KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT 2018
HAASTAVA ELÄMÄ Minua ottaa päähän, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän! Mielessä on monta sellaista kysymystä, joihin ei tiedä vastausta! Olo on epävarma, tulevaisuus on hämärän peitossa! Ripari-Info Tuntuuko tutulta? Luulet ehkä, että yritin kuvata nuoren ihmisen epävarmuutta. Ajatukset ovat kuitenkin 58-vuotiaan miehen ajatuksia. Helposti kuvittelemme, että kasvu ja iän lisääntyminen tekevät meistä valmiimpia ihmisiä. Saatamme ajatella, että elämä muuttuu helpommaksi. Näin ei kuitenkaan käy! Omaa itseä ja toisten kanssa elämistä opetellaan elämän loppuun saakka. Joka päivä nousee esiin uusia, usein vaikeita kysymyksiä. Siksi elämä on haastavaa ja samalla kiinnostavaa. KUKA VOI KÄYDÄ RIPPIKOULUN? Tänä vuonna rippikouluun voivat tulla vuonna 2003 syntyneet tai sitä vanhemmat nuoret. Myös nuoremmat, 8. luokalla olevat voivat halutessaan käydä rippikoulun jo nyt luokkatovereidensa kanssa. Rippikouluun voivat tulla myös kirkkoon kuulumattomat. Jos he haluavat tulla konfirmoiduiksi, heidän on ensin liityttävä kirkon jäseniksi. Rippikoulu on aikaa, jolloin opetellaan uskostamme nousevia näkökulmia elämään. Usko puhuu vahvasti siitä, että meidän ei tarvitse olla täydellisiä. Jumala hyväksyy meidät, vaikka emme onnistuisi kaikessa. Kasteessa meidät omakseen ottanut Jumala on mukana arjen keskellä. Elämän kysymyksiä ja vaikeuksia ei tarvitse kohdata yksin! Tervetuloa tutustumaan meitä rakastavaan Jumalaan! Seppo, kirkkoherra POIKA ISÄ JUMALA PYHÄ HENKI KUINKA KAUAN RIPPIKOULU KESTÄÄ? Rippikoulun käyminen kestää noin puoli vuotta. Rippikoulu on kirkon kasteopetusta. Kyseessä on matka ihmiselämän tärkeimpien asioiden äärelle. Eri rippikouluvaihtoehdot rakentuvat eri tavoin: ryhmän kokoontumisia, seurakuntaan tutustumista yksin ja yhdessä, leiripäivä Pyysalossa, eri pituinen leiri- tai muu opiskelujakso koulun loma-aikana. Mikä olisi sinulle mukavin rippikoulumuoto? Ole yhteydessä Mikäli sinulle tai perheellesi tulee kysyttävää riparivalinnoista tai mistä tahansa rippikouluun liittyvästä asiasta, ole rohkeasti yhteydessä. Yhdessä selvitämme asioita kaikkien parhaaksi. Rippikoulukoordinaattori on tavattavissa kirkkoherranvirastossa rippikoulun ilmoittautumisasioissa torstaina 12.10. klo 14 17. Tervetuloa mukaan, yhteiselle matkalle, sinun riparillesi! Monika Viitala rippikoulukoordinaattori monika.viitala@evl.fi p. 040 309 8045 MITEN RIPPIKOULUUN PÄÄSEE? Rippikouluun ilmoittaudutaan internetissä osoitteessa kangasalanseurakunta.fi/ilmoittaudu. Täytä ilmoittautumislomake yhdessä huoltajiesi kanssa huolella. Haku-aika on 2.-22.10.2017. Rippikouluvaihtoehtoja valitaan vähintään neljä (4) ja enintään kuusi (6). Tarkista rippikoulujen tiedoista, että pääset osallistumaan valitsemiesi ryhmien kaikkiin kokoontumisiin! Jos ilmoittautumisesta puuttuu tietoja, on mahdollista, ettei sitä voida käsitellä. Tällöin ilmoittautuminen ei tallennu tietokantaan. ILMOITTAUTUMINEN MENI JO, MITÄ TEEN? Sunnuntain 22.10. jälkeen ilmoittautuneet voimme sijoittaa ryhmiin, joissa on tilaa. Myöhästyneille on vielä jälki-ilmoittautuminen. Jälki-ilmoittautuminen on avoinna 6. 12.11.2017. Tämän jälkeen voi ilmoittautua vain rippikoulukoordinaattorin kautta. Tiedot jälki-ilmoittautumisten valinnoista tulevat 13.11. 3
MIKÄ RYHMÄ? Vuonna 2018 Kangasalan seurakunnassa järjestetään 14 rippikoulua, joista osa Pyysalossa pidettävistä leireistä ovat kahden opetusryhmän leirejä (AB-merkintä). Tutustu esitteeseen ja katso, että valitsemiesi ryhmävaihtoehtojen kaikki kokoontumisajat sopivat sinulle ja perheellesi. Läsnäolo kaikissa kokoontumisissa on tärkeää, ja jokainen rippikoululainen huolehtii itse kulkemisestaan kokoontumisiin. Ota huomioon, että Virossa Põltsamaalla ei voida huomioida erityisruokavalioita. Vammaisuus tai sairaus ei ole este rippikoulun käymiselle. Leirimuotoiselle rippikoululle terveyden on kuitenkin oltava sellainen, että se ei edellytä sairaanhoidollisia tarpeita. Rippikoulukoordinaattori auttaa rippikouluryhmän valinnassa erityistä tukea tarvittaessa. POIKA JUMALA ISÄ PYHÄ HENKI PALJONKO RIPPIKOULU MAKSAA? Kangasalan seurakunnan jäseneltä rippikoulu maksaa Pyysalossa 110 euroa, Virossa 200 euroa ja tuntuririparilla 250 euroa. Leirimaksu koostuu täysihoidosta leirin aikana (majoitus sekä ruokailut) sekä mahdollisista matkakustannuksista. Maksualennusta tai vapautusta voi hakea Kangasalan seurakunnan taloustoimistosta ja netistä saatavalla lomakkeella. Kesäpäivän ripari on maksuton. Lasku tulee noin kuukautta ennen riparia annettuun sähköpostiosoitteeseen ja tulee olla maksettuna viikkoa ennen riparia. TALVELLA, KEVÄÄLLÄ VAI KESÄLLÄ RIPARILLE? Suosituin tapa käydä rippikoulu on edelleen kesäleirijakson sisältävät rippikoulut. Talvileirin sisältävien rippikoulujen suosio on kuitenkin kasvussa. Syitä käydä leirijakso jo talven tai kevään aikana on monia. Ensinnäkin kesä jää vapaaksi harrastuksille, matkustamiselle, mahdollisille kesätöille tai rannalla lojumiselle. Toisekseen kannattaa pitää mielessä, että ykköstoiveen toteutuminen on huomattavasti todennäköisempää talvileirillä. KAVERIN KANSSA? Sinun on mahdollista hakea riparille yhden kaverin kanssa. Kun ilmoittaudutte kaverinne kanssa, ensimmäisenä ilmoittautuva saa ilmoittautumislomakkeelta kaverikoodin (numerosarja). Tämä numerosarja pitää ilmoittaa myöhemmin ilmoittautuvalle kaverille, joka laittaa tämän saman koodin omaan lomakkeeseensa. EN ASU KANGASALLA, MUTTA HALUAISIN TEIDÄN RIPARILLE Kangasalan ulkopuolella asuvia voidaan ottaa rippikouluryhmiin, jos ryhmään on vapaita paikkoja. Heiltä peritään 95 lisämaksu. He voivat hakea Kangasalan rippikouluun vasta jälki-ilmoittautumisessa 6. 12.11.2017. Seurakuntaan kuulumattomat, mutta Kangasalla asuvat nuoret voivat hakea normaalisti Kangasalan rippikouluun. Niiden, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä, tulee toimittaa virkatodistus Kangasalan seurakuntaan. MITEN TOIMIN, KUN KÄYN RIPPIKOULUN MUUALLA? Jos käyt rippikoulun muualla kuin Kangasalan seurakunnan järjestämänä, ilmoittaudu normaalisti kangasalanseurakunta.fi/ilmoittaudu ja valitse sieltä ryhmä: Muualla rippikoulun käyvät. Vaikka käyt rippikoulun jossain muualla, sinun on suoritettava seurakuntaan tutustumisjakso kuitenkin täällä omassa kotiseurakunnassasi. Kun olet ilmoittautunut, saat toimintaohjeet postitse. MITEN RYHMÄT JAETAAN? Ilmoittautumisjärjestys ei ratkaise leiripaikkaasi. Jokainen nuori pyritään sijoittamaan johonkin toivomaansa ryhmään. Jos ensimmäisen toiveen mukaiseen ryhmään on hakemuksia enemmän kuin ryhmään voidaan ottaa, kone suorittaa valinnan. Tästä syystä on tärkeää, että kaikki vaihtoehdot ovat sellaisia, jotka käyvät todellisesti sinulle. Aina ykkösleiritoive ei toteudu. Ryhmäjaon jälkeen ryhmää voidaan vaihtaa vain painavista syistä. Yhdessä opetusryhmässä voi olla korkeintaan 25 nuorta. Ryhmä voi olla erityissyistä myös pienempi. Alle 18 riparilaisen ryhmiä ei perusteta (paitsi pienryhmäripari ja kesäpäivä). MILLOIN TIEDÄN, MIHIN RYHMÄÄN PÄÄSEN? Tiedon omasta rippikouluryhmästäsi saat postitse kotiisi viimeistään torstaina 2.11.2017. KAVERINI EI OLE SAANUT ESITETTÄ Ripariesite löytyy sähköisenä osoitteesta kangasalanseurakunta.fi/rippikoulu. Esitteitä on jaossa myös yläasteilla ja kirkkoherranvirastossa. 4 5
POIKA JUMALA SEURAKUNTAAN TUTUSTUMIS- KÄYNNIT (RIPARIPASSI) Kaikki seurakuntaan tutustumiskäynnit ovat osa rippikoulua. Osan niistä (jumalanpalvelukset, parkkipäivä) käyt yhdessä rippikouluryhmäsi kanssa, ja osan tutustumiskäynneistä voit valita vapaasti mielenkiintosi ja aikataulusi mukaan. Jumalanpalveluksiin, Majataloiltaan ja muuhun seurakunnan toimintaan myös vanhemmat ovat tervetulleita. Tutustumiskäynnit merkitään erilliseen riparipassiin. ISÄ PARKKIPÄIVÄ Jokaisella ryhmällä on oma parkkiaika nuorisotila Parkissa (os. Puusepäntie 31). Silloin siellä on erityisesti riparilaisille suunnattua ohjelmaa. Katso oma aikataulusi leirisi kohdalta. MAJATALO-ILTA Majatalossa eri-ikäiset kohtaavat paikassa, jossa kynnys on matalalla ja katto korkealla. Majatalo-illat ovat Kangasalan kirkossa (os. Ainontie 1) noin kerran kuussa. Saat vapaasti valita, milloin käyt Majatalo-illassa. RIPARIKIRKOT Riparilaisille järjestetään kaksi omaa jumalanpalvelusta. Ensimmäinen riparikirkko on su 3.12.2017 klo 18.00 19.30 Kangasalan kirkossa (os. Ainontie 1). Se on rippikouluvuoden yhteinen aloitus kaikille rippikoululaisille ja heidän perheilleen. Toinen riparikirkko on su 11.2.2018 klo 10 Kangasalan kirkossa. PYHÄ HENKI OMAVALINTAINEN KÄYNTI Tutustu oman mielenkiintosi mukaan kahteen seuraavista: jumalanpalvelus, nuortenilta, kirkollinen toimitus (ristiäiset, häät, hautajaiset) tai johonkin muuhun seurakunnan toimintaan. 6 RIPARIKONSERTTI Kaikille yhteinen gospelkonsertti on sunnuntaina 28.1.2018 klo 14.00 15.30 Lukion Längelmävesi-salissa (os. Finnentie 42). DIAKONIAN PALVELUTEHTÄVÄ Tee noin tunnin palvelutehtävä jollekin apua tarvitsevalle lähimmäisellesi, joka ei ole perheesi jäsen tai kaverisi (sukulaiselle, naapurille, tuttavalle tai tuntemattomalle). 7
RIPARIT 2018 Pyysalon riparit Pyysalo on seurakunnan oma, nykyaikaisin mukavuuksin varustettu toimintakeskus Vesijärven rannalla Lihasulassa, 17 km kirkonkylältä. Päärakennuksessa on kappeli, opetus-, ruokailu-, peli- ja majoitustilat sekä sauna. Pyysalossa majoitutaan 4 hengen huoneissa. Sisällä voi pelata mm. biljardia ja pingistä. Ulkona on jalkapallo-, monitoimi- ja beach volley -kentät, frisbeegolfkorit, nuotiopaikka, kota ja leirikirkko. Kesällä on käytössä rantasauna ja veneitä. AB-merkintä rippikoulun tietojen yhteydessä tarkoittaa osallistujamäärältään suurempaa, kahden opetusryhmän leiriä. Pyysalo 1 Pyysalo 2 Eka kokoontuminen Parkissa Ma 11.12.2017 klo 16.30 18.00 Parkki-päivä Pe 9.3.2018 klo 17 18 Leiripäivä Pyysalossa La 17.2.2018 klo 11 19 Su 28.1.2018 klo 14.00 15.30 Lukion Längelmävesi-salissa To 14.12.2017 klo 17.30 19.00 Kahvila Seurahuone Leiri 1. 6.1.2018 Su 11.3.2018 klo 10 Kangasalan kirkossa Seppo Jarva, Sanna Virta, 1 kausityöntekijä Eka kokoontuminen Parkissa Ke 17.1.2018 klo 18.30 20.00 Parkki-päivä Pe 9.3.2018 klo 17 18 Leiripäivä Pyysalossa La 13.1.2018 klo 11-19 Leiri 24.2. 3.3.2018 Su 28.1.2018 klo 14.00 15.30 Lukion Längelmävesi-salissa klo 17.30 19.00 leiripäivän yhteydessä La 17.3.2018 klo 11 Kangasalan kirkossa Heidi Pitkänen, Antti Timonen, Tarja Sillanpää Eka kokoontuminen Parkissa Ti 23.1.2018 klo 16.30 18.00 ISÄ POIKA 8 JUMALA PYHÄ HENKI Pyysalo 3 AB Parkki-päivä La 10.3.2018 klo 15 16 Leiripäivä Pyysalossa Su 18.2.2018 klo 11 19 klo 17.30 19.00 leiripäivän yhteydessä Leiri 4. 11.6.2018 Su 17.6.2018 klo 13 Kangasalan kirkossa Auni Kaipia, Johanna Jutila, lapsityönohjaaja, 2 kesätyöntekijää
Pyysalo 4 AB Eka kokoontuminen Parkissa Ma 8.1.2018 klo 18.30 20.00 Parkki-päivä La 10.3.2018 klo 17 18 Leiripäivä Pyysalossa La 24.3.2018 klo 11 19 klo 17.30-19.00 leiripäivän yhteydessä Leiri 2. 9.7.2018 La 14.7.2018 klo 11 Kangasalan kirkossa Heikki Repo, Ari Vettenranta, Päivi Segerroos, 2 kesätyöntekijää Pienryhmäripari Ryhmään voivat hakea nuoret, joille sattuu ja tapahtuu, tai jotka eivät jaksa opiskella tavallisen kokoisessa opetusryhmässä ja tarvitsevat erityisjärjestelyjä. Kerro hakukaavakkeessa, miksi tämä ryhmä tuntuisi sinulle parhaalta. Ryhmään valitaan ne, joiden arvioidaan eniten hyötyvän pienestä ryhmästä. Syitä voivat olla esim. lukemisen, oppimisen tai keskittymisen vaikeudet. Eka kokoontuminen Parkissa To 18.1.2018 klo 18.30 20.00 Parkki-päivä La 10.3.2018 klo 15 16 Pyysalo 5 Leiripäivä Pyysalossa La 28.4.2018 klo 11 19 klo 17.30-19.00 leiripäivän yhteydessä Leiri 16. 23.7.2018 La 28.7.2018 klo 11 Kangasalan kirkossa Heikki Repo, Ismo Vettenranta, kesätyöntekijä Pyysalo 6 AB Eka kokoontuminen Parkissa To 18.1.2018 klo 16.30 18.00 Parkki-päivä La 10.3. klo 17 18 Leiripäivä Pyysalossa Su 29.4.2018 klo 11 19 Leiri 1. 8.8.2018 Su 28.1.2018 klo 14.00 15.30 Lukion Längelmävesi-salissa Klo 17.30-19.00 leiripäivän yhteydessä Su 12.8.2018 klo 10 Kangasalan kirkossa Elina Oksanen, Ismo Vettenranta, Janne Kyrönlahti, 1-2 kesätyöntekijää Pienryhmä Eka kokoontuminen Parkissa Ma 8.1.2018 klo 16.30 18.00 Parkki-päivä La 10.3.2018 klo 17 18 Ekan jakson päätteeksi, su 15.4.2018 klo 13.00 14.30 Leiri 13. 15.4. & 11. 13.5.2018 La 19.5.2018 klo 11 Kangasalan kirkossa Riikka Hämäläinen, Jorma Jussila 11
Viron riparit Põltsamaa on Kangasalan seurakunnan ystävyysseurakunta Keski-Virossa, noin 120 km Tallinnasta. Pidämme leirit Põltsamaan seurakunnan seurakuntakodissa. Majoitus 4 10 hengen huoneissa. Käytössä neljä suihkua ja WC:tä. Seurakuntakodissa emännät valmistavat paikallista ruokaa, ja valitettavasti erityisruokavalioita ei voida huomioida. Linja-auto on käytössä koko rippikoulun ajan, ja parina päivänä voidaan tehdä retki lähiseudulle. Huomioithan, että Virossa alle 18-vuotiaat tupakoitsijat saavat sakon. Viro 2 Eka kokoontuminen Parkissa Ma 22.1.2018 klo 16.30 18.00 Parkki-päivä Pe 9.3.2018 klo 19 20 Leiripäivä Pyysalossa Su 25.3.2018 klo 11-19 Ulkoläksypäivä Leiri 4. 12.6.2018 klo 17.30 19.00 leiripäivän yhteydessä, sekä pe 25.5.2018 klo 17 19 Parkissa Pe 25.5.2018 klo 14 17 Parkissa La 16.6.2018 klo 10 Kangasalan kirkossa Henri Lehtola, Antti Timonen, kesätyöntekijä Leiri on liikuntapainotteinen: se sisältää esimerkiksi sisäpalloilua, kuntosalikäyntejä, juoksua tai kävelylenkkejä. Osallistuminen ei edellytä kilpaurheilutaustaa, mutta kiinnostus liikkumiseen ja urheiluun on toivottavaa. Eka kokoontuminen Parkissa Ke 17.1.2018 klo 16.30 18.00 Eka kokoontuminen Parkissa Ti 12.12.2017 klo 16.30 18.00 kirkonkylän srk-koti Parkki-päivä Pe 9.3.2018 klo 19-20 Leiripäivä Pyysalossa Su 8.4.2018 klo 11-19 Viro 1 Parkki-päivä Pe 9.3.2018 klo 19 20 Leiripäivä Pyysalossa Su 14.1.2018 klo 11 19 klo 17.30-19.00 leiripäivän yhteydessä Leiri 24.2. 3.3.2018 La 24.3.2018 klo 11 Kangasalan kirkossa Markku Viitala, Johanna Jutila, Mirja-Leena Hirvonen Viro 3 Ulkoläksypäivä Leiri 6. 14.7.2018 klo 17.30 19 leiripäivän yhteydessä, sekä pe 25.5. klo 17 19 Parkissa Pe 25.5.2018 klo 14 17 Parkissa Su 22.7. klo 10 Kangasalan kirkossa Heidi Pitkänen, Jorma Jussila, kesätyöntekijä 12 13
Heinäkallio Heinäkallion leirikoti on Kangasalla, Raikussa Heposelän rannalla, 15 km Kirkonkylältä sopivasti sivussa kiireestä ja hälystä. Heinäkallio on leiritoimintaan muutettu vanha maatila rauhallisessa järvi- ja harjuympäristössä. Pääsiäisripari vietetään täällä, mutta etukäteisviikonloppu Pyysalon toimintakeskuksessa. Kesäpäivän ripari Kaikille leirimuotoinen rippikoulu ei ole sopivin. Kesäpäivän ripari voi olla hyvä ratkaisu, jos leiri ei innosta. Kesäpäivän rippikoulu kokoontuu päivittäin Parkissa. Päivään sisältyy maksuton lounas. Ryhmä saattaa tehdä retkiä rippikoulupäivien aikana. Jokainen rippikoululainen järjestää kulkemisensa rippikoulupäiviin itse. Eka kokoontuminen Parkissa Ma 15.1.2018 klo 16.30 18.00 Heinäkallio Parkki-päivä La 10.3.2018 klo 15-16 Leiripäivä Pyysalossa 16. 18.3.2018 Pyysalossa Sunnuntaina 18.3.2018 klo 13 Pyysalossa Leiri 29.3. 2.4.2018 Heinäkalliossa Su 8.4.2018 klo 10 Kangasalan kirkossa Auni Kaipia, Hanna Uotila, 1 kausityöntekijä Eka kokoontuminen Parkissa Ti 23.1.2018 klo 16.30 18.00 Kirkonkylän srk-koti Kesäpäivä Parkki-päivä La 10.3. 2018 klo 19 20 Leiripäivä Pyysalossa La 7.4.2018 klo 11 19 klo 17.30-19.00 leiripäivän yhteydessä Riparijakso 20. 21.6 & 25. 29.6.2018 Kk:n srk-koti Su 1.7.2018 klo 13 Kangasalan kirkossa Markku Viitala, 1 työntekijä 14 15
Tunturiripari Tunturi 1 pidetään Muoniossa, Jerisjärvellä, Keimiötunturin juurella NNKY:n omistamassa Tunturikeimiössä. Pihapiiristä löytyvät kota ja rantasauna, josta voit pulahtaa virkistävään Naistenlampeen ympäri vuoden. Ripariin kuuluu myös patikkaretkiä tunturissa. Meno- ja paluumatkalla yövytään yksi yö matkan varrella. ISÄ Tunturi 1 Eka kokoontuminen Parkissa Ti 9.1.2018 klo 16.30 18.00 Parkki-päivä La 10.3.2018 klo 19 20 Muu tapaaminen Ke 18.4.2018 klo 17 19 Huutijärven srk-koti Ke 18.4.2018 klo 17 19 Huutijärven srk-koti Leiri 12. 21.6.2018 Tunturikeimiössä POIKA JUMALA Su 24.6. klo 10 Kangasalan kirkossa PYHÄ HENKI Kari Mikkonen, Monika Viitala, kesätyöntekijä Tunturi 2 pidetään Vuontispirtillä Enontekiöllä, Pallas-Yllästunturin juurella. Vuontispirtillä on kaikki nykyajan mukavuudet ja tietysti ympärillä kaunis Lapin luonto. Ripariin kuuluu myös patikkaretkiä tunturissa. Meno- ja paluumatkalla yövytään yksi yö matkan varrella. Tunturi 2 Eka kokoontuminen Parkissa Ma 15.1.2018 klo 18.30 20.00 Parkki-päivä La 10.3.2018 klo 19 20 To 19.4.2018 klo 18.00 19.30, Huutijärven srk-koti Leiri 17. 26.7.2018 Vuontispirtillä Su 29.7.2018 klo 13 Kangasalan kirkossa 16 Seppo Jarva, Riikka Rantakallio, kesätyöntekijä 17
ISÄ MEIDÄN RUKOUS (Matt 6:9-13 tai Luuk. 11:2-4) ULKOLÄKSYT APOSTOLINEN USKONTUNNUSTUS Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen. ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. PIENOISEVANKELIUMI (Joh 3:16) Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. HERRAN SIUNAUS (4. Moos 6:24-26) Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. LÄHETYS- JA KASTEKÄSKY (Matt 28:18-20) Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. KYMMENEN KÄSKYÄ (2. Moos. 20:2-17; 5. Moos. 5:6-21) 1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. 2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. 3. Pyhitä lepopäivä. 4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 5. Älä tapa. 6. Älä tee aviorikosta. 7. Älä varasta. 8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. 9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. 10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. 18 19
kangasalan seurakunnan nuoret, kangasalan seurakunta parkki.insta #riparikangasala #ripari2018 #kangasalanseurakunta #munseurakunta Kangasalan seurakunta Myllystenpohjantie 2 36200 Kangasala p. 040 309 8000 / vaihde www.kangasalanseurakunta.fi Muutokset esitteen tietoihin mahdollisia.