Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011
Motek messut 11.-13.10 2011 Matka tehtiin osana pinnoitustekniikan investointi- ja kehittämishankkeen laiteinvestointien suunnittelua. Hankkeessa on tarkoitus suunnitella ja kehittää moderneja laiteteknisiä ratkaisuja pinnoituslaitteisiin ja - prosesseihin. Matkan tarkoituksena oli selvittää nykyisin teollisuuden käytössä oleva laitetekninen taso koskien automaattista kappaleenkäsittelyä. Kappaleenkäsittely on hyvin suuri osa pinnoituksen automatisointia, jossa kappaletta siirretään pinnoitusaltaasta toiseen kuljettimien ja nostureiden avulla. Toisena matkan tavoitteena oli löytää suoria kontakteja mahdollisiin laitetoimittajiin ja automatisoinnin asiantuntijoihin, joiden konsultointia tulemme tarvitsemaan laitteiden suunnittelussa ja hankinnassa. 2
Perinteitä riittää, sillä tämänkertaiset Motek messut olivat järjestyksessään 30. Messujen koko nimi on Motek -Leading international trade fair for assembly and handling technology, and automation. Siis kaikki mitä halusit tietää kokoonpano- ja kappaleenkäsittelytekniikasta sama katon alla. Viisi suurta hallia täynnä aiheeseen liittyviä komponentteja, ratkaisuja ja toimittajia. Esillä oli luonnollisesti paljon ratkaisuja mm. autoteollisuuden tarpeisiin. 3
Motek messuisännät ja vieraat Matkan messuille järjesti Festo Oy ja mukana oli 34 Suomalaista matkalaista. Meitä Savonialaisia matkassa oli kolme: Juha Miettinen, Jussi Räisä ja Jouko Turunen Muita mukana olleita yrityksiä: Polar Electro Oy, Apex Automation Oy, Metso Paper Oy, Master Automation Group, JOT Automation Oy, Mecania Automation Oy, Serres Oy, Raute Oyj, Glaston Finland, Agco Sisu Power, Outotec Oyj, Outotec Filters Oy, Fastems Oy, Savonia amk Matkaohjelma Tiistai 11.10. Helsinki-Stuttgart lento Messuilla, opastettu tutustuminen Feston osastoon Majoitus Hotel Moevenpick Neue Messe Keskiviikko 12.10. Tutustuminen Feston pääkonttoriin sekä tuotekehitys- ja tuotantotiloihin Esslingen:ssä Tutustuminen Mercedes Benz museoon Stuttgartissa Torstai 13.10. Messuilla Stuttgart-Helsinki lento 4
Motek messut Messujen anti oli todella laaja ja jokaisella osastolla oli nähtävää. Esimerkiksi paikalla olivat kaikki (paitsi SMC) pneumatiikka komponenttitoimittajat yhteensä 33 kpl! Nostintekniikkaa ja semiautomaattisia ratkaisuja oli myös paljon esillä. 5
6
7
8
9
10
Yksi selvästi tulossa oleva trendi näytti olevan materiaalia lisäävä valmistus. Erilaisia tulostinlaitteita ja sovelluksia oli useita. Isäntämme Festo esitteli varmasti yhden ensimmäistä tämän alueen tuotannossa olevista tuotteista, tulostamalla valmistetun tarttujankynnen. Muitakin sovelluksia täysin toimivista tulostamalla tehdyistä ratkaisuista oli esillä. 11
12
Motek messut Matkan toisena päivänä tutustuttiin Feston pääkonttoriin sekä tuotekehitys- ja tuotantotiloihin Esslingenissä. Pääkonttorirakennus on itsessään nähtävyys. Talo täynnä viimeisintä tekniikka ja energiatehokkuus huipussaan. Yhdessä aulassa on kaksi kelloa, joista toinen näyttää aikaa ja toinen planeettojen liikkeet. Kellot ovat hyvinkin epätarkkoja sillä kerran 3000 vuodessa joutuu viisareita siirtämään päivän taaksepäin. Tosin tämä ei johdu kelloista vaan meidän ajanlaskusta. 13
14
Motek messut Meille esiteltiin myös Feston Virtual Reality laitteisto. 3D-laseihin sonnustautuneina pääsimme lentämään ilmahiukkasten mukana läpi ejektorin. Festolla laitteistoa / ohjelmistoa käytetään komponenttien kehitystyössä. Muutenkin rakennuksessa oli paljon erilaisia ilmatoimisia ja muitakin houkuttimia. 15
Motek messut Feston pääkonttorilla vierailun yksi kohokohdista oli Smartbird -esittely. Smartbird on Festo Bionic Learning Networkin kehittämä lintu. Linnun paino on 450 g ja siipien kärkiväli 1,96 m. Muutenkin tuotekehitys on Festolla arvossaan. 50 tohtoria kehittävät 160 M budjetilla uusia innovaatioita. Tehtaan sisältä löytyy sekä viimeisintä että tulevaisuuden työstötekniikkaa. Festolla on mm. koneistamo, jossa on pelkästään materiaalia lisääviä koneistuskeskuksia, joilla tutkitaan menetelmän mahdollisuuksia ja tehdään tuotantoa. 16
Motek messut Toisen matkapäivän antiin kuului myös vierailu Mercedes Benz -museossa. Stuttgart on Mersun kotikaupunki ja siksi myös museo sijaitsee täällä. Museorakennus on erittäin moderni ratkaisuiltaan. Esiteltävien kohteiden esillepanossa on käytetty viimeisintä tekniikka. Rakennuksen arkkitehtuuri ja sisustusratkaisut toimivat Saksalaisella tehokkuudella. Esillä on koko Mercedes Benzin ja samalla luonnollisesti myös autoilun historia. 17
18
Motek messut Stuttgart on vankka teollisuuskaupunki. Saksalaiseen tyyliin alueella ollaan ylpeitä omista ja etenkin autoteollisuudesta. Kysy vaikka taksikuskilta (tarkista ensin, että alla on Mersu). Isäntämme pitivät meistä hyvää huolta aamusta iltaan. Päivisin nähtiin uusinta teknologiaa ja iltaohjelmassa oli päivällinen perinteisessä saksalaisessa ravintolassa syöden ja juoden perinteisiä alueen herkkuja. 19
Kiitos! 20