RIPPIKOULUT. Sääksmäen seurakunnassa RIPARIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RIPPIKOULUT. Sääksmäen seurakunnassa RIPARIT"

Transkriptio

1 2019 RIPPIKOULUT Sääksmäen seurakunnassa RIPARIT

2 2

3 RIPPIKOULU 2019 KORVAAMATON KOKEMUS Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja on kuultu laulettavan kylillä. Vahingossa rippikoulusta on tarttunut mukaan uusia elinikäisiä ystäviä ja siitä on riittänyt kerrottavaa vielä kissallekin keinutuolissa. Rippikoulu on ainutlaatuinen ja hieno kokemus, josta ei kannata jäädä paitsi. Se ei ole nimestään huolimatta koulumaista opiskelua, vaan elämistä ja asioiden pohtimista yhdessä. Tähän yhteyteen kutsutaan nyt kaikkia vuonna 2004 syntyneitä nuoria. Rippikoulu ja konfirmaatio johdattavat kohti aikuisuutta. Konfirmaatio antaa oikeuden osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, toimia kummina ja tulevaisuudessa mahdollisuuden kirkolliseen vihkimiseen. Seuraavissa seurakuntavaaleissa konfirmoidut 16-vuotiaat voivat äänestää ja vaalipäivään mennessä 18 vuotta täyttäneet voivat olla myös ehdokkaina. ILMOITTAUTUMINEN Rippikouluihin ilmoittaudutaan Sääksmäen seurakunnan kotisivuilla. Helpoin reitti on kirjoittaa hakukoneelle Sääksmäen seurakunta ilmoittautumiset rippikoulu, niin pääset suoraan oikealle sivulle, mutta voit noudattaa myös seuraavaa reittiä: Sääksmäen seurakunta Ilmoittautumiset Rippikoulu 2019 Tietokone jakaa nuoret rippikouluihin ryhmä- ja kaveritoiveiden perusteella. Ilmoittautumisjärjestys ei vaikuta ryhmäjakoon. Jokaiseen rippikouluryhmään mahtuu 30 nuorta. Ryhmät julkistetaan torstaina klo alkavassa tiedotustilaisuudessa Kappelikirkossa, Kangaskatu 4. Siellä voi vielä esittää perustellun muutostoiveen ryhmäjakoon. Tilaisuus on tarkoitettu myös muualla rippikoulun käyville oman seurakunnan jaksosta sopimiseksi. 3

4 RIPPIKOULUKÄYTÄNNÖT OMAN RIPPIKOULURYHMÄN VALITSEMINEN Seurakunnassa järjestetään kahdeksan rippikoululeiriä ja yksi päivisin kokoontuva rippikouluryhmä. Tästä vihosta löytyvät jokaisen ryhmän aikataulut ja vastuuhenkilöt, joihin voi olla yhteydessä rippikouluun liittyvissä asioissa. Kun oma ryhmä on tiedossa, voi aikataulun leikata irti ja kiinnittää vaikka jääkaapin oveen. OSALLISTUMINEN RIPPIKOULUUN Rippikouluihin voivat osallistua pääasiassa vuonna 2004 syntyneet, mutta kutsuttuja ovat myös vuotta nuoremmat tai vanhemmat, jotka haluavat käydä rippikoulun koulukavereidensa kanssa. Myös kirkkoon kuulumattomat ovat tervetulleita. Rippikouluun kuuluu leirijakson tai päivärippikoulun lisäksi ryhmätapaamiset, messukäynnit, ennakkotehtävät ja ulkoläksyt. Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaatioon osallistuminen edellyttää kirkon jäsenyyttä. Nuori, jota ei ole kastettu, voidaan kastaa rippikoulussa tai sen jälkeen ennen konfirmaatiota. RIPPIKOULUJEN MAKSUT Rippikouluopetus, materiaalit ja muistoksi jäävät Raamattu, Virsikirja-katekismus ja Nuoren seurakunnan veisukirja ovat maksuttomia. Rippikouluista peritään ateriamaksua leirien osalta 85 ja päivärippikoulun osalta 35. Ateriamaksuista on mahdollisuus anoa maksuvapautusta taloudellisista syistä. Anomukset ohjataan leiristä vastaavalle työntekijälle ennen leirijaksoa. Laskettelurippikoulusta peritään ateriamaksu, matkakuluja ja hissilippujen hinta, jolloin leirin hinnaksi muotoutuu 265. POISSAOLOJEN KORVAAMINEN Messut ja tapaamiset ovat osa rippikoulua. Jos nuorelle tulee este osallistua ryhmänsä messukäynnille, sen voi korvata käymällä toisessa messussa. Tällöin messusta pyydetään merkintä messun työntekijältä. Oman ryhmän messuissa ohjaajat huolehtivat läsnäololistasta. Sairastumisista tai muista esteistä on hyvä ilmoittaa ryhmän ohjaajille. 4

5 5

6 RIPPIKOULUVAIHTOEHDOT TALVIRIPARI Ti-la ja pe-su Pappilanniemessä Konfirmaatio: su klo 13 Sääksmäen kirkossa To klo 18 Tapaaminen seurakuntatalolla Su klo 10 Messu Kappelikirkossa Ti klo 18 Tapaaminen seurakuntatalolla ja klo 19 alkaen vanhemmat mukaan Su klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa Su klo 10 Messu Kappelikirkossa, kummi mukaan To klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa To 4.4. klo 18 Tapaaminen seurakuntatalolla To klo 17 Konfirmaatioharjoitus Sääksmäen kirkossa LASKETTELURIPARI Pe-pe Kuopiossa Konfirmaatio: la 8.6. klo 13 Sääksmäen kirkossa Ke klo Tapaaminen seurakuntatalolla Su klo 10 Messu Kappelikirkossa, vanhemmat mukaan Su klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa To 7.2. klo 19 Leiri-info seurakuntatalolla, vanhemmat mukaan To klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa Su 2.6. klo 17 Konfirmaatioharjoitus ja klo 18 messu Sääksmäen kirkossa Lotta Maijala, Marko Itkonen, Ilmari Veima, Helga Anttikoski Juha Valkama, Janne Virtanen, Päivi Isomäki, Tomi Kujansuu 6

7 RIPPIKOULUVAIHTOEHDOT DRAAMARIPARI Pe-su JA to-ma Pappilanniemessä Konfirmaatio: su 5.5. klo 13 Sääksmäen kirkossa Ke klo Tapaaminen ja klo Nuorten ilta seurakuntatalolla Su klo 10 Messu Kappelikirkossa, vanhemmat mukaan Su klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa Ke klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa Ke klo 18 Leiri-info seurakuntatalolla, vanhemmat mukaan To klo 18 Kiirastorstain messu Sääksmäen kirkossa, kummit mukaan PÄIVÄRIPARI Ma-to JA ma-ke seurakuntatalolla Konfirmaatio: la klo 13 Sääksmäen kirkossa Ke klo 18 Tapaaminen seurakuntatalolla Su klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa Ti klo 18 Tapaaminen seurakuntatalolla To klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa Su klo 10 Messu Kappelikirkossa Su klo 17 Tapaaminen Metsäkansan kirkossa, vanhemmat mukaan ja klo 18 messu Matti Neulanen, Janne Virtanen, Jouni Kivimaa Lotta Maijala, Marko Itkonen, Päivi Isomäki 7

8 RIPPIKOULUVAIHTOEHDOT TULKOON - JA NIIN SIITÄ TULEEKIN, MEIDÄN NÄKÖINEN! Su-la Pappilanniemessä Konfirmaatio su 9.6. klo 13 Sääksmäen kirkossa Su klo 10 Messu Kappelikirkossa ja messun jälkeen tapaaminen, vanhemmat mukaan molempiin Su klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa Ke klo 17 Tapaaminen seurakuntatalolla ja klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa Ti klo 17 Tapaaminen seurakuntatalolla Su klo 18 Messu Metsäkansan kirkossa, kummi tai muu läheinen aikuinen mukaan Ke klo 17 Tapaaminen seurakuntatalolla ja klo 18 leiri-info, vanhemmat mukaan Teemu Salminen, Jetta Vihlman, Terhi-Maria Ekman, Helga Anttikoski MONIVALINTARIPARI Su-la Pappilanniemessä Konfirmaatio: su klo 13 Sääksmäen kirkossa Su klo 17 Tapaaminen Sääksmäen kirkontuvalla ja klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa To klo 17 Tapaaminen seurakuntatalolla, klo 18 vanhemmat mukaan To klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa Su klo 17 Tapaaminen Sääksmäen kirkolla ja klo 18 messu Su 5.5. klo 10 Messu Kappelikirkossa, kummit mukaan Ti klo 17 Tapaaminen seurakuntatalolla ja klo 18 leiri-info, johon vanhemmat mukaan Ilmari Veima, Jari Pulkkinen, Leena Uurainen, Elina Virtanen, Tomi Kujansuu 8

9 RIPPIKOULUVAIHTOEHDOT TEE-SE-ITSE-TYYPIN AKTIIVILOMA -RIPARI Su-la Pappilanniemessä Konfirmaatio: su klo 13 Sääksmäen kirkossa Su klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa Su klo 17 Tapaaminen ja klo 18 messu Sääksmäen kirkossa, kummit mukaan Ke klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa Su klo 10 Messu ja tapaaminen Kappelikirkossa, vanhemmat mukaan To klo 18 Leiri-info seurakuntatalolla, vanhemmat mukaan Pirkko Pyyhtiä, Marko Itkonen, Päivi Isomäki MUSIIKKIRIPARI Su-la Pappilanniemessä Konfirmaatio: la 3.8. klo 13 Sääksmäen kirkossa Ke klo 17 Tapaaminen seurakuntatalolla ja klo 18 vanhemmat mukaan Su klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa To klo 18 Riparikonsertti Kappelikirkossa Su klo 17 Tapaaminen Sääksmäen kirkossa ja klo 18 messu Su klo 18 Messu Sääksmäen kirkossa, kummi mukaan To klo 17 Tapaaminen seurakuntatalolla ja klo 18 leiri-info, vanhemmat mukaan Lotta Maijala, Ilmari Veima, Jouni Kivimaa, Tomi Kujansuu 9

10 RIPPIKOULUVAIHTOEHDOT URHEILURIPARI yhdessä Akaan seurakunnan kanssa Su-la Pappilanniemessä Konfirmaatio: su 4.8. klo 13 Sääksmäen kirkossa Ke AKAA klo 17 Tapaaminen ja klo 18 Riparikonsertti monitoimihallissa Su VLK klo 18 Riparipyhän messu Sääksmäen kirkossa Su VLK klo 17 Tapaaminen ja klo 18 messu Sääksmäen kirkossa, kummit mukaan Su 7.4. AKAA klo 14 Loimu (JP), srk-keskus, vanhempien tapaaminen Loimun jälkeen Ke VLK klo 18 Tapaaminen Pappilanniemessä, vanhemmat mukaan SEURAA MEITÄ: Sääksmäen srk:n Tero Kuparinen, Marko Itkonen, Elina Virtanen, Tomi Kujansuu 10

11 OPETTELE NÄMÄ PIENOISEVANKELIUMI Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16 ISÄ MEIDÄN Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen. RAKKAUDEN KAKSOISKÄSKY Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. HERRAN SIUNAUS Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. 11

12 USKONTUNNUSTUS Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. 12 KYMMENEN KÄSKYÄ I II III Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Pyhitä lepopäivä. IV Kunnioita isääsi ja äitiäsi. V Älä tapa. VI Älä tee aviorikosta. VII Älä varasta. VIII Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. IX Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. X Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Ulkoläksy Pienoisevankeliumi Joh. 3:16 Rakkauden kaksoiskäsky Isä meidän -rukous Herran siunaus Uskontunnustus 10 käskyä Hyväksynyt

13 13

14 YHTEYSTIEDOT RIPPIKOULURYHMIEN OHJAAJAT Rippikoulun opettajiin kuuluvat pappien lisäksi nuorisotyönohjaajat, diakonian viranhaltijat, kanttorit sekä suuri joukko vapaaehtoisia ohjaajia ja isosia. Jokaisen rippikouluryhmän kohdalle on nimetty työntekijät, joihin voi olla yhteydessä ryhmän asioissa. Kokonaisuudessaan rippikouluista vastaa nuorisopastori Lotta Maijala. Rippikoulusta lisää tietoa ja ajatuksia TYÖNTEKIJÄT RIPPIKOULUSSA Lotta Maijala, nuorisopastori, Marko Itkonen, nuorisodiakoni, Ilmari Veima, nuorisotyönohjaaja, Jetta Vihlman, nuorisotyönohjaaja, Janne Virtanen, nuorisotyönohjaaja, Matti Neulanen, kappalainen, Pirkko Pyyhtiä, seurakuntapastori, Teemu Salminen, seurakuntapastori, Jari Pulkkinen, pastori Tero Kuparinen, seurakuntapastori Terhi-Maria Ekman, diakoniatyöntekijä Päivi Isomäki, johtava diakonian viranhaltija Jouni Kivimaa, diakoniatyöntekijä Elina Virtanen, diakoniatyöntekijä Leena Uurainen, lastenohjaaja Helga Anttikoski, kanttori Tomi Kujansuu, kanttori 14 Sääksmäen seurakunta RIPARIT esite Tekstit: Lotta Maijala ja Marko Itkonen Kuvitus: Joni Kumlander, Marjaana Paso, Sanna Krook, Sääksmäen seurakunta,t. Douloumpekis, Leena Vainikan yksityisarkisto Taitto: Marjaana Paso Painopaikka: Hämeen kirjapaino Oy, Tampere 2018

15 15

16

2018 RIPARIT RIPARIT 2018_HOTPAINO indd.indd :08:02

2018 RIPARIT RIPARIT 2018_HOTPAINO indd.indd :08:02 2018 RIPARIT RIPPIKOULU 2018 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2016 RIPPIKOULU 2016 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus Riparit 2015 RIPPIKOULU 2015 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tietoon, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

RIPPIKOULU Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2017 RIPPIKOULU 2017 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Moi kesän 11. riparilainen!

Moi kesän 11. riparilainen! Leirikirje 22.5.2019 Moi kesän 11. riparilainen! Yhteinen riparin leirijaksomme lähenee. Leiri alkaa Riuttarannan leirikeskuksen uudella puolella maanantaina 15.7. klo 10.00. Yhteiskuljetusta Riuttarantaan

Lisätiedot

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa.

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa. Tervehdys Lempsu 6 riparilainen ja kotiväki! Olet tulossa ensi syksynä riparille Lempsuun 1-7.8.2017. Hienoa, että olet mukana porukassa! Me vetäjät toivomme, että leiristämme tulee hyvä kokemus kaikille.

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO. Säilytä tämä!

PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO. Säilytä tämä! PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO Säilytä tämä! Sivu 2/8 Rippikoulusi on nyt alkanut. Se on ainutlaatuista aikaa elämässäsi ota siitä siis kaikki irti. Lähde mukaan touhuun omana itsenäsi, avoimella ja kyselevällä

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä

Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä 1 Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä SUOMEN EV.LUT. KIRKKO Usko ja elämä Kristinuskon pääkohdat selkokielellä Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2013 Työryhmä: kehitysvammatyön

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun

Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun Hyvä rippikoulun aloittava nuori! Jokaisella meillä on oma elämämme, mutta yhteistä meille ovat kysymykset elämän tarkoituksesta. Elämme ja kysymme ehkä toisistamme poikkeavalla

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

RIPPIKOULUSI SUSINIEMI INFO. Säilytä tämä!

RIPPIKOULUSI SUSINIEMI INFO. Säilytä tämä! RIPPIKOULUSI SUSINIEMI 18 29.7. 4.8.2019 INFO Säilytä tämä! Sivu 2/7 Rippikoulusi on nyt alkanut. Se on ainutlaatuista aikaa elämässäsi ota siitä siis kaikki irti. Lähde mukaan touhuun omana itsenäsi,

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messu Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messun sisältö on osuvasti kuvattu Martti Lutherin saarnassa:... rakas Herramme itse puhuu meille Pyhän Sanansa kautta ja me vastaamme Hänelle rukoillen

Lisätiedot

Sámedikki ekumenalaš rahpanipmilbálvalus AnárA girkus. SaamelaiSkäräjien avajaisjumalanpalvelus InarIn kirkossa d.

Sámedikki ekumenalaš rahpanipmilbálvalus AnárA girkus. SaamelaiSkäräjien avajaisjumalanpalvelus InarIn kirkossa d. Sámedikki ekumenalaš rahpanipmilbálvalus AnárA girkus SaamelaiSkäräjien avajaisjumalanpalvelus InarIn kirkossa 3.4.2012 d. /klo 15 Bismá Samuel Salmi Veahkkit Leanaroavás Jouko Lepistö Ortodoksabáhppa

Lisätiedot

Jouluaaton sanajumalanpalvelus

Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus vietetään iltapäivällä. Mikäli jouluaatto on sunnuntai, voi jouluaaton sanajumalanpalvelus olla myös seurakunnan pääjumalanpalvelus. I Johdanto

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen.

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. anajumalanpalvelus anajumalanpalveluksen kaavaa voidaan käyttää sekä sunnuntain tai muun pyhäpäivän pääjumalanpalveluksena että arkipäivän tai erityistilanteiden jumalanpalveluksena (esim. nuorten jumalanpalvelukset,

Lisätiedot

P/E Meidän auttajamme on Her - ra,

P/E Meidän auttajamme on Her - ra, Rukoushetken rakenne noudattaa pienen rukoushetken kaavaa. Rakennetta voidaan käyttää soveltaen. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Rukoushetken laulettavaksi merkityt

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen. Käsiohjelma. Loimaan seurakunta

Jumalanpalveluksen. Käsiohjelma. Loimaan seurakunta Jumalanpalveluksen Käsiohjelma Loimaan seurakunta Tästä ohjelmassa on Loimaan seurakunnassa toteuttavan normaalin messun ja sanajumalanpalveluksen kulku. Käytössä 3. sävelmäsarja Sanajumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. 15 vuotta täyttänyt, joka on kastettu oikein, otetaan kirkon jäseneksi siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen tunnustaa kirkon uskon (KJ 1:3). Jos henkilö on käynyt rippikoulun, ei jäseneksi ottaminen

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus

Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Pitkäperjantaina seurakunta murehtii Herransa kuolemaa, mutta samalla jumalanpalvelukseen heijastuu myös sovituksen ilo. Ristin äärellä olemista leimaa jo ylösnousemuksen

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy!

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Tähän kirjeeseen olemme keränneet tärkeää tietoa rippileiristä jotta saisimme mahdollisimman hyvän ja turvallisen leirin.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu. Tässä kesäkirjeessä on paljon tietoa ja ohjeita

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai

Lisätiedot

Tuhkakeskiviikon messu

Tuhkakeskiviikon messu Tuhkakeskiviikon messu Tuhkakeskiviikon jumalanpalvelus voidaan viettää myös sanajumalanpalveluksena. Tällöin voidaan jättää tuhkakeskiviikon messun kohta 5 (Herra, armahda) pois. Ehtoollisosa jätetään

Lisätiedot

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja: Maahan kätkeminen Kaavaa voidaan käyttää uurnaa tai tuhkaa maahan kätkettäessä tai kun vainaja lasketaan hautaan toisella paikkakunnalla varsinaisen hautaan siunaamisen jo tapahduttua. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine:

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: V: Äänirauta V: Ehtoolliskalkki /-malja V: Ehtoollispeite V: Ikoni V: Jälkiviinikauha V: Käspaikka V:Kasteastia V: Keihäs V: Kastepuku/-mekko V: Kirkkoleipä/ prosfora V: Kirkkolippu V: Kirkonkellot V:

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut 2017 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J4 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Messu Viitasaaren kirkossa

Messu Viitasaaren kirkossa Messu Viitasaaren kirkossa 1 Pappilantie 6 44500 Viitasaari Puh. 014 333 4900 Tästä vihkosesta voit seurata jumalanpalveluksen kulkua. Keskellä näkyvät eri osien sisällöt, marginaalissa kerrotaan, mitä

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl.

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl. KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl.fi www.liedonseurakunta.fi Virsi 218 Heinrich Albert 1640 / Ruotsissa

Lisätiedot

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt) seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Vanhempaintapaaminen Paikka ja aika alkaa maanantain 4.8 ja päättyy perjantaina 8.8.

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Vanhempaintapaaminen Paikka ja aika alkaa maanantain 4.8 ja päättyy perjantaina 8.8. Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Rippileiri lähestyy! Tähän kirjeeseen olemme keränneet tärkeää tietoa rippileiristä mutta myös muusta jotta saamme mahdollisimman hyvän ja turvallisen leirin.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT

KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT 2018 HAASTAVA ELÄMÄ Minua ottaa päähän, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän! Mielessä on monta sellaista kysymystä, joihin ei tiedä vastausta! Olo on epävarma, tulevaisuus on

Lisätiedot

D. Koulua aloitettaessa

D. Koulua aloitettaessa D. Koulua aloitettaessa Kouluun lähtevien siunaaminen voidaan toimittaa keväällä tai syksyllä juuri ennen koulun alkamista. iunaamisen toimittaa pappi tai muu seurakunnan työntekijä. Kouluun lähtevien

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia Isä meidän Herran siunaus Ruokarukous ennen ruokaa Opettajalle Kiitosrukous ruuan jälkeen Pöytärukous, joka voidaan laulaa Ystävä sä lapsien RUKOUS JA VIRRET TAUSTATIETOA

Lisätiedot

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2020 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä

Lisätiedot

Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset

Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset Kolminaisuusoppi on yksi kristinuskon teologian suurimmista haasteista. Hippon kaupungin piispa Aurelius Augustinus (354-430) kehitti läntiselle

Lisätiedot

Hätäkasteen vahvistaminen

Hätäkasteen vahvistaminen Hätäkasteen vahvistaminen Tätä kaavaa käytetään lapsen hätäkastetta vahvistettaessa. Siinä noudatetaan kasteesta annettuja ohjeita. Aikuisen hätäkastetta vahvistettaessa käytetään nuoren ja aikuisen kasteen

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT

KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT 2019 MORO! Onko sinua koskaan ripitetty? Vanha sanonta tarkoittaa sitä, että joku puhuttelee ja kovistelee sinua jonkin tekemäsi kolttosen takia. Jos näin on käynyt, niin

Lisätiedot

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2019 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Rippikouluryhmä J3 Leirivihko

Rippikouluryhmä J3 Leirivihko Rippikouluryhmä J3 Leirivihko Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J3 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020! Laukaan seurakunta tervetuloa 2020! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2020. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN RIPARI-INFO NURMIJÄRVEN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2019 MIKSI RIPPIKOULUUN? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

KANGASALAN SEURAKUNNAN

KANGASALAN SEURAKUNNAN KANGASALAN SEURAKUNNAN OKSALLA YLIMMÄLLÄ Tiedät varmasti, että otsikot sanat ovat suoraan Kangasala-laulusta. Olen usein ihmetellyt, mitä ihmettä Topelius teki Haralan harjun korkeimman puun ylimmällä

Lisätiedot

KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT

KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT KANGASALAN SEURAKUNNAN RIPARIT 2017 HAASTAVA ELÄMÄ Minua ottaa päähän, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän! Mielessä on monta sellaista kysymystä, joihin ei tiedä vastausta! Olo en epävarma, tulevaisuus on

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Pääsiäisyön messu (A)

Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messua vietetään myöhään pääsiäislauantaina. Seurakunta kokoontuu hämärään ja hiljaiseen kirkkoon. Alttarikynttilät ovat vielä sytyttämättä. Seurakuntalaisille voidaan

Lisätiedot

Leirivihko J1. Urheiluripari 2017

Leirivihko J1. Urheiluripari 2017 Leirivihko J1 Urheiluripari 2017 Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J1 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi!

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Rippikoulumme leirijakso lähestyy kovaa vauhtia ja siksi on hyvä valmistautua siihen ajoissa. Kanssasi leirille meidän työntekijöiden lisäksi lähtevät appari Linda ja

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

YKSITYINEN EHTOOLLINEN

YKSITYINEN EHTOOLLINEN 3. YKSITYINEN EHTOOLLINEN Tätä kaavaa käytetään vietettäessä yksityistä ehtoollista esimerkiksi sairaan luona. Myös muille läsnäoleville annetaan ehtoollinen, jos he sitä haluavat. Ehtoollisvälineet asetetaan

Lisätiedot

13. Yhteinen esirukous Voidaan käyttää seuraavaa rukousta: III KASTAMINEN I JOHDANTO

13. Yhteinen esirukous Voidaan käyttää seuraavaa rukousta: III KASTAMINEN I JOHDANTO Pyhä kaste I JOHDANTO 1. Virsi 2. Alkusiunaus 3. Johdantosanat 4. Psalmi 5. Kysymykset tai kehotus 6. Ristinmerkki 7. Rukous II SANA 8. Raamatunluku Lasten evankeliumin (Mark 10:13-16) edellä voidaan lukea

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2019 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

Ilmoittaudu Rippikoulu

Ilmoittaudu Rippikoulu Ilmoittaudu 9. 14.9. Rippikoulu 2017 1 Sinä olet vapaa. RIPPIKOULU ELÄMÄÄ VARTEN Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran. Siellä on tilaisuus pohtia yhdessä muiden kanssa elämän suuria kysymyksiä:

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

Viidensadan keljarukoussääntö

Viidensadan keljarukoussääntö Viidensadan keljarukoussääntö www.ortodoksi.net Optinan luostarin Viidensadan keljarukoussääntö Rukoussäännön nimi tulee siitä, että se on kehitetty Optinan luostarissa ja siihen kuuluu muiden tekstien

Lisätiedot