PERJANTAINA 23.10.2015, SIVU 19 Opel Astra: Kestosuosikki laihtui hurjasti, mutta sisätilat kasvoivat. Sivu 24 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, 40101 Jyväskylä Autot&liikenne Farkun ja minibussin välimuoto S-Max: Fordin tila-auto vie paljon tavaraa ja mukavasti ihmisiä. Teppo Komulainen Lähes 4,8-metrinen tilaauto voi olla hyvä valinta, jos kyytiin pitää saada toistuvasti paljon tavaraa ja satunnaisesti enemmän kuin viisi ihmistä. Seitsenpaikkaisuus toteutuu toisen polven Ford S-Maxissa varauksin. Kuten yleensä tässä kokoluokassa, kolmannen rivin kahteen istuimeen voi sijoittaa käytännössä vain lapsen. Tilojen järjestely tavaroiden kuljettamiseen hoituu sen sijaan hyvin. Kokeilemassamme parhaiten varustellussa versiossa takaluukun saa auki jalkaa heilauttamalla, joten ostoskasseja ei tarvitse laskea maahan. Keskirivin istuimet saa kumoon kevyellä napin painalluksella ruuman takaosasta. Takimmaisten istuinten kippaaminen ja nostaminen käy sekin helposti. Ostoskassille paljastuu koukku kontin seinästä. Seitsemällä istuimella tavaratila on pieni, mutta viidellä se kasvaa 700 litraan eli yli farmareiden. Etuistuinten taakse saa jopa yli kaksi kuutiota tavaraa. Keskirivissä on kolme erillisistuinta. Ne ovat etuistuimia korkeammalla, joten näkyvyys ulos on hyvä. Erillisistuimia voi liikutella reilusti pituussuunnassa, ja selkänojan kallistuksen voi asettaa mieleisekseen. Istuimet eivät ole järin leveät, joten hyvin harteikkailla matkustajilla voi tulla ahdasta, vaikka auto onkin leveä ulkoleveydeltään lähes 1,92 metriä. Edessä istutaan katumaasturimaisen pystyssä. Sivuttaistuki on hyvä, mutta reisituki on lyhyt. Reisitukea ei tosin tarvitakaan yhtä paljon kuin makaavammassa asennossa. Ford on malliuudistuksessa tuonut autoihinsa uudenlaiset kojelaudat. S-Max on läheistä sukua Mondeolle, minkä huomaa myös sisäilmeestä. Pieni ruutu on tehnyt tilaa isolle kosketusnäytölle, joka on selkeä ja toimii myös käsineiden kanssa. Ilmastoinnin ja istuinlämmityksen painikkeet on sijoiteltu harvaan kojelaudan alle, ja ne on helppo löytää. Ohjauspyöränlämmitys on mukava lisävaruste. Myös tuulilasinlämmitys on mainio juttu Suomen oloissa. Etuviistoon näkeminen on monissa tilanteissa hankalaa. Etenkin vasen etupilari peittää kuljettajan näkökenttää mutkissa, risteyksissä ja parkkipaikoilla. Oopperaikkuna kaksiosaisen pilarin keskellä toki auttaa hieman. S-Maxin ajettavuus on yhä erinomaista luokkaa. Ohjaustuntuma on tarkka ja tukeva, muttei kuitenkaan liian raskas. Auto viihtyy erityisesti maantiellä. Kaupungissa iso kääntösäde voi kiusata. Tarjolla on paljon aktiivisia ajoavustimia. Koeajossa oli 150-hevosvoimainen dieselversio kaksoiskytkinautomaatilla. Voimaa on tavalliseen ajoon riittävästi, ja vaihteisto on jouheva. Etuvedon sijaan voi valita niin sanotun älykkään nelivedon, joka auttaa liukkailla ja liikkeellelähdöissä. Jyväskylässä Fordit myy Käyttöauto Oy. Teppo Komulainen Uuden keulailmeen lisäksi Ford S-Max on täysin uusi auto. Se on saanut paljon nykyaikaisia ajoavustimia. Kokeiltu Ford S-Max 2,0 TDCi PowerShift Titanium Business Viisiovinen keskikokoinen tila-auto seitsemälle. Nelisylinterinen 2,0-litrainen turboahdettu dieselmoottori. Teho 150 hevosvoimaa, sammutusautomatiikka. Kuusiportainen automaattivaihteisto, etupyörät vetävät. Kiihtyy nollasta sataan 10,8 sekunnissa. Polttoaineenkulutus 5,4 litraa sadalla kilometrillä. Hiilidioksidipäästöt 139 grammaa kilometrillä. Valmistettu Espanjassa. Hinta 51 410 euroa, mallisto alkaen 39 239 euroa. Uusi BMW X1 www.bmw.fi Ajamisen iloa HÄVYTTÖMÄN YLELLINEN Ensiesittelyssä Opel-liikkeissä la 24.10. klo 10 16 ja su 25.10. klo 11 15. Kahvitarjoilu la ja su. ASTRA alkaen 21 864 TÄYSIN UUSI BMW X1. KAUPUNKI, MAASEUTU, AJAMISEN ILO. Uusi BMW X1 avaa ovet uuteen maailmaan. Dynaaminen muotoilu on saanut parikseen monikäyttöisyyden. Taloudellisuus puolestaan korkealuokkaisen viimeistelyn ja ajamisen ilon. Uuden ajan BMW X1 on saapunut. Tervetuloa koeajolle oman BMW-jälleenmyyjäsi luona! BMW X1 alkaen 40.243,08. Autoveroton hinta 32.840,00, arvioitu autovero 6.803,08, toimituskulut 600, EU-yhd. kulutus 4,1 l/100 km, CO 2 -päästöt 109 g/km, vapaa autoetu alkaen 785 /kk ja käyttöetu alkaen 605 /kk (BMW X1 sdrive18d). ENSIESITTELYSSÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA TERVETULOA! Ajomukavuuden uusi status. Astra on nyt täysin uusi alustaa, jousitusta, voimanlähdettä ja veistoksellisia yksityiskohtia myöten. Aiempaa kevyempi malli ja uuden sukupolven turbomoottorit merkitsevät entistä pienempää kulutusta ja parempaa suorituskykyä. Lisäksi valittavanasi on varusteita, joita yleensä on tarjolla vain premium-luokan autoihin. Opel Eye-turvajärjestelmä, IntelliLink-tietoviihdejärjestelmä, luokkansa ensimmäiset IntelliLux LED Matrix -ajovalot sekä 18 suuntaan säädettävä, hierova ja ilmastoitu kuljettajanistuin määrittelevät ajonautinnon käsitteen uudelle tasolle. Lue lisää Opel.fi/Astra Uusi Astra. Haastaa käsityksesi premium-luokasta. Uusi Astra yhdistetty polttoaineen kulutus 3,4 5,5 l/100 km, CO 2 -päästöt 90 128 g/km. Astra Enjoy 1.0 Turbo ecoflex S/S M5 (105 hv) kokonaishinta alk. 21 864,11 (autoveroton hinta 17 980, autovero CO 2 -päästöllä 99 g/km 3 284,11, toimituskulut 600 ). Kuvan auto erikoisvarustein. Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20, 40320 Jyväskylä Ma-pe 9-18, la 24.10. 10-16 ja su 25.10. 11-15 BMW-myynti 010 214 8484 Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20 40320 Jyväskylä Opel-myynti 010 214 8487 Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
20 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 23.10.2015 Mielen järkkyminen näkyy liikenteessä TUIJA Tyrväinen Liikenneturvallisuus: Poikkeavasti käyttäytyvästä kuljettajasta tulee tehdä ilmoitus poliisille samalla tavalla kuin rattijuoposta. Anne Repo S uomen liikenneturvallisuuden suurimpia ongelmia ovat edelleen rattijuoppous, liian suuret nopeudet ja turvavyön käyttämättä jättäminen. Julkisessa keskustelussa suurimman huomioarvon ovat viime aikoina saaneet kuitenkin mielenterveysongelmat ja liikenneraivo. Liikenneturvan kehittämispäällikön Antero Lammin mukaan tietoisuus mielenterveyden ongelmista on lisääntynyt viime vuosina. Mielenterveysongelmien osuuden muutoksia onnettomuuksien taustalla on hänen mukaansa kuitenkin vaikea arvioida. Kansainvälisten tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että mielenterveysongelmat lisäävät onnettomuusriskiä. Tulokset eivät kuitenkaan ole johdonmukaisia. Antero Lammi on ollut yhdeksän vuotta mukana Satakunnan onnettomuustutkintalautakunnassa, jonka tehtävänä on selvittää kuolemaan johtaneita kolareita. Satakunnan alueella diagnosoitu mielenterveysongelma on kokemukseni mukaan yhden tai useamman kuolemankolarin taustalla vuosittain. Eniten on ollut itsetuhoisia, raskaan ajo- neuvon keulaan tai kiinteää estettä päin ajoja, Lammi sanoo. Liikenneturvallisuutta heikentäviä psyykkisiä ongelmia esiintyy kaikenikäisillä ja kaikista yhteiskuntaluokista olevilla, sekä miehillä että naisilla. Vaaraa liikenteelle voi Lammin mukaan syntyä sekä liian passiivisesta että liian impulsiivisesta, maanisesta käyttäytymisestä. Tyypillisin sairaus on masennus, mutta on myös tilanteita, joissa ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt. Taustalla voi olla esimerkiksi dissosiaatioita, psykoottisia oireita tai dementoivia sairauksia. Mielenterveysongelmat kulkevat usein käsi kädessä päihteiden käytön ja muiden elämänhallinnan ongelmien kanssa. Lammi korostaakin, että ilmiötä pitää pyrkiä ehkäisemään terveydenhoitojärjestelmän keinoin, ei niinkään liikenneturvallisuuteen liittyvin keinoin, sillä kysymys on ihmisen sairastumisesta. Jos esimerkiksi huomaa läheisen ajoterveyden heikentyneen, oli se sitten psyykkistä tai vaikka diabeteksen tai kuumehoureen aiheuttamaa, henkilöä ei saa päästää rattiin. Mikäli liikenteessä huomaa poikkeavaa ajokäyttäytymistä ja huolestuu asiasta, tulee ilmoittaa välittömästi hätäkes- kukseen, numeroon 112. Ihan samalla tavalla kuin rattijuoppoudestakin, omaa harkintaa käyttäen. Suuri osa rattijuopumustapauksista tulee nykyisin poliisin tietoon ulkopuolisten ilmoitusten kautta. Liikenneraivon Lammi erottaa psyykkisistä ongelmista. Liikenneaggressiot voi jakaa kolmeen luokkaan: fyysinen väkivalta, aggressiivinen viestintä ja aggressiivinen ajotyyli. Vaarallisin on fyysinen väkivalta, sillä siinä voimakkaan tunnekuohun seurauksena vahingoitetaan toista liikkujaa tai ajoneuvoa. Tällainen on Suomessa kuitenkin hyvin harvinaista. Aggressiiviset eleet, kuten käsimerkit tai huutaminen, saattavat johtaa negatiivisen vuorovaikutuksen noidankehään, jossa molemmat osapuolet provosoituvat. Ajoterveysohje Lääkäri päättää, milloin terveysvaatimukset autolla ajamiseen eivät täyty Sosiaali- ja terveysministeriön ajoterveysohjeessa lääkäreille määritellään tarkasti, milloin ajoterveysvaatimukset eivät täyty, toisin sanoen milloin lääkärin tulee tehdä ilmoitus poliisille. Esimerkiksi: Jos henkilöllä on vakava psyykkinen häiriö tai psyykkisen kehityksen häiriö. Jos henkilön todellisuudentaju, arvostelu- ja keskittymiskyky tai yleinen toimintakyky ovat pysyvästi heikentyneet niin, että hän Syksyn Syksyn värikkäät värikkäät ei hoidosta huolimatta täytä ajooikeuden edellytyksiä. hoitovastetta ole saatu impulsiiviseen käyttäytymiseen. Jos henkilöllä on epäsosiaalinen persoonallisuus, hän on merkittävän impulsiivinen, on aiheuttanut toistuvasti vaaraa aiheuttavia liikennerikkomuksia, eikä Lääkärin tulee kieltää ajaminen ja merkitä kielto sairauskertomukseen, jos henkilöllä on luonteeltaan toistuva tai pitkäaikainen, ajoittain oireistoltaan voi- mistuva, vaikea-asteinen psyykkinen häiriö, johon liittyy psykoottisia oireita, esimerkiksi psykoosi sekä vaikea depressio tai mania. Jos henkilö on merkittävässä ja välittömässä itsemurhavaarassa. BMW X1:n vuoro oppia etuvetoiseksi Jyväskylä Harri Blomqvist BMW X1 on edennyt toiseen sukupolveen, eikä vanhasta ole jäljellä juuri mitään. Sporttista ulkonäköä on saatu lisää, auto on linjakas. Sivulinja on tyylikäs, yhtäläisyyksiä isoon X5-maasturiin on paljon. Peltien alla on tapahtunut paljon. Alusta on uusi, samoin moottori. BMW on siis tehnyt ison urakan. Uudistuksessa BMW muutti taas yhden mallin etuvetoiseksi. Edellinen X1 veti takaa. Joitakin Bemarin faneja se harmittaa, mutta tässä kokoluokassa (pituutta 4,439 metriä) moottorin laittaminen eteen poikittain ja auton muuttaminen etuvetoiseksi tuo lisää sisätilaa. X1 ei ole metsämaasturi, vaikka nelivedolla varustettuna sillä pärjää huonoissakin oloissa. Ennen muuta se on kaupunkimaasturi, ajomukavuus kaupungissa ja maantiellä ovatkin huippuluokkaa. Moottori koeajoautossa oli xdrive 20d eli kaksilitrainen nelisylinterinen tuplaturbolla varustettu diesel. Tehoja dieselille mukavat 190 hevosvoimaa. Nollasta sataan auto painelee 7,6 sekuntiin. Jyväskylässä auto on viikonloppuna ensiesittelyssä Veljekset Laakkonen Oy:n myymälässä. c b Katso uudistuneen BMW X1:n koeajovideo. www.volkswagen.fi Volkswagen-tila-autojen ensiesittely. vaihtoautot pe 23.10 - su 25.10 Rahoitustarjous 1,9% Ajalle 20.10-31.10 (Kaikkiin myymiimme autoihin) a s s e s k u Tarjo Korko ETUSI 2.725,53 29.900 Audi A4 ALLROAD QUATTRO 2,0 TDI 105 Q Start-Stop Busin+ (VM12) -12 34.900 117 tkm, HAR, 2xrenk, Aluv., Webasto, Vetok., H-kirja, Ilmast., Met.väri, CD,4x4, Xenon, Cruise, ESP, 30.900 Audi A4 Avant Black Edit 1,8 TFSI 125 multitron -13 36.900 31 tkm, Autom. vaiht.,1-om., Vähän ajettu, Huippusiisti, Sport-ist., Xenon, Ilmast., ESP, Aluv., Cruise, Met.väri, CD, Lohkol., 25.900 Volkswagen PASSAT Variant Comfort 1,6 TDI 77 BlueM DSG, -13 37 tkm, 1-om., Vähän ajettu, Bi-Xenon, Webasto, Ilmast. Aluv., Cruise, CD, Volvo V70 1,6D DRIVe Momentum Business -11, 91 tkm, harmaa Aut.ilm., CD, Xenon, Cruise, ESP, Aluv. Puhelun hinta 0207 -alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min. Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. Sorastajantie 2, Jyväskylä puh. 0207751560 U6Uusinta Eiaa. teknolog BMW 520 D Sport A F10 Sedan; -10 149 tkm, harmaa, Ilmast, Xenon, Cruise, Sport-ist Autom. vaiht Tee päätös nyt esim. 25.000 :n Rahoituksessa Esim: Auton hinta 33.001,00 Käsiraha/vaihtoauto 8.001,00. Luoton perustamis maksu195.00 rahoitus osuus 25.195,00. Käsittelymaksu 9,00/erä, maksuaika 60kk maksuväli 1kk. korko1,9% Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 3,07%, kuukausimaksu sisältyen käsittelymaksuun 449,51 luottokustannukset yhteensä 1970,53 luottohinta 37.971,63 Rahoituksen myötää Sandander-rahoitus Täysin uusi Touran. avoinna ma-pe 8-18 la 10-14 su (25.10) 11-15 Uudistunut Sharan. Tervetuloa lauantaina 10 14 ja sunnuntaina 11 15. Touran alk. 27 499. Sharan alk. 46 791. Touran svh alk. 27 498,73, autoveroton hinta 21 500, arvioitu autovero 5 398,73 CO2-päästöllä 126 g/km. Sharan shv alk. 46 790,29, autoveroton hinta 36 570, arvioitu autovero 9 620,29 CO2-päästöllä 130 g/km. Yhdistelmäkulutus Touran 4,3 5,7 l/100 km ja Sharan 5,0 5,7 l/100 km. CO2-päästöt Touran 111 132 g/km ja Sharan 130 147 g/km. Huolenpitosopimus Touran alk. 33 /kk ja Sharan alk. 34 /kk (3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi). Kokonaishinnat sisältävät toimituskulut 600. Kuvien autot erikoisvarustein. Rahoitustarjous 1,9 % korolla: Uusi Touran esim. 288 /kk Huolenpitosopimus alk. 33 /kk Yhteensä 321 /kk Esim. Touran Trendline 1,2 TSI 81 kw toimituskuluineen 27 498,73, käsiraha/vaihtoauto 8 249,62, luotonperustamismaksu 195, rahoitettava osuus 19 444,11, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 287,81, viimeinen suurempi erä 4 124,81. Kk-erä sisältää koron 1,9 % ja käsittelymaksun 9 /kk. Luottokustannukset yhteensä 1 865,35, luottohinta 29 364,08 ja todellinen vuosikorko 3,19 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoituksen myöntää Santander Consumer Finance Oy, Hermannin Rantatie 10 00580 Helsinki. Huolenpitosopimus alk. 33 /kk (3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi). Jyväskylän Autotarvike Oy Aholaidantie 2, Jyväskylä, Volkswagen-myynti 0207 751 540 Automyynti: ma-pe 8.30 17, la 10 14 www.jklautotarvike.fi Yrityksemme 0207-alkuisiin yritysnumeroihin soitetut puhelut maksavat matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Volkswagen-henkilöautot Pekka Poikolainen 0207 751 543 Heikki Pesonen 0207 751 568 Petteri Kovanen 0207 751 542 Juhani Laukkanen 0207 751 544 Vesa Raivio 0207 751 541
PERJANTAINA 23.10.2015 KESKISUOMALAINEN 21 Saa kysyä, blondi auttaa Mervi Varonen Neste Kirri: Marit Mertsalmi on löytänyt paikkansa liikenneaseman luotsina. Jyväskylä Mervi Varonen Seuraa tiedote E4-tiellä kulkijoille: kun poikkeatte Neste Kirrin liikenneasemalle, älkää pyytäkö, että teitä tulee palvelemaan mies. Saattaa nimittäin odotuksesta tulla pitkä, jos paikan ainoa mies ei ole työvuorossa. On paljon todennäköisempää, että tiskin takana on nainen, sillä henkilökuntaan kuuluu 14 naista. Marit Mertsalmi on ollut lähes viisi vuotta Neste Kirrin yrittäjänä. Siihen mahtuu aika monta Monesti tullaan sanomaan, että onko teillä ketään miestä töissä, kun tarvitaan neuvoa. Etenkin naiset kysyvät miestä avuksi. Marit Mertsalmi blondivitsiä ja epäilevää katsetta. Naisena kohtaa välillä semmoista, että ei uskota osaamiseen. Monesti tullaan sanomaan, että onko teillä ketään miestä töissä, kun tarvitaan neuvoa. Etenkin naiset kysyvät miestä avuksi. On myös miehiä, jotka mieluummin ostavat omatoimisesti vääränlaiset pyyhkijänsulat kuin Jos ei jotain osata, niin otetaan selvää, tuumaa kauppias Mertsalmi. kehtaavat ottaa vastaan opastusta naismyyjältä. Tilanteista on kuitenkin selvitty huumorilla ja pätevällä palvelulla. Vähemmän vitsikästä on se, että polttoainevarkauksista on tullut liikenneaseman arkipäivää. Henkilökunnalta vaaditaan valppautta tarkkailla mittareiden ja valvontakameroiden liikennettä, mutta aina ei sekään riitä. Myös se on lisääntynyt, että tankataan ja tullaan kassalle sanomaan, että ei olekaan rahaa. Sitten tarjotaan esimerkiksi ajokorttia kaniin, mutta jätetään se lunastamatta. Teemme rikosilmoituksia viikottain. Se on huolestuttavaa. Rötökset ovat johtaneet siihen, että kassalla pidetään listaa rekisterinumeroista, joille ei anneta enää tankkauslupaa. Neste Kirrissä kävi iso myllerrys kesällä, kun mittarikenttä uusittiin. Tankkaajan silmissä muutos ei ole iso. Kuusi mittaria seisoo entisellä paikallaan aiempaa ehomman katoksen alla. Maan alle kätkeytyy hienoa tekniikkaa ja valtaisat polttoainesäiliöt. Marit Mertsalmen vastuulla on järjestelmän valvonta ja ylläpito. Polttoainemyynti on komissiokauppaa. Bensalitran hintaan ei voi vaikuttaa paikallisesti. Päivän hintaa seurataan ja säädellään Nesteen pääkonttorilta käsin. Asiakkaat ovat hyvinkin hintatietoisia ja halvemman polttoaineen perässä ajetaan hanakasti. Hinnoittelu on tarkkaa senttipeliä kilpailevien jakeluasemien kesken. Hinta voi muuttua päivän sisällä montakin kertaa, jos on tiukka hintakisa. Jos polttoaineessa on hyvä hinta, se näkyy meillä heti tankkausten määrässä, Kylmäasemat vetävät usein pisimmän korren hintakilpailussa, koska kulurakenne on aivan eri kuin palveluasemilla. Palvelu onkin se, mihin Marit Mertsalmi on panostanut yhdessä tiiminsä kanssa. Henkilökuntaansa hän kehuu moniosaajiksi. Monipuolista osaamista tarvitaan, kun työmaana ovat ravintola, K-market, veikkauspiste ja muut liikenneaseman palvelut. Kaikkea ei voi vaatia,koska emme ole huoltomiehiä. Meiltä saa peruspalveluja, kuten pyyhkijänsulkien vaihtoa, ilmanpaineiden tarkastusta ja neuvontaa voitelu- ja pesuaineiden valintaan. Autamme asiakasta sen minkä pystymme tai neuvomme eteenpäin. Kun Neste Kirri aukeaa aamukuudelta, on Mertsalmi ollut jo tunnin töissä. Työpäivät venyvät noin kymmeneen tuntiin. Kauppias luottaa johtajana esimerkin voimaan, hyörii hyllyjen välissä ja putsaa vessoja siinä missä muutkin. On tämä aikamoinen savotta, mutta tykkään olla asiakkaiden kanssa ja siitä, että kokonaisuus on omissa käsissä. Marit Mertsalmi tietää, että bensan hinta voi ratkaista tankkauspaikan, mutta ystävällinen palvelu ja hyvä ruoka ovat asioita, joilla saadaan kanta-asiakkaita. Volvo AWD. vetovoimainen kaikissa olosuhteissa. VOLVO S60/V60 AWD-Neliveto ja automaattivaihteisto vain 499 Vakiona mm. polttoainetoiminen lämmitin. Edun arvo jopa 3 600. Volvo XC60 Ylellinen Summum-varustetaso vain 499 Sisältää mm. nahkaverhoilun. Lisähinta varustetasosta Momentum > Summum. Edun arvo jopa 1 800. VOLVO XC70 CLASSIC XC-malli vain 499 lisähinnalla Volvo V70-mallista XC70-malliin 499 lisähinnalla. Vakiona mm. nahkaverhoilu. Edun arvo jopa 2 700. Tervetuloa tutustumaan Volvon nelivetomallistoon! Esittelyssä odotetut uutuudet XC90 ja V60 Cross Country sekä suositut S60/V60, XC60 ja XC70 huippueduilla. Etusi arvo on jopa 3 600. VOLVOCARS.FI Volvo S60 D4 AWD Aut. alkaen: autoveroton hinta 30 235, autovero 9 140,96, toimituskulut 600, kokonaishinta 39 975,96. EU-yhd. 5,4 l/100 km, CO2 143 g/km. Volvo V60 D4 AWD Aut. alkaen: autoveroton hinta 31 365, autovero 9 796,33, toimituskulut 600, kokonaishinta 41 761,33. EU-yhd. 5,5 l/100 km, CO2 146 g/km. Volvo XC60 D4 AWD Summum Man. alkaen: autoveroton hinta 42 260, autovero 12 055,54, toimituskulut 600, kokonaishinta 54 915,54. EU-yhd. 5,2 l/100 km, CO2 137 g/km. Volvo XC70 D4 AWD Aut. alkaen: autoveroton hinta 40 380, autovero 13 597,79, toimituskulut 600, kokonaishinta 54 577,79. EU-yhd. 5,8 l/100 km, CO2 153 g/km. Volvo XC90 alkaen: autoveroton hinta 61 300, autovero 20 476,47, toimituskulut 600, kokonaishinta 82 376,47. EU-yhd. 2,1-8,0 l/100 km, CO2 49-186 g/km. Volvo V60 Cross Country alkaen: autoveroton hinta 34 300, autovero 7 252,44, toimituskulut 600, kokonaishinta 42 152,44. EU-yhd. 4,2-6,6 l/100 km, CO2 111-153 g/km. Jyväskylän Autotarvike Oy O.K. AUTO Jyväskylän OY Autotarvike Oy JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti 010 5228 210, ma-pe klo 9-17, la klo 10-14 Huolto 010 5228 240, ma-pe klo 8-16.30 Varaosat puh. 010 5228 260, ma-pe klo 7.30-16.30 Vauriokorjaamo 010 5228 244, ma-pe klo 7.30-15.30 JÄMSÄ Keskuskatu 25 Automyynti 010 5228 280 ma-pe klo 9-17, la klo 9-13 hameenauto.fi facebook.com/hameenautovaruste 010-puhelut kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu +17,17 snt/min. Hinnat sis. alv 24%.
22 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 23.10.2015 Ford-talvipaketti 199 Paketti sis. moottorilämmitin, sisäpistoke ja talvirenkaat alkuperäisvantein. Tarjous koskee määräerää varastossa olevia Mondeo-malleja ja on voimassa Markkinaviikon ajan 22. 30.10.2015 ETUSI JOPA 2 270 JAGUAR- TALVIRENGAS- PAKETTI 0 Paketti sisältää alkuperäiset Jaguar-alumiinivanteet. Tarjous koskee määräerää varastossa olevia XE-malleja ja on voimassa Markkinaviikon ajan 22. 30.10.2015. Uusi Ford Mondeo -mallisto alk. 28.764,67 (autoveroton hinta 22.860 + arvioitu autovero CO2-päästöillä 119 g/km 5.304,67 + toimituskulut 600 ) Ford Mondeo -malliston CO2-päästöt 94 174 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,6 7,3 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. Markkinaviikon tarjouksia ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. JAGUAR CARE ILMAN KILOMETRIRAJOITUSTA TAKUU MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT VUOTTA THE ART OF PERFORMANCE Jaguar XE E-Performance Pure hinnat alkaen 39 990,77 (autoveroton ohjehinta sis. alv 24 % 33 778 + arvioitu autovero 6 212,77 ) + toimituskulut 600. Yhd. kulutus 3,8 l/100 km, CO 2 99 g/km. Käyttöetu alkaen 615, vapaa autoetu 795. Kuvan auto erikoisvarustein. Jaguar Care: tutustu tarkemmin www.jaguar.fi/care. Ford-lämpöpaketti 0 Paketti sis. moottorilämmitin ja sisäpistoke. Tarjous koskee määräerää Ford Fiesta-, Focus- ja C-Max-malleja ja on voimassa Markkinaviikon ajan 22. 30.10.2015 FEEL-VARUSTELU ETUSI NYT 0 2 700 HUIKEAT EDUT KOKOLUOKASSAAN! FEEL-ETU 2 700 Ford Focus alk. 20.571,66 (autoveroton hinta 16.700 + arvioitu autovero CO2-päästöillä 105 g/km 3.271,66 + toim.kulut 600 ). Malliston CO2-päästöt 88 146 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,4 6,3 l/100 km. Markkinaviikon tarjouksia ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Vakiona tyyli, tekniikka ja turvallisuus. CITROËN C3 VTi 82 Feel 15 996 sis.toim.kulut ETUSI ROMUTUS- PALKKIOLLA 4 200 Hinta romutuspalkkiolla 14 496 Korkea istuma-asento, avarat ja monikäyttöiset tilat sekä hyvä näkyvyys ulos. Ja tähän kun lisätään Feel-varustelu kaupan päälle, on Citroën C3 luokkansa ehdotonta kärkeä mukavuudeltaan ja vakiovarustelultaan. Tervetuloa koeajolle vakuuttumaan tyylikkään C3:n ominaisuuksista. Tutustu Upgrade Festival -malleihin: www.citroen.fi Romutuspalkkiokokeilu jatkuu! Autoveroton hinta 13.280,00 Ford-etu -802,72 Arvioitu autovero, CO2 99 g/km 2.412,72 Toimituskulut 600,00 Romutuspalkkio, arvo -1.500,00 *Asiakashinta toimituskuluineen 13.990,00 (norm. 16.297,72 ), kun hyödynnät Ford-edun ja Romutuspalkkion. Vakiovarusteina mm. Sähkötoimiset etusivuikkunat, Sähkötoimiset ja lämmitettävät sivupeilit, Mäkilähtöavustin, Ilmastointi, Radio/CD, USBpistoke, 6 kaiutinta, Nahkaverhoiltu ohjauspyörä ja MyKey-ohjelmoitava avain. FORD FIESTA Erinomainen ajettavuus. 5 vuoden takuu. Ford Fiesta on ollut Euroopan myydyin pikkuauto jo kolme vuotta peräkkäin. Koeaja, niin tiedät miksi. Saat uuden 5-ovisen Ford Fiestan tähän hintaan Ford-jälleenmyyjiltä Romutuspalkkiotodistusta vastaan 1.7.2015 alkaen. Katso lisätiedot ja lähin jälleenmyyjäsi: ford.fi. Lisätietoa Romutuskampanjasta: romutuskampanja.fi *Etu koskee yksityisasiakkaiden tekemiä uusia tilaussopimuksia. ** Ford Credit -esimerkkilaskelma /5-ovinen Ford Fiesta Trend 1.0 80 hv M5. Auton hinta romutuspalkkio huomioonottaen ja toimituskuluineen yht. 13.990,00. Käsiraha 0, luoton perustamiskulu 100,00, rahoitetaan 14.090,00. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 5.705,00, korko 1,1 %, käsittelymaksu 0 /kk, kk-erä 149,00. Luottokustannus 655,00, luottohinta 14.645,00, tod. vuosikorko 1.31. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. EU-yhdistetty kulutus 4,3 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. Ford-edulla ja Romutuspalkkiolla FORD FIESTA TREND 1.0 80 hv M5 5-ovinen nyt hintaan 13.990 00* (sis.toim.kulut) TAI 149 /kk ** Huippuedullisella Ford Credit 1,1 % -rahoituksella. HUIKEA VARUSTELU KOKOLUOKASSAAN! mm. Zenith-tuulilasi 7 kosketusnäyttö Bluetooth handsfree pysäköintitutka takana ilmastointi ESP kaukosäädettävä keskuslukitus LED-huomiovalot edessä vakionopeudensäädin koria vasten taittuvat sivupeilit lämmityksellä takasähköikkunat sähköinen lapsilukko Exclusive look kyynärnoja edessä AUTOMAATTI + 1 000 KOEAJAMALLA TUET UUDEN LASTENSAIRAALAN VARUSTELUA. LUE LISÄÄ: www.citroen.fi C3 VTi 82 Feel, autoveroton svh. 12 840 + arv. autovero 2 555,63 (CO 2 107 g/km) = 15 395,63 + toim.kulut 600 = 15 995,63. EU-keskikul. 4,6 l/100 km. Huolenpitosopimus alk. 29 /kk (C3-bensiinimalleihin 15 000 km/v) Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Kuvan auto lisävarustein. USKOMATONTA, MUTTA TOTTA! Uusi JUMPER alk. 28 721 HUIPPUHYVITYS 5 000 * MYYNNINKASVU 180,9 %*** Uusi Citroën Jumper alk. autoveroton svh. 25 500 + arv. autovero 2 620,25 (180 g/km) = 28 120,25 + toim.kulut. 600 = 28 720,25, EU-keskikul. 6,8 8,9 l/100 km. CO 2 -päästöt 180 236 g/km. *Vaihtoauton tulee olla katsastettu, kaksin renkain varustettu ja ajokuntoinen. Huom. Tarjous on voimassa 30.10.2015 asti eikä sitä voi yhdistää muihin kampanjoihin tai tarjouksiin. Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Kuvan auto lisävarustein. ***Trafi: Citroën Jumperin ensirekisteröinnit 1 6 2014 vs. 1 6 2015.
PERJANTAINA 23.10.2015 KESKISUOMALAINEN 23 KATSO KAIKKI MARKKINAVIIKON TARJOUKSET OSOITTEESSA MARKKINAVIIKKO 22. 30.10.2015 ETUSI 2 500 KÄYTTÖHUOLTO 149 Vm. 1980 2009. Kattava kuntotarkastus ja öljynvaihto (työt, öljy ja öljynsuodatin). Myös hyötyautoille. Varaa aika puh. 014 3314 640 AUTOMAATTI SKODA ROOMSTER 1.2 TSI 105 SCOUT AUTOM. 2011 135 000 KM 11 990 aut.ilmast., ESP, CD/radio, cruise, 2xrenk., 2xerik.vant., tilava Roomster Scout automaatti GLOBE BATTERIES G26 -VARAVIRTALÄHDE 6,90 2600 mah matkalaturi, latausaika n. 3 h, mitat: 96x24x22 mm, micro-usb FORD MONDEO 2.0 TDCI ECONETIC+ 5-OVINEN 2010 181 000 KM 13 890 aut.ilmast., webasto, ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., lämm.tuulil., parkkitutkat, 2xrenk., erik.vant. AUDI A3 2.0 FSI 150HV 2004 154 000 KM 9 990 aut.ilmast., ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., 2xrenk., erik.vant., moott.lämm., siisti Audi A3 OHJAUSKULMIEN TARKASTUS 45 Säätö 30 /akseli. Varaa aika puh. 014 3314 640 2 500 ALENNUS MERCEDES-BENZ-MALLEIHIN Tarjous koskee rajoitettua erää seuraavista malleista: B-sarja, C-sarja, CLA Coupé ja CLA Shooting Brake. CITROEN C3 1.4I SX 5-OVINEN 2004 81 000 KM 4 590 ilmast., CD/radio, 2x renk., moott.lämm., sisäp., vähän ajettu C3 DODGE AVENGER 2.0 M5 SE 2010 62 000 KM 10 990 aut.ilmast., ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., per.tutka, 2xrenk., erik.vant., moott.lämm. VOLKSWAGEN PASSAT VARIANT 2.0 FSI TRENDLINE 2007 138 000 KM 11 990 aut.ilmast., webasto, ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., moott.lämm., 2xrenk. RAHOITUSKORKO UUSIIN JA ESITTELY- AUTOIHIN. EI MUITA KULUJA! 1,45 % * AUDI A4 AVANT 2.0 SPORT EDITION 2007 174 000 KM 11 590 aut.ilmast., ESP, CD/radio, vak.nop.sääd., xenon, moott.lämm., sisäp. AUTOMAATTI CALIX SLIM LINE 1400 -SISÄTILANLÄMMITIN 45 yksi teho 1400W, mitat: 196x140x35 mm, tarjous on voimassa 22. 24.10. UUSIIN JA KÄYTETTYIHIN HENKILÖAUTOIHIN KASKO 1. VUODEKSI 150 ** TOYOTA AURIS 1.6 DUAL VVT-I LINEA TERRA 2008 128 000 KM 10 990 ilmast., CD/radio, 2x renk., erik.vant., moott.lämm. SEAT TOLEDO 1.6 REFERENCE 2007 123 000 KM 8 990 ilmast., CD/radio, 2xrenk., erik.vant., moott.lämm., sisäp., sumuv. AUTON PESUSETTI 4,50 Ämpäri, pesusieni, -liina ja autonpesuaine Kaikki tarjoukset ovat voimassa 22. 30.10.2015 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Huoltotarjoukset koskevat vain Jyväskylässä edustamiamme merkkejä. Kuvien autot erikoisvarustein. *Esi-merkkilaskelma 1,45 %, ei muita kuluja: auton kokonaishinta 20 000, perustamiskulu 0, käsiraha 4 000, luottoaika 60 kk, käsittelypalkkio 0 /kk, kk-erä 277, KSL:n mukainen luottohinta 20 597, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 1,46 %. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusyhtiö: Santander Consumer Finance Oy, Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki. Rahoitustarjous on voimassa 30.10.2015 asti. **Kun otat liikennevakuutuksen Fenniasta, saat Laajan Fenniakaskon ensimmäiseksi vuodeksi hintaan 150. Etu koskee vain yksityiskäyttöisen henkilöauton Laajaa Fenniakaskoa ei rahoitusyhtiöiden liikennekaskoja, Premiumkaskoa tai liikennevakuutusta. Auton verollinen arvo enintään 85 000 ja teho max. 270kW. Tarjous koskee vain henkilöasiakkaita ja on voimassa 30.10.2015 asti. Kuvien autot erikoisvarustein. RENKAIDEN KAUSIVAIHTO 25 Renkaiden on oltava vanteilla. Tarjous vain henkilöautoille. Varaa aika puh. 014 3314 640 FORD MONDEO WAGON 2.0 TDCI 130HV TREND X 2007 132 000 KM 10 990 aut.ilmast., CD/radio, vak.nop.sääd., ESP, lämm.tuulil., 2xrenk., moott.lämm., siisti Diesel-farmari LAND ROVER FREELANDER 2.0 TD4 4WD AUTOM. 2006 207 000 KM 11 990 ilmast., CD/radio, vak.nop.sääd., 2xrenk., erik.vant. vetok., 4-veto Diesel-automaatti www.mercedes-benz.fi A Daimler Brand Mercedes-Benz-uutuuskiertue tänään täällä. Tule tutustumaan kiertueen erikoismalleihin ja tarjouksiin. Nähtävänä ja koeajettavana uusi A-sarja, 4MATIC-malliston uutuudet, kuten C-sarja, GLC, GLE ja GLE Coupé, sekä monta muuta Mercedes-Benz-mallia. Koeaja, herkuttele ja voita mystinen Musta kuori. Koeajaneille tarjoamme Tomi Björckin herkullisen Pork Bun -aterian. Arvomme myös Mustan kuoren, joka sisältää pääsylipun yllätysartistin yksityiskeikalle Helsinkiin tiistaina 1.12. Lisätietoja: mercedes-benz.fi/kiertue Mercedes-Benz-kiertue Jyväskylässä tänään pe 23.10. klo 12 19. Tervetuloa!
24 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 23.10.2015 Onnistuneesti kutistunut Timo Nieminen Volkswagen Hybridi-Passat 48 000 eurolla Volkswagenin ladattavien pistokehybridien mallimerkinnän hännässä on GTE. Passatin GTE tulee keväällä saataville porrasperäisenä ja Variant-farkkuna. 1,4-litraisen, 156-hevosvoimaisen bensaturbon rinnalla on 115-hevosvoimainen sähkömoottori. Yhteistehoa niistä saadaan 218 hevosvoimaa. Vaihteistona on hybridikäyttöön suunniteltu 6-portainen kaksoiskytkinautomaatti. Sähköllä luvataan 50 kilometrin toimintasäde ja bensamoottorin kanssa 1 100 kilometriä. Ilmoitettu polttoaineenkulutus asettuu 1,6 1,7 litraan sadalla kilometrillä, mikä merkitsee 37 39 gramman hiilidioksidipäästöjä kilometrillä. Passat GTE:n saa halvimmillaan 47 989 eurolla. Opel Astra: Euroopan automarkkinoiden kestosuosikin dieetistä jäi myönteisiä jälkiä. Jyväskylä Timo Nieminen O ijoi, kuinka virkistävää. Uusiutuvien katumaastureiden ja tila-autojen tulvan keskellä Opel Astran viides sukupolvi on harvinainen päivitys. Uusi Astra on 5-ovinen ja viistoperäinen perheauto, joka pitää lujasta kiinni Kadett/Astra-malliston perinteistä. Ja miksipä ei pitäisi, sillä Astra on kestosuosikki. Jos ynnätään Euroopan autonmyyntitilastot 1990-luvun alusta tähän päivään, Astra on Euroopan toiseksi myydyin automalli. Nyt Astraa on uudistettu melko reippaasti. Suurin muutos on auton koko. Astra on lyhyempi (49 mm), matalampi (25 mm) ja kapeampi (5 mm) kuin edellinen versio. Akselivälikin on kutistunut 23 millimetriä. Paino on pudonnut peräti 120 200 kiloa. Siitä iso osa tulee suurlujuusteräksen käyttämisestä. Opel Astran kutistuminen kaikkiin suuntiin ei näy sisätiloissa. Tai näkyy ne ovat yllättäen suurentuneet. Takana matkustavilla on hyvin jalkatilaa, eikä hartiatilois- Takana istutaan matalalla, jotta pääntila säilyisi siedettävänä. Jalkatila on lisääntynyt Astran edelliseen versioon verrattuna. sakaan ole valittamista. Madaltunut kattolinja sen sijaan syö hieman pääntilaa, vaikka takapenkit ovat poikkeuksellisen matalalla. Takapenkille ja sieltä pois kulkemiseen matala penkki tuo pienen lisäjumpan. Edessä on tilaa yllin kyllin. Vakiona tulevan kuskin istuimen säädöt ovat monipuoliset, puhumattakaan lisärahalla ostettavista AGR-istuimista. Penkkeihin saa hieronnan ja viilennyksen. Takapenkin reunapaikoille on tarjolla istuinlämmitys. Matkustamon materiaalit ovat auton hintatasoon suhteutettuna erittäin hyvät. Tavaratilan koko on 370 litraa eli hieman pienempi kuin monissa tämän autoluokan kilpailijoissa, kuten ikuisesti vertailukohtana käytettävässä Volkswagen Golfissa. Takapenkkien kaataminen tuo 1 210-litraisen ruuman, mikä myös jää esimerkiksi Golfista (1 270). Kun tähän lisää Astran lastausaukon pienuuden, voi tavaratilan luokitella Astran heikoimpien ominaisuuksien joukkoon. Muotoilussa Astra paikkaa tavaratilan hankkiman pienen miinusmerkin. Auto on silmää miellyttävä kokonaisuus. Koeajetussa Astrassa oli uusi 1,4 Ecoflex 125-hevosvoimaisena (92 kw) versiona. Saman moottorin saa myös 150-hevosvoimaisena (110 kw), mutta pienemmälläkin pärjää, kun maksimiväännössäkin on eroa vain kymmenen newtonmetriä. Koeajoautolle ilmoitetut luvut keskikulutuksesta (4,9 litraa) ja hiilidioksidipäästöistä (114 grammaa) kestävät vertailun kilpailevien automerkkien kanssa. Moottorivalikoiman mielenkiintoisin on 105 hevosvoiman (77 kw) yksilitrainen bensiiniturbo. Kolmisylinterisestä moottorista irtoaa 179 newtonmetrin vääntö, mikä varmasti riittää arkiajossa. Pikkumyllyn hiilidiok- Trafi Uuden Opel Astran painonpudotus ei nakertanut sisätiloja. Kevennys myös paransi auton ajettavuutta ja vähensi kulutusta. sidipäästöt jäävät 99 grammaan, ja lähtöhinta painuu alemmas kuin 1,4-litraisella Ecoflexillä varustetun Astran. Dieselit ovat 1,6-litraisia. Niitä on tehoiltaan kolme versiota: 95, 110 ja 136 hevosvoimaa. Keskikulutuksen luvataan pysyvän 3,4 3,7 litrassa. Vaihteistoja on tarjolla kolme: käsivalintainen, ECT-automaatti ja perinteinen automaattivaihteisto. verhoilun, lämmitettävän ohjauspyörän ja vakionopeudensäätimen. Innovation on pari tuhatta euroa tyyriimpi, mutta silloin saa tukun kuljettajaa avustavia turvajärjestelmiä. Muun muassa liikennemerkkien tunnistus, Suomeen tuotavissa Opel Astroissa ei ole Life-perusvarustelua, joten valittaviksi jäävät Enjoy tai Innovation. Enjoy antaa varsin paljon, esimerkiksi 7-tuumaisen kosketusnäytön, Bluetoothin, nahka- turbo, 6-v. manuaalivaihteisto, etuveto kaistavahti ja turvaväli-ilmaisin helpottavat jokapäiväistä ajamista. Innovation-varusteltuun Astraan saa 949 euron lisämaksulla mukautuvat ledvalot, jotka kääntyvät kaarteen mukaan ja estävät vastaantulijan häikäistymisen. Astran uudistus on onnistunut. Se takaa Opelille neljännen peräkkäisen kasvuvuoden Suomen markkinoilla. Farmarikorista mallia tosin pitää odottaa huhtikuulle. Jyväskylässä Opelit myy Veljekset Laakkonen Oy. Kokeiltu Opel Astra 1,4T Ecoflex Enjoy Bensiinimoottori 1 399 cm³, Teho 92 kw (125 hv) 2 000 3 500r/min EU-kulutus (yhd.) 4,9 litraa / 100 km Hiilidioksidipäästöt 114 grammaa/km Vääntö 245 newtonmetriä/ Suorituskyky 0-100 km/h 9,5 sekuntia Takuu 2 vuotta Hinta 23 636 euroa, mallisto alkaen 21 264 euroa. Ajoneuvovero on helppo tarkistaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on uudistanut ajoneuvoverojen tarkistuspalvelunsa. Verkkosivuilta voi hakea ajoneuvoliikennerekisterissä olevien ajoneuvojen verotietoja rekisteritunnuksella. Palvelusta näkee erääntyneet ja erääntyvät ajoneuvoverot. Erääntyneistä ajoneuvoveroista näkee verokauden, eräpäivän, puuttuvan veron määrän ja laskun viitetiedot. Palvelu on maksuton. Se löytyy netissä osoitteesta https://asiointi.trafi.fi. VALITSE ITSE VARMUUS LÄPI TALVEN. VIIKONLOPPUNÄYTTELYSSÄ 24. 25.10. La klo 10-14 ja su klo 12-15. Kahvitarjoilu! VALITSE WINTER PACK -VARUSTELU 590. RAV4 ACTIVE EDITION. NELIVETO AUTOMAATILLA JA KAIKILLA VARUSTEILLA 41.921 * Auris Touring Sports Hybrid Active: 29 169 Avensis Touring Sports 1.8 Active: 30 880 Sisältää: Nokian talvirengasyhdistelmän kevytmetallivanteilla, moottorilämmittimen ja tavaratilan suojapohjan asennettuina. ETUSI JOPA 1.900. Yaris Active: 18 097 UUSI AVENSIS Active Touring Sports +Winter Pack.TOYOTA JOUSTO esim. 345 /kk. UUSI AURIS Hybrid Active Touring Sports + Winter Pack.TOYOTA JOUSTO esim. 325 /kk. YARIS Active + Winter Pack 0 Toyota Jousto -rahoituksen yhteydessä! TOYOTA JOUSTO esim. 210 /kk. VARMISTA NÄKYVYYS TALVELLAKIN. Huollon yhteydessä: Akun testaus 0 Tuulilasinpyyhkijän sulat ja kumit 20 % Pesunestesäiliön täyttö 0 VOIMASSA MYÖS TOYOTAN AUTOVEROKAMPANJAN ALENNUS. Tarjous voimassa kun varaat huoltosi osoitteessa toyotahuoltovaraus.fi viimeistään 30.11. ja huolto on viimeistään 31.12. ETUSI JOPA 3.850. Auris Touring Sports Hybrid Active: autoveroton suositushinta 24 850, autovero 3 719,43, toimituskulut 600, kokonaishinta 29 169,43. Yaris Active: autoveroton suositushinta 14 370, autovero 3 126,55, toimituskulut 600, kokonaishinta 18 096,55. RAV4 Active Edition AWD Multidrive S: autoveroton suositushinta 31 700, autovero 10 221,41, toimituskulut 600, kokonaishinta 42 521,41. EU-yhdistetty kulutus 6,1 l/100 km, CO2-päästöt 140 g/km. EU-yhdistetty kulutus 3,5 l/100 km, CO2-päästöt 83 g/km. EU-yhdistetty kulutus 4,9 l/100 km, CO2-päästöt 114 g/km. EU-yhdistetty kulutus 7,2 l/100 km, CO2-päästöt 149 g/km. *) Tarjous sis. Winter Pack:in (talvirengasyhdistelmän kevytmetallivanteilla, moottorilämmittimen ja tavaratilan suojapohjan asennettuina) ja metalli- tai helmiäisvärin. Vaihde 010 5228 300 www.okauto.fi www.toyota.fi JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 5 automyynti: 010 5228 325 jyvaskyla@okauto.fi ma-pe 9 18, la 10 14 2. SOPIVA KUUKAUSIERÄ 3. TAATTU HYVITYSHINTA TOYOTA JOUSTO. Parempi tie uuteen autoon. Avensis Touring Sports 1.8 Active: autoveroton suositushinta 23 440, autovero 6 840,15, toimituskulut 600, kokonaishinta 30 880,15. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350.000 km. Winter Pack ja RAV4-tarjoukset koskevat rajoitettua erää uusia asiakastilauksia autoihin, jotka on rekisteröity vuoden 2015 aikana. 1. PIENI KÄSIRAHA JÄMSÄ Koskentie 6 automyynti: 010 5228 375 jamsa@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14 KEURUU Mäntymäentie 2 automyynti: 010 5228 493 keuruu@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14 Esimerkkilaskelma: Toyota Auris 1.8 Hybrid Active Touring Sports 29 359 (sis. toimituskulut 600, Toyotan autoverokampanjan alennuksen 400,43 ja Winter Pack -varustetarjouksen 590 ). TOYOTA JOUSTO Kk-erä 325. Rahoitusaika 48 kk. Kilometrit 60 tkm. Käsiraha 15 % (4 404 ). Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 12 505. Korko 2,95 %. Käsittelymaksu 9 /kk. Perustamiskustannus 180. Todellinen vuosikorko 3,84 %. KSL:n mukainen luoton hinta 32 204,01. Rahoituksen edellytyksenä on myönteinen luottopäätös ja kaskovakuutus. Rahoittaja Toyota Finance Finland Oy. ÄÄNEKOSKI Rahastajantie 2 automyynti: 010 5228 455 aanekoski@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14 Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
PERJANTAINA 23.10.2015 KESKISUOMALAINEN 25 Ensivaikutelma pettää Volkswagen Touran: Asiakkaita kuulemalla syntyi entistä parempi tila-auto. Lauri Ahtiainen / Moottori Sisustan laatuvaikutelma on korkeatasoinen ja yleisilme selkeä. Kokeiltu Volkswagen Touran 2,0 TDI 103 kw BlueMotion Dieselmoottori 1 968 cm³, 4 sylinteriä, turboahdin, 6-v. manuaalivaihteisto, etuveto. Teho 103 kw (140 hv) Vääntö 320 Nm (1750 2500 r/min) Kiihtyvyys 0 100 km/h 9,9s EU-kulutus (l/100km) 4,8 (yhd.) CO2-päästöt 125 g/km Takuu 2 vuotta Hinta 34 027 euroa, malliston lähtöhinta 27 499 euroa. Uusi Volkswagen Touran näyttää ensin kovin edeltäjältään, mutta tarkastelulla erot alkavat näkyä. Matalampien etuvalojen ansiosta keulan ilme on jämäkämpi. Erittäin syvä kylkipokkaus tuo huomattavasti lisää ryhtiä ja linjakkuutta sivuprofiiliin. Myös takapuskurin ja -luukun muodot ovat aiempaa rohkeammat. Touran on siirtynyt monista muista Volkswagen-malleista tuttuun MQB-perusratkaisuun. Pituus on kasvanut kolmellatoista senttimetrillä 4,43 metriin. Pituuskasvusta 11,3 senttiä johtuu venyneestä akselivälistä. Leveyttä auto on saanut 4,1 senttiä. Vain korkeus ja paino ovat vähentyneet kuudella senttimetrillä ja parhaimmillaan 62 kilogrammalla. Bensiinimoottoreita ovat 1,2-litrainen (110 hv) ja 1,4-litrainen (150 hv). Dieseleiden huipputehot ovat 110 ja 150 hevosvoimaa, mutta iskutilavuudet 1,6 ja 2,0 litraa. 150 hevosvoimainen bensiinimoottori toimitetaan aina seitsenvaihteisella kaksoiskytkinautomaatilla. Pienemmän bensiinimoottorin ja molempien dieseleiden kanssa on alkuun tultava toimeen käsivaihteistoilla. Dieselautomaatti liittyy tuotantoon vuoden loppupuolella. Ohjauspyörän takaa Touranin tunnistaa välittömästi Volkswageniksi. Sisustan laatuvaikutelma on korkeatasoinen ja yleisilme selkeä. Tila-automaisuuden huomaa lähinnä korkeasta istuma-asennosta sekä ympäriinsä ripotelluista tavaralokeroista: pieni kolo ohjauspyörän vasemmalla puolella, isompi luukullinen Uudistuneen Volkswagen Touranin suunnittelussa ovat avainsanoina olleet tilavuus ja käytännöllisyys. Molemmissa pyrkimyksissä tila-auton suunnittelijat ovat onnistuneet. kojelaudan päällä, muutama avautuva lokero keskellä kattoa ja niin edelleen. Lauri Ahtiainen Kuljettajalle on askarreltu selkeät ja helppokäyttöiset hallintalaitteet ja näytöt. Touranit saapuvat Suomeen viisipaikkaisina. Tuhannen euron lisähinnalla saa seitsenpaikkaisuuden, joka tuo kaksi helppokäyttöistä lisäistuinta. Keskirivin kolme istuinta liikkuvat itsenäisesti pituussuunnassa, ja kunkin selkänojaa voi kallistaa erikseen. Kun keskimmäisen istuinrivin säätää taaimmaiseen asentoonsa, on istuinmukavuus lähes etupenkin luokkaa. Säätövarat ovat runsaat, joten keskiriviä eteenpäin siirtämällä voi vapauttaa tilaa kolmannellekin riville. Koska jokainen kahden taaemman rivin istuimesta säätyy ja taittuu lattiatasoon itsenäisesti, mukautuu Touran mitä erilaisimpiin kuljetustarpeisiin. Viiden matkustajan versiossa matkatavaroille on tilaa 743 litraa. Edellisen Touran-sukupolven ostajilta saatu asiakaspalaute otettiin huomioon, ja närää aiheuttaneet ominaisuudet on hiottu pois. Jäljelle on jäänyt hieman konservatiivinen, mutta erittäin toimiva ja monipuolinen tila-auto. Hinnat alkavat noin 27 000 eurosta. Jyväskylässä Volkswagenit myy Jyväskylän Autotarvike Oy. Savolainen navigaattori Kolumni Riikka Mahlamäki-Kaistinen Minulla ja navigaattorillani menee taas pikkuisen huonosti. Vaikeaa on ollut aikaisemminkin. Ensin surua ja murhetta aiheutti vihamieliseksi osoittautunut itänaapurin naiselta kuulostava navigaattori. Sitten varsin leppoisa nuorempi nainen, joka lausui suomalaiset nimet kuitenkin niin hankalasti, etten tiennyt millä planeetalla saati missä maassa ajelin. Viimeisein navigointiongelma koskee aluksi varsin neutraalilta vaikuttanutta opastajaa. Itse asiassa laite on sama kuin sillä leppoisalla jenkilläkin, päivitys vain teki puhujasta mitäänsanomattoman. Aluksi tämä mitäänsanomattomuus oli neutraalia opastusta, mutta sitten se muuttui yhtäkkiä konkreettiseksi. Navigaattori ei todellakaan sanonut mitään. Tämä johti tietysti ohiajoihin ja eksymisiin, ennen kuin hoksasin, että risteys tuli ja meni, mutta matkakumppani ei vain viitsinyt siitä mainita. Kartasta hän kyllä näytti, että tuonne pitäisi nyt kääntyä, mutta vaikeni kuin muuri. Olisin voinut toki reittiäni navigaattorin näytöltäkin seurata, mutta onhan se nyt vähän hankalaa. Toistuva kartan vilkuilu ei ole mukavaa tai edes toivottavaa toimintaa. Ja itse asiassa siksihän minulla juuri navigaattori on, ettei tarvitsisi karttaa katsoa. Joskus toki on niinkin, että vaikka navigaattori puhuisikin, sitä tulee valinneeksi väärän tien. Hyvä ja ilmeisen tottelevainen ystäväni joutui juuri tästä syystä toistuvasti ongelmiin navigaattorinsa kanssa. Kun navi käski kääntyä oikealle, hän kääntyi heti ensimmäisestä risteyksestä. Sellaisestakin, jota ei juurikaan pusikoitumisen takia erottanut. Sitä voi kuulemma löytää itsensä mitä hämmentävimmiltä kärryteiltä näin toimiessaan sellaisiltakin, joilla ei ole edes kärryillä hetkeen ajeltu. Ystäväni päätti liian monen peltotaipaleen jälkeen palata vanhan ajan tyyliin ajeluun tienviittojen ja paperikarttojen mukaan. Mutta palataanpa siihen minun mykistyneeseen naviini. Mietin, mikä häntä riepoo. Että mitä minä nyt taas olen tehnyt. Sitten ymmärsin. On melkein talvi, mutta navini asuu yhä autossa. Se on kaiketi viluissaan ja vihainen. Tuntee arvoaan loukatuksi. Myönnän navini olevan oikeassa. Kyse on nimittäin juuri siitä arvosta. Kiikutin aiemmin kiltisti opastintani auton ja kodin väliä. Mutta sitten tein tällaisen päättelyn: navigaattorini maksaa muutaman kympin, ehkä satasen. Vaikka se minusta korvaamattoman tärkeä kapistus onkin, ei se ole oikeasti niin kallis vekotin, että se herättäisi yhdessäkään pitkäkyntisessä varteenotettavaa sormien syyhyämistä. Harva voro viitsii nähdä sellaista vaivaa, että murtautuisi autooni ja anastaisi vehkeen, josta ei pimeillä markkinoilla saa muuta kuin sääliviä katseita. Navini muutti siis pysyvästi siihen ainoaan paikkaan, jossa sitä oikeasti tarvitsen. Samaan syssyyn päätin lopettaa myös Peugeot-vanhukseni mankan suojaläpän alas laskun. Ymmärsin, että jos joskus 1980-luvulla joku ehkä murtautuikin autoon varastaakseen stereot, ei sellaista juurikaan nykymaailman aikaan enää satu. Ei ainakaan Peugeottini kohdalla. 24-vuotias ratsuni ei ikään kuin synnytä rosvoiluajatuksia. Mutta siis. Tämä päättelyketju ei ollut omiaan kohottamaan navini mieltä. Hän heittäytyi perinteiseen mykkäkouluun. Olen kuullut legendaa pariskunnista, jotka ovat pitkittäneet mykkäkouluaan jopa kuukausien mittaiseksi, mutta minun luonteellani moinen ei onnistu. Asiaa tovin kärsittyäni vein navigaattorini sisälle ja kas, ääni palasi. Sitä olen kuitenkin miettinyt, että koska minun ja kulloisenkin navigaattorini kesken näyttää vallitsevan toistuvia asenneongelmia, olisiko syytä hankkia navi, joka vinoilun ja kiukuttelun sijaan vääntäisi vaikka lupsakasti savvoo. Sellaisiakin nimittäin saa. Toisaalta savolaisin yhdistetty kierous voisi johtaa siihen, etten pääsisi enää koskaan kotiin, sillä saattaahan se olla tuo seuraava tienhaara, mutta saattaapa olla olemattakin... UUDELLA KIALLA Kia cee d 1.6 EX Sportswagon Liiga Edition 22.590 tai 229 /kk* Hinta sis. toimituskulut 600. Rajattu erä. ET JÄÄ PAITSIOON ASIAKASETU 2.000 Tilavan perhefarmarin varusteina mm: 16 kevytmetallivanteet LED-päiväajovalot automaattinen 2-alueilmastointi pysäköintitutka takana USKO TAI TAI AJA, Ajalle 23.10. 30.10.2015 VALTAVASTI ETUJA SEAT LEON -MALLEIHIN SEAT.FI SEAT.FI SEAT.FI SEAT.FI Kia cee d 1.6 ISG EX SW EcoDynamics Liiga Edition autoveroton hinta 18.836,25 + arvioitu autovero 5.153,75 + toim.kulut 600 - kampanjaetu 2.000 = kokonaishinta 22.590. EU-yhd. kulutus 6,0 l/100 km, CO2-päästöt 134 g/km. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Kuvan auto erikoisvarustein. Kampanja on voimassa 30.11.2015 saakka tai niin kauan kuin kampanja-autoja riittää (rajattu erä). 0,95 % KORKOTARJOUS UUSIIN AUTOIHIN* * * Esimerkkilaskelma: Kia cee d 1.6 ISG EX SW EcoDynamics Liiga Edition hinta toimituskuluineen 22.590,00, käsiraha 5.190,00, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 5.190,00, korko 0,95 %, perustamiskulu 195, käsittelymaksu 9,95 /kk, kk-erä 229,41, kulut yht. 1.335,30, tod. vuosikorko 2,37 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 18.735,30. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Luotonantajana esim. Santander Consumer Finance Oy, Hermannin rantatie 10, 00580 HKI. Rahoitustarjous on voimassa kaikkiin uusiin autoihin 31.10.2015 asti. LIIGAN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI delta.fi/liiga DELTAN HINTA-ARVIO HALUATKO SELVITTÄÄ AUTOSI ARVON? KOKEILE UUTTA PALVELUAMME VELOITUKSETTA! delta.fi/hintaarvio JYVÄSKYLÄ Itä-Päijänteentie 45 Automyynti: 0207 408 741, arkisin 9 18, lauantaisin 10 15 Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/ puhelu (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %). WEBASTO kaukosäädöllä WEBASTO kaukosäädöllä NYT 850 1. NYT 850 1 Autoliike Oy Autoliike Oy HYÖDYNNÄ HYÖDYNNÄ SEAT-SYYSETU SEAT-SYYSETU 1 000 000 2. 2. HYÖDYNNÄ SEAT-SYYSETU 000 2 + Romutuspalkkio 1500. AUTOMYYNTIMME AVOINNA MYÖS SU 25.10. KLO 11 15.00 DSG-automaatti- DSG-automaatti- vaihteisto NYT NYT vaihteisto 990 990 NYT 990 Automaattivaihteisto sport- ja Automaattivaihteisto sportdrive-ajo-ohjelmilla sport- ja ja Automaattivaihteisto drive-ajo-ohjelmilla sport- ja drive-ajo-ohjelmilla TECHNOLOGY TO ENJOY TECHNOLOGY TO TO ENJOY TECHNOLOGY TO ENJOY NELIVETO NELIVETO Leon Leon NELIVETO ST ST ST -malliin -malliin Leon NYT NYT NYT ST 990 990 990 -malliin Uusimman Uusimman NYT sukupolven 990 sukupolven Uusimman 4Drive-neliveto sukupolven Uusimman 4Drive-neliveto 4Drive-neliveto sukupolven 4Drive-neliveto NYT RIITTÄÄ SUOSITTUUN LEON-MALLISTOON VALINNANVARAA. NYT RIITTÄÄ SUOSITTUUN LEON-MALLISTOON JA VALINNANVARAA. SEAT.FI LEON ON SAATAVILLA KOLMI- JA JA VIISIOVISENA SEKÄ SEKÄ TILAVANA TILAVANA FARMARINA. FARMARINA. TUTUSTU TUTUSTU OSOITTEESSA OSOITTEESSA SEAT.FI SEAT.FI LEON ON SAATAVILLA KOLMI- JA VIISIOVISENA SEKÄ TILAVANA FARMARINA. TUTUSTU OSOITTEESSA SEAT.FI Leon ST 1,2 TSI 86 Reference alk. alk. 20 20590,, autoveroton hinta hinta 16 16240 240,, arvioitu arvioitu autovero autovero 3 750,44 750,44 CO CO 2 hinta 600. 1) 2 Leon ST 1,2 TSI 86 Reference alk. 20 590, autoveroton hinta 16 240, arvioitu autovero 3 750,44 CO Yhdistelmäkulutus 5,2 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein, hinta sisältää toimituskulut 600. 1) Leon-mallistoon 2 polttoainetoiminen Yhdistelmäkulutus Leon ST 1,2 TSI 86 5,2 Reference l/100 km. alk. Kuvan 20 590 auto 180, autoveroton erikoisvarustein, ). 2) hinta hinta 16 240 sisältää, arvioitu toimituskulut autovero uusiin 600 3 750,44. Webasto-lisälämmitin (CUPRA-mallisto 1 180 ). CO 2 2) Mallikohtainen SEAT-syysetu voimassa uusiin yksityisasiakkaan 1) Leon-mallistoon polttoainetoiminen tilaussopimuksiin 31.10.2015. Webasto-lisälämmitin Yhdistelmäkulutus 5,2 (CUPRA-mallisto asti (Mii-, Ibiza- ja Toledo-mallit l/100 km. 500 Kuvan,, Leon 1 auto 180 ja ja erikoisvarustein, ). Alhambra 2) Mallikohtainen 1 000 000 ). hinta ). SEAT-syysetu sisältää toimituskulut voimassa uusiin 600. yksityisasiakkaan 1) Leon-mallistoon tilaussopimuksiin polttoainetoiminen 31.10.2015. Webasto-lisälämmitin asti (Mii-, Ibiza- ja Toledo-mallit (CUPRA-mallisto 500, Leon 1 180 ja ). Alhambra 2) Mallikohtainen 1 000 ). SEAT-syysetu voimassa uusiin yksityisasiakkaan tilaussopimuksiin 31.10.2015. asti (Mii-, Ibiza- ja Toledo-mallit 500, Leon ja Alhambra 1 000 ). Jyväskylän Autotarvike Oy Katuosoite Sorastajantie 00, Kaupunki, 2, 40320 vaihde Jyväskylä. 00-000 000 Seat-henkilöautot p. 020 775 1560. Automyynti: ma pe 8.00 18.00, la 10.00 14.00 Automyynti: Katuosoite 00, ma-pe Kaupunki, 0 00, la vaihde 00 00 00-000 000 www.autoliike.fi Katuosoite Automyynti: 00, ma-pe Kaupunki, 0 00, vaihde la 00 00 00-000 000 www.jklautotarvike.fi Automyynti: www.autoliike.fi ma-pe 0 00, la 00 00 www.autoliike.fi