ASIA KANTELU SELVITYS



Samankaltaiset tiedostot
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Kirjaamo on kuitannut vastaanotetuiksi kaikki kantelijan lähettämät sähköpostiviestit.

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut päivätyn selvityksen.

Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU

Poliisin menettely esitutkinnassa

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

Kansaneläkelaitoksen menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä ja päätösten perustelemisessa

Ministeriön vastauksen viipyminen

Lausunto ja selvitykset lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.

SALON KAUPUNGIN MENETTELY TIEDUSTELUIHIN VASTAAMISESSA

SALON KAUPUNGIN MENETTELY VAHINGONKORVAUSASIAN KÄSITTELYSSÄ

Rovaniemen kaupunki on toimittanut päivätyn selvityksen.

Ympäristöviranomaisten ja Varsinais-Suomen poliisilaitoksen menettely koskien Kalasalmen järven pinnan korkeuden laskua

Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa

JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen.

Asiakirjan julkisuutta koskeva merkintä KANTELU

Jäljennökset lausunnoista ja selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa.

TE-toimiston menettely työhakijan palvelun siirtämisessä tuetun työllistymisen palvelulinjalle

Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä

Seurakunnan kirkkoneuvoston selvitys on annettu

Menettely viranomaisen pyytämän valvonta-asiakirjan luovuttamisessa

Liikenne- ja viestintäministeriön menettely sähköisen asiakirjan vastaanottamista koskevan ilmoituksen toimittamisessa asiakirjan lähettäjälle

Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely

Kantelija pyytää oikeuskansleria myös saattamaan asian lainmukaiseen käsittelyyn.

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES

Dnro 4717/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm

TE-toimisto on antanut asiasta oikeuskanslerinvirastolle selvityksen.

Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor

HELsäSSSSÄTOR LÄHETE EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Dnro 4013 ja 4031/4/14

ASIA KANTELU SELVITYS

ASIA. Muutoksenhakuviranomaisen päätöstä on noudatettava KANTELU

Dnro 2170/4/10. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor

Työ- ja elinkeinotoimiston menettely KANTELU

Kanteluratkaisun viipyminen

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä SIVISTYSTOIMI VIIVYTTELI OIKAISUVAATIMUKSEN KÄSITTELYSSÄ

Jäljennös selvityksestä lähetetään kantelijalle tämän päätöksen ohessa.

Dnro 3741/4/08. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström

Kirjoituksessaan oikeuskanslerille kantelija on arvostellut TE-keskuksia ja TEpalveluita.

ASIA. Oikeusministeriön menettely tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaamisessa KANTELU

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 14 :ssä on säännökset asiakirjan antamisesta päättämisestä.

Kantelija pyysi tutkimaan maistraatin ja asiamies- ja neuvontapalveluyksikön yleisen edunvalvojan menettelyn asiakirjapyyntönsä käsittelyssä.

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Voimaantulo

KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS Dnro OKV/1313/1/2015 1/8

Julkisuuslain menettelysäännösten noudattaminen

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen

Kantelija arvosteli Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) menettelyä, kun hänen yrityksensä oli poistettu kaupparekisteristä.

Muutoksenhakuohjaus terveydenhuollon asiakasmaksulaskuissa

Asiakaspalveluaikojen saatavuus Maahanmuuttovirastossa

1. Asian viivytyksetön käsittely ja käsittelyaika-arvion antaminen

ASIA. Esitutkintapäätöksen perusteleminen ja tiedusteluun vastaaminen KANTELU

AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA

ASIA. Toimeentulotukihakemuksen käsittelyn viivytyksettömyys ja huolellisuus tietojen antamisessa laillisuusvalvojalle KANTELU

EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA?

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Menettely otto-oikeuden käyttämisessä

Hallintolaissa on kirjattu hyvän hallinnon periaatteista muun muassa seuraavasti:

- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet.

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT

OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN

/4/02. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä

Viranomaisen tiedottamisen tulee olla sisällöltään oikeaa

Eduskunnasta pyydettiin tarkempia tilastotietoja kirjallisten kysymysten vastausajoista.

ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta

Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNTÖJEN KÄSITTELY SEURAKUNNASSA

Kantelija on antanut vastineen hankittuun selvitykseen ja lausuntoon.

Hallinto-oikeudesta on pyydetty nähtäväksi päätös

Hallintolain 2 :n 1 momentin mukaan tässä laissa säädetään hyvän hallinnon perusteista sekä hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä.

Hallintolaki Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty

Jäljennökset lausunnosta ja selvityksestä lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa.

Poliisihallitus on antanut lausunnon ja X:n poliisilaitos selvityksen.

HALLINTOPÄÄTÖKSEN TEKEMINEN JA OIKAISUVAATIMUSOSOITUKSEN ANTAMINEN OPINTOMAKSUASIASSA

Jäljennökset selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.

1.Harmonisoiduista tuotestandardeista ja asetusten valmistelusta

Valvontalautakunnan menettely asiakirjapyyntöön vastaamisessa

SÄHKÖPOSTIN KÄYTÖSTÄ SOSIAALIHUOLLOSSA

ASIA KANTELU SELVITYS. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä on antanut päivätyn palvelupäällikön

/4/04. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Jouni Toivola

Esitutkinnan viivästyminen KANTELU

/4/96. Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B HELSINKI PÄÄTÖS KANTELUUN

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Rikosasian vanhentuminen esitutkinnassa

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

Kantelija on antanut hankitusta kirjallisesta selvityksestä vastineen.

OMAISHOIDONTUEN JATKOPÄÄTÖKSEN KÄSITTELY JA VIIPYMINEN. Kantelijoiden mielestä omaishoidontuesta tulisi antaa toistaiseksi voimassa oleva jatkopäätös.

Asiakirjapyynnön ja vaatimuksen käsittely. Vantaan kaupunki on antanut päivätyn selvityksen.

Jäljennös selvityksestä lähetetään yhdistykselle tämän päätöksen ohessa.

Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post

VEROHALLINNON PÄÄTÖS POIKETA OMA-ALOITTEISTEN VEROJEN ILMOITETUISTA TIEDOISTA

LIIKENTEEN TURVALLISUUSVIRASTON MENETTELY ASETTAA AJONEUVO KÄYTTÖKIELTOON

Transkriptio:

ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.01.2015 Dnro OKV/4/1/2014 1/5 ASIA Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oulun poliisilaitoksen menettely Oulujärven säännöstelyä koskevassa asiassa KANTELU A ja B ovat oikeuskanslerille 31.12.2013 osoittamassaan kirjoituksessa arvostelleet Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskus), Fortum Oyj:n, Kajaanin poliisilaitoksen, ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön menettelyä Oulujärven säännöstelyä koskevassa asiassa. Kantelussa katsotaan muun muassa, ettei ELY-keskus ole millään tavalla valvonut Oulujärven säännöstelyluvan noudattamista. Kantelun mukaan ELY-keskus on toiminut vasta sen jälkeen, kun joukko Oulujärven ranta-asukkaita oli tehnyt Fortumin toiminnasta tutkintapyynnön Kajaanin poliisilaitokselle. Kantelun mukaan Kajaanin poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja oli asian käsittelyvaihetta koskevan puhelinkeskustelun yhteydessä ilmoittanut, ettei tutkintapyynnön käsittely etene ennen kuin tutkintapyynnön tekijät ovat hankkineet ELY-keskuksen valvonnasta ympäristöministeriön lausunnon. Kantelussa arvostellaan lisäksi ympäristöministeriön menettelyä siltä osin kuin ympäristöministeriö siirsi asiassa tehdyn selvityspyynnön käsittelyn maa- ja metsätalousministeriölle, sekä maa- ja metsätalousministeriön menettelyä siltä osin kuin ministeriö ei ole vastannut sille ympäristöministeriöstä siirrettyyn selvityspyyntöön. SELVITYS Kainuun ELY-keskuksen selvitys on annettu 30.5.2014, Poliisihallituksen lausunto 20.5.2014, maa- ja metsätalousministeriön selvitys 26.5.2014 ja ympäristöministeriön selvitys 30.6.2014.

2/5 VASTINE Kantelijat ovat antaneet vastineensa selvitysten johdosta. RATKAISU Fortum Oyj:n menettely Perustuslain 108 :n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Kantelun kohteena olevan yksityisoikeudellisen yhteisön toiminnan valvominen ei kuulu oikeuskanslerin toimivaltaan ja tehtäviin laillisuusvalvojana siitä riippumatta, onko osakeyhtiö mahdollisesti kokonaan tai osittain julkisyhteisön omistuksessa. Sen vuoksi tässä kanteluasiassa ei tutkita Fortum Oyj:n menettelyä. Kainuun ELY-keskuksen menettely Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 19.12.2013 antanut vastauksen kanteluun, joka koski Kainuun ELY-keskuksen menettelyä Oulujärven säännöstelyssä kesällä 2012 (dnro 4062/4/12). Vastauksessa todetaan, ettei asiassa ollut aihetta epäillä Kainuun ELY-keskuksen toimineen valvontaviranomaisena lainvastaisesti tai laiminlyöneen velvollisuuksiaan. Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen valvontatoimivallan rinnakkaisuuden vuoksi oikeuskansleri ei ryhdy uudelleen tutkimaan asiaa, jonka oikeusasiamies tai apulaisoikeusasiamies on jo tutkinut. Kantelussanne ei ole esitetty sellaista uutta, jonka perusteella oikeuskanslerin olisi syytä se tutkia. Tämän vuoksi kantelunne ei ELY-keskuksen menettelyn osalta anna aihetta toimenpiteisiini. Oulun poliisilaitoksen (ent. Kainuun poliisilaitos) menettely Oulun poliisilaitoksen selvityksessä todetaan, että poliisilaitoksella on kirjattu Oulujärven ympäristöasukkaiden tekemä tutkintapyyntö koskien Fortum Oyj:n Oulujärven vedenpinnan säännöstelyä sekä tutkintapyynnön täydennys 4.9.2012. Täydennyksessä pyydetään tarkastelemaan myös ELY-keskuksen toimia. Kantelussa katsotaan, että poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja oli puhelinkeskustelussa ilmoittanut, ettei tutkintapyynnön käsittely etene, elleivät tutkintapyynnön tekijät hanki ELYkeskuksen toiminnasta ympäristöministeriön lausuntoa. Kantelun mukaan puhelinkeskustelussa oli esillä myös totuudessa pysymisen velvoite. Poliisilaitoksen selvityksessä todetaan, että kyseessä olevan jutun laatu on sellainen, että poliisin tulee mikäli katsoo sen aiheelliseksi viran puolesta pyytää selvitystä muilta viranomaisilta eikä antaa asiaa asianosaisten velvoitteeksi. Siltä osin kuin kantelussa viitataan viranomaisen ja kansalaisen totuudessa pysymisvelvollisuuteen, selvityksessä katsotaan, että kyseessä lienee keskustelusta syntynyt väärinymmärrys.

Rikosylikomisario C, joka on A:n mukaan ollut käydyn puhelinkeskustelun toisena osapuolena, on antanut asiassa oman selvityksensä. Selvityksen mukaan hän ei muista kyseistä puhelinkeskustelua, eikä voi tämän vuoksi ottaa kantaa puhelun sisältöön. Poliisihallituksen asiasta antamassa lausunnossa todetaan, että täyttä varmuutta kantelunalaisen puhelun toisesta osapuolesta ei ole, eikä näin ollen puhelun sisällöstäkään. Myös Poliisihallitus toteaa, että kyseessä olevassa asiassa poliisin tulee pyytää oma-aloitteisesti harkintansa mukaan tarvittava selvitys viranomaiselta, eikä jättää sitä asianosaisten velvoitteeksi. Asianosaisilla on eri näkemys käydyn puhelinkeskustelun sisällöstä. Oikeuskanslerin käytettävissä olevin keinoin ei asiaan ole saatavissa enempää selvitystä. Epäselväksi jää se, minkä vuoksi kantelijat olisivat oma-aloitteisesti lähettäneet selvityspyynnön ympäristöministeriöön poliisin kanssa käydyn puhelinkeskustelun jälkeen, ellei kukaan ole heitä tähän kehottanut. Yhdyn joka tapauksessa Oulun poliisilaitoksen ja Poliisihallituksen näkemykseen siitä, että kyseisenlaisessa asiassa poliisin tulee pyytää tarvittava selvitys viranomaiselta, eikä jättää sitä asianosaisten velvoitteeksi. Ympäristöministeriön menettely Ympäristöministeriön selvityksessä todetaan, että koska vesilain valvontaviranomaisena toimii ELY-keskus, ja koska valtioneuvoston ohjesäännön mukaan vesitalous kuuluu maa- ja metsätalousministeriön toimialaan, on ympäristöministeriö 12.11.2012 siirtänyt sille 9.11.2012 toimitetun selvityspyynnön maa- ja metsätalousministeriölle. Siirrosta on ilmoitettu selvityspyynnön tekijöille. En ole havainnut ympäristöministeriön menettelyssä sellaista lainvastaisuutta tai muuta virheellisyyttä, joka johtaisi oikeuskanslerin toimenpiteisiin. Maa- ja metsätalousministeriön vastausvelvollisuus ja asiakirjojen huolellinen käsittely Perustuslain 21 :n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Hallintolain (434/2003) 7 :ssä säädetään, että asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. Asia on lain 23 :n mukaan käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Hyvään hallintoon kuuluu, että asia käsitellään asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu viranomaisen velvollisuuksiin kuuluvan, että viranomaisen ja viranhaltijan on vastattava toimivaltaansa kuuluvaan asialliseen ja riittävästi yksilöityyn tiedusteluun kohtuullisessa ajassa. Viranomaisen oletus siitä, että asiakas on joskus aiemmin saanut jotakin kautta vastauksen kysymykseensä, ei sellaisenaan vapauta vastaamis- ja neuvontavelvollisuudesta. 3/5

Asianmukaisuuden vaatimukseen kuuluu olennaisena osana vaatimus asiakirjojen huolellisesta käsittelystä. Hallintolaissa on säännöksiä viranomaiselle saapuneen asiakirjan käsittelystä. Viranomaisen asiakirjahallinnosta säädetään myös muun muassa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999), viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta annetussa asetuksessa (1030/1999) sekä arkistolaissa (31/1994). Viranomaisen on asiakirjoja käsitellessään noudatettava hyvää tiedonhallintatapaa. Viranomaisen tulee myös huolehtia siitä, että sen palveluksessa olevilla on tarvittava tieto käsiteltävien asiakirjojen ja tietojärjestelmien suojaamisessa noudatettavista menettelyistä samoin kuin siitä, että hyvän tiedonhallintatavan toteuttamiseksi annettujen säännösten, määräysten ja ohjeiden noudattamista valvotaan. Maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä todetaan, että ympäristöministeriön siirtokirje ja sen liitteenä ollut selvityspyyntö on kirjattu maa- ja metsätalousministeriön diaariin saapuneeksi 13.11.2012. Kirjaamosta asia on lähetetty ministeriön sisällä eteenpäin selvityksessä tarkemmin yksilöidyin tavoin. Oikeuskanslerin lähettämän selvityspyynnön jälkeen on käynyt ilmi, että kantelijoiden tekemän selvityspyynnön käsittely on jäänyt ministeriössä kesken joko erehdyksessä tai sähköpostijärjestelmän teknisen vian takia, eikä asiassa ole tehty toimenpiteitä 13.11.2012 jälkeen. Nyt esiin tulleen tapauksen vuoksi ministeriö katsoo, että jatkossa asioiden seurantaa tulee tehostaa. Ministeriö selostaa selvityksessään, mihin toimenpiteisiin sen olisi tullut ryhtyä selvityspyyntöön vastaamiseksi. Ministeriö katsoo, että sen olisi tullut todeta, ettei se voi antaa lausuntoa siitä, oliko Kainuun ELY-keskuksen käsitys Oulujärven tulvimiseen johtaneista syistä tai keskuksen johtopäätös Fortumin toiminnan luvanvaraisuudesta oikea. Ministeriön olisi tullut selvityksensä mukaan ylempänä hallintoviranomaisena kuitenkin selvittää, oliko ELY-keskus rikkonut vesilain valvonnan menettelyä koskevia säännöksiä taikka toiminut hallinnon yleisten säädösten tai muutoin hyvän hallintotavan vastaisesti. Ministeriö pitää valitettavana sitä, etteivät kantelijat ole saaneet maa- ja metsätalousministeriöltä vastausta. Kantelijat ovat vastineessaan ilmoittaneet, etteivät he vastineen antopäiväänkään mennessä (16.8.2014) olleet saaneet ministeriöltä minkäänlaista vastausta asiassaan. Saadun selvityksen perusteella katson, ettei maa- ja metsätalousministeriö ole noudattanut edellä mainittuja hyvän hallinnon vaatimuksia jättäessään sille ympäristöministeriöstä siirretyn selvityspyynnön käsittelyn kesken ja jättäessään myöhemmin vastaamatta kyseiseen selvityspyyntöön. Johtopäätökset ja toimenpiteet Maa- ja metsätalousministeriöön 13.11.2012 saapunut kirjoitus on ministeriössä jäänyt käsittelemättä. Asia on havaittu vasta oikeuskanslerin 15.4.2014 lähettämän selvityspyynnön jälkeen. Ministeriön asiakirjahallinnossa noudatetut käytännöt ja niiden toteuttamisen seuranta eivät ole täyttäneet hyvän tiedonhallintatavan ja huolellisen viranomaistoiminnan edellytyksiä. Kirjoitukseen ei kantelijan 16.8.2014 oikeuskanslerille lähettämän vastineen mukaan ollut vastattu myöskään sen jälkeen, kun asian käsittelyn oli ministeriössä havaittu jääneen kesken. 4/5

Kiinnitän maa- ja metsätalousministeriön huomiota velvollisuuteen noudattaa hyvää tiedonhallintatapaa koskevia lakeja sekä viranomaiselta edellytettävää huolellisuutta asiakirjojen käsittelyssä. Kiinnitän ministeriön huomiota lisäksi edellä selostettuihin hyvän hallinnon vaatimuksiin sille siirrettyyn selvityspyyntöön vastaamisessa. Kantelu ei ole antanut aihetta muihin toimenpiteisiini. 5/5 Oikeuskansleri Jaakko Jonkka Esittelijäneuvos Outi Kostama