Eero Puranen 18.9.2014 Tiper mir! Korpisodan loppu Rukajärvellä Näinä päivinä tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun jatkosodan aseet vaikenivat. Tässä kirjoituksessa pyrin kertomaan, miten tapahtumat etenivät Rajajääkäripataljoona 6:ssa (RjP6) Rukajärven suunnalla. Teksti perustuu selvitykseen, jonka olen laatinut isäni Osmo Purasen sotataipaleesta. Isä ei sodasta juurikaan puhunut eikä häneltä jäänyt aihetta koskevaa kirjallista materiaaliakaan. Paria pientä kalenterimerkintää lukuun ottamatta. Selvitykseni perustuukin sotapäiväkirjoihin sekä Rukajärven sotureilta 1980-luvulla kerättyyn muistitietoon, jonka Rukajärven suunnan historiayhdistys (RSHY) on järjestänyt ja säilyttänyt. Aineiston pohjalta Antti Tuuri on kirjoittanut Rukajärvi-sarjan teoksensa, joista Rukajärven linja, kuvaa juuri näitä viimeisen sotakesän tapahtumia. Vihollinen aktivoituu Suursodan päättyminen Saksan häviöön oli nähty Suomessa jo pitkään. Esimerkiksi Rukajärvellä Jalkaväkirykmentti 52:n komentajana toiminut eversti JO Hannula sanoi suljetussa upseeripiirissä jo syksyllä 1941, että Saksa on hävinnyt sodan. Stalingradin taistelujen jälkeen, kevättalvella 1943, Suomi tunnustelikin rauhan mahdollisuuksia, mutta Neuvostoliiton ehtoja pidettiin mahdottomina hyväksyä. Tunnusteluja jatkettiin talvella 1943-44. Ehdot eivät kuitenkaan lieventyneet, eikä niitä voitu hyväksyä, vaikka puna-armeijan koneet pommittivat Helsinkiä ankarasti. 1 / 20
Toukokuussa 1944 järjestettiin Rukajärvellä joukkoja uudelleen. RjP6 siirrettiin Ontajärveltä 14. Divisioonan lohkon pohjoislaidalle. Kapteeni Erkki Setälän 1. komppania tuli pohjoiseen Uhtualle saksalaisten naapuriksi. Kapteeni Tauno Tuomisen 2. komppania, johon isäni kuului, sijoitettiin Kiimasjärven tienoille ja kapteeni Pentti Perttulin 3. komppania siitä etelään. Majuri Matti Murolen komentama rajapataljoona sai vastuulleen 100 kilometrin kaistaleen erämaata. Siitä tuli jokaiselle komppanialle reilu 30 km. On selvää, että joukot eivät mitenkään riittäneet yhtenäisten varustettujen linjojen rakentamiseen. Rintama muodostuikin korpisodan periaatteiden mukaisesti erillisistä kenttävartioista, joiden välejä valvottiin säännöllisellä partioinnilla. Luutnantti Osmo Puranen sai johtoonsa Tuomisen komppanian pohjoisimman kenttävartion Luvajärvellä. Tukikohdan peitenimi oli Ölkky. Siitä oli vain polku- ja veneyhteydet niin pohjoiseen, Kontokkiin, Setälän komppaniaan, kuin etelään, Kiimasjärvelle, missä Tuomisen komentopaikka sijaitsi. Kiimasjärveltä oli jo jonkinlainen autotie Tiiksaan ja sieltä edelleen Repolan kautta Suomen puolelle. Kaikesta päättäen kesän alkupäivät Ölkyssä ja muuallakin Tuomisen komppanian alueella sujuivat leppoisasti. Harrastettiin kalastelua, tervanpolttoa ja jopa viinankeittoakin. Vihollisen oli kyllä havaittu lähettävän alueen kautta entistä suurempia partioita. Nämä partisaanijoukot kävivät aina Suomessa asti terrorisoimassa siviiliväestöä. Pataljoonan komentaja Matti Murole antoikin käskyn omien vastatoimien tehostamisesta. Sattumalta majuri Murole antoi käskynsä juuri samana päivänä (9.6.), kun neuvostoarmeija aloitti suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella. Se ryhtyi toteuttamaan suunnitelmiaan, jotka epäilemättä olivat olleet valmiina jo jonkin aikaa. Suomi pantaisiin polvilleen seuraavasti: ensin massiivinen hyökkäys Kannaksella, sitten tarvittaessa toinen isku Laatokan pohjoispuolelta Ilomantsiin ja lopulta maan paloittelu Rukajärven korkeudelta. Sitten ei muuta kuin Lapin saksalaisjoukkoja tuhoamaan. Tiedot neuvostoarmeijan Kannaksella aloittamasta suurhyökkäyksestä yltivät pian 2 / 20
Kiimasjärvellekin. Virallisesti ne kerrottiin komppanianpäälliköille Murolen käskyssä 14.6. Siinä kyllä todettiin, että Suunnallemme ei ole todettu vihollisen hyökkäysvalmisteluja, mutta samalla käskettiin viimeistelemään varustelutöitä ja tehostamaan koulutusta, ollaksemme taisteluvalmiit yllättävääkin toimintaa varten. Majuri Murole päättää käskynsä: Kiinnitän komppanian päälliköitten huomiota siihen, että nyt ollaan siirtymässä puolustustaistelussamme uuteen vaiheeseen. Jokainen hetki on käytettävä taistelutoiminnan, koulutuksen ja varustelutöitten hyväksi. Ilman lupaani ei saa irrottaa miehiä mihinkään muuhun tehtävään, kuten esim. tervanpoltto y.m. Miehistölle on selvitettävä, että mitään aihetta huolestumiseen ei ole, mutta saamamme varoitus Karjalan Kannakselta sekä Euroopan sotatoimien kiihtyminen osoittaa ratkaisutaistelujen lähenevän. Elämä pataljoonan rintamaosalla jatkui kuitenkin rauhallisena. Siitä saamme hyvän käsityksen, kun katsomme TK-mies Ilmari Laukkosen juhannuksen tienoissa ottamaan kuvaa Ölkyn kenttävartion päälliköstä ja apulaisestaan vänrikki Jussilasta. Miehet seisovat telttansa edessä kuin lomalaiset, paitasillaan ja paljain jaloin. Aseita ei näy missään. Pataljoonan lääkärikin, Martti Katavisto, oli havainnut miehien huolettoman asenteen: Silloin kun Kannaksella oli taistelut niin Kiimasjärvellä olevat joukot tai puolijoukkueet kilpailivat sillä lailla, että mikä niittää eniten heinää Kiimasjärven kylässä tai kuka tekee enemmän vastoja. Kaikki kyllä tiedettiin, että sekä vastat ja heinät jäävät sinne. Etelämpänä, JR 52:n lohkolla, oli heinäkuussa jo vilkkaampaa. Oli havaittu, että vihollinen rakentaa siellä tietä Matalajärveltä kohti Tsirkka-Kemiä ja Ontrosenvaaraa. Ihmeteltiin, miksi divisioona ei voimatoimillaan pistä tientekoa poikki. Yhtenä syynä saattoi olla, että päämaja määräsi heinäkuun 24. päivä kenraali Raappanan lähtemään Ilomantsiin, missä kaksi venäläistä divisioonaa tunki Suomen rajan yli. Raappana vei mukanaan osan Rukajärven joukoista. Kenttävartioiden välit harvenivat melkoisesti ja miehitykset hupenivat pahasti. Vihollisen tienteko johti sitten 12 vuorokautta kestäneisiin ankariin taisteluihin Tsirkka-Kemijoen varressa. Puna-armeija tuli kolmen pataljoonan voimin joen yli ja oli vähällä onnistua divisioonan esikunnan motittamisessa ja Koti-Suomen yhteyksien katkaisemisessa. Vihollinen saatiin 3 / 20
kuitenkin pysäytettyä Ontrosenvaaran sillankorvassa. Sen pääjoukot häädettiin takaisin Tsirkka-Kemin itäpuolelle. Vähällä oli, ettei niitä motitettukin sinne. Tätä Tahkokosken tai Ontrosenvaaran taisteluksi kutsuttua sotatointa on sanottu viimeiseksi taisteluksi Suomen ja Neuvostoliiton armeijoitten välillä. Yllätys Kontokissa Tahkokosken taisteluiden päätyttyä 16 elokuuta Tuomisen komppania siirtyi Lietmajärvelle. Osmolle määrättiin Varppi-niminen kenttävartio. Oleskelu siellä jäi kuitenkin lyhyeksi. Osmon kalenterissa lukee jo elokuun 25. päivän kohdalla: Varpista - äkkiä. Syynä oli se, että Uhtuan suunnalta oli kantautunut hälyttäviä tietoja. Jo heinäkuussa olivat toisen komppanian kenttävartiot kuulleet outoja ääniä, kuten Veikko Löyhkö kertoo. Me yöllä kuultiin aina Nuokkijärven pohjoispuolelta moottorien ääntä ja se hitaasti läheni länttä. Me monta kertaa ilmotettiin, että sieltä kuuluu moottorien ääntä. En tiedä mihinkä se tyssäs, mutta ne sano sitten parin ilmotuksen jälkeen, että venäläiset [kuljettavat?] partioitaan. Joka aamu Kuukan Erkki ilmoitti, että moottorien ääntä. Eino Penttilä oli silloin divisioonan esikunnassa lähettiupseerina ja ihmetteli Nuokkijärven kenttävartioista tulleita ilmoituksia = = = melkeinpä jokaikinen aamu ilmoittivat havaintonaan, että taas kuului sellaista vienoa surinaa ja että venäläisillä täytyy olla moottoriveneitä siellä Nuokkijärvellä. Järvihän oli valtavan pitkä ja leveä. Ja me haettiin niitä ja niitä ei missään ollut. Epäiltiin, että ne piilottaa aina valoisaksi ajaksi ne sinne lahden pohjukkaan ja sitten lähtee yöllä liikkeelle. Ei yhtään venettä löydetty. Minulle on jäänyt epäselväksi, kun me pyysimme mm. ilmatiedustelua, niin sitä ei annettu. = = = me emme saaneet lähettää ilmatiedustelua Nuokkijärven pohjoispuolelle. = = = Siinä lienee ollut saksalaisten kanssa jonkinlainen sopimus siitä. Sitten taidetaan olla jo siinä elokuun puolella, kun yhtenä aamuna alkaa hirmunen jyrinä ja kun me suunnimme sitä vähän joka puolelta, niin tulimme siihen tulokseen, että Uhtuan suunnassa on hirveä tykistötaistelu menossa. Uhtua oli jo silloin saksalaisten hallussa. Kun minä soitin sinne saksalaisten esikuntaan, niin ne sanoi, että heillä on täysin rauhallista, teiltähän se jyrinä kuuluu, Tätä kesti noin kolme päivää tätä jyrinää, niin nyt saatiin ilmatiedustelu ja kun lentäjät tuli ja ilmoittivat, että Jyskyjärveltä Kontokkiin on tie valmiina. Eihän se voinut olla ihan kulkuvalmiina, mutta se oli kuitenkin raivattu ja räjäytetty kaikki se pinta-aine pois ja se saadaan nopeasti liikennöitävään kuntoon. Se oli kyllä varmasti täysi yllätys sekä divisioonalle että meille 4 / 20
itse kullekin. Rukajärven ja Uhtuan välisessä suuressa erämaassa oli tie tulossa. Ryssät toimi täysin sauma-alueella. Kun ajattelen näin jälkeenpäin, niin ei meillä ollut mitään kiinnostusta lähettää partioita sinne Nuokkijärven pohjoispuolelle, mistä silloin jo sitä surinaa kuultiin. Ei ollut mitään, koska laskettiin että se on saksalaisten aluetta. Kun minä näitä surinoita vielä ajattelen, niin kyllä siinä tapahtui sillä tavalla, että vihollinen porasi kallioon valmiiksi reiät, missä kiviä räjäyttää ja yleensä teki ne poraustyöt valmiiksi ja ehkäpä panostikin kaikki valmiiksi. Murolen esikunnassa pohdittiin, miten pataljoonan toinen ja kolmas komppania saataisiin mahdollisimman nopeasti siirrettyä Lietmajärven tienoilta pohjoiseen Kontokissa jo olevan ensimmäisen komppanian avuksi. Mitään tieyhteyttä välillä ei ollut, vain polkureittejä, jotka olivat alttiita vihollisosastojen hyökkäyksille. Päädyttiin siihen, että siirto tehtäisiin koukkaamalla Koti-Suomen kautta. Osmo lähti kenttävartiostaan ja nousi muun komppanian mukana kuorma-autoon Lietmajärvellä neljän aikoihin aamuyöllä 26.8. Kolonna lähti 5.39 liikkeelle kohti Tiiksjärveä. Siellä pidettiin tauko ja jatkettiin sitten puolen päivän jälkeen Repolaan. Automarssin reitti kulki Kuhmon kirkonkylän kautta Suomussalmen Kuivajärvelle. Kierros kotimaan kautta hiukan arvelutti pataljoonan johtoa. Kun miestenkin täytyi olla selvillä siitä, että sota saattaisi piankin loppua, oli pelättävissä, että jotkut lähtisivät metsäkaartiin. Paikallistuntemuksen pohjalta se olisi ollut helppo suorittaa. Pelko osoittautui turhaksi, kuten Eino Penttilä kertoo. Siinä matkalla on sitten Kuhmon kirkolla lossi ja se oli niin pieni, että se ei kestänyt kuin yhden kuorma-auton, tyhjän kuorma-auton sen yli kuljettamiseen. Se kesti koko yön ennenkuin tämä 2. komppania, mikä oli kuhmolaisia, niin mitenkä sieltä vaan kuusi miestä meni kotona käymään omin luvin, mutta kuitenkin huomisehtoona olivat taas porukassa mukana siellä Kontokissa. Eräs kuhmolaisista oli viestimies Toivo Väisänen. Hän kertoo autokuljetuksen päättymisestä ja lähdöstä Kontokin polulle: Me emme kaikki tienneet mihin meitä viedään ennenkuin ihmeekseni totesin, että minä olin vaimoni kotikylän peltojen laidassa. = = = No niin, sitten me ylitimme [rajan] ja se muuttui pelkäksi jalkamarssiksi, ainoastaan kantosatuloita ja hevosia 5 / 20
meillä oli avustamassa kuljetuksissa. Suuntana oli Kontokki ja sen takapuolella, itäpuolella oleva puolustustukikohtavyöhyke. Me viestimiehet olimme tosiaan kyllä silloin lujilla, piti viedä kaapelikelat mukana ja radiokalusto mukana ja keskuskin oli mukana, jota kyllä mietimme, että olisko sitä syytä viedä. Tuntu, että olkapäät oikeni aika paljon. Raskasta oli myös konekiväärimiehillä, kuten Kalle Piirainen muistelee. Tästä [Kuivajärven kylästä] sanoivat olevan rajalle noin 5 km. Nousimme autoista, konekiväärit "pykälään" ja marssi kohti Kontokkia alkoi. Tietä ei ollut muuta kuin kinttupolkua. = = = Voitte ainoastaan arvailla, mitä merkitsee marssi Kuivajärveltä Kontokkiin konekiväärien kanssa, kun mukana oli vielä 2 ylimääräistä patruunavyötä. Yhdellä konekiväärillähän on vahvuus ainoastaan 6 + kiv.johtaja, ja matkaa 35 km. Lähdimme marssille iltamyöhällä ja olimme aamuvarhaisella jossakin Kontokin liepeellä. Toinen komppania lähti astelemaan Kontokkiin Kuivajärveltä 27. elokuuta kello 10. Uhtuan laukkuryssien polun alkupäähän oli saavuttu edellisenä yönä kello 1. Murole oli antanut marssikäskyn jo aamulla, siinä määrättiin Osmon komppania liikkeelle ensimmäisenä. Puolilta päivin pidetyn ruokailun jälkeen pataljoonan komentaja ilmoitti, mikä tulisi olemaan ryhmitys perillä. 2./Rj.P 6 asettuu puolustukseen Kontokkijärven lounaispäähän rintamasuunta itä-etelään siten, että vasen siipi nojaa Kontokkijärveen ja oikea siipi nojaa 3./Rj.P 6:n vasempaan sivustaan suolla Akonlahteen menevän tien kohdalla. Tehtävänä puolustaa ja taistella tällä linjalla; varmistaa ja tiedustella Kontokkijärven pohjoisrannan suuntaan; ylivoimaisen vihollisen hyökätessä vetäytyä ja suorittaa itsenäistä viivytystaistelua Kuivajärvelle johtavan polun suunnassa. Matti Murolen käskystä näkyy, että hän tiesi mitä oli tulossa. Kaksi venäläistä divisioonaa rakensi tietä ja eteni 5 kilometriä päivässä kohti hänen asemiaan. Kalle Piirainen muistaa tilanteen näin: Rupesimme kaivamaan viivytysasemiamme, kun samanaikaisesti ryssä tuli ja toi tietä mukanaan kovan jytinän kanssa yötä päivää. Samalla kuin tienteko edistyi tuli tuo tientekojytinäkin meitä lähemmäksi ja lähemmäksi. Katsoimme joskus toisiamme; olihan takanamme vain 35 km pitkä kinttupolku. 6 / 20
Toivo Väisänen ei kadehtinut pataljoonan komentajan asemaa: Sittenhän siellä oli semmonen komentopaikkakin, keskellä mettää joku syvennys. = = = Majuri Murole oli hyvin levoton ja huolestunut tästä uhkaavasta vihollisdivisioonan tulosta. Se oli kyllä hänelle jo siinä vaiheessa selvinnyt sen vahvuus, että tosiaan sieltä on paljon tulossa ja tulee päälle kuin leijona. Siinä tietysti koetti pohtia, että mitä keinoja hänellä on pelastaa tilanne. Osmon siirto ei ehkä erityisemmin ollut tarkoitettu pelastamaan tilannetta, muta joka tapauksessa on toisen komppanian sotapäiväkirjaan seuraavana päivänä eli 28. elokuuta kello 12.00 merkitty: Siirtyi luutn. Osmo Puranen 1./Rj. P6:n varapäälliköksi. Mies meni siis näin aivan etulinjaan kapteeni Erkki Setälän avuksi. Setälän komppanian sotapäiväkirjasta havaitaan, että Osmo on määrätty 29.8. päälliköksi johonkin tukikohtaan, nimi tai koordinaatit sivun alareunasta eivät näy digitiedostosta. Osmon kalenteri kuitenkin kertoo: Vihuriin. Vihollisen läheisyys näkyi täällä heti: 12.00 Kohtasi tukikohta Purasen partio etumaastossa vih.partion. Tulikosketuksessa haav. yksi oma mies lievästi. Vih.tappioita jäljistä päättäen. Erkki Setälä sai komentopaikkaansa jatkuvasti tietoja vihollisen tietöiden edistymisestä ja aktiivisesta partioinnista. 30. päivä merkittiin taas: Vih.partio käynyt jälleen Purasen edessä. Setälän vastatoimet: Jatkuva partiointi eri tukikohdista, kuten käsky edellyttää. Kom. tukikohdassa paluusuunnassa jatkuvia kenttävarustustöitä meidän puoleltamme. Syyskuun toisena päivänä tuli majuri Murole pataljoonan pioneeriupseerin kanssa Setälän tukikohtaan. Vihollisen mahdollisille etenemisurille asennettiin yli 300 putkimiinaa. Sivustojen varmistamiseksi komentotukikohta sai 2 konekivääriä lisää. Jännittyneissä tunnelmissa odotettiin vihollisen hyökkäystä. Toinen vaihtoehto oli sodan loppuminen. Nähtävästi Matti Murole oli keskustelussaan Erkki Setälän kanssa maininnut tästä mahdollisuudesta. Ainakin Osmo on tälle päivälle kalenteriinsa kirjoittanut: Rauhanuutinen!? Myös pataljoonan esikunnassa uskottiin aselevon olevan tulossa, koskapa ylempää tulleita kirjelmiä oli jo edellisenä päivänä hävitetty polttamalla. Tiper mir! 7 / 20
Vihollisen lähestyessä Osmo varmaan koki olonsa samoin kuin Setälä, joka tunsi tilanteen etulinjassa uhatuksi: Meillä oli kyllä aika ikävät paikat siinä ihan loppuvaiheessa. Me olimme siis ihan, niin kuin sanotaan, että minunkin komentopaikkani oli aivan siinä ketjussa siinä edessä, ja yöllä olimme aina siellä täällä tuommoisessa ympäripuolustuksessa. Istuimme puun runkoihin nojaten ja jokaisella oli oma ampumasektorinsa, mihinkä avataan tuli, jos jotakin tulee. Odotettiin sen pimeän ohi menoa. Ennen pimeän haihtumista tuli odotettu sanoma. Toivo Väisänen viestimiehenä sai tiedon jo vähän ennen muita: Mutta kun minä tulin sieltä siihen laavulle, missä viesti piti majaansa, niin pojat sanoi, että semmonen tieto oli tullut, että sota oli loppunut. Sehän oli tietysti kova uutinen, mutta pojat samalla sano mulle, että älä nyt mene sanomaan tätä kellekään ennenkuin pataljoonan komentaja saa sen ensin tietää. Minä koetin pitää suuni kiinni. Janne Luusua muisteli tuota syyskuun neljännen päivän aamua: Klo 4.30 soi puhelin. Linjat sattui olemaan pataljoonaan kunnossa. Vastasin puhelimeen täällä Luusua. Puhelimesta kuului pataljoonan komentajan ääni: täällä Matti ja jatkoi. Lähde viemään kapteeni Setälälle sanomaa, että vihollisuudet loppuvat tänään klo 7.00, sillä osasto Setälään ei saada puhelimella eikä radiolla yhteyttä. Lisäksi hän jatkoi: toivottavasti ette matkalla kohtaa vihollispartioita. Niin valitsin kersantti Meriläisen ryhmästä kaksi miestä matkaani, nimet eivät ole enää muistissa. Lähdimme matkaan. Vettä satoi aika rankasti. Tukikohtaamme jäävät kaverit toivottivat hyvää matkaa sanomalla, että "rauhankyyhkyset" lähtevät. Osasto Setälän komentopaikalle saavuimme juuri, kun radio alkoi lähettää klo 6 aamu-uutisia ja täytyy sanoa, että aika tavalla helpottunut olo oli silloin sillä hetkellä kaikilla. Setälän sotapäiväkirjaan viesti on kirjattu puhelimella tulleeksi jo kello 5 : Sain patl. kom. puh.sanoman: vihollisuudet lopetetaan klo 7.00. Vartiopalvelusta tehostettava, ei partioida. Ei saa ampua, jos ei ryssä ensin ammu. Kenttävarustustöitä jatketaan. Mitään muuta Setälä ei ole sille päivälle kirjaansa merkinnyt. Osmon pienessä kalenterissa lukee päivän kohdalla lyhyesti: Välirauha. Tiper mir! Suomalaiset siis lopettivat tulituksen syyskuun neljännen päivän aamuna kello seitsemän. Monin paikoin kerrotaan venäläisten jatkaneen sitä, varsinkin heittimillä ja tykeillä, seuraavanakin päivänä. Esim. "Ankkuri"-nimisestä tukikohdasta ilmoitettiin divisioonaan 8 / 20
vihollisen ampuneen kaikilla aseilla vielä 5. päivän aamulla. Vasta 7.15 oli linjojen takaa huudettu: "Suomi, rauha. Tulkaa tupakalle!" Monet muistivat Vänrikki Stålin tarinoista, miten kellot oli aikaisemminkin käyneet eri aikaa. Ja olihan puna-armeija lopettanut talvisodankin vuorokautta myöhemmin kuin Suomi. Vaikka Setälän komppanian päiväkirja on lyhyt, löytyy pataljoonan kirjasta sivun verran merkintöjä. Toisen ja kolmannen komppanian päälliköt, Tuominen ja Perttuli, oli kutsuttu heti aamulla Murolen luo käskynantoon. Miehet saivat ohjeita: Mikään veljeily vih, kanssa ei saa tulla kysymykseen. Vih. halutessa ottaa yhteys meikäläisiin täytyy sen tapahtua puoleltamme oman upseerin läsnäollessa. = = = Ei hävitystöitä. Majoitusalueet siistitään. Pataljoonan päiväkirjan merkinnät aselepopäivältä päättyvät kello 21.20: Sotapäiväkirjan pitäjän havainto: Mieliala apea aselevon johdosta. Samaa kertoo syyskuun 4. päivän viimeinen merkintä 2. komppanian päiväkirjassa: Sää: Koko päivän vallitsi kova vesisade - Taivas itki - Aselepopäivän jälkeiselle päivälle on ensimmäisen komppania sotapäiväkirjaan tehty vain lyhyt merkintä: Varustelutöitä ja huoltopalvelusta. Mutta sitten (6.9.) Setälä ja Osmo joutuvat töihin. 8.00 Ryssä tukikohdan edessä. Pyytää neuvottelua. Lähdin yhdessä luutn. Purasen ja alik.karhun kanssa vih. puolelle neuvottelemaan. Vaativat minua poistumaan ½ tunnin sisällä taaksepäin, että he pääsevät eteenpäin tientekoon. Ilmoitin, että minun on otettava yhteys komentajaani. Sovimme uudesta yht. klo 11.00 (Suomen aikaa). Alik. Karhu ja ylik. Kallinen jäivät panttivangeiksi. Setälän komppania oli suomalaisten ja saksalaisten rajalla. Neuvostoliiton joukot halusivat lähteä häätämään Hitlerin miehiä Suomenkin puolelta. Tientekovoimahan heillä jo oli Kontokissa. Suomalaiset saivat siis pelätä hieroutuvansa kahden suurvallan joukkojen välissä. Osmo muisteli joskus vaikeata tilannetta, johon Setälä ja hän olivat joutuneet. Piti estää suurta sotakonetta etenemästä ampumatta laukaustakaan. Tuskallinen tilanne näkyy pataljoonaan lähteneistä ilmoituksista. 9.30 Ilmoitti kapt. Setälä, että ryssän pataljoona on hänen edessään ja Kostamukseen sekä Luvajärvelle johtavat tiet on katkaistu. Rajapataljoonan komentaja Matti Murole lähti Setälän luokse etulinjaan. Viisi minuuttia hänen lähtönsä jälkeen: Ilmoitti kapt. Setälä olevansa täydellisesti motissa. 9 / 20
Kello 11 astelivat Murole ja Setälä toiseen neuvotteluun venäläisten kanssa. 1. Komppanian sotapäiväkirjaan digiversion alareunasta puuttuu rivi tai pari. Venäläisten vaatimukset on kuitenkin kirjattu seuraavan sivun yläreunaan: Ryssät vaativat miina kenttien poistamista ja vapaata kulkua eteenpäin. Maj. Murole saa kysyä asiaa Div:sta. Esikunnasta neuvottiin ilmeisesti viivyttelemään. Näin voidaan päätellä siitä, miten komppanian päiväkirja syyskuun kuudennelta jatkuu. 14.00 Uusi neuvottelu. Edelleen samoja vaatimuksia. Pitkitetään. Illalla minun otettava yhteys klo 20.00. 20.00 Olin neuvottelemassa, ei uusia kysymyksiä. Vaadin vankia (pion.). Uusi neuvottelu 7.9. klo 5.00. Ryssien tie on jo melkein valmis n. 300 m itään tukikohdastani. Leveys 5-6. (Ilmoitin asiasta maj. Muroleelle). Setälän vaatimus vangeista koski pioneereja, jotka venäläiset olivat samana päivänä napanneet. Pataljoonan päiväkirja toteaa tapauksesta: 13.00 Hyökkäsi 20-miehinen ryssän partio 7-miehisen pion.ryhmämme kimppuun avaten kiivaan tulen. Neljä pioneeria pääsi pakoon 3 jäi vangiksi. Erämaassa liikkuminen ei siis aselevosta huolimatta ollut turvallista. Puolin ja toisin oli liikkeellä partioita, joille rauhan sanaa ei saatu. Lisäksi saatiin pelätä lentokoneita. Esimerkiksi 5.9. ylik. Luusua ilmoitti, että 2 tuntematonta lekoa tulitti kolonnaa. Koneet tulivat kaakosta ja poistuivat pohjoiseen. Tappioita ei aiheutunut. Kohta ilmoitettiin, että koneet olivat venäläisiä saksalaisin tunnusmerkein varustettuja. Syyskuun seitsemännen päivän aamuna kapteeni Erkki Setälä meni sovitusti neuvotteluun kello 5. Venäläiset pysyivät tiukkoina. Vaatimus: Heti [miina]kentät pois, he lähtevät liikkeelle klo 6.00! Ilmeisesti Setälä sai lykkäystä sillä, että kertoi majuri Murolen olevan tulossa paikalle juuri silloin. Setälän päiväkirjasta päätellen venäläiset eivät kuitenkaan helpottaneet painostusta. 6.00 Uusi neuvottelu maj. Murole mukana. Kentät pois heti. 10 / 20
Pataljoonan sotapäiväkirjaan asia on kirjattu kaikessa karuudessaan. Venäläiset ilmoittivat, että he etenevät kaikista meidän vastaväitteistämme huolimatta. Lopuksi ilmoittivat, etteivät neuvottele komentajamme kanssa. Divisioonan esikunnan II -toimiston sotapäiväkirjaan (26497) on merkitty RjP6:n 7.9.1944 klo 9.25 lähettämä ilmoitus seuraavasti: Tilanne Rjp6:n lohkolla klo 09.00. Kom. porras / RjP6 + kompp. Setälä ovat klo 9.20 Kontokissa ja vetäytyvät sieltä edelleen länteen. Patl. sivustatukikohdat Luvajärvi-Kontokki ja Kostamus-Kontokki välillä ovat jo jääneet ryssän sivustaan, sillä Maj. Muroleen neuvotellessa tänä aamuna (klo 8-9?) vihollisen kanssa, ohitti neuvottelupaikan n. 2 vih. pataljoonaa marssilla länteen. - Ryssä ilmoitti olevansa tänä iltana (7.9.) valtakunnan rajalla. - ilmoitti, että sivustoille jääneet rajapataljoonan kenttävarttioiden henkilöstö saa esteettömästi vetäytyä rajan länsipuolelle. - ilmoitti, ettei enää halua neuvotella Maj. Muroleeen kanssa, koska hän on "jo tarpeeksi viivästyttänyt ryssän suunnitelmia". Ilmoitus jatkuu tiedolla pioneerien kohtalosta ja Murolen tilanne arviolla: Kahakassa 6.9. [siis 2 päivää aselevon jälkeen!] Akonlahti-Kontokki välillä kaatui 2 pioneeria ja 1 pio jäi ryssän vangiksi. Ryssä ei ole tätä vankia, niinkuin aikaisemmin virheellisesti ilmoitettiin, luovuttanut, vaan on hän edelleen vankina. Maj. Muroleen mielipide on, että ryssät ovat ampuneet vangin. 11 / 20
Muroleen mielipide: Kontokin itäpuolella n. 1 div ryssiä. Kun puna-armeija lähti liikkeelle, piti Raappanan kysyä Mikkelistä, mitä tehdään, jos se tulee Suomen puolelle asti. Kysymys ja vastaus on kirjattu Divisioonan III Toimiston päiväkirjaa seuraavasti: Tehdäänkö rajalla vastarintaa. PM antanut ohjeen, ettei taistelua saa syntyä. Seuraavana päivänä todettiin 7 km pitkä marssirivistö tiellä Kontokista länteen. Jalkaväen miesten mukana kulki muutamia panssarintorjuntatykkejä. Minkäänlaista aseellista kosketusta suomalaisten ja puna-armeijan välillä ei ollut, vaikka vetäytyvä joukko totesi etenevän armeijan ohittavat heitä molemmilta puolilta. Vetäytyminen Nyt oli Rajajääkäripataljoona 6:n pakko aloittaa vetäytyminen. Setälä joutui kirjaamaan: 8.00 Vetäytyi 1./Rj.P6 Kontokkijärven länsipuolelle, josta edelleen marssien pataljoonan mukana Akonlahteen Vaikka hävitystyöt oli kielletty, ei Setäläkään tätä käskyä aivan kirjaimellisesti noudattanut, kuten hän itse kertoo. Siellä oli saksalaisten pieni muonavarasto, jossa oli aika paljon mm. näkkileipää ja eräitä muita tarvikkeita. Kun me jouduimme lähtemään Kontokista pois, sitten kun rauha tuli, niin me valelimme petroolilla nämä, että niitä ei jätetty naapurille. Pataljoonan päiväkirja kertoo, että myös takana ollut toinen komppania lähti liikkeelle samaan aikaan kuin Setälän komppania. Puolilta päivin oli koko pataljoona marssilla: 12.00 Lähtivät 1.K, 3.K ja Esik.K vetäytymään Akonlahden suuntaan. Venäläiset olivat vaatineet, että miinat on poistettava "ajoradan" lisäksi 40 metrin leveydeltä tien kahtapuolta. Suomalaiset olivat ilmeisesti taktisista syitä liioitelleen miinakenttiään sanoen niiden purun vievän aikaa. 12 / 20
Paavo Mäkelä kertoo, miten asia hoidettiin. Me sanottiin niille, että ei pidä tulla, siellä on miinakenttiä. Me ei takaa, jos lähdette siihen rynnimään ja menette niihin miinoihin, ne puretaan. = = = Lavastettiin tällä tavalla, että me puretaan miinakenttiä. Räjäytettiin kaikki pois, mitä me niillä tehtiin. Kuormasta otettiin vaan niitä ja pantiin semmoseen mukavaan maastokohtaan ja sitten räjäytettiin, niin että niinkuin mukamas siinä olisi ollut miinakenttä. Me tuhottiin kaikki, mitkä oli meillä hallinnassa, mutta ne kentät, jotka muut oli rakentaneet. Niistä oli kuulemma kartat ja kun niillä oli valtava kiire. Ne koko ajan ilmoitti, että he prässää yli, jos ette mene alta pois. Sitten ne lähti menemään ja me käytiin sitten Kontokkiin odottamaan, kun tämä Alhonen, se oli joukkueena ihan siellä vasemmalla. = = = Minä sain kyllä odottaa aika kauan ja odottaessani minun piti luovuttaa sitten nämä kartat venäläisille. Ja kun minä tiesin, että siitä yksi puuttuu, niin minä ajattelin, että mitenkä minä nyt sen teen. Mulla oli peitekartassa numeroituna kaikki ja minä sitten käännyin sillä tavalla, että minä laskemalla sitten ihan täyteen. Minä ajattelin, että mitenkä minun käy. = = = Pakko oli. Näin oli sovittu. En muista, kuka mulle oli neuvon antanut, että ei tässä muu auta, kun sitä ei kerran ole. En minä sitä saanut ja peitekartassa oli, että siinä on kenttä ja siitä kentästä olevaa karttaa ei ollut. Ja kuitenkin minä luovutin kaikki. Kartat saatuaan venäläiset lähtivät liikkeelle, mutta Mäkelä joutui vielä odottelemaan Alhosta, jota raskaat kantamukset hidastivat. Sitten kantoivat vielä konekiväärejä ja varsinaisia. Sitten minä sanoin, että tuossa on rannassa vene ja sovitaan niin, että minä menen tämän porukan kanssa sinne ja pannaan joku mies soutamaan sitten sen järven yli ja pudotetaan ne raskaat vehkeet siihen Kontokin järveen. Ei niitä ryssille jätetä. Meillä oli vielä pitkä matka kun meidän piti mennä sinne missä Murole odotti. Ryssiä meni niin tien täydeltä koko ajan meidän ohi. = = = Tultiin sinne paikkaan, missä Murole tavattiin. Se nukkui siellä. Minä herätin hänet ja sanoin sitten, että meillä on tappiot ne ja ne. Se sadatteli sitten niin valtavan lujaa mulle ja sanoi, että se on sitten sota ohitte. Minä sanoin, että minun käskystäni ne on pantu sinne, me ei olis pystytty niitä tuomaan. Murole oli odotellut Akonlahdessa, jonne ensimmäinen komppaniakin saapui seitsemännen päivän illalla. Komppania majoittui ja sai käskyn jatkaa seuraavana aamuna kärkikomppaniana. Saatiin tietää, että toinen komppania oli jo ylittänyt rajan ja majoittunut Suomen puolelle. 13 / 20
Akonlahdessa oltiin vielä Neuvostoliiton puolella, vaikka kylän väestön valtaosa oli suomenkielisiä. Kun pataljoonan pääosa 8.9. aamulla kello 7.00 lähti kylästä, merkittiin pataljoonan päiväkirjaan: Siviilihenkilöitä jäi Akonlahteen n. 60. Suomen puolelle siirtyi 140. Suomen puolelle siirtyi Osmokin. Setälän komppanian päiväkirjasta löytyy lyhyt merkintä: 10.25 Ylitti 1./Rj.P6 valtakunnanrajan pist. p = 60-00 i = 56-50 kohdalla. Osmo on kalenteriinsa merkinnyt ajaksi 10.20. Paikka lienee Akonlahdesta Kiimavaaraan johtavalla polulla, koska seuraavan päivän kohdalla lukee: Kiimavaarassa. Sotaretki vieraan valtakunnan alueella oli päättynyt. Sotilaan - reserviläisenkään - tehtävät eivät pääty aselepoon eivätkä siihenkään, kun astutaan rajan yli Koti-Suomeen. Syyskuussa 1944 tilanne oli poikkeuksellisen epävarma. Sota maailmalla ja Euroopassa jatkui täyttä päätä. Erityisen hankalaksi asian teki se, että Suomen maaperällä oli kahden vieraan valtion sotavoimia. Saksalaiset Lapissa ja venäläiset aivan rajajääkäripataljoonan naapurissa Suomussalmella. Lopullisen rauhan arvattiin olevan vuosien päässä, välirauhaakin saatiin odottaa pari viikkoa. Oli varauduttava kaikkeen. Osmon osaksi määrättiin jääminen rajaa vahtimaan ja venäläisten liikkeitä seuraamaan. Tehtävä määriteltiin Setälän päiväkirjassa syyskuun kahdeksannen päivän kohdalla. 12.55 Saap. Kiimasvaaraan. Kiimasvaaraan jäi luutn. Purasen (1./Rj.P6) johdolla KV; jonka vahvuus II/1./Rj.P6 + joukkue / kompp. Niemi. Asettaa aliups.vartion rajalle, tehtävänä valvoa polkua Akonlahti-Kiimavaara ja ilm. sieltä mahd. tuleville vih.voimille, että olemme aselevon määr. alueella. Ei saa ampua. 10.9. annetussa Rajajääkäripataljoona 6:n käskyssä annetaan perustelut ja täsmennetään tehtävää: Venäläisten todennäköinen aikomus on edetä Kuivajärven kautta Suomussalmen suuntaan. Onko sen aikomus edetä etelään tai länteen, ei tiedossa. Tätä silmällä pitäen jätettiin 2. komppania Kuivajärvelle pitämään tuntumaa venäläisiin. 1. komppania sai tehtäväkseen Valvoa Akonlahden suuntaan, etenevätkö venäläiset mahdollisesti tästä suunnasta länteen tai etelään. 14 / 20
Toinen komppania pohjoisessa saksalaisten saumassa joutui kaikkein vaikeimpaan rakoon. Tilannetta hankaloitti vielä se, että yhteydet pataljoonan eivät kaikin ajoin toimineet. Kapteeni Tuomisen oli ratkaistava asioita omin päin, kun venäläiset halusivat saksalaisten kimppuun Suomen puolellakin jo ennen määräaikoja. Osmon tukikohdan tienoilla sen sijaan ei näytä sattuneen mitään erityisempää. Se selviää pataljoonan saamista ilmoituksista. 13.9. Ilmoitti luutn. Puranen, että rajan toiselta puolelta n. km:n päästä kuuluu puhetta ja hakkausta. 14.9. Ilmoitti luutn. Puranen, että suunnasta 50-00 nousee suuri savu. 15.9. Ilmoitti luutn. Puranen, että suunnasta 10-00 kuului kiivasta jv.tulta saksalaisen koneen lentäessä siellä. 16.9. Ilmoitti luutn. Puranen, että rajan toiselta puolelta oli kuulunut edellisenä iltana klo 20 aikaan vihellyksiä. Ilmoitusten aikaan komppanian pääosat olivat jo etelämpänä Korkanassa. Osmo oli jätetty pienemmällä joukolla Kiimavaaraan 12.9. Tukikohta Puranen jää ent. paikkaan ja ent. tehtävällä. Osmolle alistettua pioneeriryhmääkään ei enää tarvittu, vaan se siirtyi pataljoonaan 16.9. Seuraavalle päivälle on merkitty komppanian osalle jo elokuun 29, päivänä tulleet kunniamerkit. Listan kärjessä komeilee VR 4 tlk. luutn. O. Puranen. Senhän Osmo oli ansainnut toisen komppanian riveissä Ontrosenvaarassa. 18.9. RjP6 antoi käskyn uudesta ryhmityksestä: Jääk.j. siirtyy tämän päivän kuluessa Kiimasvaaraan, jossa ottaa varmistustehtävän os. Puraselta. = = = Os. Puranen siirtyy Veturikeskukseen, josta ottaa puhelinyhteyden patl:n kom.paikkaan. = = = (Os. Puranen tuo tullessaan evakuoidun karjan). 15 / 20
Syyskuun 19. päivä saatiin tietää välirauhan ehdot. Osmon komppanianpäällikkö Erkki Setälä tajusi hetken vakavuuden: 22.00 Pääministerin v.s. ministeri von Born selosti [radiossa] välirauhan ehdot. Välirauha solmittu 19.9. klo 12.00. Ehdot raskaat, sotilaat vakavia, kaikki eivät jaksa vielä ymmärtää välirauhan kovuutta. Onko meidän suvaittava vihollinen maaperällämme, viekö se lopulta orjuuteen ja Siperiaan, sen näyttää tulevaisuus. Kunnia ja Isänmaa - ennen kuolema kuin häpeä! [Vrt. Bobi Sivén Repolassa v. 1921!] Emme saa koskaan lannistua. Tämän jälkeen ajatukset sodasta ja sen seurauksista näyttävät tässä Osmon komppaniassa painuneen taka-alalle, keskityttiin välttämättömiin arkipäivän asioihin. 23-28.9. Kenttävarustustöitä ja maanviljelytöitä paikkakunnan siviilitaloissa. 5-12.10. Taloissa tehty edelleen maanviljelystöitä y.m. Myös toisen komppanian ilmoitetaan olleen syysviljojen korjuussa lähitaloissa. Tällä Tuomisen komppanialla riitti tosin puuhaa myös saksalaisilta karanneitten venäläisvankien paimentamisessa. Osmokin sai syyskuun viimeisenä päivänä eräänlaisen paimentamistehtävän. 1. Komppanian varapäällikkönä hänen käskettiin johtaa Joutsenvaarassa työmaata, jonka tarkoituksena oli merkitä ja aidata rajan pintaan n. 1 km:n levyinen puolueeton vyöhyke. 18.10. Osmo siirtyi takaisin vanhaan tuttuun kuhmolaisten komppaniaan 2./Rj.P6. Tällä komppanialla oli tuolloin vastuullaan rajan vartiointi Vartiuksessa, Kuumussa, Juortanalla, Lentiirassa, Korkanalla, Kalliojoella ja Kiekinniemessä. Kometopaikka oli jo Jämäksellä asti. Käytännössä lähes koko Kuhmo tuli toisen komppanian osalle. Kotiuttaminen Lokakuun viimeisenä päivänä Osmon esimies vaihtui. Kapt. Tuominen kotiutettiin. Samalla määrättiin kapt. E. Penttilä 2./Rj.P6:n päälliköksi. Marraskuun alkupäivät komppaniassa menivät vartiopaikkojen rakennustöiden valmistelussa, Jämäksen kasarmialueen puhdistamisessa yms. työpalvelussa. Viidentenä päivänä päästiin aloittamaan reserviläisten kotiuttamisen valmistelut. 2. komppanian miehiä ryhdyttiin kokoamaan Jämäkselle. Kalle Piirainen muistelee näitä päiviä. 16 / 20
Reserviläiset kutsuttiin Jämäksen kasarmille, mikä tuppaantui niin täyteen, sen likaviemäritkin tukkeentuivat. Olimme tuossa joitakin vuorokausia korttia pelaten, sillä mitään palvelusta meillä ei ollut. Marraskuun seitsemäntenä päivänä tehtiin seuraavat merkinnät: 7.50 Kokoontuivat kotiutettavat reserviläiset tarkastusta ja kompp. päällikön puhuttelua varten vah. 4+32+151. 8.00 Komppanian päällikön tarkastus ja puhuttelu. Puhuttelun jälkeen välittömästi lähtö luutn. O. Purasen johdolla. 16.00 Lähti Rj.P6:n komentaja Nurmekseen. 19.40 Lähti kapt. Penttilä autolla Nurmekseen, valvoen matkalla kotiutettavien marssia. Kalle Piirainen muistaa tämänkin päivän. Oli sitten marraskuun alkupäiviä, kun meidät otettiin riviin ja marssi kohti Nurmesta alkoi. Konekiväärit ei olleet kuitenkaan matkassa, sillä ne jäivät tuonne Jämäksen kasarmille, mutta henkilökohtanen asestus oli vielä muassa. Joukkoomme liittyi Saunajärven suunnassa ollut kolmannen komppanian reserviläiset. Ensimmäisen päivän marssin aikana satoi räntää ja lunta koko päivän niin, että olimme märkiä saavuttuamme tavoitteeseemme. Oli jo iltamyöhä, eikä ollut mitään majoitusjärjestelyjä etukäteen suoritettu. Ensimmäisen päivän marssin vetäjänä oli luutnantti Puranen ja muita upseereja ei näkynyt olemassakaan. 17 / 20
Tuona päivänä olimme marssineet räntäsateessa ainakin 30 km. Voi sitä mökää! Olimme märkiä ja väsyneitä. Metsä oli räntäisen märkä ja pimeä. Etsiä pimeästä metsästä tulipuut sun muut! Kuului saatanaa ja niin edelleen. Myös Eino Penttilä muistaa kotiuttamismarssin hyvin, vaikka nimet ovatkin vähän hakusalla, kun hän myöhemmin marssista Perttulin kanssa keskusteli. Se, mikäs piru se nyt oli, Kuhmon kunnankirjurina oli sitten myöhemmin, niin se johti sitä marssia ja muistan, kun Murole oli käymässä siellä Kuhmon komppaniassa ja lähti ehtoolla menemään Nurmekseen ja soittaa mulle illalla myöhään sinne Kuhmoon ja sanoo, että lähdet heti sinne tiellä ja otat yhteyden. Porukka on siellä hajaantuneena 20 kilometrin osuudelle sitä tietä. Hän vaati, että sen pitää huomenna marssia hyvässä järjestyksessä tänne Nurmekseen. Ja niin minä sitten illalla ajoin sinne ja löysin tämän johtajan. Hän sanoi, että eräät pojat ovat kyllä väsyneitä. Nykyinen professori Katavisto oli siellä marssilla mukana ja minä sanoin Katavistolle aamulla, että menepäs tuonne tien varteen ja kun bussi tulee, joka on matkalla Nurmekseen, niin ei muuta kuin kaikki pois sieltä, koska se on varmasti sotilaita täynnä, niinkuin olikin. Ja niin me kerättiin se porukka kokoon siinä komentoteltan luona ja sitten lähdettiin marssille. Katavisto sitten valvoi, ettei siellä kukaan päässyt pinnailemaan. Niin me tulimme oikein hyvässä järjestyksessä Nurmekseen, ei siinä mitään ollut. Ja sieltä poikia ruvettiin sitten kotiuttamaan. Perttulikin yritti tavoittaa Osmon nimeä: Tästä marssista minulla on semmonen hämärä tämä jota ajat takaa tätä kunnansihteeriä. Hän oli 2. komppaniassa. Mitään apua kolmannen komppanian päällikön muistista ollut. Päin vastoin, Penttiläkin eksyi nyt väärille jäljille: Ja haavoittuikiin. Oli myöhemmin tuossa lahden takana pankinjohtajana. Kyllä minä sen kaverin muistan, mutta nimi ei tule mieleen. Mannerheim-ritari Penttilän vetämänä loppumarssi Nurmekseen sujui Murolen haluamalla tavalla, kuten Kalle Piirainen muistelee. 18 / 20
Seuraavana aamuna ilmestyikin marssin vetäjäksi jo edellä mainitsemani kapteeni Penttilä. Hän järjesti marssirivistön niin, että joukkueet tulivat 30-40 metrin välein kukin joukkue erillään. Pääsimme päivällä hyvissä ajoin seuraavaan marssitavoitteeseemme ja perillä oli lämpimät teltat pohjahavutuksineen ja päälle saimme lämmintä ja hyvää hernekeittoa ja vitsit lähtivät luistamaan. Kolmantena päivänä marssimmekin jo heti puolen päivän jälkeen Nurmeksen kauppalaan, marssimme tahdissa läpi kauppalan ja ihmiset katsoivat meitä ihmetellen, että mistä tuo näytelmä oli lähtöisin. Marssimme läpi koko kauppalan ja majoituimme jonnekin jo käytössä olleille pahviteltta-alueelle, jossa kylvimme ja olimme vaan. Mustilaisakat istuivat telttojen pohjalla korteista povaten. Jokainen halusi tietää, että mikä on tästä lähtien tulevaisuus olemassa. Osmo tuskin tarvitsi povarin palveluja. Kuhmossa odottivat entiset tehtävät kunnankirjurina. Työ, johon hän oli saanut opin yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Mutta ehkä vieläkin tärkeämpää oli, että siellä odotti nyt myös vaimo. Esti oli vapautunut saksalaisten ja puolustusvoimien palveluksesta kuukautta aikaisemmin. Osmo oli päässyt häntä tapaamaan ja komppanian majaillessa Lentiiran tienoilla ja saanut varmuuden, että hänen kanssaan olisi hyvä aloittaa yhteinen kotielämä ja perheen muodostaminen. Rajajääkäripataljoona 6:n komentaja, majuri Matti Murole allekirjoitti Osmon sotilaspassin Nurmeksessa marraskuun kymmenentenä 1944. Miehen käytös arvosteltiin hyväksi ja kohtaan "Huomautuksia" merkittiin: Palveluskelp. luokka AI. Osmo vapautettiin palveluksesta kotiutettuna 12.11.1944. Sota oli ohi. Kaksi päivää myöhemmin Kuhmon kansanhuoltolautakunta löi passiin leimansa ja kirjoitti: 14/11-44 An. Elintarvikekortit. Siviilielämä alkoi. Osmo oli lähtenyt jatkosotaan 30-vuotiaana. Sotaretki kesti lähes kolme ja puoli vuotta. Tuon ajan mies oli joutunut elämään - kuten nykyään sanottaisiin - epämiellyttävyysalueella. Monesti varmaankin suorastaan pelkojen ja kauhujen alaisena. Kaiken kokemansa jälkeen uskoisin kuitenkin, että hän siviiliin astuessaan oli onnellinen kolmesta asiasta. Hän oli selvinnyt sodasta hengissä. 19 / 20
Hän oli sodan keskellä löytänyt vaimon. Hänen isänmaansa oli säilyttänyt vapautensa. 20 / 20