HIRVENSALOKYLTTI 1
HIRVENSALOKYLTTI Kyltti on päätetty tehdä. Idea kilpailusta, rahat omakotiyhdistyksen budjetissa. Aikaa kulunut. MILLAINEN KYLTIN PITÄISI OLLA? MIHIN SE KANNATTAA LAITTAA? Keskeistä on päättää mitä kyltillä halutaan viestiä. Millainen mielikuva Hirvensalosta tulisi syntyä, sekä vierailijalle että meille saarelaisille? Olipa kyltti millainen tahansa, sillä on vaikutus. Niinkuin silläkin, ettei sitä nyt ole. Kyltin, tai muun vastaavan, esillepanolla syntyy ainakin kuva yhteisöllisyydestä ( ovat tuollaisen saaneet aikaan ), se kun ei ole mitenkään pakollinen. Viesti pitää liittyä saaremme tarinaan ja se voi näyttää tietä uuteen. Ensin pitää siis päättää mitä tavoitellaan, vasta sitten voidaan valita sopivin keino saavuttaa tavoite. Kyltin esillepanolla halutaan kertoa että. Kyltin hahmolla halutaan viestiä. Jos tehdään uusi silta, laitetaanko sinne samanlainen?. 2
Sisääntulo sillalle 3
Kyltin ehdotettu paikka 4
EHDOTETTU PAIKKA + Näkyvä paikka saarelle tultaessa, siltakin jo osa Hirvensaloa + Toivottaa tervetulleeksi saarelle + Komea paikka, näkymä saarelle Vilkkaasti liikennöity paikka, huomioarvo epävarma, ei mahdollisuutta informaation maarän kasvattamiseen liikenteen nopeuden takia Tulosuunnassa sisäkaarteen puolella, kesällä puuston katveessa Ei ole Hirvensalon puolella 5
A Muut mahdolliset paikat 6
MUUT MAHDOLLISET PAIKAT, A + Ensimmäinen paikka saaren kamaralla + Toivottaa tervetulleeksi saarelle Vilkkaasti liikennöity paikka, ei mahdollisuutta informaation maarän merkittävään kasvattamiseen liikenteen nopeuden takia Hankalat/näkymättömät paikat kiinnittämisen/asettamisen kannalta 7
B Muut mahdolliset paikat 8
MUUT MAHDOLLISET PAIKAT, B + Sillan keskiosa toimii tavallaan rajalinjana + Toivottaa tervetulleeksi saarelle Vilkkaasti liikennöity paikka, ei mahdollisuutta informaation maarän kasvattamiseen liikenteen nopeuden takia Kiinnitys sillan rakenteisiin tutkittava, kevytrakenteiset Miten suhteutuvat sillalla oleviin lippuihin? 9
C Muut mahdolliset paikat 10
MUUT MAHDOLLISET PAIKAT, C + Hieno näköala saarelle ja Pitkäänsalmeen Vilkkaasti liikennöity paikka, ei mahdollisuutta informaation maarän kasvattamiseen liikenteen nopeuden takia Vaikeasti tavoitettava, sillan alta Kuka omistaa? 11
D Muut mahdolliset paikat 12
MUUT MAHDOLLISET PAIKAT, D + Ollaan jo saarella + Mahdollisuus laajentaa informaation määrää Osa liikenteestä jo kääntynyt vasemmalle Bussi saattaa peittää näkyvyyden ajoittain Kuka omistaa? 13
VAIHTOEHTOISIA RATKAISUMALLEJA Alustava lista vaihtoehdoista (lisää voidaan tuottaa kun tavoiteltava viesti on määritelty): 1. Kyltti, jossa vain teksti HIRVENSALO 2. TERVETULOA HIRVENSALOON kyltti. 3. ABSTRAKTI teos/maamerkki 4. HISTORIA/ERITYISPIIRRE selvästi havaittavana lähtökohtana maamerkille 5. ILMOITUSTAULU joka viestii ajankohtaisista asioista 6. JOTAIN YLEISHYÖDYLLISTÄ Seuraavassa periaatteelliset yksinkertaistetut hahmotelmat eri vaihtoehdoista sijoitettuna alkuperäiseen paikkaan. Ne voidaan sovittaa muihin yhtä lailla. 14
HIRVENSALO 1. Kyltti, jossa vain teksti HIRVENSALO Yleinen malli, esimerkiksi Kakskerran kyltti Valaistu pimeällä, energia voisi tulla aurinkopanelista, joka olisi taustapuolellla 15
TERVETULOA HIRVENSALOON 2. TERVETULOA HIRVENSALOON kyltti. Mahdollisesti toinen saaren puoleisessa päässä jossa esim. teksti tul takas kans (esim. Raumalla) Valaistu pimeällä, energia voisi tulla aurinkopanelista, joka olisi taustapuolellla 16
HIRVENSALO 3. ABSTRAKTI teos/maamerkki Laajalti käytetty, Kuvaa viitteelisesti Hirvensaloa ja sen luonnetta, ominaispiirteitä tai jotain mielleyhtymää, vaakuna, hirvi, vartiokoppi, maa/meri, lähisaaristo, merenkulku/veneet/purjeet 17
HIRVENSALO 4. HISTORIA/ERITYISPIIRRE selvästi havaittavana lähtökohtana maamerkille Meri, saaristolaisuus, kaupungin reunaalue, kalastus, merenkulku/luotsit/purjehdus/perinneveneet/purjeet, merimerkit/kummelit/majakka, satama/laituri/nosturit, maanviljelys, kylät, maannousu, lossi, tuuli/viirit/liput, aallot, tuulensuoja, aurinko, puurakentaminen, vuodenajat 18
HIRVENSALO 5. ILMOITUSTAULU joka viestii ajankohtaisista asioista Informaatioajan ratkaisu, vaihtuva informaatio, paikallisuus (suurin osa liikenteestä paikallisia), sääinfo, mainoksia/ kaupallinen, haaste liikenneturvallisuudessa Mainosyritykseltä ja mainosrahoitteinen? 19
HIRVENSALO 6. JOTAIN YLEISHYÖDYLLISTÄ Näkötorni, tuuli/aurinkovaimala, historiaa valottava infotaulu, museo (sisäsaaristo), levähdyspaikka, piknikpaikka, onkilaituri, kevyen liikenteen lossi 20
HIRVENSALOKYLTTI MITÄ SEURAAVAKSI? Valitaan mikä periaatevaihtoehdoista täyttää tavoitteet parhaiten? Tämä on tärkein kriteeri. Kaikki vaihtoehdot voidaan toteuttaa tavalla tai toisella, joten sitä ei tässä kannata vielä ottaa liiaksi huomioon. Tarvitaanko workshoptyöskentelyä päätöksen tekemiseksi? Valinta pitää pystyä perustelemaan julkisuudessakin. Valitaan mikä sijoituspaikoista täyttää tavoitteet parhaiten ja soveltuu edellä valittuun vaihtoehtoon? Sijoituspaikan pitää tukea valittua konseptia. Täsmennetään kriteerit ja valitaan suunnittelija. Budjetti ja aikataulu. Halutaanko saarelaisten osallistamista? Toteutetaan suunnitelma. Tarvittavat luvat, tekijät (toivottavasti saarelaisia). 21