Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013
Finnvera-konsernin osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2013 Finnveran riskinottomahdollisuudet pk-rahoituksessa kasvoivat Finnvera jatkaa entistäkin aktiivisemmin pk-yritysten käyttöpääoma- ja investointirahoitusta. Yhteistyötä tehdään pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa, joiden liiketoimintaan lisääntynyt sääntely vaikuttaa. Hallitusohjelman mukainen lisäriskinotto suunnataan kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtäävien sekä aloittavien yritysten tarpeisiin. Valtio korvaa kuluvan vuoden alusta lähtien aiempaa suuremman osan eli 75 prosenttia mahdollisista tappioista, jotka syntyvät Finnveran näille yrityksille myöntämästä rahoituksesta. Korvausosuus on muutoin ennallaan porrastettuna tukialuejaon mukaan. Käytännössä kasvanut riskinottomahdollisuus tarkoittaa, että Finnveran rahoitusosuus voi olla aiempaa suurempi, kun kyse on kansainvälisille markkinoille pyrkivästä yrityksestä. Erityyppisissä hankkeissa edellytettyjä omarahoitus- ja riskinjakoperiaatteita on samalla täsmennetty valtakunnallisesti yhdenmukaisiksi. Liiketoiminta ja tuloskehitys Finnvera antoi vientikauppoihin liittyviä rahoitustarjouksia tammi-maaliskuussa euromääräisesti neljä prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Pk-yritysrahoituksessa annettujen rahoitustarjousten euromäärä oli viidenneksen pienempi kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Rahoitushakemuksia oli kuitenkin edellisvuotta enemmän, mutta hankkeiden keskimääräinen koko oli pienempi. Finnveran pääomasijoitustoiminnan tehtyjen sijoituspäätösten määrä kasvoi tammi-maaliskuussa edellisvuodesta. Vuoden 2012 lopussa noin 250 bisnesenkelin laajuiseksi kasvanut yksityis-sijoittajaverkosto siirretään vuoden 2013 aikana yksityiselle Finnish Business Angels Network FiBAN ry:lle. Konsernin tulos oli tammi-maaliskuussa 30 miljoonaa euroa voitollinen. Tulos oli lähes kolmanneksen parempi kuin edellisenä vuonna vastaavalla jaksolla (23). Tuloksen paranemiseen vaikuttivat merkittävimmin emoyhtiön palkkiotuottojen kasvu sekä pk-yritysrahoituksen saamisten arvonalentumisten ja takaustappioiden pieneneminen. Konsernin tuloksesta viennin rahoituksen osuus oli 21 miljoonaa euroa (14) ja kotimaan luotto- ja takaustoiminnan 11 miljoonaa euroa (9). Konserni- ja omistusyhteysyritysten vaikutus tulokseen oli -2 miljoonaa euroa (0,3). Finnvera-konserni Q1/2013 Me Q1/2012 Me Muutos % 2012 Me 2011 Me Muutos % Korkokate 14 16-12 % 63 63 0 % Palkkiotuotot ja -kulut (netto) 32 26 21 % 112 95 17 % Voitot/Tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä -1,4 1,3-203 % 2 6-64 % Hallintokulut -11-11 3 % -43-42 2 % Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot -2-8 -72 % -75-55 36 % Arvonalentumistappiot luotoista ja takauksista -29-12 133 % -90-81 11 % Arvonalentumisten ja takausvarausten muutos 8-1 -720 % -25-2 963 % Luottotappiokorvaus valtiolta 18 7 158 % 50 32 56 % Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot -2-4 -52 % -11-3 309 % Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan varausten muutos 2 2-12 % 1-1 -242 % Liikevoitto 30 23 29 % 54 62-13 % Tilikauden voitto 30 23 29 % 53 60-11 % Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 2
Konsernin tunnusluvut 31.3.2013 Vakavaraisuus 16,0 % (15,7) Kulu-tuotto-prosentti 28,3 % (28,1) Omavaraisuus 20,1 % (24,7). Loppuvuoden näkymät Pankkisääntelyn vaikutukset saattavat rajoittaa pankkien osallistumista yritysten rahoitukseen ja nostavat rahoituksen hintaa. Nämä tekijät yhdessä investointien vähäisyyden kanssa pitävät pk-yritysrahoituksen kysyntää edelleen maltillisella tasolla. On todennäköistä, että vientikysynnän lasku näkyy myös vientitakuiden ja -luottojen kysynnän vähenemisenä. Finnveran rooli on kuitenkin entistä keskeisempi vientikauppojen rahoittamisessa. Finnveran ensimmäisen neljänneksen tulos oli selkeästi edellisen vuoden vastaavaa jaksoa parempi, mutta talouden epävarmuudesta ja Finnveran vastuukannan korkeasta riskitasosta johtuen vuoden 2013 tulos toteutunee kuitenkin edellisen vuoden tasoisena. Yksittäiset riskit voivat toteutuessaan heikentää tulosta tuntuvasti. Toimitusjohtaja Pauli Heikkilä: Vaisu taloustilanne ja matala investointitaso näkyivät rahoituskysynnässämme vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Investointien pysyminen alhaisina vähensi selvästi rahoitustarpeita niin kotimaassa kuin viennin rahoituksessakin. Saimme pk-yrityksiltä viisi prosenttia enemmän hakemuksia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta niiden euromäärä laski 14 prosenttia. Tämä kuvaa hyvin sitä, että rahoitusta tarvittiin paljon käyttöpääomaan, mutta ei juurikaan investointeihin. Vientitakuiden ja -luottojen kysyntä oli melko aktiivista ja vain hiukan matalampaa kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Viennin rahoitukselle on tyypillistä sen vaihtelu yksittäisten suurten pääomatavarakauppojen myötä. Työ- ja elinkeinoministeriö on linjannut valtion pääomasijoitustoimintaa koskevaa työnjakoa, ja Finnvera tulee vähitellen irtautumaan eri pääomasijoitustoiminnoistaan. Suora sijoitustoiminta Aloitusrahasto Vera Oy:n kautta aloittaviin innovatiivisiin yrityksiin jatkuu vuoteen 2017 asti. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 3
FINNVERA-KONSERNI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 Sisältö Konsernin taloudellinen kehitys 5 Henkilöstö 7 Muutokset toimintaympäristössä sekä elinkeino- ja omistajapolitiikassa 7 Katsauskauden jälkeiset tapahtumat 8 Loppuvuoden näkymät 8 OSAVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSUUS Konsernitilinpäätös Konsernin laaja tuloslaskelma 9 Konsernitase 10 Konsernin oman pääoman muutoslaskelma 11 Konsernin rahavirtalaskelma 12 Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet 13 Segmentti-informaatio 13 Muut liitetiedot 15 Finnvera Oyj:n tilinpäätös Finnvera Oyj:n laaja tuloslaskelma 18 Finnvera Oyj:n tase 19 Finnvera Oyj:n oman pääoman muutoslaskelma 20 Finnvera Oyj:n rahavirtalaskelma 21 Finnvera Oyj:n tilinpäätöksen liitetiedot Segmentti-informaatio 22 Muut liitetiedot 23 Osavuosikatsauksen allekirjoitukset 25 Finnvera-konserniin kuuluvat emoyhtiö Finnvera Oyj:n lisäksi pääomasijoituksia tekevät tytäryhtiöt Aloitusrahasto Vera Oy, Veraventure Oy ja Matkailunkehitys Nordia Oy, vientiluottoja ja lähdeverosopimuksiin perustuvaa viennin rahoitusta tarjoava sekä korontasausta hallinnoiva Suomen Vientiluotto Oy sekä omaisuudenhoitoon keskittynyt Spikera Oy. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 4
Konsernin taloudellinen kehitys Finnvera-konsernin ja emoyhtiö Finnvera Oyj:n tilinpäätökset laaditaan kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti. Tuloslaskelma esitetään yhtenä laskelmana (laaja tuloslaskelma) IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen -standardin mukaan. Finnvera-konsernin tammi-maaliskuu 2013 Konsernin tulos oli 30 miljoonaa euroa voitollinen. Tulos oli lähes kolmanneksen parempi kuin edellisenä vuonna vastaavalla jaksolla (23). Tuloksen paranemiseen vaikuttivat merkittävimmin emoyhtiön palkkiotuottojen kasvu sekä pk-yritysrahoituksen saamisten arvonalentumisten ja takaustappioiden pieneneminen. Emoyhtiö Finnvera Oyj:n viennin rahoituksen ja pkyritysrahoituksen tulos oli tammi-maaliskuussa 31 miljoonaa euroa eli 37 prosenttia edellisvuotta parempi (23). Tulosparannukseen vaikuttivat edellisvuotta selkeästi pienemmät saamisten arvonalentumiset ja takaus- ja takuutappiot, joiden määrä oli 2 miljoonaa euroa (8). Tappioiden pienenemisen lisäksi emoyhtiön tulosparannukseen vaikutti palkkiotuottojen merkittävä kasvu. Palkkiotuottojen ja -kulujen netto oli 31 miljoonaa euroa (26). Emoyhtiön tulos muodostui liiketoimintaalueittain seuraavasti: viennin rahoituksen tulos eli valtiontakuurahastolain 4 :n tarkoittaman vientitakuuja erityistakaustoiminnan erillistulos oli 21 miljoonaa euroa (14) ja kotimaan luotto- ja takaustoiminnan tulos 11 miljoonaa euroa (9). Konserni- ja omistusyhteysyritysten vaikutus tulokseen oli -2 miljoonaa euroa (0,3). Tulosvaikutuksesta pääomasijoitustoiminnan osuus oli -2 miljoonaa euroa (0,1) sekä Suomen Vientiluoton korontasauksen, luotonantajana toimimisen ja jälleenrahoituksen osuus 0,4 miljoona euroa (0,2). Tulosanalyysi Korkotuotot ja -kulut sekä korkotuet Konsernin korkokate oli tammi-maaliskuussa 14 miljoonaa euroa (16). Alhainen korkotaso vaikutti korkokatteen alenemiseen. Asiakkaille ohjattu valtion ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) korkotuki oli yhteensä 2,6 miljoonaa euroa (3,3). Korkotukea maksettiin 21 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, mikä johtui korkotuellisen vastuukannan pienenemisestä. Palkkiotuotot ja -kulut Konsernin palkkiotuotot olivat 33 miljoonaa euroa (27). Kasvua edellisvuodesta oli 6 miljoonaa euroa. Palkkiotuotoista emoyhtiön vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan osuus oli 24 miljoonaa euroa (18) sekä kotimaan luotto- ja takaustoiminnan 8 miljoonaa euroa (9). Konsernin palkkiokulut olivat miljoona euroa ja muodostuivat pääasiassa emoyhtiön jälleenvakuutustoiminnan kuluista (1). Voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä Konsernin voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä olivat -1 miljoonaa euroa (1), joka muodostui lähes kokonaan pääomasijoitusten käyvän arvon muutoksesta. Erään sisältyvät pääomasijoitustoiminnan käypään arvoon arvostusten lisäksi velkojen ja koron- ja valuutanvaihtosopimusten käyvän arvon muutokset sekä valuuttakurssierot. Muut tuotot Liiketoiminnan muut tuotot olivat konsernissa 0,2 miljoonaa euroa (0,1). Muihin tuottoihin sisältyivät valtiontakuurahaston maksama hallinnointipalkkio ennen vuotta 1999 syntyneen vientitakuu- ja erityistakausvastuukannan hoitamisesta, EAKRrahoitukseen liittyvä hallinnointikorvaus ja vuokratuottoja. Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot Konsernin luotto- ja takaustappioiden sekä saamisten arvonalentumisten ja takaustappiovarausten muutos oli yhteensä 21 miljoonaa euroa (14), jonka muodostivat toteutuneet tappiot 29 miljoonaa euroa (12) ja arvonalentumisten ja takaustappiovarausten pieneneminen 8 miljoonaa euroa (-1). Tappiot aiheutuivat lähes 100-prosenttisesti pk-yritysrahoituksen luotto- ja takaustoiminnasta. Tappioita kattava valtion ja EAKR:n Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 5
luottotappiokorvaus oli 18 miljoonaa euroa (7) eli suhteutettuna 64 prosenttia toteutuneista tappioista. Finnvera-konsernin vastuuosuus katsauskauden luottoja takaustappioista oli luottotappiokorvauksen jälkeen 2 miljoonaa euroa (6). Emoyhtiön vientitakuu- ja erityistakaustoiminnasta ei toteutunut tammi-maaliskuussa merkittäviä tappioita. Järjestämättömät ja 0-korkoiset saamiset nousivat vuodenvaihteesta kolmella prosentilla 118 miljoonaan euroon ja muodostivat 4,0 prosenttia vastuukannasta. Järjestämättömien luottojen määrään vaikutti mm. tehtyjen yrityssaneeraushakemusten edellisen vuoden vastaavaa jaksoa suurempi määrä. Finnvera-konserni Q1/2013 Me Q1/2012 Me Muutos % Saamisten arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot -2-8 -72 % Arvonalentumistappiot luotoista ja takauksista -29-12 133 % Arvonalentumisten ja takausvarausten muutos 8-1 -720 % Luottotappiokorvaus valtiolta 18 7 158 % Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot -2-4 -52 % Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan varausten muutos 2 2-12 % Muut kulut Konsernin hallintokulut olivat 11 miljoonaa euroa (11), josta henkilöstökulujen osuus oli 69 prosenttia (69). Liiketoiminnan muihin kuluihin sisältyivät poistot ja kiinteistöihin liittyvät kulut. Tase Konsernitaseen loppusumma oli maaliskuun lopussa 3 989 miljoonaa euroa (3 808) ja emoyhtiön 2 293 miljoonaa euroa (2 342). Tytäryhtiöistä merkittävimmin konsernin taseeseen vaikutti Suomen Vientiluotto 1 707 miljoonalla eurolla (1 474). Maaliskuun lopussa konsernin luottokanta oli 3 170 miljoonaa euroa (2 953) eli 217 miljoonaa euroa suurempi kuin vuoden alussa. Emoyhtiö Finnvera Oyj:n luottokanta oli 1 540 (1 555) miljoonaa euroa. Emoyhtiön takauskanta pieneni alkuvuoden aikana lievästi ja oli maaliskuun lopussa 1 063 miljoonaa euroa (1 068). Vientitakuulain mukainen kirjanpidollinen vastuu oli 9 124 miljoonaa euroa (9 332). Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan kokonaisvastuu (voimassa oleva ja tarjousvastuu yhteensä sisältäen vientitakaukset) oli 10 923 miljoonaa euroa (11 203). Emoyhtiöllä oli pitkäaikaisia velkoja maaliskuun lopussa yhteensä 1 068 miljoonaa euroa (1 155), josta 926 miljoonaa euroa (937) oli joukkovelkakirjalainoja. Velkoihin sisältyivät valtiolta Aloitusrahasto Vera Oy:n ja Veraventure Oy:n osakepääomasijoitusta varten saadut yhteensä 32 miljoonan euron pääomalainat (32) sekä Finnvera Oyj:n vakavaraisuuden vahvistamiseksi saatu 50 miljoonan euron pääomalaina (50). Lisäksi taseessa oli 64 miljoonaa euroa (80) pitkäaikaisiin velkoihin kohdistuvaa johdannaissopimussaamista koron- ja valuutanvaihtosopimuksista. Konsernin vapaissa rahastoissa oli katsauskauden lopussa yhteensä 543 miljoonaa euroa (513), josta kotimaan toiminnan rahaston osuus oli 137 miljoonaa euroa (140), vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahaston 358 miljoonaa euroa (296) ja pääomasijoitustoiminnan rahaston 17 miljoonaa euroa (17). Kertyneet voittovarat olivat 31 miljoonaa euroa (60). Pk-yritysrahoituksen ja viennin rahoituksen voitolliset tulokset siirretään vuosittain vuositilinpäätöksen valmistumisen jälkeen emoyhtiön taseessa oleviin erillisiin kotimaan ja viennin rahastoihin. Vastaavasti kotimaan toiminnan tappiot katetaan kotimaan rahastosta ja vientija erityistakaustoiminnan tappiot viennin rahastosta. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 6
Rahastot eivät subventoi toisiaan. Valtiontakuurahasto ja valtio vastaavat Finnveran toiminnan tappiollisesta tuloksesta vasta sen jälkeen, kun Finnveran kotimaan tai viennin rahaston varat eivät riitä. Taseen vapaaseen omaan pääomaan on perustettu vuonna 2011 pääomasijoitustoiminnan rahasto, jonka kautta seurataan pääomasijoitustoimintaan kohdennettavia EAKR-varoja. Finnvera-konserni, tase 31.3.2013 Me 31.12.2012 Me Muutos Me Muutos % Osakepääoma 197 197 0 0 % Ylikurssirahasto ja käyvän arvon rahasto 51 51 0 0 % Vapaat rahastot yhteensä 543 513 30 6 % Kotimaan toiminnan rahasto 137 140-3 -2 % Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahasto 358 296 62 21 % Pääomasijoitustoiminnan rahasto 17 17 0 0 % Kertyneet voittovarat 31 60-30 -49 % Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 791 761 30 4 % Määräysvallattomien omistajien osuus pääomasta 10 11-0 -2 % Taseen loppusumma 3 989 3 808 181 5 % Vakavaraisuus ja varainhankinta Finnvera-konsernin vakavaraisuussuhde oli maaliskuun lopussa 16,0 prosenttia (15,7). Tavoitteeksi on asetettu vähintään 12,0 prosentin vakavaraisuus. Finnvera Oyj:n vakavaraisuus oli 16,6 prosenttia (15,5). Vakavaraisuus on laskettu Basel II:n standardimenetelmän mukaan. Riskipainotetut saamiset olivat Finnvera-konsernissa 2 779 miljoonaa euroa. Näistä varsinaiseen liiketoimintaan liittyviä lainoja ja takauksia oli 2 351 miljoonaa euroa eli 86 prosenttia riskipainotetuista saamisista. Pääosa lopuista saatavista liittyi varainhankintaan ja kassavarojen sijoittamiseen. Lainoista ja takauksista noin 55 prosenttia koostui suuresta joukosta yksittäisiä alle miljoonan euron vastuita, joiden standardimenetelmän mukainen riskipaino oli 75 prosenttia. Muiden lainojen ja takausten riskipaino oli 100 prosenttia. Konsernin pitkäaikainen varainhankinta oli tammimaaliskuussa 232 miljoonaa euroa (126). Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin 114 miljoonaa euroa (40). Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli maaliskuun lopussa 415 henkilöä (410/31.3.2012), joista vakinaisessa työsuhteessa oli 394 (394) ja määräaikaisessa 21 (16). Muutokset toimintaympäristössä sekä elinkeino- ja omistajapolitiikassa Lyhyen maksuajan luottovakuutukset läntisiin teollisuusmaihin EU-komissio myönsi 6.3.2013 Finnveralle poikkeusluvan vakuuttaa yksityisen luottovakuuttajan hylkäämiä, lyhyen maksuajan vientikauppoja EU-maihin ja tiettyihin muihin läntisiin teollisuusmaihin. Vakuuttaminen on mahdollista, jos kyseessä on sellaisen pk-yrityksen kauppa, jonka vuotuinen vientiliikevaihto on korkeintaan kaksi miljoonaa euroa, tai jos kyseessä on yksittäinen vientikauppa, jonka riskiaika on ainakin 181 päivää ja enintään kaksi vuotta. Lupa on voimassa vuoden 2015 loppuun saakka. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 7
EU-komission mukaan Kreikkaan ei ole yksityistä luottovakuutustarjontaa, joten Finnvera voi vakuuttaa vientikauppoja Kreikkaan tarkan riskiharkinnan jälkeen myös silloin, kun väliaikaisen luvan reunaehdot eivät täyty. Luottojen ja takausten enimmäismäärä vuonna 2013 Työ- ja elinkeinoministeriö vahvistaa vuosittain Finnveran myöntämien lainojen ja takausten enimmäismäärät. Vuonna 2013 luottojen ja takausten myöntämismäärä voi olla yhteensä enintään 906 miljoonaa euroa, josta 260 miljoonaa euroa voi olla korkotuettuja lainoja tai takauksia. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Finnveran hallintoneuvostoon ja hallitukseen uusia jäseniä Finnveran yhtiökokous valitsi 26.4.2013 uusia jäseniä yhtiön hallintoneuvostoon ja hallitukseen. Hallintoneuvoston kokoonpano Hallintoneuvoston uusia jäseniä ovat rahoituspäällikkö Helena Hakkarainen (Finnveran henkilöstön edustaja), työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala, kansanedustaja Lea Mäkipää ja hallituksen puheenjohtaja Antti Zitting. Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Johannes Koskinen ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Lauri Heikkilä. Jäseninä jatkavat yrittäjä Paula Aikio-Tallgren, johtaja Kaija Erjanti, kansanedustaja Lasse Hautala, kansanedustaja Miapetra Kumpula- Natri, työllisyyspoliittinen asiantuntija Leila Kurki, kansanedustaja Esko Kurvinen, puheenjohtaja Kasperi Launis, kansanedustaja Jari Myllykoski, kansanedustaja Antti Rantakangas, kansanedustaja Osmo Soininvaara, puheenjohtaja Timo Vallittu ja kansanedustaja Sofia Vikman. Yhtiökokouksessa yhtiöjärjestystä muutettiin niin, ettei hallitukseen valita enää varajäseniä. Varsinaisena tilintarkastajana jatkaa KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Juha-Pekka Mylén. Finnvera osallistuu TUI Cruises GmbH -varustamon alustilausten rakennusaikaiseen rahoitukseen Finnvera osallistuu TUI Cruises GmbH:n STX Finlandilta tilaamien kahden risteilyaluksen rakennusaikaiseen rahoitukseen osana laajempaa kokonaisrahoituspakettia. Finnveran vastuut nousevat alusten rakennusaikana enimmillään 292 miljoonaan euroon. Järjestäjäpankki ja Finnveran takuiden saaja on Nordea. Finnveran osallistumisen edellytyksenä on, että koko rahoituspaketti toteutuu sovitusti. Loppuvuoden näkymät Pankkisääntelyn vaikutukset saattavat rajoittaa pankkien osallistumista yritysten rahoitukseen ja nostavat rahoituksen hintaa. Nämä tekijät yhdessä investointien vähäisyyden kanssa pitävät pk-yritysrahoituksen kysyntää edelleen maltillisella tasolla. On todennäköistä, että vientikysynnän lasku näkyy myös vientitakuiden ja -luottojen kysynnän vähenemisenä. Finnveran rooli on kuitenkin entistä keskeisempi vientikauppojen rahoittamisessa. Finnveran ensimmäisen neljänneksen tulos oli selkeästi edellisen vuoden vastaavaa jaksoa parempi, mutta talouden epävarmuudesta ja Finnveran vastuukannan korkeasta riskitasosta johtuen vuoden 2013 tulos toteutunee kuitenkin edellisen vuoden tasoisena. Yksittäiset riskit voivat toteutuessaan heikentää tulosta tuntuvasti. Hallituksen kokoonpano Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin ekonomi Markku Pohjola. Hallituksen uusiksi varsinaisiksi jäseniksi valittiin OTK Kirsi Komi, toimitusjohtaja Vesa Luhtanen, ekonomi Pirkko Rantanen-Kervinen, ylijohtaja Pekka Timonen (I varapuheenjohtaja) sekä erityisasiantuntija Marianna Uotinen (II varapuheenjohtaja). Jäsenenä jatkaa varatuomari, OTL Risto Paaermaa. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 8
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (1 000 e) Liite 1.1. 31.3.2013 1.1. 31.3.2012 KORKOTUOTOT Korot luotonannosta asiakkaille 23 194 22 677 Asiakkaille ohjattu korkotuki 2 585 3 281 Vientitakuu- ja erityistakaussaamisten korot 44 34 Takaussaamisten korot 277 128 Muut korkotuotot 477 26 576 821 26 941 KORKOKULUT -12 497-10 956 KORKOKATE 14 079 15 985 PALKKIOTUOTOT JA -KULUT NETTO 31 576 26 158 VOITOT/TAPPIOT KÄYPÄÄN ARVOON ARVOSTETTAVISTA ERISTÄ 8) -1 350 1 310 SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTOT Osakkeista ja osuuksista 11 37 Saamistodistuksista 0 0 Sijoituskiinteistöistä 0 0 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 1 11 2 40 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 244 111 HALLINTOKULUT Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Palkat ja palkkiot -6 028-6 082 Henkilöstösivukulut -1 643-1 290 Muut hallintokulut -3 373-11 044-3 323-10 696 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -1 562-1 556 SAAMISTEN ARVONALENTUMISET, TAKAUS- JA TAKUUTAPPIOT 2) Arvonalentumistappiot luotoista ja takaustappiot -28 632-12 301 Arvonalentumisten ja takausvarausten muutos 7 998-1 289 Luottotappiokorvaus valtiolta 18 316 7 102 Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot -2 037-4 239 Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan varausten muutos 2 030-2 326 2 300-8 426 LIIKEVOITTO 29 629 22 925 TULOVEROT Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot -211-152 Laskennallisten verojen muutos 366 155 263 111 TILIKAUDEN VOITTO 29 784 23 036 MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT Erät joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi Osakkeiden käyvän arvon muutos 14 169 Etuuspohjaisten eläkkeiden uudelleenarvostus 0-442 Erät jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteisiksi 0 14 0-273 TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 29 799 22 764 Tilikauden voiton jakautuminen Emoyrityksen omistajille 29 985 23 026 Määräysvallattomille omistajille -201 11 29 784 23 036 Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen Emoyrityksen omistajille 29 999 22 753 Määräysvallattomille omistajille -201 11 29 799 22 764 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 9
KONSERNITASE (1 000 e) VARAT Liite 31.3.2013 31.12.2012 Saamiset luottolaitoksilta 140 480 172 037 Saamiset asiakkailta Luotot 3 170 071 2 952 642 Takaussaamiset 42 078 38 129 Saamiset vienti- ja erityistakaustoiminnasta 15 956 3 228 104 16 442 3 007 214 Sijoitukset Saamistodistukset 278 300 269 593 Sijoitukset osakkuusyrityksissä 76 869 76 448 Muut osakkeet ja osuudet 114 610 114 044 Sijoituskiinteistöt 25 469 804 28 460 112 Johdannaissopimukset 3) 64 262 80 387 Aineettomat hyödykkeet 1 860 1 980 Aineelliset hyödykkeet Kiinteistöt 1 140 1 146 Muut aineelliset hyödykkeet 1 649 2 789 1 355 2 501 Muut varat Luottotappiosaamiset valtiolta 30 921 49 360 Muut 3 546 34 467 3 684 53 044 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot 47 336 30 532 Verosaamiset 0 0 VARAT YHTEENSÄ 3 989 103 3 807 808 VELAT Liite 31.3.2013 31.12.2012 Velat luottolaitoksille 4) 60 000 85 000 Velat muille yhteisöille 4) 1 666 845 1 435 125 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 4) 925 852 987 399 Johdannaissopimukset 3) 1 126 7 067 Varaukset 45 744 46 586 Muut velat 54 639 55 401 Siirtovelat ja saadut ennakot 347 393 332 827 Verovelat 3 869 4 230 Pääomalainat 4) 82 388 3 187 856 82 388 3 036 021 OMA PÄÄOMA Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 196 605 196 605 Ylikurssirahasto 51 036 51 036 Käyvän arvon rahasto 332 318 Vapaat rahastot Kotimaan toiminnan rahasto 137 172 139 770 Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahasto 357 825 295 726 Muut 17 461 17 461 Kertyneet voittovarat 30 512 542 971 790 945 60 365 513 323 761 282 Määräysvallattomien omistajien osuus pääomasta 10 303 10 505 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 3 989 103 3 807 808 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 10
KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma (1 000 e) Käyvän- Kotimaan Vientitakuu Määräys- Oma Osake- Ylikurssi- arvon- toiminnan ja erityistak. Muut Voitto- vallattomien pääoma pääoma rahasto rahasto rahasto toim. rahasto rahastot varat Yhteensä omistajien yhteensä osuus Oma pääoma 31.12.2011 196 605 51 036 92 135 753 241 378 17 529 61 187 703 579 11 251 714 831 Laskentaperiaatteen muutos, -803-803 -803 IAS 19 Oma pääoma 1.1.2012 196 605 51 036 92 135 753 241 378 17 529 60 384 702 777 11 251 714 028 Omistajalta saadun pääomalainan anteeksisaatu määrä 0 Tilikauden laaja tulos/osakkeiden käyvän arvon muutos -273 23 026 22 753 11 22 763 Siirto rahastoihin 4 017 54 348 0-58 365 0 0 Oikaisut -36-36 Oma pääoma 31.3.2012 196 605 51 036 261 139 770 295 726 17 529 25 045 725 972 11 262 736 755 Oma pääoma 1.1.2013, 196 605 51 036 318 139 770 295 726 17 461 60 365 761 282 10 505 771 787 Omistajalta saadun pääomalainan anteeksisaatu määrä 0 Laskentaperiaatteen muutos, -337-337 -337 IAS 19 Tilikauden laaja tulos/osakkeiden käyvän arvon muutos 14 29 985 29 999-201 29 798 Siirto rahastoihin -2 598 62 099 0-59 501 0 0 Oma pääoma 31.3.2013 196 605 51 036 332 137 172 357 825 17 461 30 512 790 945 10 303 801 248 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 11
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (1 000 e) 1.1. 31.3.2013 1.1. 31.3.2012 Liiketoiminnan rahavirta Myönnettyjen luottojen nostot -300 586-213 568 Myönnettyjen luottojen takaisinmaksut 109 947 86 061 Tehdyt sijoitukset -2 878-3 797 Luovutustulot sijoituksista 132 1 181 Saadut korot 19 750 16 856 Maksetut korot -15 195-4 385 Saatu korkotuki 3 281 105 Palkkiotuotoista saadut maksut 17 504 26 092 Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut 30 333-1 735 Maksut liiketoiminnan kuluista 7 872-18 210 Maksetut korvaukset -12 488-18 425 Maksetut/palautetut verot -65-224 Liiketoiminnan rahavirta (A) -142 393-130 049 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -490-55 Saadut osingot investoinneista 0 13 Investointien rahavirta (B) -490-42 Rahoituksen rahavirta Lainojen nostot 231 899 126 129 Lainojen takaisinmaksut -114 411-40 000 Rahoituksen rahavirta (C) 117 488 86 129 Rahavirtojen muutos ( A+B+C) lisäys (+)/(vähennys-) -25 395-43 962 Rahavarat tilikauden alussa 506 548 377 631 Rahavarat tilikauden lopussa 481 155 333 528 Rahavarat tilikauden lopussa Saamiset luottolaitoksilta 140 479 176 122 Saamistodistukset 278 300 92 160 Rahastosijoitukset 62 376 65 246 481 155 333 528 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 12
LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Finnveran osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia siten kuin EU on sen hyväksynyt. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet on kuvattu kokonaisuudessaan vuoden 2012 tilinpäätöksessä. Finnvera on ottanut 1.1.2013 alkaen käyttöön uudistetun IAS 19 -Työsuhde-etuudet -standardin. Eläkevastuun ja sen katteena olevien varojen arvostuksessa käytettyjen laskentaoletusten vakuutusmatemaattiset muutokset kirjataan välittömästi laajaan tulokseen, eikä näitä muutoksia myöhemmin enää kirjata konsernin tuloslaskelmaan. Finnvera on ottanut 1.1.2013 alkaen käyttöön uuden IFRS 13 -Käyvän arvon määrittäminen -standardin. Omistajalta saadun pääomalainan anteeksiannon esittämistapaa on muutettu vuonna 2012 siten, että se kirjataan suoraan omaan pääomaan. Aikaisempina vuosina se on esitetty liiketoiminnan muina tuottoina. Vertailutiedot on muutettu vastaavasti. Osavuosikatsauksessa esitetään lisäksi myös emoyhtiön Finnvera Oyj:n tiedot, koska Oslon pörssin säännöt edellyttävät niiden esittämistä silloin, kun Norjassa on laskettu liikkeelle joukkovelkakirjalainoja. 1. SEGMENTTI-INFORMAATIO Finnveran segmentti-informaatio perustuu yhtiön sisäiseen liiketoiminta-aluejakoon ja organisaatiorakenteeseen. Asiakasyritykset on jaettu liiketoiminta-alueisiin niiden koon ja kehitysvaiheen rahoitustarpeen mukaisesti. Kullekin liiketoiminta-alueelle on rakennettu oma palvelukonseptinsa. Yhtiön segmentit ovat pienrahoitus, alueellinen rahoitus, kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus, viennin rahoitus, pääomasijoitustoiminta ja vientiluottojen rahoitus. Pienrahoituksen asiakkaita ovat paikallisesti toimivat alle 10 henkilön yritykset. Pienrahoitus tarjoaa rahoituspalveluja yritystoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen yhteistyössä seudullisten yrityspalvelujen ja muiden rahoittajien kanssa. Alueellisen rahoituksen asiakkaita ovat pk-yritykset ja suuret yritykset erityisin perustein. Asiakaskunnassa on sekä tuotannollisia että palveluyrityksiä. Alueellinen rahoitus tarjoaa rahoitusratkaisuja erityisesti yritysten kehitys- ja kasvutarpeisiin sekä sukupolvenvaihdoksiin yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa. Kasvu- ja kansainvälistymisrahoituksen asiakkaita ovat pk-yritykset ja erityisin perustein suuret yritykset, joilla on kansainvälistymiseen perustuva kasvun strategia. Osa asiakkaista on jo kansainvälistynyt ja harjoittaa vientiä, osa on vasta tämän kehityksen alkuvaiheessa. Yritykset käyttävät yleensä myös muiden työ- ja elinkeinoministeriön yrityspalveluorganisaatioiden (Finpro, Tekes, ELY-keskus ja TE-toimisto) palveluja sekä hyödyntävät Finnveran vienninrahoituspalveluja. Viennin rahoituksen asiakkaita ovat useimmiten suuryrityksiksi luokitellut Suomessa toimivat viejät ja niiden kotimaiset ja ulkomaiset viennin rahoittajat. Finnvera on Suomen virallinen vientitakuulaitos, Export Credit Agency (ECA). Viennin rahoitus tarjoaa asiakkaiden tarpeisiin kilpailukykyisiä vientitakuupalveluja. Finnvera Oyj:n tytäryhtiöistä Veraventure Oy, Aloitusrahasto Vera Oy ja Matkailunkehitys Nordia Oy tekevät pääomasijoituksia yrityksiin. Finnvera Oyj:n tytäryhtiö, Suomen Vientiluotto Oy, hallinnoi OECD-ehtoisiin vientiluottoihin ja alusrahoitukseen liittyvää korontasausjärjestelmää. Kullekin segmentille kohdistetaan ne tuotot, kulut, varat ja velat, joiden katsotaan sille kuuluvan tai olevan järkevällä perusteella kohdistettavissa. Kaikki tuotot ja kulut on kohdennettu segmenteille. Segmenttien välillä ei ole merkittävää liiketoimintaa. Konsernitilinpäätöksessä konsernin sisäiset liiketapahtumat sekä saamiset ja velat on eliminoitu. Finnveran segmenttien tuloksellisuuden arviointi sekä segmenteille kohdennettavia resursseja koskevat päätökset perustuvat liikevoittoon. Segmenttien varojen ja velkojen arvostusperiaattet ovat samat kuin mitä konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteissa on esitetty. Finnveran toimipaikat sijaitsevat Suomessa, ja sen asiakaskunta koostuu laajasta joukosta eri toimialoilla toimivia asiakkaita. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 13
KONSERNIN TULOS, VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 1.1. 31.3.2013 Pien- Alueellinen KKV- Viennin Muut Eliminoin- Konserni (1 000 e) rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus toiminnot nit yhteensä Korkokate 2 367 7 038 3 409 1 008 258 0 14 079 Palkkiotuotot ja -kulut netto 975 4 257 4 086 22 279-21 0 31 576 Arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot -658 3 428-5 425 329 0 0-2 326 Toimintakulut * -2 519-3 727-2 416-2 939-1 473 789-12 284 Poistot -26-138 -67-90 0 0-323 Muut tuotot/kulut** 151 397 223 128-1 205-788 -1 094 Liikevoitto 290 11 254-189 20 715-2 441 1 29 629 Varat yhteensä 228 728 777 151 440 336 2 390 041 171 957-19 110 3 989 103 Saamiset asiakkailta 241 051 845 251 498 980 1 645 012 15 608-17 798 3 228 104 Velat yhteensä 170 613 562 358 404 928 1 973 090 94 663-17 798 3 187 856 KONSERNIN TULOS, VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 1.1. 31.3.2012 Pien- Alueellinen KKV- Viennin Muut Eliminoin- Konserni (1 000 e) rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus toiminnot nit yhteensä Korkokate 2 685 8 318 2 276 2 210 497 0 15 985 Palkkiotuotot ja -kulut netto 1 005 4 746 3 688 16 720 0 0 26 159 Arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot -645-999 -4 922-1 860 0 0-8 426 Toimintakulut * -2 938-3 567-1 936-2 935-1 418 823-11 972 Poistot -22-112 -58-88 0 0-280 Muut tuotot/kulut** 308 1 063 354-255 811-820 1 461 Liikevoitto 392 9 448-599 13 793-110 2 22 925 Varat yhteensä 241 506 919 279 341 767 1 332 293 175 786-19 164 2 991 467 Saamiset asiakkailta 274 642 1 070 432 360 123 700 106 19 908-17 865 2 407 346 Velat yhteensä 184 773 700 369 306 668 983 345 96 140-17 865 2 253 431 *) Toimintakulut = Hallintokulut + liiketoiminnan muut kulut - poistot **) Voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä + sijoitustoiminnan nettotuotot + liiketoiminnan muut tuotot Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 14
2. SAAMISTEN ARVONALENTUMISET, TAKAUS- JA TAKUUTAPPIOT Luotoista ja muista saamisista kirjataan arvonalentumistappio, kun on objektiivista näyttöä siitä, että niiden arvo on alentunut. Objektiivinen näyttö asiakkaan kyvystä suoriutua velvotteistaan perustuu asiakkaiden riskiluokitukseen sekä yhtiön kokemukseen ja johdon arvioon maksuhäiriöiden vaikutuksesta lainasaamisten kerryttämiseen. 3. JOHDANNAISSOPIMUKSET (1 000 e) 31.3.2013 31.12.2012 Käypä arvo Käypä arvo Nimellisarvo Käypä arvo Käypä arvo Nimellisarvo positivinen negatiivinen yhteensä positivinen negatiivinen yhteensä Suojaamistarkoituksessa tehdyt Valuuttajohdannaiset -Koron- ja valuutanvaihtosopimukset 64 262 1 126 913 197 80 387 7 067 965 424 Johdannaiset yhteensä 64 262 1 126 913 197 80 387 7 067 965 424 Johdannaissopimuksilla suojataan ottolainausta. Johdannaissopimukset ja nillä suojatut velat on arvostettu käypään arvoon ja niiden arvonmuutokset on kirjattu tuloslaskelmaan (käyvän arvon optio). 4. VELKOJEN MUUTOKSET (1 000 e) Velat 1.1.2013 1 520 125 1 520 125 Nostetut 231 720 231 720 Takaisinmaksut -25 000-25 000 Käyvän arvon muutokset 0 0 Velat 31.3.2013 1 726 845 1 726 845 Nimellis- Kirjanpito- Velat luottolaitoksille ja muille yhteisöille arvo arvo Nimellis- Kirjanpito- Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat arvo arvo (1 000 e) Velat 1.1.2013 971 386 987 399 Liikkeeseen lasketut velkakirjat 0 0 Takaisinmaksut -49 972-49 972 Käyvän arvon muutokset -8 217-11 575 Velat 31.3.2013 913 197 925 852 Ottolainaus on arvostettu käypään arvoon, silloin kun se on suojattu johdannaissopimuksilla (käyvän arvon optio). Pääomalainat 82 388 (1 000 e) 5. EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET (1 000 e) 31.3.2013 31.12.2012 Taseen ulkopuoliset sitoumukset Takaukset 1 062 500 1 068 115 Vientitakuiden sekä erityistakuiden ja takausten kokonaisvastuu 10 922 657 11 203 386 11 985 157 12 271 501 Sitovat rahoituslupaukset 1 697 905 1 948 066 6. LÄHIPIIRI (1 000 e) Lähipiirin kanssa toteutuneet liiketoimet sekä lähipiirisaamiset ja -velat Rahoitus- Palvelujen Laina- Takaustuotot ostot saldo saldo 1.1. 31.3.2013 1.1. 31.3.2013 31.3.2013 31.3.2013 43 3 26 258 1 583 561 Konsernin lähipiiriin kuuluvat konserniyritysten lisäksi ne valtioenemmistöiset yhtiöt, joiden omistajaohjaus on työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla sekä valtiokonttori. Lähipiiriin luetaan myös hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet sekä toimitus- ja varatoimitusjohtaja. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 15
7. TUNNUSLUVUT JA TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET 31.3.2013 31.3.2012 Omavaraisuusaste 20,1 24,7 Vakavaraisuussuhde 16,0 15,7 Kulu-tuotto - suhde 28,3 28,1 Tunnuslukujen laskentakaavat: Omavaraisuusaste % Vakavaraisuussuhde Kulu-tuotto - suhde (oma pääoma +määräysvallattomien osuus)*100 taseen loppusumma Laskettu Basell II:n standardimenetelmän mukaan hallintokulut + liiketoiminnan muut kulut korkokate + nettopalkkiotuotott + voitot/tappiot käypään arvoon arvostetuista eristä + sijoitustoiminnan nettotuotot + liiketoiminnan muut tuotot 8. VOITOT JA TAPPIOT KÄYPÄÄN ARVOON ARVOSTETTAVISTA ERISTÄ (1 000 e) 31.3.2013 31.3.2012 Johdannaissopimukset -11 304 15 728 Käypään arvoon arvostettavat velat 11 801-14 132 Valuuttakurssierot 126-272 Pääomasijoitusten arvonmuutokset -1 973-14 -1 350 1 310 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 16
9. KANSAINVÄLISEN IAS19 TYÖSUHDE-ETUUDET TILINPÄÄTÖSSTANDARDIN MUUTOKSIEN TAKAUTUVASTA SOVELTAMISESTA SYNTYVÄT OIKAISUT VERTAILULUKUIHIN Finnvera on ottanut 1.1.2013 alkaen käyttöön uudistetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin. Eläkevastuun ja sen katteena olevien varojen arvostuksessa käytettyjen laskentaoletusten vakuutusmatemaattiset muutokset kirjataan välittömästi laajaan tulokseen, eikä näitä muutoksia myöhemmin enää kirjata konsernin tuloslaskelmaan. Tärkeimmät oikaisut liittyvät vakuutusmatemaattidiin voittojen ja tappioiden muutoksiin, jotka vaikuttavat eläkejärjestelyjen nettovaroihin tai velkihin sekä muuhun laajaan tulokseen. Sen lisäksi muutettu standardi yksinkertaistaa eläkkeiden nettokorkomenojen määrittelyä. Uudistettu IAS19 Työsuhde-etuudet vaatii takautuvaa soveltamista esitettyihin tilinpäätöslukuihin. Standardin käyttöönotosta syntyvät oikaisut on eritelty alla olevissa taulukoissa mukaan lukien kumulatiivinen vaikutus konsernin avaavaan pääomaan 1.1.2012 ja vuodelle 2012. (1 000 e) 1.1.2012 Finnvera-konserni Finnvera Oyj Raportoitu Oikaisut Oikaistu Raportoitu Oikaisut Oikaistu Oma pääoma yhteensä 714 831-803 714 028 701 270-803 700 467 - Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 703 580-803 702 777 - Määräysvallattomien omistajien osuus pääomasta 11 251 0 11 251 Vuosi 2012 Vaikutus taseeseen: Etuuspohjaiset eläkevelat 983 337 1 320 983 337 1 320 Oma pääoma yhteensä 771 787-337 771 450 771 787-337 771 450 - Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 761 282-337 760 945 - Määräysvallattomien omistajien osuus pääomasta 10 505 0 10 505 Vaikutus tuloslaskelmaan ja muuhun laajaan tulokseen: Tulos 53 362-24 53 338 56 065-24 56 041 Laaja tuloslaskelma - Etuuspohjaisten eläkkeiden uudellenarvostus 0-442 -442 0-442 -442 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 17
FINNVERA OYJ:N LAAJA TULOSLASKELMA (1 000 e) Liite 1.1. 31.3.2013 1.1. 31.3.2012 KORKOTUOTOT Korot luotonannosta asiakkaille 11 074 15 774 Asiakkaille ohjattu korkotuki 2 585 3 281 Vientitakuu- ja erityistakaussaamisten korot 44 34 Takaussaamisten korot 277 128 Muut korkotuotot 470 14 449 806 20 024 KORKOKULUT -955-4 653 KORKOKATE 13 494 15 371 PALKKIOTUOTOT JA -KULUT NETTO 31 035 25 730 VOITOT/TAPPIOT KÄYPÄÄN ARVOON ARVOSTETTAVISTA ERISTÄ 8) 713 1 321 SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTOT Osakkeista ja osuuksista 0 0 Saamistodistuksista 0 0 Sijoituskiinteistöistä 0 0 0 0 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 415 326 HALLINTOKULUT Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Palkat ja palkkiot -5 754-5 641 Henkilöstösivukulut -1 622-1 266 Muut hallintokulut -3 078-10 454-3 074-9 982 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT -1 562-1 556 SAAMISTEN ARVONALENTUMISET, TAKAUS- JA TAKUUTAPPIOT 2) Arvonalentumistappiot luotoista ja takaustappiot -28 632-12 301 Arvonalentumisten ja takausvarausten muutos 7 998-1 289 Luottotappiokorvaus valtiolta 18 316 7 102 Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan tappiot -2 037-4 239 Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan varausten muutos 2 030-2 326 2 300-8 426 LIIKEVOITTO 31 315 22 784 TULOVEROT Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot 0 0 TILIKAUDEN VOITTO 31 315 22 784 MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT Erät joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi Osakkeiden käyvän arvon muutos -4 75 Etuuspohjaisten eläkkeiden uudelleenarvostus 0-442 Erät jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteisiksiksi 0-4 0-367 TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 31 311 22 417 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 18
FINNVERA OYJ:N TASE VARAT (1 000 e) Liite 31.3.2013 31.12.2012 Saamiset luottolaitoksilta Vaadittaessa maksettavat 75 451 101 671 Muut kuin vaadittaessa maksettavat 27 278 102 728 28 531 130 201 Saamiset asiakkailta Luotot 1 540 472 1 555 158 Takaussaamiset 42 078 38 129 Saamiset vienti- ja erityistakaustoiminnasta 15 956 1 598 506 16 442 1 609 730 Sijoitukset Saamistodistukset 274 300 264 893 Sijoitukset samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä 164 784 164 784 Sijoitukset osakkuusyrityksissä 425 425 Muut osakkeet ja osuudet 14 640 14 698 Sijoituskiinteistöt 0 454 149 0 444 800 Johdannaissopimukset 64 262 80 387 Aineettomat hyödykkeet 1 782 1 903 Aineelliset hyödykkeet Kiinteistöt 1 140 1 146 Muut aineelliset hyödykkeet 1 649 2 789 1 355 2 501 Muut varat Luottotappiosaamiset valtiolta 30 921 49 360 Muut 3 546 34 467 3 684 53 044 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot 34 392 19 513 VARAT YHTEENSÄ 2 293 077 2 342 080 VELAT (1 000 e) Liite 31.3.2013 31.12.2012 Velat luottolaitoksille 4) 60 000 85 000 Velat muille yhteisöille Käypään arvoon tuloksen kautta kirjattavat 4) 0 0 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat Käypään arvoon tuloksen kautta kirjattavat 4) 925 852 987 399 Johdannaissopimukset 3) 0 5 047 Varaukset 45 744 46 586 Muut velat 51 432 52 257 Siirtovelat ja saadut ennakot 335 932 322 986 Pääomalainat 4) 82 388 1 501 348 82 388 1 581 662 OMA PÄÄOMA Osakepääoma 196 605 196 605 Ylikurssirahasto 51 036 51 036 Käyvän arvon rahasto -190-186 Vapaat rahastot Kotimaan toiminnan rahasto 137 172 139 770 Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahasto 357 825 295 726 Pääomasijoitustoiminnan rahasto 17 461 17 461 Kertyneet voittovarat 31 819 544 277 791 728 60 005 512 962 760 417 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 2 293 077 2 342 080 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 19
FINNVERA OYJ:N OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma (1 000 e) Osake- Ylikurssi- Käyvän- Koti- Vientitakuu Pääoma- Voitto- Oma pääoma rahasto arvon- maan ja erityis- sijoitus- varat pääoma rahasto toim. tak. toim. toim. yhteensä rahasto rahasto rahasto Oma pääoma 31.12.2011 196 605 51 036-237 135 753 241 378 17 529 59 207 701 270 Laskentaperiaatteen muutos, IAS 19-803 -803 Oma pääoma 1.1.2012 196 605 51 036-237 135 753 241 378 17 529 58 404 700 467 Omistajalta saadun pääomalainan anteeksisaatu määrä 0 0 Tilikauden laaja tulos/osakkeiden käyvän arvon muutos 75 22 784 22 859 Siirto rahastoihin 4 017 54 348 0-58 366 0 Oma pääoma 31.3.2012 196 605 51 036-162 139 770 295 726 17 529 23 625 724 130 Oma pääoma 1.1.2013 196 605 51 036-186 139 770 295 726 17 461 60 342 760 754 Omistajalta saadun pääomalainan anteeksisaatu määrä 0 0 Laskentaperiaatteen muutos, IAS 19-337 -337 Tilikauden laaja tulos/osakkeiden käyvän arvon muutos -4 31 315 31 311 Siirto rahastoihin -2 598 62 099 0-59 501 0 Oma pääoma 31.3.2013 196 605 51 036-190 137 172 357 825 17 461 31 819 791 728 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 20
FINNVERA OYJ:N RAHAVIRTALASKELMA (1 000 e) 1.1. 31.3.2013 1.1. 31.3.2012 Liiketoiminnan rahavirta Myönnettyjen luottojen nostot -67 643-86 135 Myönnettyjen luottojen takaisinmaksut 69 509 84 305 Saadut korot 9 643 14 197 Maksetut korot -496-1 994 Saatu korkotuki 3 281 105 Palkkiotuotoista saadut maksut 16 592 25 073 Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut 29 302-810 Maksut liiketoiminnan kuluista 9 697-16 474 Maksetut korvaukset -12 488-18 425 Liiketoiminnan rahavirta (A) 57 397-158 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -490-59 Investointien rahavirta (B) -490-59 Rahoituksen rahavirta Lainojen nostot 0 0 Lainojen takaisinmaksut -74 972-40 000 Rahoituksen rahavirta (C) -74 972-40 000 Rahavirtojen muutos ( A+B+C) lisäys (+)/vähennys(-) -18 065-40 217 Rahavarat tilikauden alussa 395 094 252 710 Rahavarat tilikauden lopussa 377 028 212 494 Rahavarat tilikauden lopussa Saamiset luottolaitoksilta 102 728 135 772 Saamistodistukset 274 300 116 938 377 028 252 710 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 21
1. FINNVERA OYJ:N SEGMENTTI-INFORMAATIO FINNVERA OYJ:N TULOS, VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 1.1. 31.3.2013 (1 000 e) Pien- Alueellinen KKV- Viennin Muut Finnvera Oyj rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus toiminnot Yhteensä Korkokate 2 367 7 038 3 409 680 0 13 494 Palkkiotuotot ja -kulut netto 975 4 257 4 086 21 738-21 31 035 Arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot -658 3 428-5 425 329 0-2 326 Toimintakulut * -2 519-3 727-2 416-2 761-272 -11 694 Poistot -26-138 -67-90 0-323 Muut tuotot/kulut** 151 396 223 208 150 1 128 Liikevoitto 290 11 254-189 20 103-142 31 315 Varat yhteensä 228 728 776 583 440 336 703 103 144 326 2 293 077 Saamiset asiakkailta 241 051 845 251 498 980 13 224 0 1 598 506 Velat yhteensä 170 613 562 022 404 928 293 506 70 279 1 501 348 FINNVERA OYJ:N TULOS, VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 1.1. 31.3.2012 (1 000 e) Pien- Alueellinen KKV- Viennin Muut Finnvera Oyj rahoitus rahoitus rahoitus rahoitus toiminnot Yhteensä Korkokate 2 685 8 318 2 276 2 093 0 15 371 Palkkiotuotot ja -kulut netto 1 005 4 746 3 688 16 292 0 25 730 Arvonalentumiset, takaus- ja takuutappiot -645-999 -4 922-1 860 0-8 426 Toimintakulut * -2 938-3 566-1 936-2 612-205 -11 258 Poistot -22-112 -58-88 0-280 Muut tuotot/kulut** 308 1 063 354-282 205 1 647 Liikevoitto 392 9 449-599 13 543 0 22 784 Varat yhteensä 241 506 918 836 341 767 583 569 144 468 2 230 146 Saamiset asiakkailta 274 642 1 070 432 360 123 4 695 0 1 709 892 Velat yhteensä 184 773 700 032 306 668 240 876 73 667 1 506 017 *) Toimintakulut = Hallintokulut + Liiketoiminnan muut kulut - poistot **) Voitot/tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä+sijoitustoiminnan nettotuotot+liiketoiminnan muut tuotot Segmenttien väliset tuotot eivät ole merkittäviä. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 22
2. SAAMISTEN ARVONALENTUMISET, TAKAUS- JA TAKUUTAPPIOT Luotoista ja muista saamisista kirjataan arvonalentumistappio, kun on objektiivista näyttöä siitä, että niiden arvo on alentunut. Objektiivinen näyttö asiakkaan kyvystä suoriutua velvotteistaan perustuu asiakkaiden riskiluokitukseen sekä yhtiön kokemukseen ja johdon arvioon maksuhäiriöiden vaikutuksesta lainasaamisten kerryttämiseen. 3. JOHDANNAISSOPIMUKSET (1 000 e) 31.3.2013 31.12.2012 Käypä arvo Käypä arvo Nimellisarvo Käypä arvo Käypä arvo Nimellisarvo positivinen negatiivinen yhteensä positivinen negatiivinen yhteensä Suojaamistarkoituksessa tehdyt Valuuttajohdannaiset 0 0 0 0 0 0 - Koron- valuutanvaihtosopimukset 64 262 0 913 197 80 387 0 921 414 Johdannaiset yhteensä 64 262 0 913 197 80 387 0 921 414 Johdannaissopimuksilla suojataan ottolainausta. Johdannaissopimukset ja nillä suojatut velat on arvostettu käypään arvoon ja niiden arvonmuutokset on kirjattu tuloslaskelmaan ( käyvän arvon optio). Velat 1.1.2013 85 000 85 000 Nostetut 0 0 Takaisinmaksut -25 000-25 000 Käyvän arvon muutokset 0 0 Velat 31.3.2013 60 000 60 000 4. VELKOJEN MUUTOKSET (1 000 e) Nimellis- Kirjanpito- Velat luottolaitoksille ja muille yhteisöille arvo arvo Nimellis- Kirjanpito- Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat arvo arvo (1 000 e) Velat 1.1.2013 971 386 987 399 Liikkeeseen lasketut velkakirjat 0 0 Takaisinmaksut -49 972-49 972 Käyvän arvon muutokset -8 217-11 575 Velat 31.3.2013 913 197 925 852 Ottolainaus on arvostettu käypään arvoon, silloin kun se on suojattu johdannaissopimuksilla (Käyvän arvon optio). Pääomalainat 82 388 (1 000 e) 5. EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET (1 000 e) 31.3.2013 31.12.2012 Taseen ulkopuoliset sitoumukset Takaukset 1 062 500 1 068 115 Vientitakuiden sekä erityistakuiden ja takausten kokonaisvastuu 10 922 657 11 203 386 11 985 157 12 271 501 Sitovat rahoituslupaukset 158 199 181 167 6. LÄHIPIIRI (1 000 e) Lähipiirin kanssa toteutuneet liiketoimet sekä lähipiirisaamiset ja -velat Palvelujen Laina- Takausostot saldo saldo 1.1. 31.3.2013 31.3.2013 31.3.2013 2 17 798 1 583 561 Konsernin lähipiiriin kuuluvat konserniyritysten lisäksi ne valtioenemmistöiset yhtiöt, joiden omistajaohjaus on työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla sekä valtiokonttori. Lähipiiriin luetaan myös hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet sekä toimitus- ja varatoimitusjohtaja. Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 23
7. TUNNUSLUVUT JA TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET 31.3.2013 31.3.2012 Omavaraisuusaste 34,5 32,5 Vakavaraisuussuhde 16,6 15,5 Kulu-tuotto - suhde 26,3 27,0 Tunnuslukujen laskentakaavat: Omavaraisuusaste % oma pääoma *100 taseen loppusumma Vakavaraisuussuhde Kulu-tuotto - suhde Laskettu Basell II:n standardimenetelmän mukaan hallintokulut + liiketoiminnan muut kulut korkokate + nettopalkkiotuotott + voitot/tappiot käypään arvoon arvostetuista eristä + sijoitustoiminnan nettotuotot + liiketoiminnan muut tuotot 8. Voitot ja tappiot käypään arvoon arvostettavista eristä (1 000 e) 1.1. 31.3.2013 1.1. 31.3.2012 Johdannaissopimukset -9 339 16 873 Käypään arvoon arvostettavat velat 9 928-15 274 Valuuttakurssierot 124-278 Pääomasijoitusten arvonmuutokset 0 0 713 1 321 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 24
Osavuosikatsauksen allekirjoitukset Underskrifter för delårsrapporten Signatures of the Board of Directors on the Interim Report Helsinki 23.5.2013 Markku Pohjola Puheenjohtaja Ordförande Chairman Kirsi Komi Pirkko Rantanen-Kervinen Pekka Timonen Varapuheenjohtaja I vice ordförande First Vice Chairman Vesa Luhtanen Marianna Uotinen II varapuheenjohtaja II vice ordförande Second Vice Chairman Risto Paaermaa Pauli Heikkilä Toimitusjohtaja Verkställande direktör CEO 25
Vaihde Puhelinpalvelu 029 460 11 029 460 2580 www.finnvera.fi Klo 8.00-16.15 Pääkonttorit Helsinki Eteläesplanadi 8 PL 1010 00101 HELSINKI Kuopio Kallanranta 11 PL 1127 70111 KUOPIO 26