Jäätilannekatsaus

Samankaltaiset tiedostot
Jäätilannekatsaus

Mittaukset suoritettiin tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuun kymmenennen päivän tietämillä. ( liite 2 jää ja sää havainnot )

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00

Tämä kuulutus ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä sähköisesti myös verkko-osoitteessa

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2012

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

KEMIJOEN JÄÄPEITTEEN SEURANTA PAAVALNIEMI - SORRONKANGAS VÄLILLÄ 2013

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Työttömiä ja lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9:00

Lomautukset heikensivät vuodenvaihteen työllisyystilannetta Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

1980:31 TALVISESTA HAPEN KULUMISESTA. Ilppo Kettunen

JÄRKI JÄÄLLÄ. Viimaindeksi. Mitattu tuulen nopeus. Mitattu ilman lämpötila, C m/s

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.00

Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Näkösyvyys. Kyyveden havainnoitsijatilaisuus Pekka Sojakka. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat

Katsaus valuma-alueiden vesi- ja lumitilanteeseen. Maantieteen tutkimusyksikkö Oulun yliopisto

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Virtaamaennustein seurattavat vesistöt, ennuste

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä

Lapin tulvatilannekatsaus

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Poistokalastuksen suunnittelu Kyyveden valuma-alueen pohjoisosalla

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS ALKAEN

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Kaupunginhallitus Liite 1 19

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

Kuolimon valuma-alueista, kuormituksesta ja vedenlaadusta

Ilmastonmuutos ja vesivarat. Noora Veijalainen Suomen ympäristökeskus Vesikeskus

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Vesijärven jäänalaisen lämpötilan ja happipitoisuuden muuttuminen hapetussekoituksen seurauksena

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %

Retkiluistelu. Lajiesittely

Mäntyharjun kunta Kallaveden Riinin ja Korpijärven ranta-asemakaavojen muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/

Modernin rakennusperinnön inventointi ja arvottaminen

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN

El. Etelä-Savon piirin piirihallitus v jäseniä yhteensä

KUTSU: ELO-pelto Mäntyharjulla ke

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu klo 9.

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Savon ilmasto-ohjelma

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Joroisten kunnanhallituksen kokoushuone, Joroisten lentokenttä

Joroisten vesienhoidon toimintaryhmä Pertti Manninen, Etelä-Savon ELY

Vesirakennus TOT 8/03. Työkoneenkuljettaja hukkui, kun kaivukone upposi jäihin vesijohtotyömaalla TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Työkoneenkuljettaja

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Lausuntopyyntö STM 2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014

Transkriptio:

NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jäätilannekatsaus 29.1.2014 Jäänpaksuus Etelä-Savossa ajankohdan keskitasoa Jäät vahvistuneet pakkasjakson myötä Etelä-Savon järvien jäätilanne on kohentunut pari viikkoa kestäneen pakkasjakson ansiosta. Jääpeitteen kokonaispaksuus 27.-28.1.2014 mitatuissa järvissä oli keskimäärin 25 cm, joka on yleisesti ajankohdalle tyypillistä tasoa. Kokonaisjäänpaksuus vaihteli 16-31 cm välillä, joten jäänpaksuuserot järvien välillä olivat mittaushetkellä kohtalaisen suuria. Kokonaisjäänpaksuus useilla järvillä oli ajankohdan keskitasoa tai suurempi kuten Virtasalmen Längelmäenjärvellä ja Mäntyharjun Korpijärvellä. Pertunmaan Peruvedellä sen sijaan jäänpaksuus on selvästi tavanomaista pienempi. Vuoden vaihteen lauha jakso ja järvien uudelleen jäätymisolosuhteet eri järvillä ovat vaikuttaneet alueellisiin eroihin. Mitatuissa järvissä jääkansi muodostui pääosin teräsjäästä, joten jään laatu oli siten hyvä. Yöveden Kissalahdella jään laatu oli paras. Kohvajäätä tavattiin lähinnä Rantasalmen Sääksjärvellä, jossa kohvajään osuus oli puolet kokonaisjäänpaksuudesta sekä Juvan Jukajärvellä, jossa kohvajäätä oli neljännes. Mittaushetkellä jään päällä oli pakkaslunta riippuen mittauspaikasta 5-8 cm eli suhteellisen vähän.

Alueellisten jäähavaintokohteiden mittaustulokset: Kunta,kylä Järvi Jään kokonaispaksuus, cm (27.-28.1.2014) Ero ajankohdan keskiarvoon, cm (tammikuu 2004-2012) Mikkeli, Haukivuori Iso-Naakkima 30 27 Juva, Kirkonkylä Jukajärvi 24 27 Mikkeli,Vehmaskylä Avojärvi 25 25 Mäntyharju, Tommola Korpijärvi 26 21 Mäntyharju, Kirkonkylä Pyhävesi 22 27 Mäntyharju, Nurmaa Hietanen 22 24 Pertunmaa, Lihavanpää Peruvesi 16 26 Pieksämäki,Virtasalmi Längelmäenjärvi 31 25 Rantasalmi, Pirttiselkä Sääksjärvi 25 25 Mikkeli, Ristiina Yövesi,Kissalahti 29 27 Keskiarvo 25 25 Jäänmittauskohteet kartalla: 2

Vaikka jäät ovat monin paikoin jo paksuja, tulee erityisesti salmipaikoissa liikkuessa olla varovainen. Virtaavissa vesistöissä on alkutalvesta ollut paljon vettä ja virtaamat suuria joten jokijäille ei kannata mennä lainkaan. Sääennusteen mukaan pakkaset hellittävät Etelä-Savossa viikonloppuna ja odotettavissa on myös lumisateita. Jäiden paksuuntuminen näin ollen todennäköisesti tulee hidastumaan. Ohut lumipeite on tähän mennessä osaltaan vaikuttanut jäiden paksuuntumiseen. Toisaalta pakkaslumi on eristävää jo ohuena kerroksena. Valtakunnallisilta jäähavaintopaikoilta eli Haukivuoren Kyyvedeltä ja Haukivedeltä Oravista ei ollut saatavilla tuoreita havaintoja, vaan niissä mitataan jäänpaksuutta seuraavan kerran 30.1. Tietoa mittauskohteista Huomattavaa on, että ilmoitetut jäänpaksuudet eivät milloinkaan kerro kyseisen järven koko jäätilannetta, vaan pelkästään yhden tutkimuskohteen tuloksen. Mittauspaikat kullakin järvellä sijaitsevat noin 100 metriä rannasta, eivätkä näin ollen kuvaa selkävesien jäätilannetta. Mittauskohteet eivät myöskään sijaitse salmissa eivätkä virtaavissa paikoissa. Vain teräsjää kantaa tarpeeksi Jään kantokyky on aina arvioitava teräsjään mukaan. Yksin kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä. Moottorikelkalla ajettaessa teräsjäätä on oltava koko ajoreitin pituudella vähintään 15 senttimetriä. Vasta noin 20 senttimetriä paksu teräsjää kantaa henkilöauton. Teräsjää on kirkas, läpikuultava ja tasainen. Vaalea ja huokoinen lumisohjosta muodostunut jää on kohvajäätä, jonka kantavuus on enintään puolet teräsjään kantavuudesta. Oikeat varusteet mukaan jäälle Jäällä liikuttaessa on pidettävä mukana jäänaskaleita, joiden avulla voi vetää itsensä takaisin jäälle. Hyvä apuväline on myös tukeva keppi, jolla voi kokeilla jään laatua sekä auttaa hädän tullen itseään ja toisia. Heittoliinan voi tarvittaessa nopeasti heittää auttajalle tai autettavalle. Kelluntapuvut ja -takit sekä pelastusliivit suojaavat viimalta ja helpottavat onnettomuuden sattuessa pelastautumista. Jäällä liikuttaessa kannattaa aina pitää mukana myös pilliä, koska sen ääni kuuluu huutoa kauemmaksi. 3

Linkit Vesistöjen jäänpaksuus -havaintokartta Järvien jäänpaksuuden ennustekartta Jään kantavuus mitataan teräsjään mukaan Lisätietoja Erikoissuunnittelija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 192 Maanmittausteknikko Matti Tissari, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 235 4

NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 VESITILANNEKATSAUS Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.1.2014 www.ely-keskus.fi/julkaisut www.doria.fi/ely-keskus