Pk-yritysbarometri, syksy 27 Pk-yritysbarometri, syksy 27
2 Pk-yritysbarometri, syksy 27 Esipuhe Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Valtakunnallisessa raportissa tuloksia käsitellään koko pk-sektorin näkökulmasta ja myös päätoimialoittain teollisuuteen, rakentamiseen, kauppaan ja palveluihin jaoteltuna. Alueraporteissa kehitystä verrataan erityisesti kyseisen alueen yritysten ja koko maan välillä. Syksyn 27 Pk-yritysbarometri perustuu 4 662 pk-yrityksen edustajan vastauksiin. Se kuvaa siten kattavasti suomalaisten pk-yritysten käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista sekä yritysten liiketoimintaan ja kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä. Tässä raportissa tarkastellaan pk-yritysten suhdanneodotuksia, kasvua ja uusiutumista, kansainvälistymistä, kehittämistarpeita ja esteitä, rahoitusta, digitaalisuutta liiketoiminnassa sekä toimintaympäristöä. Ajankohtaisilla kysymyksillä on tällä kertaa selvitetty omistajavaihdosta sekä muotoilun hyödyntämistä liiketoiminnassa.
Pk-yritysbarometri, syksy 27 3 Tiivistelmä Suhdannenäkymät Suomen pk-yritysten odotukset lähiajan suhdannenäkymistä ovat jatkuneet positiivisina keväästä 27. n pk-yrityksistä 47 % arvioi suhdanteiden paranevan ja % huononevan. Saldoluku on nyt +38 kun se edellisellä mittauskierroksella oli +35. Päijät- Hämeen alueella lähimmän vuoden suhdannenäkymät ovat nyt kääntyneet laskuun. Suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku + 36 on prosenttiyksikköä heikompi kuin keväällä 27 (+46). Ennallaan suhdanteiden arvioi pysyvän alueella vastaava määrä kuin viime syksynä eli 44 % alueen pk-yrityksistä. en alueella työllistämisodotukset ovat vastaavat kuin koko maassa saldoluvun ollessa myös +6. ssa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun perusteella vastaavat ja alueella hieman heikommat kuin keväällä 27 (+8). Kasvuhakuisuus ja uusiutuminen ssa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (37 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 3 % koko maan pk-yrityksistä. Päijät- Hämeen alueella on eniten asemansa säilyttämään pyrkiviä pk-yrityksiä (36 %). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 3 % vastaajista mikä on yhden prosenttiyksikön verran enemmän kuin keväällä 27. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella vastaava määrä kuin keväällä. Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja en pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia. Kehittämistarpeet ja -esteet n ja en alueen pk-yrityksissä on eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä. Henkilöstön kehittäminen ja koulutus sekä yhteistyö/verkottuminen ovat kehittämisen tarpeista seuraavina. ssa ja Päijät- Hämeessä pahimpina kehittämisen esteinä nähdään kustannustaso ja kilpailutilanne. Verrattuna kevään 27 tilanteeseen koetaan yleinen suhdanne/taloustilanne nyt melko selvästi pienempänä kehittämisen esteenä sekä koko maassa että alueella. Sopeuttamistoimenpiteet Internet kotisivut, sosiaalinen media ja pilvipalvelut ovat pk-yrityksissä yleisimmin hyödynnetyt tai käytetyt digitaaliset työkalut/palvelut. Yrityskuvan vahvistuminen, uusien asiakasryhmien tavoittaminen sekä asiakaspalvelun parantuminen arvioidaan merkittävimmiksi digitalisoitumisesta syntyviksi mahdollisuuksiksi pk-yritysten keskuudessa. Omistajanvaihdos Noin puolet vastanneista koko maan ja alueen pk-yrityspäättäjistä ei suunnittele omistajanvaihdosta. Yrityksen tai liiketoiminnan ostamista suunnittelee viidesosa.
4 Pk-yritysbarometri, syksy 27 Sisällys Esipuhe... 2 Tiivistelmä... 3. Johdanto... 5. Barometri... 5.2 Aineisto... 6 2. Yritysten osuudet toimialoilla... 7 3. Yritykset ja työllisyys... 8 4. Pk-yritysten suhdannenäkymät... 5. Pk-yritysten kasvuhakuisuus ja uusiutuminen... 2 6. Pk-yritysten kansainvälistyminen... 4 7. Pk-yritysten kehittämisen tarpeet ja esteet... 6 8. Pk-yritysten rahoitus.... Pk-yritysten toimintaympäristö... 24. Omistajanvaihdos... 25. Digitaalisuus liiketoiminnassa... 26 2. Muotoilun hyödyntäminen liiketoiminnassa... 2 Suomen Yrittäjien ja aluejärjestöjen yhteystiedot... 3 Finnvera Oyj:n ja toimipisteiden yhteystiedot... 3 Työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten yhteystiedot... 32 Suomen Yrittäjät: Pk-yritysbarometri, syksy 27, alueraportti Julkaisija Suomen Yrittäjät PL, HELSINKI puhelin 22 22 toimisto@yrittajat.fi www.yrittajat.fi
Pk-yritysbarometri, syksy 27 5 Pk-yritysbarometri, syksy 27. Johdanto. Barometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Pk-yritysbarometrissä on selvitetty suomalaisten pk-yritysten mielikuvia yleisestä suhdannekehityksestä ja oman yrityksen taloudellisesta kehityksestä. Lisäksi on tiedusteltu muun muassa yrityksen kasvuun, kansainvälistymiseen ja rahoitukseen liittyvistä tekijöistä. Otantalähteenä on käytetty Tilastokeskuksen toimialaluokitusta TOL 2, Bisnoden yritysrekisteriä sekä Suomen Yrittäjien jäsenrekisteriä, joista otanta on tehty kiintiöidyllä satunnaisotannalla. Otoksessa on kiintiöity yritysten toimiala, koko-luokka ja sijainti. Vastaajajoukon muodostaa 4 662 kohderyhmän vaatimukset täyttävää pk-yrityksen edustajaa. Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty internetkyselyä. Vastaajat kutsuttiin kyselyyn sähköpostitse tai puhelimitse kesä-heinäkuussa 27. Seuraavalla sivulla on esitetty taustatietoja alueen vastaajista. Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta. Tutkimusprojektista ovat vastanneet Taloustutkimus Oy:ssä tutkimusjohtaja Pasi Huovinen ja tutkimuspäällikkö Jyrki Kärpänoja, Suomen Yrittäjissä pääekonomisti Mika Kuismanen ja ekonomisti Petri Malinen, Finnvera Oyj:ssä viestintäjohtaja Tarja Svartström sekä työ- ja elinkeinoministeriössä kehittämispäällikkö Esa Tikkanen. ) Raportin alueelliset viittaukset tarkoittavat pääsääntöisesti Suomen Yrittäjien mukaista aluejakoa. Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla maakuntajaosta on poikettu (Helsinki, Pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa). 2) Lisäksi tutkimusaineistosta tehdään raportit Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjanmaan ja Uudenmaan ELY-alueille sekä Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueelle. Lisäksi uusina alueina vuonna 2 mukaan tulivat Espoo ja Vantaa. 3) Pohjanmaan raportissa luvut ovat vuoden 26 syksyyn asti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rannikon yhteisiä lukuja. 4) Tutkimustuloksissa esiintyy muutamissa kohdissa käsite saldoluku. Se kuvaa kyseisten kysymysten kohdalla positiivisista ja negatiivisista vastauksista laskettua prosenttilukujen erotusta. Esimerkiksi: Pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana paranee 3,4 %, huononee 8,6 % saldoluku = + 3,8 % ~3 % HUOM. kaikissa laskelmissa käytetään tarkkoja, pyöristämättömiä lukuja, vaikka raportissa luvut esitetään kokonaisina ilman desimaaleja.
6 Pk-yritysbarometri, syksy 27.2 Aineisto Seuraavassa taulukossa on esitetty painottamattomat taustatietojakaumat haastatelluista en alueen yrityksistä. Tutkimustuloksissa aineisto on painotettu vastaamaan yritysten todellista toimiala- ja aluejakaumaa. Painotettua otoskokoa käytetään laskentaperusteena, koska tällöin otoksen perusteella lasketut tulokset voidaan yleistää koskemaan koko tutkimuskohteena olevaa pk-sektoria. Taulukko. Taustatietoja alueelta haastatelluista yrityksistä n= % Alue 5 Päätoimiala Liikevaihto vuonna 26 Yrityksen kasvuhakuisuus Yrityksellä vientitoimintaa Yrityksen perustamisvuosi Teollisuus 24 6 Rakentaminen 2 8 Kauppa 27 8 Palvelut 88 58 alle,2 miljoonaa euroa 72 48,2-,4 miljoonaa euroa 27 8,5-, miljoonaa euroa 6,-,4 miljoonaa euroa 3,5-, miljoonaa euroa 5 3 2,-4, miljoonaa euroa 7 5 miljoonaa euroa tai yli 8 5 Voimakkaasti kasvuhakuiset 3 Kasvuhakuiset 5 34 Asemansa säilyttäjät 5 34 Ei kasvutavoitteita 3 2 Toimintansa lopettavat 5 3 Kyllä 32 23 Ei 6 77 Ennen 33 22-33 22 2-2 34 23 2-5 34
Pk-yritysbarometri, syksy 27 7 2. Yritysten osuudet toimialoilla Suomessa oli 284 225 yritystä [] vuonna 25. Näistä yrityksistä noin 576 toimi Päijät- Hämeen alueella. ssa palvelualan yrityksiä oli 6 %, kaupan 5 %, rakentamisen 5 % ja teollisuudenalan yrityksiä 7 %. en alueella oli palvelualaan kuuluvia yrityksiä koko maata suhteellisesti hieman vähemmän, 57 %. Teollisuuden ja rakentamisen alojen yrityksiä alueella oli hieman enemmän ja kaupan alan yrityksiä lähes saman verran kuin koko maassa. Kuva. Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 7 5 6 5 57 6 2 3 4 5 6 7 Lähde: Tilastokeskus: Yritys- ja toimipaikkarekisteri, pl. toimiala A. maa-, metsä- ja kalatalous
8 Pk-yritysbarometri, syksy 27 3. Yritykset ja työllisyys Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen [2] mukaan koko maan työllisten määrä oli 2 573 henkeä kesäkuussa 27. Lukema on 5 enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana ajankohtana. Palkansaajia oli aavistuksen enemmän ja yrittäjiä oli jonkin verran vähemmän kuin aiemmin. n työttömyysaste oli 8, % [2] kesäkuussa 27, kun se edellisvuoden kesäkuussa oli,3 %. en alueella työskenteli vuoden 27 toisella neljänneksellä yhteensä 87 henkilöä [3] työttömyysasteen ollessa, % [4]. Työttömyysaste on noussut alueella,4 prosenttiyksikköä vuoden 26 vastaavaan ajankohtaan verrattuna [4]. Taulukko 2. Pk-yritysten suhdannenäkymät henkilökunnan määrän osalta seuraavan vuoden kuluttua, % Suurempi Yhtä suuri Pienempi Saldoluku 24 68 8 6 24 6 8 6 Syksyn 27 pk-yritysbarometrin vastaajista joka neljäs (24 %) arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden kuluttua ja alle joka kymmenes (8 %) arvioi henkilökunnan määrän pienentyvän. Saldoluvuksi muodostuu kevään 27 tapaan +6. Päijät- Hämeen alueella työllistämisodotukset ovat vastaavat kuin koko maassa saldoluvun ollessa myös +6. ssa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun perusteella vastaavat ja alueella hieman heikommat kuin keväällä 27 (+8). Kuva 2. Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana, saldoluku (%) 3 25 2 5 5-5 - -5-2 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2/8 2/ 2/ 2/ 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2. Lähde: Tilastokeskus: Työvoimatutkimus 27, kesäkuu, 3. Lähde: Tilastokeskus: Työvoimatutkimus 27, liitetaulukko 3. Työlliset maakunnittain, 4. Lähde: Tilastokeskus: Työvoimatutkimus 27, liitetaulukko 43. Työttömyysaste maakunnittain
Pk-yritysbarometri, syksy 27 4. Pk-yritysten suhdannenäkymät Pk-yritysten lähiajan suhdannenäkymiä kuvaavan saldoluvun (+38) kehitys on jatkunut hienokseltaan positiivisena keväästä 27 (+35). Vajaa puolet (44 %) koko maan pkyrityksistä arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan lähimmän vuoden aikana. n pk-yrityksistä 47 % arvioi suhdanteiden paranevan ja % huononevan. en alueella lähimmän vuoden suhdannenäkymät ovat nyt kääntyneet laskuun. Suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku + 36 on prosenttiyksikköä heikompi kuin keväällä 27. Ennallaan suhdanteiden arvioi pysyvän alueella vastaava määrä kuin viime syksynä eli 44 % alueen pk-yrityksistä. Taulukko 3. Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana, % Paranee Pysyy ennallaan Huononee Saldoluku 46 44 36 47 44 38 Kuva 3. Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana, saldoluku (%) 6 5 4 3 2 - -2-3 -4 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2/8 2/ 2/ 2/ 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7
Pk-yritysbarometri, syksy 27 Taulukko 4. Pk-yritysten odotukset tutkimuksen eri osa-alueiden kehityksestä seuraavan vuoden kuluttua, % Suurempi Yhtä suuri Pienempi Saldoluku Liikevaihto 54 35 43 52 35 3 4 Investointien arvo 6 2-23 58 4 Panostukset kansainvälistymiseen 2 65 5 5 5 6 7-2 Viennin arvo 2 74 3-5 6 6 - Tuonnin arvo 77 3-3 74 5-4 Palkkakustannukset henkilöä kohden 34 58 7 27 4 53 7 33 Materiaalien hinnat 4 58 3 37 44 52 4 4 Lopputuotteiden tai palveluiden hinnat 4 53 6 35 4 54 5 37 Kannattavuus 44 42 4 3 3 46 4 25 Vakavaraisuus 44 4 7 36 38 53 2 Innovaatiot, tuotannon tai tuotteiden kehitys 33 62 5 2 3 62 8 22 Tilausten määrä 52 3 42 48 4 37 Kapasiteetin käyttöaste 5 37 4 55 47 46 7 4
Pk-yritysbarometri, syksy 27 Eri osatekijöiden suhdanteita arvioitaessa kapasiteetin käyttöasteen nousuun teollisuusyrityksissä (saldoluku +4 %), liikevaihdon kasvuun (+4) sekä materiaalien hintojen nousuun (+4) uskotaan koko maassa saldoluvun perusteella yleisimmin. Myös palkkakustannusten ja lopputuotteiden tai palvelujen hintojen nousuun uskovia on selvästi enemmän kuin niiden laskuun uskovia. Odotukset investointien arvon kehityksestä ovat koko maassa vastaavan tasoiset kuin keväällä 27 saldoluvun ollessa +4 (keväällä +3). en alueella uskotaan vahvimmin kapasiteetin käyttöasteen nousuun (saldoluku+55) ja liikevaihdon kasvuun (+43). Seuraavaksi vahvimmat odotukset alueella kohdistuvat tilausten määrän kasvuun (+42) ja materiaalien hintojen nousuun (+37). Alueella odotukset investointien arvon kehityksestä ovat saldoluvun perusteella jäävät saldoluvun perusteella nyt niukasti negatiivisiksi (-; keväällä +8). Kuvassa 4 on esitetty pk-yritysten liikevaihdon ja kannattavuuden suhdannenäkymien kehittyminen alueella ja kuvassa 5 koko maassa. Alueella odotukset liikevaihdon kehityksestä ovat ennallaan ja kannattavuuden osalta hieman heikommat kevääseen 27 verrattuna. n pk-yritysten odotukset liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä ovat vastaavat kuin keväällä. Kuva 4. Alueen suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana, saldoluku (%) 8 7 6 5 4 3 2 - -2-3 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2/8 2/ 2/ 2/ 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 Liikevaihto, Kannattavuus, Kuva 5. n suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana, saldoluku (%) 6 5 4 3 2 - -2 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2/8 2/ 2/ 2/ 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 Liikevaihto, Kannattavuus,
2 Pk-yritysbarometri, syksy 27 5. Pk-yritysten kasvuhakuisuus ja uusiutuminen ssa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (37 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 3 % koko maan pk-yrityksistä. Päijät- Hämeen alueella on eniten asemansa säilyttämään pyrkiviä pk-yrityksiä (36 %). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 3 % vastaajista mikä on yhden prosenttiyksikön verran enemmän kuin keväällä 27. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella vastaava määrä kuin keväällä. Taulukko 5. Pk-yritysten kasvuhakuisuus, % Voimakkaasti Asemansa Ei kasvutavoitteita lopettavat Toimintansa Kasvuhakuiset kasvuhakuiset säilyttäjät 33 36 8 3 37 3 3 Kuva 6. Pk-yritysten kasvuhakuisuus, % ssa ja alueella on voimakkaasti ja mahdollisuuksien mukaan kasvavia pkyrityksiä yhteensä hieman vähemmän kuin keväällä 27. 7 6 5 4 3 2 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2/8 2/ 2/ 2/ 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7
Pk-yritysbarometri, syksy 27 3 Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja en alueen pkyrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia. Uutta henkilöstöä on alueella palkattu kevään barometrin tulokseen nähden hieman enemmän ja henkilöstön koulutukseen panostettu vähemmän. Taulukko 6. Pk-yritysten tekemät uusiutumistoimet viimeisten 2 kk:n aikana, % */ Investoinnit 76 73 Uuden henkilöstön palkkaaminen 4 4 Henkilöstön koulutus 43 52 Uusien tuotteiden tai palveluiden lanseeraaminen 3 36 Laajentuminen uusille markkinoille 8 23 Uusien teknologioiden käyttöönotto 23 24 Uusien liiketoimintamallien käyttöönotto 22 22 Toiminnan laajentaminen uusille toimialoille 7 7 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
4 Pk-yritysbarometri, syksy 27 6. Pk-yritysten kansainvälistyminen Joka viidennellä koko maan ja en alueen pk-yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla. n pk-yrityksissä suoraa palvelujen kuten myös tavaroiden suoraa vientiä sanoo näistä harjoittavan kaksi viidestä vastanneista. en alueella suoraa palvelujen vientiä on joka viidennellä ja suoraa tavaroiden vientiä kahdella viidestä. Kuva 7. Pk-yritysten toiminta ulkomailla, % yrityksistä, %, */ Vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla Liiketoiminnan muodot ulkomailla toimivilla pk-yrityksillä Suora palvelujen vienti **/ Suora tavaroiden vienti Ulkomainen yhteisyritys (joint venture) tai tytäryritys Palkka- tai sopimusvalmistus (tuotteiden teettäminen ulkomailla yrityksenne omalla merkillä) Lisensointi tai franchising Muu 6 7 5 3 2 22 2 24 3 4 37 2 3 4 5 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja 38 **/ Kysytty aiemmin muodossa: Suora vienti Noin puolella koko maan ja kahdella kolmesta alueen suoraa vientitoimintaa harjoittavista pk-yrityksistä viennin osuus kokonaisliikevaihdosta on alle %. Kuva 8. Viennin osuus suoraa vientitoimintaa harjoittavien yritysten kokonaisliikevaihdosta vuonna 26, % yrityksistä <% 48 64-4% 23 3 = > 5% 3 22 2 3 4 5 6 7
Pk-yritysbarometri, syksy 27 5 n pk-yrityksistä 5 %:lla ja en alueella 4 %:lla on suoraa tuontitoimintaa. Taulukko 7. Tuontiyritysten osuus, % pk-yrityksistä Suoraa tuontitoimintaa 4 5
6 Pk-yritysbarometri, syksy 27 7. Pk-yritysten kehittämisen tarpeet ja esteet n tasolla pk-yritykset näkevät selvästi eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä (53 % mainitsee). Seuraavaksi eniten kehittämistarvetta on yhteistyössä/verkottumisessa ja alihankinnassa sekä henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa (3 %). en alueella eniten kehittämistarvetta nähdään olevan myös markkinoinnissa ja myynnissä (55 %) ja toiseksi eniten henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa (35 %). Taulukko 8. Pk-yritysten kehittämistarpeet tällä hetkellä, % Johtaminen 2 8 Yrityksen hallitustyöskentely 7 6 Henkilöstön kehittäminen ja koulutus 35 3 Markkinointi ja myynti 55 53 Vienti ja kansainvälistyminen 8 Rahoitus, talous ja laskentatoimi 23 Tuotanto ja materiaalitoiminnot, tietotekniikka, tuotekehitys, laatu 2 6 Yhteistyö/verkottuminen, alihankinta 26 3 Ympäristö- ja muiden säädösvaatimusten ottaminen huomioon toiminnassa 7 6 Ei osaa sanoa 4 6 Kuva. Pk-yritysten kehittämistarpeet, % Markkinointi ja myynti Henkilöstön kehittäminen ja koulutus Yhteistyö/verkottuminen, alihankinta Rahoitus, talous ja laskentatoimi Johtaminen Tuotanto ja materiaalitoiminnot, tietotekniikka, tuotekehitys, laatu Vienti ja kansainvälistyminen Yrityksen hallitustyöskentely Ympäristö- ja muiden säädösvaatimusten ottaminen huomioon Ei osaa sanoa 55 53 35 3 26 3 23 2 8 2 6 8 7 6 7 6 4 6 2 3 4 5 6
Pk-yritysbarometri, syksy 27 7 ssa ja essä pk-yritysten pahimpina kehittämisen esteinä nähdään lähes yhtäläisesti kilpailutilanne ja kustannustaso. Verrattuna kevään 27 tilanteeseen koetaan yleinen suhdanne/taloustilanne nyt melko selvästi pienempänä kehittämisen esteenä sekä koko maassa että alueella. Taulukko. Pk-yritysten pahimmat kehittämisen esteet, % Yritystoiminnan sääntely 2 3 Kustannustaso 8 7 Kilpailutilanne 8 Rahoitus 2 Työvoiman saatavuus */ 2 2 Resurssitekijät (pl. työvoiman saatavuus) */ 6 6 Yleinen suhdannetilanne/taloustilanne Ei osaa sanoa 2 5 */Kysytty kevääseen 27 asti muodossa: Resurssitekijät Yritystoiminnan sääntelyn osatekijöistä byrokratia arvioidaan selvästi merkittävimmäksi kehittämisen esteeksi. Taulukko. Pk-yritysten sääntelystä aiheutuvat merkittävimmät kehittämisen esteet, % Byrokratia 53 48 Työlainsäädäntö 3 3 Työehtosopimukset 26 25 Muu sääntely 4
8 Pk-yritysbarometri, syksy 27 Kasvuhakuiset yritykset en alueella kokevat rahoituksen olevan selvästi enemmän kehityksen esteenä kuin alueen yritykset kokonaisuudessaan. Kuva. Alueen pk yritykset, joiden pahin kehittämisen este on rahoitus, % 25 2 5 5 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2/8 2/ 2/ 2/3 2/5 2/7 Kaikki PK-yritykset, Kasvuhakuiset* PK-yritykset, *) Voimakkaasti kasvuhakuiset ja yritykset, jotka pyrkivät kasvamaan mahdollisuuksien mukaan Kuva. n pk yritykset, joiden pahin kehittämisen este on rahoitus, % 2 5 5 2/2 2/3 2/4 2/5 2/6 2/7 2/8 2/ 2/ 2/3 2/5 2/7 Kaikki PK-yritykset, Kasvuhakuiset* PK-yritykset, *) Voimakkaasti kasvuhakuiset ja yritykset, jotka pyrkivät kasvamaan mahdollisuuksien mukaan
Pk-yritysbarometri, syksy 27 8. Pk-yritysten rahoitus n ja en alueen pk-yrityksistä noin joka seitsemännellä on ollut maksuvaikeuksia viimeisen kolmen kuukauden aikana. Alueella maksuvaikeuksia kokeneita on nyt hieman vähemmän kuin keväällä 27. Taulukko. Onko yrityksellänne ollut maksuvaikeuksia viimeisen kolmen kuukauden aikana?, % Ei Kyllä 84 6 85 5 Pk-yritysten pääpankkina on koko maassa joko Osuuspankki (42 %) tai Nordea (32 %). en pk-yritysten pääpankkina on useimmiten Osuuspankki (43 %). Taulukko. Yrityksen pääpankki, % Nordea 26 32 Osuuspankki 43 42 Paikallisosuuspankki 2 4 Danske Bank 5 7 Säästöpankki 5 7 Handelsbanken 5 2 Muu 3 5 n pk-yrityksistä 42 %:lla on lainaa rahoituslaitoksilta. Alueella lainaa rahoituslaitoksilta ottaneiden osuus on lähes vastaava, 4 % alueen pk-yrityksistä. Taulukko 2. Onko yrityksellänne lainaa rahoituslaitoksilta?, % 5 4 Ei Kyllä 58 42
2 Pk-yritysbarometri, syksy 27 Pk-yritysbarometriin vastanneista koko maan ja en alueen yrityksistä noin kuudella kymmenestä ei ole ollut tarvetta hankkia rahoitusta viimeisten 2 kuukauden aikana. Reilulla neljäsosalla koko maan ja alueen pk-yrityksistä on ollut tarvetta hakea ja nämä ovat myös saaneet rahoitusta lähimmän vuoden aikana. Alle joka kymmenes ja vastaajista sanoo tarvetta olleen, mutta ei ole hakenut rahoitusta. Kolme prosenttia koko maan ja yksi prosentti alueen vastaajista sanoo olleen tarvetta rahoitukselle ja on myös hakenut rahoitusta, mutta ei ole sitä saanut. Kuva 2. Onko yrityksellänne ollut viimeisten 2 kk:n aikana tarve hankkia rahoitusta?, % Kyllä, ja olemme saaneet ulkopuolista rahoitusta viimeisen 2 kk aikana Ei Kyllä, mutta emme ole hakeneet rahoitusta Kyllä, mutta emme ole saaneet rahoitusta, vaikka olemme hakeneet 3 8 8 27 26 64 63 2 4 6 8 Rahoitusta on otettu pääosin pankista ja koko maan tasolla toiseksi eniten rahoitusyhtiöstä. Alueella Finnvera on ollut toiseksi yleisin rahoitustaho. Taulukko 3. Mistä olette ottaneet rahoitusta?, %, */ Pankista 73 6 Rahoitusyhtiöstä 2 27 Vakuutusyhtiöstä/eläkevakuutusyhtiöstä - Yksityisestä pääomasijoitusyhtiöstä - 2 Bisnesenkeliltä (eli yksityiseltä henkilösijoittajalta) 5 Finnverasta 26 6 Tekesistä 6 5 ELY-keskuksista - 4 Pääomasijoituksia Teollisuussijoituksesta - - Velkakirjamarkkinoilta - Listautumismarkkinoilta (ml. pörssi ja vaihtoehtoiset markkinapaikat) - Joukkorahoituksen kautta - Muualta 8 8 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
Pk-yritysbarometri, syksy 27 2 Valtaosa eli noin neljä viidestä koko maan ja alueen pk-yrityksestä ei aio hakea ulkopuolista rahoitusta seuraavan 2 kuukauden aikana. Taulukko 4. Aiotteko ottaa ulkopuolista rahoitusta seuraavan 2 kk:n aikana?, % Ei Kyllä 83 7 78 22 Pk-yritykset aikovat hakea ulkopuolista rahoitusta yleisimmin pankista, rahoitusyhtiöstä ja Finnverasta. Taulukko 5. Mistä aiotte ottaa ulkopuolista rahoitusta?, % Pankista 77 68 Rahoitusyhtiöstä 2 24 Vakuutusyhtiöstä/eläkevakuutusyhtiöstä - 3 Yksityisestä pääomasijoitusyhtiöstä - 8 Bisnesenkeliltä (eli yksityiseltä henkilösijoittajalta) 4 2 Finnverasta 22 8 Tekesistä 8 3 ELY-keskuksista 3 Pääomasijoituksia Teollisuussijoituksesta - Velkakirjamarkkinoilta - Listautumismarkkinoilta (ml. pörssi ja vaihtoehtoiset markkinapaikat) - Joukkorahoituksen kautta - 4 Muualta 3 8
22 Pk-yritysbarometri, syksy 27 ssa kuten myös en alueella ulkopuolista rahoitusta aiotaan käyttää yleisimmin muihin koneisiin ja laitteisiin. Alueella yrityksen kasvun rahoitus ja yrityksen kehittämishankkeet ovat yhtä suurin osuuksin seuraavina. Kuva 3. Ulkoisen rahoituksen aiottu käyttötarkoitus, % yrityksistä, jotka aikovat ottaa rahoitusta seuraavan 2kk:n aikana, %, */ Muihin koneisiin ja laitteisiin Yrityksen kasvun rahoitukseen Rakennusinvestointeihin Yrityksen kehittämishankkeisiin Käyttöpääomaksi liiketoiminnan kasvusta johtuen Liiketoiminnan kansainvälistymiseen Omistusjärjestelyihin tai yrityskauppoihin Käyttöpääomaksi yrityksenne heikosta taloudellisesta Ohjelmistoihin, kuten yrityksenne Internet kotisivut, Käyttöpääomaksi suhdanteista johtuen Toimitusaikaiseen rahoitukseen tai vakuuksiin Henkilöstöön ja osaamiseen Tieto- ja viestintätekniikkalaitteisiin Ympäristövaikutteisiin investointeihin päästöjen, raaka- Muuhun tarkoitukseen 6 7 6 5 4 5 3 5 5 4 4 2 4 3 8 7 24 24 2 3 4 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja 24 32 36 Kireät vakuusvaatimukset koko maassa ja rahoituksen huono yleinen saatavuus alueella ovat tärkeimmät syyt sille, että pk-yrityksissä ei ole haettu tai saatu rahoitusta. Alueen tulosten tulkinnassa on huomioitava pieni vastaajamäärä. Kuva 4. Tärkeimmät syyt sille, että ei ole hakenut tai saanut rahoitusta?, % Kireät vakuusvaatimukset Rahoituksen huono yleinen saatavuus (kireät Korkea oman pääoman vaatimus Rahan korkea hinta (viitekoron päälle tuleva Laina-ajan lyhyys Vientisaatavien vakuuttamisen vaikeus Muu syy 2 4 2 3 4 2 22 27 27 3 37
Pk-yritysbarometri, syksy 27 23 Valtaosalla tutkimukseen osallistuneista pk-yrityksistä koko maassa ja en alueella ei ole jäänyt toteuttamatta viimeisen 2 kuukauden aikana tärkeitä investointi-, tutkimus- tai markkinointihankkeita ulkoisen rahoituksen heikon saatavuuden vuoksi. Kuva 5. Onko jäänyt hankkeita toteuttamatta ulkoisen rahoituksen heikon saatavuuden takia?, % Ei 86 86 Kyllä 4 4 2 4 6 8 Niillä yrityksillä, joilla hanke jäi toteutumatta, rahoitusongelmat koskivat ensisijaisesti velkarahoitusta. Kuva 6. Toteutumatta jääneen hankkeen rahoitusongelmat koskivat ensisijaisesti?, % Velkarahoitusta 55 62 Oman pääoman ehtoista rahoitusta 38 45 2 3 4 5 6 7
24 Pk-yritysbarometri, syksy 27. Pk-yritysten toimintaympäristö Vastaajat arvioivat yritysten toimintaympäristöön vaikuttavien tekijöiden kehittymistä sijaintikunnassaan viimeisen kahden vuoden aikana 4 osatekijän suhteen. n pk-yrittäjät arvioivat kehityksen olleen myönteisintä asuinympäristön viihtyisyyden osalta, yritysten välisissä yhteistyömahdollisuuksissa ja tietoliikenneyhteyksissä. Päijät- Hämeen alueen pk-yritysvastaajat antavat parhaat arviot myös näiden kolmen osatekijän kehityksestä sijaintikunnassaan. Hieman muita tekijöitä heikoimmat arviot saavat koko maassa ja alueella yritykselle sopivan työvoiman saatavuuden kehittyminen yritykselle. Alueella myös koulutustarjonnan kehittyminen saa hieman muita osatekijöitä heikommat arviot. Kuva 7 8. Arvio toimintaympäristöä kuvaavien osatekijöiden kehityksestä viimeisen kahden vuoden aikana yrityksen sijaintikunnassa, % Arviointiasteikko on: -2 = Kehittynyt merkittävästi huonompaan suuntaan - = Kehittynyt jonkin verran huonompaan suuntaan = Pysynyt ennallaan = Kehittynyt jonkin verran parempaan suuntaan 2 = Kehittynyt merkittävästi parempaan suuntaan Yrityksellenne sopivan työvoiman saatavuus 6 7 67 5 4 68 Alihankkijoiden/osatoimittajien saatavuus 2 76 75 3 Yritysten välinen yhteistyömahdollisuus 5 63 3 5 6 3 Toimitilojen ja tonttien saatavuus 42 7 22 2 7 66 22 Liikenneyhteydet 2 73 2 4 2 62 Tietoliikenneyhteydet 4 62 3 3 64 27 5 Julkiset yrityspalvelut 6 5 8 2 7 75 5-2 - Pysynyt ennallaan 2 2 3 3 4 2 2 Yksityiset yrityspalvelut Viihtyisyys asuinympäristönä Kilpailukyky yritysten sijaintipaikkana Koulutustarjonta 6 4 2 6 2 8 2 Yritysten yhteistyömahdollisuus yliopistojen ja 8 3 Sijaintikuntanne ja yrityksenne välinen yhteistyö Elinkeinopolitiikka kokonaisuudessaan 6 8 78 7 66 6 65 63 66 7 78 76 7 72 6 6 2 3 22 2 5 7 3 5 6 4 2 75 3 4 66 8-2 - Pysynyt ennallaan 2 2 3 2 3 2 2 2 2
Pk-yritysbarometri, syksy 27 25. Omistajanvaihdos Noin puolet vastanneista koko maan ja 44 % en alueen pk-yrityspäättäjistä ei ole suunnitellut omistajanvaihdoksen toteuttamista lainkaan. Omistajanvaihdosta suunnittelevat aikovat toteuttaa vaihdoksen useimmiten seuraavan kolmen-viiden vuoden aikana. Kuva. Omistajan vaihdoksen suunnittelu, % -2 vuoden aikana 3-5 vuoden aikana 6- vuoden aikana -> vuoden aikana en ole suunnitellut lainkaan 7 2 3 5 2 2 2 44 53 2 3 4 5 6 Valtaosa, neljä viidestä syksyn pk-barometriin vastanneista ei ole suunnitellut yrityksen tai liiketoiminnan ostamista lainkaan. Yrityksen tai liiketoiminnan osto toteutettaisiin yleisimmin lähitulevaisuudessa, seuraavan kahden vuoden aikana. ssa neljä viidestä ja alueella yhdeksän kymmenestä yrityksen tai liiketoiminnan ostamisesta kiinnostuneesta sanoo tarvitsevansa ostoon ulkopuolista rahoitusta. Kuva 2. Yrityksen tai liiketoiminnan ostamisen suunnittelu, % -2 vuoden aikana 3-5 vuoden aikana 6- vuoden aikana -> vuoden aikana en ole suunnitellut lainkaan 2 8 6 82 8 2 4 6 8
26 Pk-yritysbarometri, syksy 27. Digitaalisuus liiketoiminnassa Noin kolmella neljästä koko maan ja en alueen pk-yrityksestä on omat Internet-kotisivut. Seuraavaksi eniten pk-yritykset hyödyntävät tai käyttävät digitaalisista työkaluista/palveluista liiketoiminnassaan sosiaalista mediaa ja pilvipalveluja. Kuva 2. Pk-yritysten liiketoiminnassaan hyödyntämät tai käyttämät digitaaliset työkalut ja palvelut, %, */ Yrityksen omat Internet kotisivut Sosiaalinen media (esim. Facebook, Linkedin) Pilvipalvelut (verkkopalveluina Internetissä) Yrityksenne ostot verkossa (tuotteet ja palvelut) Digitaalisten kanavien käyttö palvelujen Digitaalisia asiakaspalveluita Verkkokauppa yrityksenne myynnissä (tuotteet Big datan käyttö (esim. markkina-analyyseissä) Teollinen Internet (tällä tarkoitetaan Alustatalous (hyödynnetään esim. Uber Ei osaa sanoa 4 3 3 3 2 3 3 2 5 25 27 22 2 43 38 5 5 7 75 2 4 6 8 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
Pk-yritysbarometri, syksy 27 27 Digitaalisten työkalujen/palvelujen eri vaihtoehtoja aiotaan pk-yrityksissä ainakin jossain määrin ottaa vuoden sisällä käyttöön melko laajamittaisesti. Verkkokaupan käyttöönottoa suunnittelee koko maassa 8 % ja essä % pk-yrityksistä. Melko suuri osa vastaajista ei kuitenkaan ottanut kantaa kysymykseen. Kuva 22. Digitaaliset työkalut ja palvelut, joita pk-yritykset aikovat ottaa käyttöön seuraavien 2 kk:n aikana, %, */ Digitaalisia asiakaspalveluita Sosiaalinen media (esim. Facebook, Digitaalisten kanavien käyttö palvelujen Verkkokauppa yrityksenne myynnissä Yrityksen omat Internet kotisivut Pilvipalvelut (verkkopalveluina Internetissä) Yrityksenne ostot verkossa (tuotteet ja Big datan käyttö (esim. markkina- Teollinen Internet (tällä tarkoitetaan Alustatalous (hyödynnetään esim. Uber Ei osaa sanoa 4 8 7 8 8 7 6 3 5 5 2 2 5 6 2 4 6 8 */ Vastaajat ovat voineet valita useita vaihtoehtoja
28 Pk-yritysbarometri, syksy 27 Yrityskuvan vahvistuminen, uusien asiakasryhmien tavoittaminen sekä asiakaspalvelun parantuminen arvioidaan merkittävimmiksi digitalisoitumisesta syntyviksi mahdollisuuksiksi pk-yritysten keskuudessa. Kuva 23-24. Arvioikaa seuraavia liiketoiminnan digitalisoitumisesta syntyvien mahdollisuuksien merkitystä yrityksellenne, % Yrityskuvan vahvistuminen Uusien asiakasryhmien tavoittaminen Asiakaspalvelun parantuminen Kannattavuuden parantuminen Liiketoimintaprosessien tehostuminen 34 3 32 3 2 24 32 2 25 35 34 4 38 46 44 47 4 35 46 2 23 5 2 7 4 7 5 8 3 7 2 7 8 8 2 3 2 3,5 3,8 3,84 3,76 3,78 3,58 3,67 3,42 3,56 3,36 5 suuri merkitys 4 kohtalainen merkitys 3 en osaa sanoa 2 vähäinen merkitys ei merkitystä Keskiarvo Yhteistyön tiivistyminen yhteistyökumppanien Uusien liiketoimintamahdollisuuksien luominen Tuotekehityksen tehostuminen Liiketoiminnan kansainvälistyminen 2 5 4 24 8 6 4 3 25 3 32 33 8 2 46 28 7 3 25 2 4 4 6 2 6 4 4 3 42 8 3 7 2 3,5 3,3 3,43 3,3 3, 2, 2,44 2,3 5 suuri merkitys 4 kohtalainen merkitys 3 en osaa sanoa 2 vähäinen merkitys ei merkitystä Keskiarvo
Pk-yritysbarometri, syksy 27 2 2. Muotoilun hyödyntäminen liiketoiminnassa Yli puolet vastanneista koko maan ja myös en alueen pk-yrityksistä ei hyödynnä muotoilua yrityksen liiketoiminnassa. Muotoilua jatkuvasti tai usein sanoo hyödyntävänsä koko maassa ja alueella noin joka viides ja satunnaisesti koko maassa joka neljäs ja alueella hieman useampi (28 %). Kuva 25. Muotoilun hyödyntäminen yrityksen liiketoiminnassa, % Yrityksemme hyödyntää muotoilua jatkuvasti tai usein Yrityksemme hyödyntää muotoilua vain satunnaisesti 8 2 24 28 Yrityksemme ei hyödynnä muotoilua 54 55 2 3 4 5 6
3 Pk-yritysbarometri, syksy 27 Suomen Yrittäjien ja aluejärjestöjen yhteystiedot SUOMEN YRITTÄJÄT Mannerheimintie 76 A, 25 Helsinki PL, Helsinki toimisto@yrittajat.fi puhelin 22 22 yrittajat.fi ETELÄ-KARJALAN YRITTÄJÄT Valtakatu 5, 53 Lappeenranta yrittajat.fi/etelakarjala puhelin 47 ETELÄ-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Alvar Aallon katu 3, 6 Seinäjoki yrittajat.fi/etelapohjanmaa puhelin 6 42 5 ETELÄ-SAVON YRITTÄJÄT Sammonkatu 2, 53 Mikkeli yrittajat.fi/etelasavo puhelin 5 65 32 HELSINGIN YRITTÄJÄT Urho Kekkosen katu 2 C, Helsinki yrittajat.fi/helsinki puhelin 5 575 2353 HÄMEEN YRITTÄJÄT Sibeliuksenkatu A, 3 Hämeenlinna yrittajat.fi/hame puhelin 22 3 KAINUUN YRITTÄJÄT Kauppakatu 26 A, 87 Kajaani yrittajat.fi/kainuu puhelin 387 787 KESKI-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Ristirannankatu, 67 Kokkola yrittajat.fi/keskipohjanmaa puhelin 6 83 522 KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄT Lutakonaukio 7, 4 Jyväskylä yrittajat.fi/keskisuomi puhelin 425 2 KYMEN YRITTÄJÄT Käsityöläiskatu 4, 45 Kouvola yrittajat.fi/kymi puhelin 44 2 4 LAPIN YRITTÄJÄT Hallituskatu 26, 2. krs, 6 Rovaniemi yrittajat.fi/lappi puhelin 4 88 2 PIRKANMAAN YRITTÄJÄT Laukontori, Kehräsaari B, 2. krs, 332 Tampere yrittajat.fi/pirkanmaa puhelin 3 25 65 POHJOIS-KARJALAN YRITTÄJÄT Linnunlahdentie 2, 8 Joensuu yrittajat.fi/pohjoiskarjala puhelin 5 367 54 POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Isokatu 4, Oulu yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa puhelin 322 8 PÄIJÄT-HÄMEEN YRITTÄJÄT Vesijärvenkatu 5, 54 Lahti yrittajat.fi/paijathame puhelin 322 43 PÄÄKAUPUNKISEUDUN YRITTÄJÄT Tekniikantie 2, 25 Espoo yrittajat.fi/paakaupunkiseutu puhelin 422 4 RANNIKKO-POHJANMAAN YRITTÄJÄT Raastuvankatu 2-4 D, 65 Vaasa yrittajat.fi/rannikkopohjanmaa puhelin 5 463 237 SATAKUNNAN YRITTÄJÄT Isolinnankatu 24, 28 Pori yrittajat.fi/satakunta puhelin 5 32 3 SAVON YRITTÄJÄT Kauppakatu 28 B, 3. krs, 7 Kuopio yrittajat.fi/savo puhelin 7 368 5 UUDENMAAN YRITTÄJÄT Rantakatu, 2. krs, 44 Järvenpää yrittajat.fi/uusimaa puhelin 23 35 VARSINAIS-SUOMEN YRITTÄJÄT Brahenkatu 2, 2 Turku yrittajat.fi/varsinaissuomi puhelin 2 275 7
Pk-yritysbarometri, syksy 27 3 Finnvera Oyj:n ja toimipisteiden yhteystiedot PÄÄKONTTORI FINNVERA OYJ HELSINKI Porkkalankatu, PL, Helsinki vaihde 2 46 www.finnvera.fi KUOPIO Kallanranta, PL 27, 7 Kuopio TOIMIPISTEET HELSINKI Porkkalankatu, PL, Helsinki JOENSUU Länsikatu 5 rak. 3 B, 8 Joensuu JYVÄSKYLÄ Piippukatu, 4 Jyväskylä KAJAANI Kauppakatu, 87 Kajaani KUOPIO Kallanranta, PL 27, 7 Kuopio LAHTI Askonkatu 2, 7. krs, 5 Lahti LAPPEENRANTA Brahenkatu 2, 53 Lappeenranta MIKKELI Jääkärinkatu A, 2. krs, 5 Mikkeli OULU Sepänkatu 2, Oulu PORI Itäpuisto 7, 5. krs, 28 Pori ROVANIEMI Rovakatu 28, 62 Rovaniemi SEINÄJOKI Frami D, Tiedekatu 2, 632 Seinäjoki TAMPERE Kalevantie 2, 33 Tampere TURKU Humalistonkatu, 2 Turku VAASA Virastotalo, Wolffintie 35, 652 Vaasa PIETARIN EDUSTUSTO FINNVERA PLC Representative Office in St. Petersburg Finland House Bolshaya Konyushennaya St. 8 86 St. Petersburg, Russia PL 5, 535 Lappeenranta puh. +358 45 88 56
32 Pk-yritysbarometri, syksy 27 Työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten yhteystiedot TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Aleksanterinkatu 4, 7 Helsinki puhelin 2 56 tem.fi ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Alvar Aallon katu 8, 6 Seinäjoki puhelin 25 27 5 ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jääkärinkatu 4, 5 Mikkeli puhelin 25 24 ely-keskus.fi/etela-savo HÄMEEN ELY-KESKUS Kirkkokatu 2, 54 Lahti Hämeenlinnan toimipaikka Birger Jaarlin katu 5, 3 Hämeenlinna puhelin 25 25 ely-keskus.fi/hame KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Salpausselänkatu 22, 45 Kouvola Lappeenrannan toimipaikka Kauppakatu 4 D, 53 Lappeenranta puhelin 25 2 ely-keskus.fi/kaakkois-suomi KAINUUN ELY-KESKUS Kalliokatu 4, 87 Kajaani puhelin 25 23 5 ely-keskus.fi/kainuu KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Gygnaeuksenkatu, 4 Jyväskylä puhelin 25 24 5 ely-keskus.fi/keski-suomi LAPIN ELY-KESKUS Hallituskatu 3 B, 6 Rovaniemi Kemin toimipaikka Asemakatu, 4 Kemi puhelin 25 37 ely-keskus.fi/lappi PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pellavatehtaankatu 25, 33 Tampere Yliopistonkatu 38 (Attila), 33 Tampere puhelin 25 36 ely-keskus.fi/pirkanmaa POHJANMAAN ELY-KESKUS Wolffintie 35 B, 5. krs, 65 Vaasa Kokkolan toimipaikka Ristirannankatu, 67 Kokkola puhelin 25 28 5 ely-keskus.fi/pohjanmaa POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Kauppakatu 4 B, 8 Joensuu puhelin 25 26 ely-keskus.fi/pohjois-karjala POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Veteraanikatu, Oulu puhelin 25 38 ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Kallanranta, 7 Kuopio puhelin 25 26 5 ely-keskus.fi/pohjois-savo SATAKUNNAN ELY-KESKUS Valtakatu 2 B, 28 Pori puhelin 25 22 ely-keskus.fi/satakunta UUDENMAAN ELY-KESKUS Opastinsilta 2 B, 5. krs, 52 Helsinki puhelin 25 2 ely-keskus.fi/uusimaa VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Itsenäisyydenaukio 2, 28 Turku puhelin 25 22 5 ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Pk-yritysbarometri, kevät 27 Alueraportti, Alue Julkaisija: Suomen Yrittäjät Mannerheimintie 76 A, PL, Helsinki puhelin 22 22 toimisto@yrittajat.fi www.yrittajat.fi