YSTÄVÄKIRJE 2/75 Kitajima 14.2.1975 Jorma ja Lea Pihkala Kowake 5-2, Ejiri Kitajima-cho Tokushima-ken 771-02 Japan Rakkaat ystävä! "Te olette käynee uuden liiton välimiehen Jeesuksen tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuit parempaa kuin Aabelin veri. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu..." "Sen tähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla." Hepr.12:24-25,28 Puhuva Herra Viime viikkoina pyhäkoulussa (isojen lasten luokalla, 10-14 -vuotiaita) olen yrittänyt opettaa, että meillä on sellainen elävä Herra ja Vapahtaja, joka todella PUHUU meille. Elävän Jumalan puhe Jeesuksessa on aina vakava asia. Yllä oleva Heprealaiskirjeen kohta vakavasti varoittaa meitä torjumasta Jeesusta luotamme siten, että emme enää kuule Hänen puhettaan. On suurta Jumalan armoa, että tämän aamun Raamatun tutkistelussani tai eilisillan rukouspiirissä sain kuulla Herran oman puheen sydämelleni. Herra ei halua puhua meille vain silloin tällöin, vaan joka päivä. Kun Pyhän Hengen voimassa julistetaan tai tutkitaan Raamatun sanomaa, niin Herra Jeesus itse puhuu. Kysymys ei ole ihmispuheesta. Ja että niin on, on suurta armoa. Hän, joka puhuu, on Herra Jeesus Kristus, joka halajamalla halajaa vihmoa meidät omalla verellään ja puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Meidän ei tarvitse katsoa taakse menneisyyteen tai muistella entisiä ehkä hyvinkin armorikkaita aikoja. Saamme suunnata katseemme nyt Häneen, joka puhuu, Jeesukseen ja siihen valtakuntaan, joka on meille varattu, järkkymättömään taivaalliseen valtakuntaan. Koska Herra, joka puhuu, on sen valtakunnan meille valmistanut saamme olla kiitolliset. Ja kuitenkin samaan aikaan sydämemme täyttää pyhä arkuus ja pelko, sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. Pelastetun turvalliseen kiitollisuuteen ja varmuuteen Jeesuksen veren uhrin riittävyydestä taivaaseen asti liittyy aina pyhä arkuus Jumalan sanomattoman pyhyyden edessä. Meillä ei ole varaa torjua Herran puhetta luotanne, ei myöskään varaa tottua ja paatua sitä kuullen, sillä olemme vielä matkalla kohden päämäärää, emme vielä perillä.
Pienten alkujen päivä Työ tällä Kitajimassa on päässyt käyntiin, mutta kovin vaatimattomalta ja vähäiseltä vaikuttaa se, mitä kykenemme tekemään. Halu olisi tehdä paljon enemmän, kun näkee suunnattoman tarpeen - pimeydessä kulkevat ihmiset - mutta aikaa ei riitä kuin muutamien haasteiden vastaanottamiseen. Jälleen olemme kokeneet, kuinka vieraalla kielellä toimiminen heikentää työtehoa ratkaisevan paljon. Työn tuloksista ei tässä vaiheessa voi vielä puhua yhtään mitään ja ne ovat täysin Herran armon varassa, mutta rukouksemme on, että Herra pelastaisi ihmisiä täällä. Kontakti ihmisiin Ensimmäinen vaikeus työssä on saada ylipäänsä edes jonkinlainen kontakti ihmisiin. He eivät yleisesti ottaen ole vähääkään kiinnostuneita Kristuksesta tai kristinuskosta. Aluksi heillä on tietty annos uteliaisuutta Kitajiman ainoita ulkomaalaisia kohtaan, mutta se haihtuu verrattain nopeasti. Sen sijaan pysyvämpänä seikkana heidän suhteessaan meihin on tietty vierauden ja ulkomaalaisuuden tuottama vaikeus. He eivät oikein tiedä, miten ulkomaalaisia ylipäänsä voisi lähestyä, vaikka asiaakin olisi. Kaikki tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää ja meidän on tietenkin kaikin mahdollisin keinoin yritettävä kaataa tämä vierauden ja ulkomaalaisuuden aiheuttama muuri. Siinä voi omalta osaltaan vaikuttaa ovelta ovelle työ, jolloin voi kaikessa rauhassa esittäytyä ja jutella ja kertoa, miksi on tullut tänne ja miten Jeesus on pelastanut. Kotikäyntityötä olemmekin tehneet niin paljon, kuin on ollut mahdollista. Yleensä vastaanotto kodeissa on ystävällinen, vain verrattain harvoissa tapaisissa avoimen torjuva. Kysymykseen, tietävätkö he mitään Kristuksesta tai Kristinuskosta entuudestaan vastaus on lähes kaikissa tapauksissa: "Ei ole aavistustakaan koko asiasta." Sitten voi mahdollisimman yksinkertaisesti selittää joitain perustavia asioita Jeesuksesta ja pelastuksesta, jonka Hänessä, voi omistaa. Kuvitelkaa mielestänne tilanne: Ovikellonne soi ja menet avaamaan. Ovella seisoo intialainen mies (kenties pikkutyttönsä kanssa). Olet kerran ostoksilla käydessäsi tavaratalossa sattumalta nähnyt tämän miehen. Hän esittelee itsensä puutteellisella suomenkielellä, antaa sinulle esitteen kokouksista, joita hän pitää keskustan erään sekatavarakaupan kerhohuoneessa. Hän antaa myös jonkun lehtisen ja ilmoittaa olevansa hindulaisuutta levittävä lähetyssaarnaaja ja jatkaa kysellen, mitä sinä ehkä entuudestaan satut tietämään hindulaisuudesta. Tilanne on inhimillisesti katsoen jokseenkin sama täällä kotikäyntityötä tehdessämme, kuitenkin sillä ratkaisevalla erolla, että emme kulje täällä yksin, vaan Herra Jeesus itse on kanssamme jokaisella ovella. Pelkän yhden käynnin perusteella vain ani harva - lapsia lukuun ottamatta - lähtee liikkeelle tutustuakseen "ulkomaalaisten touhuun". (Tähän on kyllä todettava, että japanilaiset yleensä kyllä tietävät kristinuskon olevan olemassa ja tietävät kirkkojen olemassaolosta omassa maassaan, joten aivan täysin uudesta asiasta ei ole kysymys.) Tarvitaan muutakin, luonnollista kanssakäymistä, jonka keskellä voi sitten
todistaa Herrasta teoin ja sanoin. Herra tarjoaa tällaisia tilaisuuksia enemmän kuin niitä itse asiassa voimme edes käyttää hyväksi (oman hitautemme vuoksi). Parin viime viikon aikana tällaisia pikku tapahtumia on ollut harvinaisen runsaasti aivan käden ulottuvillamme. Mäessä ei mäen alla Eräänä yönä noin klo yksi heräsin voimakkaaseen ääneen ja tärähdykseen. Ajattelin, että olisi maanjäristys, mutta tärähtely ei jatkunut, joten säntäsin ulos tielle katsomaan, oliko siellä tapahtunut jotain. Ja olihan siellä. Tasan kahden metrin päässä talostamme tien vierellä olevan betonisen puhelinpylvään juurella oli henkilöauto etuosa täysin käyttökelvottomaksi murskautuneena. Pylväs oli törmäyksen voimasta mennyt poikki jääden kuitenkin pystyasentoon kaapelien ja betoniterästen varaan. Autosta kuului valittava huuto: "Auttakaa, auttakaa!" Yritin kiskoa ovea auki ja toisella yrittämällä se aukesikin. Autossa ei kuljettajan lisäksi ollut muita matkustajia. Paikalle ennättäneiden parin muun miehen kanssa saimme vedetyksi loukkaantuneen miehen ulos autosta. Lea toi huovan ja muuta lämmikettä ja suoritti alustavan tilannearvion. Vamma ei vaikuttanut hengenvaaralliselta, mikä oli törmäyksen rajuuteen nähden ihmeellistä. (Mies oli torkahtanut rattiin kahden vuorokauden yhtämittaisen työn ja kolmen oluen ansiosta). Ambulanssin saimme verrattain nopeasti paikalle ja välitön tilanne oli sillä ohi. (Myöhemmin kävin sairaalassa tapaamassa miestä, joka selvisi pelkästään lonkkaluun katkeamisella ja on nyt hyvää vauhtia toipumassa.) Onnettomuuspaikalle kerääntyivät ymmärrettävästi useimmat lähinaapurimme, joihin saimme näin yöllisissä olosuhteissa syventää tuttavuuttamme. Seuraavana päivänä samaiseen puhelinpylvääseen kolahti vielä rekka-autokin katkaisten sen perusteellisesti (onneksi se ei kaatunut talomme suuntaan, vaan tielle tukkien liikennettä). Jälleen riitti pientä puhetta naapurien kanssa. Juuri tuolloin sattui vielä tien vastakkaisen puolen naapurilla olemaan menossa uudisrakennuksen sokkelin valutalkoot (talkoohenki kuuluu vanhaan japanilaiseen perinteeseen, vaikka se onkin kaupungistumisen myötä katoamaan päin - niin kuin kait Suomessakin). Kun talkoomiehistä oli tarvetta menin tietenkin mukaan. Siinä tarjoutui jälleen tilaisuus jutusteluun ja kysymyksiä kristinuskostakin nousi. Pari kolme päivää myöhemmin samaisen naapurin auto oli juuttunut sateen liukastaman pihamaan saveen eikä lähtenyt ihmisvoimalla liikkeelle. Asian havaittuani menin tietenkin ja vedin sen autollamme irti kurasta. Tällöin eräs toinen naapuri, joka oli molemmissa tilanteissa mukana, totesi: "Mitäs minä sanoin, ihminenhän se on." Tällä hän tarkoitti minua. Naurahdin mielessäni, mutta oivalsin samalla, että tarvitaan yllättävän paljon ennen kuin ulkomaalaisesta lähetyssaarnaajasta tulee ihminen. Ja vielä paljon paljon enemmän tarvitaan, että tämän "ihmisen" sanoma Vapahtajasta otetaan vastaan. Saamme kuitenkin rukoilla Herran antamaa ihmettä näiden ihmisten sydämiin.
Siltoja naapurustoon Viereen muuttaneeseen nuoreen pariin on suhteemme myös pikku hiljaa syventynyt. Siihen ovat vaikuttaneet monet pikkuseikat. Muutama päivä sitten sattunut tapaus auttoi jälleen muutaman askeleen eteenpäin. Rouva oli lämmittämässä ofuroa (kylpyallasta, jonka vesi lämmitetään kaasuliekillä ) eikä mies ollut vielä tullut töistä. Vesi oli kuitenkin hänen huomaamattaan päässyt valumaan kesken lämmityksen altaasta ja ennen pitkää oli altaasta kaasulämmittimeen johtava kuminen vesiputki jo ilmiliekeissä. Rouva sammutti kyllä kaasun, mutta se ei enää tuleen tehonnut, joten hän hätääntyi pahan kerran ja juoksi ulos apua huutaen. Huudon kuultuani juoksin paikalle ja parilla kattilallisella vettä tuli oli sammunut ja tulipalo vältetty. Syy miksi tällaisen asian tässä kerron, on yksinkertaisesti se, että lähetystyön salaisuus ei ole niinkään siinä, miten hyviä saarnamiehiä me olemme, vaan siinä, miten me kuljemme päivittäisissä pienissä tapahtumissa, jotka Herra on edeltä valmistanut, voidaksemme niissä Hänen nimeänsä kirkastaa tavalla tai toisella. Jos me näissä tilanteissa saamme pysyä Herran Hengen johdatuksessa ja Herran antamalla rakkaudella varustettuina, niin todistus Herrasta näkyy paljon kauemmaksi kuin kokoushuoneittemme ehkä tyhjille penkeille. Joka tapauksessa olimme jälleen päässeet hiukan läheisimmiksi tämän nuoren parin kanssa, vaikka vielä on "pitkä tie kuljettavana". Kaiken aikaa jaamme kyllä säännöllisesti näille naapureillemme Luterilainen Tunti nimistä sanomalehteä, joka liittyy radioevankelista Masakin radio-ohjelmiin, ja muuta pientä materiaalia, josta he voivat lukea evankeliumin sanomaa. Pariin muuhun naapuriin on Lea saanut erittäin hyvän kontaktin, niin että hän on voinut vierailla heidän kodeissaan sisällä. (Yleensä Japanilainen ei laske hevin muuta kuin läheisimpiä ystäviään kotiinsa. Kaikki keskustelut vieraampien kanssa - jopa tunti tolkulla - käydään ulko-ovella. Kyselijöitä Lisäksi lähistön pari rouvaa on tullut luoksemme omasta aloitteestaan. Toinen heistä tuli jakamiemme kirkon ohjelmien perusteella tuomaan lapsensa pyhäkouluun. (Levitimme noin 15.000 kpl kirkon viikko-ohjelmia alueen jollaiseen kotiin sanomalehden välissä. Ohjelma sisälsi myös lyhyen sanoman Jeesuksesta uuden elämän Antajana.) Rouva vaikuttaa olevan kiinnostunut kristinuskosta. Toinen rouva taas on jo muutamaan otteeseen käynyt luonamme vain siksi, että hän pitää tavattomasti ulkomaalaisista ja erityisesti ulkomaalaisista lapsista. Lisäksi ovellamme käy ehkä keskimäärin kaksi kaupustelijaa tai jonkun asian esittelijää päivässä. Näiden ihmisten kanssa on syntynyt ajoittain erittäin pitkiäkin keskusteluja uskon asioista. Eräs nuori mies, joka kauppasi jotain terveysjuomaa, esitti hyvin keskeisiä kysymyksiä: "Saako ihminen synnit anteeksi sovitustyön kautta?" "Millainen on ihmisen ja Jumalan välinen suhde?" jne. Hän oli aiemmin lueskellut kristinuskoa käsittelevää kirjallisuutta ja tiesi verrattain hyvin asiat, vaikka
ei olekaan vielä kristitty. Rukoilkaa tämän Y-sanin puolesta, että hän saisi tulla uskoon. (Hän asuu Tokushiman puolella). Jumalanpalvelukset Jumalanpalveluksissa mukana olleiden määrä on vaihdellut 8-9 henkeen (meidät mukaan lukien). Näistä vain K. vanhus ei ole vielä kastettu. Hän haluaa suurella innolla opiskella Raamattua. Rukoilkaa hänenkin puolestaan. Murheeksemme edellisessä kirjeessä mainitsemamme M-san ei ole enää tullut mukaan kokouksiin. Olen häntä käynyt tapaamassa, mutta vaikuttaa siltä kuin hänen sydämensä olisi kiintynyt ajallisiin eikä taivaallisiin. (Hänet on kastettu jo yli 40 vuotta sitten, mutta hän on kulkenut luopion tietä. Sittemmin hän kuitenkin tahtoi aloittaa uudelleen Herran tiellä, mutta horjuu yhä maailman ja Jumalan valtakunnan välillä. Rukoilkaa hänelle uudistuminen armoa.) Pyhäkoulu ja englannin ryhmät Pyhäkoulun pidossa olemme saaneet tervetullutta apua Ogawa-sanin tyttäreltä, joka kahden pienen poikansa kanssa on viipynyt täällä muutamia viikkoja (hän asuu Koben puolella). Pyhäkoululaisia on ollut hiukan toista kymmentä ja luokkia on kaksi isommille ja pienemmille. Kaikki ovat innokkaita oppimaan uutta. Englannin luokat (niitä on keskiviikkoisin kaksi peräkkäin) eivät täällä Shikokulla tunnu kiinnostavan ihmisiä läheskään niin paljon kuin Kobessa tai muissa suurkaupungeissa, mutta alkuun on päästy. Mukana on ollut tosin vain 4-5 henkeä. Maaliskuun puolesta välistä tulee tiistai-illoiksi vielä yksi englannin luokka Tokushiman lääketieteellisellä korkeakoululla, kun amerikkalainen lähetti Chase menee vuodeksi kotimaanlomalle. Evankelioimispäivät Erityiseksi rukousaiheeksi haluaisin jättää huhtikuun 4-6 päiviksi suunniteltu evankelioimiskokoussarja. Pääpuhujaksi on lupautunut Kamojiman Itoo -pastori. Näytämme myös filmejä noissa tilaisuuksissa. Paikka ei ole vielä selvinnyt. Terveys Työntekoa on hiukan häirinnyt flunssa-aalto, joka on vuoron perään iskenyt jokaiseen perheemme jäseneen. Pahiten flunssasta on kärsinyt Lea, mutta tällä havaa kaikki ovat jo hyvää vauhtia toipumaan päin. Lea on saavuttanut myös tähän mennessä jo varsin kunnioitettavan suuren koon, mikä viittaa siihen, että tälläkin kertaa saattaa olla tulossa kaksoset, mutta vielä enne asiaa lopullisesti tiedä. Kiitos Rukoilkaa meille myös kansallista evankelistaa tai pastoria työtoveriksemme. Sellaisen tarve on suuri vaikka ketään ei tällä havaa olekaan vielä näköpiirissämme. Lopuksi haluamme sydämen pohjasta kiittää teitä kaikkia toisesta "joulusta", joka meille tuli runsas viikko sitten, kun saimme Vänskien tavaroiden mukana saapuneen "lahjavuoren". Ihmetellä vain täytyy sitä rakkautta, jota niin monella tavalla olemme
jatkuvasti saaneet osaksemme. Herralta se on tullut ja Herraa siitä kiitämme. Kirjeitä, kortteja ja muita tervehdyksiä olemme myös jatkuvasti saaneet runsaasti, niin ettemme ole mitenkään kaikkiin voineet henkilökohtaisesti vastata. Kaikkein eniten olemme iloinneet viesteistä, jotka ovat kertoneet jonkun ystävämme tai tuttavamme uskoon tulosta siellä Suomessa. Tällä viikollakin yhden tällaisen ilouutisen saimme. Herra tekee työtään. Vielä on päivä ja saamme vaeltaa valkeuden lapsina. Herra teitä jokaista runsaasti siunatkoon! Jorma, Lea, Hanna, Sinikka ja Helena Pihkala