TURUN KAUPUNKISEUDUN ILMANLAATU VUONNA 26 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ: Satu Viranko, Fortum Power and Heat Oy, Naantalin voimalaitos Caj Karlsson, Neste Oil Oyj, Naantalin jalostamo Minna Niemelä, Turku Energia Oy Leena Rosama, Raision kaupunki Marjut Taipaleenmäki, Naantalin kaupunki Jouni Saario, Kaarinan kaupunki Mauri Kivilaakso, Varissuon Lämpö Oy Sauli Lehtinen, Fortum Lämpö Oy Markku Alahäme, Turun Satama Petri Moisio, Aker Finnyards Oy Olli-Pekka Mäki, Turun kaupunki / ympäristönsuojelutoimisto
1 TIIVISTELMÄ Merkittävimmät ilmanlaatuun vaikuttavat tekijät Turun kaupunkiseudulla ovat liikenne ja energiantuotanto. Liikenteen vaikutukset hengitettävän ilman laatuun ovat kuitenkin merkittävämmät kuin energiantuotannon, mikä johtuu liikenteen matalasta päästökorkeudesta. Rikkidioksidipäästöt ovat laskeneet 198-luvun alusta merkittävästi. Viime vuosina Turun kaupunkiseudun rikkidioksidipäästöt ovat olleet noin 4 tonnia vuodessa. Typpidioksidipäästöt ovat olleet Turun kaupunkiseudulla noin 5 5 6 tonnia vuodessa, josta liikenteen osuus on ollut hieman alle kolmannes. Hiukkasten päästöissä on tapahtunut vähenemistä merkittävästi 198-luvun lopulta lähtien. Hiukkaspäästöt ovat viime vuosina olleet noin 4 5 tonnia vuodessa. Teollisuus- ja energiantuotantolaitosten päästöjen vuotuiset vaihtelut johtuvat laitosten käyttömääristä. Ilmanlaatua Turun kaupunkiseudulla seurattiin kuudella mittauspisteellä, joista kaksi sijaitsi Turussa (kauppatori ja Ruissalo), kaksi Raisiossa (keskusta ja Kaanaa), yksi Naantalin keskustassa ja yksi Kaarinan keskustassa. Mitattavia komponentteja olivat typen oksidit, hengitettävät hiukkaset, rikkidioksidi sekä otsoni. Tuulen suuntaa ja nopeutta seurattiin Juhannuskukkulan sääasemalla. Ilman epäpuhtauspitoisuuksia verrataan ohje- ja raja-arvoihin. Raja-arvot eivät ylittyneet Turun kaupunkiseudulla. Typpidioksidin osalta ohjearvot ylittyivät Kaarinan ja Raision mittausasemilla tammikuussa. Muilla mittausasemilla ei typpidioksidin osalta mitattu ohjearvon ylityksiä. Hengitettävät hiukkaset eivät ylittäneet ohjearvoa Turun seudulla. Rikkidioksidin pitoisuudet eivät ylittäneet ohjearvoja Turun seudulla. Ruissalon otsonipitoisuudet ylittivät vuodelle 21 annetun tavoitearvon terveyshaittojen ehkäisemiseksi 12 vuorokautena. Indeksillä luonnehdittuna Turun seudun ilmanlaatu oli yleensä tyydyttävä lukuun ottamatta Kaarinaa, jossa ilmanlaatu oli yleensä hyvä. Huono tai erittäin huono (indeksin arvo yli 1) ilmanlaatu oli Turussa neljänä, Raisiossa kuutena ja Naantalissa seitsemänä sekä Kaarinassa kymmenenä vuorokautena. Kohonneet indeksin arvot aiheutuivat keväisin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista ja talvisin kohonneista typpidioksidin pitoisuuksista. Hyväksi ilmanlaatu luokiteltiin Kaarinassa 167, Naantalissa 142, Raisiossa 81 ja Turun keskustassa 38 vuorokautena. Kohonneet ilman epäpuhtauspitoisuudet aiheuttavat erilaisia terveys- ja luontovaikutuksia. Turun kaupunkiseudulla mitatut pitoisuudet ovat kuitenkin yleensä tasolla, jolla terveysvaikutukset ovat epätodennäköisiä. Ilman epäpuhtauksista aiheutuneet terveysvaikutukset liittyvät lähinnä lyhytkestoisiin kohonneiden hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien hengitysteitä ärsyttävään vaikutukseen. Luontovaikutukset liittyvät lähinnä pitkäaikaiseen ilman epäpuhtauksien happamoittavaan ja rehevöittävään vaikutukseen sekä joidenkin indikaattorilajien, kuten bioindikaattoritutkimuksissa käytettävien männyn runkojäkälien, esiintymisen muutoksiin pitkällä aikavälillä.
2 SAMMANDRAG Utsläppen från trafiken och energiproduktionen är de faktorer som mest påverkar luftkvaliteten i Åbonejden. Eftersom utsläppen från trafiken sker nära markytan är de mest betydande för luftkvaliteten. Utsläppen av svaveldioxid har minskat betydligt sedan början av 198-talet. Under de senaste åren har utsläppen av svaveldioxid varit ungefär 4 ton per år i Åboregionen. Kvävedioxidutsläppen har varit ungefär 6 5 5 ton per år varav under en tredjedel är orsakad av trafiken. Partikelutsläppen har också minskat märkbart sedan slutet av 198-talet och har legat på nivån 4 5 ton per år de senaste åren. Variationen i utsläppen från industrin och kraftverken beror på olika driftstider under dessa år. Luftkvaliteten mäts på sex ställen i Åbonejden. Två mätstationer finns i Åbo (Salutorget och Runsala), två i Reso (centrum och Kaanaa), en i centrum av Nådendal och en i centrum av S:t Karins. Föroreningar som mäts är kväveoxider, respirabla partiklar, svaveldioxid och ozon. Vindriktning och vindhastighet mäts med väderstationen på Johannehöjden. Föroreningshalterna jämförs med riktvärden och gränsvärden. I Åbonejden överskreds inget gränsvärde. I S:t Karins och i Reso överskreds kvävedioxidriktvärdet i januari. I Åbonejden inte överskreds riktvärdet för respirabla partiklar. Svaveldioxidriktvärden inte överskreds. På Runsala ozonmålvärdet för förebyggande av olägenheter för hälsan för år 21 överskreds 12 dygn. Med luftkvalitetsindex mätt har luftkvaliteten vanligen varit tillfredsställande i Åbonejden sånär som på i S:t Karins luftkvaliteten var vanligen god. Dålig eller mycket dålig (indexvärde över 1) var luften i Åbo under fyra dagar, i Reso under sex, i Nådendal under sju och i S:t Karins under tio dagar. De höga indexvärdena orsakades på våren av höga halter respirabla partiklar och på vintern av höga kvävedioxidhalter. Luftkvaliteten bedömdes vara god i Nådendal under 142, i S:t Karins under 167, i Reso under 81 och på salutorget under 38 dygn. Försämrad luftkvalitet medför olika hälso- och naturpåverkningar. I Åbonejden är halten föroreningar i luften vanligen så liten att hälsoeffekter är mycket osannolika. De orsakas oftast av kortvariga höga halter respirabla partiklar som irriterar luftvägarna. Naturen påverkas genom försurning och eutrofiering av vatten och jord. Utsläppens verkningar syns även genom förändringar i antalet indikatorarter (till exempel lavar som växer på tallstammar). Detta utnyttjas vid bioindikatorundersökningar med vars hjälp långsiktiga påföljder uppföljs.
3 ABSTRACT The most important sources of impurities in the air in Turku region are traffic and energy production. The effects of traffic to the ambient air quality are more significant than the effects of energy production because of the low emission height. The emissions of sulphur dioxide have reduced radically from the beginning of the 198 s. During the past few years the annual sulphur dioxide emissions have been about 4 tons. The emissions of nitrogen dioxide have been about 5 5 to 6 tons per year from which the share of the traffic emissions has been about one third. The emissions of particles have reduced since the late 198 s and during the last years the emissions have been about 4 to 5 tons per year. The annual emissions of industrial and energy production plants depend on the annual operation hours. Ambient air quality in Turku region was monitored in six monitoring stations. Two of the stations located in Turku (Market Square and Ruissalo), two located in Raisio (centre and Kaanaa), one in the centre of Naantali and one in the centre of Kaarina. The components monitored were nitrogen oxides, fine (thoracic) particles, sulphur dioxide and ozone. Wind speed and direction were monitored in Juhannuskukkula weather station. Concentrations of impurities in the ambient air are compared to the guideline and limit values. Limit values were not exceeded in Turku region. Nitrogen dioxide concentrations exceeded the guideline value in Raisio and in Kaarina in January. The guideline value of fine particles was not exceeded in Turku region. Sulphur dioxide concentrations did not exceed the guideline values. The target value for ozone set for the prevention of health effects for the year 21 was exceeded during 12 days. When ambient air quality is characterised by air quality index, the air quality in Turku region was normally fair except in Kaarina where air quality was normally good. Air quality was classified as poor or very poor (index value above 1) during four days in Turku, during six days in Raisio, during seven days in Naantali and during ten days in Kaarina. The highest index values were caused by fine particles in the spring and during winter by nitrogen dioxide. Air quality was classified as good in Naantali during 142 days, in Kaarina during 167 days, in Raisio during 81 days and in Turku centre during 38 days. Increased concentrations of the impurities in the ambient air cause different health and nature effects. In Turku region the measured concentrations are normally in the level where health effects are unlikely. The health effects of the impurities relate mainly to the irritation of the respiratory passage during the times when there are high concentrations of fine particles. The nature effects of the impurities in the ambient air relate mainly to the long term impact of acidification and eutrophication and to the abundance of certain so called indicator species, such as the pine trunk lichens used in the calculation of the Index of Atmospheric Purity (IAP).
4 SISÄLLYS LUETTELO KUVISTA...6 SANASTO...8 1 JOHDANTO...9 2 PÄÄSTÖT...1 2.1 RIKKIDIOKSIDI... 1 2.2 TYPEN OKSIDIT... 1 2.3 HIUKKASET... 11 3 ILMANLAADUN MITTAUSJÄRJESTELMÄ...12 4 SÄÄOLOSUHTEET...13 5 ILMANLAADUN OHJE- JA RAJA-ARVOT...14 6 ILMANLAATUINDEKSI...16 6.1 INDEKSIN LASKEMINEN... 16 6.2 TURUN SEUDUN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA... 17 7 TAUSTAPITOISUUDET UTÖSSÄ...18 8 ILMANLAATU TURUN KAUPUNKISEUDULLA...18 8.1 ILMANLAATU TURUSSA... 18 8.1.1 TURUN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA... 18 8.1.2 TURUN RIKKIDIOKSIDIPITOISUUDET... 19 8.1.3 TURUN TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET... 2 8.1.4 TURUN HIUKKASPITOISUUDET... 23 8.1.5 TURUN OTSONIPITOISUUDET... 24 8.2 ILMANLAATU RAISIOSSA... 26 8.2.1 RAISION ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA... 26 8.2.2 RAISION RIKKIDIOKSIDIPITOISUUDET... 26 8.2.2 RAISION TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET... 28 8.2.3 RAISION HIUKKASPITOISUUDET... 3 8.3 ILMANLAATU NAANTALISSA... 31 8.3.1 NAANTALIN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA... 32 8.3.2 NAANTALIN RIKKIDIOKSIDIPITOISUUDET... 32 8.3.3 NAANTALIN TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET... 34 8.3.4 NAANTALIN HIUKKASPITOISUUDET... 36 8.4 ILMANLAATU KAARINASSA... 37 8.4.1 KAARINAN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA... 37 8.4.2 KAARINAN TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET... 38 8.4.3 KAARINAN HIUKKASPITOISUUDET... 39 9 ILMANSAASTEIDEN VAIKUTUKSIA...4 9.1 VAIKUTUKSET IHMISTEN TERVEYTEEN... 4 9.1.1 YLEISTÄ... 4 9.1.2 RIKKIDIOKSIDIN VAIKUTUKSET... 42 9.1.3 TYPEN OKSIDIEN VAIKUTUKSET... 42 9.1.4 HIUKKASTEN VAIKUTUKSET... 42 9.1.5 OTSONIN VAIKUTUKSET... 43 9.2 VAIKUTUKSET LUONTOON... 44 9.2.1 YLEISTÄ... 44 9.2.2 RIKKIDIOKSIDIN JA TYPEN OKSIDIEN VAIKUTUKSET... 44 9.2.3 ALAILMAKEHÄN OTSONIN VAIKUTUKSET... 44 9.2.4 HIILIDIOKSIDIN VAIKUTUKSET... 45
5 1 YHTEENVETO...45 1.1 MITTAUSJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS... 45 1.2 PÄÄSTÖT... 45 1.3 ILMANLAATU TURUSSA... 46 1.4 ILMANLAATU RAISIOSSA... 46 1.5 ILMANLAATU NAANTALISSA... 46 1.6 ILMANLAATU KAARINASSA... 46 1.7 TERVEYSVAIKUTUKSET... 47 1.8 LUONTOVAIKUTUKSET... 47 1.9 VINKKEJÄ KUNTALAISILLE... 47 LÄHTEET...48 LIITE 1...5
6 LUETTELO KUVISTA KUVA AIHE SIVU 1 2 3 Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten rikkidioksidipäästöjen kehitys Turun seudulla. Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten typpidioksidipäästöjen kehitys Turun seudulla. Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten hiukkaspäästöjen kehitys Turun seudulla. 4 Tuulensuuntien jakautuminen Turun Artukaisissa vuonna 26. 13 5 Ilmanlaatuindeksin jakautuminen eri luokkiin vuonna 26. 17 6 Turun keskustan ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26. 18 7 8 9 1 11 12 Rikkidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvojen kehitys Turun kauppatorilla, Ruissalossa ja Utössä vuosina 1989 26. Ruissalon vuorokausiohjearvoon verrattavat rikkidioksidipitoisuudet vuosina 24 26. Ruissalon rikkidioksidin keskipitoisuus eri tuulen suunnilla vuonna 26. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Turun kauppatorilla, Ruissalossa ja Utössä vuosina 1991 26. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Turun kauppatorilla vuosina 24 26. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot Turun kauppatorilla vuosina 24 26. 13 Kauppatorin typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 22 14 15 16 17 18 Kauppatorin typpidioksidipitoisuuden jakautuminen tuulen nopeuden mukaan. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot kauppatorilla vuosina 24 26. Kauppatorin hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Otsonipitoisuuksien korkeimmat 8 tunnin keskiarvot vuosina 24 26. Otsonipitoisuuksien kuukausikeskiarvot Ruissalossa ja Utössä vuonna 26. 19 Ruissalon otsonipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 26 2 Raision ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26. 26 1 11 12 19 2 2 21 21 22 23 23 24 25 25 21 22 23 24 25 26 Rikkidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvojen kehitys Raision keskustassa, Kaanaalla ja Utössä vuosina 1989 26. Kaanaan vuorokausiohjearvoon verrattavat rikkidioksidipitoisuudet vuosina 24 26. Kaanaan rikkidioksidin keskipitoisuus eri tuulen suunnilla vuonna 26. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Raisiossa ja Utössä vuosina 1992 26. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Raisiossa vuosina 24 26. Typpidioksidin ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot Raisiossa vuosina 24 26. 27 27 28 28 29 29
7 27 Raision typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 3 28 29 3 Raision typpidioksidin keskipitoisuus eri tuulen suunnilla vuonna 26. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Raisiossa vuosina 24 26. Raision hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 31 Naantalin ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26. 32 32 33 34 35 36 37 Rikkidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvojen kehitys Naantalissa ja Utössä vuosina 1989 26. Vuorokausiohjearvoon verrattavat rikkidioksidipitoisuudet Naantalissa vuosina 24 26. Naantalin rikkidioksidin keskipitoisuus eri tuulen suunnilla vuonna 26. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Naantalissa ja Utössä vuosina 199-26. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Naantalissa vuosina 24 26. Typpidioksidin ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot Naantalissa vuosina 24 26. 38 Naantalin typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 36 39 4 Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Naantalissa vuosina 24 26. Naantalin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien vaihtelut viikon eri ajankohtina. 41 Kaarinan ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26. 37 42 43 Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Kaarinassa vuosina 24-26. Typpidioksidin ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot Kaarinassa vuosina 24-26. 44 Kaarinan typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 39 45 46 Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Kaarinassa vuosina 24 26. Kaarinan hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien vaihtelut viikon eri ajankohtina. 47 Hiukkasten pääsy elimistöön. 41 3 31 31 33 33 34 34 35 35 36 37 38 38 39 4
8 SANASTO AOT4 Hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) Hiilimonoksidi (CO) Hiukkaspäästö Ohjearvo Otsoni (O 3 ) Raja-arvo Rikkidioksidi (SO 2 ) Typen oksidit (NO X ) Iskemia Krooninen obstruktiivinen keuhkoputkentulehdus Epidemiologia Alveoli Fagosytoiva solu AOT4-otsonialtistusindeksillä kuvataan otsonin kuormitusta, joka lasketaan 8 µg/m 3 ylittävien otsonin tuntipitoisuuksien ja 8 µg/m 3 erotuksen kumulatiivisena summana määrätyltä ajanjaksolta laskettuna päivittäisistä tuntiarvoista. Halkaisijaltaan alle 1 mikrometrin (1 µm = 1/1 mm) kokoiset ilmassa leijuvat hiukkaset, jotka kulkeutuvat hengitysteihin. Hajuton, väritön ja mauton kaasu, jota muodostuu epätäydellisessä palamisessa ja joka voi aiheuttaa häkämyrkytyksen estäessään hengitettäessä hapen sitoutumista veren hemoglobiiniin. Hiukkasten kokonaismäärä päästössä. Ilmanlaadun mittaustuloksia verrataan ohje- ja raja-arvoihin. Kansalliset ohjearvot on määritelty Valtioneuvoston päätöksessä (48/96) ja ne ovat pääosin terveysperusteisia ja ne ovat tarkoitettu ensisijaisesti ohjeeksi viranomaisille. Hapen muoto, jossa molekyyli muodostuu kolmesta happiatomista. Otsoni on voimakas hapetin, joka korkeina pitoisuuksina ärsyttää hengitysteitä. Raja-arvot ovat ohjearvoja sitovampia ja ne perustuvat EUdirektiiveihin. Ilmansuojeluviranomaisten on estettävä niiden ylittyminen käytettävissä olevin keinoin. Rikin oksidi, jota syntyy rikin tai rikkiä sisältävän yhdisteiden palaessa ilmassa. Myrkyllinen kaasu, joka aiheuttaa myös ympäristöhaittoja, kuten happamoitumista. Typen ja hapen muodostamat kaasumaiset yhdisteet typpidioksidi (NO 2 ) ja typpimonoksidi (NO). Typen oksideja syntyy pääasiassa palamisessa ja ne aiheuttavat happamoitumista, rehevöitymistä, korroosiota, terveydellisiä ongelmia sekä osallistuvat alailmakehän otsonin muodostumiseen. Paikallinen verenpuute, paikallinen verettömyys, kudoksen hapenpuute. Keuhkoputken tulehdus, jossa esiintyy keuhkoputken pysyvää ahtautumista. Tieteenala joka tutkii tautien esiintyvyyttä suhteessa niiden vaaratekijöihin. Keuhkorakkulat (alveolus); noin puolen millimetrin läpimittaisia puolipalloja, joista suurin osa keuhkokudoksesta koostuu ja joiden seinämien läpi hengityskaasut vaihtuvat. Fagosyytti; veren ja muiden kudosten liikuntakykyisiä soluja, jotka sulkevat sisäänsä ja tuhoavat bakteereita ja muita vieraita kiinteitä osasia sekä elimistön omien solujen tuhoutuvia osasia.
9 1 JOHDANTO Ilmanlaadun seurannan järjestämiseksi Turun kaupunkiseudulle perustettiin vuonna 1988 ilmansuojelun yhteistyöryhmä. Nykyään yhteistyöryhmän muodostavat Turun, Raision, Naantalin ja Kaarinan kaupungit sekä Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitos, Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamo, Turku Energia Oy, Varissuon Lämpö Oy, Fortum Lämpö Oy, Turun Satama sekä Aker Finnyards Oy. Käytännön tarkkailutyön ja raportoinnin hoitaa Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto. Vuonna 26 ilmanlaadun mittausverkosto käsitti yhteensä kuusi mittauspistettä (taulukko 1, kansikuva) sekä sääaseman, jossa mitattiin tuulen suuntaa ja nopeutta. Turun seudun ilmanlaadun mittauspiste ja mitattavat epäpuhtau- Taulukko 1. det. Mittauspiste Typen Hengitettävät Rikkidioksidi oksidit hiukkaset Otsoni Turku, Kauppatori X X Turku, Ruissalo X X X Raisio, keskusta X X Raisio, Kaanaa X Naantali, keskusta X X X Kaarina, keskusta X X Suurimmat epäpuhtauksien päästölähteet Turun seudulla ovat energiantuotanto ja teollisuus sekä liikenne. Alhaisen päästökorkeutensa vuoksi liikenteen päästöillä on kuitenkin merkittävin vaikutus paikalliseen kaupunki-ilmanlaatuun. Energiantuotannon päästöissä on viime vuosina havaittu ainoastaan vuosittaisten tuotantomäärien vaihtelusta aiheutuneita muutoksia. Hiilimonoksidi (häkä), rikkidioksidi, hiilivedyt, hiukkaset (noki, tuhka jne.) ja typen oksidit (NO ja NO 2 ) ovat viisi merkittävintä ilman epäpuhtautta. Ilman epäpuhtaudet aiheuttavat erilaisia terveys- ja ympäristövaikutuksia.
1 2 PÄÄSTÖT 2.1 RIKKIDIOKSIDI Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten rikkidioksidipäästöt olivat vuonna 26 Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa yhteensä noin 3974 tonnia; osa esitetyistä päästöistä perustuu vuosien 25 ja 24 tietoihin (liite 1). Laitosten sijaintikunnan mukaan kokonaispäästö jakaantui siten, että Naantalissa sijaitsevien laitosten osuus oli 83, Turun laitosten 16 ja Raision sekä Kaarinan laitosten alle 1 prosenttia päästöistä. Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten rikkidioksidipäästöt ovat pääsääntöisesti pienentyneet Turun seudulla vuoden 1986 jälkeen (kuva 1). Vuonna 26 kokonaispäästöt nousivat hieman vuoteen 25 verrattuna. Vuotuiset vaihtelut laitosten päästöissä aiheutuvat käyttömäärien vaihteluista. 16 Fortum voimal. Neste jalostamo Turku, lupavelv. SO2-päästö 1 t/a 12 8 4 1982 1984 1986 1988 199 1992 1994 1996 1998 2 22 24 26 vuosi Kuva 1. Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten rikkidioksidipäästöjen kehitys Turun seudulla. 2.2 TYPEN OKSIDIT Vuonna 26 Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa sijaitsevien ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten typen oksidien kokonaispäästö oli noin 417 tonnia; osa esitetyistä päästöistä perustuu vuosien 25 ja 24 tietoihin (liite 1). Kokonaispäästöt olivat vuonna 26 noin 3 tonnia pienemmät kuin vuonna 25. Laskennallisesti vuodelle 26 selvitetyt liikenteestä aiheutuvat typen oksidien päästöt olivat Turun seudulla yhteensä 1318 t (VTT: Liisa 25). Liikenteestä aiheutuvat typen oksidien päästöt olivat Turussa 829 t/a, Raisiossa 221 t/a, Naantalissa 69 t/a ja Kaarinassa 199 t/a. Matalan päästökorkeutensa vuoksi liikenteen päästöjen merkitys paikalliseen ilmanlaatuun on kuitenkin suurempi kuin lupavelvollisten laitosten. Lupavelvollisten laitosten ja liikenteen typpidioksidipäästöjen kehitys vuodesta 1989 alkaen on esitetty kuvassa 2. Laitosten päästöt vaihtelevat vuosittain käyttömäärien mukaan.
11 liikenne Fortum voimalaitos Neste jalostamo Turku, lupavelv. 1 NO2-päästö 1 t/a 8 6 4 2 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 vuosi Kuva 2. Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten typpidioksidipäästöjen kehitys Turun seudulla. Liikenteen osuudessa on mukana Kaarinan liikenteestä aiheutuneet päästöt vuodesta 1999 alkaen. Vuonna 21 liikenteen päästöjen laskentatapa on muuttunut. 2.3 HIUKKASET Ulkoilman hiukkaspitoisuuksiin vaikuttavat eniten liikenteen ja tuulen maasta nostattama pöly. Keväällä ja alkutalvella pitoisuudet kasvavat kesään verrattuna moninkertaisiksi kaduille ja jalkakäytäville levitetyn hiekoitushiekan pölytessä. Hiekoitushiekan lisäksi leijuva pöly sisältää tien pinnasta, autojen renkaista ja jarruista irronneita sekä autojen pakokaasujen, energiantuotannon ja teollisuuden päästöjen sisältämiä hiukkasia. Tervahatun (25) tutkimuksen mukaan hiekoitus lisää suuresti hienojakoisen pölyn määrää, mutta pääosa pölystä oli peräisin asfaltista. Se syntyy renkaan ja asfaltin välissä olevan hiekan irrottaessa hienojakoista pölyä asfaltista. Liikenteen sekä energiantuotanto- ja teollisuuslaitosten päästöjen osuus ulkoilman hiukkaspitoisuuksissa on vähäinen. Pienen kokonsa vuoksi pakokaasuhiukkasten terveydellinen merkitys on kuitenkin suuri. Vuonna 26 ympäristönsuojelulain mukaan lupavelvollisten laitosten hiukkaspäästöt olivat Turun seudulla yhteensä noin 389 tonnia; osa esitetyistä päästöistä perustuu vuosien 25 ja 24 tietoihin (liite 1). Energiantuotannon ja teollisuuden ilmoittamat hiukkaspäästöt sisältävät koko hiukkasaineksen eivätkä siten ole verrattavissa mitattuihin hengitettävien hiukkasten (PM 1 ) pitoisuuksiin. Laitosten päästöt vaihtelevat vuosittain käyttömäärien mukaan. Liikenteen pakokaasuista aiheutuvat laskennalliset hiukkaspäästöt olivat vuonna 26 yhteensä noin 72 tonnia (VTT: Liisa 25). Liikenteestä aiheutuvat hiukkaspäästöt olivat Turussa 45, Raisiossa 12, Kaarinassa 11 ja Naantalissa 4 tonnia. Liikenteen ja tuulen kadun pinnasta uudelleen nostattaman pölyn ns. re-suspension määrää on vaikea arvioida. Lupavelvollisten laitosten hiukkaspäästöt nousivat vuonna 26 noin 84 tonnia vuoden 25 päästöihin verrattuna (kuva 3).
12 Fortum voimalaitos Neste jalostamo Turku, lupavelv. liikenne hiukkaspääästö 1 t/a 2,5 2 1,5 1,5 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 vuosi Kuva 3. Ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten hiukkaspäästöjen kehitys Turun seudulla. Liikenteen päästöihin on laskettu mukaan Kaarinan hiukkaspäästöt vuodesta 1999 alkaen. Vuonna 21 liikenteen päästöjen laskentatapa on muuttunut. 3 ILMANLAADUN MITTAUSJÄRJESTELMÄ Mittausjärjestelmä käsitti vuonna 26 kolme rikkidioksidin (SO 2 ), viisi typen oksidien (NO X ), neljä hengitettävien hiukkasten (PM 1 ) ja yhden otsonin (O 3 ) mittauspisteen sekä Juhannuskukkulan sääaseman, jossa seurattiin tuulen suuntaa ja nopeutta. Mittauspaikat on valittu lähinnä Ilmatieteen laitoksen tekemien leviämisselvitysten perusteella. Sijoituksessa on lisäksi otettu huomioon väestön sijoittuminen, erilaisten laitosten (koulut, päiväkodit, sairaalat yms.) sijainti sekä luonnonsuojelullisesti merkittävät alueet. Kaupunkien keskustojen ilmanlaadun mittausasemilla seurattiin pääasiassa liikenteen päästöjen vaikutuksia ilmanlaatuun. Hiukkaspitoisuuksien mittauksissa tarkkailtiin lähinnä liikenteen päästöjä sekä liikenteen ja tuulen kadunpinnasta nostattaman pölyn eli ns. re-suspension vaikutuksia pitoisuuksiin. Turun keskustassa ilmanlaatua tarkkailtiin kauppatorilla, jossa mitattiin typen oksidien ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia. Ruissalon mittauspisteellä mitattiin rikkidioksidin ja otsonin sekä typen oksidien pitoisuuksia. Otsonin mittauspisteellä pyrittiin seuraamaan otsonin pitoisuuksia keskusta-alueen ulkopuolella, sillä typen oksidit ovat mukana otsonin muodostumis- ja häviämisreaktioissa. Raisiossa ilmanlaatua tarkkailtiin kahdella mittauspisteellä, keskustassa ja Kaanaalla. Keskustan mittauspisteellä, Opinpolulla, mitattiin typen oksidien ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia. Kaanaalla mitattiin rikkidioksidipitoisuuksia. Raision mittausasemien sijainnit on valittu niin, että ne antavat tietoa myös Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitoksen ja Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamon päästöjen vaikutuksista ilmanlaatuun. Naantalin mittauspiste sijaitsi Asematorilla Naantalin keskustassa. Naantalissa mitattavia komponentteja olivat rikkidioksidi, typen oksidit sekä hengitettävät hiukkaset. Naantalin mittauspisteen sijainti on valittu siten, että se antaa tietoa myös Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitoksen ja Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamon päästöjen vaikutuksista ilmanlaatuun.
13 Kaarinan keskustan mittauspiste sijaitsi Kärrykadulla Voivalantien ja 11-tien välissä. Mittaukset aloitettiin maaliskuussa 24. Kaarinassa mitattavia komponentteja olivat typen oksidit ja hengitettävät hiukkaset. Mittauspiste sijaitsi koulun ja terveysaseman läheisyydessä, joiden asiakasryhmät ovat erityisen herkkiä mahdollisille korkeille ilman epäpuhtauspitoisuuksille. Ilmanlaatumittausten laadunvarmennus Vuonna 26 mittausjärjestelmä toimi hyvin. Vuoden 26 aikana kaasuanalysaattorit kalibroitiin keskimäärin kerran kolmessa kuukaudessa. Ulkopuolisen konsultin toimesta suoritettiin yksi kokonaisvaltainen kalibrointikierros, jolloin kalibroitiin myös hengitettävien hiukkasten analysaattorit. Kalibrointikierros osoitti laitteiden toimivan hyvin. Lisäksi analysaattorien nolla- ja aluetasot tarkistettiin automaattisesti kerran vuorokaudessa niiden toiminnan varmistamiseksi. 4 SÄÄOLOSUHTEET Tiedot lämpötilasta, tuulen suunnasta ja nopeudesta sekä sademäärästä ja ilman suhteellisesta kosteudesta saatiin Ilmatieteen laitoksen Artukaisten säähavaintoasemalta. Lämpötilaa seurattiin myös kauppatorin mittauspisteellä. TUULI Vuoden 26 keskimääräiseksi tuulen nopeudeksi mitattiin Artukaisissa 2,9 m/s. Tuulisinta oli joulukuussa (4,2 m/s) ja vähätuulisinta elokuussa (2,1 m/s). Tyyntä (alle 1 m/s) oli 6 % mittausajasta. Vuonna 26 vallitseva tuulensuunta oli Artukaisissa lounaasta (kuva 4). pohj 2 länsi luode 15 1 5 koill itä lounas kaakko etelä Kuva 4. Tuulensuunnan jakautuminen Turun Artukaisissa vuonna 26. LÄMPÖTILA Vuoden 26 keskilämpötila oli Turun kauppatorilla 7 C ja Artukaisissa 6,9 C. Ilmatieteen laitoksen Turun lentoasemalla normaalikautena 1971-2 mittaama lämpötilan pitkäaikainen keskiarvo on ollut +5,2 C. Vuositasolla keskilämpötila oli siten tavallista korkeampi.
14 SADEMÄÄRÄ Vuoden 26 sademäärä oli keskimääräistä korkeampi. Kokonaissademäärä oli Turussa 79 mm. Pitkäaikaiskeskiarvo vuosilta 1971-2 on 699 mm. Lokakuussa 26 sademäärä oli pitkäaikaiseen sademäärään verrattuna yli kaksinkertainen. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa sademäärä oli pitkäaikaista sademäärää huomattavasti pienempi. ILMAN SUHTEELLINEN KOSTEUS Turun Artukaisissa mitattu ilman suhteellinen kosteus oli vuonna 26 keskimäärin 81 %. Pitkäaikainen keskiarvo vuosilta 1971-2 on 79 %. 5 ILMANLAADUN OHJE- JA RAJA-ARVOT Mittaustulosten käsittelyssä ja tarkastelussa on käytetty perustana valtioneuvoston syyskuussa 1996 voimaan astuneita ilmanlaadun ohjearvoja (VNp 48/1996 ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvoista). Taulukossa 2 on esitetty valtioneuvoston antamat ohjearvot (VNp 48/1996) hiilimonoksidin, typpidioksidin, rikkidioksidin ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksille. Taulukko 2. Ilmanlaadun ohjearvot (VNp 48/1996). Aine Ohjearvo (2 C, Tilastollinen määrittely 1 atm) Hiilimonoksidi 2 mg/m 3 Tuntiarvo (CO) 8 mg/m 3 Tuntiarvojen liukuva 8 tunnin keskiarvo Typpidioksidi 15 µg/m 3 Kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste (NO 2 ) 7 µg/m 3 Kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo Rikkidioksidi 25 µg/m 3 Kuukauden tuntiarvojen 99. prosenttipiste (SO 2 ) 8 µg/m 3 Kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo Hengitettävät hiukkaset (PM 1 ) 7 µg/m 3 Kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo Typpidioksidin osalta ohjearvot ylittyivät Kaarinan ja Raision mittausasemilla tammikuussa. Muilla mittausasemilla ei typpidioksidin osalta mitattu ohjearvon ylityksiä. Rikkidioksidin pitoisuudet eivät ylittäneet ohjearvoja Turun seudulla. Hengitettävät hiukkaset eivät ylittäneet ohjearvoa Turun seudulla. Valtioneuvosto on antanut 9.8.21 asetuksen ilmanlaadusta (711/21), jolla pannaan täytäntöön EY:n direktiivi 1999/3/EY ilmassa olevien rikkidioksidin, typpidioksidin, typen oksidien, hiukkasten ja lyijyn pitoisuuksien raja-arvoista (taulukko 3) sekä eräitä ilmanlaadun arvioinnista ja hallinnasta annetun direktiivin 1996/62/EY säännöksiä.
15 Taulukko 3. Valtioneuvoston 15.8.21 antamat raja-arvot (711/21). Aine Keskiarvon laskentaaika Raja-arvo µg/m 3 (293 Sallittujen ylitysten määrä kalenterivuodessa K, 11,3 kpa) Ajankohta, jolloin viimeistään pitoisuuksien tulee olla raja-arvoa pienemmät Rikkidioksidi 1 tunti 35 24 1.1.25 (SO 2 ) 24 tuntia 125 3 1.1.25 1 tunti 2 18 1.1.21 Typpidioksidi (NO 2 ) 4-1.1.21 Kalenterivuosi 24 tuntia 5 1) 35 1.1.25 Hiukkaset Kalenterivuosi (PM 1 ) 4 1) - 1.1.25 Lyijy (Pb)* Kalenterivuosi,5 1) - 19.7.21 Hiilimonoksidi (CO)* 8 tuntia 2) 1-1.1.25 Bentseeni Kalenterivuosi (C 6 H 6 )* 5-1.1.21 1) Tulokset ilmaistaan ulkoilman lämpötilassa ja paineessa 2) Vuorokauden korkein 8 tunnin keskiarvo, joka valitaan tarkastelemalla 8 tunnin liukuvia keskiarvoja. Kukin kahdeksan tunnin jakso osoitetaan sille päivälle, jona jakso päättyy * Lyijyn, hiilimonoksidin ja bentseenin pitoisuuksia ei mitattu Turun kaupunkiseudulla vuonna 25 Hengitettäville hiukkasille annetun raja-arvon numeroarvo (5 µg/m 3 ) ylittyi Turun keskustassa yhtenä, Raisiossa kuutena, Naantalissa seitsemänä, ja Kaarinassa viitenä vuorokautena. Muiden mitattujen epäpuhtauksien osalta raja-arvot tai rajaarvon numeroarvot eivät ylittyneet Turun seudulla. Valtioneuvosto antoi vuonna 23 asetuksen (783/23) alailmakehän otsonista. Asetuksessa on esitetty otsonille tavoitearvot vuodelle 21 (taulukko 4) sekä väestön tiedotus- ja varoituskynnysarvot (taulukko 5). Taulukko 4. Valtioneuvoston asetuksessa alailmakehän otsonista (783/23) esitetyt otsonin tavoitearvot vuodelle 21. Peruste Terveyshaittojen ehkäiseminen Kasvillisuuden suojeleminen Tavoitearvo (2 C, 1 atm) Tilastollinen määrittely Korkein päivittäinen kahdeksan tunnin keskiarvo, joka saa ylittyä enin- 12 µg/m 3 tään 25 päivänä kalenterivuodessa kolmen vuoden keskiarvona 18 µg/m 3 h AOT4 laskettuna 1.5. - 31.7. ajan tuntiarvoista, jotka mitataan klo 9-21 välisenä aikana (kesäaika: 1-22) viiden vuoden keskiarvona.
16 Taulukko 5. Valtioneuvoston asetuksessa alailmakehän otsonista (783/23) esitetyt otsonin tiedotus- ja varoituskynnykset. Peruste Väestölle tiedottaminen Väestön varoittaminen Kynnysarvo (2 C, 1 atm) 18 µg/m 3 Tuntikeskiarvo 24 µg/m 3 Tuntikeskiarvo Tilastollinen määrittely Ruissalossa mitattiin 12 vuorokautena tavoitearvon 12 µg/m 3 ylittäviä pitoisuuksia vuonna 26. Otsonin AOT4-tavoitearvo vuodelle 21 kasvillisuuden suojelemiseksi on 18 µg/m 3 h. Vuoden 26 Ruissalon otsonipitoisuuksista laskettu AOT4 luku on 933 µg/m 3 h. Otsonin tiedotus- ja varoituskynnyspitoisuudet eivät ylittyneet. 6 ILMANLAATUINDEKSI 6.1 INDEKSIN LASKEMINEN Vuoden 26 aikana ilmanlaatua kuvaava indeksi laskettiin Turun, Naantalin ja Kaarinan keskustojen sekä Raision mittausasemien tuloksista. Indeksiä laskettaessa mitattuja ilman epäpuhtauspitoisuuksia verrataan ilmanlaadun ohjearvoihin. Turun keskustan indeksi koostui kauppatorin mittauspisteen typpidioksidin (NO 2 ) ja hengitettävän pölyn (PM 1 ) tuloksista. Naantalin mittauspisteellä indeksi koostui rikki- ja typpidioksidin sekä hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista. Raision indeksi koostui keskustan mittauspisteen typpidioksidi- ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista sekä Kaanaan rikkidioksidipitoisuuksista. Kaarinan indeksi koostui typpidioksidin ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista. Ilmanlaatuindeksin laskentatapaa muutettiin vuoden 22 alusta, jolloin indeksilaskenta muuttui tuntipohjaiseksi, joten se reagoi nopeasti ilmanlaadun vaihteluihin. Mitatuista epäpuhtauspitoisuuksista lasketaan tunneittain ns. alaindeksit, joista korkein tulos valitaan ilmanlaatuindeksiksi. Taulukossa 6 on esitetty ilmanlaatuindeksin laskennassa käytettävät epäpuhtauksien taitepisteet. Taulukko 6. Ilmanlaatuindeksin laskennassa käytettävät epäpuhtauksien taitepisteet. Indeksin arvo 5 75 1 15 CO mg/m 3 (1 h) 4 8 2 3 NO 2 µg/m 3 (1 h) 4 7 15 2 SO 2 µg/m 3 (1 h) 2 8 25 35 O 3 µg/m 3 (1 h) 6 12 15 18 PM 1 µg/m 3 (1 h) 2 7 14 21 Indeksin sanallisessa luonnehdinnassa on otettu huomioon sekä terveys- että materiaali- ja luontovaikutukset. Indeksin määrittely on esitetty taulukossa 7. Vuorokauden tunti-indekseistä valitaan korkein arvo, joka määrittää koko vuorokauden korkeimman indeksiarvon.
17 Taulukko 7. Indeksin määrittely (YTV). INDEKSI VÄRI LUONNEHDINTA 151 - VIOLETTI ERITTÄIN HUONO 11-15 PUNAINEN HUONO TERVEYS- VAIKUTUKSET Mahdollisia herkillä väestöryhmillä Mahdollisia herkillä yksilöillä MUUT VAIKUTUKSET Selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia 76-1 ORANSSI VÄLTTÄVÄ Epätodennäköisiä pitkällä aikavälillä 51-75 KELTAINEN TYYDYTTÄVÄ Hyvin epätodennäköisiä Lieviä luontovaikutuksia - 5 VIHREÄ HYVÄ Ei todettuja pitkällä aikavälillä Indeksistä tiedotettiin Turun kaupunkiseudun paikallislehdille ja -radioille lähetettävällä faksilla arkipäivisin mikäli ilmanlaatu heikkeni huonoksi tai erittäin huonoksi ja tilanteen uskottiin kestävän useita tunteja. Turun Sanomien sääsivulla julkaistiin päivittäin Turun keskustan indeksiä. Reaaliaikaisesti indeksi oli näkyvissä Internetissä osoitteessa: http://www2.ytv.fi/ilmanl/nyt/etusivu.phtml 6.2 TURUN SEUDUN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA Vuonna 26 ilmanlaatu luokiteltiin Kaarinassa yleensä hyväksi ja muilla mittausasemilla yleensä tyydyttäväksi (taulukko 8 ja kuva 5). Taulukko 8. Ilmanlaatuindeksin päivittäisten maksimiarvojen jakautuminen eri luokkiin vuonna 26. INDEKSILUOKKA TURKU RAISIO NAANTALI KAARINA ERITTÄIN HUONO - 1 2 3 HUONO 4 5 5 7 VÄLTTÄVÄ 83 37 33 33 TYYDYTTÄVÄ 24 241 177 155 HYVÄ 38 81 142 167 1% 8% 6% 4% 2% ERITTÄIN HUONO HUONO VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ HYVÄ % Turun keskusta Raisio Naantali Kaarina Kuva 5. Ilmanlaatuindeksin jakautuminen eri luokkiin vuonna 26.
18 Korkeimmat ilmanlaatuindeksin arvot aiheutuivat yleensä kohonneista typpidioksidin pitoisuuksista, mutta varsinkin keväällä hiekoitushiekan pölytessä myös hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista. 7 TAUSTAPITOISUUDET UTÖSSÄ Turun seudun rikkidioksidi-, typpidioksidi- ja otsonipitoisuuden taustapitoisuutta kuvaamaan valittiin Ilmatieteen laitoksen Utön mittauspisteeltä Korppoosta saadut mittaustulokset. Korkein rikkidioksidin kuukausikeskiarvo mitattiin Utön tausta-asemalla helmikuussa, jolloin pitoisuudeksi mitattiin 2,2 µg/m³. Alhaisimmat kuukausikeskiarvot mitattiin joulukuussa (,3 µg/m 3 ). Typpidioksidipitoisuudet olivat korkeimmillaan helmikuussa (14,9 µg/m 3 ). Alhaisin kuukausikeskiarvo mitattiin lokakuussa, jolloin pitoisuus oli 3,7 µg/m³. Korkeimmat otsonipitoisuudet mitattiin Utössä toukokuussa, jolloin kuukausikeskiarvo oli 9 µg/m 3. Alhaisimmat otsonipitoisuudet mitattiin marraskuussa (56 µg/m 3 ). 8 ILMANLAATU TURUN KAUPUNKISEUDULLA Seuraavissa kappaleissa on esitetty ilmanlaatujärjestelmän tuottamat rikkidioksidin, typpidioksidin, hiukkasten ja otsonin mittaustulokset ja niistä lasketut ilmanlaatuindeksit vuodelta 26. Pitoisuudet on laskettu 2 C lämpötilaan. Hengitettävien hiukkasten (PM 1 ) pitoisuudet on laskettu vallitsevaan ilmanpaineeseen ja lämpötilaan vuosikeskiarvojen ja raja-arvovertailujen osalta. 8.1 ILMANLAATU TURUSSA Turun keskustassa ilmanlaatuun vaikuttavat pääosin liikenteen päästöt sekä tuulen ja liikenteen maasta nostattama pöly. Teollisuuden päästöjen vaikutus Turun keskustan ilmanlaatuun on liikennettä pienempi. Ruissalossa ilmanlaatuun vaikuttaa lähinnä otsoninpitoisuudet, mutta myös typen oksidit ja rikkidioksidi heikentävät Ruissalon ilmanlaatua. 8.1.1 TURUN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA Turun keskustan ilmanlaatu oli indeksillä luonnehdittuna yleensä tyydyttävä (kuva 6). Ilmanlaatu luokiteltiin huonoksi neljänä vuorokautena. Parhaimmillaan ilmanlaatu oli kesällä.
19 erittäin huono huono välttävä tyydyttävä hyvä 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.1. 1.11. 1.12. päivä Kuva 6. Turun keskustan ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26. 8.1.2 TURUN RIKKIDIOKSIDIPITOISUUDET Rikkidioksidin vuosikeskiarvojen kehitys Turun kauppatorilla, Ruissalossa sekä Utön tausta-asemalla vuosina 1989-26 on esitetty kuvassa 7. Vuonna 26 vuosikeskiarvo oli Ruissalossa 3 µg/m³, kauppatorilla rikkidioksidin mittaus lopetettiin vuodenvaihteessa 1999-2. Utössä vuosikeskiarvoksi mitattiin,94 µg/m³. Laajoilla maa- ja metsätalousalueilla sekä luonnonsuojelun kannalta merkityksellisillä alueilla (VNp 48/96) rikkidioksidin vuosikeskiarvon ohjearvoksi on määritelty 2 µg/m³. µg/m 3 Ktori Ruissalo Utö 25 2 15 1 5 Ktori Rsalo Ktori Rsalo µg/m 3 µg/m 3 2 4 1998 6 2 16 7 1999 5 2 13 6 2 2 9 5 21 2 9 4 22 2 7 4 23 3 6 3 24 3 7 3 25 2 6 2 26 3 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 vuosi Kuva 7. Rikkidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvojen kehitys Turun kauppatorilla, Ruissalossa ja Utössä vuosina 1989-26. Turussa rikkidioksidipitoisuuksien alenemiseen on 198-luvulta lähtien vaikuttanut pienten lämmitysyksiköiden siirtyminen kaukolämpöön. 199-luvun alussa pitoisuuksia laski vähärikkisen polttoöljyn käyttöönotto. Lisäksi rikinpoistolaitosten rakentaminen sekä liikenteen rikkipäästöjen vähentäminen ovat alentaneet pitoisuuksia. Ruissalossa korkeimmat rikkidioksidipitoisuuden vuorokausiohjearvoon (8 µg/m 3 ) verrattavat pitoisuudet mitattiin marraskuussa (kuva 8), jolloin pitoisuudet olivat 29 µg/m 3 eli 36 % ohjearvosta. Alhaisimmat vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuu-
2 det mitattiin huhti- ja toukokuussa, jolloin pitoisuudet olivat 3 µg/m 3 eli 4 % ohjearvosta. Korkeimmat tuntiohjearvoon (25 µg/m 3 ) verrattavat pitoisuudet, 79 µg/m 3 (32 % ohjearvosta), mitattiin marraskuussa. Alhaisimmat tuntiohjearvoon verrattavat pitoisuudet mitattiin huhtikuussa, jolloin pitoisuudet olivat 6 µg/m 3 eli 2 % ohjearvosta. µg/m 3 24 25 26 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 11 4 1 7 1 11 5 9 8 6 6 3 5 6 3 7 5 7 8 5 5 16 3 5 1 2 7 3 6 7 1 9 3 29 2 9 6 4 Kuva 8. Ruissalon vuorokausiohjearvoon verrattavat rikkidioksidipitoisuudet vuosina 24-26. Vuorokausiohjearvo on 8 µg/m 3. Kuvassa 9 on esitetty Ruissalon rikkidioksidin keskipitoisuus (µg/m 3 ) eri tuulen suunnilla. Korkeimmat pitoisuudet mitattiin tuulen suunnan ollessa pohjoisesta. 28 26 3 34 32 pohjoinen 15 2 1 5 4 6 8 1 24 22 2 etelä 12 14 16 Kuva 9. Ruissalon rikkidioksidin keskipitoisuus (µg/m 3 ) eri tuulen suunnilla vuonna 26. 8.1.3 TURUN TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET Turun keskustassa merkittävin typpidioksidin lähde on liikenne. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot kauppatorin, Ruissalon ja Utön mittausasemilla vuosina 1991-26 on esitetty kuvassa 1. Vuonna 26 typpidioksidin vuosikeskiarvo oli kauppatorilla 33 µg/m³, Ruissalossa 9 µg/m³ ja tausta-asemalla Utössä 7,6 µg/m³. Vuosien 23 ja 24 Ruissalon typpidioksidipitoisuuksia ei ole esitetty mittauksessa
21 olleiden häiriöiden vuoksi. Vuosikeskiarvolle ei ole annettu ohjearvoa, mutta sille on annettu raja-arvo 4 µg/m³. µg/m 3 Kauppatori Ruissalo Utö 5 4 3 2 1 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 vuosi Ktori µg/m 3 Rsalo 1991 44 1992 4 1993 4 1994 39 1995 37 1996 39 1997 36 1998 37 1999 36 2 34 21 33 1 22 37 12 23 33 24 31 25 32 8 26 33 9 Kuva 1. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Turun kauppatorilla, Ruissalossa ja Utössä vuosina 1991-26. Utön mittausmenetelmä on muuttunut vuonna 1996. Kuvaan 11 on koottu kuukausittaiset typpidioksidin ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot kauppatorilla vuosina 24 26. Vuorokausiohjearvo on 7 µg/m³. Vuonna 26 kauppatorilla suurin vuorokausiarvo mitattiin helmikuussa, jolloin pitoisuus oli 62 µg/m³ (89 % ohjearvosta). Alhaisimmat vuorokausiarvot mitattiin kesäkuussa pitoisuuksien ollessa 29 µg/m³ eli 41 % ohjearvosta. µg/m 3 24 25 26 8 6 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 59 44 56 2 51 53 62 3 76 61 58 4 54 55 4 5 48 48 45 6 32 36 29 7 3 36 33 8 33 33 41 9 4 38 52 1 51 57 53 11 56 53 53 12 55 76 6 Kuva 11. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Turun kauppatorilla vuosina 24 26. Kuvassa 12 on esitetty ohjearvoon verrattavat typpidioksidipitoisuuden tuntikeskiarvot kuukausittain kauppatorilla. Tuntiohjearvo on 15 µg/m³. Kauppatorin korkeimmat arvot 11 µg/m 3 (67 % ohjearvosta) mitattiin maaliskuussa. Alhaisimmat
22 tuntiarvot mitattiin heinäkuussa, jolloin pitoisuudet olivat 52 µg/m³ (35 % ohjearvosta). µg/m 3 24 25 26 15 1 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 13 73 82 2 76 87 1 3 19 121 11 4 93 96 73 5 72 71 79 6 57 61 53 7 53 64 52 8 55 53 7 9 64 73 85 1 79 91 8 11 89 91 89 12 81 114 93 Kuva 12. Typpidioksidin ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot kuukausittain Turun kauppatorilla vuosina 24-26. Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Kuvassa 13 on esitetty kauppatorin typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Sunnuntaisin pitoisuudet ovat merkittävästi alhaisemmat kuin arkipäivisin. Sunnuntain alhaisemmat pitoisuudet johtuvat pienemmistä liikennemääristä. Kauppatorin typpidioksidipitoisuudet vaihtelevat arkipäivisin liikennemäärien mukaan. Pitoisuudet ovat siten korkeimmillaan työmatkaliikenteen aikaan aamulla kello 7-9 ja alhaisimmillaan yöllä. 6 pitoisuus (µg/m 3 ) 4 2 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 13. Kauppatorin typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Kuvassa 14 on esitetty kauppatorin typpidioksidipitoisuuden jakautuminen tuulen nopeuden mukaan. Tuulen nopeuden ollessa korkea, ovat ilman sekoittumisolosuhteet hyvät, jolloin pitoisuudet ovat alhaiset.
23 Kuva 14. Kauppatorin typpidioksidipitoisuuden jakautuminen tuulen nopeuden mukaan. 8.1.4 TURUN HIUKKASPITOISUUDET Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo kauppatorilla vuonna 26 oli 14 µg/m 3. Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvon ohjearvo on 7 µg/m 3, jota ei Kauppatorilla ylitetty. Korkein ohjearvoon verrattava pitoisuus mitattiin toukokuussa (kuva 15), jolloin vuorokausiarvo oli 42 µg/m³ (6 % ohjearvosta). Alhaisimmat vuorokausiarvot mitattiin lokakuussa, jolloin vuorokausiarvo oli 14 µg/m³ (2 % ohjearvosta). µg/m 3 24 25 26 7 6 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 62 2 35 2 46 36 32 3 56 5 31 4 51 37 24 5 41 21 42 6 15 2 2 7-2 27 8 23 27 28 9 19 28 26 1 21 31 14 11 17 34 21 12 19 41 34 Kuva 15. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon (7 µg/m³) verrattavat vuorokausikeskiarvot kauppatorilla vuosina 24-26. Kevään korkeat hiukkaspitoisuudet laskivat kauppatorilla, kun hiekoitushiekka oli poistettu kaduilta ja kadut oli pesty. Kauppatori kuuluu Turussa ruutukaava-alueella suoritettavan tehopuhdistuksen piiriin. Kauppatorilla hiukkaspitoisuuksiin vaikuttivat myös torialueella arkipäivisin suoritetut pesut.
24 Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Kuvassa 16 on esitetty kauppatorin hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Pitoisuudet olivat alhaisimmillaan sunnuntaisin sekä aamuöisin. 2 pitoisuus (µg/m 3 ) 15 1 5 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 16. Kauppatorin hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 8.1.5 TURUN OTSONIPITOISUUDET Otsonia muodostuu alailmakehässä typen oksidien, hiilivetyjen ja auringon UVsäteilyn vaikutuksesta. Otsonia kulkeutuu ilmamassojen mukana etelästä. Kaupunkialueet toimivat ns. otsoninieluina, kun muut ilman epäpuhtaudet, lähinnä typpimonoksidi, reagoivat otsonin kanssa kuluttaen sitä. Otsonipitoisuuden mittaus aloitettiin Ruissalon Saaronniemessä tammikuussa 1999. Otsonille on annettu tavoitearvo 12 µg/m 3 vuodelle 21 eli korkein päivittäinen kahdeksan tunnin keskiarvo, joka saa ylittyä enintään 25 päivänä kalenterivuodessa kolmen vuoden keskiarvona. Otsonin tavoitearvo ylittyi 12 päivänä vuonna 26 (kuva 17).
25 µg/m 3 24 25 26 µg/m 3 24 25 26 15 12 9 6 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 1 67 62 72 2 77 79 74 3 94 97 96 4 11 116 137 5 129 113 148 6 18 12 145 7 92 17 116 8 92 112 14 9 85 116 97 1 68 71 68 11 65 64 75 12 65 74 72 Kuva 17. Otsonipitoisuuksien korkeimmat 8 tunnin keskiarvot vuosina 24 26. Vuonna 26 korkein otsonin kuukausikeskiarvo (77 µg/m 3 ) Ruissalossa mitattiin huhtikuussa (kuva 18). Utössä korkein kuukausikeskiarvo (9 µg/m 3 ) mitattiin toukokuussa. Kuukausikeskiarvolle ei ole asetettu raja-arvoa. µg/m 3 Ruissalo Utö 1 75 5 25 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi Ruissalo Utö µg/m 3 1 42 59 2 48 7 3 6 78 4 77 88 5 75 9 6 69 84 7 64 8 8 59 83 9 56 75 1 38 59 11 41 56 12 49 59 Kuva 18. Otsonipitoisuuksien kuukausikeskiarvot Ruissalossa ja Utössä vuonna 26. Kuvassa 19 on esitetty Ruissalon otsonipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Otsonin pitoisuuksissa on havaittavissa selvä vuorokausittainen rytmi, jolloin korkeimmat pitoisuudet mitataan iltapäivisin viikon jokaisena päivänä ja alhaisimmat aamuyöllä.
26 8 pitoisuus (µg/m 3 ) 6 4 2 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 19. Ruissalon otsonipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 8.2 ILMANLAATU RAISIOSSA Raision ilmanlaatuun vaikuttavat lähinnä liikenteen typen oksidien päästöt. Raisiossa ei sijaitse merkittäviä rikkidioksidin päästölähteitä. 8.2.1 RAISION ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA Raision ilmanlaatu oli indeksillä kuvattuna yleensä tyydyttävä (kuva 2). Korkeimmat indeksin arvot saatiin keväällä hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien ollessa kohonneina. erittäin huono huono välttävä tyydyttävä hyvä 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.1. 1.11. 1.12. päivä Kuva 2. Raision ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26. 8.2.2 RAISION RIKKIDIOKSIDIPITOISUUDET Rikkidioksidin vuosikeskiarvojen kehitys Raision mittausasemilla sekä Utön taustaasemalla vuosina 1989-26 on esitetty kuvassa 21. Vuonna 26 vuosikeskiarvo oli Kaanaalla 4 µg/m³.
27 µg/m 3 Raisio Kaanaa Utö 12 1 8 6 4 2 Raisio Kaanaa Raisio Kaanaa µg/m 3 µg/m 3 1989 7 6 1998 3-199 1 7 1999 4 4 1991 8 7 2 3 1992 6 7 21 2 1993 5 5 22 3 1994 5 5 23 4 1995 4 4 24 3 1996 4 4 25 4 1997 3 3 26 4 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 vuosi Kuva 21. Rikkidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvojen kehitys Raision keskustassa, Kaanaalla ja Utössä vuosina 1989-26. Merkittävimmät Raision ulkoilman rikkidioksidipitoisuuksiin vaikuttavat päästölähteet ovat Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamo ja Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitos sekä Turun länsi- ja pohjoispuolella sijaitsevat laitokset. Raision rikkidioksidipitoisuuksien aleneminen 199-luvulla onkin seurausta näiden laitosten päästöjen pienenemisestä. Vuoden 2 alussa rikkidioksidin mittaus Raision keskustan mittauspisteellä lopetettiin. Kaanaalla rikkidioksidin ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot vaihtelivat välillä 3-3 µg/m³ ohjearvon ollessa 8 µg/m³ (kuva 22). Korkein vuorokausiarvo 3 µg/m 3 (38 % ohjearvosta) mitattiin joulukuussa. Korkein ohjearvoon verrattava tuntiarvo mitattiin joulukuussa, jolloin pitoisuus oli 69 µg/m 3 (28 % ohjearvosta). µg/m 3 24 25 26 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 13 9 18 2 7 11 18 3 12 1 8 4 8 7 7 5 4 1 7 6 12 4 11 7 5 6 1 8 7 7 8 9 18 15 4 1 16 2 3 11 9 19 1 12 13 12 3 Kuva 22. Kaanaan vuorokausiohjearvoon (8 µg/m 3 ) verrattavat rikkidioksidipitoisuudet vuosina 24-26. Kuvassa 23 on esitetty Kaanaan rikkidioksidin keskipitoisuuden jakautuminen eri tuulen suunnilla. Kuvasta nähdään selvästi Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitoksen ja Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamon päästöjen vaikutukset Kaanaan mittaustuloksiin.
28 32 3 28 26 34 pohjoinen 15 1 5 2 4 6 8 1 24 12 22 2 etelä 16 14 Kuva 23. Kaanaan rikkidioksidin keskipitoisuus (µg/m 3 ) eri tuulen suunnilla vuonna 26. 8.2.2 RAISION TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Raision ja Utön mittausasemilla vuosina 1992-26 on esitetty kuvassa 24. Vuonna 26 typpidioksidin vuosikeskiarvo oli Raision keskustassa 18 µg/m³. Vuoden 22 elokuussa Raision keskustan mittauspiste siirrettiin Nallinkadulta noin 6 metriä lounaaseen Nesteentien varteen keskustan rakennustöiden takia. µg/m 3 Raisio Utö 4 3 2 1 1992 1994 1996 1998 2 22 24 26 vuosi Raisio µg/m 3 1997 22 1998 26 1999 24 2 23 21 27 22 29 23 21 24 17 25 19 26 18 Kuva 24. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Raisiossa ja Utössä vuosina 1992-26. Utön mittausmenetelmä on muuttunut vuonna 1996. Mittauspisteen paikkaa on siirretty elokuussa 22. Rajaarvo on 4 µg/m 3. Kuvaan 25 on koottu kuukausittaiset typpidioksidin ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Raision mittauspisteellä vuonna 26. Tammikuussa mitattiin ohjearvon ylittävä typpidioksidipitoisuus vuorokausiarvon ollessa 78 µg/m 3 (114 % ohjearvosta). Alhaisimmat typpidioksidin ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot mitattiin kesäkuussa, jolloin pitoisuus oli 15 µg/m 3 (21 % ohjearvosta).
29 µg/m 3 24 25 26 8 6 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 48 3 78 2 4 45 52 3 65 45 49 4 35 33 29 5 25 25 32 6 22 22 15 7 16 27 2 8 23 27 22 9 24 36 38 1 39 36 39 11 55 52 38 12 63 64 58 Kuva 25. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Raisiossa vuosina 24-26 Kuvassa 26 on esitetty ohjearvoon verrattavat typpidioksidipitoisuuden tuntikeskiarvot Raisiossa kuukausittain. Vuonna 26 typpidioksidin tuntiarvot eivät ylittäneet ohjearvoa (15 µg/m 3 ). Raisiossa korkein tuntiarvo 112 µg/m 3 (75 % ohjearvosta) mitattiin tammikuussa ja alhaisin arvo 32 µg/m 3 (21 % ohjearvosta) kesäkuussa. µg/m 3 24 25 26 15 1 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 11 64 112 2 7 87 86 3 16 84 94 4 77 64 63 5 51 43 55 6 44 44 32 7 31 54 34 8 42 53 43 9 5 7 74 1 61 74 64 11 89 78 71 12 97 115 92 Kuva 26. Typpidioksidin ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot Raisiossa vuosina 24-26. Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Kuvassa 27 on esitetty Raision typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Lauantai ja sunnuntai erottuvat selvästi arkipäivistä, mikä johtuu vähäisemmästä liikenteestä. Arkipäivisin pitoisuuksien vaihtelu seuraa liikenteen rytmiä, jolloin pitoisuudet ovat korkeimmillaan aamulla ja alhaisimmillaan aamuyöllä.
3 4 pitoisuus (µg/m 3 ) 3 2 1 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 27. Raision typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Kuvassa 28 on esitetty Raision typpidioksidin keskipitoisuus (µg/m 3 ) eri tuulen suunnilla vuonna 26. 3 28 26 pohjoinen 34 3 2 32 2 1 4 6 8 1 24 22 2 etelä 12 14 16 Kuva 28. Raision typpidioksidin keskipitoisuus (µg/m 3 ) eri tuulen suunnilla vuonna 26. 8.2.3 RAISION HIUKKASPITOISUUDET Raision keskustassa hengitettäviä hiukkasia (PM 1 ) mitattiin tehokeräysmenetelmällä vuodesta 199 vuoden 1995 kesäkuuhun. Jatkuvatoiminen PM 1 -esierottimella varustettu hiukkasanalysaattori otettiin käyttöön helmikuun 1995 lopulla. Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo oli vuonna 26 Raisiossa 15 µg/m³. Hengitettäville hiukkasille annettua vuorokausiohjearvoa ei ylitetty Raisiossa vuonna 26. Korkeimmat vuorokausiohjearvoon verrattavat pitoisuudet mitattiin huhtikuussa, jolloin pitoisuus oli 62 µg/m 3 (89 % ohjearvosta). Alhaisimmat vuorokausiarvot, 14 µg/m³ (2 % ohjearvosta), mitattiin Raisiossa lokakuussa. Kuvassa 29 on esitetty hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattava vuorokausikeskiarvo Raision keskustassa kuukausittain vuosina 24-26.
31 µg/m 3 24 25 26 8 7 6 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 22 18 18 2 15 29 3 3 35 78 54 4 55 45 62 5 36 2 41 6 12 16 18 7 12 16 25 8 18 2 24 9 18 21 27 1 19 29 14 11 16 28 16 12 17 2 17 Kuva 29. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon (7 µg/m 3 ) verrattavat vuorokausikeskiarvot Raisiossa vuosina 24-26. Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Kuvassa 3 on esitetty Raision hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Pitoisuuksia tarkasteltaessa viikonpäivien ja kellonaikojen mukaan havaitaan, että pitoisuudet olivat alhaisimmillaan aamuöisin. 25 pitoisuus (µg/m 3 ) 2 15 1 5 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 3. Raision hengitettävien hiukkasten pitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 8.3 ILMANLAATU NAANTALISSA Naantalin ilmanlaatuun vaikuttavat Naantalissa sijaitsevat energiantuotanto- ja teollisuuslaitokset. Osa Naantalin keskustan päästöistä on peräisin liikenteestä. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ilmassa johtuvat pääosin tuulen ja liikenteen maasta nostattamasta pölystä.
32 8.3.1 NAANTALIN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA Naantalin ilmanlaatu oli indeksillä kuvattuna yleensä tyydyttävä (kuva 31). Korkeimmat indeksin arvot saatiin keväällä ja ne aiheutuivat kohonneista hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista. erittäin huono huono välttävä tyydyttävä hyvä 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.1. 1.11. 1.12. päivä Kuva 31. Naantalin keskustan ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26. 8.3.2 NAANTALIN RIKKIDIOKSIDIPITOISUUDET Naantalissa suurimmat rikkidioksidin päästölähteet ovat Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamo ja Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitos, joiden osuus Turun seudun lupavelvollisten laitosten rikkidioksidipäästöistä oli vuonna 26 noin 83 %. Naantalissa rikkidioksidipitoisuuksien alenemiseen on vaikuttanut lähinnä jalostamon ja voimalaitoksen päästöjen pienentyminen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana laitosten yhteispäästöt ovat laskeneet 5 5 tonnista noin 3 31 tonniin. Molemmilla laitoksilla on käytössä rikinpoistojärjestelmä. Rikkidioksidin vuosikeskiarvojen kehitys Naantalissa sekä Utön tausta-asemalla vuosina 1989-26 on esitetty kuvassa 32. Vuonna 26 vuosikeskiarvo oli Naantalissa 4 µg/m³.
33 µg/m 3 Naantali Utö 1 8 6 4 2 Naantali µg/m 3 1989 7 1998 3 199 8 1999 3 1991 9 2 3 1992 7 21 3 1993 5 22 3 1994 5 23 2 1995 3 24 3 1996 4 25 3 1997 3 26 4 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 vuosi Kuva 32. Rikkidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvojen kehitys Naantalissa ja Utössä vuosina 1989 26. Naantalissa kuukausien toiseksi suurimmat vuorokausikeskiarvot vaihtelivat välillä 2-39 µg/m³ vuorokausiohjearvon ollessa 8 µg/m³ (kuva 33). Vuoden suurin ohjearvoon verrattava vuorokausiarvo (39 µg/m³ eli 56 % ohjearvosta) mitattiin helmikuussa. µg/m 3 24 25 26 µg/m 3 24 25 26 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 1 39 8 18 2 5 11 39 3 1 15 24 4 12 5 11 5 7 7 8 6 3 11 7 7 4 13 4 8 15 13 9 6 3 3 1 9 5 3 11 1 7 19 12 8 18 2 Kuva 33. Vuorokausiohjearvoon (8 µg/m 3 ) verrattavat rikkidioksidipitoisuudet Naantalissa 24-26. Korkein ohjearvoon verrattava tuntiarvo mitattiin helmikuussa, jolloin pitoisuus oli 94 µg/m 3 (38 % ohjearvosta). Kuvassa 34 on esitetty Naantalin rikkidioksidin keskipitoisuus eri tuulen suunnilla. Kuvasta nähdään selvästi Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitoksen ja Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamon päästöjen vaikutukset Naantalin mittaustuloksiin.
34 32 34 pohjoinen 2 15 2 4 3 1 6 28 26 5 8 1 24 12 22 2 etelä 16 14 Kuva 34. Naantalin rikkidioksidin keskipitoisuus (µg/m 3 ) eri tuulen suunnilla vuonna 26. 8.3.3 NAANTALIN TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET Naantalin keskustan typen oksidien mittauspiste on perustettu lähinnä keskustan ilmanlaadun sekä Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitoksen päästöjen seurantaan. Viime vuosina tehtyjen mittavien ilmansuojelutoimenpiteiden seurauksena voimalaitoksen päästöjen vaikutus Naantalin ilmanlaatuun on pienentynyt. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Naantalin ja Utön mittausasemilla vuosina 199-26 on esitetty kuvassa 35. Vuonna 26 typpidioksidin vuosikeskiarvo oli Naantalissa 13 µg/m³. Vuoden 1999 alussa mittauspiste siirrettiin Karvetista Naantalin keskustaan. µg/m 3 Naantali Utö 4 3 2 1 199 1992 1994 1996 1998 2 22 24 26 vuosi Naantali µg/m 3 199 12 1999 19 1991 14 2 16 1992 1 21 18 1993 12 22 19 1994 15 23 16 1995 12 24 19 1996 14 25 12 1997 18 26 13 1998 15 Kuva 35. Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvot Naantalissa ja Utössä. Utön mittausmenetelmä on muuttunut vuonna 1996. Kuvaan 36 on koottu kuukausittaiset typpidioksidin ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Naantalin mittauspisteessä. Naantalissa korkeimmat typpidioksidin vuorokausiarvot mitattiin tammikuussa, jolloin pitoisuudet olivat 56 µg/m 3 (8 % ohjearvosta). Alhaisimmat typpidioksidipitoisuudet mitattiin kesäkuussa pitoisuuden ollessa 11 µg/m 3 (16 % ohjearvosta).
35 µg/m 3 24 25 26 1 75 5 25 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 47 18 56 2 35 31 42 3 93 41 38 4 47 24 3 5 38 17 23 6 15 22 11 7 17 19 15 8 24 2 2 9 24 22 17 1 25 27 21 11 54 3 26 12 34 5 25 Kuva 36. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Naantalissa vuosina 24-26. Vuonna 26 typpidioksidin tuntiarvot eivät ylittäneet ohjearvoja (kuva 37). Korkeimmat tuntiarvot mitattiin joulukuussa, jolloin pitoisuus oli 86 µg/m 3 (57 % ohjearvosta). Alhaisimmat tuntiarvot mitattiin heinäkuussa, jolloin pitoisuudet olivat 28 µg/m 3 (19 % ohjearvosta). µg/m 3 24 25 26 16 12 8 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 13 4 79 2 68 76 79 3 127 91 81 4 92 56 67 5 79 46 57 6 35 4 36 7 36 4 28 8 48 43 5 9 45 5 37 1 44 49 45 11 85 57 48 12 73 65 86 Kuva 37. Typpidioksidin ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot Naantalissa vuosina 24-26. Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Kuvassa 38 on esitetty Naantalin typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Tarkasteltaessa pitoisuuksia eri viikonpäivien välillä havaitaan niiden olevan alhaisemmat viikonloppuisin. Arkipäivisin korkeimmat pitoisuudet Naantalissa ajoittuivat aamuun kello 6-9. Pienimmillään pitoisuudet olivat aamuyöllä kello 2-5.
36 3 25 pitoisuus (µg/m 3 ) 2 15 1 5 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 38. Naantalin typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 8.3.4 NAANTALIN HIUKKASPITOISUUDET Jatkuvatoimiset hengitettävien hiukkasten mittaukset aloitettiin Naantalissa joulukuussa 1996, jolloin ilmanlaadunmittauspiste sijaitsi Karvetissa. Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo Naantalissa vuonna 26 oli 14 µg/m³. Hengitettäville hiukkasille annettua vuorokausiohjearvoa (7 µg/m 3 ) ei ylitetty Naantalissa vuonna 26. Kuvassa 39 on esitetty hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Naantalissa kuukausittain. µg/m 3 24 25 26 9 6 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1 25 18 22 2 21 26 27 3 51 83 52 4 5 44 63 5 39 18 43 6 13 13 2 7 14 17 25 8 22 21 24 9 19 22 26 1 23 25 27 11 16 27 18 12 13 2 16 Kuva 39. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon (7 µg/m 3 ) verrattavat vuorokausikeskiarvot Naantalissa vuosina 24-26. Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Kuvassa 4 on esitetty Naantalin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien vaihtelut viikon eri ajankohtina. Pitoisuuksia tarkasteltaessa voidaan niiden todeta vaihtelevan liikennemäärien mukaan. Arkisin pitoisuudet ovat siten korkeimmillaan työmatkaliikenteen aikaan aamulla kello 7-1 ja alhaisimmillaan kello 3-5.
37 25 pitoisuus (µg/m 3 ) 2 15 1 5 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 4. Naantalin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien vaihtelut viikon eri ajankohtina. 8.4 ILMANLAATU KAARINASSA Kaarinan ilmanlaatuun vaikuttavat lähinnä liikenteen typen oksidien päästöt. Kaarinassa ei sijaitse merkittäviä rikkidioksidin päästölähteitä. Keväisin katupöly huonontaa Kaarinan ilmanlaatua. Mittaukset nykyisellä paikalla aloitettiin maaliskuussa 24. 8.4.1 KAARINAN ILMANLAATU INDEKSILLÄ KUVATTUNA Kaarinan ilmanlaatu oli indeksillä kuvattuna yleensä hyvä (kuva 41). Korkeimmat indeksin arvot saatiin keväällä hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien ollessa kohonneina ja loppuvuodesta typpidioksidin suurien pitoisuuksien vuoksi. erittäin huono huono välttävä tyydyttävä hyvä 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.1. 1.11. 1.12. päivä Kuva 41. Kaarinan ilmanlaatu indeksillä kuvattuna vuonna 26.
38 8.4.2 KAARINAN TYPPIDIOKSIDIPITOISUUDET Typpidioksidipitoisuuden vuosikeskiarvo Kaarinassa vuonna 26 oli 12 µg/m³. Kuvaan 42 on koottu kuukausittaiset typpidioksidin ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Kaarinan mittauspisteessä. Ohjearvo (7 µg/m 3 ) ylittyi tammikuussa, jolloin pitoisuus oli 8 µg/m 3 (114 % ohjearvosta). Alhaisimmat pitoisuudet (14 µg/m 3, 2 % ohjearvosta) mitattiin kesä- ja elokuussa. 24 25 26 µg/m 3 24 25 26 µg/m 3 8 6 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 1-22 8 2-37 4 3 57 49 38 4 24 32 17 5 19 12 3 6 11 17 14 7 9 14 14 8 14 12 19 9 13 15 21 1 25 25 29 11 43 45 31 12 57 43 54 Kuva 42. Typpidioksidipitoisuuden ohjearvoon verrattavat vuorokausikeskiarvot Kaarinassa vuosina 24-26. Vuonna 26 typpidioksidin tuntiarvot eivät ylittäneet ohjearvoa (15 µg/m 3 ) (kuva 43). Kaarinassa korkein tuntiarvo 146 µg/m 3 (97 % ohjearvosta) mitattiin tammikuussa ja matalin 38 µg/m 3 (54 % ohjearvosta) kesäkuussa. Mittaukset nykyisellä paikalla alkoivat maaliskuussa 24. 24 25 26 24 25 26 µg/m 3 µg/m 3 15 1 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 1-59 146 2-81 67 3 99 88 81 4 7 65 54 5 54 39 71 6 35 43 38 7 25 35 43 8 42 29 58 9 39 37 56 1 48 71 55 11 7 76 72 12 98 88 116 Kuva 43. Typpidioksidin ohjearvoon verrattavat tuntikeskiarvot Kaarinassa vuosina 24 26.
39 Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Kuvassa 44 on esitetty Kaarinan typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. Lauantai ja sunnuntai erottuvat selvästi arkipäivistä johtuen vähäisemmästä liikenteestä. Korkeimmat pitoisuudet mitattiin arkiaamuisin kello 6 9 sekä yleensä iltapäivisin ja alkuillasta (kello 15 2). 25 pitoisuus (µg/m 3 ) 2 15 1 5 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 44. Kaarinan typpidioksidipitoisuuden vaihtelut viikon eri ajankohtina. 8.4.3 KAARINAN HIUKKASPITOISUUDET Kaarinan keskustassa hengitettäviä hiukkasia mitataan jatkuvatoimisella PM 1 - esierottimella varustetulla hiukkasanalysaattorilla. Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo vuonna 26 oli 14 µg/m 3. Kaarinan mittauspisteellä hengitettävien hiukkasten pitoisuudet eivät ylittäneet ohjearvoa (kuva 45). Suurimmat vuorokausikeskiarvot mitattiin maaliskuussa, jolloin pitoisuus oli 51 µg/m³ (73 % ohjearvosta). Pienimmät vuorokausiarvot, 9 µg/m³, mitattiin lokakuussa. µg/m 3 24 25 26 7 6 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 24 25 26 µg/m 3 1-16 15 2-22 3 3 42 57 5 4 57 41 43 5 47 15 51 6 22 3 2 7 18 19 22 8 16 21 26 9 12 23 22 1 15 25 9 11 12 31 25 12 13 24 18 Kuva 45. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon (7 µg/m 3 ) verrattavat vuorokausikeskiarvot Kaarinassa vuosina 24-26.
4 Pitoisuusjakauma viikonpäivittäin ja kellonajoittain Tarkasteltaessa hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia viikonpäivien eri ajankohtina havaitaan, että pitoisuudet olivat suurimmillaan arkipäivien aamun ruuhkahuippujen aikaan ja alhaisimmillaan viikonloppuisin (kuva 46). 25 pitoisuus (µg/m 3 ) 2 15 1 5 ma 12 ti 12 ke 12 to 12 pe 12 la 12 su 12 viikonpäivä, kellonaika Kuva 46. Kaarinan hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien vaihtelut viikon eri ajankohtina 9 ILMANSAASTEIDEN VAIKUTUKSIA 9.1 VAIKUTUKSET IHMISTEN TERVEYTEEN 9.1.1 YLEISTÄ Alla olevissa kappaleissa on esitetty kirjallisuudesta ja internetistä löytyviä yleisiä viittauksia ilmansaasteiden terveysvaikutuksiin. Turun seudulla epäpuhtauksien pitoisuudet ilmassa ovat kuitenkin yleensä tasolla, jolla vain herkät väestöryhmät kuten astmaatikot saavat lieviä oireita. Erityisen alttiita ilmansaasteiden vaikutuksille ovat sikiöt ja erittäin nuoret lapset. Herkkiä ihmisryhmiä ovat myös vanhukset, allergia- ja astmaoireista kärsivät sekä muille toksisille materiaaleille altistuneet. (WHO, 24). WHO ja EEA (22) raportoivat yhteisjulkaisussaan, että useissa tutkimuksissa on löydetty selvä riippuvuus korkeiden ilmansaastepitoisuuksien (erityisesti hengitettävät hiukkaset) ja lapsikuolleisuuden välillä. Häkä, rikkidioksidi, hiilivedyt, hiukkaset (noki, tuhka jne.) ja typen oksidit ovat merkittävimmät ilmansaasteet. Näistä ulkoilmassa esiintyvä häkä on terveydelle vaarallinen ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa (syvissä katukuiluissa, liikennetunneleissa). Rikkidioksidin merkitys on vähentynyt pitoisuuksien pienenemisen myötä, mutta typen oksidien ja hiukkasten suhteellista terveysmerkitystä pidetään huomattavana. Merkittävin ilmanlaatua heikentävä komponentti saattaa olla erittäin pienet hiukkaset, jotka ovat läpimitaltaan vain muutamia kymmeniä nanometrejä. Niitä syntyy etenkin liikenteen pakokaasuista. (Koulu ja Tuomisto, 1996). YTV:n (23) julkaisun mukaan: "Nenän kautta hengitettäessä 1 μm suuremmat ja suun kautta hengitettäessä yli 15 μm hiukkaset eivät pääse syvemmälle hengitysteihin. Valtaosa henkitorveen päätyneistä 5-1 μm kokoisista hiukkasista jää kurkku-
41 torveen ja keuhkoputkien alueelle. Pienemmät hiukkaset (alle 2 μm) todennäköisimmin pystyvät seuraamaan ilmavirtausta ja päätyvät syvemmälle hengitysteihin. Ultrapienet hiukkaset (alle,1 μm) voivat siirtyä keuhkoista edelleen verenkiertoon. Verenkierrossa hiukkasia on havaittu jo minuutin kuluttua hengittämisen jälkeen, maksimipitoisuus saavutettiin 1-2 minuutin välillä ja tämä taso säilyi aina 6 minuuttiin saakka." Kansallisessa ympäristöterveysohjelmassa (Ympäristöterveystoimikunta, 1997) on arvioitu, että yhdyskuntailman epäpuhtaudet (erityisesti hiukkaset), aiheuttavat Suomessa vuosittain 2 4 ennenaikaista kuolemaa, 3 astmaoireiden pahentumista ja 3 4 lasten hengitystieinfektiota (Jokiniemi et al., 2). WHO (24) on arvioinut laajassa tutkimuksessaan, että Euroopan tasolla ulkoilman pienhiukkaset aiheuttavat vuosittain 725 menetettyä elinvuotta. Kuvassa 47 on kuvattu havainnollisesti hiukkasten pääsyä elimistöön. Kuva 47. Hiukkasten pääsy elimistöön (Ilmatieteen laitos, 25). Pienten hiukkasten lisäksi myös otsonin on pystytty osoittamaan aiheuttavan epidemiologisesti mitattavan kuolleisuuden lisääntymisen. WHO on arvioinut 1 4 ihmisen kuolevan vuodessa Euroopassa ilmansaasteiden takia vähintään vuoden ennenaikaisesti. Kyse on paitsi hengitystiesairauksista, myös verenkiertoelimistön sairauksista. Keuhkoahtaumataudin ja keuhkoemfyseeman (pienentää diffuusiokapasiteettia, mikä johtuu keuhkorakkuloiden väliseinämien osittaisesta tuhoutumisesta ja diffuusiopinnan pienentymisestä sekä keuhkojen veritilavuuden vähentymisestä) kiistaton osoittaminen ilman saastumisesta johtuvaksi on vaikeaa, mutta yhteys on todennäköinen. Näiden tautien oireet pahenevat selvästi ilmanlaadun huonontuessa. Ilmanlaadulla on varsin selvä yhteys astman oireisiin. (Koulu ja Tuomisto, 1996) On käynyt ilmeiseksi että ilman saastuminen lisää, mitattavissa määrin myös Suomessa, lasten infektioita ja infektio-oireita (esim. yskä). Todennäköisimmän infektioiden aiheuttajat ovat hiukkaset, typen oksidit ja otsoni. Keuhkosyöpäsairastuvuuden yhteyttä ilmanlaatuun on vaikea osoittaa, koska sekoittavia tekijöitä on useita (mm. tupakointi). Kuitenkin esimerkiksi amerikkalaisissa tilastoissa keuhkosyöpäkuolleisuudella ja väestön odotettavissa olevalla eliniällä on yhteys kaupungin ilman pitkäaikaiseen laatuun. (Koulu ja Tuomisto, 1996). Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin korkeiden hiilimonoksidipitoisuuksien ja sydän- sekä verisuonisairauksista johtuvan kuolleisuuden välillä merkitsevä yhteys, voimakkaim-