Rakennuskustannusindeksi



Samankaltaiset tiedostot
Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Rakennuskustannusindeksi

Maarakennusalan konekustannusindeksi

Linja-autoliikenteen kustannusindeksi

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu

Asuntorakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien määrä kasvoi syyskuussa

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Julkisten menojen hintaindeksi

Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Maarakennuskustannusindeksi

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa

Maarakennuskustannusindeksi

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Maarakennuskustannusindeksi

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Maarakennuskustannusindeksi

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Korjausrakentaminen 2012

Rakennus- ja asuntotuotanto

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Maarakennuskustannusindeksi

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Rakennus- ja asuntotuotanto

Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa

Maarakennuskustannusindeksi

Maarakennuskustannusindeksi

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Teollisuuden varastotilasto

Omistusasumisen hintaindeksit

Korjausrakentaminen 2011

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Kaupan varastotilasto

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja

Rakennus- ja asuntotuotanto

Maarakennuskustannusindeksi

Rakennus- ja asuntotuotanto

Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä

Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Rakennus- ja asuntotuotanto

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Rakennus- ja asuntotuotanto

Korjausrakentaminen 2010

Kivihiilen kulutus väheni 3 prosenttia tammi-maaliskuussa

Rakennus- ja asuntotuotanto

Teollisuuden varastotilasto

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010

Maatalouden tuottajahintaindeksi

Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa

Energian hinnat. Sähkön hinta kääntyi laskuun. 2012, 2. neljännes

Maatalouden tuottajahintaindeksi

Yliopistokoulutus 2011

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Yliopistokoulutus 2011

Esi- ja peruskouluopetus 2018

Maatalouden tuottajahintaindeksi

Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Rakennus- ja asuntotuotanto

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Julkisten menojen hintaindeksi

Kaupan varastotilasto

Transkriptio:

Hinnat ja kustannukset Rakennuskustannusindeksi, toukokuu Rakennuskustannukset nousivat toukokuussa 0,5 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden toukokuussa 0,5 prosenttia edellisen vuoden toukokuuhun verrattuna. Rakentamisen työpanosten hinnat sekä tarvikepanosten hinnat nousivat 0,4 prosenttia. Muiden panosten hinnat nousivat 1,1 prosenttia vuotta aiemmasta. Rakennuskustannusindeksi 2010=100 Huhtikuusta toukokuuhun rakennuskustannusten kokonaisindeksi nousi hieman. Työpanosten hinnat laskivat 0,4 prosenttia ja muiden panosten hinnat 0,2 prosenttia. Tarvikepanosten hinnat nousivat prosenttia edellisestä kuukaudesta. Helsinki 16.6. Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1.1. Rakennuskustannusindeksi 2010=100...3 Liitetaulukko 1.2. Rakennuskustannusindeksi 2010=100 talotyypeittäin...4 Liitetaulukko 2. Indeksiehto-osaindeksit...5 Liitetaulukko 3. Panosindeksit 2010=100...6 Liitetaulukko 4. Palvelut 2010=100...7 Liitetaulukko 5. Ketjutetut sarjat...8 Liitetaulukko 6. Rakennuskustannusindeksi 1990=100...9 Liitetaulukko 7. Rakennuskustannusindeksi...10 Liitetaulukko 8. Rakennuskustannusindeksi...11 Liitetaulukko 9. Rakennuskustannusindeksi...12 Liitetaulukko 10. Luovutushintakerroin...13 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Talotyyppi-indeksit...14 Liitekuvio 2. Osaindeksit P...14 Laatuseloste: Rakennuskustannusindeksi...15 2

Liitetaulukot Liitetaulukko 1.1. Rakennuskustannusindeksi 2010=100 Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu RKI 2010=100 kokonaisindeksi Indeksi 107,3 107,9 108,3 108,3 108,5 108,3 108,3 108,3 108,5 Vuosimuutosprosentti 1,0 0,8 0,9 0,2 0,8 1,3 1,3 0,9 0,5 0,9 0,5 Työ Indeksi Vuosimuutosprosentti 105,2 105,4 105,4 105,0 105,7 105,7 105,7 105,6 105,6 106,1 106,1 106,1 106,6 106,6 106,7 106,5 106,1 1,4 1,4 0,0 0,5 0,5 0,5 1,4 1,5 0,4 Tarvikkeet Indeksi Vuosimuutosprosentti 107,2 107,0 107,9 107,9 0,8 0,3 0,5-0,1 1,0 1,6 1,6 1,8 1,7 1,6 1,7 0,2 0,5 0,4 Palvelut Indeksi Vuosimuutosprosentti 114,5 115,2 115,4 115,3 115,2 115,1 115,3 115,2 115,4 115,4 114,9 115,0 115,1 115,4 115,2 116,7 116,5 1,5 1,8 1,8 1,8 1,9 1,1 1,3 1,7 0,1-0,1 1,1 3

Liitetaulukko 1.2. Rakennuskustannusindeksi 2010=100 talotyypeittäin Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu Asuinkerrostalo Asuinpientalo 107,1 107,1 107,2 108,3 107,9 Tuotantorakennus 106,8 106,9 107,1 106,7 107,3 107,3 Toimitila 107,3 107,0 107,9 Maatalousrakennus 108,6 108,7 108,9 108,3 109,0 109,1 109,3 109,4 109,3 109,6 109,6 109,7 109,9 109,7 109,5 109,7 110,0 107,1 107,9 Toimitila- ja teollisuusrakennusten remontit 107,1 107,2 107,3 107,1 Omakotitalon remontti 108,5 108,4 108,9 108,8 108,9 109,1 109,4 109,5 108,7 108,7 108,4 108,8 109,0 108,8 108,8 Asuntoremontti Asuntoosakeyhtiön remontti 107,3 107,9 107,9 109,5 108,8 109,1 109,0 108,9 108,7 108,8 108,5 108,7 108,9 108,3 108,4 109,6 110,0 109,6 109,6 4

Liitetaulukko 2. Indeksiehto-osaindeksit Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu 1 P Rakennusteknisten töiden tarvikkeet 141,9 142,0 142,7 141,6 143,3 144,1 144,3 144,6 144,7 144,1 144,5 144,2 143,9 143,2 143,5 143,0 144,3 2 P LVItarvikkeet 147,2 146,0 146,8 146,9 146,8 146,6 147,8 147,1 146,3 146,1 146,5 147,6 146,8 147,8 145,8 144,9 145,3 3 P Sähkötarvikkeet 128,6 128,0 128,1 128,2 128,1 127,3 127,8 128,2 127,8 127,6 127,7 128,2 128,3 128,7 127,6 127,4 127,8 4 P Maalaustarvikkeet 136,9 135,3 136,0 135,9 135,8 135,0 135,7 134,9 135,3 135,1 135,6 135,2 135,4 134,7 134,8 134,6 134,3 1 A Rakennusteknisten töiden tarvikkeet 152,8 152,9 153,6 152,4 154,3 155,1 155,3 155,7 155,2 155,5 155,2 154,9 154,2 154,5 154,0 155,4 2 A LVItarvikkeet 164,4 163,1 164,0 164,1 163,9 163,7 165,0 164,3 163,4 163,2 163,6 164,8 164,0 165,1 162,9 161,8 162,2 3 A Sähkötarvikkeet 128,2 128,4 128,4 128,4 127,6 128,1 128,4 128,0 127,8 128,0 128,4 128,5 127,9 127,6 128,0 4 A Maalaustarvikkeet 149,9 148,3 149,0 148,9 148,8 147,9 148,7 147,8 148,2 148,1 148,5 148,1 148,3 147,5 147,7 147,5 147,1 5

Liitetaulukko 3. Panosindeksit 2010=100 Panosnimike Työ Tarvikkeet Maa-aines Betonielementit Puukannatteet Lämmöneristeet Ilmastointilaitteet Ilmastointikanavat Säätöjärjestelmät Sähkökeskukset Valaisimet Hissi Rakennusalueen pintarakenteet ja varusteet Teräsbetoni Teräsrakenteet Tiilet ja harkot Laastit ja tasoitteet Kiinnikkeet ja helat Puutavara Rakennuslevyt ja alakatot Puuikkunat ja -ovet Vesikatteet Lattianpäällysteet Maalit, tapetit ja laatat Keittiökalusteet ja kodinkoneet Vesi-, viemäri- ja saniteettikalusteet Vesi-, viemäri- ja lämmitysputket Lämmityslaitteistot Sähköasennus Palvelut toukokuu Indeksi Vuosimuutosprosentti 106,1 0,4 0,4 111,7 4,1 104,3-0,4 98,3-2,0 114,0-2,7 102,1-72,5-7,9 119,4 1,4 106,0 1,3 105,4-0,8 97,7-2,6 111,7 2,4 148,4 9,5 104,5 2,3 109,3-4,2 10 0,4 111,9 0,5 103,5-109,1 1,0 108,5-1,0 109,2-1,7 92,8-4,4 108,3-0,1 104,2-0,1 0,4 106,2 99,7-1,5 108,7 1,4 116,5 1,1 6

Liitetaulukko 4. Palvelut 2010=100 Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu Vakuutukset Indeksi Vuosimuutosprosentti 107,2 108,4 108,4 108,4 108,5 108,5 108,5 108,7 108,6 108,6 108,5 0,8 1,0 0,8 0,9 0,1 0,8 1,3 1,4 0,9 0,5 0,9 Liittymismaksut Indeksi Vuosimuutosprosentti 110,2 110,5 110,5 110,5 110,5 110,5 110,5 110,5 111,6 111,6 111,6 112,7 112,7 112,7 112,7 116,3 116,3 1,0 1,1 1,1 1,1 1,1 1,1 1,1 2,0 2,0 2,0 3,1 2,3 2,0 2,0 5,2 5,2 Kuljetukset Vuosimuutosprosentti Indeksi Vuosimuutosprosentti 118,0 118,8 119,1 119,1 119,5 119,3 119,7 119,7 119,7 119,7 118,9 118,9 118,8 118,8 118,8 120,9 12 2,0 2,5 2,5 2,3 2,7 1,7 2,1 1,7 2,7 0,9 0,8 0,1-0,2 1,6 1,0 Konetyöt ja telineet Indeksi 104,9 104,9 104,9 104,8 104,7 104,1 104,4 104,3 104,6 104,3 103,4 103,3 102,6 101,3 101,4 101,9 102,1 0,9 1,3 0,0 0,2-0,5-0,2 - -1,5-1,5-2,2-3,4-3,3-2,8-2,5 Työmaapalvelu Indeksi Vuosimuutosprosentti 12 122,3 122,3 121,8 120,4 120,3 120,1 119,7 119,9 120,0 12 120,8 122,4 125,3 124,3 124,5 1,6 1,6 1,4 1,4 1,9 0,3 0,2-0,3 1,5 2,5 1,6 2,2 2,7 7

Liitetaulukko 5. Ketjutetut sarjat Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu 122,8 122,8 123,1 122,6 123,3 123,3 123,9 123,9 137,1 137,1 137,5 136,9 137,7 137,7 137,9 137,9 137,9 138,0 138,3 138,3 149,0 149,0 149,4 148,7 149,6 149,7 149,9 149,9 149,9 150,1 150,1 150,0 150,3 150,1 150,1 150,0 150,3 1990=100 154,7 154,8 155,1 154,4 155,3 155,4 155,6 155,6 155,6 156,1 155,9 155,9 156,1 1980=100 300,0 300,1 300,8 299,5 301,3 301,4 301,8 301,8 301,8 302,1 302,2 302,0 302,7 302,2 302,3 302,1 302,7 1973=100 679,2 679,3 680,9 677,9 681,9 682,2 683,1 683,1 683,2 683,9 684,1 683,7 685,1 684,2 684,2 683,9 685,1 1964=100 1244,8 1245,1 1248,0 1242,4 1249,9 1250,4 1251,9 1252,0 1252,2 1253,5 1253,9 1253,1 1255,7 1254,0 1254,1 1253,4 1255,7 1951=100 1949,1 1949,5 1954,0 1945,3 1957,0 1957,8 1960,3 1960,4 196 1962,7 1963,3 1962,1 1966,2 1963,4 1963,6 1962,6 1966,2 8

Liitetaulukko 6. Rakennuskustannusindeksi 1990=100 Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu 1990=100 154,7 154,8 155,1 154,4 155,3 155,4 155,6 155,6 155,6 156,1 155,9 155,9 156,1 Työpanokset 1990=100 161,3 161,5 161,5 160,9 162,1 162,0 162,0 161,9 161,9 162,7 162,7 162,7 163,5 163,5 163,5 163,3 162,7 Tarvikepanokset 1990=100 160,9 16 16 160,3 161,3 161,6 161,9 162,0 162,0 161,8 162,0 161,8 162,0 161,5 161,5 161,0 162,0 Muut panokset 1990=100 129,3 130,1 130,3 130,2 130,1 130,0 130,2 130,1 130,3 130,3 129,8 130,0 130,0 130,3 130,1 131,8 131,6 Asuinkerrostalo 1990=100 152,1 152,1 152,4 151,9 152,7 152,8 153,0 152,9 152,9 153,1 152,9 152,9 153,4 153,3 153,2 153,2 153,4 Toimistorakennus 1990=100 152,8 152,8 153,0 152,3 153,1 153,0 153,3 153,2 153,3 153,4 153,5 153,4 153,8 153,7 153,7 153,7 153,7 Teollisuusja varastorakennus 1990=100 168,1 168,3 168,7 167,6 168,8 169,0 169,2 169,3 169,3 169,7 169,7 169,8 170,1 169,8 169,6 169,8 170,3 Maatalouden tuotantorakennus 1990=100 164,8 165,3 165,7 165,3 166,4 166,1 166,2 166,3 165,9 166,2 165,7 166,0 166,0 165,6 166,2 166,3 166,4 9

Liitetaulukko 7. Rakennuskustannusindeksi Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu 149,0 149,0 149,4 148,7 149,6 149,7 149,9 149,9 149,9 150,1 150,1 150,0 150,3 150,1 150,1 150,0 150,3 Työpanokset 156,4 156,7 156,7 156,1 157,2 157,1 157,1 157,0 157,0 157,7 157,7 157,7 158,5 158,5 158,6 158,4 157,8 Tarvikepanokset 153,2 152,9 153,5 152,6 153,6 153,9 154,1 154,2 154,2 154,1 154,3 154,1 154,2 153,8 153,8 153,4 154,2 Muut panokset 128,2 129,2 129,1 128,9 129,1 129,2 129,2 128,7 128,9 128,9 129,2 13 130,4 Asuinkerrostalo 147,4 147,5 147,7 147,2 148,0 148,1 148,3 148,2 148,2 148,4 148,2 148,2 148,7 148,5 148,5 148,5 148,7 Toimistorakennus 146,4 146,4 146,6 146,0 146,7 146,6 146,9 146,8 146,9 147,0 147,1 147,0 147,4 147,3 147,3 147,3 147,3 Teollisuusrakennus 156,3 156,4 156,8 156,9 157,1 157,3 157,4 157,3 157,8 157,7 157,8 158,1 157,8 157,7 157,8 158,3 Maatalouden tuotantorakennus 161,4 161,8 162,3 161,8 162,9 162,6 162,7 162,8 162,5 162,7 162,2 162,5 162,5 162,1 162,7 162,8 162,9 10

Liitetaulukko 8. Rakennuskustannusindeksi Maatalouden tuotantorakennus Teollisuusrakennus Toimistorakennus Rivitalo Asuinkerrostalo Muut panokset Tarvikepanokset Työpanokset Vuosi ja kuukausi 145,4 142,1 135,3 135,7 136,1 128,0 142,0 135,0 137,1 tammikuu 145,8 142,2 135,2 135,7 136,1 141,7 135,3 137,1 helmikuu 146,2 142,6 135,4 136,3 136,4 142,3 135,3 137,5 maaliskuu 145,8 141,7 134,8 135,9 135,9 128,9 141,5 134,8 136,9 huhtikuu 146,8 142,6 135,5 136,8 136,6 142,4 135,8 137,7 toukokuu 146,5 142,8 135,4 137,0 136,7 128,7 142,6 135,7 137,7 kesäkuu 146,5 143,0 135,7 136,9 136,9 128,9 142,9 135,7 137,9 heinäkuu 146,6 143,1 135,6 137,2 136,8 143,0 135,6 137,9 elokuu 146,3 143,1 135,7 137,1 136,8 142,9 135,6 137,9 syyskuu 146,5 143,4 135,8 137,0 137,0 142,8 136,2 lokakuu 146,1 143,4 135,9 137,3 136,8 128,5 143,0 136,2 marraskuu 146,4 143,5 135,8 136,8 136,9 128,7 142,8 136,2 138,0 joulukuu 146,3 143,8 136,2 136,8 137,3 142,9 136,9 138,3 tammikuu 146,0 143,5 136,0 136,6 137,1 142,5 136,9 helmikuu 146,5 143,4 136,1 136,7 137,1 142,6 136,9 maaliskuu 146,6 143,5 136,0 136,3 137,1 130,5 142,1 136,8 huhtikuu 146,7 143,9 136,1 136,8 137,3 130,2 143,0 136,3 138,3 toukokuu 11

Liitetaulukko 9. Rakennuskustannusindeksi Maatalouden tuotantorakennus Teollisuusrakennus Toimistorakennus Asuinpientalo Asuinkerrostalo Muut panokset Tarvikepanokset Työpanokset Vuosi ja kuukausi 127,8 123,4 122,3 122,6 123,0 124,8 120,0 122,8 tammikuu 128,1 122,3 122,5 123,8 124,6 120,2 122,8 helmikuu 128,5 123,8 122,5 123,1 123,8 124,0 125,1 120,2 123,1 maaliskuu 128,1 123,0 121,9 122,7 123,4 123,9 124,3 119,8 122,6 huhtikuu 123,8 122,5 124,0 123,8 125,2 12 123,3 toukokuu 124,0 122,4 123,8 124,1 125,4 12 123,3 kesäkuu 124,2 122,7 124,3 123,9 125,6 12 heinäkuu 128,9 124,3 122,6 123,9 124,2 123,8 125,7 120,5 elokuu 128,6 124,2 122,7 123,8 124,2 124,0 125,7 120,5 syyskuu 124,5 122,8 124,4 124,0 125,6 121,1 lokakuu 128,4 124,5 122,9 124,0 124,2 125,7 121,1 marraskuu 128,6 124,6 122,8 124,2 125,6 121,1 joulukuu 128,6 124,8 123,1 124,6 125,7 121,7 123,9 tammikuu 128,4 124,6 123,0 123,3 124,5 124,0 125,3 121,7 helmikuu 124,5 123,1 123,4 124,5 123,8 125,3 121,7 maaliskuu 128,9 124,6 123,0 123,1 124,5 125,4 125,0 121,6 huhtikuu 128,9 124,9 123,0 124,6 125,2 125,7 121,1 123,9 toukokuu 12

Liitetaulukko 10. Luovutushintakerroin Vuosi ja kuukausi tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu Luovutushintakerroin 1949 tammikuu = 100 2974,4 2975,7 2981,0 2970,3 2987,0 2988,1 2993,1 299 2990,5 2994,8 2991,3 2991,6 3000,8 2997,5 2997,3 2997,0 3001,3 13

Liitekuviot Liitekuvio 1. Talotyyppi-indeksit Liitekuvio 2. Osaindeksit P 14

Laatuseloste: Rakennuskustannusindeksi 1. Tilastotietojen relevanssi 1.1 Tietosisältö ja käyttötarkoitus Rakennuskustannusindeksit kuvaavat talonrakentamisen tuotantopanosten: tarvikkeiden, palkkojen ja muiden panosten hintojen kehitystä koko maan tasolla suhteessa indeksin perusvuoden hintoihin, jos perusajankohtana määritellyn kaltainen rakennushanke toteutettaisiin tarkasteluajankohtana perusajankohdan tuotantotekniikalla. Lisäksi rakennuskustannusindeksien avulla voidaan tarkastella pitkän aikavälin kustannuskehitystä. 1.2 Käsitteet, luokitukset, tietolähteet 1.2.1 Tietolähteet Rakennuskustannusindeksi perustuu rakennustarvikkeiden valmistajilta ja tukku- ja vähittäiskaupoista kerättyihin hintatietoihin. Työkustannusten muutokset saadaan Tilastokeskuksen ansiotasoindeksistä. Lisäksi indeksissä hyödynnetään Tilastokeskuksen muiden indeksien hintakeruiden yhteydessä kerättyä tietoa aina kun se on mahdollista. 1.2.2 Käytetyt luokitukset Alla oleva taulukko kuvaa virallisen rakennusluokituksen (talotyyppien) yhteyden rakennuskustannusindeksin 2010=100 laskennan pohjana käytettyihin hanke- ja remonttityyppeihin. Hanketyypillä tarkoitetaan taulukon mukaista kokonaisuutta kuvaamaan muodostettua laskennallista yksikköä. Virallinen rakennuskustannusindeksi lasketaan rasteroitujen hanketyyppien avulla ja se kuvaa ammattimaisen, liiketoiminnallisen uudisrakentamisen kustannuskehitystä. Virallinen rakennuskustannusindeksi mittaa kustannuskehitystä rakentajan näkökulmasta eikä se sisällä kaikkia rakennuttajalle aiheutuvia kustannuksia. 15

Virallinen rakennuskustannusindeksi (ammattimainen uudisrakentaminen) jakautuu työ-, tarvike- ja muihin panoksiin sekä rakennustyypeittäisiin alaindekseihin seuraavasti: asuinkerrostalo, tuottajamuotoista omakoti- ja rivitalorakentamista kuvaava asuinpientalo, toimisto- ja liikerakennuksia kuvaava toimitila ja teollisuusrakentamista kuvaava tuotantorakennus. Virallisen rakennuskustannusindeksin panosnimikkeistö perustuu Tilastokeskuksen omaan luokitukseen. Tilastokeskus julkaisemat talonrakentamisen kustannusindeksit voidaan luokitella virallisen rakennusluokituksen mukaan kahteen pääluokkaan, asuinrakentamisen ja muun kuin asuinrakentamisen kustannusindekseihin. Asuinrakentamisen indeksit voidaan jaotella edelleen uudisrakentamiseen ja korjausrakentamiseen. Uudisrakentamista edustavat ammattirakentamisen indeksit asuinkerrostalo ja asuinpientalo. Hanketyyppi asuinpientalo kuvaa ammattimaisesti, tuottajamuotoisesti toteutettuja omakoti- ja rivitaloja (virallisen rakennusluokituksen luokat erilliset pientalot sekä rivi- ja ketjutalot). Asuinrakentamiseen liittyvää korjausrakentamista edustavat indeksit asuntoremontti ja omakotitalon peruskorjaus sekä asunto-osakeyhtiön remontti. Asuntoremontti ja omakotitalon peruskorjaus kuvaavat omatoimista korjausrakentamista, asunto-osakeyhtiön remontti kuvaa ammattimaista korjausrakentamista. Muun kuin asuinrakentamisen uudisrakentamisen indeksejä ovat ammattirakentamisen talotyyppi-indeksit toimitila, tuotantorakennus sekä omatoimisen uudisrakentamisen talotyyppi-indeksi maatalouden tuotantorakennus. Muun kuin asuinrakentamisen korjausrakentamista kuvaa ammattimaisen korjausrakentamisen indeksi toimitilojen ja tuotantorakennusten remontit (taulukon hanketyyppi toimitila). 1.2.3 Käytetyt käsitteet Korjausrakentaminen Korjausrakentamisella tarkoitetaan laajasti ottaen kaikkea sitä toimintaa, jolla pyritään parantamaan tai ylläpitämään olemassa olevan rakennuksen tai sen osien kuntoa. Uudisrakentaminen Uudisrakentamisella tarkoitetaan rakentamista, joka tuottaa uutta tilaa tai uuden rakennuksen. Ammattimainen rakentaminen Ammattimaisella rakentamisella tarkoitetaan liiketaloudellista rakentamista eli maksua vastaan tapahtuvaa rakentamista, vrt. omatoiminen rakentaminen. Omatoiminen rakentaminen Omatoimisella rakentamisella tarkoitetaan kotitalouksien itse toteuttamia rakennushankkeita, joita ovat mm. omakotitalojen, kesämökkien, maatalousrakennusten ja muiden talousrakennusten uudis- ja korjausrakentaminen ilman palkattua työvoimaa. vrt. ammattimainen rakentaminen. Rakennuskustannukset ja rakennustyön hinta Rakennuskustannuksilla tarkoitetaan sitä rahamäärää, joka tarvitaan tietyn ominaisuuksiltaan määritellyn rakennuksen tai rakennustyön tekemiseksi kun nämä kustannukset on määritelty panoshintojen mukaan. Rakennuskustannusindeksi mittaa tällä tavoin määritellyn rakennustyökokonaisuuden kustannuskehitystä ajassa. Rakennustyön hinnalla tarkoitetaan sitä rahamäärää, jolla joku on valmis suorittamaan kyseisen työn. Tämä hinta määräytyy panoshintojen ohella vallitsevan markkinatilanteen mukaan. 16

1.3 Lait, asetukset ja suositukset Tilastojen laadintaa ohjaa valtion tilastotoimen yleislaki, tilastolaki, jonka mukaan tilastoihin tulee ensi sijassa käyttää muihin tarkoituksiin kerättyä tietoa. Tiedonantajilta kerätään vain ne välttämättömät tiedot, joita ei saada muualta. Rakennuskustannusindeksin tuotantoa ja tietosisältöä ohjaa Euroopan Unionin komission asetus lyhyen aikavälin tilastoista N:o 1165/98. Asetus velvoittaa jäsenvaltioita tuottamaan tietoa rakennuskustannuksista sekä erikseen rakennustarvikkeiden ja työn hinnan kehittymisestä. Tilastojen muuttujat on määritelty Euroopan Unionin komission asetuksessa 588/2001. 2. Tilaston menetelmäkuvaus Rakennuskustannusindeksi lasketaan Laspeyresin hintaindeksin mukaisesti. Indeksin laskenta vaatii perusvuoden painorakenteen lisäksi valittujen hyödykkeiden kuukausittaisen hintaseurannan. Rakennuskustannusindeksin painorakenne on muodostettu esimerkkihankkeiksi valittujen erityyppisten rakennusten toteutuneiden rakennuskustannusten perusteella. Painorakenteessa kukin rakennuskustannusten osatekijä saa rakentamiskustannusosuutensa mukaisen painon. Tätä jakoa on täydennetty mm. rakennusmateriaalien menekkitietojen perusteella, jotta erilaiset rakenneratkaisut ja rakennusmateriaalivaihtoehdot olisivat indeksissä paremmin edustettuina. Indeksin painorakenteeseen on sisällytetty tärkeimmät rakennuskustannusten osatekijät. Nämä on ryhmitelty työ-, tarvike- ja muihin kustannuksiin ja edelleen alaryhmiin. Lopuksi alimman ryhmän hyödykkeitä edustamaan on valittu yksi tai useampia ominaisuuksiltaan muuttumattomia hyödykkeitä, joiden hintoja kuukausittain seurataan. Hintatiedot kerätään rakennustarvikkeiden valmistajilta, tukku- ja vähittäiskaupoilta. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Rakennuskustannusindeksin laskenta perustuu noin 300 tiedonantajalta kerättyihin yli 1000 hintatietoon. Indeksi kuvaa talonrakentamisen peruspanosten keskimääräistä hintakehitystä koko maan tasolla. Indeksi ei kerro mahdollisista eri alueiden eroavaisuuksista. 4. Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Hintatiedot kerätään kuukauden 15. päivän mukaisina. Ammattirakentajien indeksit lasketaan arvonlisäverottomista hinnoista ja omatoimisen rakentamisen indeksit arvonlisäverollisista hinnoista. Rakennuskustannusindeksi ilmestyy kohdekuukautta seuraavan kuukauden 15. päivä. Jos päivä sattuu viikonloppuun niin indeksi julkaistaan edellisenä arkipäivänä. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Rakennuskustannusindeksin tietoja julkaistaan seuraavasti: Rakennuskustannusindeksi julkistamistiedotteena Tilastokeskuksen internet sivuilla ja painettuna julkaisuna kuukausittain. Tietoja julkaistaan myös Tilastokeskuksen maksuttomassa tilastotietojen itsepalvelujärjestelmässä (StatFin). Lisäksi Tilastokeskus tuottaa maksullisia erityisselvityksiä rakennuskustannusindeksin aineistosta asiakkaiden toimeksiannosta. 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Rakennuskustannusindeksistä lasketaan pitkiä aikasarjoja. Näiden indeksien (esimerkiksi 1964=100 ja 1980=100) muutokset vastaavat aina uusimman indeksin muutoksia. 17

7. Tietojen yhtenäisyys Rakennuskustannusindeksin julkaistut indeksipisteluvut ovat julkaisuhetkellä aina lopullisia. Tämän jälkeen niitä ei enää muuteta. Rakennuskustannusindeksiin liittyvää dokumentaatiota on saatavissa julkaisusta, tilaston kotisivulta sekä indeksiä tuottavasta Tilastokeskuksen yksiköstä. 18

Hinnat ja kustannukset Lisätietoja Jose Lahtinen Merja Järvinen Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala 029 551 3776 029 551 2458 rakennus.indeksit@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Rakennuskustannusindeksi. Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh. 029 551 2220 www.tilastokeskus.fi Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 020 450 05 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi ISSN 1796-0479 = Suomen virallinen tilasto ISSN 1795-4282 (pdf) ISSN 0784-8196 (print) Tuotenumero 3263 (print)