Ajankohtaiskatsaus Markkinatoimikunta 10.2.2015 Juha Kekkonen
Selvitys sähkötehon riittävyydestä Pöyryn toteuttama selvitys julkaistiin 27.1.2015 Tilaajina Fingrid, Energiateollisuus, Suomen ElFi, Metsäteollisuus ja työ- ja elinkeinoministeriö Tuotantorakenteen muutos lisää niukkuutta sähkötehosta huippukulutustilanteessa, rakenteellinen niukkuus joustavasta kapasiteetista lisääntyy 2020-luvulla koko Pohjolassa Useat samanaikaiset merkittävät häiriöt voimalaitoksilla tai rajayhteksissä voivat aiheuttaa lyhytaikaisesti pulaa sähkötehosta Todennäköisyys sähkön käytön rajoittamiselle on kasvanut Hintapiikit yleistyvät ja voimistuvat http://www.tem.fi/files/42026/kapasiteetin_riittavyys_raportti_final.pdf
Pohjoismaisten säätösähkömarkkinoiden laajentaminen Entso-E:n pilottiprojekti liittyen tasehallinnan verkkosäännön käyttöönottoon Tarkoituksena pohjoismaisten säätömarkkinoiden laajentaminen naapurimaihin Yhteistyömahdollisuudet kartoitettu 3 suunnassa: Baltia, Puola, Saksa Baltiassa nykyisin kolme erillistä säätösähköjärjestelyä Balti-TSOt laatimassa omaa alueellista säätömarkkinaa pohjoismaisen mallin pohjalta Kytkeytyminen Pohjoismaiden markkinoihin muutaman vuoden kuluessa Markkinaintegraatio Saksan suuntaan toisi suuria hyötyjä haasteena hyvin erilaisten markkinamallien yhteensovitus
Alkuperätakuupalvelu Uusi sähköinen rekisteri otettiin käyttöön 1.1.2015 Fingridin tytäryhtiö Finextra jäseneksi AIB:hen (Association of Issuing Bodies) Palvelusopimukset uusittu asiakkaiden kanssa Standard Terms and Conditions (STC) Domain Protocol Finland EECS 2015 Sopimukset voimassa toistaiseksi, hinnoittelua tarkistetaan vuosittain Finextra tarjoaa alkuperätakuupalvelun myös Ahvenanmaalle Rekisterissä tilinhaltijoita 32 kpl Rekisteriin liitettyjä voimalaitoksia n. 260 kpl Vesivoima n. 3000 MW Tuulivoima n. 400 MW Biomassa ja muut n. 3600 MW
Tiedonvaihtopalvelut Selvitys vähittäismarkkinoiden tulevaisuuden tiedonvaihtoratkaisusta (datahub) TEM:n käsittelyssä. Lausunnot tuli toimittaa pe 6.2.2015 mennessä ministeriölle. Fingrid esittää datahubia tulevaisuuden tiedonvaihtoratkaisuksi Suomessa Datahubin käyttöönottoon arvioidaan kuluvan noin neljä vuotta siitä kun valtiovallan puolella on tehty periaatelinjaus datahubin perustamisesta. Fingridin tiedonvaihtopalvelun palvelusopimus sopimus oli tarkoitus saada voimaan 2015 alusta palveluehdot edelleen Energiavirastolla vahvistettavina
ENTSO-E Transparency Platform ENTSO-E käynnisti euroopanlaajuisen sähkömarkkinatiedon julkaisualustan 5.1.2015 Alusta osoitteessa https://transparency.entsoe.eu Alustalla julkaistaan runsaasti tietoa sähkömarkkinoilta, mm. kulutukset alueittain (ennuste ja toteuma) tuotannot alueittain (ennuste ja toteuma) alueiden väliset siirtokapasiteetit ja niiden rajoitukset sekä toteutuneet siirrot Tavoite on tehostaa sähkömarkkinoiden toimintaa tarjoamalla yhtenevät tiedot kaikkien osapuolien käyttöön
Suomi-Venäjä rajakaupan ajankohtaiset Fingrid selvittää dynaamista siirtotariffia Venäjän ja Suomen välille Nykyinen kiinteä rajatariffi ~7 EUR/MWh (rajan molemmin puolin yhteensä) Pienten hintaerojen tapauksessa osa kansantaloudellisesti kannattavasta kaupasta jää toteutumatta Fingrid tutkii mahdollisuutta käyttää dynaamista rajasiirtotariffia ei ex-ante maksukomponenttia (paitsi ITC perimeter fee) Tariffitaso riippuisi Suomen ja Venäjän pörssisähkön markkinahintaeroista Alustavan hyötyanalyysin mukaan joustava tariffirakenne lisää kaupan määrää ja siitä saatavaa kansantaloudellista hyötyä Mitä lähempänä markkinahinnat ovat toisiaan, sitä suurempi vaikutus Dynaaminen rajatariffi Import/export tarjousalueiden avaaminen NordPoolSpotissa Mahdollistaa rajasiirtokapasiteetin jakamisen tilanteissa, joissa useita kaupankävijäosapuolia Parantaa kaupankäynnin läpinäkyvyyttä Läpinäkyvä kaupankäynti Tuontimäärät kasvaneet heikentyneen ruplan johdosta Kapasiteettimaksullisten tuntien määrä lisääntynyt vuodelle 2015 Venäjän kapasiteettimaksutunnit vuodelle 2015: http://so-ups.ru/fileadmin/files/company/markets/2015/pik_chas2015.pdf Muuta ajankohtaista
Pohjoismainen taseselvitys - NBS Taseselvityssopimus oli asiakkaiden kommentoitavana joulu-tammikuussa Kommentit käsitellään referenssiryhmän kokouksessa 12.2 TEM:in asetusluonnosten lausuntokierros järjestettäneen helmikuussa esett:n tietojärjestelmäprojekti etenee, mm. Testaussuunnittelu testipartnereiden kanssa on aloitettu Online Servicen demotilaisuuksia testipartnerille NBS-mallin mittausalueiden suunnittelusta lähetetty tiedote suomalaisille sähkömarkkinaosapuolille tammikuun alussa NBS:n infopäivä järjestään maalis-huhtikuussa esett organisaation rakentaminen käynnistynyt, ensimmäinen henkilö palkattu ja parhaillaan esett hakee palvelukseensa IT-Manageria Sanomaformaattiin liittyvää dokumentaatiota päivitetty ediel.org -sivustolle
Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Tyytyväisyys Fingridiin: yleisarvosana 8,5 (kouluasteikko) Alkuperätakuu (8,4) Asiakkaat toivovat nykyistä laajempaa tiedottamista uudesta palvelusta Sähkömarkkinatoimijat (8,3) Toivotaan selkeämpää viestintää niistä toimista, joilla Fingrid edistää sähkömarkkinoiden toimintaa Myös asiakkaiden tarpeiden ymmärryksessä on kehitettävää Tasepalvelu ja NBS (8,3) Aktiivinen yhteydenpito sai kiitosta, mutta toivotaan parempaa tiedottamista toiminnasta ja toimijoiden tasapuolisuuden huomioimista Tiedonvaihtopalvelut (8,1) Palvelu on uusi eikä sitä tunneta vielä kovin hyvin. Tiedottamista on kehitettävä.
Fingrid välittää. Varmasti.