Autoimmuunisairauslista

Samankaltaiset tiedostot
TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä:

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä

Raportti 2012 Vuonna 2012 rekisteröidyt pentueet Lihavoituina

Jalostustoimikunnan kokoonpano vuonna 2014 on ollut Tiina Janka, Suvianna Virkkunen, Mari Mantere, Viivi Koivunen ja Mervi Heikkinen (pentuvälitys).

KEESHOND TERVEYSKYSELY

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as Vantaa

Havannalaiset ry:n terveyskysely

Jalostustoimikunnan kokoonpano vuonna 2014 on ollut Tiina Janka, Anett Finnig, Arja Söderholm, Viivi Koivunen ja Mervi Heikkinen (pentuvälitys).

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

Raportti 2013 Vuonna 2013 rekisteröidyt pentueet Lihavoituina Rocbee Top Gun (B) Rocbee Under Sun (A) 6+4

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille

Perusseikkoja julkista yhteenvetoa varten

Vuonna 2011 rekisteröidyt pentueet Lihavoituina jalostuksen toimintaohjeen täyttävät yhdistelmät.

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

teksti: Tiina Janka SPRINGERSPANIELIT RY WALESINSPRINGERSPANIELIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA RAPORTTI VUODELTA 2017

Springerspanielit ry. Walesinspringerspanielien rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma. Springerspanielit ry

Jalostustoimikunnan kokoonpano vuonna 2014 on ollut Tiina Janka, Anett Finnig, Arja Söderholm, Viivi Koivunen ja Kirsi Pakkanen (pentuvälitys).

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot:

TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE

Kaakkois-Suomen Spanielikerhon palkitut koirat 2008

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja!

Terveyskysely 2009 yhteenveto

Koiran perustiedot. Omistajan tiedot. Jos koira on kuollut. Virallinen nimi: Rekisterinumero:

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi:

Lemmikkieläinten tyypillisimmät lääkehaitat. ELL Karoliina Laine Fimea Eläinlääkevalvonta -yksikkö

Terveyskysely. Hei ranskanbulldogin omistaja!

ESPANJANVESIKOIRIEN JA PORTUGALINVESIKOIRIEN TERVEYSKYSELY

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

Suomen Valkoinenpaimenkoira Finlands Vit herdehund ry TERVEYSKYSELY

Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

Sukupuoli 1/34. Sukupuoli. Kaikki vastaajat (N=226)

CHIA IHON HYVINVOINTIIN TESTI

Terveyskysely Löwcheneille

AMGEVITA (adalimumabi)

LÄÄKEHAITTACASE JA ARVIOINTI. Sirkka-Liisa Kivelä Professori, emerita

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009

Walesinspringerspanielien rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma

Saatekirjeessä on dosentti Hannes Lohen tiedote asiasta. Tiedote löytyy myös osoitteesta

Hyvä Schipperken omistaja!

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta

AHOTORPAN EXPERT AHOTORPAN CHARLIE BROWN FIN25222/00

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio , Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

tammi-helmikuussa 2008 Jade syödä hieman huonommin, ajattelin tämän liittyvän valeraskauteen viikolla 8/2008 syöminen oli yhä huonompaa

Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

Olmesartan medoxomil STADA , Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=18458, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Borzoi

Tavallisia lasten oireita kuinka hoidan ja milloin hoitoon?

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Koiran nimi: Syntymävuosi: Koiran sukupuoli: Omistaja: Tutkimustulokset; lonkat kyynärnivelet silmätutkimustulos

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

Cosentyx-valmisteen (sekukinumabi) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Dira Eli Interleukiini-1-Reseptorin Salpaajan Puute

Jalostukseen käytetyimmät nartut vuosina (5-vuotisjakso)

AMGEVITA (adalimumabi)

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

Koirien terveyskysely Yhteenvetoraportti, N=13308, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Vertailuryhmä: Saksanpaimenkoira

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Ritva Kaikkonen Animagi Hevosklinikka Oulu Killeri

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

Perinnöllinen välimerenkuume

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Diabetes (sokeritauti)

Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta (MKD) ja Hyperimmunoglobulinemia D-oireyhtymä (HIDS)

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

MIKÄ ON SYRINGOMYELIA

Suositukset maksan haittavaikutusten välttämiseksi. Valdoxan voi aiheuttaa haittavaikutuksena mm. muutoksia maksan toimintaan.

Tekonivelinfektiot Teija Puhto Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö, OYS

Sydänpurjehdus Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

HYVINVOINTIANALYYSI TULOSTEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTI

Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin

Caprelsa. Vandetanibi CAPRELSA (VANDETANIBI) POTILAAN JA POTILAAN HUOLTAJAN (PEDIATRINEN KÄYTTÖ) OPAS ANNOSTELUSTA JA SEURANNASTA


SUOJAA ITSESI SEKSITAUDEILTA! Tietoa seksitaudeista selkokielellä

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika:

JÄÄLINNAN SLOVAKIANCUVAC-PENTUEIDEN YHTEENVETOTAULUKOT

Kuinka selvitä lääkehoidon haasteista. Mila Munsterhjelm Farmaseutti LHKA Hollolan apteekki

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Käytä asteikkoa ilmaistaksesi tuntemuksen vaikeusastetta. Merkitse vain yksi pallo viikkoa kohden.

Suomen Portugalinpodengot ry. Terveyskysely ja Luonnekysely 2015

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

MAKSA VAIVAA: shuntti ja MVD

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten

Q1 Silmäsairaudet Vastattuja: 31 Ohitettuja: 314 entropi ektropi oireita posteri linssil silmänp PRA, Persist PHTVL/P Retinan aiheutt

MRSA-kantajuuden seuranta

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA

Transkriptio:

1 Autoimmuunisairauslista Syntymäaika 7/2002 Sairastunut 2006 Kilpirauhasen vajaatoiminta Koiran nimi Alexway's Rosetta Hillpark Roller Coaster - Alexway's No More Commends Todettiin 4-vuotiaana, lääkkeenä Thyroxin Syntymäaika 5/2005 Sairastunut 3/2008 systeeminen immunopatologinen tulehdus Koiran nimi Alpacino Sweetie-pie Famoso - Korpinotkon Cleopatra Lisätty listalle 3/2010 Ruumiinavauspöytäkirjan löydösten perusteella vaikuttaa siltä, että verisuonitulehduksen seurauksena on kehittynyt DIC ja ulkoisen verenvuodon seurauksena (virtsarakkoon) on kehittynyt trombosytopenia ja anemia. Tämän tyyppinen autoimmuunitauti on harvinainen. Syntymäaika 7/2002 Sairastunut 3/2010 Koiran nimi Benchmark Ffrwyth Benton Good Heavens - Hammalgårdens Ferris-Wheel Lisätty listalle 12/2012 Lääkitys aloitettu maaliskuussa 2010. Ei havaittuja oireita Syntymäaika 3/2001 Sairastunut 2012 Koiran nimi Benton Just Marry Me Benton Good Heavens - Hammalgårdens Ferris-Wheel Lisätty listalle 12/2012 Sairaus todettu 11-vuotiaana. Koira lopetettu 11,5-vuotiaana nivelrikon ja kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi. Koira steriloitu 7-vuotiaana.

2 Syntymäaika 4/2013 Sairastunut 8/2016 Addisonin tauti Koiran nimi Buumin Courage and Guts Ta Wei's Repris - Benton Yale Graduate Lisätty listalle 12/2016 08/2016, ensimmäiset sairauden merkit 06/2015. Syntymäaika 6/2013 Sairastunut 10/2016 Kilpirauhasen vajaatoiminta Koiran nimi Carosan No More Tears Westaway Right On For Don'S - Carosan Isn't She Heaven Lisätty listalle 12/2016 Todettiin kolmevuotiaana. Oireena karvanlähtö, vapina, laihtuminen, vaisuus. Syntymäaika 6/1997 Sairastunut 1/2003 Koiran nimi Dirlian Mightyman Don's On Track - Rocbee Victoria Cross 8v 6kk, Thyroxin, reagoi hyvin hoitoon Syntymäaika 1/2001 Sairastunut 11/2006 Koiran nimi Dirlian Open Secret Llawen Kibitzer - Rocbee Victoria Cross Todettiin lähes 6 v. ikäisenä toisen pentueen jälkeen, kun ei alkanut palautua pentujen lähdön jälkeen entiselleen, oli kovin väsynyt ja hyvin huonossa turkissa. Myös polviin tuli suurehkot patit, jotka koepalan mukaan olivat jotain sidekudosta eikä leikkauksella poistettavissa, kilpirauhaslääkityksen alettua ne ovat kadonneet itsestään kokonaan. Muutenkin lääkitys (Thyroxin) puree loistavasti.

3 Syntymäaika 11/2004 Sairastunut 9/2007 Koiran nimi Dirlian Rhian of Wales Twitters Blackberry - Dirlian Open Secret Täysin oireeton mutta tutkittiin emän sairauden vuoksi 2 v ja 9 kk: iässä, ja todettiin vajaatoiminta. Thyroxin lääkitys toimii hyvin. Syntymäaika 4/2006 Sairastunut 6/2011 Koiran nimi Dirlian Tailwind Sail Eastfarm's Blue Seven Seas - Dirlian Open Secret Lisätty listalle 10/2011 Huomattavimmat oireet olivat karvanlähtö, turkin huomattava rasvoittuminen ja apaattisuus. Lääkityksenä Forthyron Vet 200mg (2tbl/pvä), joka on toiminut hyvin. Jo ensimmäisessä kontrollissa (noin 6 viikkoa diagnoosin jälkeen) veriarvot olivat palautuneet normaalille tasolle. Syntymäaika 2/1999 Sairastunut - SA-tauti Koiran nimi Doniol Emptypocket Rwyn Napoletano - Rocbee Gaga Gammer Lisätty listalle 6/2009 Lopetettu 6-vuotiaana SA-taudin takia Syntymäaika 10/2000 Sairastunut 2001 Koiran nimi Doniol I'm Moms Pride Cleavehill Rhyader - Woodruff Coyota Todettiin n.1 vuoden iässä. Thyroxin-lääkitys aloitettiin heti sairauden toteamisesta ja tila alkoi kohentumaan. Puolivuotiskontrolleissa tarkkailtiin hormonitasoa, jota ei saatu koskaan ihanteelliselle tasolle. Hormonitaso oli aina joko liian korkea tai sitten liian alhainen. Lopetettiin 4,5-vuotiaana.

4 Syntymäaika 10/2000 Sairastunut 2003 PLE (Protein Losing Enteropatia) Koiran nimi Doniol Indian Wild Cleavehill Rhyader - Woodruff Coyota Todettiin noin 3 vuotiaana. Proteinit eivät imeydy normaalisti. Tulehduksellinen suolistosairaus. Syntymäaika 8/2003 Sairastunut 2007 addisonin tauti ja kilpirauhasen vajaatoimint Koiran nimi Doniol Maroon Princess Donil He Has The Star - Doniol Image Princess Lisätty listalle 6/2009 Kuoli addisonin taudin ja kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi 4-vuotiaana. Syntymäaika 5/2005 Sairastunut - Koiran nimi Doniol Ravishing Lass Doniol Duracell Buddy - Doniol Keytoyourheart Lisätty listalle 10/2013 Siirretty EJ-rekisteriin vuonna 2013 kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi. Syntymäaika 5/2007 Sairastunut 8/2012 Koiran nimi Doniol Unexpected Kiss McTwister`s Red Currant - Doniol Keytoyourheart Lisätty listalle 1/2013 Sairastunut 5 vuotiaana. Oireena haluttomuus liikkua, iho- ja niveltulehdukset, turkin oheneminen. Thyroxin 0,1 mg -lääkkeellä 3+2 tbl/vrk koira täysin oireeton.

5 Syntymäaika 7/2008 Sairastunut - Koiran nimi Doniol Xcalibur Wesper Nobleman - Doniol Petitechocolate Lisätty listalle 10/2013 Siirretty EJ-rekisteriin vuonna 2013 kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi. Syntymäaika 6/2015 Sairastunut 9/2016 Aivokalvontulehdus Koiran nimi Elonkerjuun Philippi Elonkerjuun Dacabo - Don`s dra på trissor Lisätty listalle 12/2016 Samasta pentueesta siskolla yhtäaikaa aivokalvontulehdus samoilla oireilla, joka todettu olevan autoimmuunisairaus. Veikolta aiheuttajaa ei tutkittu selkäydinpunktiolla ennen lääkityksen aloittamista. Syntymäaika 9/1995 Sairastunut 2003 Koiran nimi Elwood Hammalgårdens Don't Forget Me - Benton Lets Go Girls Lisätty listalle 12/2016 Lääkitys: thyroxin 0,1 mg 3 tablettia aamulla & 3,5 tablettia illalla. Toiminut loistavasti! Lääkitys aloitettu 2003, oireita oli viluisuus, väsymys ja huono karva. Syntymäaika 2/2006 Sairastunut 4/2012 Addisonintauti Koiran nimi Fanwans All At Once Hammalgårdens Don't Forget Me - Benton Lets Go Girls Lisätty listalle 12/2016 Kuusi vuotta. Koira lakkasi syömästä ja meni todella heikkoon kuntoon. Krotisonin (metrol vet) ja florinefin voimalla koira pärjäsi ja eli vielä neljä vuotta. Loppu ajasta koiran liikuminen muuttui kankeahkoksi. Koira liukastui portaissa ja putosi muutaman askelman jolloin lonkka lähti sijoiltaan. Eläinlääkärimme yritti asettaa lonkan paikoilleen ja saikin sen mutta lonkka ei pysynyt paikoilllaan. Koiran iän ja sairauden heikentämän kunnon vuoksi päädyimme eläinlääkärin ehdotuksesta lopettaa koira 2016/9. Lisäksi Stellalla oli krooninen korvatulehdus ja lievä iho ongelma. Koira sai ravinnokseen sairastumisen jälkeen pääsääntöisesti Hillsin prescription diet ruokaa.

6 Syntymäaika 5/1982 Sairastunut - Koiran nimi Gritty's Toff Clumbrolds Red Star - Rwyn Auriga - Syntymäaika 1/2004 Sairastunut 2014 Koiran nimi Jangas Cubic Butterfly Clumbrolds Kilkenny - Sweetie-Pie Kathy Lisätty listalle 4/2014 Kilpirauhasen vajaatoiminta on näkynyt lähinnä iho- ja korvatulehdusoireina. mitään apaattisuutta tai painon heittelyä ei ollut. Hemuli on siis vetreä, onnellinen pappa ja lääkityksen saannin jälkeen myös omaa loisto turkin. Syntymäaika 9/1995 Sairastunut 2003 Koiran nimi Kiikurin Sikari-Sakari Highclare Finlandia - That Way West Millamagic Lisätty listalle 9/2009 Sairastui 2003, sai thyroxinia. Oireita: väsymys. Lääkityksen hyötyä ei keritty todeta, koska lopetettiin 2003 elokuussa munuaisvian takia. Syntymäaika 5/1996 Sairastunut - Koiran nimi Llawen Linus Larrabee Hammalgårdens Pennies In My Pocket - Llawen Dora Mae -

7 Syntymäaika 1/2006 Sairastunut 2/2008 Koiran nimi Luckystone's Especial Jewel Doniol Lion King - Alexway's PS To Doniol Lisätty listalle Lisätty 4/2009 Hertalla todettiin 2v 0kk ikäisenä, kun kilpirauhastestit otettiin varmuuden vuoksi pentuja suunnitellessa. Suureksi yllätykseksi arvot oli huonot, raja arvojen ihan ala kanteilla. Aloitettiin lääkitys, vaikkei mitään oireita sairaudesta ollutkaan. Hertta söi kuukauden lääkettään, Forthyron 400. Lääkitys ei selkeästikään sopinut Hertalle: Hertta muuttui vähitellen ihan apaattiseksi. Tilanne päättyi rajuun oksenteluun/ripulointiin ja lopuksi veren oksentamiseen. Ell luona Hertta dropattiin aika vahvasti ja forthyron lääkitys lopetettiin - lääkitys ei sovi Hertalle. Tänä päivänä Hertta voi erinomaisesti, ilman lääkitystä. Kontrolli oli 02/09, ja arvot ovat entisestään heikentyneet. Mutta Hertalla ei ole lainkaan oireita ja muutenkin koira näyttää todella terveeltä. Joten ilman lääkitystä jatketaan. Syntymäaika 1/2006 Sairastunut 2008 Koiran nimi Luckystone's Eye Catcher Doniol Lion King - Alexway's PS To Doniol Lisätty listalle 9/2009 Lääkitys Thyroxin 0,1 mg 2,5 tablettia aamulla & 2,5 tablettia illalla ja se toimii. Lääkitys aloitettu 2008. Oireita oli kylmänarkuus, alusvilla puuttui ja karva kasvoi huonosti. Syntymäaika 7/1989 Sairastunut 1995 Koiran nimi Mawredd Cloch Yr Eos Delkens Turul - Mawredd Y Mor Coch Lisätty listalle 2/2010 N. 6-vuotiaana. Ilmeni karvanlähtönä. Hoidettiin tyroksiini-hormonilla. Syntymäaika 7/2002 Sairastunut 2008 SLE Koiran nimi Mawredd Rhamant Northey Wyman - Mawredd Nos Da Lisätty listalle 2/2010 Oireet alkaneet 2008 keväällä (koira tuolloin 6 v). (yliopistollinen eläinsairaala) tammikuussa 2010. Lääkityksenä tällä hetkellä kortisoni, joka toistaiseksi tehoaa.

8 Syntymäaika 3/2006 Sairastunut 6/2010 Koiran nimi Mawredd Uchelwr Julita Royal Reveller - Mawredd Rhosyn Lisätty listalle 3/2011 Todettu 4v 4 kk ikäisenä. Oireina turvotus ja väsymys. Syntymäaika 10/1999 Sairastunut 3/2010 Koiran nimi McTwister's Wet Blanket Cit z Dacickeho Haje - Standard-Bearer Odysseia Lisätty listalle 3/2011 Ilmeisesti vanhuuden myötä tullut vaiva, Santtu on käytännössä kuitenkin ollut terve. Tuli ilmi joukkonäytteidenotossa. Arvot eivät ole pahasti pielessä, mutta lääkitys aloitettiin koska molemmat arvot heittävät. Saa aamuin illoin Forthyron 200mg 1,5tablettia. Syntymäaika 2005 Sairastunut 2013 SLE Koiran nimi Milfeddyg Llafur Twigle Infinity - Milfeddyg Geneth Lisätty listalle 1/2014 Koira passivoitui, oli haluton liikkumaan, kärsi ajoittain kivuista, laihtui ja kaikki imusolmukkeet turposivat alkuvuonna 2013. Tutkimuksissa todettiin moniniveltulehdus ja muutoksia veri- ja virtsa-arvoissa. Lopulta aiheuttajaksi diagnosoitiin SLE-autoimmuunisairaus. Aloitettiin monitahoinen lääkitys, tärkeimpänä kortisoni. Lääkitys ei kuitenkaan tehonnut toivotulla tavalla ja koira jouduttiin lopettamaan 8-vuotiaana 06/2013. Syntymäaika 10/2013 Sairastunut 12/2014 aivokalvontulehdus Koiran nimi Milfeddyg Syrcas Smörsoppens Ardbeg - Milfeddyg Organydd Lisätty listalle 1/2015 Oireina pään arkuus, korkea kuume, silmät eivät liikkuneet. Hyvin väsynyt. Oireet tulivat nopeasti. Antibioottikuuri auttoi nopeasti. Koira voi jo oikein hyvin.

9 Syntymäaika 10/2013 Sairastunut 12/2014 aivokalvontulehdus Koiran nimi North Mai'den's Grace Kelly Rocbee Niles Smiles - North Mai'den's Citronelle Lisätty listalle 11/2012 Vuodesta 2009 kortisonikuureilla jatkuvien oireiden vuoksi. Oireina pään vetäytyminen sivulle, niskakipu ja selän jäykkyys. Lääkityksellä oireeton: Prednisone 5mg/vrk. Oonalta poistettu myös kohtu ja munasarjat. (Kasvain kohdussa huomattiin v. 2010). Syntymäaika 2011 Sairastunut 2013 Aivokalvontulehdus, meningiitti Koiran nimi Red Fellow's Canella Benchmark Peilot - Red Fellow's Diamond Girl Lisätty listalle 2/2016 Aivonkalvontulehdus todettiin 1,5 vuotiaana ja ei olla vieläkään päästy lääkityksestä eroon kun koira on nyt 4v. Jos lääkkeen vähentää alle 5mg/pv, oireet palaavat uudestaan Syntymäaika 8/2001 Sairastunut 3/2010 Koiran nimi Rocbee Cleopatra Rocbee Running Robert - Apris Carmen Lisätty listalle 3/2010 Huono karva, alakuloisuus, jäykkyys. Lääkitys aloitettu Syntymäaika 6/2007 Sairastunut 2/2012 immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (AIHA) ja trombosytopenia Koiran nimi Rocbee Gucci Rocbee King Ofthe Hill - Rocbee Juliana Lisätty listalle 3/2012 Koira sairastui yllättäen, lääkehoito (prednisoloni, atsatiopriini) ei tehonnut ja päädyttiin eutanasiaan.

10 Syntymäaika 6/2005 Sairastunut 2008 Koiran nimi Rocbee Nostalgia Rocbee Pink Panther - Rocbee Amiable Pienestä pitäen sairastanut (ilmavaivoja, ripulia, allergisia oireita, iho-, virtsatie-, anaalirauhas- ja munuaistulehdus). Vasta viimeiset 9 kuukautta ovat olleet aika hyvät, kun ruokavalio ja kilpirauhaslääkitys saatu kohdalleen. Syntymäaika 6/2005 Sairastunut 1/2009 Koiran nimi Rocbee Nougat Rocbee Pink Panther - Rocbee Amiable Tutkimukset tehty 3,5 vuotiaana iho-ongelmien tutkimisen yhteydessä, diagnosoitu vajaatoiminta 1/09 Syntymäaika 9/2007 Sairastunut 1/2015 Koiran nimi Rocbee Kermit Rocbee Keep Hope Up - Rocbee Only You Lisätty listalle 1/2015 Todettu tammikuussa 2015, todennäköisesti sairastunut jo aiemmin. Syntymäaika 1/2003 Sairastunut 5/2009 addisonin tauti & Koiran nimi Rocbee Ultra Speedy Hammalgårdens Don't Forget Me - Hammalgårdens Sweet And Sour Lisätty listalle 1/2010 Kilpirauhasen vajaatoiminta; lääkityksenä tyroksiini aamuin illoin + kortisoni joka toinen aamu. Lääkitys tervehdyttänyt koiran täysin

11 Syntymäaika 7/1994 Sairastunut 2003 addisonin tauti Koiran nimi Rocbee Victoria Cross Rocbee Private Soldier - Rocbee Quibble Dibble Tyyne oli n.9v jolloin sai heikotuskohtauksen, takajalat eivät kantaneet hetkeen. Syytä tähän sitten tutkitiin eri testein, ja addisonintauti löytyi syyksi. Lääkitys aloitetiin Prednisolonilla ja myöhemmin lisättiin mineraalikortikoloidit. Syntymäaika 6/2004 Sairastunut 9/2011 Koiran nimi Rocbee Yummy Yammy Don`s Fly Me To The Moon - Rocbee Yeah Yeah Yeah Lisätty listalle 10/2011 Oireina kutina ja toistuvat korvatulehdukset (koira myös allerginen). Romylla todettiin n. 2 viikkoa lääkityksen aloituksesta kohonneet maksa-arvot sekä sappistaasi. Mahdollisesti siis myös jokin maksa- tai sappiteiden sairaus. Syntymäaika 3/1995 Sairastunut 2003 Koiran nimi Rwyn Wanda Dalati Curig - Hammalgårdens Ferris Wheel Diagnosoitiin 8-vuotiaana. Koira alkoi oireilemaan 7-vuotiaana, karvanlähtöä lähinnä hännän alueelta ja karva elotonta. Syntymäaika 2008 Sairastunut 1/2011 Koiran nimi Serennog Alaw Romeo - Millfeddyg Llafur Lisätty listalle 6/2012 "Ihanan rauhallinen walesi" testattiin pennutussuunnitelmien yhteydessä ilman epäilystä sairaudesta. Pennutus unohdettiin ja veriarvoja seurattiin noinvuoden ajan. Ulkoiset oireet olivat hyvin tulkinnanvaraisia (taipumus lihoa, karvan hentous yms). Talvella 2012 koiran puhti hiipui kokonaan, ja lääkitys aloitettiin 2012/04 (Forthryon 200, 2 tabl/vrk). Koira reipastui nopeasti, ja 2012/05 veriarvot olivat viitearvojen puitteissa. Lääke sopii hyvin eikä sen antamisessa ole ongelmia.

12 Syntymäaika 6/2008 Sairastunut 2015 Koiran nimi Serennog Alinio Romeo - Millfeddyg Llafur Lisätty listalle 12/2015 Koira alkoi 12/2015 oireilla neurologisesti. Karvanlaatu oli heikennyt syksyn aikana. Vireystilassa ei huomattavia muutoksia. Diagnooseiksi paljastuivat lymfooma ja. Lymfooma oli ilmeisesti levinnyt epäpesäkkeinä keskushermostoon, mistä johtuivat rajut neurologiset oireet. Koira lopetettiin 2015/12. Syntymäaika 8/2000 Sairastunut 2004 Koiran nimi Twigle Gemstone Rwyn Lucky Luke - Rocbee Gift To Slave Todettiin kolmen ja puolenvuoden iässä, saa Thyroxin-lääkitystä. Syntymäaika 10/2007 Sairastunut 11/2011 Koiran nimi Twigle Never Say Never Chateau Climens av Vettin - Benton Quit Talkin Lisätty listalle 11/2011 Sairastumisikä 4 v. Lääkitys aloitettu. Syntymäaika 4/2002 Sairastunut 12/2011 autoimmuuni vatsatulehdus Koiran nimi Wesper Like a Shot Benton Everybody Duck - Wesper On The Beach Lisätty listalle 2/2012 Sairaus eteni rajusti aiheuttaen kovia kipuja ja vatsakramppeja, tylosiinihoito ensin sitten kortisoni sekä kipulääkitys. Hoidot eivät tehonneet ja koira lopetettiin 22.12.2011 kahden viikon sairastamisen jälkeen.