Autot&liikenne Täyttä höyryä konehuoneessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Autot&liikenne Täyttä höyryä konehuoneessa"

Transkriptio

1 PERJANTAINA , SIVU 17 Avensis: Tämän Toyota osaa. Perheauto päivittyi kustannustehokkaasti entistä huokuttelevammaksi. Sivu 20 Tuottaja: Timo Nieminen p Sähköposti: keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, Jyväskylä Autot&liikenne Täyttä höyryä konehuoneessa Vesillä: Suomi-laiva on luotettava vanha rouva, joka vaatii konepäällikkö Jukka Hildéniltä kädentaitoja ja lämpöä risteilyjen välipäivinäkin. MERVI VARONEN JYVÄSKYLÄ Mervi Varonen Suomi-laiva on tuttu näky Jyväskylän seudun vesillä. Höyrylaiva on risteillyt vuodesta 1906 Päijänteellä, mutta tällä kertaa menemme laivan kannen alle. Konepäällikkö Jukka Hildén on töissä montussa viidettä viikkoa, kun Päijänne-Risteilyt Hildénin sesonki lähenee puolta väliä. Risteilykausi kestää yleensä 13 viikkoa. Jukka Hildén on ollut perheyhtiön laivoilla töissä 1980-luvun alusta lähtien. Ensin kansimiehenä ja kokemuksen sekä koulutuksen myötä konemestarina ja kapteenina. Hän siirtyi M/S Suomen Neidon kipparin tehtävistä S/S Suomen konepäälliköksi kahdeksan vuotta sitten. Konehuoneessa on hikisempää kuin komentosillalla, mutta konepäällikkö on yhtä tärkeä lenkki laivan ohjauksessa kuin kapteeni. Viestit kulkevat ylhäältä alas käsikäyttöisellä telegrammilla. Kun kapteeni käskee, niin konemestari kuittaa ja säätää kulkuvauhtia höyrypaineen avulla. Satamasta lähtö ja laituriin tulo vaativat melkoista veivaamista peruutuksineen ja silloin konehuoneessa kädet käyvät. Jotkut sanovat, että telegrammi on kipparin toivomustaulu, mutta kyllä se on yhteistyötä. Ei kumpikaan halua ruveta pottuilemaan toisilleen. Lisäksi meillä on puheputki viestintää varten, jos telegrammin vaijeri katkeaa. Konepäällikön valtakunnassa on 9000-litran kattila ja kaksi uunia, jotka lämpenivät alkuaikoina puulla luvulla tulivat öljypolttimet. Kattila on entisensä, siitä on vain arinat poistettu ja luukut Höyrykattila vaatii valppautta. Jukka Hildén vaihdettu. Siellä on kaksi isoa Oilon-poltinta, joilla normaalisti lämmitetään kerrostaloa. S/S Suomen kone tuottaa noin 200 hevosvoimaa, maksimikierrokset ovat 150 ja 6-7 solmun risteilyvauhdissa kierroksia on 100. Laivan tankkeihin menee moottoripolttoöljyä yli 5000 litraa. Se riittää 10 risteilyn viikkovauhdilla noin kahdeksi viikoksi. Jukka Hildénillä on pari pätevää tuuraajaa varamiehinä. Höyrykoneen käyttäjän hommia ei voi kuka tahansa hoitaa, pitää olla asianmukaiset paperit. Käsikäyttöinen höyrykone vaatii asiantuntemusta sekä oman että matkustajien turvallisuuden takia. Höyrykattila vaatii valppautta. Veden määrä ja paineet pitää olla sopivissa rajoissa. Litrasta vettä tulee höyryä litraa, ja sen lämpö on 160 astetta. Meillä vettä on yhdeksän tonnia. Höyrykone on käyttäjänsä mukaan luotettava. Kun Suomi-laiva lähtee tänään päivän ensimmäiselle risteilylle kello 14, on Hildén töissä jo muutamaa tuntia aiemmin. Höyrykone ei lähde käyntiin nappia painamalla, vaan vaatii lämmittelyä. Käyn myös risteilyjen välipäivinä lämmittämässä laivan pannua. Vanha rouva on pidettävä aina lämpöisenä, niin se hörähtää helpommin, tietää Jukka Hildén. Jukka Hildénin työpaikalla on käynyt moni matkustaja kurkkimassa, mitä konehuoneessa tapahtuu. Suomi-laivan vanha höyrykone kiinnostaa niin nuoria kuin vanhoja matkustajia. SOUDA, RAHOITUS- TARJOUS kaikkiin myymimme autoihin ajalla HUOPAA 2,9% Hae meiltä vaihtoautotarjous niin osallistut arvontaan, jossa voit voittaa Terhi Saiman soutuveneen. Arvontaan osallistuvat kaikki, jotka ovat saaneet konsernistamme kirjallisen vaihtoautotarjouksen ajalla Arvonta suoritetaan ETUSI* 2590,27 *31695,75 :n rahoituksessa Rahoitusesimerkki Kauppasumma 42001,00, käsiraha 10500,25, luottosuhteen perustamismaksu 195,00, rahoitusosuus 31695,75, käsittelymaksu 9,00/ kk, maksuaika 60 kk, maksuväli 1 kk, korko 2,9 %, kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 3,85%, kuukausimaksu sis. käsittelymaksun 577,12, luottokustannukset yhteensä 3126,67 Hau, hau! Ihmisen paras ystävä on Dacian hintalappu , , ,- 9,-,-,-,-, ,- 9,- 0, , ,- Seat MII 1,0 75 Start&Stop Style 5ov tkm, punainen 2xrenk, ilmast., MP3, hillhold, moottorinlämmitin ALLE Citroen C5 2.0i-16 SX Berline 5d tkm, har, 2xrenk, lohkol., h-kirja, aut.ilm. ALLE markkina markkinahinnan hinnan STEPWAY - Suomen järkevin crossover, dci 90 Jubileum ,90 + arv. autovero 2 612,10 + tk 600 = CO2-päästöt 105 g/km, EU-yhd. 4,0 l/100 km. Romutuskampanja = SANDERO - 5-ov perheauto, sis. radio ja ilmastointi, TCe 90 Jubileum 9 835,98 + arv. autovero 2 163,17 + tk 600 = ,15. CO2-päästöt 116 g/km, EU-yhd. 5,0 l/100 km. Romutuskampanja = , , ,- 9,-,-, , Hyundai I CRDi 66kw Classic Wagon tkm, pun, 2xrenk, vetok., h-kirja, 1-om., ilmast. Volkswagen PASSAT CC 2,0 TDI 103kw tkm C8Y 1-om., h-kirja, aut.ilm., ESP, vetok., aluv., 2xrenk, cruise, ABS, MMI, ilmast. Volkswagen UP! move up! 1,0 44kw Blue- Motion Tech 3ov tkm, 1-om., ilm., h-kirja, ESP, 2xrenk, CD, lohkol. BMW 118 D F20 TwinPower Turbo 5ov A Business tkm, mus, h-kirja, Xenon, ilmast., sportist., aluv., 2xrenk, cruise, CD, lohkol. Volkswagen JETTA Comfortline 1.4 TSI 90kw DSG tkm, autom. vaiht., 1-om., h-kirja, ilmast., ABS, vetok., 2xrenk, cruise, met.väri, CD, lohkol Volvo V70 D5 AWD Momentum A tkm, rus, 4x4, autom. vaiht., 1-om., h-kirja, Xenon, webasto, aut.ilm., ESP, hiukkassuod., vetok., 2xrenk, cruise, CD Katso lisää vaihtoehtoja uudistuneilla nettisivuillamme Vaihtoautot / SEAT: Sorastajantie 2, Jyväskylä Puh Ma-pe klo , la LOGAN MCV - Suomen edullisin farkku, TCe 90 Jubileum ,68 + arv. autovero 2 347,32 + tk 600 = CO2-päästöt 116 g/km, EU-yhd. 5,0 l/100 km. Romutuskampanja = Malleihin, joiden päästöt enintään 120 g/km, on saatavissa romutuskampanjan euron etu alkaen. Lue lisää dacia.fi Nyt saimme erän uusia Dacia-malleja todella houkuttelevaan hintaan, joten toimi nopeasti, sillä autoja on rajallinen määrä. Nopeat syövät hitaat. Dacialla ajavat ovat järki-ihmisiä, sillä tutkitusti he ovat Suomen merkkiuskollisimpia. Vuonna 2014 Bisnoden merkkiuskollisuusvertailussa selkeä voittaja oli Dacia, ennen Toyotaa ja Skodaa. Kuvien autot erikoisvarustein. LODGY - Edullisin tila-auto - seitsemälle, dci 110 Jubileum ,96 + arv. autovero 3 269,04 + tk 600 = CO2-päästöt 116 g/km, EU-yhd. 4,4 l/100 km. Romutuskampanja = JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti , ma-pe klo 9-17, la klo Huolto , ma-pe klo Varaosat puh , ma-pe klo Vauriokorjaamo , ma-pe klo Lauantait suljettu saakka. 010-puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta. Koirat haukkuu - Dacia kulkee. VUODEN TAKUU 3TAI KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN JÄMSÄ Keskuskatu 25 Automyynti ma-pe klo 9-17, Lauantait suljettu saakka fb.me/hameenautovaruste

2 18 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA KOE UUSI AVENSIS NYT MEILLÄ. MERVI VARONEN Uusi Avensis tietää mitä on edessä. Se tuo ensimmäistä kertaa mallistoon vakiona ennakoivia Toyota Safety Sense - turvallisuusvarusteita, jotka auttavat sinua ja matkustajiasi aktiivisesti välttämään onnettomuuksia. Ääritilanteissa järjestelmä tekee jopa automaattisen hätäjarrutuksen puolestasi. Tule koeajolle ja tunnet kuin saisit käyttöösi kuudennen aistin. Avensis Sedan Life alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 5 803,21, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut ,21 TOYOTA SAFETY SENSE EU-yhdistetty kulutus 4,2-6,7 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. TOYOTA COROLLA. VARUSTELTU MUKAVAKSI. Tiina-Mari Kannisto alias Little Ms Tassunen osallistuu Underground Model -finaaliin, jonka voittaja ratkeaa Big Wheels -tapahtumassa Pieksämäellä 18. heinäkuuta. Sääreen tatuoidut tassun jäljet kertovat rakkaudesta koiriin. Kesällä kruisaillaan Corolla tarjoaa huippuluokan mukavuutta ajajille ja matkustajille. Tilaa on runsaasti edessä ja takana. Matkaa helpottavat esim. peruutuskamera ja vakionopeussäädin, jotka ovat vakiona Active-tasosta alkaen, kuten kosketusnäytöllinen mediakeskus ja Bluetooth handsfreekin. Testaa meillä Corollan mukavuus tien päällä! Corolla-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 4 584,43, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut ,43 EEI-331 EI 3 XMM-734 M BMW 320 D xdrive A E90 Sedan Business -09 KIA Sportage 1,6 ISG Urban LX EcoDynamics tkm tkm UJI-346 CIP-120 TOYOTA Corolla 1.6 Valvematic Linea Sol 4ov -10 TOYOTA Avensis 1,6 Valvematic Linea Terra 4ov tkm tkm eurolla Tarjouksella saa jälkiasenteisia Toyotalisävarusteita rajoitettuun erään uusia autoja. Tarjous on voimassa toistaiseksi ja se koskee uusia asiakastilauksia. EU-yhdistetty kulutus 3,8-6,0 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. YLI 500 AUTON VAIHTUVA VALIKOIMA!! OPZ-777 TOYOTA RAV4 2,2 D-4D 4WD 150 Luxury tkm CYN-825 TOYOTA Corolla 1.6 VVT-i Sol 5d tkm Harrasteautot: Tiina-Mari Kanniston käsissä syntyy helposti tyllihame. Chevrolet-projekti poikaystävän kanssa voi olla hermoja rassaavampi. LAUKAA Mervi Varonen Tiina-Mari Kannisto ja Matti Pehkonen on pariskunta, joka erottuu Laukaan kesäillassa. Kanniston tyllihame ja nutturakampaus ehostuksineen henkivät menneiden vuosikymmenten vintagetyyliä. Pehkosella ei enää ole tukka tötteröllä, kuten ajokorttikuvassa, mutta Chevrolet Bel Air vuosimallia 1955 kertoo, että miehelle maistuu vanhan ajan Amerikan meininki. Uutena Suomeen taksiksi tuotu 4-ovinen Chevrolet Bel Air on lähes alkuperäisessä kunnossa. Aiemmassa omistuksessa se on saanut musta-harmaan maalipinnan. Pehkonen on vaihtanut vain kytkimen ja korjannut kaasuttimen. Classic Chevyt ovat suosikkejani. Satuin löytämään netistä tämän yksilön sopivalla hintalapulla reilu vuosi sitten. Se oli ollut 20 vuotta ajossa vuoteen 1975 asti ja huilasi 30 vuotta, kunnes kaivettiin taas esiin, kertoo Pehkonen. Internetin ihmeellisestä maailmasta pariskunta löysi myös toisensa. Tiina-Mari Kannisto asui Vaasassa, kunnes päätti muuttaa opintojen perässä Laukaaseen puolitoista vuotta sitten. Päätöstä avitti muuan Pehkonen. Jenkkiautot ovat molemmille mieluisia. Matti Pehkonen on ollut kyynärpäitään myöten konepellin alla jo teinivuosista lähtien. Autot liittyvät sekä hänen työhönsä että vapaa-aikaan. Tiina-Mari Kannisto on puolestaan viihtynyt autoharrastajien porukoissa ja tapahtumissa. Matin kautta on ollut mielenkiintoista nähdä läheltä autojen kunnostamista. Nyt on kova into päästä itsekin autoa näpräämään. Olen tykännyt aina tehdä käsillä kaikenlaista, ommellut vaatteita ja tehnyt metallitöitä, sanoo Kannisto, jolla on levyseppähitsaajan koulutus. Hän toivoo, että he pääsevät pian yhteisen autoprojektin pariin. Takapihalla odottaa vuoden 1962 Chevrolet Bel Air, joka vaatii perusteellista kunnostusta. Tekniikka on minulla hakusessa, sitä haluan oppia Matilta. Hän saa päättää, mitä letukalle tehdään ja samalla opettaa minua, mutta saa nähdä, miten hermo kestää, nauraa Kannisto. Pariskunnan suunnitelmissa on osallistua kesän autoilutapahtumiin yksin ja yhdessä, miten muilta tekemisiltään kerkeävät. Pehkonen kuuluu laukaalaiseen Elukka Racing -tiimiin. Matti Pehkonen saa Tiina-Mari Kannistosta innokkaan oppilaan Chevrolet-projektiin. Nyt on kova into päästä autoa näpräämään. Tiina-Mari Kannisto Hän kiertää tänä vuonna mekaanikkona toisen tiimin mukana ja on parhaillaan kiihdytysajon EM-kisoissa Alastarossa. Kanniston aikaa vievät perheen lisäksi eläinkouluttajan ja klinikkaeläinhoitajan opinnot, jotka ovat edenneet loppusuoralle. Heinäkuun puolivälissä he kruisailevat yhdessä harrasteautoilijoiden Big Wheels -tapahtumaan Pieksämäelle. Kannistolle tapahtuma on erityisen jännittävä, sillä hän nousee lavalle Underground Model kilpailun finalistina. Persoonallisiin naisiin panostavan kisan yleisöäänestys on parhaillaan käynnissä Facebookissa. Mallikisa on tuonut hänelle jo tähän mennessä uusia tuttavuuksia ja mukavia kokemuksia. Vaatteiden ja tupeerausten tuunaus sujuu jo rutiinilla, sillä hän viihtyy fiftarityylissä muutenkin. Lasten ja eläinten kanssa touhutessa ei tosin pysty aina olemaan tip top, mutta sitten kun laittaudutaan, niin mennään pitkän kaavan mukaan. Projekti se on kauneuskin. ATY-160 TOYOTA Avensis 1.6 Valvematic Linea Sol 4ov -09 ASI-781 FORD Focus 2.0 Ghia 5d -07 IKO-305 TOYOTA Auris 1.6 Valvematic Linea Terra 5ov tkm tkm tkm O.K. AUTO OY Kuormaajantie 5, automyynti: huolto: varaosat: ma-pe Koskentie 6, Puh. automyynti: huolto: varaosat: Mäntymäentie 2, automyynti: huolto: ma-pe varaosat: ma-pe Rahastajantie 2, automyynti: huolto: ma-pe varaosat: VOLKSWAGEN Uuden Touranin hinnat alkavat eurosta Volkswagenin tila-auton Touranin uusi sukupolvi on peräti 13 senttiä aiempaa pidempi. Akseliväli on kasvanut yli 11 senttiä ja leveys rapiat neljä senttiä. Uusi Touran on kuusi milliä matalampi kuin edeltäjänsä. Viisipaikkaisen version tavaratila on kasvanut näkösuojan alla 743 litraan. Lisäksi autoa tarjotaan seitsemällä istuimella. 1,2-, 1,4- ja 1,8-litraisista bensaturboista saadaan 110:n, 150:n ja 180 hevosvoiman tehot. 1,6-litraisen dieselin teholuku on 110, kaksilitraisten moottoreiden 150 ja 190 hevosvoimaa. Syksyllä Suomeen ehtivän auton halvin versio maksaa euroa. Silloin autossa on 1,2-litrainen bensamoottori. Edullisin diesel kustantaa euroa. KIA Cee diin uusi 3-sylinterinen turbomoottori Kia Cee d saa uuden 3-sylinterisen turbomoottorin ja 7-lovisen DCT-kaksoiskytkinvaihteiston. Uusi 1.0-litrainen T-GDI-turbomoottori on suunniteltu vähentämään polttoaineenkulutusta ja päästöjä. Moottorissa on korkeapainesuorasuihkutus. Uusi voimanlähde on Kian ensimmäinen uuden sukupolven moottoreista Euroopassa. Se on saatavana kahtena tehoversiona: 100 ja 120 hevosvoimaa. Molemmat versiot tarjoavat 172 newtonmetrin maksimiväännön. Kia esittelee Cee dissä myös uudistuneen 1.6-litraisen CRDidieselmoottorin, jonka hiilidioksidipäästöt ovat alhaisimmillaan 94 grammaa kilometrillä. Uudistunut Kia Cee d esitellään Suomessa syyskuun alussa. Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 6,0 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Keski-Suomen liikkeiden automyynti palvelee välisenä aikana ma-pe 9-17, la Keuruu lauantaisin suljettu. Keuruun huoltopalvelut suljettu

3 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 19 EURO NCAP Fiat konttasi, Škoda Superb loisti kolaritestissä Pieni nelivetoauto Fiat Panda Cross sai Euro NCAP:n uusissa törmäystesteissä vain kolme tähteä viidestä. Kolmesta autosta vain Škoda Superb (kuvassa) nappasi täydet viisi tähteä. Ylempään pikkuautoluokkaan sijoittuva Hyundai i20 kirjautti neljä tähteä. Panda Crossissa ei testaajien mukaan ole riittävästi turvallisuusteknologiaa eikä se vakuuttanut pienikokoisten kyytiläisten turvallisuutta mitattessa. Hyundai i20 tarjoaa hyvän törmäyssuojan kokoluokassaan, mutta se jäi vaille viidettä tähteä, koska siinä ei ole autonomista jarrutusjärjestelmää, joka alkaisi jarruttaa törmäyksen uhatessa. Škoda Superbia järjestö kiitteli kestävästä törmäyssuojasta, autonomisesta jarrutusjärjestelmästä sekä palkituista monitörmäysjarrutusjärjestelmästä ja matkustajia kolarin uhatessa suojaavasta turvajärjestelmästä. MINI Uusi Clubman tulee myyntiin lähiviikkoina Tavallisesta viisiovisesta Ministä 27 sentillä venytetty 4,25-metrinen malli erottuu sivuille avautuvilla takaovillaan. Niiden taakse kätkeytyy 380-litrainen tavaratila, jonka saa laajennettua litraan. Takaistuimet kellahtavat kolmessa osassa. Mini Clubman on muutenkin selvästi isompi kuin viisiovinen Mini. Clubman on yhdeksän senttiä leveämpi, ja akseliväli on kymmenen senttiä pidempi. Sisustus on täysin uusi. Kojetaulussa on pyöreä led-valaistu pyöreä mittaristo. Mallinimet paljastavat, millä turbomoottorilla Clubman kulkee. Mini Cooper Clubmanissa on kolmisylinterinen, 1,5-litrainen, 136-heppainen bensakone. Cooper S Clubmanissa on nelisylinterinen, kaksilitrainen ja 192-hevosvoimainen bensamoottori. Cooper D Clubmanissa on nelisylinterinen kahden litran ja 150 hevosvoiman diesel. Tehokkaimpiin vaihtoehtoihin saa kuusilovisen käsiaskin vaihtoehtona kahdeksanportaisen automaatin ja kesyimpään kolmisylinteriseen kuusivaihteisen automaatin. Halvin malli maksaa euroa. Ennakkomyynti käynnistyy myöhemmin tässä kuussa. Kuin Mummo Ankan kyydissä LYHYESTI Historia: T-Ford Runabout 1911 on vain kahdella Suomessa. Auto on kokonaan käsityötä. LAUKAA Eija Juutilainen Laukaalaiset ovat huomanneet Markus Honkalan ja Salla -tyttären jäätelöretket Laukaan satamassa. Syy siihen on erikoinen ja taatusti huomiota herättävä kulkuneuvo, vuoden 1911 T-Ford Runabout. Tummansininen auton perikuva kiiltävine messinkiosineen ja karbidilamppuineen on niin kaunis, että on pakko pysähtyä katsomaan. Ajelemme tosiaan usein tyttäreni kanssa kotoa Vuonteelta Laukaan keskustaan. Eipä tällä kovinkaan paljon pidempiä matkoja raaski ajella, vaikka täysin ajokuntoinen automme on, Honkala kertoo. Vanhojen autojen keräilijä Markus Honkala on harrastaja jo toisessa polvessa. Isä, Kokkolassa asuva Paavo Honkala on Autossa on 2.9 litran moottori ja vain 21 hevosvoimaa eli vauhti ei päätä huimaa. Markus Honkala kerännyt, koonnut ja kunnostanut hyvinkin vanhoja autoja koko elämänsä. Markus Honkala muistelee nauraen, kuinka hän lapsena aina odotti perjantaipäiviä, kun isä tuli hakemaan hänet koulusta peräkärryn kanssa ja yhdessä lähdettiin vanhojen osien metsästysreissuille aina Pohjois- Suomea myöten. Isä Honkala on vanhojen autojen piireissä jo legenda. Ei ihme, että tauti on tarttunut. Ei isän vauhti ole ollenkaan hidastanut. Tällä hetkellä hän kunnostaa vanhaa linja-autoa vuosimallia 1923, Markus Honkala naureskelee. Hän lisää, että isältä on jossain vaiheessa siirtyvä seitsemän vanhaa autoa pojan iloksi. Honkalan on ruvettava tallin laajennuspuuhiin. Tällä hetkellä hänellä on tämän T-Fordin lisäksi toinenkin T-Ford vuosimallia 1927 ja A-Ford vuosimallia Markus Honkalan naapurin pikkupoika Alvari Venäläinen on onnenpoika päästessään välillä T-Fordin kyytiin. Vuonteen hiekkateillä autovanhus on tuttu näky. Museorekisterissä oleva T-Ford Runabout vuosimallia 1911 on ajokelpoinen myös talvella, vaikka talvirenkaita ei autoon saa. T-Ford Runabout vuosimallia 1911 muistuttaa Mummo Ankan autoa. Markus Honkalalla on myös vuoden 1927 T-Ford ja vuoden 1928 A-Ford. Keräilijä kertoo, että hän osti uusimman T-Fordinsa netistä pari vuotta sitten. Ystävä, IS- Automotiven yrittäjä Ilmo Saarela toi auton Illinoisista Amerikasta. Se oli siellä automuseossa kunnostettuna ja kaikkien nähtävillä. Honkala kertoo hauskana yksityiskohtana, että hän otti yhteyttä myyjään ja pyysi, että auto käytettäisiin vielä museoautoihin perehtyneellä katsastajalla tarkastettavana ennen laivakyytiä Suomeen. Sieltä vastattiin kohteliaasti, että hän itse on juuri tällainen vanhoihin autoihin erikoistunut katsastusmies. Samanlaisia T-Ford Runabout-malleja on valmistettu Amerikassa kappaletta. Suomessa niitä on kaksi, toinen Honkalalla, toinen Vaasassa. Autossa on 2.9 litran moottori ja vain 21 hevosvoimaa eli vauhti ei päätä huimaa, Markus Honkala kertoo teknisistä ominaisuuksista. Jalkavaihteisessa autossa on kaksi vaihdetta eteen ja yksi taakse. Markus Honkalan Johanna-vaimo toteaa, että hänkin voisi ajaa autoa, mutta Fordin erikoinen vaihteisto on vaikea opeteltava. Karbidilamput on vaihdettu sähkökäyttöisiin. Karbidi on räjäytysaine eli vaarallinen. Autossa olevat lamput ovat kuitenkin alkuperäiset. Polttoaineeksi käy tavallinen bensiini. Ford on polttoainesyöppö, noin 20 litraa kuluu satasella. Erikoiset pyörät kiinnittävät heti huomion. Honkalan mukaan ristikudosrenkaat ovat kalliit, noin dollaria eli euroa. Honkala kertoo, että alkujaan autoon kuuluivat puupintapyörät. Kumirenkaat olivat lisävaruste. Autolla ajetaan satunnaisesti myös talvisin, muun muassa Keski-Suomen Mobilistit ry:n jokatalvisissa talviajoissa. Talvirenkaita autossa ei kuitenkaan ole. Vähänhän se on liukasta, mutta varovasti ja hitaasti mennään. Tummansinisessä avokaunottaressa on puhvelinnahkaiset penkit kahdelle kapealle henkilölle, takana on ns. anopinistuin eli yhdelle lisämatkustajalle pieni erillinen penkki. Turvavöitä ei tietenkään ole, ja sateen sattuessa katon voi aukaista ylle. Fordissa on puuakku. Tällä on mukava päristellä VILLE MÄKILÄ Auto oli ostettaessa täsyin kunnostetu. Lukuisat messinkiosat loistavat kuin uudet. Vanhat karbidilamput ovat vain koristeena. Honkalan T-Ford on kolmipaikkainen, takana on niin sanottu anopinistuin. kylän raitteja. Valtatielle ei tee mieli rekkojen ja muun liikenteen hidasteeksi, Honkala toteaa. Autoharrastajan mielessä pyörii jo seuraava projekti, mahdollinen hankinta on vuoden 1969 Dodge Charger. BMW Katumaasturi X1 kasvoi reippaasti BMW:n pienin katumaasturi X1 venyi korkeutta yli 5 senttiä. Tavaratila kasvoi 85 litraa 505 litran lukemiin. Toisen sukupolven X1:ssä etuistuimet ovat 3,6 senttiä ja takapenkki 5,4 senttiä edeltäjää korkeammalla, mikä valmistajan mukaan parantaa näkyvyyttä huomattavasti. Takana istuvien jalkatila kasvoi 3,6 6,6 senttiä. Vakiovarusteluun kuuluvat muun muassa ilmastointi ja 6,5 tuuman näytöllä toimiva suomenkielinen käyttöjärjestelmä. X1:n saa neli- tai takavetoisena. Polttoainetta nelisylinteriset moottorit vievät 4,2 6,4 litraa sadalla. BMW X1 saadaan Suomeen lokakuussa. Hinnat luvataan julki syyskuussa. OPEL Uusiutunut Astra koki rankan dieetin Syksyllä esiteltävä, viidennen sukupolven Opel Astra on ulkomitoiltaan edeltäjäänsä pienempi. Pituutta viistoperäversiolla, joka mallistosta jo paljastettiin, on 4,37 metriä eli lähes viisi senttiä vähemmän kuin edeltäjällään. 1,46 metrin korkeus tekee siitä 2,6 senttiä aiempaa matalamman. Uutuus laihtui versiosta riippuen kiloa. Tehot yltävät 95 hevosvoimasta 200:aan. Moottorivalikoiman alapäässä ovat 95-hevosvoimainen 1,6 litran turbodiesel ja kolmisylinterinen yhden litran bensaturbo, josta otetaan 105 hevosvoimaa. Kojelautaa koristaa kosketusnäyttö, joka on suurimmillaan kahdeksantuumainen. CITROËN 2CV Rättärit kokoontuvat Puumalassa 40 vuotta sitten pidettiin ensimmäisen Citroën 2CV -ystävien kansainvälinen kokoontuminen Puumalassa. Perinteen alkua juhlistetaan Puumalassa heinäkuuta. Tapahtuma ei ole virallinen vuosijuhla, vaan vapaamuotoinen kokoontuminen alkuaikojen 2CV-maailmankokousten hengessä. Vieraita on ilmoittautunut yli kymmenestä maasta, jopa Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Osa vieraista oli mukana myös 40 vuotta sitten. Citroën 2CV:n eli Rättärin tarina alkoi jo ennen 2. maailmansotaa. Ensimmäiset autot tosin saatiin Suomeen vasta 1952.

4 20 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Viimeistä viedään TIMO NIEMINEN Toyota Avensis: Suomalaisten suosikiksi noussut perheauto päivitettiin entistäkin kilpailukykyisemmäksi. JYVÄSKYLÄ Timo Nieminen Jos jotakin automallia voi sanoa perisuomalaiseksi jutuksi, listan kärkipäässä porskuttaa Toyota Avensis. Suomen maanteillä liikkuu peräti Avensista, vaikka esimerkiksi Keski- Euroopassa mallin suosio on ollut nihkeämpi. Ehkä kuvaavaa Avensis-ilmiölle oli mallin neljännen sukupolven ensiesittely Sveitsissä kolmisen viikkoa sitten. Suomalaisten autotoimittajien silmissäkin Avensis on niin ikuinen tuote, että kukaan ei ymmärtänyt kysyä Toyotan-edustajilta Avensiksen tulevaisuudesta. Takapenkki on suunniteltu kahden istujan ehdoilla. Lisävarusteena oleva panoraamakatto tuo valoa sisälle. Jos olisi älynnyt udella, vastaus olisi yllättänyt. Tämä on 90-prosenttisen varmasti viimeinen Avensis. Vuonna 2020 sen korvaa toisella mallinimellä ja uusilla ideoilla marinoitu Toyotan perhekuljetin. Toyota toi Avensiksen markkinoille ensimmäisen kerran vuonna Toyota Touch 2 -mediakeskus 8-tuumaisella kosketusnäytöllä on vakiona Active-varustetasosta lähtien. Farkun tavaratila on 543-litrainen. Takapenkit kaatamalla saa yli 1600-litraisen, tasapohjaisen tavararuuman. Takaluukku saisi aueta vähän runsaammin. Mallinimen lähestyvä hyllyttäminen ei vähennä Avensiksen tuoreimman päivityksen arvoa. Toimivaan ja luotettavaan ylemmän keskikastin perheautoon on ynnätty joukko uudistuksia, jotka lisäävät Avensiksen vetovoimaa. Yllättäen uutuuteen ei tuotu esimerkiksi turboahdettuja bensiinimoottoreita, sähkötoimista takaluukkua, aktiivista vakionopeudensäädintä ja hybridiversiota, mutta niiden puuttumisen selittänee jo aiemmin päätetty mallin alasajo. Vaikka Toyota on kustannustehokkuuden nimissä jättänyt uutuudesta pois joitakin hilavitkuttimia ja voimansiirron vaihtoehtoja, uuttakin on. Vakiona on muun muassa automaattinen hätäjarruavustin. Samoin kaistavahti ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä löytyvät Active-varustetasosta alkaen. Järjestelmien järkevä annostelu näkyy kieltämättä hinnoissa. Sedanin lähtöhinta on pystytty pitämään vähän yli eurossa, farkun puolestaan alle eurossa. Avensiksen viilauksen suunnitteluvastuu annettiin eurooppalaisille. Se näkyy hillityissä sisäratkaisuissa, joissa materiaalit eivät enää riitele. Kahdeksantuumaisessa, suomenkielisessä Toyota Touch 2 -mediakeskuksessa on kosketusnäyttö, ja se on vieläpä helppokäyttöinen. Etuistuin tukee hyvin ainakin keskimittaista miestä. Takapenkki on suunniteltu ikävästi laidoilla istuvien ehdoilla, mutta keskipaikkakin menettelee. Matkustamo on piirun tai kahden verran aiempaa hiljaisempi. Auton ulkonäössä uudistui lähinnä keula, jonne siunaantuivat kokonaispituuden kasvun neljä senttiä. Ajettavuus on edellistä versiota parempi. Ohjaus ja jousitus ovat Toyota-insinöörien hienosäädössä napakoituneet. Suomalaisten suosikki Avensis-mallistossa on ollut farkku eli Toyotan kielellä Touring Sports. Farmarin suosio jatkunee päivityksen jälkeen. Moottoreissa tulee iso uudistus dieseleihin. BMW-pohjaiset, nelisylinteriset uutuusdieselit koukuttanevat lähes puolet Avensis-ostajista, vaikka tähän saakka peräti neljä viidestä Avensiksestä on Suomessa myyty bensiinimoottorisena. Uudet dieselit tosin voi yhdistää vain käsivaihteistoon. Dieselit ovat 112 hevosvoiman 1,6-litrainen ja 143 hevosvoiman 2-litrainen. Pienempi diesel tarjoaa 270 newtonmetrin väännön, sen yhdistetty kulutus on 4,1 litraa ja hiilidioksidipäästöt 108 grammaa. Vapaasti hengittäviä bensiinimoottoreita on kolme: 1,6-, 1,8- ja 2-litraiset (132, 142 ja 152 hv). Niistä pienimmän kanssa on aina manuaalivaihteisto, suurimman kanssa automaatti. 1,8-litraiseen voi valita vaihteiston vapaasti, automaattivaihteiston lisähinta on noin euroa. Keskimmäisen bensamoottorin yhdistetty kulutus on noin 6 litraa. Bensamoottoreiden alavääntö on vaatimaton, mutta Toyota ei silti lähtenyt askartelemaan uusia bensaturbojaan Avensikseen. Toyota Avensis on pikaisen koeajon perusteella sitä mitä kuluttajat odottavatkin: laadukkaasti valmistettu ja luotettava perheauto, jonka käytön avainsana on vaivattomuus. Onnistunut päivitys maailman suurimmalta autonvalmistajalta. Toyotat myy Jyväskylässä, Jämsässä, Keuruulla ja Äänekoskella O.K. Auto Oy. KOKEILTU Toyota Avensis 1.8 Premium Multidrive Touring Sports Bensiinimoottori 1 798cm3, 4 sylinteriä, portaaton automaattivaihteisto, etuveto Teho 108 kw (147 hv) / r/min Vääntö 180 Nm / r/min Suorituskyky km/h 9,4 s, huippunopeus 200 km/h EU-kulutus (yhd.) 6,1 l/100 km Hiilidioksidipäästöt 142 grammaa/km Pituus mm, leveys mm, korkeus mm, akseliväli mm, omamassa 1505 kg, tavaratila 543 (1609) litraa Takuu 3 vuotta / kilometriä Hinta euroa, malliston hinta alkaen euroa. KESKI-SUOMEN AUTOT OVAT VERKOSSA! Kuumasti rakastunut KOLUMNI Riikka Mahlamäki-Kaistinen Olen rakastunut. Sillä tapaa syvästi ja kuumasti. Tavalla, joka nostaa pulssin, saa kädet tärisemään ja punan nousemaan poskille. Tavalla, joka saa unohtamaan kaiken muun. Kaikki tapahtui äkkiä ja arvaamatta. Tai, no ei ihan arvaamatta. En voi väittää, ettenkö olisi havainnut mieltymystäni tuohon kissamaiseen olentoon jo aiemminkin. En vain tiennyt, että tässä on kyse tosi rakkaudesta. Nyt tiedän. Näin se tapahtui. Oli leppoisa perjantaipäivä. Suuntasin mieheni kanssa autokaupoille kakkukahville, sillä rehellisesti sanottuna, minulla on tapana tehdä niin ehkä vähän kiusallisenkin usein. Mikäs sen mukavampaa kuin si la kahvia, ahmia kakkua tai pullaa ja ihailla autoja, joista 80 prosenttiin sinulla ei ole varaa. Autokaupan kahvipisteen tuntumassa seisoi kiiltävän musta Jaguar. Naureskelin miehelleni, että tuollaisen haluan. Kerran Jaguarin ratin takana istuneena tiesin ajoneuvon varsin ihanaksi. Naureskelu oli helppoa, sillä euron hintalappu takasi sen, että naureskeluksihan tämä vain jää. Mieskin hymyili sitä sellaista huoletonta hymyä, joka sisälsi varman tiedon siitä, että ihan niin todellisuudesta irtautunut emäntä ei ole, että oikeasti ehdottaisi moisen auton ostoa. Autokauppiaskin nyökkäili kannustavan alentuvasti. Vaiheessa, jossa olin käynyt läpi lähes kaikki autot ja siirtänyt huomioni autoista halliin eksyneeseen hupsuun oravaan, löysin kauimmaisesta nurkasta sydämeni valitun. Siellä tuo seitsemänvuotias hopeanhohtoinen kissaeläin seisoi ja katsoi minua suurilla silmillään. Konepellillä komeili uhmakas keulakoriste ja hintalapussa oli yksi nolla vähemmän kuin siinä kahvinkeittimen viereisessä Jaguarissa. Tunsin sydämeni heittävän rinnassa volttia istahtaessani S-tyypin Jaguarin penkille. Päässäni alkoi soida se Ressu Redfordin esittämä Fazerin mainosbiisi, jossa hoilataan Sinäkö se oot. Vaikka kappale on ärsyttävä, se ei onnistunut sammuttamaan sydämeni paloa. Kuiskasin miehelleni, että mennäänkö koeajolle. Sydän verta vuotaen olen ajatellut häntä joka päivä. Mielessäni lähetän lentopusuja ja lämpimiä ajatuksia. Myönnän rakastuneeni ennen kaikkea ajatukseen sitä, että olisin Jaguar-naisia. Autossahan on pitkälti kyse fiiliksistä ja statuksesta näin vaikka muuta väittäisimme. Järkiauto on aina vain järkiauto. Tunneautot ovat ihan toista luokkaa. Tämä ei välttämättä viittaa isoon hintalappuun. Tunneauto voi olla sellainenkin, joka ei ole maksanut maltaita ja palaa selkänahkaa. Rakastin esimerkiksi syvästi muinaista Toyota Hiaceani, koska pidin siitä fiiliksestä jonka sain hypätessäni ulos autosta. Nautin ihmisten vähän hämmästyneestä ilmeestä, kun he huomasivat pakettiautoa ajaneen raksajannun sijaan nuorehkon naisen. Voi toki olla, etteivät he sitä ihmetelleet, vaan hämmästelivät esimerkiksi sitä, kuinka vinoon auton voi parkkiruutuun saadakaan tai kuinka likainen auton kylki voikaan olla. Oli miten oli. Jaguarin omistajana haluaisin olla muka vaatimattoman välinpitämätön. Kun joku ihailisi autoani sanoisin, että ihan kivahan tämä on. Pääni sisällä kiljahtelisin lapsellisen innoissani ja hoilaisin nonstopina Jerry Cotton -biisiä vaikkei se oikein nimeni kohdalla rimmaakaan. Että Kuka ajaa hopeisella Jaguaarilla. Jee jee, Mahlamäki- Kaistisen Riikka... Sanomattakin lie selvää, että tuo perjantainen koeajo oli yksi parhaista ajokokemuksistani ikinä. Järki voitti kuitenkin lopulta tunteen ja Jaguar jäi kauppaan. Sydän verta vuotaen olen kuitenkin ajatellut häntä joka päivä. Mielessäni lähetän hänelle lentopusuja ja lämpimiä ajatuksia. Sitä, onko hänet jo myyty, en ole uskaltanut tarkistaa. Pelkkä ajatus vieraasta ihmisestä hänen rattinsa takana ajaa minut epätoivon ahdinkoon ja loputtoman surun suohon. Oih. Uutuusesittelyt, koeajoraportit ja vaihtoautot ALFA ROMEO Italialaiset löysivät tutun mallinimen Alfa Romeo ottaa tutun Giuliamallinimen käyttöön 38 vuoden tauon jälkeen. Uutuuden saa taka- tai nelivetoisena. Keskikokoisen, porrasperäisen mallin huippuversio, Quadrifoglio, ehtii 3,9 sekunnissa nollasta sataan. Autoa liikuttaa tällöin kuusisylinterinen, peräti 510-heppainen turbomoottori. Muista moottoreista ja auton mitoista Alfa Romeo ei halua vielä hiiskua, mutta autonvalmistajan mukaan akseliväli on pitkäkeulaisessa autossa luokkansa pisin. VIDEO Volvo XC90 vaiensi KSML:n sanasepon Keskisuomalaisen videotiimin autotoimittaja Harri Blomqvist saatiin kerrankin edes hetkeksi hiljaiseksi uuden Volvo XC90:n koeajossa. Videoilta tuttu moottoriturpa mykistyi, kun miestä pyydettiin kertomaan XC90:n huonot puolet. XC90 on iso katumaasturi, jota sanotaan ruotsalaisimmaksi Volvoksi pitkiin aikoihin. bc Katso video Volvo XC90:n koeajosta.

5 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 21 Kesä. Parasta aikaa Suomessa. Suomessa valmistettu A-sarja. Erikoiserä A 180 BE Summer Edition Automaatti Huippuvarustelussa mm. automaattivaihteisto peruutuskamera kaksoisksenonvalot Thermotronic-ilmastointiautomatiikka Style-paketti (sis. mm. kevytmetallivanteet) Bluetooth handsfree, Audio 20 CD ja 5,8 värinäyttö vireystila-avustin törmäyksenestoavustin Vakiona tyyli, tekniikka ja turvallisuus. Koeaja uusi Ford, saat Selfie-stickin ja etukupongilla upongilla Iltalehden. Arvo 25 Nopeimmille myös: Drive Kit Plus -sarja 0 Navigoi auton isolla näyttöruudulla ja kuuntele suosikkimusiikkiasi iphonen kautta. A 180 BE A Summer Edition alk. autoveroton hinta , arvioitu autovero 5 748,39 + toim.kulut 600 = ,39. Vapaa autoetu 655 /kk, käyttöetu 475 /kk. CO 2 -päästöt 119 g/km, EU-keskikulutus 5,1 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kk-maksulla alk. 25 /kk. Kuvan auto lisävarustein. AUTOMAATTI- VAIHTEISTO NYT 0 Autoveroton hinta ,00 Ford-kesäetu -802,72 Arvioitu autovero, CO2 99 g/km 2.412,72 Toimituskulut 600,00 Romutuspalkkio, arvo ,00 *Asiakashinta toimituskuluineen ,00 (norm ,72 ), kun hyödynnät Ford-kesäedun ja Romutuspalkkion. Vakiovarusteina mm. Sähkötoimiset etusivuikkunat, Sähkötoimiset ja lämmitettävät sivupeilit, Mäkilähtöavustin, Ilmastointi, Radio/CD, USBpistoke, 6 kaiutinta, Nahkaverhoiltu ohjauspyörä ja MyKey-ohjelmoitava avain. FORD FIESTA Erinomainen ajettavuus. 5 vuoden takuu. Ford Fiesta on ollut Euroopan myydyin pikkuauto jo kolme vuotta peräkkäin. Koeaja, niin tiedät miksi. Saat uuden 5-ovisen Ford Fiestan tähän hintaan Ford-jälleenmyyjiltä Romutuspalkkiotodistusta vastaan alkaen. Katso lisätiedot ja lähin jälleenmyyjäsi: ford.fi. Lisätietoa Romutuskampanjasta: romutuskampanja.fi Ford-kesäedulla ja Romutuspalkkiolla FORD FIESTA TREND hv M5 5-ovinen nyt hintaan * (sis.toim.kulut) TAI 149 /kk ** Huippuedullisella Ford Credit 1,1 % -rahoituksella, TAI 159 /kk sisältäen 3 vuoden määräaikaishuollot *Etu koskee yksityisasiakkaiden tekemiä uusia tilaussopimuksia ** Ford Credit -esimerkkilaskelma /5-ovinen Ford Fiesta Trend hv M5. Auton hinta romutuspalkkio huomioonottaen ja toimituskuluineen yht ,00. Käsiraha 0, luoton perustamiskulu 100,00, rahoitetaan ,00. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 5.705,00, korko 1,1 %, käsittelymaksu 0 /kk, kk-erä 149,00.Luottokustannus 655,00, luottohinta ,00, tod. vuosikorko Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, VANTAA. Kuvan auto erikoisvarustein. KÄYTTÖAUTON JUHLAKESÄ! AUTOKAUPPAA 45 VUODEN KOKEMUKSELLA. MÄÄRÄERÄ VARAA OMASI JO TÄNÄÄN! Special Edition AUTOMAATTI CITROEN C5 2.0I 16V EXCLUSIVE BREAK AUTOM KM aut.ilmast., ESP, CD/radio, 2xrenk., vak.nop.sääd., vetok., parkkitutkat, mukava automaatti farmari FORD MONDEO HV GHIA AUTOM KM aut.ilmast., vak.nop.sääd., parkkitutkat, xenon, webasto HONDA ACCORD 2.4 TYPE S KM aut.ilmast., osanahkaverh., VSA, vak.nop.sääd., 2xrenk., moott.lämm., sisäp., hieno Type S RENAULT MEGANE COUPE CABRIOLET V CONFORT KM ilmast., CD/radio, 2xrenk., avattava kovakatto, aito avoauto FIAT BRAVO T-JET TURBO 5-OVINEN KM ilmast., ESP, 2xrenk. FORD FOCUS 1.6 TREND SEDAN KM ilmast., ESP, CD/radio, moott.lämm., sisäp., 2xrenk., vetok., vähän ajettu Focus VOLKSWAGEN GOLF 1.4 TSI COMFORTLINE 5-OVINEN KM ilmast., ESP, vak.nop.sääd., 2xrenk., hieno Golf NISSAN NOTE 1.2 VISIA KM ilmast., ESP, vak.nop.sääd., 2xrenk., ajotietok., kuin uusi TOYOTA COROLLA VERSO 1.8 VVT-I LINEA SOL A 7P KM aut.ilmast., VSC, vak.nop.sääd., ajotietok., 2xrenk., 7-paikkainen Verso TOYOTA YARIS 1.33 DUAL VVT-I 5-OVINEN KM ilmast., CD/radio, 2xrenk., vähän ajettu 5-ovinen Yaris AUTOMAATTI VOLVO XC70 2.5T AWD GEARTRONIC KM aut.ilmast., CD/radio, vak.nop.sääd., 2xrenk., erik.vant., nahkaverh., vetok., pysäk.tutka, 4-veto automaatti XC70 FORD MONDEO TREND STYLE Tyylikkään valkoinen, Suomen markkinoille räätälöity uusi 5-ovinen Mondeo Trend Style. Varustelua on kehitetty sekä ajomukavuutta että turvallisuutta silmällä pitäen. Vakiona mm. Ford SYNC -järjestelmä, jonka Bluetooth handsfreen avulla hallitset puhelut, ja Ford-hätäaputoiminto, joka voi olla onnettomuustilanteessa avainapuna. Kattavaan Trend Style -varusteluun kuuluu myös mm. 1.5 EcoBoost 160 hv M6 Vakionopeudensäädin Parkkitutkat, anturit edessä ja takana Kaksialueinen automaatti-ilmastointi DEATC Ohjauspyörän nahkaverhoilu Lämmitettävä tuulilasi Sähkötoimisesti taittuvat sivupeilit Kromilistat ikkunoiden alareunassa 16 kevytmetallivanteet ford.fi * Ford Mondeo Trend Style ,75 (autoveroton hinta arvioitu autovero CO2-päästöillä 134 g/km 6.325,75 + toimituskulut 600 ). Ford Mondeo -malliston CO2-päästöt g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,6 7,3 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. ** Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Mondeo Trend Style 5-ovinen hv M6. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä ,75. Käsiraha 6.000,00, luoton perustamiskulu 150, rahoitetaan ,75. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 8.500,00, korko 1,90 %, käsittelymaksu 8 /kk, kk-erä 295,00. Luottokustannus 2.214,25, luottohinta ,00, tod. vuosikorko 2,66 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, VANTAA. Ford Credit -rahoituksen yhteydessä Ford Takuu 5 vuotta/ km (sis. toim.kulut 600 ) TAI 295 /kk ** Ford Credit 1,9 % -rahoituksella

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157 Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra

Lisätiedot

Ensiesittelyviikonloppu!

Ensiesittelyviikonloppu! Ensiesittelyviikonloppu! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Uutuudet ensiesittelyssä: FordKa Honda Jazz Mitsubishi Lancer Sportback ŠkodaOctavia Lähes 2 000 vaihtoautoa www.veho.fi Tervetuloa kaupungin

Lisätiedot

Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa.

Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Golf Comfort Plus -varuste-etu vähintään 1.889,08 1) Golf Comfort Plus. Suomalaisten suosikkiauto Golf Comfort Plus on varustetasoltaan ylivertainen.

Lisätiedot

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat,

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat, Automaa Espoo Sijainti kartalta www.automaa.fi Näytä autot: Merkki Malli Hinta alkaen Hinta päättyen Näytä tulokset 67» Nettiauto.com» Automaa Espoo Meiltä saat : Päivitetty 21.10.2013 Vierailijoita 37749

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita

SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita ŠKODA Synttärierään eri Škoda-malleja** Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita kaupan päälle. **Tarjousautot rekisteröitävä ennen 31.3.2012. *Rahoitusesimerkki: Opel Astra 5-ov Enjoy

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys%

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys% Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Kaikki yhteensä 3,13% 63 1 HONDA JAZZ 0,00% 37 2 TOYOTA COROLLA 0,31% 43 3 SKODA ROOMSTER 0,69% 51 4 SUZUKI SX4 0,69% 39 5 VOLKSWAGEN UP! 0,72%

Lisätiedot

Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ

Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Huhtikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Huhtikuun ETU: AutoPalinilta 300 euron Sokos lahjakortit yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin Annamme kaikkiin

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A -

peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A - Autolehti, Joulukuu 2015 ASTRA alkaen peugeot.fi UUSI PEUGEOT 3O8 JA YLISTETYT PureTech-IHMEMOOT TORIT HävyTTömän ylellinen 21 864 Kuvan auto eikoisvarustein. Ajomukavuuden uusi status. Astra on nyt täysin

Lisätiedot

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business. BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3.

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3. Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 3,43 % 64 1 TOYOTA URBAN CRUISER 0,00% 43 2 AUDI Q5 0,59% 72 3 VOLVO XC70

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007)

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Julkaisuvapaa 15.3. klo 10:00 MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Merkki Malli Hylkäys% Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00 Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2008) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 5,33 % 67 1 FORD KUGA 0,00% 77 2 TOYOTA LAND CRUISER 0,00% 88 3 PEUGEOT

Lisätiedot

Testivoitot - Škoda Octavia

Testivoitot - Škoda Octavia Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

Saksan GTÜ -katsastustilasto

Saksan GTÜ -katsastustilasto Timo Turkula 3.10.2012 Saksan GTÜ -katsastustilasto Pikkuautot 1. Toyota Yaris 13,9 2. Ford Fiesta / Fusion 18,4 3. Mazda 2 18,6 4. Opel Agila / Suzuki Splash 20,9 5. Honda Jazz 21,5 6. Mini Clubman 21,6

Lisätiedot

Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah

Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah Vakuutusyhtiöiden vuosina 2015-2017 korvaamat liikennevahingot Automallit, joiden yhteenlaskettu vakuutuskanta (2015-2017) ollut vähintään 5000 vakuutusvuotta Uhreista laskettuja suhdelukuja ei ole esitetty,

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur)

Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur) Juhlaviikot 22.6.-4.7. Palin Oy täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlistamme tasakymmeniä merkittävillä merkkikohtaisilla tarjouksilla. KESÄN TYYLIKKÄIN PAKETTI. VOLVO V40 ALK. 27 810 Aut.vaihteisto V40

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ensirekisteröinnit 10/2013 1.11.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2013 10/2012 (%) (%) 1-10/2013 1-10/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 093 8 191 11,0

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 7/2010 1(12) 2.8.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI*

VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Lokakuu 2010 VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* *Annamme 300 euron arvoisen lahjakortin S-Etuhuoltoon kaikkiin lokakuussa tehtyihin yli 6.000 euron arvoisiin vaihtoautokauppoihin.

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2013

Ensirekisteröinnit 9/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2013 Ensirekisteröinnit 9/2013 1.10.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2013 09/2012 (%) (%) 1-09/2013 1-09/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 8 214 8 002 2,6

Lisätiedot

Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3

Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3 DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Lokakuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Lokakuu AutoPalinin Vaihtoautokuu! Talo täynnä tarjouksia koko lokakuun! Yhteensä yli 400 vaihtoauton

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2011 ENSIREKISTERÖINNIT 3/2011 1(12) 1.4.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 9/2010 1(12) 1.10.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ensirekisteröinnit 11/2013 2.12.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2013 11/2012 (%) (%) 1-11/2013 1-11/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 463 7 714-3,3

Lisätiedot

Ajosuoritteeseen suhteutettu laskennallinen loukkaantumisriski

Ajosuoritteeseen suhteutettu laskennallinen loukkaantumisriski Henkilöautojen kolariturvallisuuden kehitys 2017 - automalliliite Seuraavat tarkastelut perustuvat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta vuosina 2005-2014 korvattuihin kahden henkilöauton välisiin yhteenajoonnettomuuksiin.

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 10/2010 1(12) 1.11.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 12/2010 1(12) 3.1.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 8/2010 1(12) 1.9.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! EXTRA 2. 3.9. Ensiesittelyssä uutuudet: NÄYTTELY Nissan Qashqai Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su

Lisätiedot

Ajo-oikeus: Ehdotus 16-vuotiaiden päästämisestä henkilöauton rattiin ei innosta jyväskyläläisiä nuoria. Sivu 20

Ajo-oikeus: Ehdotus 16-vuotiaiden päästämisestä henkilöauton rattiin ei innosta jyväskyläläisiä nuoria. Sivu 20 PERJANTAINA 4.3.2016, SIVU 17 Ajo-oikeus: Ehdotus 16-vuotiaiden päästämisestä henkilöauton rattiin ei innosta jyväskyläläisiä nuoria. Sivu 20 Tuottaja: p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 11/2010 1(12) 1.12.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013 Ensirekisteröinnit 7/2013 1.8.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2013 07/2012 (%) (%) 1-07/2013 1-07/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 8 448 6 457 30,8

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25

Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25 Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25 PERJANTAINA 20.9.2013, SIVU 21 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ensirekisteröinnit 5/2013 3.6.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2013 05/2012 (%) (%) 1-05/2013 1-05/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 10 228 7 316 39,8

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit 2/2012 1.3.2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2012 02/2011 (%) (%) 1-02/2012 1-02/2011 (%) Henkilöautot yhteensä 10 616 9 304 14,1

Lisätiedot

Autot&liikenne Farmari vain teoriassa

Autot&liikenne Farmari vain teoriassa PERJANTAINA 15.5.2015, SIVU 29 Pieni vaiva, iso hyöty: Ostettaessa käytettyä autoa järjestäytyneestä autoliikkeestä, riski on pieni. Muualta ostettava auto on hyvä käyttää kuntotarkastuksessa. Sivu 33

Lisätiedot

Mielenrauhaa huoltokustannuksiin

Mielenrauhaa huoltokustannuksiin DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Helmikuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Huoltosopimus vaihtoautoihin Mielenrauhaa huoltokustannuksiin Tarjoamme uuden huoltopalvelun käytetyn

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013

Ensirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ensirekisteröinnit 1/2013 1.2.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2013 01/2012 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 248 14 270-28,2 88,6 joista matkailuautoja 81

Lisätiedot

Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän!

Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän! Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2010 Marraskuussa Bonus tuplana* Bonus tuplana jopa10% Bonus S-kanava.fi/satakunta *Kaksinkertaista Bonusta saat Tuplabonus-kampanjassa mukana olevista toimipaikoista

Lisätiedot

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71

Lisätiedot

Tuhansien eurojen alennuksia!

Tuhansien eurojen alennuksia! Tuhansien eurojen alennuksia! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Tervetuloa kaupungin suosituimpaan viikonloppunäyttelyyn! Ensiesittelyssä Škoda Yeti Laadukas vaihtoautovalikoima useissa eri hintaluokissa

Lisätiedot

PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500!

PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Autolehti, kesäkuu 2016 peugeot.fi PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Peugeot-kesäedut 208 Active -malleihin 1.000, 208 Allure- ja 308 Active -malleihin 1.700, 308 Allure Edition -malleihin jopa 2.500.

Lisätiedot

AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme.

AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme. Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Arvoseteli 500 Asiakkaan nimi: Atte Autoilija Päivämäärä: 1.2.2012

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014

Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ensirekisteröinnit 8/2014 1.9.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2014 08/2013 (%) (%) 1-08/2014 1-08/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 524 7 739-2,8 86,4

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 2/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2013

Ensirekisteröinnit 2/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2013 Ensirekisteröinnit 2/2013 1.3.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2013 02/2012 (%) (%) 1-02/2013 1-02/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 888 10 626-25,8

Lisätiedot

Nousussa: Tilastot ovat aina tilastoja, mutta Škoda Fabian vuosimyynnin kasvu hymyilyttää myyjää: +254 prosenttia. Sivu 18

Nousussa: Tilastot ovat aina tilastoja, mutta Škoda Fabian vuosimyynnin kasvu hymyilyttää myyjää: +254 prosenttia. Sivu 18 Nousussa: Tilastot ovat aina tilastoja, mutta Škoda Fabian vuosimyynnin kasvu hymyilyttää myyjää: +254 prosenttia. Sivu 18 PERJANTAINA 8.1.2016, SIVU 15 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti:

Lisätiedot

DirektMedia 121 LoyaltyAwards 2012 tulokset

DirektMedia 121 LoyaltyAwards 2012 tulokset DirektMedia 121 LoyaltyAwards 2012 tulokset Loyalty Awards ohjelma 23.1.2013 Klo 9.00 Tervetuloa Juha Airaksinen, Bisnode Finland Oy Klo 9.10 Vuosi 2012 ja uskolliset asiakkaat Lauri Mähönen, DirektMedia121

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ensirekisteröinnit 5/2014 3.6.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2014 05/2013 (%) (%) 1-05/2014 1-05/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 10 109 10 234-1,2

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2011 ENSIREKISTERÖINNIT 5/2011 1(12) 1.6.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2011 ENSIREKISTERÖINNIT 8/2011 1(12) 1.9.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2014 04/2013 (%) (%) 1-04/2014 1-04/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 317 9 865-5,6 89,3 39 820 37 513 6,1 joista matkailuautoja

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 5/09 1(12) 2.6.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 6/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014

Ensirekisteröinnit 6/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014 Ensirekisteröinnit 6/2014 2.7.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2014 06/2013 (%) (%) 1-06/2014 1-06/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 202 8 810 4,4 87,4

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014

Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014 Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2014 03/2013 (%) (%) 1-03/2014 1-03/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 626 9 499 1,3

Lisätiedot

UUSI CORSA OPC -HINNASTO

UUSI CORSA OPC -HINNASTO UUSI CORSA OPC -HINNASTO Uusi Opel Corsa täydentyy mallisarjan huipulle nousevalla Corsa OPC:llä. Jo uutuuden ulkonäkö kertoo siinä piilevästä voimasta ja nopeudesta. Kirkas sininen väri on Opelilla OPCmallien

Lisätiedot

New registrations 11/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013

New registrations 11/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013 New registrations 11/2013 2.12.2013 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013 By vehicle groups Change Share Change 12/2013 12/2012 (%) (%) 1-12/2013 1-12/2012 (%) Passenger cars Total 5 923 6 415-7,7

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2013 03/2012 (%) (%) 1-03/2013 1-03/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 492 22 938-58,6 89,9 27 640 47 834-42,2 joista matkailuautoja

Lisätiedot

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Motorc raft Service, saat KAUPA N PÄÄLLE Ford-frisbee golf putterin* Motorcraft Service on suunniteltu yli 7-vuotiaille autoille. Ford Merkkihuollon edut

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4

Lisätiedot

Salamat: Volkswagen Jetta Hybridillä ja juoksija Usain Boltilla on jotakin yhteistä. Sivu 35

Salamat: Volkswagen Jetta Hybridillä ja juoksija Usain Boltilla on jotakin yhteistä. Sivu 35 Salamat: Volkswagen Jetta Hybridillä ja juoksija Usain Boltilla on jotakin yhteistä. Sivu 35 PERJANTAINA 16.8.2013, SIVU 29 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:

Lisätiedot

Ensin tatuoitiin mies ja sitten pyörä. Ismo Keski-Korpi luottaa Matti Moliisin kädenjälkeen sekä oman ihonsa että moottoripyöränsä koristelussa.

Ensin tatuoitiin mies ja sitten pyörä. Ismo Keski-Korpi luottaa Matti Moliisin kädenjälkeen sekä oman ihonsa että moottoripyöränsä koristelussa. 34 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 15.4.2016 Autot & liikenne Tuottaja: Timo Nieminen, 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@keskisuomalainen.fi etunimi.sukunimi@keskisuomalainen.fi Osoite: Autot & liikenne,

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2014 01/2013 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 12 696 10 258 23,8 91,0 joista matkailuautoja 52 81-35,8 0,4 joista muita henkilöautoja

Lisätiedot

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Merkkihuolto, saat KAUPAN PÄÄLLE -frisbeegolf putterin * Merkkihuolto pitää autosi kunnossa. Alkuperäisosiin ja ammattitaitoon voit luottaa. Lue lisää

Lisätiedot

Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla

Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Autolehti, elokuu 2016 Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Tee Volvo Sopimus uuden Volvon oston yhteydessä, niin varmistat huolettoman autoilun vuosiksi eteenpäin. Volvo Sopimus kattaa Määräaikaishuollot

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008 ENSIREKISTERÖINNIT 2/08 1(12) 6.3.2008 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ensirekisteröinnit 7/2015 3.8.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 721 8 017 8,8

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit: Autokauppa kasvoi Keski-Suomessa 26 prosenttia viime vuoden marraskuuhun verrattuna. Sivu 25

Ensirekisteröinnit: Autokauppa kasvoi Keski-Suomessa 26 prosenttia viime vuoden marraskuuhun verrattuna. Sivu 25 PERANTAINA 4.12.2015, SIVU 21 Ensirekisteröinnit: Autokauppa kasvoi Keski-Suomessa 26 prosenttia viime vuoden marraskuuhun verrattuna. Sivu 25 Tuottaja: p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015 Ensirekisteröinnit 10/2015 2.11.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2015 10/2014 (%) (%) 1-10/2015 1-10/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 166 8 838 3,7

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9

Lisätiedot

Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus

Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus heinäkuu 2016 KESKIKESÄN AutoPalin 300 :n setelit kaupan päälle yli 6000 :n kauppoihin (käytetyt ja esittelyautot) Setelit voi käyttää huoltoon ja lisävarusteisiin AutoPalinilla. EtuCircus LÄHITAPIOLA

Lisätiedot

CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010

CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010 CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010 C ZERO PÄÄSTÖT 0 g Ei bensiininkulutusta, ei ajon aikaisia pakokaasupäästöjä. Uusi 4-paikkainen Citroën C-Zero on tavallisesta verkkovirrasta ladattava täyssähköauto.

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 14 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Naistenpäivän varaslähtö: Puuteriklubin startti ja muuta naisellista asiaa tänään autosivuilla. Sivut 15 20

Naistenpäivän varaslähtö: Puuteriklubin startti ja muuta naisellista asiaa tänään autosivuilla. Sivut 15 20 PERJANTAINA 6.3.2015, SIVU 19 Naistenpäivän varaslähtö: Puuteriklubin startti ja muuta naisellista asiaa tänään autosivuilla. Sivut 15 20 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@

Lisätiedot

Koeajo: Range Rover Evoquen vaihdenupin vierestä voi valita maastoajo-ohjelman Sivu 17

Koeajo: Range Rover Evoquen vaihdenupin vierestä voi valita maastoajo-ohjelman Sivu 17 TIISTAINA 12.6.2012, SIVU 15 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: (017) 303111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Koeajo: Range Rover Evoquen vaihdenupin vierestä

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

New registrations 2/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015

New registrations 2/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015 New registrations 2/2015 2.3.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015 By vehicle groups Change Share Change 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Passenger cars Total 7 989 8 180-2,3 87,7

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 7 989 8 180-2,3

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit 11/2011 1.12.2011 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2011 11/2010 (%) (%) 1-11/2011 1-11/2010 (%) Henkilöautot yhteensä

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 4/2015 4.5.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2015 04/2014 (%) (%) 1-04/2015 1-04/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 633 9 317 3,4

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2015 06/2014 (%) (%) 1-06/2015 1-06/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 976 9 209-2,5 87,4

Lisätiedot

Toroidion: Minä teen isona autoja, lupasi Pasi Pennanen 9-vuotiaana. Ja on toteuttanut lupauksensa. Sivu 20. Hurrikaani luottaa salamaan

Toroidion: Minä teen isona autoja, lupasi Pasi Pennanen 9-vuotiaana. Ja on toteuttanut lupauksensa. Sivu 20. Hurrikaani luottaa salamaan PERJANTAINA 11.9.2015, SIVU 19 Toroidion: Minä teen isona autoja, lupasi Pasi Pennanen 9-vuotiaana. Ja on toteuttanut lupauksensa. Sivu 20 Tuottaja: p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

New registrations 1/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014

New registrations 1/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014 New registrations 1/2014 4.2.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014 By vehicle groups Change Share 01/2014 01/2013 (%) (%) Passenger cars Total 12 696 10 258 23,8 91,0 - Motor homes 52 81-35,8

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016

VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016 Autolehti, syyskuu 2016 Nissan-etuviikot 28.8. 11.9. NISSAN QASHQAI ALK. 21 990 TAI ALK 259 /KK (sis. määräaikaishuollot) tai XTRONIC-AUTOMAATTIVAIHTEISTO MANUAALIVAIHTEISTON NORMAALIHINNALLA. METALLIVÄRI

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16

VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16 Autolehti, marraskuu 2016 UUSI MOKKA X MOKKA X alkaen 23 574 249 /kk* tai Premium-luokan innovaatioita Älykkäät AFL LED -ajovalot, joilla 30 % kirkkaampi näkyvyys** IntelliLink-tietoviihdejärjestelmä,

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015

Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015 Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2015 09/2014 (%) (%) 1-09/2015 1-09/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 513 8 402 1,3

Lisätiedot

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Ford M erkkihuolto, saat KAUPA N PÄÄLLE Ford-frisbee golf putterin* Ford Merkkihuolto pitää autosi kunnossa. Alkuperäisosiin ja ammattitaitoon voit luottaa.

Lisätiedot

New registrations 9/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND SEPTEMBER 2014

New registrations 9/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND SEPTEMBER 2014 New registrations 9/2014 1.10.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND SEPTEMBER 2014 By vehicle groups Change Share Change 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Passenger cars Total 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015

ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015 ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu 2015 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015 Merkki Malli 6/2015 ADRIA CORAL S 670SL 2 ADRIA MATRIX M 650 SF 2 ADRIA TWIN 600 SP 3 ADRIA MATRIX M 670SL 3

Lisätiedot