Nro 21-2009 Keskiviikkona toukokuun 20. päivänä PUOLANGAN KOTISEUTU- JA UUTISLEHTI Irtonumero 1,20



Samankaltaiset tiedostot
t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Tämän leirivihon omistaa:

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Tekninen ja ympäristötoimiala

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

4.1 Samirin uusi puhelin

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

hiljaa ja lempeästi. Syvästi kaivaten Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 82 x 100 mm

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

Kouluun lähtevien siunaaminen

Usko. Elämä. Yhteys.

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Tekninen lautakunta Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo

Löydätkö tien. taivaaseen?

Omakotitalon rakentajanopas

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito

Paritreenejä. Lausetyypit

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Majakka-ilta

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

KYSELYTULOKSET EK-Kylät

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Tietoa lukijoista 2018

Suomussalmen kunta. Perustettu vuonna Pinta-ala km josta vesialuetta km Väestö Veroprosentti 20,5 %

SÄHKÖLIITTYMÄTARJOUS RISTIJÄRVEN IIJÄRVEN JUURIKKANIEMEEN

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona klo 18

Lucia-päivä

toimisto gsm gsm

Preesens, imperfekti ja perfekti

KAJAANIN VAMMAISNEUVOSTON KOKOUS klo kaupungintalo Brahe (3. krs.)

Kunnanhallitus SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

9.1. Mikä sinulla on?

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tontti ja talomarkkinointi

CADDIES asukaskyselyn tulokset

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

Matkakertomus Busiasta

Asukastilaisuus puhelimen kuuluvuus ja tv:n näkyvyysasioista Karigasniemen kylätalo

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Sari Riihonen/T.Juurakko (4)

Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta. Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

Pälkäneen Valokuitu Oy

Transkriptio:

TERVETULOA LOHIKEITOLLE seurakuntasaliin la 23.5.2009 klo 11-14 PUOLANGAN Osuuspankki nro 21-20.5.2009 1 6 414880 230930 Nro 21-2009 Keskiviikkona toukokuun 20. päivänä PUOLANGAN KOTISEUTU- JA UUTISLEHTI Irtonumero 1,20 0400-477 212, Puolanka MEILTÄ MYÖS: Peltituotteet: piipunpellit ikkunapenkkilistat ulkovuorauskatkaisulistat profiilipeltikatot ja -seinät ym. ym. Rakennustarvikkeet: kiinnitystarvikkeet rakennustyökoneet, työkalut lankut, laudat, paneelit, listat liimapuu- ja kertopuupalkit ovet ja ikkunat eristeet, Isover-villat levytuotteet, Tuulileijona-kipsilevyt jne. kuljetus- ja rahtipalvelut HEPOKÖNKÄÄN KAHVILA JA KÄSITYÖMYYMÄLÄ AVOINNA Kesäkuussa ti-la klo 12-18, sunnuntaisin teemapäiviä. Tilauksesta auki myös ryhmille tai juhliisi! www.hepokongas.fi MEILTÄ APUA KOTIIN JA MÖKILLE SUURSIIVOUKSET VIIKKOSIIVOUKSET IKKUNANPESUT PIHATYÖT YM. KOTIAPUTYÖT Muistathan kotitalousvähennyksen verotuksessa. P. 040 767 3709, toimisto@apupiste.fi Kartoitamme mökkitalkkaripalvelujen tarvetta sekä yhteistyökumppaneita Puolangalla. Hankkeen vetäjänä toimii Maarit Väyrynen, puh. 044 293 9609, sähköposti maarit.vayrynen@apupiste.fi. Ota yhteyttä ja kerro toiveesi mökkitalkkaritoiminnasta. KEVÄÄN JA KESÄN JUHLAAN JA ARKEEN! Laadukkaat vaatteet kaikenkokoisille naisille ja miehille. NAISILLE LENINGIT JAKUT HAMEET PUSEROT HOUSUT TAKIT asu-repo Kaikki koristepensaat 5 90 10 kpl Omenapuut (rungonsuojat kaupan päälle) kpl Kaikki monivuotiset kukat (runsas valikoima) MIEHILLE PUVUT IRTOTAKIT HOUSUT PAIDAT SOLMIOT NEULEET ym. Tervetuloa palvelukauppaan! PUUTARHAPÄIVÄT PE 22.5. JA LA 23.5. Pudasjärven puutarhan kukkahuoneella. Suoraan kasvupaikasta suuresta valikoimasta laatutaimet. 30,- 12,- 30,- 55,- 75,- kpl Perjantaina puutarhalla: Tarjoukset voimassa Puutarhakoneiden myyntinäyttely klo 10-17. vain pe-su 22.-24.5. 4H opastaa pajukehikoiden teossa, mahdollisuus itse osallistua! Tarjoamme ilmaiseksi yhdessä Pudaskoneen kanssa kaikille makoisaa KÄRISTEMAKKARAA ja MEHUA pe ja la klo 10-17. TERVETULOA HERKUTTELEMAAN UUDISTUNEESEEN PUUTARHAAN! Kauppakatu 9, Kajaani p. (08) 622 124 TARJOUS! Pallotuija ja kääpiövuorimänty 2 kpl kpl 3 kpl 12 kpl Avoinna: ma-pe 8-20, la-su 9-18. Huom. Helatorstaina 21.5. avoinna klo 9-18. Tuotantotie, Pudasjärvi, p. (08) 824 335 Olemme ABC-Koillisportin takana 18,- 20,- 10,- Komeat pelargoniat Valkoinen marketta 20,- 4 kpl18,- 5 kpl Tuuheat petuniat (á 1,20) 10 kpl10,- 20 kpl Parhaimmat onnittelut uusille ylioppilaille! Orvokki (myös sarviorvokki) 10,- 15,- KANTA-ASIAKAS- KORTILLA Isot amppelit (á 22,-) Pienet amppelit (á 14,-) 2 kpl 2 kpl 42,- 26,- MULTATARJOUS Kekkilän puutarhamulta 50 l 6 sk Biolan mustamulta 45 l 6 sk 20,- 20,- Meiltä myös sääskien varalta Mosquito Magnet -koneet ja ThermaCell sekä Kirami -kylpytynnyrit hemmotteluun. Kutsumme Teidät täytekakkukahville Osuuspankille perjantaina 29.5. klo 16.30. PUOLANGAN Osuuspankki 100 vuotta - Turvallisesti vaarojen keskellä Tarjoukset voimassa: keskiviikko - sunnuntai 20.-24.5. Olvi SAARISTO VOI 500 g 1,5 l (voim. 1.4.-30.6.) Atria PORSAAN MARINOIDUT OHUTLEIKKEET 400 g HIENO SOKERI 1 kg KINNUSEN VEHNÄJAUHO 2 kg 8-20 8-18 12-18 2 pkt/tal. ltk, sis. pnt 1990 rs 399 ps 099 ps 099 pkt 159 To 21.5. suljettu. 500 g pkt 199 Palvelutiskiltä pe-la 22.-23.5. NAUTA-SIKA JAUHELIHA ATRIA JAHTI MAKKARA Kekkilän PUUTARHA- MULTA 50 l 20 PUUTARHA- KALKKI 25 kg 1 kg/tal. kg 395 kg 535 00 6 sk 5 90 sk Erä! Ruotsi Taatusti tuoretta! TOMAATTI Suomi PUNAINEN PAPRIKA Hollanti VIHREÄT RYPÄLEET Intia, 500 g HEIKINVAKKA kg Arla kg rs 1,1 kg kpl 699 199 249 kg 259 169 Snellman VARHAIS- PERUNA Ingman VANILJA- KERMA- JÄÄTELÖ 1 l pkt 129 Monipuolista! KERMA- JUUSTO 17 % KULTA- MOKKA KAHVI 24-TÖLKKI- LAATIKKO GRILLI- KYLKI n. 0,9 kg kg 499 PERJANTAINA 22.5. klo 9-17 Maistellaan Atrian uutuus HIILLOS HOT CHILI MAKKARAA ja WILHELM CHILI SULATEJUUSTOPIHVIÄ. Arvontaa! Kajaanintie 12, PUOLANKA Puh. 751 053

2 20.5.2009 - nro 21 6. sunnuntai pääsiäisestä Korotettu Herra - takaisin palaava Kuningas Siunatessaan hän (Jeesus) erkani heistä (opetuslapsista), ja hänet otettiin ylös taivaaseen. Näin kirjoittaa lääkäri Luukas helatorstain saarnatekstissä (Lk. 24:51). Sama mies jatkaa Apostolien teoissa: Ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. (Apt. 1:9) Siinä ne yksitoista pällistelivät tyhjälle taivaalle, kysymysmerkkeinä enemmän kuin vastauksen antajina. Alaslasketut katseet kohtasivat odottamatonta: heidän kanssaan seisoi kaksi valkoisiin asuihin sonnustautunutta miestä. Mitäpä katselette sinne ylös, ei siellä enää Jeesusta näy, mutta kerran tulee näkymään. Pilvessä hän nousi ylös, ja pilvi on tuova hänet kerran takaisin. Enkelit olivat saaneet tehtävän Jumalalta. Tapasin vanhuksen hänen syntymäpäivänään. Vain me kaksi, pappi ja vanhus. - Mitenkä olet jaksellut? - Ihan kohtalaisesti. Voinenkohan kertoa yhden asian? tuumii vanhus arastellen. - Kuulolla ollaan. - Näin näyn: Jeesus seisoi pilven päällä, kädet levitettyinä: Minä tulen pian. Tämä on viimeinen huuto! - Pelottiko sinua? - Ei. Minulta pääsi itku. Vuosituhansien takana eräs mies näki Pyhän ja hän parahti: Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin. (Jesaja 6: 5) Nähdessään Pyhän parahti vanhus itkuun. Samat tunnot kuin profeetta Jesajalla. - Oletko kertonut toisille ihmisille? kyselee pappi. - Kyllä, mutta eivät ole uskoneet. Sanovat minun nähneen unia tai tulleen hourupäiseksi. Mutta niinhän Luukas kirjoittaa: Minä (Jeesus) ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. (Lk. 10:21) Kesken kirjeensä Korintin seurakunnalle Paavali huudahtaa: Maranata! Herramme, tule! Kalle Seppänen Sydämellinen kiitoksemme kaikille, jotka monin tavoin kunnioititte rakkaamme Marjatta Kaarina Karvosen muistoa ja otitte osaa syvään suruumme. Omaiset Vietämme Tytin lakkiaisia Joukokylän Harjulla (Taivalkoskentie 255 B) la 30.5.2009 klo 14.30 alkaen. TERVETULOA! Ylioppilaiden ja ammattiin valmistuneiden kiitosilmoitukset Puolankalehdessä. Kaikki ilmoitukset ovat nelivärisiä. Hinta 1,04 /pmm (sis. alv.) Esim. oheiset mallit: 1x 25 pmm maksaa 26 euroa ja 1x30 pmm maksaa 31,20 euroa. Ilmoitukset 3.6. lehteen viimeistään maanantaina 1.6. klo 14. Voit suunnitella ilmoituksen itse tai suunnittelemme sen yhdessä lehden toimituksessa, tervetuloa! Bertta ja Sauli Moilanen Puolangan lukion uudet ylioppilaat Puolangan lukiosta valmistuneet tänä keväänä ylioppilaiksi Heikkinen Antti Aleksi, Heikkinen Matti Kalle Johannes, Heikkinen Paavo Lauri Markus, Holappa Mervi Annika, Holappa Sari Liisa Maarit, Huovinen Joona Matias, Kaikkonen Tytti Tiina Tuulia, Kyllinen Eveliina Ida Marie, Kyllönen Petri Heikki, Moilanen Tapio Juhani, Moilanen Tytti Maaria, Nuorala Hanna Katariina, Nykänen Lauri Johannes, Schwarz Janika Unea ja Sipola Anna Laura Sylvia. Puolangan syöpäkerho Cafe Majakassa ti 26.5. klo 14. Ylioppilaat ja valmistuneet kiittävät! KIITOS Lämmin KIITOS lakkiaispäivääni muistaneille. Ilona Ylioppilas KIITOS kaikille valmistumispäivääni muistaneille. Onni Oppilas Toiminnasta: Ke 20.5. klo 12 musiikkihartaus Kesärannassa. Helatorstai 21.5. klo 10 kirkossa messu. Klo 14 jäähyväisseurat Korpelan kämpällä, kimppakyytejä klo 13.15 kirkon luota. Klo 18 lauluhartaus kirkossa (Tanja Heikkinen, Maarit Seppänen ja Marjo Karhu). Su 24.5. klo 10 kirkossa messu, rov. Juhani Pitkälä saarnaa. Klo 18 pieni rukoushetki srk-salissa. Ti 26.5. klo 9.30 Paljakan ystäväkerho Pahkavaaran kodalla. Klo 18 siioninvirsiseurat ja kevätmyyjäiset srk-salissa. To 28.5. klo 12 touon siunaus Aittokylän Perttulassa, Taivalkoskentie 76 A. Pe 29.5. klo 9 koululaisjumalanpalvelus kirkossa. Klo 17 kirkkoneuvoston kokous. Su 31.5. helluntaipäivä klo 10 kirkossa messu. Hautausmaiden siivoustalkoot, kahvi ja hartaus klo 11: ma 25.5. Huosiusniemi, ti 26.5. Voipua, ke 27.5. Latva, to 28.5. Suolijärvi klo 11 sekä Lylykylä, kahvi ja hartaus klo 14. EU-ruuat saapuvat, jakelu ke 27.5., to 28.5. ja pe 29.5. klo 9-11 diakoniatoimistosta. Päihdeleiri Roinilassa Suomussalmella 1.-3.6. Puolangan kulttuuriyhdistys Kultsu ry:n musiikkiopistojaoston rahankeruutoiminta päättyy kuluvan vuoden aikana. Jaosto on kerännyt musiikkiopiston toimintaa varten rahaa vuodesta 2006, jolloin Puolangan kunta päätti lopettaa Kainuun musiik- Kainuun musiikkiopiston kevätkonsertissa viime viikon tiistaina kuultiin seitsemän nuoren muusikon taidonnäytteitä pianon, viulun ja kitaran soitossa. Viulisti Justiina Mäkäräinen esitti pianistisisarensa Nea-Veera Mäkäräisen kanssa konsertissa W. A. Mozartin Paimentytön laulun. (tt) PUOLANGAN SEURAKUNTA Kirkkokatu 1. Kirkkoherranvirasto, puh. 751 288, taloustoimisto, puh. 751 102, avoinna ma-pe 9-12. Diakoniatoimisto, p. 751 093, avoinna ma ja pe 9-11. Vanhemman väen leiripäivä to 25.6. klo 9-15. Hinta 6 euroa. Ilm. 17.6. mennessä khranvirastoon, p. 751 288 (auki ma-pe klo 9-12). Päiväretki Herättäjäjuhlille la 4.7. Ristijärveltä klo 5.30 Kajaanin ja Kärsämäen kautta, perillä Seinäjoella klo 10. Paluu iltaseurojen jälkeen. Hinta 30-70 euroa lähtijämäärän mukaan. Ilm. ja tied. 29.6. mennessä Ristijärven khranvirastoon, p. 681 113 (auki ma ja ke klo 9-12). Ruskaretki Pallaksen maisemiin käsivarren Lappiin 12.- 17.9. rovasti Matti Mäkelän johdolla. Matka ja täyshoito tunturihotelli Vuontispirtillä (2 hh) 370 euroa. Lähtö klo 10 Ristijärveltä, Hyrynsalmen ja Puolangan kautta Rovaniemelle ja edelleen Vuontispirtille. Ohjelmassa vaelluksia eri reiteillä, hartaudet ja iltapalaverit. Ilm. 18.6. mennessä Ristijärven khranvirastoon. Oman seurakunnan retki Lappiin 20.-23.8. Nuori seurakunta: Päiväkerhot päättyvät tältä keväältä. Helatorstaina 21.5. klo 18 musiikkihartaus kirkossa (Tanja, Maarit, Marjo). Ma 1.6. klo 15 isoskoulutus Kiiskilässä. Ti 2.6. - to 4.6. klo 9-15 rippikoulua srk-keskuksessa. Rauhanyhdistys: Su 24.5. kevätseurat alkavat klo 10 messulla kirkossa, klo 12 ja 17 seurat Ry:llä (Juhani Pitkälä, Timo Vänttilä, Pentti Päkkilä). Musiikkiopistojaosto lopettaa rahan keräämisen Musiikkiopiston toiminnan jatkuminen jää kunnan päätettäväksi kiopiston toiminnan rahoittamisen. Viimeiset kolme vuotta rahoituksen keräämisestä on huolehtinut Kultsu ry:n musiikkiopistojaosto, jonka toiminnassa on ollut mukana lähinnä musiikkiopistolaisten vanhempia. Rahankeruuseen on osallistunut aktiivisesti myös Kultsu ry:n puheenjohtaja Laura Tykkyläinen. - Musiikkiopiston opetuksen tulevaisuus on puolankalaisten päättäjien käsissä. Musiikkiopistolaisten vanhemmat ovat maaliskuussa jättäneet aloitteen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Odotuksena on, että kunta ottaisi jälleen musiikkiopiston rahoituksen tehtäväkseen, Tykkyläinen toteaa. Tykkyläinen muistuttaa myös, että Puolankaa lukuun ottamatta kaikki Kainuun kunnat ovat mukana rahoittamassa Kainuun musiikkiopiston toimintaa ja musiikkiopisto-opinnot tuovat jatkoopintokelpoisuuden musiikkialalle. - Puolankalaisia nuoria ei tulisi asettaa tässä asiassa eriarvoiseen asiaan, Tykkyläinen kommentoi. Kunta päättäjineen ja virkamiehineen on sitoutunut säästöohjelmaan, joka estää avustuksien antamisen. Näin ollen myös musiikkiopistotoiminta on jäänyt säästöjen jalkoihin. - Musiikkiopiston rahoittamista ei pitäisi käsittää avustamiseksi, vaan kunnan omaksi toiminnaksi, Tykkyläinen toteaa. Musiikkiopistojaosto on joutunut hankkimaan niin sanotun kuntaosuuden muun muassa järjestämällä arpajaisia ja konsertteja. Jaosto on hankkinut myös yhteistyökumppaneita. Kolme vuotta kestänyt rahan kerääminen alkaa kuitenkin väsyttää siinä mukana olevia. - Tällä hetkellä musiikkiopistoa käy kahdeksan lasta kuudesta perheestä. Vuonna 2006 oppilaita oli puolet enemmän kuin nyt eli 16. Musiikkiopistolle maksettava kuntaosuus on noin 8 000 euroa lukuvuonna 2008-2009 ja Kainuun musiikkiopiston laskelmien mukaan samalla oppilasmäärällä se tulisi olemaan noin 8 290 euroa lukuvuonna 2009-2010. Kuntaosuudesta 3500 euroa menee matkoihin ja 4790 euroa kuluu soitto- ja teoriatunteihin, Tykkyläinen kertoo. Kuntaosuuden keräämisen lisäksi vanhemmat maksavat jokaisesta puolesta vuodesta oppilaskohtaista 175 euron lukukausimaksua. - Lahjakkaita ja yrittäviä pitäisi ehdottomasti tukea pienessä kylässä. Sitä kautta saadaan uutta ja oikeanlaista ilmipiiriä tälle pitäjälle, Laura Tykkyläinen uskoo. (vp) Rakkaamme Arto Kalevi MOILANEN * 12.4.1964 29.4.2009 Rakkaudella kaivaten Maija-Liisa äiti ja Jouko Raija ja Mika perheineen Esa ja Minna perheineen Ossi ja Hanna kummilapset sukulaiset ja ystävät En ole poissa, vaan luoksenne saavun, mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä, toivotan teille hyvää yötä. (Eino Leino) Rakkaamme on siunattu 15.5. läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette muistaneet meitä niin monin eri tavoin ja myötäeläneet suuressa surussamme. Puolangan HELLUNTAISEURAKUNTA Rukoushuone p. 0400 421 845 To 21.5. klo 16 tulikonferenssikoulutus, puhuu evankelista Tuija Valtanen + filmi. Su 24.5. klo 18 hyvän sanoman kokous, henkilökohtaisia puheenvuoroja. To 28.5. klo 19 sanan ja rukouksen ilta, aihe Fil. 1. Parhaimmat onnittelumme 24.5. olevan 1-vuotissynttäripäivän johdosta Anni Meriläiselle Kelloon, toivottaa Johanna-äidin kotijoukot Puolangalta. ***** Perhepalstalle voivat lehden lukijat soitella suvussa olevia merkkitapahtumia, lähinnä syntymä- ja nimipäiviä. Perhepalsta on ilmainen. Mikäli palstalle toimitetaan kuvia, niistä veloitamme 5 /kuva. Ilmoitusten tulee olla toimituksessa viimeistään maanantaina kello 12. Ke 20.5. Lilja, Karoliina, Lilli To 21.5. Kosti, Konsta Konstantin Pe 22.5. Hemminki, Hemmo La 23.5. Lyydia, Lyyli Su 24.5. Tuukka, Touko Ma 25.5. Urpo Ti 26.5. Minna, Vilma, Miina Vilhelmiina, Mimmi Lilja (1929-) on tullut etunimeksi saksalais-englantilaisesta Lilian, Lillian, Lily - nimiryhmästä, josta viimeinen merkitsee liljaa. Kaikki ovat kuitenkin Elisabetin hellittelymuotoja. Liljan syntyminen käännösvirheenä ei 1900-luvun alussa ollut odottamatonta, sillä tuolloin kukannimet olivat suosittuja. Lilli (1929- ) on myös Karoliinasta (1783-1928, 1973- ) käytetty kutsumamuoto. Latinan Carolina merkitsee Carolukselle (Karlille) kuuluva. Saksan Caroline on selitetty edelleen johdokseksi latinan Carolusnimeä vastaavasta naisennimestä Carola. Vilkuna: Etunimet

nro 21-20.5.2009 3 Mökkiliite Kädessäsi on järjestyksessään jo kolmastoista Puolanka-lehden Mökkiliite. Mökkiliite ilmestyy aina kesän kynnyksellä. Sen yhtenä tarkoituksena on palvella osaaikapuolankalaisia, jotka viettävät täällä joko osan kesästään, koko kauniin valoisan kesäajan tai viihtyvät täällä ympäri vuoden. Tietenkin lehti palvelee myös meitä täällä vakituisesti asuvia ja ohikulkevia matkailijoita. Mökkiliite on myös netissä osoitteessa www.puolankainfo.fi. Toivomme, että tämän lehden ja puolankainfon välityksellä Puolangalla kesäänsä viettävät löytävät täältä sekä virikkeitä että elämyksiä kuin myös hiljaisuutta ja luonnonrauhaa. Aurinkoista, sateista, lämmintä, rentouttavaa ja rauhallista kesää kaikille Puolanka-lehden lukijoille! Viihtykää ja nauttikaa Puolangan kesästä!

4 20.5.2009 - nro 21 Maaseudun tulevaisuus riippuu kylien elinvoimaisuudesta Kaukametsä-opistolla 4.5. olleessa Elävät ja asutut kylät maaseudulla 2010 -seminaarissa pohdittiin maaseutupolitiikkaa ja maaseudun asumista sekä elinvoimaisuutta. Asioita pyöriteltiin eri näkökulmista, kuten miten kyläsuunnittelu, kyläkaava, maankäyttö tai asukashankinta vaikuttaa kylien tulevaisuuteen. Seminaarin avasi maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän ja valtakunnallisen maaseutuasumisen teemaryhmän jäsen, toiminnanjohtaja Pirjo Oikarinen Oulujärvi Leaderista. Hän totesi, että maaseutuasuminen on hyvin erilaista riippuen siitä, minkälaista maaseutua katsellaan. - Loma- ja vapaa-ajan asuminen on myös osa maaseudun asumista, joka on erilaista eri puolilla Suomea. Loma-asutus voi tukea paikallisten palvelujen säilymistä ja joskus jopa uusien palvelujen syntymistä, Oikarinen sanoi puheenvuorossaan. Suunnitelmat edistävät vuoropuhelua Oulun yliopiston Lönnrot-instituutin kehityspäällikkö Tarja Lukkarin mukaan kyläsuunnitelmien laadinta on aloitettu nykymuodossaan 2000-luvun alkupuolella Souva ja huopaa -hankkeessa. - Kyläsuunnitelmat kehiteltiin sillä ajatuksella, että niiden kautta saataisiin tasavertaista vuoropuhelua päättäjien, virkamiesten ja asukkaiden kesken, Lukkari mainitsi. Suunnitelmia tulee päivittää aina tietyin ajoin. Osa kylistä on Puolangan kylien keskustelutilaisuudessa kunnanviraston valtuustosalissa 27.4. käytettiin aikaa tieasioiden ja hiljaisten kylien kehittämisnäkymien pohtimiseen. Paikalla oli alustajien ja virkamiesten lisäksi väkeä muutamalta kylältä. Toiminnaltaan hiljaisilla kylillä on monenlaisia ja toisaalta samanlaisia ongelmia. Näin kertoi tutkija Kalle Nieminen Oulun yliopistosta. - Syyt voivat olla monimutkaiset. Kylillä ollaan jotenkin ajan saatossa ajauduttu hiljaisuuden tilaan. Kyläläisten voimavaroja ei saada käyttöön, vaan toiminta on harvojen toimijoiden varassa. Vetäjistä on puute, koska yleishyödyllinen toiminta ei houkuttele. Nuoret eivät ehdi kylätoimintaan mukaan, koska aktiiviset harrastukset vetävät enemmän puoleensa, Nieminen kertoi haastatteluissa esiin tulleista asioista. Kullakin maaseutukylällä on yleensä ominainen kyläraittinsa. Näitä kylien ominaisympäristöjä tulisi suunnitelmissa kehittää ja tiivistää. halunnut kehittää aluettaan hyödyntämällä kylän vahvuuksia. - On syntynyt teemakyläsuunnitelmia, jotka liittyvät ympäristöön, palveluihin, kulttuuriin ja matkailuun, Lukkari sanoi puheenvuoronsa lopuksi. Avointa suunnittelua Arkkitehti Pertti Perttola Kainuun ympäristökeskuksesta toi esille näkökulman siitä, miten suunnittelu auttaa pitämään maa- seudun elinvoimaisena. Perttolan mukaan maankäyttöja rakennuslaki määrittävät rakentamista ja mihin maankäytöllä pyritään. Lain henki on positiivinen, eli suunnitelmista tulisi keskustella avoimesti jo ennen Hiljaisten kylien taustalla monenlaisia syitä Kylätoimintaan uusia tuulia Viime syksyn ja talven aikana Kajaanin yliopistokeskuksen Lönnrot-instituutti selvitti Oulujärvi Leader ry:n rahoittamassa hankkeessa, mitä toiminnaltaan hiljaisille kylille kuuluu ja millaisia ajatuksia kylillä olisi hanketoiminnan tai muun kehittämisen kannalta. - Selvitys tehtiin puhelinhaastatteluna ja siinä kerättiin tietoa ajatuksista ja toiveista kylän kehittämistoiminnan suhteen, Kalle Nieminen kertoi. Haastattelussa oli mukana kaikkiaan 42 kainuulaiskylää, joista osa on varsin hiljaisia kyliä. Puolangalta mukana oli 12 kyläkulmaa. Nieminen otti yhteyttä kyläyhdistysten puheenjohtajiin ja sihteereihin sekä toimikunnissa mukana oleviin että ei-aktiivisin jäseniin. - Haastatteluilla pyrittiin pääsemään ongelmien taakse ja au- Tutkija Kalle Nieminen selvitti, mitä toiminnaltaan hiljaisille kylille kuuluu ja mitä ajatuksia kylillä on toiminnan kehittämiseen. komaan solmuja. Samalla yhdistyksiä pyrittiin auttamaan toiminnan alkuun. Tavoitteena oli myös uusien toimijoiden mukaan saaminen, Nieminen selosti tavoitteista. Kyseinen puhelinsoittokampanja oli tavallaan esiselvityshanke, joka on saamassa jatkoa kyläteemahankkeesta. Miten mökkiläiset mukaan? Keskustelutilaisuudessa tuli esille loma-asukkaiden ja mökkiläisten tärkeä merkitys kylätoiminnan virkistäjänä, jos heidät vain saadaan tilaisuuksiin mukaan. - Esimerkiksi Kongasmäessä siinä on onnistuttu hyvin. Kylätoiminta on siellä lähes kokonaan lomalaisten varassa, Kalle Nieminen mainitsi. Keskustelutilaisuudessa oli mukana metsänhoitaja Rainer Haverinen Kainuun Metsäkeskuksesta kertomassa Kainuun yksityistieverkon kehittämishankkeesta. Asiasta järjestetään uusi infotilaisuus Puolangan rokulin yhteyteen. (rr) Koulukeskuksen auditoriossa järjestetään mökkiläistapaaminen heinäkuun 4. päivänä. Kunnan järjestämä tilaisuus on suunnattu vapaa-ajanasujille. Tapaamisessa mökkiväki pääsee tutustumaan ajankohtaisiin puolankalaista vapaa-ajanasumista koskettaviin aiheisiin. - Meidän kunnassa yksi painopisteistä on vapaa-ajan asuminen Puolangalla. Mökkiläisten kanssa halutaan keskustella sekä jakaa informaatiota ja näkemyksiä säännöllisin väliajoin, kunnanjohtaja Seppo Rajala kertoo. Rajala toteaa myös, että tapaamisen kautta päästään kuulemaan mökkiläisten mielipiteitä Puolangasta ja Puolangan kehittämisestä. - Mökkiläiset ovat tärkeä sidosryhmä Puolangan ja muun maailman välillä, kunnanjohtaja muistuttaa. Mökkiläistapaaminen järjestetään toista kertaa. Samanmuotoinen tapaaminen pidettiin ensimmäisen kerran viime kesänä. Tälläkin kertaa aiheiksi on valittu asioita, joiden oletetaan kiinnostavan vapaa-ajanasujia. päätösten tekoa. Hänen mukaansa maaseudulla tulee olla mahdollisuus perinteiseen maatalouden harjoittamiseen. - Maaseudun perusluonne muuttuu perusteellisesti, jos siellä ei ole yhtään toimivaa karjatai maanviljelystilaa. Kunkin kylän kehittämisalueet on laitettava tärkeysjärjestykseen, Perttola mainitsi. Kullakin maaseutukylällä on yleensä ominainen kyläraittinsa, jonka voi kokea lyhyehköllä kävely- tai pyöräretkellä. Näitä kylien ominaisympäristöjä tulisi suunnitelmissa kehittää ja tiivistää. Kyläkaavat avainasemassa Kyläkaavoista ja kaavoituksen kuvioista kertoivat maaseutuasumisen teemaryhmän sihteeri, arkkitehti Mia Saloranta ja ympäristöministeriön kyläkaavoituksen kehittämishankkeen arkkitehti Timo Jokelainen Airix Ympäristö Oy:stä. Ympäristöministeriön viime vuoden puolella käynnistämän Kyläkaavoituksen kehittämishankkeen tavoitteena on kehittää rakentamista ohjaavan kyläyleiskaavan sisältöä, esitystapaa ja laadintaprosessia. - Kyläsuunnittelu on jatkuva prosessi, jossa sovitaan yhteiseen ympäristöön liittyvistä asioista, Jokelainen sanoi ja esitteli kylien käänteisen kaavoitusmallin, jolla määriteltäisiin säilytettävät alueet, joihin kuuluisivat muun muassa luontokohteet, näkymät ja virkistysalueet. Seminaarissa kuultiin myös kehityspäällikkö Antti Korkan esitys Pohjanlahden kylän suunnittelusta. Pohjois-Karjalan asukashankinnasta kertoi projektipäällikkö Hanna Repo ja kulttuuriyrittäjä Kimmo Kurkelan selostus Hiisijärven kylän kuulumisista. (rr) Mökkiläistapaamisesta pysyvä foorumi Ohjelmassa on muun muassa Seppo Rajalan katsaus vapaaajan asumisesta Puolangalla sekä tietoa yksityistieasiasta Metsäkeskuksen projektipäällikkö Rainer Haverisen esittelemänä. Luvassa on myös rakennusinsinööri Niina Huuskon puheenvuoro kiinteistörekisteristä. Osuuskunta Puolangan Apupisteen aloittamasta Mökkitalkkaririnki-hankkeesta puhuu hankevetäjä Maarit Väyrynen. Myöhemmin iltapäivällä on luvassa Auhon yleiskaavaa ja vesihuoltoa koskeva infotilaisuus, joka on omiaan heille, jotka suunnittelevat tai ovat kiinnostuneita mökin rakentamista Puolangalle. Mökkiläistapaamisesta on Rajalan mukaan tarkoitus tehdä pysyvä foorumi, joka ajaa samaa asiaa kuin aikaisemmin suunniteltu mökkiläistoimikunta. - Erillisen toimikunnan perustamisesta on luovuttu kunnan strategiassa, kunnanjohtaja kertoo ja toteaa, että mökkiläisten ja kunnan välinen vuoropuhelu järjestyy parhaiten säännöllisten tapaamisten kautta. (vp)

Kiinteistörekisteriä päivitetään ajantasalle Kiinteistörekisterin päivittäminen on parhaillaan käynnissä. Rekisteriin ajantasaistetaan tiedot Puolangan kunnan alueella olevista asuin-, sauna- ja talousrakennuksista. Päivittäminen koskee vakituisesti asuttujen kiinteistöjen ohella myös vapaaajan kiinteistöjä. Kiinteistörekisteriä päivittää helmikuussa kunnan palveluksessa aloittanut rakennusinsinööri Niina Huusko. - Aikaa rekisterin päivittämiselle on varattu 1,5 vuotta, mutta työn edetessä näkee työn todellisen keston, päätyökseen rekisteriä päivittävä Huusko kertoo. Päivittämisprosessi on vielä aluillaan, sillä työ on aloitettu huhtikuun puolessa välissä. Työmaata riittää runsaasti, sillä Huusko käy läpi kaikki Puolangan kunnan alueella olevat rakennukset, jotka on rakennettu vuoden 1969 jälkeen. - Tällä hetkellä on menossa karttatyövaihe, johon kuuluu muun muassa kunnan ja verottajan tietojen vertailu. Myöhemmin aloitan maastokäynnit, jolloin tutustun paikan päällä kohteisiin. Tämän päivän tiedot verottajalle Niina Huusko kertoo olevansa yhteydessä käytännössä jokaisen Puolangalla olevan kiinteistön omistajan kanssa. - Mitä epävarmempi tapaus, sitä varmemmin puhelin soi, Huusko lupailee. Kiinteistörekisterin päivittämisen myötä verottaja saa ajantasaista tietoa verotettavista kohteista. - Kyse on siitä, että kiinteistönomistajat laitetaan keskenään samalle viivalle. Ei ole reilua, että joku maksaa veroa kaikista tontilla olevista rakennuksista ja toinen vain yhdestä, vaikka tontilla olisi useampi rakennus, Huusko toteaa. Huusko toivoo kiinteistönomistajilta positiivista asennetta tarkastustyötä kohtaan. - Jos on rakennuksien suhteen on epäselvyyttä, kehoitan ajoissa ottamaan yhteyttä minuun, Huusko pyytää. Kiinteistörekisterin päivittämisen ohella Huusko pääsee katsomaan, onko rakentaminen kaavanmukaista. - Kaavoitetulla alueella katsotaan, onko kiinteistö kaavanmukainen eli ovatko rakennukset kuten kaava määrää, Huusko kertoo. Rekisterin päivittämisen myötä tarkastetaan myös, ovatko rakennukset autiotaloja, asuinrakennuksia vai vapaa-ajanasuntoja. - Vapaa-ajanasunnoiksi lasketaan sellaiset kiinteistöt, jotka ovat käytössä vuodessa alle kolme kuukautta, Huusko selventää. Kiinteistöveron alaisiksi rakennuksiksi merkitään kaikki yli viiden neliömetrin kokoiset rakennukset, joiden lupakäytännöt vaihtelevat sen mukaan, sijaitseeko rakennus kaavoitetulla vai kaavoittamattomalla alueella. - Kun on kyse alle 30 neliön rakennuksista, tarvitaan kaavaalueella toimenpidelupa rakennukselle. Kaavoittamattomalla alueella riittää toimenpideilmoitus, Niina Huusko kertoo. (vp) Rekisterinpäivittäjä Niina Huuskolla on laaja työkenttä, sillä hän päivittää kaikki Puolangan kunnan alueella sijaitsevat rakennukset kiinteistörekisteriin. Rakenteilla Auhon vesiosuuskunta: Kesän aikana rakennetaan vesi- ja viemäritekniikkaa Auholle kaavoitettuja mökkitontteja varten alueelle rakennetaan puhdasvesi- ja viemäriverkosto kesän aikana. Verkoston tulee hallinnoimaan Auhon vesiosuuskunta. Suunnitteilla olevan vesiosuuskunnan perustavat syksyllä myyntiin tulevien tonttien tämänhetkiset omistajat Puolangan kunta ja Metsähallitus Laatumaa. Kolmas perustajajäsen on Ympäristö Raita Environment, joka vastaa vesi- ja viemäritekniikan rakentamisesta Auholle. - Kesän aikana Pirttijärven pohjoispuolelle rakennetaan vedenpuhdistamo. Vedenottamo rakennetaan Pirttijärven länsipuolella olevalle pohjavesialueelle, teknisen osaston osastopäällikkö Esa Vilmi kertoo. Vedenpuhdistamon ja -ottamon lisäksi alueelle kaivetaan viemäri- ja vesiputkisto. Samaan aikaan alueelle rakennetaan myös hieman uutta tietä. Vesiosuuskunnan rakennustyöt saatetaan loppuun kesän aikana siten, että alueella olevat tontit voidaan laittaa myyntiin syksyllä. Auhon alueelle on kaavoitettu kymmenen kunnan tonttia ja 11 Metsähallitus Laatumaan omistamaa tonttia. Rakentamisen kokonaiskustannus on noin 350 000 euroa, josta kunta rahoittaa oman osuu- tensa. Vesiosuuskunnan liittymiskustannus tonttia kohden on arviolta 15 000 euroa, joka on sisällytetty myytävien tonttien hintaan. Jokainen alueelta tontin ostava velvoitetaankin liittymään vesiosuuskunnan jäseneksi. - Kunnan osuus Auhon vesiosuuskunnassa päättyy, kun alueen tontit on myyty, Vilmi kertoo. 21 mökkitontin ostajan lisäksi vesiosuuskuntaan voivat liittyä muutkin alueella olevat. - Vesiosuuskunnan ulkopuolelle jäävillä on mahdollisuus liittyä osuuskuntaan myöhemmässä vaiheessa, kun osuuskunnan toiminta on saatettu alulle, Vilmi lisää. Vesiosuuskunnan perustamisesta vaaditaan vielä kunnanvaltuuston päätös, jonka odotetaan syntyvän kesäkuussa. Vilmin mukaan kaikki tarvittavat paperit alkavat olla valmiita, ja vesiosuuskunnan perustaminen vaatii enää lopullisen päätöksen ja rakentamisen. Auhon alueen mökkitontit ovat herättäneet kiinnostusta mahdollisissa ostajissa. Myös vesiosuuskunnasta on tullut tiedusteluja kuntaan. - Kaavapäätöksen yhteydessä tieto tonteista on levinnyt ja kyselyitä tonttien myyntiin liittyen on tullut, Esa Vilmi kertoo. (vp) nro 21-20.5.2009 5 Puolangan kunta kutsuu MÖKKILÄISTAPAAMISEEN lauantaina 4.7.2009 kello 14.00-17.00 koulukeskuksen auditorioon Ohjelma: kello 14.00 kello 14.10 kello 14.30 kello 14.50 kello 15.10 kello 15.30 Tilaisuuden avaus kunnanjohtaja Seppo Rajala Vapaa-ajan asuminen Puolangalla kunnanjohtaja Seppo Rajala Yksityistieasiat projektipäällikkö Rainer Haverinen Metsäkeskus Kiinteistörekisteri rakennusinsinööri Niina Huusko Mökkitalkkarihanke hankevetäjä Maarit Väyrynen Apupiste Keskustelua Kahvitarjoilu kello 16.00- Auhon osayleiskaavan ja 17.00 vesihuollon infotilaisuus Puolangan kunta Metsähallitus Laatumaa Oy Raita Environment LTD TERVETULOA! Puolangan kunta LVI-Asennus JET Oy LVI-asennus ja urakointi LVI-tarvikemyynti Ilmalämpöpumput ATK-huolto ja myynti Ota yhteyttä alansa ammattilaisiin! lvi-jet@hotmail.com Jarmo Turpeinen puh. 040 183 0310 Esa Turpeinen puh. 040 183 0311 Maansiirto Holappa Oy maa-aineskuljetukset kaivinkonetyöt kuormaustyöt lavettikuljetukset autonosturityöt Taivaltie 4, 89200 Puolanka Toimitamme: hiekat, sorat seulotut sorat, murskeet seulotun ruokamullan Puh. Pertti 0400 295 559, Kauko 0400 388 002 Mökkitalkkaripalveluiden tarve selville hankkeella Kun lähtee ajamaan kesämökilleen, edessä voi olla useiden satojen kilometrien taival. Perille saapuessa ilta jo hämärtää ja luomet painavat silmiä raskaina. Vielä pitäisi lämmittää mökki, purkaa matkanvarrella ostetut ruoat ja juomat jääkaappiin, siivota ja vaikka mitä - vaikkei jaksaisikaan päiväkautisen ajon jälkeen. Tällaisiin dilemmoihin haetaan ratkaisua Osuuskunta Puolangan Apupisteen mökkitalkkaririnkihankkeessa, jossa on käytännön puuhanaisena Maarit Väyrynen. Hanke on pyörinyt huhtikuun alusta lukien. - Mökkejä on Puolangalla noin 1350, eli melkoinen määrä. Tarkoitus on aluksi ottaa 300-500 mökkiläisen otanta. Aluksi kartoitetaan nimenomaan ulkopaikkakuntalaisia mökkiläisiä ja paikkakuntalaisia hankkeen jatkuessa, Maarit Väyrynen alustaa. Tarkoitus on ensi kädessä ottaa selville, millaisia mökkitalkkaripalveluita mökkikansan syvät rivit kaipaavat. Esimerkkeinä näistä palveluista Väyrynen luettelee lumityöt, auraukset, siivoukset, nurmikonleikkuun ja muut pihatyöt sekä pienet korjaukset. Rinki toiminnassa jo tänä vuonna Kun palveluntarve on selvitetty, palvelut hinnoitellaan ja etsitään kiinnostuneet yhteistyökumppa- nit eli palveluntuottajat: ketkä hakkaavat halkoja, ketkä ottavat hoitaakseen pihatyöt ja niin edelleen. Mökkitalkkaripalvelu tulee toimimaan esimerkiksi siten, että kun asiakas ilmoittaa saapuvansa mökille määrättynä ajankohtana, häntä vartoaa lämmitetty ja siivottu kesäasunto, jonka jääkaappiin mökkitalkkari on voinut tilauksesta toimittaa syötävää. - Ajatus olisi myös, että sellaiset mökkiläiset, jotka vuokraavat mökkejään, voisivat huollattaa rakennuksen mökkitalkkariringillä, Väyrynen lisää. Ensivaiheessa toimialueena on Puolanka, ja myöhemmin selvitetään, millainen tarve on olemassa lähipitäjissä. Hankkeella tulee olemaan myös toivottuja työllistämisvaikutuksia. Hanke jatkuu vuoden loppuun saakka. Maarit Väyrynen visioi, että mökkitalkkaririnki toimisi jo hankkeen aikana. Väyrynen toivoo, että sekä asiasta kiinnostuneet mökkiläiset että potentiaaliset palveluntuottajat ottaisivat yhteyttä häneen. - Esimerkiksi kyläyhdistykset voisivat tulla mukaan toimintaan, Väyrynen vinkkaa. (mkk)

6 20.5.2009 - nro 21 TONTTIPÖRSSI MYYTÄVÄNÄ MYYTÄVÄNÄ MÖKKITONTTEJA Kainuusta. Puh. 050 330 4640, (08) 751 503. Vähäjärvi (Auho) 63 m 2 HIRSITALO, tontti 5000 m 2. Ei tietä perille. Vesitse 300 m. Hp. 37500. Puh. 044 575 9146. www.puolankainfo.fi TIENVARSIEN NIITOT JA VESAKONRAIVAUKSET T:mi Matti Lötjönen, Puolanka Puh. 040 508 1288 040 823 9266 Valmisbetonia Vaalasta! Puh. 0207 413 420 Fax. 0207 413 429 www.vb-betoni.fi vb-betoni@vb-betoni.fi Kuljetuspalvelu Y. NÄYHÄ Puolanka p. 0400 685 869 751 058 Parturi-kampaamo MERJA TÖRRÖ PALJAKKATALO Puh. 040 513 1991 KOIVU- JA SEKAHALKOA metrisenä ja pilkkeenä Hinnat: 31-44 /pm 3 Kuljetus: 0,9 /km MARKKU HAAPALAINEN 0500 525 334 Katso myös netistä: www.halkoliiteri.com Myytävänä mökkikompostoreiksi tai johonkin muuhun säilytyskäyttöön soveltuvaa noin kuution vetäviä laatikoita. Soveltuvat erinomaisesti muun muassa suurempien määrien puutarhajätteiden kompostointiin. Seinät 15 mm filmivaneria, välipohjana harva rimalaudoitus, osittain irroitettava etuseinä. Tiedustelut: OK Ärmätti, Matti Veijola, puh. 040 718 0547. Kemikalio Pauliina Ouluntie 1, Puolanka puh. 751 801 RANTAPALSTA 6,1 ha Suolijärvellä Tenämäjärven rantaa. Puh. 0400 181 225. OSTETAAN TONTTI/PIENI METSÄPALSTA eräkämpälle. Puh. 050 585 2850. KORJAUS- JA UUDISRAKENTAMINEN, PESUHUONEREMONTIT. Muista kotitalousvähennys. Isännöitsijän tehtävät. Kopiopalvelu A3. Lukkojen sarjamuutokset, lukkojen myynti- ja avainpalvelu Tilipalvelu Heikki Väisänen Heikki p. 040 573 9029, Erkki p. 040 750 0469 T:MI JORMA RIIPI Puh. 044 250 1551, 0400 677 507 viherrakentaminen salaojitukset sadevesijärjestelmien kaivu ja asennus pihojen kivipengerrystyöt ym. rakennuksen pohjatyöt ja täytöt kaapeliojien kaivutyöt LEVEÄPYÖRÄISELLÄ BOBCAT-KALUSTOLLA Mökkikauden aloitus vaatii mökin kuntotarkastuksen Mökkikauden aloittaminen on turvallisempaa, kun muutamia turvallisuuteen liittyviä seikkoja on otettu huomioon. Jo mökkiä lähestyttäessä tulee kiinnittää huomiota siihen, miten selkeästi mökki on numeroitu. - Osoitenumeron tulee olla näkyvällä paikalla. Tämä seikka tulee tärkeäksi tilanteissa, joissa esimerkiksi sairaankuljetuksen tai paloauton on löydettävä mökille nopeasti, Kainuun pelastuslaitoksen apulaispalopäällikkö Juha Nuorala kertoo. Nuoralan mukaan myös Puolangalla pelastuslaitoksella on ollut joskus vaikeuksia löytää mökille, jonka osoitenumero oli heikosti esillä tai numeroa ei oltu asetettu mökinseinään lainkaan. Kunta huolehtii teiden viitoittamisesta, mutta mökin omistajan vastuulla on, että osoitenumero on selkeästi esillä mökin seinässä ja myös mökille johtavan pikkutien varressa. Toimintaohjeet myös yksityismökkeihin Vuokrattavissa mökeissä on lain mukaan oltava esillä selkeät toimintaohjeet hädän varalle. Nuoralan mukaan toimintaohje on hyvä olla esillä myös jokaisessa yksityismökissä, vaikka hätänumero tai mökin osoite tuntuisikin tutulta. - Mökeillä on usein vieraita, ja heille osoite ei välttämättä olekaan tuttu, Juha Nuorala huomauttaa. Hyvässä toimintaohjeessa ilmenee selkeästi rakennuksen tarkka osoite, hätänumero 112 sekä lyhyt toimintaohje, joka kertoo, miten hätätilanteessa mökillä tulee toimia. - Hätätilanteessa ei välttämättä tule numero 112 heti mieleen tai tarkkaa osoitetta ei muisteta, vaikka kyseessä olisi kuinka tuttu mökki tahansa, Nuorala tietää. Pelastuslaitos tekee vuokramökeissä vuosittain turvallisuustarkastukset, joihin kuuluu pelastussuunnitelman, sammuttimien, kaasupullojen ja rakenteiden tarkastaminen. Pelastuslaitos tekee tarkastuksesta aina pöytäkirjan ja ilmoittaa omistajalle mahdollisista puutteista. Jälkitarkastus tapahtuu omistajan korjattua huomatun puutteen. Normaalikäyttöiset mökit pyritään tarkastamaan normaalien pienkiinteistöjen tarkastusten yhteydessä. Mökkien osoitenumerointi kuntoon Kiinteistöjen omistajat ovat velvoitettuja merkitsemään osoitenumerolla asuin- ja vapaa-ajanasunnot. Kaikilla vapaa-ajanasujilla ei kuitenkaan ole tietoa omasta tarkasta osoitteestaan, vaikka osoitetiedot ovat tärkeitä sekä hätätilanteissa että mökkivieraiden perille löytämisessä. Kunnan teknisen osaston osastopäällikkö Esa Vilmi kertoo, että kunnanvirastolta saa tarvittaessa osoitekartan, jonka viimeisin päivitys on vuodelta 2008. Mökkiosoitetta voi tiedustella myös kunnan rakennustarkastajalta, jolla on varmat ja ajan tasalla Apulaispalopäällikkö Juha Nuorala painottaa kunnollisten toimintaohjeiden merkitystä myös yksityismökeissä. Vuokramökeissä sellaiset ovat lain määräämiä. Toimintaohjeen tulee sisältää yleisen hätänumeron 112, mökin tarkan osoitteen sekä lyhyet ohjeet hätätilanteen varalle, jotta hätätilanteessa apu pääsee paikalle mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti. - Toivotaan, että mökin omistaja ottaa yhteyttä pelastuslaitokseen, jos joku asia mökissä mietityttää. Resurssien puitteissa me käymme tarkastamassa tilanteen, Juha Nuorala toivoo. olevat tiedot. - Kunnan toimesta laitetaan tienviitat, mutta jokaisen kiinteistönomistajan tulisi numeroida oma asuinkiinteistö. Myös mökkitontti pitää merkata, vaikka läheskään jokainen ei ole sitä tehnyt, Vilmi toteaa. Esa Vilmin mukaan mitään yleispätevää neuvoa numerointiin ei ole. Numeron pitää kuitenkin selkeästi osoittaa kiinteistö. - Tärkeintä on, että tarvittaessa osataan perille. Jos on tarvetta soittaa hätäkeskukseen, ambulanssin tai paloauton on osattava nopeasti perille. Silloin selkeä Alkusammutus pienentää vahinkoa Mökin turvallisuutta voi lisätä alkusammutusvälineiden hankinnalla ja säännöllisellä huollolla. Riittävän suuri, vähintään 120 x 180 senttimetrin kokoinen sammutuspeite kuuluu apulaispalopäällikön mukaan jokaiseen asuinrakennukseen. - Sammutuspeite ei ole kertakäyttöinen, vaan se voidaan pestä käsin. Sitä voidaan käyttää kymmeniä tai satoja kertoja sen lasikuituvahvisteisuuden vuoksi, Juha Nuorala kertoo. Alkusammutusvälineisiin lukeutuu myös vedellä täytetty sankoruisku ja jauhesammutin, jonka ihannekoko on noin kuusi kiloa. Tiloissa, jotka ovat jatkuvasti lämpimät, sammutin tulee tarkastuttaa kahden vuoden välein. Sen sijaan jauhesammuttimet, jotka altistuvat lämpötilanvaihteluille, tulee tarkastaa vuosittain. Halpa henkivakuutus on myös toimiva palohälytin, joka parhaimmillaan voi pelastaa ihmishenkiä. Sen toimivuutta voi testata helposti nappia painamalla. Varoittimen paristo kannattaa vaihtaa säännöllisesti. - Palovaroitinta ja jauhesammutinta ei välttämättä kannata jättää talveksi mökille, jos se on koko talven kylmänä, Juha Nuorala mainitsee laitteiden kunnossapidosta. Avun saapuminen mökille saakka on usein hitaampi prosessi, kuin moni arvaakaan. Sen vuoksi omatoimisuus esimerkiksi tulipalon syttyessä on ensiarvoisen tärkeää, jotta vahingot pysyivät pienempinä. Tulipaloa tulee pyrkiä rajoittamaan jo sen alkuvaiheissa alkusammutusvälineistöllä, mikäli se on mahdollista ja ihmiset ovat turvassa. - Ennakkoehkäisy ja omatoimisuus vahingon sattuessa ovat todella tärkeitä, apulaispalopäällikkö painottaa. numerointi voi olla elintärkeää, Vilmi painottaa. Tekniseen toimistoon tulee aika-ajoin kyselyitä osoitteisiin ja numerointeihin liittyen. - Osoitejärjestelmä on otettu vastaan aika hyvin, mutta pieniä puutteitakin ihmisten tiedoissa on. Jos on epätietoisuutta osoiteasioissa, suosittelen ottamaan yhteyttä kunnan rakennustarkastajaan, Vilmi toteaa. (vp) Jokaisen omistajan tulisi numeroida oma kiinteistönsä. Numeroinnin pitää olla selkeä, jotta hälytysajoneuvot löytävät helposti perille. Roskia ei saa polttaa taajamissa Mökkeillessä on huomioitava, että metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana kaikki avotulen teko on kielletty. Tämä koskee myös nuotiopaikoilla tehtävää avotulta. - Metsäpalovaroituksen aikaan nuotiopaikalla ei saa tehdä nuotiota, sillä se lasketaan avotuleksi, Nuorala muistuttaa. Varoituksen aikana tulen voi kuitenkin sytyttää, mikäli tulella on seinät ympärillään ja oma hormi. Tällaisiksi rakennuksiksi luokitellaan esimerkiksi kodat. Kainuun alueella on toukokuun puoliväliin mennessä ilmennyt jo kolme maastopaloa, joista kaksi on syttynyt ihmisen toiminnasta. - Roskien polttaminen taajamaalueella on kielletty. Haja-asutusalueella pienimuotoinen poltto on sallittu, mikäli se tapahtuu etäällä rakennuksista, apulaispalopäällikkö neuvoo. Pienimuotoisessa roskienpoltossa on huomioitava myös, että poltto tapahtuu pienissä erissä pikkuhiljaa ja että alkusammutusvälineistö on lähettyvillä. Roskia tulee polttaa palamattomassa astiassa aina tulta valvoen. Myös naapureille on hyvä kertoa polttamisesta. - Isommista kulotuksista on ilmoitettava palolaitokselle ja kerrottava polttopaikka ja -aika sekä tulen sytyttäjän yhteystiedot sekä se, mitä poltetaan, apulaispalopäällikkö Nuorala lisää. Pelastusviranomainen ei anna roskanpoltto- eikä kulotuslupia vaan vastuu on aina sytyttäjällä. (tt)

nro 21-20.5.2009 7 LOKKA VERKKO 15 40 mm x 1,8 m PALVELEMME: MYYMÄLÄ JA HALLI AVOINNA ma-pe 9-17, la 9-13. Hyvää mökkeilykesää Puolangan Raudasta! Kesän muistamiset Huushollista! Kesä ja itikat lähestyvät Meiltä aidot ThermaCELL -hyttyskarkottimet ja täytöt! Antaa hyttyssuojan n. 15-20 m 2 :n alueelle! Ihanteellinen ratkaisu pihoille, terasseille, retkeilyyn ja veneilyyn! 15 90 PUUTARHA- MULTA 50 L MAITO- KÄRRYT Ouluntie 5, Puolanka Puh. 020 7479 330 KÄTEVÄ PUUTARHAKÄRRY 2-PYÖRÄLLÄ 40 l Runsas valikoima kalastusvälineitä verkot, katiskat, kalastussarjat, uistimet ja tarvikkeet Jätevesijärjestelmienrakentaminen 19 90 16 -veneet alk. 16 90 LAATUTUOTTEITA RETKEILYYN, KALASTUKSEEN JA METSÄSTYKSEEN! VIBRAX ja Suomi LIPAT 5 sk MEILTÄ KAIKKI TARVIKKEET KESÄN REMONTOINTIIN JA RAKENTAMISEEN! Noutohallilta rakentajille: Jita-jätevesijärjestelmät 29 90 29 PÄTKÄPELLIT pit. 2500, 3000 ja 3500 väri: musta 6 6 90 m 2 Laatutuotteet MAALAAMISEEN JA PUUNKÄSITTELYYN AIRISTO ULKOMAALI A-POHJA 9 l 59,- TULOSSA: TIKKURILAN ULKOMAALIPÄIVÄ 4.6. KEKKILÄ, SAKO JA STELLAVENE -ESITTELY 5.6. Monipuolinen kauppa kylän keskustassa! www.puolanganrauta.fi RUOHONLEIKKURIT esim. Glub Garden 119,- 19,- 699,- 9,-3 kpl 209,- Metsästys ja kalastus: Reijo p. 020 7479 336 Maansiirto H. Mustonen Ky 0400-685332 e-mail: heikki.mustonen@co.inet.fi Kaivinkoneet Traktori -kumitelakaivinkone (3,5 ton) -tela- ja pyöräalustaiset (15-21 ton) -maanajot -harjaukset Kuorma-autot Pyöräkuormaaja -kuormaukset Maa-ainestoimitukset: -trukki- ja nostopuomityöt -hiekkaa, soraa, mursketta, multaa Lavetti ja vaihtolavakuljetukset: -pihojenpesut Vuokrataan -maantiivistäjät (100-350 kg) -polttomoottori vesipumppu -vaihtolavoja ym. UUSIEN ASETUSTEN MUKAISTEN Täydennä lääkekaappisi Puolangan Apteekissa PALVELEMME MA-PE 8.30-17.00 LA 9.00-13.00 Tervetuloa! Puolangan Apteekki Ouluntie 3, puh. 751 006 METSÄNOMISTAJAN KAIKKI PALVELUT SAMASTA PAIKASTA Muun muassa metsän istutus ja kylvö suometsänhoito metsäsuunnitelmat klapien teko asiakkaan omista puista NYT MYÖS www.kainuunmetsatoimistot.net Sinua opastavat Jalo puh. 040 523 8999 jaloka@msn.com Hannele puh. 0400 429 164 hanka.metsapalvelu@hotmail.com HELATORSTAINA AVOINNA KLO 16.00-20.00. EI LOUNASTA Tulossa la 30.5.2009 koulujen päättäjäisbileet dj Izmon tahtiin! MAISTUVA LOUNAS JOKA PÄIVÄ klo 11-16. Biljardi A-oikeudet Kahvia ja leivonnaisia Pizzoja Avoinna: Ma-To... 08-20 Pe... 08-01 La... 09-01 Su... 11-21 Ouluntie 4, 89200 Puolanka Puh. 044 575 7175 MONIPUOLISTA PALVELUA PUOLANGALL ANGALLA Säästöpankki Optian pankkipalvelut ja Lähivakuutuksen vahinkovakuutukset. Perunkirjojen, perinnönjakokirjojen ja kiinteistökauppakirjojen laatiminen. Julkinen kaupanvahvistaja. Reijo Moilanen, Keskuskatu 2, puh. 040 750 4521.

8 20.5.2009 - nro 21 Terva pitää puuveneen kunnossa Ristijärvi P. (08) 681 218 Suomussalmi P. (08) 710 270 Puolanka P. (08) 752 444 Kaikki sahaukset ja höyläykset 30 VUODEN KOKEMUKSELLA Myös ANTIIKKIPANEELIT ja LISTAT LIIKKUVA SAHAUSLIIKE Rauno Seppänen puh. 0400 212 356 sähköposti: saha@puolankalainen.com Lähes koko Puolanka nopean nettiyhteyden piirissä Puolangalla laajakaistayhteydet ovat lähes kaikkien saatavilla. Kiinteän laajakaistan piirissä on käytännössä Puolangan kirkonkylän alue lähialueineen. Kiinteitä adsl-laajakaistapalveluja tarjoavat Puolangalla eri puhelinoperaattorit. KPO:n Kainuuseen rakentaman langattoman Wimax-laajakaistaverkon piiriin kuuluu suurin osa Puolangan haja-asutusalueesta. Aivan kaikkiin Puolangan talouksiin ei Wimaxkaan yllä, mutta suurimpaan osaan kuntaa kuitenkin. Sekä KPO:n adsl-laajakaistalla että Wimaxilla päästään parhaimmillaan Full Rate -nopeuksiin eli parhaimmillaan jopa kahdeksan megan nopeuteen. INSTA 142-lujuuslajittelustandardi SÄHKÖASENNUSTYÖT Muun muassa vapaa-ajan asunnot ja omakotitalot ym. -uudet ja saneerauskohteet TV-antennijärjestelmien asennukset -digikanavat näkymään myös vaikeissa sijaintikohteissa Ohjaus- ja hälytysjärjestelmien asennukset -esim. vapaa-ajan asuntojen sähkölämmityksen ohjaus matkapuhelimella Puh. 0400 292 255 sahkotyo@sahkotyovaisanen.fi www.sahkotyovaisanen.fi Puh. (08) 753 112, 040 961 6326 Palvelemme ma-pe 9-17, la 8-14, su 10-13. DNA:n 3G-verkko uudella tekniikalla Kirkonkylän alueelle rakennettiin helmi-maaliskuussa DNA:n 3G-verkko, joka mahdollistaa langattoman, enimmillään kaksi megaa sekunnissa olevan nopeuden. Tämä nopeus on koko kirkonkylän alueella ja ulottuu myös Puolankajärven ympärille, Vihajärven suunnalle sekä Kivarinjärvelle saakka. - 900 MHz -tukiaseman kantoalue on tällä hetkellä yleisintä 2 GHz -taajuutta käyttävän tukiaseman kantamaa pidempi. Sen vuoksi se soveltuu erityisen hyvin pienempien taajamien ja harvempaan asuttujen alueiden kattamiseen, DNA:n 3G-verkon suunnittelusta vastaava kehityspäällikkö Jarkko Laari kertoo. Vanha viisaus sanoo, että veneen tervauksesta ja pontikan keitosta saa parhaat väittelyt. Alojen harrastajilla kun on molemmissa puuhissa omat salaisuutensa. Olavi Kaikkosella on pitkä kokemus puuveneen tervaamisesta. Hän omistaakin useita puuveneitä, joiden kunnostamisessa ja tervaamisessa on oma puuhansa. Viime viikolla terva tuoksui Kaikkosten pihamaalla, jossa puuvene sai taas keväisen tervaannoksensa. Tervaus on Olavi Kaikkosen mukaan meidän oloissamme ehdottomasti oikea veneen pintakäsittely. Tervattu vene kestää. - Voihan veneen maalatakin, jos haluaa veneen laittaa pilalle, Kaikkonen naurahti. Veneen pintaan vedetty terva on ihmeainetta. Se estää puun sierettymisen ja halkeilemisen. Terva on siinäkin mielessä erikoista suoja-ainetta, että se ei estä kosteuden haihtumista, vaan pikemminkin päinvastoin. Vene kestää Olavi Kaikkosen mukaan miespolven, jos vene tervataan molemmin puolin säännöllisesti keväisin. Tervaamiseen ei mene edes paljon aikaa - noin pari, kolme tuntia korkeintaan. - Tervaa menee venettä kohden kolmisen litraa. Kuhmolainen terva on parasta, mutta tällä kertaa käytän kuopiolaista tervaa. Tervan hyödyt ja haitat Veneen tervaaminen on tehtävä poutasäällä. Vene pitää ensin puhdistaa ja kuivata. Veneen tervaus on perinteinen käsittely. Soutuveneet ympäri Suomea on perinteisesti aina tervattu. Terva imeytyy kauniisti, suojaa laholta ja on muista pintakäsittelyaineista poiketen itsehuoltava, koska se korjaa itse pikkuvauriot sulaessaan auringossa. Pehmetessään terva imeytyy kolhun reunoilta paljastuneeseen puuhun ja antaa suojan puulle. Valumisesta ei juuri tarvitse Kaikki käytössä olevat päätelaitteet eivät toimi 900 MHz -taajuudella. DNA Mokkula E169 toimii molemmilla 3G-taajuuksilla: 900 MHz ja 2 GHz. 900 MHz -taajuudella toimivat puhelimet vasta yleistyvät markkinoilla. DNA:n 3G-verkon tällä hetkellä nopeimman tiedonsiirtopalvelun enimmäisnopeus on kaksi megabittiä sekunnissa. Käytettävissä oleva enimmäisnopeus riippuu esimerkiksi verkon voimakkuudesta ja siitä, kuinka moni käyttää verkkoa yhtä aikaa sillä alueella, jolla käyttäjä liikkuu. DNA Mokkula toimii 3G-verkossa 5-10 kilometrin etäisyydellä kirkonkylästä myös niin sanotulla edge-nopeudella eli noin 384 kilobittiä sekunnissa olevalla nopeudella. Puuveneen tervaaminen on Olavi Kaikkosesta nopeaa ja hauskaa puuhaa, joka hyvin tehtynä pidentää veneen ikää. Tervattavana olevalla veneellä on ikää noin 50 vuotta. Isoveli valvoo - sinä nukut rauhassa KPO:n Isoveli-palvelu antaa mahdollisuuden mökin tai kotiasunnon etävalvonnan järjestämiseksi. Isoveli-valvontapalvelut ovat kuukausimaksullisia, etätallennusta hyödyntäviä IP-pohjaisia valvontatuotteita, joita voidaan käyttää minkä tahansa laajakaistaisen internetyhteyden kautta. Sekä päätelaitteet, kuten kamerat, että tallennuspalvelut kuuluvat samaan kuukausihintaan, jolloin ei tarvitse tehdä kalliita laitehankintoja. Päätelaitteen rikkoutuessa asiakkaasta johtumattomasta syystä laite vaihdetaan automaattisesti uuteen. Isoveli-tuoteperheen on kehittänyt Isoval, jonka takana ovat Kainuun Puhelinosuuskunta (KPO) ja Iisalmen Puhelin Oy. Tallenteet ovat turvassa operaattoritasoisissa levyjärjestelmissä. Näe kauemmas ja enemmän Nähdä kauemmaksi ja useampaan paikkaan yhtä aikaa on monen toive. Isoveli Iiris -kameravalvontapaketti on helppo ja vaivaton ratkaisu vapaa-ajanasunnon tai kodin kameravalvontaan. Isoveli Iiriksen asennus on todella helppoa. Ei tarvita kalliita asennuspalveluita, vaan kameran voi asentaa itse. Päivittäinen käyttö tapahtuu kätevästi Isoveli-portaalin kautta. Myös mahdolliset hälytykset saa halutessaan matkapuhelimeen tai sähköpostiin. Kameran kuva tallentuu kerran sekunnisvälittää: ylijäämä kun yleensä imeytyy puuhun ja pienemmät valumat sulautuvat melko nopeasti tummaan tervatunkarheaan pintaan. Tervan kuivattavat ensisijaisesti auringonvalo ja kevään tuulet. Tervan kuivumiseen riittää pari poutapäivää. Vanhan sanonnan mukaan silloin on hyvä aika veneen tervaukseen, kun lumi sulaa sen verran, että maassa on jo enemmän pälviä kuin lunta. Tähän aikaan terva ehtii kuivua molemmin puolin varjopaikoistakin ennen vesille laskua. (rr) sa, ja kuvattu materiaali säilyy automaattisesti tallessa Isovelipalvelimella viikon ajan tallennuskapasiteetin ollessa maksimissaan yhden gigan. Tallennettuja tapahtumia voi myös hakea omalle tietokoneelle ja lähettää esimerkiksi vakuutusyhtiöön tai poliisille todisteeksi tapahtuneesta. Kamerat toimivat myös langattomassa verkossa, joten olemassa olevia kodin tai vapaa-ajanasunnon WLAN-verkkoja voi hyödyntää palvelun käytössä. Kiinteään kuukausihintaan kuuluvat kamera ja tallennuspalvelut, ja näiden lisäksi tarvitaan vain internetliittymä. (ts)

Kesän myötä kompostit heräävät Lämpimien säiden myötä kukkien ja kasvien ohessa myös kompostoreiden pieneliöt heräävät. Mikäli eliöiden toiminta näyttää hitaalta, niitä voi herätellä lämpimällä vedellä, pöyhimisellä ja jätteiden lisäämisellä. Kotitalousjätteiden kompostoiminen on ympäristöteko. Kompostointi vähentää kaatopaikalle menevien sekajätteiden määrää ja pienentää kotitalouksien jätelaskua. Kompostoriin laitetut hedelmien, juuresten ja vihannesten kuoret ovat eliöiden suurinta herkkua. Eliöt tykkäävät myös kahvin- ja teenporoista sekä muista ruoanjätteistä. Kompostiin voi laittaa suodatinpussit ja lautasliinat. Myös kukkamullat ja kasvinjätteet kelpaavat kompostiastiaan. Kompostori pitää täyttää kerroksittain biojätteellä ja seosaineella, joksi kelpaa lehti- ja neulaskarike, risuhake tai kaupallinen valmiste. Kompostoituminen on oikeastaan lahoamista. Lahoamisen lopputuotteena muodostuu hiilidioksidia, vesihöyryä, ravinnesuoloja ja humusta. Hyvin toimiva komposti on lämmin ja painuu kasaan. Se on Jätepisteen huolto tärkeä osa kevään pihatöitä Hyväkuntoiset jäteastiat lisäävät turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Tämän vuoksi kiinteistöjen jätepisteet olisi hyvä tarkistaa ainakin kerran vuodessa. Keväisten pihatöiden yhteydessä myös jätepisteen tarkistus ja mahdollinen kunnostus sujuvat luontevasti. Jätepisteen toimivuuden sekä jäteastioiden kunnon ja lisätarpeen tarkastaminen on hyvä ottaa tavaksi ainakin kerran vuodessa. Keväisten pihatöiden yhteydessä kannattaa myös muistaa, ettei jäteastioita pidä kuormittaa liiallisilla määrillä lakaisuhiekkaa, jotta astioiden tyhjennykset luonnistuvat sovitusta. ominaishajultaan multamainen. Sitä pöyhitään muutaman kerran kuukaudessa. Jätteen ehkäisy a ja o Ihmisiä kannustetaan lajittelemaan jätteensä. Kauppojen tuntumassa on keräysastioita paperille ja laseille sekä paristoille. Paras jätehuolto on sellainen järjestelmä, jossa jätettä ei synny lainkaan. Jätelainsäädännön hierarkiassa jätteen synnyn ehkäisy on ensisijainen tavoite ja vasta sen jälkeen kierrätys ja hyötykäyttö tai jätteen käyttö polttoenergiaksi. Jätteen synnyn ehkäisyä on jätteen täydellisen välttämisen lisäksi myös haitallisten tai myrkyllisten aineiden käytön vähentäminen sekä tuotteen uudelleenkäyttö sen alkuperäiseen tai muuhun tarkoitukseen. Jätteiden lajittelu hyötykäyttöön ei siis ole jätteen synnyn ehkäisyä, vaikka se vähentääkin kaatopaikoille vietävää jätettä. Jätemäärien turvallisesta käsittelystä aiheutuu huomattavia kustannuksia, ja jätteiden kuljetus ja käsittely lisäävät muun muassa liikenteen päästöjä. (rr) Paikallisissa jätehuoltomääräyksissä on määräykset muun muassa keräysvälineistä ja lajittelusta. Kiinteistön vastuulla on järjestää jätteenkeräys siistissä ja turvallisessa jätetilassa, jossa on määräysten mukaiset ja riittävän kokoiset jäteastiat. Jäteastioiden korjauksesta huolehtii niiden omistaja. Mikäli keräysvälineet ovat osa jätehuollon palvelusopimusta, palvelutoimittajalta voi tilata huonokuntoisten jäteastioiden tilalle uudet ja likaisille jäteastioille kevätpesun. Uudet ja puhtaat jäteastiat sekä siisti jätekatos lisäävät käyttömukavuutta, siisteyttä Jos ei omista kompostoria, haravointijätteet voi viedä lajitteluasemalle, kuten Ritva Korhonen tekee. ja lajitteluintoa sekä pitävät haittaeläimet loitolla. Jäteastioiden ja lajitteluvaihtoehtojen lisätarve on hyvä tarkistaa. Jätepiste ei saa olla varasto. Jos keräysastiat täyttyvät jatkuvasti liikaa, niiden määrää tai tyhjennyskertoja kannattaa lisätä. Jätekatoksessa ja piha-alueilla lojuvat irtonaiset tavarat muodostavat turvallisuusriskin muun muassa paloriskin kasvattajina. Kun jäteastioita on riittävä määrä, irtojätettä ei kerry. Asukkaat ovat avainasemassa jätteiden lajittelun oikeassa ja turvallisessa toteutuksessa. Myös riittävät suojaetäisyydet on huomioitava, sillä ne auttavat estämään tulipalon leviämisen. Esimerkiksi yksittäisen 240 litran ja 600 litran jäteastian turvaetäisyys on neljä metriä. Jäteastiarivistö ja jätekatos on turvallisinta sijoittaa vähintään kahdeksan metrin etäisyydelle rakennuksen seinästä tai lukittuun tilaan siten, että siinä mahdollisesti syttyvä tulipalo ei vaaranna varsinaisen rakennuksen paloturvallisuutta. Vakuutusyhtiöillä saattaa olla omat määräyksensä kiinteistökohtaisten jäteastioiden turvaetäisyyteen, mitkä täytyy huomioida. Jet Oy taitaa kodin LVI-työt Puolankalaislähtöisten veljesten Esa ja Jarmo Turpeisen yhteistuumin perustama Jet Oy tarjoaa apua kodin LVI-töihin sekä ATKhuoltoon. Jet Oy on toiminut joulukuun lopusta alkaen, ja veljekset olivat puineet sen perustamista yhdessä tovin jo työskennellessään kajaanilaisessa vahinkosaneerausfirmassa. - Ainakin pari vuotta tätä on mietitty, Puolangalla asuva Jarmo Turpeinen kertoo yrityksen perustamisesta. Turpeiset ovat toimineet alalla yhteenlaskettujen vuosien puolesta jo pitkän tovin. Jormualla asuva Esa Turpeinen on ammatiltaan LVI-asentaja ja työskennellyt erilaisissa putkitöissä jo 25 vuoden ajan Oulun läänissä sekä Savossa. RST-levyseppähitsaaja Jarmo Turpeinen puolestaan aloitti aikoinaan LVI-työt Vaalassa, mutta on tehnyt lisäksi töitä muun muassa ATK-asioiden parissa. Työmaa keskittynyt Kajaaniin Veljekset yhdistivät osaamisensa ja perustivat nimikirjaimistaan nimensä saaneen Jet Oy:n. Työn- Puolankalainen Jarmo Turpeinen perusti Jormualla asuvan veljensä Esa Turpeisen kanssa viime vuoden lopulla LVI-asioihin painottuvan Jet Oy -yrityksen. Muun muassa ilmalämpöpumppujen asennustyöt työllistävät veljeksiä lähitulevaisuudessa. jako yrityksessä on selkeä: Jarmo Turpeinen huolehtii paperija rakennuspuolen töistä sekä laatoituksesta veljensä töiden painottuessa putkitöihin. Parivaljakko hoitaa isommat urakat kuitenkin yhdessä, kuten tällä hetkellä kajaanilaisen rintamamieskodin kunnostuksessa. Jet Oy on uusinut kyseiseen taloon käyttövesiputket ja viemärit sekä tehnyt keittiö- ja kylpyhuoneremontit. Jet Oy:n työrupeama on keskittynyt lähinnä Kajaaniin, jossa on ollut suurempia saneeraustöitä. Puolangalla on sen sijaan keskitytty pienempiin LVI-töihin sekä ilmalämpöpumppujen asennukseen. Ilmalämpöpumppujen kasvava suosio näkyy myös Jet Oy:n lähitulevaisuuden urakoissa, sillä kyselyjä pumpuista on tullut runsaasti. Kesällä parivaljakko urakoi muun muassa uuden kesämökin viemäröinnin, vesiputkien asennuksen ja ilmastoinnin parissa. Jarmo Turpeinen muistuttaa myös päivystävänsä LVI-asioissa. - Vesivahingoissa voi soittaa lyhyelläkin varoitusajalla ja iltaaikaankin, jotta vahinko ei ehdi levitä, Turpeinen sanoo. (tt) nro 21-20.5.2009 9 Keittiö kuntoon kotona ja mökillä. Meiltä OVET, TASOT ja LAATIKOSTOT myös entisiin runkoihin ASENNETTUINA. OVIVAIHTOEHDOT: - maalatut ovet - kalvo-ovet - massiivipuuovet Puolangan Kolarikorjaus Oy PYYDÄ TARJOUS! TUTUSTU MALLEIHIMME Väisäsen Kalustepalvelu Ky Paltamontie 58, Puolanka Puh. 754 390, fax 754 392 Matkapuh. 040 7474 684 mauno.vaisanen@kalustepalvelu.inet.fi Puolangan Autohuolto Oy Auhonkatu 10, 89200 Puolanka Puh. (08) 752 350, 0400 216 235 Kolarikorjaukset Automaalaukset Tuulilasien vaihdot Lyhdyt, jäähdyttimet USA-autojen varaosat avoinna ma-pe 8-17 Puh. 0500 560 981, Hallitie 5, kolarikorjaus@puolanka.net Nuohouspalvelua Suoritamme kesäasuntojen ja mökkien nuohousta kesä-, heinä- ja elokuussa. Yhteystiedot Tmi Tomi Autio puh. 040 751 4726 posti@nuohouspalveluautio.fi www.nuohouspalveluautio.fi Yli 35 vuotta ympäristönhuoltopalvelua YLÄ-KAINUUN JÄTEHUOLTO TO Oy Teollisuustie 13, 89200 PUOLANKA JÄTEKULJETUKSET VAIHTOLAVAKULJETUKSET AUTONOSTURITYÖT BOBCAT-KAIVUTYÖT KIINTEISTÖHUOLLOT -ympärivuotiset kodinhuolto- ja aputyöt Toimisto puh. 0400 166 822 Päivystys 24 h puh. 045 110 4861 Toivo Mustonen puh. 0500 166 822 yla-kainuun.jatehuolto@puolanka.net MA-PE... 8-18 LA... SULJETTU Timon KYLMÄSÄHKÖ SÄHKÖASENNUKSET KYLMÄKONEASENNUKSET NESTEKAASUASENNUKSET Puh. 0400 123 713 timon.kylmasahko@puolanka.net KODIN REMONTIT UUDISRAKENTAMINEN SISUSTUSTYÖT KIINTEISTÖJEN HUOLTO JA KORJAUS MÖKKIEN HUOLTAMINEN Muista kotitalousvähennys. Maken Rakennus- ja Huoltopalvelu 040 554 1689 maken.rakennus@dnainternet.net

10 20.5.2009 - nro 21 Onnistunut jätevesirem huolellisesta suunnitte Palvelemme: ma-pe klo 9-17 Puh. 6532 200 Kajaanintie 5 PALVELEVA HUOLTOASEMA KÄYTÖSSÄSI VIIKON JOKAINEN PÄIVÄ Simpukka-cafe 23 paikkaa Huollot Renkaat, akut, varaosat ja tarvikkeet Korttiautomaatti 24 h Dö Seteli/korttiautomaatti Shellissä -24 h Be 95 ja 98 Nestekaasut Kalaluvat Tammermatik-superpesut Tankkauspalvelu - anna äänimerkki Shell Puolanka Ouluntie 18, puh. (08) 751 155 Palvelemme: ark. 6.30-19.00 la 7-18, su 9-19 0440 757 706 Viemäriverkoston ulkopuolisen asukkaan jätevesikuorma on keskimäärin yhtä suuri kuin 6-8 viemäriverkon piirissä asuvan. Haja-asutuksen jätevedet ovat maatalouden jälkeen suurin vesistöjen fosforikuormittaja. Puutteellisesti käsitellyt jätevedet pilaavat asuinympäristöä, lähivesiä ja kaivovettä. Ne pilaavat pohjaveden, rehevöittävät vesistöjä fosfori- ja typpipitoisuudellaan ja siten lisäävät levien määrää. Ulostebakteerit ovat hygieeninen ongelma ja terveysriski. Ympäristöministeriö asetti talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla uudet vaatimukset 2003. Jätevesijärjestelmien on täytettävä puhdistustehoa koskevat vaatimukset 2014, eli käytännössä ne tulee uusia vuoden 2013 loppuun mennessä. Kaikissa kiinteistöissä on myös oltava selvitys jätevesijärjestelmästä käyttö- ja huolto-ohjeineen. - Asia koskee kaikkia haja-asutusalueella sijaitsevia kiinteistöjä. Taajamassa ja Paljakassa on viemäriverkostot, Puolangan kunnan ympäristötarkastaja Harri Peltola sanoo. Yhteistyössä naapurin kanssa syntyy säästöä - Jätevedenpuhdistamot on tehtävä tai uusittava sellaisissa kiinteistöissä, joihin tulee paineellinen vesi. Pelkät sakokaivot ja kivikasat eivät enää riitä, eli käytännössä on tehtävä kunnollinen imeytyskenttä tai maapuhdistamo tai hankittava teollinen panospuhdistamo säiliöineen ja kemikaaleineen, Harri Peltola kiteyttää. Lakiuudistuksesta alkaen uudisrakentajat ovat rakentaneet kiinteistöihinsä asianmukaiset järjestelmät. Vanhempien kiinteistöjen osalta on haettava kunnalta toimenpidelupa järjestelmän uusimiseksi. - Järjestelmä perustuu aina kiinteistöratkaisuihin ja -olosuhteisiin kuten maaperään. Suunnittelussa kannattaa käyttää asiantuntijaa, etteivät rahat mene hukkaan. Asian kanssa ei myöskään välttämättä kannata odottaa viimeisen vuoden loppuun, Peltola vihjaa. Ensi kädessä tulee selvittää, voiko kiinteistön liittää vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon. - Viemäriverkosto on suunnitteilla Auholle uuden kaavan myötä ja lisäksi Kivarinjärvelle. Sen mahdollisuutta pohditaan myös Joukokylässä aivan kylän keskustan osalta, joten tässä ei kannata vielä hoppuilla, Peltola sanoo. - Ellei kiinteistöä voi liittää viemäriverkostoon, asiaa voi suunnitella yhteistyössä naapurin kanssa, jolloin voi syntyä säästöä. Kuormitukseen voi vaikuttaa omin toimin Puolangan kunta on parhaillaan valmistelemassa uusia ympäristönsuojelumääräyksiä. - Lievemmillä käsittelyvaatimuksilla kunta voi helpottaa vaatimuksia esimerkiksi niissä tapauksissa, kun vesistöjä ei ole kiinteistön lähellä, Harri Peltola linjaa. Sama pätee alueisiin, joita ei ole luokiteltu pohjavesialueiksi ja joilla jätevesikuormitus on tavallista vähäisempi. Kunta voi myöntää jatkoajan kunnostamiseen vielä vuoden 2014 jälkeen erityisillä perusteilla, jos vaatimusten noudattaminen on kiinteistönomistajalle Aution saha ja LVI Väisänen ky:n Jari Väisäsen mukaan vuonna 2003 säädetyn jätevesien käsittelyä koskevan lakiuudistuksen taustalla ovat perimmältään EUdirektiivit. - Laki säätää, että vuoden 2008 loppuun mennessä kaikissa yksityistalouksissa, jotka eivät kuulu kunnallisen jätevesiverkoston piiriin, on pitänyt olla jätevesisuunnitelmat. Läheskään kaikissa talouksissa sitä ei ole, Väisänen toteaa. Suunnitelmasta laistamista saattaa selittää osaltaan se, että itse jätevesijärjestelmän uusimisen takaraja vuoteen 2014 mennessä tuntuu vielä kaukaiselta. - Taustalla on ehkä sekin, että toivotaan ja uskotaan, että laki vielä muuttuisi tai sitä ei toteutettaisi, yrittäjä arvelee. Tästä lienee turha elätellä toiveita. Väisäsen mukaan esimerkiksi Ruotsissa puutteellinen jäteveden käsittely on sanktioitu. Odotettavissa on, että ennen pitkää jätevesiasioiden laiminlyömisestä säädetään sakkorangaistus Suomessakin. Väisänen neuvoo, ettei kuntakohtaista lykkäyksen mahdollisuutta tulisi pitää minkäälnlaisena vaihtoehtona. Mikäli kiinteistön asukas on jo ehtinyt korkeaan ikään, asia on hoidettava viimeistään perikunnalla. kohtuutonta esimerkiksi kalleuden tai poikkeuksellisen teknisen vaativuuden vuoksi tai jos ympäristökuormitus on vähäinen. Kiinteistönomistaja voi vaikuttaa kuormitukseen omilla toimillaan rakentamalla kuivakäymälän, jolloin hän vähentää ja helpottaa jätevesien puhdistustarvetta, sekä säästämällä vettä ja päästämällä viemäriin mahdollisimman vähän lika-aineita kuten fosfaattipesuaineita, ruoantähteitä ja kemikaaleja. Jätevedenpuhdistamoa ei tarvitse rakentaa tai käsittelyä tehostaa, jos kiinteistön vähäiset jätevedet johdetaan maahan, eivätkä ne aiheuta ympäristön pilaantumisen vaaraa. Jätevesien määrä katsotaan vähäiseksi, kun vesikäymälättömissä asunnoissa veden käyttö on vähäistä asukasvuorokausina ja talousvesi kannetaan tai johdetaan tilapäisellä vesijohdolla tai kiinteistö on muutoin veden käytön kannalta varustelultaan vaatimaton. Huolellinen suunnittelu on puoli ruokaa - Kiinteistönomistajan kannattaa panostaa suunnitteluun: jätevesijärjestelmän on palveltava kymmeniä vuosia, ja silloin investointikustannukset pysyvät kohtuullisina, kymmenen vuoden kokemuksella jätevesisuunnitelmia laativa kajaanilainen Eero Kananen kiteyttää. - Kun jätevesisuunnitelma laaditaan, tulee vähintään selvittää tontin olosuhteet, tehdä tarvittavat maastonmittaukset ja maaperätutkimukset sekä tutkia niin pinta- ja pohjavesiolosuhteet kuin vedenkorkeudetkin. Suunnittelukustannukset vaihtelevat 400 eurosta tuhanteen euroon riippuen kohteesta ja tarvittavista maastokartoituksista. Pätevän suunnittelijan toimintatavat ovat selkeät: - Suunnittelijan tulee katsoa oikeanlainen järjestelmä kohtee- seen ja esiteltävä erilaisia vaihtoehtoja. Hänen on ehdottomasti käytävä paikanpäällä ja mielellään silloinkin, kun järjestelmä on tehty. Uudistetut vaatimukset ovat saaneet liikkeelle ammattikunnan, jonka juhlapuheille ei tulisi aina antaa arvoa. - Kiertokauppiaisiin, jotka kulkevat ovelta ovelle, kannattaa Jätevesiuudistus on useille etäin Jari Väisänen esittelee maisemoitua pienpuhdistamoa filttereineen. Laitteiden kirjo on laaja - Varmaan odotetaan sitäkin, että jätevesijärjestelmät halpenevat. Kun uusimisen takaraja lähestyy, kilpailu lisääntyy ja kysyntä kasvaa. Tässä pätevät markkinatalouden lait, eli hinnat tulevat nousemaan, Jari Väisänen ennustaa. Jätevesien saneeraus- ja uudisrakentamisessa kuluttajaa kiinnostaa ensi kädessä juuri hinta. - Lisäksi kysytään, miten järjestelmä toimii ja mihin se perustuu, Jari Väisänen sanoo. Halpoja järjestelmiä ei ole olemassa, mutta eroa alkaa tulla siinä vaiheessa, kun syynätään käyttökustannuksia. Väisänen tietää, että jätevesijärjestelmän uusijaa miellyttää nimenomaan helppokäyttöisyys. Jätevesijärjestelmiä asentava Heikki Mustonen puolestaan pitää toistaiseksi hiljaisen kysynnän yhtenä syynä markkinoilla olevien jätevedenkäsittelylaitteiden laajaa kirjoa. - Laitteidenvalmistajia on hirveästi, ja itse asia on jäänyt monille epäselväksi, hän kiteyttää. Mustonen itse on lakiuudistuksesta lähtien operoinut ainoastaan muutamia kohteita, joista suurin osa on ollut saneeraustöitä. Mustosen mielestä jätevesiasiat yleensä ovat olleet esillä niukasti, ja silloinkin käytännön sei-

ontti alkaa lusta suhtautua varauksella. Hinnat voivat pyöriä jopa kymppitonnissa, ja lisäksi kaupataan ilmaista suunnitelmaa. Ratkaisu ei ole aina oikea, Kananen varoittaa kauppamiehistä, jotka eivät välttämättä käy edes asiakkaan kiinteistöllä. Kestokulutushyödyke sanan varsinaisessa merkityksessä Eero Kanasen mukaan jätevesijärjestelmien kustannukset liikkuvat 3 000 ja 8 500 euron välillä. Kiertokauppiaan pyytämä kymppitonni on hänen mielestään jo liikaa. Jätevesijärjestelmän uudistus suunnittelusta toteutukseen on en asia kat ja toimet tahtovat jäädä kapulakielen kätköihin. Takarajan lähestyessä syntynee suma Myös kauppias Aki Väisänen Puolangan Raudasta toteaa, että jätevesijärjestelmästä on vielä kyselty varsin vähän ja ihmisillä on edelleen hieman odottava kanta jätevesijärjestelmien uusimisen suhteen. - Saneeraajille uudistuksen tarve on tullut väistämättä eteen, ja he kyselevät hyvinkin tarkkaan, mitä uuden järjestelmän rakentaminen vaatii, hän kertoo. Väisänenkin epäilee, että jätevesijärjestelmien rakentamisen ja uudistamisen takarajan, eli käytännössä vuoden 2013 lopun, lähestyessä jätevesijärjestelmiä tullaan kyselemään entistä enemmän. - Kyllähän tässä todennäköisesti käy niin, että takarajan lähestyessä syntyy jonkinlaista patoutumaa, jonka purkaminen painottuu parille viimeiselle vuodelle, Aki Väisänen arvelee. (mkk) prosessi, jossa hyvä ja halpa on vieras käsite. Kyse on kestokulutushyödykkeestä sanan varsinaisessa merkityksessä. Siksi on syytä hankkia koko prosessiketjulle ammattilaistoimijat suunnittelusta maanrakennukseen ja laitteiden toimittajiin sekä huoltoon - jätevedenpuhdistamoa ei tuosta vain korjata tai rakenneta uudelleen. - Imeytyskenttä vaatii maaperätutkimuksen. Tiiviiseen maahan imeytyskenttää ei voi tehdä. Se on halpa, mutta ei toimi, Eero Kananen vinkkaa. - Maasuodattamossa jätevesi imeytetään hiekkakerroksen läpi, ja pohjalla oleva salaojaputkisto johtaa veden pois puhdistamolta. Ranta-alueille tämä ei ole hyvä ratkaisu - siellä maasuodattamo ei pääse riittävän hyviin tuloksiin, hän jatkaa. - Panospuhdistamo soveltuu järvenranta-alueille ja on ehdoton ympärivuotiseen asumiseen ja maatiloille. Se on investointi- ja käyttökustannuksiltaan kallein, ja otetaan huomioon vielä siinä tarvittavat kemikaalit ja sähköt. Panospuhdistamolla päästää kuitenkin parhaisiin puhdistustuloksiin. Ensin ympäristötarkastajan pakeille Kun jätevedenpuhdistamo on rakennettu, asia ei jää siihen. Järjestelmästä on myös pidettävä huolta. Imeytyskentän jätevesiastiat on tyhjennettävä kerran vuodessa ja maaperäkäsittelyssä sakopöntöt tulisi tyhjentää mielellään parikin kertaa vuodessa. - Panospuhdistamo vaatii jatkuvaa tarkkailua: se on ohjelmoitu yksikkö ja siihen on lisättävä aika ajoin puhdistuskemikaaleja. Sen kanssa on viisainta tehdä huoltosopimus, jolloin ammattilainen tarkistaa järjestelmän kerran vuodessa, Eero Kananen suosittelee. Huoltokustannukset tekevät vuosittain joitakin satoja euroja. Tämäkin panostus kannattaa, koska sillä voidaan ratkaisevastikin vaikuttaa järjestelmän käyttöikään ja ennen kaikkea siihen, että se toimii kuten pitääkin. - Sillä tavalla Itämeri pelastuu, Kananen kannustaa naureskellen, mutta ilmeisen tosissaan. Aivan ensimmäiseksi Kananen kehottaa kuitenkin kääntymään kunnan ympäristötarkastajan puoleen. Lisäksi hän muistuttaa asian koskettavan sekä ympärivuotisesti asuttuja kiinteistöjä että vapaa-ajanasuntoja kuten mökkejä. - Uudisrakentaja pääsee helpommalla ja voi suorilta sijoittaa kaivot ja muut sinne, minne on parasta. Järjestelmän uusijalla on tietty rakennuskanta ja tietyt olosuhteet, joten hänen on tehtävä se, minne pystyy, Eero Kananen toteaa. Kiinteistönomistajan on hyvä myös muistaa, että kunnossa oleva jätevesijärjestelmä lisää kiinteistön laatua ja arvoa. (mkk) Avustusta jätevesijärjestelmän rakentamiseen Kainuun ympäristökeskukselta voi hakea avustusta kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamiseen. Avustus on harkinnanvarainen, ja sitä myönnetään pääsääntöisesti 25 prosenttia hyväksyttävistä, toteutuneista kustannuksista. Avustusta myönnetään kiinteistölle, joissa asutaan ympärivuotisesti, muttei esimerkiksi kesäasuntona käytettäviin kiinteistöihin. Hakemus liitteineen on toimitettava ympäristökeskukselle ennen toimenpiteiden aloittamista. - Ensin kannattaa ottaa yhteyttä ympäristökeskukseen ja varmistaa avustuskelpoisuus, ettei turhaan tarvitse laatia avustuspapereita, Eero Kananen huomauttaa. Hakemus sisältää muun muassa suunnitelman rakennettavasta jätevesijärjestelmästä, selvityksen kiinteistön omistussuhteista, kunnan toimenpideluvan ja analyysituloksen vedenottamosta otetusta vesinäytteestä. Lisätietoja rahoituksesta antaa ympäristökeskuksen rakennusmestari Risto Rojo. Uusiminen katsotaan peruskorjaukseksi Kunnalta voi hakea talousjätevesiavustusta ympärivuotisesti asuttujen asuinrakennusten talousjätevesijärjestelmien parantamiseen vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden ulkopuolella. Avustavia toimenpiteitä ovat muun muassa vaatimukset täyttävän jätevesijärjestelmän toteuttamiseksi tarvittavien viemärien sekä jätevesien ja jätteiden käsittelylaitteiden rakentaminen sekä kiinteistön liittäminen vesiosuuskunnan jätevesiviemäriin. Talousjätevesiavustusta myönnetään enintään 35 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Sen myöntämiselle on tulorajat, ja päätös perustuu sosiaaliseen ja taloudelliseen tarveharkintaan. Mielessä tulee pitää myös kotitalousvähennyksen mahdollisuus. Sen saa tontilla tehdystä rakennustyön osuudesta, mutta vain siinä tapauksessa, ettei työlle ole myönnetty avustusta valtion tai muun julkisyhteisön varoista. Työ ei saa olla uudisrakentamista. Kotitalousvähennysmahdollisuus edellyttää, ettei työhön ole saatu talousjätevesiavustusta. Lisätietoa saa verotoimistosta. Jätevesijärjestelmän uusiminen vaatimusten mukaiselle tasolle katsotaan peruskorjaukseksi, johon voi saada asuntolainaa, jonka korot puolestaan ovat verovähennyskelpoisia. (mkk) ASKANMÄEN ANMÄEN KAUNIS KAIJA palaa mierontieltä 25 vuoden jälkeen Askanmäkeen Ti 7.7. kello 18.00 ENSI-ILTA ja Puolangan kesäteatterin 25-vuotisjuhla Muut esitykset: ke 8.7. klo 18.00, su 12.7. klo 18.00, pe 17.7. klo 18.00, la 18.7. klo 18.00, su 19.7. klo 15.00 ja 18.00, ke 12.8. klo 18.00 ja to 13.8. klo 18.00. Liput 10, alle 12-vuotiaat 5, alle 5-vuotiaat ilmaiseksi. Ryhmät yli 20 hlö 8 /aikuinen. Lisätietoja puh. 040 865 0327, aarne.sutinen@luukku.com. Katettu 500 hengen katsomo, pitopalvelu, väliaikakahvila. UUSI HALLOOTA PUOLANKA 2009 Myynnissä Puolanka-lehdessä, KIPA-kirjakaupassa, Puolangan Shell-huoltamolla ja K-Market Paprikassa. Hinta 6 eur/kpl. Luettelossa on muun muassa puolankalaisten kotipuhelin- ja kännykkänumerot, paljon sähköpostiosoitteita ja internetsivustojen tietoja, laaja luettelo Puolangan yhdistyksistä ja niiden yhteyshenkilöistä sekä paljon yritysinformaatiota. Tuoton Lions Club Puolanka käyttää Puolangalla erilaiseen tukitoimintaan. Kalastusluvat Suolijärvellä Suolijärven vesialueen osakaskunta päätti kokouksessaan tulevan kalastuskauden kalastusluvista ja istutuksista. Kaikkien niiden kalastajien, jotka eivät asu vakituisesti kylällä, tulee suorittaa kalastuslupamaksu. Yksikkölupa (yksi katiska tai verkko, koskikalastuslupa kahdelle taimenelle ja kolmelle harrille) maksaa kymmenen euroa. Viikkohinta on 30 euroa ja kausihinta 50 euroa. Mökkiläisten vuosimaksu on kymmenen euroa, eikä siihen kuulu koskikalastus. Venekohtainen lupa on 20 euroa ja nuorisohinta on puolet normaaliluvasta. Kalastuslupia myyvät Hannes Virrankari (Suolijärventie 118), Markku Holappa (Suolijärventie 147 A), Leena Kinnunen (Suolijärventie 113) ja Ulla Moilanen (Suolijärventie 83 B). Kalastuksenvalvojia ovat Markku Holappa ja Eino Loukusa. Istutuksia päätettiin tehdä kaksi kertaa kesän aikana. Ensimmäinen nro 21-20.5.2009 11 KE 18-03 DISCO YM. MUSIIKKIA TO 18-03 KARAOKE PE 18-03 DISCO LA 18-03 Liput 5 euroa. TANSSIT, SOITTAA RENNE KARPPINEN SU 18-22 (24) KARAOKE Meiltä myös meheviä PIZZOJA ja PIKKU- LÄMPIMIÄ yönälkään. TERVETULOA VIIHTEELLE! MUSTA KISSA Puolanka (08) 752 121 www.ravintolamustakissa.websites.fi KOURUKAUPPIAS pe-la 22.-23.5. torilla klo 9-15 Saumatonta 5 kantikasta vesikourua. Alastulot kantikas ja pyöreä. Seinä-, lape- ja palotikkaat. Kävelysillat, lumiesteet ym. Tervetuloa ostoksille! Kärry mukaan. Oy Geranium LTD Puh. 040 9626 800. tehdään noin viikkoa ennen kalastuskauden alkua ja toinen myöhemmin kesällä.

12 20.5.2009 - nro 21 Puolanka osana sotaharjoitusaluetta Puolustusvoimat ottaa haltuun myös yksityisiä kiinteistöjä Maanvyöry 09 Vyötärö -sotaharjoituksen kiinteistön haltuunotot ovat herättäneet kysymyksiä puolankalaisten maanomistajien keskuudessa. 8.-17. kesäkuuta järjestettävässä harjoituksessa käytetään muun muassa Puolangan kunnan alueella olevia maita. - Harjoitusjoukot operoivat pääasiassa Metsähallituksen mailla. Jonkin verran toimintaa on myös yksityismailla, harjoituksen suunnittelusta vastaava everstiluutnantti Jari Osmonen kertoi koulukeskuksen auditoriossa järjestetyssä infotilaisuudessa viikko sitten. Osmosen lisäksi paikalla olivat harjoituksen esikuntatehtävissä toimiva everstiluutnantti Ensio Palosaari, Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnan tiedottaja Heidi Similä ja sotilaslakimies Piia Horttanainen. Sotaharjoituksen laajamittaisuuden ja runsaan kalustomäärän vuoksi puolustusvoimat ovat joutuneet tekemään hallintopäätöksen kiinteistöjen haltuunotosta. - Kiinteistöjen haltuunotto ei missään nimessä koske rakennuksia, piha- ja puutarha-alueita, korjaamattomia viljelysmaita tai maa- ja metsätaloudellisia koekenttiä, sotilaslakimies Horttanainen painotti. Infotilaisuudessa tulivat esille myös mahdolliset vahingot, joita harjoitus voi aiheuttaa. - Meillä ei ole lupaa eikä tarkoitusta aiheuttaa vahinkoa kiinteistöille tai muulle omaisuudelle. Jos vahinkoa kuitenkin pääsee tapahtumaan, kiinteistön käytöstä aiheutuneesta vahingosta suoritetaan maanomistajalle tai - haltijalle käyvän hinnan mukainen korvaus, Horttanainen kertoi. Jos harjoitus aiheuttaa vauriota, joukkokouluttaja merkitsee tiedot ja ottaa omistajaan yhteyttä. Ellei omistajaa saada kiinni, maanomistajalle jätetään tiedote asiasta. Puolustusvoimat korvaa vahingot joko kunnossapitotöinä tai rahana. Everstiluutnantti Osmosen mukaan maastoajoneuvojen käyttöä harjoituksessa pyritään välttämään. Lisäksi ympäristöasiat on Osmosen mukaan otettu huomioon, ja jätteet luvataan kerätä pois harjoitusalueilta. Alueet myös tarkastetaan harjoituksen jälkeen heinäkuun aikana. Jari Osmonen kertoi myös, että harjoituksessa käytetään harjoitusampumatarvikkeita. Kovilla ei harjoituksessa ammuta. Puolustusvoimat järjesti infotilaisuuden, jossa oli mahdollisuus tutustua harjoitusten kulkuun. Harjoituksessa noin 5000 osallistujaa Maanvyöry 09 Vyötärö -sotaharjoituksessa tapahtuva hyökkäys alkaa Puhoksen, Näljängän ja Taivalkosken alueella. Harjoituksen edetessä joukot siirtyvät Puolangan ja Ristijärven kautta etelään puolustavien joukkojen ollessa Paltamon seudulla. Sotaharjoitusta saapuu seuraamaan puolustusvoimain ylintä johtoa. Puolustusvoimain komentajan ja maavoimien komentajan odotetaan saapuvan paikalle. Myös ETYJ:n tarkkailija on tulossa seuraamaan harjoitusta. Sotaharjoitus kerää Kainuun ja Koillismaan alueelle noin 5000 henkeä: 3500 varusmiestä, tuhat reserviläistä, ja loput ovat henkilökuntaa. Harjoitukseen osallistuvat joukot ovat Sodankylän ja Joensuun alueelta. Pohjois- Suomen varuskuntien lisäksi harjoitukseen osallistuu joukkoja Pohjois-Karjalasta. Harjoituksessa käytetään noin tuhatta ajoneuvoa. Harjoituksen kanssa yhtäaikaa järjestetään myös Ilmavoimien sotaharjoitus. Yleisötapahtuma koululla Puolustusvoimat vuokraa koulukeskuksen tilat harjoituksen ajaksi, ja koululla pidetään kaikki harjoituksen tärkeimmät käskytykset. Koulukeskuksella järjestetään yleisötapahtuma 13.6. Tapahtumassa on mahdollisuus päästä tutustumaan kalustonäyttelyyn ja kuuntelemaan Pohjan sotilassoittokunnan esitystä. 750 kävijälle tarjoillaan hernekeitto. (vp) Mökkikansa - peräkärryjen kuormat kuntoon Suomessa on lähes puoli miljoonaa mökkiä, jotka ovat kovassa käytössä etenkin kesällä. Mökillä puuhastellessa tarvitaan monenlaista rakennustarviketta. Kun tavaraa lähdetään kuljettamaan peräkärryllä, Liikenneturvan mukaan on varmistettava huolella, että kuorma on sijoitettu ja kiinnitetty oikein ja että nopeusrajoituksista pidetään kiinni. Kuorman sidontaa ei saa unohtaa myöskään kuomullisissa peräkärryissä. Mökkikauden alkaessa ajoneuvoyhdistelmien eli kansanomaisesti erilaisten peräkärryjen määrä liikenteessä lisääntyy. Näiden yhdistelmien ratin takana istuu paljon sellaisia kuljettajia, joille perävaunun vetäminen on enemmän tai vähemmän vierasta puuhaa. Suurin sallittu ajonnopeus on missä tahansa auton ja perävaunun muodostamassa yhdistelmässä 80 kilometriä tunnissa. Rajoitus koskee myös moottoriteitä. Monilla ajoneuvoilla on lisäksi muita ajoneuvokohtaisia ja käyttötarkoitukseen liittyviä nopeusrajoituksia. Esimerkiksi hinattaessa epäkuntoista ajoneuvoa suurin sallittu nopeus on 60 kilometriä tunnissa. On hyvä muistaa myös, että moottori- tai moottoriliikennetiellä saavat liikkua vain sellaiset moottoriajoneuvot, joiden suurin sallittu nopeus on suurempi kuin 50 kilometriä tunnissa. Painavaa asiaa Kuormaa suunnitellessa on syytä kiinnittää huomiota sen painoon. Vetoauton ja perävaunun massan tulee olla oikeassa suhteessa niin, että vetoauto vie perävaunua eikä päinvastoin. Kuorman sijoittelussa ja kiinnittämisessä pitää olla huolellinen. Perävaunun painopiste on pidettävä mahdollisimman alhaalla ja keskellä. Siksi painavimmat esineet kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle akselia. Kun perävaunu on raskaasti kuormattu, vetoauton ja perävaunun renkaiden kunto ja ilmanpaineiden merkitys turvallisuuden kannalta korostuvat. Yhdistelmä on kuormattava siten, että ajettaessa sekä auto että perävaunu ovat vaakasuorassa. Vaunu on kuormitettava etupainoisesti, mutta ei liikaa. Aisapainon voi tarvittaessa tarkistaa vetokytkimen kohdalta vaikka tavallisella henkilövaa alla. Säädösten mukaan aisapaino saa olla enintään neljä prosenttia perävaunun kytkentämassasta tai 25 kiloa suuremman painon ollessa ratkaiseva. Väärin kuormattua yhdistelmää on vaikea ajaa ja se käyttäytyy yllättävästi. Perävaunun kuormaamiseen ja tavaroiden sitomiseen kannattaa varata riittävästi aikaa ja riittävä määrä sidontavälineitä. Kuorman sidontaan tulee käyttää vain siihen tarkoitukseen tehtyjä ehjiä sidontavälineitä. Vaurioituneita tai hyvin kuluneita sidontavälineitä ei saa käyttää. Solmujen tekemistä tulee välttää, koska ne heikentävät sidontavyön lujuutta. Matkaan kannattaa varata runsaasti aikaa, ja kuorma on hyvä tarkastaa ajotauoilla. Hepokönkään kahvilan uudet vuokraajat tuovat uutta koko kunnalle Hepokönkään liepeillä oleva kahvila on saanut tänä keväänä uuden ilmeen ja uudet vuokraajat. Lähinnä politiikasta tuttu kajaanilainen Aki Karjalainen ystävineen on ottanut kahvilan työn alle kesäksi, eivätkä heidän suunnitelmansa lopu siihen. - Yhtenä mahdollisuutena on jatkaa kahvilan toimintaa talvellakin, Aki Karjalainen suunnittelee. Karjalainen tunnetaan aktiivisena politiikan ympyröissä. Hän on Kajaanin kaupunginhallituksen ja Kainuun maakuntahallituksen jäsen, ja lisäksi häneen voi törmätä Eduskuntatalolla Anneli Jäätteenmäen ja Timo Korhosen avustajana. Karjalainen on myös työskennellyt nuoresta iästään huolimatta jo kahdeksan vuotta radio Kajauksen toimituksessa. - Meillä on ohjelmatoimisto, joka on ollut nyt pidempään jäissä. Kesän ajan kuitenkin nyt pyöritetään tätä, Karjalainen kertoo tämänhetkisestä aluevaltauksestaan. Paikkakuntalaiset myös putoukselle Hepoköngäs on Puolangan suurimpia nähtävyyksiä, ja Aki Karjalaisella on suunnitelmissa teh- Hepokönkään kahvila avautui kesäkaudeksi vappuna. Kahvilan lisäksi paikalla toimii myös matkamuistomyymälä. dä siitä suurin vetonaula muiden viihdykkeiden ohella. Vappuna olleen artistivierailun kaltaisilla tapahtumilla ja kotiruoalla kahvilanpitäjät toivovat paikkakuntalaistenkin huomaavan nähtävyyden arvon. Useimmilla puolankalaisilla ei tule mieleen vierailla kohteessa useampaa kertaa vuodessa. Karjalainen haluaa moninkertaistaa käynnit ruoan ja erikoisuuksien avulla. - Tavoitteena olisi saada paikkakuntalaisetkin käymään useamman kerran kuussa paikan päällä, Aki Karjalainen toivoo. Karjalainen ei lähde liikenteeseen pienin odotuksin. Hänen tarkoituksenaan on murtaa peruskainuulainen mitäpä se hyvejää -asenne, ja saada Hepokönkään ja sen ympäristön kehittämiseen mukaan kunta, yritykset ja kuntalaiset. - Ollaan ylpeitä omasta paikasta, Aki Karjalainen kiteyttää tavoitteensa. Matkamuistomyymälästä tuliaisia Kahvilassa on tarjonnan lisäksi tapahtunut muutoksia sisustusratkaisuissa. Kahvilan lisäksi talossa toimii matkamuistomyymälä, jossa on myynnissä käsityönä tehtyjä tuotteita. - Onneksemme talkooporukassa on mukana käsistään taitavia ihmisiä, Aki Karjalainen kertoo. Tuotteet ja valikoima mukautuvat ryhmien ja kysynnän mukaan. Karjalaisen mukaan jo aiemmin on ollut toivetta matkamuistotuotteista myös näillä leveyspiireillä. Tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa huopatavaroita, koriste-esineitä ja porotuotteita. - Ylempänäkin tuntuu kiinnostavan kyseiset tuotteet, niin miksei täälläkin olisi tarvetta, Karjalainen pohtii. Puolangan paras ruoka -titteli haussa Hepokönkään ympäristössä ei ole kahvilan lisäksi juuri mitään muuta, mihin Aki Karjalainen haluaa muutoksen. Kahvilan väellä on suunnitelmissa kehittää ryhmä- ja luontomatkailua kohteeseen. Erityistä huomiota paikkaan aiotaan tuoda erilaisilla tapahtumilla ja ruoan avulla. Tavoitteekseen Karjalainen listaa muun muassa Puolangan parhaan ruoan ja tunnettavuuden. - Vieraat voivat mainostaa paikkaa, ja toivon, että he ottavat seuraavalla kerralla mukaan ystäviään ja lomavieraita ihailemaan putousta, Aki Karjalainen toivoo. (tk)

CANON POWERSHOT A470 7,1 megapikseliä 3,4 x optinen zoom iso 2,5 tuuman nestekidenäyttö POISTOERÄ CANON DIGITAL IXUS 110 IS 12,1 megapikseliä, DIGIC IV-prosessori 4,0 x laajakulma (objektiivi) ja kuvanvakain Kasvojentunnistustekniikka Punasilmäisyyden vähennys iso 2,8 tuuman laajakuvanäyttö (16:9) 18 kuvausohjelmaa MIELIKUVAN KAUTTA KESÄÄN norm. 9,- 99,- 14 helppokäyttöistä kuvaustilaa värit: sin, pun, hopea UUTUUSKAMEROITA CANONILTA 369,- OSALLISTU DIGIKUVAKISAAN Kilpailuaika 1.6.-31.8.2009 DIGIKUVAT KAUTTAMME EDULLISESTI: 10X13 DIGIKOKO 0,26 11X15 DIGIKOKO 0,32 10X15 FILMIKOKO 0,29 15X20 2,00 20X30 5,00 Palvelemme: ma-pe klo 9-17 Puh. 6532 200 LIISA KORHOSEN TAULUT CANON POWERSHOT A1000 IS 10,0 megapikseliä, DIGIC III-prosessori 4 x optinen zoom ja optinen kuvanvakain Kasvojentunnistustekniikka Punasilmäisyyden vähennys iso 2,5 tuuman nestekidenäyttö 17 kuvausohjelmaa, ISO 3200 199,- 5,- Vanhat kuvat entistä ehommaksi Oheisesta 1970-luvulla otetusta kuvasta poistettiin punaisuutta ja korjattiin naarmuja. Lisäksi se rajattiin ja suurennettiin. KYSY LISÄÄ! Edesmenneen taiteilija Matti Korhosen muhkeat postikortit Esimerkiksi kuvan isot taidepostikortit 23x15 cm kehystettynä 3 00 kpl alk. 8 00 kpl Meiltä myös Korhosen alkuperäistaidetta ja grafiikkaa! Suomussalmen Puhdaspesun PALVELUPISTE Puolangalla on Mielikuvan/Puolanka-lehden tiloissa. Pyykkien toimitus tiistaisin. nro 21-20.5.2009 13 Filmit digi- ja filmikamerat Albumit Kehykset Taulut Paristot Kanavatyöt Ristipistotyöt Passikuvat Kuvasta kuvat Vanhojen kuvien korjaukset Suurkuvat VÄINÖ KANNIAISEN KEHYSTYSTYÖT KAUTTAMME! Meiltä myös Väinö Kanniaisen PASTELLI-KEHYKSET

14 20.5.2009 - nro 21 Paljakan matkailukeskus kasvun tiellä Paljakan matkailukeskus on pysynyt viime vuodet reippaan kasvun uralla, kun tarkastellaan vaikkapa yöpymisten määrää. Syitä hyvään kasvuun on useita. - Rinteet ja ladut on pidetty kunnossa ja palvelu on pelannut. Tarkkaan kohdennettu markkinointi on myös onnistunut ja uusia kävijöitä on saatu ennen hiljaisille kausille, Paljakan alueen kehittämishankkeen vetäjä Simo Kemppainen sanoo. Paljakan matkailukeskukselle valmistui alueen kehittämissuunnitelma vuoden 2008 alussa. Laajalla työryhmällä koottu suunnitelma sisältää toistakymmentä kehittämistehtävää, jotka päätettiin viedä eteenpäin. Kehittämistoimien listalla oli joukko yleisen tason tehtäviä, jotka on nyt paketoitu yhdeksi kehittämishankkeeksi. Matkailuyhdistys Puolanka - Paljakka ry on ottanut vetovastuun näiden tehtävien toteutuksesta ja hankkinut Oulujärvi Leaderiltä rahoituksen vuoden 2010 puoliväliin saakka. Vaaraluonto esille Paljakkataloon Hankkeen myötä Paljakkataloon rakennetaan alueen luonnosta kertova luontoinfo. Yhteistyökumppanina toimii Metsähallituksen luontopalvelut, joka kokoaa ja työstää näyttelyssä tarvittavan informaation esittelyvalmiiseen muotoon. Tämä työ on jo käynnissä. Näyttelyn teemana on kainuulaisen vaaraluonnon esittely. Paikallisista kohteista ovat esillä Paljakan luonnonpuisto ja Pirunkirkko, mutta myös muita nähtävyyksiä, kuten Hepoköngäs. - Syksyllä 2009 pitäisi olla valmista katseltavaa ja esiteltävää, Simo Kemppainen kertoo. - Suurimman työn tässä tekee Metsähallituksen asiantuntijat aineistojen kanssa. Seiniä ei tarvitse onneksi ryhtyä investoimaan. Nyt riittää tietotaulujen valmistus ja näyttelyilmeen rakentaminen. Tämä toimi lisää Paljakan alueen palvelutarjontaa ja toivottavasti saa alueelle uusia kävijöitä erityisesti kesä- ja syysaikaan, jolloin luontokohteet maastossa ovat parhaimmillaan. Pienoiskylpylä suunnittelupöydällä Paljakkaan on toivottu jo vuosia pienoiskylpylää. - Nykytilanteessa pelkän kylpylän rakentaminen ei yksin ole järkevää, sillä nykyisellä majoituskapasiteetilla kävijämääriä ei saada riittäväksi ja toimintaa kannattavaksi, Kemppainen arvioi. - Alueelle tarvitaan samanaikaisesti merkittävästi lisää majoitustilaa. Hotelli olisi myös syytä saada jälleen pelaamaan. Rakentamistoimia tulisikin saada liikkeelle nyt useammalla rintamalla samanaikaisesti. - Olemme hankkeen avulla osaltaan vauhdittamassa Paljakan matkailukeskuksen kehittymistä laatimalla kylpylä-saunayksiköstä kiinnostavan luonnossuunnitelman ja investointikohteen sijoittajille. Jonkun täytyy tuoda esille suunnitelmia ja visioita - muutoin ei tapahdu mitään, Kemppainen jatkaa. Yrittäjävetoisessa työryhmässä on laadittu jo ensimmäiset pohjaratkaisut sekä katsottu kylpylälle paikkaa Paljakkatalon vierestä. Ammattisuunnittelija alkaa työstää kuvia kesän alussa ja ensi lumilla suunnitelma esitellään julkisuudessa. Paljakan liikkumisurat myös tarkastelussa Paljakan matkailukeskukseen on toivottu lisää helppoja lähiliikkumiseen soveltuvia ulkoilureittejä. Tämä toisi alueelle erityisesti lisää kesäviihtyisyyttä. Rinkkakansalle ja hiihtäjille on Paljakassa runsaasti valmiita hyväkuntoisia väyliä, mutta keskuksen lähellä jalankulkijoille varatut ulkoilu-urat ovat vähissä ja kunnostuksen tarpeessa. Toisaalta moottorin voimalla ja omin jaloin liikkuvat joutuvat kulkemaan alueella ristiin rastiin. Tähänkin olisi syytä saada parannus ja löytää näille ryhmille matkailukeskuksessa omat lähtö- ja Paljakan alueen kaikki ulkoilureitistöt, muun muassa maastopyöräreitit tulevat tarkasteluun hankkeen aikana. tuloalueensa. - Pidimme hiljattain yhteisen palaverin kunnan, ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja alueen yrittäjien kesken ja tuumimme, mitä Paljakassa olisi syytä ja mahdollista tehdä eri käyttäjäryhmille suunnattujen liikkumisurien osalta, Simo Kemppainen kertoo. Ympäristökeskus on viranomainen, joka toteuttaa Kainuussa vuosittain erilaisia ympäristöhankkeita. Hankkeet täytyy ensin valmistella ja löytää niille myös paikallisrahoitusta. Reittihankkeiden osalta paikallisrahoitus on 25 prosenttia. Paljakkaan laaditaan kesällä 2009 suunnitelma uusien lähiliikkumisreittien rakentamisista ja entisten kunnostuksista. Samassa työssä tulee järjestellä eri käyttäjäryhmien lähtö- ja tuloalueet tarkoituksenmukaisiksi. Maastotyöt voisivat käynnistyä kaudella 2010 riippuen hankkeen koosta ja kunnan mahdollisuuksista osallistua hankkeeseen. Samalla alueelle saataisiin muutamia rakentamisaikaisia työpaikkoja. Kehittämishankkeessa on työn alla monia asioita, joilla parannetaan Paljakan matkailukeskuksen palveluja ja alueen viihtyisyyttä. - Toivottavasti taantuma ei ulota lonkeroitaan kovin syvälle matkailuun, ja Paljakassakin saadaan investoinnit ja rakennushankkeet vihdoin liikkeelle, Kemppainen toivoo. (ts, kuva Otso Keränen) Puolangan kesätapahtumia KESÄKUU 3.-7.6. Kiiminkijokimelonta vie viiden päivän aikana Puolangalta Haukiputaalle, yhteensä noin 175 kilometrin matkan. Osallistua voi myös lyhyemmällä matkalla. Ilmoittautumiset info@kiiminkijoki.fi. 6.6. Kesän avajaistansseissa leirintäalueella musiikista vastaa pohjoisen poika Ossi Riipi. Kesäkauden hurauttavat käyntiin ja täyteen vauhtiin yhteistyössä Puolangan MK/UA ja Puolankajärvi Camping Lomakylä. 13.6. Tanssit Puolankajärven leirintäalueella, Villiruusu-yhtye. 19.6. Juhannusaattona lauletaan ja tanssitaan leirintäalueen paviljongissa Hanna Hirvosen vauhdittamissa karaoketansseissa. Puolankajärven rannalla roihuaa kylän komein kokko. 20.6. Juhannustanssit klo 21-01 Lylykylän Pahkapirtillä tahdittaa Hannu- Matias. Tied. lomalyly.webs.com, p.041 543 7979. 18.-21.6. Paljakan juhannus alkaa aatonaattona, jolloin klo 21-03 rinneravintolassa juhannuksen lämmittelybileet. Juhannusaattona tapahtuu koko päivän kello 13 alkaen, ja menot jatkuvat vielä juhannuspäivänä. Tarkemmat tiedot www.paljakka.fi. 27.6. Kesäkuun lopun perinteinen rokkirysäys leirintäalueen paviljongissa: Ronski Beat jyrää. HEINÄKUU 1.-2.7. Rokulimarkkinat, Pudasjärventie 1. 3.7. Ulkopaikkakuntalaisten metsänomistajien metsäretki. Retkestä ilmoitetaan sähköpostitse sekä lehdessä. 3.-4.7. Puolangan perinteinen rokuli. Pääjuhla on torilla lauantaina kello 12-14, ja siinä esiintyvät muun muassa Heenäahon näätelmäpiiri ja Mahottomat-orkesteri. Rokulipomon valinta ja rokulibingo. Kello 19 liikuntasalissa Aschian-bändi. 3.7. Kainuun murrekisa 2009 pidetään Askanmäen pihapiirissä kello 16. 3.7. Pessimismi-ilta kello 20.30 alkaen leirintäalueella. Yleisöä kiusaavat muun muassa Humbug Makers Inc., valituskuoro Puolangan purnaajat ja tyttöbändi Traumaryhmä. 4.7. Rokulitanssit leirintäalueella. Kaiken kansan tansseihin tervetulleiksi toivottavat musiikista vastaavat Ismo, Kalle ja Vieraat Miehet. Lisätietoja rokulitapahtumista Maija Saviniemi, maija.saviniemi@puolanka.fi tai puh. 044 7200 224. 6.7.-13.8. Askanmäen Kaunis Kaija -näytelmän esitykset kello 18: 7.7. ensi-ilta ja Puolangan kesäteatterin 25-vuotisjuhla sekä 8.7., 12.7., 17.7., 18.7., 19.7. (myös kello 15), 12.8. ja 13.8. Lisätietoja Oili Taipale, 050 371 8226. 11.7. Tanen ja Ismon vauhdittamat tanssit kello 21-01 Lylykylän Pahkapirtillä, Laajantie 5. 16.-18.7. Ski Börri torstaina 16.7. Popteekki, perjantaina 17.7. Tornado ja Popteekki sekä lauantaina 18.7. Popteekki. 25.7. Tanssit Lylykylän Pahkapirtilläklo 21-01, esiintyy Hannu-Matias. Tietovisa kisataan sunnuntaisin kello 18 alkaen Kapustassa 2-4-henkisin joukkuein. Kaikki ovat tervetulleita mukaan mittelemään tietojaan leikkimielisessä visassa. Lisätietoja antaa Tuomo Seppänen, p. 0500 774 904. Ajankohtainen tapahtumakalenteri nettiosoitteessa www.puolankainfo.fi. Kupso kutsuu vaeltamaan Jukka Herukka (edessä) sekä Jorma Alatalo, Pentti Räisänen ja Erkki Herukka korjaamassa Kupson Kutsun pitkospuiden pahimpia lahokohtia. Valmistumisensa jälkeen Kupson Kutsu rankattiin Suomen toiseksi parhaimmaksi luontopoluksi. Korpisen kyläseura järjestää kesäkuun 12. päivänä juhlavaelluksen Kupsoon, jossa on mahdollisuus vaeltaa kolmea eripituista reittiä. Elämyspolun varrella olevassa saunassa on mahdollisuus rentoutua ja pestä pintaan nousseen hien pois. Vaellus on osa Pudasjärven 370-juhlavuoden tapahtumia. Jaurakkajärvelle 1990-luvun lopulla valmistunut Kupson Kutsu -luontopolku johdattaa vaeltajansa Kupsonvaaran syliin. Polku kulkee erilaisten vaihtelevien metsämaisemien kautta - väliin ikikuusikossa, väliin suomaisemassa ja kivikkorinteessä. Polun korkeimmalta kohdalta Askan koulun historiaa valokuvanäyttelynä Askan Erämajojen omistajat Kristine von Denffer ja Johan Heino ovat koonneet entisen Askan koulun tiloihin näyttelyn, joka koostuu kyläkoulun historiasta kertovista kuvista. Esillä on parikymmentä vanhaa valokuvaa, jotka on koottu yhteen koulun entisten oppilaiden ja heidän sukulaistensa avulla. Kuvat ovat pääasiassa 1940-1970-luvuilta. - Keravaa myöten on tullut kuvia, von Denffer mainitsee. Vanhat otokset on suurennettu jopa metrisiksi taideteoksiksi, jotka on myös kehystetty. Näyttelyssä kävijöiltä toivotaan tunnistusapua kuvissa esiintyvien henkilöiden henkilöllisyyden selventämiseksi. - Näyttelyssä voi käydä virkistämässä muistia ja kertomassa, keitä kuvissa on. Henkilöitä ei nimittäin tunneta kuin vain osittain, von Denffer kertoo. Näyttely on esillä ensi lauantaista alkaen, jolloin sen avajaisia vietetään kello 14. Näyttelyyn on vapaa pääsy, ja sen yhteydessä toimii edellisvuoden tapaan myös kesäkahvila. - Otamme mielellämme kuvia edelleenkin vastaan. Toivotaan, että lisää löytyy, sillä sitä mukaa kuin kuvia tulee, tarkoitus olisi lisätä otoksia tai muutella näyttelyä, Johan Heino lisää. avautuu huikaisevan komea vaaramaisema. Kupson Kutsun luontopolku on suunniteltu siten, että kulkija voi valita kolme erilaista ja eripituista polkua. Lyhin polku on neljän kilometrin pituinen Elämyspolku. Se on helppokulkuinen ja johdattaa kulkijan Suipunojan notkelmassa olevalle saunalle ja puolikodalle. Sauna on vapaasti vaeltajien käytössä. Lumouspolku on hieman pitempi kuin Elämys-polku. Nimensä mukaisesti polku lumoaa kulkijan, kun hän on kiivennyt Isojyrkän näköalapaikalle. Siellä olevassa kodassa ovat jotkut vaeltajat jopa yöpyneet. Muutamat hääparit ovat tehneet häämatkansa Kupson Kutsun maisemiin. Keidaspolku on 9,1 kilometrin pituinen ja sen varrella on Lohilampi. Monet kalamiehet ovat käyneet narraamassa lammessa uivia taimenia. Paikalla olevalla laavulla voi vaikka uinahtaa ja nauttia eväänsä. Polkujen varsille pystytetyt 18 opastaulua helpottavat tutustumista ympäröivään luontoon. Sen vuoksi polku sopii esimerkiksi koululaisten luontoretkikohteeksi. Juhlavaellukselle johdattava Jorma Alatalo lupautui kertomaan tauluista tarkemmin. Polku on helppokulkuinen, sillä vaativien paikkojen ylitse johtavat pitkospuut. Ne ovat paikoin jo lahonneet ja kaipaavat korjausta. Viime viikolla muutama kylänmies korjasi pahimmat paikat kuljettavaan kuntoon. (rr) Vilkasta kevään ensimmäisillä iltarasteilla Ilta- ja kuntorastit alkoivat viime torstaina, jolloin lähtöpaikkana oli Taivalkosken tienhaara. Rastit kiikutti metsään Martti Köngäs ja Teemu Köngäs haki ne pois. Muutamia ohjeita niille, jotka harkitsevat ensimmäistä kokeilua iltarasteille: tarjolla on yleensä kolme ratapituusvaihtoehtoa. A- rata on noin kuusi kilometriä, B- rata neljä ja C-rata kaksi kilometriä. Radan voi kiertää yksin tai kaverin kanssa kimpassa, ajanotolla tai ilman aikaa. Maaliin tulee kuitenkin ilmoittaa, jos oikaisee suoraan kotiin. Lähdössä saa tarvittaessa opastusta kädestä pitäen. Oma kompassi olisi hyvä olla - sitähän tarvitsee myös marjareissuilla. Lasten kanssa on hyvä käydä yhdessä C-rataa. Karttamerkit oppii parhaiten maastoa ja karttaa vertaamalla, ja niitä löytyy myös netistä hakusanan suunnistuskarttamerkit. Torstai-illan rasteista ilmoitellaan Puolanka-lehdessä. Tulokset 14.5. B-rata: 1) Teemu Väyrynen 36.00, 2) Alpo Hiltunen 55.30, 3) Lea Tervonen 1.10.00, 4) Kaarina Köngäs 1.22.30, 5) Veikko ja Tuomo Seppänen 1.23, Jenni Juntunen ja Ella Sipola ilman ajanottoa C-rata: 1)Hanna Moilanen 42.00, 2) Jarkko Väyrynen 49.00, 3) Leena, Katja ja Rosalia Juntunen 55.30, kaksi ilman ajanottoa.

mv-sivut 5, 6, 15, 16 nro 21-20.5.2009 15 Torstai 21.5.2009 TV1 8.00 Tv-uutiset 8.05 Avara luonto 9.00 Tv-uutiset 9.05 Tie Avonleaan 9.55 Tv-uutiset 10.00 Päijännesinfonia 11.00 Tv-uutiset 11.10 Elämä käsissä 12.00 Tosi tarina: Toisinajattelija 12.30 Ylivieskan Stradivarius 13.00 Tv-uutiset 13.05 A-studio 13.40 A-plus 14.00 Kaakkuri - huuto lammelta 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Muistot 16.05 Ulkolinja 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Vielä virtaa 19.00 Puutarhan lumoissa 19.30 Puutarhaunelmia 20.00 Antiikkia, antiikkia 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Saman taivaan alla 22.00 TunneMies 22.35 Tanssi ajan pyörteissä 23.30 Tv-uutiset 23.35 Manderlay (K15) TV2 6.50 Pikku Kakkonen 9.00 Furi ja maaginen metsä (Espanja 2001) Animaatio. 10.25 Onnen päivät 10.55 Puutarhassa tuoksuu ruoka 11.25 Mistralin tuulet 11.50 Hevostallien elämää 12.20 Puskuri 12.50 Derrick 13.50 Sisko ja sen veli 14.20 Tiettömän taipaleen takana 14.50 Suomi express 15.30 Akuutti 16.10 Vuoristosairaala 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Olivia 17.20 Pikku Kakkonen 17.55 Ensiaskeleita 18.00 Pieni runotyttö 18.50 Tv-uutiset 19.00 Näin syntyvät alueuutiset 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kevätsää 19.20 Kotikokit 19.50 Hienosti hihnassa 20.00 Kotimaan kasvot 20.10 Etsivä Lea Sommer 21.00 Satuhäät 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kadonneet 22.35 Komisario Montalbano 0.10 Poliisikamera - käy! MTV3 8.00 Studio55 8.20 Bratz Muotikeijut. O: Mucci Fassett. USA 2007. 9.35 Mitä tänään syötäisiin? 9.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Emmerdale 11.15 18 vuotta ja kesä. Komedia. O: Coline Serreau. Ranska 2003 12.55 Pilanpäiten 13.00 Kauniit ja rohkeat 13.25 MTV-Dokumentti 14.15 Mitä tänään syötäisiin? 14.20 Hei, olen Susan 15.15 Lääkärit 16.05 Samaa sukua, eri maata 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 18.30 Foodoo 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Formula 1: Extra 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Sillä siisti 20.30 Pientä pintaremonttia 21.00 Teho-osasto 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Kodinpuolustaja 23.25 Kuumat kinkut. Komedia. O: Amy Heckerling (USA 1982) 1.15 Kasvottomat sotilaat Nelonen 6.45 Lastenohjelmaa 8.00 Nanny 8.30 Kämppä myyntikuntoon 9.00 Syödään yhdessä 9.30 Vauva tulossa 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 James Martinin puutarhaherkut 11.00 Online Nation 11.30 Villit Ipanat. Animaatioseikkailu. O: Norton Ingien, John Eng 13.00 Vauva tulossa 13.30 Tyyliä pikkurahalla 14.00 Naapurikämppä kuntoon 14.30 Makumatka Kreikkaan 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.40 Nelosen sää 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset/nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13) 20.00 90210 / 20.57 Keno 21.00 Lost (K15) 22.00 Running Man - juokse tai kuole (K15) Toimintatrilleri. O: Paul Michael Glaser 0.05 Nelosen uutiset ja sää 0.15 Urheilu-uutiset 0.20 Frasier 0.50 Konttori Perjantai 22.5.2009 TV1 5.55 Saimi & Jalmari 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tie Avonleaan 10.25 Aivojumppaa 11.00 Tv-uutiset / YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv 13.00 Tv-uutiset 13.05 Sydämeni laulu (Suomi 1948) O: Arvo Tamminen. 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 16.00 Paska juttu: Vesitetty tuotos 16.30 Tosi tarina: Toisinajattelija 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Dave s London 19.00 Isä meidän 19.52 A-tuubi 20.00 Manne maailmalla: Intia 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Vaalit 09: Vaalizoom 21.45 Strada 22.15 Piano (K15) (Australia/Ranska 1992) O: Jane Campion. 0.10 TunneMies 0.45 Kaukaiset rannat TV2 6.50 Pikku Kakkonen 9.00 Naiskohtaloita (Suomi 1947) O: Toivo Särkkä 10.30 Se pikkuinen Lotta 11.00 Kotikokit 11.30 Pieni talo preerialla 12.15 Erämaan kutsu 12.45 Derrick 13.45 Jumppa : Core 1 14.15 Nuoret ja luonto 14.40 Elämäni eläimet 15.10 Musiikki-tv 16.10 Suuri löytöretki 17.00 Kimmo Kuu 17.19 Pikku Kakkonen 18.00 Metsolat 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kevätsää 19.20 Pressiklubi 20.00 Puskuri 20.30 Kummeli 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki 22.50 Sopranos (K15) 23.45 Kadonneet 0.15 Riskirajoilla MTV3 6.25 Huomenta Suomi 9.10 Studio55 9.35 Mitä tänään syötäisiin? 9.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale / Ostoskanava 12.25 MTV3.fi 13.15 Kauniit ja rohkeat 13.40 Mitä tänään syötäisiin? 13.45 Huomenta Suomen parhaat 14.10 Viihdeuutiset 14.15 Hei, olen Susan 14.40 Lääkärit 15.30 Sillä siisti 16.00 Pientä pintaremonttia 16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 Joka kodin asuntomarkkinat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Tuntemattomat 21.00 Ilman johtolankaa 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Formula 1: Extra 22.40 MM-ralli: Sardinia 22.50 I, Robot. Tieteiselokuva. O: Alex Proyas. USA 2004. 0.55 MM-ralli: Sardinia 1.25 Suuret vankilapaot Nelonen 6.45 Karhulan nukkesairaala 7.00 Avatar 7.25 Lilo ja Stitch 7.50 Pirpanat 8.00 Nanny 8.30 Kämppä myyntikuntoon 9.00 Makumatka Kreikkaan 9.30 Vauva tulossa 10.00 Tyyliä pikkurahalla 10.30 Naapurikämppä kuntoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Häät haltuun 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Makumatka Kreikkaan 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.40 Nelosen sää 17.45 Lovespring International 18.15 Neljän kopla 18.45 Nelosen uutiset, sää 19.00 Kaikki rakastavat Raymondia 19.30 Vuosisadan keikka 20.00 Hauskat kotivideot / 20.57 Keno 21.00 Shanghai Knights. Toimintakomedia. O: David Dobkin 23.20 Nelosen uutiset, sää, urheilu 23.35 Rooma 0.45 Villit kuviot 2 (K15) Trilleri. O: Jack Perez Lauantai 23.5.2009 TV1 8.00 Tv-uutiset 8.05 Historiaa 9.00 Tv-uutiset/Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset/10.05 Ykkösaamu 10.45 Presidentin kanslia 11.00 Tv-uutiset 11.05 Elämä käsissä 12.00 Strada 12.30 Vielä virtaa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Ykkösdokumentti 14.00 Puutarhan lumoissa 14.30 Puutarhaunelmia 15.00 Jääkarhut ilman jäätä 15.25 Pokka pitää 15.55 Holby Cityn sairaala 16.55 Pisara 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.15 Urheiluruutu 18.20 Antiikkia, antiikkia 18.50 Avara luonto 19.45 Midsomerin murhat 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.15 Järki ja tunteet (USA/Englanti 1996) O: Ang Lee 23.25 Platinan tähden TV2 7.45 Pikku kakkonen 9.00 Galaxi 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.24 Ruohonjuuritasolla 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.50 Oddasat 12.05 Alueuutiset: 13.15 Pohjois- Suomen uutiset 13.25 Puskuri 13.55 Sirkuselämää 14.25 Taas tyttö kadoksissa (Suomi 1957) O: Ville Salminen 15.30 Pressiklubi 16.10 Suomen vahvin 17.00 V75-ravit 17.30 Matkakassi: Etelä-Ruotsi 18.00 Hovimäki 18.50 Tv-uutiset/19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen kevätsää 19.10 Sisko ja sen veli 19.40 Jari Sillanpää Goes Latin 20.50 Kahden keikka 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Mies hevosena (K15) (USA 1970) Lännenelokuva. 0.00 Pasila 0.25 Yle Live: Rock in Rio 2008 MTV3 8.00 Lastenohjelmaa 10.25 Hannah Montana 10.55 Mitä tänään syötäisiin? 11.00 Elixir 11.30 Golfia: Golf Today 12.00 Motor Forum: SM Rata 12.55 Pilanpäiten 13.05 Kaikkea sitä näkee 13.10 Salatut elämät 14.35 Piilokamera 15.00 Bratz Taikavoimia. O: Mucci Fassett (USA 2006) 16.20 Star Wars: The Clone Wars 16.50 Päivän työ! 16.55 Top Gear 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 MM-ralli: Sardinia 19.30 Karpon parhaat 20.00 Biisikärpänen 21.00 Naisten maailma 22.00 Kymmenen Uutiset/Tulosruutu 22.20 Formula 1: Extra 22.30 Lotto ja Lauantai-Jokeri 22.35 Tulivuori. Toimintajännäri. O: Mick Jackson (USA 1997) 0.35 Formula 1: aika-ajot 1.05 MM-ralli: Sardinia 1.35 Langalla Nelonen 9.00 Unitupa 9.30 Sporttipalat 10.00 FHRA: Power and Speed 10.30 Ilmailun maailma 11.00 Start! 11.30 Volvo Ocean Race 12.00 Navigare 12.30 Veneilyn maailma 13.00 Kaikki rakastavat Raymondia 14.30 Sairaala 16.30 Stratovarius: Deep Unknown 16.35 Bringing Down the House - Elämä on laiffii. Komedia.O: Adam Shankman 18.45 Nelosen uutiset/ Nelosen sää 19.00 Jenkit kisaavat Japanissa 20.00 Amerikan Gladiaattorit 20.57 Keno 21.00 Sukellusvene U-96. O: Wolfgang Petersen 0.55 Deadwood (K15) 2.00 Sudenpesä (K15) Rikosdraama. O: Martin Scorsese Sunnuntai 24.5.2009 TV1 8.00 Tv-uutiset 8.05 Avara luonto 9.00 Tv-uutiset 9.05 Lastenhoidon A ja Ö 9.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus: Senaatintori 11.00 Tv-uutiset 11.05 Elämä käsissä 12.00 Dave s London 12.30 Vielä virtaa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Viikko viitottuna 13.15 Prisma: Elävä kehomme 14.15 Manne maailmalla: Intia 14.45 Puutarhurin ABC 15.15 Venäjän emigrantit 16.10 Historiaa 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.15 Urheiluruutu 18.20 Kiehtova maailma 19.15 Uuden kynnyksellä 19.45 Arto Nyberg 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.15 Ykkösdokumentti 22.10 Komisario Lewis 23.45 Uusi Kino TV2 7.45 Pikku kakkonen 9.00 Galaxi 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Se pikkuinen Lotta 10.55 Haasteen edessä 11.10 Summeribileet 11.40 Kesätorppa kuntoon 12.10 Pieni talo preerialla 13.00 Lemmentaikuri (USA 1939) Komedia. O: Tay Garnett 14.35 Yleisurheilua: Helsinki City Run 2009 15.20 Suomen vahvin 16.20 Sisu 16.50 Dokumenttiprojekti 18.20 Kohtauspaikka: Luokkakuva 18.50 Tv-uutiset/19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen kevätsää 19.10 Kesärenkimix 19.20 Robin Hood 20.05 Punainen lanka 20.54 Ihanan Elisan tytär 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Se on siinä 22.35 Sisko ja sen veli 23.05 Musiikki-tv 0.05 Comedy Inc. (K13) 0.30 Sopranos (K15) MTV3 7.20 Lastenohjelmaa 9.25 Joka kodin asuntomarkkinat 10.00 T.i.l.a. 10.30 Jokakoti.fi 11.00 Ihana piha 11.30 Foodoo 12.00 Kaikki haluavat tyyliä 12.30 Salatut elämät 13.30 Viidakkoperhe 14.30 Kuin viimeistä päivää 15.00 Seabiscuit - amerikkalainen legenda. O: Gary Ross (USA 2003) 17.35 Kaikkea sitä näkee 17.40 Päivän työ! 17.45 Formula 1: osakilpailu 18.45 MM-ralli 19.00 Seitsemän Uutiset/Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Ennätystehdas 20.00 Pitkä kuuma kesä 21.00 Rikospoliisi Maria Kallio 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää/22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: Extra 22.45 Wallander: Kylähullu (K15) 0.35 Formula 1: osakilpailu 2.05 MM-ralli: Sardinia Nelonen 8.35 Tyyliä vai ei 9.10 Huvila & Huussi 10.10 Eden 10.40 Jeff eläinten matkassa 11.40 Eläinkunnan ennätykset 12.45 Dr. Phil 13.45 Frasier 15.45 Krokotiilimies 16.45 Wildfire 17.45 American Chopper 18.45 Nelosen uutiset/nelosen sää 19.00 Järjen jättiläiset 20.00 Reikä seinässä 20.30 Hullut japanilaiset 20.57 Keno 21.00 Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu. Toimintaseikkailu. O: Gore Verbinski 23.50 Nelosen uutiset ja sää 24.00 Urheilu-uutiset 0.05 Criminal Minds - FBI-tutkijat 1.05 Navigare Maanantai 25.5.2009 TV1 5.55 Tanskan ihmeitä: Vattimeri 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tie Avonleaan 10.20 Dave s London 10.50 Kolme vuodenaikaa: Orvokit 11.00 Tv-uutiset / YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv 13.00 Tv-uutiset/13.05 Ykkösaamu 13.45 Arto Nyberg 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.55 Pisara 16.00 Vaalit 09: Vaalizoom 16.45 Ihmiskunnan aarteita 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Muskelimieheksi ponnistelematta 19.00 Prisma: Elävä kehomme 19.50 Ensyklopedia 20.00 Paska juttu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Kotikatsomo: Raid (K15) 23.05 Tv-uutiset 23.10 Ulkolinja TV2 6.50 Pikku Kakkonen 8.50 Elämäni eläimet: Huippulääkärit 9.20 Matka Färsaarille 9.50 Piha kuntoon 10.20 Mistralin tuulet 10.45 Satuhäät 11.35 Salainen miljonääri 12.25 Suuri unelmani: Juoksija 12.55 Vanha kettu 13.55 Se on siinä 14.25 Ihanan Elisan tytär 15.20 Metsolat 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Totte 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Ensiaskeleita 18.05 Vuoristosairaala 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kevätsää 19.20 Kesätorppa kuntoon 19.50 Sissin kohtalonvuodet 21.35 Pasila 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.15 Tyttökauppiaat (K15) 23.00 Hädän hetkellä 23.45 Pressiklubi MTV3 6.05 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.10 Studio55 9.35 Mitä tänään syötäisiin? 9.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale 11.25 Ostoskanava 12.25 MTV3.fi 13.20 Kauniit ja rohkeat 13.45 Huomenta Suomen parhaat 14.10 Viihdeuutiset 14.15 Miehen puolikkaat 14.45 Lääkärit 15.35 Tuntemattomat 16.20 Pilanpäiten 16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 Elixir 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Ne Salmiset 21.00 Life 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Fringe - rajamailla 23.30 Vihjeet hukassa 0.25 Naisten maailma Nelonen 6.45 Lastenohjelmaa 8.00 Nanny 8.30 Kämppä myyntikuntoon 9.00 Makumatka Kreikkaan 9.30 Vauva tulossa 10.00 Häät haltuun 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.40 Nelosen sää 17.45 Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset/nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13) 20.00 Suomen Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Dirty Sexy Money 22.00 Tracey Ullman 22.35 Puhelintytön päiväkirja 23.05 Nelosen uutiset ja sää 23.15 Urheilu-uutiset 23.20 Frasier 23.50 Lost (K15) Tiistai 26.5.2009 TV1 5.55 Dave s London 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tie Avonleaan 10.20 Paska juttu 10.50 Kolme vuodenaikaa 11.00 Tv-uutiset / YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv 13.00 Tv-uutiset 13.05 Jumalanpalvelus: Senaatintori 14.05 Suomen EU-politiikka 16.00 Strada 16.30 Uuden kynnyksellä 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Kolme tarinaa: Vauvasimulaattori 18.50 Kolme tarinaa 19.35 Luontohetki 20.00 Tosi tarina 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Turvapaikanhakijat 22.35 John, Cincinnatista 23.25 Tv-uutiset 23.30 Prisma: Elävä kehomme TV2 6.50 Pikku Kakkonen 9.00 Oddasat 9.15 Alueuutiset: 10.25 Pohjois- Suomen uutiset 10.35 Onnen päivät 11.00 Makujen matkassa: Kylie Kwong Kiinassa 11.25 Eläinsairaala 11.55 Monsteri-talli 12.45 Onni etsii asuntoa (Suomi 1955) O:Thure Bahne. Komedia. 14.00 Pohjantähden alla 14.30 Hovimäki 15.20 Inhimillinen tekijä 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Ville ja Tuure 17.22 Pikku Kakkonen 18.00 Pieni runotyttö 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kevätsää 19.20 Akuutti 20.00 Metsolat 20.50 Hienosti hihnassa 21.00 Ajankohtainen Kakkonen 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Legenda Nibelungin sormuksesta 1.05 Comedy Inc. (K13) MTV3 6.05 Studio55 6.25 Huomenta Suomi 9.10 Studio55 9.35 Mitä tänään syötäisiin? 9.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale 11.25 Ostoskanava/12.25 MTV3.fi 13.15 Kauniit ja rohkeat 13.40 Mitä tänään syötäisiin? 13.45 Huomenta Suomen parhaat 14.10 Viihdeuutiset 14.15 Alf 14.45 Lääkärit 15.35 Biisikärpänen 16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 Ihana piha 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Perhesiteet 21.00 Todistettavasti syyllinen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 C.S.I. Miami 0.25 Naistenmiehet Nelonen 6.45 Karhulan nukkesairaala 7.00 Avatar 7.25 Disney esittää: Lilo ja Stitch 7.50 Pirpanat 8.00 Nanny 8.30 Kämppä myyntikuntoon 9.00 Syödään yhdessä 9.30 Vauva tulossa 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 Eden 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.40 Nelosen sää 17.45 Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset/nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13) 20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 Las Vegas 22.00 4D: Maailman suurin poika 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 Urheilu-uutiset 23.15 Frasier 23.45 Start! 0.15 NCIS Rikostutkijat Keskiviikko 27.5.2009 TV1 5.55 Tosi tarina 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tie Avonleaan 10.20 Tanskan ihmeitä: Ikimetsä 10.50 Kolme vuodenaikaa: Kielot 11.00 Tv-uutiset / YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv 13.00 Tv-uutiset 13.05 Syntipukit 14.05 Taskurapu merrassa 14.30 Vielä virtaa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Rautakauden seppä 16.05 Avara luonto 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Tulevaisuuden atomivoimalat 19.00 Pokka pitää 19.30 Historiaa: Mustanmeren hylyt 20.25 Viking Lotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio/21.40 A-plus 22.00 Ulkolinja 22.55 Tv-uutiset 23.00 Kotikatsomo: Raid (K15) O: Tapio Piirainen (Suomi 2003) TV2 6.50 Pikku Kakkonen 9.00 Oddasat 9.15 Alueuutiset: 10.25 Pohjois- Suomen uutiset 10.35 Onnen päivät 11.00 Eläinten tahtiin 11.05 Niklaksen keittiössä 11.35 Iloa puutarhasta 12.00 Matkapassi special: Peru 12.50 Eläinten tahtiin 12.55 Nuoruus vauhdissa (Suomi 1961) O: Valentin Vaala. 14.10 Uutisvuosi 14.20 Ajankohtainen Kakkonen 15.10 Kohtauspaikka: Luokkakuva 15.40 Piha kuntoon 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Utelias Vili 17.22 Pikku Kakkonen 18.00 Pieni runotyttö 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kevätsää 19.20 Suomi express 19.50 IT-porukka 20.15 Mestarihuijarit 20.45 Hovimäki 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga MTV3 6.05 Studio55 6.25 Huomenta Suomi/Studio55 9.35 Mitä tänään syötäisiin? 9.40 Tunteita ja tuoksuja 10.25 Repliikki 10.35 Emmerdale 11.25 Ostoskanava/12.25 MTV3.fi 13.15 Kauniit ja rohkeat 13.40 Mitä tänään syötäisiin? 13.45 Huomenta Suomen parhaat 14.10 Viihdeuutiset 14.15 Ensisilmäyksellä 14.45 Lääkärit 15.35 Samaa sukua, eri maata 16.30 Repliikki 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 17.55 Päivän työ! 18.00 Emmerdale 18.30 T.i.l.a. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 45min Special 21.00 C.S.I. New York 21.55 Viking Lotto ja Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Metsien miehet 23.30 Myytinmurtajat 0.35 Kolmas kivi auringosta Nelonen 6.45 Lastenohjelmaa 8.00 Nanny 8.30 Kämppä myyntikuntoon 9.00 Syödään yhdessä 9.30 Vauva tulossa 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 Eden/ 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 James Martinin puutarhaherkut 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 15.55 Päivien viemää 16.45 Oprah 17.40 Nelosen sää 17.45 Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset/nelosen sää 19.00 Sairaala 19.30 Sinkkuelämää (K13) 20.00 Nätti nakuna 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia 22.00 Beck: Korppikotka (K15) Trilleri. O: Kjell Sundvall. 23.55 Nelosen uutiset ja sää 0.05 Urheilu-uutiset 0.10 Frasier

16 20.5.2009 - nro 21 LIIKE- JA PALVELUHAKEMISTO LIIKE- JA PALVELUHAKEMISTO LIIKE- JA PALVELUHAKEMISTO AUTOHUOLTO-, KORJAUS- JA HYDRAULIIKKAPALVELUT Puolangan Autohuolto Oy Auhonkatu 10, 89200 Puolanka Puh. (08) 752 350, 0400 216 235 AUTOTARVIKKEIDEN YKKÖSPAIKKA MYÖS KORJAUKSET JA HUOLLOT BOSCH auton sähköisten järjestelmien diagnoosit HYDRAULIIKKAPALVELUT: -letkut -liittimet Suoritamme koneistus-, sorvaustyöt ja hitsaukset. Raskaskone- ja maatalouskoneiden korjaukset. Koneurakointi HUOVINEN & KINNUNEN OY Hallitie 4, Puolanka p. 040 760 8759 LAKIASIAINPALVELUA LAKIASIAINPALVELUJA PUOLANGALLA Yksityisten henkilöiden ja yritysten lakiasiat luotettavasti. Lakiasiaintoimisto JORMA HERTTUAINEN varatuomari, ekonomi Kauppurienkatu 23, 90100 Oulu Puh. 040-5081 675, 08-3125 640 Sivutoimisto Puolangalla Puolanka-lehden toimitiloissa, missä vastaanotto sopimuksen mukaan. PANKKIPALVELUA Reijo Moilanen puh. 040 7504 521, (08) 752 444 reijo.moilanen@pp1.inet.fi JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Avoinna: ma-pe 9.00-16.00 VAKUUTUSPALVELUA Lähivakuuttaja Puolangalla Reijo Moilanen Keskuskatu 2 puh. 040 7504 521, (08) 752 444 reijo.moilanen@pp1.inet.fi MYÖS OPTIAN PANKKIPALVELUT Jorma Heikkinen, Hillatie 1 Puh. (08) 751 658, 040 547 0088 LIIKEHAKEMISTO Ole esillä edullisesti joka viikko! Puolueista riippumaton Puolangan kotiseutu- ja paikallislehti, Sanomalehtien Liiton jäsen, 27. vsk Ilmestymispäivä: keskiviikko Julkaisija: Kustannus Oy Puolangan DTP Puhelin (08) 653 2200 Telefax (08) 653 2229 www.puolanka-lehti.fi www.puolankainfo.fi toimitus@puolanka-lehti.fi etunimi.sukunimi@puolanka-lehti.fi AVOINNA: MA-PE klo 8-18 LA suljettu PIENKONEKORJAUS JA -HUOLTO AUTOHUOLTO ja -KORJAUS MOILASEN KORJAAMO Mika Moilanen, Hyrynsalmentie 2 Puh. 040 482 6840, gsm 040 522 8183 LINJA-AUTO- JA TAKSIPALVELUT Puh. 050 595 9590 TAKSI Rami Seppänen Puh. auto 0400 280 977 TAKSI Juhani Kemppainen Puh. 0400 387 399 TAKSI Veli-Matti Rytkönen Puh. 0400 381 336 KULJETUSPALVELUA Kuljetuspalvelu Y. NÄYHÄ Puolanka puh. 751 058, auto 0400 685 869 Osoite Kajaanintie 5 89200 PUOLANKA Avoinna ma-pe klo 9.00-17.00 Päätoimittaja Toimitus Tuomo Seppänen Puh. 0500 774 904 Rauni Räisänen Maria Kyllönen Eija Luukkonen Ilmoitukset Tuomo Seppänen Taimi Heikkinen Laskutus, tilaukset Taimi Heikkinen AUTOMAALAAMOJA Puolangan Kolarikorjaus Oy avoinna ma-pe 8-17 Puh. 0500 560 981, Hallitie 5, email: kolarikorjaus@puolanka.net HIERONTA- JA FYSIOTERAPIAPALVELUA FYSIOTERAPIA Jouni Pyykkönen Fysikaaliset hoidot, hieronnat Virastokatu 8, Puolanka 050 555 9660 HIERONTAA Puh. 040 820 1395 Pertti Heikkinen, laill.hieroja PARTURI-KAMPAAMOJA Parturi-Kampaamo/Koulutettu hieroja ANJA VÄISÄNEN Kajaanintie 16. Puh. 044 579 3242 Parturi-Kampaamo MIKA TORVINEN Kajaanintie 5 P. 040 757 6013 PARTURI-KAMPAAMO Paula Sirkeinen Hanna Kampaamo-Parturi Hanna Maaherrankatu 10 Puh. 050 379 7837/Paula Puh. 040 742 3648/Hanna (08) 651 421 Parturi-kampaamo MERJA TÖRRÖ Paljakkatalo, puh. 040 513 1991 Parturi-Kampaamo Johanna, Ouluntie 3 Puh. 040 371 6538 KAUNEUDENHOITOA JA HIERONTAA sky-dipl. kosmetologi, maskeeraaja, hieroja, värikonsultti Puh. 041 438 4348, Ouluntie 3 *Myös solarium Ilmoitushinnat: Etusivu... 1,00 (1,22 sis. alv) Tekstissä... 0,85 (1,04 sis. alv) Tekstin jälkeen... 0,90 (1,10 sis. alv) Takasivu... 0,90 (1,10 sis. alv) Värilisä/väri... 10 (12,20 sis. alv) 10 euron palsta... 10 (sis. alv. Laskutuslisä 3,10 ) Nimimerkkilisä... 5 (sis. alv) Ilmoitusten jättöaika: Ilmoitukset on jätettävä toimitukseen viimeistään maanantaina kello 14:ään mennessä. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin. Ilmoitushinnan lisäksi perimme välitysmaksun 5 (sis. alv). KIINTEISTÖNHUOLTO- JA KORJAUSPALVELUA Jäte- ja vaihtolavakuljetukset Kiinteistöhuollot Sakokaivojen tyhjennykset Kaivu- ym. työt bobcatilla YLÄ-KAINUUN JÄTEHUOLTO Oy P. 0400 166 822, 0500 166 822. Päivystys 24 h/vrk, p. 045 110 4861. RAKENNUS- JA KALUSTEPALVELUA T:mi UNSKI Remonttityöt, korjausrakentaminen Uudisrakentaminen Hirsityöt, kirvesmiestyöt Maastokuljetuksia/kelkka/mönkijä Yms... Puh. 0400 289 644/Unto Hyttinen METSÄNHOITOPALVELUA PUUKAUPAN ASIANTUNTIJAT Teuvo Väisänen Jorma Nykänen Puh. 020 413 5082 Puh. 020 413 5083 Arto Väyrynen Puh. 020 413 5084 Osmo Seppänen Puh. 020 413 5085 LÄNSI-KAINUU Rakennuspalvelua Uudisrakennukset. Vanhan korjaukset. P. 0400 213 738 Jaakko Ryynänen Pyydä tarjous! MONIPUOLISTA RAKENNUS-, KORJAUS- JA SISUSTUSPALVELUA Sertifioitua märkätila-asennusta Kosteusmittauksia Rakennuspalvelu Ari Tuohino Puh. 044 294 0148 Osta Puolangalta! Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, jos ilmoitus on virheellinen tai sitä ei voida julkaista määrättynä päivänä. Vastuu rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Tilaushinnat: Kestotilaus... 44 /vsk Määräaikaistilaus... 47 /vsk Irtonumeron hinta... 1,20 Levikki... 2 395 lt 8.4.2009 Sivunvalmistus: Kustannus Oy Puolangan DTP, Puolanka 2009 Painopaikka: Kiuruvesi-lehti Oy / Kisapaino, Kiuruvesi 2009 MONIALAPALVELUJA Jukka Kauppinen Mika Pöllänen Puh. 0204 135 086 Puh. 0204 135 087 Pertti Lahtinen Puh. 0204 135 088 Toimisto Puh. 020 413 5080 www.mhy.fi/lansikainuu lansikainuu@mhy.fi etunimi.sukunimi@mhy.fi Väisäsen Kalustepalvelu keittiökalusteet wc-kalusteet komerot tasot altaat kalustehelat rakennuslasit Paltamontie 58, Puolanka Puh. 754 390, 040 747 4684 mauno.vaisanen@kalustepalvelu.inet.fi T:MI JORMA RIIPI Puh. 044 250 1551, 0400 677 507 viherrakentaminen salaojitukset sadevesijärjestelmien kaivu ja asennus pihojen kivipengerrystyöt ym. rakennuksen pohjatyöt ja täytöt kaapeliojien kaivutyöt LEVEÄPYÖRÄISELLÄ BOBCAT-KALUSTOLLA LVI-Asennus JET Oy LVI-asennus ja urakointi LVI-tarvikemyynti Ilmalämpöpumput ATK-huolto ja myynti Ota yhteyttä alansa ammattilaisiin! SÄHKÖASENNUKSIA Sähköasennukset Sähkötarvikemyynti Koneurakointi HUOVINEN & KINNUNEN OY Puh. 0400 386 675, (08) 752 222 Keskuskatu 6, Puolanka lvi-jet@hotmail.com Jarmo Turpeinen puh. 040 183 0310, Esa Turpeinen puh. 040 183 0311 KODIN REMONTIT UUDISRAKEN- TAMINEN SISUSTUSTYÖT KIINTEISTÖJEN HUOLTO JA KORJAUS MÖKKIEN HUOLTAMINEN Muista kotitalousvähennys. Maken Rakennusja Huoltopalvelu 040 554 1689 040 767 3709 J.K. Rowling Lomalle lukemista Siuntio Silosäkeen tarinat Jo Rees Kostajattaret 16 90 (norm. 22,50 ) 26 90 (norm. 16 26 35,30 ) Sekä paljon muita tarjoushintaisia kirjoja! KIPA PUOLANKA Puh./fax. 751 064

nro 21-20.5.2009 17 Uusi avustus yksityisteiden peruskunnostuksiin Eduskunta hyväksyi vuodenvaihteessa yksityistielain väliaikaisen muutoksen, jolla avustusehtoja väljennettiin. Tiehallinto voi nyt myöntää yksityistieavustusta puuhuollon kannalta merkittäville yksityisteille kolmevuotisen lisämäärärahan puitteissa. Avustuksen saamisen edellytyksenä on, että tiekunta on perustettu, tie on autolla-ajokelpoinen ja tie on puukuljetusten kannalta merkittävä. Alueellinen metsäkeskus antaa pyydettäessä kirjallisen lausunnon merkittävyydestä. Puolangan viides bändileiri jyrähtää elokuun alussa Puolangan viides bändileiri järjestetään tulevana kesänä elokuun alussa. Leiri alkaa infotilaisuudella Puolankajärven koulun ruokalassa maanantaina 3.8. ja päättyy oppilaskonserttiin perjantaina 7.8. Opetusta annetaan kaikissa perusbändisoittimissa: rummut, basso, kitara, koskettimet ja laulu ja joukkoon mahtuu myös puhaltajia. Puolangan bändileiri satsaa korkeatasoiseen opetukseen, sillä kaikki opettajat toimivat pääkaupunkiseudulla eri musiikkioppilaitoksien opettajina ja sen lisäksi ammattimuusikkoina tämän hetken tunnetuissa suomalaisissa bändeissä. Opiskelijamäärästä riippuen opettajia tulee olemaan seitsemästä kahdeksaan, ja joukossa on edellisiltä leireiltä tuttuja opettajia, muun muassa Miri Miettinen, Elina Hjelt ja Juha Räsänen. Muutamien opettajien osallistuminen ratkeaa lähipäivinä. Opettajat ovat nuoresta iästään huolimatta kokeneita soittajia ja opettajia, joilla on annettavaa pidemmällekin ehtineelle opiskelijalle. Aloituspäivänä leirin opiskelijat kootaan eri bändeiksi. Ohjel- massa on aamupäivisin henkilökohtaiset soitto- ja laulutunnit sekä ryhmätunnit ja iltapäivisin on yhteissoittoharjoituksia eöo bändiohjausta. Leirin bändeille järjestetään mahdollisuus itsenäiseen harjoitteluun ja samoin kaikille leiriläisille mahdollisuus henkilökohtaiseen opiskeluun. Nykyisin kaikilla Kainuun filiaalilukioverkoston opiskelijoilla on opiskelupaikkakunnasta riippumatta mahdollisuus suorittaa leirillä yksi musiikin syventävä kurssi. Leirillä on myös iltaohjelmaa. Leirin opettajat soittavat oman konserttinsa ja opiskelijat esiintyvät loppukonsertissa. Tämän lisäksi on saunailta- ja makkaranpaistoilta ja hyvin suosittu leirin yhteinen jami-ilta, jossa opiskelijat ja opettajat soittavat eri kokoonpanoissa jami-idean mukaisesti. Leirillä järjestetään ruokailuja yöpymismahdollisuus. Leirin opiskelijamäärä on ollut vuosittain noin 50-60, ja osallistujia on tullut Helsingistä aina Rovaniemeä myöten, pääosin kuitenkin Oulun läänin alueelta. Lisätietoja www.puolankainfofi/bandileiri. PUOLANKA-LEHTI MÖKILLE Tilaa nyt Puolanka-lehti kesäasuntoon, mummonmökille Puolangalle kesäksi. Vain kymmenen euroa kolme kesäkuukautta! KYMPILLÄ KESÄKSI! Kysy palveluistamme! Meidät tavoitat puhelimitse numerosta 653 2200, telefaksilla 653 2229, sähköpostitse osoitteesta toimitus@puolanka-lehti.fi tai etunimi.sukunimi@puolankalehti.fi Väliinputoajatiet Aiemmin tiepiirin avustusta on saanut vain teille, joilla on vähintään kolme taloutta vähintään kilometrin matkalla tai tiellä on muuten huomattava liikenteellinen merkitys paikkakunnalla. Toisaalta metsäkeskusten kautta haettavien kestävän metsätalouden rahoituslailla avustettavien yksityisteiden perusparannuksen ehtona on, että metsäliikenteen osuus on vähintään 40 prosenttia. Yksityistiet, jotka eivät täytä kummankaan avustusmuodon ehtoja, ovat väliinputoajia. Uudella, puuhuollon kannalta merkittäville yksityisteille myönnettävällä avustuksella voidaan tukea myös näiden teiden peruskorjausta. Tällaisia teitä ovat esimerkiksi tiet, joiden varrella on paljon PUOLANKA-LEHDEN TILAUS Kestotilaus Määräaikaistilaus loma-asutusta tai tiet, joiden varrella on yksi tai kaksi pysyvää taloutta. Vaikka maailmanlaajuinen taantuma yhdistettynä suuriin leimikkovarantoihin on vähentänyt puun kysyntää tilapäisesti, tarvitaan puuta taas, kun seuraava nousukausi koittaa. Nyt, kun konekaluston kustannukset ovat laskeneet ja kalustoa on helposti saatavilla, kannattaa panostaa teiden perusparannukseen. Tiekunta voi saada valtionavustusta 50 prosenttia hankkeen hyväksytyistä arvonlisäverollisista kustannuksista. Avustus haetaan Tiehallinnolta ja hakuaika on ympäri vuoden. Oulun tiepiirin alueella näitä varoja on tänä vuonna käytössä 1,3 miljoonaa Digikuvakisassa etsitään jälleen parasta kesäotosta Pikkuhiljaa perinteen mittoihin yltävä Mielikuvan ja Puolankalehden järjestämä digikuvakisa käynnistyy jälleen kesäkuun alusta. Kilpailu päättyy elokuun viimeinen päivä. Kokeneista valokuvaajista Viime kesän parhaaksi kuvaksi valittiin Terhi Moilasen Kukkapenkin kesävieraita. koostuva tuomaristo valitsee saapuneista kuvista parhaat niin kesä-, heinä- kuin elokuussakin, ja näistä valitaan vielä kesän paras otos. Kisassa pätevät edelliskesien malliin seuraava sääntö: kuvan tulee liittyä Puolankaan tavalla tai toisella. Kilpailukuvat voi toimittaa Puolanka-lehden toimi- Kesätilaus 1.6.-31.8. 10 44 /vuosi 47 /12 kk Nimi Osoite Maksaja (ellei tilaaja) Nimi Osoite euroa, eli ne kaksinkertaistavat tiepiirin yksityistiemäärärahat. Tiekuntien kannattaa olla aktiivisia ja toimitsijamiehen tai hoitokunnan viipymättä laatia avustuskelpoisuushakemus Oulun tiepiirille. Vasta sen jälkeen, kun tiepiiri on hyväksynyt tien avustuskelpoiseksi, tiekunnan kokous voi tehdä päätöksen parannusavustuksen hakemisesta ja käynnistää hakutoimet. Kainuun metsäkeskus on käynnistänyt kolmevuotisen EUhankkeen Kainuun yksityistieverkon kehittäminen. Hanke tarjoaa apua yksityistieasioissa niin yksittäisille tieosakkaille kuin tiekunnillekin. Muista, että jos olet tieosakas, kyseessä on sinunkin tiesi. tukseen joko muistikortilla, cdlevyllä tai sähköpostitse kunkin kesäkuukauden viimeiseen päivään mennessä. Osakilpailujen voittajat palkitaan 30 x 40 -senttisellä kehystetyllä suurennoksella, ja kokonaiskilpailun paras saa voittoisasta kuvastaan lisäksi sadan euron lahjakortin Mielikuvaan. KIRJE Vastauslähetys PMM Sopimus Kustannus Oy Puolangan DTP Puolanka-lehti maksaa Vastauslähetys TUNNUS 5009926 21/09 Tervetuloa seuraamaan Kainuun murrekisaa Puolangalle! Luvassa on hersyviä hetkiä mukavalla murteella. Kainuun murrekisa 2009 pidetään Puolangalla Askanmäen kotiseututalon pihapiirissä perjantaina 3.7. kello 16. Murrekisan teemana on tällä kertaa pessimismi, jonka on sanottu olevan kainuulaisille leimallinen piirre. Viimeksi Kainuun ja Koillismaan murretaituriksi ylsi taivalkoskelainen Heikki Luokkanen. Hyrynsalmella tuolloin pidetty murrekisa oli tuomariston mielestä tasoltaan kaikkien aikojen paras. Kainuun murrekisa 2009:n järjestävät Puolan- gan kunta, Elias Lönnrot -seura ry, Kainuun lausujat ry ja Kainuun äidinkielen opettajain yhdistys. Esitys voi olla puhe, pakina tai muu murretta esiintuova esitys. Alatyylisiä esityksiä ei hyväksytä. Kilpailussa saa käyttää esiintymisasua ja kohtuullisessa määrin rekvisiittaa. Esitystä arvioitaessa pääpaino on murteen luontevassa käytössä. Myös puheen sisältöön, puheilmaisuun ja esityksen kokonaisvaikutelmaan kiinnitetään huomiota. Yksilökisassa puheosuuden pituus on kolme minuuttia. Tänä vuonna kisaan Murretaituri 2008: Heikki Luokkanen Kenestä Kainuun murremestari 2009? Kainuun murrekisa 2009 Puolangan Askanmäessä perjantaina 3.7. kello 16.00 on mahdollista osallistua myös kahdestaan tai pienessä ryhmässä. SM-kisoihin voivat jatkaa ainoastaan yksilökisassa menestyneet. Murrekisan yhteydessä on myynnissä palvilihakeittoa, kahvia, virvokkeita ja murretuotteita. Ennakkoon voi ilmoittautua torstaihin 18.6. kello 16:een mennessä Puolangan kunnan keskukseen numeroon (08) 6155 441 tai sähköpostiin puhelinvaihde@puolanka.fi. Kisaan voi tulla mukaan myös kylmiltään paikan päällä. Kaikki halukkaat saavat osallistua murteenkäytön mittelöön. Nelihenkisen tuomariston puheenjohtajana toimii Oulun yliopiston professori Harri Mantila. Mukana hyvissä asioissa - Kesästä tulee parempi, mitä on ennustettu, sammakkoprofessori Taisto Heikkinen väittää viikolla 20 antamassaan ennusteessa. - Sammakko nousi pikkuisen myöhässä, muttei se mitään haittaa: on virkeä sammakko ja pitkät on hypyt. Näyttää, että menee yli mitoista. Se meinaa, että tulee parempi kesä mitä viime vuonna. - Muut ovat ennustaneet sadekesää, mutta minä se ennustan toisin. Siinä mahtoi viisitoista ennustajaa mennä vikaan, ei se niin paljon sada kuin viime kesänä, Heikkinen väittää. - Minun merkkini viittaavat siihen, että tätä kylmää jaksoa menee Eskon päivään eli 10. kesäkuuta saakka. Sitten alkaa heti kesä. Aivan talvista keliä Eskon päivään saakka Taisto ei kuitenkaa ennusta. - On tässä välillä hyvääkin ilmaa. Viikon päästä on hirveän hyvät kelit vaikka rannalla olla. Sitten taas tulee kylmä jakso. Nyt minä odottelen lumisateita. Jänis on vielä valkea ja ennen se merkkasi, että sulalla jäniksen ollessa valkoinen tulee takatalvi. Lunta pitäisi tulla tämän viikon lopulla. Jos ei Kainuussa, niin ainakin jossain päin Suomea, Heikkinen ilmoittaa 14.5. Talven lumimäärä meni ennusteen mukaan, tai ainakin melkein. - Lunta oli 65 senttiä, kun ennustin 67 senttiä. Kaksi senttiä jäi uupumaan, joten kyllä se melko lähellä oli, Heikkinen toteaa. Kevätkin on tullut Taiston merkkien mukaan, ja koivunoksan antaman merkin mukaan kevään tulo meni nappiin. - Vuorokausi ja viikko koivunlehden menosta urvalle, niin monta viikkoa on lumen ja jäiden lähtöön ja se osui kohdalleen, Heikkinen kertoi. - Juhannus on mukavan lämmin, siinä 20-23 astetta, mutta sadekuuron mahdollisuus on paikoin. Erittäin hyvä juhla-aika tulee, Heikkinen lupaa. Juhannuksen jälkeisestä kesästä Taisto ennustaa vaihtelevaa ja heinäkuulle Heikkinen ennustaa sateita enemmän kuin muulloin. - Hirveän rajuja tuulenpuuskia, ja ukkoskuuroilta tulee vettä niin, että saattaa yhdestä kuurosta tulla jopa 30 milliä. Tähän pitää varautua ihmisillä. - On siinä hyvääkin ilmaa, mutta kasvillisuuden kannalta erittäin hyvä kuukausi: on lämmintä ja märkää. Heinäkuun 10. päivä käy halla, joka vioittaa marjoja, mutta muutoin marjavuodesta tulee erittäin hyvä. - Elokuussa on sitten 5.-25:nnen päivän välissä kolme viikkoa hellettä: saattaa kivuta jo yli 30 asteen, Heikkinen ennustaa. Taiston viralliset sivut löytyvät www.puolankainfo.fi -sivuilta.

18 20.5.2009 - nro 21 Kainuun murrekisa järjestetään Askanmäessä pessimismiteemalla Puolangan kunta, Elias Lönnrot -seura ry, Kainuun lausujat ry ja Kainuun äidinkielen opettajain yhdistys toteuttavat Kainuun murrekisan Askanmäessä perjantaina 3.7. Tilaisuus on samalla Kajaanin Runoviikon off-tapahtuma ja osa Puolangan rokulikesätapahtumaa. Murrekisan teemana on tällä kertaa pessimismi, jonka on sanottu olevan kainuulaisille leimallinen piirre. Kilpailun tuomareina toimivat Kajaanin yliopistokeskuksen lehtori Juha Vartiainen, Kainuun lausujien puheenjohtaja Lea Suopelto, professori Harri Mantila sekä uutena suomussalmelainen käsikirjoittaja-näyttelijä Eero Schroderus. Kainuun murre elää vahvaa nousukautta. Viime vuonna Hyrynsalmella pidetty murrekisa oli tuomariston mielestä tasoltaan kaikkien aikojen paras. Silloin Kainuun ja Koillismaan murretaituriksi valittiin taivalkoskelainen Heikki Luokkanen. Toiseksi sijoittunut Eeva Heikkinen Kotilasta toi kisaan puolankalaismenestystä. Kainuun ja Koillismaan murrealue on Suomen suurin ja osa laajaa savolaismurteiden aluetta. Järjestäjät toivovatkin kisaan runsasta osallistumista. Askanmäen kesäteatterin katettuun katsomoon mahtuu viisisataahenkinen yleisö. Ennakkoilmoittautuminen murrekisaan on Puolangan kuntaan torstaihin 18.6. mennessä, ja Läheppä sinnäe Askammäkkeen murremittelöehin! Perjantaena kolomas heinäkuuta eli 3.7. meinoavat pitteä Keskitalon kartanolla vuojen 2009 jonku Kainuun murrekisan. Se alakaa nelijäm maessa. Van siellä ne arvostelloo kaekem moalimar ruikutuksie iham päntiönnään. Sinne voepi tulla kaverin kansa, iliman kaverie tae vaekka ihan sakiltaan. Ei tarvihe välttämätä ilimottaotuo etukätteen, jos ei kerta halluo. Kolomea minnuuttie kauvempata siellon yhen ihmisen turha jatustoa. Emännät ne siellä keittelööpi ja kuulema myöpihi keittoa, jossa olla möllöttää aenahi pottuja ja palavilihakönttie. Kahveahhi sieltä vissiin soapi ostoa. Päeveä voepi vielä jatkoahhi rantamaesemissa eli leirintäaluveella. Sannoot muka Pessimismi-illaksi. Mikähä se semmonenni lienöö? Ohjelmata alakaa kuuluo yheksältä, van meinovaahan nuo ruveta myymään jottae jalakaohjelmie jo puolta tuntie ennemmin. Jos vähejää jäe kaehertammaan, ni lisseä soapi kyssyö kunnahherroelta. On kaet niillä muka jotku internettisivuthi. Eläpä jätä tulemata, van sinnepä on kyllä vielä monen miehen ikä. kisaan voi tulla mukaan myös kylmiltään paikan päällä. Kaikki halukkaat saavat osallistua murteenkäytön mittelöön. Esitys voi olla puhe, pakina tai muu murretta esiintuova esitys. Alatyylisiä esityksiä ei hyväksytä. Kilpailussa saa käyttää esiintymisasua ja kohtuullisessa määrin rekvisiittaa. Esitystä arvioitaessa pääpaino on murteen luontevassa käytössä. Myös puheen sisältöön, puheilmaisuun ja esityksen kokonaisvaikutelmaan kiinnitetään huomiota. Yksilökisassa puheosuuden pituus on kolme minuuttia. Tänä vuonna kisaan on mahdollista osallistua myös kahdestaan tai pienessä ryhmässä. SMkisoihin voivat jatkaa ainoastaan yksilökisassa menestyneet. Murrekisan yhteydessä Askan Ahertajat ry. pitää Askanmäessä puhvettia, josta voi ostaa perikainuulaista palvilihakeittoa, kahvia ja virvokkeita. Väliajalla kuullaan puolankalaista harmonikkamusiikkia. Ennen kisoja, kisojen aikana ja kisojen jälkeen Puolangan kulttuuriyhdistys Kultsu ry. myy kampanjatuotteina murreaiheisia rintamerkkejä ja kangaskasseja. Muutakin kulttuurimateriaalia saattaa olla kaupan. Nykyisin käytössä oleva Kalevala täyttää tänä vuonna 160 vuotta. Elias Lönnrot julkaisi sen vuonna 1849. Kalevalan ensimmäinen versio, vanha Kalevala ilmestyi 1835. Kalevalaan liittyvä juhlinta jatkuu siis myös vuonna 2010, jolloin vanhan Kalevalan ilmestymisestä tulee kuluneeksi 175 vuotta. Elias Lönnrot on vaikuttanut suuresti suomen kielen kehitykseen. Hänen 20 vuotta kestänyt elämäntyönsä Kainuussa sekä toimintansa runonkerääjänä, toimittajana ja kirjailijana löivät epäilemättä leimansa hänen myöhempään tuotantoonsa Helsingin yliopiston suomen kielen professorina. Professorin virassa hän kokosi yhdessä kollegoidensa kanssa ensimmäiset suomen kielen sanakirjat. Onkin sanottu, että Lönnrotin kautta kainuulainen ja vienankarjalainen murre ja kieli vaikuttivat suuresti nykyisen virallisen suomen kielen kehitykseen. Elias Lönnrot -seuran ja Kainuun lausujien tavoitteena on laajentaa murretapahtumia vuosittain useille paikkakunnille. Murrekisa pidetään vuosittain yhdellä paikkakunnalla, mutta murreiltoja pyritään toteuttamaan sen lisäksi kahdella tai kolmella paikkakunnalla: tänä vuonna lauantaina 4.7. Taivalkoskella Päätalo-päivien yhteydessä ja Suomussalmella sunnuntaina 5.7. Kainuun Rastiviikon yhteydessä. Kaikki surkeus huipentuu pessimismi-illassa Murrekisassa alkanutta pessimismiteemaa voi jatkaa perjantai-iltana leirintäalueella, jossa perinteinen pessimismi-ilta alkaa kello Traumaryhmän esiintyminen viimekesäisessä pessimismi-illassa oli niin tärisyttävä kokemus, ettei siitä saanut kunnon kuvaa. Tyttöbändi ilahduttaa kuulijoita tänäkin vuonna. Raija Reinikaisen käsikirjoittamaa Kaunista Kaijaa aletaan esittää tulevana suvena jälleen vuosien tauon jälkeen. - Tasan 25 vuotta sitten Kaija sai ensi-iltansa. Kaijan piti olla yhden kauden juttu, mutta sitä esitettiin 11 vuoden ajan joka kesä, ohjaajana toimiva Oili Taipale muistelee Kaunis Kaija -esityksen syntyä. Kaunis Kaija esitetään täysin alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisesti. Ainoastaan jokseenkin muuttunut roolitus on muokannut perinteikästä näytelmää. - Tämä näytelmä ei ole vanhan toisinto, vaikka pohja onkin sama, ohjaaja huomauttaa. Kaunista Kaijaa esitetään pitkälti vanhojen näyttelijöiden voimin. - Yli puolet näyttelijöistä ovat näytelleet aiemmin Kaijassa ja melkein kaikki ovat olleet mukana Puolangan kesäteatteritoiminnassa, Taipale kertoo. Näytelmän miehitys on miltei 20.30 jalkaohjelmien myynnillä. Varsinainen ohjelma alkaa kello 21, ja estradille ovat lupautuneet ainakin valituskuoro Puolangan Purnaajat, aiemmin Rienapoikina tunnettu Humbug Makers Inc. sekä tyttöbändi Traumaryhmä. Runoviikon hengessä pessimismi-illassa palkitaan Tätä runoa en haluaisi kuulla -kisan surkein tuotos. Runokilpailuun voi ottaa osaan kesäkuun loppuun saakka palauttamalla enintään liuskan mittaisen runon Puolangan Kirja- ja paperikauppaan. Myös perhealbumin surkeimpia otoksia otetaan vastaan. Kuvat ovat nähtävillä pessimismi-illan aikana. Rokulin varsinainen pääjuhla pidetään lauantaina 4.7. torilla kello 12 alkaen. Janne Romppaisen juontaman tapahtuman ohjelmassa ovat muun muassa kunnan tervehdys, jonka tuo tuo valtuuston puheenjohtaja Eero Huusko, ja rokulipomon vaihto, jolloin Otto Mäkäräinen luovuttaa seuraajalleen rokulipomon kunniamerkit: tuohikontin ja karhusauvan. Tilaisuutta hauskuuttaa lapinlahtelainen esiintyjäryhmä Heenäahon Näätelmäpiiri ja kansanmusiikkiryhmä Mahottomat, jotka tuovat tilaisuuteen rempseän savolaisen tunnelman sketseineen ja musiikkeineen. Ryhmällä on soittimina muun muassa pyykkilauta, matkalaukku ja imurinletku. Perinteikäs Kaunis Kaija saa ensi-iltansa heinäkuussa kasassa, ja voitaneen paljastaa, että Miihkalin roolissa kesän esityksissä nähdään Martti Köngäs ja Kauniina Kaijana Liisa Oikarinen. Näytelmän puvustuksesta huolehtii Anna-Maija Sutinen, musiikista Erkki Rimpinen ja maskeerauksesta Paula Moilanen. Lavastajana on Erkki Kontiola, ja lavastuksen toteutuksesta pitää huolen Askan Ahertajat ry. Oili Taipale muistuttaa, että esitys on tuotettu täysin talkoovoimin, ja esitykseen mahtuu vielä avustajia. - Joukkokohtauksiin sopii vielä porukkaa, Taipale vinkkaa. Kaunis Kaija saa ensi-iltansa 7. heinäkuuta Askanmäessä, jolloin juhlistetaan myös Puolangan kesäteatterin 25-vuotista taivalta. Kaunis Kaija palaa Askanmäkeen kymmenen esityksen verran, ja viimeinen esitys nähdään elokuun puolivälin tienoilla. (tt) 1. Mitä luonnonilmiöitä ovat a) Aurora Borealis b) Aurora Australis? 2. Jos ihmisellä on herpetologia, pelkääkö hän tartuntatauteja vai matelijoita? 3. Minkä maan pääkaupunki on Monrovia? 4. Mikä/kuka on selebrantti? 5. Mikä on vanhin suomalainen edelleen ilmestyvä lehti? 6. Missä sijaitsee Patvinsuon kansallispuisto? 7. Minkä kaupungin nimi oli ennen New Amsterdam? 8. Onko englannin kielellä virallisen kielen asema Yhdysvalloissa? 9. Mikä on maailman vanhin eepos? 10. Mikä on pateeni? 11. Kuka on Kaisa Leka? 12. Jokereita valmentanut Glen Hanlon toimi tämän vuoden jääkiekon MM-kisoissa erään maajoukkueen valmentajana. Minkä maan? 13. Juoksija Pekka Päivärinta on saavuttanut v. 1975 kahdella eri juoksumatkalla (ei tavanomaisia matkoja) silloiset maailmanennätykset. Mitkä olivat matkat? 14. Ketkä kolme Suomen presidenttiä eivät virkaan astuessaan olleet naimisissa? 15. Kuka artisti on voittanut Eurovision laulukilpailun kolmesti? 16. Minkä kaupunkimme ruotsinkielinen nimi on Etseri? 17. Minkä nykyeläimen kantamuoto oli mesohippus? 18. Kuka on Kainalniemen Hiki -seuran kuuluisin urheilija? 19. Kuka laulaja tai mikä yhtye on esittänyt seuraavat kappaleet alkuperäiskappaleina: a) Kun yö saapuu Helsinkiin c) Hippy, hippy shake c) House Of the Rising Sun d) Tango pelargonia? 20. Mikä on tiettävästi maailman vanhin edelleen asuttu kaupunki? Hiltu-Matin tekemät kysymykset kyseli dj Izmo. Mukana kisassa oli neljä joukkuetta, joista niukan voiton veivät Jaska, Seppo ja Pentti 14,75 pisteellä. Toiseksi sijoittuivat Lassi, Markku ja Kalle 14,25 pisteellä ja kolmanneksi Eija ja Jokke 12,25 pisteellä. Kaikki joukkueet tiesivät oikean vastauksen kysymyksiin 2, 7, 8, 12 ja 18. Yksikään joukkue ei saanut pisteitä kysymyksestä 4. Oikeat vastaukset sivulla 19. Seuraava tietovisa sunnuntaina 24.5. kello 18 alkaen Kapustassa. Silloin kysymykset tekee Jaska. Kaikki ovat tervetulleita leikkimieliseen tietovisailuun. Suntio Juhani Keränen 30 vuotta kirkonpalvelijana Suntio Juhani Keränen tunnetaan hyväntuulisena ja lempeänä kirkonpalvelijana. Puolankalaisille hän on tullut tutuksi viimeisten 30 vuoden aikana paitsi työtehtäviensä puolesta myös harrastuksiensa takia. Juhani on vapaa-aikanaan innokas kala- ja metsämies sekä liikunnanharrastaja. Hän tuli nuorena miehenä Paltamosta perheensä kanssa ensimmäiseen työpaikkaansa Puolangan seurakuntaan suntioksi vappuna 1964. Suntion työn kuva on hyvin monipuolinen. Useinkin hän on läsnä jumalanpalveluksissa sekä muissakin kirkon tilaisuuksissa kuten hautajaisissa, häissä ja kastajaisissa. Hän toteaa olevansa palveluammatissa. Hänen huolenaan on jumalanpalveluksen ja kirkon tilaisuuksien sujumiseen liittyvät taustajärjestelyt, tilaisuuksien kävijätilastojen tekeminen ja kolehtien kerääminen. Kun Juhani tuli Puolangalle, kuuluivat kirkonkellojen soittaminen suntiolle. Kellotapulin kaksi kelloa, suurempi ja pienempi, ovat kumajaneet aina vuoteen 1979 saakka käsin soittonarujen kautta. Tuolloin soittaminen muuttui sähköiseksi, joten ajastin nykyään huolehtii säännölliset soitot kuten ehtookellot. Muulloin riittää napin painallus sakastissa olevasta ohjelmataulusta. Yövaellus Paljakkaan on elämys Keväisin Puolangalla on järjestetty yövaellus UKK-reittiä myötäillen kirkonkylältä Paljakkaan. Matkaa kertyy noin 44 kilometriä. Joka vuosi osallistujien määrä on noussut. Viime keväänä vaeltajia oli noin 20. Tavoitteena on saada tästä vaellusreitistä suosittu patikointiretkikohde. Vaeltamisen ovat toteuttaneet ihan tavalliset hiukan kuntoilua harrastaneet henkilöt. Puolanka-lehti 18.5.1994 (rj)

nro 21-20.5.2009 19 Vuokrattavana Puolangan kirkonkylässä ravintola Kapustan yläkerrassa KABINETTI kokouksiin, perhejuhliin, saunailtoihin ym. ym. tiloissa kokousvarustus, keittiö astioineen, hyvä sauna voit vuokrata muutamaksi tunniksi, päiväksi tai pitemmäksi aikaa edullinen vuokra Vuokrattavana MÖKKEJÄ Auholla Katso tiedot netistä, www.asuntojamokki.fi Lisätietoja p. 040 557 3789, 040 525 1623 Pessimismi-illan tarjouskilpailuvedenneitotarjouskilpailu julistetaan täten alkaneeksi. Järjestäjillä ei ole rahaa, joten paikan saa se, joka siitä eniten maksaa. Pyrstön ja vesistön edellytetään tulevan tarjouskilpailuvedenneidolta. Tarjoukset on jätettävä keskiviikkoon 27.5. mennessä kirjakauppaan. Toimikunta pidättää oikeuden valita mieleisensä vedenneidon tarjouksista huolimatta. Puolangan kulttuuriväki Puhtaasti Parasta! KAINUUN RASTIVIIKKO PALJAKASSA 4.-11.7.2010 Fin Fun Paljakan aluevaraamo hoitaa keskitetysti Kainuun Rastiviikon 2010 majoituksen. TARVITSEMME LISÄÄ MAJOITUSTA RASTIVIIKOLLE! Kysyntää on kaikentasoisille kohteille: lomahuoneistoja, kesämökkejä, omakotitaloja, osakkeita jne. Tarjoa omaa kohdettasi vuokrattavaksi. Hoidamme markkinoinnin, vuokrauksen, laskutuksen puolestanne ammattitaidolla. Pidä kiirettä, kysyntä on suurimmillaan tulevan kesän aikana. Ota yhteyttä Fin Fun Paljakka, keskusvaraamo puh. (08) 755 120 tai info@paljakka.fi PALJAKAN JUHANNUS 18.-21.6. Rentoa menoa koko viikonlopun. Ei pääsymaksuja! Lisätietoja www.paljakka.fi www.paljakka.fi Puh. (08) 755 120 Toivotalkoot vietetään Puolangalla tänä keväänä pullakahvien kera. PUOLANGAN TORILLA KESKIVIIKKONA 27.5. KELLO 10-12. *Jutellaan EU-vaaleista ja muista ajankohtaisista asioista. *Kaikille työrukkaset mukaan kevään puutarhatalkoisiin. *Kahvia ja pullaa - PUOLANGAN KOKOOMUS tarjoaa. TERVETULOA! PUOLANGAN RIISTANHOITOYHDISTYS 705 KOEAMMUNNAT 2009 25.7. ja 26.7. klo 10.00 järjestäjä lohko 2 1.8. ja 2.8. klo 10.00 järjestäjä lohko 3 8.8. ja 9.8. klo 10.00 järjestäjä lohko 4 15.8. ja 16.8. klo 10.00 järjestäjä lohko 5 29.8. ja 30.8. klo 10.00 järjestäjä lohko 6 5.9. ja 6.9. klo 10.00 järjestäjä lohko 1 Harjoitusammuntoja ei järjestetä. Riistanhoitoyhdistys myy tuettuun hintaan rehukaalin ja naattinauriin siemeniä. Siemenet Puolangan Raudasta. Toukosiunaus to 28.5. klo 12.00 Aittokylän Perttulan tilalla. Ilm. 0500 950 654 tai 040 418 8380. Lähtö Kesärannasta klo 11.30. Eläkeliitto Hiiligrilli 14 4 90 Sandaalit alk. 2 00 Pallomaali 5 90 Pöytävarjo 5 90 Sytytyspalat 1 60 Sadeviitta 1 00 Pyörän renkaat alk. 3 00 Kylppärin matot 6 00 /m Polkupyörän sivulaukku 4 90 300 kpl erä aurinkolaseja 1 00 Tarjouksia lisää liikkeessämme LOPPIS-KIRPPIS Auhonkatu 8, Puolanka (Nokela) Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-13 Puh. 046 659 7272 Tervetuloa! VIRKKULASSA TAPAHTUU Virkkula suljettu perjantaina 22.5.2009. EU-ruoka-apu saapuu, jako alkaa keskiviikkona 27.5.2009 klo 9.00. Ruokailu ma-pe klo 11-12 Nettipiste Loosivuokraus A4-kopiot Kirpputori Kiertori avoinna sopimuksen mukaan Kotitalouksien pyykinpesupalvelu Kuntosalivuoro torstaisin klo 9-11 (työttömille ilmainen) Uintilippuja Puikkariin ja Kiannon Kuohuihin Puolangan Työttömien yhdistys ry, Keskuskatu 3, puh. 6155 4531 Virkkula avoinna ma-pe klo 9-15. HUOMIO 1979 SYNTYNEET! Tervetuloa juhlimaan yhteisiä kolomikymppisie/luokkakokoukseen Puolankajärven leirintäalueelle la 6.6.09 klo 15 alkaen. Laittakaahan vanahat sana kiertämään! Ilm. 29.5. mennessä Anna-Kaisa Lauronen 046 8869 102, Hanne Kyllönen hannekyllonen79@gmail.com. VAATEKAUPPIAS ja KENKÄKAUPPIAS Puolangan torilla pe 22.5. Jäälin kenkä Lukin PUOLANGAN RYHTI/jaostot KUNTORASTIT Luhtakankaalla (100 m ennen keilahallia) A-, B- ja C-radat to 21.5. klo 18.00 alkaen. Suunnistusjaosto KUNNIAKIERROS urheilukentällä tiistaina 2.6. klo 18.00, keräyslistoja saa Bertalta ja Martilta, tapahtuma on samalla kesäyleisurheilukauden avaus, aloitamme tarrojen keruun. Huom! Tarroja saa myös iltarasteilta. Yleisurheilujaosto KAINUUN PM-MAASTO- JUOKSUT sarjoissa 9-15 v. la 23.5. klo 15.00 Puolangan Honkavaarassa. Ilmoittaudu Martille (martti.kongas@puolanka.net) tai puh. 050 572 0152. Yleisurheilujaosto 1. a) Revontulet pohjoisella pallonpuoliskolla b) revontulet eteläisellä pallonpuoliskolla. 2. Matelijoita. / 3. Liberian. 4. Pääliturgi, messua johtava pappi. 5. Virallinen lehti (2.11.2009 190 v.). 6. Pohjois-Karjalassa Ilomantsin ja Lieksan kuntien alueella. 7. New Yorkin. / 8. Ei. / 9. Gilgamesh. 10. Ehtoollisleipävati. 11. Sarjakuvapiirtäjä. 12. Valko-Venäjän. KYMPIN PALSTA (sis. alv, laskutuslisä 3,10 ) MYYDÄÄN STIGA VILLA 12 etuleikkurilla, uusi/tehdastakuu. Hp. 2195 euroa. Puh. 044 351 9899. HIRSIKEHIKKOJA 2 kpl, soveltuu: halkovaja, aitta tai varasto. Puh. 041 547 4197. OSTETAAN SAUNALLINEN KAKSIO. Puh. 050 584 2502. RINTAMAMIESTALO tai vastaava järven rannalta kesäpaikaksi. Puh. 040 837 7637. SEKALAISTA SILMÄLASIT PUDONNEET 4.5.09 välille Taivaltie 9 as 1 - Aittokylän Honkavaaran mäen alle. Puh. 040 532 6477. Veijo Paavola. 13. 15 mailia (aika 1.11.52,6), 25 000 metriä (1.14.16,8). 14. K. J. Ståhlberg, C. G. E. Mannerheim ja Tarja Halonen. 15. Johnny Logan. 16. Ähtäri. / 17. Hevosen. 18. Juhani Peltosen hahmo Elmo. 19. a) J. Karjalainen b) The Swinging Blue Jeans c) The Animals d) Kari Kuuva. / 20. Jeriko. PUOLANGAN KUNTA TESTAA KUNTOSI KÄVELYTESTEILLÄ! Honkavaarassa keskiviikkona 3.6. 1 km:n testi kello 17 2 km:n testi kello 18 Tiedustelut Tuulikilta, puh. 040 596 2942. Järj. Liikuntatoimi, PuRy/Kuntojaosto ja Telirane-hanke. ROKULILAUANTAIN 4.7. TORIMYYNTI- VARAUKSET Puolankalaiset yhdistykset! Mikäli olette kiinnostuneita rokulilauantain torimyynnistä, varatkaa torimyyntipaikkanne maanantaihin 15.6. klo 16:een mennessä. Varaukset ja lisätiedot kunnan keskukseen numerosta (08) 6155 441 tai puhelinvaihde@puolanka.fi. Elinkeinotiimi Puolangan koko perusopetuksen KEVÄTLAULAJAISET torstaina 28.5.2009 klo 18.00-18.45 koulukeskuksen salissa. Tervetuloa laulamaan yhdessä kanssamme. Vapaa pääsy. Tilaisuudessa jaetaan 5. ja 8. lk:n hymypatsaat. KLIININEN LABORATORIO TIEDOTTAA Lääkäriltä tai terveydenhoitajalta laboratoriolähetteen saaneet asiakkaat voivat varata internetin kautta laboratoriokäyntiään varten ajan osoitteesta http://www.kainuu.fi/labajanvaraus. Mikä internetiä ei ole käytettävissä, voi ajan varata myös puhelimitse seuraavasti: KAJAANI PÄÄTERVEYSASEMA Ma-pe klo 13.30-14.00, puh: 615 67 225 KESKUSSAIRAALAN LABORATORIO Ma-pe klo 13.30-14.00, puh: 615 62 202 HYRYNSALMEN TERVEYSASEMA LABORATORIO Ma ja to klo 14.00-14.30, puh: 615 65 435 KUHMON TERVEYSASEMA LABORATORIO Ma-pe klo 13.00-13.30, puh: 615 65 653 PALTAMON TERVEYSASEMA LABORATORIO Ma-to klo 13.00-13.30, puh: 615 65 326 PUOLANGAN TERVEYSASEMA LABORATORIO Ma-pe klo 13.00-13.30, puh: 615 65 236 RISTIJÄRVEN TERVEYSASEMA LABORATORIO Ke klo 14.00-15.00, puh: 615 65 135 SOTKAMON TERVEYSASEMA LABORATORIO Ma-pe klo 13.00-13.30, puh: 615 65 038 SUOMUSSALMEN TERVEYSASEMA LABORATORIO Ma-pe klo 13.00-13.30, puh: 615 66 176 VUOLIJOEN TERVEYSASEMA LABORATORIO Ma-pe klo 13.30-14.00, puh: 615 62 202 OSTETAAN KORVASIENIÄ to 21.5. ja ti 26.5. klo 15-16.30 Puolangan Tee Pee Huoltamon pihassa R. Niskanen p. 0400 283 047 LEIKKAA TALTEEN Kevätkonsertti Tien Kulkija su 24.5.2009 klo 18 koulukeskuksen liikuntasalissa. Buffetti. Liput 5 euroa. Tuotto musiikkiopistolle. Järj. UMMIT-lauluryhmä, Eeva ja Tero sekä Puolangan musiikkiopistolaiset. TERVETULOA! Oulujärven MUIKKUA JA MUUTA KALAA ke 20.5. alk. 9.00 Shellillä.

20 20.5.2009 - nro 21 SÄÄSTÄ JA NAUTI - KAUPPIAS HOITAA HOMMAN SÄÄSTÄ EDULLISILLA SOKERI- JA KANELIKORPPU 400 g/ps (3,23/kg) Plussa-etusi näillä korteilla. MUROMYSLI 800 g (3,49/kg) 1 29 pkt Säästä 0,20 ps VOIMASSA 20.-27.5. VALIO OLTERMANNI TAI OLTERMANNI 17% 900 g - 1 kg6 99 kpl -18% Ilman Plussa-korttia Etu K-Plussa-kortilla 8,24 kpl VOIMASSA 20.-27.5. HARTWALL JAFFA 1,5 l 2-pack (0,57/l) sis. pantit 1,60-25% Etu K-Plussa-kortilla5 00 2x2-pack Ilman Plussa-korttia yksittäin 1,85 pl, sis pnt. TOMAATTI- JA HERKKUSILLI 150 g (15,27/kg) -TUOTTEILLA - Plussakortilla toukokuussa Palvelemme: ma-pe 8-21, la 8-18, sunnuntaina 12-21 TOMAATTI- KETSUPPI 750 g (1,72/kg) 2 29 2 79 1 29 1 89 Säästä 0,40 prk 2 VOIMASSA 4.5.-4.7. CARLSBERG III-OLUT 0,33 l, 24-pack (2,19/l) sis. pantit 3,6019 95 24-pack -15% Etu K-Plussa-kortilla INGMAN MAUSTETUT KERMAJÄÄTELÖT 1 l, ei laktoositon (1,25/l) RAJ. 2 ERÄÄ/ TALOUS 2 pkt! Torstaina 21.5. suljettu Ilman Plussa-korttia 24,24 24-pack, sis. pantit 2 50 2 pkt -46% Ilman Plussa-korttia Etu K-Plussa-kortilla yksittäin 2,35 pkt Säästä 0,36 FLORA MARGARIINI 400 g (2,50/kg) -28% Etu K-Plussa-kortilla 2 00 2 rs Ilman Plussa-korttia yksittäin 1,39 rs HK OHUEN OHUET LEIKKELEET 300 g (9,30/kg) 2 79 pkt -16% Ilman Plussa-korttia Etu K-Plussa-kortilla 3,35 ps Säästä 0,20 RAJ. 2 PKT/ TALOUS pll INGMAN MEIJERIVOI 500 g (3,18/kg) 1 59 pkt -30% Ilman Plussa-korttia Etu K-Plussa-kortilla 2,29 pkt SUNNUNTAI ERIKOISVEHNÄ- JAUHO 2 kg (0,50/kg) -28% Etu K-Plussa-kortilla0 99 ps Ilman Plussa-korttia 1,39 ps NAUTASIKA- SÄILYKE 400 g (4,73/kg) Säästä 0,26-16% Etu K-Plussa-kortilla prk MARLI JUISSI MEHUJUOMAT 1 l 3 tlk! 2 00 3 tlk Ilman Plussa-korttia yksittäin 0,80 tlk LU DOMINO TÄYTEKEKSIT 350 g (7,11/kg) -15% Etu K-Plussa-kortilla2 49 pkt Ilman Plussa-korttia 2,95 pkt KAUPPIAS HOITAA HOMMAN RIISIMURO 500 g (4,98/kg) 49 pkt Säästä 0,30 ATRIA HIILLOS GRILLIMAKKARAT TAI PIHVIT 320-400 g (3,13-3,91/kg)2 50 2 pkt! 2 pkt Ilman Plussa-korttia yksittäin 2,19 pkt OULULAINEN REISSUMIES 235 g (3,19/kg) -42% Etu K-Plussa-kortilla 2 ps! -24% Etu K-Plussa-kortilla1 50 2 ps Ilman Plussa-korttia yksittäin 0,99 ps PERJANTAINA 22.5. MAISTATAMME PAISTOPISTEEMME LEIPÄTUOTTEITA UNILUX PALLOKUITUTYYNYSETTI 2 kpl, 50x60 cm, valkoinen VOIMASSA KOKO KUUKAUDEN ATRIA VALKOSIPULI- ATRIA PUNAINEN METWURSTI LENKKI 500 g (3,00/kg) 225 g (8,67/kg)1 95 pkt GOTLER 1 kg 6 99 kpl 2 pkt! COSTA RICA 500 g (4,00/kg) 2 pkt! 9 95 setti 3 00 2 pkt 4 00 2 pkt PAPRIKA Ouluntie 7, Puolanka, puh. 040 185 0900 raimo.holappa@k-market.com www.puolankainfo.fi MONARK POLKUPYÖRÄT Meiltä saat myös pyöriin varaosat, tarvikkeet, renkaat, huollot Nestekaasumyynti Puh. (08) 751 069 Palvelemme: ma-pe klo 8-17, pe 22.5. suljettu Utajärvelle avattu virallinen METALLIENKERÄYSTERMINAALI. Otamme vastaan ja noudamme kaikenlaiset metalli- ja autonromut. Meiltä myös rekisteristä poisto- ja romutustodistukset. Utacon OY, Varastotie 9, Utajärvi puh. 0400 892 414. Mökille meidän kautta: Kevään venetarjous! Kotimainen savolaismallinen SOUTUVENE pituus 460 cm leveys 140 cm paino n. 80 kg kantavuus 3 hlö kahdet hankaimet hiekkahartsiköli pohjatulppa CE-hyväksyntä tehosuositus 3 hv 800 Meiltä kertakäyttöastiat, kumisaappaat, lenkkarit, työvaatteet, t-paidat, sadevaatteet ym. ym. KAIKKI TUOTTEET EDULLISEEN TAVARA-MYLLY -HINTAAN JO YLI 20 VUOTTA PAIKKAKUNNALLA! Ryhdin talo 89200 PUOLANKA Puh. (08) 752 031 Puolangan opaskurssiin liittyvä PUOLANKA-KIERROS lauantaina 6.6. Lähtö torilta kello 8 koko päivän kestävälle kierrokselle. Mukaan toivotaan erityisesti palveluyrityksissä toimivaa henkilökuntaa tutustumaan Puolankaan ja sen nähtävyyksiin, jotta matkailijoiden neuvonta olisi helpompaa. Osallistumismaksu 5 euroa, omat eväät. Ilmoittautumiset viimeistään 4.6. mennessä kunnan keskukseen, puhelinvaihde@puolanka.fi tai (08) 6155 441. Paikkoja rajoitetusti. Puolangan kunta/kansalaisopisto Puolangan Yrittäjät ry Kevätmyyjäiset VIHLAKASSA pe 22.5.2009 klo 9-15. Myytävänä kahvia ja pullaa! Grilli Katisk tiska Kesän aukioloajat (30.5. alkaen) aen) Ma-To 11.00-21.00 Pe 11.00-01.00 La a 14.00-01.00 Su 14.00-22.00 Lounasseteli Grilli - Kahvio - Pizzeria Puh. (08) 751 277 Paljon uusia kevättuotteita mökille, jne! campingpuolanka@hotmail.com www.campingpuolanka.syhi.fi Tervetuloa! OSASTON JÄSENILLE ULKOILUPÄIVÄ Kivarijärven metsästysseuran kodalla ti 26.5.2009 alkaen klo 12.00. Tikanheittoa, pelejä ym. Talo tarjoaa lättykahvit. Makkarat tuo jokainen itse. Tervetuloa! Puolangan Eläkeläiset ry Rellun Pubi avoinna iltaisin klo 18-22 6.6. saakka, jolloin kesän AVAJAISTANSSIT! Lisätietoa Puolankainfon tapahtumakalenterista. PUOLANKAJÄRVI CAMPING-LOMAKYLÄ Leiritie 1, 89200 Puolanka, puh. 040 538 4212 Erä Uutta! Nyt on juhlien aika! Våga-koruja 15,90 Kinderit lasten juhlavaatteisiin saapunut! Sain lisää Sinisalon SR-6 06 moottoripyörä-, mopoilu- ja 59 vapaa-ajantakkeja, (ovh. 178 ) kokoja 48-58. Nanson ja Finnwearin vaatteissa uutta ja kokoja S-XXXL! Ouluntie 4, 89200 Puolanka Puh. 050 569 0741 Avoinna: ma-pe 10-17, la 9-13 Tervetuloa tutustumaan puutarhallemme Särkijärvelle monipuoliseen kukkien, vihannesten taimien ja amppelikasvien valikoimaan. Myynti puutarhalla kaikkina viikonpäivinä klo 7-21. Jurvelinin Puutarha 91640 Särkijärvi, (08) 542 4903, 040 764 1420 Ristijärven Terveyspalvelu RisTeily Oy suorittaa kolesterolin, Hb:n, verensokerin, maksa- ja munuaisarvon mittausta la 23.5.2009 klo 9.00-12.00 Puolangan Apteekin tiloissa. Hinta: 6 /koe. Jos useampi koe/henkilö: 5 /koe.