Asenne, joka avaa taivaita

Esko Valtanen 2.1.2011 Asenne, joka avaa taivaita Eletään Herralle Tuossa ajattelin näin, että mitenkähän olisi jos olisi sellainen tilanne, että me tietäisimme ihan tasan tarkkaan, että sanotaan esim. 10 vuoden kuluttua me emme enää ole täällä maan päällä, että Jeesus on tullut tai sitten me ollaan siirrytty Jumalan kirkkauteen, että meillä on 10 vuotta aikaa. Miten me suhtautuisimme elämään, 10 vuotta ja sen jälkeen me siirrymme toiseen maailmaan. Muuttaisiko se mitenkään meidän elämää, jos me olisimme aivan varmoja siitä. En ole ihan varma siitä muuttaisiko se monen kodalla loppujen lopuksi yhtään elämää. 10 vuotta on aika pitkä, jos sanottaisi että vuosi on aikaa, niin voisi olla että joku voisi ruveta ajattelemaan, että mitä minä tämän vuoden aikana teen, mikä on se prioriteetti jos ajattelee nyt, että me ollaan uskossa ja me menemme kirkkauteen, menemme Jumalan eteen ja vuosi on aikaa, niin mitä minä oikein tekisin tämän vuoden aikana. Mitä Jumala haluaa ja mihin minä olen valmis ja sillain. Tämä ei ole ihan itsestään selvä jos meille näin sanottaisi että me ykskaks ikään kuin tsemppaisimme, ryhdistäytyisimme ja nostaisimme hartiat ylös ja pää ylös ja sanoisimme: Nyt Jumala, tämä loppuelämä eletään Sinulle tämä vuosi ja se on sitten ihan täyspainoista elämää. Se ei ihan ole tällä tavalla vaan tässä näin ykskaks päätettävissä, vaan kyllä se vaatii sellaisen mielenmuutoksen, se vaatii kyllä mielessä se ei auta pelkästään sana, tuollainen sana, että vuosi on aikaa, vaan että se vaatii mielenmuutoksen, niin että me kerta kaikkiaan pystymme muuttumaan jollakin tavalla, niin se vaatii kyllä sitä että me lähdemme etsimään Jumalaa tavalla tai toisella me etsimme Jumalaa, että Jumala voi muuttaa meitä. Kaikessa täytyy olla lähtökohta, siis sellainen joku, joka laukaisee koko tämän homman meidän elämässä, että joku täytyy olla sellainen asia mikä saa meidät ikään kuin lähtemään eteenpäin, joku asia, tapaus tai Jumalan ilmestyminen tai joku muu. Jos se on pelkästään minun päätös, että minä tästä vaan nyt ryhdistäydyn ja otan asennon ja rupean tästä nyt sitten menemään eteenpäin, niin minä luulen että tuskinpa se kovin pitkälle vie sellainen voima, vaan meillä täytyy olla joku sellainen Jumalan kohtaaminen, joka antaa sen lähtölaukauksen. Kuoleman kautta elämään Tässä ihan kun ajattelin tätä tilaisuutta, niin mielessä oli Raamatun kertomus, kaikissa evankeliumeissa kerrotaan siitä ja se liittyy Jeesuksen ylösnousemukseen, siis Pääsiäiseen. Minä en päässyt irti siitä ajatuksesta ja jotenkin se oli minulle ainakin hyvin sellainen mieliä avaava ja kun sain lukea kaikki nämä tapahtumat mitkä tapahtuivat ylösnousemuksen jälkeen, mitä oli se kun aurinko alkoi nousta kolmen päivän kuluttua siellä Jerusalemissa, niin mitä siinä oikein tapahtui ja mikä sai ikään kuin liikkeelle ihmiset miksi toiset eivät lähteneet ja miksi joku lähti liikkeelle. Jotenkin se vaan alkoi elää ja Jumala alkoi sitä kautta puhumaan minulle asioita. Tästähän kaikki lähti liikkeelle aikanaan alkuseurakunnassa, siihen saakka he olivat

olleet 3,5 vuotta Jeesuksen seurassa, apostolit ja paljon muuta kansaa oli seurannut Jeesusta ihan opetuksessa ja kaikessa ja olleet hyvin uskollisesti siinä mukana. Naiset palvelivat varoillaan ja kaikessa muussa siinä ja apostolit ja heidän lisäkseen paljon muitakin oli mukana. Mutta kun sitten tapahtuivat Pääsiäisen tapahtumat niin tuntui, että aivan kuin kaikki ikään kuin romahti. Yleensähän on näin, että kun Jumala alkaa jotakin uutta tekemään niin täytyy tapahtua sellainen tietty notkahdus, että se ei yleensä ole niin, että sinä olet sellaisessa jonkinlaisessa nousukiidossa ja sitten Jumala vielä kulmaa vähän suurentaa, että on vielä suurempi kiito ylöspäin. Se ei näytä missään vaiheessa menevän tällaisella kiitoperiaatteella vaan näyttää siltä, että siinä tulee tällainen tietty laaksovaihe jolloin tapahtuu jotain ihmisten sydämissä sellaista joka muuttaa asennetta ja suhtautumista asioihin. Ja näinhän siinä tapahtui kun Jeesus nousi ylös kuolleista aamuvarhaisella, niin ettei siinä ollut kukaan apostoleista eikä ketään Hänen seuraajistaan paikalla, vaan se tapahtui siellä aivan salaa kenenkään ihmisen näkemättä paitsi ne vartijat, jotka siellä olivat, he sen näkivät mutta kukaan muu ihmisistä ei sitä nähnyt mitä siellä tapahtui. Kun minä luin tätä esim. Joh. 20. luvussa sitä, miten apostolit olivat siellä, todella he olivat murheen valtaamia, olivat siellä lukittujen ovien takana, kaikki oli ikään kuin mennyt ja he suunnittelivat tulevaisuutta kuka milläkin tavalla, että mitä tehdään tästä eteenpäin. Kenellekään ei ollut ihan selvää, mitä tässä oikein tulee tapahtumaan vaikka Jeesus oli sanonut, että Hän kolmen päivän kuluttua hän nousee ylös. Ei se ollut itsestään selvää heille. Kyllä minä joskus olen ajatellut, että olisinkohan minäkin ollut niin kertakaikkiaan muistamaton ja niin jotenkin toivoton. Jeesus moneen kertaan puhui siitä, mitä tapahtuisi Golgatalla ja mitä siinä ympärillä oli kaikkea tapahtunut. Hän kertoi siitä, että Hän nousee ylös ja opetti heitä siitä. Kuitenkin sitten kun se tapahtui, niin minä en olisi kertakaikkiaan uskonut sitä ollenkaan. Nyt loppui kaikki, 3,5 vuotta meni elämästä hukkaan, nyt palataan entiseen ammattiin ja nyt lähdetään takaisin siihen mitä oli ennen Jeesuksen opetuslapseusaikaa. Tuntui jotenkin oudolta tämä tilanne, mutta se oli aika jolloin ikään kuin pimeyden valta ja voima oli siinä niin voimakkaana, että joku siinä sokaisi heidän mielensä tuossa vaiheessa, että he eivät uskoneet sitä. Kuka oli epätoivoisin? Kuka meni aamulla ensimmäisenä haudalle? He olivat naisia ja heistä erikoisesti yksi nainen, joka mainitaan siinä muiden joukossa, mutta joka erikoisesti laukaisi sen koko tilanteen. Hän oli tämä Maria Magdalena, josta oli ajettu riivaajia pois seitsemän kappaletta. Hän meni sinne ensimäisenä aamulla varhain haudalle. Yksikään apostoli ei mennyt. Kukaan miehistä ei lähtenyt. Ainoastaan naiset menivät sinne. Hänen mukanaan oli siinä ehkä muitakin, mutta Maria Magdalena oli sellainen keskeinen henkilö tässä Johanneksen evankeliumin tarinassa. Yksi ainoa naishenkilö, joka sai siellä olla ikään kuin avaamassa jotakin. Kun hän meni haudalle, hän huomasi että kivi oli vieritetty pois. Hän meni sinne voitelemaan Jeesuksen ruumista ja hänellä oli hyvän hajuisia yrttejä ja kaikkea muuta mukanaan, mutta kun Maria meni sinne sisään, hän ei nähnyt siellä ketään, ei yhtä ainutta muuta kuin siellä olevat käärinliinat. Katsotaan Joh. 20:1

Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdalena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat Hänet panneet. Sitten tilanne alkaa jatkua ja kun Pietari ja Johannes tämän kuulivat, en tiedä mitä he ajattelivat mielessään, mutta he kuitenkin lähtivät juoksemaan haudalle tämän Marian kertomuksen perusteella ja sanotaan, Joh. 20:3 Niin Pietari ja sen toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle. He juoksivat sinne molemmat yhdessä, menivät haudalle ja he katsoivat hautaan eikä siellä ollut ketään Ei ollut ketään sisällä muuta kuin vaan kääriliinat. Sen jälkeen, Joh.20:10 sanoo, kun he ihmettelivät tuota tilannetta, että niin opetuslapset menivät takaisin kotiinsa, näkemättä yhtään mitään, käsittämättä yhtään mitään asioista, että mitä tässä on oikein tapahtunut. He menivät siitä kotiinsa. Tämä Maria Magdalena tuli myös sinne haudalle samaan aikaan ja jäi sinne, hän ei lähtenyt pois sieltä vaan hän jäi sinne. Minusta tässä on se oikeastaan tämä yksi syvä opetus ja ajatus minkä Jumala minulle siinä puhui ja sanoi, että katsopa tätä naista, että opetuslapset, miehet, he lähtivät pois siitä, mutta tämä nainen ei lähtenyt, vaan hän jäi siihen. Ja mitä täällä sanotaankaan siitä. Joh. 20:11 Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Me nähdään tässä, että Marialle tämä oli valtavan syvä sellainen tunne tason hetki ja myöskin syvä kaipaus Jeesuksen puoleen. Hän oli vapautunut demoneista, hän oli saanut uuden elämän ja sitten hän on siellä eikä hän näe yhtään mitään, hän ei näe ketään haudassa.ensimmäinen, jolle jotakin tapahtui, oli tämä Maria Magdalena, koska siinä sanotaan heti perään, Joh. 20: 11-13 Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut. Nämä sanoivat hänelle: Vaimo, mitä itket? Hän sanoi heille: Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin he ovat hänet panneet. Tässä alkoi jotain tapahtua. Minulle Jumala puhui tässä tästä asiasta, että kuule, jos sinä haluat, että jotakin tapahtuu, sinulla täytyy olla sama asenne. Jos Mariakin olisi lähtenyt tuosta pois ihan niin kuin opetuslapset, hänkään ei olisi nähnyt mitään, jos hän ei olisi osoittanut sitä syvää kaipausta Jumala-suhteessaan Jeesukseen, hän ei olisi nähnyt yhtään mitään. Tämä on erittäin voimakas sellainen lähtölaukaus koko sen päivän tapahtumille. Ja nuo sanat mitä Maria sanoi siinä näille kahdelle enkelille, en tiedä ymmärsikö hän, että he olivat enkeleitä, ehkä hän jotenkin aavisti sen, mutta ei tässä sanota ymmärsikö hän vai eikö ymmärtänyt ketä he olivat vai olivatko he vain joitakin kaksi nuorukaista siinä. Mutta Maria sanoi: Ovat ottaneet pois minun Herrani. Nämä Marian sanat osoittavat sen syvän kiintymyksen mikä hänellä oli Jeesukseen. Ei kukaan opetuslapsista, tuossa vaiheessa eikä iltaan mennessä, yksikään puhunut tällaisia sanoja, he olivat ihan kuin pihalla kaikesta tästä. Mutta

tämä Marian asenne, se oli Jumalalle jotakin hyvin otollista. Hän oli paljon saanut anteeksi, hän myöskin paljon rakasti.sitten jae Joh. 20:14-15 jatkaa: Tämän sanottuaan hän, Maria, kääntyi taaksepäinja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt että se oli Jeesus. Jeesus sanoihänelle: Vaimo, mitä itket? Ketä etsit? Tämä luuli Häntä puutarhuriksi ja sanoihänelle: Herra, jos sinä olet kantanut Hänet pois, sano minulle, mihin olet Hänetpannut, niin minä otan Hänet. Tässä on jotain sellaista asennetta, joka oli enempi kuin vain sanoja, että Herra, minä rakastan Sinua, siinä oli jotakin tekoja ja jotakin hyvin syvää, joka kosketti näkymätöntä maailmaa ja sen jälkeen tapahtuikin sitten se, että Maria tunnisti Jeesuksen, että hän sai ensimäisenä nähdä ylösnousseen Vapahtajan, kun hänen asenteensa oli tällainen. Tässä sanotaan näin, Joh. 20: 16-18 Jeesus sanoi hänelle: Maria! Tämä kääntyi ja sanoi Hänelle hebreankielellä: Rabbuuni! se on: opettaja. Jeesus sanoi hänelle: Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö. Ensimmäinen evankelista Maria Magdalena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut.tämä mitä tässä tapahtui, se oli jotenkin sellaista joka kosketti minua ja itse ajattelin tämän äärimmäisen hyvin sopivan siihen tilanteeseen missä me ollaan nyt tänä päivänä seurakuntana ja saattaa olla että yksilöinäkin, me tarvitsemme samanlaista Jumalan kohtaamista, että se ei ole sitä vaan, että me pelkästään vain teemme Hänelle jotakin ja suoritamme Hänelle jotakin, vaan että Jumala saa oikein koskettaa meidän sisintä. Se on kyllä näinkin että me emme voi sitä itse tehdä, mutta minä uskon että, kun me rukoillaan, Jumala avaa meille tällaisen mahdollisuuden osoittaa Hänelle hyvin syvää rakkautta niin kuin Maria tuossa sai osoittaa Jeesusta kohtaan ja tämä, mitä hän siinä sanoi ikään kuin minä itse ymmärrän näin, että tämä avasi tuossa tilanteessa näkymättömän maailman, tämä olisi kirjoitettu varmasti opiksi meille, että katsokaa nyt, kun te tulette minun eteeni ja te todella syvästi haluatte, että minä ilmestyn teidän keskellänne, kun te haluatte että minä olen teidän Herranne ja haluatte, että minä muutan teidän elämänne, seurakunnan elämä ja muun, niin tässä on se tie, taivas ilmestyy, ensin Jumalan enkelit, sitten Jeesus, että minä ilmestyn teidän elämäänne, mutta se vaatii sitä että te etsitte Jumalaa. Ja tämäkin, tällainen itku mikä siinä oli, täytyy sanoa, että me emme pysty, ainakaan minä en pysty, saamaan ykskaks tuossa tällaista itkua aikaan ellei Jumala saa jotenkin vaikuttaa, koskettaa hyvin syvästi. Sitäkin täytyy rukoilla, että Jumala, anna minun päästä kokemaan Sinun läheisyytesi, niin että se alkaa avata taivaita. Oli mahtava nähdä kerran, taannoin, kun sain rukoilla yhden ihmisen puolesta, joka ei ollut koskaan elämässään itkenyt. Minä rukoilin hänen puolestaan ja Jumala avasi jotain patoja siinä, mitkä valtavat sellaiset padot sieltä murtuivat, sielun padot murtuivat jotenkin.

Ja vaikka me sanomme, että itku ei paranna eikä pelasta sillä tavalla, mutta kyllä se sielun maailmaa jollakin tavalla avaa ja kun sanotaan, että väkevillä huudoilla ja kyynelillä Jeesus huusi Jumalan puoleen, niin kyllä siinä jotain sellaista on jonka Jumala kuulee, kun ihminen antaa koko olemuksensa peliin, sielun, hengen ja ruumiin. Mutta sitäkään ei voi sillä tavalla itse tehdä ellei Jumala pääse oikein murtamaan siinä ja sitäkin voi rukoilla, että Jumala, minä haluan antaa oman itseni astiaksi Sinulle, niin että Sinä voit murtaa minussa olevat padot ja murtaa ne niin, että minä voin olla Sinulle astia niin, että minä voin rukoilla rukouksia, että taivas alkaa avautua. Ja kun sitten oli tullut ilta Markuksen evankeliumi kertoo mitä tapahtui, kun Maria Magdalena meni apostolien luokse silloin aamulla. He olivat siellä jossakin yläsalissa missä he olivat, Markus sanoo sen näin, Mar. 16:10-11 Tämä, Maria, meni ja vei sanan niille, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ja jotkanyt murehtivat ja itkivät. Mutta kun he kuulivat, että Hän eli ja että Maria oli Hänetnähnyt, eivät he uskoneet. Siis he itkivät mutta eivät uskoneet, että Hän on noussut ylös, vaikka Pietari oli käynyt siellä, Johannes oli käynyt, he eivät uskoneet mutta kuitenkin he itkivät ja murehtivat. En tiedä mitä he tekivät, mikä oli sen murheen syy, tässä ei sanota, mutta ainakin lopputulos oli se, että me menemme kalaan, lähdetään vanhaan ammattiin, lopetetaan homma. He eivät oikein olleet päässeet jyvälle koko asiasta, mutta he olivat murheissaan ja he itkivät. Mitä he itkivät? Minä en lähde nyt sanomaan etten loukkaa kenenkään tunteita enkä mitään tällaisia pyhiä ajatuksia näistä, mutta he itkivät ja murehtivat mutta olivat täydessä epäuskossa, näinhän tässä sanotaan. Ja sitten Mar. 16:12 Ja sen jälkeen Hän toisenmuotoisena ilmestyi kahdelle heistä, heidän kävellessään, matkalla maakylään. Hekin menivät ja veivät sanan toisille; mutta nämä eivät uskoneet heitäkään. Mutta he itki ja murehti.jotenkin Jumala tässä minulle puhui juuri tästä puolesta, siitä Maria Magdalenanasenteesta, siinä oli jotakin erilaista kuin vain itkeä ja murehtia sitä omaa tilannetta,miten kurjaan tilanteeseen ja mitä ihmettä tässä on oikein tapahtunut eikä ollut mitään ymmärrystä. Nyt on muistettava se, että kuitenkin Jumala otti nämä miehet käyttöönsä ja Maria Magdalenasta ei puhuta sen jälkeen enää mitään, mutta jotakin hän avasi siinä, jotakin hänestä näemme, jotakin sellaista hyvin syvää mikä on hyvin oleellista ja minä uskon, että apostolit sen jälkeen, kyllä he sitten joutuivat käymään omat testinsä ja joutuivat käymään syvällisesti läpi sen rakkaussuhteen Jeesukseen. Ei Jumala hyljännyt heitä vaikka he eivät päässeet epäuskon tähden sellaiseen kokemukseen mitä oli Maria Magdalenalla. Mutta se ei yhtään poista heidän toimintansa ja mitä sitten heidän kauttaan tapahtui ja sitä mikä oli kuitenkin Jeesukselle hyvin rakasta ja minä luulen, että sen takia tässä on kerrottu juuri, että tämä avasi ensimmäisenä näkymättömän maailman, kun oli suhde Jumalaan, Jeesukseen. Ovat ottaneet pois minun Herrani, että se oli sellainen syvä tunnustus, vaikka Hän oli kuollut, niin siitä syvä tunnustus siitä, että Herra Jeesus, Sinä olet minun Herrani edelleenkin ja vieläkin.

Rakasta Herraa Ja tämä oli sellainen asia, joka minun kohdallani on tässä näinä päivinä erikoisesti puhutellut. Herra on kutsunut meidät ja tämän seurakunnan johonkin sellaiseen, mitä oli tämän Maria Magdalenan osa, suhteeseen Häneen ja sitä kautta avaamaan taivaan, avaamaan Jumalan maailman, olemaan Jumalan edessä, rukoilemaan. Olemaan tälä asenteella, että Jumala, vaikka meidän tehtävämme, vaikka sen jälkeen häviäisimme johonkin horisonttiin ja toiset ottaisivat sitten sen, niin kuin siinä kävi, Maria ei enää sitten ollut millään tavalla mukana siellä merkittävästi missään, hän oli tietysti mukana apostolien joukossa siellä Helluntaina ja muualla, mutta ei sitten muuten mainita mitään ja sen jälkeen apostolit alkoivat tehdä asioita. Mutta minä uskon, että tämä Maria Magdalenan tapaus antaa meille meidän elämään sen oikean suunnan. Sillä ei ole väliä mitä Jumala sen jälkeen tekee jos meillä on oikea suhde Häneen, läheinen suhde Häneen. Se on kuitenkin se kaikkein tärkein ja sitä me voimme rukoilla, pyytää, että Jumala, että Sinä tulet ja Sinä annat meille tämän mielen. Ja se on Jumalan armoa, että me voimme itkeä Jumalan edessä ja sanoa, Jumala, minulla ei ole mitään muuta tuotavana kuin oma itseni ja se että Sinä muutat minut ja minä annan Sinulle luvan tehdä muutoksen tänä vuonna, että Sinun läsnäolosi ja kirkkautesi tulee esille, että minä voin olla Sinun välikappaleesi, tänä vuonna. Ja kun tämä mieli on, niin siinä häviää ikään kuin sellainen muualle katsominen ja sellainen levoton mieli siitä, että Jumala, mitä minä teen, mikä minulla on tässä ja mitä tässä tapahtuu ja miten tässä pitäisi tehdä, vaan silloin tulee vain se yksi ainoa asia, että Jumala, minä haluan olla Sinun lähelläsi, minä haluan kosketuksen Sinulta. Koska sen jälkeen kaikki mitä tapahtuu, niin se tapahtuu Jumalan voimasta ja Jumalan vaikutuksesta ja siihen tulee Jumalan Hengen läsnäolo ja voima ja sitten me emme enää tiedäkään mitä tapahtuu. Koska Jumala ei koskaan murtunutta ja särkynyttä sydäntä ohita. Joskus minäkin olen koettanut sillä tavalla, että minä olen koettanut murtua itse ja koettanut sillä tavalla päästä lähelle, mutta minä olen huomannut sen, että minulla ei ole sellaista kykyä, että minä pystyisin siihen, mutta on joitakin tilanteita, joitakin asioita jotka ikään kuin laukaisee sen, että Jumala osoittaa jossakin tilanteessa, murtaa sellaisia lukkoja ja silloin on mahdottoman hyvä rukoilla. Sitä voi pyytää Jumalalta, että jos ei ole pitkään aikaan itkenyt Jumalan edessä ja murtunut, että Jumala, murra minun sielunmaailman lukot, että minä voin antaa Hengen rukoilla minun kauttani.