Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 79/10/2 Dnro ISAVI/153/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.8.2010 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Puulan Kaiskonselälle välille Uitonniemi - Puulansalmi ja töidenaloittamislupa, Kangasniemi ja Hirvensalmi HAKEMUS Suur-Savon Sähkö Oy on aluehallintovirastoon 16.6.2010 toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa mainitulle hankkeelle. Vesistöön sijoitettava kaapeli on kooltaan 0,4 kv:n voimakaapeli. Vesistönalituksen pituus on 512 metriä. Kaapeli lasketaan vesistön pohjaan ilman erillistä suojaa. Tarvittaessa kaapeli painotetaan siten, että se painuu tasaisesti pohjaan ja pysyy paikoillaan. Ranta-alueilla kaapeli upotetaan 1,5 metrin minimivesisyvyydestä alkaen pohjaan tehtyyn 70 cm syvään kaivantoon ja peitetään. Kaapelilinjan kohdalla oleva vesialue on salmen pohjoispuoliskolla Kangasniemen kunnassa Puulasalmen osakaskunnan yhteistä vesialuetta ja salmen eteläpuoliskolla Hirvensalmen kunnassa Jussilan osakaskunnan yhteistä vesialuetta. Hakija on sopinut kirjallisesti osakaskuntien kanssa kaapelin sijoittamisesta vesialueelle. Hakija on sopinut kirjallisesti rantautumiskiinteistöjen omistajien kanssa kaapelin sijoittamisesta ranta-alueille. Hakija on samalla pyytänyt oikeutta saada aloittaa rakennustyöt jo ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista. HAKEMUKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT Aluehallintovirasto on varannut Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Liikenneviraston Meriosaston Järvi-Suomen väyläyksikölle sekä Kangasniemen ja Hirvensalmen kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille tilaisuuden lausua kantansa hakemuksesta.
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) on lausunut, että ELY-keskuksella ei ole tiedossa rakenteen vaikutuspiirissä erityisiä suojeluarvoja tai suojelukohteita, joita hanke vaarantaisi. Hanke ei myöskään vaaranna valtioneuvoston 10.12.2009 hyväksymän Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman (Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuoteen 2015) eikä Etelä- Savon pintavesien toimenpideohjelman 2010 2015 mukaista vesialueelle määriteltyä keskikokoisen humusjärven erinomaisen ekologisen tilan säilymisen tilatavoitetta. ELY-keskuksen käsityksen mukaan hakijalle voidaan myöntää lupa suunnitelman mukaan toteutettavan kaapelin rakentamiseen. Kaapelin rakentamisesta ja sen vesistössä olemisesta ei aiheudu etukäteen arvioiden sanottavaa haittaa vesistön käyttämiselle tai muulle yleiselle edulle. ELY-keskus on esittänyt mahdollisesti myönnettävän luvan ehtoihin seuraavaa: - Rakentamistyön aloittamisesta on ennakolta kirjallisesti ilmoitettava Etelä-Savon ELY-keskukselle. - Vesialueella, missä vesisyvyys on pienempi kuin 1,5 m alivedenkorkeudesta mitattuna, kaapeli on upotettava pohjaan tehtävään 0,7 m syvään kaivantoon ja peitettävä. Muualla vesialueella kaapeli on laskettava tarvittaessa painotettuna niin, että se painuu tasaisesti pohjaan ja pysyy paikoillaan. Puulan alivedenkorkeus vuosijaksolla 1971 2000 on ollut N 60 +94,35 m (Puulavesi, Liekunen asteikko 1407810). - Rakentamistyön jäljet on viimeisteltävä maa-alueilla riittävällä huolellisuudella, jotta hankkeen vaikutukset ranta- ja vesimaisemaan olisivat mahdollisimman vähäiset. Vesialueella kaivualueet on tasattava luonnolliseen pohjatasoon saakka. - Rakennustyöt on tehtävä sellaisena aikana ja siten, ettei vesistön muuta käyttöä tarpeettomasti vaikeuteta. - Kaapelin sijainti tulee osoittaa rantautumispaikoille asetettavilla merkkitauluilla. - Kaapeli painotuksineen ja merkkitauluineen on pidettävä kunnossa. - Työn valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Savon ELYkeskukselle kahden kuukauden kuluessa valmistumisajankohdasta lukien. Liikenneviraston Meriosaston Järvi-Suomen väyläyksikkö on lausunut, että kaapeli alittaa Suonsalmesta Kortesalmen kautta Kekoniemen selälle johtavan väylän, jonka ohjeellinen kulkusyvyys kyseisellä kohdalla on 1,5 m ja haraussyvyys 1,8 m. Väylän väyläluokka on VL 6 venereitti. Kaapeli tulee laskea riittävästi painotettuna pohjaan niin, että se painuu pohjaan tasaisesti ja pysyy paikallaan potkurivirtojen vaikutuksessakin. Väylän kohdalla on varmistettava, että kaapeli painotuksineen jää haraustason alapuolelle. Haraustaso on N 60 +94,37 m - 1,8 m. Ranta-alueilla kaapeli tulee upottaa hakemussuunnitelman mukaisesti. Kaapelin asennustyö ei saa vaikeuttaa vesiliikennettä. Asennus olisi tehtävä vilkkaimman veneilykauden ulkopuolella. Kaapeli on merkittävä ja sen sijainti ilmoitettava väyläyksikölle. 2
3 ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU KÄSITTELYRATKAISU LUPARATKAISU LUPAMÄÄRÄYKSET Aluehallintovirasto on käsitellyt asian hakemukseen liitetyt rakentamisalueen omistajien antamat suostumukset huomioon ottaen vesilain 16 luvun 9 :n nojalla ilman hakemuksen tiedoksi antamista kuulutusmenettelyllä. Aluehallintovirasto myöntää Suur-Savon Sähkö Oy:lle luvan sähkökaapelin rakentamiseen Puulan Kaiskonselälle välille Uitonniemi - Puulansalmi Kangasniemen ja Hirvensalmen kunnissa. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu korvattavia edunmenetyksiä. Ennalta arvaamattomien edunmenetysten varalle annetaan jäljempänä määräys. 1. Vesistökaapeli rakennetaan hakemuksen liitteenä olevan 14.6.2010 päivätyn kaapelireittikartan 1:10 000 osoittamaan paikkaan seuraavasti: Alueilla, missä veden syvyys on pienempi kuin 1,5 m metriä mitattuna vesialueen alivedenkorkeudesta N 60 +94,35 m, kaapeli tulee sijoittaa pohjaan tehtävään 0,7 m syvään kaivantoon ja peittää. Muualla vesialueella kaapeli tulee laskea riittävästi painotettuna pohjaan niin, että se painuu pohjaan mahdollisimman tasaisesti ja pysyy paikoillaan eikä aiheuta vesistön käyttäjille vaaraa tai haittaa. Väylän kohdalla on varmistettava, että kaapeli painotuksineen jää väylän haraustason alapuolelle. 2. Rakentamistyön aloittamisen ajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja on hyvissä ajoin kirjallisesti ilmoitettava Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Kangasniemen ja Hirvensalmen kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille. 3. Rakennustyöt on tehtävä siten ja sellaisena ajankohtana, ettei vesistön muuta käyttöä tarpeettomasti vaikeuteta. Vesistöä samentavat kaivutyöt on tehtävä 15.9. 31.5. välisenä aikana. 4. Töiden päätyttyä kaivualueet on viimeisteltävä ja maisemoitava ympäristöön sopiviksi. Vesistön pohja on tasattava nykyisen pohjan tasoon. 5. Vesistökaapelin sijainti on merkittävä Merenkulkulaitoksen tiedotuslehdessä nro 6/23.6.2008 annettujen ohjeiden mukaisesti. 6. Kaapeli painoineen ja merkkitauluineen on pidettävä jatkuvasti tämän lupapäätöksen edellyttämässä kunnossa.
7. Työt on tehtävä kahden vuoden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. 8. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Etelä- Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Liikenneviraston Järvi-Suomen väyläyksikölle sekä Kangasniemen ja Hirvensalmen kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille kahden kuukauden kuluessa valmistumisajankohdasta lukien. 9. Mikäli tässä päätöksessä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuu vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä, jota nyt ei ole edellytetty, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen lupapäätöksen lainvoiman estämättä saattaa asian vesilain 2 luvun 27 :n 2 momentissa säädetyssä ajassa aluehallintoviraston käsiteltäväksi siinä järjestyksessä kuin hakemusasioista on vesilaissa säädetty. LUVAN MYÖNTÄMISEN PERUSTELUT Hanke on tarpeen alueen sähköhuollon järjestämistä varten. Hakija on sopinut kaapelin sijoittamisesta vesialueita hallinnoivien osakaskuntien ja kaapelin rantautumiskohtien maanomistajien kanssa. Rakentaminen ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Lupa voidaan myöntää vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla. LAUSUNTOJEN HUOMIOON OTTAMINEN Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Liikenneviraston Meriosaston Järvi-Suomen väyläyksikön vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevin tavoin. TÖIDENALOITTAMISLUPA LAINKOHDAT Aluehallintovirasto oikeuttaa luvan saajan ryhtymään jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista tässä päätöksessä tarkoitettuihin töihin ja toimenpiteisiin, koska kysymys on hankkeesta, johon aluehallintovirasto on myöntänyt luvan vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin, ja koska olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen ehtoja muutetaan. Vakuutta ei määrätä talletettavaksi, koska hankkeen koko, sijainti, paikalliset olosuhteet ja alueen omistajien antamat suostumukset huomioon ottaen ei ennalta arvioiden ole odotettavissa vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamista, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan ehtojen muuttaminen voisi aiheuttaa. Vesilain 2 luvun 3, 6 :n 1 momentti ja 26 4
5 KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 455 euroa. Maksu peritään 35 % taulukon mukaista maksua alempana, koska asian vaatima työmäärä on taulukossa mainittua työmäärää pienempi. Vesilain 21 luvun 9. Valtioneuvoston asetus aluehallintoviraston maksuista (1145/2009). MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusosoitus liitteenä. Ympäristöneuvos Viljo Mikkonen Esittelijä Aune Mielonen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvos Viljo Mikkonen ja esittelijä Aune Mielonen (asian esittelijä). AM/KK Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 040 774 8074
VALITUSOSOITUS LIITE Valitusviranomainen Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 22.9.2010. Valitusoikeus Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituksen sisältö Valituksen liitteet Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y-tunnus - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Itä-Suomen aluehallintovirastolle Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Itä-Suomen aluehallintoviraston Kuopion toimipaikan kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Itä-Suomen aluehallintoviraston Kuopion toimipaikan kirjaamon yhteystiedot Käyntiosoite: Hallituskatu 12 14, 70100 KUOPIO Postiosoite: PL 1741, 70101 KUOPIO Puhelin: (vaihde) 020 636 1030 Telekopio: (017) 580 8690 Sähköposti: kirjaamo.ita@avi.fi Aukioloaika: klo 8 16.15 Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.