Siviilioikeus, 25 op (Itä-Suomen yliopisto)
Siviilioikeus, perusopinnot 25 op (opinto-oikeus 1.8.2011 31.12.2012) Siviilioikeuteen luetaan perinteisesti kuuluvaksi varallisuussuhteiden sääntely sekä perhe- ja perintöoikeus. Yritysten osalta siihen kuuluu liiketoiminnan ja kaupankäynnin sopimusperusteinen organisoituminen, jota tukevat lainsäädännön toissijaiset oletussäännöt, sekä pakottava sääntely, jolla suojataan työsuhteita, teollis- ja tekijänoikeuksia sekä kilpailua markkinoilla. Niin ikään kiinteistöjen vaihdanta, vakuudet sekä arvopaperimarkkinoiden toiminta ovat erityisen sääntelyn kohteena. Yksilön osalta varallisuusoikeudellisen sääntelyn tavoitteena on myös kuluttajan suojaaminen. Nykyisin myös julkisoikeudelliset yhteisöt tarvitsevat entistä enemmän siviilioikeudellista tietämystä monien julkisen vallan toimintojen siirtyessä sopimusperusteisiksi. Siviilioikeudellinen tieto on ratkaisevan tärkeää toiminnan suunnittelussa, riskien hallinnassa sekä ongelmien ratkaisussa. Itä-Suomen yliopiston siviilioikeuden opetuksessa pyritään korostamaan oikeutta kannattavan toiminnan mahdollistajana. Siviilioikeuden opiskelu koostuu omaehtoisen kirjallisuuteen ja säädöksiin perehtymisen sekä luentojen seuraamisen ohella erilaisten harjoitusten, ryhmätöiden, alustusten yms. tekemisestä. Yksittäisten opintojaksojen yhteydessä on mainittu suositeltavista edeltävistä opinnoista. Siviilioikeuden perusopintoihin (väh. 25 op) on sisällytettävä opintojaksot 5210109 Yritysoikeuden perusteet 6 op 5311610 perhe- ja perintöoikeus 6 op ja 5311604 Johdatus yksityisoikeuteen 3 op. Muutoin siviilioikeuden perusopinnot suositellaan koottavan seuraavista opintojaksoista: 5311605 Sopimusoikeus 5 op 5311609 Vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeus 5 op 5311612 Työoikeus 5 op 5311614 Yhtiöoikeus 5 op 5311710 Kiinteistöoikeus 6 op Jos opiskelija suorittaa Yleiset oikeusjärjestysopinnot (60 op) -kokonaisuuden, sijoittuvat yritysoikeuden perusteet (6 op), perhe- ja perintöoikeus (5 op) ja johdatus yksityisoikeuteen (3 op) em. kokonaisuuteen. Tällöin opiskelija voi koota perusopinnot (25 op) edellä mainituista opintojaksoista (suositus) tai valita vapaasti opintojaksot siviilioikeuden aineopintopintojaksoista. Kandidaatin tutkielma (10 op) ei voi sisältyä perusopintoihin. Luento-opetukseen osallistuminen on vapaaehtoista ellei opintojakson kohdalla mainita, että luentoopetukseen osallistumista edellytetään, on osa suoritustapaa. Ilmoitetut luentoaikataulut ovat alustavia. Opintojaksokohtaisten luentojen toteutuminen varmistuu opintojen alkaessa. Jos lähiopetusta ei joltakin opintojaksolta järjestetä, tällöin ko. opintojakso suoritetaan vaihtoehtoisella suoritustavalla. Luennoissa hyödynnetään verkkoluentoyhteyttä. Lukuvuoden 2011 2012 tenttitaulukko on nähtävissä WebOodissa. Yritysoikeuden perusteet (6 op) - 5210109 Osaamistavoitteet Tiedolliset: Tavoitteena on antaa opiskelijalle perusvalmiudet hallita yritystoimintaan liittyviä oikeudellisia osa-alueita. Taidolliset: Opiskelija tuntee keskeisiltä osiltaan Suomen oikeusjärjestelmän, oikeudelliset käsitteet ja tärkeimmät yritystoimintaan liittyvät oikeudenalat sekä osaa hahmottaa yritystoimintaa oikeudellisista lähtökohdista. Oikeudelliset peruskäsitteet, liiketoiminnan ja kilpailun oikeudellinen sääntely: (elinkeinon harjoittaminen, yritysmuodot, yksinoikeudet, kilpailunrajoituslain säännökset ja sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa) kaupankäynnin oikeudellinen sääntely (sopimukset, kuluttajankauppa ja muu kaupankäynti) sekä työsuhteen perusasiat. Suoritustapa Kirjallinen kuulustelu.
Opetuksen aika ja paikka Luennot ja itsenäinen työskentely. Tuutorointi ja luentojen kuuntelu Anne Turkian johdolla 30.9. - 1.10.2011 pe 16.30-19.30 ja la 9.00-15.30 Tenttipäivät löytyvät WebOodista. Anne Turkia Kirjallisuus 1) Hoppu Hoppu, Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet, 2011, luvut 1-17. 2) Bruun von Koskull, Työoikeuden perusteet, 2011. Johdatus yksityisoikeuteen (3 op) - 5311604 Osaamistavoitteet Opiskelija ymmärtää yksityisoikeuden peruskäsitteet ja periaatteet sekä yksityisoikeuden rakenteen. Opiskelija tunnistaa eri velkakirjatyypit ja niiden keskeiset erot sekä velkasuhteen erilaiset lakkaamistavat. Opiskelija tuntee oikeustoimikelpoisuuden ja oikeustoimen pätevyyden edellytykset ja tietää mitä seuraamuksia virheestä aiheutuu irtaimen esineen kaupassa. Opiskelija ymmärtää kuinka avioliitto ja kuolema vaikuttavat varallisuusoikeudellisiin oikeussuhteisiin ja tietää, kuinka omaisuuden jakoon kuoleman tai avioeron varalta voi halutessaan ennalta varautua. Kurssin keskeisen sisällön muodostaa Suomen yleisen yksityisoikeuden perusteiden tarkastelu. Käsiteltäviä aihealueita ovat mm. velkasuhteisiin ja omistajanvaihdokseen liittyvät ongelmat, irtaimen esineen kauppa sekä eräiden perhe- ja perintöoikeudellisten kysymysten merkitys varallisuusoikeudessa. Suoritustapa Opiskelija perehtyy omatoimisesti kurssin kirjallisuuteen. Kurssi suoritetaan sille varattuina yleisinä tenttipäivinä tenttimällä. Siviilioikeuden lehtori. Kirjallisuus Kaisto, Janne - Lohi, Tapani: Johdatus varallisuusoikeuteen. Helsinki 2008. Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (228/1929) Velkakirjalaki (622/1947) Korkolaki (633/1982) Kauppalaki (355/1987) Laki velan vanhentumisesta (728/2003) Avioliittolaki (234/1929) Laki rekisteröidystä parisuhteesta (950/2001) Perintökaari (40/1965) Lahjanlupauslaki (625/1947) Maakaari (540/1995) Perhe- ja perintöoikeus (5 op) - 5311610 Osaamistavoitteet Opiskelija osaa perhe- ja perintöoikeudelliset keskeiset käsitteet sekä tuntee perheja perintöoikeudellisen systematiikan ja säädökset. Opiskelija tietää avioliiton ja muiden parisuhteiden oikeusvaikutukset osapuolten keskinäiseen asemaan parisuhteen aikana ja sen purkauduttua. Hän tuntee myös lapsen asemaa erotilanteessa koskevan sääntelyn. Opiskelija tuntee perimysjärjestyksen, pesänselvitys- ja perinnönjakomenettelyn ja testamenttiin liittyvän sääntelyn keskeisiltä osiltaan. Opiskelija tuntee holhousoikeuden keskeisen sisällön. Avioliiton ja muiden parisuhteiden syntyminen ja oikeusvaikutukset, avioehtosopimus, ositus, lapsen asema, pesänselvitys ja perinnönjako, testamentti, holhoustoimi ja edunvalvonta. Suoritustapa 10. - 11.2.2011 pe 16.30-19.30 ja la 9.00-15.30 sekä omatoiminen perehtyminen kirjallisuuteen ja säädöksiin. Oppimateriaalin tenttiminen yleisenä tenttipäivänä. Kirjallisuus Aarnio - Kangas, Perhevarallisuusoikeus, 2010, s. 281-587. Gottberg, Eva, Perhesuhteet ja lainsäädäntö. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja A:128. Välimäki, Holhoustoimen pääpiirteet, 2008, s. 17-131.
Avioliittolaki (234/1929). Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (26/2011). Perintökaari (40/1965). Laki holhoustoimesta (442/1999). Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983). Laki lapsen elatuksesta (704/1975). Sopimusoikeus (5 op) - J007505 Osaamistavoitteet Tavoitteena on oppia sopimusoikeuden yleiset opit ja irtaimen kauppaan liittyvän sopimusoikeuden perusteet sekä ymmärtää liike-elämän sopimustoiminnan muutoksen merkitystä sopimusoikeuden kehitykselle. Kurssilla opitaan sopimuksen syntyä ja pätemättömyyttä sekä sopimusvelvoitteiden sisältöä ja tehosteita koskevat opit. Sen lisäksi annetaan yleiskäsitys sopimussuunnittelun perusteista sekä sopimusten merkityksestä erilaisissa toimintaympäristöissä. Edeltävät opinnot Suoritustapa Suositellaan edeltäviksi opinnoiksi opintojaksoja Yritysoikeuden perusteet ja Johdatus yksityisoikeuteen. Omatoiminen perehtyminen kirjallisuuteen ja säädöksiin sekä niiden tenttiminen. Kirjallisuus Tarkista ajantasainen kirjallisuus WebOodista. Vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeus (5 op) - 5311609 Osaamistavoitteet Jakson suoritettuaan opiskelija tuntee sopimuksenulkoisen vahingonkorvausvastuun edellytykset ja sisällön sekä vakuutussopimukseen perustuvat oikeudet ja velvollisuudet. Kurssilla käsiteltäviä keskeisiä aihealueita ovat sopimuksenulkoisen vahingonkorvausvastuun erilaiset vastuuperusteet, korvausoikeudelliset erityistilanteet, korvauskelpoiset vahinkolajit sekä korvauksen epäämiseen ja alentamiseen liittyvä problematiikka. Vakuutusoikeuden osalta läpi käydään erilaisten vakuutusten merkitystä vahinkotilanteissa sekä vakuutuksenottajan ja vakuutuksenantajan vakuutussopimukseen perustuvia oikeuksia ja velvollisuuksia. Edeltävät opinnot Suoritustapa Suositellaan edeltäväksi opinnoiksi opintojaksoja Yritysoikeuden perusteet, Johdatus yksityisoikeuteen sekä Sopimusoikeus. Opintojakson suoritus koostuu kahdesta osasta: 1) kirjallisuuden ja säädösten tenttiminen yleisinä tenttipäivinä, 2) Oikeustapausanalyysin laatiminen weboodista löytyvien ohjeiden mukaisesti. Siviilioikeuden yliopisto-opettaja Kirjallisuus Hemmo, Mika: Vahingonkorvausoikeus, 2005, s. 1-229. Hoppu, Esko - Hemmo, Mika: Vakuutusoikeus, 2006, s. 1-307. Vahingonkorvauslaki (412/1974) Vakuutussopimuslaki (543/1994). Työoikeus (5 op) - 5311612 Osaamistavoitteet Opiskelija tuntee työnantajan ja työntekijän oikeusasemaa sekä kollektiivista työoikeutta koskevat keskeiset säännökset niin, että osaa soveltaa tietojaan tyypillisiin työoikeudellisiin tilanteisiin. Työnantajan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet, työsuhteeseen ottaminen ja työsuhteen päättäminen, työehtosopimus- ja yhteistoimintajärjestelmä. Suoritustapa pe 20.1.2012 klo 16.00-19.15 la 21.1.2012 klo 9.00-14.15 pe 27.1.2012 klo 16.00-19.15 la 28.1.2012 klo 9.00-14.15 (20 t) ja niihin sisältyvät harjoitukset. Omatoiminen pe-
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Kirjallisuus rehtyminen kirjallisuuteen sekä säädöksiin. Säädöksiin ja kirjallisuuteen perustuva kuulustelu. Tarmo Miettinen Kairinen, Työoikeus perusteineen, 2009 (ei luvun V alalukuja 11-12 eikä luvun VI alalukua 6). Äimälä - Rautiainen - Hollmén, Yhteistoimintalaki, 2007. Työsopimuslaki (55/2001). Laki työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta (56/2001). Työehtosopimuslaki (436/1946). Laki työtuomioistuimesta (646/1974). Laki työriitojen sovittelusta (420/1962). Laki yhteistoiminnasta yrityksissä (334/2007). Yhtiöoikeus (5 op) - 5311614 Osaamistavoitteet Yhtiöoikeuden kurssilla opitaan eri yritysmuotojen merkitys ja niitä koskevan sääntelyn keskeinen sisältö. Opiskelija ymmärtää yksityisliikkeen, avoimen yhtiön, kommandiittiyhtiön sekä osakeyhtiön ja osuuskunnan sääntelyn ja juridisen muodon. Yksityisliikkeen, avoimen yhtiön, kommandiittiyhtiön sekä osakeyhtiön ja osuuskunnan keskeinen sääntely. Suoritustapa Omatoiminen perehtyminen kirjallisuuteen ja säädöksiin. Oppimateriaalin tenttiminen yleisenä tenttipäivänä. Kirjallisuus Mähönen ym., Osakeyhtiölaki käytännössä, 2006. Wilhelmsson - Jääskinen, Avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt, 2001. Toiminimilaki (128/1979). Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä (389/1988). Osakeyhtiölaki (624/2006). Osuuskuntalaki (1488/2001). Kiinteistöoikeus (6 op) - 5311710 Osaamistavoitteet Opiskelija hallitsee kiinteistöoikeudellisen sääntelyn keskeisen sisällön. Kiinteistöjärjestelmän ja kiinteistönmuodostamisen perusteet. Kiinteistöjen kauppaa ja muuta luovutusta koskevan sääntelyn sekä kiinteistöjen kirjaamisjärjestelmän ja kiinteistöpanttioikeuden perusteet. Suoritustapa Oppimateriaalin tenttiminen yleisinä tenttipäivinä. Kimmo Malin Kirjallisuus Ekroos ym, Ympäristöoikeuden pääpiirteet, 2010, s. 115-132. Jokela Kartio Ojanen, Maakaari, 2010 s. 403-550. Majamaa - Markkula, Kiinteistönmuodostamislaki, 2001. Tepora - Kartio - Koulu - Lindfors, Kiinteistön kauppa, muu luovutus ja kirjaus, 2010, s. 1-408, 497-564. Maakaari (540/1995). Kiinteistönmuodostamislaki (554/1995). Kiinteistörekisterilaki (392/1985). Yhteisaluelaki (758/1989). Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta (603/1977). Etuostolaki (608/1977). Hinta: 420 / vähintään 8 osallistujaa, 490 / vähintään 12 osallistujaa Ilmoittautuminen: 9.9.2011 mennessä Kainuun kesäyliopiston toimisto, puh. (08) 613 3058, sähköpostitse tai kesäyliopiston kotisivuilla Lisätiedot: Saija Nyström puh. 040 738 7439 Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisajan jälkeen tapahtuvista peruutuksista perimme 50 % perumismaksun, ja mikäli opinnot ovat jo alkaneet, veloitamme koko opintomaksun.