Hallituksen päätösluettelo 29/2013 Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on 19.9.2013 pitämässään kokouksessa päättänyt: - hyväksyä verkkomainosmyyntisopimuksen RC kustannus Oy:n kanssa. - valita Riina Lumpeen Turun ylioppilaslehden johtokuntaan. - avata haun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi. - avata haun yliopistokollegion opiskelijajäseniksi. - avata haut yliopiston tiedekuntien ja kauppakorkeakoulun johtokuntien opiskelijajäseniksi ja -varajäseniksi. - nimetä yliopiston eettisen toimikunnan uudeksi opiskelijajäseneksi Timo Kovalan. - avata täydennyshaun valiokuntiin ja saavutettavuustyöryhmään. - myöntää alayhdistysaseman ISHA-Turku ry:lle, Taotao CEAS Student Club ry:lle ja Turun yliopiston Soihdunkantajat ry:lle. - lähettää tervehdyksen THLKS:n 53-vuotisextractioehtooseen. - lähettää tervehdyksen LTKY:n 44-vuotisjuhliin. Turussa 19.9.2013
Hallituksen päätösluettelo 30/2013 Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on 26.9.2013 pitämässään kokouksessa päättänyt: - nimetä OLL:n liittokokousdelegaatioon Rauli Eleniuksen, Aku Kähkösen sekä Antti Kähkösen. - nimetä koulutuspoliittisen asiantuntijan Jukka Vornasen opiskelijaedustajaksi yliopiston uuteen opiskelijapalautetyöryhmään. - lähettää Henrikssonin omakustanteisesti Digit ry:n 14-vuotissitseille. - lähettää tervehdyksen TTYY:n 48-vuotisjuhliin. Turussa 26.9.2013
Hallituksen päätösluettelo 31/2013 Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on 3.10.2013 pitämässään kokouksessa päättänyt: - avata haun koulutuspoliittisen asiantuntijan toimeen ajalle 3. 24.10. Vapaamuotoiset hakemukset tulee palauttaa sähköisesti osoitteeseen tyy-koposihteeri@utu.fi klo 16.00 mennessä. - valita saavutettavuustyöryhmän jäseneksi Taija Elon ja kehitysyhteistyövaliokunnan jäseniksi Henna Okkerin, Minna-Liina Ojalan, Anette Michelssonin sekä Noora Hilskan. - lausua OLL:n liitokokousmateriaaleista. - lähettää toistaiseksi nimeämättömän edustajan Dialectican 45-vuotisjuhliin. - lähettää Aleksi Väänäsen Pointerin 25-vuotisjuhliin. - lähettää tervehdyksen Merkantila Klubbenin 85-vuotisjuhliin. - pöydätä kohdan osallistumisesta veljeskunta Korp! Ugalan 100-vuotisjuhliin. Turussa 3.10.2013
Hallituksen päätösluettelo 32/2013 Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on 10.10.2013 pitämässään kokouksessa päättänyt: - myöntää eron Helmi Seppälälle ympäristövaliokunnan jäsenyydestä sekä valita Viljam Haaralan kansainvälisten asioiden valiokuntaan. - valtuuttaa puheenjohtajan ja pääsihteerin solmimaan vuokrasopimuksen B-talon järjestötiloista TYS:n kanssa. - jakaa projekti- ja erillisavustukset 3/2013. - hyväksyä kannanoton Venäjän ihmisoikeustilanteesta yhteistyössä muiden Viikko Venäjän ihmisoikeuksien puolesta -tapahtumaan osallistuvien järjestöjen kanssa. - olla osallistumatta Humakin Turun TKI-keskuksen (Meri) tupaantuliaisiin. - lähettää Peltosen omakustanteisesti SONK ry:n 50-vuotisjuhlaan. - lähettää Peltosen Slava ry:n 40-vuotisjuhliin. - lähettää edustajan veljeskunta Korp! Ugalan 100-vuotisjuhliin. Turussa 10.10.2013
Hallituksen päätösluettelo 33/2013 Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on 17.10.2013 pitämässään kokouksessa päättänyt: toimintasuunnitelmaesityksen vuodeksi 2014. talousarvioesityksen vuodeksi 2014. vapaaehtoistoiminnan ohjesäännön. - esittää edustajistolle, että se valitsee viisitoista (15) liittokokousedustajaa ja heille henkilökohtaiset varaedustajat, mahdolliset tarkkailijat sekä päättää, että hallitus voi tarvittaessa täydentää liittokokousedustajia. - esittää edustajistolle, että edustajisto valitsee yliopiston hallituksen opiskelijajäsenet 1.1.2014 31.12.2015 kaudelle. - esittää edustajistolle, että edustajisto valitsee yliopistokollegion opiskelijajäsenet 1.1.2014 31.12.2015 kaudelle. - esittää edustajistolle, että se merkitsee tiedoksi henkilöstöpoliittisen työryhmän loppuraportin. - lausua SYL:n liittokokousasiakirjoista. - avata haun Turun yliopiston opintotukilautakunnan opiskelijajäseniksi. - nimetä kansainvälisten asioiden asiantuntijan Anna Teleniuksen opiskelijaedustajaksi kielikeskuksen johtokuntaan. - vahvistaa viikon jatkoajan humanistisen tiedekunnan, kasvatustieteiden tiedekunnan sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan johtokuntien opiskelijajäsenten haulle. Jatkettu hakuaika päättyy 21.10.2013. - lähettää Ville Valkosen sekä Petra Peltosen omakustenteisesti P-klubin 38-vuotisjuhliin. Turussa 17.10.2013