PÄÄTÖS Nro 38/06/2 Dnro ISY-2006-Y-8 Annettu julkipanon jälkeen 10.5.2006 HAKIJA Juvan kunta ASIA Taipaleen asuntoalueen rannan kunnostaminen Jukajärveä ruoppaamalla ja rantaa pengertämällä sekä töidenaloittamislupa, Juva HAKEMUS Hakemuksen vireille tulo Juvan kunta on ympäristölupavirastoon 12.1.2006 saapuneessa, 27.1.2006 ja 31.3.2006 täydennetyssä hakemuksessa pyytänyt lupaa Taipaleen asuntoalueen rannan kunnostamiseen Jukajärveä ruoppaamalla ja rantaa pengertämällä sekä oikeutta ryhtyä rakentamistöihin jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Hankkeen sijainti ja tarkoitus Kunnostuskohde sijaitsee Jukajärven rannalla noin kilometrin päässä Juvan keskustasta kaakkoon Taipaleen alueella, jonne on kaavoitettu uusi asuntoalue. Alavan ja ruovikkoisen rannan kunnostus on tärkeä alueen viihtyisyyden ja virkistyskäytön kannalta. Alueelle on tarkoitus tehdä uimaranta ja venevalkama asukkaiden virkistyskäyttöä varten. Kunnostuskohteen maisema- ja virkistysarvo on merkittävä.
2 Vesistö Jukajärvi on noin 7 km:n pituinen ja 9,2 km 2 :n suuruinen järvi, jota käytetään virkistykseen, kalastukseen ja veneilyyn. Järven kautta kulkee Sulkavalle johtava melontareitti. Kaavoitustilanne Alueella on voimassa Juvan kunnanvaltuuston 10.5.2004 hyväksymä Taipaleen asemakaava. Asemakaava on tullut lainvoimaiseksi 24.9.2004 lukuun ottamatta korttelia 385 ja osaa sille johtavasta tiestä, joista alueista on valitettu. Kunnostettava ranta-alue on osoitettu kaavassa pääosin lähivirkistysalueeksi (VL), uimaranta-alueeksi (VV) ja venesatama/venevalkama alueeksi (LV). Ruoppaus ulottuu kunnostettavan rannan kaakkoispäässä myös erillispientalojen korttelialueen rannan edustalle, jossa rantavyöhyke on merkitty istutettavaksi alueeksi. Rakentamistyöt Suunnitelman mukaan vesialuetta ruopataan noin 400 metrin pituisen rannan edustalta. Ruopattavan vesialueen pinta-ala on 17 850 m 2 ja ruopattavia massoja kertyy noin 6 750 m 3 ktr. Ruoppaussyvyys on uimarannan kohdalla enimmillään 0,8 m, venevalkaman kohdalla noin 1 m ja muulla alueella noin 0,3 m. Ruoppausmassat ovat pääosin hiekkaa tai silttiä ja vähäisessä määrin mutaa tai liejua. Sopivin ruoppausmenetelmä on kauharuoppaus. Kiintoaineen sekoittumista veteen voidaan vähentää käyttämällä suljettavaa kahmarikauhaa. Ruoppausmassat käytetään ranta-alueen muotoiluun niin, että alueelle muodostuu maastoltaan vaihteleva, oleskeluun sopiva alue. Lähtökohtana on, että läjitys tehdään ilman reunapengertä. Jos ruoppausmassat ovat oletettua savisempia ja liejuisempia, läjitys tehdään esimerkiksi louheesta rakennettavan reunapenkereen taakse. Ruoppausmassojen läjityksen ja rannan muotoilun yhteydessä rannan edustan vesialuetta täytetään VL-, VV- ja LV-alueiden kohdalla kolmessa eri kohdassa, jolloin vesialuetta muuttuu maa-alueeksi yhteensä 1 170 m 2 :n alalta. Läjitysalueet maisemoidaan viheralueeksi. Ranta-alueen muotoiluun sopimattomat ruoppausmassat kuljetetaan kunnan osoittamalle läjitysalueelle.
3 Rakentamistöiden aikataulu Ruoppaustyö tehdään siten, ettei vesistön käytölle aiheuteta tarpeetonta haittaa tai vahinkoa. Ruoppaus on suunniteltu tehtäväksi 30.9-30.4. välisenä aikana, jolloin vesistön virkistyskäyttö on vähäistä ja jolloin työ ei ajoitu lintujen pesintäaikaan ja kalojen kutuaikaan. Työt on tarkoitus aloittaa vuonna 2006. Hankkeen tarkoitus, hyöty ja vaikutukset Kunnostus parantaa ranta-alueen sopivuutta virkistyskäyttöön ja vapaa-ajan viettoon. Hanke on tärkeä alueen asukkaiden virkistysmahdollisuuksien ja viihtyvyyden kannalta. Työn aikana aiheutuu vesistön samentumista sekä mahdollisesti vesistön veden ravinne- ja raskasmetallipitoisuuksien kohoamista työkohteen lähistöllä. Vesistön veden laatu heikentyy tilapäisesti. Rakentamisesta ei aiheudu merkittävää haittaa tai rajoitusta vesistön käytölle ja kalataloudelle. Hakija on pyytänyt pysyvää käyttöoikeutta täytön alle jäävään Taipaleen osakaskunnan omistamaan 1 170 m 2 :n suuruiseen vesialueeseen ja esittänyt, että pysyvästä käyttöoikeudesta määrätään osakaskunnalle korvauksena 1 500 euroa/ha. Korvaus on suuruudeltaan sama, minkä kunta on maksanut noin vuosi sitten kyseisellä alueella lunastaessaan vesijätön nykyiseen vesirajaan asti. Hakijan on arvioinut, että rakentamisesta ei aiheudu muita korvattavia vahinkoja ja haittoja ja että hankkeesta saatava hyöty on aiheutuvia vähäisiä haittoja suurempi. Vaikutusten tarkkailu Ruoppaustöistä aiheutuvia vesistövaikutuksia tarkkaillaan hakemuksen liitteenä esitetyn tarkkailuohjelman mukaisesti.
4 Omistusolot ja suostumus Rakentamistyöt tehdään hakijan omistamien tilojen (kiinteistötunnukset 178-448-3-5, 178-448-2-43, 178-448-2-45 ja 178-448-2-44) rannan edustalla sekä yksityisessä omistuksessa olevien tilojen 178-448-2-34 ja 178-448-2-35 rannan edustalla. Näiden tilojen osaomistajan antama suostumus ruoppaukseen ja läjityksen on liitetty hakemukseen. Ruoppaus ja vesialueen täyttö sijoittuu Taipaleen osakaskunnan vesialueelle (kiinteistötunnus 178-448-876-3). TIEDOKSIANTO Hakemus on annettu tiedoksi vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :n mukaisesti kuuluttamalla. Muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet on tullut toimittaa ympäristölupavirastolle kirjallisesti viimeistään 13.3.2006. MUISTUTUKSET Etelä-Savon ympäristökeskus Ympäristökeskuksen kannanoton mukaan hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä etua. Ympäristökeskus on pitänyt hakemuksen tarkkailuohjelmaa riittävänä ja esittänyt seuraavia lupamääräyksiä: 1. Ruoppausmassat on läjitettävä suunnitelman mukaiselle alueelle siten, että läjityksen syöpymistä ei tapahdu järven vedenkorkeuden vaihtelun tai sateiden johdosta. Syöpyminen on estettävä tarkoitukseen sopivalla pintaverhoilulla ja tarvittaessa reunaluiskan vahvistuksella. 2. Ruoppausmassojen läjitystyö on tehtävä siten, että työn aikana ei tapahdu ruopatun aineksen valumista takaisin vesistöön. Vesistön samentumista aiheuttavia töitä ei saa tehdä 1.5.-30.9. välisenä aikana. 3. Työt on tehtävä siten, että niistä vesistölle ja sen muulle käytölle aiheutuva haitta ja häiriö jää mahdollisimman vähäiseksi. 4. Töiden päätyttyä toimenpidealue ympäristöineen on siistittävä ja maisemoitava.
5. Ennen töiden aloittamista on niiden aloittamisajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä antaja kirjallisesti ilmoitettava Etelä-Savon ympäristökeskukselle ja Juvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 6. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Savon ympäristökeskukselle ja Juvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 2 kuukauden kuluessa valmistumisajankohdasta lukien. 5 Etelä-Savon työvoima- ja elinkeinokeskus TE-keskuksen arvion mukaan hankkeen vaikutukset kalastukselle ja kalastolle ovat paikallisia ja vähäisiä. Hankkeen toteuttaminen ei aiheuta haittaa yleiselle kalatalousedulle. Ruoppaus tulisi tehdä mieluiten jääpeitteen aikana, jolloin mahdolliset loppusyksyn kalastukselle aiheutuvat haitat hankkeen lähialueella voidaan eliminoida. Hienojakoinen maa-aines ja orgaaninen pohja-aines tulee läjittää muualle kuin rantapenkereeseen, jolloin voidaan pienentää eroosiota ja aiheutuvaa samentumista hankkeen toteutuksen jälkeen. Taipaleen osakaskunta Osakaskunta on kokouksessaan 24.1.2006 ottanut periaatteessa myönteisen kannan hankkeeseen, mutta ruoppauksessa on otettava huomioon seuraavat seikat: 1. Ruoppaus tulee suorittaa siten, että nykyinen rantaviiva säilyy entisellään. 2. Ruoppausalueella oleva pensaikko, järven pohjassa oleva humus ja kaislikko tulee läjittää siten, että niistä ei pääse valumia Jukajärveen. 3. Muu maamassa, hiekka, voidaan pengertää ns. rantapenkereeseen. AA ja BB (Iltaranta RN:o 2:46 ja Päiväranta RN:o 2:39) Muistuttajat ovat vaatineet seuraavaa: 1. Ruoppaus alueella on suotavaa, mutta ruoppausmassojen läjitys aiheuttaa alueella suuren muutoksen ja seurauksen. Läjitys aiheuttaa naapurien rannan joutumisen lahden pohjukkaan. Tässä rehevöityneessä järvessä naapurien rannat mutaantuvat, koska kaivamalla pienenkin kuopan se täyttyy välittömästi mudalla ja heinän pätkillä. Etenkin muistuttajien tontin rajalta 200 m rantaviivaa ei saa siirtää järvelle päin. Ruoppausmassat on ajettava alueelta pois, suunnittelualue on kiinni muistuttajien tiloissa. Ruoppausmassojen paljous valtaa järveä merkittävästi, tätä ei voi hyväksyä.
2. Rantaviivan muuttava vesialueen täyttö vaatii vesioikeuden luvan. Tilaan tai tonttiin kuuluvaa maa-aluetta ei ole sallittua suurentaa vesijättöä tai vesialuetta täyttämällä. Tässä tapauksessa vesialuetta aiotaan muuttaa tonttimaaksi. Jos läjityslupa annetaan, se toimii ennakkotapauksena, ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan kaikki naapuritkin valtaavat järveä läjittämällä tonttimaaksi. Seuraavaksi Juvan kunta läjittää järveä korttelin 385 kohdalta, joka ei ole työn alla tässä ruoppauksessa. Läjitys kaikkine laittomuuksineen aiheuttaa suuren haitan muistuttajien 1940-luvulla perustetun sukutilan rannan virkistyskäytölle ja kiinteistönarvolle. Muistuttajat eivät hyväksy läjitystä ja rantaviivan siirtämistä viereisten tilojen omistajina ja vesialueen osakkaina. 6 HAKIJAN SELITYS Hakija on muistutuksiin antamassaan selityksessä täydentänyt hakemusta pyytämällä pysyvää käyttöoikeutta täytettävään Taipaleen osakaskunnan vesialueeseen. Rantaviivan muutos on erittäin vähäinen. Haitta maisemalle ja vesistön yleiselle käytölle on vähäinen tai jopa olematon. TAIPALEEN OSAKASKUNNAN VASTINE Ympäristölupavirasto on varannut Taipaleen osakaskunnalle tilaisuuden vastata hakijan esittämään käyttöoikeuspyyntöön. Osakaskunta on 21.4.2006 saapuneessa vastauskirjelmässä uudistanut aikaisemman kannanoton ja painottanut, että ruopattavalta alueelta poistettava pensaikko, kaislikko ja humus on läjitettävä siten, että niistä ei pääse valumia Jukajärveen. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Juvan kunnalle luvan Jukajärven vesialueen ruoppaamiseen, rantaviivan muotoiluun ja vesialueen täyttöön rannan kunnostamiseksi Juvan kunnan Taipaleen kylässä sekä pysyvän käyttöoikeuden rannan muotoilun vuoksi täytettävään, 23.1.2006 päivätystä suunnitelmakartasta 1:1 000 ilmenevään, yhteensä noin 1 170 m 2 :n suuruiseen Taipaleen osakaskunnan vesialueeseen (178-448-876-3). Pysyvästä käyttöoikeudesta määrätään maksettavaksi osakaskunnalle ympäristölupa-
viraston kohtuulliseksi arvioima korvaus. Rakentamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu muita vesilain mukaan korvattavia edunmenetyksiä. 7 Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää luvan saajalle oikeuden ryhtyä jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista tässä päätöksessä tarkoitettuihin töihin ja toimenpiteisiin. Lupamääräykset Hankkeen suunnitelma 1. Ranta-alueen kunnostustyöt tehdään hakemuksen suunnitelman, 17.11.2005 päivätyn suunnitelmakartan 1:1 000 ja leikkauspiirustusten mukaisesti. Työn ajoitus 2. Kunnostustyöt on tehtävä siten, että töistä vesistölle ja sen muulle käytölle aiheutuva haitta jää mahdollisimman vähäiseksi. Ruoppaus ja muut vesistön samentumista aiheuttavat työt on tehtävä ajalla 1.10 30.4. Ruoppausmassojen läjitys 3. Ruoppausmassat on läjitettävä siten, että työn aikana ei tapahdu ruopattujen aineksien valumista takaisin vesistöön. Läjitysalueille on rakennettava tarvittavat valumia estävät reunapenkereet. Ranta-alueelle ei saa läjittää pysyvästi mutaa, liejua ja kasvimassaa. Läjitettyjen massojen syöpyminen on estettävä tarkoitukseen sopivalla pintaverhoilulla ja tarvittaessa reunaluiskan vahvistuksella.
8 Vaikutusten tarkkailu 4. Rakentamistyön vaikutuksia vesistössä on tarkkailtava hakemukseen liitetyn tarkkailuohjelman mukaisesti. Etelä-Savon ympäristökeskus voi tarvittaessa muuttaa tai täydentää tarkkailuohjelmaa. Jälkihoito ja kunnossapito 5. Työskentelyalue on siistittävä ja maisemoitava ympäristöön sopivaksi. 6. Kunnostettu ranta-alue on pidettävä kunnossa. Rakentamisaika 7. Rakennustyöt on tehtävä valmiiksi neljän vuoden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Korvaus pysyvästä käyttöoikeudesta 8. Luvan saajan on maksettava Taipaleen osakaskunnalle kertakaikkisena korvauksena 250 euroa käyttöoikeudesta rakentamista varten tarvittavaan 1 170 m 2 :n suuruiseen osakaskunnan yhteiseen vesialueeseen. Korvaus on maksettava ennen rakennustöihin ryhtymistä, kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Maksun viivästyessä on eräpäivän (=edellä määrätty maksun viimeinen suorittamispäivä) jälkeiseltä ajalta maksettava vuotuista viivästyskorkoa, joka ylittää 7 %:lla kulloinkin voimassa olevan Suomen Pankin ilmoittaman viitekoron. Ohjaus ennakoimattoman vahingon varalta 9. Jos tässä päätöksessä tarkoitetusta toimenpiteestä aiheutuu vahinko, haitta tai muu edunmenetys, jota nyt ei ole edellytetty, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun
vaatiessa asianomainen viranomainen lupapäätöksen lainvoiman estämättä saattaa asian vesilain 2 luvun 27 :ssä säädetyssä ajassa ympäristölupaviraston käsiteltäväksi. 9 Ilmoitukset 10. Töiden aloittamisajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja on ilmoitettava hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista Etelä-Savon ympäristökeskukselle ja Juvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Etelä- Savon ympäristökeskukselle ja Juvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 2 kuukauden kuluessa töiden valmistumisesta. RATKAISUN PERUSTELUT Luparatkaisun perustelu Rakentaminen on tarpeen rannan virkistyskäyttökelpoisuuden parantamiseksi asemakaavassa osoitettua alueen käyttötarkoitusta varten. Rakentamisesta ei aiheudu ennalta arvioiden muita vahinkoja, haittoja ja edunmenetyksiä kuin mitä johtuu käyttöoikeuden myöntämisestä osakaskunnan vesialueeseen. Rakentamisesta yleiselle edulle saatava hyöty on rakentamisesta aiheutuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna huomattava. Pysyvä käyttöoikeus osakaskunnan vesialueeseen, jota on tarpeen täyttää rannan muotoilun vuoksi, voidaan myöntää, koska rakentaminen on yleisen tarpeen vaatima. Luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Töidenaloittamisluvan perustelu Töiden aloittamisen lykkääntymisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa vahinkoa. Töiden aloittaminen voi tapahtua tuottamatta muille vesien käyttömuodoille tai luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa pysyvää haittaa, jos lupa muutoksenhaun johdosta evätään tai sen ehtoja muutetaan. Olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan.
10 Lainkohdat Vesilain 2 luvun 3 ja 4, 6 :n 2 momentti ja 26 sekä 11 luvun säännökset LAUSUNTO MUISTUTTAJIEN VAATIMUKSISTA Muistuttajien vaatimukset otetaan huomioon määräyksistä näkyvällä tavalla. Ympäristölupavirasto katsoo, että vesialueen vähäiseen täyttöön on tarve kunnostussuunnitelmaan sisältyvää rannan muotoilua varten, jonka tavoitteena ei sinänsä ole maa-alueen lisääminen. KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 1 120 euroa. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1238/2003).
11 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Antero Iivanainen Viljo Mikkonen Esko Vaskinen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Antero Iivanainen, Esko Vaskinen ja Viljo Mikkonen (asian esittelijä). VM/KK Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 020 490 4955, 040 774 8067
V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään 9.6.2006 ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, 70101 Kuopio Puhelin: 020 490 120 Telekopio: 020 490 4999 Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo 8.00-16.15 Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y- tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.