luento ja esitelmätilaisuuksien pitämiseen.

Samankaltaiset tiedostot
KULTTUURITALO W I L J A M I Wiljami (Kuva: Tuomas Korkalo)

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA

Tekninen lautakunta (Voimaantulo alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

Monden nuoriso ja järjestötalo

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

Toimintakertomus Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Yleisohjeet. Tilavaraukset

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Oulun kaupunki - Sivistys- ja kulttuuripalvelut Tilojen hinnasto (Hinnat sis. alv 24%, liikuntatilojen alv 10%) alk

Kulttuurilautakunnan päätös

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

KARKKILAN LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN HINNASTO

Nuorisopalvelut NURMIJÄRVEN MONITOIMITALON HALLINTO

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS

Kunnanhallitus (Voimaantulo )

PAINOTALO VKO 34

Tilojen ym. käyttömaksut

ONLINE-MYYNTISIVUTON VARAUSEHDOT

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

Vuokrataan etupäässä vain viikoittaisia vakiovuoroja varten. Vuokrahintaan sisältyy ainoastaan salin ja pukuhuoneiden/wc:n käyttö.

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Sosiaali- ja terveystoimen hallinnoimien tilojen vuokraamisen periaatteet

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

HELSINGIN KULTTUURIKESKUKSEN TAKSAT JA MAKSUT LAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Nämä taksat tulevat voimaan TILOJEN VUOKRAUSHINNAT 2

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa

Sivistyskeskuksen organisaatio 2018

Sopimus tilaisuuden järjestämisestä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat. Voimassa alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana

1. Koulutilojen ulkopuolisilta käyttäjiltä perittävät maksut säännöllisestä käytöstä:

JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Joutsenon kansalaisjuhlatoimikunnalle myönnettävästä avustuksesta veteraanipäivän juhlan järjestämiseksi

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa

Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

OHJEET LUKEMAN KÄYTTÄJILLE

Taustaa: Työtä teatterista

Kokkolan kaupunki Kulttuuripalvelut ja niiden hallinto kuntaliitoksessa. Sampo Purontaus Kokkolan kaupunki Kulttuuripalvelut 2012

KULTTUURIN YHDISTYSILTA

HINNASTOT. Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. Hyväksytty kirkkoneuvostossa

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

KERAVA-SALI Keuda-talossa

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN TALOUSARVIO EUR EHDOTUS EDELL. 2018

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto

Nuorisopalvelukeskuksen toiminta Nuorisotyön keskeisenä toiminnan sisältönä on tukea nuorisotyön projekteja ja toimintoja, joihin mahdollisimman monel

Y L E I S O H J E E T Tilavaraukset Järjestökeskus Onnensilta Sahanmäen palvelukeskus

KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk )

käyttövuorot ( alkaen)

URJALAN KUNTA. Sivistyspalvelukeskuksen tilavuokrauksen periaatteet ja tilavuokrat

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN STRATEGIA VUOSILLE

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen

Vesilahden kunta, liikunta- ja nuorisotoimen taksat 2019

SEURAKUNNAN TILOJEN KÄYTTÖ JA KÄYTTÖKORVAUKSET

Ohjeet ja säännöt Oikeudet muutoksiin pidätetään

KAUNIAISTEN KAUPUNKI / (Kulttuuripalvelut ) GRANKULLA STAD / (Kulturtjänsterna ) Päivämäärä Datum N:o Nr TARVESELVITYS 7.6.

Pudasjärven kaupungin liikuntapalveluiden vuorojen jakoperiaatteet ja käyttöehdot alkaen

OHJEET LUKEMAN KÄYTTÄJILLE

KUNNALLISTEN KULTTUURIPALVELUJEN TUOTTAMINEN

Kulttuuri kunnan toiminnassa 2019

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Musiikin esittäminen tapahtumassa

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Lähde mukaan Eläköön liike ja mieli kampanjaan!

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

OHJEITA SUVAS KOKOUS- JA SAUNATILAN KÄYTTÄJILLE

NÄKÖKULMIA KULTTUURITOIMINTALAIN UUDISTAMISEEN

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

Transkriptio:

WILJAMI WILJAMIN KÄYNTIOSOITE Urheilukatu 1 Rovaniemen kulttuurilautakunta on vuokrannut Wiljamin monikäyttötilaksi rovaniemeläisille taide - ja kulttuuriyhdistyksille sekä muille toimijoille. Wiljami soveltuu parhaiten erilaisiin estradiesityksiin (esim. teatteri-, konsertti-, tanssi- ja sirkusesitykset), mutta sopii myös luento ja esitelmätilaisuuksien pitämiseen.

WILJAMIN VARAAMINEN Wiljamia voi varata vain Rovaniemen Kaupungin kulttuuripalvelukeskuksesta kulttuurituottajilta: puh. 016 322 6555 / Ulla Lempiäinen tai puh. 016-322 6556 / Eija-Riitta Jauhiainen Kulttuuripalvelukeskuksen käyntiosoite on Rovakatu 2, 4. krs. Varaus on syytä tehdä hyvissä ajoin ennenkuin tilaa tarvitaan! Varaus vahvistetaan kirjallisesti. Vuokraaja sitoutuu huolehtimaan tilaisuuden järjestelyistä ja korvaamaan tilaisuudessa mahdollisesti kiinteistölle tai irtaimistolle aiheutuneet vahingot. VARAUSAIKA Tilaa varattaessa sovitaan varauksen kesto. Samalla sovitaan avaimen hakemisesta ja palauttamisesta. Varausaikaan tulee sisältyä myös tilaisuuden pystyttämisen, purkamisen siivouksen vaatima aika. WILJAMIN AVAIMET Avaimen voi noutaa sovitusti Rovaniemen kulttuuripalvelukeskuksesta Rovakatu 2, 4. krs. Avain tulee palauttaa myös sovittuna aikana. HUOM! Avaimen vastuuvelvollisuus siirtyy avaimen noutajalle. Mikäli avain häviää, on avaimen noutaja korvausvelvollinen uuden avaimen teettämisestä / avainten sarjoittamisesta aiheutuvista kuluista. SIIVOUS Käyttäjät siivoavat jälkensä joko itse ohessa olevan siivouslapun mukaan tai korvaavat tilan siivouksesta aiheutuvat kulut ( 60 )

WILJAMIN ASIAKASMAKSUT Asiakasmaksut on porrastettu käyttäjäryhmien mukaan. Porrastuksessa on otettu huomioon Kulttuurilautakunnan määrittelemät asiakasmaksut. Wiljami on vuokrattu Rovaniemeläisten taiteilijoiden, kulttuuriyhdistysten ja muiden kulttuuritoimijoiden toimintaa varten, erityisesti esittävän taiteen toimitilaksi. 1. Taide- ja kulttuuriyhdistykset ja taiteilijat sekä taiteen ja kulttuurin alalla toimivat muut toimijat, joiden kotipaikka on Rovaniemen kaupunki. 8 / h, kuitenkin enintään 100 / vrk 2. Rovaniemeläiset nuoriso-, liikunta-, opiskelija- ja sosiaalialan sekä muuta yhteiskunnallista toimintaa harjoittavat järjestöt. 15 / h, kuitenkin enintään 120 / vrk 3. Taide- ja kulttuuriyhteisöt, taiteilijat sekä taiteen ja kulttuurin alalla toimivat muut toimijat, joiden kotipaikka on jokin muu, kuin Rovaniemen kaupunki. 34 / h, alle 10 h kestävät tilaisuudet. Yli 10 h kestävät tilaisuudet 340 / vrk 4. Kaupallinen ja muu edellä mainitsematon käyttö 100 / 2h, seuraavat tunnit 25 HUOM! Wiljamin asiakasmaksun lisäksi kaikki tilaisuuksia järjestävät sitoutuvat vastaamaan tilan siivouksesta, esiintymislavan rakenteiden muuttamisesta omien tarpeiden mukaan, tarvittavista järjestysmiehistä, lipunmyyjistä, mahdollisista naulakkopalveluista sekä valo- äänitekniikan hoitajan korvauksesta ja muista tilaisuuden järjestämiseen liittyvistä tehtävistä, kuluista ja luvista. Kulttuuripalvelukeskus pidättää itsellään oikeuden järjestää Wiljamissa omia tilaisuuksia ja tapahtumia eri toimijoiden kanssa.

WILJAMIN NÄYTTÄMÖ Näyttämön (esityslava ) koko: 8 x 8m eli 64 neliömetriä. Istumapaikkoja : 238 (salissa 179 paikkaa ja parvella 59 paikkaa) WILJAMIN VALO JA ÄÄNITEKNIIKKA Kulttuuripalvelukeskuksella ei ole omaa valo- ja äänitekniikkaa. Kaikissa ääni ja valotekniikkaan liittyvissä asioissa pyydetään ottamaan yhteyttä Lapin Ylioppilasteatteriin allaoleviin henkilöihin, joiden kanssa sovitaan erikseen mahdollisesta korvauksesta Äänivastaava Pelle Mulari puh. 040 073 8557 Valovastaava Laura Valkama puh. 045 112 4802 Tarkemmat tiedot Lapin Ylioppilasteatterin hallituksesta ja vastuuhenkilöistä liitteessä. Wiljamissa on kaksi 36 mm:n ELOKUVAPROJEKTORIA, joiden käytöstä vastaa CINEMA ry Tiedustelut: Heikki Tyni, hallituksen puheenjohtaja, puh. 045 676 7151 Wiljamissa EI OLE VIDEOTYKKIÄ

KULTTUURIPALVELUKESKUS Rovakatu 2, 4.krs 96101 Rovaniemi puhelinvaihde : ( 016 ) 3221 www.rovaniemi.fi/kulttuuri Yleinen kulttuurituottaminen Kunnan tehtävänä kulttuuritoimen alalla on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa siten, että kuntalaisten psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi kohenee sekä viihtyvyys ja yhteistoiminnallisuus lisääntyvät. Taidekokemukset ja kulttuurin harrastaminen ovat tärkeitä tekijöitä iästä riippumatta jokaisen yksilön henkiselle kasvulle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Kulttuuripalvelujen tulee olla kaikkien ulottuvilla asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelukeskuksen ja kulttuurituottajien tehtävänä on tuottaa itse tai yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa erilaisia kulttuuritapahtumia. Kulttuuripalvelukeskus luo myös mahdollisuuksia omaehtoiselle toiminnalle ja taiteilijoiden työlle ja tukee kulttuuritoimintaa antamalla ohjausta ja asiantuntijaneuvontaa sekä välittää esiintymistilaisuuksia paikallisille ja myös muille toimijoille. Kaupungin vuokraamaa kulttuuritila Wiljamia välitetään paikallisten kulttuuritoimijoiden esiintymis- ja harjoittelutiloiksi sekä kaupungintalon ala-aulan näyttelytilaa näyttelytoimintaa varten. Kulttuurituottajien tehtävänä on myös Rovaniemen kaupungin kulttuuritapahtumien koordinointi ja tuottaminen sekä yhteistyössä muiden tahojen kanssa eräiden kaupungin tapahtumien tuottaminen kuten esimerkiksi Veteraanijuhla, Rovaniemi-päivät, Itsenäisyyspäivän ja Uuden Vuoden juhlat sekä kaupungin muut yleiset juhlat, kuten esim. vanhusten viikolla lokakuussa tapahtuvan kulttuuritoiminnan tuottaminen. Kulttuuripalvelupäällikkö Merja Tervo (016) 322 6550 Kulttuurituottaja Eija-Riitta Jauhiainen (016) 322 6556 Kulttuurituottaja Ulla Lempiäinen (016) 322 6555 Hallintosihteeri Marja-Liisa Oja (016) 322 6551 Taloussihteeri Sari Kovala 040 587 2544 Lapin lastenkulttuuriverkoston koordinaattori 040 560 0814 Tuija Kautto-Seinäjokinen