HELSINGIN MATKAILU 2008

Samankaltaiset tiedostot
Viipymä lyhentynyt edelleen. Lähes kolme miljoonaa yöpymistä. Lentoliikenteen kasvu jatkui. Risteilyliikenteessä ja kongresseissa hiukan laskua

Ulkomaalaisyöpymisissä uusi ennätys. Ulkomaalaiset viipyvät pidempään. Lento- ja laivaliikenne kasvussa. Britit edelleen kärjessä

HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA. KUVIO 1. Yöpymiset kuukausittain Helsingissä. Helmikuu. Maaliskuu. Tammikuu. suomalaisyöpymiset ulkomaalaisyöpymiset

Yöpymiset lisääntyivät hieman vuonna Lentoliikenne kasvoi laivaliikenteen vähentyessä. Erinomainen kongressi- ja risteilykesä

Helsingin matkailu vuonna 2012

Helsingin matkailu vuonna 2010

Vuosi 2015 kaikkien aikojen paras matkailuvuosi Helsingissä

Helsingin matkailu vuonna 2013

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Markkinaraportti / helmikuu 2012

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

Helsingin matkailu vuonna 2011

Markkinaraportti / syyskuu 2014

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Markkinaraportti / kesäkuu 2015

Markkinaraportti / huhtikuu 2015

Helsingin matkailun kehitys vuonna 2001

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Markkinaraportti / joulukuu 2014

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Markkinaraportti / maaliskuu 2013

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Markkinaraportti / maaliskuu 2015

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Markkinaraportti / heinäkuu 2013

Markkinaraportti / kesäkuu 2014

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / syyskuu 2015

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Markkinaraportti / tammikuu 2015

Markkinaraportti / huhtikuu 2014

Markkinaraportti / marraskuu 2015

Markkinaraportti / lokakuu 2014

Markkinaraportti / heinäkuu 2015

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

Markkinaraportti / elokuu 2014

Markkinaraportti / toukokuu 2013

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Markkinaraportti / joulukuu 2011

Markkinaraportti / heinäkuu 2009

Markkinaraportti / helmikuu 2009

Markkinaraportti / helmikuu 2014

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Helsingin matkailun kehitys vuonna 2000

Markkinaraportti / huhtikuu 2009

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Markkinaraportti / elokuu 2011

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2014

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / lokakuu 2009

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

Markkinaraportti / lokakuu 2011

Markkinaraportti / syyskuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Markkinaraportti / toukokuu

Markkinaraportti / tammikuu 2010

Markkinaraportti / elokuu 2015

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Matkailun kehitys 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016

Markkinaraportti / syyskuu 2012

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Markkinaraportti / syyskuu 2011

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä

Matkailun kehitys

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä

Markkinaraportti / tammikuu 2009

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys 2018

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

Transkriptio:

HELSINGIN MATKAILU 2008

ENNÄTYSVUOSI 2008 LYHYESTI 3,1 miljoonaa yöpymistä majoitusliikkeissä 41 % yöpymisistä kotimaasta 59 % yöpymisistä ulkomailta tärkeimmät markkina-alueet Venäjä, Saksa, Iso-Britannia, Ruotsi, Yhdysvallat ja Japani seuraavina Italia, Ranska, Espanja, Tanska, Alankomaat, Viro ja Norja 51 % työmatkalla, 45 % vapaa-ajan matkalla, 4 % muussa tarkoituksessa viipymä keskimäärin 1,75 yötä; ulkomaalaiset 2,03 yötä, suomalaiset 1,47 yötä huonekäyttöaste 68,8 % 52 hotellia, joissa 8.085 huonetta ja 15.065 vuodetta kaikissa majoitusliikkeissä yhteensä 15.640 vuodetta 13,4 miljoonaa lentomatkustajaa Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta 8,9 miljoonaa laivamatkustajaa Helsingin satamien kautta 360 000 kansainvälistä risteilyvierasta, 270 aluskäyntiä 26 600 kongressivierasta 163 kansainvälisessä kongressissa 15,3 miljoonaa päiväkäyntiä kotimaasta Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Pohjoisesplanadi 19, PL 28 00099 Helsingin kaupunki puh. (09)310 13300, faksi (09)310 13301 tourist.info@hel.fi, www.visithelsinki.fi Lähteet Tilastokeskus / www.stat.fi Merenkulkulaitos / www.fma.fi Finavia / www.finavia.fi Finland Convention Bureau / www.fcb.fi Art-Travel Oy Heikki Artman 2 HELSINGIN MATKAILU 2008

HELSINGIN MATKAILU VUONNA 2008 Yli kolme miljoonaa yöpymistä Kotimaiset ja venäläiset matkailijat nostivat Helsingin yöpymisluvut uuteen ennätykseen vuonna 2008. Maaginen kolmen miljoonan yöpymisen raja ylitettiin, kun yöpymisiä rekisteröitiin yhteensä 3 082 200. Kasvua kertyi 3,3 % edellisvuoteen verrattuna. Sekä ulkomaalaisten että suomalaisten osalta kirjattiin kaikkien aikojen ennätykset: yli 1,8 miljoonaa ulkomaista yöpymistä ja lähes 1,3 miljoonaa kotimaista yöpymistä. Alkuvuoden 2008 voimakkaan kasvun jälkeen taloudellinen taantuma alkoi vaikuttaa kesällä ja kasvu hidastui kääntyen osin miinusmerkkiseksi. Helsingin osuus koko maan yöpymisistä oli 15,8 % eli lähes sama kuin edellisvuonna. Koko pääkaupunkiseudun vastaava osuus oli 20,7 % ja Uudenmaan 23,5 %. Kotimaisten yöpymisten kasvu jatkui Kotimaiset yöpymiset lisääntyivät edelleen voimakkaasti kasvun ollessa 7 %. Kotimaan osuus kaikista yöpymisistä nousi 41 prosenttiin. Yöpymiset jakautuivat melko tasaisesti ympäri vuoden. Heinäkuu oli perinteiseen tapaan suosituin kuukausi. Helsingin osuus Suomen kaikista kotimaisista yöpymisistä oli 9,1 %. Viimeksi se oli yhtä suuri vuonna 2000. Yöpymiset kuukausittain Helsingissä 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 2005 2006 2007 2008 100 000 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu HELSINGIN MATKAILU 2008 3

Matkailu Venäjältä lisääntyi selvästi Kaikista Helsingin yöpymisistä 59 % kertyi ulkomailta. Venäjältä tulleet olivat selvästi suurin ulkomaalaisryhmä yöpymisten lisääntyessä edellisvuodesta 28 %. Seuraaviksi suurimmat lähtömaat olivat järjestyksessä Saksa, Iso-Britannia, Ruotsi, Yhdysvallat ja Japani. Seuraavina listalla olivat Italia, Ranska, Espanja, Tanska, Alankomaat, Viro ja Norja. Ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät 0,9 % eli 15 500 yötä. Eniten kasvua tuli Venäjän markkinoilta. Muilta päämarkkina-alueilta kirjattiin lievää laskua. Ilman venäläisyöpymisiä ulkomaalaisten yöpymiset olisivat vähentyneet 2,4 %. Tärkein uusi markkina-alue oli Intia, josta kertyi lähes 36 000 yöpymistä yhtä paljon kuin Sveitsistä. Pienemmistä markkina-alueista merkittävää yöpymisten kasvua kirjattiin mm. Australiasta, Kanadasta, Irlannista ja Etelä-Koreasta. Ulkomaisia yöpymisiä rekisteröitiin eniten elokuussa. Helsingin markkinaosuus korkein kaukomarkkinoilla Helsingin osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä Suomessa oli 33 %. Korkeimmillaan osuus oli kaukomarkkinoilta tulevissa yöpymisissä. Helsingin osuus oli yli puolet mm. Yhdysvalloista (60 %) ja Japanista (56 %) tulleiden koko Suomen yöpymisistä. Myös mm. Intiasta, Australiasta ja Etelä-Koreasta tulleiden yöpymisistä Helsingin osuus on selvästi yli puolet. Pienimmillään Helsingin osuus oli Ruotsista, Virosta ja Latviasta tulleiden yöpymisissä. Viipymä kääntyi nousuun Helsingissä yöpyvien matkailijoiden viipymä oli keskimäärin 1,75 yötä eli edellisvuotta (1,73 yötä) pidempi. Ulkomaisten matkailijoiden viipymä oli 2,03 yötä ja kotimaisten 1,47 yötä. Viipymä piteni molempien osalta. Keskiarvoa pidempään viipyivät esimerkiksi Pohjois-Amerikasta ja Intiasta tulleet, kun taas mm. ruotsalaiset, venäläiset ja japanilaiset oleskelivat Helsingissä keskimäärin vain 1,6-1,9 yötä. Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä kuukausittain 2007 2008 Muutos-% Yhteensä Kotimaa Ulkomaat Yhteensä Kotimaa Ulkomaat Yhteensä Kotimaa Ulkomaat Tammikuu 200 141 79 315 120 826 224 094 90 087 134 007 12,0 % 13,6 % 10,9 % Helmikuu 172 044 80 539 91 505 205 404 97 081 108 323 19,4 % 20,5 % 18,4 % Maaliskuu 213 624 92 113 121 511 214 374 87 874 126 500 0,4 % -4,6 % 4,1 % Huhtikuu 187 944 75 993 111 951 231 894 101 960 129 934 23,4 % 34,2 % 16,1 % Toukokuu 258 878 92 224 166 654 264 943 104 896 160 047 2,3 % 13,7 % -4,0 % Kesäkuu 300 242 102 611 197 631 294 204 110 118 184 086-2,0 % 7,3 % -6,9 % Heinäkuu 330 398 132 096 198 302 337 691 144 360 193 331 2,2 % 9,3 % -2,5 % Elokuu 361 788 114 019 247 769 354 083 113 901 240 182-2,1 % -0,1 % -3,1 % Syyskuu 269 031 101 204 167 827 273 254 103 148 170 106 1,6 % 1,9 % 1,4 % Lokakuu 255 426 115 545 139 881 261 292 120 077 141 215 2,3 % 3,9 % 1,0 % Marraskuu 247 875 122 601 125 274 235 854 118 207 117 647-4,8 % -3,6 % -6,1 % Joulukuu 186 724 77 091 109 633 185 130 76 231 108 899-0,9 % -1,1 % -0,7 % Yhteensä 2 984 115 1 185 351 1 798 764 3 082 217 1 267 940 1 814 277 3,3 % 7,0 % 0,9% 4 HELSINGIN MATKAILU 2008

Ulkomaiset yöpymiset Helsingin päämarkkina-alueilta 2001-2008 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 Venäjä Saksa Iso-Britannia Ruotsi USA 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Työajan matkailussa suurin kasvu Hieman yli puolet eli 51 % yöpymisistä kirjattiin työmatkalla olleille. Vapaa-ajan matkailijoiden osuus yöpymisistä oli 45 % ja muussa tarkoituksessa saapuneiden 4 %. Työajan matkailu lisääntyi jonkin verran enemmän kuin vapaa-ajan matkailu. Kotimaasta sekä vapaa-ajan että työajan yöpymisten määrät nousivat vuonna 2008 kaikkien aikojen ennätykseen. Ulkomailta tulleiden vapaa-ajan matkailijoiden yöpymismäärä oli myös korkeampi kuin milloinkaan aikaisemmin. Ulkomaalaisyöpymisten kasvu painottuikin vapaa-ajan matkailuun, kun sen sijaan kotimaasta työmatkailijoiden yöpymismäärä lisääntyi selvästi enemmän kuin vapaa-ajan matkailu. Helsingin majoituskapasiteetti kasvoi yli 600 vuodepaikalla Helsingin rekisteröity majoituskapasiteetti vuonna 2008 oli keskimäärin 15.640 vuodetta eli 620 vuodepaikkaa suurempi kuin vuotta aiemmin. Pääkaupunkiseudun majoituskapasiteetti oli 21 111 vuodetta ja koko Uudenmaan kapasiteetti 25 192 vuodepaikkaa. Helsingin 52 hotellissa oli vuonna 2008 keskimäärin 8 085 huonetta ja 15 065 vuodetta. Helsingin osuus koko maan rekisteröidystä vuodekapasiteetista oli 11,7 %. Käyttöaste ja keskihinta lievässä laskussa Helsingin majoitusliikkeiden vuotuinen huonekäyttöaste oli 68,8 % eli hieman alempi kuin kahtena edellisenä vuonna. Korkein huonekäyttöaste kirjattiin elokuussa: 80,9 %. Koko maassa huonekäyttöaste oli selvästi alhaisempi eli 50,4 %. Vuonna 2007 Helsingin käyttöaste oli 70,4 % ja vuotta aiemmin 69,0 %. Yöpymisen keskihinta oli 71,93 jääden alle kolmen edellisvuoden tason. Korkeimmillaan keskihinta oli syyskuussa (84,80 ). Hotellihuoneen keskihinta sen sijaan jatkoi nousuaan ja oli 107,92 eli vajaan euron korkeampi kuin edellisvuonna. Koko maassa yöpymisen keskihinta oli 49,27 ja hotellihuoneen keskihinta 88,15. Majoitusmyynnin arvo nousi Helsingissä vuonna 2008 jälleen selvästi ja oli 221,74 milj. eli yli 6 miljoonaa vuoden takaista enemmän. HELSINGIN MATKAILU 2008 5

Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä asuinmaan mukaan Koko maa Muutos Koko maa Muutos Muutos 07>08 I-XII/2007 I-XII/2008 07>08 I-XII/2006 06>07 I-XII/2007 I-XII/2008 % % % Osuus koko maasta Yhteensä 2 984 115 3 082 217 3,3 % 2,2 % 2 757 769 8,2 % 19 036 665 19 461 228 15,8 % Ulkomaat 1 798 764 1 814 277 0,9 % 3,2 % 1 707 829 5,3 % 5 321 193 5 493 295 33,0 % Suomi 1 185 351 1 267 940 7,0 % 2,0 % 1 049 940 12,9 % 13 694 358 13 967 933 9,1 % Venäjä 197 383 251 874 27,6 % 20,3 % 161 620 22,1 % 856 176 1 029 796 24,5 % Saksa 186 574 179 197-4,0 % 1,3 % 168 344 10,8 % 572 147 579 338 30,9 % Iso-Britannia 163 383 154 306-5,6 % 4,9 % 165 708-1,4 % 515 934 540 986 28,5 % Ruotsi 134 139 130 306-2,9 % -0,7 % 128 816 4,1 % 576 116 571 903 22,8 % USA 128 372 122 417-4,6 % -5,5 % 125 509 2,3 % 216 412 204 406 59,9 % Japani 90 422 86 133-4,7 % -1,3 % 84 287 7,3 % 156 047 153 954 55,9 % Italia 68 161 67 144-1,5 % 1,8 % 69 423-1,8 % 164 533 167 415 40,1 % Ranska 55 891 59 471 6,4 % -3,7 % 58 850-5,0 % 238 408 229 613 25,9 % Espanja 64 957 57 270-11,8 % -8,6 % 60 706 7,0 % 138 532 126 549 45,3 % Tanska 43 961 49 190 11,9 % 5,7 % 45 220-2,8 % 104 254 110 193 44,6 % Alankomaat 52 493 48 771-7,1 % -4,7 % 54 993-4,5 % 191 221 182 144 26,8 % Viro 53 371 47 602-10,8 % -3,1 % 50 649 5,4 % 211 924 205 380 23,2 % Norja 47 585 45 618-4,1 % -9,4 % 48 812-2,5 % 201 287 182 459 25,0 % Kiina 46 499 39 133-15,8 % -6,4 % 51 340-9,4 % 98 146 91 905 42,6 % Intia 24 320 35 859 47,4 % 28,9 % 21 943 10,8 % 49 589 63 912 56,1 % Sveitsi 36 453 35 833-1,7 % -6,3 % 34 628 5,3 % 116 353 109 045 32,9 % Australia 22 627 27 135 19,9 % 17,2 % 22 516 0,5 % 41 204 48 282 56,2 % Puola 21 373 22 627 5,9 % -0,9 % 19 711 8,4 % 69 475 68 879 32,9 % Belgia 22 185 19 559-11,8 % -5,0 % 24 533-9,6 % 53 079 50 434 38,8 % Itävalta 16 965 17 824 5,1 % 3,4 % 16 214 4,6 % 48 237 49 881 35,7 % Kanada 14 926 16 919 13,4 % 2,5 % 15 108-1,2 % 32 812 33 633 50,3 % Kreikka 13 125 12 325-6,1 % -10,3 % 14 629-10,3 % 27 559 24 717 49,9 % Etelä-Korea 11 213 12 303 9,7 % 1,5 % 9 837 14,0 % 22 798 23 148 53,1 % Irlanti 9 900 11 274 13,9 % -5,8 % 11 250-12,0 % 28 013 26 377 42,7 % Unkari 9 757 10 351 6,1 % -12,5 % 11 273-13,4 % 26 836 23 481 44,1 % Latvia 9 196 10 037 9,1 % 7,4 % 8 776 4,8 % 42 240 45 380 22,1 % Tšekki 8 647 9 077 5,0 % 5,3 % 8 852-2,3 % 28 769 30 307 30,0 % Portugali 8 485 9 041 6,6 % 9,1 % 8 576-1,1 % 15 653 17 077 52,9 % Turkki 6 369 8 226 29,2 % 12,4 % 5 901 7,9 % 13 128 14 762 55,7 % Liettua 9 202 8 122-11,7 % 12,8 % 7 554 21,8 % 24 390 27 513 29,5 % Islanti 6 352 6 256-1,5 % -13,4 % 6 103 4,1 % 11 227 9 728 64,3 % Israel 6 906 5 687-17,7 % 2,7 % 8 410-17,9 % 16 768 17 217 33,0 % Taiwan 3 601 3 356-6,8 % -11,8 % 3 460 4,1 % 11 194 9 875 34,0 % Ukraina 3 461 3 146-9,1 % 23,4 % 2 612 32,5 % 12 587 15 532 20,3 % Uusi-Seelanti 2 272 2 414 6,3 % 11,1 % 2 391 4 497 4 996 48,3 % Muut maat 198 238 188 474-4,9 % 5,1 % 169 275 17,1 % 383 648 403 078 46,8 % 6 HELSINGIN MATKAILU 2008

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Vapaa-aika Osuus % Ammattiin liittyvät Osuus % Muu matkan tarkoitus Osuus % 2001 976 295 38,4 % 1 291 010 50,8 % 272 148 10,7 % 2002 1 092 277 43,6 % 1 195 411 47,7 % 216 723 8,7 % 2003 1 168 927 46,5 % 1 241 331 49,4 % 101 914 4,1 % 2004 1 117 410 44,7 % 1 322 293 52,9 % 57 802 2,3 % 2005 1 038 797 40,6 % 1 458 895 57,1 % 57 778 2,3 % 2006 1 069 948 38,8 % 1 525 392 55,3 % 162 429 5,9 % 2007 1 337 034 44,8 % 1 486 753 49,8 % 160 328 5,4 % 2008 1 388 850 45,1 % 1 561 240 50,7 % 132 127 4,3 % Yöpymisen keskihinta, huonekäyttöaste ja majoitusmyynnin arvo Keskihinta / henkilö Hotellihuoneen keskihinta Huonekäyttöaste % Majoitusmyynnin arvo 2001 68,64 97,55 66,8 173 789 737 2002 67,68 97,50 65,0 168 546 249 2003 69,52 100,42 63,6 174 211 495 2004 67,27 97,75 65,3 167 485 134 2005 73,22 102,82 66,8 187 808 746 2006 73,50 104,39 69,0 202 266 471 2007 72,22 107,01 70,4 215 704 130 2008 71,93 107,92 68,8 221 737 406 Helsingin majoituskapasiteetti Liikkeiden määrä Huoneet Vuoteet Hotellit Yhteensä Hotellit Yhteensä Hotellit Yhteensä 2001 44 56 6 899 7 396 13 172 14 166 2002 44 58 6 895 7 318 13 041 14 076 2003 46 58 7 136 7 452 13 610 14 403 2004 44 55 6 838 7 139 13 172 13 976 2005 44 54 7 148 7 383 13 674 14 365 2006 45 56 7 425 7 647 13 951 14 642 2007 48 57 7 717 7 937 14 334 15 023 2008 52 60 8 085 8 251 15 065 15 640 HELSINGIN MATKAILU 2008 7

Kansainvälisen lentoliikenteen kasvu pysähtyi marraskuussa Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta kulki ennätysmäärä eli 13,4 miljoonaa matkustajaa matkustuksen lisääntyessä edellisvuodesta 1,9 %. Nousu tuli kansainvälisestä liikenteestä matkustajamäärän noustessa 4,1 %. Kotimaan liikenne väheni 6,1 %. Kansainvälinen liikenne kasvoi selvästi koko alkuvuoden. Marraskuussa se jäi edellisvuoden tasolle ja kääntyi laskuun joulukuussa. Liikenne oli vilkkainta kesäkuussa ja hiljaisinta joulukuussa. Kansainvälisen liikenteen osuus kokonaisliikenteestä oli 80 % eli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Kotimaan liikenteen matkustajamäärät vähenivät kaikkina muina kuukausina paitsi helmi- ja huhtikuussa. Eniten matkustajia kirjattiin maaliskuussa ja vähiten heinäkuussa. Viron laivaliikenne selvässä kasvussa Helsingin satamien kautta kulki 8,9 miljoonaa matkustajaa eli 4,6 % enemmän kuin vuonna 2007. Kasvu tuli ensi sijassa Viron liikenteestä. Myös Saksan liikenne oli kasvussa, kun sen sijaan Ruotsin liikenne väheni. Tallinnan liikenteen osuus oli 68 %, Tukholman 26 % ja Saksan 3 %. Helsingin ja Tallinnan välisessä laivaliikenteessä kirjattiin 6,28 miljoonaa matkustajaa, mikä on 8,4 % enemmän kuin vuonna 2007. Ruotsin liikenteessä matkustajamäärä oli 2,35 miljoonaa pienentyen 4,3 %. Helsingin ja Saksan välinen matkustajamäärä oli 264.000 lisääntyen 6,5 %. Helsingin satamien osuus kaikkien Suomen satamien kansainvälisestä matkustajaliikenteestä oli 57,8 %. Helsinki-Vantaan osuus koko maan lentoasemien matkustajaliikenteestä oli yli 76 %. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaliikenne Kansainvälinen 2007 2008 Kotimaa 2007 2008 Tammikuu 705 217 780 000 241 940 226 293 947 157 1 006 293 Helmikuu 695 281 777 795 254 203 256 194 949 484 1 033 989 Maaliskuu 840 214 884 016 329 970 284 934 1 170 184 1 168 950 Huhtikuu 799 695 844 866 260 744 280 148 1 060 439 1 125 014 Toukokuu 850 585 886 841 240 306 222 884 1 090 891 1 109 725 Kesäkuu 1 004 097 1 019 425 230 392 204 964 1 234 489 1 224 389 Heinäkuu 983 664 1 006 730 131 280 124 701 1 114 944 1 131 431 Elokuu 952 825 999 034 202 703 182 578 1 155 528 1 181 612 Syyskuu 935 784 958 455 253 322 243 023 1 189 106 1 201 478 Lokakuu 933 291 972 085 251 382 233 334 1 184 673 1 205 419 Marraskuu 789 695 789 997 261 798 231 878 1 051 493 1 021 875 Joulukuu 774 547 770 238 216 109 208 723 990 656 978 961 I-XII 10 264 895 10 689 482 2 874 149 2 699 654 13 139 044 13 389 136 Muutos 2007-2008 4,1 % -6,1 % 1,9 % Osuus % 2007 78,1 % 21,9 % 100,0 % Yhteensä 2007 2008 Osuus % 2008 79,8 % 20,2 % 100,0 % 8 HELSINGIN MATKAILU 2008

Helsingin satamien ja Helsinki-Vantaan lentoaseman kansainvälinen matkustajaliikenne 2001 2008 11 000 000 10 000 000 9 000 000 8 000 000 7 000 000 6 000 000 Lentoliikenne Lentoliikenne Laivaliikenne Laivaliikenne 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Risteilyliikenne ennätystasolla Helsingin satamissa vieraili 66 kansainvälistä risteilyalusta yhteensä 270 kertaa tuoden 360 000 risteilyvierasta päiväksi Helsinkiin. Alusvierailujen määrä kasvoi 13 % ja matkustajien määrä 38 %. Alukset olivat siten entistä suurempia. Ensikertalaisia oli 13. Kaksi espanjalaista varustamoa vaihtoi matkustajia Helsingissä 17 käynnillä. Pääosa vaihdoista tehtiin Hernesaareen rakennetun vaihtoterminaalin kautta. Eniten risteilyvieraita tuli Pohjois-Amerikasta. USA:sta ja Kanadasta kävi 103 300 matkustajaa, Iso-Britanniasta 66 000, Saksasta 58 000 ja huomattavasti määräänsä kasvattaneesta Espanjasta 47 000. Kaikkiaan risteilyvieraita oli 150 eri maasta. TNS Gallupin suorittaman tutkimuksen mukaan yksi risteilymatkustaja jättää Helsinkiin keskimäärin 128 euroa. Kun arvioidaan että noin 85 % matkustajista käy maissa, kesäkauden risteilymatkustus toi Helsinkiin yli 39 miljoonaa euroa matkailutuloja. Tämän lisäksi laivojen käynneistä Helsingissä kertyi väylä-, luotsaus-, satama- ja erilaisia palvelumaksuja yhteensä arviolta 8 miljoonaa euroa. Kokonaistuloja kertyi siten yli 47 miljoonaa euroa. Helsingin satamien matkustajaliikenne kohde- ja lähtömaan mukaan Ruotsi Viro Saksa Yhteensä 2007 2008 2007 2008 2007 2008 2007 2008 Tammikuu 189 786 173 513 279 052 308 067 13 391 14 292 482 229 495 872 Helmikuu 206 892 224 741 328 835 415 020 14 568 14 061 550 295 653 822 Maaliskuu 186 542 182 090 377 806 430 854 18 618 17 864 582 966 630 808 Huhtikuu 205 363 170 784 471 947 466 018 18 594 19 538 695 904 656 340 Toukokuu 193 886 165 749 525 119 621 179 20 030 23 389 739 035 810 317 Kesäkuu 241 180 228 865 600 869 646 840 28 782 32 218 870 831 907 923 Heinäkuu 284 011 275 601 760 004 846 848 40 361 45 562 1 084 376 1 168 011 Elokuu 235 952 223 882 653 392 681 723 34 787 36 676 924 131 942 281 Syyskuu 177 574 170 826 470 512 468 573 20 460 19 512 668 546 658 911 Lokakuu 189 917 183 614 464 383 503 109 18 950 15 781 673 250 702 504 Marraskuu 160 344 154 033 419 969 449 893 13 158 11 837 593 471 615 763 Joulukuu 180 048 191 957 447 044 445 446 6 215 13 390 633 307 650 793 I-XII 2 451 495 2 345 655 5 798 932 6 283 570 247 914 264 120 8 498 341 8 893 345 Muutos 2007-2008 -4,3 % 8,4 % 6,5 % 4,6 % Osuus % 2007 28,8 % 68,2 % 2,9 % 100,0 % Osuus % 2008 26,4 % 70,7 % 3,0 % 100,0 % Kansainvälinen risteilyliikenne Helsingissä Vuosi Aluksia Muutos Matkustajia Muutos 1999 168 98 700 2000 204 21% 140 000 42% 2001 190-7% 148 000 6% 2002 186-7% 130 000-12% 2003 191 3% 161 000 24% 2004 208 9% 195 000 22% 2005 247 19% 240 000 23% 2006 259 5% 270 000 12% 2007 238-8% 260 000-4% 2008 270 13% 360 000 38% HELSINGIN MATKAILU 2008 9

Ennätysmäärä kansainvälisiä kongresseja Helsingissä järjestettiin 163 kansainvälistä kongressia eli enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Kongressien osanottajamäärä oli 26 590. Vain vuosina 1999 ja 2000 kongressivieraita on ollut tätäkin enemmän. Espoossa pidettiin 66 kongressia, joihin osallistui 4 810 delegaattia. Helsingin osuus kaikista Suomessa pidetyistä kansainvälistä kongresseista oli 33 % ja osanottajista 44 %. Molemmat osuudet olivat aiempia vuosia suurempia. Pääkaupunkiseudun osuus kongresseista oli 48 % ja osanottajista 52 %. Koko Suomessa kansainvälisiä kongresseja järjestettiin 486 osanottajamäärän ollessa 60 710. Finland Convention Bureaun teettämän tutkimuksen mukaan yhden kongressivieraan tulovaikutus on 1 640 euroa. Siten vuoden 2008 kansainväliset kongressit jättivät pääkaupunkiseudulle arviolta 51,5 miljoonaa euroa. Kansainväliset kongressit Kongressit Kongressivieraat Vuosi Helsinki Koko Suomi Helsingin osuus Helsinki Koko Suomi Helsingin osuus 2001 89 282 32% 20 680 55 370 37% 2002 85 278 31% 19 110 50 600 38% 2003 102 297 34% 29 340 55 100 53% 2004 102 316 33% 21 620 54 160 40% 2005 68 265 26% 16 600 40 930 41% 2006 78 376 21% 25 060 63 050 40% 2007 125 438 29% 24 620 60 790 41% 2008 112 330 34% 22 440 51 220 44% Yli 15 miljoonaa kotimaista päiväkävijää Matkailuneuvonnassa vilkasta Kotimaiset päiväkävijät ovat erittäin merkittäviä Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston matkailuneuvonnassa, Pohjoisesplanadi asiakkaita helsinkiläisille palveluille ja kaupoille. TNS Gallupin suorittaman kyselytutkimuksen 19, kävi vuoden aikana yli 375 000 asiakasta. mukaan Helsinkiin tehtiin joka kuukausi noin Eniten kävijöitä oli elokuussa: 78 800. 1,3 miljoonaa päiväkäyntiä Helsingin seudun Lokakuun alusta matkailuneuvonta siirtyi ulkopuolelta. Vuoden aikana tämä tarkoittaa remontin johdosta väliaikaisiin tiloihin Senaatintorin laidalle, jolloin kävijämäärät laskivat. 15,3 miljoonaa päiväkäyntiä ja lähes 1,1 miljardin euron rahankäyttöä. Edellisvuonna kävijöitä rekisteröitiin 419 900. Yli puolet käynneistä liittyi vapaa-aikaan ja vajaa kolmannes työhön. Eniten vierailtiin sukulaisten ja tuttavien luona. Käynnit jakautuivat varsin tasaisesti kuukausittain. Matkailuneuvonta palveli lisäksi rautatieaseman neuvonnassa noin 44 000 matkailijaa sekä kesäkuukausina risteilylaiturilla yli 20 800 risteilymatkustajaa eli kaksinkertaisen määrän edelliskesään verrattuna. Liikkuvilla Helsinki Help - turistineuvojilla oli kesäkaudella lähes 92 700 asiakasta eli 10 000 vuoden takaista enemmän. Lisäksi palveltiin puhelimitse 6 600 asiakasta sekä sähköpostitse, kirjeitse ja fakseilla noin 4 000 asiakasta. Kaikkiaan matkailuneuvonta palveli vuoden aikana lähes 562 200 Helsinki-tietoa tarvinnutta asiakasta. Edellisvuoden vastaava luku oli 574 000. Matkailun verkkosivuilla kirjattiin vuoden 2008 aikana yli 1,3 miljoona vierailua. Edellisvuoden voimakkaan 54 %:n kasvun jälkeen vierailujen määrä väheni 14 %. 10 HELSINGIN MATKAILU 2008

Linnanmäki edelleen suosituin käyntikohde Linnanmäki oli vuonna 2008 edelleen Helsingin suosituin käyntikohde houkutellen 1 256 000 miljoonaa kävijää. Kävijämäärä lisääntyi noin 5 % edellisvuodesta. Seuraavaksi suosituimmat kohteet olivat Suomenlinna, Temppeliaukion kirkko, Uspenskin katedraali ja Korkeasaaren eläintarha. Linnanmäkeä lukuun ottamatta nämä kuitenkin menettivät jonkin verran kävijämääriään. Suomenlinnassa vieraili 678.000 kävijää. Yli puoleen miljoonaan kävijään pääsivät myös Temppeliaukion kirkko ja Uspenskin katedraali. Korkeasaaren eläintarhan kävijämäärä jäi niukasti alle puolen miljoonan. Museoista oli suosituin voimakkaasti kävijämääriään kasvattanut Ateneumin taidemuseo. Seuraavilla sijoilla olivat Nykytaiteen Museo Kiasma, Luonnontieteellinen Museo ja Suomen Kansallismuseo. Luonnontieteellinen museo avautui vasta toukokuussa yli kaksi vuotta kestäneen remontin jälkeen. Helsingin kaupunginmuseon toimipisteissä kävijämäärät yli kaksinkertaistuivat, kun sisäänpääsymaksut poistettiin vuoden alusta alkaen. Tapahtumista Helsingin Juhlaviikot keräsi selvästi eniten kävijöitä. Kävijämäärä 262 600 jäi kuitenkin 15 % pienemmäksi kuin vuotta aikaisemmin. Kansainvälistä vertailua Verrattaessa lähimpiin kilpailijakaupunkeihin Helsinki menestyi varsin hyvin. Tukholmassa yöpymiset lisääntyivät pohjoismaisista pääkaupungeista eniten, jopa 7 %, mikä johtui ennen kaikkea ruotsalaisten yöpymisten kasvusta. Kööpenhaminassa kirjattiin 2 % vähennystä ja Oslossa 1 % vähennystä. Helsinki pääsi lähestulkoon samaan yöpymisten määrään kuin Oslo, mutta ei vielä ohittanut sitä. Vuonna 2000 ja 2003 Helsingissä oli hiukan enemmän yöpymisiä kuin Oslossa, mutta sen jälkeen sekä hotellikapasiteetti että yöpymiset ovat lisääntyneet Oslossa voimakkaammin. Kävijämäärät Helsingin tärkeimmissä käyntikohteissa Kävijät 2007 Kävijät 2008 Linnanmäen Huvipuisto 1 200 000 1 256 000 Suomenlinna 690 000 678 000 Temppeliaukion Kirkko 558 990 551 480 Uspenskin Katedraali/Helsingin Ortodoksinen Srk 530 800 500 300 Korkeasaaren Eläintarha 510 963 498 031 Grand Casino Helsinki 321 648 326 575 Helsingin Tuomiokirkko 278 116 284 994 Helsingin Juhlaviikot 307 357 262 646 Ateneumin Taidemuseo 147 098 256 650 Merimaailma Sea Life Helsinki 264 353 250 775 Nykytaiteen Museo Kiasma 183 305 193 858 Luonnontieteellinen Museo 186 000 Suomen Kansallismuseo 109 245 109 201 Gardenia Helsinki 35 000 105 458 H:gin Kaupungin Taidemuseo/Tennispalatsi 140 557 97 784 Maailma Kylässä -Festivaali 70 000 90 000 Designmuseo 104 758 85 630 Helsingin Yliopiston Kasvitiet. Puutarha 77 900 71 000 Helsingin Kaupungin Talvipuutarha 75 000 71 000 Amos Andersonin Taidemuseo 41 119 65 961 Helsinki International Film Festival - Rakkautta & Anarkiaa 45 500 48 000 Helsingin Tuomiokirkon Krypta 42 000 48 000 H:gin Kaupungin Taidemuseo/Meilahti 30 063 47 942 Olympiastadionin Torni 44 335 47 000 Helsingin Kaupunginmuseo 15 763 46 667 Tuska-Festivaali 33 000 43 000 Sinebrychoffin Taidemuseo 25 359 42 526 Seurasaaren Ulkomuseo 49 296 40 682 Sederholmin Talo/H:gin Kaupunginmuseo 22 025 33 270 Didrichsenin Taide- Ja Kulttuurimuseo 46 471 28 477 Raitioliikennemuseo/H:gin Kaupunginmuseo 5 741 27 888 Sukellusvene Vesikko/Sotamuseo 21 737 25 944 Suomen Rakennustaiteen Museo 24 000 23 000 Postimuseo 47 770 20 800 Suomen Valokuvataiteen Museo 11 920 20 369 Tuomarinkylän Museo & Lastenmuseo/Hgin Kaupunginmuseo 9 931 19 843 Suomen Urheilumuseo 17 771 15 923 Tekniikan Museo 15 250 15 890 Finlandia-Talo/ Infoshop 12 000 14 000 Urho Kekkosen Museo Tamminiemi 20 467 13 687 Hakasalmen Huvila/H:gin Kaupunginmuseo 9 473 12 833 Sotamuseo 6 506 11 909 Suomen Pankin Rahamuseo 9 300 9 994 H:gin Kaupungin Taidemuseo/Kluuvin Galleria 10 688 9 955 Mannerheim-Museo 9 914 9 935 Maneesi/Sotamuseo 6 765 7 872 Seurasaaren Juhannusvalkeat 11 000 6 000 Koulumuseo/Helsingin Kaupunginmuseo 4 309 5 431 Helsingin Yliopistomuseo Arppeanum 4 827 5 191 Suomen Kansallisooppera 3 440 4 931 Ruiskumestarin Talo/Hgin Kaupunginmuseo 2 814 4 858 Voimalamuseo/Helsingin Kaupunginmuseo 2 609 3 559 Cygnaeuksen Galleria 1 837 2 209 Yhteensä 7 673 723 8 010 596 HELSINGIN MATKAILU 2008 11

Matkailu- ja kongressitoimisto Pohjoisesplanadi 19, PL 28 00099 Helsingin kaupunki Puh. 09-310 13300, faksi 09-310 13301 tourist.info@hel.fi Matkailuneuvonta avoinna: 2.5. 30.9. ma pe 9 20, la su 9 18 1.10. 1.5. ma pe 9 18, la su 10 16 www.visithelsinki.fi