni päätinkin kurvailla ensin pikkuteitä pitkin johonkin rauhalliseen kuvauspaikkaan. Olin saanut avuliaalta myyjältä vinkin käydä Kalasatamassa. Paikka oli minulle käymätön, joten päätin piipahtaa sielläkin koeajon aikana. Ensin tosin ajattelin suunnata keulan hieman lähemmäksi. Komensin Närän ja Jarnon kyytiin. Närä nyrpisteli nenäänsä tuttuun tapaansa istuessaan takapenkille. Jarno puolestaan oli iloinen, ettei hänen tarvinnut ajaa, kun huomasi auton olevan automaatti. Hänen mielestään automaatit ovat vaikeita ajettavia, kun vasemmalle jalalle ei ole mitään tekemistä. Vilkaisin miestä, että oliko hän tosissaan. Oli näemmä. Vastasin, että ostaa vaikka koirien vinkulelun ja polkee sitä vasemmalla jalallaan aina kun pitäisi painaa kytkintä, niin kyllä se tekemisen puute sillä tavalla korjautuu. Pidän itse automaateista enemmän kuin hullu puurosta, joten olin todella iloinen kuullessani etukäteen saavani ajoon Fabian DSG-laatikolla. Säädin autossa ajoasennon ja lähdin Sahaajankatua pitkin keskustaan päin. Testasin jo heti alkumatkasta, että toimiiko auton vakionopeussäädin 40 km/h nopeudessa. Se otti näyttöön alimmillaan 42 km/h nopeuden, mikä vastaa varmaan aika tarkasti todellista neljääkymppiä. Närän mielestä näin hiljaa ei aja edes mopoautot. Entä sitten, minä ajan, vastasin papparaiselle. Fabia osoittautui heti tilavaksi, takapenkin purnaajakaan ei löytänyt sieltä moitittavaa. Ajoasentoni oli hyvä ja vaihteisto toimi kuin ajatus. Eipä niitä vaihtoja huomannut, mikä harmitti CVTvaihteistomiestä Närää. Vaihteistossa oli myös käsivalintamahdollisuus, mutta enpä minä ainakaan osta automaattia vaihtaakseni käsin. Toki se mahdollistaisi rivakammat lähdöt, mutta suoritusarvojen mukaan uskon Fabialla pärjäävän ilman käsin vatkaamistakin. Matkalla kohti Mustikkamaata oli muutamia hidastetöyssyjä, joihin otimme tuntumaan bussin takana ajellen. Eipä kilissyt eikä kolissut autossa mikään. Tai no, pysäköintikiekko ovitaskussa piti omaa ääntään, mutta sehän onkin irrallinen. Jarno raapi Mustikkamaata lähestyessämme päätään ja totesi, ettei tätä kyllä uskoisi saksalaisten tekemäksi. Vastasin, etten minäkään usko, että tämän ovat tehneet saksalaiset, sillä Fabiat valmistetaan Tsekissä. Takakontti 330 l / 1150 l. Saatuani Fabian parkkiin Mustikkamaan tyhjälle parkkipaikalle, Jarno ryntäsi ulos ja takakontille. Menin ihmeissäni perässä, että mitäs se oman perheensä kakkoskuski oikein puuhastelee. Jarno tuijotti takakonttia ja mutisi ruokaostoksista ja niiden sopivuudesta takakonttiin. Kaadoin takapenkit ja ilmoitin, että mikäli hänen vaimonsa ruokahalu kasvaa entisestään, niin takapenkit voi kyllä kaataa. Tilaahan Fabian kontissa oli hyvin, 330 litraa oli enemmän mitä monessa muussa vastaavan hinta- ja kokoluokan autossa. Minulle riitti pienempikin takakontti, joten se ei olisi oma kriteerini autoa valitessani. Oman Rutinoffini kontti on pieni ja epäkäytännöllinen ja pärjään silläkin. 4

Varoituskolmion paikka takakontissa. Takakontissa oli sivuilla hieman lisäsäilytystilaa. Varapyörää ei tässäkään autossa ollut, mikä on mielestäni miinuksen arvoinen asia. Sen sijaan Fabialle tuli plussaa varoituskolmion paikasta ja ennen kaikkea kotelon punaisesta väristä. Näin se löytyy helposti tummasta kontista. Hienoa Skodan insinöörit tai suunnittelijat tai ihan kuka tahansa, joka tuon on suunnitellut. Yksi käytännöllinen yksityiskohta oli myös Fabian takaluukussa, sillä se suljetaan kumisesta vetimestä. Sitä ei tarvitse hakea, vaan se roikkuu aina näkyvillä ja on helppokäyttöinen. Fabian sivuprofiili. Takakontin jälkeen tutkailimme autoa tarkemmin ulkopuolelta. Löysin siitä heti yhden asian, joka ei miellyttänyt minua. Auto ei ollut punainen, vaan se oli maalattu mustaksi. Närä tarttui väriasiaan heti ja alkoi päivitellä, että noin pieneen autoon on tuhlattu edustusauton väriä. Väriasiat ovat makuasioita, mutta omasta värimaustani en luovu, eli Rutinoffin punainen on ainoa oikea väri. Siis kyseessähän on se kesä kesältä vaaleneva punainen, joka oli muotia 80-luvulla. Muuten Fabia oli selkeän muotoinen auto, jossa ei ollut lähdetty revittelemään muotoilun uusimmilla tuulilla. 5

1,2 litran turbokone. Vilkaisin tuttuun tapaani myös konehuoneen puolelle, vaikka oma ymmärrykseni nykytekniikasta on aika pintapuoleista. Pissapojan säiliö oli helposti löydettävissä, sillä sininen korkki herätti huomiota. Tämä on hyvä asia, sitähän sitä useimmiten etsitään pellin avauksen jälkeen. Eriväriset nesteet konehuoneessa olivat kiva yksityiskohta. Musta sulakerasia oli merkitty sulakkeen kuvalla, joka oli myös asiallinen oivallus. Eipähän tarvitse kirjoittaa sanaa Sulake kymmenellä kielellä, kun laittaa siihen kuvan. Fabian takatilat. 6

Seuraavaksi menin etupäästä takapäähän, tai ainakin melkein, eli takatiloja syynäämään. Olihan siellä tilaa, kuten Närä oli jo matkalla ilmoittanut. Itseni mittaisen kuskin takana mahtuu istumaan erittäin hyvin. Takaovissa oli sähkölasit, joten myös takapenkkiläiset voivat ilmaista asiansa ulkomaailmalle. Sen sijaan takapenkkiläisille ei ollut juomapullon / mukin paikkaa. Etupenkkien selkänojissa oli taskut, joten ehkä niissä kulkisi mukana joku litteä juoma. Fabian etutilat. Etupenkkien muotoilu oli onneksi sivuliukumista pysäyttävämpää kuin takapenkillä. Pikantti yksityiskohta penkeissä oli niiden sivuissa oleva ruudukko. Siitä ei tullut mieleen vanha toppatakki, kuten joissain autoissa oli ollut, vaan moderni nykyaika. Närä hekotteli taustalla, että hänelle tulee mieleen aitaverkko. Käskin vanhan lammaspaimenen mennä ostamaan jostain uusi rukki. Siihen Närä totesi, ettei ole ikinä ollut edes lähellä lampaita. Hän oli elättänyt itsensä trukkikuskina. Fabian matoissa ei ollut Skoda eikä Fabia -tekstejä, mikä ei ollut mieleeni. Pientä mainosta mattoihin, niin auton sivulta tullutkin huomaa heti mihin on astumassa, ellei autotietämys ole kovin vahva. Fabian kojelauta. 7

Fabian kojelauta oli nykytyylin mukainen ja kaukana vanhoista Skodista. Kosketusnäyttö oli avainsana tähän tyyliin. Lämmityslaitteen säätimet olivat alempana erillisenä yksikkönä oman näytön kanssa. Hitekki-fiilistä sisustaan toi kojelaudan pinnoite, joka jäljitteli harjattua terästä. Se oli mielestäni aika makea yksityiskohta. Pienetkin jutut sisustassa ovat isoja asioita, sillä niitähän sitä tuijottaa ajaessaan. Varusteita kiitosta ansaitsee avaimeton sisäänkäynti ja nappikäynnistys. Eipähän kukaan väännä enää avainta solmuun. Fabian mittaristo. Mittaristo oli mukavan selkeä. Siitä löytyi kunnon analogisilla mittareilla polttoaineen määrä ja moottorin lämpötila. Varsinkin moottorin lämpömittari puuttuu joistain automalleista tyystin. Närä juputti taas, että painoa vaan tuo lisää tuollainen ylimääräinen viisarimittari. Lohkaisin takaisin, että sen takia tässä onkin turbo, toisin kuin herran omassa kiesissä. Mittariston keskinäyttöön tuli monenlaista informaatiota, kuten avoimet ovet, nopeus, kulutus, öljyn lämpötila, keskinopeus, ym, ym. Nopeusmittarin lukemissa joku oli varmaan elänyt omaa unelmaansa, sillä ehkä 240 km/h oli tälle autolle saavuttamattomissa. Vaan toisaalta, jospa sieltä olisi joskus tulossa vielä Fabia RS. Fabian kosketusnäyttö. 8

Kosketusnäytöstä löytyi vaikka kuinka paljon erilaista informaatiota ja asetuksia. En edes elänyt sellaisissa haaveissa, että olisin tutustunut siihen syvällisemmin. Painelin joitain nappeja ja tutkin sellaista mihin pääsin helposti käsiksi. Näytöltä pääsi aika helposti käsiksi eri tiloihin ja asetuksiin. Miellyttävä tuollainen scrollaava kuvakemuoto. Kosketusnäyttöön tuli myös kulutusnäyttö, joka näyttää kuvassa tyhjäkäynnin vuoksi vähän reilumpaa lukemaa. Halusin nimittäin kuvatessa videon taustaääneksi Fabian moottoriäänen, enkä Närän mutinoita. Juomateline ja kännykkäteline adapterilla. Edestä löytyi kaipaamani juomateline, tai oikeastaan niitä oli kaksi. Siinä oli kyllä yksi ihmetyksen paikka, että minkä takia apukuskille on tarkoitettu pienempi juoma kuin kuskille? Aika usein sillä apparin paikalla istuvalla on isompi jano, varsinkin viikonloppuisin. Vaan tarjosipa juomateline yhden suuren yllätyksenkin, eli siihen sai adapterin avulla kätevän kännykkätelineen. Vau, enpäs ole ennen tällaiseenkaan törmännyt. Jarno kuuli kommenttini ja alkoi tunkea siihen omaa leipälapion kokoista puhelintaan. Eihän se mahtunut mitenkään päin. Lohduttelin miestä ja totesin, että juomateline on muodoltaan sellainen, että kyllä siihen varmaan saa sellaisen leipälapioillekin tarkoitetun leveämmän kännykkätelineen. Ja ellei saa, niin kätevä mies tulostaa sellaisen itse 3D-tulostimella. Oma puhelimeni sen sijaan sujahti telineeseen helposti. Keskikyynärnoja Lisää pikkutavaroiden säilytystilaa löytyi katon rajasta aurinkolasikotelon muodossa ja keskikyynärnojasta. Närä jupisi taas, että lisää painoa, lisää paino kun tuollaisia koteloita värkätään autoon. Se huonontaa suorituskykyä ja saa ihmiset tientukoiksi. Huomautin jälleen kerran turbosta. Eihän autoa varastona pidä pitää, mutta hyvä se on saada pikkutavarat, kuten laturit, kolikot, kynät ja muut suojaan varkaiden katseilta. Heitin vielä Närälle piikin, että ellei omista mitään, niin mitäpä niillä säilytystiloillakaan. Papparainen tuhahti kiukkuisena takaisin. 9

Kattovalo takana. Tutkailin vielä lopuksi, että millainen valaistus Fabiassa on. Edessä oli ihan normaali kattovalo. Vilkaisin taakse keskelle ja kerkesin todeta, ettei takana ole kattovaloa. Sehän oli ihan normaalia, sillä harvoissa pikkuautoissa on etu- ja takakattovalo erikseen. Hyvä kun kerkesin tuon huomioni ilmoille päästää, kun Jarno alkoi viitata. Luulin käden nousua ensin hermostolliseksi vaivaksi, mutta hän pyysikin puheenvuoroa. Vaimo oli kuulemma opettanut sen kotikäyttäytymisen aakkosissa. Jarnon saadessa puheenvuoron, hän ilmoitti takana olevan poistumisvalot molempien takaovien yläpuolella. No niinpähän näytti olevankin, totesin tarkemmin katsottuani. En tiedä muistelenko ihan omiani, mutta jotenkin minusta tuntuu, että joskus kauan, kauan sitten autoissa on ollut tuollaisia sisävaloja. Ajatus oli kyllä hyvä, sillä noin molemmat takapenkkiläiset saavat valoa itselleen ja vain itselleen. Sitten seuraa yksi mutta, eli miksi niitä ei ole tehty samalla suunnattaviksi? Varmaan Skodankin insinöörit lentävät harva se viikko ja säätävät lentokoneen valoja lukiessaan papereitaan. Siitä olisi ollut helppo kopsata idea ja esittää se omanaan. Kyllä sillä varmaan parit tummat oluet irtoaisivat paikallisessa pubissa tiiminvetäjältä. Sieltähän niitä Fabioita saa ostaa. 10

Tutkailu alkoi olla tältä osaa tehty ja halu päästä jatkamaan ajamista oli kova. Komensin jälleen kaksikon autoon ja suuntasin keulan Kalasatamana alueelle. Olin aikaisemmin luullut, ettei sinne ole autolla juuri asiaa, mutta myyjän kertoman mukaan rantaan pääsisi kyllä autolla. Pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen olimme Kalasatamassa. Tai noh, jos aivan tarkkoja ollaan, niin lopullinen määränpäämme oli Sompasaaren kärjessä, jossa on myös Ihana Kahvila. Vanhaa ja uutta rinnakkain. Sompasaaren kärjessä Jarno inusi päästä rattiin, sillä täällä olisi tilaa kokeilla automaattia. Vilkuilin lähistöllä olevaa autokouluautoa ja ilmoitin, että mikäli hänen ajonsa menisi automaatilla huonosti, olisi seuraava auto autokouluauto. Se siitä kuljettajan vaihdosta, eli jatkoin kuskina. Mainosta kyljen leveydeltä. 11

Kuvailin Sompasaaressa autoa edestä, takaa ja sivulta. Kuvia ei ollut koskaan liikaa. Närä puhisi malttamattomana, että pitäisi mennä ajamaan isoa kovaa moottoritielle, että saisi tietää miten Fabia liikahtaa. Myönnyin hänen pyyntöönsä, mutta vain sen ajamisen osalta. Isoa kovaa hän saisi ajaa ihan itse omalla autollaan. Lähdimme matkaan ja suuntasin keulan Itäväylälle. Ajoimme autoliikkeen ohitse Kehä ykköselle. Automaatti osoittautui loistavaksi toiminnaltaan. Liikkeelle lähtiessä häiritsi ainoastaan se, kun Jarno polki vieressä kytkinjalkaansa lattiaan. Selitys oli se, että jonkun sitä kytkintäkin pitää painaa. Päästäkseni kehältä kaupungin suuntaan vaihdoin vasemmalle kaistalle ja sain heti yhden Taksi- Mersun roikkumaan takapuskuriin. Närä alkoi ilakoida, että nyt se suuttui kun ajan samanvärisellä autolla ja automme on näin pieni. No, me suuntasimme Helsingin keskustan suuntaan ja taksi jatkoi kehää pitkin. Rampilta pääsin jo kiihdyttämään ja kyllähän Fabia kiihtyi aivan riittävästi, jopa kolme päällä. Ajo satasen nopeutta vain vahvisti käsitykseni, että alla oleva auto on tehty kulkemaan. Ei minulla Fabian ajosta ollut negatiivista sanottavaa. Tehoja oli enemmän kuin monessa muussa vastaavassa autossa ja tilaa myös. Fabia takaa. Kiertelimme takaisin autoliikkeeseen Viikin kautta. Moni asia oli näemmä muuttunut sen jälkeen kun olin viimeksi autoillut seudulla. Risteyksistäkin oli tehty pyöreitä. Joku liikennesuunnittelija oli näemmä alkanut piirtää risteyksiä kahvimukinsa avulla. Kerroin sen Närälle, joka vastasi nauraen, että hän jää odottelemaan ensimmäistä possumunkin muotoista risteystä. Viimein olimme takaisin autoliikkeellä. Hätistelin joutokaksikon pois kyydistäni ja kävin palauttamassa auton avaimet myyjälle. Kiittelin lainasta ja lupasin palata asiaan, kun olen prosessoinut koeajon mielessäni. Kiitokset vielä Arita Herttoniemelle koeajomahdollisuudesta. 12

Tässä mielipiteeni Fabiasta: Täysin uudistunut Fabia on pirtsakka tuttavuus menohalujensa puolesta ja tilaa löytyy enemmän kuin monesta muusta vastaavasta autosta. Sisustasta on myös tehty viihtyisä ja nykyaikainen. Voisin suositella Fabiaa henkilölle, jonka kännykkä seilaa autossa aina penkiltä lattialle ja jonka jälkikasvu tappelee sitä pidetäänkö takasisävaloa päällä vai ei. En suosittelisi tätä perheelle, jossa apukuskilla on aina isompi jano kuin kuskilla ja molemmat ovat vielä mustasukkaisia omista juomistaan. Lisää koeajoja ja koeajovideoita löytyy korvikeautojen koeajosivuilta: www.korvikeautot.net Rutinoff ja korvikeautot Facebookissa. Fabiasta löytyy lisäinformaatiota: Arita Herttoniemi Skoda Rauno Vääräniemi 2015 www.korvikeautot.net www.rutinoff.net Rutinoff 10v -juhlakirja 13