NO. 3 2013 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE Talvi/Kevät 2014 MONTA JÄNNITTÄVÄÄ UUTUUTTA BRIGHTER WORLD Shine bright star like a www.partylite.fi 1
Kohti kevättä 2 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
PÄÄKIRJOITUS Avaa ovi entistäkin valoisampaan PartyLite maailmaan PartyLiten 40-vuotisjuhlavuosi kääntyy pian historiaan ja on aika suunnata katseet uuteen entistäkin valoisampaan PartyLite maailmaan. Vuosi 2014 tuo mukanaan uuden ihastuttavan kuvaston monine uutuuksineen. Erityisesti itselleni nousee esille uusi Brighter World by PartyLite -tuotesarja, jonka olemme kehittäneet yhteistyössä tunnetun Givaudan-tuoksutalon kanssa. Tämän tuotesarjan tärkeänä elementtinä on paikallisyhteisöjen tukeminen Afrikassa ja Aasiassa. Tukeminen ja huolehtiminen ovat myös tärkeät avainsanat vuonna 2014 meillä Pohjoismaissa, sillä haluamme korostaa henkilökohtaisen tuen merkitystä jokaisella tasolla menestyksellisen PartyLite liiketoiminnan luomiseksi. Haluan kutsua myös sinut mukaan tähän yhteiseen projektiimme ja pitämään entistäkin parempaa huolta kaikista asiakkaistamme, Emännistämme/Isännistämme sekä tietenkin Konsulteistamme ja Päälliköistämme, eli suuresta PartyLite perheestä! Loista kirkkaana tähtenä eli Shine Bright Like a Star heti vuoden alkuun tammikuussa ja samalla koko vuonna 2014! Ole kanssamme mukana saavuttamassa koko Euroopan yhteistä tavoitetta, 60 000 PartyLite kutsua Euroopassa tammikuun aikana. Varmista hyvissä ajoin omat kutsuvaraukset tue ja pidä hyvää huolta Emännistäsi/Isännistäsi sekä kaikista asiakkaista. Vahva vuoden aloitus on erittäin tärkeä ponnahduslauta koko vuoden menestyksellesi, joten panosta siihen täysillä. Ole mukana avaamassa uutta vuotta yrityksen ja oman linjasi järjestämissä alkuvuoden tapahtumissa, sekä maaliskuun aikana järjestettävissä PartyLite Kevätseikkailu -tapahtumissa. Haluan omasta ja koko PartyLite-tiimin puolesta kiittää sinua vuodesta 2013 ja toivottaa valoisaa vuotta 2014! MARKO SAARENKANTA Toimitusjohtaja PartyLite Nordic SISÄLTÖ 4 Kilpailu Konsulteille 5 SmartScents - PartyLite innovaatio 6 Kevään 2014 trendit 7 Palkkio-ohjelma 2.0 täyttää vuoden 8 Verkkokauppa on vihdoin avattu! 9 Brighter World by PartyLite 10 Miksi valita Pikastartti? 11 PartyLite Go palkitsee toiminnastasi / Ota askel aktiivisuuteen 12-13 Vinkkejä talven ja kevään kutsuille 14 Teemakalenteri 15 Somistusideoita 16 Tee kutsuista kokemus 17 Kutsupöytä 18-19 Konferenssi 2013 kuvia 20-21 Ruotsin uudet Linjajohtajat 22 Punta Cana täältä tullaan! 23 Uudet Päälliköt & asematason nousut www.partylite.fi 3
KILPAILU Oletko PartyLite Besserwisser? Testaa nyt PartyLite tietoutesi vastaamalla hauskaan visailuumme. Pääset kyselyyn tämän linkin kautta http://bit.ly/1igyxvm tai extranetin kautta. Vastaa kysymyksiimme viimeistään 31.12.2013 ja arvomme kaikkien oikein vastanneiden kesken 3 ihanaa tuotepakettia Talvi/Kevät 2014 kuvaston tuotteilla. TUOTEPAKETTI SISÄLTÄÄ: P91545 Lehtipuu-somiste Kynttiläpurkille 19,90 G26360 Mehukas klementiini GloLite Kynttiläpurkki 40,90 G57316 Vanilja & tonkapapu Brighter World Kynttiläpurkki 36,90 P91543 Valkea neliö SmartScents-somiste 12,90 FS360 Mehukas klementiini SmartScents Tuoksutikut 24,90 / 5 kpl:n setti V05127 Hyväilevä kookos Suuret Tuikkivat 4 kpl 14,90 YHTEISARVO 150,40 1. Kuinka monta eri tuoksua löytyy Talvi/Kevät 2014 kuvastosta? a. 41 b. 39 c. 35 2. Kuinka monta henkilökohtaisesti sponsoroitua, pätevöitynyttä ja aktiivista Konsulttia tarvitaan päällikkötason saavuttamiseksi PartyLitella? a. 4 b. 6 c. 12 3. Minkä niminen nainen aloitti PartyLitehistorian? a. Mabel Barker b. Mabel Baker c. Marie Baker 4. Missä on PartyLiten maailmanlaajuinen pääkonttori? a. Helsingissä b. Minnesotassa c. Plymouthissa 5. Kuinka kauan palavat yksi Brighter World Kynttiläpurkki (G65XXX), yksi Votiivi ja yksi Tuikkiva yhteensä? a. Jopa 40 tuntia b. Jopa 65 tuntia c. Jopa 75 tuntia 6. Milloin PartyLitesta tuli suoramyyntiyritys? a. 1905 b. 1995 c. 1973 7. Minkä niminen on PartyLite Nordicin toimistusjohtaja? a. Martin Saarenkanta b. Marko Saarenkanta c. Marko Sateenvarjo 8. Kuinka monta varauslahjaa löytyy Talvi/ Kevät 2014 kuvastostamme? a. 4 b. 5 c. 6 9. Mikä on PartyLite kynttilän lämpötila korkeimmillaan kun se palaa? a. 100 astetta b. 50 astetta c. 60 astetta 4 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
SMARTSCENTS PartyLiten uusi innovaatio UUDESSA TALVI/KEVÄT 2014 KUVASTOSSAMME ESITTELEMME PARTYLITEN UUDEN INNOVAATION, JOKA ON UUSI TULOKAS SARJAAN LIEKITTÖMÄT TUOKSUTUOTTEET - SMARTSCENTS BY PARTYLITE! Tuoksutikut ovat helppokäyttöisiä ja niitä on helppo vaihtaa ja yhdistellä. Liekittömät tuoksut ovat täydellinen lisä laajaan tuoksukynttilävalikoimaamme, sillä toisinaan tuoksuista haluaa nauttia ilman liekkiä. Tuoksutikut ovat täydellisiä pienissä tiloissa, lastenhuoneessa, tai jos sinulla on lemmikkejä. Voit jättää ne vaikka kesämökkiin tai asuntovaunuusi toivottamaan tervetulleeksi ihanalla tuoksullaan kun astut sisään fiksua eikö vain? Tietoa tuoksutikuista: Valmistettu puristetusta paperimassasta, jokainen tikku tuoksuu jopa 30 päivää Sekoittele ja yhdistele 11 eri tuoksua ja luo oma henkilökohtainen tuoksusi Valitse 8 uudesta koristeellisesta somisteesta, joihin tikut voi asetella Jokainen SmartScents -pakkaus sisältää 5 tuoksutikkua Ei sisällä nestemäisiä öljyjä ei läikkymistä ei tahroja Aloita yhdellä tikulla ja lisää useampia saavuttaaksesi toivotun voimakkuuden Säilytä käyttämättömät tikut mukana tulevassa, uudelleensuljettavassa pussissa, kuivassa ja valolta suojattuna Löydät lisätietoja SmartScents-tuoksutikuista extranetistä kohdasta Tiedottaminen -> Kuvastot -> Talvi/Kevät 2014 www.partylite.fi 5
2014 TRENDIT 2014 TRENDIT KEVÄT TUO TULLESSAAN MURRETTUJA JA VAALEITA SEKÄ TIETTYJÄ VOIMAKKAITA VÄREJÄ. Ehdoton hitti on häikäisevä sininen, jonka voi hyvin yhdistää valkoisen tai tumman vihreän kanssa niin sisustuksessa kuin pukeutumisessa. Laventelin violetti, säteilevä orkidean lila, murrettu oranssi ja keltainen, cayenne-pippurin punainen, tyynen sininen, vaalean harmaa ja hiekan ruskea kuuluvat kevään väripalettiin ja sekoittamalla näitä toisiinsa saat keväisen ja raikkaan tunnelman kotiisi. LINJAKKAILLA JA KLASSISILLA MATERIAALEILLA VOIT LUODA VIEHÄTTÄVÄN YLEISILMEEN KOTIISI. Kotoinen keittiö vie tänä keväänä voiton modernista. Se erottuu lämpimyydellään ja materiaaleina käytetään liuskekiviä, alkuperäistä lattiaa, betonia, kuvioituja pintoja sekä lasitettuja laattoja. Taide korostuu sisustuksessa niin tauluilla kuten myös erilaisilla esineillä. Kotoisuutta ja nostalgiaa voi myös luoda antiikkihuonekaluilla. VASTAKOHTANA KOTOISALLE SISUSTUKSELLE, TRENDINÄ NÄKYVÄT MYÖS MESSINKI, hohde sekä tietokoneella tehdyt mallit. Messinki on ikuinen eikä sidottu tiettyyn budjettiin ja se näyttää myös elegantilta ja tyylikkäältä. Tämä yhdessä hohteen kanssa saa kotisi näyttämään modernilta ja puhtaalta. Trendinä ovat myös tietokoneella suunnitellut kankaat ja materiaalit. Niitä on nähty jo pukeutumisessa, mutta nyt ne valloittavat kodin tekstiilejä makuuhuoneesta olohuoneeseen. ENTÄ JOS HALUAT HEITTÄYTYÄ RADIKAALIMMAKSI? Kokeile tällöin goottista romantiikkaa, joka pursuaa voimakkaita värejä eli mustaa, räikeän pinkkiä sekä violettia. Huonekalut ovat yksinkertaisia, mutta niihin saa loistoa metallisilla elementeillä. Myös tavaroilla on merkityksensä. Puristetusta lasista tehdyt koriste-esineet, kyntteliköt, kulmikkaat lasiesineet sekä vaijerivaikutteiset elementit käyvät yhteen tämän dramatiikkaa hehkuvan teeman kanssa. MUISTA SISUSTUSTEEMOISTA NIIN SANOTTU IHMEMAA TUO TULLESSAAN ETEERISYYTTÄ VALKOISELLA, pastellisävyisellä pinkillä, mintun vihreällä sekä kullan ja hopean sekoituksella. Hillittyä ylellisyyttä sekä runsautta luodaan sekoituksilla: lasisia sekä valkoisia helmiä riipuksissa, pehmeitä ja orgaanisia keramiikkatavaroita sekä ylimitoitettuja tuotteita kynttilöille. Jokainen voi valita mieltymyksiensä mukaan! Keväällä nähdään myös paljon inspiraatiota luonnosta; voit melkein haistaa männyn neulaset kodissasi. Kori- ja rottinkituotteita käytetään monilla eri tavoilla ja näin saadaan kotoisampi tunnelma kotiin. Kauniita, kierrätettyjä ja muodoiltaan erilaisia lasimaljakoita voi ripotella ympäri taloa kuitenkaan särkemättä yhtenäisyyttä. Väreistä ruskea ja luonnon vihreä sopivat oikein hyvin sisustukseen. NYT VAIN LOPPUTALVEA JA KEVÄTTÄ ODOTTAMAAN. Inspiroidu uusista trendeistä ja suunnittele mieleisesi väriyhdistelmä ja teema! 6 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
PALKKIO-OHJELMA palkkio-ohjel Palkkio-ohjelma 2.0 täyttää vuoden Palkkio-ohjelma 2.0 on ollut käytössämme viime vuoden syyskuusta alkaen ja nyt alamme todella nähdä ohjelman edut. Voimme todeta, että Nordicissa olemme saaneet 3 uutta Executive Linjajohtajaa, 1 uuden Senior Linjajohtajan, 3 uutta Linjajohtajaa, yhden Linjapäällikön, 9 uutta Aluepäällikköä ja 25 uutta Yksikönjohtajaa, ja kokonaisuudessaan meillä on 419 Päällikköä ja korkeamman tason Päällikköä (luvut lokakuulta 2013). Tämä on hyvä alku ja näemme jatkuvasti uusien kasvojen ilmaantuvan joukkoomme ja tulevien Päälliköiden etenevän. Uuden Palkkio-ohjelman päätarkoitus oli kannustaa kaikkia, jotka haluavat panostaa PartyLite toimintaansa ja sillä tarkoitamme todella kaikkia, jotka haluavat luoda uraa. Uran luominen voi monien korviin kuulostaa mahtipontiselta, mutta oikeastaan kyseessä on antoisamman tulevaisuuden luominen ja oman talouden hallinta. Talous ja hyvä elämä ovat usein yhteydessä toisiinsa ja ehkä nyt onkin sinun vuorosi luoda antoisa tulevaisuus itsellesi ja läheisillesi. Tähän päivään mennessä olemme maksaneet 10 miljoonaa euroa päällikköbonuksia. Olemme ylpeitä voidessamme sanoa, että ohjelmamme on yksi markkinoiden parhaista. loppujen lopuksi haluamme kaikki miellyttävän elintason, emmekä voi kieltää, etteikö rahalla olisi siihen suuri vaikutus. Palkkio-ohjelman avulla voit tienata 10 000 euroa matkalla Linjajohtajaksi ja tämän lisäksi voit joka päivä vaikuttaa kohtaamiesi ihmisten olemassaoloon. Anna kaikille tapaamillesi ihmisille mahdollisuus kokeilla PartyLitea, ken tietää, ehkä hänestä tulee seuraava Linjajohtaja koska SINUSTA tulee Linjajohtaja? KRISTER FRASER Myyntijohtaja PartyLite Ruotsi Antoisa tulevaisuus rakentuu eri ihmisten kohdalla eri asioista, mutta www.partylite.fi 7
VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Jippii! Kauan odotettu verkkokauppa on vihdoin avattu! UUSIA MAHDOLLI- SUUKSIA Mikään ei korvaa perinteisiä PartyLite kutsuja, joissa henkilökohtainen kontakti ja henkilökohtainen palvelu ovat pääosassa. Kukaan ei voi myöskään korvata PartyLite kutsujen mukavaa yhdessäoloa ja sosiaalisia kontakteja! Verkkokauppa on kuitenkin avoinna kaikille asiakkaille, kaikkina vuorokauden aikoina, riippumatta kutsuista ja on siten upea mahdollisuus saada uusia kontakteja, uusia asiakkaita, kasvattaa myyntiä, lisätä varausten määrää ja lisätä voittoja jokaisesta ostoksesta. Entä nyt? Odotatko räjähdysmäistä myynnin kasvua ja suurta shoppailuintoa niiden asiakkaiden osalta, joilla ei koskaan aiemmin ole ollut mahdollisuutta ostaa kynttilöitämme? Hmm Saadaksesi hieman enemmän, vaaditaan sinulta, kuten aina, myös hieman suurempaa panostusta! Markkinointia suurille massoille on helppo tehdä Facebookin ja vastaavien medioiden kautta, mutta varmistaaksesi, että nykyiset asiakkaasi ovat tietoisia mahdollisuudestaan tehdä ostoksia myös verkkokauppasi kautta, tulee tätä mahdollisuutta markkinoida ja se on sinun tehtäväsi! Hyödynnä kaikki mahdollisuutesi markkinoida itseäsi ja liiketoimintaasi. Kerro ja tarjoa kaikilla kutsuilla mahdollisuutta Candle Connection -uutiskirjeen tilaukseen. Kerro myös tarkemmin omista kotisivuistasi ja varmista, että verkkosivuosoitteesi lukee kaikissa jakamissasi painomateriaaleissa. Palveluistasi kertoessasi voit myös näyttää kotisivujasi älypuhelimestasi tai tabletiltasi. Näytä myös asiakkaillesi kuinka tehdä tilaus verkkokaupassasi! Toinen hyvä ja fiksu tapa esitellä ja opastaa asiakkaitasi tekemään ostoksia verkkokaupassasi on laittaa kutsuillasi ne, jotka haluavat sitä kokeilla, tekemään tilauksen verkkokaupan kautta! Ajattele kuinka helposti saat asiakkaan tekemään ostoksia verkkokaupassa, kun hän on tullut sinne ajankohtaisten tarjousten houkuttelemana, esimerkiksi Candle Connectionin kautta! Lisätilaus antaa aina mahdollisuuden olla yhteydessä asiakkaaseen ja tarjota mahdollisuutta toimia Emäntänä/Isäntänä tai kokeilla Konsultin työtä. Nyt puhumme lisävoitoista! Harjoitus tekee mestarin harjoittele itse ja asiakkaittesi kanssa verkkokaupassa shoppailua! Mukavia ostoshetkiä! RITA MYRÅS Myyntijohtaja PartyLite Norja & Tanska 8 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
Brighter World on ainutlaatuinen PartyLite -kokoelma, joka on syntynyt PartyLiten ja maailmankuulun tuoksutalo Givaudanin yhteistyön pohjalta. Brighter World -tuoksut sisältävät ainutlaatuisia eteerisiä öljyjä, joista on luotu yksilöllisiä tuoksuja. Givaudanin kanssa tehdyn yhteistyön avulla autamme paikallisyhteisöjä Afrikassa ja Aasiassa, paikoissa joista eteeriset tuoksuöljyt ostetaan. Samalla edistämme heidän mahdollisuuksiaan parempaan elämään. Tuellamme edistämme paikallisia koulutusohjelmia sekä alueellisia ympäristöprojekteja ja kestäviä viljelymenetelmiä. NAUTI BRIGHTER WORLD -TUOKSUISTA, JOIDEN AROMIT TULEVAT EKSOOTTISISTA KOHTEISTA, MOHELISTA AFRIKASSA SEKÄ LAOSISTA AASIASSA: Ylang Ylang & mustaherukka Anna ylang ylangin kukkivien elämäntäyteisten elementtien vietellä sinut hyväntuoksuinen kallisarvoisuus eksoottisilta Komoreilta. Vanilja & tonkapapu Kietoudu herkulliseen, Komorien auringon alla viljellyn vaniljan lämpöön. Aavistus tonkapapua on kuin balsamia sielullesi. Punainen inkivääri & tiikki Löydä vieraan maan mystinen tunnelma. Punainen inkivääri yhdistettynä Laosin kylien metsäisiin ja mausteisiin tuoksuihin luo energistä tunnelmaa. Brighter World -kynttilöiden avulla käynnistät keskustelun kutsuillasi! Tuoksut toivottavat vieraasi tervetulleeksi samalla kun autat muita! Brighter World -kynttilä on täydellinen lahja, jolla on sanoma se kertoo, että välität niin maailmasta kuin vastaanottajastakin. BRIGHTER WORLD -KYNTTILÄT EDISTÄVÄT PAREMPAA, VALOISAMPAA TULEVAISUUTTA KAIKILLE! www.partylite.fi 9
MIKSI PIKASTARTTI MIKSI VALITA PIKASTARTTI? Miksi kannattaisi aloittaa Pikastartilla, kun haluaisin ottaa rennosti ja aloittaa vakaammin? Tältä voi kuulostaa, kun Pikastarttia ehdottaa aloittamisesta kiinnostuneelle. Tietenkin on hyvä aloittaa vakaasti, mutta sen vastakohta ei ole se, etteikö vakautta voisi saavuttaa nopeasti. Miksi? No siksi, että kun on kaikkein kiinnostunein tekemään jotain, juuri silloin omaa eniten energiaa, voimia ja jaksamista onnistua. Pikastartti on täydellinen tapa kokeilla Konsultin työtä ja tienata rahaa jo ensimmäisestä päivästä alkaen. Usein uudet Konsultit pitävät ensikutsut kotonaan ja näin he voivat sekä ansaita 20 % myynnistään että nauttia Emännän/Isännän eduista. Tällä tavoin voi tuotekokoelmaansa täydentää nopeasti todella monilla suosikkituotteilla. Korkeat ansiot ja hyvät edut antavat lisämakua ja uusi Konsultti saa positiivisen flow n, joka helpottaa uusien kutsujen varaamista ja siitä se lähtee! Uusi Konsultti, joka aloittaa Pikastartilla, pääsee nopeasti alkuun ja sinä voit keskittyä onnittelemaan häntä hänen menestyksestään. Saavutetut tulokset ovat suoraa seurausta siitä positiivisesta energiasta jonka hän itse luo. KRISTER FRASER Myyntijohtaja PartyLite Ruotsi 10 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
PARTYLITE GO PartyLite GO PALKITSEE toiminnastasi! Uusi PartyLite GO -ohjelma palkitsee aktiivisuudesta ja lojaaliudesta. Joka kuukausi kun myyt vähintään 300 eurolla, voit ostaa ajankohtaisen tuotteen todella edullisesti! Tällä tavoin saat lisää tuotteita kutsupöytääsi ja myyntisi lähtee kasvuun. Kun myyt vähintään 300 :n edestä joka kuukausi tammikuusta kesäkuuhun 2014 pääset PartyLite GO klubin jäseneksi. Lähetämme sinulle kotiin GOkortin, joka antaa sinulle etuja seuraavan puolen vuoden ajaksi. Saat muun muassa erikoisetuja PartyLite tapahtumissa, 50 % alennusta uuden kuvaston erikoisvalikoimasta kun kuvasto julkaistaan (normaalisti -40 %), sekä useita muita yllätyksiä! Lue lisää uudesta ohjelmasta PartyLite GO -esitteestä. AKTIIVISUUS ON ASKEL, JOKA KANNATTAA OTTAA Aloitin Konsulttina vuoden 2011 keväällä. Aika oli otollinen, olin alle puolivuotiaan tytön äiti ja kaipasin vauva-arkeeni jotakin piristystä. Sain ihania tuotteita kotiini, sekä kutsujen myötä kaipaamiani sosiaalisia kontakteja. En täysin ymmärtänyt aluksi, että tästä harrastuksestani minulle maksetaan myös palkkioita. Ensin ajatus toisten ihmisten eteen puhumaan menemisestä pelotti, mutta samalla houkutteli. Teki mieli kokeilla omia rajojaan, haastaa oma ujokin itsensä menemään pitämään kutsuja. Ajan mittaan varmuutta tuli lisää, huomasin myös, että säännöllinen kutsujen pitäminen on helpompaa kuin se, että kutsuja on harvakseltaan. Enää ei tarvinnut miettiä liikaa kutsujen konseptia etukäteen, vaan saattoi heittäytyä ihanien emäntien ja kutsuvieraiden eteen omana itsenään, luottaen siihen, että minä osaan. Vasta kutsujen lisääntyessä ja näin ollen myyntien noustessa aloin ymmärtää työni merkityksen taloudellisesti. Lapsiperheeseen tuli mukavasti lisäansioita. Olin aktiivinen kuukausittain, usein bonustinkin. Pysyin näin myös PartyLiten postituslistalla, sain tietooni aina uudet kampanjat sekä uutiset. Kutsuilla olin ajan tasalla kampanjoista ja tuotteista, ja sain myyntikilpailujen kautta uusia tuotteita kutsuille pikkurahalla. Sain aktiivisuudellani ja oletettavasti innostuneella asenteellani lisää kutsuja, ja kohta olinkin säännöllisesti tien päällä. aloittaa päätoimisesti itsenäisenä PartyLite Konsulttina. Nyt reilun kahden vuoden jälkeen aloituksestani Konsulttina asiakaskuntaa on kertynyt paljon. Siksi on hienoa saada sponsoroida uusia tekijöitä yksikköön, ja jakaa ihanaa, palkitsevaa työtä ja sen mukanaan tuomia etuja. Työtä riittää kaikille halukkaille, vuoden ympäri. Yksikkö kasvaa ja vahvistuu. Oman yksikköni Konsultit koen työkaveruuden lisäksi ystävikseni. Odotamme yksikönkokouksia, joissa pääsemme jakamaan tietoa, kokemuksia, elämyksiä ja tulevaisuuden suunnitelmia. Ilolla luen palautteet ja tavoitteet, niissä tavoitellaan sponsorointeja, sekä aktiivisuutta kuukausittain. Aktiivisella toiminnallamme saamme käyttöömme hienoja työvälineitä kuten Candle Connection -uutiskirjeen sekä Konsultin verkkokaupan. Aktiivisuus tuo tullessaan säännölliset palkkiot ja ylläpitää sekä kasvattaa ammattitaitoamme. Pitämällä aktiivisesti kutsuja, saamme tutustua moniin uusiin emäntiin ja asiakkaisiin. Näin saamme myös tilaisuuden tarjota monelle mahdollisuutta kokeilla Konsulttina toimimista. Aktiivisuus on askel, joka kannattaa ottaa. MILLA TYRISEVÄ Yksikönpäällikkö Haaste päälliköitymisestä ensimmäisessä konferenssissani vuonna 2012 sai minut vihdoin sponsoroimaan. Päätin tavoitella nousua Yksikönpäälliköksi. Glamour-yksikkö syntyi 1. marraskuuta 2012. Tämä mahdollisti taloudellisestikin sen, että heinäkuussa 2013 saatoin tehdä päätöksen www.partylite.fi 11
Vinkkejä talven ja kevään kutsuille 1. Pidä kutsut miehille, joissa he voivat ostaa ystävänpäivälahjoja, syntymäpäivälahjoja tai muita lahjoja rakkaimmilleen. Laita esille pari lahjapakkausehdotusta. 2. Käytä kutsuilla hyväksi tammikuun kuukausiteemaa Shine bright like a star ja pyydä kaikkia vieraita pukeutumaan johonkin kimaltelevaan ja loistavaan. Kaikki voivat loistaa kuin tähdet! 3. Kevät ja pääsiäinen tuovat mukanaan monta ihanaa somistusmahdollisuutta koristele vaikka PartyLiten lasisomisteita (esim. Luovuus tai Symmetria) omilla kevät/pääsiäiskoristeillasi ja näytä vieraille miten he voivat itse somistaa luovasti ja luoda oman kevättunnelmansa. 4. PartyLiten tuoksupeli ja kortit on päivitetty Talvi/Kevät kuvaston tuoksuilla pidä tuoksukutsut ja anna vieraidesi arvuutella tuoksuja. 12 Partylite nordic magazine 2013
www.partylite.fi 13
KALENTERI TEEMAKALENTERI 2014 TAPAHTUMA TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU VAUHDILLA VALOISAAN VUOTEEN KEVÄTSEIKKAILU TEEMA SHINE BRIGHT LIKE A STAR PUNAINEN MATTO KEVÄÄN ILOJA/ PÄÄSIÄINEN Shine bright like a star 10 60 000 KUTSUT TAMMIKUUSSA TULE MUKAAN! PartyLiten tavoitteena on järjestää 60 000 kutsut tammikuussa koko Euroopassa. Tule mukaan tekemään historiaa järjestämällä kutsut tammikuussa, nyt kaikilla on mahdollisuus loistaa kuin tähdet. Voit tarjota Emännillesi/Isännillesi ylimääräisen tuotehyvityksen tammikuun alussa, ja asiakkaasi voivat ostaa hienon tuikkivalajitelman eurooppalaisilla lempituoksuilla, joka on kokoonpantu erityisesti tätä kuuta varten. Sinä itse voit myös työskennellä saadaksesi fantastiset edut erityisesti eksklusiivisen Tähti-laukun! Nyt tarjoamme ensimmäistä kertaa alennuskupongin myös asiakkaille eikö olekin jännittävää! Asiakkaat, jotka rekisteröityvät 30.11.2013 mennessä saavat 10 alennuskupongin, jonka he voivat hyödyntää tammikuussa tehdessään ostoksia kutsuilla tai verkkokaupassa yli 50 :lla, voimassaolevasta kuvastosta. YSTÄVÄNPÄIVÄ- JA PÄÄSIÄISESITTEET Hyödynnä juhlat ja merkkipäivät kasvattaaksesi myyntiäsi. Tänä vuonna PartyLite tarjoaa ystävänpäiväetuja, joita voit hyödyntää ilahduttaaksesi ystävääsi, rakastasi tai itseäsi! Mikset järjestäisi miehille suunnattuja kutsuja, joissa miehet voisivat ostaa hienoja lahjoja puolisoilleen, kumppaneilleen tai äideilleen? Pääsiäiseksi on tulossa kuuden sivun verran upeita etuja, jotka ovat voimassa 1.3.2014 alkaen. Esitteestä löydät pieniä herkkupaloja kesän kokoelmasta, sekä ideoita ja inspiraatiota pääsiäiseen. Aloita siis varaamalla pääsiäiskutsut! Tee kutsuista interaktiiviset ja hauskat antamalla vieraidesi tehdä omia koristeita Symmetria tai Luovuus -kokoelmien somisteisiin. 14 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
SOMISTUSIDEOITA Kaunista kotiin www.partylite.fi 15
KOKEMUSKUTSUT Ota Emännät/Isännät ja vieraat mukaan TEE KUTSUISTA KOKEMUS Ota itsellesi päämääräksi tehdä jokaiselle Emännälle/Isännälle maailman parhaat kutsut. Järjestäkää YHDESSÄ Emännän/ Isännän kanssa tulevista kutsuista mieleenpainuva kokemus. Ota siis Emäntä/ Isäntä mukaan kutsujen suunnitteluun ja miettikää pidättekö tavalliset kutsut vai päästättekö luovuuden valloilleen Somista somisteesi kutsuilla ja somistatte esim. Luovuus-kokoelman somisteita kevään eri tapahtumiin, kuten ystävänpäivään, pääsiäiseen tai vappuun sopiviksi. Suunnitelkaa kutsujen teema, tarjoilut ja värimaailma yhdessä, jolloin jokainen osa-alue tukee toistaan. Emäntä/Isäntä tuntee vieraansa parhaiten, joten hän voi antaa sinulle vinkkejä mm. siitä, kuka on kiinnostunut Konsultin työstä, kuka voisi varata jatkokutsut, mitä tuotteita kannattaa sisällyttää kutsupöytään, mitä värejä tai materiaaleja vieraat suosivat omassa kodissaan ja millainen sisustustyyli heillä on. Yhteistyössä on voimaa ja kun kutsujen ulkoiset puitteet ovat kunnossa, on aika keskittyä vuorovaikutukseen. Sinun ei siis tarvitse tehdä sirkustemppuja saadaksesi vieraat viihtymään. Pienet asiat ratkaisevat. Uskalla olla oma itsesi ja kohtaa ihmiset luontevasti. Ole iloinen ja innostunut, sillä innostus ja hymy tarttuvat herkästi. Huomioi jokainen kutsuille saapuva vieras ystävällisellä tervehdyksellä positiivisen ilmapiirin luomiseksi. Onko sinulla tapana kätellä vieraat, kun esittelet itsesi? Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä lähikontaktia. muutamia vaihtoehtoja, joista hän valitsee omille vierailleen sopivimmalta tuntuvan. Tammikuussa voit lukea vieraille humoristiset horoskoopit tulevalle vuodelle. Kuka arvaa, kuinka monta Tuikkivaa olet laittanut somisteen sisälle? Entäpä jos pelaisitte rivin bingoa? Miltä kuulostaa PartyLite aiheinen tietovisa, jossa valitaan kysymyksiin vastaus a-, b- tai c-vaihtoehdosta? Käytä pohjana vaikkapa Tuoksupelin kysymyskortteja. Keksit vain itse väärät vastausvaihtoehdot Tai arvuuttele Tuoksubaarin avulla, mistä Talven/Kevään 2014 tuoksusta löytyy kookosta? Yhteisen hetken tarkoitus on saada ihmiset vapautumaan ja nauttimaan olostaan ja siten viihtymään kutsuilla. Kun vieraat kokevat olonsa hyväksi ja kutsut ovat miellyttävä ja mieleenpainuva kokemus, he todennäköisemmin varaavat myös itselleen kutsut. Puhumattakaan Emännästä/Isännästä, joka onnistuneiden kutsujen jälkeen haluaa varmasti jatkaa kanssasi yhteistyötä uusien kutsujen ja kokemusten merkeissä. Emme me muista päiviä. Me muistamme hetket. -Cesare Pavese SANNA OOSI Kouluttaja PartyLite Suomi Aloita kutsut esim. hauskalla tarinalla, leikillä tai kisalla, jossa voittaja palkitaan Tuikkivalla. Tarjoa Emännälle/Isännälle etukäteen 16 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
KUTSUPÖYTÄ KEVÄT TUO PIRTEÄT VÄRIT TULLESSAAN, JOTEN ANNA VÄRIEN NÄKYÄ MYÖS KUTSUPÖYDÄSSÄSI! Voit tuoda kutsupöytääsi uutta ulottuvuutta ottamalla siihen reilusti jonkin kevään väreistä pääväriksi! Kevään sesonkivärit ovat esim: Keltainen, joka tuo jo ajatuksen pääsiäisestä ja ensimmäisistä kevään kukkasista Roosa, joka luo heti romanttisen hempeitä ajatuksia ja saa sinulle heti tyttömäisen tunteen Turkoosi, joka vie ajatukset kaukomaihin tuoden meren tuoksun ajatuksiisi! Laaja värikäs kynttilävalikoima tukee lasisomisteisiin tulevia asetelmiasi! SEIJA ERKKILÄ Myynninkehittämispäällikkö PartyLite Suomi www.partylite.fi 17
KONFERENSSI 2013 18 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
www.partylite.fi 19
UUDET LINJAJOHTAJAT RUOTSIN UUDET LINJAJOHTAJAT Katarina Despina Louise Zoukis Elebring, se olen minä. Nimiä on enemmän kuin itse Peppi Pitkätossulla ja hieman huvittavaa on, että satun asumaan Astrid Lindgrenin kaupungissa, Vimmerbyssä. Olen ihan tavallinen tyttö, pian 30-vuotias, jolla on toinen jalka Ruotsissa ja toinen Kreikassa. Asun yhdessä avopuolisoni, Danielin kanssa ja kolme lastamme Alva, Adam ja Theo ovat 9, 5 ja 3 -vuotiaita. Aloitin PartyLitella viisi vuotta sitten, ollessani äitiyslomalla, sillä pidin tuoksuista ja ajattelin, että pitäisiköhän kokeilla. Täytyy tunnusta, että osui ja upposi! Tee vähän saa vähän Tee paljon saa paljon Tee hiukan enemmän ja saat niin paljon enemmän Kaikki PartyLiten haasteet ja työskentelytavat innostivat minua vaihtamaan työtäni kaksi vuotta sitten. Työsuhde antaa turvaa, mutta työ Konsulttina antaa niin paljon mahdollisuuksia. Saat täydet vaikutusmahdollisuudet ja kun sinulla on meidän fantastiset tuotteet ja kaikki fantastiset ihmiset ympärilläsi, työtä ei voi kuin rakastaa. On mahdotonta tiivistää viittä vuottani PartyLiten parissa muutamaan lauseeseen, mutta toisaalta ne voi tiivistää yhteen ainoaan sanaan ILOON. Ilon tunne töihin mennessä, töissä ollessa ja töistä kotiin lähtiessä. Ilo siitä, että oppii tuntemaan niin monia fantastisia ihmisiä, saa haastaa itseään ja kasvaa persoonana, mutta ennen kaikkea saa olla mukana näkemässä, kun muut ihmiset kasvavat - ILO. Kaikki matkat, ilmaiset tuotteet, Konferenssit ILO. Kertominen lyhyesti matkastani Linjajohtajaksi on vähän hankalaa, mutta matkastamme kertominen omaksi linjaksi, Tähtilinjaksi (Stjärnlinjen), on paljon helpompaa. Kun työskentelet ihmisten parissa, täytyy sinun ensin löytää ihminen, jonka kanssa voit ja haluat työskennellä ja joka haluaa työskennellä kanssasi. Hyvin yksinkertaista. Aseta tavoitteet: välitavoite ja lopputavoite. Miten muuten tietäisit minne olet menossa? Toukokuun lopulla järjestettiin EEC-matka Belekiin, joka antoi minulle aikaa ladata akkujani muutaman päivän ajan. Kotiin palatessani heräsi ajatus ja halu tehdä hieman enemmän, jotain mitä en ollut aiemmin tehnyt, nimittäin työtä yhdessä oman alueen kanssa. Ehkä pitäisi kokeilla ihan tosissaan? Mutta kuinka se oikeasti tapahtuu? Tarvitsin vielä kaksi Päällikköä ja kuinka saisimme aikaan 500 000 kruunun myynnin heinäkuussa? Tuolloin oli jo kesäkuu ja kaikki olivat lomalla ja eihän kukaan osta kynttilöitä kesällä, eikä yhtään varauksia blaa, blaa, blaa. Meidän täytyi siis tehdä jotain erilaista, jotain mitä emme olleet aiemmin tehneet. Yhdessä Päälliköideni kanssa suunnittelimme 15 VIP-iltaa heinäkuulle. Viisitoista päivää 15 eri paikassa. Ymmärtänette, että on satsattava asioihin voidakseen voittaa. Mutta innostajana oli ilo siitä, että teimme kaiken yhdessä. Tietenkään tällaista kisaa ei tavallisesti pidetä kesällä, etenkään heinäkuussa, mutta mitä väliä sillä oikeastaan on? Se onnistuu, jos vain itse haluat. Juuri se, että kukaan ei ollut tehnyt tätä heinäkuussa teki siitä minulle täydellisen haasteen. Halusimme tehdä sen, sillä olisimme ensimmäisiä. Tietysti halusimme tehdä tämän juuri sopivasti Konferenssin alla. koskaan luovuta! Matka kohti omaa linjaa ei ole suora. Vastatuulta tulee silloin tällöin, mutta kuinka kivaa onkaan kun myötätuuli alkaa puhaltaa! TÄHTILINJA SYNTYI 1.8.2013 Nimi, joka oli ollut olemassa jo pari vuotta, oli selkeä valinta. Tähdet ovat hienoimpia symboleja ja kaikki me olemme tähtiä. Kukaan ei ole paras, mutta kaikki voivat olla parhaita jossakin! Katso taivaalle tähtikirkkaana yönä, ja sinun on mahdotonta laskea kuinka monta tähteä on olemassa ja mikä siisteintä, kaikki tuikkivat. Linjamme nimeäminen oli siis hyvin helppoa, me kaikki olemme tähtiä. Suuri kiitos kaikille Tähtilinjan Konsulteille ja Päälliköille. Ilman teitä tätä ei olisi koskaan tapahtunut. Olette parhaita! Odotan näkeväni teidätkin matkalla valitsemienne henkilöiden kanssa. KATARINA ELEBRING Linjajohtaja - Tähtilinja Ruotsi Salaisuuteni? Pidä hauskaa, löydä ILO, keskity ja sitten annat vain mennä! Älä 20 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
UUDET LINJAJOHTAJAT RUOTSIN UUDET LINJAJOHTAJAT VOIT saavuttaa suuriakin tavoitteita! Mutta sinun täytyy TUNTEA sisimmässäsi, että juuri nyt on sen aika! Minulta on kysytty usein yli kahdeksan PartyLite vuoden aikana, milloin minusta tulee Linjajohtaja. Olen vastaanottanut haasteen pariinkin kertaan. Mutta ymmärrän nyt, että tuolloin en tuntenut tarpeeksi voimakkaasti että hetki olisi ollut oikea minulle juuri silloin, joten en tietenkään saavuttanut sitä. Niinpä olen odottanut, odottanut oikeaa hetkeä, oikeaa tunnetta. Ja se hetki ja oikea tunne tuli ilman varoitusta. Matkustimme Turkkiin EEC-matkalle toukokuun lopussa. Koko matka oli aivan fantastinen, mutta minusta parasta oli tunnelma. What a feeling! Pari päivää matkan jälkeen pidimme yksikönkokouksen ja olin matkalla kotiin kun se vain yhtäkkiä iski! NYT minusta tulee Linjajohtaja! Matka antoi minulle todella paljon energiaa ja minun piti käyttää se johonkin. Minulla oli myös tunne, että kehitykseni Päällikkönä oli pysähtynyt ja olin ollut omalla mukavuusalueellani tarpeeksi kauan. Nyt oli aika! Mutta en ollut valmis huutamaan sitä koko maailmalle. Pelkäsin taas epäonnistumista ja sitä, että paine kasvaisi liian suureksi. Minulla oli silloin yksi Päällikkö ja tarvitsin viisi lisää. Seuraavana päivänä kirjoitin kaikille Konsulteilleni uudesta tavoitteestani ja kysyin heiltä kuka haluaisi saavuttaa avullani Yksikönpäällikön tason. Olin asettanut päivämääräksi 1. syyskuuta. Kuulin hyvin viisaan miehen äänen päässäni sanovan Tee se sitten kun sinusta tuntuu että aika on oikea, mutta tiedätkös, tavoitteelle on hyvä asettaa päivämäärä kun olet siitä päättänyt. Kiitos Marko! Kaksi Konsulteistani vastasi heti KYLLÄ, haluan Päälliköksi! Ok, vain 3 jäljellä! Minulla oli tietenkin muutama Konsultti mielessä, joiden halusin päälliköityvän, mutta pulma oli saada heidät haluamaan sitä itse, oikeasti! Minulla oli koko ajan täysin turvallinen olo tavoitteeni suhteen ja vaikka sain kielteisiä vastauksia, se ei haitannut minua. Olin varma että löytyisi tarpeeksi monta sellaista, jotka haluaisivat Päälliköksi oman itsensä vuoksi, niin että minä saavuttaisin tavoitteeni. Minun tarvitsisi vain kysyä ja keskustella tarpeeksi monen kanssa. Alussa muutamat kieltäytyivät, mikä oli ihan ok, mutta vähän ajan kuluttua alkoi mieli muuttumaan. Elokuussa oli aika saada koko homma kasaan! Mutta tajusin, että en ollut vielä aivan valmis, vaikkakin luulin vielä Konferenssissa, että saavuttaisin tavoitteeni 1. syyskuuta mennessä. Mikä Konferenssi! Minun täytyy tunnustaa, että se oli sen avun ansiota, jonka saimme siellä, sekä se tunnelma, kampanjat ja ennenkaikkea tarjoukset, jotka sinetöivät kohtaloni. Saimme paljon uusia Konsultteja, jotka olivat hyvin motivoituneita, ja viikko sen jälkeen tein päätöksen, sen sijaan että olisin väkisin yrittänyt saavuttaa tavoitteeni määrättyyn päivämäärään mennessä, siirsin sitä kuukaudella eteenpäin. Se tunne, jonka sain matkalta kaikkien ihanien eurooppalaisten kollegoideni kanssa ja se ehtymätön tuki, jonka sain aina Suzilta mahdollisti sen että saavutin suuren tavoitteeni. Olen erittäin iloinen ja kiitollinen omasta linjastani! Mutta onnellisin olen siitä, että tein tämän yhdessä Päälliköideni ja Konsulttieni kanssa. Juuri he ovat niitä aarteita sateenkaaren toisessa päässä! VERONICA OHLSSON Linjajohtaja - Sateenkaarilinja Ruotsi Työskentelymme yhdessä syyskuussa oli aivan upeaa, ennen kaikkea kuukauden viimeisinä viikkoina ja päivinä. Soittelimme paljon toisillemme ja lähetimme viestejä. Jännitys oli sietämätöntä! www.partylite.fi 21
EEC 2014 EEC 2014 - Punta Cana täältä tullaan! MIHIN OLET KESKITTYNYT SYKSYN AIKANA ENITEN? OMAAN TOIMINTAASI VAI OMAAN URAASI? VALINTA ON OLLUT SINUN, OLET SAANUT ITSE PÄÄTTÄÄ MUKAVA TUNNE, EIKÖ VAIN? JA VIELÄ RIITTÄÄ AIKAA LISÄPANOSTUKSEEN, JOTTA PÄÄSET MUKAAN! Päästäksesi itse matkalle, sponsoroi henkilökohtaisesti neljä Konsulttia, jotka pätevöityvät ajalla elokuu 2013 tammikuu 2014. Vielä ei ole siis liian myöhäistä saada vauhtiin uusia Konsultteja, kunhan muistat, että niiden, jotka aloittavat tammikuussa tulee pätevöityä viimeistään 31.1.2014. Varmista myös henkilökohtainen toimintasi samalla aikavälillä ja pidä euroja silmällä, jotta saavutat 16.000 henkilökohtaisen palkkioitavan myynnin tavoitteesi. Tai kenties haluat keskittyä urakehitykseen elokuun ja tammikuun välillä ja joko nousta uudeksi Yksikönpäälliköksi tai tuottaa uuden 1. tason Yksikönpäällikön. Sinä siis itse päätät kummalla tavalla pääset mukaan! Haluatko mukaan matkakumppanin? Sinun tarvitsee vain varmistaa että perusvaatimus on täytetty (eli edellä mainitut kohdat) ja sponsoroida henkilökohtaisesti kaksi pätevöitynyttä Konsulttia lisää. On ollut varmasti inspiroivaa, opettavaista ja hauskaa pitää läheinen ja henkilökohtainen yhteys kaikkiin uusiin Konsultteihin. Toisinaan voi olla ihanaa, kun saa uusia ideoita ja vinkkejä tehdessään juuri sitä mistä eniten pitää eli jutella muiden partyliteläisten kanssa! On myös fiksua seurata omien Konsulttiensa työskentelyä silloin vältyt turhilta yllätyksiltä puuttuvien eurojen muodossa, kun tavoitteena on pätevöityminen määräajan sisällä. Feel the Moment Tavoite, suunnittelu, seuranta, henkilökohtainen kontakti ja keväällä voit juhlia. RITA MYRÅS Myyntijohtaja PartyLite Norja & Tanska 22 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE 2013
UUDET PÄÄLLIKÖT & ASEMATASON NOUSUT 1.8.-1.11.2013 UUDET YKSIKÖNPÄÄLLIKÖT 1.8.2013 ANITTA HAVANKO, VAULAMMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Satakielet, Shampanjalinja MINNA KERÄNEN, TYRNÄVÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Pinkit Tähdet, Tunnelmalinja MERJA LAUTTAMUS-MÄKINEN, ALAVUS AS YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vauhtiliekit, Vauhtilinja JAANA JOHANSSON, LAUNONEN YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Taivaalliset Kuumat, Kuumalinja HANNELE LUUKKONEN, SONKAJÄRVI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Auringonkimallus, Aurinkolinja MARJA RUONALA, KEMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: TunnelmanKipinä, Tunnelmalinja MINNA ZILLIACUS, PORVOO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: ShowGirls, Taikalinja 1.9.2013 IDA KUIKKA, JYSKÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Loisto, Lumouslinja CHRISTINA STRÖM, SIPOO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Appelsiini nautinto, Kuumalinja 1.10.2013 EERIKA HELANNE, KOTKA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Starlight, Timanttilinja MARJO KARLSSON, PORVOO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Akvamariini, Timanttilinja TARU KINNARI, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Roihu, Timanttilinja PIRJO KOISTINEN, KINNULANLAHTI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: AurinkoKellot, Aurinkolinja ANNE LEHTONEN, PAIMIO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Aurora, Taikalinja NETTA-EMILIA LEHTONEN, JYVÄSKYLÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Roihu, Lumouslinja ANNA LINDH, TAMMISAARI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Lämmin Sydän, Yölinja IZA-MARIA MICKELSON, TURKU YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hopeasiipi, Taikalinja KATJA NISKANEN, KAUHAVA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Team Komiat, Vauhtilinja MINNA PELTOLEHTO, VESANTO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Pilke, Timanttilinja ARJA PENTTINEN, ROVANIEMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: IllanLumous, Lumouslinja MINNA RONKAINEN, VUOKATTI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: ValkeanLumous, Lumouslinja ULLA TAURIAINEN, KUUSAMO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Pohjoisen Loiste, Tunnelmalinja TAIJA SAPPINEN, KOTKA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Starlet, Timanttilinja 1.11.2013 ANNE KARTTUNEN, KUOPIO YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Sarastus, Timanttilinja SANNA KEIHÄNEN, KURJENKYLÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vauhtimimmit, Vauhtilinja TARU KINNARI, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Roihu, Timanttilinja TUIJA VARVAS, KAUHAVA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vauhtitimantit, Vauhtilinja MARGIT VIITALA, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Kikattaret, Shampanjalinja UUDET ALUEPÄÄLLIKÖT 1.10.2013 MAIJU KYTÖSAHO, KAUSALA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Loimu, Timanttilinja RITVA KORHONEN, SONKAJÄRVI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: AuringonVälke, Aurinkolinja KATJA TIITTO, HAAPAJÄRVI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: KiitoTähdet, Magneettilinja PAULA UUSIKARTANO, SINETTÄ YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: LapinLumous, Lumouslinja 1.11.2013 FREYA DOLK, VANTAA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Auringonnousu, Timanttilinja MIRVA VIITANEN, TURKU YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Vaahtokarkki, Taikalinja ANNE MARIE VIRTANEN, LAPINLAHTI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: AurinkoTuuli, Aurinkolinja SATU VIRTANEN, NASTOLA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Helmi, Timanttilinja UUDET YKSIKÖNJOHTAJAT 1.9.2013 JENNI JUNTTILA, PIEKSÄMÄKI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hohto, Lumouslinja HELI-SUSANNA TRÖG, KEMI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Särkynyt Sydän, Tunnelmalinja 1.11.2013 JENNI JUNTTILA, PIEKSÄMÄKI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hohto, Lumouslinja MARIA LEHTIKANGAS, TAMMISAARI YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Täydelliset Naiset, Yölinja NINA MANNI, TURKU YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Ihana Valo, Taikalinja MARJO KASURINEN, HEINOLA YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Hilpeät Helmet, 1.10.2013 SARI GRÖNSTRAND, PORI www.partylite.fi 23 Shampanjalinja YKSIKÖN JA LINJAN NIMI: Länsituuli, Kipinälinja
Seuraava PartyLite Nordic Magazine ilmestyy HUHTIKUUSSA 2014 PartyLite Oy Itsehallintokuja 6 02600 ESPOO 24 PARTYLITE NORDIC MAGAZINE www.partylite.fi 2013 Puh: 09 8496 4199 / Fax: 09 8496 4190