ROKPAn lastenkodin historiaa Nepalissa Lastenkoti nyt > Matkailuesitteet eivät kerro, että Nepalin kuningaskunta on maailman kuuden köyhimmän maan joukossa. Yli puolet 23 miljoonasta asukkaasta elää köyhyysrajan alapuolella ja sairaudet, nälkä ja kodittomuus ovat arkipäivää. Työttömyysluvut ovat korkealla. Joillain alueilla ei ole mitään koulutusmahdollisuuksia ja terveydenhoitopalvelut puuttuvat tyystin. Yli 60 % nepalilaisista 8-14 vuotiaista lapsista työskentelee elääkseen. Tilastot arvioivat lapsityövoiman määräksi 4 miljoonaa. Kaupungeissa voi nähdä huonosti ravittuja lapsia kaduilla kerjäämässä, koska heillä ei ole varaa mennä kouluun. Yksinhuoltajaperheissä tilanne on erityisen vaikea. Naiset joutuvat usein naimisiin hyvin nuorena, he eivät saa koulutusta vaan joutuvat huolehtimaan suuresta perheestä. Usein aviomies jättää perheen, ja niin lapset joutuvat kadulle. Yli puolet kansasta kantaa tuberkuloosia ja 90000:lla on akuutti tuberkuloosi. Intiassa, Myanmarissa ja Nepalissa on 70 % maailman lepraa sairastavista. HI-viruksen kantajia on arviolta 34000 ja 2500 lasta on menettänyt toisen vanhemmistaan aidsin takia. Pääkaupunkiin Katmanduun virtaa väkeä vuoristoalueilta, missä työllisyys- ja koulutusmahdollisuudet ovat vielä vähäisemmät. Lähellä Katmandua sijaitsevan Boudhanathin stupan ympärille kokoontuu joukoittain köyhiä kerjäämään pyhiinvaelluskohdetta katsomaan tulleilta turisteilta. ROKPA aloitti projektit Nepalissa auttamalla perheitä ja lapsia, jotka elivät kaduilla Boudhanathin stupan ympäristössä. Heille tarjotaan jopa 800 ilmaisateriaa päivittäin talvikuukausina (joulukuu maaliskuu) terveydenhoito vaatteet orpokoti ja koulu hylätyille ja yksin jääneille lapsille ilmainen ammattikoulutus naisille ROKPAn työpajoissa Ennen vuotta 1996, kun ROKPAn orpokoti perustettiin, järjestö jo tuki Katmandun katulapsia maksamalla heidän koulumaksunsa, sairaanhoitokulut ja asunnon. ROKPAn 50-paikainen lastenkoti avattiin maaliskuussa 1996. Sinne otettiin kerjäläislapsia sekä matto- ja tynnyritehtaissa työskenteleviä lapsia. Koti toimi vuokratiloissa työntekijöinä pieni ryhmä tiibetiläisiä ja nepalilaisia, jotka välittävät lapsista kuin omistaan. Kaikki lapset kävivät paikallista koulua ja valmistuivat ammattiin tai jatkoivat opintojaan pidemmälle. ROKPA hyväksyy lapset orpokotiin tarkan harkinnan jälkeen punniten kunkin yksilöllistä tilannetta. Maaliskuussa 2005 ROKPAn oma lastenkoti valmistui Katmanduun.
Uuden ROKPA-kodin asukkaita 2006. Vuonna 2005 toimintansa aloittaneeseen taloon otettiin tuolloin viideskymmenes pienokainen. Hän on kuvassa vasemmalla Lea Wylerin sylissä. Lea kertoo, että lapsen vanhemmat ovat sokeita ja he olivat sitoneet pojan nilkkaan pienen kellon, jotta eivät hukkaisi häntä. Nyt hänellä on veljiä ja siskoja ja hän saa ruokaa säännöllisesti. Uusi lastenkoti ROKPAn oma lastenkoti tarjoaa varmemman tulevaisuuden kuin vuokratiloissa toimiva koti. ROKPA kantaa vastuuta lapsistaan ja toivoo voivansa tarjota tilat entistä useammalle. Uudessa vuonna 2005 valmistuneessa rakennuksessa on 100 paikkaa lapsille, jotka muuten joutuisivat elämään Boudhanathin kaduilla. Lisäpaikkoja rakennetaan myös kymmenelle vammaiselle. Peruskiven muuraaminen askel lähempänä uutta ROKPA kotia Lea Wylerin kirjeestä 2003: Hyvät ROKPAn tukijat ja ystävät, uuden lastenkodin peruskiven muuraamisjuhlallisuuksien piti olla ihan vaatimaton juhla, mutta paikalle saapui 230 vierasta.
Naisten työpajassa oli valmistettu kutsukortteja punaisin brokadireunuksin ja niissä oli toisella puolella kutsu ja ja toisella puolella lasten valokuva. He jakoivat niitä ihmisille pari päivää ennen tapahtumaa. Juhlan jälkeen noita kortteja näkyi useissa kodeissa ja toimistoissa seinällä. Lapset harrastavat tiibetiläisiä ja nepalilaisia kansantansseja ja harjoittelivat niitä iltaisin aivan täydellisyyteen asti. Olimme valmistautuneet esitykseen teltassa, sillä kaksi päivää ennen juhlia satoi kaatamalla. Mutta olikin sininen taivas ja auringonpaiste! Boudhan polisipäällikkö astui näyttämölle, hän piti puheen, kiitti vuolaasti ulkomaisia sponsoreita ja avustustyöntekijöitä ja pyysi: "Älkää pitäkö minua poliisina vaan ROKPAn vapaaehtoistyöntekijänä!" Se on lupaava edistysaskel, sillä menneisyydessä saimme paikallisilta asukkailta kritiikkiä siitä että "houkuttelemme" alueelle kerjäläisiä. Olen aina vastannut, että köyhät ovat täällä joka tapauksessa, ja joko he pitävät heistä huolta tai antavat meidän tehdä työmme rauhassa. Uusi ystävämme lupasi toimia välittäjänä jatkossa. Kutsuvieraiden joukossa oli myös lähiluostarien lamoja ja edustajia muista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Tuona loistavana sunnuntaiaamuna 1.3.2003 lapset ryhmittyivät kahteen riviin tonttimaalle - pitemmät ja pienemmät, käsissä valkoiset tervetuliaisliinat. Minä ja muu henkilökunta seisoimme teltan ovella, missä ojensimme tulijoille pienen tervetuliaislahjan: koristeellisen kangaspussin, jonka sisällä oli mani-kivi om mani padme hum -mantroineen. ROKPAn puheenjohtaja tri Akong Tulku Rinpoche jahänen veljensä Lama Yeshe Losal olivat saapuneet Skotlannista seurue mukanaan tähän tilaisuuteen. He saapuivat juuri, kun seitsemän munkin tekemä tulirituaali oli loppumassa. Kun kaikki olivat istuutuneet, ohjelma alkoi. Poikani Bijay, yksi vanhimmista lapsista tahtoi olla seremoniamestarina ja johti tapahtumaa hienosti ja ammattimaisin ottein. Joillakin oli kyyneleet silmissään kun hän kertoi: "Olen ROKPA lapsi! Vuosia sitten kerjäsin kadulla, eikä minulla ollut tulevaisuuden toiveita. Nyt käyn koulua ja elämälläni on tarkoitus. Kiitos siitä kuuluu Mummylle ja ROKPAlle!" Yhdessä vaiheessa hän
sanoi: "Saamme täällä hyvän kasvatuksen ja meille opetetaan myös, miten säilyttää oma kulttuuri. Tässä siis nepalilainen kansantanssi!" Suunnitelmat jatkuvat, naapureita on kuunneltu, ja nyt insinöörit tekevät mittauksia. Monsuunin jälkeen lokakuussa rakentaminen alkaa. Unelma on lopultakin toteutumassa, kiitos teille avustanne, Lea Wyler Bijay syöttää pienimpiä. Lapsille ja vanhuksille rakennettavan ROKPA-kodin rakentamiskustannuksista, 750000 Sveitsin frangista, puuttui tässä vaiheessa vielä kolmasosa. Tarinoita vuosien varrelta Tseringin pitkä matka Vaikka vanha lastenkoti on aivan täynnä, 8-vuotias Tsering otettiin sisään. Hän ja hänen äitinsä kävelivät Mustangista kahdeksan päivän matkan uuden vuoden aikaan toivoen että Tseringin onnistuisi löytää paikka jossa asua ja käydä koulua. He olivat käyneet edellisenäkin vuonna ja käännytettiin pois. Tänä vuonna oli uusi vuosi ja kaikkien lasten yhteinen syntymäpäivä. Helpottuneena Tseringin äiti jätti hyvästit pojalleen ja kääntyi taas takaisin, tällä kertaa kävelläkseen pitkän matkan yksinään. Hylätty äiti Maha Maya on vain 30-vuotias, mutta hänellä on seitsemän lasta. Hänen miehensä jätti hänet, koska lapset olivat kaikki tyttöjä. Äiti ja lapset vaeltavat nyt katuja ja keräävät metalliromua jota voi myydä. Hän saa lisäansiota tiskaamalla ja kantamalla raskaita taakkoja kymmenkuisen lapsen lisäksi. ROKPA on tarjoutunut maksamaan kolmen tyttären koulumaksut. Maha Maya toivoo, että koulutettuina tytärten onnistuu luoda itselleen parempi elämä kuin hänellä on ollut. ROKPA-kylä Pitkän aikavälin suunnitelmana on rakentaa työpajoja ja asuintiloja Kathmandun liepeille. Näitä tiloja pääsisivät käyttämään orpokodin lapset ja kaikenikäiset avuntarvitsijat Boudhan kaduilta. Kylä voisi tarjota heille uuden elämän. Katulasten koulu Nepalilainen nuorimies, entinen orpolapsi ROKPAn kodista on aloittanut uuden projektin. Hän opettaa katulapsia lukemaan ja laskemaan. 20-vuotias Santosh opiskelee taloustieteitä ja elättää itseään opettamalla. Lapsena hän pääsi kouluun vain siksi, että länsimaalainen sponsori lahjoitti varat hänen koulutukseensa. Koska häntä on autettu, hän mielellään antaisi jotain takaisin ja siksi hän tuli kysymään ROKPAn perustajajäseneltä Lea Wyleriltä neuvoa. Lea ehdotti koulua katulapsille ja Santosh ryhtyi toimeen seuraavana päivänä.
Soppakeittolan keittiön ja klinikan väliin ripustettiin sininen muovikatos. Lea kertoo: Laskin 47 lasta, 2- vuotiaista 15-vuotiaisiin tavaamassa nepalin aakkosia ääneen kerosiinin sihistessä suuren riisikattilan alla. Joukko huolestuneita äitejä tuijotti kummallista näkyä, mutta rakensimme seinän, niin että saatiin olla rauhassa. Katulasten koulu oli valtava menestys ja joka päivä kävi 50-60 oppilasta. ROKPA etsii nyt kiinteistöä koululle. Nepal maaliskuussa 2004 Lea Wylerin päiväkirjasta: Hyvät tukijat, neuvonantajat ja ystävät! Talvi täällä Nepalissa on ollut kylmä ja ankara. ROKPA-katukeittolamme, joka avattiin joulukuun puolivälissä, sulkeutuu taas. Vapaaehtoiset työntekijämme ovat lähteneet takaisi koteihinsa tehtyään täällä kovasti töitä - he tarjoilivat ruoan kerjäläisille ja veivät mukanaan muistot unohtumattomista hetkistä. Kuten eräs heistä sanoi: "Tätä syvästi inhimillisen kokemuksen lahjaa ei voi kukaan ottaa minulta pois." Maaliskuun neljäntenä juhlittiin katukeittolan päättäjäisiä samoin kuin muinakin vuosina: tanssimalla ja laulamalla lastenkodin kattotasanteella. Se on myös vuonna 1996 perustetun lastenkodin vuosipäivä ja oma syntymäpäiväni. Oli siis syytä juhlia, varsinkin kun tri Akong Tulku Rinpoche itse saapui paikalle. Monet ystävämme ja lastenkodin jo jättäneet aikuisiksi kasvaneet nuoret tulivat myös, ja niin meitä oli lähes sata henkeä tungeksimassa noissa pienissä tiloissa. On selvää, että uutta lastenkotia tarvitaan! Itse asiassa uusi lastenkoti on kohonnut korkealle. Sen rakentaminen alkoi viime lokakuussa monsuunin jälkeen, ja muutama päivä sitten sementtiä kaadettiin jo 3. ja 4. kerrosten lattiaan. ROKPAn uusi lastenkoti Kathmandussa rakennusvaiheessaan. Se valmistui talvella 2005. On ihmeellistä kulkea siellä ja kuvitella lasten makuuhuoneita ja läksyjenlukupaikkoja ja tiloja, jossa vanhukset voivat levätä kovan kerjuulla vietetyn elämän ehtoolla. On ihmeellistä katsella ympäri hallissa, joka voi toimia ruokasalina, täynnä lapsia, jotka saavat ravitsevan aterian vatsaansa ja miettiä miten sinä, arvoisa lukija, vierailet täällä ja esittelemme tiloja tarjoten herkullista nepalilaista teetä.
Täällä on nyt kevät ja se merkitsee, että vesi loppuu. Suihkua ei voi ottaa ja käsiä pestään säästeliäästi. Ihana ajatella, että vuoden kuluttua meillä on vettä riittämiin omassa porakaivossa. Olen uneksinut oman lastenkodin rakentamisesta 15 vuotta. Vuokratilat ovat edullisemmat, mutta aina on vaara, että vuokranantaja sanoo meidät irti. Nämä lapset on jo heitetty kadulle aiemmin, heidän isänsä, isäpuolensa tai työnantajansa kohteli heitä kaltoin. Tahdomme antaa heille turvallisen kodin ja sukupolville katulapsia heidän jälkeensä. Ja tässä se on, se on tapahtumassa! Kiitos yhteisen unelmamme, kiitos teidän työnne ja tukenne. Tänään otin lastenkotiin uuden tytön nimeltä Sarmilla. Hänen sisarensa Pabitra asuu täällä jo. Heidän äitinsä työskentelee rakennuksilla kantaen tiiliä ja saa kehnoa palkkaa. Hän on synnyttänyt yhdeksän lasta, joista viimeinen oli paljon toivottu poika kahdeksan tyttären jälkeen. Aviomies kuoli pian pojan syntymän jälkeen ja silloin äiti toi Pabitran huostaamme, siitä on jo muutamia vuosia. Pabitra on nyt vankka 12-vuotias tyttö, joka opiskelee ahkerasti. Äiti kävi katsomassa häntä kolmen kotona olevan sisaruksen kanssa äskettäin (muut perheen lapset on sijoitettu sukulaisiin tai heitä käytetään lapsityövoimana). Sisarista 9-vuotias Sarmilla kiinnitti huomioni, koska hän näytti paljon vakavammalta kuin sen ikäisen kuuluisi. Kasvoilla oli epätoivoinen ja nälkäinen ilme. Hän oli sairaskin ja hänen kasvonsa jäivät vaivaamaan minua. Pyysin että Pabitra puhuu äidilleen, ja niin Sarmilla tuli perheeseemme. Kaikki ovat nyt iloisia. Näettehän, on helppoa tehdä ihmiset iloisiksi ja ilostuttaa itseäänkin. Eräänä päivänä näin Sarmillan puutarhakeinussa hyräilemässä, koulukirja sylissään, pieni hymy kasvoillaan. On toisenkinlaisia tarinoita. Vuosia sitten pelastimme kadulta vammaisen Padam-nimisen pojan, ja annoimme hänelle mahdollisuuden oppia käsityöläisammatin. Hän sai pyörätuolin ja muuta apua. Eilen näin hänet kadulla kerjäämässä yhdessä vammaisen vaimonsa kanssa, joka on raskaana. Hän kai tahtoo kerjätä mieluummin kuin tehdä työtä. Nepal on entisenlainen: paljon lakkoja. Yksi lakko kesti viisi päivää, eivätkä bussit kulkeneet. Taksit pyysivät kaksinkertaista hintaa eikä voinut tietää mikä kauppa on auki ja mikä kiinni. Kukaan ei tiedä miksi oikein lakkoillaan. Se vaikuttaa koulunkäyntiinkin, tulee ylimääräisiä lomia ja on ihme, että kukaan yleensäkään oppii mitään. Nepalissa on sanonta, että jos todella tarvitse jotain ja sinulla on rahaa, lopulta saat sen, mutta siihen menee aikaa. Esimerkiksi, tietä asuntoni edessä levennettiin. Minulle ei kerrottu siitä, eräänä päivänä poraaminen vain alkoi. Katsoin ulos, ja näin, että he rikkoivat Hajur Amasin taloa - se on pieni lisärakennus, joka on liitetty omaan asuntooni. He rikkoivat myös naisten työpajaa suojaavan aidan. Menin esittämään vastalauseeni, mutta kesti pitkään ennen kuin se otettiin vakavasti. Sillä aikaa paljon tiiliä oli murskattu, eikä niistä saanut enää ehjää seinää, vaikka yritettiin. Sen sijaan kadulle oli syntynyt suuri kasa kivenmurikoista, ja se tukki liikenteen. Sitten ikkunani alla soitettiin torvea, keskusteltiin kovalla äänellä ja kiroiltiin. Onneksi Hajur Ama oli poissa täältä tapaamassa perhettään (joka on taas kiinnostunut hänestä, nyt kun hän asuu meillä). Sovittiin, että hänen puoleksi raunioitunut talonsa korjataan "kolmessa päivässä". Se oli eilen ja työ on kesken. Löysin työmiehet toiselta työmaalta ja he kertoivat minulle ystävällisesti hymyillen, että rakennusmateriaali loppui, eivätkä he voineet jatkaa työtä. Nyt on lakko viidettä päivää, kaikki on siis kuten tavallisesti. Jos kysytte, miten nämä ongelmat ratkaistaan, ne ratkaistaan kuten tavallisesti: yritetään muistella dharmaopetuksia, yritetään pysyä tyynenä ja huumorintajuisena, unohdetaan opetukset ja muistellaan niitä taas. Käytännön tasolla, kun kaikki on niin kuin on, ihmisestä tulee jokseenkin taitava löytämään ratkaisuja. Entistä enemmän katulapsia pääsee nyt ROKPAn kautta kouluun. Moni kerjäläislapsi katkaisee noidankehän opiskelemalla ammattiin ja oppimalla huolehtimaan itsestään. Parhaillaan koetamme auttaa nuorta äitiä löytämään lapsensa, joka varastettiin. Lapsia varastetaan täällä aika usein, sillä kerjäläiset tarvitsevat nuoria ihmisenalkuja vierelleen herättämään sääliä, niin että heille annettaisiin enemmän rahaa. Nuori äiti on epätoivoinen. Olen löytänyt englanninopettajan Rameshille, joka oli sydänleikkauksessa ROKPAn kustannuksella. Lastenkotimme kasvatit opettavat englantia Rameshille, joka on ollut koko elämänsä "kuolemaisillaan", 19 vuotta. Nyt hänen elinajan odotuksensa on sama kun kenellä tahansa muullakin ja hän tahtoi kiittää meitä uudesta elämästään. Hän sanoi: "En koskaan odottanut, että eläisin pitkään. Nyt minulla on elämä, mitä sillä tekisin?" Muistin vanhan säännön: "jos pelastat elämän, olet siitä vastuussa". Tarjosin hänelle
paikkaa lastenkodissamme ja nyt hän sitten opettelee lukemaan ja kirjoittamaan. Hän opettelee myös piirustusta ja maalausta ja minusta vaikuttaa, että hänellä on lahjoja. Rameshin maalauksia Yritämme löytää länsimaisen lääkärin, joka tahtoisi vastata katukeittolan yhteydessä toimivasta terveysasemasta. Se on vapaaehtoistyötä. Toivoisimme, että löytyy henkilö, joka tahtoo palata joka vuosi Kathmandun talveen. Jos tiedätte sopivan henkilön, olkaa hyvä ja ottakaa meihin yhteys (info@rokpa.ch). Näin täällä elämä kulkee kulkuaan, eikä avun tarpeelle näy loppua. Aina on kerjäläisiä ja katulapsia. Niin monen elämän ROKPA on kuitenkin jo voinut muuttaa paremmaksi ja kun katson sellaisia kuin Padam, yritän muistaa sen. ROKPA-lapseni tekevät minut onnelliseksi ja luottavaiseksi, he menestyvät hienosti. Eräs heistä kertoi kameran edessä meistä filmiä tekevälle kuvausryhmälle: "Olin katulapsi, kerjäsin, varastin ja maleksin kadulla. ROKPA otti minut suojiinsa ja katsokaa mitä on tapahtunut - käyn koulua, minulla on työ ja maksan takaisin ROKPAlle osan aiheuttamistani kustannuksista. Minne menenkin, ystävät tervehtivät, ennen minua ei tervehtinyt kukaan. Olen niin onnellinen, että tahtoisin syleillä koko maailmaa!" Tämä on onnellinen loppu, kiitos tuestanne. Monet terveiset teille kaikille täältä Boudhasta Lea ja ROKPA-perhe Lea Wylerin päiväkirjasta: Miellyttävän matkan jälkeen saavuin Nepaliin 26.tammikuuta 2002 yli 100 kg matkatavaraa mukanani. Vaatteita, kenkiä ja lahjoja lapsilleni. Olin tulossa kotiin... taksilla lentokentältä, lapset juoksivat vastaan talosta ja työpajojen naiset tungeksivat tervehtimään. Lastenhoitaja Goma juoksi paikalle pienimpien kanssa ja jälleennäkeminen oli iloinen. Huoneistoni pienessä olohuoneessa lapset pyrkivät syliin, kerääntyivät ympärille nauraen ja leikkiä laskien ja toivat teetä. Katsoin lapsiani ylpeyttä ja mielihyvää tuntien! Yksi itki, ja kun kysyin miksi, hän sanoi olevansa niin iloinen nähdessään minut. Isot pojat kätkivät tunteensa ja näyttivät pitkästyneiltä mutta halasivat sydän tykyttäen ja pyrkivät viereen kun muut eivät huomanneet. Kävin tänään jo soppakeittolassa lounaan aikaan. Satoi ja oli kylmä ja syöjiä oli paljon höyryävät kipot edessään. Tapasin uuden vapaaehtoisryhmän, joka vaikutti motivoituneelta ja myönteiseltä. Kaikki olivat innostuneita tästä projektista ja tahtoivat mielellään auttaa tässä häkellyttävässä tilanteessa. Yksi sairaanhoitaja sanoi: On ihanaa herätä aamuisin ja tietää olevansa hyödyksi, ei vain lievittävien lääkkeiden jakamista vaan todella parantamista. Eräs mies, joka työskenteli täällä vapaaehtoisena oli menettänyt oman yrityksen ja talonsa ja pyysi nyt vaivautuneena, että auttaisimme pitämään hänen lapsensa koulussa. Hän oli saanut taksikuskin töitä ja rahat riittivät hädin tuskin ruokaan. Toinen mies oli jäänyt yksin, kun vaimo ja lapsi lähtivät pois tyytymättöminä miehen ansiotasoon (harvinainen tilanne) ja mies etsi jotain elämänsisältöä, joka estäisi häntä sortumasta huumeisiin. Eilen kolmekymppinen nainen kävi. Hänellä on seitsemän lasta ja mies jätti, koska poikaa ei syntynyt. Hän on epätoivoinen ja kerää metalliromua ja koettaa myydä sitä intialaisille. Tarjosimme hänelle paikkaa naisten työpajasta mutta hän kieltäytyi. Kolme hänen tyttäristään pääsee nyt kuitenkin kouluun. Tällaisia asioita tapahtuu melkein päivittäin, näiden ihmisten hätä on äärimmäistä. Pahinta on toivottomuus. Mutta toivoa ON, niin kauan kuin voimme tehdä oman osamme ja ihmiset ympäri maailmaa tukevat meitä. Aina on toivoa. Tänään tapasin ensimmäistä kertaa rakennusmestarin, joka vastaa uuden ROKPA-kodin rakentamisesta. Huomasimme, että määräysten mukaan etäisyyden muihin rakennuksiin tulee olla suurempi kuin piirustuksissamme, ja joka kerroksessa pitää luopua yhdestä huoneesta. Hyviä uutisia on että alakertaan voi tehdä vesitiiviin varaston. Sadekautena kadut tulvivat mutta alakertaa korotetaan 20 cm ja se suunnitellaan niin, että vesi valuu pois. Hän sanoo, että rakentaminen kestää ainakin puolitoista vuotta ja luultavasti pidempään. Tämä on minulle niin suuri projekti ja tänään iltapäivällä loma Hawailla tuli mieleeni... mutta kun pysähdyin illalla 11 aikaan tyttärieni ovella ja he istuivat edelleen nenät kiinni oppikirjassa, tiesin että tekisin kaikkeni antaakseni heille paremman tulevaisuuden.
Katmandussa on tänään yleislakko. Eilenkin oli. Tänään on kuulemma oikein suuri lakko. Joten emme avaa katukeittolaa, vaikka asiakkaita on entistä enemmän, koska poliittinen epävarmuus tekee köyhistä entistä köyhempiä. Jotkut meistä menivät keittiöteltalle, missä kaikki ihmiset odottivat saadakseen ruokaa. Selitin parhaan kykyni mukaan miksi on tauko, ja se oli yllättävä hetki. Ei tuntunut yhtään heiltä ja meiltä vaan jaoimme yhdessä tuon vaikean hetken. Sen sijaan, että kukaan olisi tullut vihaiseksi tai alkanut riidellä he hymyilivät minulle hyvin rauhallisesti, nyökyttivät päätä ja antoivat tukensa päätöksellemme. Toiset liittivät kätensä yhteen nepalilaiseen tervehdykseen: Namaste. Elämä täällä laaksossa jatkuu, vaikkei aurinko tänään paista. Eilisiltana lapset tulivat luokseni, pelasivat korttia ja kiusoittelivat toisiaan. Ravia, koska hän koettaa kasvattaa partaa ei niin menestyksellisesti. Yhden tyttären poikaystävä oli jättänyt ja hän tarvitsi suuren halauksen. Voi niitä surullisia silmiä! Ramhari tuli sanomaan hyvää yötä. Hän on valvonut kokeidensa takia ja näyttää kalpealta. Dilip tahtoisi matkustaa Amerikkaan ja ruveta lentäjäksi. Lupasin ottaa asiasta selvää ja kysyä tuttaviltani mutta pelkään pahoin, että siihen ei löydy ratkaisua. Jatko-opinnot Yhdysvalloissa ja muissa englantia puhuvissa maissa maksavat vähintäänkin 35,000 euroa eikä ROKPAlla ole mitään mahdollisuuksia tukea näissä pyrkimyksissä. Mutta jos tunnette ketään, joka tahtoisi ottaa yhden lapsistani luokseen ja kouluttaa (hän ei ole ainoa jolla on kirkas äly ja tällainen haave), se olisi valtavan arvokas asia. Ja juhlimme lasten syntymäpäivää maallamme Naiapatissa. Useimmat pyöräilivät sinne se oli suuri seikkailu ja minä ajoin vanhalla Sveitsin hallituksen lahjoittamalla Toyotalla ja toin lahjat kauniissa käärepapereissa, joihin ystävät ja auttajat olivat tavarat huolellisesti käärineet. Pelattiin jalkapalloa ja kuunneltiin musiikkia kovaäänisistä, jotka joku oli lahjoittanut juuri tällaisia tilanteita varten ja tanssittiin, juotiin cokista ja syötiin hömppäruokaa. Esittelin lapsille Tseringin, pienen pojan Mustangista, joka oli kävellyt äitinsä kanssa kahdeksan päivän matkan päästäkseen kouluun. Hän on vahva ja hymyilee valloittavasti, eikä itkenyt äidin perään vaan iloitsee tietäessään, että saa hyvän kodin, koulutuksen ja ystäviä muista lapsistani. Lastenkoti valmistui ROKPAn sponsoreille tarkoitettu vaellus "Himalajan Haaste" Helambun vuoristoseudulla päättyi Katmanduun 7. maaliskuuta 2005. Siellä juhlittiin ROKPAn uuden lastenkodin valmistumista. Valtava teltta oli pystytetty 400 vieraalle. Paikalla olivat tri Akong Tulku Rinpoche ja Lama Yeshe Losal Rinpoche, sekä Lea Wyler ja useita Nepalien luostarien edustajia, Samye Lingin sanghaa ja sponsoreita. Iltapäivän ohjelmaan kuului mm. paikallisen tiibetiläisväestön esittämiä tansseja Lingin Gesarin kansalliseepoksesta. Niitä on alun perin esitetty erityisesti Itä-Tiibetissä Khamissa, jossa myyttisen sankarihahmon Gesarin uskotaan eläneen. Uusi lastenkoti tarjoaa paikan sadalle orvolle ja kymmenelle vammaiselle lapselle. Uusiin suunnitelmiin kuuluu vanhainkodin rakentaminen lastenkodin lähettyville. Tervetuloa myös ROKPAn uuteen majataloon ja puutarhakahvilaan! Ne sijaitsevat lastenkodin vieressä, seuraa kylttejä Boudhan stupalta.
Majatalo Katmandussa ROKPA lastenkodin yhteyteen rakennetusta majatalosta saa vuokrata huoneita lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa. Huoneet ovat erikokoisia ja niissä on wc ja suihku. Se on keskeisellä paikalla ja kulkuyhteydet nähtävyyksille ovat hyvät. Yövy Katmandussa ja tue hyväntekeväisyyttä, ROKPAn lastentaloa. Lisätietoa majatalosta www.rokpaguesthouse.org Guesthouse is in Facebook Suomalaisten kokemuksia majatalossa ROKPA-nuorten ylläpitokustannuksia Katmandussa 2009 Lea Wylerin avajaispuhe: Hyvät naiset ja herrat, tervetuloa. Kerron teille ensin erään tarinan. Ystäväni tuli tänne äskettäin Intiasta ja kertoi, että lentokoneessa hänen oli täytettävä maahantulokaavake. Siinä pyydettiin välttämään kerjäläisten ruokkimista, koska se vain rohkaisee heitä kerjäämään. Näin turisteille sanotaan Nepalin rajalla. Se tekee entistä helpommaksi kävellä kadulla ja jättää kerjäläiset ilman huomiota. Pyyhkiä heidät pois mielestä. Miltä tuntuisi olla heidän kengissään? Voimmeko kuvitella miltä tuntuu olla nälkäinen, kylmissään ja ilman mitään? 25 vuotta sitten Akong Rinpoche opetti minulle jotain, mitä en ole koskaan unohtanut. Olin ryhmän mukana pyhiinvaelluksella Bodhgayassa Intiassa ja kerjäläiset ahdistelivat meitä. Rinpoche ilmeisesti näki, miten syyllisen näköisinä heitimme heille muutamia lantteja tarkistamatta edes lensivätkö ne almukulhoon. Rinpoche antoi meille opetuksen siinä bodhipuun alla. Hän sanoi: Ei voi mitenkään tietää, kuka se, jolle lahjan annatte, todella on. Ei voi tietää, missä muodossa Buddha ilmestyy. Voitte nähdä likaisen ja haisevan kerjäläisen, mutta todellisuudessa hän voi olla Buddha siinä muodossa. Kenelle sitten annattekin rahaa, muistakaa se ja antakaa lahjanne kunnioituksella, ystävällisesti, kumartuen alas hänen puoleensa ja katsoen häntä silmiin. Hyvät naiset, herrat ja lapset. Toivotan teidät tervetulleeksi tähän suotuisaan tapahtumaan ilolla: uuden lastenkodin avajaisiin ja ROKPAn 25. juhlavuoden avajaisiin. Osoitan kunnioitusta gurulleni ja ROKPAn johtajalle, Tri Akong Tulku Rinpochelle ja hänen veljelleen Lama Yeshe Rinpochelle, joka on vuosia työskennellyt väsymättömästi auttaakseen Rinpochea hänen työssään. Tervehdin korkea-arvoisia virkamiehiä ja eri luostareiden edustajia. Toivotan erityisesti tervetulleeksi johtaja Jörg Friedenin sveitsiläisestä kehitys- ja yhteistyötoimistosta ja varajohtaja Genevieve Federspielin, vanhat tuttumme, jotka edustavat täällä tänään myös Sveitsin Intian ja Nepalin suurlähettilästä. Hän olisi mielellään tullut paikalle nyt, mutta ei voinut ja meillä on kunnia saada hänet vieraaksemme viikon kuluttua. Tervehdin herra Dev Ratna Dhakhwaa, joka on Nepalin Punaisen Ristin johtaja. Samoin tervehdin rouva Lotti Weisea, joka johtaa Madat Nepal -järjestöä ja edustaa säätiömme jäseniä. Tervetuloa myös Jyoti Sherchan, projektin arkkitehti, jonka ansiosta meillä on niin kaunis koti ja hänen kärsivällistä neuvonantajaansa herra Stapithia tiimeineen. Tervehdin ja toivotan tervetulleeksi tukijamme ja vierailijat kaukaa ulkomailta, jotka ovat tulleet pitkän matkan iloitakseen kanssamme tänä merkittävänä hetkenä. On myös mainittava muutamia henkilöitä, joita ilman tämä projekti ei todellakaan olisi ollut mahdollinen: kiitän Margrit Stahelia, Mirteä ja Arendia, Lyndaa, Mariannea Shanti Sewa Grihasta ja hänen ihania työntekijöitään, kaikkia anteliaita vapaehtoisiamme, jotka sen sijaan, että lomailisivat Bahamalla, palaavat auttamaan Nepalin köyhiä vuosi toisensa jälkeen. Tervehdin Anita Dhunganaa, joka hoitaa lapsiamme ja tätä kotia tiukasti mutta lempeästi, ja koko henkilökuntaamme, sekä naisten työnpajassa työskenteleviä.
Lopuksi, muttei vähäisimpinä tervehdin kaikkia lapsia omiani ja muiden, joita varten tämä on tehty! Tulin Nepaliin 24 vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Silloin näin omin silmin ihmisten asuvan kaduilla: kerjäävän, sairastavan, kuolevan ja synnyttävän kadulla. Vanhojen, nuorten ja äärimmäisen sairaiden. Ja lukemattomat lapset kuljeksivat ympäriinsä ikävystyneinä, nälkäisinä ja yksinäisinä. Olin niin järkyttynyt heidän kärsimyksistään, että se pani minut tekemään asialle jotain määrätietoisella tavalla, niin että näiden lasten kohtalo kohenisi. Akong Rinpoche, lakimiesisäni ja minä perustimme ROKPAn 27.3.1980. Sen jälkeen olemme lähettäneet kymmenentuhatta lasta kouluun Tiibetissä, ja monia satoja täällä Nepalissa. Olemme perustaneet 125 projektia Tiibetiin ja lisäksi monia Nepaliin, Etelä-Afrikkaan, Zimbabween ja Eurooppaan. 18 maahan on syntynyt 30 sisarjärjestöä. Uneksimme ja toivomme, että lapset saisivat sen, mitä heille kuuluu: suojaa, koulutuksen, rakkautta ja ravintoa. Meille se oli itsestäänselvyys omassa nuoruudessamme, voimme tuskin kuvitella sellaisen lapsen tuskaa, joka kasvaa ilman huoltajaa. Kuvitelkaa lasta vaeltelemassa kaduilla, etsimässä seuraavaa ateriaa, sen sijaan, että hän opiskelisi koulussa ahkerasti. Lapsen mieli on huolien vallassa: Miten saisin ruokaa? Missä nukkuisi tänä yönä? Miten vältän katumafian rankaisun ja miten täytän pitkän päivän aamun sarastuksesta pimeyden tuloon? Eräs katulapsi kertoi minulle, että tylsyys oli vielä pahempaa kuin nälkä. Lapsen täytyy saada käyttää aivojaan, hän on tiedonjanoinen. Kun näin, miten nämä avuttomat lapset stupan ympärillä raaputtivat vahaa viimeöisistä kynttilöistä tehdäkseen uusia myyntiin, kun näin heidät sytyttämässä kynttilöitä pysyäkseen lämpimänä, aloin uneksia, että antaisin heille turvapaikan, joka olisi kaukana katujen kurjuudesta ja epätoivosta, paikan, jossa olisi tarpeeksi ruokaa, vaatteita, rakkautta ja tietoa. Sitten kerroin unestani teille ja katso! Se oli teidänkin unelmamme ja yhdistimme voimat tehdäksemme siitä totta. Avustustenne, työpanoksenne, luottamuksenne ja oman päättäväisyytemme avulla loimme tämän Kodin vastauksena unelmaan, joka alkoi 25 vuotta sitten täällä Nepalissa. Tämä on nyt Koti lapsilleni näistä lapsista on tullut perheeni ja heidän perheensä minun ROKPAlapseni. En aio lopettaa tähän. Tämä tulee pysymään turvaa ja rakkautta antavana paikkana pitkään sen jälkeen, kun useimmat meistä ovat jo kuolleita. Juuri nyt, kun Nepal näyttää olevan hajoamistilassa, kun muut hyväntekeväisyysjärjestöt vetäytyvät pois turvallisuussyistä, nimenomaan nyt ROKPA on päättänyt jäädä. Me emme luovuta emmekä toisten tavoin jätä laivaa. Nepalin lapset tarvitsevat meitä nyt enemmän kuin koskaan. Tämä ROKPA-koti on lahjamme Nepalille aikana, jolloin lahjat ovat harvinaisia. ROKPA-koti on kyltti, joka julistaa: unelmat voivat toteutua! Se luo toivoa siellä, missä toivo tuntuu harvinaiselta ylellisyydeltä. Tämä Koti on monille lapsille nykyisyys ja tulevaisuus. Hyvät naiset ja herrat, lapset eivät kärsi ainoastaan täällä Nepalissa. Niin monissa osissa maailmaa soditaan ja on pulaa ruoasta. Lapset kärsivät vanhempiensa tekojen takia. Tarvitaan voimakkaita keinoja auttaa nyt. Olemme täällä ja jaamme saman unelman uuden sukupolven nostamisesta jaloilleen keitä ja missä he ovatkin yhdessä voimme todella rakentaa uuden maailman. On meidän vallassamme perustaa monia tällaisia koteja eri puolille maailmaa ja perustaa lisää projekteja muiden avuksi. On ROKPAn 25. juhlavuosi, olemme tehneet paljon työtä ja toivomme, että etenemme voitosta voittoon perustaen niin kovin tarpeellisia projekteja maailman köyhimmillä seuduilla, erityisesti Tiibetissä. Haluan korostaa, että mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman Chuje Akong Rinpochen siunausta ja ohjausta. Rinpoche on myötätunnon elävä esimerkki. Hänen pääopetuksensa meille kaikille on, että elämässä ei ole mitään muuta ponnistelemisen arvoista kuin muiden auttaminen. Haluan myös kiittää kunnianarvoisaa Lama Yeshe Rinpochea, joka on väsymättä tukenut veljeään ja inspiroinut meitä omalla tavallaan vakaan sitoutumisensa kautta. Ihailen lapsiamme, jotka ovat tehneet paljon työtä itsensä kanssa oppiakseen tapoja ja voidakseen kantaa ROKPAn nimeä arvokkuudella ja itsekunnioituksella. Ihailen naisten työpajan naisia, jotka ovat löytäneet ihmisarvon vetämällä itsensä kuiville valtavasta kärsimyksestä suurella sitkeydellä. Ja osoitan ihailuni katujen kerjäläisille, jotka joka päivä muistuttavat meitä myötätunnon tärkeydestä. Kutsun teidät kaikki jakamaan tämän juhlan kanssamme ja muistakaa edessä olevat suuret tavoitteet. Emme ole koskaan tehneet tarpeeksi.
Lastenkodin lapset kiertueella Euroopassa kesällä 2005: 1:43ROKPA Dance Tour 2010 Rehearsaltekijä: ROKPAinfo392 näyttökertaa 9:29ROKPA's work - children need your help!tekijä: ROKPAinfo948 näyttökertaa 1:00ROKPA - Himalayan Dance Tourtekijä: ROKPAinfo488 näyttökertaa Näyttelijä tarvitsee tekniikkaa, mutta näillä lapsilla on luonnonlahjoja Claire Smithin artikkeli The Scotsman -lehdessä 11.6.2005 (lyhennetty suomennos) Tyhjässä ruokasalissa Dumfriesshiressä kahdeksanvuotias nepalilaistyttö kurkistaa pahvilaatikosta silmät selällään. Joukko 8-18 -vuotiaita lapsia ja nuoria tanssii hänen ympärillään ja tuo lahjoja: ruokaa, leluja, huopia. Tyttö ottaa lahjat vastaan ja loistaa kiitollisuutta, lopulta he kaikki tanssivat yhdessä ja nostavat kätensä ilmaan iloisessa kaaressa.
Nepalilaiseen popmusiikkiin sovitettu tanssi ilmaisee, miltä ystävällisyys tuntuu, kun on koditon ja pelkää elää kadulla. Erikoista on, että näistä lapsista jokainen on kokenut matkan nälästä ja kurjuudesta rakastavan perheen sydämeen. Lapset, jotka nykyisin asuvat ROKPAn lastenkodissa, olivat aiemmin Kathmandun katulapsia. He ovat tulleet elämänsä ensimmäistä kertaa Eurooppaan tanssikiertueelle, ja esiintyvät mm. Edinburghin festivaaleilla Skotlannissa sekä Sveitsissä. Sadat koululaiset saavat myös nähdä heidän esityksensä, joka yhdistelee perinteistä Himalajan kansantanssia draamaan katulasten kurjuudesta eräässä maailman köyhimmistä maista. Yleisön joukossa on maineikas puolalainen ohjaaja Grzegorz Bral, jonka ryhmä Teatr Piesn Kozla esiintyi loppuunmyydyille katsomoille Lontoon Barbicanissa toukokuussa. ROKPAn perustajajäsen Lea Wyler kutsui hänet työskentelemään näiden entisten katulasten parissa. Wyler on entinen näyttelijä, joka on viimeisten vuoden aikana auttanut 70 lasta saamaan kodin. Hän näki Bralin työskentelyn edellisillä Edinburghin festivaaleilla. Näytös oli voimakas ja mielikuvitusrikas. Sen intensiteetti sai minut istumaan tuolini reunalla ja tajusin, että halusin Bralin työskentelevän lasteni kanssa, sanoo Wyler. Aiemmin he olivat esittäneet perinteistä nepalilaista kansantanssia juhlilla ja tv:ssä, mutta omien kokemusten tuominen mukaan näytökseen oli jotain uutta. Ensimmäisissä harjoituksissaan Samye Lingin tiibetiläisessä keskuksessa Dumfriesshiressä ohjaajat muokkasivat ohjelmanumeroista tanssikehän. Bralille lasten kanssa työskentely on opettanut paljon uutta. En ole koskaan käynyt Nepalissa, mutta minusta näyttää, että näillä lapsilla on vaistomainen ymmärrys kehon kielestä. Jotkut heistä liikkuvat tavalla, jota en ole nähnyt aiemmin. Julkiseen esitykseen sisältyy aina riski, mutta rohkaisemme lapsia seuraamaan omia tuntemuksiaan. Näissä lapsissa on jotain harvinaislaatuista, heillä on avoin sydän. Ammattinäyttelijän täytyy käyttää eri menetelmiä luodakseen tunteelle voiman, mutta näillä lapsilla se on heti valmiina. Sydämeni särkyi jo silloin kun tapasin heidät. Tiedän, että tapaamisemme muuttaa minun elämääni paljon enemmän kuin heidän elämäänsä. Lapsia katsoessaan Wyler muistelee sitä, miten he tulivat hänen huostaansa. Olen poiminut jokaisen heistä itse kadulta. Katsellessani heidän esitystään ajattelen katukeittolaamme, miten äidit kantavat lapsiaan aamuvarhain tullessaan hakemaan ruokaa. Wyler, jonka isoisä Felix Salten kirjoitti klassisen lastenkirjan Bambi, matkusti Katmanduun ensimmäisen kerran vuonna 1990 pystyttääkseen katukeittolan Boudhan köyhille nepalilaisille ja tiibetiläisille. Boudha on eräs tärkeimmistä buddhalaisista pyhiinvaelluspaikoista. Katukeittolan telttaan suuren stupan juurelle tuli ensin yksi katulapsi, sitten joukko sairaita ryysyläislapsia, joita hän ei hennonnut käännyttää pois. Nepalissa on tuhansia lapsia, joiden perheet ovat hajonneet tai jotka ovat niin köyhiä, ettei lapsia voida hoitaa. Nämä joutuvat kaduille vaaralliseen elämään väkivallan, sairauksien ja lapsikaupan uhan alle. Wylerin nuori perhe kasvoi, ja hän vuokrasi nelikerroksisen talon, jossa he kaikki voivat asua. Maaliskuussa 2005 ensimmäinen ROKPAn lastenkodiksi varta vasten rakennettu talo avasi ovensa. Siellä on tilaa 80 lapselle. 14-vuotias Anju, joka on kasvanut ihastuttavaksi nuoreksi naiseksi, muistaa odottaneensa aamiaista, leipää ja teetä, Boudhassa kylminä talviaamuina. Väkivaltainen isä oli hylännyt Anjun ja hänen kuuromykän äitinsä. Hän muistaa päivän, jolloin hänet valittiin lastenkotiin siltä pitkältä penkiltä, jolla lapset istuivat katukeittiössä syöden riisiä muovipussista. Lapset kutsuvat Wyleriä Mummyksi. Kesti kauan, ennen kuin Mummy huomasi minut. Eräänä päivänä hän sitten otti minut mukaansa ja kylvetti. Sain uudet vaatteet ja olin kovin iloinen. Sinä iltana söin parempaa ruokaa kuin siihen asti koskaan elämässäni. Hänen äitinsä Radhika, joka pyykkäsi vaatteita ansaitakseen ruokaa lapsille, on ROKPAn naisten työpajan menestystarina. Hän kouluttautui ompelijaksi ja opettaa nyt muita ammattiin
elekielellä. Anju selvittää tanssiharjoitusten kulkua. Esitämme, miten lapsia poimitaan kadulta ja toivotetaan heidät tervetulleiksi ROKPAn taloon. Kylvetämme heidät, annamme lämpimän aterian ja he saavat uusia siskoja ja veljiä. Monilla ROKPA-lapsista on vanhemmat tai ainakin toinen heistä, mutta kaikki ovat päätyneet kerjäläisiksi köyhyyden tai huonon onnen takia. Jotkut, kuten 15-vuotias Naresh, ansaitsi rahaa myymällä löytämäänsä romua. Kukaan ei auttanut. Oli niin kylmä, niin vaikeaa. Nepalin tämänhetkinen poliittinen epävarmuus ja talouden kehno tila tekevät asiat vielä vaikeammiksi. Demokratia ja lehdistönvapaus on siirretty syrjään ja turismi romahtanut. Sen takia kolmannes liikkeistä on suljettu ja maolaississien takia maaseudulla matkustaminen on vaarallista. Siitä huolimatta ROKPA-lapset toivovat saavansa koulutusta. Pema toivoo, että hänestä tulisi tietokoneohjelmoija ja on pakahtumaisillaan halusta kertoa elämäntarinansa. Haluaisitko kuulla? hän kysyy odottavasti. Pema syntyi Nepalin tiibetiläisalueella Dolpossa, missä ei ole sähköä, joukkoliikennettä eikä julkista terveydenhoitoa. Hän melkein kuoli tuhkarokkoon. Kylästämme matka Kathmanduun kestää kuukauden, ja olin kuolla, olin niin laiha. Vanhempani kantoivat minua jakin selässä. Mummyltä sain lääkkeitä ja uudet vaatteet. Kävimme vanhempieni kanssa katukeittolassa. Hänen vanhempi sisarensa Dorje Dolma on saanut myös ROKPAlta apua. Hänen selässään oli skolioosi, joka täytyi korjata leikkauksella Amerikassa. Lopulta Mummy otti minut ROKPAn lastenkotiin. Minulla on siellä monia ystäviä, minua todella onnisti. Peman luottavaisuus ja optimismi ovat tyypillisiä näille lapsille, joilla tuntuu olevan erikoinen kyky arvostaa elämää. Perheet, jotka ovat majoittaneet näitä lapsia Skotlanninvierailun aikana, ovat ihastelleet heidän välittömyyttään, sopeutuvaisuuttaan ja ahkeruuttaan. Marilyn Harris, jonka luona 14- vuotias Pema ja 13-vuotias Kedar majoittuvat, sanoo: Ensimmäisen aamuna Pema nousi ylös kuudelta opiskellakseen. On liikuttavaa, miten paljon lapset arvostavat koulutusta. Eikä heitä tarvitse pyytää auttamaan kotitöissä. Yritin estellä Kedaria tiskaamasta, mutten onnistunut. Pema ei tahdo jäädä jälkeen koulunkäynnissä: Nepalin poliittinen tilanne on huono, hän sanoo. Joskus emme voi mennä kouluun ja on pommeja. Täällä on varsin erilaista, kauniit maisemat. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Skotlannin sään vaihtelut ovat tähän mennessä olleet lapsille suurin yllätys. He vitsailevat: ellet pidä säästä, odota kymmenen minuuttia. He eivät myöskään olleet nähneet kylpyammetta aikaisemmin, ainoastaan suihkun. Ammeelle ei ole olemassa nimeä ja he kutsuvat sitä vedessä makaamiseksi. Vapaapäivänä lapset, jotka eivät ole paljon matkustelleet, vietiin rannikolle, missä he näkivät meren ensimmäistä kertaa elämässään. 17-vuotias Smaila puki sanoissa vuoristomaassa kasvaneiden lasten tunteet: Emme olleet nähneet sellaista aiemmin, horisontti oli upea. Se oli täynnä vettä, sitten oli viiva, joka katosi. Se oli ihmeellistä. Smaila on eräs ensimmäisistä lapsista, jotka Wyler otti ROKPA-kotiin. Hän on lahjakas laulaja, ja tahtoo ryhtyä ammattilaulajaksi. Tätä unelmaa siivittää tahto auttaa tuhansia lapsia, jotka elävät edelleen kaduilla. On vaikea verrata tätä ylevää nuorukaista niihin kurittomiin kerjäläislapsiin, joihin Nepalissa käyvät turistit tutustuvat. Sattumalta näemme kuitenkin kuvan hänestä albumissa ROKPAn toimistossa Samye Lingissä. Siinä hän on, kuusivuotiaana, hän istuu maassa ilman kenkiä, ympärillään jengi pikkuisia kovanaamoja töhryisin kasvoin. Oho, sehän olen minä! En voi uskoa tätä. Smaila ei ole nähnyt kuvia noista ajoista, mutta hän muistaa sen ajan kirkkaasti. Ei ollut ketään huoltajaa. Muiden mielestä olet vain taakka. Kukaan ei välitä sinusta. Jos menet nukkumaan jonkun toisen suojiin, hän heittää vettä päällesi. Ihmiset ovat säälimättömiä. Minulle on samantekevää, onko joku rikas tai köyhä, jos hän vain on ystävällinen ja auttaa. Sadan ihmisen joukosta löytyy aina yksi, joka välittää tarpeeksi antaakseen jotain. Muistot jatkuvasta hyljeksityksi tulemisesta ovat lapsilla aivan pinnan alla. Wyler toivoo, että matka halki Euroopan auttaisi parantamaan joitakin näistä syvistä haavoista. Sana
katulapsi, kat-e, on hirveä haukkumanimi nepaliksi. Tunnen myötätuntoa, koska kasvoin Sveitsissä juutalaisena. Kohtasin kauheita ennakkoluuloja ja sain kuulla olevani likainen jutsku. Mutta ei pidä hävetä juuriaan, joille ei voi itse mitään. Wyler uskoo, että kertomalla elämäntarinoitaan lapset voivat oppia olemaan ylpeitä siitä, mitä heistä on tullut ja millaisia vaikeuksia he ovat voittaneet. Näyttelemisen kautta lapsuudenmuistot ovat nousseet esiin. Heidän kehonsa muistaa hylätyksi tulemisen ja pahoinpitelyn. Toivon, että voimme muuttaa nuo tunteet ja he oppivat tuntemaan oman arvonsa. Wyler toivoo, että kokemus on kaikille myönteinen. On aivan epätodellista ja ihanaa, että he ovat täällä. Meidän työllemme ei voisi olla parempia lähettiläitä. Ensinnäkin toivon, että matkailu ei pilaa näitä nuoria, eivätkä he jää kiinni kuluttamiseen. Toivon, että he näkevät miten muualla eletään, saavat maistaa erilaisia ruokia, kokea uutta ja palaavat varmempina itsestään. He ovat vasta saapuneet, ja kaikki näyttää ihmemaalta, mutta pitemmän päälle he varmaan oivaltavat, että vaikka ihmisillä on kaikkea, he eivät silti välttämättä ole onnellisia. Monelle länsimaalaiselle, kuten Bral, lasten tapaaminen ja tanssiesityksen seuraaminen on elävä kosketus elämän tosiseikkoihin eräässä maailman köyhimmistä maista. Nämä lapset ovat niin vilpittömiä, avoimia ja rehellisiä. He tietävät mitä tekevät ja säilyttävät arvokkuutensa, hän sanoo. Saatan olla väärässä, mutta uskon, että näytelmä, johon kuuluu tapahtumia lasten omasta elämästä auttaa heitä ymmärtämään sitä, mitä he ovat kokeneet, ettei se tee heistä ihmisinä huonoja. Ja samalla voimme näyttää yleisölle: katsokaa, maailmassa on lisää tällaisia lapsia ja meidän täytyy auttaa heitä. Lastenkoti nyt > Matkaraportti Nepalista talvella 2009 Lea Wylerin alkuperäinen päiväkirja http://www.flickr.com/photos/leawyler/ Hei taas Nepalista! Tervehdin teitä olohuoneestani Boudhassa yhdessä Reema-tytön kanssa, monet teistä muistavat hänet tyttönä pahvilaatikossa (Himalajan ROKPA-tanssikiertue 2005) Hän on kasvanut, eikä mahdu enää laatikkoon!
Luen kertomusta pikkupojillemme ROKPAn lastenkodissa. ja tässä muutama tytöistä liittyy seuraamme katsomaan lyhytfilmiä itsestään tietokoneella joskus pienessä huoneessani on 30 lastenkotimme lasta. On meteliä ja vilskettä, sattumuksia ja hulluttelua ja aivan ihanaa.
Tässä on Santosh, jonka pelastimme kadulta, kun hän oli Pemban ikäinen hän on nyt nuori musiikillisesti lahjakas mies ja pitelee Pembaa sylissään joka taasen pitelee ruokaa mitäpä muutakaan ja saa sen häviämään nopeasti. Tsering Chöden (vasemmalla) tuli Dolpasta kävelemällä lumen halki kuuden viikon ajan toivoen että pääsisi kouluun. Hän on Peman sisar. Sabitalla (Anjun sisarella) on kuuromykkä äiti, hän työskentelee Naisten työpajasssa. Sabitalla oli karu alku elämässään, mutta nyt hän hymyilee usein. ROKPA on nyt heidän kotinsa!
Bharat on kasvanut ainakin kolme metriä siitä kun viimeksi näin hänet. Hän on taikuri, tanssija ja hyvä esiintyjä. Hän toivoo pääsevänsä takaisin Eurooppaan seuraavan kiertueemme mukana. Hän on juuri sairastanut lavantaudin ja alkoi tuntea ikävystyvänsä sängyssä. Olen tosi helpottunut, ikävystyminen on hyvä merkki. Hän oli eristyksissä kolmannen kerroksen huoneessa, jotta hän voi levätä kunnolla. Hänellä oli painajaisunia, koska se oli hänen elämänsä ensimmäinen kerta, kun hänen piti nukkua yksin. Joillakin voisi olla painajaisia huoneensa jakamisesta Tsering Chöden ja Sanje: tämän vuoden kuuma tanssipari esittävät tanssin vieraillemme ROKPAn lastenkodin pihalla. Sanje on yksi kolmesta veljeksestä, jotka poimin kadulta viime vuonna. Hylättyinä ja väheksyttyinä he hakivat turvaa toisistaan Boudhan stupan liepeillä. Nyt he ovat tähtiä!
Entisiä katulapsia, jotka asuvat nyt ROKPAn lastenkodissa. Toinen oikealta on Reema. Santosh ja Pema hämmästyttävät meitä hindiläisellä rakkauslaululla. Takana olevassa kyltissä sanotaan Madat Nepal- auta Nepalia (ROKPA-sanan nepalilainen käännös on Nepal ).
Ravi, entiseltä nimeltään Kancha on eräs ensimmäisistä pojistani, jonka otin huostaani vuonna 1990. Hän on nyt tietokonealalla opettajana eräässä toisessa hyväntekeväisyysjärjestössä ja asuu lastenkodin ulkopuolella. Kun meillä ei ollut kokkia, hän tuli takaisin päiväksi auttaakseen keittiössä. Useimmat lastenkodista lähteneet nuoret pitävät edelleen tiiviisti yhteyttä meihin ja tulevat päivällisille, juhliin, juttelemaan tai vaan saadakseen kunnon halauksen. Tässä on Anita, joka johti lastenkotia viimeiset kuusi vuotta. Hän lähti vuosi sitten perustaakseen oman yrityksen, ja tulee nyt vierailulle. Lapset rakastavat häntä!
Srujan ja Pooja, hänen sisarensa ovat keittiövuorossa ROKPA:n lastenkodissa Boudhassa, Katmandussa. Helmikuun 9. ruoka oli erinomaista. Sarita nukkui ennen ulkona veljensä ja sisarensa kanssa, sen jälkeen kun hänet ensin oli pakotettu juomaan alkoholia näläntunteen poistamiseksi (kolmevuotiaana)! Nyt hän on muotitietoinen nelivuotias eikä enää alkoholiriippuvainen. ROKPA auttaa siellä missä apua tarvitaan. Lea-mummi lukee ääneen kirjaa tontuista. Tuon illan pääkysymys kuuluu: Mummi, onko niitä todella olemassa?? Totta kai niitä on! Kuka kirjoittaisi kokonaisen kirjan jostakin, mitä ei ole olemassa??
Santosh kuten kaikki lapseni rakastaa katsella kuvia itsestään ja muista kun he olivat pieniä. Miten tärkeiksi nämä albumit ovat vuosien myötä käyneet. Ne todistavat: olemme olemassa. Ja olimme olemassa aikaisemminkin. Kingring suuri maalari näyttää kykynsä nuorella iällä. Oi, tämä kuva voisi olla Newsweekissä 20 vuoden kuluttua todistaen hänen varhaisista töistään.
Bharat ahmimassa ennen lavantautia. Hän on niin pitkä, että mikään ruoka ei tunnu riittävän. Minusta on ihanaa katsella kun hän syö, puhuu, tanssii ja nauraa. Nämä ROKPA-lapset ovat oikeita sydänkäpysiä. Kedar auttaa monivuotista portinvartijaamme Ganesh Daita istuttamaan kukkia majatalon avajaisia varten. Hän on kuin osa ROKPA-perhettämme.
Sabita tanssii Passang Dai (Dai merkitse isoa veljeä ja on arvonimi) kokkimme. Hän on keittänyt herkullisia aterioita lapsillemme pienessä keittiössä monen vuoden ajan. Myös Passang kuuluu perheeseemme.
Tässä on Mamta Naisten työpajassa. Hän voi tehdä muistista melkein minkä tahansa käsityötuotteemme. ROKPAn Naisten työpaja toiminnassa. Meistä on upeaa vastaanottaa tilauksia ja olemme juuri vuokranneet kaksi yksinkertaista lisähuonetta naapurista laajentaaksemme työpajaa. Joten antakaa tilausten tulla, ystävät! Se käy myös internetissä (vain Sveitsissä ja Saksassa).
Ulkona Shantin, perheemme koiran kanssa. Nepalilaisia lapsia ei itse asiassa suukotella ja halata yli kolmevuotiaina. En usko halauksettomuuteen! Nyt he tervehtivät, suukottavat ja halaavat minua noin viisi kertaa päivässä. Ellei minulla ole aikaa sille, että 50 lasta juoksee luokseni, minun täytyy itseni juosta. Ram Karki: hän lähti talostamme vuosia sitten, ROKPA koulutti häntä monen vuoden ajan. Nyt hänellä on oma DVD-kauppa. Se menestyy oikein hyvin, sillä hän on monien DVD-kauppiaiden joukossa yksi niistä harvoista, jonka englannin kieltä voi ylipäätään ymmärtää. Hän vuokraa myös huoneistoja, on naimisissa jaa hänellä on poika. Kuvassa näytän, että jos vedän häntä korvista, hänen viiksensä (joista me kaikki olemme hyvin ylpeitä) itse asiassa kiertyvät ylöspäin!
Taiteilijan nuoruudenkuva Ram pienen poikansa kanssa.
Kedar ja Sarita. Rakastan tätä kuvaa. Hän nauroi tytön kanssa ja piteli tätä suojellen. Tyttö on hän, joka pakotettiin haistelemaan liimaa ja juomaan lähes puhdasta alkoholia, jotta hän nukkuisi eikä itkisi nälissään. Tyttö on nyt 4-vuotias. Hänen isot veljensä suojelevat häntä nyt ja pitävät turvassa. Olen niin ylpeä heistä. Oikealla eräs ROKPAn tukema henkilö äitinsä kanssa. Tsering on kehitysvammainen, hänellä on kitalakihalkio ja epilepsia. Olemme tukeneet häntä lapsesta asti. Hän on nyt 32-vuotias. Hänen isänsä on 82, ja on ollut vuodepotilas vuosien ajan. Äiti työskentelee minimipalkalla mattotehtaassa ja nostaa tyttärensä lattialta 5 10 kertaa päivässä, kun hänellä on epilepsiakohtaus. Sponsori on lopettanut tukemisen; jos voit auttaa otathan yhteyttä, info@rokpa.ch.
Tänään on uuden ROKPA-majatalon katselmus. Tästä pääsee kauniiseen ja rauhalliseen puutarhaan. Jos haluat tulla, olet hyvin tervetullut. Sabita ja Pemba poseeraavat uuden majatalon kunniaksi. Uskoisitko, että he ovat olleet kerran köyhiä ja nälkäisiä? (Pemba kaivoi roskaläjiä koirien muristessa hänelle.) Muutamia kuvia ROKPA:n majatalosta. Vuokraamme huoneita pitemmiksi ajoiksi ja tarjoamme lomaosakkeita.
Tässä testataan inva-kylpyhuonetta, jonka rakensimme erityisesti majataloamme varten.
ROKPA-lapsia:
Matkaraportti Nepalista talvella 2009 Lea Wylerin alkuperäinen päiväkirja http://www.flickr.com/photos/leawyler/
ROKPA-perheemme lastenkodin edessä Boudhassa, Katmandussa. ROKPAn lastenkodin alakerrassa on naisten työpaja, toimisto ja ruokasali. Toisessa kerroksessa asuvat pojat, kolmannessa tytöt ja neljännessä on tietokonehuone, kirjasto, infopiste vierailijoille sekä johtajattaren, Radhan asunto. Viidennessä kerroksessa on minun pieni huoneistoni, vierailijoiden huoneita sekä luentosali.
Radha on uusi lastenkodin johtajatar ja talon äiti. Hän aloitti työt 1.4. yhdessä aikuisen tyttärensä kanssa. Hän on psykologi ja työskenteli aikaisemmin opettajana sekä hylättyjä naisia auttavassa projektissa. Meillä oli onnea, että saimme hänet taloon. Bidur oli aivan ensimmäinen lapseni Katmandussa. Hän on nyt ammatiltaan sähköasentaja, vaikkakin työskentelee parhaillaan golfkentällä. Hän asuu omassa asunnossaan ja käy usein lastenkodissa vierailemassa. Kusumille tehtiin ROKPAn avustuksella sydänleikkaus 2-vuotiaana ja hän on nyt yksi ihastuttavista pikku tyttösistämme.
Kusumin naurunkyyneleet. Hän on hauska ja vitsikäs. Kusum pitää huolta sisarensa Pramilan koulukirjoista. Hän on nuori, mutta suojelee sisartaan kuin pikkuäiti.
Sabita valmistautuu uuteen kouluvuoteen. Pemba, 3, antaa Ram Harille yhden rupian ja pyytää tätä ostamaan marmorikuulia. Tämä lienee hänen ensimmäinen rahataloudellinen tekonsa, jolla on muistoarvoa!