Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2018 ts. suunnittelija Susanna Lundström 5.12. ja 7.12.2017 esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset 1
Toiminta-avustuksia myöntävät lautakunnat vuonna 2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunta (kumppanuus- ja toiminta-avustukset) Sosiaali- ja terveyslautakunta (kumppanuus- ja toiminta-avustukset) molemmissa lautakunnissa puheenjohtajana apulaispormestari Johanna Loukaskorpi, esittelijänä johtaja Taru Kuosmanen 2
Yhteenveto keskeisistä muutoksista Yleistä Avustusmäärärahat ovat edellisen vuoden tasolla earvo avustustenhallintajärjestelmän käyttöönotto vuoden 2018 aikana porrastetusti (ei vielä tammikuun toiminta-avustushaussa) Organisaatiomuutosten myötä eri avustusten valmistelijoihin tullut muutoksia Jatkossa vanhempainyhdistysten avustukset haetaan toiminta-avustushaussa Ammattitaiteilijoiden stipendit kohdennetaan v.2018 visuaalisten taiteiden (kuvataide, valo- /elokuvataide, rakennustaide/taideteollisuus) sekä lastenkulttuurin alalla toimiville taiteilijoille (haku tammikuussa) Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet asiakirja päivitetty muutoksia mm. liitteiden toimittamiseen liittyen (kynnysarvoja nostettu) sekä lisäys Avustusta ei myönnetä uskonnon harjoittamiseen Sisällöllisiä muutoksia: Liikuntapalvelujen avustukset (Seuraparlamentti 21.8.) Perheitä tukevan työn avustukset (Perheverkko 6.10.) 3
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset Yleisistä periaatteista löytyy tietoa myös muista avustuksista ja apurahoista Tuotantotuet, kohde- ja projektiavustukset sekä aluerahat (Avustukset historiikkeihin) -> ei haettavana v. 2018 Ammattitaiteilijoiden stipendit Lahjoitus- ja tukirahaston apurahat Tiedeapurahat Yksityisteiden peruskorjaus- ja kunnossapitoavustukset Hissiavustus Lisäksi: Lasten ja nuorten toimintaraha (haku 13.11.-1) 4
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset Yleistä Avustusta voidaan myöntää hakijalle, jonka kotipaikka ja toiminta on Tampereella tai hakijalle, jonka säännöllinen toiminta sijoittuu Tampereelle. Hallinto ja kirjanpito Yhteisön hallinto ja talous on oltava voimassa olevien lakien mukaan järjestetty. Avustuksen käyttöä on voitava kirjanpidosta seurata, tilintarkastuslain ja yhdistyslain vaatimukset huomioitava. Seuranta Avustuksen myöntäjällä on oikeus vaatia selvityksiä ja tilityksiä avustuksen käytöstä. 5
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset Toiminta-avustusta voivat hakea yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua ja jotka ovat rekisteröityjä tai todistettavasti jättäneet rekisteröintihakemuksensa. Toiminnan kulut tulee voida todentaa yhdistyksen kirjanpidosta. Myönnetään yhdistyksen sääntöjen mukaiseen perustoimintaan. Ei toimintaan, jonka tavoitteena on taloudellinen voitto eikä yhdistykselle, jonka jäsenyys on rajattu ja jonka toiminta on suljettu muulta kuin jäsenistöltä. Ei myöskään palkintojen myöntämiseen. Toiminnan on edistettävä kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista sekä tuettava ja täydennettävä kaupungin toimintaa (strategiset tavoitteet tarkennetaan eri lautakuntien arviointikriteereissä). Avustuspäätöksessä huomioidaan avustettavan toiminnan laatu ja laajuus toiminnan suunnitelmallisuus, hakijan oma rahoitusosuus ja edellisten vuosien avustusten käyttötarkoituksen toteutuminen 6
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset Myöntäjä (lautakunta) voi asettaa avustuksen käytölle erityisiä ehtoja. Lautakunnat voivat vuosittain linjata painopisteitä avustusten myöntämiselle. Lautakunnat ovat hyväksyneet eri avustuskokonaisuuksille avustuskriteerit, joita sovelletaan avustuspäätösten valmistelussa. Avustuskriteereissä voi olla edellytyksiä avustuksen myöntämiselle sekä painopisteitä, joiden perusteella määrärahat suunnataan. Avustusta voidaan myöntää ainoastaan hakijoille, joiden hakemus on saapunut määräajan loppuun mennessä. 7
Hakumenettely 8
Avustusten hakeminen Hakuaika 2.1. 31.1.2018 (Huom! Kirjaamoon toimitettavat paperiset hakemukset toimitettava jo klo 15.45 mennessä) Hakuilmoitus julkaistaan Aamulehdessä ja Tamperelaisessa sekä kaupungin kotisivuilla (julkaisu 2.1.2018) Käytössä on ensisijaisesti sähköinen hakulomake, joka julkaistaan hakuajan alkaessa verkkosivuilla www.tampere.fi/avustukset. 9
Avustusten hakeminen 31.1.2018 mennessä toimitetaan toiminta-avustushakemus liitteineen sähköisesti Avustuslomakkeeseen täytetään: hakijayhteisön yhteystiedot, tilitiedot ja avustusasiain hoitajan tiedot haettava avustussumma sekä tiivistelmä vuoden 2017 toiminnasta ja avustuksen käyttötarkoituksesta toimintatiedot: hakijayhteisön jäsenmäärä, toimijoiden kokonaismäärä, toiminnan säännöllisyys (käyntikerrat viikossa/kuukaudessa) sekä yhdistyksen itsensä järjestämät yleisötilaisuudet (lkm) ja niiden osallistujamäärät hakemuksessa kysytään myös osallistuneiden sukupuolijakaumasta (ei vaikuta hakemuksen arviointiin) Poikkeus: liikuntapalvelujen toiminta-avustusta hakevilta kysytään laajemmin toimintaa kuvaavia tietoja Nuorisoyhdistykset ilmoittavat lisäksi toimintaan osallistuneet ikäkausittain 10
Avustusten hakeminen Avustuslomakkeeseen täytetään (jatkuu): Tampereen kaupungilta edellisenä 3 vuotena (2015-2017) saadut toiminta-avustukset sekä projekti- ja tuotantotuet, ostopalvelut ja muun sopimuksen nojalla saadut tulot Muut kuin Tampereen kaupungin myöntämät avustukset vuosina 2015-2017 sekä haetut/myönnetyt avustukset vuodelle 2018 Yhteisön toimihenkilöt ja tilintarkastajat/toiminnantarkastajat 11
Avustusten hakeminen Toiminta-avustushakemukseen liitettävät asiakirjat: toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018 (tai kuluvalle kaudelle 2017-2018) viimeisin hallituksen jäsenten allekirjoittama tilinpäätös, joka sisältää: tuloslaskelman ja taseen liitetietoineen sekä toimintakertomuksen. Tuloslaskelmasta tulee selvitä tili- ja alatili sekä kustannuspaikkakohtainen laskelma. Rahoituslaskelma edellytetään ainoastaan niiltä toimijoilta, joiden on se kirjanpitolain mukaan laadittava. Asiakirjoista tulee selvitä sen toiminnan kustannukset, mihin avustusta haetaan (mikäli yhdistyksen toiminta on laajempaa, vaaditaan erillinen laskelma) Viimeisin allekirjoitettu tilintarkastajien / toiminnantarkastajien erillinen lausunto eli tilintarkastuskertomus (sama kausi kuin tilinpäätös) yhteisön säännöt (VAIN mikäli niitä ei ole vielä toimitettu tai jos niihin on tullut muutoksia) Vähintään 10 000 avustuksen saaneilta edellytetään päätöksen jälkeen vielä täydentävien asiakirjojen eli edellisen vuoden valmistuneiden tilinpäätösaineistojen toimittamista ennen avustuksen maksamista 12
Avustusten hakeminen Hakemusten ja liitteiden toimitus Hakemus liitteineen toimitetaan sähköisesti Muistilista avuksi hakuvaiheessa ja päätöksen jälkeen! Hakemuksen katsotaan saapuneen määräaikana, mikäli se saapuu määräpäivänä sähköiseen tietokantaan tai klo 15.45 mennessä Kirjaamoon. Myöhässä saapuneet hakemukset jätetään tutkimatta Tampereen kaupunki, Kirjaamo PL 487, 33101 Tampere käyntiosoite Aleksis Kiven katu 14-16 C (ma-pe klo 8.30-15.45) 13
Avustusten hakeminen Hakuklinikat Tietotoreilla: tiistai 9.1. klo 16-19 Lielahti (Lielahtikeskus, Antti Possin kuja 1) keskiviikko 17.1. klo 16-19 Hervanta (Insinöörinkatu 38) maanantai 29.1. klo 17-20 Sampola (Sammonkatu 2) Ota mukaasi hakemukseen liitettävät liitteet (tietokoneella, muistitikulla tai paperisena)! 14
Päätöksenteko Toiminta-avustushakemukset käsitellään lautakunnissa yleensä maalis-huhtikuun aikana (kokouspäivät julkaistaan verkkosivuilla kun ne ovat tiedossa) Avustukset maksetaan päätöksen ja täydentävien asiakirjojen toimittamisen jälkeen, mikäli näitä edellytetään Samaan käyttötarkoitukseen toiminta-avustusta voi saada ainoastaan yhdeltä lautakunnalta. Käsittelijä voi tarvittaessa ohjata hakemuksen toiseen avustuskokonaisuuteen. Avustusta haetaan ensisijaisesti samasta avustuskokonaisuudesta, mistä avustusta on aiemminkin saatu Kaikkien eri avustuskokonaisuuksien kriteerit ovat ladattavissa osoitteesta www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset 15
Hakuprosessiin (esim. asiakirjat ja niiden täydennykset) liittyvät tiedustelut: sive@tampere.fi, p. 040 848 0947 Sisällölliset tiedustelut valmistelusta vastaaville (ks. seuraavat diat) 16
Avustuskokonaisuudet 17
Päätöksenteko Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset Terveyden, hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämisen toiminta-avustukset UUSI KOKONAISUUS Potilas- ja vammaisjärjestöjen toiminta-avustukset Ehkäisevän päihdetyön toiminta-avustukset Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisen toiminta-avustukset Eläinsuojelutyön toiminta-avustukset Avustamisen edellytykset: Yhdistyksen asiakirjoista tulee voida todentaa avustettavan toiminnan sisältö ja kustannukset eriytettynä yhdistyksen mahdollisesta palvelutuotannosta ja muusta toiminnasta. Rajaukset Ei myönnetä liikuntaseuroille Ei kohdenneta retkitoiminnan kuluihin Aktiivisten toimijoiden määrän tulee olla vähintään 30 18
Päätöksenteko Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset Määrällinen arviointi Jäsenmäärä Aktiivisten toimijoiden määrä Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien määrä vuositasolla Laadullinen arviointi Toiminta on säännöllistä, kuukausittaista ja ympärivuotista Toiminta vastaa kaupungin strategisiin tavoitteisiin Toiminta edistää yhteistyötä yhdistyksen ja kaupungin välillä Toimintasuunnitelmassa on selkeästi kuvattu toiminnan tavoitteet ja avustuksen käyttötarkoitus Toimenpiteet tukevat tavoitteiden toteutumista 19
Päätöksenteko Ikäihmisten hyvinvointia edistävät toiminta-avustukset Yhdistyksille, joiden toiminta on suunnattu pääsääntöisesti yli 65-vuotiaille tamperelaisille ikäihmisille Yhdistyksille, joiden toiminta tuottaa erityistä lisäarvoa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseen, yhteisölliseen toimintaan ja vertaistukeen Valmistelusta vastaa suunnittelija Kirsi Nurmio (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 8063135) Terveyden, hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämisen avustukset Yhdistyksille, jotka täydentävät kaikkiin tamperelaisiin tai erityisesti työikäisiin kuntalaisiin kohdistuvia matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalveluja tai tuottavat erityistä lisäarvoa terveyden, hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämiselle. Valmistelusta vastaa kehittämissuunnittelija Ville Laine (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 8062846; vastaanottotoiminta ja suun terveydenhuolto) ja palvelupäällikkö Marjaana Räsänen (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 8004712; mielenterveys, päihde- ja vammaispalvelut) 20
Päätöksenteko Potilas- ja vammaisjärjestöjen toiminta-avustukset Yhdistyksille, jotka tarjoavat vertaistukea sairastuneille tai vammaisille henkilöille ja heidän läheisilleen, kokemusasiantuntijuutta palveluiden kehittämiseen tai tuottavat erityistä lisäarvoa sairastuneiden tai vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle. Valmistelusta vastaa kehittämissuunnittelija Ville Laine (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 8062846; vastaanottotoiminta ja suun terveydenhuolto) ja palvelupäällikkö Marjaana Räsänen (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 8004712; mielenterveys, päihde- ja vammaispalvelut) Ehkäisevän päihdetyön toiminta-avustukset Yhdistyksille, joiden toiminta tukee päihteettömyyttä sekä lisää päihteisiin ja yleiseen hyvinvointiin liittyvää tietoa ja osaamista. Kohderyhminä ovat eri-ikäiset tamperelaiset. Yhdistyksen toiminnan tulee näkyä kuntalaisille, esimerkiksi viestinnän tai koulutuksen kautta. Yhdistyksen toiminnan tulee sisältää vertaisryhmä- ja/tai vertaistukitoimintaa. 21 Valmistelusta vastaa projektipäällikkö Johanna Riippi (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 8062736)
Päätöksenteko Eläinsuojelutyön toiminta-avustukset Yhdistyksille, jotka tukevat sairaiden, vahingoittuneiden ja avun tarpeessa olevien tamperelaisten eläinten auttamista sekä käytännön eläinsuojelutyön tekemistä (toiminta eläinten sijoittamiseksi tilapäisesti tai pysyvästi uuteen kotiin). Yhdistyksen tulee toteuttaa eläinsuojelutyötä yhteistyössä alueen eläinsuojeluviranomaisten kanssa. Valmistelusta vastaa projektipäällikkö Johanna Riippi (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 8062736) 22
Päätöksenteko Sivistys- ja kulttuurilautakunnan avustukset kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset festivaalien ja suurten yleisötapahtumien toiminta-avustukset (haku marraskuussa) kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustukset maahanmuuttajayhdistysten toiminta-avustukset liikuntapalvelujen toiminta-avustukset kaupunginosayhdistysten toiminta-avustukset soveltavan liikunnan (erityisliikunnan) toiminta-avustukset nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen toiminta-avustukset nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämisen toiminta-avustukset perheitä tukevan työn toiminta-avustukset vanhempainyhdistysten avustukset Avustamisen edellytykset: Yhdistyksen asiakirjoista tulee voida todentaa avustettavan toiminnan sisältö ja kustannukset eriytettynä yhdistyksen mahdollisesta palvelutuotannosta ja muusta toiminnasta. 23
Päätöksenteko Sivistys- ja kulttuurilautakunnan avustukset Määrällinen arviointi Jäsenmäärä Aktiivisten toimijoiden määrä Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien määrä vuositasolla Laadullinen arviointi Toiminta on säännöllistä, kuukausittaista ja ympärivuotista Toiminta vastaa kaupungin strategisiin tavoitteisiin Toimintasuunnitelmassa on selkeästi kuvattu toiminnan tavoitteet ja avustuksen käyttötarkoitus Toimenpiteet tukevat tavoitteiden toteutumista 24
Päätöksenteko Kulttuuri- ja taideyhteisöt Paikallisesti keskeiset kulttuuri- ja taideyhdistykset, joiden toiminta on vakiintunutta ja ammattimaisesti toteutettua Ei hankkeisiin, taiteen perusopetukseen tai valtakunnallisille liitoille Toiminta on ympärivuotista Julkisen tuen osuus maksimissaan 80 % menoista Huom! Liitteenä edellytetään alustava selvitys myös edellisen toimintakauden toiminnasta Valmistelusta vastaa ts. suunnittelija Susanna Lundström (etunimi.sukunimi@tampere.fi, 040 3558745) Kulttuuriharrastusyhdistykset Säännöllinen ja tavoitteellinen kulttuurin harrastustoiminta Laaja-alaisuus: pääsääntöisesti toiminnan piirissä tulee olla vähintään 30 aktiivista toimijaa (ei koske erityisryhmiä tai lastenkulttuuria) Ei ammatinharjoittamiseen, retkitoimintaan, oppilaitosten sisäisille järjestöille, koulujen kannatusyhdistyksille tai taiteen perusopetukseen 25 Valmistelusta vastaa koordinaattori Jaakko Laurila (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 050 5232134 ) ja kulttuuripalvelupäällikkö Elise Pedersen (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 050 5538673)
Päätöksenteko Kaupunginosayhdistykset Yhteisöt, joiden pääasiallinen toiminta keskittyy asuinympäristön yhteisöllisyyden ja paikallisidentiteetin vahvistamiseen Vakiintuneeseen kaupunginosatoimintaan, josta muodostuu kuluja Toiminnan tulee olla osallistavaa ja yhteisöllistä sekä tavoittaa laajasti tietyn alueen asukkaita asumismuodosta riippumatta Ei retkitoiminnan kuluihin eikä julkaisutoimintaan Valmistelusta vastaa koordinaattori Ulla Majamaa (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 040 5104079) Maahanmuuttajayhdistykset Toiminta on suunnattu Tampereella asuville maahanmuuttajille Yhdistyksen tarkoitus on maahanmuuttajien oman kulttuurin ja identiteetin säilyttäminen ja/tai valtakulttuuriin kotouttava toiminta Toiminnan tulee olla säännöllistä ja jatkuvaa Ei myönnetä yhdistykselle, jonka toiminnan piirissä on alle 30 toimijaa tai jäsentä Valmistelusta vastaa johtava koordinaattori Maris Reinson (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 050 3727904) 26
Päätöksenteko Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistäminen Rajaus: nuorten itsensä järjestämä omaehtoinen harrastustoiminta sekä aikuisten järjestämä, lapsille ja nuorille suunnattu ohjattu harrastustoiminta ja nuorisotyö Toiminnassa tulee olla mukana vähintään 30 alle 29-vuotiasta lasta tai nuorta (ei koske erityisryhmien toimintaa) Ei toimintaan, jossa ei ole säännöllisiä ja jatkuvia, erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuja sisältöjä Ei pelkkään leiritoimintaan tai muihin kertaluonteisiin toimintoihin Valmistelusta vastaa vs. johtava koordinaattori Päivi Laukamo (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 050 5287368) Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistäminen Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen keskittyvät yhdistykset Toiminnan tulee olla säännöllistä ja tavoitteellista sekä nuorten itsensä organisoimaa ja hallinnoimaa Toiminnassa tulee olla mukana vähintään 30 alle 29-vuotiasta nuorta Valmistelusta vastaa vs. johtava koordinaattori Päivi Laukamo (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 050 5287368) 27
Päätöksenteko Perheitä tukevan työn toiminta-avustukset (sisältäen varhaiskasvatuksen avustukset) Voidaan myöntää yhteisöille, joiden toiminta suunnattu lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen ja joiden toiminta keskittyy vapaa-aikana tapahtuvaan ennaltaehkäisevään työhön Toimintatavat: Lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen tukeminen, perheen omien voimavarojen vahvistaminen Lisäksi päivähoitopalveluja korvaava kerhotoiminta (ei yksityisen hoidon tuen piirissä oleva) Ei tueta liikuntaseuroja, potilasjärjestöjä tai muuta sellaista toimintaa, jota tuetaan jossain muussa avustuskokonaisuudessa Valmistelusta vastaa lapsiasiamies Tiia Heinäsuo (tiia.heinasuo@tampere.fi, p. 050 4112434) 28
Päätöksenteko Liikuntapalvelujen avustukset Tampereella toimivat yhteisöt, joiden toiminta keskittyy pääosin tamperelaisille suunnattuun terveyttä edistävään liikuntaan sekä siihen liittyvään kansalaistoimintaan Toiminnan piirissä tulee olla yli 30 harrastajaa Painopisteenä toimintaan aktiivisesti osallistuneiden liikkujien määrä (yht. 60 % arvioinnista), erityisesti alle 20- vuotiaat väh. 6 kk vuodessa toimintaan osallistuneiden liikkujien määrä (sekä yli että alle 20-v. osalta) Kaupungin ulkopuolisten tilojen käytöstä syntyvät tilavuokrakustannukset pyydetään erikseen Valmistelusta vastaa suunnittelija Anna Henttonen (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 040 6602057) Soveltavan liikunnan (erityisliikunnan) toiminta-avustukset Terveyttä ja toimintakykyä edistävää harrastustoimintaa Kohderyhmänä vammaiset ja pitkäaikaissairaat, iäkkäiden henkilöiden kohdalla ne, joiden toimintakyky on heikentynyt (ikä ei sinällään ole peruste) Toiminnan tulee olla kohderyhmälle avointa Valmistelusta vastaa suunnittelija Anna Henttonen (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 040 6602057) 29
Päätöksenteko Festivaalit ja suuret yleisötapahtumat (hakuaika oli jo marraskuussa) Vakiintuneet ja toistuvat kulttuuritapahtumat ja -festivaalit (toiminut vähintään 3 v.) Kesto 2-10 päivää, sisältää merkittävissä määrin esitystoimintaa Tapahtumat, jotka ovat alueellisella tai paikallisella tasolla kulttuuripoliittisesti merkittäviä ja aktivoivat ihmisiä, ovat ammattimaisesti toteutettuja Julkisen tuen osuus maksimissaan 80 % menoista Huom! Liitteenä edellytetään alustava selvitys myös edellisen toimintakauden toiminnasta Valmistelusta vastaa ts. suunnittelija Susanna Lundström (etunimi.sukunimi@tampere.fi, p. 040 3558745) 30
Avustuspäätöksen jälkeen toimitettavat asiakirjat 31
Asiakirjojen toimittaminen päätöksen jälkeen Yhteisöt, jotka saavat avustusta 10 000 euroa tai enemmän (tai mikäli päätöksessä on erikseen vaadittu), on toimitettava seuraavat asiakirjat edelliseltä toimintakaudelta 31.5.2018 mennessä: Vuoden 2017 hallituksen jäsenten allekirjoittama tilinpäätös, joka sisältää tuloslaskelman ja taseen liitetietoineen sekä toimintakertomuksen. Tuloslaskelmasta tulee selvitä tili- ja alatili sekä kustannuspaikkakohtainen laskelma. (Rahoituslaskelma edellytetään ainoastaan niiltä toimijoilta, joiden on se kirjanpitolain mukaan laadittava.) Tilintarkastajien / toiminnantarkastajien erillinen allekirjoitettu lausunto eli tilintarkastuskertomus Lisävaatimus niille, joiden avustus on ollut edellisenä toimikautena vähintään 50.000 euroa: tilintarkastajien ja/tai toiminnantarkastajien mahdolliset muistiot ja pöytäkirjat edelliseltä toimikaudelta sekä vuosikokouksen allekirjoitettu tai oikeaksi todistettu pöytäkirjanote pykälästä, jossa edellä mainitut toimintakertomus ja tilinpäätös on käsitelty 32
Asiakirjojen toimittaminen päätöksen jälkeen Hakijoiden, jotka eivät voi toimittaa asiakirjoja toukokuun loppuun mennessä, tulee sopia poikkeavasta toimitusajasta myöntäjän kanssa Mikäli edellisen toimikauden asiakirjoja ei ensimmäisen muistuttamisen jälkeen määräaikaan mennessä toimiteta, eikä myöntäjän kanssa ole sovittu poikkeavasta toimitusajasta, keskeytetään maksatus ja peritään jo maksettu avustuksen osuus sekä mahdolliset ennakot takaisin Puutteellisten hakemusten vuoksi avustus voidaan peruuttaa ja vapautuvat resurssit voidaan jakaa uudelleen Maksatus voidaan keskeyttää tai avustus peruuttaa myös seuraavissa tapauksissa: kaupunki ei saa vaatimiaan asiakirjoja, tilityksiä tai selvityksiä määräajassa kaupunki on saanut virheellistä, harhaanjohtavaa tai puutteellista tietoa avustusehdot eivät kaikilta osiltaan toteudu tai avustuksen käyttö poikkeaa oleellisesti avustuspäätöksestä yhteisön toiminnan jatkamiselle ei ole edellytyksiä yhteisön taloudellisen tilanteen vuoksi päätös muuttuu muutoksenhaun johdosta 33
Maksatus Toiminta-avustuksen maksaminen Enintään 9 999 : yhdessä erässä päätöksen jälkeen, ellei päätöksessä ole vaadittu täydentäviä asiakirjoja Enintään 10 000 49 999 : kahdessa erässä, joista ensimmäinen erä päätöksen tultua lainvoimaiseksi 50 000 99 999 : neljässä erässä, joista ensimmäinen erä päätöksen tultua lainvoimaiseksi 100 000 tai suurempi: kuukausittain tasasuuruisina erinä Maksatuksen edellytyksenä päätösten lainvoimaisuus ja edellisen toimikauden asiakirjojen toimittaminen (viimeinen tai ainoa erä) Avustukset maksetaan joissain tapauksissa ennen lainvoimaisuutta eli valitusajan päättymistä. Mikäli päätös muutoksenhaun johdosta muuttuu, hakijayhteisö sitoutuu palauttamaan maksetut avustukset ja mahdolliset avustusennakot. 34
Maksatus Avustusennakot Poikkeustapauksissa avustuksista voidaan maksaa ennakkoa (haetaan vapaamuotoisesti erikseen hakuajan aikana) Ennakkoon voidaan maksaa enintään 50 % edellisenä vuonna myönnetyn avustuksen määrästä Muuta huomioitavaa Yhteisön on kirjattava kaupungin kunakin vuonna myöntämä avustus kokonaisuudessaan myöntämisvuoden tuloksi yhteisön kirjanpidossa. Avustuksen käyttöä ei ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa. 35
www.tampere.fi/avustukset toiminta-avustukset ohjeet, muistilistat ja lomakkeet sive@tampere.fi 040 848 0947 36