Vantaan vanhusneuvoston toimintakertomus 2017 Hyväksytty 18.1.2018 1. Vanhusneuvoston tehtävä ja jäsenet Vanhuspalvelulain myötä vanhusneuvosto tuli lakisääteiseksi vuoden 2014 alusta. Uuden kuntalain mukaan 1.6.2017 (27 ) kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vantaan vanhusneuvoston päivitetty toimintasääntö hyväksyttiin Vantaan kaupunginhallituksen kokouksessa 28.8.2017. Toimintasäännön mukaan Vanhusneuvosto 1. osallistuu ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen arviointiin yhteistyössä muiden toimielinten kanssa 2. osallistuu ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia sekä itsenäistä suoriutumista edistävien palvelujen suunnitteluun sekä seuraa ja arvioi näiden palvelujen toteutumista 3. edistää ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien palvelujen suunnitteluun valmisteluun ja seurantaan 4. ottaa kantaa ja antaa lausuntoja asioista, joilla on vaikutusta iäkkään väestön elinoloihin ja iäkkäiden henkilöiden palveluihin 5. laatii oman toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen Kaupunginhallitus asetti 9.2.2015 Vantaan vanhusneuvoston toimintakaudelle 2015-2016. Vanhusneuvostossa oli tällöin eläkejärjestöjen ja sotaveteraanijärjestöjen edustus. Varsinaisia jäseniä oli 11, joilla oli omat henkilökohtaiset varajäsenensä. Lisäksi vanhusneuvostoon oli pyydetty asiantuntijaedustajat seurakunnasta, Vantaan kaupungin eri toimialoilta sekä Vanhusten Kotiapusäätiöstä ja Diakoniasäätiö Foibesta. Kevään 2017 aikana vanhusneuvoston toimintaan sisältyi kolme kokousta ja niiden yhteydessä tutustuttiin ikääntyneiden asumispalveluihin. Vanhusneuvostoa tehtiin tunnetuksi viestittämällä vanhusneuvoston toiminnasta Vantaan kaupungin nettisivuilla. Vanhuspalvelujen suunnitelmia ja laatua on seurattu vanhusneuvoston kokouksissa, joissa eri alojen asiantuntijat ovat käyneet niitä esittelemässä. Vanhusneuvoston toimikautta jatkettiin syksyyn 2017 asti, koska kuntavaalit olivat kesällä 2017 ja uudet valtuutetut aloittivat 1.6.2017. Uusi vanhusneuvosto nimettiin uuden toimintasäännön mukaisesti 11.9.2017 kaupunginhallituksen kokouksessa. Uudessa neuvostossa varsinaisia jäseniä oli 12 ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Lisäksi vanhusneuvostoon pyydettiin asiantuntijaedustajat Vantaan kaupungin neljältä tta ja seurakuntayhtymästä. Uuden vanhusneuvoston nimittämisen jälkeen aloitusseminaarin lisäksi pidettiin kaksi kokousta; marraskuussa ja joulukuussa.
Vanhusneuvosto 2015 2017 (1.1.- 10.9.2017) Puheenjohtaja Eija Grönfors Varapuheenjohtaja Simo Hiekkalinna Sihteeri Outi Iharvaara Eläkeläis- ja veteraanijärjestöjen edustajat ja henkilökohtaiset varajäsenet Varsinainen jäsen Kristina Eskola Tuula Natunen Heimo Liimatainen Eija Grönfors Jouko Koskinen Hilkka Pokki Simo Hiekkalinna Torolf Olsson Anneli Korhonen Sirkka-Liisa Tarjamo Kaarlo Martikainen Asiantuntijat Tuula Heinonen Diakoniasäätiö Foibe Raimo Huvila Vanhusten Kotiapusäätiö Diakoni Mariela Salminen Vantaan seurakuntayhtymä Suunnittelija Leea Halmén Konserni- ja asukaspalvelut (Konsas) liikenneinsinööri Tiina Hulkko Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön (Mato) kulttuurituottaja Annikki Alku Sivistystoimen Varajäsen Jukka Vartiainen Tuula Saastamoinen Tuula Kivijärvi Timo Saarinen Paula Hakanen Eero Salo Eija Salmenkivi Ruben Karlsson Sirkka Salmi- Mehtonen Anneli Karhunen Reijo Söderberg Varahenkilöt Mona Lanaeus Tuula Ekholm 28.3.2017 asti Niemi- Saari Mari 1.3.2017 alkaen Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pontus Salmi aluepalvelupäällikkö Katja Syvärinen erityisasumisen asiantuntija Vilma Toljaneder kirjastonjohtaja Päivi Kuutti vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Hoivapalvelujen palvelupäällikkö Timo Aronkytö Minna Lahnalampi- Lahtinen (Soster)
Vanhusneuvosto 2017 2019 (11.9.- 31.12.2017 Puheenjohtaja Jussi Särkelä Varapuheenjohtaja Raimo Huvila Sihteeri Outi Iharvaara Varsinainen jäsen Jussi Särkelä Raimo Huvila Eija Salmenkivi Heimo Liimatainen Leena Lauren Juho Suomela Paula Hakanen Pirkko Niemi Pirkko Toivonen Sirkka Salmi- Mehtonen Ulla-Stina Palomaa Kaarlo Martikainen Varajäsen Jouko Koskinen Pertti Räisänen Maija Salmenkaita Tuula Natunen Ritva Eskelinen Jukka Jormola Sirkka Laaksonen Varpu Peltonen Ester Kaljula Pirkko Karjalainen Håkan Sandell Reijo Söderberg Asiantuntijaedustajat ja heidän varaedustajansa Konserni- ja asukaspalvelut (Konsas) suunnittelija Leea Halmen Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön (Mato) liikenneinsinööri Olli Tamminen Sivistystoimen (Sivi) Liikuntatoimen johtaja Velli -Matti Kallislahti (Soster) vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Minna Lahnalampi- Lahtinen Vantaan seurakuntayhtymä diakoni Mariela Salminen Aluepalvelupäällikkö Katja Syvärinen Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko Kulttuuritoimen johtaja Annukka Larkio Kotona asumisen tuen päällikkö Päivi Keskinen yhteisen seurakuntatyön johtaja Pontus Salmi
2. Vanhusneuvoston toiminta 2.1 Vanhusneuvoston kokoukset, lausunnot ja kannanotot vuonna 2017 Vanhusneuvoston kokoukset Vanhusneuvoston kokouksissa arvioitiin ja seurattiin palvelujen suunnitelmia ja niiden toteutumista. Tarpeen mukaan kutsuttiin eri asiantuntijoita esittelemään uusia toimintoja ja palvelujen suunnitelmia. Toimialojen asiantuntijat toimivat yhdyshenkilöinä vanhusneuvoston ja toimialojen välillä. Heidän tehtävänsä on tuoda nsa ikääntyviä koskevat aiheet vanhusneuvoston käsittelyyn ja viedä vanhusneuvoston aloitteet, kannanotot ja kehittämisehdotukset nsa vastuuhenkilöiden käsiteltäviksi. Vanhusneuvoston jäsenet ovat yhteyshenkilöitä kuntalaisiin päin. He saavat taustayhteisöiltään mielipiteitä, kokemuksia ja kehittämisehdotuksia käsiteltäviin aiheisiin. Uusi vanhusneuvosto aloitti toimintansa 11.10 aloituseminaarilla. Tilauuteen oli kutsuttu varsinaiset jäsenet, varajäsenet ja asiantuntijat. Aloituseminaariin osallistui yhteensä 25 henkilöä. Seminaarissa kaupungin lakimies esitteli Vantaan kunnallishallintoa vanhusneuvoston näkökulmasta. Lisäksi n edustajat esittelivät Vantaan kaupungin palveluja ikääntyneille. Vanhusneuvosto kokoontui vuonna 2017 yhteensä viisi kertaa. Edellisen toimikauden vanhusneuvoston viimeinen kokous oli toukokuussa 2017, ja uuden neuvoston ensimmäinen kokous oli marraskuussa 2017. Kevään 2017 kokouksissa käsiteltiin mm. seuraavia aiheita: Osallistuva Vantaa Hoiva- asumisen laatu ja raportointi GeroMetro kehittämis-, koulutus- ja tutkimusverkosto Sote- uudistuksen tilanne Kuljetuspalvelun tehotarkkailun loppuraportti Alueiden seniorityö osana päivätoiminnan kehittämistä Iäkkäiden henkilöiden tarvitsevien palvelujen riittävyys ja laatu raportti sosiaali- ja terveyslautakunnalle Vapaaehtoistoiminta Vantaalla Myyrmäen vanhustenkeskuksen suunnittelu; tilanne keväällä 2017 Akuutti, arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö /Vanhusten avopalvelut Iäkkäiden henkilöiden ajoturvallisuus Syksyn 2017 kokousaiheita olivat: Vanhusneuvoston toimintasääntö 28.8.2017 Luottamushenkilöiden työskentelytavat Vantaan vanhusneuvoston toimintaohje Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma osana Vantaan kaupungin hyvinvointiohjelmaa Liikenneturvallisuustyöryhmän Vanhusneuvoston edustajan nimeäminen
Ajankohtaista Vantaan toimintaympäristöstä ja taloudesta Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailua 2016 Opas maakunnan vanhusneuvoston toimintaan. Lausunnot, kannanotot ja ehdotukset Vanhusneuvosto antaa kannanottoja ja lausuntoja ikäihmisille tärkeistä asioista. Osa lausunnoista pyydetään valmistelijoiden toimesta ja osa tehdään vanhusneuvoston omasta aloitteesta. Vuonna 2017 Vantaan vanhusneuvostolta ei pyydetty lausuntoja eikä Vantaan vanhusneuvosto tehnyt lausuntoja, aloitteita tai kannanottoja. Koska edellisen vanhusneuvoston viimeinen kokous oli toukokuussa ja uuden neuvoston ensimmäinen kokous vasta marraskuussa, Vanhusneuvostolla ei ollut mahdollisuutta ottaa kantaa syksyn 2017 talousarvion valmisteluun ja muihin syksyn 2017 ajankohtaisiin tärkeisiin asioihin, kuten esimerkiksi Myyrmäen asemakaavaan. Pääkaupunkiseudun vanhusneuvostot eivät laatineet yhteistä kannanottoa syksyn tapaamisessaan. Vanhusneuvoston aikaisempina vuosina laatimat lausunnot löytyvät: http://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/paatoksenteko/muut_toimielimet/kaupunginhallituksen_as ettamat_toimikunnat/vanhusneuvosto/kannanotot_ja_lausunnot 2.2 Vanhusneuvoston toiminta Vantaan kaupungin ikääntyneiden palveluiden parantamiseksi ja turvaamiseksi Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman 2018-2022 laatimiseen ja seurantaan osallistuminen Vantaalla uudistetaan hyvinvointiohjelmaa osana kaupunkitasoista ohjelmatyön kehittämistä. Hyvinvointiohjelmatyön uudistuksessa huomioidaan edellisen strategiakauden ohjelmat, joita ikäihmisten osalta ovat VIKSU (Vantaan ikääntymispoliittinen ohjelma 2010-2015) ja Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2016-2017. Koska ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma on lakisääteinen, tulee siinä ottaa huomioon asioita, joita ei tule olemaan kaupunkitasoisessa hyvinvointiohjelmassa. Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman valmistelua varten koottiin valmistelutyöryhmä, jossa vanhusneuvostoa edusti puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Vanhuspalvelulain toteutumisen seuranta Vanhusneuvosto kutsui kokouksiinsa toimialojen asiantuntijoita esittelemään vanhuspalvelulain edellyttämiä palveluja ja laatua kuten esimerkiksi kuuden suurimman kaupungin palvelujen ja kustannusten vertailua, sosiaalihuoltolain mukaiset odotusajat ja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsevien palvelujen riittävyys ja laatu raportin.
Vantaan kaupungin strategiatyöhön osallistuminen Vantaan Vanhusneuvostolle järjestettiin Vantaan kaupungin uuden strategian valmisteluun liittyvä työpaja 12.4.2017. Tilasuuteen kutsuttiin varsinaiset jäsenet, varajäsenet sekä asiantuntijaedustajat. Osallistujia oli yhteensä 12. Työpajatyöskentelyssä vanhusneuvosto työsti vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Mitä asioita pitäisi kehittää, jotta Vantaa olisi vielä parempi kotikaupunki? 2. Millaisena näet vantaalaisten vanhusten aseman vuonna 2027 3. Mikä tekee Vantaasta hyvän kotikaupungin? Digitaaliset palvelut Vanhusneuvostosta osallistui kolme jäsentä 8.2.2017 Valtiovarainministeriön AUTA-hankkeen iltapäiväseminaariin. Seminaarin nimi oli Kokeiluilla yli esteiden - Autetaan asiakkaita digitaalisten palveluiden käyttäjiksi. Seminaarissa käytiin mm. läpi, miten kokeilut eroavat muusta kehittämisestä ja millä eri tavoin käynnistettäviin kokeiluihin voidaan saada tukea. Seminaari oli tarkoitettu sekä julkisen sektorin edustajille, että kansalaisjärjestöille ja yrityksille. Muu toiminta Vanhusneuvostoa ei pyydetty vuoden 2017 aikana mukaan Vantaan kaupungin toimialojen palvelujen kehittämiseen eikä ennakkovaikutusten arviointitilaisuuksiin. Yhteistyö muiden kaupunkien vanhusneuvostojen kanssa Pääkaupunkiseudun vanhusneuvostojen tapaaminen pidettiin Kauniaisissa 22.11.2017. Tapaamiseen osallistui yhteensä 32 vanhusneuvoston jäsentä (+ sihteerit) Helsingistä, Espoosta, Kauniaisista, Vantaalta, Kirkkonummelta ja Keravalta. Vantaalta tilaisuuteen osallistui viisi jäsentä. Tapaamisessa esiteltiin GeroMetron kuntoutus kotona - hanke ja kuultiin kuulumiset kuntien vanhusneuvostojen ajankohtaisista asioista. 2.3 Myönteisen vanhuskäsityksen edistäminen Vanhusneuvostolla on oma sivusto Vantaan kaupungin nettisivujen osana. Vanhusneuvoston omia sivuja ylläpidettiin viemällä sinne uutiskirjeet, lausunnot, kannantotot ja muita ajankohtaisia asioita. Vanhusneuvoston esityslistat ja pöytäkirjat ovat nähtävillä 31.8.2015 alkaen Vantaan kaupungin nettisivuilla sekä lisäksi marraskuusta 2017 Vantaan kaupungin luottamushenkilöiden extranetsivustolla. Vantaan vanhusneuvostolla on oma esite, jota jäsenet jakavat tarpeen mukaan Vanhusneuvoston sihteeri osallistui maaliskuussa 2017 yhteen eläkejärjestön kokoukseen kertomaan vanhusneuvoston tehtävästä ja toiminnasta.
Vanhusneuvoston uutiskirje lähetettiin joko sähköpostitse tai paperipostissa kaikille uutiskirjeen tilanneille ja niille joiden on työn tai luottamustehtävän vuoksi on seurattava vanhusneuvoston asioita. Koska uuden vanhusneuvoston toiminta käynnistyi vasta lokakuussa 2017, vuodelle 2017 suunniteltu vanhusneuvoton tutustumiskäynti toisen kaupungin/kunnan vanhusneuvoston ja vanhuspalveluihin ei toteutunut. Samasta syystä vanhusneuvostolla ei ollut mahdollisuutta osallistua syksyn hyvinvointimessuille eikä se kyennyt järjestämään suunniteltua joulun ajan glögitilaisuutta.