10 27.3.2006, English Harbour, Antigua Olemme matkanneet hiljalleen pohjoista kohti. Sää on parantunut monessa suhteessa: sadekuurot, joita vielä Grenadalla tuli useita ja rankkoja päivittäin, ovat vähentyneet ja tuulet ovat muuttuneet kohtuullisiksi. St. Lucialle asti alle 10 m/s tuulet olivat harvinaisia, sen jälkeen olemme saaneet nauttia miellyttävistä purjehduksista, useimmiten sopivasti sivuvastaisessa tuulessa. Kalaa ei ole tullut. Joitakin hirmuja on ollut liikkeellä, ja ne ovat katkaisseet siiman ja vieneet vieheet mukanaan. Suomalaisveneitä on näillä kulmilla liikkeellä useita. On ollut mukavaa saada seurustella suomen kielellä, vaihtaa kokemuksia ja kuulla vihjeitä tulevista paikoista. Kari suoritti laskelmia matkamme etenemisestä: Olemme matkanneet kotisatamasta 8250 (gps) mailia ja pysähtyneet 87 satamassa tai ankkuripaikassa. Linnuntietä kotisatamaan Vuosaareen on 4429 mailia. 20.2. (Hog Island, Grenada). Koko yön ja aamupäivän satoi, välillä kaatamalla. 42 mailin purjehdus/moottorointi Carriacoun Tyrrel Bayhin. Osan matkaa sentään pääsimme purjein huolimatta pääosin vastatuulesta, 2 15 m/s. Vedenalaisen tulivuoren kiersimme purjein ja sen jälkeen olikin sekavaa ja ärhäkkää aallokkoa Kick em Jenny-saaren lähistöllä. Ankkuripaikka oli aika täysi. Ankkuroimme laivahylyn lähelle, onneksi pito oli hyvä. Kylä koostui lahdenpohjukkaa reunustavan tien varrella olevista taloista, joista suurin osa oli jonkin sortin kauppoja tai vaatimattomia pikku ravintoloita. 21.2. Tuulinen yö. Kävimme aamupäivällä netissä ja teimme ruokaostoksia. Puutelista ei näissä kaupoissa juurikaan lyhentynyt! Kari keksi, että ajaisimme bussilla saaren toisella puolella olevaan Hillsborough iin, jossa oli tulli ja immigration. Paikka ei kartalta katsottuna näyttänyt kovinkaan suojaiselta ankkuripaikalta ja toivoimme voivamme kirjautua ulos maasta käymättä siellä veneellä. Tie oli kehnompi kuin useimmat mökkitiet Suomessa, päällystämätön, kapea ja kuoppainen. Maisemat olivat taas kerran huimaavan kauniit. Kävimme ensimmäiseksi hoitamassa uloskirjauksen ja se onnistui! (Myöhemmin kuulimme, että Jonega oli joutunut siirtymään Hillsboraugh iin kirjautuakseen maasta ulos) Kaupunki näytti mukavalta kapeine katuineen ja kohtalaisen siisteine rakennuksineen. Kävimme juomassa rommipunssit (pilottikirjamme mukaan) kaupungin parhaassa ruokaravintolassa. Oluet nautimme pienimmässä ja vaatimattomimmassa ravintolassa, missä olemme ikinä käyneet. Sitä piti vanha papparainen, joka oli hiprakassa kuin pieni peikko. Juttelimme mukavia hänen kanssaan hän oli kovasti kiinnostunut Suomesta ja nähtyämme useita viuluja ravintolan seinällä houkuttelimme hänet soittamaan meille.
Paluumatkalla ajoimme bussilla ohi paikasta, jossa paloi talo. Palokunnasta ei näkynyt jälkeäkään. Meillä kävi kovasti sääliksi siinä meni joltakulta koti! Illalla kävimme rommipunsseilla lahdella kelluvassa ravintolassa. Tuuli viuhutti melkoisesti. ja välillä tuntui siltä, että koko hökötys voisi lähteä lentoon millä hetkellä tahansa. Menimme syömään pieneen ravintolaan rantakadun varrella. Ruoan valmistus kesti ja kesti ja kesti Tilaamamme punaviinin sijasta saimme valkoviiniä, mutta maistettuamme kelpuutimme sen. Karin lobster oli hyvää, minun kanastani ei voinut sanoa samaa. Aterian hinta/laatusuhde ei ollut lainkaan kohdallaan. Verryttelimme kauan käyttämättä ollutta saksankielen taitojamme naapuripöydässä istuvan pariskunnan kanssa. Sanat tuntuivat välillä olevan aivan hukassa! 22.2. Yöllä tuuli todella kovaa puuskittain ja nukuimme siksi hiukan huonosti. Noin 10 mailin moottorointi10 16 m/s vastatuulessa Union Islandin Tyrrel Bayhin ei ollut miellyttävä kokemus. Koska perilläkin tuuli kovaa, otimme poijun, joka maksoi kohtalaisen paljon eli 50 EC (n. 20 / vrk). Kirjautuminen lentoasemalla sujui leikiten. Immigrationin virkailija muisti meidät edellisestä kerrasta ja kyseli taas Suomen säästä. Tarvitsimme polttoainetta jollaan ja paikallinen poika nylki meiltä siitä 41 EC! Meiltä putosi avainnippu laituriin kiinnittyessämme. Onneksi se löytyi, kun Kari kävi hakemassa snorklailuvälineet Éricasta ja etsiskeli hetken aikaa. Bimbo (menomatkalla Bequialla tapaamastamme suomalaisesta Clpper Hitehawkista) poikkesi meillä roskanvientireissullaan vaihtamassa kuulumisia. Illalla herkuttelimme possunfileellä porkkana- ja sipulipedillä ja (kermattomilla) valkosipuliperunoilla. Nam! 23.2. Bimbo yllätti meidät aamulla tuoreella patongilla. Purjehdimme noin 5 mailin matkan Mayreaun Salt Whistle Bayhin. Hurmaava paikka, jota katselimme kaihoten jo menomatkalla, mutta silloin emme uskaltautuneet ahtaaseen lahteen kaiun toimimattomuuden takia. Ankkuroimme Clipper Hitehawkin viereen, mutta hetken päästä ranskalainen purjehduskoulutusven e irrotti ankkurimme ja jouduimme ankkuroitumaan uudelleen. No, lähemmäs rantaa ja palmuja ; ) Rannalla, palmujen takana piileskeli hotelli ja ravintola, jonka jokaiselle pöydälle oli rakennettu oma kiviseinäinen ja lehväkattoinen majansa. Ne näyttivät todella mukavilta, mutta hintataso oli aika korkea. Muutenkin ympäristö oli siisti. Pari miestä haravoi parast aikaa rantaviivan läheisyydessä
ja muuallakin oli samaa puuhaa harrastettu. Rannalla oli myös muutama t-paitakauppias. Jollalla rannasta lähteminen vaati tarkkaa ajoitusta, sillä maininki kävi rantaan aika korkeana. Bimbo poikkesi illalla. 24.2. Yöllä tuuli oli aika puuskaista sadekuurojen yhteydessä. Aamulla katselimme kiinnostuneina, kun riippuliitopurjelautailijat (en tiedä miksi näitä kapistuksia oikeasti nimitetään) taituroivat kannaksen toisella puolella tuulenpuoleisella rannalla. Huimaa menoa! Purjehdimme tiukassa luovissa 10 13 m/s tuulessa 32 mailia Bequian Admiralty Bayhin. Emme koskaan ole luovineet niin korkeassa aallokossa. Vesi roiskui ja välillä Erican keula sukelsi kokonaan aaltoihin. Perille tultuamme olimme molemmat aivan tönkkösuolattuja, kun vesisuihku toisensa perään kasteli meidät ja aurinko kuivatti välillä suolaisen ihon. 25.2. Yöllä huomasimme, että valuimme hiukan alaspäin ja aamulla ensi töiksemme ankkuroiduimme uudelleen. Olimme suunnitelleet lähtevämme lautalla St.Vincentin Kingstownin torille vihannesostoksille, mutta lauttahinnat nähtyämme (25 EC / hlö) totesimme, että vihanneksille tulisi kohtuuttomasti lisähintaa. Aamulla kylälle jollaillessamme poikkesimme Daffodilin polttoaine- ja vesilautan vieressä kysymässä, josko olisi mahdollista saada vettä vielä tänään. Kaveri lupasi tulla, kun olisimme palanneet Ericalle. Kävimme netissä ja ruokaostoksilla. Veneelle palattuamme vettä ei alkanut kuulua. Aikamme odoteltuamme kysäisin asiasta VHF:llä, vastausta ei kuulunut. Monet muutkin tuntuivat kaipailevan vettä. Osalle sanottiin, ettei ole, osalle luvattiin toimittaa myöhemmin. Vihdoin jollailimme tankkausveneen luo ja tiedustelimme asiaa. Kari teki vaivihkaa rahaa kuvaavan eleen sormillaan ja kuinka ollakaan, kaveri lupasi tulla luoksemme seuraavana ja tulikin. Vesi maksoi 31,50 EC ja loput 40 EC:stä kaveri sai pitää itsellään (tosin vaihtorahaakaan ei olisi ollut!!!). Illalla saapui suomalainen Annamin-vene. 26.2. Numbawan (Kari ja Arja) saapui aamulla. Kävimme Bequian luultavasti suurimman valikoiman omaavassa (ja kalleimmassa!) Doriksen kaupassa. Katkaravut maksoivat maltaita! Iltapäivällä kävimme jutustelemassa Annaminissa. Atlantin ylityksellä valas oli rikkonut pahasti Annaminin perää ja korjaus oli vienyt todella pitkän aikaa. Olimme suunnitelleen kirjautuvamme ulos tänään ja lähtevämme aamuvarhain kohti St. Luciaa, mutta 45 US$ lisämaksu sunnuntaiylityöstä sai meidät toisiin aatoksiin. 27.2. Leppoisa 15 mailin purjehdus, tuulen puutteessa (!!!) osittain moottorointi St. Vincentin Wallilabou Bayhin. Olimme kuulleet kauhu-
merirosvotarinoita Vincentistä, mutta koska matka St. Lucialle päiväpurjehduksena olisi ollut liian pitkä, päätimme kuitenkin uskaltaa Wallilabou Bayssa on kuvattu Karibian Merirosvot -elokuvaa ja merirosvoseikkailun tuntu meille tulikin, kun aloimme kiinnittyä poijuun. Miehiä osa aika hurjan näköisiä ja veneitä pyöri ympärillämme. Poijuun kiinnittäminen ja peränarun rantaan vetäminen maksoivat 15 EC, itse poiju 20 EC (hyvitettäisiin, jos söisimme rantaravintolassa) ja irrotus taas 15 EC. Itse lahti oli kaunis, veneitä poijuissa seitsemän meidän lisäksemme. Tuntui hyvältä, ettemme olleet yksin! Veneitä tuli lisää koko iltapäivän ajan ja jokaisen ympärillä oli lukuisa määrä paikallisia soutuveneitä tarjoamassa palveluksiaan ja kaupustelemassa hedelmiä ja ties mitä. Kävimme tutkimassa rannan rakennuksia. Suurin osa osoittautui elokuvaa varten lasikuidusta tehdyiksi kulisseiksi. Osa taloista oli itse asiassa vain julkisivu, joka oli tuettu metalliputkilla. Tullin piti tulla paikalle klo 16.30, tuli 17.30. Siinä odotellessamme huomasimme, että Erican perä oli irti! Rantaan kiinnitetty ankkuriliina oli katkennut. Asiaa tarkemmin tutkittaessa huomasimme, että se oli sidottu johonkin moottorinromuun ja sen joku terävä kohta oli nirhannut kovassa mainingissa liinan poikki. Kari syöksyi tullijonosta laittamaan uutta köyttä. Paikallisia miehiä pyöri ympärillä rahankiilto silmissään. Kari hätisteli heitä pois ja hoiteli homman itse. 10 EC jouduimme kuitenkin maksamaan korstolle, joka oli (pyytämättä) käynyt uimassa liinan pään kiinni. Illalla kävimme syömässä kohtalaiset BBQ-annokset. Maininki oli korkeata, roiskeet tulivat ravintolaan asti. Tällaisella kelillä jollalaituri oli todella huono, sillä jollat tahtoivat mennä laiturin alle ja siellä oli vaara, että ne hankautuisivat rikki. Ne siis nostettiin laiturille, ja siinä niitä köllötteli illalla rivissä oikein esteratana. 28.2. Keikutuksesta huolimatta nukuimme rauhallisesti koko yön. Aamulla klo 7 Smiley tuli sovitusti päästämään meidän irti (15 EC). Ennakko-odotuksistamme huolimatta saimme mainion luovipurjehduksen 9 12 m/s tuulessa St. Lucian Soufrieriin. Matkalla menetimme kaksi viehettä siima oli mennyt poikki molemmilla kerroilla. Meille kerrottiin tällä välin olevan isoja tonnikaloja jotka todennäköisemmin nappasivat vieheet kuin pieninä suupaloina. Jopa 15 kilon tonnikalan saaminen ylös vaatii kuulemiemme juttujen perusteella taitoa ja pitkää väsytystaistelua jotta siimat ja varusteet kestävät. Kiinnityimme poijuun (15 EC avusta!) noin 800 metriä suoraan merestä nousevan Petit Pitonin juurelle. Maisemat olivat hienot ja vesi kristallinkirkasta.
1.3. Yöllä oli aika kova swell ja se häiritsi hiukan yöunta. Sataa tihuutteli hienon-hienoa tihkua. Jollailimme Soufrieriin. Tulli aukesi klo 8.40, vaikka piti aueta klo 8.00 Odotellessamme etsimme turhaan kaikki mahdolliset matkamuistomyymälät löytääksemme St. Lucian lipun. Olimme luulleet ostaneemme sellaisen aikaa sitten venetarvikeliikkeestä, mutta ostamamme lippu olikin meille tarpeeton Bahaman lippu. Kaupunki oli hiukan nuhjuisen oloinen, mutta monet talot ovat varmaan aikanaan olleet todella komeita pitsikoristeineen. Kävimme ostoksilla ja puutelista lyheni onneksi edes vähäsen. Päivä oli todella kuuma, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Erican kansi oli niin kuuma, että sillä hädin tuskin pystyi kävelemään avojaloin, seisominen oli mahdotonta. Aurinko ja suolavesi olivat tehneet tihutöitään ruffin lakkaukselle, joten teimme hiukan ehostustöitä. Iltapäivällä suuri ranskalaispurjevene yritti kiinnittyä vieressämme olevaan poijuun. Jotain meni pieleen, ja sen perä kopsahti pahasti pukspröötissämme olevan ankkurin sarveen. Meillä yksi pukspröötin tukirauta vääntyi pahasti, heille tuli ilkeä kolo perän lasikuituun. Vene läksi muualle ankkuriin ja kippari lupasi tulla myöhemmin jollalla selvittämään asiaa. Kari sai tukiraudan oikaistuksi, vaikka rumat jäljethän siihen jäi. 2.3. Yöllä taas ankaraa swelliä. Kari näki yöllä torakan ensimmäisen pitkiin aikoihin. Suihketta ei löytynyt ajoissa, joten se jäi tappamatta. Olimme vaihtaneet myrkkysyötit muutama päivä sitten, joten toivoimme sen pääsevän hengestään pian. Koska ranskalaisveneen kipparia ei ollut näkynyt, ajelimme jollalla Soufrieriin etsimään venettä. Se oli lähtenyt! Vaikka vahinkomme ei ollut suuri, meitä harmitti armottomasti noin epäasianmukainen käytös. Peräköyden irrotuksesta maksoimme 5 EC kaverin mielestä liian vähän yhden solmun aukaisemisesta! Pääsimme purjein 9 mailin matkan Marigot Bayhin. Mereltä päin se näytti tutulta, mutta itse lahti oli muuttunut. Koko eteläranta oli rakennustyömaata ja/tai täynnä uusia rakennuksia. Ankkuroituamme kävimme jollalla pizzaravintolassa olusilla. Tilasimme kaksi meille tuotiin neljä! Tässä paikassa sai aina kaksi, kun tilasi yhden. Toisella rannalla nautimme vienosti soivan jazz-musiikin soidessa, viehättävästi kalustetussa ravintolassa, ystävällisen tarjoilun saattamina, maukkaat juomat. Olisimme halunneet palata sinne illalla syömään, mutta valitettavasti kaikki pöydät olivat jo varatut. Illalla siis nautimme pizzaa puisilla penkeillä lankkupöydältä, ruokalistalta syöjät pääsivät liinoilla katettuihin, kynttilöin koristeltuihin, kankaisilla lautasliinoilla varustettuihin pöytiin. No, täytyy kuitenkin todeta, että tarjoilu pelasi meillekin mainiosti.
3.3. Mukava 9 mailin purjehdus Rodney Bayhin. Sisälahdessa laitureiden vieressä oli hyvin tilaa ankkuroida 3,5 metrin syvyiseen kuraisen näköiseen veteen. Kävimme ostoksilla venetarvikekaupassa ja pienessä supermarketissa. Suuremman, hyvin varustellun, löysimme sataman perukan läheltä. Jollalaituri näytti rähjäiseltä, samoin polku rakennustyömaan vieressä, mutta kauppa oli paras pitkään aikaan. Puutelista lyheni merkittävästi. Annamin oli laiturissa. 4.3. Pikku ostosten jälkeen siirryimme ankkuriin meren puolelle, puhtaaseen ja kirkkaaseen veteen ja avarien näkymien ääreen. Vietimme iltapäivän puuhaillen kaikenlaista pientä ja manaillen vesiskoottereiden mekastusta. Niistä ei ole ollut aikaisemmin häiriötä, sillä etelämpänä ne ovat olleet kiellettyjä. 5.3. Kävimme jollalla katselemassa rantoja, mutta koska jollalaituria ei löytynyt emmekä viitsineet ruveta kiskomaan dingiä ylös hiekkarannalle, palasimme Ericalle. Numbawan oli jossain vaiheessa aamulla tullut taaksemme ankkuriin. Kari ja Arja kävivät meillä istahtamassa ja myöhemmin me Numbaswanissa. Päivä oli todella lämmin ja aurinkoinen! 6.3. Olimme ensimmäiset tullin ja immigrationin jonossa, jo ennen kahdeksaa. Jono ehti kasvaa viiden venekunnan mittaiseksi, ennen kuin herrat viskaalit saapuivat noin 35 minuuttia myöhässä kaikki neljä! Lucialla käynnistä meiltä veloitettiin vain 30 EC. Mainio purjehdus (26,5 M) sivuvastaisessa Martiniquen Le Mariniin. Valitettavasti kaikki laituripaikat olivat täynnä, joten ankkuroimme marinan edustalle. Olimme ajatelleet, että tutkan ja tuuliperäsimen korjaaminen sujuisivat helpommin laiturista käsin, mutta kun ei, niin ei. Meille suomesta tammikuussa osoitettu lähetys, jossa oli Karin Visa ja muutakin tarpeellista, löytyi marinan toimistosta. Jonega, jonka tapasimme edellisen kerran Barbadoksella, oli tullut muutama päivä sitten. Kävimme siellä iltaa istumassa ja vaihtamassa kuulumiset. 7.3. Kari yllätti aamulla iloisesti: hän oli käynyt hakemassa rannasta uunituoretta patonkia ja croissantit. (Yht. 2,80, monessa paikassa dingipojilta ostettuna pelkkä pienehkö patonki oli maksanut 4!) Tullissa piti täyttää vain yksi lomake, jota virkailija tuskin vilkaisikaan löi leiman ja toivotti tervetulleeksi. Olin niin ällistynyt, että kysyin: Siinäkö kaikki? Kävimme ruokakaupassa, josta saa kärryllä työnnettyä ostokset suoraan jollalaiturille. Valikoimat olivat runsaat ja hinnat edulliset, mutta kassajonot hirmuiset ja etuilijoita paljon. Kari rakenteli tuuliperäsimeen uuden nivelen luottokorttilähetyksen mukana saadusta muovipalasta, minä putsasin ja öljysin pentterin työtason. Kävimme kyselemässä tutkankorjauksesta sitä oli viimeksi käytetty Englannin kanaalissa ja vähän aikaa sitten testattaessa Kari huomasi, ettei se toimi. Kaveri lupasi tulla ehkä lauantaina tai maanantaina. 8.3. Menimme ruokakauppaan heti kahdeksan jälkeen. Nyt ei ollut ruuhkaa. Ostimme melkoisen läjän säilykkeitä ruokavaraston täydennykseksi. Jouduin järjestämään kaikki ruokakaapit uudelleen saadakseni ostoksen sijoitetuksi jonnekin. Kari tarkasti tutkan johdot ja testasimme ne; Kari mastossa ja minä alhaalla. Kaikki näytti olevan kunnossa, mutta kun ei toimi niin ei. Iltapäivällä kävimme netissä ja etsimme itsepalvelupesulaa. Ilta meni Jonegasta saatuja suomalaisia aikakauslehtiä lueskellessa.
9.3. Läksimme aamulla Hannun ja Tuijan kanssa tutustumaan Martiniqueen vuokra-autolla. Silmiinpistävää joka puolella oli teiden hyvä kunto, rakennusten siisteys, erilaisten viljelmien (enimmäkseen banaania ja sokeriruokoa) ja karjan paljous. Täysin erilaista verrattuna edellisiin saariin! Tiet kiemurtelivat pitkin rantoja, ylös ja alas kukkuloita, välillä jyrkkiäkin. Useissa paikoissa tiheä viidakko reunusti tietä. Muutama koskikin nähtiin. Todella kaunista. Macoubassa kävimme kauniilla paikalla sijaitsevassa rommitislaamossa. Valitettavasti tutustumiskierrokset olivat vain ranskankielisiä, mutta näimme romminvalmistusprosessin suurelta kuvataululta, joka oli sijoitettu keskelle tislauslaitteita. Saimme myös maistella tislaamon tuotteita ja toki teimme myös ostoksia. Martiniquen länsirannalla sijaitseva St. Pierre on kaupunki, joka tuhoutui täysin tulivuorenpurkauksessa v. 1902. Onnettomuudessa menehtyi noin 30 000 henkeä, vain yksi pelastui. Pelastunut oli vanki, joka oli ollut pienessä paksumuurisessa sellissä. Kävimme katselemassa vankilan ja viereisen teatterin joka oli ollut todella hieno - raunioita. Siellä täällä uudelleen rakennetussa kaupungissa näkyi raunioita ja osa taloista oli jopa rakennettu osittain niitä hyväksi käyttäen. Fort de Francessa emme pysähtyneet, ajoimme vain sen läpi paluumatkalla. Kaupunki oli vilkas ja varsin ruuhkainen, ja ruuhkaa riittikin pitkälle Le Marinin suuntaan. Viimeksi olemme olleet ruuhkassa Las Palmasissa lokakuussa! 12 tunnin reissun jälkeen palasimme veneille. Päivä oli ollut erittäin antoisa ja miellyimme kovasti Martiniquen saareen. 10.3. Yöllä satoi välillä kaatamalla. Aamulla huomasimme, että joku oli törmännyt eilen Ericaan ja yksi mantookitolppa oli vääntynyt. Ihmettelimme ja manailimme tapahtunutta, kunnes huomasimme naapuriveneen, englantilaisen Damarren,. jättämän lapun. Kohta kippari tulikin Ericalle selvittämään asiaa. Hän oli pannut koneen käyntiin ja mennyt alas katsomaan mittareita huomaamatta, että vaihde oli päällä. Damarre oli (onneksi!) hitaasti ajanut viistottain Erican kylkeen osuen mantookiin. Sovimme, että hän hankkisi meille uuden mantookitolpan ja asia olisi sillä selvä. Niin kävikin. Anneli ja Sepi olivat vasti ikään tulleet Kapalillaan Tobagosta St.Anneen ankkuriin. He olivat jollalla käymässä kirjautumassa sekä ruokaostoksilla Le Marinissa. Törmäsimme sattumalta vastakkain rannalla. Oli mukava taas tavata! Kävimme tankkaamassa Ericaan polttoainetta ja vettä, koska
näyttää siltä, että laituriin on mahdotonta päästä. Näimme Portugalissa, Figueira de Fozissa, edellisen kerran tapaamame Marjoni-veneen kipparin. Meillä on ollut sähkön (tarkemmin sanottuna sen puutteen) kanssa ongelmia Trinidadista alkaen. Todennäköisesti akkumme menivät jostain syystä pilalle telakalla ollessamme, ja nyt ostimme uudet, jotta pääsisimme joka-aamuisesta ja iltaisesta koneen käyttämisestä. 11.3. Damarren kippari kävi aamulla tuomassa meille viinipullon ja pahoitteli vieläkin kovasti tapahtunutta. Oikein kävi sääliksi, kun näin, miten kovasti häntä harmitti. Kävimme tutkankorjaajan luona, mutta hänellä ei ollut aikaa tulla Ericaan sitä tutkimaan. Päätimme jättää asian toistaiseksi sikseen. Moottoroimme kahden mailin matkan St. Annen ankkuripaikkaan Kapalin viereen. Ankkurissa oli ainakin 70 venettä. Jollalaituri rannassa oli erittäin hyvä. Pienessä kylässä rannalla oli muutama rannan suuntainen katu ja niiden varrella ravintoloita ja runsaasti matkamuistomyymälöitä. Myöhemmin kävimme Kapalissa istumassa iltaa. 12.3. Yöllä satoi välillä ja sadekuurojen yhteydessä tuuli puuskutteli kovaa. Aamupäivä meni siivous- ja järjestelyhommissa, pikkupyykkiä. Jonega tuli iltapäivällä lähelle ankkuriin ja Tuija ja Hannu kävivät meillä. 13.3. Aamupäivällä kovaa tuulta. Kävimme kylällä ostoksilla: matkamuistovaatteita ja mukava istumariippukeinu Ericaan. Vietimme mukavan juttutuokion Jonegassa, Anneli ja Sepi mukana. 14.3. Yöllä ja aamullakin edelleen kovaa puuskaista tuulta. Jääkaapin siivous. Kävimme kylällä pikku kävelyllä ja ostimme jäitä. Illalla valehtelijoiden klubin kokous Kapalissa. 15.3. Kävimme Essolla vaihtamassa autoajelulla ostamamme vääränlaiset öljyt diesel-koneelle sopiviin. Ruokakaupasta ostimme säilykkeitä ja juomia varastoon, joten jollassa oli aikamoinen kuorma. Dingin moottori sammui veneelle palatessa heti alkumatkasta ja Kari teki päivän urheilusuorituksen soutamalla lähes koko matkan Ericalle (loppumatkasta ranskalainen veneilijä hinasi meidät perille omalla jollallaan). 16.3. Mukava aurinkoinen purjehdus pitkästä aikaa kaikki purjeet levällään 20 mailin matka Anse Mitaniin. Jonega tuli myös.
Lauttalaiturin luona kylä oli täysin kuollut. Ravintoloita oli useita, kaikki kiinni (n. klo 15), vain muutama koira ja pari poliisia kuljeskeli kaduilla, rannalla jokunen auringonpalvoja. Toisen laiturin takana rinteen päällä oli suuri hotellialue ja runsaasti matkamuistomyymälöitä. Ankkuripaikka oli kaunis ja vesi kirkasta, mutta turhan läheltä ohi ajavat matkustajalautat saivat aikaan inhottavan aallokon. 17.3. Kävimme pakokaasua pöllyttävällä lautalla Fort de Francessa. Kaupunki oli vilkas, kapeat kadut täynnä autoja ja jalankulkijoita, paljon vaate- ja muita kauppoja. Kävimme venetarvikeliikkeessä, puutelista ei lyhentynyt. Illalla Tuija ja Hannu kävivät meillä Janssonin kiusauksella (Le Marinista löytyi anjovista!). 18.3. Kari kävi aamulenkillä. Lueskelua, lököttelyä. Pistäydyimme kylälläkin, tuliaisostoksia. Iltapäivällä snorklailua paras paikka siinä suhteessa pitkään aikaan. Järjestelimme Erican purjehduskuntoon aamuvarhaista lähtöämme ajatellen. 19.3. Lähtö klo 5, tuulta 4 5 m/s. Testasimme tuuliperäsimen toimii! Tuuli oikkuili koko matkan Laskimme purjeet moneen kertaan tuulen loppuessa, hetken päästä nostimme ne taas ylös- kerran toisensa jälkeen. Dominican edustalla purjehdimme muutaman tunnin LÄNSItuulessa! Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein miellyttävä purjehduspäivä, 70 mailia ja 13 tuntia. Portsmouthin ankkuripaikka oli kauniiden kukkuloiden ympäröimässä lahdessa, veneitä oli aika paljon. Nostimme keltaisen lipun saalinkiin, sillä emme olleet kirjautuneet lainkaan ulos Martiniquelta ja jatkaisimme matkaa heti aamulla. Jonega pysähtyi matkalla muutaman tunnin Roseaussa ja tuli hiukan meidän jälkeemme. Päivän purjehdus ja muitakin asioita puitiin päivän päätteeksi Jonegassa. 20.3.Mukava 15 mailin purjehdus Guadeloupen kupeessa olevan Iles des Saintessaariryhmän Saintesin ankkuripaikkaan. Tuuli vaihteli matkalla alun 2 3 m/s lopun 10 metriin sekunnissa. Satamasta oli kauniit näkymät ympäröiville kukkuloille ja toisille saarille.
Kylä näytti aikamoiselta turistirysältä kaikkine kauppoineen, mutta somaa ja siistiä siellä oli. Kävimme netissä ja saimme sähköpostimme taas toimimaan, yli viikkoon emme olleet päässeet sinne. Syykin selvisi: ranskalainen näppäimistö oli sekoittanut pääni ja olin tarjonnut väärää salasanaa uudelleen ja uudelleen! Jollailimme viereiselle Îlet de Cabritille, Kari snorklaili ja minä seurustelin rannalla tuttavallisen vuohen kanssa ja keräilin kauniita kiviä matkamuistoksi. 21.3. Kiipesimme Tuijan ja Hannun kanssa n. 100 metriä korkean kukkulan laelle Fort Napoleon-linnakkeeseen. Siellä oli valtavasti upeita kaktuksia, museo ja muutama suuri leguaani, jotka näyttivät nauttivan poseeratessaan turisteille. Vuohet kiipeilivät uskomattoman ketterästi lähes pystysuorilla linnakkeen muureilla. Siirryimme noin mailin päähän Pain de Sucre-kukkulan juurelle ankkuriin. Vesi oli kirkasta ja kaloja ja muuta merenelävää jos jonkinlaista näkyvissä.
22.3. Kapusimme 309 metriä korkealle Le Chameaulle. Sinne johti kohtalaisen hyväkuntoinen betonilla päällystetty tie, jolla oli ajoneuvoilla ajaminen kiellettyä. Päivä oli helteinen ja mäki jyrkkä. Pisti puuskuttamaan oikein kunnolla! Tien varressa oli kaatopaikka, joka paloi, ja jonkin matkaa käveleminen oli epämiellyttävää savun katkussa. Tieltä oli mahtavat näköalat ympäriinsä, samoin vartiotornista. Sieltä on aikanaan nähty jo kaukaa lähestyvät laivat. Itse mäen laella oli pensaita haittaamassa näkyvyyttä. Matkan varrella näimme paljon sellaisia kukkivia kasveja, joita emme aikaisemmin olleet nähneet. Iltapäivällä viereemme ankkuroi Milly-vene, jonka olimme nähneet edellisen kerran Mindelossa. Jonega tuli iltapäivällä, Kari ja Hannu kävivät snorklailemassa. Illalla Jonegassa pizzalla. 23.3. Klo 8 nostimme purjeet suuntana Pigeon Island ja kapteeni Cousteaun meripuisto Guadeloupen kupeessa. Matkalla laskimme purjeet Basse Terren marinan edessä ja kävimme katsomassa, saisimmeko sieltä vettä. Satama-allas oli ahdas ja matala, ja jonoakin oli, joten luovutimme ja jatkoimme matkaa toivoen, että vesi riittäisi Antigualle asti. Tuuli tyyntyi hetkeksi ja alkoi sitten tuulla suoraan pohjoisesta eli vastaan joten jouduimme moottoroimaan. Molemmat vierasveneille tarkoitetut poijut Cousteaun meripuistossa olivat miehitetyt (siellä ei saa ankkuroida) ja kylän rannassa oli niin paha maininki, että jatkoimme matkaa Deshaiesiin. Ankkuroimme muiden veneiden joukkoon 6 metriin. Näimme Lovisa-veneen, jonka olimme ensi kertaa nähneet jo Porto Santossa ja sen jälkeen monia kertoja matkan varrella. Kilpikonna uiskenteli ja sukelteli veneiden seassa. Valokuvaa siitä emme onnistuneet saamaan. Kylä oli hiljainen. Ainoa elämä oli joen luona, jossa juhlakenttä ja katos, jossa oli musiikkia ja kaikenlaista myytävää. Kävelimme molemmat kaksi pääkatua, löysimme autovuokraamon ja kävimme ruokaostoksilla. Illan hämärtyessä kylällä kulki juhlakulkue rumpujen, musiikin ja vihellysten tahdissa ja kun ne pari katua oli pariin kertaan marssittu, alkoi musiikkiesitys. Komeaa laulua! 24.3. Rauhallinen yö. Aamulla kylä näytti aivan toisenlaiselta kuin eilen. Eilen suljettuna olleiden luukkujen takaa paljastui kauppa toisensa jälkeen: ruokaa, matkamuistoja, ravintoloita, konditorioita Vuokrasimme auton ja ensi töiksemme kävimme kirjautumassa ulos Guadeloupesta, ilmoittaen, että lähtisimme huomenna. Tulli on auki satunnaisesti, aukioloajoista ei ole mitään ilmoitusta ovessa, vain kehotus mennä Point à Pitreen tai Marina Riviere de Sensiin. Tullimies innostui, kun kuuli meidän olevan Suomesta. Hän raapusti lapulle REIJONEN (Q) ja kyseli, onko se suomalainen nimi. Kun kerron, että Reijonen on suomalainen sukunimi, hän kaivoi kaapistaan Distiller ReijonenQ rommipullon. Se oli ollut hänen isoisänsä tislaamo, mutta mies ei tiennyt, oliko isoisä suomalainen. Kiertelimme saarta autolla koko päivän. Etsimme kunnon vesiputousta, mutta seikkaperäisen opaskirjan tai kunnon kartan puuttuessa emme onnistuneet sellaista löytämään. Muutamassa paikassa oli pieni putous, jonka alla olevassa altaassa ihmiset kävivät rypemässä. Saari oli vehmas ja mäkinen. Ajelimme paljon kiemurtelevia pikkuteitä pitkin ja pysähtelimme usein
valokuvaamaan paikkoja ja katselemaan niitä tarkemmin. Eräällä tienpätkällä tienvieri oli punaisenaan ahkeraliisoja. Kävimme Point à Pitren marinassa venetarvikeliikkeessä ostamassa kohteliaisuuslippuja vastaisen varalle ja söimme pizzat. Marina oli jonkin verran muuttunut (= rakennettu lisää) sitten vuoden 2001. Ilta oli jo hämärtynyt, kun palasimme Ericalle. Olimme juuri asettuneet aloillemme, kun viereemme souteli viereisen englantilaisveneen kippari. Hän kertoi Erican rekanneen päivällä ja alkaneen lähennellä muita veneitä. Hän oli laskenut lisää ketjua, ja ankkuri oli taas tarttunut kiinni ja Erica asettunut aloilleen. Emme ymmärtäneet, miksi niin oli käynyt, koska vene oli pysynyt kauniisti paikallaan siitä asti, kun ankkuri oli laskettu. Onneksi kuitenkaan mitään vahinkoa ei ollut päässyt tapahtumaan. 25.3. Yöllä tuuli varsin kovaa. Aamulla siirsimme Erican vähän väljempään paikkaan. Kävimme ruokaostoksilla ja kiertelimme matkamuistomyymälöissä. Kari kävi snorklailemassa jyrkänteen juurella, vain vähän kaloja näkyvissä. Aamun ja aamupäivän aikana ankkurilahti tyhjeni ja olimme hiukan huolissamme siitä. Ajattelimme, että josko sääennusteet olivat luvanneet kovia länsituulia tai muuta ikävää. Päivän mittaan veneitä alkoi taas tulla ja vaikka tuuli oli pitkään lännessä, se oli kevyttä. Valmistelimme Erican aamuiseen lähtöön. 26.3. Nostimme ankkurin ylös klo 8 ja purjehdimme mukavassa sivutuulessa 42 mailin matkan Antiguan English Harbouriin, Venlakin (tapasimme Trinidadissa) oli ankkurissa, samoin suomalaisvene, jonka olimme viimeksi nähneet Kanarialla. 27.3. Kävimme aamulla hoitelemassa maahankirjautumismuodollisuudet ja ruokaostokset. Veimme tutkan huoltoon ja pyykit pesulaan. Nelson s Dockyard rakennettiin 1700-luvun puolivälin maissa ja se oli Britannian merivoimien päätukikohta Antilleilla. 1947 se oli raunioina, mutta nyt se on restauroitu. Vanhoissa kiviseinäisissä rakennuksissa on ravintoloita ja kaikenlaisia veneilyyn liittyviä yrityksiä. Ehdottomasti kauneimpia marinoita, jossa olemme käyneet. Kävimme tankkaamassa vettä ja polttoainetta ja siirsimme Erican toiseen paikkaan, toivoaksemme vähän suojaisempaan. Vietin iltapäivän kirjoittamalla matkapäiväkirjaa puhtaaksi. Illalla Venlassa vaihtamassa kuulumisia (ja kirjoja!) Mukavaa pääsiäistä ja kevään odotusta sinne Suomeen toivottavat Arja ja Kari