Vaihtoehtoiset sammutusmenetelmät Arto Latvala Palomestari 3.10.2017 www.pelastusopisto.fi
Taustaa 1980 luvulta lähtien Jauhesammuttimia on käytetty jo 80 luvulla pelastuslaitosten ensimmäisen yksikön tiedustelussa Suurteollisuudessa käsisammuttimien teho ja käytön osaaminen on ymmärretty aina Vallitseva käsitys pelastuslaitoksissa Euroopassa: Kiinteistöjen alkusammutusvälineet eivät ole pelastuslaitoksen käyttöä varten. Pelastusalalla on opetettu Kouluttamaan maallikoita alkusammutusvälineiden käytössä Selkeää kirjoitettua tietoa ei ole ollut Miten palomies käyttää alkusammutusvälineitä tulipalossa Pelastusyksiköiden käsisammuttimet Ensisijaisesti 6 kg:n jauheita, 6 l:n vaahtoja sekä 5 kg:n CO 2 sammuttimia. Teholuokitukseen ei ole kiinnitetty huomiota. Käyttäjänä maallikko - palomies PETS / Arto Latvala 4.10.2017
Tutkimushankkeiden tavoitteita mm. Onko pelastuslaitosten perinteisten letkuselvitysten rinnalla mahdollista käyttää nopeampia sammutusmenetelmiä ja laitteita, kuitenkaan työturvallisuudesta tinkimättä? Jauhesammuttimien sekä vaahtosammuttimien tehon ja käyttökelpoisuuden selvittäminen tyypillisissä tulipalotilanteissa. Kiinteistöissä olevien alkusammutusvälineiden suunnitelmallinen käyttö. Kodinkoneiden syttymisen, palon kehittymisen ja sammutusvaihtoehtojen selvittäminen
Osaamisen kehittäminen 2010 Selvitysaikojen testauksia eri tyyppisissä kiinteistöissä: Perusselvitys 4 krs, jakoliitin, työjohtoa 60 m. Letkukelalaitteiden käyttö (UHPS, CAFS, Cobra). Käsisammuttimien käyttö + kiinteistön alkusammutusvälineet. Kuivanousujen käyttö >>> Tutkimushankkeen testit ovat osoittaneet, että tavanomainen perusselvitys ei ole aina paras ratkaisu
Tilastot - Kokemukset Tulipalot eivät pääsääntöisesti leimahtele Vain harvoin menehtyy tai loukkaantuu toimintakykyinen, fiksu henkilö. Huoneistopalot ovat usein nakit ja muusi tai pieniä kodinkonepaloja. Sammuttamiseen olisi usein riittänyt kevyt ratkaisu. Työturvallisuudesta ei kuitenkaan saa koskaan tinkiä, vaan pienissäkin tulipaloissa tulee riskit arvioida huolellisesti ja käyttää mieluummin turvallisempaa, järeämpää menetelmää ja taktiikkaa. 5
Kauppakeskukset Jopa 15000 ihmistä sisällä Turvallisuusorganisaation rooli on erittäin tärkeä vrt. matkustajalaivat Evakuointi on myös aina riski, kun on paljon ihmisiä Saattaa kestää kauan, ennen kuin pelastushenkilöstö sammuttaa palon rakennuksen keskiosassa tai pysäköintihallissa Toimintataktiikalla ja kiinteistön turvallisuustekniikalla on iso merkitys
Hullu Poro, Hotelli Vantaa - Ongelmana paljon ihmisiä Kohteen omatoimisuus on ratkaisevaa ensi minuuteilla Kuinka nopeasti apua tulee >>> Pelastuslaitos on aina myöhässä, eikä tee alkusammutusta
Kiinteistön turvallisuusorganisaatio / nopea toiminta Ihmisten käyttäytyminen onnettomuustilanteissa Lähdekirja: Kriisi, pelko, pakokauhu / Lasse Nurmi 2006 12-25 % käyttäytyy rauhallisesti ja osallistuu auttamiseen N. 75% joutuu aluksi shokkiin, josta toipuvat ja voivat johdettuna auttaa pelastustoimissa 10-12 % menettää täydellisesti kontrollin Vaaraa väheksytään, ollaan uteliaita Jatketaan sitä, mitä ollaan tekemässä Pako suuntaan, josta on tultu, käytetään tuttuja reittejä On tärkeää, että tilanne saadaan nopeasti haltuun
Lähtökohta pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentäville toiminnoille Isot kaupungit vahva pelastustoimi, mutta Välillä useita vaativia päällekkäisiä hälytyksiä Tekninen yksikkö ensimmäisenä kohteessa Apu ei lähde / tule aina paloasemalta Pitkä viive mahdollinen Yrityksen, kiinteistön ja ihmisen omatoimisuus ratkaisee Ensimmäisen yksikön vahvuus voi olla 1 + 1 Lappi Saaristo Haja-asutusalueet Hiihtokeskukset = Kaupunki, jossa isoja rakennuksia sekä paljon ihmisiä Aina ei ole savusukellusvalmiutta Usein pitkiä viiveitä Omatoimisuus ratkaisee Ensimmäisen yksikön vahvuus voi olla 1 + 1
Kerava Hi Tec yhtiössä tulipalot 2015 Automaattinen palohälytys 5 / 2015 Tiedustelu Tulipalo huoltotilassa Alkusammutus kiinteistön välineillä JVT / Tuotantokatkos n. 2 viikkoa Vahingot n. 1.000 000 euroa >>> sammutusjauhe pääroolissa Oppi jauheiden korvaaminen nykyaikaisilla vaahtosammuttimilla Technopolis 22.9.2017 >> alkusammutus >>> iso siivous ja vahingot Automaattinen palohälytys 10 / 2015 Tiedustelu Tulipalo IV konehuoneessa Sammutus vedellä JVT 2 päivää Vahingot pienet
Sammutteen aiheuttamat vahingot Jälkivahingot Maallikon alkusammutuksesta aiheutuneet Pelastuslaitoksen sammuttamisesta aiheutuneet Ilkivallasta aiheutuneet >> oikeilla sammutteilla ja kiinteistöjen sammutinvalinnoilla voidaan vähentää huomattavia vahinkoja.
Onnettomuuksista oppiminen Haastava palo 10 krs, Koivukylä Huoneistopalo kaksiossa Erillinen palo-osasto, 3 huoneistoa Asunnossa kaksi henkilöä Viereisissä asunnoissa 6 henkilöä Pelastuslaitos Tiedustelu Letkuselvitys 10. kerrokseen, letku rikki Sammutus, Savutuuletus Miehet maitohapoilla
Vanhat talot ja niiden turvallisuustekniikka Toimintaedellytyksiä tulisi parantaa: - Riskikartoitukset - Kuivanousujen kunnossapito - Savunpoiston kunnossapito Kuivanousun liitin
Pelastusyksikön ja kiinteistön alkusammutusvälineet voivat olla tuki / vaihtoehto pitkille letkuselvityksille Sprinklerin tueksi Vaihtoehtoja Pikapalopostit Ovat vuosi vuodelta luotettavampia Jauhesammuttimet Tehokkaita, mutta näkyvyys heikkenee nopeasti ja jauhevahinko voi olla iso Sammuttaminen on erilaista, kun maallikko käyttää jauhesammutinta alkutilanteessa tai kun palomies sammuttaa 10 minuutin viiveellä Vaahto- ja nestesammuttimet Kehittyneet huomattavasti (mm. täyttöpaine, sammutteet) Luonnollisen helppoja käyttää, näkyväisyys säilyy, jälkivahingot pienet Eivät toimi palokaasujen leimahtaessa 50 kg:n / 50 litran jauhe- ja vaahtosammutinkärryt Voivat olla hyvä ratkaisu alkusammutuksen tehostamiselle erityiskohteissa Mutta, voiko maallikko oikeasti käyttää 50 kg jauhetta sisätiloissa Huom! Työturvallisuus
Haasteita Erilaiset toimintatavat Pelastuslaitosten välillä Pelastuslaitosten vuorojen välillä Operatiivisessa johtamisessa Johtamismallit Uuden tekniikan käytön ohjeistaminen ja toimintamallit Yritysten ja kiinteistöjen turvallisuuskulttuuri
Uudet rakennukset korkeat rakennukset Lähtökohta Toimiva palo-osastointi Toimiva savunpoisto Toimiva kuiva- tai märkänousu
Kuivanousustandardi HIKLU / KUP Ohje Kuivanousustandardi - Ohjeet rakentamisesta - Kunnossapito Pelastuslaki 379/2011 / 12 ja 82 Soveltamisohje mm. HIKLU / KUP
Palomieshissi - Standardi Hissistandardi - CEN TC 10 / 2001-3 - pren 81-72-2001 (E) - Ohjeet rakentamisesta - Ohjeita toimintataktiikasta - Hissin käyttöohjeet kohteessa
Uutta sammutustekniikkaa UHPS, CAFS, DSPA, OneSeven, AFT, Cobra, Ifex, Green EX, FirePro.
19.3.2017, Arto Latvala, palomestari
ALKUSAMMUTTIMET JAUHESAMMUTIN (paloluokat ABC) VAAHTOSAMMUTIN (paloluokat AB) NESTESAMMUTIN (paloluokka A) CO 2 (paloluokka B) RASVAPALOSAMMUTIN (paloluokka F myös) PIKAPALOPOSTIT (paloluokka A, mutta..) HEITTOSAMMUTTIMET NS. REPPUSAMMUTTIMET PETS/Ismo Huttu / Latvala 21
SAMMUTTAMINEN RAKENNNUSPALOISSA Järeä suihkuputki 1500 l/min Suihkuputki C-liittimellä 400-600 l/min Vesitykki 2200 l/min Pistosuihkuputki 70 l/min COBRA sammutinleikkuri 60 l/min, 300bar UHPS n. 38-51 l/min, 100bar myös vaahtoa CAFS (autoon asennettu) 0,3-0,6% seos, Vesi-ilma suhde 1:5,5 105 l/min + ilma = n. 1400l/min sammutetta Käsi- ja reppusammuttimet 10-24 l/min, 8-15bar PETS/Ismo Huttu / Latvala 22
Testejä ja kokeita: Lastulevytapulin palo kontissa ja palotalossa Poltettavat talot Makuuhuonepalo, Keittiöpalo Rasvakeitinpalo Autopalo Bitumikeitinpalo Letkuselvitystestejä Hankkeessa tehtiin yhteensä 54 polttoa ja 71 sammutustestiä PETS 23
Videoita Sprinkleri laukeaa korkeavarastossa: https://www.youtube.com/watch?v=w5ftfg1k14y Sprinkleri laukeaa pienessä tilassa: https://www.youtube.com/watch?v=rgq5idi_eh8
SAMMUTUSTEKNIIKKA JAUHESAMMUTIN VAI VAAHTOSAMMUTIN? Palo ollessa täyden palon vaiheessa tai kohteesta muodostuu paljon savua eikä palavaan materiaaliin ja pintoihin päästä käsiksi käytä jauhetta Huomio että näkyvyys huononee oleellisesti ja myös sakea jauhepilvi vaikeuttaa lämpökameran näkymään ja jauhe tarttuu mm. pi-laitteen kasvoosan lasiin. Palaviin pintoihin ja palokohteeseen päästään suoraan käsiksi käytä vaahtoa. Myös tässä tilanteessa voidaan käyttää jauhetta, mutta jauhe huonontaa näkyväisyyttä ja aiheuttaa jälkivahinkoa. video: Vaahto keittiössä - Jauhe keittiössä video: Pyykinpesukoneen sammutus PETS/Ismo Huttu / latvala 25
Videoita Jauhesammuttimen käyttö tavaratalossa: Video: Vaaterekin palo Väärin Video: Leivänpaahtimen palo Oikein Vaahtosammuttimen käyttö tavaratalossa Video: Vaaterekin palo Video: Leivänpaahtimen palo AFT Reppusammuttimen käyttö Video: Vaaterekin palo Vaahtosammuttimen ja pikapalopostin käyttö Video: Vaaterekin palo Aamulehti 4-2017
HUONEPALON SAMMUTTAMINEN ULKOAPÄIN, KUN HUONEISTOSTA PURKAANTUU PALOKAASUJA JA LIEKKEJÄ ULOS Käyttää jauhetta, vaahtosammutin on tehoton tässä tilanteessa Valitse aukko, jossa on alipaine rakennuksen tai huonetilan sisälle palavaan tilaan video: Jauhe ikkunasta sisään huoneistoon video: Jauhe ikkunasta sisään autiotalo video: Huonepalon rajoittaminen jauheella PETS/Ismo Huttu 28
Viihdekeskukset - Ravintolat Jopa tuhansia ihmistä sisällä Rasvakeittimen palo - Sammutuspeite ja CO2 ja vaahtosammutin - Sprinkleri laukeaa - Sammutus pikapalopostilla - Sammutus 1: rasvapalosammuttimella - Sammutus 2: rasvapalosammutin - Sammutus vaahtosammuttimella
PARANNETTU JAUHESAMMUTIN AMMATTILAISELLE Pidennetty purkausletku Pistoputki letkun päässä Akkuporakone + pitkä terä 12 kg jauhe jossa parasta mahdollista jauhetta PETS/Ismo Huttu 30
AEROSOLISAMMUTE eli HEITTOSAMMUTIN Purkautuessaan katkaisee kemiallisesti tulipalon ketjureaktion Kaliumnitraatti (KNO3), josta reaktiotuotteena syntyy vapaita kaliumradikaaleja K, jotka toimivat kemiallisena sammutteena Aerosolia oltava tilassa riittävästi jotta liekkipalo sammuu (esim. 2,4 kg 150m 3 ) Huomioitavaa: heittosammutin purkautuessaan palavassa tilassa sekoittaa savukaasut ja hävittää näkyväisyyden kokonaan lämmöt tasaantuvat jolloin ylälämpö laskee ja alalämpö nousee pieneen huoneistoon laitettaessa osa aerosolista ja savukaasuista voi purkaantua porrashuoneeseen ja muihin sivutiloihin PETS/Ismo Huttu, Tuomas Kuikka 31
HEITTOSAMMUTIN HUONEISTOPALOSSA Heittosammutin Paloteatteri Tuomas Kuikka
Yhteenveto Kiinteistöjen ja yritysten turvallisuuskulttuuri Kuivanousut, Alkusammutusvälineet, Erikoissammuttimet 50 kg / 50 l Pelastussuunnitelmat, Pelastusryhmä, Maallikon osaaminen Jauhe-, vaahto- ja nestesammuttimet Kaikille sammutteille on edelleen tarve Sijoitus kohteen riskien mukaan Sammuttimia on osattava käyttää, nestekaasusimulaattorit eivät anna täysin oikeaa kuvaa eri sammuttimien käytöstä Mikäli kiinteistössä tai pelastusyksikössä on useita sammutintyyppejä, tulee ne merkitä erillisellä tarralla vaahto, jauhe jne. jotta Työturvallisuus Riskit tiedotettava ja vältettävä