Koneinsinöörikilta ry:n säännöt Hyväksytty silloisten sääntöjen mukaisissa kiltakunnan kokouksissa 7/ ja 8/

Samankaltaiset tiedostot
Koneinsinöörikilta ry:n säännöt Hyväksytty kiltakunnan kokouksissa 5/ ja 6/

Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja , sekä Patentti- ja rekisterihallituksessa

Maanmittarikillan säännöt

Teekkaripurjehtijat voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.

Akateemisen Sitsiseuran säännöt

Maanmittarikillan säännöt

Arkkitehtikilta ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Suomen luolaseuran säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inkubio ry. Näissä säännöissä siitä käytetään nimeä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Espoo.

PL 69 1 (7) ESPOO

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Lahela-Seuran säännöt

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Kerhon nimi on Pohjalaisten tanssikerho. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä kerho.

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

1. luku: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

1 luku. Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kauppatieteen opiskelijoiden aineyhdistys SÄÄNNÖT

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

SOMAKISS ry:n säännöt

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Fundi ry. Jäljempänä näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Espoo.

I luku Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut AY:n opiskelija.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Kerhon nimi on Pohjalaisten tanssikerho ry. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä kerho.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

KAAKKOIS-SUOMEN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

Säännöt vuodelta 1986 (2017)

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

PESÄPUU ry Säännöt

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Transkriptio:

Aalto ENG Sivu 1 (6) Koneinsinöörikilta ry:n säännöt Hyväksytty silloisten sääntöjen mukaisissa kiltakunnan kokouksissa 7/2017 19.09.2017 ja 8/2017 03.10.2017 I Koneinsinöörikilta 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Koneinsinöörikilta ry, myöhemmin kilta, sen kotipaikka on Espoon kaupunki ja virallinen kieli suomi. Killan nimi on englanniksi Guild of Mechanical Engineers ja ruotsiksi Maskiningenjörsgillet. Killan virallinen lyhenne kaikilla kielillä on KIK. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Killan tarkoituksena on yhdistää Aalto-yliopiston, myöhemmin yliopisto, kone- ja rakennustekniikan opiskelijoita, edistää heidän opiskeluun liittyviä pyrkimyksiään sekä herättää ja ylläpitää mielenkiintoa ammatillisiin, sivistyksellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kilta ajaa jäsentensä etua yliopistossa ja ammatillisissa yhteisöissä sekä pitää yllä tervettä teekkarihenkeä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi kilta auttaa jäseniään perehtymään yliopistoyhteisöön ja selviytymään opintojen aikana ilmenevistä ongelmista seuraavin keinoin: 1. järjestää opintoihin, yliopistoon, korkeakoulupoliittisiin, ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviä opinto- ja tiedotustilaisuuksia 2. tiedottaa jäseniään ajankohtaisista kiltaan, yliopistoyhteisöön ja sidosryhmiin liittyvistä asioista 3. järjestää kokouksia, juhlia, opintoretkiä ja muita vastaavia teekkarihenkisiä tapahtumia 4. pitää yhteyttä ja toimii yhteistyössä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY), Aalto-yliopiston, ammatillisten järjestöjen, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa 5. rohkaisee jäseniään osallistumaan urheilu- ja kulttuuritapahtumiin. Toimintansa tukemiseksi kilta harjoittaa julkaisutoimintaa, järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja huvitilaisuuksia. Lisäksi kilta voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Kilta voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. 3 Jäsenet Killalla on varsinaisia jäseniä, ulkojäseniä, kannatusjäseniä ja kunniajäseniä. Varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen killan jäsenmaksun maksanut AYY:n jäsen. Ulkojäseneksi voidaan hallituksen päätöksellä hyväksyä killan toiminnasta kiinnostunut killan jäsenmaksun maksanut henkilö, jota ei voida hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi. Kannatusjäseneksi voidaan hallituksen päätöksellä hyväksyä henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka tukee killan toimintaa.

Aalto ENG Sivu 2 (6) Hallitus voi vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kutsua killan kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa, merkittävästi edistänyt killan pyrkimyksiä tai jolle kilta muuten tahtoo osoittaa kunnioitustaan. Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee killan hallituksen jäsen tai vähintään kaksikymmentä (20) killan varsinaista jäsentä. Killalla voi samanaikaisesti olla enintään kymmenen (10) kunniajäsentä. Kunniajäsenyys on elinikäinen. 4 Jäsenen eroaminen ja erottaminen Jäsen voi erota killasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti killan hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi erota myös ilmoittamalla siitä killan yleisessä kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Hallitus katsoo jäsenen eronneeksi, mikäli hän ei ole suorittanut jäsenmaksuaan lokakuun loppuun mennessä. Hallitus voi erottaa killan jäsenen, joka ei täytä 3 jäsenille asettamia ehtoja, joka on törkeästi toiminut vastoin killan tarkoitusta tai aiheuttanut killalle merkittävää taloudellista haittaa. Tällöin erottamispäätös on julkistettava killan virallisella ilmoitustaululla ja se on viipymättä lähetettävä kirjallisena erotetulle jäsenelle, paitsi milloin kysymyksessä on jäsenmaksun laiminlyönti. Hallituksen jäsenen voi erottaa killasta killan yleinen kokous. Killan hallituksen erottamalla jäsenellä on oikeus valittaa päätöksestä killan yleiselle kokoukselle, jonka täytyy tällöin vahvistaa päätös enemmistöllä annetuista äänistä. Valitus on toimitettava kirjallisena hallitukselle neljän (4) viikon kuluessa kirjallisen erottamispäätöksen lähettämisestä. Valitus on käsiteltävä seuraavassa killan yleisessä kokouksessa, kuitenkin viimeistään kahdeksan (8) viikon kuluessa valituksen jättöpäivästä. 5 Jäsenluettelo Killan hallituksen on pidettävä killan jäsenistä jäsenluetteloa. Killan jäsen on velvollinen ilmoittamaan hallitukselle kotipaikkaansa ja nimeensä kohdistuvista muutoksista. 6 Jäsenmaksut Jäsenet ovat velvollisia suorittamaan lukuvuosittain lokakuun loppuun mennessä killalle jäsenmaksun, joka voi olla erisuuruinen kullekin jäsenryhmälle. Kunniajäsenet ovat vapautettuja jäsenmaksuista. Jäsenmaksujen suuruudet määrää killan yleinen kokous. II Killan yleinen kokous 7 Killan yleinen kokous Killan yleisen kokouksen puheenjohtajaa kutsutaan puhemieheksi. Jos puhemies on esteellinen, kokouksen puheenjohtajana toimii killan hallituksen puheenjohtaja. Killan yleinen kokous on päätösvaltainen, kun se on kutsuttu koolle näissä säännöissä määritellyllä tavalla. Killan yleisen kokouksen sihteerinä toimii hallituksen sihteeri. Sihteerin ollessa estynyt, valitsee killan yleinen kokous keskuudestaan kokoukselle sihteerin. Killan yleisessä kokouksessa käsitellään vain kokouskutsussa mainitut asiat.

Aalto ENG Sivu 3 (6) Päätökset killan yleisessä kokouksessa tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä, ellei säännöissä toisin määrätä. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Killan yleisessä kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus kaikilla killan jäsenillä ja oltermannilla. Äänioikeus on killan varsinaisilla jäsenillä. Killan yleinen kokous voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös muille henkilöille. Kokoukseen ei voi osallistua etäyhteydellä tai valtakirjalla. 8 Killan yleisen kokouksen tehtävät Killan yleisen kokouksen tehtävänä on: 1. valita keskuudestaan killan yleisen kokouksen puhemies kevätkokouksessa seuraavan puhemiehen valintaan asti 2. nimittää ja vapauttaa haluamansa toimikunnat 3. kutsua ja vapauttaa oltermanni 4. kutsua jatkuvuustoimikunnan puheenjohtaja ja jäsenet 5. hyväksyä tarvittavat työjärjestykset, sekä muut tarpeellisiksi katsomansa säännökset 6. päättää killan virallisen ilmoitustaulun paikasta 7. päättää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 8. hyväksyä toimintasuunnitelma 9. päättää killan jäsenmaksujen suuruudet 10. hyväksyä killan talousarvio ja määrittää killan talouden suuntaviivat ja ohjeet 11. valita ja vapauttaa killan hallituksenmuodostaja 12. valita ja vapauttaa hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet 13. valita kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varahenkilöä 14. päättää asioista, jotka puhemies, hallitus, toimikunta tai vähintään kymmenen (10) killan varsinaista jäsentä saattaa killan yleisen kokouksen ratkaistavaksi. 9 Puhemiehen tehtävät Killan yleisen kokouksen puhemiehen tehtävänä on: 1. kutsua koolle killan yleiset kokoukset 2. johtaa puhetta killan yleisissä kokouksissa ja allekirjoittaa niiden pöytäkirjat yhdessä kokouksen sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien kanssa 3. pitää yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan ajankohtaisiin asioihin liittyen. Killan hallituksen puheenjohtaja hoitaa puhemiehen tehtäviä tämän ollessa esteellinen tai muutoin estynyt hoitamaan tehtäviään.

Aalto ENG Sivu 4 (6) Puhemiehen ja hallituksen puheenjohtajan molempien ollessa esteellisiä toimimaan kokouksen puheenjohtajana, valitsee killan yleinen kokous keskuudestaan puheenjohtajan. 10 Sääntömääräiset killan yleiset kokoukset Loka-, marras- tai joulukuun aikana killan yleisen kokouksen on kokoonnuttava yhteen tai useampaan kokoukseen päättämään talousarviosta sekä hallituksen valinnasta seuraavalle kalenterivuodelle. Kokouksissa on käsiteltävä ainakin seuraavat asiat: 1. valitaan hallituksenmuodostaja, jonka tulee esittää itseään hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksenmuodostajasta määrätään tarkemmin hallituksen työjärjestyksessä 2. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet hallituksenmuodostajan esityksen pohjalta 3. valitaan kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varahenkilöä 4. valitaan jatkuvuustoimikunnan puheenjohtaja ja jäsenet 5. hyväksytään toimintasuunnitelma tulevalle toimikaudelle 6. vahvistetaan talousarvio tulevalle toimikaudelle. Tammi- tai helmikuun aikana killan yleisen kokouksen on kokoonnuttava kevätkokoukseen. Kokouksessa on käsiteltävä ainakin seuraavat asiat: 1. valitaan killan yleisen kokouksen puhemies 2. hallituksen esittelemä toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä vuodelta 3. toiminnantarkastajien lausunto tilinpäätöksestä 4. päätetään tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 11 Yleisen kokouksen koollekutsuminen Killan yleiset kokoukset kutsuu koolle puhemies. Killan yleinen kokous pidetään, kun yleinen kokous tai hallitus niin päättää, tai vähintään kymmenesosa (1/10) killan äänioikeutetuista jäsenistä tai vähintään kaksikymmentä (20) killan äänioikeutettua jäsentä vaatii sitä kirjallisesti killan hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten. Puhemiehen on tällöin kutsuttava kokous koolle siten, että se pidetään neljän (4) viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Mikäli yleinen kokous kutsutaan koolle yliopiston opiskelijoiden yli seitsemän (7) päivää kestävän yhtäjaksoisen lomakauden aikana, kokous on kutsuttava koolle viiden (5) viikon kuluessa. Kutsu killan yleiseen kokoukseen on julkaistava killan virallisella ilmoitustaululla sekä lähetettävä jäsenille sähköpostitse vähintään kahta (2) viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika ja paikka sekä kokouksessa käsiteltävät asiat.

Aalto ENG Sivu 5 (6) III Hallitus 12 Hallituksen kokoonpano Killan asioita hoitaa kalenterivuodeksi kerrallaan valittava hallitus, josta käytetään lyhennettä KIKH. Hallituksen jäsenen tulee olla killan jäsen. Hallitukseen on kuuluttava puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä enintään yhdeksän (9) muuta jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Varapuheenjohtaja hoitaa puheenjohtajan tehtäviä tämän ollessa esteellinen tai muutoin estynyt hoitamaan tehtäviään. 13 Hallituksen tehtävät Hallituksen tehtäviin kuuluu: 1. johtaa killan toimintaa 2. edustaa kiltaa 3. laatia killan toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus ja tilinpäätös 4. valmistella killan yleisissä kokouksissa käsiteltävät asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset 5. hoitaa killan taloutta ja omaisuutta 6. päättää jäseneksi hyväksymisestä 7. pitää yllä killan jäsenluetteloa 8. kutsua killan kunniajäsenet 9. valita toimihenkilöt. 14 Hallituksen kokoukset Hallituksen kokouksen kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja. Kokous on päätösvaltainen, mikäli kokouksesta on tiedotettu kaikille hallituksen jäsenille hallituksen keskuudessaan sopimalla tavalla ja läsnä on yli puolet (1/2) hallituksen jäsenistä, heidän joukossaan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Päätökset tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä, vaaleissa kuitenkin suhteellisella enemmistöllä annetuista äänistä. Jos äänet jakautuvat tasan, ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Hallituksen kokoukset eivät ole julkisia, ellei hallitus toisin päätä. Kuitenkin killan yleisen kokouksen puhemiehellä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Hallituksen kokouksista määrätään tarkemmin hallituksen työjärjestyksessä. IV Muut toimielimet 15 Oltermanni Killan yleinen kokous valitsee killalle oltermannin enintään kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Oltermanniksi valitaan killan toiminnasta kiinnostunut professorikuntaan kuuluva henkilö. Oltermanni toimii yhteyshenkilönä killan ja professorikunnan välillä.

Aalto ENG Sivu 6 (6) 16 Jatkuvuustoimikunta Killalla on jatkuvuustoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja neljästä (4) kuuteen (6) jäsentä. Jatkuvuustoimikunta on neuvoja antava elin, jolla ei ole päätösvaltaa. Toimikunnalla on oikeus antaa neuvoja ja ohjeita sekä tehdä esityksiä hallitukselle. Jatkuvuustoimikunnasta säädetään tarkemmin jatkuvuustoimikunnan työjärjestyksessä. V Hallinto ja talous 17 Killan nimen kirjoittaminen Killan nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä, tai jompikumpi yhdessä jonkun muun hallituksen jäsenen kanssa. Hallitus voi valtuuttaa hallituksen jäsenen tai toimihenkilön kirjoittamaan killan nimen yksin. 18 Tilikausi ja toiminnantarkastajat Killan toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Killan taloudenhoitoa ja hallintoa valvovat toiminnantarkastajat. Hallituksen on toimitettava toimintakertomus ja tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen toiminnantarkastajille viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa hallitukselle kirjallinen kevätkokoukselle osoitettu lausuntonsa toiminnantarkastuksesta viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta. 19 Sääntöjen muuttaminen Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on tullut hyväksytyksi vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä killan yleisessä kokouksessa, joiden väli on ollut vähintään kaksi (2) viikkoa. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa. Muutosesityksen voi tehdä killan yleiselle kokoukselle killan hallitus tai kirjallisena hallitukselle vähintään kaksikymmentä (20) killan varsinaista jäsentä. Muutosesitys on käsiteltävä seuraavassa killan yleisessä kokouksessa. 20 Killan purkautuminen Kilta purkautuu, jos killan yleinen kokous tekee siitä päätöksen vähintään viiden kuudesosan (5/6) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on ollut vähintään neljä (4) viikkoa. Purkautumisesitys on mainittava kokouskutsussa. Killan purkauduttua tai sen tultua lakkautetuksi siirtyvät sen varat ja irtain omaisuus AYY:lle käytettäväksi näiden sääntöjen 2 :n mukaiseen tarkoitukseen tai sen ollessa mahdotonta AYY:n toiminnan tukemiseen. 21 Sääntöjen voimaantulo Nämä säännöt tulevat voimaan, kun ne on rekisteröity yhdistysrekisteriin.