ANNE LAAHTOLA PIENPYSTYKORVAT 1/10 KIRSI NIEMELÄ RIIKKA LEHTOSALO



Samankaltaiset tiedostot
Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Tervetuloa errkkariin!

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Pienpystykorvat ry PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Maiju Savolainen avasi kokouksen klo

PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2013 JÄSENISTÖ

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

VIP jäseniä 44 (Joka koostuu yhdistyksistä, SKL:sta ja rotua arvostelevista tuomareista.

Pienpystykorvat ry:n toimintakertomus 2017

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: kello Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, Hämeenlinna

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

2. FI MVA HeJW-16 JV-16 V-18 Blackbagheera's He Is My Everything Om. Tanja Luiro-Juntunen yht. 91 p. 8/8

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

Päivitetty

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

Koirahotelli Pikkujalo Kytötie 36 B NUMMELA HOITOSOPIMUS

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

- Tietoja koirapuistoista ja aitauksista Vantaalla löydät osoitteesta -- vapaa-aika -- koirapuistot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

Salpausselän koirankasvattajat ry

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Pienpystykorvat ry:n toimintakertomus 2016

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

J A L O S T U S L O M A K E A.

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Koirakohtaiset näyttelytulokset 2009, pitkäkarvaiset kaniinimäyräkoirat N = narttu, U = uros

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Vuoden cairn -voimassa asti

Aika: Tiistaina klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

3. C.I.B FI EE LV BY MVA Tobiasz Spolka Z Krzywego Kola Rek.nro: FIN56316/08 Syntynyt: Kasvattaja: Omistaja: Paunimo Tiina & Lehtonen Jarmo

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Karkeakarvainen mäyräkoiranarttu C.I.B FI & LV MVA LVV-10 Tiny Trotter's Ragtime Girl "Hilla-Helinä" Om. Leena Vatanen

Online tulostallennus näyttelyissä

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kasvattajapäivät Rodun tilanne tulevaisuudessa?

VUODEN NÄYTTELYKOIRA


SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO ( 5 )

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

OULU KV tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kuopio tuomari: Gert Christensen, Tanska. sininen UROKSET AVOINLUOKKA

Helsinki tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

Vuoden Ragdoll 2013 kilpailusäännöt

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle.

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Jäsenlehti 1/10. Yhteystiedot. Sisällys. Suomen saksanpystykorvaharrastajaf SAPY ry. Hallitus vuonna 2010

Transkriptio:

ANNE LAAHTOLA ANNE LAAHTOLA 2 PIENPYSTYKORVAT 1/10 KIRSI NIEMELÄ RIIKKA LEHTOSALO

Tässä lehdessä Hallitus ja toimikunnat... 4 Terveiset puheenjohtajalta... 5 Jalostustoimikunnan jäsenen esittely... 6 Syyskokouksen pöytäkirja... 7 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010... 8 Pystistapaamiset... 9 Polveutumisen varmistaminen... 10 Tiedote DNA-tutkimuksista... 12 Kennelliiton tiedotuksia... 13 Koirankasvatuksen verotus... 15 Ensimmäinen viikko uudessa kodissa... 17 Uusia muotovalioita... 18 Tarvikemyynti... 22 Kansainvälisten näyttelyjen tuloksia... 23 Tietoon on tullut... 26 Rekisteröinnit... 27 Kleinien jalostusurostilasto... 28 Kleinikasvattajatilasto... 29 Pommikasvattajatilasto... 31 Pommien jalostusurostilasto... 32 Kasvattajia... 32 Pommeja erikoisnäyttelyssä... 35 ILMOITUSHINNAT Värisivu 60 euroa/sivu Koko sivu, m/v 34 euroa 1/2-sivu, m/v 20 euroa Mainoksiin on liitettävä kopio maksukuitista. Jäsenet saavat ilmoituksista 50% alennuksen. Takasivun kasvattajalokerikko vuodeksi 17 euroa. Etukannen kuva: Sirpa Saari Takakannen kuva: Pirjo-Riitta Alppinen Taitto: Tarja Klemola Pienpystykorvat-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa: maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa. Materiaalin jättöaikaa on lehden ilmestymiskuukautta edeltävän kuukauden 5. päivään saakka. Materiaali lehteen 2/2010 5.5.2010 mennessä osoitteella: tarja.klemola@phnet.fi tai tarjaklemola@gmail.com Painopaikka: Kirjapaino Ässä PIENPYSTYKORVAT 1/10 3

PIENPYSTYKORVAT RY:N HALLITUS 2010 Puheenjohtaja Ulla Paavola Laplomv 168, 66270 Pörtom p. 040 515 1189 ulla.paavola@pp2.inet.fi Varapuheenjohtaja Kirsi Lappalainen Peura-ahontie 41400 Lievestuore p. (014) 862 456 tai 050 337 7591 kirsi.lappalainen@pienenpolunkennel.com Sihteeri Maija Löytölä Humalistontie 11 28130 Pori p. 040 503 4908 maijaloytola@msn.com Muut jäsenet Sanna Ahola Käpylehmänk. 1 C 39, 33580 Tampere puh. 050-3289206 sanna.ahola@kopteri.net Pirjo-Riitta Alppinen Jouttisalontie 2 60510 Hyllykallio p. (06) 414 9419, 040 749 4179 pirit@netikka.fi Heli Ketola Pirttikalliontie 153, 38210 Vammala p. 050 524 6813 hili267@hotmail.com Oona Tuormaa Niinilahdentie 68 44190 Parantala p. 0400 517 525 marmotina.pomeranian@gmail.com JÄSENSIHTEERI JA RAHASTONHOITAJA Oona Tuormaa PENTUVÄLITYS Maija Löytölä JALOSTUSTOIMIKUNTA Ulla Paavola, Pirjo-Riitta Alppinen, Mirja Lager, Maija Löytölä, Kirsi Lappalainen, Susanna Nevalainen, Kirsi Nousiainen, Nina Nordström LEHTITOIMIKUNTA Tarja Klemola, päätoimittaja Pitkänsillantie 260, 17110 Kalliola p. 050 585 0065 tarja.klemola@phnet.fi Marika Indren, milly-chilly@hotmail.com Mirja Lager, Mirja Parkkonen ja Mari Suojanen (vuosikirjat) TARVIKEMYYNTI Nina Tamlander Ostjakinkatu 5 E 18, 20750 Turku p. (02) 244 1147, 050 595 4026 nina.tamlander@netsonic.fi HUVITOIMIKUNTA Riitta Laine ja Piia Koivusalo YHDISTYKSEN RAHALIIKENNE Nordea 114030-407992 Jäsenmaksut 2010: 20 euroa vuosijäsen 8 euroa perhejäsen 21,50 euroa ulkomaalainen jäsen 17 euroa kasvattajalokerikko 12 euroa kasvattajaetujäsen YHDISTYKSEN KOTISIVU http://netti.nic.fi/~pienpyst/ Webmasterit: Mari Suojanen ja Marika Indren 4 PIENPYSTYKORVAT 1/10

Hej Kaikki Pystisystävät Suomessa on ollut kunnon pakkastalvi pitkästä aikaa, se tekee luonnolle hyvää. Mutta meitä, jotka olemme tottuneet näihin lauhoihin talviin ei se miellytä eikä meidän pieniä pystiksiä, jotka ovat kaikin tavoin yrittäneet kertoa, että ulkona tassut palelee. En varmaan ole yksin odottaessani lämpimämpiä säitä, jotta koirat viihtyisivät paremmin ulkona. Kevättä rinnassa ja tytöt käyvät vierailemassa sulhojen luona. Pennun ostajat heräävät talviunesta, mutta onko heitä yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina? Monissa roduissa kuuluu, että pentukyselyt ovat hiljentyneet, myös kasvattajilla, joilla on ollut kaikki pennut varattuja jo ennen pentujen syntymää. Eli jokaisen kasvattajan kannattaa miettiä tarkkaan mitä ja millä astuttaa, onko varaa tehdä pentuja, joita ei heti saa myytyä. Harvemmin ajatellaan kaikkia kuluja, kun ollaan tekemässä pentuja, vaan euro kiiltää silmissä. Ihannetilanne on kun; pentuja tulee enemmän kun yksi, narttu synnyttää itse, narttu hoitaa ja maito nousee eikä omistajan tarvitse ottaa hoitovapaata töistä ja pennun ostajat seisoo jonossa oven takana jne. niin siitä jää vähän taskun pohjaan. Mutta kun on ollut mukana ja nähnyt, että matkan varrella sattuu ja tapahtuu, elämä on kuin ruusunvarsi piikkejä täynnä. Aloitetaan terveystutkimuksilla, vielä pikku juttu jos menee pieleen, onhan likka kiva kotikoira, ethän ollut tekemässä pentuja jollekin heikkohermolle. Seuraavaksi etsittävä sopiva sulho ja prokkarissakin varmaan kannattaa käydä, ettei ajeta turhaan kyläilemään, pitääkö jopa ottaa töistä vapaata, kun nartun parhaat päivät ei sattunutkaan viikonloppuun. Tässä meneekin sitten vähän enemmän rahaa, bensat eläinlääkärikulut + astutusmaksu. Odotetaan sitten kuin kuuta nouseva onko Terveiset puheenjohtajalta tärpännyt, uusi eläinlääkäriaika, kuinka monta näkyy ultrassa? - Tyhjä voi v Euro lensi eikä tule takaisin, odotetaan seuraavaa juoksua puolen vuoden kuluttua. - Eiku siellä on yksi, pitää varmuuden vuoksi tilata suunniteltu sektio, kun on vaan yksi on mahdollista, että ainokainen kasvaa liian suureksi eikä mahdu kanavasta. - Kiva siellä on enemmän kuin yksi, voisi odottaa normaali synnytys, matolääkkeet mukaan kotiin ja jännityksellä odotetaan. Sitten siirretään lomaa synnytysviikolle tai otetaan palkatonta vapaata. - Synnytyspäivä lähestyy eikä maha kasva odotetulla tavalla, narttu on sulattanut pennut - Synnytyksessä on ongelmia, sektio päivystysaikaan, tuloksena pari kuollutta pentua; kulut ovat sitten yhteen laskettuna pitkästi yli tonnin. - Yhdellä pennulla on kehityshäiriö ja pitää lopettaa heti ja toinen kuoli kanavaan, säästyi eläinlääkärin sektiokuluista, mutta ei silti jäänyt mitään käteen. - Tulikin elinvoimaiset pennut, mutta emolla ei ole maitoa ja se ei halua nähdä näitä ällöttäviä ipanoita. Kuka hoitaa? Yllä oleva sattuu takuuvarmasti ennemmin tai myöhemmin jokaiselle kasvattajalle, ja listaa voi vielä pidentää. Ja vielä luovutuksen jälkeen voi tulla epämiellyttäviä - mutta onneksi todella harvoin yllätyksiä, ei kannata tuhlata niitä tuloja heti, jos joutuu korvaamaan pentua, joka on ollut piilevästi sairas. Meidän kirjanpitäjä (paikkakunnan rikkain mies piti tilitoimistoa ajanvietteeksi) kysyi joku vuosi sitten mikä on se, joka saa hevosen harrastajia ja koirankasvattajia jatkamaan toimintaansa, eivät ainakaan rikastu rahallisesti. Olemme kuunnelleet jäsenistöä ja on sekä plussaa että miinusta pitää yleiskokousta näyttelyn yhteydessä. Ja päädyttiin järjes- PIENPYSTYKORVAT 1/10 5

tämään viime vuoden kokemuksella uudelleen kevätkokous Tampereella 20 p maaliskuuta, pommi ja kleinikehien jälkeen. Tapaamisia pidetään ympäri Suomea, ne ovat pidettyjä tilaisuuksia. Kun ne ovat harvassa ne paikat, missä meidän pienet saavat juosta ja leikkiä samankokoisten kanssa. Ja olen myös huomannut, että ihmiset joilla on samanrotuiset koirat myös mielellään tapaa ja juttelee omista kokemuksista. Eri paikkakuntien yhteyshenkilöt: Närpiö (Vaasan rannikko): Ulla Paavola 040-5151189 Oulun seutu: Marika Indren, 045 6779504 Tampere: Lea Herranen, 03 342 0326 tai 041 543 6923 Turku: Nina Tamlander p.050 595 4026 ja Maaret p.040 577 8265 Ja näitä henkilöitä saisi olla enemmän. Siinä ei ole paljon työtä, riittää kun valitsee päivämäärän ja paikan, tilaisuudesta voi ilmoittaa yhdistyksen nettisivuilla. Jos haluat järjestää tilaisuuden etkä oikein tiedä mistä aloittaa, soita vaikka minulle. Olen valmis yhtymään ulkomaalaisten mielipiteeseen siitä, että Suomalaiset istuvat liikaa yksikseen kotona, miksi he eivät seurustele vapaaaikanaan? Kun on tekemisissä uusien ihmisten kanssa saa uusia näkemyksiä. Alustavasti tiedoksi, että kesäpäivät ovat Porin lähellä Toiveenmajassa viikonloppuna 31.7-1.8. Tarkemmat tiedot ovat tulossa seuraavaan lehteen. Pitkiä lenkkejä ja rapsutuksia rakkaille pienpystiksille. Ulla Uusi jalostustoimikunnan jäsen Hei kaikille. Olen Susanna Nevalainen ja asun Etelä- Pohjanmaalla Soinissa yhdessä avomieheni Arin kanssa. Koiraharrastus alkoi aikoinaan saksanpaimenkoirien kautta Parkanossa. Olin myös siellä aktiivisesti mukana. Kilpailin tosi paljon maastolajeissa, lähinnä jälkipuolella. Muutettuamme Arin kanssa yhteen meillä oli aluksi paimenkoiria. Kennelnimi Laques myönnettiin vuonna 1991. Collie kuului myös jossain vaiheessa elämäämme, samoin kasvatimme muutaman Japaninpystykorvapentueen. Sitten tutustuimme mittelspitzeihin mikä vei meidät mukanaan. Olimme Mittelspitz Yhdistyksessä molemmat mukana monta vuotta. Itse olin myös jalostustoimikunnassa, sekä pentuvälittäjänä. Jossain vaiheessa kuvioihin tuli myös kleinit. Pienpystykorvien jalostustoimikunnan mukana aloitin nyt vuoden alusta, mikä antaakin taas uusia haasteita. Niimpä nykäise hihasta ja tule juttelemaan. Tsemppiä kaikille alkaneelle vuodelle. Susanna COPYRIGHT 2010 KIRA 6 PIENPYSTYKORVAT 1/10

Pienpystykorvat ry:n syyskokous 14.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus - Puheenjohtaja Ulla Paavola avasi kokouksen klo 14 2. Puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjatarkastajan valinta - Puheenjohtajaksi valittiin Ulla Paavola - Sihteeriksi valittiin Maija Löytölä - Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Riitta Laine ja Piia Koivusalo 3. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Hallituksen puheenjohtajan valinta seuraavaksi toimikaudeksi - Ulla Paavola valittiin jatkamaan puheenjohtajana 5. Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle - Hallituksen jäseniksi valittiin Oona Tuormaa ja Kirsi Lappalainen 6. Tilintarkastajien ja rahastonhoitajan valinta - Tilintarkastajina jatkavat Martti ja Riitta Viitala - Rahastonhoitajaksi valittiin Oona Tuormaa 7. Toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaksi kaudeksi - Hallituksen esittämä toimintasuunnitelma hyväksyttiin - Talousarvio siirrettiin kevätkokoukseen 2010 8. Seuraavan vuoden jäsenmaksun määrääminen - Jäsenmaksuksi vuodeksi 2010 päätettiin 20 euroa 9. Hallituksen esittämät muut asiat - Internet hyväksyttiin viralliseksi tiedotustavaksi - Päätettiin, että kasvattajat voivat käyttää kasvattiensa näyttelytuloksia hyväksi Vuoden Kasvattaja-kilpailussa vaikka kasvatin omistaja ei olisi yhdistyksen jäsen 10. Toimikuntien valitseminen - Lehtitoimikuntaan valittiin Tarja Klemola ja Marika Indren - Jalostustoimikuntaan valittiin Ulla Paavola, Mirja Lager, Pirjo-Riitta Alppinen, Maija Löytölä, Nina Nordström, Kirsi Lappalainen ja Susanna Nevalainen sekä Kirsi Honkanen - Huvitoimikuntaan valittiin Riitta Laine ja Piia Koivusalo - Tarvikemyynti: Nina Tamlander 11. Seuraava kokous - Seuraava kokous päätettiin pitää helmi- tai maaliskuussa 2010 Tampereella 12. Kokouksen päättäminen - Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14.45 PIENPYSTYKORVAT 1/10 7

Pienpystykorvat r.y. Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten ja terveiden pomeranian- ja kleinspitz-rotuisten koirien jalostusta ja tunnetuksi tekemistä, sekä jakaa tietoa roduista. Tapahtumat Yhdistys järjestää kesäpäivät tai muun vastaavan toimintapäivän jäsenilleen. Yhdistys pitää oman erikoisnäyttelyn SKKY:n erikoisnäyttelyssä, jossa yhdistys palkitsee ROP- ja VSP-koirat. Yhdistys pyrkii järjestämään jäsenilleen agilitymestaruuskilpailut. Yhdistys osallistuu Agirotuun 1-2 joukkueella. Lisäksi järjestetään alueellisia tapahtumia pienpystykorvaväelle. Kokoukset Yhdistys pitää kevätkokouksen maaliskuussa 2010 ja syyskokouksen marraskuussa 2010. Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan. Tiedotus Pienpystykorvat -lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja se postitetaan kaikille muille jäsenille paitsi perhejäsenille. Lisäksi yhdistys julkaisee molemmille roduille erikseen vuosikirjaa. Vuosikirjaa saa tilata erikseen yhdistyksen tarvikemyynnistä. Yhdistys ylläpitää internetissä kotisivuja, joilla julkaistaan tietoa roduista, ajankohtaisista tapahtumista, pentuvälityksestä ym. Yhdistyksen rotuesitettä on saatavilla tarvikemyynnissä. Tarvikemyynti myy pennunhoitoopasta kasvattajille ja uusille pennun omistajille. Yhdistys suunnittelee kokoavansa valiokirjat viime vuosien aikana valioksi tulleista koirista, jossa julkaistaan niiden kuvat ja sukutaulut. Jalostus Jalostustoimikunta kokoontuu tarpeen mukaan. Lehdessä julkaistaan jalostustoimikunnan palstaa. Yhdistyksen pentuvälitykseen otetaan jalostusohjesäännön täyttämät yhdistelmät. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään polvien ja silmien joukkotarkastustilaisuus. Jalostustoimikunta neuvoo kasvattajia jalostusohjesäännön vaatimukset täyttävien narttujen urosvalinnoissa. Jalostustoimikunta seuraa rotujen kehittymistä niin niiden kotimaissa kuin muuallakin maailmassa. Jalostustoimikunta hankkii ja välittää tiedot ajankohtaisista asioista. Tarpeen mukaan pyritään järjestämään terveys- ja jalostustarkastuksia. Jalostustoimikunnan tulisi laatia SKL:n edellyttämät jalostuksen tavoiteohjelmat molemmille roduille. Varainhankinta Varoja hankitaan tarvikemyynnillä, mainoksilla ja tarvittaessa muulla varainkeruuseen sopivalla toiminnalla. Tarvikemyynti Tarvikevalikoimaa pyritään pitämään laajana. Uusia artikkeleita ideoidaan ja hankitaan tarpeen mukaan. Yhteydet Yhteyttä pidetään SKKY ry:n, Uudenmaan kennelpiiriin sekä kasvattajiin Suomessa. 8 PIENPYSTYKORVAT 1/10

Tapaamiset Pienpystykorvatapaamiset Turussa Su 18.4.2010 ulkoillaan Katariinanlaaksossa. Kokoontuminen isolla parkkipaikalla (viitta Soutu- ja melontakeskus) klo 13.00 Su 6.6.2010 klo 13.00 jo perinteinen kesän avaus Jonitan pihamaalla grillauksen merkeissä. Jokainen ottaa mukaan omat grillattavansa ja juomansa. Osoite: Kärppäkuja 14, Raisio. T: Nina p.050 595 4026 ja Maaret p. 040 577 8265 Oulun seudun tapaamiset Ottakaa yhteyttä, niin sovitaan yhteinen aika. Yhteyshenkilö: Marika Indren p. 045 6779504, milly-chilly@hotmail.com Pääkaupunkiseudun tapaamiset Pääkaupunkiseudun saksanpystykorvat kokoontuvat joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai klo 14. Yhteyshenkilö: Johanna Honkanen, p. 050 514 0987, johanna.honkanen@mbnet.fi Tampereen tapaamiset Eteläpuiston parkkipaikalla joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 12. Yhteyshenkilö: Lea Herranen, p. (03) 342 0326 tai p. 041 543 6923 Pienpystykorvien kesäpäivät Porin lähellä 31.7-1.8.2010 Tarkemmat tiedot seuraavassa lehdessä. Jäsenmaksu Muista maksaa jäsenmaksusi vuodelle 2010. Seuraava lehti lähetetään vain vuoden 2010 jäsenmaksun maksaneille! Osoitteenmuutokset ilmoitetaan jäsensihteerille. JONNA HARJU PIENPYSTYKORVAT 1/10 9

Polveutumisen varmistaminen - kasvattajan etu Kirsti Lummelampi Julkaistu SKKY:n tiedotteen 4/2009 puheenjohtajan palstalla www.toydogs.net/tiedote/tiedote.htm Suomessa puhdasrotuisten koirien harrastus ja sen pohjana oleva kasvatustoiminta on laadukasta ja rehellistä, sillä kasvattajat harjoittavat toimintaansa kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Eli järjestäytyneisiin, näyttelyissä palkittuihin kasvattajiin ja suomalaiseen koirankasvatukseen voi luottaa. Koiran ostaja tai koiraa jalostukseen käyttävä kasvattaja voi olla aina varma, että saa, mitä koiran virallisissa dokumenteissa ja kasvattajan eli myyjän markkinointipuheissa luvataan. Ja onhan meillä kuluttajalainsäädäntö turvaamassa koiran ostajan eli kuluttajan etua. Näin meillä on sinisilmäisesti uskottu ja näin meillä on hoettu monen harrastuksen vaikuttajan suulla: meillä on sentään asiat hyvin moniin muihin maihin verrattuna. Se, etteivät asiat ole todellakaan näin hyvin, käy ikävällä tavalla ilmi toisaalla tässä lehdessä selostetusta tapauksesta, jossa viime vuosina voimakkaasti suosiotaan lisänneessä kääpiökoirarodussa on jouduttu toteamaan, että yhden väärän emän nimiin laitetun pentueen ja yhden väärän isän pentueen seurausvaikutuksena yli 80 koiran sukutaulut eivät pidä paikkaansa. Virheet tehneen, menestyksekkään kasvattajan kohdalla kysymys on katastrofista, jonka taloudelliset vaikutukset voivat olla mittavat, kun hän joutuu teettämään polveutumisen varmistamiseen tarvittavia DNA-testejä kaikille virheellisen polveutumisen vuoksi epäselvät sukutaulut omaaville kasvateilleen ja niiden jälkeläisille ja korvaamaan rekisterikirjojen vaihdosta aiheutuvat kustannukset. Tämän lisäksi tulevat mahdolliset muut korvausvaatimukset, jotka ovat asianomaisten sovittavissa tai oikeuden päätettävissä. Kyseisen rodun kohdalla tilanne on yhtä katastrofaalinen, sillä rotuun ja sen kasvatustoimintaan lankeaa pakostakin epäilyksen varjo, ja luottamuksen palauttaminen tällaisen tapauksen jälkeen on monta kertaa aikaavievämpää kuin sen menettäminen. Ongelma ei ole kuitenkaan vain tämän kasvattajan tai tämän rodun ongelma. Pikemminkin kysymyksessä saattaa olla vain jäävuoren huippu, sillä onhan meillä ollut vuosien saatossa omat epäilymme vaikkapa tapauksissa, joissa joidenkin kasvattajien nartut näyttävät synnyttävän kaksi kertaa niin suuria pentueita kuin rodussa keskimäärin. Mikä sitten neuvoksi? Kennelliiton valtuusto hyväksyi yksimielisesti jo vuonna 1998 SKKY:n edustajan aloitteen DNA-polveutumismääritysten aloittamisesta. Perusteena tuolloin oli, että muualla maailmassa DNAtutkimukset osoittivat, että jopa 10% koirista niiden polveutuminen ei pitänyt paikkaansa, eikä ollut mitään syytä olettaa tilanteen Suomessa olevan paljoakaan ruusuisemman. Maalaisjärjellä ajatellen meidän paljon mainostamillamme Perinnöllisten Sairauksien Vastustamis- eli PEVISA- ohjelmilla on myös hyvin vähän virkaa, jos koirien sukutaulut eivät pidä paikkaansa. Valitettavasti DNA-polveutumismääritysten yleistyminen on ollut hidasta, eivätkä päättäjämme ole ymmärtäneet asian tärkeyttä. Jos olisivat, toki meillä olisi jo Kennelliiton yleissuositus, jonka mukaan kaikilla jalostukseen käytettävillä koirilla tulisi olla DNA-tunniste. Samoin meillä olisi jo nyt sääntö, jonka mukaan usein jalostukseen käytetyillä uroksilla tulisi olla samainen tunniste esimerkiksi kolmannen pentueen jälkeen. Ja toki DNA-tunnistenumeroiden tulisi näkyä paljon kehuja saavuttaneessa, julkisessa jalostustietojärjestelmässämme. SKKY on toiminut aktiivisesti DNA-polveutumismääritysten yleistymisen puolesta 10 PIENPYSTYKORVAT 1/10

jo toistakymmentä vuotta. Olemme järjestäneet luentotilaisuuksia, olemme järjestäneet näytteenottoja ja olemme neuvotelleet alennushintoja jäsenillemme. Erikoisnäyttelyissämme kaikki koirat, joilla on ollut DNA-tunniste tai joilla on ollut rekisterinumerossaan polveutumisen varmistamista osoittava P-tunnus, ovat jo monen vuoden ajan saaneet viiden euron alennuksen ilmoittautumismaksusta. Nyt julkitulleen surullisen tapausketjun seurauksena olemme jälleen esittäneet Kennelliitolle, että se kiirehtisi DNA-tunnistenumeroiden tallentamista koiran rekisterikirjaan ja koirakohtaisiin tietoihin julkisessa jalostustietojärjestelmässä. Joissakin roduissamme kasvattajat ovat ottaneet DNA-polveutumismääritykset vakavasti. Joissakin toisissa rodun johtavat kasvattajat eivät ole polveutumismäärityksistä piitanneet ja niitä on tehty hyvin harvakseen, jos ollenkaan. Lieneekö niin, että pennun ostajat eivät ole näitä kyselleet, ja kauppa on käynyt kovaan hintaan muutenkin. DNA-tunnisteet ja polveutumismääritykset eivät ole ilmaisia, mutta toki ne tuovat lisäarvoa pentujaan myyvälle kasvattajalle, joka voi osoittaa pentuja (ja vielä tärkeämpää, jalostukseen tarkoitettuja koiria) ostavalle, että kaikki on niin kuin pitääkin. Ensimmäinen viikko uudessa kodissa Viikko sitten elämäni muuttui täysin. Uusi emäntäni kantoi minut syntymäkodistani ja veljieni seurasta ulos ja laittoi minut autossa olevaan häkkiin. Se ei heti onnistunut, sillä autossa oli valkokirjava koira, joka yritti hyökätä kimppuuni. En minä pelännyt, mutta aloin huutaa, kun minut suljettiin häkkiin. Kohta alkoi hyrinä ja tärinä ja huusin vielä kovempaa. Siitä ei ollut apua eikä myöskään häkin raapimisesta ja puremisesta ja katsoin parhaaksi odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pian auto pysähtyi ja emäntäni nosti minut häkistä ja kantoi minut sisälle suureen tyhjään halliin. Valkokirjava koirakin oli siellä ja emäntä kutsui Miskaa tulemaan tutustumaan uuteen pentuun. Miska käväisi ärähtämässä minulle ja pysytteli sen jälkeen kauempana. Miska on emännän vanha koira ja se täyttää pian 14 vuotta. Pian emäntä otti minut syliin ja kantoi takaisin autossa olevaan häkkiin ja jatkettiin matkaa. Yritin taas protestoida huutamalla, mutta turhaan. Onneksi matka ei ollut pitkä ja pian pääsin ulos uuden kotini pihalle. Miska sanoi, että tämä on minun kotini, niin että käyttäydy kunnolla. Katsoin parhaaksi pysyä siitä turvallisella etäisyydellä ja mahdollisimman lähellä uutta emäntääni. Paras paikka on maata kenkien päällä. Yö Pari ensimmäistä yötä nukuin emäntäni sängyn vieressä lattialla. Toisena yönä nukuin vähän aikaa isossa häkissä. Kolmantena iltana emäntä sulki häkin oven ja olin niin väsynyt, etten jaksanut pitkään protestoida. Sen jälkeen olenkin joutunut olemaan yöt häkissä. Osa häkin pohjasta on peitetty paperilla, niin että voin käydä pissalla ja kakalla. Eilen illalla emäntä sulki minut häkkiin vaikkei vielä ollut nukkumaanmenoaika. Sanoin, ettei se käy, mutta emäntä ei heltynyt. Toivottavasti en jatkossa joudu häkkiin päiväsaikaan. PIENPYSTYKORVAT 1/10 11

SKKY SKKY SKKY SKKY SKKY Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening r.y. www.toydogs.net Tiedote Sopimus alennetuista DNA-tunnistehinnoista SKKY on sopinut Finnzymes Diagnosticsin kanssa alennetuista DNA-tunnistemääritysten hinnoista. Alennushinta, 37 euroa koiraa kohti riippumatta tutkittavien koirien tai näytteiden määrästä, on voimassa kesäkuun loppuun saakka ja sen saavat kaikki SKKY:n ja sen jäsenyhdistysten jäsenet. Alennetun hinnan saamiseksi näytelähetelomakkeeseen on ehdottomasti lisättävä maininta Sopimusasiakkuus SKKY. Mikäli maininta puuttuu, määrityksestä laskutetaan normaalihinta. Sopimushintaan lisätään postiennakkokulut neljä euroa. SKKY suosittelee, että kaikilla jalostukseen käytettävillä koirilla on polveutumismäärityksiin vaadittava DNA-tunniste ja, mikäli mahdollista, koiran polveutuminen on varmistettu DNA:n avulla (eli sen vanhemmilta on otettu näytteet ja DNA-tunnistemääritys tehty). Suositusten tarkoituksena on varmistaa, että mahdollisten epäselvien polveutumisten kohdalla pentueen vanhemmista on olemassa DNA-näytteet, jolloin polveutuminen voidaan varmistaa. Sukutaulujen paikkansapitävyys on tärkeää myös rodun terveystutkimusten ja perinnöllisten sairauksien vastustamisen kannalta. Edistääkseen tunniste- ja polveutumismääritysten yleistymistä rotujärjestö on päättänyt antaa elokuun erikoisnäyttelyssään viiden euron alennuksen sellaisen koiran ilmoittautumismaksusta, jolla on DNA-tunniste ja jonka rekisterinumerossa on DNA-polveutumismääritystä osoittava P-kirjain. Tunniste- ja polveutumismäärityksiin vaadittavia limakalvo- tai karvatuppinäytteitä ottavat eläinlääkäreiden lisäksi mm. Kennelliiton kennelneuvojat, joiden yhteystiedot löytyvät Kennelliiton sivuilta osoitteesta http://www.kennelliitto.fi/fi/jalostusjakasvatus/ kennelneuvonta/neuvojat/ Lisätietoja DNA-tunnisteista ja lähetekaavakkeet löytyvät Finnzymesin sivuilta osoitteesta http://diagnostics.finnzymes.fi/index_fin.html 12 PIENPYSTYKORVAT 1/10

Kennelliiton rokotusmääräykset muuttuvat vastaamaan EVIRA:n uusia suosituksia Espoo, 15.2.2010 Koirien rokotusmääräyksiä on yhtenäistetty siten, että rokotukset ovat voimassa valmisteyhteenvedon mukaisesti. Lisäksi rokotustodistuksesta tulee näkyä koiran viralliset tunnistetiedot. Uudet määräykset hyväksyttiin Kennelliiton hallituksessa 4.2.2010 ja ne tulevat voimaan 1.7.2010. Keskeisenä muutoksena määräyksissä on koiran virallisten tunnistetietojen merkitseminen rokotustodistukseen. Vastaisuudessa koiran omistajan ja eläinlääkärin tulee huomioida, että pelkästään koiran kutsumanimelllä annettuja todistuksia ei 1.7.2010 alkaen enää hyväksytä virallisissa näyttelyissä, kokeissa tai muissa tapahtumissa, joihin rokotustodistus vaaditaan. Lisäksi eläinlääkärin tulee kirjoittaa rokotustodistukseen koiralle annetun rokotteen valmisteyhteenvedon mukainen rokotuksen viimeinen voimassaolopäivä. Raivotautirokotuksen kohdalla on tarkennettu, milloin rokotus on voimassa vain vuoden. Rokotusmääräykset Hyväksytty hallituksessa 4.2.2010 ja ne tulevat voimaan 1.7.2010. Koiranäyttelyissä, - kokeissa ja -kilpailuissa sekä muissa järjestetyissä koirien joukkotilaisuuksissa (myöhemmin tapahtuma) noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä alla olevia rokotusmääräyksiä. Tapahtuman järjestäjien velvollisuutena on tarkistaa, että rokotusmääräyksiä on noudatettu. Rokotustodistuksesta tulee ilmetä koiran yksiselitteiset tunnistustiedot sekä koiralle annetun rokotteen valmisteyhteenvedon mukainen rokotuksen viimeinen voimassaolopäivä. Jotta koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla olla voimassa seuraavat rokotukset: Penikkatautirokotus: Penikkatautirokotus annetaan pennulle kaksi kertaa. Tehosterokotteesta tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään 14 vrk (kahden viikon varoaika). Ensimmäinen tehosterokote on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Jos rokotustodistus on annettu ennen 1.7.2010, eikä siihen ole kirjattu uusintana annetun tehosterokotuksen viimeistä voimassaolopäivää, on rokotus voimassa 3 vuotta. Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään 14 vrk (kahden viikon varoaika). Luolametsästykseen ja -harjoituksiin, luolakoirien taipumuskokeeseen (LUT), luolakoirien metsästyskokeeseen (LUME) tai luonnonluolan tarkistukseen (LUO) osallistuvalla koiralla pitää olla voimassa oleva raivotautirokotus, joka ei ole vuotta vanhempi. Muiden tapahtumien osalta raivotautirokotus on voimassa seuraavasti: Alle vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vähintään vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Jos rokotustodistus on annettu ennen 1.7.2010, eikä siihen ole kirjattu tehosterokotuksen viimeistä voimassaolopäivää, on rokotus voimassa 2 vuotta. Vanhentuneen penikka- ja raivotautirokotuksen varoaika: Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 14 vrk ennen tapahtumaa (kahden viikon varoaika). PIENPYSTYKORVAT 1/10 13

Lisäohjeita rokotuksista koiran omistajille ja eläinlääkäreille: (eläinlääkäri voi tapauskohtaisesti suositella myös toisenlaista rokotusohjelmaa) Koiralla tulee olla rokotustodistus (rokotuskirja tai lemmikkieläinpassi), johon on merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä, koiran tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Eläinlääkärin on merkittävä koiralle annettuun rokotustodistukseen ko. rokotuksen viimeinen voimassaolopäivä. Penikkatautirokotus (yleisimmin ns. nelosrokote; penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvo, kennelyskä) annetaan ensimmäisen kerran 12 viikon ikäiselle pennulle. Tehosterokote annetaan 4 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Ensimmäinen raivotautirokotus (rabies) annetaan aikaisintaan 4 kk ikäiselle pennulle. Rokotuksia ei suositella annettavaksi samanaikaisesti. Edellisistä rokotuksista on oltava eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassissa tai muussa rokotustodistuksessa. Myös kennelyskää vastaan annettu rokotus kannattaa uusia tilanteen mukaan ennen kokeisiin, kilpailuihin tai näyttelyyn osallistumista. Ulkomailta saapuvien koirien kohdalla noudatetaan Kennelliiton rokotusmääräysten lisäksi EVIRAn (Elintarviketurvallisuusvirasto) kulloinkin voimassa olevia ohjeita. HUOM! Kennelliiton rokotusmääräykset voivat poiketa maahantuonnin rokotusvaatimuksista. Kulloinkin voimassa olevat vaatimukset voi tarkistaa esim. EVIRAn kotisivuilta: www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/ tuonti_ja_vienti/ Tartuntatauteihin liittyviä muita määräyksiä: Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa. Lisätietoja: Suomen Kennelliitto ry. Päivi Rantasalo, jalostusneuvoja Sähköposti: paivi.rantasalo@)kennelliitto.fi Miia Puoskari, viestintäpäällikkö Puhelin: (09) 8873 0292 Sähköposti: viestinta@kennelliitto.fi Vuoden 2010 alussa tuli voimaan uusi koirarekisteriohje Muuttuneita nartun jalostuskäyttöä koskevia määräyksiä Nartulla voidaan teettää enintään viisi (5) pentuetta siten, että nartun edellisestä penikoimisesta on pentueen syntyessä oltava kulunut vähintään 10 kuukautta. Tätä tiheämpi pennutus sallitaan alle 8 vuotiaalle nartulle yhden kerran ilman poikkeuslupaa ja tällöin seuraavan synnytyksen väli on oltava vähintään yksi vuosi (ks. kohdat 5.1 ja 6.1). Lisäksi on huomioitava rotukohtaisten PEVISA-määräysten mukaiset jälkeläismäärärajoitukset. Kahdeksan (8) vuotta täyttäneen nartun astuttaminen edellyttää aina eläinlääkärintodistuksen, jonka mukaan narttu on terve ja hyväkuntoinen, eikä pennuttamisesta ole haittaa nartun terveydelle. Todistus on annettava ennen nartun astutusta ja se on voimassa 6 kk. Eläinlääkärintodistus on liitettävä pentueilmoitukseen. Koirarekisteriohje on kokonaisuudessaan Kennelliiton nettisivuilla. 14 PIENPYSTYKORVAT 1/10

Koirankasvatuksen verotus Välttämättä kaikki aloittelevat kasvattajat eivät tule ajatelleeksi, että myös pentujen myynnistä saatava tulo on veronalaista tuloa. Harrastustoimintana kasvatustyö harvoin tuottaa voittoa, mutta tuloshankkimistarkoituksessa kasvattajan on hyvä tehdä tuloista ja menoista selkeät muistiinpanot. Elinkeinonharjoittajana kasvattajan onkin sitten pidettävä jo kirjanpitolain mukaista kirjanpitoa. Rajanvedot harrastustoiminnan, muun tulonhankkimistoiminnan ja elinkeinotoiminnan välillä eivät aina ole euromääräisen yksinkertaisia, vaan kyse on aina kokonaisarvioinnista. Tuula Hakola Verohallinnosta vastasi ystävällisesti toimituksen kysymyksiin verotuksen perusperiaatteista. Entisenä kultaisen omistajana Tuula on perehtynyt asiaan muutenkin kuin työn puitteissa. Koska kasvattajan tulee ilmoittaa pentujen myyntituloista ja/tai astutusmaksuista verottajalle? Harrastustoiminnasta on yleensä enemmän kuluja kuin tuloja. Jos voittoa kuitenkin satunnaisesti syntyy, se on veronalaista ja verotetaan tuloverolain (TVL) säännösten mukaan. Harrastustoiminnasta ei vahvisteta tappiota, joten pentujen myyntitulojen tai astutusmaksujen negatiivista tulosta ei ilmoiteta verottajalle. Tällaisesta toiminnasta syntyvä tappio voidaan kuitenkin vähentää myöhempinä vuosina saman harrastustoiminnan tuloista, jos tulot ovat kertyneet myös näiden menojen perusteella. Tappiota ei voida verotuksessa vähentää muista tuloista. Jos toimintaa harjoitetaan vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa, mutta myyntitulot ovat vähäiset, voidaan toimintaa pitää verotuksessa tulonhankkimistoimintana. Tällöin kasvattajan tulee tehdä tuloista ja menoista sellaiset muistiinpanot, joista Lähde: Golden Ring -lehti 2/2009 ilmenevät riittävästi eriteltyinä ja aikajärjestyksessä tulot ja niistä johtuvat menot (ks. tarkemmin Verohallituksen päätös ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista VHp 2051/2008 luku IV). Koska kasvattaja on elinkeinonharjoittaja? Mitä velvoitteita verotuksellisesti silloin tulee? Elinkeinotoiminnalle on tyypillistä jatkuvuus ja laajuus ja sillä tavoitellaan voitollista tulosta. Jos tilikauden liikevaihto on yli 8 500 euroa, myyjä on myös arvonlisäverovelvollinen. Jos liikevaihto jää kuitenkin alle 22 500 euron, myyjällä on oikeus alarajahuojennukseen. Vaikka tällaista 8 500 euron rajaa ei ole tuloverotuksessa, yli 8500 euron liikevaihto on jo sen verran suuri, että se voidaan katsoa yhdeksi ilmentymäksi mahdollisesta elinkeinotoiminnan harjoittamisesta (huom. kokonaisarviointi). Elinkeinonharjoittajan onkin sitten jo pidettävä kirjanpitolain mukaista kirjanpitoa. Koirankasvattajien verotarkastus - mitä käytännössä tarkoittaa? Mitä asiakirjoja pitää löytyä? Millaisia sanktioita? Verotarkastuksen aloittamisesta ja tarkastuspaikasta ilmoitetaan yleensä etukäteen. Verotarkastuksessa koirankasvattajaa kehotetaan esittämään kirjanpitonsa tai muistiinpanonsa samoin kuin muu aineisto ja omaisuus, joka saattaa olla tarpeen hänen verotuksessaan. Tositteiden säilyttämisvelvollisuus on viisi vuotta, joka lasketaan verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Sama aika on verotarkastuksen suorittamiseen, joten vuonna 2009 verotarkastuksen kohteeksi voidaan ottaa vuodet 2003-2009. Jos verotarkastuksessa päädytään siihen, että tuloa on jäänyt verottamatta, mutta lisättävä määrä on alle 4000 euroa, lisäys voidaan tehdä verotettavana olevan vuoden tuloon. Muussa tapauksessa lisäys tehdään sen vuoden PIENPYSTYKORVAT 1/10 15

tuloon, josta se on puuttunut. Tällöin verovelvollisen maksettavaksi tulevat maksettavan veron ja veronkorotuksen ohella myös viivästysseuraamukset. (Verotarkastuksesta säädetään verotusmenettelylain (1558/1995) 14 :ssä ja sitä täydentävän asetuksen (763/1998) 2 :ssä.) Mitä kaikkea myyntituloista saa vähentää? Myyntituloista voi vähentää kaikki kasvatustoiminnasta syntyneet menot. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi koirien ruoka- ja tarvikemenot, lääkärimenot, madotukset ja rokotukset, astutuksesta syntyvät menot yms. Myös em. käynteihin kohdistuvat matkakulut ovat vähennyskelpoisia. Myös näyttelyissä käynnistä johtuvat menot ja jäsenmaksut saa vähentää tuloista, joiden hankkimiseen niillä on pyritty. Esimerkki 1 Kasvattaja teettää yhden pentueen vuodessa useamman vuoden ajan. Kyseessä on todennäköisesti kasvatustyöstä tulonhankkimistarkoituksessa. Vaikka myyntitulot olisivat vähäiset, kasvattajan on hyvä tehdä tuloista ja menoista sellaiset muistiinpanot, joista ilmenevät riittävästi eriteltyinä ja aikajärjestyksessä tulot ja niistä johtuvat menot. Millaisia sanktioita voi saada, jos ei ilmoita esim. pennuista saatuja tuloja tai laiminlyö jonkin kasvatustyöhön liittyvän ilmoitusvelvollisuuden? Seurauksena veroilmoituksen puutteellisuudesta tai virheellisyydestä on yleensä veronkorotus. Veronkorotuksen määrääminen edellyttää kuitenkin aina verovelvollisen kuulemista. Tämä tarkoittaa, että verovelvolliselle varataan tilaisuus asiakirjoissa olevan puutteen korjaamiseen. Verovelvollinen voi myös selvittää myöhästymisen tai puutteen syytä tai muita asiaan vaikuttavia seikkoja. Jos veroilmoitusta ei ole lainkaan annettu, verotus toimitetaan arvioimalla ja tuloon lisätylle määrälle määrätään veronkorotus. Mistä voi saada neuvoa verotusasioihin? Neuvoa saa Verohallinnon valtakunnallisista palvelunumeroista: Yrittäjien neuvontanumero on 020 697 004, arvonlisäverotuksen neuvonta 020 697 014 ja palkansaajien neuvonta 020 697 002. Ennen palvelunumeroon soittamista kannattaa tarkistaa, löytyisikö tarvittava tieto osoitteesta www.vero.fi. Verotus käytännön kasvatustyössä Tuuli Nurminen on kasvattanut kultaisia kennelnimellä Rushes vuodesta 2003. Tuulilla on noin yksi pentue vuodessa (useamman vuoden ajan), mikä katsotaan tulonhankkimismielessä kasvattamiseksi. Tuuli vastasi muutamaan toimituksen kysymykseen liittyen käytännön toimiin kasvatustyön verotuksessa. Sinulla on ollut noin pentue vuodessa useamman vuoden ajan eli verotusmielessä kasvatat tulonhankkimismielessä, vaikka lopulliset tulot olisivat kuinka pienet. Miten huomiot tämän kasvatustyössäsi? * Alusta asti olen säilyttänyt kaikki kuitit. Kun aloin vielä myymään koiratarvikkeita niin verotusasiat nousivat esille, samoin kun Esimerkki 2 Kasvattaja teettää ensimmäisen pentueensa, eikä ole suunnitelmia seuraavista. Kyse on harrastustoiminnasta, jossa on yleensä enemmän kuluja kuin tuloja. Jos voittoa kuitenkin satunnaisesti syntyy, se on veronalaista ja verotetaan tuloverolain (TVL) säännösten mukaan. Harrastustoiminnasta ei vahvisteta tappiota, joten pentujen myyntitulojen tai astutusmaksujen negatiivista tulosta ei ilmoiteta verottajalle. 16 PIENPYSTYKORVAT 1/10

oli tarkoitus tehdä 2 pentuetta vuoden aikana. Kyllä se peruskirjanpito hoituu, varsinkin tulojen ja menojen kirjaaminen, mutta olen myös saanut ikään kuin perintönä äitini kirjanpitäjän, jolta on tullut hyviä neuvoja. Yhdessä olemme sitten pohdiskelleet, miten koirat laitetaan firman omaisuudeksi ja muita juttuja, jotka eivät mene ihan samalla lailla kuin jos pelkkää tavaraa kauppaisi. Koetko saaneesi riittävät tiedot verotusasioiden hoitamiseksi ja minkä tiedonlähteen olet kokenut parhaana? Koetko, että rotujärjestö voisi tukea/neuvoa sinua verotusasioissa? * Kaikki tiedot on pitänyt itse hankkia ja varmaan ilman koulutusta ei olisi ollut mitään hajua koko asiasta. Hyvä kirjanpitäjä on iso apu. Nekin kulut saa vähennyksiin. Toki kysymällä verottajalta sen tiedon saa. Sekä laista lukemalla. Toki rotujärjestö voisi myös informoida asiasta vaikka nettisivuillaan pysyvästi. Ja linkki lakitekstiin mukaan. Millaisia ohjeita antaisit kasvatustyötä aloitteleville tai pentueita harvoin teettäville, joille verotusasiat eivät välttämättä ole kovin tuttuja? * Säästäkää kaikki kuitit. Ottakaa selvää, koska on syytä ilmoittaa itsensä verottajalle elinkeinonharjoittajaksi, sillä kyllä sen joku muu tekee ennemmin tai myöhemmin. Kun alatte pitää kirjaa, kaikki koiriin liittyvät kulut saa vähennyksinä, eli kannattaa pitää ajopäiväkirjaa aina, kun koirat on mukana autossa, kaikki ilmoittautumiskaavakkeisiin käytetyt paperit ja musteet voi vähentää, postimerkit, koirien ruuat ja eläinlääkärikulut, mahdollisesti puhelut, jotka koskevat asiaa jne. Elikkä täten kaikesta koiriin liittyvästä tulee myös vähennyskelpoista. Jos on innokas kokeissa ja näyttelyissä kävijä, niin äkkiä ne kilometrikorvaukset syövät mahdollisen saadun tulon. Ottakaa asioista selvää verotoimistosta tai yrityspalvelukeskuksista. Ensimmäinen viikko uudessa kodissa jatkuu Autohäkki Emäntä sanoi, ettei enää halua kuunnella autossa kiljumista. Niinpä hän sitten laittoi minut sisällä vähäksi aikaa autohäkkiin, eikä laskenut pois, vaikka kuinka huusin. Olin sitten hetken hiljaa ja heti emäntä tuli ja laski minut pois. Vähän ajan päästä jouduin taas häkkiin, mutta nyt tiesin, mitä pitää tehdä. Vinguin vain hieman ja pian pääsin taas vapaaksi. Seuraavana päivänä emäntä laittoi minut pihalla häkkin ja taaskaan kiljuminen ei auttanut, vaan ulos pääsin vasta, kun olin hiljaa. Ja taas seuraavana päivänä sama toistui, nyt häkki oli laitettu autoon. Sitä seuraavana päivänä minut laitettiin taas autossa häkkiin, mutta nyt lähdettiinkin liikkeelle. Se ei tuntunut enää kovin pahalta ja emäntä kehui minua kiltiksi tytöksi. Kävin hurmaamassa emännän työpaikan naiset, nekin haluavat samanlaisen kuin minä. Emäntä kyllä vähän varoitteli, etten ole aina yhtä suloinen. Vieraassa paikassa täytyy käyttäytyä rauhallisesti, koti on riehumista varten. Ruoka Ruoka on ollut hyvää, mutta sitä on annettu aivan liian vähän. Aamulla saan puuroa, jossa on riisiä, ohraa, kauraa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, munaa ja jauhelihaa tai kalaa. Päivällä raakaa jauhelihaa tai keitettyä munaa ja hieman raakoja vihanneksia ja riisimuroja. Illalla vedessä liotettuja papanoita ja vähän raejuustoa. Kuivia papanoita on häkissä jatkuvasti saatavilla, mutta en ole niitä kovin paljon syönyt. PIENPYSTYKORVAT 1/10 17

Uusi muotovalio KLEINSPITZ UROS (HARMAA) FI MVA TIRHAN JÖRÖJUKKA synt. 9.4.2007 kasv. Esa Ruotsalainen om Marjo Koivistoinen ja Esa Ruotsalainen sertit, yhteensä 5 kpl Hollola 1.5.2008, ROP, HEIKKINEN-LEHKONEN PAULA Helsinki 31.8.2008, STAFBERG CARL-GUNNAR Varkaus 16.5.2009, ROP, GERMUNDSSON OVE KANS MVA FIN MVA TIRHAN OUKKI DOUKKI KANS MVA FIN MVA N MVA S MVA POHJ MVA BOUNTY VON DEN FRENZELS SPITZBUBEN FIN MVA V-02 NOBLEFAMILY'S WITH LUCK IKIOMA CULTA-CIMPALE BUBE VOM SKATBRUNNEN WALLI VON DEN FRENZELS SPITZBUBEN C.I.B POHJ&FIN&SE&DK&EE MVA V-95,-00,-01,-05 EEV-96 SEV-00 FINDELIN CHARM-MICK KANS & FIN &EST&S MVA JMV-98 PMV-99 ESTV-99 CADINAN BONNY ROSE KANS & FIN &EST &LV MVA V-98 ALKESTITAN KULTA-AARRE FRIEDENS BALLUCHON PORGY Z BLATOVSKEHO UDALF ANJA VOM SKATBRUNNEN INT CH CH CH COOKY VON DER FLUHHÖHE LILO V.D. FRENZELS SPITZBUBEN 18 PIENPYSTYKORVAT 1/10

Uusi muotovalio KLEINSPITZ UROS (HARMAA) FI & NO & SE MVA TIRHAN JUMMIJAMMI synt. 9.4.2007 kasv. Esa Ruotsalainen om Rita Inkiläinen ja Esa Ruotsalainen sertit Tampere 14.3.2009, MARSHAK AVI Helsinki (Tuomarinkylä) 25.7.2009, PEHAR TINO Heinola 23.8.2009, VSP, REDLICKI MIROSLAW KANS MVA FIN MVA TIRHAN OUKKI DOUKKI KANS MVA FIN MVA N MVA S MVA POHJ MVA BOUNTY VON DEN FRENZELS SPITZBUBEN FIN MVA V-02 NOBLEFAMILY'S WITH LUCK IKIOMA CULTA-CIMPALE BUBE VOM SKATBRUNNEN WALLI VON DEN FRENZELS SPITZBUBEN C.I.B POHJ&FIN&SE&DK&EE MVA V-95,-00,-01,-05 EEV-96 SEV-00 FINDELIN CHARM-MICK KANS & FIN &EST&S MVA JMV-98 PMV-99 ESTV-99 CADINAN BONNY ROSE KANS & FIN &EST &LV MVA V-98 ALKESTITAN KULTA-AARRE FRIEDENS BALLUCHON PORGY Z BLATOVSKEHO UDALF ANJA VOM SKATBRUNNEN INT CH CH CH COOKY VON DER FLUHHÖHE LILO V.D. FRENZELS SPITZBUBEN PIENPYSTYKORVAT 1/10 19

Uusi muotovalio KLEINSPITZ NARTTU (MUSTA) FI MVA TEMPORE ABER DOCH synt. 11.05.2005 Omistaja: Irma ja Jouni Pesonen, Mäntsälä Kasvattaja: Laura Ruotsalainen, Lammi Sertit Oulu 18.7.2009 Loureiro Borges Manuel Tervakoski 29.8.2009 Georg Walther Hyvinkää 20.9.2009 Saija Juutilainen CHILITE SAHARA SUNSET C.I.B SE MVA DK MVA NO MVA TIRHAN NACH EXEMPEL GOLDRITZ GLASS SPIDER GB CH CHILITE BUSHBABY NV-98 NV-99 N MVA GOLDEN BRYAN-ROY V.T WIANCA HOF TEMPORE NOCH WIEDER CHILITE CHIPPER GOLDRITZ CHILITE PIPPA GOLDRITZ CHILITE DYNAMO AT TIMYU CHILITE HONEYSUCKLE NL CH GOLDEN-BRAIN V.T WIANCA HOF INT CH NL CH TOSCA FREYA V.T WIANCA HOF KANS & FIN & S MVA THOMDY DOM'S SIMPLY THE BEST KANS MVA FIN MVA S MVA TEMPORE DURCH ZUFALL 20 PIENPYSTYKORVAT 1/10