Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Samankaltaiset tiedostot
ASIA Päätös Seppo Seppälän ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee lihasian sikalan perustamista.

Sikala sijaitsee Huittisten kaupungin Karhiniemen kylässä kiinteistöllä Mikkola RN:o 8:40, kiinteistörekisteritunnus

Sikaloiden paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalat sijaitsevat Mynämäen kunnan Kivikylän kylässä kiinteistöllä Ristimäki RN:o 14:0, kiinteistörekisteritunnus

Sikala sijaitsee Vampulan kunnan Kärväselän kylässä kiinteistöillä Heinilä RN:o 3:13 ja Huhtanen

Sikala sijaitsee Punkalaitumen kunnan Sarkkilan kylässä tilalla Karimäki RN:o 4:124. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala ja kanala sijaitsevat Alastaron kunnan Hintsalan kylässä tilalla Niemelä RN:o 1:9 osoitteessa Niemeläntie 41, KOJONKULMA.

ASIA Päätös Osmo Hulmin ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee 1320 lihasian sikalan toiminnan jatkamista.

Sikalan ja broilerikasvattamon paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala sijaitsee Oripään kunnan Oripään kylässä kiinteistöllä Metsola RN:o 6:30. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala sijaitsee Pöytyän kunnan Kumilan kylässä kiinteistöllä Lehtilä RN:o 4:5. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamo sijaitsee Kosken Tl kunnan Talolan kylässä tilalla Salmela RN:o 1:28 yllämainitussa

Sikala sijaitsee Honkajoen kunnan Antilan kylässä kiinteistöllä Mikkola RN:o 2:44. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalat sijaitsevat Loimaan kaupungin Haaroisten kylässä kiinteistöillä Hautaniitty RN:o 1:32, Peltomaa RN:o 1:121 ja Välimaa RN:o 1:28.

Sikalarakennukset ja lantavarastot sijaitsevat Vampulan kunnan Punolan kylässä kiinteistöllä Vähäjoki RN:o 2:170 yllämainitussa osoitteessa.

Sikala sijaitsee Tarvasjoen kunnan Kirkonkylän kylässä kiinteistöllä Takatalo RN:o 2:4.

Broilerikasvattamo sijaitsee Kiukaisten kunnan Panelian kylässä kiinteistöllä Mäntyharju RN:o 1:90 yllämainitussa osoitteessa.

ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus eläinsuojalle.

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Kasvattamojen paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

8/YMPLA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

Broilerikasvattamo sijaitsee Ruskon kunnan Hujalan kylässä kiinteistöillä Kanala RN:o 3:103 ja Kanalanpelto RN:o 3:102 yllämainitussa osoitteessa.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle

Eläinsuoja sijaitsee Kiikalan kunnan Hirvelän kylässä kiinteistöllä Teinilä RN:o 1:23, kiinteistörekisteritunnus

Sikala sijaitsee Halikon kunnan Kuttilan kylässä kiinteistöllä Takala RN:o 1:13, kiinteistörekisteritunnus

Eläinsuojat sijaitsevat Oripään kunnan Latvan kylässä kiinteistöllä Kannisto RN:o 1:47.

Eläinsuoja sijaitsee Kokemäen kaupungin Pelholan kylässä kiinteistöllä Toikka RN:o 3:28, kiinteistörekisteritunnus

Sikala sijaitsee Kosken Tl kunnan Talolan kylässä kiinteistöllä Seppä RN:o 4:37. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala sijaitsee Salon kaupungin Toivilan kylässä kiinteistöllä Alhonmäki RN:o 2:13 (kiinteistörekisteritunnus

kasvattamoksi ja lantavaraston perustamista. Nautakasvattamon ja lantavarastojen sijainti on esitetty liitteenä olevassa kartassa.

Sikala sijaitsee Perniön kunnan Suomenniityn kylässä tilalla Suomenniitty RN:o 2:4 yllämainitussa

Perustettava yhtiö, Erkki Mikkola Oy c/o Erkki Mikkola, Varttaistentie 92, VINKKILÄ Puh.nro:

ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus eläinsuojalle.

Sikala sijaitsee Perniön kunnan Suomenkylän kylässä kiinteistöllä Alhainen RN:o 6:5. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

ASIA Päätös BroiCo Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee broilerin kasvattamon perustamista.

Sikala sijaitsee Kosken Tl kunnan Hongiston kylässä kiinteistöllä Perälä RN:o 5:1. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikala ja broilerikasvattamo sijaitsevat Köyliön kunnan Kankaanpään kylässä kiinteistöllä Peltola RN:o 26:2 yllämainitussa osoitteessa.

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Kanala sijaitsee Laitilan kaupungin Untamalan kylässä kiinteistöillä Rauhala RN:o 11:58 ja Torikka RN:o 5:21.

Sikala sijaitsee Loimaan kaupungin Kauhanojan kylässä kiinteistöllä Levo RN:o 3:13. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamon sijainti on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle

Sikala sijaitsee Pöytyän kunnan Pöytyänhaverin kylässä kiinteistöllä Lehtimäki RN:o 1:22.

Broilerikasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

ASIA Päätös Marko Nummelan ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee lihasian sikalan perustamista.

Valmistelija: vs. ympäristösihteeri Maria Kukonlehto TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA KOSKEN TL YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 YMPÄRISTÖNSUOJELULAUTAKUNNAN KOKOUS

Eläinsuojan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Sikala sijaitsee Kosken Tl kunnan Vähäsorvaston kylässä kiinteistöllä Välimaa RN:o 1:29.

Sikala sijaitsee Kokemäen kaupungin Tulkkilan kylässä kiinteistöllä Oinola RN:o 2:99 osoitteessa Ilmijärventie, PEIPOHJA.

Eläinsuojat sijaitsevat Vehmaan kunnan Tuppurlan kylässä kiinteistöllä Tuppurla RN:o 1:3, kiinteistörekisteritunnus

Broilerikasvattamo sijaitsee Perniön kunnan Paarskylän kylässä kiinteistöllä Paarskylä RN:o 1:281.

Eläinsuojat sijaitsevat Vampulan kunnan Kukonharjan kylässä kiinteistöllä Metsäranta RN:o 1:119.

Sikala sijaitsee Kosken Tl kunnan Hongiston kylässä kiinteistöllä Lähdemäki RN:o 7:19, kiinteistörekisteritunnus

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla

YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Haaviston siitoskanala Jarmo ja Hilppa Haavisto, Kahalantie 131 A, PANELIA AS Toimialatunnus: Liike- ja yhteisötunnus:

Broilerikasvattamo sijaitsee Pöytyän kunnan Karinaisten kylässä kiinteistöllä Riihimäki RN:o 3:195 yllämainitussa osoitteessa.

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentti kohta 11 a

Broilerikasvattamo sijaitsee Huittisten kaupungin Sorvolan kylässä kiinteistöllä Laurila RN:o 1:33, kiinteistörekisteritunnus

Eläinsuoja sijaitsee Kiskon kunnan Hongiston kylässä kiinteistöllä Tuomisilta RN:o 2:9 osoitteessa

ASIA Päätös Farmimuna Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee munivan kanan kanalan perustamista.

Eläinsuoja sijaitsee Someron kunnan Talvisillan kylän tilalla Peltola RN:o 4:43, osoitteessa Talvisillatie 646, HÄNTÄLÄ.

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Loimaan kaupungin Niemen kylässä kiinteistöllä Yli-Heikkilä RN:o 2:6.

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Pöytyän kunnan Himaisen kylässä kiinteistöllä Sarkainsuo RN:o 1:6.

Perustettava yhtiö, Rantelli Oy Mika Ranta, Uudenkaupungintie 731, TAIVASSALO Toimialatunnus: Liike- ja yhteisötunnus:

Navetan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Kanala sijaitsee Someron kaupungin Terttilän kylässä tilalla Maaniitty RN:o 8:13 yllämainitussa osoitteessa.

Nautakasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Broilerikasvattamo sijaitsee Marttilan kunnan Loven kylässä kiinteistöllä Kraappala RN:o 5:17.

Sikala sijaitsee Pöytyän kunnan Karinaisten kylässä kiinteistöllä Manni RN:o 6:3. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalan suunniteltu rakennuspaikka sijaitsee Vehmaan kunnan Pitkiskallion kylässä kiinteistöllä Pitkiskallio RN:o 1:29.

Sikala sijaitsee Someron kaupungin Kivisojan kylässä kiinteistöllä Varpuniitty RN:o 6:3 yllämainitussa

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Auran kunnan Järykselän kylässä kiinteistöllä Lahvonmäki

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

Eläinsuoja sijaitsee Kokemäen kaupungin Rudangon kylässä kiinteistöllä Kuusipelto RN:o 1:58, kiinteistörekisteritunnus

Eläinsuojien paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Euran kunnan Hinnerjoen kylässä kiinteistöllä Kari RN:o 5:2.

Ympäristösuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a

Broilerikasvattamo sijaitsee Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä kiinteistöllä Heinilä RN:o 3:209 yllämainitussa osoitteessa.

Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentti kohta 11 a

Eläinsuojien paikat on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Broilerikasvattamo sijaitsee Marttilan kunnan Heikolan kylässä kiinteistöllä Korimäki RN:o 3:29 osoitteessa Rekoistentie 130, PRUNKILA.

Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

Laajennettava broilerikasvattamo sijaitsee Pöytyän kunnan Karhunojan kylässä kiinteistöllä Kaihoniemi RN:o 3:203.

Kasvattamon paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Transkriptio:

1(10) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 36 YLO LOS-2003-Y-1302-131 Annettu julkipanon jälkeen 5.5.2004 ASIA Päätös Jukka Naskalin ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee 100 emakon ja 560 lihasian sikalan laajentamista 300 emakon ja 1 500 lihasian sikalaksi. LUVAN HAKIJA Jukka Naskali Sillanpääntie 12, 32700 HUITTINEN Puh.nro: 040 5071614 Liike- ja yhteisötunnus: 1341244-2 LAITOS/TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Sikala sijaitsee Huittisten kaupungin Leppäkosken kylässä tilalla Kangaspelto RN:o 6:0 yllämainitussa osoitteessa, kiinteistörekisteritunnus 102-419-0006-0000-7. Sikalan paikka on esitetty liitteenä olevassa sijaintikartassa. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetus 1 :n 1 momentin kohta 11 a LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulaki 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetus 6 :n 1 momentin kohta 10 a ASIAN VIREILLETULO Hakemus on jätetty Lounais-Suomen ympäristökeskukselle 23.12.2003. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Huittisten ympäristölautakunta on myöntänyt 26.5.1999 ympäristöluvan 1 200 lihasian ja 200 emakon yhdistelmäsikalalle. Postiosoite PL 47, 20801 Turku Puhelin (02) 525 3500 Telefax (02) 525 3509 Postadress PB 47, 20801 Åbo Telefon (02) 525 3500 Käyntiosoite Itsenäisyydenaukio 2, 20800 Turku kirjaamo.los@ymparisto.fi Besöksadress Självständighetsplan 2, 20800 Åbo www.vyh.fi/los

Hakemusasiakirjoihin on liitetty kaksi lannan levityssopimusta, jotka koskevat noin 120 hehtaarin peltoalaa. Sikala sijaitsee alueella, jolla ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa eikä asemakaavaa. 2/10 LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Sikala sijaitsee Loimijoen alaosan vesistöalueella (35.915). Sikalan sijoituspaikka ei ole tärkeällä eikä muullakaan vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella. Sikalan ympäristö on pääosin peltoa. Lähin naapuri sijaitsee olemassa olevan sikalan lounaispuolella noin 250 metrin päässä. Laajennus tapahtuu em. kohteesta poispäin. Sikalan etäisyys Pukinojasta on noin 600 metriä. LAITOKSEN TOIMINTA Ympäristölupaa haetaan olemassa olevan sikalan peruskorjaamiseen ja laajentamiseen siten, että kahteen sikalarakennukseen tulee yhteensä tilat 300 emakolle ja 1 500 lihasialle. Laajennuksen jälkeen tilalla tuotetaan noin 360 000 kiloa sianlihaa ja noin 2 000 välitykseen myytävää porsasta. Sikala tulee toimimaan lietelantajärjestelmällä. Olemassa olevien lietesäiliöiden (2 kpl) ja pumppukaivojen (2 kpl) yhteenlaskettu tilavuus on noin 1 830 m 3. Lietesäiliöt ovat betonirakenteisia. Lisäksi nykyisessä sikalassa on lietekuiluja noin 230 m 3. Sikalan laajentamisen yhteydessä rakennetaan kaksi noin 1 500 m 3 :n lietesäiliötä. Ne toteutetaan mahdollisesti etäsäiliöinä. Laajennuksen jälkeen sikalasta tulee lietelantaa noin 5 100 m 3 vuodessa. Lanta levitetään omille (13,5 ha), vuokrapelloille (33, 7 ha) ja sopimuspelloille (noin 120 ha) keväällä ja syksyllä. Osa em. pelloista sijaitsee Vakkila - Huhtamon I luokan pohjavesialueella. Lietettä on levitetty myös ko. pohjavesialueen muodostumisalueen ulkopuolella sijaitsevalle peltolohkolle, jossa toiminnanharjoittajan mukaan savikerroksen paksuus huomioon ottaen lietteen levitys olisi sallittua. Tilalla on polttoainesäiliö, jonka tilavuus on noin 4 500 litraa. Säiliö sijaitsee sikalarakennuksen sisällä ja se on varustettu lukituksella, ylitäytönestimellä ja laponestolaitteella. Lisäksi tilalla on noin 200 litraa muita öljytuotteita, joita säilytetään tynnyreissä korjaamossa. Sikalassa käytettävä vesi otetaan kaupungin vesijohdosta. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Toiminnasta syntyvät päästöt ovat mahdolliset ravinnepäästöt vesistöön ja päästöt ilmaan. Suurimmat riskivaiheet päästöille ovat lannan levitys ja siihen liittyvä lannan käsittely. Päästöt vesistöön ja pohjavesiin minimoidaan varastoimalla lietelanta vesitiiviissä lantavarastoissa. Hajuhaittoja aiheuttaa sikalan ilmanvaihto, lannan varastointi ja levitys. Hakijan tarkoituksena on vähentää haittaa mm. multaamalla pelto välittömästi lannan levityksen jälkeen.

Öljyvahingot ehkäistään ennakolta käyttämällä tähän tarkoitukseen hyväksyttyjä säiliöitä ja tarkastamalla niiden kunto riittävän usein. Melua syntyy mm. toiminnan kannalta tarpeellisesta liikenteestä. Liemirehua tuodaan kerran viikossa ja kuivarehuja kerran kuukaudessa. Teurasauto ja porsasauto käyvät joka viikko. Tilalla kuolleet eläimet (noin 7 tonnia vuodessa) toimitetaan käsiteltäväksi eläinjätteen käsittelylaitokselle. Jäteöljyt, vanhat torjunta-aineet, akut ja loisteputket viedään ongelmajätteiden keräykseen. Metalliromut viedään romuttamoon. Tila on sitoutunut maatalouden ympäristötukeen kaudelle 2001 2006. 3/10 TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Toiminnasta ei aiheudu merkittäviä pysyviä vaikutuksia ympäristöön eikä hakemuksen mukainen toiminta edellytä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista selvitystä. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksen tiedottaminen Hakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Huittisten kaupungin virallisella ilmoitustaululla 19.2. 22.3.2004 ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen virallisella ilmoitustaululla 12.2. 15.3.2004. Kuulutusta koskeva ilmoitus on julkaistu Lauttakylä-lehdessä 19.2.2004. Asiakirjat ovat olleet nähtävillä kuulutusajan Huittisten kaupunginvirastossa ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa. Lisäksi hakemuksesta on erikseen tiedotettu 12.2.2004 päivätyllä kirjeellä tiedossa oleville asianosaisille. Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset Sikalan sijaintipaikalla suoritettiin 14.4.2004 maastotarkastus. Tarkastuskäynnillä käytiin läpi hakemukseen liittyviä asioita. Siitä laadittu muistio on liitetty asiakirjoihin. Lausunnot Huittisten kaupunginhallitus ei ole antanut hakemuksesta lausuntoa. Huittisten seudun terveydenhuollon ky terveysvalvonnan johtaja (24.3.2004) on antamassaan lausunnossa todennut, että sikalassa tulevat raadot tulee ennen hävitettäväksi toimittamista varastoida jäähdytetyssä varastotilassa. Huittisten ympäristölautakunta (31.3.2004) on antamassaan lausunnossa esittänyt, että - sikalan lannankäsittelynä on lietelantamenetelmä. Suunnitelman mukaan laajennuksen yhteydessä rakennetaan kaksi 1 500 m 3 :n säiliötä. Säiliöiden kattamista ei ole hakemuksessa mainittu. Vuonna 1999 käsiteltävänä olleessa ympäristölupahakemuksessa oli hakija ilmoittanut kattavansa uudet lietesäiliöt; - lantaa levitettäessä on huolehdittava vesiensuojelusta ja ympäristön viihtyisyydestä. Lietelantaa ei levitetä pohjavesialueelle. Lantaa ei levitetä tai varastoida 100 metriä lähemmäksi naapu-

rin asuntoa ilman tämän suostumusta. Lannan levitysalan on oltava eläinmäärään nähden riittävä ja että 4/10 - ympäristölautakunta puoltaa ympäristölupahakemusta. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksen johdosta ei ole jätetty muistutuksia eikä mielipiteitä. Hakijan kuuleminen ja vastine Hakijalle on varattu tilaisuus vastineen jättämiseen lausuntojen johdosta. Vastinetta ei ole jätetty. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Lounais-Suomen ympäristökeskus myöntää Jukka Naskalille ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen luvan sikalan laajentamiseen 300 emakon ja 1 500 lihasian sikalaksi Huittisten kaupungin Leppäkosken kylässä tilalla Kangaspelto RN:o 6. Ympäristölupa ei koske mahdollisia etälantavarastoja. Toimintaa on harjoitettava hakemuksessa esitetyllä tavalla ellei seuraavissa lupamääräyksissä toisin määrätä. Ikäjakaumakohtaisia eläinmääriä voidaan muuttaa edellyttäen, että lannantuotanto tai muut ympäristövaikutukset eivät ylitä edellä mainittujen eläinmäärien yhteistä lannantuotantoa ja ympäristövaikutuksia. Lausunnoissa esitetyt vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ja perusteluista ilmenevällä tavalla. Lannan varastointi ja käsittely 1. Sikalan toiminnassa syntyvä lanta, pesuvedet ja muut jätevedet on varastoitava vesitiiviissä lannan varastointitiloissa. Sade- ja sulamisvesien valuminen lannan säilytystiloihin on estettävä. Käytettävissä tulee olla niin paljon lannan säilytystilaa, että siihen voidaan varastoida 12 kuukauden aikana kertyvä lanta eli luvanmukaisella eläinmäärällä vähintään 5 100 m 3 lietetilavuutta. Jos lietesäiliötä ei kateta siten, että sadevesien pääsy säiliöön estyy, on säiliön tilavuuteen lisättävä säiliökorkeutta 300 mm. 2. Lanta ja pesuvedet on varastoitava, käsiteltävä ja hyödynnettävä siten, ettei niitä joudu ympäristöön eikä naapureille aiheuteta kohtuutonta rasitusta. Ympäristöön vahingon tai onnettomuuden johdosta joutunut lanta on välittömästi korjattava talteen. 3. Lietesäiliössä tulee olla säiliön alta päin täyttöä varten tarpeelliset rakennelmat ja laitteet. Lisäksi uudet lietesäiliöt tulee suunnitella ja rakentaa siten, että ne voidaan tarvittaessa myöhemmin kattaa kiinteällä katteella. Etälantavarastojen rakentamista varten tulee hankkia asianosaisesta kunnasta asianmukainen rakentamisen lupa. 4. Lietesäiliöiden valmistumisesta tulee ilmoittaa Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

5. Lantavarastot on tyhjennettävä perusteellisesti vuosittain. Tyhjennyksen yhteydessä on tarkistettava lantavarastojen kunto ja havaitut puutteet on korjattava välittömästi. 5/10 6. Lanta, pesu- ja jätevedet on hyödynnettävä lannoitteena pellolla. Niitä voidaan tämän lisäksi myös toimittaa käsiteltäväksi ympäristöluvan omaavaan laitokseen. Toiminnanharjoittajalla tulee olla käytettävissä lannan levitykseen soveltuvaa peltoa luvan mukaisella eläinmäärällä vähintään 236 ha. Tarvittava lisäpeltoala on hankittava viimeistään silloin, kun sikalan laajennusosa otetaan käyttöön. Kartat ja sopimusjäljennökset ko. pelloista on toimitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 7. Lannan käsittely- ja levitysajankohtaa sekä levityspellon sijaintia valittaessa tulee ottaa huomioon ympäristöviihtyisyystekijät ja naapureille aiheutuva hajuhaitta. Lannan käsittelyä ja levitystä tulee välttää yleisinä juhlapäivinä ja koulujen yms. juhlatilaisuuksien aikana. 8. Lannan kuormaaminen ajoneuvoon tulee tehdä tiivispohjaisella alustalla. Rakenteiden ja laitteiden on lisäksi oltava sellaisia, ettei tyhjennysten, siirtojen ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja. Lannan kuljetukseen käytettävät tiet on pidettävä siisteinä. 9. Lantaa levitettäessä on talousvesikaivojen ympärille ja vesistöjen sekä lasku- ja valtaojien varsille jätettävä riittävän leveät suoja-alueet, joille ei levitetä lantaa. 10. Lantaa ei saa levittää luokitelluille pohjavesialueille, ellei peltoalueen savikerroksen paksuus ole vähintään kaksi metriä eikä missään tapauksessa sellaiselle peltoalueelle, jonka etäisyys pohjaveden ottamosta on alle 300 metriä tai jolta lähtevä oja kulkee lähempänä kuin 300 metrin päässä pohjaveden ottamosta. Savikerroksen paksuutta koskevat tutkimustulokset tulee esittää kunnan ympäristöviranomaisen hyväksyttäväksi ennen kuin ko. pellolle saa levittää lantaa. Jätteet 11. Sikalassa syntyvä eläinjäte on toimitettava mahdollisimman pian käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai sitä vastaavassa päätöksessä tällaisen jätteen vastaanotto ja käsittely on hyväksytty. Mikäli eläinjätettä joudutaan välivarastoimaan asianmukaisen kuljetuksen järjestämiseksi, on välivarastointi ja käsittely järjestettävä kunnan terveysviranomaisen hyväksymällä tavalla. 12. Raaka-aineet, polttonesteet, kemikaalit, tuotteet ja jätteet on varastoitava ja käsiteltävä tilalla niin, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, kohtuutonta hajuhaittaa tai saastumisvaaraa maaperälle tai pinta- tai pohjavedelle eikä muutakaan haittaa ympäristölle. 13. Haittaeläimiä, kuten rottia, hiiriä ja kärpäsiä, tulee tarvittaessa torjua rehuhygieniaan, yleiseen viihtyisyyteen ja eläinsuojan rakenteisiin aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. 14. Ongelmajätteet, kuten jäteöljy, akut ja loisteputket tulee toimittaa ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. 15. Hyötykelpoiset jätteet, kuten paperi- ja pahvijäte, muovijäte ja metalliromu tulee toimittaa hyödynnettäväksi asianmukaiseen käsittelyyn.

Raportointi 6/10 16. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa laitoksen toiminnasta. Yhteenveto kirjanpidosta tulee toimittaa ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat asiat: - tiedot eläinmääristä; - tiedot lantamääristä ja levitysaloista; - jäljennökset uusista tai muutetuista lannan vastaanottosopimuksista; - tiedot kuolleitten eläinten määristä, toimituspaikoista ja käsittelytavoista; - tiedot laitoksen toiminnassa tapahtuneista häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista. Muut määräykset 17. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan tällaisen tekniikan käyttöönottoon. 18. Mahdollisista häiriötilanteista, jotka saattavat aiheuttaa merkittävää haittaa, on ilmoitettava välittömästi Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 19. Toiminnanharjoittajan vaihtumisesta ja tuotannon muuttamisesta, pitkäaikaisesta keskeyttämisestä tai lopettamisesta on ilmoitettava Lounais-Suomen ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 20. Tuotannon loppuessa tai keskeytyessä on varastoitu lanta ja muut jätteet toimitettava asianmukaiseen hyötykäyttöön tai keräykseen. RATKAISUN PERUSTELUT Toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti laitoksen toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toiminta täyttää jätelain vaatimukset jätteiden määrän vähentämisestä ja jätteiden hyödyntämisestä. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski sekä alueen kaavamääräykset. Hakemukseen liitetyissä suunnitelmissa on esitetty käytettäväksi sellaisia menetelmiä, joista on hyviä käytännön kokemuksia ja jotka on taloudellisesti mahdollisia toteuttaa. Hakemuksen suunnitelmat huomioon ottaen laitoksen toiminnan voidaan arvioida olevan tämänhetkisen parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaista. Lupamääräys 1 on annettu sen varmistamiseksi, että lannan käsittelystä tilalla ei aiheudu haittaa ympäristölle ja että lannan käsittely tapahtuu valtioneuvoston asetuksen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta mukaisesti. Ylimääräisten vesien pääsy lannan varastointitiloihin aiheuttaa lantavarastojen täyttymisen ennenaikaisesti. Kattamattomissa lantavarastoissa tulee varautua vuosittaisen keskimääräisen sadevesimäärän varastointiin. Lupamääräykset 2 5 ja 8 on annettu sen varmistamiseksi, että lantavarastojen käyttö ei aiheuta terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista. Lannan varastointi sekä lantavarastojen täyttö ja

tyhjennys ovat toimintoja, joista saattaa aiheutua päästöjä vesiin, mikäli toimintaa ei harjoiteta riittävällä huolellisuudella ja varovaisuudella. 7/10 Lupamääräykset 1 10 on annettu toiminnasta aiheutuvien hajuhaittojen ja vesistökuormituksen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Lantavarastojen vuosittaisella tyhjentämisellä varmistetaan varastojen hyötytilavuuden säilyminen ja samalla niiden rakenteet voidaan tarkastaa silmämääräisesti mahdollisten vaurioiden havaitsemiseksi. Peltoalavaatimus perustuu lannan keskimääräiseen fosforisisältöön sekä peltoviljelykasvien keskimääräiseen fosforilannoitustarpeeseen ympäristöministeriön kotieläintalouden ympäristönsuojelusta 30.9.1998 annetun ohjeen mukaisesti. Levityksestä aiheutuva hajuhaitta on kestoltaan lyhytaikaista ja sitä voidaan vähentää suorittamalla multaus mahdollisimman nopeasti. Lannan käsittelystä ja levityksestä aiheutuvaa haittaa voidaan vähentää välttämällä levitystä sellaisina ajankohtina, jolloin siitä aiheutuisi ilmeistä haittaa. Levittämällä lanta pääsääntöisesti keväällä ennen kylvöä ja kesantopellolle vasta välittömästi ennen kylvöä tai nurmen perustamista ja jättämällä peltojen viereisten vesistöjen rannoille, lasku- ja valtaojien varsille sekä talousvesikaivojen ympärille suoja-alueet voidaan ravinteiden pääsyä pinta- ja pohjavesiin ehkäistä. Suoja-alueen leveys määräytyy käytetyn lannan levitystekniikan ja monivuotisen kasvillisuuden peittämän suojakaistan leveyden perusteella. Maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) liitteessä kolme suositellaan maaston korkeussuhteista, maalajista ja kaivon rakenteesta riippuen 30 100 metrin levyistä suojakaistaa talousvesikaivojen ympärille. Lannan käyttö lannoitteena luokitelluilla pohjavesialueilla aiheuttaa riskin pohjavesien pilaantumisesta. Tämän takia lannan levittämistä luokitellulle pohjavesialueelle tulee mahdollisuuksien mukaan välttää ja levityksessä tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei siitä aiheudu valumia, jotka voivat aiheuttaa pohja- tai pintavesien tai maaperän pilaantumista. Mikäli pohjavesissä havaitaan lannan levityksestä johtuvia muutoksia, levitys voidaan kieltää. Lupamääräyksen 11 mukaisesti tilalla kuolleiden eläinten (raadot) asianmukaisella hävittämisellä voidaan rajoittaa mahdollisten eläintautien leviäminen tilan ulkopuolelle ja tästä aiheutuvaa ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1022/2000, muut. 6/2001) eläinjätteen käsittelystä 5 :n mukaan suuririskinen eläinjäte on käsiteltävä eläinjätteen polttolaitoksessa tai suuririskisen eläinjätteen käsittelylaitoksessa. Koska maa- ja metsätalousministeriön antaman asetuksen valvonta kuuluu terveysviranomaiselle, on tarkoituksenmukaista, että terveysviranomainen hyväksyy väliaikaiset varastointitilat. Jätelain mukaisen roskaamiskiellon perusteella ympäristöön ei saa jättää roskaa, likaa, käytöstä poistettua konetta tms. siten, että siitä voi aiheutua mm. vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista tai viihtyisyyden vähentymistä. Lupamääräysten 12 15 mukaisesti jätteiden asianmukaisella käsittelyllä ja varastoinnilla sekä niiden toimittamisella asianmukaiseen käsittelyyn voidaan estää ennakolta haitallisten vaikutusten syntyminen. Polttonestevarastojen tulee soveltua käyttötarkoitukseensa ja niiden kunto tulee tarkastaa riittävän usein. Kemikaalien, kuten torjunta- ja pesuaineiden varastoinnissa ja käytössä tulee noudattaa kunkin valmisteen käyttöturvallisuusohjeissa annettuja ohjeita. Ongelmajätteiden toimittaminen asianmukaiseen käsittelyyn vähentää niiden aiheuttamia terveyteen ja ympäristöön

kohdistuvia riskejä. Mahdollisten ympäristövahinkojen varalta on oltava riittävästi torjuntalaitteita ja tarvikkeita, kuten esimerkiksi imeytysturvetta, aina saatavilla. 8/10 Jätelain 6 :n mukaan jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Jätelain 12 :n mukaan jätteen haltijan on huolehdittava jätteen hyödyntämisen tai käsittelyn järjestämisestä. Toiminnan raportointia koskeva lupamääräys 16 on annettu viranomaisten toimintaa koskevan tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. Toiminnasta saamiensa tietojen avulla viranomainen voi seurata laitoksen toiminnan lainmukaisuutta ja luvassa annettujen määräysten noudattamista. Ympäristönsuojelulaki velvoittaa ennaltaehkäisemään ja minimoimaan haitat ja käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja noudattamaan ympäristön kannalta parhaimpia työmenetelmiä. Lupamääräyksellä 17 velvoitetaan toiminnanharjoittajaa ottamaan uutta käyttökelpoista tekniikkaa soveltuvin osin käyttöön jatkossa, mikäli siten voidaan päästöjä olennaisesti vähentää ilman kohtuuttomia kustannuksia. Lupamääräyksellä 18 varmistetaan tiedonkulku valvontaviranomaiselle tilanteissa, joissa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi lantavarastojen rikkoontuminen ja öljyvahingot. Toiminnan olennainen muuttaminen tai lisääminen edellyttää uutta ympäristölupaa. Luvanhaltijan vaihtuessa on luvan uuden haltijan ilmoitettava vaihtumisesta. Toiminnan lopettaminen tilalla edellyttää mm. sitä, että toimintaan liittyneet ympäristöriskit ja varastoidut jätteet on poistettu. Em. seikkojen vuoksi toiminnan lopettamisesta tai muista olennaisista muutoksista on ilmoitettava valvontaviranomaiselle lupamääräysten 19 ja 20 mukaisesti. PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Luvan mukainen toiminta on aloitettava viiden vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä uusi hakemus Lounais-Suomen ympäristökeskukselle 31.12.2014 mennessä. Tämä ympäristölupapäätös korvaa Huittisten ympäristölautakunnan 26.5. 1999 (58 ) myöntämän ympäristöluvan. Jos asetuksella annetaan tämän päätöksen määräyksiä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. PÄÄTÖKSEN TÄYNTÖÖNPANO Nykyistä laajempaa toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin päätös on lainvoimainen. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4 8, 28, 31, 35 38, 41 43, 45, 46, 52 56, 81, 96 98, 100, 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 8 12, 16 19, 21, 23, 30, 37

Laki eräistä naapuruussuhteista (26/20, muut. 90/2000) 17 Jätelaki (1072/93) 4, 6, 12, 15, 19, 51 Terveydensuojelulaki (763/94) 22 9/10 Päätöksessä on myös otettu huomioon ympäristöministeriön 30.9.1998 antama ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta, valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000), maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinjätteen käsittelystä (1022/2000, muut. 6/2001) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston (EY) antama asetus (1774/2002) muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän ympäristöluvan käsittelystä perittävä maksu on 840 euroa. Maksun suuruus perustuu ympäristöministeriön asetukseen alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1415/2001) ja sen liitteenä olevaan maksutaulukkoon. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Jukka Naskali Sillanpääntie 12, 32700 HUITTINEN Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Huittisten kaupunginhallitus Huittisten ympäristölautakunta Huittisten seudun terveydenhuollon kuntayhtymä Suomen ympäristökeskus Asianosaiset Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla ja lehdessä Huittisten kaupungin ilmoitustaulu Lauttakylä-lehti MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusoikeus tähän päätökseen on: - sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea;

- rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; 10/10 - toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; - toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; - muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Valitusosoitus on liitteenä. Vanhempi insinööri Heikki Elomaa Rakennusmestari Seija Virolainen LIITTEENÄ sijaintikartta valitusosoitus