Vuosikertomus 2014 Suomen 4H-liitto 4 H
Puheenjohtajalta Vuosi 2014 vei mukanaan paljon muutoksia ja uudistuksia sisältäneen poikkeuksellisen ajanjakson 4H-järjestön hienossa historiassa. Vuosi käynnistyi tilanteessa, jossa 4H-piirit olivat purkaneet toimintansa ja jossa yhdistysten tukeminen oli koottu Suomen 4H-liittoon. Leimallista toimintavuodelle olivat päiväkohtaisten töiden lisäksi organisaatiomuutokseen liittyvät monet hallinnolliset työt sekä erityisesti uusien toimintamallien rakentaminen. Vuoden aikana rakennettiin vahvaa perustaa tulevalle menestykselle. Yhteisen taloushallinnon luominen on odotetusti ollut hyvin monimutkainen ja vaativa uudistus, jonka hyödyt tulevat esille vasta viiveellä. Kehitettävää on vielä niin palvelun laadussa, tehokkuudessa, hinnoittelussa kuin siitä viestimisessäkin. Osana laajaa uudistuskokonaisuutta liiton sisäiset vuorovaikutusjärjestelmät saatettiin uuteen uskoon. Jo toteutuneet ja käynnissä olevat uudistukset ovat vaatineet henkilöstöltä lähes ylivoimaisia ponnistuksia. Yhdistysten saama palvelu ei ole vielä sillä tasolla, millä sen tulee olla siirtymävaiheen jälkeen. Toivon, että nyt uskotaan tulevaisuuteen ja uudistusten siirtymävaiheen jälkeen mukanaan tuomiin merkittäviin hyötyihin. Kehityksessä on välttämätöntä olla mukana. Hallinnollisten ja taloudellisten rakenteiden tehtävänä on tukea järjestömme perustehtävää, nuorisotyötä. Voimme olla tyytyväisiä, että toiminnalliset tulokset, 2 muun muassa jäsenmäärä, kehittyivät suotuisaan suuntaan. Elinvoimaisuutta osoittaa se, että uusia jäseniä 4H-järjestöön liittyi lähes 10 000. Nuoret toimivat verkossa, minkä vuoksi voimavaroja suunnattiin verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Nuorisotakuun toteuttamiseen 4H tarjosi omia käytännönläheisiä vaihtoehtojaan ja oli mukana RAY:n Paikka auki -hankkeessa. Metsä ja kestävä kehitys olivat myös korkealla profiililla esillä työssämme. Kansainvälisillä areenoilla 4H-liitto vaikutti merkittävästi globaalin 4H-toiminnan rakentamiseen. Hallituksen puolesta kiitän kaikkia 4H-nuorisotyön edistämisestä ja toivotan parasta menestystä tulevaisuudessa! Tytti Tuppurainen Hallituksen puheenjohtaja 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jossa on lähes 70 000 jäsentä. Käytännön nuorisotyötä tekee 234 paikallista 4H-yhdistystä eri puolilla Suomea. Olemme osa kansainvälistä 4H:ta. Ruotsinkielistä toimintaa tarjoaa Finlands Svenska 4H, jolla on 5 000 jäsentä. 2
Toiminta-ajatus 4H-harrastus tukee lapsen ja nuoren kasvua aktiiviseksi, vastuulliseksi ja yritteliääksi. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan elämänhallintaa tukevia käytännön tietoja ja taitoja koulutetun ohjaajan tuella. Erilaiset kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, työelämään ja yrittäjyyteen. Nuorisotyön perusteet 4H-järjestössä tehtävä nuorisotyö perustuu järjestön arvoihin Harkinta, Harjaannus, Hyvyys ja Hyvinvointi. Lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan kasvatuksellisen perustan muodostavat amerikkalaisen kasvatusfilosofin John Deweyn ajatuksiin perustuva Tekemällä oppiminen (Learning by doing), Kolme askelta työelämään -toimintamalli sekä Tekoja lähellä ja kaukana -toimintamalli. Haluamme tukea lasten ja nuorten kasvua työelämään, yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Kannustamme lapsia ja nuoria vaikuttamaan omilla teoillaan, ideoimaan omaa toimintaa ja tuomaan äänensä kuuluviin. Järjestöllinen päämäärä 4H-järjestö on valtakunnallinen, yhtenäinen ja kehittyvä lasten ja nuorten elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva kansalaisjärjestö sekä johtava nuorisopalveluja tuottava järjestö. Osallistumisen mahdollisuuksia 4H-toimintaan voi tulla mukaan kuusivuotiaana ilmoittautumalla 4H-kerhoon. Kerhoissa alle 12-vuotiaat lapset opettelevat käytännön taitoja itse tekemällä. Suomessa toimii lähes 3 000 4H-kerhoa. Toiminnan organisoinnista vastaavat paikalliset 4H-yhdistykset. Yli 13-vuotiaiden harrastus suuntautuu työelämässä tarvittavien taitojen hankkimiseen Ajokortti työelämään -kurssilla ja 4H-työelämäkursseilla. 4H-tarjoaa nuorille mahdollisuuden työllistyä joko yhdistyksen välittämiin töihin tai oman 4H-Yrityksen kautta. Kansainvälisyys on vahvasti läsnä 4H:ssa. Nuorilla on mahdollisuus tutustua muiden maiden nuoriin ja kulttuureihin osallistumalla vaihtoihin, kursseille, leireille ja seminaareihin. 3
4H-järjestö vuonna 2014 4
Nuorten omat teot Itse tehty -projekteilla valoa ja säpinää Valoa ja säpinää syntyi muun muassa pyhäselkäläisten tyttöjen Itse tehty -projektissa, jossa viisi yläkoululaista piristi Hammaslahden talvea järjestämällä tuikkuhiihtotapahtuman. Tyttöjen ideoima talvitempaus järjestettiin Hammaslahdessa lammen jäällä. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi tapahtuman näyttävästi. Tapahtuman avulla tytöt keräsivät rahaa yhteiseen 4H-leirikassaan. Itse tehty -raha on tukea 4H-nuorten omille projekteille. Tuen myöntää 4H-säätiö, joka jakoi vuonna 2014 yhteensä 4 000 euroa kahdellekymmenelle projektille. Itse tehty -rahalla nuoret toteuttivat esimerkiksi retkiä, kunnostivat nuorisotilaa, järjestivät ystävänpäivätapahtumia, näyttelyitä ja hyväntekeväisyystempauksia. Projektit ovat hieno esimerkki nuorten ideoimista ja toteuttamista konkreettisista teoista, joilla lisätään omaa ja lähiympäristön hyvinvointia. Terveiset nuorisotoimikunnalta! Kaudellamme keskityimme vahvasti nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseen. Nuorisotoimikunnan jäsenet osallistuivat esimerkiksi verkossa toimivan 4H-aloitekanavan ja TOP-tehtäväsivuston rakentamiseen. Nuorisotoimikuntalainen oli mukana 4H-liiton hallituksessa, valtuuskunnan kokoontumisissa sekä nuorisotyön tiimissä. Ryhmämme jäsen kertoi nuorten vaikuttamisesta Avoin Suomi 2014 -tapahtumassa ja 4H:sta MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Yhteistyö erilaisten tahojen kanssa on ollut merkittävää ja antoisaa. Liiton organisaatiouudistuksen seuraaminen ja muutokset opettivat meille uusia asioita. On hienoa, että nuorisotoimikunnalle tarjotaan aitiopaikkaa päästä vaikuttamaan järjestön toiminnan kehittämiseen. Haluankin kiittää 4H-liittoa sekä kaikkia nuorisotoimikunnan jäseniä hienosta työstä! On ollut ilo tehdä vaikuttamistyötä teidän kanssanne. Simo Lappalainen puheenjohtaja Nuorisotoimikunta Voit tutustua nuorten toteuttamiin projekteihin ja Itse tehty -projektirahaan osoitteessa www.4h.fi/ itsetehty. Nuorisotoimikunta koostuu viidestä 16 28-vuotiaasta nuoresta, jotka haluavat olla mukana kehittämässä 4H-järjestöä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. 4H-nuorisotoimikunta tuo nuorten äänen kuuluville. 5
Kerho jatkuu verkossa TOP-tehtäväsivusto on ideapankki Syksyllä uudistunut TOP-tehtäväsivusto on 6 12-vuotiaille lapsille suunnattu, tekemällä oppimisen ideapankki. Se tuo 4H-kerhotoiminnan näkyväksi verkossa ja tarjoaa julkaisukanavan lasten itsensä tuottamalle sisällölle. Lapset voivat julkaista sivustolla kuvia kerhossa kokatuista herkuista, askarteluista ja muista tekemisistä. Oma kerhonohjaaja ja muut lapset voivat kommentoida ja kannustaa. Sivustolla on 880 TOP-tehtävää, jotka jakautuvat kahteen tasoon ja yhdeksään aihepiiriin. Kaikki tehtävät ovat vapaasti haettavissa, luettavissa ja tulostettavissa ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen antaa uusia mahdollisuuksia kerhotoimintaan, sillä rekisteröitymällä lapset voivat turvallisesti opetella median käyttöön liittyviä taitoja ja tutustua eri puolella Suomea oleviin kerholaisiin verkon välityksellä. Omalle 4H-tilille kerätään pisteitä, pokaaleja ja 4H-mitaleja. Sivusto on maksuton ja kaikille avoin. 4H-helpparit lasten apuna TOP-tehtäväsivuston isäntäväeksi koottiin 4H-helpparien ryhmä. Helpparit ovat 15 19-vuotiaita nuoria, jotka osallistuvat sivuston kehittämiseen ja työskentelevät siellä vapaaehtoisina verkkotukinuorina. Heidän tehtäviinsä kuuluvat esimerkiksi palautteen antaminen ja kannustaminen. Helppareiksi valittiin viisi nuorta kerhonohjaajaa eri puolilta Suomea. Yhdessä verkkoon! Uudessa 4. 6.-luokkalaisille suunnatussa Me mediassa -teemakerhossa lapset oppivat turvallisia mediataitoja ja perehtyvät yhdessä mediatuottamisen monipuolisiin mahdollisuuksiin. Vuoden aikana järjestettiin yhteensä 15 Me mediassa -teemakerhoa, joihin osallistui yli 120 lasta. Me mediassa -kerho kehitettiin osana Yhdessä verkkoon! -mediakasvatushanketta, joka tukee lasten turvallista median käyttöä 4H-harrastuksen kautta. Uusien materiaalien tuottamisen lisäksi hankkeen koordinaattori koulutti 4H-yhdistysten toimihenkilöitä ja kerhonohjaajia. Hanke sai rahoituksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä. 6
Nuorisotyön viikolla 29.9. 5.10.2014 olimme mukana Allianssin koordinoimassa Hupparikansan puolella -kampanjassa. Kampanjan tavoitteena oli herättää keskustelua nuorisotyön arvosta ja merkityksestä yhteiskunnassa sekä vaikuttaa nuorisotyön resursseihin. Blogaten vuoden 4H-kerhoksi Vuoden 4H-kerho -kilpailun voittanut 4H-kerho osallistui kilpailuun blogilla, joka oli kuin nettipäiväkirja. Kilpailun arviointiraati antoi täydet pisteet kerhon tekemisen meiningille sekä toiminnan monipuolisuudelle ja laadulle. Vihdin 4H-yhdistyksen kerhoa ohjasivat Henna ja Heidi Kupari sekä Anna Ijäs. Voittajakerhon blogi on osoitteessa selin4hkerho. munblogi.com. Blogi on uudenlainen tapa kertoa siitä, mitä kerhossa tehdään. Samalla se toimii käyntikorttina, jonka avulla kerho ja yhdistys voivat esitellä toimintaansa. Blogin perustaminen ja sen päivittäminen tarjoavat myös tilaisuuden keskustella lasten kanssa nettiturvallisuudesta. Kerhokilpailun avulla kehitetään paikallisen kerhotoiminnan laatua. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin parhaita kerhokäytäntöjä ja levittää niitä valtakunnallisesti. Saippuakuplia ja riperuokaa Kuvitellaan-kilpailussa tehtävänä oli miettiä kuvien merkitystä ja viestin välittämistä kuvien avulla. Osallistujat muunsivat vanhan TOP-tehtävän tai uuden, itse keksityn tehtävän kuvalliseksi. Palkinnon saivat Anna Rautio ja 13 kerholaista Valkeakosken 4H-yhdistyksestä Jättisaippuakupliaohjeellaan. Kokkaa rippeistä -kilpailussa lapset ja nuoret kehittelivät erilaisia reseptejä ja keinoja ruokahävikin vähentämiseksi. Kilpailuun osallistui nuoria, 4H-kerhoja ja 4H:n ruokakouluja eri puolilta Suomea. Kolme mielenkiintoisinta reseptiä ja pohdintaa palkittiin. Palkitut ovat Joni Haverinen, Vihannin ruokakoulu, Jani Rimpioja, Kälviän 4H-yhdistys sekä Lempäälän ruokakoulu. Lasten ja nuorten TOP-kilpailut ammentavat aiheensa 4H:n luonnon- ja maanläheisistä teemoista ja esimerkiksi viestinnästä, yrittäjyydestä ja kädentaidoista. Kilpailuja järjestetään kaksi vuodessa. 7
Ensiaskeleet työelämään RAY:n avulla nuorille töitä 4H työllisti 10 nuorta osana RAY:n rahoittamaa Paikka auki -ohjelmaa. Projekti antoi mahdollisuuden työkokemukseen vaikeasti työllistyvälle ja nuorisotakuun piiriin kuuluvalle nuorelle. Nuorten työllistäminen nuorisotyöhön on hieno tapa toteuttaa nuorisotakuuta. Jokaisella nuorella oli henkilökohtainen mentori, joka vastasi nuoren työelämätaitojen kehittymisestä. Osana projektia 4H-järjestö tarjosi nuorille myös mahdollisuuden tutustua sosiaali- ja terveysalan paikallisyhdistysten työtehtäviin oman mielenkiinnon ja jatkosuunnitelmien mukaan. Hong Kong -tavaratalot työllistivät nuoria Hong Kong -tavarataloissa eri puolilla Suomea työskenteli 26 4H-nuorta kasvienhoitajina toukokesäkuussa. Yhteistyö sai alkunsa Hong Kongin tarpeesta löytää myymälöihin kasvienhoitajia. Nuoret koulutettiin tehtäviinsä. Uudessa yhteistyökuviossa olivat kumppaneina Hong Kong -tavaratalojen lisäksi kasvinsuojelu- ja puutarhatuotteita valmistava Berner Oy. 4H-nuoret mukana Nurmikkotalkoissa Eri puolilla Suomea toimivissa Kodin Terroissa työskenteli Nurmikonhoitotalkoot-tapahtumapäivänä 18 koulutettua nuorta. Tapahtumapäivä järjestettiin 10 Kodin Terrassa. 4H-nuoret esittelivät kumppaneiden tuotteita sekä nurmikonhoitopalveluja, joita kuluttajat voivat tilata 4H-yhdistyksen kautta. Nurmikkotalkoiden tavoitteena oli tukea nuorten työllistymistä ja innostaa ihmisiä nurmikonhoitoon. Yhteistyössä olivat mukana Berner Oy ja Oy Husqvarna Ab sekä kymmenen 4H-yhdistystä. Ajokortilla työelämä tutuksi Ajokortti työelämään -kurssille osallistui 4 882 nuorta. Nuoret saivat perustietoja työelämän pelisäännöistä ja asiakaspalvelusta sekä työnantajan ajatuksista. Lisäksi kurssilla tutustuttiin työhaastattelutilanteisiin. Seitsemän vuoden aikana kurssille on osallistunut lähes 30 000 nuorta. Kursseja tukivat osuuspankit eri puolilla Suomea. Vuonna 2014 4H-järjestön kautta työllistyi 8 200 alle 29-vuotiasta nuorta. Palkkoja nuorille maksettiin noin 3,9 miljoonaa euroa. 8
Vuoden 4H-Yritykseksi valittiin UotteriDesign UotteriDesign on Valtteri Uotilan, 16, 4H-Yritys, joka suunnittelee internetsivuja, mainoksia ja logoja. Asiakkaina on yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä ihmisiä. Vuoden 4H-Yrityksen valitsijaraadin mielestä Valtterin yrittäjäura on upea kasvutarina. 10-vuotiaana Valtteri teki isänsä kavereille netti- ja fanisivuja. Yrityksensä hän perusti 13-vuotiaana 4H-yhdistyksen avustuksella. Tuomariston jäsen Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä pitää seinäjokelaista UotteriDesignia erinomaisena esimerkkinä myös siitä, että kotipaikan ei tarvitse rajoittaa yrittäjän toimintaa. Vuoden 4H-Yritys -kilpailussa myönnettiin lisäksi kaksi kunniamainintaa. Toisen sai vihtiläisen 19-vuotiaan Samir Abdelmeguidin Taicaramba / Sirkus Tähti ja toisen pihtiputaalainen Pihatyöpalvelu J. Riitamo, joka on 16-vuotiaan Joonas Riitamon yritys. 4H-yrittäjiä palkittiin myös alueellisesti. 4H-Yritys tarjoaa tavan kokeilla 13 28-vuotiaana yrityksen perustamista, yrittäjänä toimimista ja itsensä työllistämistä. Nuoren tukena on henkilökohtainen yritysohjaaja. 4H-Yrityksen voi perustaa yksin tai yhdessä ystävien kanssa. 4H-Yrityksiä oli viime vuonna 431, ja niiden liikevaihto oli yhteensä 342 902 euroa. Yritysideointia Virittämö-työpajoissa Yrittäjyyspajojen ja yritysklubien tarkoituksena on rohkaista 13 28-vuotiaita nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä 4H-Yrityksen avulla. Pajoissa käytetään toiminnallisia ja luovia menetelmiä, joiden avulla nuoret miettivät omaa osaamistaan ja keksivät yritysideoita. Etelä-Suomen alueella järjestettiin 23 toiminnallista pajaa, ja niihin osallistui 144 nuorta. Lisäksi 42 aikuista koulutettiin Virittämö-työpajojen ohjaajiksi. Virittämö on the road -hanke on Suomen 4H-liiton ja Diges ry:n yhteisprojekti. Hanke sai rahoituksen Euroopan sosiaalirahastolta (ESR). 4H:ssa yli 13-vuotias nuori voi työllistyä joko 4H-yhdistykseen tai yhdistyksen välittämiin töihin. Yhdistyksen välittämät työpaikat voivat olla yksityishenkilöiden, kuntien tai yritysten tarjoamia. 9
Kansainvälinen 4H:lainen Vaihtoja, leirejä... Nuoret osallistuivat aktiivisesti 4H:n järjestämiin vaihtoihin, kansainvälisille leireille, kursseille ja seminaareihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Isäntäperheenä maahamme vaihtoon tulleille 4H-nuorille toimi 51 perhettä. Suomesta lähti maailmalle 60 nuorta, ja Suomeen saapui 25 nuorta eri Euroopan maista sekä Kanadasta, Etelä-Koreasta, Taiwanista ja Yhdysvalloista. 4H-nuoria osallistui Viron leirille, Petroskoissa järjestetylle City-leirille sekä Walesissa järjestettyyn Euroopan 4H-ralliin. Nuorille järjestettävää kansainvälistä 4Htoimintaa tukee Folke Bernadotten muistosäätiö. Tuki Namibian 4H:lle Kohti globaalia 4H:ta 4H-järjestöjen ensimmäinen maailmankonferenssi järjestettiin Soulissa, Etelä-Koreassa 27.10. 2.11.2014. Konferenssiin osallistui yli 150 edustajaa 55 maasta. Suomen 4H-liiton kansainvälisten asiain sihteeri Päivi Haapasalo valittiin perustetun Global 4-H Networkin varapuheenjohtajaksi. Valinta on kunnianosoitus Suomen 4H:n pitkäaikaisesta työstä Afrikan lasten ja nuorten auttamiseksi. Uuden verkoston päämääränä on saada nuoret voimavaraksi muuttamaan maailmaamme. Tällä hetkellä 4H toimii yli 70 maassa, ja se tavoittaa 10 miljoonaa nuorta. Tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä kasvattaa 4H-nuorten määrä maailmassa 25 miljoonaan. Kolmevuotinen Crossing Boundaries -hanke päättyi Namibiassa. Vuodesta 2001 lähtien tehty työ on tukenut Namibian 4H-järjestön kehittämistä itsenäiseksi järjestöksi. Järjestö toimii nyt 10 läänin alueella, ja jäseniä on lähes 6 500. Namibian 4H haki ja onnistui saamaan rahoitusta myös paikallisella tasolla, joten tulevaisuus näyttää rohkaisevalta. 10
Maalla ja metsässä Ruokakoulu toi lapsille ruokailoa Vuoden aikana järjestettiin yhteensä 30 suomen- ja ruotsinkielistä ruokakoulua, ja niihin osallistui yli 500 lasta. Hankkeen yhteistyökumppaneina vuonna 2014 olivat Vaasan Oy ja Leipätiedotus ry. Ruokakoulujen käytännön toteutuksesta vastasivat 4H-yhdistykset eri puolilla Suomea. Ruokakoulu on tarkoitettu 8 12-vuotiaille lapsille. Jokaiseen 4 5 leiripäivään kuuluu lasten itsensä valmistama aamiainen, lounas ja välipala, liikuntaa sekä oppimistuokioita hyvän ravitsemuksen ja liikunnan merkityksestä. Lisäksi vieraillaan maatilalla. Ruokakoulu Matskolan -hankkeessa olivat mukana Suomen 4H-liitto, Finlands Svenska 4H, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC, Folkhälsan sekä Maito ja Terveys ry. Hanke sai rahoituksen maa- ja metsätalousministeriöltä. Metsätaitoja lähimetsästä 4H-yhdistykset järjestivät metsä- ja luontopolkukilpailuja, joihin osallistui yli 10 000 lasta ja nuorta. Vuosittain järjestettäviin koululaisten metsäpäiviin osallistui noin 30 000 lasta ja nuorta. Metsä- ja luontokasvatuksen tavoitteena on lasten ja nuorten metsä- ja luontotietouden lisääminen, oman luontoympäristön arvostaminen ja ekologisen toiminnan opettelu. Lisäksi kerrotaan lapsille ja nuorille metsään liittyvistä harrastus- ja työmahdollisuuksista. Metsäaiheisessa toiminnassa keskeisiä kumppaneita olivat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten Säätiö. Nuorten ympäristöteot Reilu Teko -kampanjassa 4H-nuoret keräsivät maatalouden lannoite- ja siemensäkkejä ennätykselliset 674 tonnia. Satoja nuoria ympäri Suomea työllistäneen kampanjan ansiosta useampi kuin joka toinen lannoite- ja siemensäkki palautui muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Säkkikeräyksen järjestivät Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H, paikalliset 4H-yhdistykset ja Yara Suomi Oy. Keräykseen osallistuivat myös Agrimarket, K-maatalous, Peltosiemen Oy, Raisioagro Oy ja Tilasiemen Oy. 4H-yhdistykset jatkoivat myös romumetallin, ajoneuvojen akkujen ja käytettyjen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräämistä. Keräyksillä hankittiin varoja paikalliseen nuorisotyöhön. 11
4H-säätiö 4H-säätiö tukee nuorisotyötä 4H-säätiön tarkoituksena on suomalaisen 4H-toiminnan tukeminen, kehittäminen ja edistäminen. Säätiö avustaa, edistää ja myöntää stipendejä ansioituneille nuorille, vapaaehtoisille ja toimihenkilöille. Se tukee kansainvälistä nuorisovaihtoa ja myöntää apurahoja 4Hnuorisotyön edistämiseen. Säätiön toiminta perustuu elinkeinoelämän ja sidosryhmien tukeen sekä oman sijoitustoiminnan tuottoihin. Vuonna 2014 säätiö jakoi 7 valtakunnallista ja 38 maakunnallista 4H-stipendiä. Lisäksi myönnettiin Metsämiesten Säätiön Metsästipendi, Vuoden 4H-toimihenkilö -stipendi, Vuoden 4H-vapaaehtoinen -stipendi ja Vuoden kansainvälinen toimija -stipendi. Valtakunnallisten stipendien jakotilaisuus pidettiin 9.4.2015 valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Stipendien jaon suoritti maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo yhdessä 4H-säätiön hallintoneuvoston puheenjohtajan Jaana Husu-Kallion kanssa. Säätiö jakoi stipendejä ja avustuksia yhteensä 135 850 euroa. Hallintoneuvosto 2012 2014 Puheenjohtaja: kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Varapuheenjohtaja: toiminnanjohtaja Lea Lastikka viestintäjohtaja Merja Haverinen toimitusjohtaja Matti Jääskeläinen toimitusjohtaja Sami Karhu johtaja Terhi Koipijärvi johtaja Suso Kolesnik apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto- Häggroth yksikön johtaja Panu Kallio johtaja Martti Pallari päätoimittaja Tapani Ruokanen toimitusjohtaja Tero Hemmilä professori Päivi Palojoki maakuntajohtaja Matti Viialainen Hallitus Puheenjohtaja: toimitusjohtaja Ensio Hytönen Varapuheenjohtaja: kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä toimitusjohtaja Pia Pakarinen valtiosihteeri Raimo Sailas toimitusjohtaja Seppo Hassinen (säätiön asiamies) 12
Suomen 4H-liitto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jossa on lähes 70 000 jäsentä. 4H muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolilla Suomea sijaitsevista 234 paikallisesta 4H-yhdistyksestä, jotka tekevät käytännön nuorisotyötä. 4H-liitto tukee yhdistysten toimintaa. 4H-liitossa työskentelee 55 toimihenkilöä. 4H:ssa ylintä päätäntävaltaa käyttää kolmen vuoden välein kokoontuva edustajakokous. Edustajakokoukseen on kukin perustajajäsen ja varsinainen jäsen oikeutettu lähettämään yhden edustajan. Edustajakokousten välillä päätösvaltaa käyttävät liiton valtuuskunta ja hallitus. Valtuuskunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja hallitus viisi kertaa vuodessa. Kummankin toimikausi on kolme vuotta. Jäseniä ovat perustajajäsenet ProAgria Keskusten Liitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Pellervo-Seura, Suomen Kuntaliitto ja Työväen Sivistysliitto. Lisäksi jäseniä ovat 4H-yhdistykset eri puolilla Suomea. Vuosi 2014 oli Suomen 4H-liitossa muutoksen vuosi. Toiminta organisoitiin uudelleen organisaatiouudistuksen myötä ja 4H-piirien lakkauttamisen jälkeen. Valtuuskunta 2013 2016 Puheenjohtaja: kansanedustaja Petteri Orpo, Turku (erosi 24.6.2014) Varapuheenjohtaja: kansanedustaja Anneli Kiljunen, Lappeenranta Muut jäsenet: kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä, Rovaniemi aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen, Sotkamo kansanedustaja Antti Rantakangas, Haapavesi kansanedustaja Mika Lintilä, Toholampi kansanedustaja Lasse Hautala, Kauhajoki kansanedustaja Anne Kalmari, Kivijärvi kansanedustaja Markku Rossi, Kuopio kansanedustaja Eero Reijonen, Liperi johtava esittelijä Ilkka Häyrinen, Pieksämäki yrittäjäneuvos Risto Heikkilä, Anjalankoski opettaja, yrittäjä Anna-Kaisa Immonen, Hämeenkyrö johtaja Seija Mahlamäki-Kultanen, Punkalaidun lehtori Osmo Haataja, Kaarina myyntipäällikkö Susanna Lindmark-Huttunen, Vantaa kansanedustaja Pirkko Mattila, Muhos johtaja Ritva Toivonen, Eura poliisi, kansanedustajan avustaja Tiina Sarparanta, Kajaani opiskelija Sanna Kauppinen, Hankasalmi kansanedustaja Outi Mäkelä, Nurmijärvi metsänhoitaja Anniina Kostilainen, Vantaa erityisasiantuntija Christell Åström, Sipoo Hallitus 2013 2016 Puheenjohtaja: kansanedustaja Tytti Tuppurainen Varapuheenjohtaja: agrologi Johannes Leppänen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä kansanedustaja Annika Saarikko metsäjohtaja Juha Hakkarainen kehittämisjohtaja Jukka Määttä johtaja Ritva-Liisa Nisula 13
4H-toiminnan rahoitus 2014 Suomen 4H-liiton kokonaisrahoitus oli 6,36 miljoonaa euroa. Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti 4H-toimintaa 3,95 milj. euron yleisavustuksella. Tuen määrä laski 4,5 % edellisvuodesta. Järjestön valtionavustus jaettiin Suomen 4H-liitosta suoraan 4H-yhdistyksille sovittujen toiminnallisten tulosten perusteella. Ministeriön myöntämä perusrahoitus mahdollistaa osaltaan 4H-toiminnan kunnissa. Järjestön valtionavustus yhdessä laajan omatoimisen varainhankinnan ja palveluiden tuottamisen kanssa tuo kuntiin merkittäviä verotuloja. Maa- ja metsätalousministeriö myönsi 4H-liitolle lisämäärärahan palvelu- ja organisaatiouudistukseen. Lisämäärärahasta käytettiin 137 tuhatta euroa vuonna 2014. 14 4H-piiriä lopettivat toimintansa vuoden 2013 lopussa, ja 1.1.2014 piirien omaisuus siirtyi 4H-liitolle. Tuloslaskelmassa satunnaista tuottoa oli 730 766 euroa. Taseen pysyvät vastaavat kasvoivat 1.1.2014 880 036 euroa. Vierasta pääomaa rahoituslaitoksilta siirtyi piirien myötä 1.1.2014 402 612 euroa. Nuorisotyön ja koulutuksen tuotot olivat 57 tuhatta euroa. Tuottoihin sisältyvät OK-opintokeskuksen koulutustuet sekä kohdeavustukset. 4H-piirien aloittamat hankkeet siirtyivät 4H-liitolle. Hankerahoitus oli näin 1,3 milj. euroa. Rahoituksen avulla kehitettiin toimintaa ja käynnistettiin uusia toimintamuotoja. Yhdistyksille tarjottavien taloushallinnon palveluiden tuotot olivat 342 tuhatta euroa. Palvelu rahoitetaan 4H-yhdistyksiltä veloitettavalla palvelumaksulla ja palvelun kustannus pidetään omakatteisena. Välitystoiminnan tuotot olivat 75 tuhatta euroa. Välitystoiminnan tuotto koostui 4H-kaupan tuotteiden myynnistä ja 4H-eläinkalentereiden myynnistä. Varainhankinnan tuotot olivat 329 tuhatta euroa. 189 tuhatta euroa koostui 4H-yhdistyksiltä kerättävistä jäsenmaksuista ja loput 140 tuhatta euroa muista tuotoista. Muita tuottoja saatiin Reilu Teko -lannoite- ja siemensäkkikeräyksellä sekä muilla yhteistyösopimuksilla. Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuotot olivat 80 tuhatta euroa. Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 12 %. Suomen 4H-liiton talouden tasapainon ylläpitäminen vaatii vuosittain mittavaa omatoimista varainhankintaa ja sen kehittämistä. 14
Tuloslaskelma ja toiminnan tuotot Tuloslaskelma 2014 Tuloslaskelma 2013 VARSINAINEN TOIMINTA Nuorisotyö ja koulutus Tuotot ja avustukset EUR 56 633 EUR 46 324 Henkilöstökulut 254 422 285 692 Muut kulut 145 511-399 933 72 572-358 264 Kulujäämä -343 300-311 940 Hankkeet Hankeavustukset 1 301 436 396 820 Henkilöstökulut 548 604 46 653 Muut hankekulut 876 147-1 424 751 384 914-431 567 Kulu-/tuottojäämä -123 315-34 747 Alueyksiköt Alueyksiköiden tuotot 57 618 Henkilöstökulut 672 088 Muut kulut 246 791-918 879 Kulujäämä -861 261 Taloushallinnon palvelut Taloushallinnon palveluiden tuotot 342 202 Henkilöstökulut 459 488 Muut kulut 122 121-581 609 Kulujäämä -239 407 Viestintä Tuotot 215 110 Henkilöstökulut 140 279 168 179 Muut kulut 47 435-187 714 86 436-254 615 Kulujäämä -187 714-39 506 Välitystoiminta Tuotot 74 542 120 000 Henkilöstökulut 4 781 Kulut 48 832-53 613-93 388 Tuottojäämä 20 930 26 612 Hallinto Henkilöstökulut 357 897 346 381 Muut hallintokulut, poistot 245 311-603 208 255 033-601 414 Kulujäämä -603 208-601 414 Varsinaisen toiminnan kulujäämä -2 337 274-960 995 VARAINHANKINTA Tuotot 328 760 124 877 Henkilöstökulut 9 562 7 535 Kulut 102 689-112 251 94 379-101 914 Tuottojäämä 216 509 22 963 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot 80 397 91 404 Kulut -7 444-6 091 Tuottojäämä 72 953 85 313 ELINKEINOTOIMINTA Tuotot 26 623 Henkilöstökulut 2 390 Kulut 7 833-10 224 Tuottojäämä 16 399 SATUNNAISET ERÄT Satunnaiset tuotot 730 766 YLEISAVUSTUKSET Valtionavustus 4H-toimintaan 3 950 000 4 138 000./. Valtionavustus 4H-yhdistyksille -2 208 722-3 269 100 Valtion lisämääräraha 4H-toimintaan 137 196 1 878 474 32 804 901 704 TILIKAUDEN TULOS 577 826 48 985 Tilikauden ylijäämä 577 826 48 985 TASEEN LOPPUSUMMA EUR 3 010 757 2 098 679 15
www.4h.fi 4H-järjestön arvot Järjestön arvopohja muodostuu neljästä H-kirjaimesta. Harkinta - Head kuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Harjaannus - Hands tarkoittaa käytännön- ja käden taitoja, joita harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet, kuten esimerkiksi yritteliäisyys ja ahkeruus. Hyvyys - Heart kertoo toisen ihmisen sekä luonnon kunnioittamisesta ja huolenpidosta. Hyvyyteen liittyvät myös yhteistyötaidot ja hyvä käytös. Hyvinvointi - Health on kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi. 4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille. Suomen 4H-liitto Karjalankatu 2 A 00520 HELSINKI www.4h.fi www.facebook.com/4hsuomi #4HSuomi, @4hsuomi