PÄÄTÖS Nro 76/04/2 Dnro ISY-2004-Y-78 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2004 HAKIJA Salosairilan vesiosuuskunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Launialanselän Tyynelänsalmeen ja Heinäsaaren eteläpuoliseen salmeen (myös kaksi talojohtoa) sekä töidenaloittamislupa, Mikkeli. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon 13.5.2004 saapuneessa hakemuksessaan pyytänyt lupaa vesijohdon ja paineviemärin rakentamiseksi Mikkelin kaupungissa sijaitsevan Launialanselän Tyynelänsalmeen sekä Heinäsaaren eteläpuoliseen salmeen. Lisäksi hakija on pyytänyt töidenaloittamislupaa. Johtojen rakentamisen tarkoituksena on laajentaa Mikkelin vesijohto- ja viemäriverkostoa keskustan kaakkoispuolelle. Johtolinjoja on jouduttu suunnittelemaan vesistöihin vaikeiden maasto-olosuhteiden vuoksi. Vesi- ja viemäriputkien rakentamispaikat sijaitsevat Mikkelin kaupungin Launialanselän Tyynelänsalmessa sekä Heinäsaaren eteläpuolisessa salmessa. Launialanselkä sijaitsee Vuoksen vesistöön kuuluvan Saimaan pohjoispäässä. Molemmissa salmissa harjoitetaan pienveneliikennettä. Uittoa ei harjoiteta. Saimaan vedenkorkeudet ovat vuosijaksolla 1991-2000 olleet N 60 järjestelmässä mitattuna seuraavat: HW +76,49 m, MW +75,88 m ja NW +75,16 m.
2 Tyynelänsalmeen rakennettava vesijohto on paksuudeltaan 110 mm ja viemäriputki 90 mm. Heinäsaaren eteläpuolelle rakennettavan runkovesijohdon paksuus on 110 mm ja siitä erkanevien talojohtojen paksuus 40 mm. Heinäsaaren eteläpuolisen vesialueen viemärit ovat 63 mm paksuja talojohtoja. Molemmissa salmissa putket upotetaan ranta-alueilla pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään vesisyvyyden ollessa pienempi kuin 1,5 metriä alivedenkorkeudesta +75,16 m mitattuna. Putket painotetaan betonipainoilla siten, että vesijohto painotetaan molemmissa salmissa 25 kg:n suuruisilla painoilla 2,1 metrin välein. Viemärijohto painotetaan Tyynelänsalmessa 14,5 kg:n suuruisilla painoilla 1,8 metrin välein ja Heinäsaaren eteläpuolisessa salmessa 4,3 kg:n suuruisilla painoilla 3,1 metrin välein. Kaikkien putkien painotusprosentti on 100. Rakennustyöstä aiheutuu vähäistä ja lyhytaikaista veden samentumista. Rakennettavat johdot eivät vaikeuta vesiliikennettä eivätkä aiheuta haittaa kalankululle. Rakennettavat vesi- ja viemäriputket sijoittuvat Sairila nro 1 osakaskunnan omistamalle vesialueelle kiinteistötunnus 491-401-876-2 sekä Tyynelänsalmen länsipuolella Mikkelin kaupungin omistamalle vesialueelle kiinteistötunnus 491-401-15-19. Osakaskunta on antanut hakijalle suostumuksen vesi- ja viemäriputkien rakentamiseksi vesialueelleen. TIEDOKSIANTO Hakemus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla annettu tiedoksi. Muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet tuli toimittaa ympäristölupavirastolle viimeistään 13.7.2004. MUISTUTUKSET Etelä-Savon ympäristökeskus on muistutuksessaan kiinnittänyt huomiota hakemuksessa esitettyyn Saimaan alivedenkorkeuteen. Vuosijaksolla 1961-1990 Saimaan alivedenkorkeus on ollut N 60 +75,01 m. Lisäksi hakemuksesta puuttuu johtolinjojen rantautumiskohtien maanomistajien suostumukset johtojen sijoittamiselle. Muutoin ympäristökeskuksel-
la ei ollut huomauttamista hankkeen suhteen. Toimenpideluvan myöntämiselle ei ole estettä. Ympäristökeskus on vaatinut lupaehtoihin sisällytettäväksi seuraavat määräykset: 3 1. Rakennustyön aloittamisesta on ennakolta kirjallisesti ilmoitettava Etelä-Savon ympäristökeskukselle. 2. Rakentamistyö on tehtävä siten, ettei vesiliikenteelle ja muullekaan vesistön käytölle aiheuteta tarpeetonta haittaa tai vahinkoa. Vesistönalitusten rakentamisen vaatimia kaivutöitä ei tule tehdä 1.5. 1.9. välisenä aikana. 3. Vesialueella, missä vesisyvyys on pienempi kuin 1,5 metriä alivedenkorkeudesta N 60 +75,01 m mitattuna, johdot on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä. Muualla vesialueella johdot on laskettava riittävästi painotettuna pohjaan niin, että ne painuvat tasaisesti ja pysyvät paikoillaan. 4. Johtojen sijainnit vesialueella on merkittävä merenkulkulaitoksen ohjeen mukaisesti. 5. Rakennustyön jäljet on siivottava maa-alueilla sekä vesialueella luonnolliseen pohjatasoon saakka. 6. Työn valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Savon ympäristökeskukselle kahden kuukauden kuluessa valmistumisajankohdasta lukien. Samassa ajassa tulee ympäristökeskukselle toimittaa johtojen sijainnit osoittava kartta sekä pituusleikkauspiirustukset, mikäli johtojen todelliset sijainnit poikkeavat suunnitelman mukaisista. 7. Johdot painotuksineen ja merkkitauluineen on pidettävä kunnossa. Johtojen kunnossapito kuuluu hakijalle. Hakija vastaa rakentamisesta ja mahdollisista johtojen aiheuttamista vahingoista. Järvi-Suomen merenkulkupiiri on lausunut, että putkijohtojen linjaus alittaa Tyynelänsalmessa suunnitellun, mutta vielä toteuttamatta olevan, Visulahteen päättyvän yleisen paikallisväylän. Väylän kohdalla putkijohdot painotuksineen on asennettava väylän haraustason NN + 73,00 m alapuolelle. Alueilla, joissa vesisyvyys on pienempi kuin 1,5 metriä mitattuna purjehduskauden alavertailutasosta NW nav = NN + 75,10 m, tulee putkijohdot upottaa pohjaan tehtävään kaivantoon ja peittää. Putkijohtojen asennustyö on tehtävä siten, ettei vesiliikennettä kohtuuttomasti vaikeuteta. Putkijohdot on merkittävä merenkulkulaitoksen tiedotuslehdessä Nro 3/23.6.2003 annettujen ohjeiden mukaisesti. Lisäksi muistuttaja on vaatinut, että rakennustyön valmistumisesta on ilmoitettava Järvi- Suomen merenkulkupiirille. Valmistumisilmoituksen mukaan on liitettävä putkijohtojen sijainnin KKJ -koordinaatein osoittava karttaote.
AA ja BB ovat tehneet muistutuksen, jonka he ovat ympäristölupavirastoon 10.8.2004 saapuneella kirjelmällään peruuttaneet. 4 HAKIJAN MUISTUTUSTEN JOHDOSTA ANTAMA SELITYS Hakija on selityksessään hyväksynyt Etelä-Savon ympäristökeskuksen sekä Järvi- Suomen merenkulkupiirin muistutuksissa esitetyt vaatimukset. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Ympäristölupavirasto myöntää Salosairilan vesiosuuskunnalle luvan vesi- ja viemärijohtojen rakentamiseen Mikkelin kaupungin Launialanselän Tyynelänsalmeen sekä Heinäsaaren eteläpuoliseen salmeen. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu korvattavia edunmenetyksiä. Luvan saajalle myönnetään oikeus ryhtyä jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista tässä päätöksessä tarkoitettuihin töihin ja toimenpiteisiin. Lupamääräykset: 1. Rakennustyö on tehtävä hakemuksen liitteenä olevien suunnitelmapiirustusten 1:2000 ja pituusleikkauspiirustusten 1:2000/1:100 osoittamalla tavalla ja niiden osoittamaan paikkaan alla olevat määräykset huomioon ottaen: - Vesialueella, missä vesisyvyys on pienempi kuin 1,5 metriä Saimaan alivedenkorkeudesta N 60 +75,01 m mitattuna, johdot on upotettava pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitettävä. Muualla vesialueella johdot on laskettava riittävästi painotettuna niin, että ne painuvat tasaisesti ja pysyvät paikoillaan. - Tyynelänsalmessa putkijohdot painotuksineen on asennettava suunnitellun Visulahden väylän haraustason N 60 + 73,11 m alapuolelle.
5 2. Työn aloittamisesta on ilmoitettava hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista kirjallisesti Etelä-Savon ympäristökeskukselle sekä Mikkelin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 3. Rakennustyö on tehtävä siten, ettei vesiluonnolle, vesiliikenteelle tai muullekaan vesistön käytölle aiheuteta tarpeetonta haittaa tai vahinkoa. Vesistönalitusten rakentamisen vaatimia kaivutöitä ei saa tehdä 1.5. 1.9. välisenä aikana. 4. Johdot on merkittävä merenkulkulaitoksen tiedotuslehdessä Nro 3/23.6.2003 annettujen ohjeiden mukaisesti. 5. Johdot painotuksineen ja merkkitauluineen on pidettävä kunnossa. 6. Kaivumaat on tasoitettava pohjantasoon ja viimeistelytyöt on tehtävä riittävällä huolellisuudella. 7. Jos tässä päätöksessä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuu vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä, jota nyt ei ole edellytetty, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen lupapäätöksen lainvoiman estämättä saattaa asian vesilain 2 luvun 27 :ssä säädetyssä ajassa ympäristölupaviraston käsiteltäväksi. 8. Työ on tehtävä kahdessa vuodessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti ympäristölupavirastolle, Etelä-Savon ympäristökeskukselle, Järvi-Suomen merenkulkupiirille sekä Mikkelin ympäristönsuojeluviranomaiselle kahden kuukauden kuluessa töiden valmistumisajankohdasta lukien. Merenkulkupiirille toimitettavan valmistumisilmoituksen mukaan on liitettävä putkijohtojen sijainnin KKJ -koordinaatein osoittava karttaote. RATKAISUN PERUSTELUT JA LAUSUNTO MUISTUTUKSISTA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen on tarpeen alueella sijaitsevien asuinkiinteistöjen järkiperäisen hyväksikäytön kannalta. Rakentaminen ei loukkaa sanottavasti yleistä tai yksityistä etua. Lainkohdat: vesilain 2 luvun 3, 6 :n 1 momentti, 7 2 momentti ja 26
6 Koska kysymys on hankkeesta, johon ympäristölupavirasto on antanut luvan vesilain 2 luvun 6 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin ja koska olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan, ympäristölupavirasto oikeuttaa luvan saajan ryhtymään jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista tässä päätöksessä tarkoitettuihin töihin ja toimenpiteisiin. Vakuutta ei määrätä talletettavaksi, koska ennalta arvioiden hankkeesta ei sen koko, vaikutukset sekä annetut suostumukset huomioon ottaen ole odotettavissa vahinkoja, haittoja tai kustannusten korvaamista, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan ehtojen muuttaminen voisi aiheuttaa. Etelä-Savon ympäristökeskuksen ja Järvi-Suomen merenkulkupiirin vaatimukset otetaan huomion lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 280 euroa. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1238/2003).
7 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika päättyy maanantaina 27.9.2004. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Tiedustelut: asian esittelijä, puh. (017) 243 511.
V A L I T U S O S O I T U S Liite päätökseen nro 76/04/2 Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään 27.9.2004 ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, 70101 Kuopio Puhelin: (017) 243 511 Telekopio: (017) 243 665 Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo 8.00-16.15 Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 80 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.