Tekijänoikeusselvitykset 2002 JULKISEN ESITTÄMISEN KÄSITTEESTÄ

Tekijänoikeusselvitykset 2002 JULKISEN ESITTÄMISEN KÄSITTEESTÄ OTK, tutkija Marko Karo maaliskuu 2002

Pääasiallinen sisältö Tämän muistion tarkoituksena on tutkia Suomen tekijänoikeuslakiin (404/1961) sisältyvää julkisen esittämisen käsitettä. Kysymystä tarkastellaan ohessa lainsäädännön, lainvalmisteluaineiston ja oikeuskäytännön kautta. Aluksi muodostetaan lyhyt historiallinen katsaus kotimaisen lainsäädännön kehitykseen. Tämän jälkeen tutkitaan julkiseen esittämiseen liittyvää oikeuskäytäntöä. Pääpaino tarkastelussa on suomalaisen oikeuskulttuurin käsittelyssä. Pohjoismaisia oikeustapauksia käytetään kuitenkin tulkinnan apuvälineinä lainsäädäntöjen valmisteluhistoriasta johtuvien olennaisten yhdenmukaisuuksien vuoksi. Sen sijaan kansainväliset sopimukset ja Euroopan yhteisön oikeus jäävät pääasiassa tämän esityksen ulkopuolelle. Tämä johtuu erityisesti siitä syystä, että vaikka julkinen esittäminen on kansainvälisen oikeuden tasolla tunnustettu oikeus, on käsitteen tarkempi määrittely perinteisesti ollut kansallisen lainsäädäntövallan ja oikeuspolitiikan piiriin kuuluva kysymys. Tätä taustaa vasten muistiossa pyritään selvittämään julkisen esittämisen käsitteeseen liittyviä kysymyksiä ja ongelmatilanteita sekä löytämään käsitteen tulkinnassa käytettyjä tunnusmerkkejä. Lopuksi tehdään lyhyt yhteenveto ja esitetään kysymys siitä, onko julkisen esittämisen käsite saanut käytännön oikeuselämässä sellaisen sisällön, mitä tekijänoikeusjärjestelmän voidaan olettaa edellyttävän. Toisin sanoen, onko lainsäädännön kehityksen ja tekijänoikeuden periaatteiden valossa löydettävissä loogisuutta, yhdenmukaisuutta ja/tai systemaattisuutta suhteessa käytännön soveltamistilanteisiin. Onko julkisen esittämisen käsite muotoutunut Suomen tekijänoikeusjärjestelmässä omaksi erityiseksi doktriinikseen? 2

SISÄLTÖ 1. Johdanto...4 1.1. Historiaa...4 2. Julkinen esittäminen tekijän yksinoikeutena...5 2.1. Yleistä käsitteistä...5 2.2. Julkista esittämistä koskevat tekijänoikeuslain säännökset...8 2.3. Julkisen esittämisen käsitteestä oikeuskäytännössä...9 2.3.1. Korkein oikeus...9 2.3.2. Hovioikeudet...11 2.3.3. Tekijänoikeusneuvoston lausunnot...13 2.3.4. Pohjoimaista oikeuskäytäntöä...16 2.4. Yksinoikeuden rajoitukset...19 3. Yhteenveto...20 3.1. Julkisen esittämisen käsitteen kehityksestä...20 3

1. JOHDANTO 1.1. Historiaa Julkisen esittämisen yksinoikeudesta Suomessa säädettiin ensimmäisen kerran vuoden 1865 painovapausasetuksessa. Tekijänoikeus käsitti asetuksessa näytelmän julkisen esittämisen. Vuoden 1880 asetuksessa kirjailijan ja taiteilijan oikeudesta työnsä tuotteisiin julkisen esittämisen oikeus annettiin näytelmä kirjoittajien lisäksi säveltäjille. Esittämisoikeus oli kuitenkin vielä varsin suppea sisällöltään. Näytelmän kirjoittajalla oli esitysoikeus ainoastaan, mikäli hän oli sen nimenomaisesti pidättänyt itsellään. Säveltäjällä puolestaan esitysoikeus oli vain, jos sävellys oli alun perin tehty näytelmän yhteydessä esitettäväksi. Laissa tekijänoikeudesta henkisiin tuotteisiin (174/1927) tekijälle annettiin ensimmäisen kerran yksinoikeus teoksensa julkiseen esittämiseen. Laissa lueteltiin tyhjentävästi kaikki ne julkisen esittämisen muodot, jotka kuuluivat tekijän yksinoikeuksiin. Kivimäen mukaan esittämisellä on ymmärrettävä teoksen saattamisesta nähtäväksi tai kuultavaksi. Esittämiselle on ominaista, että valo- ja ääniaallot vaikuttavat suoraan vastaanottajan aistimiin. Vuoden 1961 (404/1961) laissa tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin julkisesta esittämisestä säädettiin 2 :n 3 momentissa: Teos saatetaan yleisön saataviin, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti. Julkisena esittämisenä pidetään myös ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. Ruotsin ja Tanskan vastaavat lainkohdat kirjattiin seuraavalla tavalla: Lag om upphovsrätt till litterära och konstnärliga verk 2 3 Verket göres tillgängligt för allmänheten då det framföres offentligt, så ock då exemplar därav utbjudes till försäljning, uthyrning eller utlåning eller eljest sprides till allmänheten eller visas offentligt. Lika med offentligt framförande anses framförande som i förvärvsverksamhet anordnas inför en större sluten krets. Lov om ophavsret 2 3-4 Værket gøres tilgængeligt for almenheden, når [ ] 3) værket fremføres offentligt, herunder udsendes i radio eller fjernsyn. Som offentlig fremførelse efter stk. 3, nr. 3, anses også fremførelse i en erhvervsvirksomhed, der finder sted for en større kreds, som ellers måtte anses som ikke-offentlig. Hallituksen esityksessä (HE 23/60) julkisen esittämisen oikeutta koskevaa lainkohtaa ei perusteltu kovinkaan laajasti. Esityksessä todettiin lähinnä vain, että lainkohta vas- 4

taa suurin piirtein vuoden 1927 lain säännöksiä. Erityisesti julkisen esittämisen käsitteen abstraktisuudesta johtuen lainkohdan viimeiseksi lauseeksi otettiin käsitettä koskeva tulkintasääntö. Lainkohtaa ei ole muutettu koko tekijänoikeuslain (nimike muutettiin lailla 442/1984) voimassaolon aikana. Yhteistyönä tapahtuneen valmistelun ansiosta myös muissa pohjoismaisissa tekijänoikeuslaeissa julkisen esittämisen oikeus säädettiin sisällöllisesti samanlaisena. Julkisen esittämisen käsitettä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös yksinoikeuden rajoitukseksi säädetty vapaa esittämisoikeus, joka on voimassa olevassa laissa sisällöltään samanlainen kuin vuonna 1961 lain tullessa voimaan. Nykyisin lain 21 :ssä säädetään, että tekijän yksinoikeudesta huolimatta, julkaistun teoksen saa esittää julkisesti jumalanpalveluksen ja opetuksen yhteydessä sekä missä tahansa tilaisuudessa, jossa teoksen esittäminen ei ole pääasia, pääsy tilaisuuteen on maksuton ja tilaisuutta ei järjestetä ansiotarkoituksessa. Mikäli esiintyjille ei makseta palkkiota, saa teoksen esittää julkisesti myös kansanvalistustoiminnassa ja hyväntekeväisyys- tai muussa yleishyödyllisessä tarkoituksessa. Vapaa esittämisoikeus ei kuitenkaan koske näytelmä - ja elokuvateoksia. Käytännössä säännöksellä on merkitystä lähinnä sävellysteosten kohdalla. Vuoden 1961 tekijänoikeuslaissa säädettiin ensimmäistä kertaa myös lähioikeuksien haltijoiden suojasta. Tuottajan ja esittävän taiteilijan oikeus korvaukseen äänitallenteen käyttämisestä radio- ja televisiolähetyksessä kirjattiin lakiin. Vuonna 1991 tämä oikeus laajennettiin koskemaan äänitteen käyttämistä myös muuhun julkiseen esittämiseen. Korvausoikeuden lähempi tarkastelu saattaa antaa tulkinta-apua myös julkisen esittämisen käsitteeseen yleisemmällä tasolla. Julkisen esittämisen käsitettä ei määritellä lainsäädännössä. Myös lainvalmisteluaineiston perustelut ovat olleet kovin niukkoja. Käsitteen tarkempi sisältö on siten jätetty pääasiassa oikeuskäytännön tulkittavaksi. 2. JULKINEN ESITTÄMINEN TEKIJÄN YKSINOIKEUTENA 2.1. Yleistä käsitteistä Tekijänoikeuslain 2 :n 1 momentin mukaisesti tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksen kappaleiden valmistamisesta ja teoksen saattamisesta yleisön saataviin. Saman pykälän 3 momentissa määritellään sitä, mitä on yleisön saataviin saattaminen. Säännöksen mukaisesti "teos saatetaan yleisön saataviin, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappaleita tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti". Saman lainkohdan mukaan julkisena esittämisenä pidetään myös ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. 5

Esittäminen Teoksen esittämisellä tarkoitetaan ensisijaisesti sävellys-, näyttämö- ja elokuvateosten esittämistä. Esittämisellä tarkoitetaan yleisölle sekä välittömästi että välillisesti tapahtuvaa esittämistä. Julkiseen esittämiseen sisältyvät sekä elävät esitykset että radio- ja televisiolähetykset. Myös teoksen uusi julkinen esittäminen (edelleen lähettäminen) kuuluu tekijän yksinoikeuden piiriin. Kyse on tällöin uudesta yleisöjoukosta, jonka ei katsota kuuluvan esimerkiksi yleisradiointiluvan perusteella tapahtuvaan esittämiseen. Teoksen saattamista yleisön saataviin on siten se, kun teos esitetään julkisesti ensimmäisen kerran, sekä se, kun teos esitetään julkisesti uudelleen. Julkinen KKO 1980 II 46: Sanomalehtiartikkelista otetun valokuvasuurennoksen julkisesti näytteille asettaminen ei ollut julkista esittämistä, vaan kappaleen valmistamista. UfR 1975 s. 30: TV-yhtiö oli lähetyksessään käyttänyt erästä kuvakirjaa siten, että kirjan koko selittävä sisältö ja lähes kaikki kuvat olivat tulleet toisinnetuksi. Katsottiin, että kyse ei enää ollut julkisesta näyttämisestä, vaan julkisesta esittämisestä. Vain julkinen esittäminen on lain mukaan tekijälle kuuluva yksinoikeus. Käsitettä julkinen ei laissa ole määritelty. Raja julkisen ja ei-julkisen esittämisen välillä ei ole kuitenkaan helposti yleisen säädöksen muotoon kirjoitettavissa. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa sekä lain esitöissä asiaa on käsitelty jonkin verran. Lähtökohtaisesti on katsottu, että julkinen esitys on kyseessä silloin, kuulijoita tai katsojia ei ole ennalta yksilöllisesti määritelty. Julkisuuden edellytyksenä on se, että esitystapahtumaan on jokaisella vapaa pääsy. Merkitystä ei tällöin ole tapahtuman maksullisuudella, eikä sillä tapahtuuko julkinen esittäminen suoraan tai teknisten apuvälineiden välityksellä. Myöskään esitystapahtumaan tosiasiallisesti osallistuvien henkilöiden lukumäärällä ei tällöin ole merkitystä. Riittää, kun yleisön mahdollisuus seurata esitystä on olemassa. Yleisötilaisuuksien - tilaisuuksien, joissa yleisö on läsnä paikassa, jossa esitys tapahtuu - osalta julkisuus kuitenkin edellyttänee, että joku myös saapuu esitystä seuraamaan. Sen sijaan esimerkiksi radio- ja televisiolähetysten osalta ei tarvitse osoittaa, että joku todella seurasi lähetystä. Yleisö Julkisena esittämisenä on pidetty mm. radiolähetyksiin sisältyvien sävelteosten esittämistä ravintolassa (KKO 34 I 22, Vaasan HO, Dnro R 96/600), linja-autossa (KKO 68 II 81) ja taksissa (TN 1997:5, KKO:VL:2001-100) sekä sävelteosten esittäminen ravintolassa (KKO 61 II 59, NIR 1965 s. 270). Myös suljetussa yhteisantenniverkossa lähetettyjä televisiolähetyksiä on pidetty julkisena esittämisenä (KKO:1998:155). Julkinen esitys on lainkohdan ensimmäisen lauseen mukaan sidonnainen yleisön käsitteeseen. Yleisöä ei ole laissa määritelty. Kivimäen mukaan yleisönä ei ole pidettävä 6

perhe-, ystävä - tai seurustelupiiriä. Tällaiset piirit muodostavat rajoitetun henkilöpiirin ja näitä tilaisuuksia on pidettävä lähtökohtaisesti yksityisinä. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota esittämistilaisuuden tarkoitukseen. Myös lainvalmisteluaineistossa todetaan, että yleisesti pätevää määritelmää yleisön ja yksityisen piirin käsitteistä tuskin voidaan esittää. Asia on ratkaistava tapauskohtaisesti yleisen katsantokannan mukaan. Erityisesti tekninen kehitys saattaa aiheuttaa tilanteita, joissa teoksen esittämistä ei voida pitää julkisena sanan tavanomaisessa merkityksessä, mutta esityksen ei voida kuitenkaan katsoa kuuluvan yksityiselämän piiriin. Osaksi tästä syystä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentti sisältää rajanvetoa koskevan yllä mainitun tulkintasäännön, jonka mukaan myös ansiotoiminnan yhteydessä suurehkolle suljetulle piirille tapahtuva esittäminen on julkista. Lainkohdan säätämisen taustana oli ns. teollisuus- eli työpaikkamusiikin esittämistilanteet. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan teollisuusmusiikkia ei voida pitää yleisön saataville saattamisena, mutta koska julkisesta esittämisestä voidaan katsoa olevan liikkeen omistajalle huomattavaa etua, on kohtuullisena pidetty näin tapahtuvan esittämisen rinnastamista julkiseen esittämiseen. Ansiotoiminta Käsitettä ansiotoiminta voidaan tarkastella myös vertaamalla lain 2 :n 3 momenttia yksinoikeuden rajoitusta koskevaan 21 :ään, jonka mukaan tietyt esitystilanteet ovat rajoituksen piirissä, ellei esitys tapahdu ansiotarkoituksessa. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että 21 :ssä tarkoitettu ansiotarkoitus voi olla sekä välitöntä että välillistä. Kaupallinen esittämisyhteys, ansiotoiminta, voi olla esimerkiksi kauppaliikkeessä soitettua musiikkia. Tekijänoikeuden rajoitussäännösten tarkastelun yhteydessä on katsottu, että rajoituksen piiriin ei siten voi kuulua mikään taloudellinen intressi. Käsitteellisesti kyse on kuitenkin eri asiasta kuin 2 :n 3 momentin toisen lauseen säännöksessä. Lain 2 :ssä tarkoitettu ansiotoiminnan käsite on laajempi kuin 21 :n ansiotarkoitus. Käsitteeseen tarkoitus liittyy nimittäin ainakin implisiittisesti edellytys siitä, että nimenomaan tilaisuuden järjestämisellä pyritään saavuttamaan tuloa, julkinen esittäminen tapahtuu tällöin yleisön houkuttelemiseksi. Käsite toiminta ei puolestaan sisällä tällaista rajausta, vaan toiminta on yleisesti tarkastellen tulon tavoitteluun perustuvaa. Ollakseen 2 :n 3 momentin toisen lauseen mukaan julkista, teoksen esittämisen sinänsä ei tarvitse siis tapahtua ansiotarkoituksessa. Ruotsin korkein oikeus katsoi tapauksessa HD 1988:46 (21.12.1988), että sairaanhoidon harjoittamista voitiin pitää ansiotoimintana, joten musiikin esittäminen sairaalan henkilökunnalle oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 2. lauseessa tarkoitettua julkista esittämistä eli ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. Suurehko Yksiselitteistä vastausta siihen, milloin kyse on suurehkosta joukosta lain tarkoittamalla tavalla, ei voitane esittää. Usein oikeuskirjallisuudessa esitetty määritelmä perustuu Ruotsin tekijänoikeuslakia valmistelleen komitean mietintöön, jossa todettiin, että 20:n henkilön joukko ei olisi koskaan suurehko ja että 50:n henkilön joukko olisi aina suurehko. 20-50:n henkilön joukkoa tulisi puolestaan tarkastella tapauskohtaisesti. Koska rajanveto on hankalaa, komitea ehdotti ratkaisun tekemistä pääasiassa tällai- 7

sen määrällisen kriteerin mukaan. Suljettu piiri Käsitteet suurehko ja suljettu piiri on liitetty lainkohdan toisen virkkeen sanamuodon mukaan ansiotoiminnan käsitteeseen. Ensimmäisen virkkeen mukaan puolestaan merkityksellistä on se, mitä tarkoitetaan yleisöllä. Ruotsin korkein oikeus todennut avoimen ja suljetun piirin käsitteistä mm. seuraavaa: Esitys on ensisijaisesti julkinen tapauksissa, joissa jokaisella on periaatteessa mahdollisuus olla läsnä. Sama koskee tilannetta, jossa esitys on ainoastaan muodollisesti suljettu, esimerkiksi yhdistyksen jäsenyysvaatimuksen perusteella. Jotta henkilöpiiri voitaisiin katsoa suljetuksi, täytyy piirin olla jollain tavoin yksilöllisesti määrätty ja muodostaa ulospäin rajautunut yksikkö, jota pitää yhdessä jäsenten välinen todistettava yhteys. Tekijänoikeudellinen julkisuuskäsite vahvistaa [ ], että tekijänoikeuden tulee käsittää kaikki esitykset, jotka eivät tapahdu täysin suljetussa piirissä. Alkuperäisenä motiivina tälle näkemykselle lienee ollut se, että henkilöt muodostavat persoonallisilla siteillä toisiinsa sellaisen suljetuksi katsotun, jonka parissa tapahtuva teoksen hyödyntäminen katsotaan teoksen yksityiseksi käytöksi. 2.2. Julkista esittämistä koskevat tekijänoikeuslain säännökset Suomen tekijänoikeuslain 2 :n mukaan tekijällä on oikeus määrätä teoksensa saattamisesta yleisön saataviin. Yleisön saataviin saattamista on lain nimenomaisen säännöksen mukaan muun muassa teoksen julkinen esittäminen. Pohjoismaiden tekijänoikeuslainsäädännöissä yksi julkisen esittämisen keskeisiä muotoja on teoksen lähettäminen radiossa ja televisiossa. Suomen lain kannalta ei ole merkityksellistä, millaisten ja miten teknisesti toteutettujen radio- ja televisiolähetysten avulla teos saatetaan yleisön saataviin. Julkista esittämistä on syytä tarkastella myös lain 21 :n vapaata julkista esittämistä koskevan rajoitussäännöksen sekä 47 :n äänitteen julkisen esittämisen korvausoikeutta koskevan säännöksen valossa. Vapaata esittämisoikeutta käsitellään tarkemmin oikeuskäytäntöä koskevan jakson jälkeen. Tekijänoikeuslain 47 :n (24.3.1995/446) mukaan tuottajalla ja esittävällä taiteilijalla on oikeus korvaukseen silloin, kun äänitettä käytetään välittömästi tai välillisesti radio- tai televisiolähetyksessä tai muussa julkisessa esityksessä. Julkisella esittämisellä tarkoitetaan lain 47 :ssä samaa kuin lain 2 :ssä. Vuokraus- ja lainausdirektiivin (92/100/ETY, EYVL N:o L 346, 27.11.1992, s. 61) kansallisen voimaan saattamisen myötä korvausoikeus laajennettiin koskemaan kaikkea julkista esittämistä. 8

2.3. Julkisen esittämisen käsitteestä oikeuskäytännössä 2.3.1. Korkein oikeus Korkein oikeus on käsitellyt julkisen esittämisen käsitettä muutamia kertoja. Kaksi ensimmäistä tapausta eivät ole voimassa olevan tekijänoikeuslain ajalta, mutta kuten edellä on todettu, käsitteen säädöspohjassa ei juurikaan ole tapahtunut kehitystä. Tapauksessa KKO 1934 I 22 (06.04.1934, Nro 1022, Dnro 617 RD 1933) oli kyse radiovastaanottimen välityksellä tapahtuneesta sävelteosten yleisön saataviin saattamisesta. Korkein oikeus katsoi, että ravintolassa musiikkia kovaäänisen välityksellä esitettäessä kyse on tekijän yksinoikeuteen kuuluvasta esittämisoikeudesta, joka vaatii tekijänoikeuden haltijan lupaa. Tapauksessa KKO 1961 II 59 (27.03.1961, Nro 1154, Dnro 335/169 VD 1959) oli puolestaan kyse sävelteosten julkisesta esittämisestä ravintolassa. Ravintoloitsija, joka ansiotarkoituksessa ilman etujärjestön lupaa oli esittänyt sävellyksen, tuomittiin rangaistukseen tekijänoikeuden rikkomisesta ja velvoitettiin suorittamaan etujärjestölle korvausta. Tapauksessa KKO 1968 II 81 (29.10.1968, Nro 2611, Dnro 554 RD 1967) linja-auton omistaja velvoitettiin suorittamaan hyvitys auton kaiuttimen välityksellä matkustajille esitetyistä Oy Yleisradio Ab:n lähettämistä sävelteoksista. Autoilija oli esittänyt julkisesti ja luvatta ansiotoiminnassaan kysymyksessä olevia sävelteoksia ja loukannut säveltäjien tekijänoikeutta. Huomionarvoista edellä mainittujen tapausten yhteydessä on erityisesti se niukkuus, jolla päätöksiä on perusteltu. Tapausten valossa on kuitenkin selvää, että ainakin tavanomainen ravintoloissa ja linja-autoissa tapahtuva teosten esittäminen on julkista. Kyse on jokaisessa tapauksessa ollut siitä, että kuulijoita ei ole ennalta yksilöllisesti rajattu ja esitystapahtumaan on periaatteessa kenellä tahansa vapaa pääsy. Tällöin on täyttynyt julkisen esittämisen edellytyksenä oleva tarjottu mahdollisuus olla läsnä esityksen seuraamisessa. Tapausten katsottiin sijoittuvan 2 :n 3 momentin ensimmäisen lauseen mukaisen säännöksen alaisuuteen, eli kyse on ollut julkisesta esittämisestä, koska esityksen seuraajajoukkojen ei voitu katsoa muodostavan suljettua piiriä lain tarkoittamassa merkityksessä. Radio- ja televisioyritysten esitysoikeudet kattavat vain niiden oman lähetystoiminnan ja esityksen uudelleen julkisesti esittäminen ei sisälly niiden esitysoikeuteen. Uudemmassa tapauksessa KKO 1998:155 (16.12.1998, Nro 3988, Dnro R 96/977) oli kyse yhteisantennin kautta tapahtuvasta ohjelmien edelleen lähettämisestä: Asunto-osakeyhtiöiden omistama huoltoyhtiö oli yhteisantenniverkon avulla lähettänyt edelleen Ruotsin television lähetyksiä kotitalouksiin samojen asunto-osakeyhtiöiden omistamissa kiinteistöissä. Yhteisantenniverkkoon ei voinut vapaasti liittyä ja sen käyttäjäpiiri oli siten suljettu. 9

Kun verkko kuitenkin oli laaja, kysymys oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentissa tarkoitetusta julkisesta esittämisestä. Tapauksen perusteluissa mainitaan, että sen arvioimisen, onko kysymys teoksen julkisesta esittämisestä tai levittämisestä muutoin yleisön keskuuteen, tulee perustua kokonaisharkintaan, jossa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, merkitseekö kysymyksessä oleva esittäminen tai levittäminen tekijälle kuuluvan määräysvallan kaventumista. Korkein oikeus totesi lisäksi, että yhteisantenniverkkoihin ei ole voinut vapaasti liittyä ja niiden käyttäjäpiirit ovat siten olleet suljetut. Verkot ovat kuitenkin olleet laajat ja ohjelmien lähettäminen niiden kautta on merkinnyt ohjelmien välittämistä lukuisiin kotitalouksiin. Näin tekijänoikeuden haltijat ovat tosiasiassa menettäneet oikeutensa määrätä teosten esittämisestä suureen henkilömäärään nähden. Oikeuden mukaan kyse oli kaapelilähetyksiin rinnastuvalla tavalla tapahtuneesta ohjelmien lähettämisestä edelleen antenniverkon kautta ja siten kyseessä oli ohjelmien ja niihin sisältyvien teoksien levittämisestä yleisön keskuuteen ja niiden esittämistä julkisesti. KKO:n mukaan tätä arviota ei muuta se seikka, että antenniverkot ovat olleet ulkopuolisilta suljetut tai että lähettäminen ei ole tapahtunut varsinaisesti ansiotarkoituksessa. Kantaa tukee myös tekijänoikeuslain 22 a :n säätämiseen johtanut hallituksen esitys (HE 235/1985 s 12), jonka perusteluissa todetaan: "Kaapeliverkoissa tapahtuva lähettäminen on puolestaan julkinen esitys, jos verkko on avoin - siihen voi periaatteessa liittyä kuka tahansa - tai jos verkko on laaja". KKO totesi lisäksi, että muissa Pohjoismaissa on lainsäädännössä, oikeuskäytännössä ja sopimuskäytännössä pidetty julkisena esittämisenä yleisradiolähetysten edelleen lähettämistä yli 25 kotitalouteen. Kyseisen hallituksen esityksen (235/1985) mukaan edelleen lähettäminen on tekijänoikeudellisesti merkityksellistä ainoastaan silloin, kun vastaanottajana on yleisö (määrittelemätön vastaanottajajoukko). Vapaasti etenevillä radioaalloilla tapahtuvat lähetykset [puolestaan] täyttävät aina julkisuuskriteerin. Korkein oikeus on lisäksi myöntänyt valitusluvan neljässä julkiseen esittämiseen liittyvässä tapauksessa, joista päätöksiä ei ole vielä annettu: VL:2000-167: A oli liiketoiminnassaan vuosina 1991-1997 käyttänyt äänitteitä esittämällä omistamassaan ravintolassa radion ja television välityksellä ääniteperäistä musiikkia. Kysymys siitä, oliko A velvollinen suorittamaan äänitteiden tuottajille ja esittäville taiteilijoille sanotusta äänitteiden niin sanotusta välillisestä käyttämisestä tekijänoikeuslain 47 :ssä tarkoitettua korvausta. VL:2000-168: Kysymys siitä, oliko 14 vierashuonetta käsittävän asuntohotellin hotellihuoneessa olevan television välityksellä tapahtuvaa musiikin esittämistä pidettävä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentissa tarkoitettuna julkisena esittämisenä. 10

VL:2000-169: Kysymys siitä, oliko A maksullisten levyautomaattien vuokraajana vastuussa äänitteiden tuottajille ja esittäville taiteilijoille suoritettavasta tekijänoikeuslain 47 :ssä tarkoitetusta korvauksesta. VL:2001-100: Kysymys siitä, oliko taksiautossa radion sekä kasetti- ja CD-soittimien välityksellä asiakkaiden läsnä ollessa tapahtuvaa suojattujen sävelteosten esittämistä pidettävä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentissa tarkoitettuna julkisena esittämisenä. 2.3.2. Hovioikeudet Myös hovioikeudet ovat käsitelleet julkista esittämistä muutamia kertoja. Vaasan hovioikeus katsoi ratkaisussaan 05.11.1985 (Nro 1307/85, Dnro R 82/297), että videokasetille tallennetun elokuvan esittäminen ravintolassa asiakkaille oli julkista esittämistä, joka vaati oikeudenhaltijan luvan. Perusteluissa oikeus lausui mm. että Pulakapina -elokuvaa on esitetty ravintolassa kaksi kertaa, aamupäivällä vähäisen ravintolayleisön läsnä ollessa ja toisen kerran illalla. Esityksiä ei ole etukäteen mainostettu vaan ne ovat tapahtuneet sattumanvaraisesti Oikeuden mukaan kyse oli siis avoimesta piiristä, päätöksen perusteluista ei kuitenkaan ilmene miten oikeus on tullut tähän päätelmään. Toisessa Vaasan hovioikeuden ratkaisussa (15.04.1986, Nro 547/86, Dnro R 85/92) oli kyse videofilmien esityksistä kotikutsuilla. Ratkaisun mukaan kyseessä ei ollut sellainen tilaisuus, jossa esitettäville filmeille olisi tullut hankkia tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin annetun lain tarkoittama lupa. Perusteluissa mainitaan mm., että filmejä ei myöskään ole katsottava esitetyn paikassa, johon yleisöllä olisi ollut pääsy. Kyse oli tekijänoikeudellisessa mielessä sellaisesta suljetusta piiristä, joka ei kuulu julkisen esittämisen oikeuteen. Edellä mainitut kaksi Vaasan hovioikeuden ratkaisua eivät juurikaan anna tulkintaapua julkisen esittämisen käsitteen tarkasteluun. Molempien ratkaisujen perustelut ovat hyvin niukkoja ja erityisesti tekijänoikeudelliselta kannalta ratkaisuja ei ole perusteltu käytännössä lainkaan. Vaasan hovioikeuden kolmannessa tapauksessa (13.08.1997, Nro 1140, Dnro R 96/600), oikeus katsoi, että huoltoaseman yhteydessä sijaitsevissa kahviotiloissa radiosoittimen välityksellä esitettyä musiikkia oli pidettävä ansiotarkoituksessa tapahtuneena esityksenä. Tapauksessa oli kyse myös teon rikosoikeudellisesta arvioinnista. Ratkaisun perusteluissa todetaan, että radiota on kuunneltu yleisötiloissa niin, että se oli selvästi yleisön kuultavissa. Tällöin kuuntelu on tapahtunut tarkoituksessa parantaa yleisön viihtyvyyttä ja siten ansiotarkoituksessa. 11

Hovioikeuden mukaan käräjäoikeus tulkitsi julkisen esittämisen käsitettä väärin katsoessaan, että kahvilatilaan sijoitettu radio ja sen kaiuttimet ja niiden kuuntelu ei ole tekijänoikeuslaissa tarkoitettua julkista ansiotarkoituksessa tapahtuvaa radiosoittimien välityksellä tapahtuvaa musiikin esittämistä. Hovioikeus viittasi tältä osin Teoston tapauksen käsittelyn yhteydessä esittämiin näkökantoihin. Tämän perusteella oikeus lausui, että huoltoaseman ja kahvion asiakkaiksi ovat päässeet ketkä tahansa eikä asiakaspiiriä ole mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty. Tämän vuoksi ja koska sillä seikalla, peritäänkö tilaisuuteen pääsymaksu vai ei, ei ole merkitystä, hovioikeus katsoi, että X:n huoltoaseman yhteydessä sijaitseva kahvio on tekijänoikeudellisessa mielessä niin sanottu avoin piiri, joten siellä tapahtuva musiikin esittäminen on katsottava julkiseksi. Hovioikeus viittasi myös aikaisempiin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuihin KKO 1934 I 22 ja KKO 1968 II 81 ja katsoi, että A on ansiotarkoituksessa (...) esittänyt julkisesti radiosoittimen välityksellä musiikkia siten, että musiikki on kuulunut kaiuttimien avulla kahvion asiakastiloissa. Korvaus äänitteen julkisesta esittämisestä Julkista esittämisen käsitteen sisällön määrittelyssä on merkityksellistä tarkastella asiaa myös äänitteiden julkista esittämistä koskevan korvausoikeuden kannalta. Tekijänoikeuslain 47 :n (24.3.1995/446) mukaan tuottajalla ja esittävällä taiteilijalla on oikeus korvaukseen silloin, kun äänitettä käytetään välittömästi tai välillisesti radiotai televisiolähetyksessä tai muussa julkisessa esityksessä. Julkisella esityksellä tarkoitetaan lain 47 :ssä samaa kuin lain 2 :ssä. Vuokraus- ja lainausdirektiivin kansallisen voimaan saattamisen myötä korvausoikeus laajennettiin koskemaan kaikkea julkista esitystä. Kun nykyinen tekijänoikeuslaki säädettiin lailla 404/1961, esittävällä taiteilijalla ja äänitteen valmistajalla (tuottajalla) oli lain 47 :n mukaan oikeus korvaukseen äänitteen käyttämisestä radio- tai televisiolähetyksessä. Aikaisemmin tuottajalla ja esittävällä taiteilijalla oli oikeus korvaukseen muiden kuin televisio- ja radiolähetysten osalta vain silloin, kun julkinen esitys tapahtui ansiotoiminnassa (47, L 34/1991). Lainmuutoksella 365/1997 47 :ään lisättiin lisäksi sanat välittömästi tai välillisesti, koska oli ilmennyt epäselvyyttä koskiko korvausoikeus myös välillisesti tapahtuvaa esittämistä. Hallituksen esityksessä (185/1996) pidettiin selvänä, että vuokraus- ja lainausdirektiivi edellytti myös välillisen esittämisen korvaamista. Voimassa olevaa lakia ei pidetty direktiivin vastaisena, mutta selvyyden vuoksi 47 :n ensimmäistä momenttia muutettiin yllä mainitulla tavalla. Välillistä käyttöä ovat hallituksen esityksen mukaan sellaiset esitykset, joissa esimerkiksi radiotai televisiovastaanottimen avulla välitetään lähetyksessä käytetyllä äänitteellä olevia esityksiä yleisölle. Seuraavissa tapauksissa oli kyse Gramex-korvauksista: Helsingin hovioikeus vahvisti ratkaisussaan 6.6.2000 (Nro 1421, Dnro S 99/2458) käräjäoikeuden päätöksen, jonka mukaan majoitusliiketoimintaa harjoittava majatalo, jonka asiakaspiiri oli korkeintaan 31 henkilöä, oli 12

velvollinen maksamaan Gramex-maksuja, kun sen huoneissa oli mahdollisuus seurata TV-lähetyksiä. Majatalon toiminta oli hovioikeuden mielestä tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin tarkoittamaa äänitteiden julkista esittämistä ja 47 :n tarkoittamaa äänitteiden välillistä käyttämistä. Ratkaisussaan 22.6.2000 (Nro 1664, Dnro S 98/1023) Helsingin hovioikeus puolestaan katsoi käräjäoikeudesta poiketen, että levyautomaattien (jukeboxien) vuokraajat ovat velvollisia suorittamaan tekijänoikeuslain 47 :ssä tarkoitetun korvauksen. Vuokraajat saivat liiketulonsa osittain sen mukaisesti, kuinka paljon äänitteitä soitettiin niiden vuokraamilla levyautomaateilla. Hovioikeus katsoi, että vuokraajat käyttivät laitteita tekijänoikeuslain 46 :n tarkoittamalla tavalla ansiotarkoituksessa julkisesti ja olivat siten tekijänoikeuslain 47 :n nojalla korvausvelvollisia. Hovioikeuden mukaan kyse ei ollut taustamusiikista, eikä kyse ollut myöskään päällekkäisistä korvauksista. 2.3.3. Tekijänoikeusneuvoston lausunnot Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt julkista esittämistä useissa lausunnoissaan ja muun muassa todennut, että televisio-ohjelmien esittäminen vangeille (1986:11), opetustoiminnassa tapahtuva esittäminen (1987:2), musiikin esittäminen fysikaalisissa hoitolaitoksissa (1990:14) ja musiikin esittäminen takseissa (1997:5) on ollut julkista esittämistä. Lausunnossa 1995:9 julkisena esittämisenä ei kuitenkaan pidetty videon saattamista suljetun asiantuntijayleisön nähtäville, koska se ei ollut tapahtunut ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille. TN 1986:11: Vankilassa viranomaisten toimesta tapahtunutta videoiden ja tv-ohjelmien nauhoitusten esittämistä vapaa-ajan toimintona pidettiin julkisena esittämisenä, koska periaatteessa kaikilla vangeilla oli mahdollisuus osallistua esitysten seuraamiseen. TN 1986:12: Valokuvan esittäminen eläkeläisseurassa, johon kaikilla tietyn paikkakunnan eläkeläisillä oli mahdollisuus osallistua, oli julkista esittämistä. Jos kysymys oli vain muutaman henkilön joukosta, josta ei tiedotettu julkisesti, esittäminen tapahtui yksityisessä piirissä. TN 1990:14: Musiikin esittäminen fysikaalisissa hoitolaitoksissa oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua julkista esittämistä, joka edellytti oikeudenhaltijoiden suostumuksen. Lausunnossa 1990:14 neuvosto katsoi, että hoitolaitoksen asiakkaat ja henkilökunta eivät muodosta lain 2 :n 3 momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitettua suljettua piiriä. Asiakaskunta ei ole mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty, vaan asiakkaiksi pääsivät ketkä tahansa ajan varanneet henkilöt. Neuvoston lausunto ei ollut yksimielinen. Eriävän mielipiteen mukaan kyseessä ei olisi ollut julkisesta esittämisestä. Eriävä mielipide perustui siihen, että asiakassuhde edellytti ajanvaraamista ja siten ei ollut verrattavissa esimerkiksi myymälöihin, ravintoloihin eikä edes linja-autoihin. Kyse 13

olisi siten ollut suljetusta piiristä avoimen sijasta. Koska suljettua piiriä ei voitu pitää suurehkona, kyse ei olisi ollut julkisesta esittämisestä. TN 1995:9: Videon saattamista suljetun asiantuntijayleisön nähtäville ei pidetty julkisena esittämisenä, koska se ei ollut tapahtunut ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille. Teos esitettiin Pariisissa ja Helsingissä suljetulle asiantuntijayleisölle. Esittämisestä ei kertynyt minkäänlaista taloudellista hyötyä esittäjälle. Kyse ei ollut siten lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen mukaisesta julkisesta esittämisestä. Neuvosto piti asiantuntijayleisöä suljettuna piirinä, joten esitys ei voinut olla julkista 2 :n 3 momentin ensimmäisenkään lauseen mukaan. Neuvoston mukaan esittämisestä ei kertynyt minkäänlaista taloudellista hyötyä esittäjälle. Mainitussa lainkohdassa tarkoitetaan kuitenkin ansiotoimintaa. Seuraavissa lausunnoissa oli kyse jälleen suljetun ja avoimen piirin tulkinnasta: TN 1996:8: Musiikin esittäminen televisiovastaanottimen välityksellä asuntohotellin huoneissa oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua julkista esittämistä. Sijoittamalla vastaanottimet huoneisiin asuntohotellitoiminnan harjoittaja saattoi ohjelmat yleisön saataviin siten, että asiakkaan tarvitsi vain kytkeä virta vastaanottimeen. Virran kytkemisellä tai sen kytkemättä jättämisellä ei ollut vaikutusta tilanteen tekijänoikeudelliseen arviointiin. Lausunnossa todetaan, että asuntohotellin toiminta on julkista elinkeinonharjoittamista, ja kenellä tahansa on mahdollisuus päästä asuntohotellin asiakkaaksi. Asuntohotellin asiakaspiiriä ei ole myöskään mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty. Tapauksessa on siten kyseessä niin sanottu avoin piiri, joka muodostuu ennalta määräämättömästä ihmisjoukosta ja johon kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua huonemaksun maksamalla. Julkisen esittämisen kriteerin täyttymisen kannalta ei ole merkitystä sillä, kuinka moni asuntohotellin asiakas tosiasiassa seuraa televisiolähetystä huoneessaan. TN 1997:5: Radiolähetykseen sisältyvän suojatun sävelteoksen tai kasettitai cd-soittimen välityksellä tapahtuva suojatun sävelteoksen esittäminen taksissa yhden tai useamman asiakkaan ollessa taksin kyydissä oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua teoksen julkista esittämistä, joka edellytti oikeudenhaltijan lupaa. Neuvosto totesi jälleen, että taksikuljetustoiminta on julkista elinkeinonharjoittamista ja että kenellä tahansa on mahdollisuus päästä taksin asiakkaaksi. Taksien asiakaspiiriä ei ole myöskään mitenkään etukäteen rajattu tai määrätty. Kyseessä on niin sanottu avoin piiri, joka muodostuu ennalta määräämättömästä ihmisjoukosta ja johon kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua taksikyydin kustannuksien hinnalla. TN 1997:19: Suojatuilla äänitteillä olevien esitysten välittäminen radiovastaanottimen avulla asiakkaille fysioterapiayrityksessä oli äänitteiden 14

välillistä käyttöä julkisessa esityksessä, josta tekijänoikeuslain 47 :n nojalla oli suoritettava korvaus esittäville taiteilijoille ja äänitetuottajille. Neuvosto katsoi, että elinkeinon harjoittamisen yhteydessä auki pidetyn radiovastaanottimen kuulijakunta määräytyi yrityksen asiakas- ja henkilökunnasta eikä siten ollut mitenkään yksilöllisesti rajattu. Vaikka kuulijakunta saattoikin muodostua tosiasiassa vain yhdestä asiakkaasta kerrallaan, ei sillä ollut merkitystä arvioitaessa asiaa tekijänoikeuslain merkityksessä. Kyse oli tekijänoikeudellisessa mielessä avoimesta piiristä. Neuvoston mukaan tilanne rinnastui lain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuun julkiseen esittämiseen. Seuraavat lausunnot liittyivät julkiseen esittämiseen opetuksen yhteydessä: TN 1998:2: Tapauksessa oli kyse musiikin esittämisestä musiikkioppilaitosten järjestämissä tilaisuuksissa. Neuvosto lausui kantanaan, että pääsääntöisesti opetuksen yhteydessä tapahtuva esittäminen on julkista, mikäli esitykseen ei liity konkreettista opetusta. Jos opetustilanteessa on kyse muustakin opetuksellisesta aineksesta kuin esitettävän teoksen tekijän panoksesta, voi esitys olla vapaata lain 21 :n nojalla. Jos esityksessä puolestaan korostuvat tavalliseen konserttitoimintaan liittyvät piirteet, ei vapaaseen esittämisoikeuteen voitaisi vedota. 21 :n 1 momentin mukainen vapaa esittämisoikeus ei myöskään koske ansiotarkoituksessa harjoitettua opetustoimintaa. Lausunnossa 1998:10 tekijänoikeusneuvosto totesi, että tekijänoikeuslain mukainen julkisen esittämisen käsite on ymmärrettävä laajaksi. Perusteluina neuvosto viittaa mm. vuoden 1976 tekijänoikeuskomitean I osamietintöön, jonka mukaan 2 :ää laadittaessa on lähdetty siitä, että tekijällä tulee periaatteessa olla oikeus teoksen hyväksikäyttämiseen kaikissa niissä muodoissa, joilla on tai voidaan ajatella olevan taloudellista tai muuta käytännöllistä merkitystä. Tapauksessa, jota lausunto koski, oli kyse tanssioppilaitoksen opetuksessa käytetystä musiikista. Neuvosto katsoi, että kyse oli julkisesta esittämisestä, koska mahdollisuutta päästä oppilaaksi ei ole ennakolta henkilöittäin määritelty. Mahdollisuus esitystapahtumaan osallistumiseen on periaatteessa kaikilla. Lausunnossa todettiin lisäksi, että opetustoiminnan ammattimaisuus tai maksullisuus ei sellaisenaan tee toimintaa ansiotarkoituksessa harjoitettavaksi. Tekijänoikeusneuvoston uusi julkista esittämistä koskeva lausunto (2001:13) annettiin 03.10.2001. Tapaus on monella tapaa mielenkiintoinen. Lausunnossaan neuvosto katsoi äänin 7-6, että radiolähetysten ja niiden sisältämien sävelteosten esittäminen työpaikoilla radiovastaanottimella varustetuista kuulosuojaimista, jotka ovat kuulosuojainten käyttäjän itsensä säädettävissä, kuuluu lain 2 :n 3 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetun julkista esittämistä koskevan yksinoikeuden piiriin. Sävelteosten mainitunlainen esittäminen edellyttää siten sävelteoksen tekijänoikeuden haltijan lupaa. 15

Teosto katsoi tapauksen kiistattomasti kuuluvan julkisen esittämisen piiriin. Teoston näkemyksen mukaan suurehkosta suljetusta piiristä on kyse silloin, kun henkilöitä on 25 tai enemmän. Lisäksi Teoston mukaan pelkkä mahdollisuus kuunnella radiolähetyksiä niihin sisältyvine sävelteoksineen tarkoittaa teosten saattamista määrätyn ihmisjoukon saataviin. Asiaa on tarkasteltava sen tahon näkökulmasta, joka toimenpiteillään saattaa teoksia yleisön saataviin. Tapauksessa tämä taho oli työnantaja, joka hankki radiovastaanottimilla varustettuja kuulosuojaimia työntekijöiden käyttöön. Lausuntoon liittyvän kuuden neuvoston jäsenen eriävän mielipiteen mukaan tapaukseen ei soveltuisi lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen tarkoittama säännös. Vähemmistöön jääneiden jäsenten kantana oli, että työnantajan toiminta itsessään ei ole julkista esittämistä, vaan ainoastaan esittämisen mahdollistavien laitteiden hankkiminen. Kannanotto perustuu eriävän mielipiteen mukaan nimenomaan laitteen henkilökohtaiseen luonteeseen ja siihen, että varsinainen esityksen seuraaja eli työntekijä tekee päätöksen esityksen seuraamisesta itsenäisesti. Usein tulkinnan apuna on viitattu Ruotsin tekijänoikeuslakia valmistelleen komitean mietintöön vuodelta 1956. Myös neuvosto viittasi tuohon mietintöön kyseessä olevassa lausunnossaan. Neuvosto nimenomaisesti toteaa, että mietinnössä käsitellään esimerkiksi radion yksityisluontoista kuuntelutilannetta lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen tarkoittamissa yhteyksissä. Mietinnön mukaan tällaiset tilanteet voidaan myös ansiotoiminnan yhteydessä, työelämässä, katsoa kuuluvaksi yksityiselämän piiriin. Neuvosto on aiemmin lausunnossaan 2000:6 todennut, että autonmyynti tai - vuokraustoiminnassa tapahtuva radion kuuntelumahdollisuuden antaminen vuokratussa autossa yleisölle ei ole julkista esittämistä siten kuin lain 2 :n 3 momentin ensimmäisessä lauseessa tarkoitetaan. Lausunnon perusteella neuvoston kantana näyttää olevan, että radion kuuntelumahdollisuuden antaminen työntekijöille lain 2 :n 3 momentin toisen lauseen mukaan puolestaan tarkoittaisi julkista esittämistä. Lausunnon perusteluissa mainitaan mm. seuraavaa: Sekä autonvuokraus- että hotellitoiminnassa on kyse ennalta määräämättömälle henkilöjoukolle tarjottavista palveluista, jotka tarjotaan varsinaisen vuokrauspalvelun ohella. Autoissa olevan radiolaitteen voidaan kuitenkin pikemminkin katsoa olevan kiinteä lisävaruste kuin erillinen lisäpalvelu. Hotellihuone on lisäksi yleensä hotellinpitäjän välittömässä tai välillisessä valvonnassa myös vuokrauksen aikana, kun taas vuokrattuun autoon ei yleensä ulotu valvonnan mahdollisuuksia vuokrausaikana. Näillä perusteilla tekijänoikeusneuvosto katsoo, että tarkasteltavassa lausuntopyynnön kaltaisessa autonvuokraustoiminnassa pikemminkin on kyse radion kuuntelua mahdollistavan laitteen luovutuksesta määräajaksi kuin julkisesta esittämisestä tekijänoikeuslain tarkoittamassa mielessä. 2.3.4. Pohjoismaista oikeuskäytäntöä Vertailun vuoksi seuraavaksi tarkastellaan lyhyesti pohjoismaista oikeuskäytäntöä. 16

Seuraavat tapaukset liittyvät julkiseen esittämiseen avoimelle piirille tilanteissa, joissa kyseessä on ollut muodollisesti suljetulle piirille tarkoitettu tilaisuus. Tapauksissa on kiinnitetty huomiota myös tilaisuuksien todellisiin tarkoituksiin suhteessa järjestäjän toimintaan. Alla mainituissa tapauksissa tilaisuudet on rinnastettu sellaisiin tilaisuuksiin, joissa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus olla läsnä. NIR 1952 s. 212: Tanssikoulun viikonlopun oppilasiltoihin osallistui yleensä 120-200 henkilöä. Tilaisuuksiin sai osallistua kirjoilla olevat ja tietyt entiset oppilaat esittämällä jäsenkortin ja maksamalla pääsymaksun. Tilaisuudet liittyivät myös järjestäjän ansiotoimintaan. Kyse ei ollut suljetusta kiinteästä piiristä. NIR 1953 s. 137: Nuorisojärjestön illanviettotilaisuudet olivat julkisia tilaisuuksia, koska niiden osallistujien katsottiin muodostavan suurehkon ennalta määrittelemättömän henkilöjoukon. Järjestön jäsenmäärä oli suuri (2500) ja sen jäsenmaksu pieni. Lisäksi tilaisuuksiin pääsi lunastamalla jäsenkortin väh. 3 päivää ennen tilaisuutta. NIR 1954 s. 46: Taidemusiikin edistämiseen tarkoitettu yhdistys järjesti konsertteja, joihin jäsenet pääsivät esittämällä jäsenmaksutositteen. Periaatteessa kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus liittyä jäseneksi. Ainoastaan konsertin pitopaikan paikkaluku rajoitti yleisön määrää ja koska yhdistävä tekijä oli vain halu kuunnella musiikkia, konsertit katsottiin julkisiksi tilaisuuksiksi. NJA 1967 s. 150: Yhdistys järjesti jäsenilleen tanssitilaisuuksia, joista ilmoitettiin lehdissä ja joihin pääsi jäsenkortilla. Kyseisten tilaisuuksien järjestäminen oli yhdistyksen pääasiallinen tarkoitus. Lisäksi jäseneksi oli mahdollista liittyä vielä samana päivänä, kun tilaisuus järjestettiin. Tapauksen olosuhteet huomioon ottaen, musiikin esittäminen mainituissa tilaisuuksissa oli julkista esittämistä. UfR 1969 s. 946: Yhdistyksen jäseneksi pääsi tietyllä alueella asuva täysiikäinen henkilö, joka harjoitti itsenäistä elinkeinotoimintaa. Sääntöjen mukaan yhdistyksen pääasiallinen tarkoitus oli jäsenistön ammattiasioiden edistäminen. Juhlasta ilmoitettiin sanomalehdessä ja jäsenet saivat ostaa kaksi lippua. Ovella tarkastettiin, että sisään pääsivät vain jäsenet seuralaisineen. Juhliin osallistui 371 ihmistä. Juhla katsottiin julkiseksi, koska ilmeni, että yhdistyksen jäsenmaksutulot lähes kokonaisuudessaan käytettiin tällaisten juhlien järjestämiseen ja jäseneksi pääsy oli todellisuudessa huomattavasti helpompaa kuin mitä säännöissä määrättiin. UfR 1972 s. 827: Osuuskunnan illanviettotilaisuuksiin, joka oli sen toiminnan päätarkoitus, myytiin lippuja vain jäsenille. Tilaisuuksista ilmoitettiin sanomalehdissä. Jäseneksi pääsyä ei kuitenkaan oltu mitenkään rajattu ja illanviettoihin osallistui myös ulkopuolisia. Kyse oli julkisista tilaisuuksista. 17

UfR 1978 s. 610: Eläkeläisyhdistyksen juhlassa oli esitetty musiikkiteoksia. Esitystä pidettiin julkisena, koska siitä oli tiedotettu sanomalehdessä ja juhlaan osallistui n. 100 jäsentä. Yhdistykseen oli lisäksi mahdollisuus liittyä kaikkien kansan- tai työttömyyseläkkeen piiriin kuuluvien henkilöiden. Seuraavassa tapauksessa puolestaan katsottiin, että kyse oli suljetusta piiristä. UfR 1969 s. 944: Osuuskunnan syysjuhlaa ei pidetty julkisena tilaisuutena, vaikka siihen osallistui n. 300 henkilöä. Jäseneksi saattoi päästä tarkoin rajatulla alueella asuva täysi-ikäinen henkilö tai hallituksen päätöksellä muuallakin asuva henkilö. Tilaisuudesta ilmoitettiin sanomalehdessä ja pääsylippuja syysjuhlaan myytiin vain jäsenille, mutta he olivat voineet ostaa useita lippuja. Syysjuhlaan osallistui myös mm. jäsenten sukulaisia ja sadonkorjuuseen osallistuneita henkilöitä. Perusteluina todettiin mm. että osuuskunnan päätarkoitus oli jäsenten ammattiasioiden edistäminen ja jäseneksi pääsyn edellytykset olivat tarkoin rajatut. Lisäksi juhlaan osallistui vain harvoja ei-jäseniä. Tilaisuutta ei pidetty julkisena. Seuraavat ruotsalaiset tapaukset ovat saaneet suurehkoa merkitystä myös Suomen julkista esittämistä koskevissa tapauksissa. HD 1980:3 (27.3.1980): Yleisradiolähetyksiin sisältyvien musiikkiteosten esittäminen hotellivieraille huoneisiin sijoitettujen radio- ja televisiovastaanottimien välityksellä katsottiin julkiseksi esittämiseksi. Toisessa tapaukseen liittyvässä hotellissa musiikin esittäminen tapahtui tvvastaanottimien välityksellä siten, että kullakin hotellin asukkaalla oli mahdollisuus kuunnella sävelteoksia tv-vastaanottimesta omassa huoneessaan. Toisessa hotellissa oli keskusantennijärjestelmä, jonka avulla hotelli lähetti edelleen sävelteoksia hotellihuoneisiin. Korkein oikeus totesi, että molempien hotellien asiakkaat muodostivat tekijänoikeudellisessa mielessä avoimen piirin, sillä kenellä tahansa oli mahdollisuus majoittua hotellissa maksua vastaan. Korkein oikeus katsoi, että sävelteosten esittäminen molemmissa tapauksissa oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 1 lauseessa tarkoitettua julkista esittämistä, josta tuli maksaa oikeudenhaltijoille kohtuullinen korvaus. HD 10.12.1986: Radio- ja TV-liike oli laitteita myydessään esittänyt niillä otteita (30-60 sek.) musiikkiteoksista tarkoituksenaan antaa asiakkaille mahdollisuus tutustua laitteisiin ja niiden teknisiin ominaisuuksiin. Menettely katsottiin julkiseksi esittämiseksi siitä huolimatta, että musiikkia kuunteli kerrallaan ehkä vain muutama henkilö. Korkein oikeus katsoi, että suojattujen teosten osia oli esitetty liikehuoneistossa, johon yleisöllä oli pääsy. Liikkeen asiakaskunta muodosti avoimen piirin ja näin ollen esittäminen oli julkista. 18

HD 1988:46 (21.12.1988): Tiettynä ajankohtana julkisyhteisön ylläpitämässä laitoksessa suljetussa hoidossa oleva potilasjoukko oli siinä määrin ilman kiinteää keskinäistä yhteyttä oleva, että sitä ei voitu pitää suljettuna piirinä tekijänoikeuslain merkityksessä. Musiikkiteosten esittäminen katsottiin julkiseksi esittämiseksi. Tapauksessa oli kyse musiikin esittämisestä sairaalassa radiovastaanottimien välityksellä sairaalan asiakkaille ja työntekijöille. Sairaalan asiakkailla oli mahdollisuus kuunnella radiolähetyksiin sisältyneitä sävelteoksia ns. tyynyradioiden välityksellä. Korkein oikeus katsoi, että sairaalan asiakkaat muodostivat tekijänoikeudellisessa mielessä avoimen piirin, joten tapauksessa oli kyse tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 1 lauseessa tarkoitetusta julkisesta esittämisestä. Sairaalan työntekijöillä oli puolestaan mahdollisuus kuunnella radiolähetyksiin sisältyneitä sävelteoksia sairaalan suljetuissa henkilökuntatiloissa. Korkein oikeus totesi, että tapauksessa oli kiistämätöntä, että sairaalan henkilökunta muodosti suurehkon suljetun piirin. Tulkinnanvaraista sen sijaan oli, onko kunnallinen sairaanhoitotoiminta tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 2 lauseessa tarkoitettua ansiotoimintaa. Korkein oikeus katsoi, että sairaanhoidon harjoittamista voitiin pitää ansiotoimintana, joten musiikin esittäminen sairaalan henkilökunnalle oli tekijänoikeuslain 2 :n 3 momentin 2 lauseessa tarkoitettua julkista esittämistä eli ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuvaa esittämistä. Seuraavat tapaukset liittyvät HD 1980:3:n tapaan edelleen lähettämiseen sisältyvään uuteen julkiseen esittämiseen: NIR 1989 s. 369: Yleisradiolähetysten edelleen lähettäminen asunto-osakeyhtiöiden omistamissa kaapeliverkoissa (enimmillään liittyneenä 1146 tilaajaa, vähimmillään 36) katsottiin lähetyksiin sisältyvien teosten julkiseksi esittämiseksi. NIR 1989 s. 373: Kaapeliverkkoa, jossa tilaajaliittymiä oli enemmän kuin 24, on pidettävä julkisena. 2.4. Yksinoikeuden rajoitukset Vain julkinen esittäminen kuuluu tekijän yksinoikeuksiin. Tekijän yksinomaiseen oikeuteen määrätä teoksen julkisesta esittämisestä on säädetty rajoitus lain 21 :ssä: Teos, joka on julkaistu, on lupa esittää julkisesti jumalanpalveluksen ja opetuksen yhteydessä. Julkaistun teoksen saa myös esittää julkisesti tilaisuudessa, jossa sellaisten teosten esittäminen ei ole pääasia ja johon pääsy on maksuton sekä jota muutoinkaan ei järjestetä ansiotarkoituksessa, niin myös kansanvalistustoiminnassa sekä hyväntekeväisyys- tai muussa yleishyödyllisessä tarkoi- 19

tuksessa, jos teoksen esittäjä tai, milloin heitä on useampia, kaikki esittäjät tekevät sen korvauksetta. Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske näytelmä- eikä elokuvateosta. Lainkohtaa ei ole muutettu koko tekijänoikeuslain voimassaolon aikana (numerointi muutettiin lailla 446/1995; ent. 20 ). Vapaata julkista esittämisoikeutta lainkohdan 1 momentin mukaisissa tilaisuuksissa perusteltiin lainvalmisteluaineistossa kohtuuden vaatimuksella. 2 momentin mukaan sen sijaan vapaan julkisen esittämisen piiriin kuuluvat kaikki sellaiset tilaisuudet, joissa: 1.) teosten esittäminen ei ole tilaisuuden pääasia, 2.) pääsy tilaisuuteen on maksuton ja 3.) tilaisuutta ei järjestetä ansiotarkoituksessa. Vapaa julkinen esittäminen koskee vain julkaistuja teoksia. Lainvalmisteluaineiston mukaan määritelmä julkaistu edellyttää, että teoksesta on valmistettu tekijän suostumuksella useita kappaleita. Rajoitussäännöstä on perusteltu kohtuuden lisäksi myös yleisellä edulla. Rajoitussäännöksellä on käytännön merkitystä erityisesti sävellysteosten suhteen. Lainkohdan 3 momentin mukaan näytelmä- ja elokuvateokset on nimenomaisesti rajattu säännöksen soveltamisen ulkopuolelle. Mutta säännöksellä on myös tärkeä periaatteellinen merkitys julkisen esittämisen käsitteen sisällön määrittelyssä. Lainvalmisteluaineistossa säännöstä ei kuitenkaan ole perusteltu kovinkaan laajasti. Säännöstä ei myöskään ole juurikaan käytetty julkista esittämistä koskevien ratkaisujen tulkintaapuna. Säännös on koettu myös kovin tulkinnanvaraisena ja osin jopa tarpeettomana. Esimerkiksi Ruotsin tekijänoikeuskomitea ehdotti vuonna 1990 (SOU 1990:30) lainkohdan 2 momentin mukaisen rajoituksen poistamista laista. Tanskan tekijänoikeuskomitea puolestaan katsoi samana vuonna, että tekijänoikeuden rajoitusjärjestelmässä on syytä olla kyseinen vapaan esittämisen yleis säännös, koska kaikkia hyväksyttäviä vapaan esittämisen tilanteita ei voida järkevästi laissa määritellä. 3. YHTEENVETO 3.1. Julkisen esittämisen käsitteen kehityksestä Tarkasteltujen tapausten valossa on melko selkeästi havaittavissa se seikka, että julkisen esittämisen käsite on saanut oikeuskäytännössä pääsääntöisesti sisältönsä sen mukaan, onko vastaanottajajoukko muodostanut oikeuden mielestä tekijänoikeudellisessa mielessä avoimen piirin vai ei. Päätösten perustelujen puutteellisuudesta johtuen on kuitenkin vaikeaa vetää johtopäätöksiä siitä, millä perusteilla tilannetta on kulloinkin 20