Tampereen Tuomasmessu, Aleksanterin kirkko Pääsiäissaarna 2014, Joh. 20:11-18

Transkriptio

1 Tampereen Tuomasmessu, Aleksanterin kirkko Pääsiäissaarna 2014, Joh. 20:11-18 Katriina Hallikainen Maria seisoi haudan ovella ja itki. Musiikki, huilu Ihmisen epätoivo on se puutarha, jossa Ylösnoussut kohdataan. Päivän tekstissä olemme pyhällä maalla, hiljaisessa puutarhassa. Puutarhassa on vain vähän silminnäkijöitä. Saa olla rauhassa, kipunsa kanssa kahden. Joku on menettänyt ystävänsä liikenneonnettomuudessa. Toisen läheisen vei ennen aikojaan syöpä. Kolmas seisoo jähmettyneenä lapsensa haudalla. Oli Maria Magdaleenan elämän tuskallisin aamu: Minun Herrani on viety pois. Hän, jota eniten rakastin, on kuollut. Enkä tiedä, miten enää itsekään eläisin. Minulta on viety kaikki. Hän oli se ainut, joka uskalsi kohdata minut ja kaikki sisäiset riivaajani ja perkeleeni. Hän ei säikkynyt pelkojani ja kauhukuviani. Kun muut kiersivät voimattomina ja kaukaa riivatun naisen, hän tuli lähelle, niin ettei ahdistukselle enää jäänyt tilaa. Riivaajat pakenivat. Kaikki seitsemän. Sain olla vapaa ja turvassa. Hän kosketti lähtemättömästi sieluani nyt tahtoisin vain koskettaa edes hänen kylmää ja jäykkää ruumistaan. En enää pyydä muuta. Mutta ovat vieneet hänet pois Ja puutarhuri kysyi: Mitä itket nainen?

2 Mitä itket nainen? Mitä itket mies? Mitä sinä tänään itket? Eikö pääsiäisilo tartu? Eivätkö huhupuheet ylösnousemuksesta vakuuta? Pitäisikö olla parempaa näyttöä? Kitisevätkö rationaalisen ajattelun rattaat, että saisi tässä sentään joku tolkku olla: Ruumiit maatuvat, etkö ymmärrä! Taivaanrannan maalarit maalailevat vain utukuviaan. Onko menetyksesi niin suuri, että aivan sama, mitä enkelit tai ihmiset sinulle ilmoittavat. Hauta on tyhjä, ettekö näe! Sinulta on viety kaikki. Varastettu! Sairausko sen teki, oma tai toisen? Työ vai työttömyys? Hajosiko perhe ja unelmat vai eikö koskaan mitään unelmia ollutkaan? Menetitkö ystävän ja yöunet, todellisuudentajun ja toivon? Vai mustasiko masennus maailmasi? Rahastako tuli hautasi vai rakkaudesta? Montako riivaajaasi tunnistat? Mitä sinä itket? Millä tavalla hauta on sinulle tyhjä? Kaipaatko niin kuin Magdalan Maria, että saisit vielä viimeisen kerran koskea ruumista, voidella menetyksesi, silittää muistosi. Ja jäädä odottamaan, että kipu joskus laantuu, kuolema viimein vapahtaa ja pääset itsekin hautaan. Elämä lahjoittaa meille päiviä, jolloin on meidän vuoromme kurkistaa Marian tavoin hautaan. Katsoa menetystä suoraan kohti. Tehdä tuttavuutta kuoleman kanssa. Unelmien kuoleman. Tarkoituksen kuoleman. Toivon kuoleman. Jotakin tuosta kurkistamisesta koin itsekin vuosi sitten pääsiäisenä kun melko huonokuntoisena odotin isoa leikkausta.

3 Pahimman varalta valmistauduin jättämään jäähyväiset läheisilleni ja koko elämälle. Ajattelin paljon kuolemaa, lukemattomia ihmisiä haudanneena, ajattelin nyt omaa kuolemaani. Kurkistin hautaan, joka oli kyllä tyhjä, mutta ei siksi, että joku oli sieltä pois, vaan siksi, että seuraavaksi sinne laitettaisiin kenties minut. Kömpelösti yritin sanoittaa läheisilleni sen hyvän ja kauniin, mikä oli vuosien saatossa jäänyt sanoittamatta. Tahdoin voidella muistot. Pääsiäiskirkko jäi väliin, mutta sairasvuoteella kuuntelin radiota. Ilo ei oikein tarttunut. En tiennyt kuljinko kohti omaa hautaani vai kohti ylösnousemuksen iloa. Uskoinko siihen, että hauta on vain portti uuteen elämään? Mitä minun kohdallani tarkoitti pääsiäisen ilo, sitä iankaikkistako vai tätä tämänpuoleista? Yhtä kuitenkin aavistelin olkoon iloni kumpi tahansa, se on ennen kaikkea nimen kuulemisen iloa! Maria tunnisti Mestarinsa, kun kuuli tämän lausuvan nimen: Maria! Ihmiselle riittää että hänet tunnistetaan nimeltä. Se karkottaa pelon ja kaikenlaiset riivaajat. Voitko sinä kuulla tänään nimesi? Voitko tunnistaa oman elämäsi Ylösnousseen äänessä? Kuuletko, kuinka kaikki kipusi ja kaipauksesi on sittenkin tiedossa. Vai luuletko tavanneesi vain satunnaisen puutarhurin, lääkärin, opettajan, naapurin? Entä, jos tuossa arkisessa kohtaamisessa, keskellä elämäsi kriisiä, kohtasitkin itse Ylösnousseen, joka kysyi: Mitä itket? Ylösnousseen, jolla oli rohkeutta ottaa sinun murheesi todesta ja jolla oli aikaa kuunnella kaikki. Jeesus ei sanonut Marialle, Älä itke, vaan Mitä itket. Ja siinä on suuri ero! Tällaisen Ylösnousseen mekin saamme tänään kohdata. Hän ei vaienna sanomalla Älä vaan jää kuuntelemaan kysymällä Mitä. Meidän asiamme on hänelle tärkeä. Meidän elämämme nimi on hänen tiedossaan. Leikkaus onnistui. Aloin toipua hitaasti. Hitaasti myös mieli alkoi kaivautua ulos siitä haudasta, johon olin sen hädissäni kätkenyt. Sain jatkaa tämänpuoleista elämää. Koko kevään opettelin hämmentävää ylösnousemusta.

4 Lienee Luojaakin huvittanut, kun seuraili puuhiani: nenä melkein mullassa, peppu taivasta kohti, tutkin ihmettä, ja lopulta pihalla hehkui 100 tulppaania! Edellisenä syksynä istuttamani sipulit julistivat pimeässä vahvistunutta toivoa. Nimeltä kutsutut alkoivat kukkia. Puutarhuri hymyili. Älä koske minuun. Miksi Maria ei saanut koskea opettajaansa? Ehkä siksi, että Marian luottamuksen oli nyt aika kasvattaa juuria siihen iloon, joka ei häviä edes kuolemassa. Jeesus ei enää palaisi elämään seuraajiensa keskelle. Hänen tämänpuoleiseen elämäänsä ei voinut takertua. Luopuminen oli välttämätöntä. Tulevaisuus olisi toisenlainen. Mutta yhtä aikaa ylösnousemus oli totta. Mikään menetys ei voisi enää lopullisesti riistää toivoa. Vihollisista viimeinen, kuolemakin, oli voitettu. Siksi: Älä koske minuun. Älä takerru menneeseen. Älä takerru menneeseen, sillä Jumalan maailmassa elämä on aina edessäpäin. Silloinkin kun se tässä ajassa on takana. Meitä kutsutaan nimeltä kuoleman rajan molemmin puolin! Se on pääsiäisen ilosanoma. Se on sanoma, jonka Maria Magdaleena kiiruusti lähti ilmoittamaan toisille murheellisille. Marian tarina on meidän tarinamme. Sen ytimen voimme pelkistää tekstistä poimittuun muutamaan sanaan. Maria seisoi, itki ja kurkisti. Maria näki, ei tajunnut ja luuli. Mutta sitten tapahtui tuo koko sielun avaava kohtaaminen Ylösnousseen kanssa. Ja Maria kääntyi, riensi ja ilmoitti. Mekin seisomme jähmettyneinä, itkemme ja uskallamme vain kurkistaa menetyksemme pohjaan saakka. Me näemme kyllä, ja kuulemme jonkun puutarhurin äänen, mutta emme tajua, emme ymmärrä, sen sijaan luulemme. Kuuleminen vaihtuu niin helposti luulemiseksi. Uskominen epäluuloksi. Mutta juuri ihmisen epätoivo on se puutarha, jossa Ylösnoussut kohdataan. Menetystemme hiljaisessa puutarhassa hän kutsuu meitäkin nimeltä. Jokin meissä liikahtaa ja ymmärrämme lopulta kääntyä kutsujan suuntaan. Kuulemme ja näemme.

5 Ylösnousseen äänessä tunnistamme oman nimemme ja elämämme. Ylösnousseen äänessä tulemme kohdatuiksi ja lohdutetuiksi. Ylösnousseen äänessä saamme uskomme, toivomme ja luottamuksemme takaisin. Musiikki, huilu Siksi kuivaamme kyyneleemme ja nousemme Maria Magdaleenan tavoin, riennämme ja ilmoitamme, kerromme ja laulamme: Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi. Totisesti nousi! Virsi 90.